”Hyvä isä” - aatelisuus ja isäni

En ole koskaan saanut henkistä kontaktia isääni, hän on aina eristänyt itsensä ja myöhemmin erkaannuttanut minua itsestään sanoillaan ja teoillaan. Isäni on aina ajatellut, ettei jälkikasvu voi olla itseään parempaa. Ja jos sitten sattuu olemaan se on sooloilua tai itseään parempana pitämistä ja kuvittelua, vain hänellä on oikeus kuvitella kaikenlaista. Hän on myös aina kilpaillut ja vertaillut minua itseensä ja jopa joskus sanonut, kun minä olen tehnyt jotain tai käynyt jossain, että nyt on hänen vuoro tehdä jotain tai käydä jossain, vaikkei hän etenkään ulkomailla käymisistään ole koskaan sanonut mitään saaneensa. Hän on aina ottanut sukulaisten ja perhetuttavien puolen, jos on syntynyt ristiriitatilanne jossain hetkessä minun ja joidenkin näiden välille. Tästä yksi yksinkertainen ja yhtä matalasti koulutettu perhetuttava innostui, ja kun minä olin maininnut, että minua ei ole koskaan isäni puolesta puolustettu samalla tavalla kuinka tämä tuttava puolusti lastaan jaetulla lomamatkalla Kyproksella vuonna 2000, että se johtui siitä, koska hänen lapsensa on minua parempi! Muistaakseni tämä lapsi imuroi työkseen työmaita, eli kyse on varmasti vähintäänkin mielipide-erosta. Isäni on saattanut vielä aikuisiälläkin, jos olen sanonut ajatukseni suoraan jostain hänen mielistelemästään ihmisestä, esimerkiksi autossa vetämällä jarrun pohjaan ja ärisemällä ”haluatko kävellä!!?”. Hänellä on selkeät periaatteet, joita hän toteuttaa suoralla itseoikeudella, jossa ei paljon toisten mahdollisesti paremmista periaatteista välitetä. Hän tuijottaa tv:tä ja piereskelee, eikä suuremmin pyri kehittämään itseään. Hänelle tärkeää on ”erä”, kalastaminen ja viattomien eläinten tappaminen. Hän viihtyy paremmin metsässä kuin miten on koskaan nauttinut oppimistilanteissa olemisesta.. Hän on korostanut aina, ettei hän mielestään pysty koskaan muuttumaan tai oppimaan jotain esimerkiksi minun takiani. Tällä hän on perustellut epäsosiaalista käytöstään, joka kolahtelee jatkuvasti sellaisten ihmisten kautta, joilla saattaa olla kehittyneempiä periaatteita toiminnassaan. Hän ei todellakaan lue kirjoja, ja kutsuu minun kirjojani ”aapisiksi ja lorukirjoiksi”. Hän on monta kertaa vinoillut akateemisen tittelini lyhenteestä – YTM – yritän olla tekemättä mitään! Hän ei arvosta kuin urheilua ja ruumiillista työtä. Mökillä hän saattaa tulla ruokapöytään yltä päältä hieltä haisevana ja hikisenä. Jo lapsena hän hoki minulle: ”ku minä sanon päevä, niin sinä sanot yö”. Kummastako välien kylmeneminen ja toiseen paikkaan asettaminen sitten onkaan alkanut? Tärkein hänen periaatteensa on aina ollut hänen sanomasti: ”elä tie nii ku minä tien, vuan tie niin ku minä sanon”. Eli eettistä mallia ja esimerkkiä ei hänestä ole saanut etsiä, kuten hän on itsekin täsmentänyt. Kun kerran olin teini-iässä ottamassa lisää patonkia keittiön komerosta, kielsi hän minua ottamasta sitä, ja kun siinä yhteydessä sanoin tajuavani asian ja laittavan sen takia patongin takaisin, sanoi hän: ”Ee vuan sinä laetat sen sinne takasin, koska minä niin sanon!” Hän ei edes ole koskaan tajunnut miten jonkinlaisen huonon vanhemman parodialta hän tuossakin tilanteessa vaikutti. Hän pelotteli minua lapsena ja nuorena: ”Minä lasken sinun kissas ulos!”, minkä takia jouduin monesti ottamaan Arthur-kissan omaan huoneeseeni ja laittamaan oven lukkoon. Kerran hän sanoi minulle, kun kysyin joulusaunassa onko olutta, että: ”tunge se vaekka perseesees!” Lapsuudessa ja nuoruudessa hän rankaisi minua ja huusi ja valitti, vaikka seurassani olisi ollut esimerkiksi serkkuja tai kavereita. Koko lapsuudenkotini oli kulttuurin ja sivistyksen vastainen paikka minun nuoruteeni asti. Seinillä ei ollut tauluja, eikä hyllyissä kirjoja. Yleisin näky kotona oli isäni makaamassa sohvalla katsomassa televisiota. En saanut olla rauhassa huoneessani, kun televisio pauhasi taustalla. Olen aina harrastanut lukemista, ja äitini luki minulle paljon lapsuudessa. Kasvatusvastuu on ollut aina äidilläni. Isäni on valittanut, rankaissut ja tuominnut. Tavallisesti kun isäni oli rähissyt minulle ja menettänyt malttinsa, tuli hän myöhemmin huoneeseeni ja istui kalsareillaan tyynyni päälle ja kerjäsi saada anteeksi. Koska en tuolloinkaan ollut minkäänlainen räyhääjä ja en hyväksynyt sitä, että jonkun piti koko ajan pyydellä anteeksi käytöstään, en tavallisesti suhtautunut tuohon hyvin, lähti hän aina vihaisesti huoneesta. Tämän yksityiskohdan tekee vastenmieliseksi se, että hänen mukaansa perseen pyyhkiminen tuli tehdä yhdellä paperinpalalla, ja kun minä olin kotimme toisessa vessassa, kuunteli television eteen juuttunut isäni paperitelineen rullaa ja saattoi sanoa ”Kylläpä mennöö paperia!”. Kerran hän tuli keittiössä, kun olin onneton autismini kanssa, kysymään ”onks sul kavereita?” Isälläni ei ole koskaan ollut liiemmin kavereita ja vanhemmillani yhdessä vielä vähemmän. Ne harvat suhtautuvat heihin kuten epäsosiaalisin ja arkoihin ihmisiin suhtaudutaan. Olen aatelista taustaa, mutta olen siinäkin mielessä erilainen, että äitini on aatelinen vanhempi, mutta lisäksi myös siitä, että isäni tulee lehtolapsitaustasta, ja että hänellä on aina ollut avoimen vihamielinen asenne minuun, minun harrastuksiini ja minun mielenkiinnonkohteisiini. Kaikki mikä ei kiinnosta häntä, on paskaa ja turhaa hänen mielestään. Hän on korosteisen narsistinen ja itsekeskeinen ihminen, jolla saattaa olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän ei vastaa puheluihini. Kerran joku aika sitten hän suositteli minulle, että menisin käymään ”Joensuussa tai Kajjaanissa”, mikä varmaan kertoo hänen hänelle sopivista kategorioistaan. Käyn mielummin Lontoossa, Pariisissa tai New Yorkissa. Hän on aina pitänyt minua liian pitkälle menevänä kiinnostuksen kohteitteni tai esim pukeutumiseni kautta, koska hän itse ei ole koskaan yltänyt samalle tasolle. Jos ajattelen kolmea yläkoulun luokkani lahjakkainta itseni lisäksi, voin huomata, että minä olen näistä ainoa, jolla kumpikaan vanhemmista ei ole akateeminen, ja olen sen takia joutunut tekemään paljon enemmän työtä näistä, koska minun on pitänyt itse hakea sivistystä ulkoa, eikä se ole tullut minulle vanhemmilta. Aatelinen ihminen on tavallisesti sellainen, jolla isä on kaikella tavalla esikuva ja arvostettu hahmo. Itse olen tullut aivan erilaiseksi, kuin millainen oma isäni on. Olen toteuttanut sosiaalista mobilisaatiota. Muistan kun tämä ei kovinkaan neurotyypillinen kolmikko, isäni, mummoni ja äitini tuli Lyseolle, minulle tuli suoranaisesti pako-reaktio, koska tiesin millaisia lapsellisuuksia heidän käyttäytymisessään oli. Äitiäni olen aina arvostanut ja arvostan. Kuitenkin esimerkiksi poikansa tavalla epäsosiaalisia periaatteita omaava mummoni oli kivahtanut ja kääntynyt yläkerrassa toiseen suuntaan ”MINÄ EN KAHVISTA MAKSA!”. Tämän takia en luonnollisesti halunnut jäädä heidän seuraansa. On mielestäni niin, että periaatteet eivät ole siinä mielessä kovinkaan hyviä instrumentteja, jos ne aiheutttavat epäsosiaalista käyttäytymistä ja erottavat ihmisiä toisista ihmisistä. Kun valitan mummolleni vähäistä ystävien määrää, sanoo hän aina, pitäen itseään kaikessa esimerkkinä, ”Eehän minullakkaan ou”. On siis sanottava isästäni ja hänen äidistään, että molemmilla on vankat periaatteet, jotka aiheuttavat heissä häiritsevää ja epäsosiaalista käytöstä. On siis sanottava täsmennyksen mielessä, että äitini mahdollinen autismi ei ole todellakaan niin häiritsevällä tasolla kuin mummolla ja isälläni. Mummonikin kokee olevansa aina oikeassa isäni tavalla. Hän antaa neuvoja ja komentelee ilman suuremmin toisen mahdollisesti kehittyneemmän ihmisen kuuntelemista. Hänessä on kummallinen ja ärsyttävä tapa pyrkiä pikkuporvarilliseen kunnollisuuteen, jonka mukaan äitiä ja vaikka huoltomiestä on oltava ottamassa vastaan asunnolla asennossa ja kaiken on näytettävä moittteettomalta. Koska itse olen aina kokenut tärkeäksi syvällisyyden ja syvällisen kommunikaation, on hän aina korostanut ”ensivaikutelman” merkitystä. Hän toistaa reaktioitaan isäni tavalla ja ei katso omien periaatteidensa kaipaavan päivitystä tai kehittämistä. Hän on asunut miltei viisikymmentä vuotta kaupungissa, mutta samanlainen maalaisjuntti hän on edelleen siitä huolimatta. Hän ei ole koskaan käynyt teatterissa, oopperassa, konsertissa tai ravintolassa syömässä. Ulkomaanmatkat rajoittuvat siihen, että hän on entisen työpaikkansa, vammaisten koulun, kanssa käynyt Tallinnassa ja Tukholmassa. Siellä hän ilahtui, kun joku mies oli tullut hytin ovelle ja sanonut: ”täällä vaikuttaa olevan savolaisia”. Isäni on käynyt äitini kanssa matkoilla jokusen kerran ja sanonut aina: ”Ei olis tarvinnu lähteä”. Häntä ei saa sanomaan, että ulkomailta olisi tullut häneen ja mahdollisesti hänen ajatuksiinsa jotakin uutta. Isäni isä siis oli lehtolapsi. Äitini on aina ollut vaikuttunut etenkin isäni keskinkertaisesta pituudesta (180 cm), koska oma isänsä ei ollut pitkä. Äitini on halunnut isästäni nimenomaan käskijän ja periaattteiden hokijan. Kuitenkin keisarilla ei ole vaatteita ja asia on varsin paradoksinen, että isän roolia korostava aatelinen nainen on mennyt avioon lehtolapsen pojan kanssa, jonka uhoaminen ja kovuus on aina ollut kuviteltua, eikä ole perustunut pitkään ja vanhaan isänlinjaan. Sanotaanhan sitä, että lehtolapsius periytyy suvussa pahimmillaan kolmanteen tai neljänteen sukupolveen. Ihmisillä olevien periaatteiden tulee mielestäni olla etenkin sivistykseen ja valistuneisuuteen perustuvia, eivätkä ne voi perustua sivistymättömyyteen tai koulutuksen puutteeseen. Isäni ryysti päälle viisikymppiseksi aina piimämukistaan loput tipat niin että norsun kärsän ääntä muistuttava ääni kuului aina koko muuhun huoneistoon. Samalla tavalla hän niistää aina nenänsä niin että sen todellakin kuulee kaikkialle. Äitini sanoi joskus, että mummo on opettanut isälleni, että koko muki pitää juoda tyhjäksi ja nenä puristaa perusteellisesti räästä. Kirjoittamisen suhteen, sen alkuvaihessa, isäni sanoi joskus minulle, että minun tulisi kirjoittaa kunnan viemäriaukkojen kansien uusimisesta! Minä olen siis aatelinen, joka on täysin paternaalisen vallan vastainen, enkä muistuta isääni millään tavalla. Hän pikemminkin suhtautuu minuun vihamielisesti, näkee minun toiminnassani vain hänestä sanotut asiat, ja varmaankin kokee häpeää näistä asioista, joita hänen mukaansa ei saa sanoa tai kirjoittaa. Kuitenkin luulisin että hän on voinut itse valita käytöksensä, eikä se ole voinut johtua vain toisten ihmisten käytöksestä häntä kohtaan. Kun puhuin jo viisitoistavuotiaana nimen vaihtamisesta, sanoi hän että pitää odottaa siihen asti, kun häntä ei enää olisi. Minkähän takia tällaisella tavalla olisi tullut tehdä? Hän ei ole tehnyt kovinkaan kunnioitettavaa vaikutelmaa. En ole varma siitä, kuinka autonomisena hän omia periaatteitaan ja toimintaansa pitää. Hän kuitenkin aina valittaa joiden toisten toiminnan aiheuttavan oman toimintansa. Muistan sellaisenkin lapsuudesta, että kun olimme mökillä ja isäni rikkoi kahvikuppinsa, rupesi hän välittömästi valittamaan äidilleni, että hän oli antanut tälle rikkinäisen kupin. Samanlaista lapsellista mielivaltaisuutta on ilmennyt lukuisia kertoja: syy pahaan tai väärään on aina muissa, ei itsessä. Isäni on etenkin pikkuporvarillinen ihminen, joka on aina delegoinut oman rankaisuvaltansa tarvittaessa muille ihmisille ja viranomaisille, joita hän on aina tukenut enemmän kuin minua. Yleensä koskaan jos minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti tai väärästi, hän olisi ottanut minua tukevan ja kannustavan puolen. Huonot periaatteet ovat etenkin tekijä, joka ei edistä sivistymistä ja uuden tiedon ja toiminnan takeen hankkimista. Jotkut ihmiset kuitenkin pystyvät elämään tuollaisten periaatteiden kautta omaa, monesti hyvin rajoittuvaa elämää. Mummollani on aina kaikki ohjeet toiminnalle ja hän tosiaan pikkuporvarillisesti työntää oman nokkansa kyselemättä toisten ihmisten asioihin. Hän perustaa ajatuksensa alkeisalkeisiin, hyvin elementaariseen tietopohjaan, jotka neuvot kävisivät mahdollisesti vammaisille tai lapsille, mutta tuskin väitöskirjantekijälle. On selvää, että läheisten ihmisten väärät periaatteet kolahtavat monesti sellaisiin periaatteisiin, joita älykkäällä, sivistyneellä ja jatkuvaan kehitykseen pyrkivällä suhteellisen nuorehkolla ihmisellä voi hyvinkin olla. Mummoni kuvittelee, että panttilainaamo-ohjelmassa työntekijät tietävät kaikesta kaiken, eikä ymmärrä sitä, että tilanteet ovat lavastettuja. Hän myös esimerkiksi luulee, että Presidentinlinnanjuhlissa vieraat järjestäytyvät tampuurissa ennalta säädettyyn järjestykseen. Lisäksi hän on ihmetellyt sitä, miten vihreäpaitainen mies osti paljon tavaraa Riistokauppaveivarissa, tajuamatta että mies oli jälleenmyyjä. Tällaisia lapsellisuuksia riittää hänellä, isälläni ei samalla tavalla, koska hän on kuitenkin varmasti äo:ltaan varmasti äitiänsä lahjakkaampi ainakin matemaattisissa ja teknisissä aiheissa. Lisäksi on varmasti poikkeavaa, että isäni isän isä oli jenkki. Lehtolapsius, erilaiset arvostukset, jenkki-isoisoisä, äidiltä peritty suvun nimi ovat varmasti asioita, jotka erottavat minut tavallisen aatelin imagosta. Kuitenkin katson että olen saanut varsin paljon hyviä ominaisuuksia ja saanut niiden kautta kehitettyä paljon parempia mielipiteitä ja periaatteita esimerkiksi isääni ja hänen äitiinsä verrattuna. Olen joskus ajatellut, että olisi ollut parempi, jos kotona olisi lyöty, koska henkisestä väkivallasta on niin paljon vaikeampaa valittaa kenellekään jälkikäteen.