Oswald Spengler kirjoitti ensimmäisen maailmansodan jälkeen tärkeimmän kulttuurin morfologiaa ja kehitystä kuvaavan teoksen Der Untergang des Abendlandes, jossa hän esitteli vastakkaisen teorian esimerkiksi teollisen vallankumouksen ja muiden länsimaissa tapahtuneen kehittyneen teknologian takia yleistä lineaarisuusharhaa tuottaneen kulttuurin kuvasta. Spengler oli sitä mieltä, että kulttuuri ja suuret historialliset epookit vaihtavat merkityksiään kulttuurin kehittyessä, Voidaan siis sanoa että kulttuuri syntyy, kehittyy huippuunsa ja vähitellen lakkaa olemasta ja rappeutuu. Esimerkiksi postmodernistinen filosofi Jacques Derrida on tiivistänyt oman mielipiteensä esimerkiksi Aristoteleen elämäkerrasta, joka hänen mukaansa voidaan tiivistää kolmessa vaiheessa: Aristoteles syntyi, f'ilosofoi ja kuoli – ja kaikki muu ovat anekdootteja. Tämä jos mikä on nykyihmisen tavalliseksi ”subjektiksi” vetoamisen seuraus.
Oswald Spenglerin isä oli pikkuvirkamies postissa. Hän ei siis missään nimessä ollut minkäänlainen kultalusikka suussa syntynyt aatelissuvun jäsen, vaikka on sanottava hänestä, että tämä yleinen teoria kulttuurin synnystä, kehittymisestä ja rappiosta kävisi hyvinkin vaikka nykyaikaisenkin Ranskan ja Saksan aateliston maailmankatsomukseen. Esimerkiksi Britannian landed gentryn piirissä suvun köyhtyminen ja kartanoiden menetys on otettu lupsakkaasti ja ironialla vastaan. Sehän selvää, että esimerkiksi Suomessa on aina määritetty ihmisten arvon astetta etenkin tulojen ja varallisuuden perusteella. Valta on todellista valtaa vasta sen jälkeen kun se on etabloinut itseään 300-400 vuoden välein. Jos samassa kartanossa on sama suku asunut 20-30 polvessa, niin on selvää, ettei pienentyneistä maista ja rappeutuvasta kartanosta olla useimminkaan luovuttu, vaikka tulot eivät ole enää samanlaisia. Siinä mielessä henkinen pääoma ja kulttuurinen pääoma on tärkeämpää kuin taloudellinen tilanne, jota esimerkiksi jenkit kovasti korostavat. Rappio voi myös vanhoilla suvuilla olla jopa kaunista.
Spengler ajatteli, että lopulta länsimainen kulttuuri oli tulossa viimeiseen vaiheeseensa ennen kulttuurin katoamista. Tuota vaihetta Spengler nimitti Caesarismin aikakaudeksi, jossa valtaa hallussaan pitävät menettävät omalla toiminnallaan oman roolinsa rajat, ja voidaan tietysti sanoa, että ensimmäisinä tulisi mieleen ainakin Vladimir Putin ja Donald Trump. Suurvaltapolitiikka järkkyy, kun molemmilla puolilla on samanlainen vallanhalu ja halu vaikuttaa sellaisiin asioihin, jotka eivät näille ihmisille suoranaisesti kuulu.
Spengler nimitti mm. Antiikin Kreikkaa, Antiikin Roomaa, Mesopotamian korkeakulttuureita kuten Babyloniaa ja muinaista Egyptiä todellisiksi länsimaisiksi korkeakulttuureiksi. Spengler ei pitänyt Hitleristä eikä natseista, vaikka nämäkin varmaan olivat olleet alttiita hyväksymään syklisen historiakäsityksen, vaikka natsien aate oli sellainen, että koko kulttuurin kehitys piti voida pysäyttää siihen vaiheeseen mitä natsit sanoivat. Spengler mainitsi sen, että Saksa ei tarvinnut Heldentenoria, vaan todellisen sankarin,
Muita merkittäviä Spenglerin ajatuksia vakavammassa valossa seuranneita filosofeja ovat esimerkiksi Ludwig Wittgenstein ja tämän oppilas Georg Henrik von Wright. Wittgenstein, vaikka hän suuremmin kirjoitti vain kielestä ja analyyttisesta filosfia, saattoi hyvin pitää itseään yliälyllisen rappion vaiheen ajattelijalta. Hän tuli valtavan rikkaasta Wittgensteinien teollisuussuvusta, ja kun hän oli perinyt vanhempiensa omaisuutta, käytti hän suurimman osuuden miljoonaomaisuudesta kirjailijoille ja taiteilijoille lähettämiinsä lahjoituksiin, ja yksi tuon rahan kohde oli esimerkiks Rainer Maria Rilke. Lisäksi hänen perheessään oli tragedioita, monta hänen sisaruksistaankin teki itsemurhan ja yksi, pianisti Paul Wittgenstein, menetti ensimmäisessä maailmansodassa toisen kätensä, minkä takia hänen tuli oppia myöhemmin soittamaan vain yhdellä kädellä.
Wright tuli varsin vanhasta suomalaisesta, skottilaistaustaisesta ylemmän keskiluokan aatelisesta perheestä. Hänen isänsä oli opiskellut jonkin verran filosofiaa ja käsitellyt laudaturesitelmässään mm. David Humea.Tietoisena omasta aatelisesta alkuperästään ja suuntautumisesta saksalaiseen kulttuuriin oli Wright omiaan omaksumaan Spenglerin ajatuksia. Voidaan sanoa, että vain harvat Wrightin aikaisessa suomalaisessa intellektuaaliaatelistossa ajattelivat porvariston kaltaisella tavalla jatkuvan edistymisen ja lineaarisen kaiken kehittymisen näkökantaan. Aateli jos mikä tietää merkittävällä tavalla sen, missä suvun kehityksen vaiheessa oma suku pääosaltaan on. Siinä
mielessä esimerkiksi kansakunnan mieltäminen kulttuurisen kehityksen ja rappion sisäiseen malliin on vaikeammin havaittavissa. Tässä mielessä Spengler varmaan tarkoittaa etenkin väkiluvultaan suuria kulttuureita, jotka ovat jokseenkin homogeenisia tai yhdenmukaisia.
Voidaan siis sanoa, että esimerkiksi suomalainen kulttuuri ei ole niin kehittynyt, että siinä olisi pitkäaikaiset kulttuuriset standardit, joista etenkin pikkuporvarit pitävät kiinni. Olen itse huomannut, että kirjoittaessani kirjoitan pitkässä tekstissä useitakin uudissanoja. Eli on sanottava, että vaikka ihmiset olisivat mitä mieltä hyvänsä ”kulttuuri-imperialismista” niin Suomen on otettava kulttuurissaan huomioon sellaiset ominaisuudet, joita ei sillä itsellään ole, muista eurooppalaisista kulttuureista. Itse koen, ettei suomalainen kulttuuri ole edes vielä sellaisessa vaiheessa, että se olisi noussut kukoistukseen saati sitten, että se olisi jo jatkanut matkaa kukoistuksen jälkeiseen rappioon. Sen takia suomalainen kulttuuri tarvitsisi Nietzschejä, Sartreja, Schopenhauereita ja Wittgensteineja.
Rahalla kerskaileminen ja
suuntautuminen pikkuporvarien samanlaatuisuuteen elämässä kaikilla
tavoin on nimenomaan porvarien eli kauppiaiden toiminnassa esiintyvä
piirre. Etenkin brittiläinen aatelisto ja landed gentry ovat
alkaneet käyttää olemassaolonsa taloudellista puolta kuvaavaa
terminologiaa ”asset rich, cash poor”: Eli monet Britanniankin
aatelissuvut eivät todellakaa hallitse suurta rahaomaisuutta, vaikka
esimerkiksi omistettua maata, rakennuksia ja irtainta voi olla.
Spenglerin mielessä aatelissukujen historiaan liittyy olennaisella tavalla hidas kitkuttaminen ja itseironialla suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen, Esimerkiksi edellinen Kingsalen Paroni Irlannissa asui arvostettuna vanhana miehenä kylässä, jonka hänen sukunsa oli aikanaan omistanut. Kingsale kutsuttiin aina paikalle kun viemäri meni kylän pubissa tukkoon. Kingsale halusi aina maksun työstään oluen muodossa. Kingsale väitti Edward seitsemännen tuoneen sukuunsa omaisuuden kasvavaa menetystä. Hänen mielestään suku oli aloittanut rappionsa ja köyhtymisensä jo Cromwellin aikaan.
Kun Kingsalelta kysyttiin, onko hänelle ollut hyötyä olla lordi, vaikka käytännössä köyhä, hän vastasi brittiläisen lordin kannalla itseironiaa johdatellen: että ”jos päästän joillain illallisilla kovin kuuluvan pierun, niin ihmiset ajattelevat sen olevan hassahtavaa ja jopa hauskaa, samalla kun common manin kohdalla tuo tulkittaisiin vastenmieliseksi ja iljettäväksi.
Spengler katsoi länsimaisen kulttuurin perusvoimaksi faustisuuden, eli jatkuvan tiedon hankkimisen ja muokkaavuuden halun. Esimerkiksi arabialaista kulttuuria Spengleri kuvasi perusvoimaltaan maagisena. Antiikin Kreikan Spengler naimitsi koostuneen apollonisesta elementistä.
Vain epäselväksi jäi Spenglerin kanta nationalismiin ja esimerkiksi etnisyyteen. Varmasti hänen kuviinsa liittyi se, että Spenger haki kaikesta etenkin suoria korkeakunttuurin jäänteitä. Hänelle kelpasivart Schiopenhauerin ohessa esimerkiksi Shakespeare ja Moliére aikansa kuvaajina.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti