maanantai 20. huhtikuuta 2015

Novelli


Runohippi

”Tämä on kartano, tämä on kartano! Ja mitä teen täällä yksinäni, vaikka kuitenkin esi-isien hahmot painavat minua ajattelemaan, etten ole yksin. Ja olisiko yksinolo parempi kuin olla jonkun kanssa? Siten että sukupolvien ketjut voisivat jatkua, ja suku saisi taas jonkin aiheen olla ylpeä. Minusta, niin minustakin, ilman kaikenlaista tuomitsemista ja ulkopuolelle jättämistä. Ja housujen kiskaisemista kinttuihin ja tikkuje työntämistä kynsien alle ja aamuteen myrkyttämistä syankaliumilla. Kaikkea sitä mihin minä voisin kuvitella jonkun ulkopuolisen eli suvun jäsenen tai oman ystävän puuttuvan ja tekevän kaikkensa sen puolesta etten minä saa olla ja jatkua ja olla tekemisissä toisten kanssa.” Näin ajatteli Oliver von Nantorp ja avasi silmänsä ja havaitsi ajatusten kuuluneen uneen, siihen samaan uneen, johon se tietty yksittäinen aamupäivä oli hänen ajatuksensa vienyt. Puhelimessa piippasi äidin lähettämä viesti, jossa hän oli pyytänyt Oliveria käymään samana päivänä perheen luona päivällisellä. Hän nousi ylös, pieraisi ja nousi pöydän ääreen. Siinä hän katseli päivän lehteä, jokin uusi nuori runoilijan alku Jari T. Sokea, oli saanut lehteen haastattelun kuvallaan. Jutussa runoilija kertoi kaikkea mahdollista omasta väitetystä varhaiskypsyydestään ja halusta olla parempi omassa kirjoittamisessaan. Jutussa oli myös linkki miehen haastatteluun netissä ja Oliver kiinnostuksen vuoksi avasikin koneensa ja näppäili oikean osoitteen ja alkoi kuunnella: ”Mitä mieltä sinä Jari olet nykyisestä kustannusmaailmasta? No minun mielestäni lunous on niin tälkeä aihe, ettei siitä voida mitenkään tinkiä kun valitaan tuoleita teoksia malkkinoille.” Silloin hän ei enää jaksanut kuunnella haastattelua, vaan sulki koneensa ja vähän aikaa hän istui paikoillaan pöydän ääressä. Kun hän ei enää jaksanut istua pöydän ääressä hän lampsi käytävään ja avasi wc:n oven. Siellä oli aiemmin tehty paska ja sen oli varmaan tehnyt tyttöystävä Anna, tai ainakin näin Oliver ajatteli ennen kuin veti vessan ja paska hävisi pöntöstä viemäreihin. Kyllä se Anna on niin siisti, että luulisi hänen kykenevän ajattelemaan siten, etten minä välttämättä aamulla tuurijuoppouden päätteksi halua haistella ja ihastella hänen paskaansa pöntössä kun aamulla herään. Oliver meni wc:hen ja katsoi itseään peilistä: edellisenä iltana kasvoihin ilmestyvä vekki pullisteli silmäkulmassa komeasti. Nyt minun täytyy olla kotona, enhän voi ainakaan heti ilmestyä vanhempien silmien eteen tämännäköisenä. Oliver meni huoneeseensa ja nosti puhelimen pöydän päältä, joka pullisteli paperien ja kirjojen paljoudesta. Noin kymmenen sekunnin päästä puhelimeen vastattiin: ”Anna”. ”Etkö sinä todella tiedä etten minä halua haistella paskaasi kun menen aamulla vessaan?”, Oliver kysyi. ”En minä sitä tehnyt minä vaan Tuomo.” ”Kuka hiton Tuomo?” ”Minun uusi kaverini, saat nähdä hänet kun tulen kotiin, meillä on ollut vaikka kuinka paljon hyviä keskusteluja, hän on todella älykäs ja kirjoitti jo sen ikäisenä, jolloin sinä vain opettelit tavaamaan.” ”Vai niin... Se saakelin ämmä on lopultakin hankkinut uuden kaverin. Mitä muuta minä voin tehdä kuin vain pakata kamppeeni. Mutta ennen sitä tuo Tuomo tulee saamaan muutaman mustuneen silmän. Niin kauan kuin minä olenkin Annaani rakastanut ja palvonut. Hän ei ole antanut sille minkäänlaista arvoa ja nyt minä joudun lähtemään täältä kuin jokin rikollinen jolla ei ole mitään oikeutta asuttaa näitä nurkkia joilla nämä kultamurut seurustelevat. Ja minun oma runollinen rakkaani Anna, oma muusani ja samalla runoilija, jonka muusa minä olen , jättänyt minut kuin jonkin koiran jota voidaan potkaista vain yllättäen tulleen mieliteon vuoksi. Kuinka usein me lausuimmekaan toisille Kailaata ja Shakespearen sonetteja, miten hän ainoana pystyi ymmärtämään minua sisällisesti, sitä kaikkea jonka puolesta olen joutunut nämä kaikki menneet vuodet taistelemaan ja kärsimään. Onko minun mentävä, onko nyt minun vuoroni, poistua, jotta esirippu voidaan pudottaa alas ja päättää esitys niin ettei minua enää tarvitse muistella. Olenko minä nyt jo tehnyt tarpeeksi, ettei minua enää tarvita tai muistella?” Hän meni keittiöön ja otti pakasteesta Stolichnaya-pullon ja siirtyi keittiön pöytään otettuaan snapsilasin lasiovisesta kaapista. Ensimmäiset puolenkymmentä lasia nautittuaan hänen olonsa tuntui jo vähän rauhoittuvan ja yllättäen objektiivisen ajatusmaailman toiminnot alkoivat vahventua hänen mielessään. ”Menköön koko Anna, minä voin hyvin tehdä muutenkin ilman häntä. Eihän hän ole ollut kuin statussymboli minulle, esine johon olen voinut tallettaa kukkaroni sisällön”. Hän kaatoi lisää votkaa lasiinsa ja röyhtäisi, jolloin hänen mieleensä tuli se pieni nasaaliääninen mielipideautomaatti koulusta, joka aina tahtoi sanoa jotain kaikista asioista. Oisko se ollut nimeltään Sami tai jotain. Sekään ei koskaan aikaillut vierailulla paskalle menemistä. Mutta onhan se aika yleinen tapa, jos on jotain minkä on tultava ulos, se on myös päästettävä ulos. /Sinä tulet silloin kun kohahdan/ ja unohdat minut taas täysin/ niin vaikka en mieli mihinkään/ kuitenkin tietäisin tukesi ja tuskasi/ jos antaisit minulle katoavan mahdollisuuden/ mitä voisimme vielä myöhemmin muistella/. Näin hän alkoi mielessään sommitella taas yhtä rakkausrunoa omalle Annalleen, joka oli aina ollut häntä parempi runoudessa ja jonka piirittämisen aikaan hän oli painellut sormensa verille vanhanaikaisella Remington-kirjoituskoneella, jota hän oli joutunut käyttämään, kun tietokone oli ollut rikki. Anna oli vain nauranut. Nauranut ja hymyillyt ja hyväksynyt hänet piiriinsä, johon kaikki eivät aina olleet päässeet. Mies kaatoi loputkin votkat pullosta suuhunsa ja palasi takaisin makuuhuoneeseen, istahti sängylle ja sammui.       

Mies havahtui valvetilaan unestaan kun Annan näköinen nainen ravisteli häntä käsivarresta. ”Herää nyt rakkaani, voin esitellä sinut ystävälleni, joka oli täällä aamulla aamiaisella, kun sinä vielä nukuit. Voi sinua minun höpönassuni, sinä et vain näköjään saata saavan siitä viinasta tarpeeksesi” ”En minä tiedä oikein”, hän vastasi vaimeasti ja samassa hänen katseensa jumittui huoneen peräällä olevaan hintelään mieshahmoon. ”Niin tosiaan tässä on Tuomo”. ”Tuomo, mutta sinähän olet Jari Sokea, se runohippi päivän lehdestä!” ”Päivää minä olen Tuomo Sokea,  ja sinä olet Annan poikakaveli, moi!” ”Niin tosiaan, Anna sanoi, ja supatti Oliverin korvaan: Jari käyttää toista nimeään, koska hänellä on vähän ärrävika.” Anna ja Oliver katsoivat konspiratiivisesti toisiinsa ja kysyivät Sokealta olisiko hänellä nälkä tai jano. Kun Sokea sanoi hänellä olevan molemmat, Oliver ohjasi porukan keittiöön ja sanoi Sokealle: ”Kun käyt meidän vessassa paskalla, muista sitten vetää se.”

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kirjoitus Uutis-Jousessa (huhtikuu 2015)

Eteenpäin!


Nykyinen hallitus on epäonnistunut monella osa-alueella. Valtionvelka on noussut, työttömyys lisääntynyt ja sote-uudistus epäonnistunut. Lisäksi yhteisöveron alentamisella ei saavutettu tavoiteltua talouskasvua ja Suomen luottoluokitusta ei onnistuttu säilyttämään entisessä kolmessa aassa. Vielä näidenkin lisäksi kielteisenä on pidettävä sitä, että Fennovoima-Rosatom järjestelyllä lisättiin Suomen riippuvuutta Venäjästä energia-asioissa. Yksittäisiä epäonnistuneita päätöksiä ja tekemättä jääneitä päätöksiä on vielä näidenkin lisäksi. Ei ole ihmekään, että jotkut ovat arvioineet nykyisen hallituksen yhdeksi kaikkien aikojen surkeimmista.                                                                                                                                                                                      Uudella hallituksella ja sen johtajilla on oltava enemmän vastuuntuntoa ja halua toimia yhdessä kaikkien hallituspuolueiden kanssa. Mielestäni on selvää, että Keskusta ansaitsee hallituspaikan, kun voidaan vielä pitää aika selvänä sitä, että se tulee voittamaan vaalit ylivoimaisesti. Myös mielestäni Kokoomuksen ei pitäisi olla ensimmäisenä harkittavana kun valitaan toista ja kolmatta jäsentä hallitukseen. Stubbin Kokoomus ui niin syvässä suossa, ettei sen voida katsoa ennen muita ansaitsevan hallituspaikkaa. Jan Vapaavuori jättää eduskunnan ja siinä Kokoomus menettää sellaisen hahmon, jossa monet puolueen kannattajat ovat nähneet oman kokoomuslaisuutensa henkilöitymän. Voidaan katsoa haluaako Stubb ottaa vastaan oppositiojohtajan paikan, vai kutsuuko Brysseli taas. Kun Stubbin pääministeriaikaa arvioi, voisihan joku sanoa, että Official Monster raving loony partyn entinen varapuheenjohtaja Catmandoo-kissa kävisi miltei yhtä hyvin pääministeriksi. Katainen taas teki moraalittomasti katoamistempun kesken vaalikauden kun hallitus oli jo ”dead in the water”.                                                                                                                                 
Soinin persut ovat ratkaisun paikassa siinä, kun he joutuvat päättämään ovatko he kyvyllisiä vastuunkantoon vai haluavatko jatkaa sekalaisena seurueena, joiden puheet tulevat huomionarvoisimmin esiin eduskunnan kirjanpidossa toisten puolueiden edustajien puheiden sekaan suunnattuna ”rotestimaisena” mölinänä. Jos persut otetaan hallitukseen, älkää nyt vaan missään nimessä antako niille mitään, mikä liittyy kulttuuriin, pliis!                                                                                                                                                             
Mahdollisimman monen ehdokastaan harkitsevan ihmisen tulisi kysyä näiltä tarjokkailta mielipidettä siitä, mitä omatunto ja moraali tarkoittavat poliitikolle. Omatunnotonta henkilöähän monet kutsuvat ”psykopaatiksi”. Eli poliitikoille periaatteeksi Kantia mukaillen: ”yläpuolellani kaartuva äänestäjien mielipide ja moraalilaki sisälläni”. Moraaliin liittyy myös mielestäni tarve muodostaa henkilökohtainen maailmankatsomusjärjestelmä. Ei siis poimia yksittäisiä sanoja puolueohjelmista ja papattaa niitä monotonisesti niille jotka haluavat kuunnella ja myös niille jotka eivät. Politiikan ja demokratian käsitteitä on laajennettava ja siinä on otettava mallia Ruotsista ja Britanniasta. Briteissähän on ollut jo ainakin yksi cp-vammainen kansanedustaja.                                                                                                                                                                         
Ollaan iloisia ja äänestetään. Tästä on hyvä aloittaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Aspergeria on pidettävä lahjana


Aspergerin syndrooma tarkoittaa synnynnäistä neurobiologista poikkeavuutta, joka aiheuttaa erilaisia pysyviä käytösmalleja ja sisäisestä ohjelmoinnista johtuvia piirteitä. Aspergerin syndrooma on viimeaikaisimpien mittausten mukaan noin yhdellä prosentilla koko väestöstä. Kuitenkin mielestäni määritelmä ei ole absoluuttinen vaan aspergeriin viittaavia piirteitä voi olla paljon suuremmalla määrällä ihmisiä vaikka varsinainen diagnoosin alainen määritelmä ei täyttyisikään. Aspergerin syndrooma tuo aistiyliherkkyyksiä ja halua seurata rutiineja. Monesti myös aspergerihmiset vaikuttavat puheessa monotoniselta tai poikkeavalta, äänensävy ja puheentuotto saattaa olla kaikissa mahdollisissa ääripäissä. Yleisimmin aspergerin syndrooma tuo sosiaalisia ja interpersonaalisia poikkeavuuksia. Aspergerihmiset nauttivat useimmiten yksin olemisesta ja yksin tekemisestä enemmän kuin itsetarkoituksellisesta toisten ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta. Monesti aspergerin syndrooma tuo myös kielellisen lahjakkuuden ja pikkuvanhuuden, Hans Asperger, jonka mukaan tila on nimetty kutsui nuoria tutkittaviaan ”pikku professoreiksi” juuri heidän täydellisen sanavarastonsa ja moitteettoman kielenkäyttönsä takia. Kuitenkin sosiaalinen poikkeavuus on merkittävin aspergerihmistä ”tavallisesta” ihmisestä erottava tekijä, vaikka onkin mainittava myös hyvin usein havaittu epätasainen kykyprofiili, joka on aspergerihmisille tyypillinen. Samanaikaisesti aspergerihmisissä on hyvin lahjakkaita mutta myös ei-lahjakkaita. Samalla, kun matematiikka voi olla jollekin erittäinen helppoa, voi olla samanaikaisesti mahdollista, että tuo henkilö ei osaa kuoria perunaa tai sitoa omia kengännauhojaan.  Jotkut ovat sanoneet, että maailmanhistoriassa ei ole ollut yhtään ei-aspergoidista erittäin merkittäviä saavutuksia taiteen, tieteen ja filosofian alalla saavuttanutta henkilöä. Tässä saattaa tulla esiin se merkittävä havainto, että vaikka lahjakas aspergerihminen ei olisikaan kaikilla osa-alueilla yhtä lahjakas, on hänen valttinsa loistava keskittymiskyky, jota ei usein saada älyn tavoin ilman aspergerpiirteitä.                                                                                                                                             
Minut diagnosoitiin 12-vuotiaana. Muistan itkeneeni äidilleni puhelimeen ”en halua olla erilainen”. Tietysti tuossa iässä joukkoon kuuluminen on lapselle tärkeää, ja monet muista samanikäisistä alkoivatkin tehdä kysymyksiä ”missä olit viime tunnilla”, kun olin ollut tutkituttamassa päätäni psykologilla.  Muistan että persoonallisuuteni muuttui diagnoosin myötä, minusta, entisestä ekstrovertista tuli introvertti, jonka myötä olin helpompi maali kiusaajille. Hiljaisethan aina valitaan kiusaamisen kohteiksi. Lukiossa aspergerini muodostui marttyyriyden aiheeksi, kun joskus jouduin kirjoittamaan poissaolovihkoon poissaolon syyksi aspergerini. Syytin ehkä liiaksi tuota asiaa ongelmistani, mutta kirjoitinhan minä sitten kuitenkin mm. kolme eximiaa ja yhden laudaturin. Yliopistossa koin vieläkin kiusaamista sosiaalisesti lahjakkaampien opiskelijoiden toimesta. Olen kuitenkin viimeisten vuosien aikana mielestäni tasaantunut ja oppimaan hyväksymään minuuteeni kuuluvia piirteitä, mikä esimerkiksi asperger on. Se on kuitenkin mielestäni totta, että vielä tänä päivänä aspergerin syndrooma altistaa mielenterveysongelmille, joka ei ole täysin pelkästään sisäsyntyisten tekijöiden vaikutusta. Jos näitä ihmisiä ymmärrettäisiin paremmin ja muokattaisiin koulussa oloja kuitenkaan erilaistamatta, voisivat myöhemmät mahdolliset ongelmat olla ehkäistävissä. Asperger on parantanut ja syventänyt ihmistuntemustani ja myös auttanut oppimaan havaitsemaan näitä piirteitä muissa.                                                                                                                                                           
Erityiskiinnostuksen kohteet ovat aspergerihmisille tyypillisiä, ja muistankin ala-asteikäisenä naureskelleeni pojalle, joka tulosti tietokonekurssilla innokkaasti juna-aikatauluja ja paasasi niistä sitten kaikille lähellä olleille ihmisille. Minulla lapsena kiinnostuksen kohteita olivat etenkin erilaiset kivi- ja mineraalilaadut, postimerkit ja vanhat ja ulkomaiset rahat. Sen jälkeen tulivat klassinen musiikki (pystyin vielä muutamia vuosia sitten viheltämään ulkomuistista otteita kuuntelemistani kappaleista), filosofia, historia ja etenkin poliittinen historia. Niissä korostuivat etenkin Nietzsche, Britannian konservatiivinen puolue, IKL ja Lapuan liike. Olenpa jopa muodostanut oman filosofisen järjestelmäni itse muodostetuilla käsitteillä. Sen jälkeen ovat tulleet kielet ja sukuni historia. Kielistä etenkin ruotsi ja saksa ovat tuntuneet kiinnostavilta. Sukuun liittyvästä kiinnostuksesta kertoo varmaan se, että johdin naispuolisten esilinjojeni kautta suvun Britannian 1500-luvun kuningashuoneeseen ja vielä senkin taakse muihin erimaalaisiin kuninkaisiin. On selvää, että erityiskiinnostuksen kohteita tulee varjella näiden ihmisten kohdalla, koska niihin keskittyminen voi tuoda hyvin suuria panostuksia inhimilliselle kulttuurille. Voikin ehkä sanoa, että tämänlaisen keskittymisen avulla ihmiskunta etenee ja uusia askelia otetaan. Nuori Albert Einstein, joka on postuumisti arvioitu aspergerihmiseksi, oli tavallista kiinnostuneempi ajasta ja ollessaan patenttiviraston insinöörinä julkaisi mm. kaksiosaisen suhteellisuusteoriansa, joka teki hänestä maailman historian merkittävimmän tieteilijän. Myös Ludwig Wittgenstein, jota on pidetty aspergerihmisenä, oli kiinnostunut kielestä ja logiikasta ja tutkimuksillaan mullisti kielen tutkimukseen keskittyneen analyyttisen filosofian sukupolviksi eteenpäin.                                                                                                                             
Kiusaajat ja kommentaattorit jäävät yleensä taakse, kun muut ottavat askelia eteenpäin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Britannian vaaleista tulossa mutkikkaat

Isossa-Britanniassa järjestetään parlamenttivaalit seitsemäs päivä toukokuuta. Nämä vaalit poikkeavat merkittävällä tavalla monista edellisistä ennustetun lopputuloksen puolesta. On epäilty että seurauksena on ”Hung parliament”, eli tilanne, jossa millään yksittäisellä puolueella ei ole edellytyksiä muodostaa enemmistöhallitusta. Myöskään entinen koalitio ei todennäköisesti voi jatkaa, koska sekä Nick Cleggin johtamien Liberaalien että nykyisen pääministerin David Cameronin johtamien Konservatiivien on ennustettu menettävän paikkoja vaalien seurauksena.                                                                                         

Oppositiopuolue, Ed Milibandin johtama Labour on ollut ennusteissa säännöllisesti konservatiivien edellä, mutta Labourin kannatus on tippunut ennusteissa viime aikoina 37 prosentista 33 prosenttiin. Labouria kiinnostaa yhteistyömielessä etenkin Alex Salmondin johtama Skotlannin Kansallispuolue SNP. Onkin joissain arvioissa sanottu, että tuo liitto voisi ainoana varmuudella luoda enemmistöhallituksen.   
                                                                                                                                                           
Liberaalien sisällä kiehuu ja onkin sanottu, että monet liberaaleista eivät halua jatkaa konservatiivien kanssa koalitiossa. Liberaalien horjuva asema on saanut jopa nykyisen apulaisvaltionvarainministerin, liberaalien Danny Alexanderin puhumaan kotiseuduillaan Skotlannissa konservatiiveja vastaan liberaalien puolesta. Liberaalit Skotlannissa haastava SNP saattaa viedä liberaaleilta paikkoja, mahdollisesti myös Alexanderin paikan. On myös mahdollista, että itse puheenjohtaja Cleggkin saattaisi menettää paikkansa alahuoneessa. Alexanderin katkeruuden voi katsoa johtuvan valtionvarainministeri George Osbornen väitetystä suunnitelmasta vähentää julkisten palveluiden menoja 12 miljardilla punnalla vaalien jälkeen jos konservatiivit ovat hallituksessa.                                                                                   
 
Konservatiivit eivät näillä näkymin saa parlamenttiin ehdotonta enemmistöä, joka vaatisi vähintään 326 paikkaa. Joidenkin arveluiden mukaan he saavat olla onnellisia, jos saavat 275 paikkaa. Konservatiivien ääniä vaaleissa vienee Britannian suurimmaksi europarlamenttipuolueeksi hiljattain noussut Yhdistyneen Kuningaskunnan itsenäisyyspuolue UKIP. On viimeisten kannatuslukujen perusteella, jotka lupaavat UKIPille ainakin 15 prosenttia äänistä, epäilty UKIPin saavan ainakin kymmenen kansanedustajaa uuteen parlamenttiin. UKIPin puheenjohtaja europarlamentaarikko Nigel Farage on sanonut julkisuudessa hiljattain, että UKIP haluaisi työskennellä konservatiivien kanssa hallituksessa. Toisaalta David Cameron on tähdentänyt sitä, että konservatiivit eivät halua yhteistyötä UKIPin kanssa.                       

Tuon voidaan katsoa johtuvan siitä, että UKIP on saanut konservatiiveilta juuri sen kaltaisia kannattajia, jotka eivät ole olleet mieltyneet pääministeri Cameronin politiikkansa lisäksi imagossaan edustamaan metropolitaaniseen ja moniarvoiseen linjaan. Nuo kannattajat ovat siis oikeistolaisempia kuin mitä Cameronin politiikka on. Voidaan varmaan hyvin perustein sanoa, että Cameronilla on aina ollut suurin vaikeus puolueensa oikeistosiiven kanssa, ja nyt tuo ryhmittymä uhkaa olla kannattamassa UKIPia ja viemään siten konservatiiveja pois vallasta.                                                                                                                                                                  
UKIP on kuitenkin joka tapauksessa tärkeässä roolissa näissä vaaleissa. He voivat jopa olla päättämässä siitä, kuka hallitsee. UKIPin lisäksi myös vihreät ovat saamassa kansanedustajia, ja viimeisin merkittävä Labourista vihreisiin loikannut julkisuuden henkilö on sosiaaliaktivisti ja bloggari Jack Monroe, joka on väittänyt erimielisyyden tulleen etenkin maahanmuuttopolitiikasta.                                                            
 
Vaalien tuloksena vaikuttaa siis olevan Hung parliament, tilanne, jossa kukaan ei voi suoraan voittaa hallitusvastuuta. Kuitenkin näyttää siltä, että Labour tulee olemaan suurin puolue, mutta hekin tarvitsevat tukea, esim. liberaaleilta tai SNP:ltä. Konservatiivit vaikuttavat siis olevan menossa oppositioon, minkä jälkeen uusi johtaja olisi johdonmukainen ratkaisu yli yhdeksän vuotta johtaneen Cameronin jälkeen. Esimerkiksi entinen Konservatiivien kansanedustaja ja ministeri, nykyinen Lontoon pormestari, selvästi Cameronia oikeistolaisempi Boris Johnson voisi varmasti olla Cameronia avoimempi UKIPin lähestymisyrityksille.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Kirjoitus Uutis-Jousessa (huhtikuu 2015)


Suomalaisesta demokratiasta ja kansanedustajuudesta

Suomalaista politiikkaa tulisi kehittää suoran demokratian toteutumisen suuntaan, ja myös perustuslain muutoksilla tulisi ehkäistä elintaso- ja ammattipoliitikkojen ilmaantuminen keskuuteemme. Suomalaisissa puolueissa vallitsee vieläkin hullu arvomaailma, jonka mukaan se joka ei kuulu meihin on meitä vastaan. Nuorisopolitiikassa toimiessani olen kohdannut kiusaamisen tyyppistä toimintaa niiltä moniosaajilta, joiden varpaille olen sattunut astumaan.                                                                                                                                                               
 
Olisi säädettävä perustuslailla kansanedustajien mahdollisien edustuskausien määrästä. Muuten voitaisiin harkita miinusäänien asettamisesta vaalien alkutilanteessa aiemmin jo istuneille kansanedustajille heidän aikaisempien istuntokausien määrän mukaisesti. Mielestäni kansanedustaja yksinään ei ole minkäänlainen päätöksentekijä. Vielä nykyisin puolueilla ja heidän ylläpitämällä puoluekurilla on liikaa sanomisen valtaa kansanedustajiin. Puolueilta valta tulisi siirtää yksilöedustajien omalletunnolle ja hänen valitsijoidensa äänelle, jota voitaisiin tarkkailla suoran demokratian keinoin, kuten esimerkiksi kansankokousten järjestämisellä.                                                                                                                     
 
Päätöksenteko tulisi suorittaa suuremmin yhteistyössä eduskunnan ja kansalaisten välillä. Kouluissa oppilaita tulisi haastaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja opetettava osallistumisen tapoja ja suoran demokratian osallistumistapoja kuten kansanäänestyksen, kansalaisaloitteiden ja kansankokousten periaatteita. Osallistumisen opettamisessa tulisi keskittyä konsumerismin eli kulutusvalintojen ja muiden arkipäivän valintojen sekä yhteiskunnallisen aktivismin perusteiden opettamiseen. Yleisimmin yhteiskunnassa tulisi korostaa vaihtoehtoisia osallistumisen tapoja, joilla voi olla vaikutusta ihmisten asenteisiin ja arvovalintoihin.                        
 
Politiikassa edustajan tulisi edustaa ensisijaisesti tai pelkästään valitsijoidensa mielipiteistä johdettuja päätöksiä, vaikka kuitenkin edustajan omalletunnolle tulisi mielestäni lisäksi antaa sille kuuluva valtatila. Puolueista sanottaessa on ilmaistava se, että niitä olisi lähennettävä päätöksenteossa, ja löydettävä sellaiset arvojen taustalla olevat symbolisuudet, jotka voisivat olla rakentamassa yhtenäisiä suomalaisia arvoja. Arvot ovat hyvä asia itsessään, mutta niidenkin tulisi antaa elää, ja sen takia on virheellistä jumittua kauan sitten määriteltyihin arvoihin, joiden sisältö on kuitenkin jo ajan kuluessa auttamatta muuttunut. 
                                                                                                                                                                        Kansanedustajan paikan tulisi tänään tarkoittaa pelkästään edustusasemalla varustettua virkamiestä, joka ajaa kansan asiaa. Sen takia eduskuntaankin tulisi lisätä vähemmistökiintiöt, että saisimme esimerkiksi vammaisia, fyysisesti invalideja (tai muita toimintarajoitteisia ihmisiä) ja kulttuuristen vähemmistön edustajia eduskuntaan. Kuitenkin on mielestäni sanottava, että vähemmistönkin käsitettä on tarkasteltava, ja mielestäni auttamatta tänä päivänä esimerkiksi ”nainen” ei ole feministeistä huolimatta vähemmistöryhmän edustaja. Pertti Kurikan nimipäivien edustaja oli äskettäin eduskunnassa ja ilmaisi toiveensa päästä joskus sinne päättämään asioista. Mielestäni suomalainen yhteiskunta olisi tuolloin kehittyneimmässä tilassaan, jos eduskunnassa voisi olla myös basisti Helteen kaltaisia vahvasti asiansa ja kannattajansa tuntevia ihmisiä. Tämä tietysti vaatisi täydellistä kansanedustajan aseman uudelleen harkitsemista.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kirjoitus Uutis-Jousessa (huhtikuu 2015)


Ajatuksia perustulosta

Perustulo tarkoittaa vastikkeetonta ja ehdotonta, jokaiselle kansalaiselle maksettavaa perustoimeentulon muotoa. Nykyisin tätä kannattaa monia ihmisiä puoluekartan jokaiselta suunnalta. Onkin sanottava, että perustulo vaikuttaa sellaiselta ajatukselta, joka sopii suuren osan suomalaisia poliittiseen ajatusmaailmaan riippumatta puoluekannasta. Yhteiskunnan velvollisuus jäsentään kohtaan on sen takaaminen, että he pystyvät elämään ja pitämään huolta toimeentulostaan. Perustulo edustaa sitä, että yhteiskunta haluaa suojella kansalaisiaan erilaisissa elämäntilanteissa. Perustulo mahdollistaa sosiaalisen mobilisaation, jota ei suomalaisessa nykyisin luokkayhteiskuntaan viittaavassa järjestelmässä liiemmin ilmene, kun nykymuotoinen sosiaaliturva itsessään estää monelta työhönmenon.                                                                            
 
Perustulo tarjoaa kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet työntekoon ja elämänlaatunsa parantamiseen. Se edustaa myös työnteon erilaisia muotoja kuten vapaaehtoistyötä, pätkätöitä ja silpputyöskentelyä, jossa tulot tulevat monesta eri lähteestä. Kun kaikki saisivat tietyn vakaan toimeentulon, voisivat sellaiset luovat alat kehittyä, joissa ei ensisijaisesti ajatella tienaamista. Perustulo kannustaisi kansalaisia hankkimaan vaikka pieniäkin lisätuloja, koska se poistaisi kannustinloukut. Perustulon ansiosta ei olisi enää sitä tilannetta, jossa joistakin tehdään köyhiä vaikka he olisivat halukkaita työntekoon.                                                                                                                          
 
Perustulo on oikein senkin takia, että tuen saajia ei luokiteltaisi toisen luokan kansalaisiksi kuten nykyisessä järjestelmässä, koska tukea saisivat kaikki. Muun toimeentulon omaavilta perustulo tietysti otettaisiin pois verotuksen avulla. Ei siis enää olisi eroa b-luokan tuensaajien ja a-luokan työssäkäyvien välillä. Erona nykyiseen sosiaalijärjestelmään olisi myös se, että tuensaajien rahankäyttöä ei tarvitsisi enää seurata yhtä tarkasti kuin nykyisen monimutkaisen tulonsiirtojärjestelmän sisällä. On sanottu mahdollisen perustulon haitoista, että se varmasti lisäisi ellei jopa kaksinkertaistaisi verotusta. Tämä on kuitenkin virheellinen olettamus sen takia, koska esimerkiksi Vihreät ovat laskeneet, että 560 euron suuruinen perustulo voitaisiin mahdollistaa täysin nykyisellä verotuksen asteella.                                                                   
 
Jotkut ovat myös sanoneet, että perustulon käyttöönotto lisäisi haluttomuutta työntekoon. Minä en usko siihen, koska lähes kaikilla ihmisillä on varmasti tarve tehdä jotain kehittävää, ja kuten on sanottu myös esimerkiksi erilaiset vapaaehtoistyön muodot ja luova toiminta pienellä palkalla on yhtä arvokasta kuin työt, joista voi saada palkaksi suuren määrän rahaa. Perustulo voitaisiin siis mahdollistaa valtion menojen yhtään nousematta. Sen vastustamista ei voida puolustella tyypillisimmillä argumentilla, eli sillä että se ei lisäisi työskentelyhalua, myös senkin koska kaikki varmasti kuitenkin ymmärtäisivät elävänsä omiin vahvuuksiinsa tukeutuen. Vain harvat haluavat kituuttaa tekemättä mitään niukimmalla toimeentulolla.  
                                                                                                                                                                              On lopultakin otettava riittävänsuuruinen perustulo uuden hallituksen agendaan ja Britannian entisen pääministerin David Lloyd Georgen sanoin tehtävä tästä maasta ”A land fit for heroes”.

Kirjoitus Uutis-Jousessa (maaliskuu 2015)

Mitä tehdään Kreikan kanssa?

Kreikassa on noussut tammikuussa valtaan äärivasemmistolainen Syriza-puolue, jolla on erimielisyyksiä Kreikan valtiontalouden ja velkojen hoitamisesta eurooppalaisen troikan (IMF, Euroopan keskuspankki, EU-komissio) kanssa, joka on selvitellyt Kreikan huonoa taloudenhoitoa viime vuosien aikana. Syriza vaatii Kreikan noin 400 miljardien euron valtionvelan poispyyhkimistä. Syriza ei myöskään halua, että kireitä säästötoimenpiteitä Kreikassa jatkettaisiin. Kuitenkin näistä kahdesta kohdasta huolimatta Syriza haluaa Kreikan pysyvän eurossa.
Vaikka suurin osa Kreikan valtionvelasta on troikalta, on selvää, ettei Kreikka pysty maksamaan velkaansa. Vaikka velkojen anteeksianto voisikin troikan roolin huomioiden olla periaatteessa helppoa, ei se kuitenkaan ole poliittisesti helppoa, koska pian maat kuten Portugali ja Irlanti voisivat olla vaatimassa samankaltaista menettelyä itsensä kohdalle. Lopulta Euroopan tuottavimmalla ja tehokkaimmalla maalla Saksalla on veto-oikeus tässä kysymyksessä.
Voidaan epäillä, että Saksa ei välitä nyt suuremmin siitä, vaikka Kreikka eroaisikin eurosta (vaikkakin Merkel on viime aikoina sanonut muuta), sillä tämänhetkinen markkinatilanne poikkeaa viimeisimmän vuosien 2010–2011 kriisin tilanteesta. Lisäksi jonkinlaista talouskuria on pidettävä ehtona hätälainoille.
Kreikan BKT on laskenut lyhyen ajan sisällä 25 prosenttia ja seurauksena on ollut enemmän velkaantumista.Palkat ovat laskeneet ja hyvinvointi alentunut. Lainoilla on ollut vain vähän hyötyä. Vaikka joku voisi Suomessa sanoa, että vaihtoehtona kaikkeen tähän voi olla vain velkojen leikkaus, niin sitä todellisuudessa vastustaa Saksan lisäksi myös Suomi.
Mitä sitten tapahtuisi, jos Kreikka lähtisi eurosta. Se ainakin olisi ensimmäinen esimerkkitapaus siinä, että eurosta voi erota. Ongelmia tulisi jos kriisi laajenisi esimerkiksi Italiaan tai jopa Ranskaan, jossa euroskeptinen äärioikeisto on edennyt. Kreikka etenisi asiantuntijoiden mukaan eroamisen jälkeen sisäiseen kaaokseen, jonka seurauksena pankit pantaisiin kiinni ja kansantalous sukeltaisi. Kreikan velkamäärä kasvaisi heikommassa drakma-valuutassa.
Kuitenkin jotkut ovat epäilleet että nopean sukelluksen jälkeen maan vienti alkaisi taas vetää ja maan halpuus houkuttelisi turisteja. Lopulta kuitenkin hallitsemattoman tai hallitun velkajärjestelyn kautta velkojat joutuisivat antamaan velkoja anteeksi. Jotkut ovat kuitenkin sanoneet, että jos Kreikka eroaa eurosta, olisi seurauksena maan maksukyvyttömyys. Rahoittajat kaikkoaisivat ja  velat kaatuisivat ennenpitkää myös Suomen päälle.
On kuitenkin järkevästi ajatellen ilmeistä, että Kreikan eurosta eroamisesta ei seuraisi suurempia ongelmia, jos vakausmekanismit voisivat estää kriisin leviämisen. Ongelmaksi tuo kysymys kasvaisi, jos Kreikan lisäksi muut euromaat alkaisivat erota. Silloin olisi ilmeisesti seurauksena euroalueen hajoaminen. Kreikan eurosta eroamisen vaihtoehtona on troikan taipuminen, jolloin velkoja voitaisiin järjestellä uudelleen.