Kirjoitus Uutis-Jousessa (huhtikuu 2015)

Suomalaisesta demokratiasta ja kansanedustajuudesta

Suomalaista politiikkaa tulisi kehittää suoran demokratian toteutumisen suuntaan, ja myös perustuslain muutoksilla tulisi ehkäistä elintaso- ja ammattipoliitikkojen ilmaantuminen keskuuteemme. Suomalaisissa puolueissa vallitsee vieläkin hullu arvomaailma, jonka mukaan se joka ei kuulu meihin on meitä vastaan. Nuorisopolitiikassa toimiessani olen kohdannut kiusaamisen tyyppistä toimintaa niiltä moniosaajilta, joiden varpaille olen sattunut astumaan.                                                                                                                                                               

 

Olisi säädettävä perustuslailla kansanedustajien mahdollisien edustuskausien määrästä. Muuten voitaisiin harkita miinusäänien asettamisesta vaalien alkutilanteessa aiemmin jo istuneille kansanedustajille heidän aikaisempien istuntokausien määrän mukaisesti. Mielestäni kansanedustaja yksinään ei ole minkäänlainen päätöksentekijä. Vielä nykyisin puolueilla ja heidän ylläpitämällä puoluekurilla on liikaa sanomisen valtaa kansanedustajiin. Puolueilta valta tulisi siirtää yksilöedustajien omalletunnolle ja hänen valitsijoidensa äänelle, jota voitaisiin tarkkailla suoran demokratian keinoin, kuten esimerkiksi kansankokousten järjestämisellä.                                                                                                                     

 

Päätöksenteko tulisi suorittaa suuremmin yhteistyössä eduskunnan ja kansalaisten välillä. Kouluissa oppilaita tulisi haastaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja opetettava osallistumisen tapoja ja suoran demokratian osallistumistapoja kuten kansanäänestyksen, kansalaisaloitteiden ja kansankokousten periaatteita. Osallistumisen opettamisessa tulisi keskittyä konsumerismin eli kulutusvalintojen ja muiden arkipäivän valintojen sekä yhteiskunnallisen aktivismin perusteiden opettamiseen. Yleisimmin yhteiskunnassa tulisi korostaa vaihtoehtoisia osallistumisen tapoja, joilla voi olla vaikutusta ihmisten asenteisiin ja arvovalintoihin.                        

 

Politiikassa edustajan tulisi edustaa ensisijaisesti tai pelkästään valitsijoidensa mielipiteistä johdettuja päätöksiä, vaikka kuitenkin edustajan omalletunnolle tulisi mielestäni lisäksi antaa sille kuuluva valtatila. Puolueista sanottaessa on ilmaistava se, että niitä olisi lähennettävä päätöksenteossa, ja löydettävä sellaiset arvojen taustalla olevat symbolisuudet, jotka voisivat olla rakentamassa yhtenäisiä suomalaisia arvoja. Arvot ovat hyvä asia itsessään, mutta niidenkin tulisi antaa elää, ja sen takia on virheellistä jumittua kauan sitten määriteltyihin arvoihin, joiden sisältö on kuitenkin jo ajan kuluessa auttamatta muuttunut. 

                                                                                                                                                                        Kansanedustajan paikan tulisi tänään tarkoittaa pelkästään edustusasemalla varustettua virkamiestä, joka ajaa kansan asiaa. Sen takia eduskuntaankin tulisi lisätä vähemmistökiintiöt, että saisimme esimerkiksi vammaisia, fyysisesti invalideja (tai muita toimintarajoitteisia ihmisiä) ja kulttuuristen vähemmistön edustajia eduskuntaan. Kuitenkin on mielestäni sanottava, että vähemmistönkin käsitettä on tarkasteltava, ja mielestäni auttamatta tänä päivänä esimerkiksi ”nainen” ei ole feministeistä huolimatta vähemmistöryhmän edustaja. Pertti Kurikan nimipäivien edustaja oli äskettäin eduskunnassa ja ilmaisi toiveensa päästä joskus sinne päättämään asioista. Mielestäni suomalainen yhteiskunta olisi tuolloin kehittyneimmässä tilassaan, jos eduskunnassa voisi olla myös basisti Helteen kaltaisia vahvasti asiansa ja kannattajansa tuntevia ihmisiä. Tämä tietysti vaatisi täydellistä kansanedustajan aseman uudelleen harkitsemista.