sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Filosofia sodankäyntinä

Filosofia on sodankäyntiä. Filosofian muodostamisessa käytetään monia sellaisia periaatteita, jotka toteutuvat myös sodankäynnissä. Filosofian tulee olla järjestelmällistä, loogista ja selkeää aivan kuten sodankäynninkin. Filosofin ja sotilaan tärkeimpänä tarkoituksena tehtävässään on riippumattomuuden säilyttäminen. Filosofilla se tarkoittaa sitä, ettei hän voi toimia jonkun eturyhmäpiirin tavoitteiden mukaisesti tai edistää omaa etuaan filosofiallaan. Sodankäynnissä riippumattomuuden säilyttäminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puolustustehtävässä ja omien joukkojen järjestyksen säilyttämisessä onnistutaan. Filosofiassa riippumattomuus suoritetaan siinä, kun ei anneta subjektiivisten mielipiteiden tulla objektiivisten arvojen edelle, samoin kuten sodassakin omat joukot on saatava järjestykseen oikeiden ja tehokkaiden periaatteiden mukaisesti. Riippumattomuus siis tarkoittaa sitä, ettei vastustaja pääse vaikuttamaan toiseen sodan osapuoleen ja vastaavasti myös sitä, että filosofi pysyy filosofiassaan itsenäisenä ja opportunismia vastaan. Riippumattomuus tarkoittaa siis sitä, ettei filosofiassa ole tahoja, joista ajattelu voisi vaikuttua. Samalla sodassa toisen on voitettava ja säilytettävä riippumattomuus. Toinen piirre on se, ettei ihmisten oikeuksia ja vapautta aseteta uhan alle sotatilassakaan. Tämä tarkoittaa monesti siis esimerkiksi siviilejä, joiden oikeuksia tulee suojella. Samalla aikaa filosofiaa voi harrastaa niin, että siinä ei suuntauduta tekemään pahaa toisille ihmisille vaan sodankäynti tapahtuu täydellisesti asioiden tasolla, sillä keskittyminen ihmisiin veisi varmasti filosofialta suuren osan sen voimaa. Eli filosofiassa tämä tarkoittaa sitä, että filosofiaa ei suunnata ketään vastaan, vaan filosofia saa muotonsa omasta itsestään eikä vastakohdista, eli tällainen itsemäärittyneisyys on tärkeä filosofian metatasolla oleva piirre. Sodassa, esimerkiksi suomalaisten käymissä sodissa, vastustaja on tavallisesti edustanut totaliteettia ja ollut hallinnoltaan totalitäristinen. Tämä tarkoittaa sitä, että sodankäynti ja näin ollen myös filosofia voisi olla vaikuttunut eliitin johtaman valtion tai tahon epäpätevistä käskyistä. Totalismeissa ei tavallisesti hyväksytä filosofiaa, vaan periaatteet ovat usein karkeampia ja yksinkertaisempia. Eli totalismeissa ei tavallisesti harrasteta saivartelua, koska kansalaisten katsotaan olevan siihen liian rajoitteellisia. Voidaan sanoa, että esimerkiksi epä-älylliset ja tyhmyyteen taipuvaiset tahot pyrkivät murtamaan filosofian puolustusta lyömällä kaiken leikiksi tai korostamalla epäolennaisuuksia, eli monesti riittävän tyhmät ihmiset katsovat esimerkiksi fyysisyyden olevan tärkeämpää kuin filosofia – jos voitetaan tappelu toista vastaan, on se suurempi ilo, kuin silloin, jos voitettaisiin toinen argumentoinnissa. Kuitenkin filosofian järjestelmällisyyttä tulee varjella ja suojella korostamalla mennyttä ajattelua samalla kun pyritään niiden pohjalta luomaan uudenlaisia teorioita. Eli totalitäärisen vastustajan perikuvaksi käy itäinen naapurimme, jolle voidaan etsiä vertailukohtaa jatkuvasti piereskelevästä, kaalilta haisevasta isokokoisesta vastustajasta, joka ei todellakaan filosofoi, vaan ahtaa suuhunsa ruokaa ja möykkää koko ajan. Tähän liittyy myös se piirre, että sodankäynnin ja filosofian vastustajat eivät tavallisesti arvosta koulutusta ja sivistystä, he voivat esimerkiksi olla viemässä filosofian harrastajilta oikeuden ajatteluun, samalla kun he voivat viedä mahdollisuuden sivistyä myös omalta porukaltaan ja omilta kannattajiltaan. Eli totalitärismit ovat monesti alttiimpia sodankäynnille ja niissä monesti toteutetaan epä-älyllisiä piirteitä ja tapoja. Välinpitämättömyys on hyvin vaarallinen ominaisuus niin filosofiassa kuin sodankäynnissäkin. Se voi mielestäni olla joko aggressiota tai passiivisaggressiivista oman pesän unohtamista. Eli oman pesän unohtaminen tarkoittaa aseiden käsistä pudottamista ja filosofiassa se tarkoittaa oman filosofian unohtamista. Aggressiivinen välinpitämättömyys tarkoittaa taas sitä, että silloin ei tunnusteta toisten rajoja niin sodankäynnissä kuin filosofiassakaan. Välinpitämättömyyden puute siis tarkoittaa sitä, että ajattelun ja valtakuntien rajoja kunnioitetaan ja ei tehdä omavaltaisia asioita. Filosofiaa määrittää siis loogisuus, järjestelmällisyys, tehokkuus, dynaamisuus, aktiivisuus ja rigorisuus. Filosofia ei etenkään ole ulkopuolisten nysväävää kommentointia, samalla kun sodankäyntikään ei voi perustua pelkästään toisen vastustajatahon tekojen seuraamiseen, vaan on otettava vastuu taistelun kehittymisestä samoin, kuin on oltava tietoinen siitä, miten filosofian käsitettä pidetään yllä. Filosofit ovat päivämme Suomessa monesti ituhippejä, jotka kommentoivat toisten töitä ja saavat sen kautta virheellisen itsetunnon mahdollistaman itsekorostuksen aihetta. Tämä tarkoittaa, että ellei ole filosofiaa, niin ei myöskään ole omia sotavoimia. Oman filosofian säilyttäminen ja sen vieressä lujilla jaloilla seisominen on sodassa menestymistä. Voidaan kirjoittaa tietynlaisesta merkitysvallasta, jota kaikki manipuloimaan tarkoitetut instituutiot tavoittelevat. Se siis tarkoittaa marginaalia, jonka kommentaariaatti vetää kaikkeen vapaasti tehtyyn todellisuuteen. Tällä marginaalilla ja sen merkityksen laajentamisella kommentaariaatti tunkee itsensä lopulta vaikuttamaan instituutioiden toiminnan laatuun ja manipuloimaan niitä. On siis monia tahoja, jotka haluavat saada merkitysvaltaa. Julkisuuden piiri on sellainen joka tavoittelee merkitysvaltaa, he haluavat tavallisesti määritellä sen, mitä filosofia on eli toisin sanoen voittaa sodan. Monesti julkisuudessa olevat piirit haluavat sulkea filosofian kokonaan pois omasta piiristään joka tarkoittaa kaikenlaisen hevostelun ja monkeybusiness-huumorin hyväksyvää piiriä. Toisin sanoen, julkisuutta vastaan on taisteltava sen takia, koska se pyrkii tuhoamaan filosofian ja viemään siltä aidon merkityksen. Filosofian tulee olla oman merkitysvaltansa suojelija kuten sodankäynnin tulee olla oman kansakunnan puolustamista. Filosofian tulee asettua omiin merkitysasemiinsa ja taisteltava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti