Mörinää

Rahaan tulisi suhtautua jonkinlaisena adaptiivina, jonka erottelemista varten tulisi kehittää menetelmiä, jotka ottaisivat sen yhteydessä huomioon myös esimerkiksi eettisen näkökulman. Esimerkiksi rahan käyttöä tulisi harkita ja määritellä tarkemmalla tavalla. Siinä mielessä mielenkiintoinen kirja, jonka olen äskettäin lukenut on sosiologi Marcel Maussin Lahja, jossa pohditaan lahjan antamisen merkitystä hyvin monipuolisesti. Siinä mielessä rahaan liittyviä interaktiotilanteita tulisi harkita sen mukaan millainen tarkoitus rahan käytöllä on, sillä mielestäni pelkästään kova valuutta ei voi olla selittävänä tekijänä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa, joissa toimitaan rahan ja rahan käsitteen avulla. On sanottu esimerkiksi, että vanhukset eivät laita rahaa kiertoon vaan säästävät sen tileilleen, joka taas ei suosi yrityksien ja liiketoimintaa harjoittavien ihmisten visioon. Ihmiset haluavat saada rahoilleen vastinetta, joka tietysti on otollisessa talous- ja suhdannetilanteessa myönteinen asia. Kuitenkin joidenkin rahan lähelle vietävien menetelmien kautta tulisi ainakin jälkiseuraamusten kohdalla miettiä sitä, miten rahaa tavataan sijoittaa, miten sitä käytetään ja millaista hyötyä siitä on tavattu saatavan. Olisi varmasti saatava rahan suhteen jonkinlainen sitä määrittävä asteikko ja kehikko, jonka sisällä sitä voitaisiin seurata. Sitten voitaisiin muutenkin kuin lainsäädännöllisin toimenpitein ottaa osaa siihen, miten ihmisiä voitaisiin ohjata käyttämään rahaa. Mielestäni on niin, että kehitysmaihin ei turhan takia tulisi toimittaa etenkin leipää, koska kortsut ovat sitä mitä nämä ihmiset todella tarvitsevat. Myös on selvää, että maahanmuutto savimajamaista on rahan merkityksen havaitsemisen vastaista, koska nämä ihmiset eivät tavallisesti ole sisällä länsimaisessa kulttuurissa eikä heillä ole riittävää kykyä omaksuakaan sitä nopeasti. Jos rahan merkitystä haluttaisiin kulttuurisesti muuttaa, tulisi silloin perustautua pelkästään länsimaisiin ihmisiin. On siis varmaa, että jos rahaa haluttaisiin kulttuurinmukaistaa, niin sen tulisi tapahtua varhaisesta kouluvaiheesta alkaen, ja tämä asia vaatisi varmasti sitä, että ihmiset, joita pyrittäisiin valistamaan, olisivat jo varhaisessa vaiheessa tämän kulttuurin sisällä. Laadin joskus huvikseni facebookiin sivun Kansallisliberalistisesta Oikeistosta (KlO), joka olisi ideaalisessa tilanteessa itseni mukainen puolue. Tässä korostetaan koko ajan kehittyneiden vähemmistöjen oikeuksia ilman varsinaista monikulttuurisuuspropagandaa ja sellaisten ihmisten tuomista Suomeen, joilla ei ole ainakaan omana elinaikanaan mahdollisuutta ottaa osaa tämän kulttuurin luomiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Yhteiskunnassa tulisi siis arvostaa enemmän lahjojen antamista ja hyväntekeväisyyttä ja tämän auttamisen tulisi tapahtua ilman välikäsiä, koska on todettua että esimerkiksi kehitysmaita auttaminen suurien järjestöjen kautta ei ole aina ehdottoman luotettavaa siinä mielessä minne rahat lopulta päätyvät. Korruptiota on kaikkialla ja oman filosofiani ontofysiikan on tarkoitus tuoda esiin sitä, miten esimerkiksi talourjärjestelmä voisi toimia aiempaan nähden rehellisemmällä tavalla. On varmaan niin, että kapitalismissa ontokratia ohjailee kommentaariaatin avulla kaikkea myös rahan avulla tapahtuvaa yhteiskunnassa. Se säätelee sitä, miten ja millaisia ihmiset haluavat olla itsenään ja toisten ihmisten kanssa. Oleminen on siis toimintaa, joka jakaantuu ajatteluun ja toimintaan, ja ontokratia pyrkii siihen, ettei kumpaankaan näistä kiinnitettäisi suurempaa huomiota yksilöiden tasolla. Se siis vetää kommentaariaatin avulla marginaalin kaikkeen siihen, mitä periaatteista pyritään sanomaan, toisin sanoen se määrittelee kieltämisellä ja säännöillä sen, mitä esimerkiksi politiikan piirissä voidaan sanoa ja suvaita. Se siis pyrkii vähentämään yksilönvapauksia kaikkien suurempien tahojen perusteella, koska se on nimenomaan niin, että yksilön ala on jotain mitä ontokratia pelkää, voidaanhan sanoa, että kommentaariaattikin on muotoutunut ja johtunut suuressa määrin proletariaatista – taistolaisista, jotka ovat ottaneet hallintaansa kaikki kulttuuriset ja medialliset instituutiot. Tänä päivänä tämä toistuu etenkin feminismi/seta/monikulttuurisuus-puheena. Kollektiivina hyökätään yksilöitä vastaan, ja tämä perustuu nimenomaan sosialistien ajatustapoihin. Nämä ihmiset eivät ymmärrä sitä, että esimerkiksi naisten, seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien etua voidaan ajaa muutenkin kuin liittymällä porukkaan, joka ei tunnusta yksilöä ja ei voi suvaita täysin yksilönä toimivia ihmisiä. Minun esivanhemmissani ja perheessä on ollut pitkään vahvoja naisia, homoja/lesboja ja minä jos kuka koostun monenmaalaisesta verestä, mutta siitä huolimatta pidän näitä kollektiivisia vähemmistön oikeuksia omasta mielestään ajavia järjestöjä varsin rahvaanomaisina ja vulgaareina hankkeina. Olen siis sitä mieltä, että jos ihminen haluaa edistää jonkin asian etenemistä ja onnistumista, tulisi auttamisen olla enemmän yksilöön liittyvää. Ihmisten tulisi itse päättää se, mitä asiaa he haluavat ajaa ja miten he haluavat mitäkin ja ketäkin auttaa. Mielestäni on selvää, että ihmiset pystyvät ajamaan paremmin omaa asiaansa yksin kuin jonkun/jonkin kollektiivin varjossa. Rahassa olennaista ei ole sen määrä vaan sen käyttö. Tässä mielessä tulisi tulkita erilaisia aspekteja, joita rahan käyttäminen ja sijoittaminen voi sisältää itseensä. On huomioitava monenlaiset näkökulmat ja sitä, miten rahan käsite sopeutuu erilaisiin näkökulmiin. Siinä mielessä ihmisille tulisi antaa jonkinlaista valistusta sen suhteen, miten rahan käsitettä voitaisiin parhaiten tulkita ja tarkastella sitä eri näkökulmista. Yhteiskunnassa tulisi olla sellainen järjestys, jonka mukaan esimerkiksi lahjoja antaessa rikkaimpien tulisi ottaa siihen myös merkittävimmällä tasolla osaa. Olen täysin sitä mieltä, että miljardöörejä voitaisiin verottaa enemmän kuin pienituloista, mutta mielestäni verottaminen on tehtävä erilaisella tavalla, koska nykymuotoinen järjestelmä ottaa rahat ihmisiltä kasvottoman yhteiskunnan hyvän verukkeella. Tosiasiassa tällä tavalla ihmisiltä otetaan heidän rahansa ilman että he saisivat millään tavalla ottaa kantaa siihen, mihin verotuksen kautta tulleet rahat käytetään. Sairaita ja vammaisia tulisi tietysti tukea, mutta mielestäni esimerkiksi se, että ihmiset vaativat turhan takia yhteiskunnalta rahaa tulisi olla asia, jota pitäisi katsoa tiukemmalla seulalla. Kuitenkin esimerkiksi freelancertyöntekijöiden oikeuksia tulisi paremmalla tavalla tukea. Yhtenäisiä standardeja verorahojen käytössä tulisi samalla kertaa vähentää samalla tavalla kuin valuuttaa ja rahaa tulisi harkita jonkinlaisena adaptiivina, joka muokkaantuu erinäisten käsitteeseen vaikuttavien puolien kautta. Rahaan suhtautumisen tulisi olla lain alaista, koska tietyt yksilönvapauteen liittyvä piirteet ovat rahaa tärkeämpiä. Kuitenkaan en tietysti tarkoita, että esimerkiksi olisi siirryttävä jonkinlaiseen kommunismiin, jossa raha tehdään merkityksettömäksi. On kuitenkin sanottava, että rahaa tulisi voida käsitellä enemmän sen käytön kuin tilillä möllöttävän määrällisen arvon kautta. On selvää, että raha on nimenomaan tarkoitettu etenkin käyttöön, koska nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole tarpeen, että ihmisten tulisi säästää koko ajan rahaa jotain varten, koska yhteiskunta pystyy parhaimmassa tapauksessa tukemaan ihmisiä sen verran, ettei suuri omakohtainen panostus välttämättä ole monissa tilanteissa tarpeen. Mutta rahan merkityksen muuttaminen tulisi tietysti kirjata perustavasti lakiin, vaikka esimerkiksi sen toteuttaminen on asia, jota ei tarvita merkittävällä tavalla seurata, koska se voitaisiin merkitä lakiin esimerkiksi yleisen yhteiskuntavastuun lisäämisellä. Olisi siis todellakin niin, että esimerkiksi yritysten ja varakkaimpien henkilöiden tulisi antaa osa ansiostaan yleiseen hyväntekeväisyyteen esimerkiksi vaikka säätiöiden perustamisen avulla. On mielestäni niin, että yleisen yhteiskunnan kehityksen ja ylläpitämisen kannalta koulutus on tärkein asia. Olen siinä mielessä sivistysporvari, vaikken itseäni nimessäni olevan etuliitteen takia voi minkäänlaisena porvarina pitää. Koulutus, tiede ja taide ovat tärkeimpiä asioita, joihin verovaroja voidaan käyttää. Kuitenkin ontokratia pelkistää ja helppouttaa kulttuuria, koska se pyrkii aina helpoimpaan keinoon saada ihmisten huomiota. Tässä mielessä esimerkiksi artificial intelligencen kehittyminen huomioi vain tietynlaisia algoritmejä, koska nykyaikainen teknologia katsoo ihmisen koostuvan yhdenlaisesta ihmistyypistä. Etenkin perusteellisuus on sellainen asia, mitä nykyaikainen kulttuuri ei missään nimessä suosi. Olen kehittänyt termiä Uusi syvällisyys eli New Depth, joka tarkoittaa sitä, että ihmisten ennakkoluuloja ajatusten suhteen vähennetään ja perustavalle tutkimukselle, lukemiselle, kirjoittamiselle ja pohtimiselle annetaan sille kuuluva arvo. On varmasti niin, että nykyaikainen kulttuuri ei todellakaan suosi syvällistä suhtautumista asioihin tai ainakaan olennaisten asioiden huomaamista. Nykypäivän mediakulttuuri perustuu erilaisten ihmisten nolaamiseen ja kasvojen viemiseen, ja siinäkin on taustalla vain tavanomaisten ihmisten kiusaajuus ja ikävät luonteet. On myös niin, että sosiaalinen media perustuu merkittävällä tavalla siihen, että ihmisten ennakkoluulot, jumiutuneet käsitykset ja tapa luulla ensimmäisen mieleen tulevan asian pitävän paikkansa ovat asioita, jotka kertovat todellakin siitä, ettei suurin osa tästä kansastakaan ole todellisesti valmiina käyttämään sellaista sosiaalista mediaa, jonka teknologian kehittymisen askeleet ovat nykyisin mahdollistaneet. Verojen kerääminen on siis tärkeä asia, kun mietitään sitä, miten rahaan voitaisiin suhtautua enemmän käytön kuin määrän kautta. Vähävaraisen ihmisen lahjoitusta tulisi siis aina pitää suhteessa arvokkaampana kuin ultrarikkaan prosentuaalisesti pienempää lahjoitusta. Siinä mielessä Bezos ja muut ovat viime aikoina näyttäneet oman pikkumaisuutensa ja juhlineet, roskanneet ja pilanneet Venetsiata entistä huonompaan tilaan oman turhamaisuutensa ja rahalla lehottelun takia. Minä olen varmasti monikulttuurinen ihminen, mutta minulla se ei tarkoita syvää ruskettuneisuutta, mihin tämä kyseinen käsite nykyisin Suomessa yleisesti liitetään. Jos koostuu muistakin Pohjois- ja Keski-Euroopan kulttuureista kuin Suomesta, on se pelkästään etu. Mutta jos sfääri alkaa jostain Päiväntasaajalta, voi olla monesti niin, etteivät nämä ihmiset kuulu ainakaan niin sanotusti kehittyneiden vähemmistöjen piiriin. Siinä mielessä minä en koe olevani mitenkään monikulttuurinen, koska minun näkemykseni taustastani on se, että koen sen olevan yksittäinen entiteetti eikä moni- mikään. On varmasti niin, että Keski- Ja Pohjois-Euroopassa varsin monella ihmisellä on enemmän monen kansan verta. Esimerkiksi Kööpenhaminassa taksikuski kertoi minulle, että isänsä on tanskalais-ruotsalais-saksalainen, äitinsä ranskalainen ja isoäitinsä jenkki. Lisäksi hän sanoi minulle syntyneensä Ateenassa. Ja on kuitenkin sanottava, että minussa on aika suuri prosentuaalinen osuus aivan tavallista pohjois-savolaista talollisverta. Vaikka isoisäni isoisässä ei ollut yhtään suomenkielistä juurta, on hänestäkin tultu aikaa jo yli sata vuotta eteenpäin. Toisaalta isäni äidin äiti oli alkuaan saksalaista sukua, isäni isän isän suku on jenkkiläistä, ja olen löytänyt vielä äitini äidinkin suvusta baltiansaksalaista ja saksalaista juurta. Siinä mielessä tämä tausta ei rajoitu vain äitini isän sukuun. Mielestäni on niin, että ihmisellä on paikasta riippumatta kyky sopeutua, minkä takia erilaiset yksilönvapauksia rajoittavat standardit ja yleiset menetelmät ovat täysin tarpeettomia, ja tässä tapauksessa voidaan ajatella sitä, onko esimerkiksi kansallinen opetussuunnitelma järkevä ainakin lukiotasolla. Pitäisi siis kehittää useita erilaisia kehikoita, joita kuitenkin voitaisiin jollain tavalla sopeuttaa toisiinsa tilanteissa, joissa vaaditaan yhdenmukaista arviointia. Kuitenkin esimerkiksi yliopistossa tulisi mielestäni siirtyä saksalaiseen menetelmään, jonka mukaan kaikki halukkaat voisivat ottaa osaa perusopintohin ja huono veri poistettaisiin joukosta sen mukaan mitä opintotulokset näyttävät. En tiedä mistä olen jollain tavalla viehättynyt DDR:stä, vaikka kommunismi ja ryssämielisyys eivät ole suuremmin koskaan minua miellyttäneet. Varmaan liittyy siihen, että vaikka monet esisuvuistani ovat tulleet Westfalenista ja jotkut jopa Baijerista, niin monet ovat tulleet Mecklenburgista, Saksi-Anhaltista, Pommerista, Sleesiasta, Itä-Preussista jne. DDR edusti kulttuurisestikin etenkin preussilaista itäistä saksaa, joka vielä oli kulttuurisestikin vahvasti luterilainen kansanosa. Onhan siellä ylläpidetty myös yleisesti Saksan itäistä perinnettä, esimerkiksi vaikka usein ruokana tarjottu Königsberger Klopse, itäpreussilaiset lihapullat. Sitten tullaan mielenkiintoiseen kysymykseen siitä, miten puolustusbudjetin kasvatus viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta onnistuu. Teemu Keskisarjan kommentti siitä, että monikulttuurisuuskerhojen lopettamisella voitaisiin saada noita rahója kasaan kuulosti kyllä jotenkin harhaiselta, mutta on varmasti niin, että yhteiskunta rahoittaa Suomessa paljon sellaista, monikulttuurisuuteen liittyvääkin, joka ei ole niin tarpeellista kuin Natolle luvatut puolustusmenot. Mielestäni tämän eteen voitaisiin pyrkiä luopumaan sellaisista menoista, jotka ovat omiaan nykyään ajamaan nimenomaan yksilön vapauksien vähättelyä ja jotka pakottavat ihmiset yhteen muottiin, ja siinä mielessä kansalaisille tulisi tässäkin kohden enemmän valtaa itse päättää siitä, mihin verotuloja käytetään. Jos halutaan pitää yllä nykyistä sosiaaliturvaa, niin sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, jos samalla se tarkoittaa sitä, että ryssä tulee tänne asettamaan tilalle oman järjestyksensä. Koska kyse on isoista summista, tulisi mielestäni jokaisen kansalaisen miettiä sitä, mitä hän on itse valmis tekemään sen eteen, että Suomi pystyy tarvittaessa Naton joukkojen kanssa puolustamaan omaa aluettaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Eli rahaa tulisi lähestyä etenkin jonkinlaisena adaptiivina eikä itseisarvoisena asiana, ja on mielenkiintoista ajatella, miten esimerkiksi keskuspankin roolia voitaisiin tässä mielessä muuttaa. On siis selvää, että esimerkiksi hintojen ja rahan määrän välistä suhdetta pitäisi voida jollain tavalla säädellä uudenkaltaisilla keinoilla. Ainakin pitäisi säätää siitä, että rahojen käyttötarkoitukset voivat vaihdella ja siinä mielessä pitäisi olla erilaisia ympäristöjä tarjolla, jossa voisi suorittaa tietynkaltaisia valuutallisia interaktioita. Mielestäni ansiotulojen verotusta pitäisi merkittävällä tavalla alentaa ainakin jos ne tulevat tietynlaisesta työstä. Taas pääomatulojen verotus on asia, jota voitaisiin jopa lisätä, koska nykyaikaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa emme tarvitse sitä, että ihmiset keräisivät ympärilleen valtavaa omaisuutta, jolla ei kuitenkaan ole monissa tapauksissa minkäänlaista pragmaattista tarkoitusta. Olen miettinyt omaa taustaani viime aikoina kun olen kirjoittanut myös esivanhempien historiasta. Monet esivanhemmista ovat taistelleet sodissa ympäri Eurooppaa (etenkin olen tyytyväinen siitä, miten muutamat esivanhemmat taistelivat Eurooppaan tunkeneita osmannivalloittajia vastaan mm. Wienissä), ja siinä mielessä olen pettynyt itseeni siitä, ettei minusta tullut reservin upseeria. Lisäksi pihtipolvisuuteni takia minä en saa edes kunnolla jalkojani asentoon. Joku kaveri sanoi minulle kerran, että tositilanteessa asennolla ei ole merkitystä. Harkitsin runsaat kaksi vuotta sitten itse Ukrainaan vapaaehtoiseksi lähtemistä. Kuitenkin on sanottava, että sukulaisten joukossa on paljon luovien alojen työntekijöitä, jotka ovat aina saaneet samalla tavalla arvostusta omassa piirissään kuten myös upseeriuralle päätyneet. On sanottava esimerkiksi isoisäni isoisän pikkuserkku Adolf von Becker, joka oli tuonaikuisen suvun mieheksi kohtalaisen lyhyt ja kirjeistään päätellen myös huonokuntoinen, vaikka hän elikin miltei kahdeksankymmentävuotiaaksi, jota voidaan kyllä pitää ihmeellisensä, koska edelleen kirjeiden kautta saa sellaisen käsityksen, että absinttia ja viiniä on kulunut aikamoinen määrä. On sanottava yksi kaukainen sukulainen, Ernst Tandefelt, joka tappoi sisäministeri Heikki Ritavuoren vuonna 1922, joka on jäänyt historiaan itsenäisen Suomen ainoana poliittisena murhana. Olen valvonut nyt jo aika kauan ja huomaan etten saa kunnollista otetta näihin asioihin, joita olen tässä suunnitellut käsitellä. Sixten Korkmanin kirja Talous ja humanismi oli varsin hieno teos, ja on kiiteltävä, että joku näinkin piintyneesti rahan merkitykseen kiinnittäytynyt ihminen on halunnut kertoa talouden ohessa humanismista. Olen lueskellut jo vähän Agneta Rahikaisen kirjaa Edith Södergranista. Södergran on ehdottomasti suurin suosikkirunoilijani. Hänen ruotsinsa kääntyy myös helposti elegantiksi suomeksi. Hän vaikutti sen verran maskuliiniselta naiselta, ettei olisi ihme jos hän olisi ollut niin sanotusti autismin kirjolla. Hänen kielikuvansa kuten vaikkapa min röda oförskräckthet – punainen pelottomuuteni, ja hänen kieli yleensä on myös miehekästä. En uskoisi, että Södergran olisi ilman autismiaan pystynyt kirjoittamaan niin suuresti suomalaisen kirjallisuuden historiaan jääneitä runojaan. Hagar Olsson oli Södergranin hyvä, ehkä läheisin, ystävä, joka toimitti ennen Södergranin sairauden syvenemistä Elmer Diktoniuksen Karjalan kannakselle Raivolaan Södergranin ja hänen äitinsä luokse. Diktonius soitti hänelle viulua ja lauloi itse säveltämiään lauluja, ja on näistä taidetuokioista sanottu, että ne lisäsivät Södergranin elämänvoimaa ja hän pystyi vielä sen jälkeen kirjoittamaan vielä viimeisimmiksi jääneitä runojaan kuten esimerkiksi Landet som icke är. En yhtään ihmettele sitä, että Södergran on nykyään kansainvälisesti tunnustetuin suomalainen runoilija, siitä huolimatta, vaikka hän kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi.

Von Becker-suvun alkuperästä, esivanhemmista ja kartanoista Itä-Hämeen kartanoalueella

Itä-Hämeessä, lähinnä Luhangan, Sysmän, Hartolan ja Heinolan alueilla vallitsi pitkään todellinen säätyläisten kartanokulttuuri, jolle ei löydy saman vertaista monelta muulta alueelta Suomessa. On mainittu jossain yhteydessä, että tiettynä aikana tällä alueella oli samankaltaista piirteellisyyttä aivan baltiansaksalaisten kanssa. Tietysti kartanoita on vieläkin, ja jotkut vielä entisten omistajasukujensa hallussa. Beckereiden alkukoti Suomessa oli Sysmässä ja siellä etenkin Seppälän tila, jota on kutsuttu myös kartanoksi. Ennen sitä olevat vaiheet suvun historiassa ovat vieläkin jonkin verran hämärän peitossa, vaikka on aika varmaa, että suvun jäsenet ovat asuneet saksalaisessa Baltiassa. Suvun miesten avioliittojen kautta Beckerit ovat tulleet yhdistetyiksi tärkeimpiin Itä-Hämeen kartanosukuihin. Ensisijaisesti tällaisia sukuja ovat furiiri Axel von Beckerin vaimon Marian suku von der Pahlen, luutnantti Axel von Beckerin vaimon Anna Lovisan suku von Essen ja lääninkirjanpitäjä Otto Reinhold von Beckerin vaimon Johanna Fredrikan suku von Schrowe. Näistä vaimojen suvuista on lisäksi linkit esimerkiksi sellaisiin itähämäläisiin sukuihin kuin Tandefelt, Silfverbögel, Ekestubbe, Svanström, Gripenberg, Grönfelt, Petre ja Standaert, joista kahta viimeistä lukuunottamatta ovat vanhoja aatelissukuja. Tässä rajoitun käsittelemään vain sellaisia esisukuja, joilla on linkki Itä-Hämeeseen. Näiden sukujen piirissä oli tavallista, että kartanot siirtyivät avioliittojen kautta toisille suvuille, ja Sysmän kartanoiden kohdalla on havaittu myös sitä, että leskivaimot ovat voineet hallita tiloja miestensä kuoltua. Käsittelen tässä yhteydessä siis vain niitä kartanoita ja niiden kartanoiden vaiheita, jotka ovat jossain vaiheessa olleet suorien esivanhempieni hallussa, vaikka suuri osa näistä kartanoista ovat myöhemminkin olleet esivanhempieni sukulaisten hallussa, mainitaan ensimmäisenä ja suurimpana esimerkkinä Tandefelt-suku. Esivanhempieni hallussa on ollut tällä alueella Hovilan kartano, joka perustui alkuperäiseen Voipalan kartanoon, josta muodostettiin myöhemmin myös Hovilan kartano, muodostui viidestä Arvid Tandefeltille vuonna 1650 lahjoitetusta Voipalan kylän talosta. Säterivapauden perumisen jälkeen siitä muodostettiin kaksi erillistä tilaa. Voipalan omistajat alusta lähtien olivat itse aateloitu Arvid Tandefelt ja sen jälkeen vuoteen 1681 hänen jälkeläisensä majuri Johan Tandefelt. Säterivapauden peruuttamisen jälkeen muodostuneen Hovilan omistivat mainittu Johan Tandefelt ja hänen leskensä Margareta Silfverbögel ja heidän perillisensä vuoteen 1734, jonka jälkeen omistajaksi tuli kapteeni Adam Vilhelm Tandefelt ja hänen jälkeensä tämän leski Christina Juliana Gripenberg. Virtaan kartano, joka oli 1600-luvulla Arvid Tandefeltin lesken hallussa ja siirtyi sen jälkeen hänen perillistensä Johan, Anna ja Lars Tandefeltin haltuun. Sitten haltijana oli Adam Vilhelm Tandefelt vuosina 1728-1742.. Voipalan kartano, joka oli alkuaan kapteeni Adam Vilhelm Tandefeltin hallussa, jonka jälkeen se siirtyi hänen pojalleen Arvid Lydik Tandefeltille (1723-1755). Hänen tyttärensä Eva Helena asui Voipalassa miehensä kapteeni Otto Magnus von Essenin kanssa 1770- ja -80-luvuilla. Nämä olivat Reinhold Octavius von Beckerin molempien isoäitien vanhemmat. Vanha-Koskipää, jonka omistaja vuodesta 1586 vuoteen 1624 oli ratsumestari Sigfrid Henriksson, jonka puoliso oli Karin Grabbe, Läänitykset vahvistettiin heidän pojalleen majuri Henrik Henrikssonille, joka aateloitiin vuonna 1639 Silfverbögelin nimellä. Henrik Silfverbögelin vaimo oli Ingeborg Grönfelt ja heidän tyttärensä Margareta meni avioon Hovilan rälssitilalta tulleen Johan Tandefeltin kanssa. Tässä yhteydessä Koskipää siirtyi Tandefelteille. Johan Tandefelt haluttiin mukaan suureen Pohjan sotaan ja päätyi sotavangiksi ja kuoli siellä 1712 ja haudattu Siperiaan. Nordenlundin kartano, joka yhdistettiin 1600-luvun alussa kuudesta erillisestä tilasta ja ne joutuivat vuonna 1630 Henrik Silfverbögelille. Vuosisadan lopussa Nordenlundin omistivat ratsumestari Johan Tandefelt ja leski Ingeborg Grönfelt, joka oli Johan Tandefeltin vaimon Margareta Silfverbögelin äiti. Hartolassa sijaitsevan Kirkkolan kartanon omisti vuodesta 1684 alkaen majuri Henrik Silfverbögelin leski Ingeborg Grönfelt. Sen jälkeen Kirkkola siirtyi Tandefelteille ja vuosien 1698-1712 omistaja oli majuri Johan Tandelt ja sen jälkeen hänen perillisensä. Vuodesta 1729-1742 omistaja oli kapteeni Adam Vilhelm Tandefelt., Rannan kartano, eli entiseltä nimeltään Väihkylä oli vuodesta 1617 alkaen kornetti Henrik Henriksson ja ennen vuotta 1637 myös hänen veljensä Arvid Henriksson, joka aateloitiin myöhemmin nimellä Tandefelt. Arvid Tandefeltin leski Brita Ekestubbe omisti kartanon vuoteen 1683 asti. Kartano oli perillisten hallussa vuoteen 1727 asti, jonka jälkeen sen omisti kapteeni Adam Vilhelm Tandefelt. Pohjolan kartano muodostettiin 1620-luvulla kahdesta autiotilasta, jotka yhdistettiin Selän tilan kansssa vuonna 1628 Henrik Silfverbögelille ja lahjoitettiin hänelle muutaman muun tilan kanssa.Säterivapauden peruuttamisen jälkeen vuonna 1683 Selän ja Heikkilän tiloista muodostettiin Malmgårdin eli Pohjolan ratsutila. Ilolan kartano tuli vuonna 1729 kapteeni Adam Vilhelm Tandefelt, jonka hallussa se oli vuoteen 1742. Hänen perillisensä omistivat sen vuoteen 1760, jolloin sinne muutti Eva Helena Tandefeltin Standaert-sukuisen äidin äiti Anna Christina Petre, kun tämä oli solminut toisen avioliiton luutnantti Carl Henrik Sassin kanssa, Rouva Petre liittyy mahdollisesti englantilaiseen Baron Petren sukuun ja hänen esivanhempiaan oli asunut etenkin Montrosen alueella Skotlannissa. Anna Christina Petren mies Adolf Standaert kuului Alankomaista Ruotsiin tulleeseen sukuun, jonka jäseniä oli ollut monessa polvessa Ruotsin hovin viininhankkijoina ja kellarimestareina, tietyssä mielessä siis jonkinlaisia baarimikkoja, joten edesmennyt Pertti Virrantalo ei ollut yksin oman ammattinsa kanssa meidänkään suvun sisällä. Rapalan kartano oli tietyssä mielessä Tandefelt-suvun keskeisimpiä kartanoita Sysmässä. Sen omisti vuodesta 1564 vuoteen 1584 Vouti Peder Sigfridsson ja ratsumies ja vouti Henrik Pedersson vuosien 1588 ja 1610 aikana. Sen jälkeen tila oli vuoteen 1637 asti hänen pojan kornetti Henrik Henrikssonin hallussa. Tämän jälkeen Brita Sigfridsdotter (Silfverbögel) sekä ratsumestari Johan Tandefelt omistivat kartanon vuoteen 1654, jonka jälkeen kartano oli kaksi vuotta kornetti Sigfrid Henrikssonin hallussa. 1680-luvulla kartano siirtyi ensimmäiselle Tandefelt-sukuiselle isännälleen Johan Tandefeltille. Putkijärven kartano oli kuulunut alkuun Svanström-suvulle, jolta se oli 1600-luvun lopussa siirtynyt Schrowe-suvulle majuri Gustaf Johan von Schrowen avioiduttua tullipäällikön tyttären Anna Christina Svanströmin kanssa. Yskelän kartano liittyy myös Tandefelt-suvun omistuksiin, johon se tuli 1600-luvun lopussa ja sitä hoidettiin Rapalan kartanon sivutilana samassa suvussa vuoteen 1895. Aloittaen historiassa viimeisimmästä aviosuhteesta mainitaan Schrowe-suku, joka on aateloitu vuonna 1650 ja jossa ensimmäinen isoisäni isoisän ukki oli vääpeli ja kartanonomistaja Carl Ludvig von Schrowe (1758-1824) ja isoäiti toisen isoäitinsä sisko Eva Margareta von Essen (1772-1835). Carl Ludvigin isä oli luutnantti Axel Ludvig von Schrowe (1719-1774) ja kapteenintytär Christina Ingeborg Ridderfelt (1724-1774). Axelin isä oli Adam Ludvig von Schrowe (1680-1763) ja tämän vaimo everstintytär Gertrud Kristina Wolffeldt. Tämän isä oli majuri Gustaf Johan von Schrowe (1617-1713), jonka vaimo oli Anna Christina Svanström (1645-1682). Schrowe-suku omisti Hartolassa Putkijärven kartanon, joka tuli sukuun majuri von Schrowen mentyä avioon Svanström-sukuisen puolisonsa kanssa. Anna Christina Svanströmin isä oli Augustin Larsson Svanström (1600-1658), joka oli Turun tullipäällikkö. Hän oli aviossa Anna Lyriksdotter Grönfeltin kanssa, joka oli syntynyt Ruotsissa ja kuoli Laajasalossa. Grönfelt-suku oli aateloitu 1613 ja kuoli mieslinjaisesti jo 1600-luvulla. Augustinin isä oli Lars Svanström (1539-1612), joka toimi 1591-1612 Helsingin pormestarina ja oli mahtiporvari ja suurkauppias Helsingissä. Hän oli aviossa vanhasta aatelissuvusta tulleen Martha Persdotter Ruuthin (1540-1605) kanssa, jonka isä oli porvoolainen suurporvari. Larsin isä oli Michael Olsson Svanström (1500-1560), joka oli suurkauppias ja raatimies. Jatkan muista suvuista ja esivanhemmista myöhemmin, en nyt jaksa.

Uno von Schrowe – Itä-Hämeen runoilija (Itä-Häme-lehteen)

Uno von Schrowe syntyi 28.1.1853 Hartolassa. Hän kuului vanhaan aateliseen Schrowe-sukuun, josta oli aiemmin tullut etenkin upseereita. Schrowe-suku oli aateloitu vuonna 1650 Ruotsin armeijassa saavutetuista ansioista. Suku on alkuaan Saksan Westfalenista, mistä ensimmäinen aateloitu Gerhard von Schrowe tuli Suomeen ja saavutti lähteestä riippuen joko majurin tai everstin sotilasarvon. Kuitenkin esimerkiksi sukunsa historiikin kirjoittanut eversti Mauno von Schrowe kertoo, että samaa sukua on jo aiempina vuosisatoina ajautunut saksalaiselle Liivinmaalle ja ottanut osaa aiempiin Ruotsi-Suomen sotiin.

Schrowen vanhemmat olivat tilanomistaja ja nimismies Johan Henrik von Schrowe ja ruotsinkielisestä tilallissuvusta tullut äiti Charlotta Sjöholm. Schrowe-suku ei ollut ennen Unoa tuonut esiin varsinaisia luovia poikkeusihmisiä, vaan suvun jäsenet olivat vastuuta kantavaa preussilaista aatelisväkeä. Suku omisti Unon syntyessä suuren Putkijärven kartanon Hartolassa ja kartano oli niin sanottu rälssisäteri, verovapaa aatelistila, joita ei Hartolassa ole ollut muita Koskipään kartanon lisäksi. Putkijärvestä on kerrottu, että se sijaitsi Hartolan pohjoisosassa ja oli suhteellisen pieni pitäjän muihin kartanoihin verrattuna. Putkijärvi oli ennen Schroweja Svanström-nimisen aatelissuvun jäsenten hallussa. Schrowe-suvun haltuun Putkijärvi tuli 1600-luvun lopulla. Schrowe-suvun jälkeen Putkijärvi siirtyi talollisomistukseen. Tästä kartanosta ei ole nykyään enää mitään jäljellä. Putkijärven myymisen jälkeen perhe siirtyi Joutsaan Puttolan tilalle.

Sanotaan, että Unon äiti oli hyvin suomenmielinen ja sen takia hänet laitettiin Jyväskylän alkeisopistoon kouluun kymmenvuotiaana vuonna 1863. Jossain vaiheessa Uno laitettiin oppimaan kauppiassäätyyn Steniuksen kauppaliikkeeseen Porvooseen. On kuitenkin mainittu että Uno ei viihtynyt kylmässä puodissa ja makasiinissa ja pyysi vuoden jälkeen vanhempiensa lupaa palata takaisin Jyväskylään lukemaan ylioppilaaksi. Hän hyppäsi yhden luokan yli ja valmistui ylioppilaaksi arvosanalla laudatur. Ylioppilaana Schrowen on kerrottu esitelmöineen harrastepiireissä mm. Dante Alighieristä ja Mikael Agricolasta.

Uno koki uskonnollista kutsumusta ja kirjoittautui sen takia yliopistoon lukemaan jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta uskonnollisen kriisin takia hän alkoi lukea filosofiankandidaattitutkintoa varten.Yliopistossa Uno innostui suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta ja oppi perusteellisesti viron ja unkarin kielet, jota voidaan pitää poikkeuksellisena siinä mielessä, että hänen oma sukunsa oli baltiansaksalaista alkuperää ja suvun ensimmäinen kieli oli ollut tietyssä vaiheessa saksa. Nuorena ylioppilaana Schrowe oli aatelissäädyn säätyvaltiopäivillä pikakirjoittajana. Hän teki myös innokkaasti heimotyötä Virossa ja oli tiettävästi läheinen myös Lydia Koidulan kanssa.

Kirjoittajan hommat veivät Schrowelta niin paljon aikaa että hän valmistui opettajankandidaatiksi vasta vuonna 1881. Sen jälkeen hän teki pääasiassa sijaisopettajan hommia, ensin Porin suomalaisessa yksityislyseossa ja sen jälkeen Porvoon lukiossa. On mainittu myös, että hän toimi opettajana myös Turussa ja Heinolassa, joka oli hänen kotiseutunsa keskus. Schrowea on pidetty etenkin albumirunoilijana ja hänen runojaan on julkaistu etenkin Hämäläisen osakunnan julkaisemassa Kaikuja Hämeestä-albumisarjassa. Lisäksi hän on kirjoittanut Hälläpyörä-osakuntalehteen, Kirjalliseen kuukauslehteen, Uuteen Suomettareen, Viralliseen lehteen ja Suomen kuvalehteen, jossa hän toimi myös apulaisena vuosina 1876-1880. Näissä asioissa hän oli lähellä suomen kielen merkkimiestä Julius Krohnia, jonka luona hän on asunutkin tietyssä vaiheessa. Tietysti Uno rahoitti Helsinkiin lähtemisensä ja siellä olemisensa etenkin herkkää runoilijaa varjelleiden tätiensä avustuksilla. Schrowe oli myös tietyssä vaiheessa Osakuntansa sihteeri. Uransa varhaisessa vaiheessa vuonna 1875 Uno sai eräästä runokokoelmastaan palkinnon Hämäläiseltä osakunnalta.

Schrowe käänsi etenkin virolaista, unkarilaista ja saksalaista kirjallisuutta, ja läheisimpiä poeettoja hänelle olivat etenkin Goethe, Schiller ja Tegner. Hänellä oli kääntämistyöhön vaadittavaa muodon- ja kielentajua. Schrowe käänsi vuonna 1885 Lars Dillingin romaanin Jutelmia ja julkaisi samana vuonna Syntymäpäiväkirjan, joka sisälsi suomalaista runoutta jokaiselle vuoden päivälle valittuna ja tuossa kirjassa oli myös joitain hänen omia runojaan. Schrowen lapsuudenperheessä oli kaksitoista lasta. Unoa on kuvattu mietiskeleväksi ja haaveilevaksi luonteeksi. Lapsena kun muut leikkivät vetäytyi Uno yksinäisyyteen mietiskelemään. Varhaisessa vaiheessa soitannolliset ja draamalliset taipumuksensa Uno peri äidiltään, joka oli hyvä laulamaan ja näyttelemään. Lapsena Putkijärvellä ja Puttolassa saadut kokemukset ja maisemat aiheuttivat sen, että' Sisä-Häme oli syvästi hänen sielussaan. Hän oli ensimmäinen kotiseutuaiheita käsitellyt runoilija Itä-Hämeestä.

Schrowen runouden vaikuttimina voidaan pitää etenkin August Ahlqvistia, Julius Krohnia ja Aleksis Kiveä, vaikka joissan runoissa voidaan havaita samankaltaista henkeä esimerkiksi Runebergin, Topeliuksen, Petöfin ja Tegnerin kanssa. Hänen aikalaisiaan olivat sellaiset runoilijat ja suomentajat kuten esimerkiksi Arvid Genetz, Isa Asp, Paavo Cajander, Kaarlo Kramsu, Oskari Uotila ja JH Erkko. Kuten nämä, hänkin käsitteli monissa runoissaan Hämeen luontoa merkittävän luonnontunteen ohjastamana. Kaikuja Hämeestä-albumissa olleista runoista on mainittava 3-lauluinen Anund, joka on runokertoelma viikinkipäällikön lemmentarinasta Kainuun mailla. Schrowen runoissa voidaan havaita vilkas mielikuvitus ja hauras ja vilpitön tunnetaju. Hänellä on sujuva virheetön runokieli, joka hyvin helposti taipuu vaikeihinkin runnomittoihin ja loppusoinnutuksiin. On sanottu, että hän on mestari etenkin kertovassa ja idyllirunoudessa. Voidaan sanoa hänen olevan paras balladeissa, kuten esimerkiksi tunnettu runo Morsian. Ylistyslaulu Hämeelle lähestyy suuresti JH Erkon Hämäläisten laulua.

Hänen mestarillisen suomentajuutensa pohjana on pidetty etenkin hänen hienon herkkää taiteilijaisieluaan, joka myöskin ymmärsi toisia laulajia. Hän oli aikansa parhaita runon suomentajia. Schrowen runouden yleissävy on romanttissekaista ja idyllistä. Päivänpaiste, linnunlaulu ja aallonvälke sulautuu hänen hämäläisissä maalaiskuvissaan omituisella tavalla yhteen muodostaen maisemanäyn, joka on kaukana arkisesta todellisuudesta. Koitar sirottelee ruusujaan, Ahti soittaa kanneltaan ja ilmassa liitelee perhosia kukasta kukkaan. Haaveherkät tunnelmat, nuorekas lemmenkaipuu ja onnen odotus, valoisat toiveet maamme tulevaisuudesta ja ehyt sovinnollinen mieli. Runebergin tuotantoa hänen runoistaan muistuttavat etenkin runot Vainiolla, Kaksi kaunotarta ja Päivä nousi. Vastaavasti Topeliuksen kaikuja on etenkin runossa Kuusi. Myös nälkävuoden tuloksena syntynyttä koskettavaa runoa Pieni Mierolainen muistuttaa Aleksis Kiven runo Äiti ja lapsi.

Schrowen sisaren kokemuksista kertova balladi Morsian toteuttaa tuttua rakkaus ja kuolema-aihetta ja muistuttaa siinä mielessä paljon Paavo Cajanderin runoa Leena. Leikillisyyttä' ja huumorintajua tuo esiin runo Pegasoni, jonka voidaan katsoa liittyvän jollain tavalla Petöfin runoon Runoheponi. Schrowesta voidaan sanoa, että hän on rikastuttanut suomalaisen runokielen ilmaisukykyä monilla helposti laulahtelevilla poljennoilla ja viehättävillä runokuvilla.

Schrowe oli innokas jaegerilainen, joka julisti sitä, että on ihmiselle terveellistä maata vaikka talvellakin avoimen ikkunan vieressä. Tästä hän sai keuhkotaudin ja lähti tuon aikuiseen Saksan Sleesiaan kuuluneeseen Görbersdorfin kaupunkiin sanatoriumiin hoidattamaan itseään. Görbersdof kuuluu nykyään Puolaan ja kaupungin nimi on Sokolowsko. Schrowe ei kuitenkaan taudistaan parantunut, vaan hän kuoli 1.10.1886 vain kolmenkymmenenkolmen vuoden ikäisenä. Myös sanatoriumiakaan ei enää nykyisin ole kuin jäljellä olevina raunioina. Schrowe on myös tiedettävästi haudattu entisen Görbersdorfin saksalaiselle hautausmaalle, joka sekin voi olla mahdollisesti nykyään tuhottuna. Myös kirjailija Alex Matson vietti samassa sanatoriumissa aikaa muutamaa kymmentä vuotta Unon jälkeen.

Lopullisena tiivistymänä Unon merkityksestä voidaan kuvata Viljo Tarkiaisen analyysilla: ”Hän on kevyempää materiaalia kuin edelläkävijäpolvi, mutta silti inhimillisesti mieltä kiinnittävä sekä oman aikakautensa edustajana että yksilönä. Hän soittaa hentoa ruokopilliä. Mutta loihtii siitä esille idyllisiä, päivänpaisteisia kuvia Hämeen viljavilta vainioilta ja tyyniltä rantamilta, tai kuiskii oman herttaisen nuorukaissydämensä hiljaista kaipuuta ja onnen unelmia. Jos tähän onnenkirkkauteen välistä eksyy joku tummempi sävel, tyylittyy se kernaasti satumaisen kaukaiseksi. Ja itse tuska ja kärsimys verhoutuu hänelle tavallisesti kevyen sanamusiikin autereeseen.” Viljo Tarkiainen kokosi vuonna 1913, kuusikymmentä vuotta Unon syntymän jälkeen runokokoelman hänen eri yhteyksissä julkaistuista omista ja käännetyistä runoista. Niitä on kyseisessä kirjassa vajaat sata.

Olli von Becker

Kirjoittaja on Yhteiskuntatieteiden maisteri, joka kirjoittaa elämänkertaa sukulaisestaan

Mielenterveys-stigmoista tulisi päästä eroon

Mielenterveysongelmia käsitellään yhä edelleen tavalla, jossa mielenterveyskuntoutujia voidaan jopa moralisoida ja asettaa heidät huonomman ihmisen asemaan. On siis tyypillistä että ehkä heikoimman yhteiskunnan vähemmistön jäseniä voidaan syyttää epämoraalisiksi. Mielestäni vähemmistöjen ymmärtämisessä tulisi kehittyä ja miettiä sellaista vaihtoehtoa ajattelussa ja päättelyssä, jonka mukaan ensimmäisenä mieleen tulevaan mielleyhtymään ei tulisi aina tarttua. On tietysti selvää, että pikkuporvarilliset ihmiset pyrkivät hallitsemaan ihmisten ryhmiä niin, että se antaa aina suurimman vallan ja oikeuden itselleen. On tietysti nykypäivänä hienoa, että näistä asioista voidaan puhua avoimesti, ja mielestäni mielenterveyskuntoutuja vapautuu kuvitellusta epämoraalisuudesta käsittelemällä näitä asioita avoimesti, sillä avoimuus voittaa lopulta aina. On siis ollut pitkään tyypillistä, että mielenterveyskuntoutuja on saanut pysyviltä tuntuvat stigmat ympäristön leimaamisen takia. Lääketieteen kehittymisen ansiosta lääkitys on korvannut tarvetta laitoshoidolle. Kuitenkin mielestäni on selvää, että lääkärit ja enemmän epätasapainoiset kuntoutujat voivat ajautua pallottelemaan eri lääkkeillä, vuosikausia eikä silloin mikään olotila vaikuta riittävän hyvältä. Mielisairauksissakin on olennaista se, että ihmisen on tultava sinuksi itsensä kanssa ja etsittävä samalla itselleen rauhaa omalla tavallaan. On tietysti selvää, että joitakin -kuntoutujia ongelmat vaivaavat enemmän ja toisia taas vähemmän. Itse olen aina kuulunut toiseen ryhmään ja olen pystynyt harjoittamaan ammattejani ongelmista huolimatta. On myös selvää, että Kelan tulisi rahoittaa suuremmalla tavalla mielenterveyskuntoutujien terapiaa, koska jatkuva keskusteluyhteys on kaikille ympäristöään havainnoiville ja kommunikoiville hyväksi ja hyvää. Terapiaakin voitaisiin kehittää uudenlaisilla teorioilla, ja olen itsekin kehitellyt jonkinlaista tarkoitukseen sunntautuvaa psykoterapiaa. Siinä olennaista on, että ihminen tiedostaa omat päämääränsä ja pystyy myös ne tavoittamaan. Monesti on niin, että monet -kuntoutujat makaavat vain sängyn pohjalla ja surkuttelevat itseään ja omaa osaansa. Olen myös ihmetellyt sitä, miten jotkut -kuntoutujat voivat suhtautua eläkkeelle joutumiseensa onnella ja juhlinnalla. Nämä ihmiset varmaankin ovat niin herkkiä, että heille käy jonkinlaiseen tasapainoon pääseminen ennen jonkin saavuttamista tässä elämässä. Kaikilla -kuntoutujilla ei ole tietysti voimavaroja päästä kärkijoukkoon esimerkiksi joissain tieteissä tai taiteissa. Olen huomannut useita kertoja, miten sadistisia mielisairaanhoitajat voivat olla, ja miten he voivat nauttia siitä, että saavat jonkun toisen ihmisen alennettua ja asetettua oman kohtuuttoman rajaa lähestyvän moraalisen arviointinsa kohteeksi. Siinä mielessä jotkut mielisairaanhoitajat eivät eroa vanginvartijoista tai keskitysleirien luottovangeista kapoista, jotka löivät aina armottomammin kuin saksalaiset sotilaat. Monesti originaali mieli, joka johtaa joskus mielisairauteen tai lahjakkuuteen tai molempiin samanaikaisesti pystyy tuottamaan jotain pysyvää tähän maailmaan. Siinä mielessä, koska mielenterveysongelmat tuovat monesti yhtä paljon hyviä kuin huonoja puolia, tulisi päästä eroon siitä, että mielenterveysongelmaisia syrjitään heidän pelkän statuksensa takia. On myös sanottava, että kun nykypäivänä keksitään entistä enemmän uusia diagnooseja, jotka yltävät entistä monempiin ihmisiin, niin voidaan sanoa kuntoutujistakin, että kategorinen määre ja sairauden nimi ei kerro suoranaisesti samalla tavalla toimivasta tai ajattelevasta ihmisestä. Monet pystyvät peittämään omat ongelmansa, vaikka samanlaisia taipumuksia olisi monen esimerkiksi sukulaisen tai perheenjäsenen kanssa.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteen maisteri

Olemisen vallasta (ontokratia), olemisen oikeudesta (ontodike) ja olemisen vapaudesta (ontoeleuteria)

 Moraalikäsitykset liittyvät monesti siihen, miten valta käsitetään ja ymmärretään. Valta taas monesti liittyy siihen, millä tahoilla ihmiset katsovat voivansa tulla vakuutetuiksi moraalista ja etiikasta. Tavallinen ihminen antaa joillekin ihmisille valtaa siitä huolimatta vaikka nämä olisivat kuinka epärehellisiä tai välinpitämättömiä hyvänsä. Tämä liittyy korruptioon. Uusi syvällisyys taas liittyy siihen, miten ontokratia eli olemisen valta, ja ontoeleuteria eli olemisen vapaus ja ontodike eli olemisen oikeus käsitetään. Olemisen valta pyrkii tavallisesti nimeämään ja merkitsemään ne olemisen tavat jotka ovat otollisia tulemaan tekemisiin yhteiskunnallisen ja taloudellisen vallan kanssa. Se siis yhdenmukaistaa niitä tapoja joilla oleminen käsitetään. Lopulta vain tietynlaisilla ihmisillä on mahdollisuutta tulla ymmärretyksi vallan yhteydessä. Olemisen vapaus taas on uuden syvällisyyden mukaisten ihmisten tapa ymmärtää oleminen ja sen mukaan kaikenlaisille ihmisille on annettava mahdollisuus muodostaa omat käsityksensä vallasta ja moraalista. Sen tulee olla mahdollista siihen asti, mihin olemisen oikeus eli ontodike pystyy ihmistä oikeuttamaan. Olemisen oikeus tarkoittaa etenkin mahdollisimman laajaksi levitettyä moraalikäsitystä. Olemisen oikeus esimerkiksi tunnistaa kaiken olevan samanarvoisuuden, joka tulee esiin esimerkiksi eläinten piirissä. Olemisen valtaan liittyy tavallisesti sekulaarista kristinuskosta tuleva käsitys siitä, että ihminen on luomakunnan herra ja koko eläinmaailma on tarkoitettu vain hänen tarpeidensa täyttäjäksi. Olemisen oikeus siis kertoo sen, että kaikella elävällä on oikeus elämään, ja olemisen vallan ja olemisen vapauden ero on siinä, että olemisen valta rajoittaa elävän ja elämisen oikeutta samalla aikaa kun olemisen vapaus julistaa olemisen oikeuden todellisuutta. Olemisen vapauden mukainen yhteiskunta antaa kaikille olevan muodoille mahdollisuuden olla ja elää. Olemisen valta on korruptiivinen ja kieroutunut näkemys maailmasta ja ihmisestä. Se ajattelee, että vain toisia olemisen mahdollisuuksia rajoittamalla tietynkaltainen näkemys voi tulla yleiseksi ja autoritaariseksi käsitykseksi olemisesta, joka voi samalla rajoittaa kaikkia ja kaikenlaisia muita näkemyksiä. Olemisen valta tavallisesti lokerisoi ja monopolisoi esimerkiksi tiedon ja totuuden käsitteet, samalla kun olemisen vapaus antaa tiedon ja totuuden käsitteiden olla samanarvoisia kaikessa, toisin sanoen olemisen vapaus näkee kaikkialla jotain näkemisen arvoista, kuten esimerkiksi tunnettu juutalaisen pyhän kirjallisuuden opetus kertoo. Olemisen vapaus on siis avoin kaikenlaiselle olemiselle, eikä se rajoita näkemystä esimerkiksi vain tietynkaltaisiin instituutioihin tai ihmisiin ja auktoriteetteihin.Tiedon monopolisoiminen tarkoittaa siis sitä, että tieto ei ole avointa, ja tiedon piirissä olevat ihmiset pyrkivät rajoittamaan sitä piiriä, jolla on oikeus käsitellä tietynkaltaisia ongelmia. Olemisen vapaus etenkin hyväksyy sen, että kaiken tiedon tulee olla avointa ja kaikkien tietoa välittävien instituutioiden tulee olla kaikkien ihmisten saatavilla ja tavoitettavissa. Olemisen valta pyrkii muodostamaan suojeltavia instituutioita, joita suojelevat instuutiot kuten kaikenlaiset poliisi-instituutiot varjelevat ja asettavat niitä koko ajan näennäisesti korkeampaan asemaan. On mielestäni niin, että jos instituutiossa on avoimuutta, eikä se pyri suhtautumaan toisiin instituutioihin omivalla tai vallantäyteisellä tavalla, pystyy tällainen instituutio olemaan olemassa ilman toisten tuki-instituutioiden jatkuvaa painostusta. Esimerkiksi itse en ole eronnut luterilaisesta kirkosta, koska mielestäni se on instituutiona kehittynyt siihen pisteeseen, ettei se painosta ja pakota ihmisiä, ja että ihmiset voivat hakea siitä tukea silloin kun he katsovat sille olevan oikeaa tarvetta. Pakottavat instituutiot perustuvat aina siihen, etteivät ne eivätkä niiden suojelemat instituutiot voi perustua siihen, jossa ihmisen ja yhteisön välistä rajaa kuvaavat instituutiot voisivat olla toiminnaltaan ja idealtaan älyllisesti rehellisiä. On varmasti niin, että yhteisön ja yksilön välisen ongelman ratkaiseminen on pysyvä kaikenlaisten instituutioiden toiminnassa. Tämä ratkeaa sillä, että instituutiot eivät muserra vapaata yksilöä, eikä toisaalta vapaa yksilö mukaudu pahimmassa tapauksessa hänet täysin korruptoivan instituution tai instituutioiden ryhmän ohjailtavaksi siten, että hän kuvittelisi tämän päättelyvirheen mahdollistamaan itselleen jonkinlaisen valheellisen vallan. Vallan ongelman ratkaisu on kovaa filosofiaa. Valtaa ei tarvita missään yhteiskunnassa niin pitkään kuin kaikki ihmiset voivat olla tasa-arvoisia, vaikka tietyissä tehtävissä ihmisen pitää pintapuolisesti mukailla valtaa, mikä on totta esimerkiksi armeijan tehtävissä. Sanoisin, että joissakin yhteiskunnissa on kehitytty toisia paremmin vallan käsitteen tutkimisessa ja siihen suhtatutumisessa, joista esimerkkinä voi mainita esimerkiksi Ruotsin ja Sveitsin. Ei ole ihmekään, kun ajatellaan myös näiden yhteiskuntien sisäistä suvaitsevaisuutta. Olemisen oikeus siis kertoo sen, mihin asti olemisen valtaa voidaan ulottaa ja sen jälkeen sen on jatkuttava vain olemisen vapaudella. On siis toistettava se, että tiettyyn rajaan asti olemisen valta on hyväksyttävä, koska joissakin institutionaalisissa tilanteissa yhdenmukainen ja yhdensuuntainen valta on hyväksyttävä, josta tulee mieleen etenkin armeija ja poliisi. Kuitenkin on muistettava sekin, että poliisitkin voivat olla maasta riippuen hyvin erilaisessa vallallisessa positiossa. Kun esimerkiksi Suomen kaltaisessa väkivaltaisessa maassa passipoliisitkin tarvitsevat aseita, niin esimerkiksi Britanniassa passipoliisit eivät tarvitse valtansa pönkittämiseksi aseita. Olemisen valta siis tarkoittaa sitä, että jonkinlainen olemisen tapa asetetaan muita paremmaksi. Tässä on aiemman mainitun mukaisesti olennainen vaikea kohta, jossa esimerkiksi ihminen voidaan asettaa paremmaksi kuin muu luonto ja olevainen. Olemisen valta on siis ihmisiä, heidän ajattelun tapojaan ja heidän moraalikäsityksiään erotteleva tapa olla. Se katsoo etenkin tietynlaisen olemisen tavan olevan oikeutetumpi ja parempi kuin muut. Olemisen oikeudesta alkava olemisen vapaus antaa oikeuden ihmisille, heidän ajattelun tavoilleen ja moraalikäsityksilleen. Olemisen oikeus on se, joka määrittää tasapainopistettä helppousindeksissä ja myös sen mukaisesti voidaan määritellä yhteiskunnan sisäistä ja yksilöiden välistä vapautta. Olemisen vapaus vaatii paljon enemmän kuin olemisen valta, koska siinä tapauksessa ihmisten on otettava vastuuta omasta olemisestaan ja työstään. Vastuu on aina itsenäisen ajattelun mukana tuleva tekijä. Ihmisen on siis otettava osaa etenkin vallan käsitteen määrittelemiseen ja se on itsessään vaarallista toimintaa. Valtaan mukautuminen eli olemisen vallan mukaisen olemassaolon tavan omaksuminen on aina helpompaa kuin ajattelu ja olemisen vapaus. Se ei vaadi muuta kuin mukautumista laumamoraaliin, joka muokkaa itseään ja jopa puheenparttaan johtajiksi kuviteltujen tahojen ja instituutioiden mukaisella tavalla. Olemisen vallan mukainen ihminen ottaa vastaan saneltua totuutta ja alkaa enforcoimaan omaa lauman käsitystään muille ihmisille.Voidaan sanoa esimerkiksi lihansyönnin olevan tällainen tekijä – koska suurin osa tekee niin, niin miksi se voisi silloin olla jotenkin paheksuttavaa, helppoa tai väärää. Olemisen valtaan mukautuva ihminen ajattelee koko ajan, että hänen toimintakäsityksensä ovat samaa kuin kasvottomalla massalla, vaikka hän ei useimmiten ole tekemisissä kuin muutamien samalla tavalla arvottavien ihmisten kanssa. Joku on maininnut aiemmin sanomalehtien yhteydessä termin ”kuviteltu kansa”, ja mielestäni se sopii hyvin tähän tilanteeseen. Loppujen lopuksi ihminen ei painiskele toisten ihmisten vaan pelkästään omien käsityksiensä ja niiden jumiutumien kanssa. Ihmisen ei tarvitse muuttaa toisten ihmisten käsityksiä muuttaakseen omiaan, vaan hänen täytyy olla rehellinen omille käsityksilleen että hän voisi käsittää sen, mikä on pilalla yleisissä mielipiteissä, arvoissa ja ajatuksissa. Ontodike eli olemisen oikeus on se juridinen instrumentti, joka tulee ottaa huomioon siinä, kun määritellään olemisen vallan ja olemisen vapauden välistä rajaa. Ontokratia eli olemisen valta voi siis joskus olla niin kokonaisvaltainen, etteivät ihmiset lopulta pidä omaa asemaansa tärkeänä, koska on sellaisia ihmisiä, joiden asema on tärkeämpi kuin oma asema. Tämä tulee monesti esiin esimerkiksi kaikenlaisten vaalien yhteydessä. On selvää, että vain pieni osa luottamusmiesasemaan pääsevistä ihmisistä on ajattelunsa perusteella siihen pystyviä. Vain tietyt harvinaiset poliitikot ovat sellaisia, että heidän voidaan katsoa olevan itsenäisiä ajattelijoita, jotka voivat ottaa lomaa olemisen vallasta omien käsityksiensä kehittämisen ja lausumisen takia. Rahvas antaa olemisen vapautta vain tietyille harvoille yksilöille, joilla se katsoo olevan enemmän valtaa kuin itsellään. Samanaikaisesi vain pieni osa näistä harvoista yksilöistä antaa vastavuoroisesti olemisen vapautta sitä heille tarjonneille yksilöille. Tulee tästäkin mieleen esimerkki, että kun minut laitettiin teini-ikäisenä puhumaan Snellmanista jollekin valtuustolle, niin kun kysyin Raimo Savolaiselta, joka oli koonnut Snellmanin kootut kirjoitukset, että mikä kannattaisi ottaa huomioon esitelmässä, niin hän tärkeilevästi ja pompöösisti sanoi, että minun pitäisi vain kopioida hänen omia kirjoituksiaan. Siis joillakin oma halu auktoriteetiksi ja vallan haltijaksi on suurempi kuin halu levittää vapautta yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisten instituutioden keskuudessa. Eli edistänkö omaa vapauttani pakottamalla ihmiset yhdenmukaiseen valtaan, vai edistänkö vapautta yleensä olemalla tärkeilemättä toisille ihmisille on tärkeä kysymys. Esimerkiksi on sanottava näistä vallan mukailuista, että kun Pertti Oinoselta kysyttiin haastattelussa, että mikä eläin hän olisi, niin hän sanoi tietysti ”leijona”. Minä vastaisin, jos minulta kansanedustajan tuollaista kyseltäisiin, että ”hiiri”, ja se on tietysti kuulijan ironiatajusta riippuvainen asia, ymmärtäisikö hän sen mihin vastaus perustuisi. Tärkeily ja roolin korostaminen ovat ehdottomasti olennaisia asioita kehittymättömän yhteiskunnan poliitikkojen keskuudessa. On mielenkiintoista ajatella, voisiko tällainen asia esimerkiksi Suomessa koskaan muuttua? On varmasti niin, että tämä kansa ei muutu ihan pienessä ajassa miksikään. Kuitenkin olisi ilahduttavia esimerkkejä, jos esimerkiksi Dr. Martin Bellin tapaisesti jotkut poliitikot kieltäytyisivät omasta ”asepuvustaan” avoimuuden ja rehellisyyden ansiosta. Varmasti moni Pertti Oinosen kannattajista on pitänyt tätä leijonana jo pelkästään senkin takia, kun hän oikein muiden tärkeiden asioiden ohessa radiohaastattelussa näin on sanonut. En muutenkaan usko, että Oinosen on tarvinnut valikoida niitä haastatteluja, joihin hän on päättänyt ottaa osaa. Ruotsissa on aika hyvin päästy politiikassakin eroon turhasta aseman itsekorostamisesta. Olisi siis kieltäydyttävä ottamaan vastaan poliitikkojen moraalijulistuksia. On myös naurettavaa, että kun ihmisiä on jossain tapettu, niin poliitikkojen eli julkisessa virallisessa asemassa olevien ihmisten on tuotava esiin mediassa näkemyksiään, jonka mukaan joku asia ”tuomitaan”, ikään kuin olisi minkäänlaista merkitystä, jos kepin päähän nostettu marionetti, joita suurin osa näistä ”vallan” haltijoista on, vaivautuu näin sanomaan. Vallan symbolit ovat tavallisesti asioita, joihin sellaiset ihmiset, joita voidaan todellakin sanoa vallattomiksi, suuntaavat huomionsa ja arvonannon. Olen kuullut esimerkiksi Tampereellakin sellaista, että ihmisen on vaikutettava muut ts. asetettava olemisen valtaa ja sen perusteita kehiin, jotta voidaan arvioida tällaisen ihmisen olevan muita parempi ja arvostuksen ansaitseva. On mainittava esimerkiksi isosetäni Martti Virrantalo, joka oli metsäinsinööri. Hän ajoi koko aikuiselämänsä leveästä palkasta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) pienellä punaisella fiatilla. Olen tulkinnut tuon johtuvan, vaikka olin varsin pieni kun hän kuoli (vaikka olen nähnyt kuvia, joissa istun porukoilla ja Virrantalossa hänen sylissään), että hän halusi korostaa sitä, ettei herrasmiehen ja aristokraatin tarvinnut korostaa esimerkiksi omaa autoaan vaurauden perustana. On tavallista, että omasta itsestään alemmuuden tuntoa kokevat miehet ostavat valtavan auton ja ison räksyttävän koiran. Itse jos valitsisin auton, ottaisin Morris Minin. Lisäksi olen aina ollut kissaihminen. Liikkuvan elämäntapani takia olen aina asunut vuokra-asunnoissa, koska en ole koskaan halunnut sitoa itseäni liikaa jollekin yhdelle paikkakunnalle, vaikka olen joskus harkinnutkin Wanhaan Virrantaloon muuttamista. Olemisen oikeus tarkoittaa etenkin sitä, että vastuu ja vapaus on jaettu oikeanlaisella tavalla. Se ei onnistu silloin, jos tietyillä ihmisillä on pelkästään velvoitetta olla vallan alla ja toiset saavat hyötyä olemisen vapaudesta. On mielestäni varmaan niin, että itseironia ja ironia tuovat yhteiskuntaan ja politiikkaan tasa-arvoisuutta ja leikillisyyttä, samalla kun satiiri on tekijä, jota kaikki tärkeilevät ja olemisen valtaa vaativat poliitikot pelkäävät. Kun joukko kokoontuu ihastelemaan jotain vallan korokkeelle nostettua ihmistä, ja kun silloin tulee vapaa ihminen tulee paikalle ja sanoo, että en näe tässä ihmisessä mitään myönteisellä tavalla erikoista, alkavat palvoja ajattelemaan, että kukahan tämäkin on. Se on siinä tapauksessa näiden löysässä hirressä olevien ihmisten epäluuloisuutta, samalla kun toivottomat hyökkäävät välittömästi tällaista ihmistä vastaan. He haluavat antaa viimeisen pierunhajuisen henkäyksensäkin oman palvomansa poliitikon tai johtajan fanikerhoon. Olen kuitenkin joskus huomannut, että tällaisella kommentilla voi saada älykkäämpien palvojien myönteistä huomiotakin, mutta kuten sanottua, tämä on äärimmäisen harvinaista. En kuitenkaan kaiken tämän sanomisella tarkoita sitä, etteikö olisi sellaisia poliitikkojakin, jotka ansaitsevat aidosti myönteisen huomion, mutta – kuten sanottua – ei vaadi suurta älyä havaita ero joidenkin Pertti Oinosen ja vaikkapa Li Anderssonin välillä. Helppousindeksi mittaa sitä, miten vastuu ja vapaus jakaantuvat ihmisten työnteossa ja julkisessa elämässä, vaikka se voidaan ulottaa kuitenkin myös perheen sfääriin. Jotta yhteiskunnassa voisi olla oikeudenmukaisuutta, on otettava huomioon olemisen oikeus ja sitä kautta nähtävä se, että on epäreilua, jos joillakin yhteiskunnassa on enemmän olemisen vapautta kuin toisilla, ja toisaalta, jos jotkut ovat enemmän olemisen vallan alaisia kuin toiset. Kuitenkin mielestäni olemisen oikeuden peruskäsitteiden hyväksyminen tarkoittaa sitä, että kaikki oleva nähdään samanlaisena ja samanarvoisena. Kuitenkin vastuun kantaminen tarkoittaa sitä, että vastuuta kantaessa annetaan toisille ihmisille enemmän olemisen vapautta. Samalla tavalla vapaus taas tarkoittaa sitä, että ei unohdeta niitä, jotka ovat antaneet yhteiskunnan muille ihmisille mahdollisuuden vapauteen. Olemisen valta on siis etenkin vapauden viemistä muilta, kun taas olemisen vapaus on asia, joka mahdollistaa sen, että yhteiskunnassa katsotaan tärkeäksi aina ne tahot, jotka mahdollistavat työllään vapauden, siinä mielessä olemisen vapauden hallitseminen on tärkeä kysymys ja siihen tulisi oikeuttaa vain ihmiset, jotka näkevät läpi vallanpitäjien moraalisista panssareista ja monopolisoivasta tavasta suhtautua tietoon ja totuuden välittämiseen. Olemisen vapaus tarjoaa yhteiskuntaan avoimuutta ja suvaitsevaisuutta, samalla kun olemisen valtaa hallussaan pitävät poliitikot ja johtajat ahdistavat ihmisten itsenäisen päättelykyvyn ja moraalitajun pienimpään mahdolliseen muotoon. He myös sillä vahvistavat sen, että heitä itseään ei voitaisi ”leijonina” kyseenalaistaa tai edes asettaa minkäänlaiseen muuhun rooliin kuin palvottaviksi. Politiikassa ei yleensäkään menesty tavallisesti ne, jotka ovat älykkäimpiä ja kyvykkäimpiä. Tästä on esimerkkinä esimerkiksi se, miten Jan Vapaavuorta ei valittu vuonna 2014 Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Riikka Purra ja Petteri Orpo eivät kuulu Mensaan, eikä heiltä ole sitä kysytty puoluejohtajiksi tullessaan. Mitä siis tarkoittaa avoin tieto ja totuuskäsitykset, jos niitä ei jaotella esimerkiksi koulu- ja yliopistojärjestelmän menetelmillä, jotka vain rajoittavat ja pelkistävät totuutta ja tietoa? On siis sanottava, josta olen aiemminkin kirjoittanut, että koko koulujärjestelmä tulisi reformoida uudelleen, ja arvojen asenteidne ja arvostelukyvyn kritiikin avulla tulisi oppilaillekin näyttää millaisin perustein heidän tulisi arvioida itseään ja miten he voisivat itse mahdollisimman rehellisen kolmannen persoonan näkökulman kautta itseään arvostella. Olisi etenkin käsitettävä se, ettei ikä määritä sitä, mihin oppilaat ovat kyvyllisiä. Ikäperäinen määritelmä tuli suomalaiseen koulujärjestelmään peruskoulun reformin myötä vuonna 1975, josta vastuussa olivat toki vasemmistolaiset. Sen myötä kouluun on tuotu koko ajan parhaita oppilaita syrjiviä menetelmiä ja arvostelun tapoja. Myös olisi oltava nykyäänkin, että oppilas saisi lukiossa valita sen, mille linjalle hän suuntautuu kuten oli ennen peruskoulu- ja lukiouudistusta. On aivan turhaa panettelua yrittää näistä näkemyksistäni väittää, että pyrkisin takaisin johonkin sääty-yhteiskuntaan, koska en ole koskaan sellaista kokenut. On kuitenkin sanottava, että esimerkiksi oma matkani suomalaisen koulujärjestelmän läpi olisi voinut onnistua paremminkin omia lahjojani tukevasti. Olemisen valta liittyy monesti tendensseihin ja trendeihin. Näihin ihmiset pakotetaan merkitysvallalla, joka on valtaa, joka pyrkii värjäämään vallan komponentit omanvärisekseen. Tähän ohjaa ontokratian ohjailema kommentaariaatti, joka piirtää marginaalin kaikkeen tulkittuun ja olevaan. Tätä marginaalia sitten pyrkivät vallattomille ja siksi subjektiivisille ihmsille tarjoamaan vaikutteelliset ihmiset ja instituutiotahot. On tästä mainittava, että kun useimmiten nämä vaikutteelliset ihmiset ovat jotenkin epävapaita, että muistan kun olin nuorena mukana jonkinlaisessa EU-kansalaisten nuorisojärjestössä, niin muistan myös sen, miten jossakin yhteydessä niin EU:sta nauttivat välinpitämättömät ja organisaatioissa roikkuvat tytöt alkoivat kirjoittamaan, että Britanniassa voisivat liittyä vaan euroon, ilman että olisivat ottaneet millään tavalla huomioon sitä että Britanniassa halu säilyttää punta on vieläkin suurempi kuin EU-skeptisismi. On siis varmasti niin, että olemisen vallasta huumautuneet ihmiset alkavat tekemään merkitysvallassaan päätelmiä, jotka tukevat vain tällaisten ihmisten omia asemia ja monesti, koska tällaiseen asiaantilaan vaikuttaa vallattomuus eli etenkin tiedon ja totuuden puute, alkavat he kiinnittämään huomiotaan epäolennaisiin asioihin ja ihannoimaan niitä ihmisiä ja tahoja, joilla he kuvittelevat olevan valtaa mitä heillä itsellään ei omasta mielestänsäkään ole. Naiset ovat monesti parempia suorittajia kuin miehet ja heillä on eri tavalla velvollisuudentuntoa kuin miehillä, vaikka he voivat monesti velvollisuudentunnon ohittaa, jos naiselliset emootiot käyvät jonkin järjellisyyden tielle. Tämän takia naiset ovat riippuvaisempia instituutioista toisin sanoen: toisista ihmisistä. On varmasti niin, ja jos joku muuta väittää, niin perusteluja kiitos, että naiset ovat tavallisesti vähemmän yksilöitä kuin miehet, jonka takia esimerkiksi tämän kirjoituksen peruspointtia ei ole omaksi tietääkseni kukaan nainen vielä tuonut esiin. Ajattelu sisältyy olemiseen, ja olemisen valta on etenkin sitä, että siinä ei tarvitse huomioida ajattelun jatkuvaa vaatimusta, vaikka toisaalta sen tulisi tarkoittaa sitä, että annetaan oikeus olemisen vapaudelle käsittää asioita vastuun kantamisen kautta. Olemisen vapauden taas tulisi mahdollistaa se, ettei ontokratia orjuuta sitä tahoa, jonka tulisi mahdollistaa olemisen vapaus. Siinä mielessä ontokratia on erillinen johtoryhmittymä olemisen vallassa, joka omalla suhtautumisellaan päättää sen, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa todelllisuudessa on.

Kaikkea sitä tuleekin kirjoitettua! (pieni alkuosa kirjoituksista poimituista aforismeista, suurin osa myöhemmin)

Mielestäni voidaan miettiä sitä, kuinka hyväksi lapsille ja nuorille on, jos heidät pakotetaan koulussa vain vastaamaan monesti hyvin keskinkertaisten opettajien odotuksiin,

Yliopistossa ei ole tarkoitusta vain seurata odotuksia ja sen takia voidaan sanoa, että ainakin ne oppilaat, joilla on todellista kykyä menestyä korkeakouluopinnoissa, tulisi ottaa huomioon sikäli että nuoruuden paloa ja innoitusta ei ainakaan tulisi sammuttaa. 

Varmasti niin sanotut kiltit tytöt voivat ajatella, että koulussa ei tarvitse muuta tehdä kuin matkia, mutta luovuuteen taipuvaisille ihmisille se ei useimmissa tapauksista riitä. 

Nykyaikainen koulujärjestelmä passivoi kaikki muottiin, ja edes lahjakkaimmille ei vielä nykyään anneta vapauksia edistyä omissa mielenkiinnonkohteissaan esimerkiksi saman luokkaopetuksen sisällä.

Yleisestikin koulun käsitettä tulisi voida laajentaa ja ei esimerkiksi luokitella oppilaita heidän ikänsä kautta, koska omenakorissa on useasti myös mätiä omenia

Yleensäkin opintopolkua tulisi voida yksilöllistää ja ottaa siinä huomioon lasten ja nuorten erilaiset tarpeet koulussa. 

Nykymuotoinen määritelmä esimerkiksi lukion antamasta ”yleissivistyksestä” ei ole sellainen asia, etteivätkö lukiolaisetkin voisi itsenäisellä oppimisella ottaa selvää yleissivistyksestä ja silti pystyä painottumaan alaan/aloihin, jotka sattuvat häntä kiinnostamaan.

Itsenäinen opiskelu ilman odotuksia ei ole vain taideaineiden vaan koko koulun asia!

New Depth on se käsite, jota käytetään monista asioista samalla tavalla ajattelevista intellektuelleista, joiden pyrkimys on muodostaa etenkin osallistumiseen ja eettisyyteen pyrkivää yhteiskuntajärjestystä.

Kannustan avoimesti pyrkimystä siihen, että rikkaimpien ihmisten tulisi ottaa osaa hyväntekeväisyyteen paljon laajemmalla tavalla kuin nykyään.

New Depthin avulla myös tuodaan esille valtaan liittyvät symbolit, kuvitelmat ja peloitteellisuudet. Sen on siis siinä mielessä tarkoittaa kehittyneimpää demokratian muotoa, johon eivät kuulu makkarajonoon linnottautuneet kerjäläiset, jotka tekevät äänestyspäätöksensä hernekeittokupin kautta. 

 Mielestäni esimerkiksi kansanedustajaehdokkaat tulisi valita muiden periaatteiden kautta, kuin sen että tällainen ihminen nuoleskelee toisten takamuksia lahjakkaasti. 

Sinne tulisi valita esimerkiksi kykyjen, vastuullisuuden ja luonteen perusteella, eikä esimerkiksi narsistisuuden tai psykopatian perusteella. 

Vallan positio on tavallisesti ihmisten muodostama tapa ajatella, ja myönteisellä tavalla toisista ihmisistä erottuva ihminen todennäköisesti nostetaan vallankuvitelmiin.

Vallan symbolit ja kuvitelmat vallan symboleista ovat keskeinen asia ihmisten johtajakuvitelmissa. 

Mikä sitten on vallan kehittymätön määritelmä: se on etenkin se, että ihmiset kuvittelevat toisten olevan itseään parempia.

He alkavat liittää toiseen kuvitelmaa suuruudesta, jota pidetään yllä pääasiassa triviaaleilla asioilla. 

Valtakyylääminen jota tavalliset ihmiset harrastavat on olennainen piirre kehittymättömässä yhteiskunnassa. 

Lisäksi englannin opettamisessa tulisi korostaa brittiläistä englantia amerikkalaisen heikosti englannin kieltä muistuttavan mongerruksen sijasta.

Toisin sanoen: naiset, etenkin nuoret naiset, hakevat kiinnostavalta mieheltä etenkin valtaa, koska jos joku tulkitsee ettei valtaa ole, loppuu silloin todellakin kaikenlainen kiinnostus. 

Olen miettinyt joidenkin nuorempien poliitikkojen esiin tuomaa käsitettä ”yksityinen on poliittista”, ja vaikka en koe itseäni vieläkään vasemmistolaiseksi, on tuo käsitys kehittyneempi kuin esimerkiksi se, että ihminen vaikkapa taloudellisella vallallaan ostaa itselleen yksityisyyttä, mitä ei riitä sellaisille ihmisille, joilla ei ole taloudellista valtaa. 

Esimerkiksi joidenkin naiivien ihmisten luulo siitä, että esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa ei olisi korruptiota, on täysin valheellinen käsitys ja kertoo varmaan suomalaisten parasmaamaailmassa-kuvitelmista.

Suomalainen ihminen ei tarjua sitä, että vaikka ihminen itse vastustaisi korruptiota ja uskoisi omaan viattomuuteensa, voi kuitenkin olla ihmisiä, jotka eivät ole yhtä eettisiä kuin mitä esimerkiksi tällainen tavallinen ihminen kuvittelee kaikkien suomalaisten olevan. 

Mielestäni moraalifilosofiaa tulisi opettaa paljon ahkerammin sekä ensimmäisen ja toisen asteen kouluissa sekä yliopistossa. 

Kone ei voi olla moraalinen, eikä se voi myöskään ymmärtää niitä vääriä tekoja ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitkä voivat yhtenäisestä algoritmista seurata. 

Tieteen perusajatuksena on aina ollut se, että todellisuuden ja totuuden käsitteet voivat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena, ja tiukat ja kiinteät tekoälyn määritelmät luovat vain harhakuvaa siitä, että tiede olisi saavuttanut jonkinlaisen olomuodon, joka ei voisi enää millään tavalla kehittyä. 

Ja mikä pahinta, samalla tavalla kuin jotkut ihmiset omivat ja monopolisoivat tietoa, voi tieto koneelle siirrettynä johtaa vielä suurempiin epäoikeudenmukaisuuksiin ja ristiriitoihin, jossa konseptoitu äly alkaa suhtautumaan omivasti ja monopolisoivasti kaikkeen tietoon ja sen muotoiluun.

Tietyt miljardöörit ja biljonäärit voivat tämän avulla muodostaa algoritmeja, jotka eivät millään tavalla ole kaikkialle yleistettävissä. Ne voivat esimerkiksi ottaa huomioon vain kehittyneimmän teknologian tason, jolla suorastaan kaikki ihmiset eivät todellakaan elä. 

Ja kun suurin osa ihmisistä tyytyy ottamaan moraalisia kannanottoja vain johtajilta, ja eivät itse aina edes pyri käsittelemään etiikkaa yleisellä tasolla, voi tästä seurata se, että ihmiset tyytyvät myös kankeaan ja kapeaan älyn määritelmään, joka annetaan myös samalla tavalla ”johtajilta”, aivan kuten vaikka moraaliarviot poliitikoilta ja ministereiltä.

Pelkästään asema ei muuta ihmistä myönteisellä tavalla, vaan korkeassa asemassa pitää todellakin koko ajan seurata sitä, aiheuttaako valta korruptiota ja etenkin kuvitelmia siitä, että tällainen ihminen olisi enemmän omnipotentti kuin tavalliset ihmiset. 

Tulisi suhtautua tiukemmalla huomiolla sellaisia tahoja kohtaan, jotka pyrkivät yleistämään oman mielipiteensä toisten ihmisten mielipiteiksi.

On monesti niin, että etenkin keskinkertaiset tuotantotaloutta tai kauppatiedettä lukeneet nulikat alkavat rahan saannin takia kuvittelemaan, että heille on kaikki oikeutettua ja että he voivat rahan saannin takia unohtaa kaikki tärkeämmät ja korkeammat periaatteet, joita maailmassa ja ihmisten sivistyselämässä on. 

Suomi on kieltämättä hyvin epäfilosofinen yhteiskunta, koska esimerkiksi keski-Euroopan kulttuureissa on tavanmukaista, että lähes kaikki yliopistossa humaniteetteja opiskelevat sivuavat ainakin jossain vaiheessa myös filosofiaa, jonka he useimmin myöhemmin mieltävät oman yleissivistyksen ja oppineisuuden perustaksi.

Suomi on siis hyvin epäfilosofinen ja epämoraalifilosofinen yhteiskunta, täällä kaikenlaiset dippainsinöörit ja kauppatieteilijät saavat eniten ääntään kuuluviin.

Filosofia on siis itselleni etenkin väline, jota soveltamalla voidaan ymmärtää ja kehittää ratkaisuja enemmän käytännön tason ongelmiin. 

Jos verrataan esimerkiksi sitä, kuinka paljon esimerkiksi Afrikassa soditaan ja tapetaan sattumanvaraisesti ihmisiä pienen tarkoituksen takia, niin voidaan huomata miten Eurooppa poikkeaa tästä, ja tälle poikkeamiselle on paljon syitä, jotka johtavat juurensa siihen, miten oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta on aina voitu käsitellä muiden välineiden kuin sodan avulla. 

Mielestäni on kuitenkin niin, että vallan symboleita ja alakantaisia hierarkian asetteluja tulisi yhteiskunnasta purkaa, ja sitä kautta näyttää ihmisille, että alhainenkin ihminen osaa tarvittaessa ymmärtää sen, mitä etiikalla ja moraalifilosofialla tarkoitetaan.

Siinä mielessä johtajien ja vallan symbolien turvaamien ihmisten moraalisaarnat katedeerilta sanottuna ovat aina kielteisiä siinä mielessä, koska ne siirtävät näiden ongelmien käsittelyn liitteeseen vallan kanssa. 

Jo esimerkiksi Raamattua sekulaarisella tavalla tutkiva ihminen voi saada käsityksen, että alhainen ja matalinkin ihminen pystyy moraaliseen ajatteluun, joka ei eroa kuninkaiden, presidenttien tai ministerien moraalisesta harkinnasta ja ajattelusta. 

On sanottava, että koskaan en ole ymmärtänyt sosialismia ja miten siitä voisi koskaan olla hyötyä kenellekään asiaa laajasti ymmärtävälle ihmiselle.

Sosialismia on kokeiltu monissa maissa, joissa on tapettu miljoonia ihmisiä ja etenkin sellaisia, jotka ovat uskaltaneet ajatella erilaisella tavalla.

Vaikka en ole kommunisti enkä edes sosialisti, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi sosialistit, ainakin siinä mielessä, kun ne eivät ajattele turvatuista taustoista tulevien ihmisten olevan automaattisesti heidän vastustajiaan tai alistajiaan.

Etiikasta on siis saatava riittävän tarkka kuva sitä varten, että sitä sen jälkeen voidaan yleistää siihen, kun käytännön yhteiskunnan ongelmia pyritään käsittelemään, ymmärtämään ja näkemään. 

Luova osallistuminen on siis etenkin korkeasti filosofiasta ja etiikasta tiedostavaa kollektiivista yhteistoimintaa, ja tämä todellakin tarkoittaa sitä, että näillä ihmisillä on pitkälle kehittynyt poliittinen ja filosofinen maailmankatsomus, joksi ei riitä esimerkiksi sosialistien relatiiviset ja reaktiiviset kiistelyt ja palopuheet. 

Oma filosofiani alkaa siitä ongelmasta, että pitääkö ihmisen arvostaa toisten ihmisten mielipiteitä enemmän kuin omiaan, ja mihin tämä ongelma voi johtaa.

Yhteiskunta, jossa vallitsee korosteinen epävapaus ontokratian dominanssin takia, ei se voi olla vapaa, eikä siihen kuuluvat ihmiset vapaita.

Vapaus perustuu aina etenkin siihen, että ihmisillä on vapautta ja autonomiaa määrätä itse omista asioistaan ja etenkin arvoistaan.

Mielestäni ihmisen arvo tulisi määrittää etenkin sen kautta, kuinka hyvin tällainen ihminen voi olla vapaa ja kuinka kehittynyttä ja vapauteen suunnattua hänen ajattelunsa on.

On tietysti selvää, että miltei koko ihmisten populaatio ei välttämättä tule harrastaneeksi ajattelua edes vaikka tällainen ihminen eläisi satavuotiaaksi. Sen takia ajattelija tulee toljotuksen ja pikkumielisen arvostelun kohteeksi.

Minä siis ajattelin, että parhaimmassa muodossa ihmiset voivat autonomisesti johtaa ja muodostaa instituuioita, jotka toimisivat hyvin kommunitaristisessa järjestelmässä, jossa instituutioilla on suuri vapaus yhteiskunnan ja ihmisten toiminnan suhteen.

Tavallisesti ihmiset imartelevat itseään korkeammalla vallan tasolla olevia ihmisiä, jonka arvostuksen luonnetta en ole koskaan ymmärtänyt, koska rahvas ei todellakaan katso muita kuin plakaatteja, ja siten kuvittelevat esimerkiksi jollain näkyvällä tavalla olevilla ihmisillä olevan itseään suurempi valta yhteiskunnassa. 

Miksi ”johtajan” täytyy sanoa korokkeelta omia moraalisia havaintoja, ikään kuin ihmiset eivät parhaimmassa tapauksessa pystyisi itse ymmärtämään etiikkaa tämän verran?

Lähimotiivi tarkoittaa sitä, millä tavalla suurin osa ihmisistä perustelee omaa toimintaansa ja ajatteluaan. Se on siis reaktiivista ja suhteellista, esimerkiksi vaikka tappeleminen

Kaikessa lähimotiivin mukaan toimivat eivät pysty tulemaan ajattelijoiksi, koska heidän toimintansa ja ajattelunsa motivoituu etenkin käytännöllisistä asioista ja lähiympäristöstä Suurin osa ihmisistä on tällaisia ja heitä voidaan kuvailla etenkin feminiinisiksi ihmisiksi.

Lähimotiivin kautta toimivat ajattelevat koulun olevan itseopiskelua tärkeämpää ja eivät etenkään osaa itse organisoida arvoihin perustuvaa itseopiskelua itselleen. He tottelevat normia ja herran sanaa.

Kaikki ajattelu alkaa olevaisen kyseenalaistamisesta.

Ajattelu vaatii etenkin loogisuutta ja konsistenssia. Se ei siis ole pelkästään käsitteiden keksimistä, vaan käsitteitä on kehitettävä johdonmukaisesti ja liitettävä ne loogisen konsistenssin kannalta yhteen toimivaksi ja selittäväksi kokonaisuudeksi.

Ontokratialla on siis pyrkimys muokata kaikki ihmiset toistensa kopioiksi, ja monesti tämä tehdään poikkeavilla perusteilla ja päämäärillä. 

Kuvitelmat ajattelultaan ja toiminnaltaan yhtenäisestä väkijoukosta perustuu ihmisten pelkoon ja haluun mukautua massaan, vaikka heille kaikki tämä on täysin kasvotonta.

Voidaan sanoa, että kommentaariaatin käsite on ainakin jotenkin kehittynyt proletariaatin käsitteestä, koska etenkin kulttuurimarxistit ovat tänä päivänä ensimmäisenä juonimassa sitä, miten ihmisten vapaus voitaisiin viedä mahdollisimman epäoikeudenmukaisella tavalla. 

Ontokratia haluaa siis arvostella ja pakottaa erilaiset ajatukset ja mielipiteet yhteen malliin. 

Ontokratia käyttää kommentaariaattia siten, että se arvostelee ihmisiä ja pyrkii saamaan ne vaikutteellisuuden säteelle, minkä jälkeen ontokratia muuttaa merkitysvaltaa, jonka kautta se pystyy itse ohjailemaan tällaisia ihmisiä.

Ontokratia on korruptiivinen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen samastuva järjestelmä, joka haluaa häikäilemättömällä tyylillä valtaa, joka varmistetaan ihmisten vapauden viennillä.

Olemisen vapaus on se asia, mitä tavoitellaan vastakohtana ontokratialle eli olemisen vallalle.

Olemisen valta on nykypäivänä mahdollisesti hyvin lahjattomista ihmisistä peräisin oleva järjestelmä, jonka valta perustellaan vain pienen ihmisen halulla mukautua ja alistua uusille vallankäyttäjille.

Media voisi kirjoittaa enemmän jostain paremmasta kuin siitä, mitä joku kepin päähän nostettu ihminen sanoo jostain asiasta, - ikään kuin ihmiset eivät itse osaisi tehdä päätöstä siitä mikä on hyvä ja paha ja mikä on oikea ja väärä.

Ihmisten moraalista autonomiaa ja siinä kehittymistä olisi mielestäni hyvä seurata ja edistää. 

Nykypäivänä kehittynyt informaatioteknologia on jo itsessään kehittänyt keinoja, joiden avulla voidaan tarraantua kiusaamaan tahoja tai yksilöitä

En tiedä millaista on olla keskiälyinen ihminen, mutta olenpa aika varma, että tässä porukassa ei paljon anneta tilaa poikkeaville yksilöille.

Ontokratia nykypäivänä on etenkin keskiluokka, jotka eivät suuremmin välitä siitä, mihin he käyttävät aikansa ja elämänsä. Ontokratia on realistispakottava järjestelmä, joka huomaa kaikista tilanteista ja ihmisistä vain pintapuolisimman.

Selittävässä järjestelmässä tulisi huomata etenkin arvot ja se, mitkä arvot ovat tärkeimpiä.Pitäisi siis etsiä sellaisia arvoja, jotka pystyisivät etenkin historian ja filosofian kautta löytämään mahdollisimman syvällisesti asioita selittäviä periaatteita ja arvoja. 

Sosiaalinen dominanssi on yksi käsite, johon suurin osa ihmisistä pyrkii ja jonka yläpuolella olevia asioita tämä ihmisten ryhmä ei ota huomioon. 

Narsistit hallitsevat julkista tilaa

Ironian ja satiirin avulla ilmapiiri puhdistuu vallanpitäjien valtansa pönkittämiseksi rakentamista esteistä.

Ontokratia on etenkin talousihmisten systeemi, joka nuoren kansakunnan sisällä pyrkii rakentamaan uusia tapoja saada arvostusta. 

Naisten päteminen ja ansaitseminen omien tissiensä ja pyllyjensä esittämisellä on uusi ilmiö ja kertoo vain siitä, miten pinnallistunut, nuoruutta ja ulkonäköä korostava yhteiskunta suomalainen yhteiskunta nykyään on.

Se että ihmisten seksuaalisuutta manipuloidaan koko ajan yhteiskunnassa on johtanut itse siihen, että tällaisia naisia, jotka eivät suuremmin poikkea erään tunnetumman ammatin tekijöistä, arvostetaan ja he ovat alkaneet tuomaan itsestään esiin pintapuolisimmin ja selkeimmin näkyvän pinnan, jota paklataan hysteerisesti.

Olen käynyt useita kertoja ritarihuoneen kansliassa ja kirjastossa, mutta kuten olettaa saattaa, ei äidinpuoleisen periintymisen omaava kaveri ole koskaan saanut sinne kutsua. 

Yhdysvalloissa ihminen ei voi tulla rahan tielle.

Sanotaan, että New Yorkissa on maan kehittyneimmät ja lahjakkaimmat ihmiset. Siinä mielessä voi vain kauhistella sitä, millaista on jossain Kansas Cityssa tai Clevelandissa.

Se on ainakin sanottava, että joissakin tilanteissa jenkit voivat vaikuttaa varsin puheliailta. Kuitenkin tässäkin on huomattavia eroja, ja voi sanoa, että minkäänlaisia yleisiä käyttäytymisstandardeja ei tässä paikassa ole. 

Monessa mielessä esimerkiksi nykyisen Trumpin hallinnonkin kannalta amerikkalaiset eivät suuremmin arvosta minkäänlaista historiaa, ainakaan sellaista, joka ylettyisi noin 50-100 vuotta pidemmälle. 

Monessa mielessä monen suomalaisen mökkiläisistä polveutuvan ihmisen innostunut ylpeys omasta kansallisuudestaan muistuttaa monessa mielessä jenkkien innostusta omasta kansastaan ja kansakunnastaan.Molemmassa tapauksesssa tälllainen ylpeys voi käydä esimerkiksi oikenalaisen kasvun ja oikeiden arvostettavien kulttuurien ymmärryksen tielle.

Lihavia ihmisiä Amerikassa näkee paljon, ja esimerkiksi ruoka on todella epäterveellistä ja paskan makuista

 Samalla tavalla kuin joku kansanedustaja kuten Pentti Oinonen on Suomessa eksplikoinut, on Amerikassakin nationalismiin sotkettu runsaasti uskonnollisia tai pseudouskonnollisia tuntemuksia ja retoriikkaa. Pallopeleissä lauletaan kansallislaulu ja rukoillaan. 

On sanottava myös, mikä piirre on myös mökkiläisistä polveutuvissa suomalaisissa, että amerikkalaiset eivät ymmärrä ironiaa, - siellä kaikki ovat niin tosissaan ja eivät ymmärrä, jos joku haluaa olla ironinen ja leikitellä. 

Nimenomaan ironian taju sen parhaimmassa ja kehittyneimmässä muodossa on oikean kulttuuri-ihmisen merkki

Vaikka Trump ja muut presidentit yrittävät muuta väittää, ei Amerikassa ole yhteisön tuntua. 

Vapaus tarkoittaa Amerikassa etenkin kommersiaalista vapaan toiminnan mahdollisuutta. 

Kun katsoo sitä porukkaa joka New Yorkissakin vastaan tallustelee: kaikenlaisia mutiaisia ja hyvin ruskettuneita persoonia – voi ajatella sen kurjaliston määrää, joka ei tule Amerikassa toimeen.

Kuitenkin amerikkalainen nationalismi muistuttaa nimenomaisesti etenkin perussuomalaisten suomalaista nationalismia. Samassa tietämättömyys ja kuviteltu kansa ovat tärkeässä roolissa. 

Tavallisesti nämä naiset, koska he ajattelevat kaikkien ajatteluhorisontin olevan yhtä rajoittunutta, alkavat he katkerasti saivarrella selllaisia filosofeja kohtaan, jotka haluavat muodostaa ja ilmaista omaa itsenäistä ajatteluaan.

Naisissa ei siis ole originellisuutta ja itsevarmuutta omien ajatustensa suhteen, joten he eivät osaa itsenäisesti ajatella. Vaikka nainen olisi jo varttunut, on hänen mielestään tärkeämpää muodostaa kukkakimppuja ja kuivayrttiasetelmia kuin luoda jotain uutta filosofiaan

Olen oppinut siihen, että ihmisyksilön tulee tunnustaa omat ja toisten ihmisten väliset rajat tullessaan kehittyneeksi 

Kun muistaa sen, että etenkin suuttumus toisten ihmisten sanoista tai toiminnasta, on turhaa, koska ihminen ei kuitenkaan voi kontrolloida kaikkia ihmisiä, ja turpaan vetämisestä joutuisi varmasti käräjille.

Ihminen ei voi valvoa kaikkia ihmisiä sen perusteella, mitä hän itse pitää arvokkaana ja korostamisen arvoisena ja mitä toiset ihmiset arvokkaana ja korostamisen arvoisena. 

On sanottava riidan haastamisesta se, että se on vielä jollakin evoluution tasolla olevien ihmisten ja useimmiten miesten harrasteena. Siinä on tavallista se, että esimerkiksi erilaisempi tai tappeluun vähemmän orientoitunut ihminen saadaan konfliktiin aggressiivisen kanssa, jonka seurauksena aggressiivinen voi kukistaa toisen ja saada siitä prestiisiä. Tämä toistuu monissa eläinlajeissa, ja katson sen takia tällaista initioivat yksilöt matalalla evoluution tasolla oleviksi.

On esimerkiksi sanottava, että tavallinen sosiaalinen toiminta ja sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen ovat hyvin alhaisia päämääriä, johon keskinkertaiset ihmiset innolla pyrkivät.

Laumavietti vallitsee keskinkertaisissa ihmisissä, sillä he kyyläävät koko ajan sitä, mitä mieltä muut ovat ja mitä muut ihmiset jostain asiasta ajattelevat.

Rajojen tunteminen on sitä, että pysyy vaikuttamattomana sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka pyrkivät jatkuvasti rikkomaan toisten ihmisten rajoja.

Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa pitää korostaa periaatteita, eikä riidellä reaktiivisesti ja suhteellisesti toisten ihmisten kanssa.

Poliitikkoja on turhaa syyttää moraalittomiksi ja kapeakatseisiksi, koska heistä suurin osa on tällaisia, eikä sitä pystytä pienellä korjauksella muuttamaan.

Naispuolinen poliitikko saa monesti eri tavalla legitimaationsa nalkuttamiseen, jota katsottaisiin ihmetellen, jos kyseessä olisi miespuolinen poliitikko

Jos ihmisen aivot toimivat niin, että hän ei koe samankaltaisia primitiivisiä tunteita kuten tavalliset ihmiset, ei se ole älykkyyden kanssa minkäänlainen heikkous, vaan se on monessa asiassa parempi muoto kuin itkeskely ja empatian näytteleminen joka tilanteessa. Kuitenkin sosiaaliseen dominanssiin pyrkivät ihmiset, joista suurin osa on naisia, arvottavat

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa hallussaan pitävää tahoa, joka toimii kommentaariaatin kautta. Kommentaariaatti supistaa ajatuksen turhanpäiväisyyden ja kontrolloitujen insituutioiden tasolle. 

Mielestäni, ja aion tuoda sitä nimenomaisesti esiin omassa väitöskirjassani, että talouspolitiikka tulisi yhteiskunnassa hoitaa etenkin kaksi erilaista päämäärää huomioivalla tavalla. Toisella puolella on etiikka ja sivistys ja toisella raha ja taloudesta hyötyminen.

Kuvittelin aiemmassa väitöskirjan proggiksessa, että olisi käsitellyt köyhyyden käsitettä ja sitä pyrkimystä, miten etenkin absoluuttinen köyhyys voitaisiin poistaa maailmasta. Kuitenkin mieleeni tuli tietyssä vaiheessa se, että makrotason strategian kehittäminen köyhyyden poistamiseksi voisi olla liian kunnianhimoinen pyrkimys, koska köyhyyteen vaikuttaminen täytyy tehdä mikrotasolla huomioiden alueiden paikalliset tekijät. 

On selvää, että parhaimmat periaatteet toiminnalle syntyvät ihmisryhmistä joilla on eniten vapautta, koska esimerkiksis sosialismi on syntynyt roskaväen pienessä tilassa pullistelemisesta. 

 Minulla ei ole koskaan ollut pyrkimystä rahan ansaitsemiseen, olen siinä mielessä arvostanut kardinaaliarvoista etenkin vapautta ja halua harrastaa sellaisia asioita, jotka koen itselleni merkitykselliseksi ilman rahan väliintuloa.

Kun ajatellaan luovuuden ominaispiirteitä, niin voidaan sanoa suuren määrän luovuudesta tulevan perityistä geeneistä, jolloin siihen voivat liittyä esimerkiksi korkea älykkyys ja mahdollisesti myös mielenterveyden ongelmat.

 Luovuus erottuu merkittävämmin etenkin suhteessa pikkuporvarillisiin keskinkertaisiin ihmisiin, jotka voivat pitää luovaa ihmistä omituisena, epäkypsänä ja jopa kehitysvammaisena.

Luovan ihmisen piirteisiin kuuluu avoimuus, ennakkoluulottomuus ja monessa mielessä lapsenomainen herkkyys ja aistiminen.

Mielestäni luovat ihmiset ovat etenkin olemisen vapauden alla toimivia, samalla kun porvarit ja pikkuporvarit korostavat hegemoniaa ja vapauttaan määräillä olemisen valtaa omilla ennakkoluuloisuuksilla ja pieneksi rajoitetuilla piireillään.

Myös tiedon monopoli on itse asiassa epä-älyllinen asenne, koska se jakaa tiedon vain tietyille tahoille yhteiskunnassa.

Mielestäni perustavin tieto asioista saadaan etenkin kirjojen kautta, mikä on unohtunut nykypäivänä monelta – kuunnellaan äänikirjoja ja katsotaan tiedot etenkin wikipediasta. 

Ihmisten tulisi voida muistaa totuudet etenkin paksuista kirjoista ja tutkimuksista.

Luova ihminen, joka pyrkii oman luovuutensa villitsemiseen ja jatkuvaan maailmankatsomuksen horisonttiin suuntautuvaan tarkkailuun on ihminen, joka tulee kehittymään koko ajan iästään riippumatta.

Leikkisyys on luovuuteen liittyvä piirre, joka liittyy usein etenkin kielellä ja ideoilla leikkimiseen.

Leikkisyys on siis etenkin sitä, että haastaa omat käsityksensä ja pystyy sen takia avoimeen vertailuun. Pikkuporvarit tavallisesti menettävät leikkisyytensä viimeistään täysi-ikäisiksi tultuaan. 

Pikkuporvarit alkavat myös jonkin pikkumielisen vertailun ja perusasenteensa suvaitsemattomuuden takia arvostelemaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole koko ajan tarvetta todistella kunnollisuuttaan ja ajamaan tiukkoja aitoja ihmisten ympärille

Olemisen vallan olemus on etenkin pintapuolisia käsityksiä, kansan syvistä riveistä nousevaa kurinpalautusta ja välinpitämättömyyttä. Eli reagoidaan asioihin sen mukaisesti, mikä tulee ensimmäisenä ennakkoluulona mieleen.

Olemisen valta on etenkin suvaitsemattomuutta ja yksikanavaisuutta harkinnassa ja päättelyssä.

Ihmiset eivät halua antaa muille ihmisille autonomiaa ja vapautta, ja sen takia he alkavat järjestelmään ennakkoluulojaan sellaiseen asti, että kaikkien on hyväksyttävä epävapaus kollektiivin epävapauden takia.

Luova ihminen on utelias ja avoin, sanotaan luovasta ihmisestä, että he ovat sellaisia, jotka seuraavat perhosta kallionjyrkänteelle.

Vapaus on luovuuden edellytys.

On monia taiteilijoita, jotka katsovat että he tekevät taidetta, vaikka tosiasiassa he vain matkivat toistensa töitä.

Eräs ko. Kategoriaan kuuluva ihminen lukioajalta kertoi jossain haastattelussa, että hän tunsi kateutta kun koulussa opettaja kehui jonkin toisen oppilaan kirjoitusta. Voi harmi! Mikä merkitys tällaisen asian kertomisella on? Ei tiedä varmaan sitä itsekään. Samanmerkityksinen ja -tasoinen asia voisi olla, että koin kateutta, kun joku toinen ennätti ennen häntä opetella kuinka perä pyyhitään kakalla käymisen jälkeen.

 Luovat ihmiset ovat vähemmän aggressiivisia kuin keskimääräiset ihmiset mutta etenkin keskimääräiset miehet.

On naurettavaa ajatella, että historia olisi lineaarinen ja suuntautuisi koko ajan parempaan.

Mielestäni filosofialla tulee olla käytännöllinen merkitys, minkä takia käytännöllinen filosofia on ollut minulle aina teoreettista arvokkaampaa ja kiinnostavampaa. Teoreettinen filosofia on pelkkää aivojumppaa, jonka harrastaminen ja hallitseminen saa suurimman osan ihmisistä jäävän ymmärtämättömien porukkaan.

Ontokratia eli olemisen valta tarkoittaa etenkin sitä, että toisten ihmisten tahdottomat teot hyödyttävät tiettyjä ihmisiä. Kommunismista tämän erottaa siinä, ettei kyse ole materiaalisista ja taloudellisista olosuhteista, vaan kyse on etenkin tiedosta ja ajattelun rajoittamisesta valtaan ja olemiseen liittyvissä kysymyksissä

Olemista tulisi siis tutkia etenkin olemisen vapauden eikä olemisen vallan kautta. Jälkimmäiseen liittyy aina vallankäyttäminen toisten ihmisten olemisen vapauden kustannuksella.

Miksi sitten vapaus on tärkeää. Se on tärkeää etenkin moraalisesti sen kannalta, etteivät ihmiset tee moraaliarvostelmia pelkästään toisten ihmisten ja etenkin auktoriteettien kautta.

Jokaisella yksilöllä tulisi olla oikeus itse tehdä moraaliarvostelmia kaikessa tapahtuvassa. Monet tavalliset ihmiset kuitenkin tyytyvät siihen, mitä suuret johtajat sanovat, ja on sanottava tämän olevan Suomessakin hyvin epälänsimaalainen asenne ja toimimisen tapa.

Olemisen vapaus käsittää etenkin ihmisoikeudet ja liberaalin demokratian ja näitä asioita arvostetaan etenkin sen takia, koska ne ovat älyllisesti rehellisimmät ideologiat. 

Vaikutteellisuus alkaa aina etenkin merkitysvallan omimisella, mitä esimerkiksi naapurimaassamme on harrastettu esim. ”erityisoperaation” termillä. Merkityksen muuttamisella voidaan kääntää kaikenlaiset asiat väärin päin tai vastaamaan kleine Mannin ennakkooluuloja ja mitä tahansa sylen suuhun tuomaa. 

Merkitysvallassa siis pyritään viemään länsimaisen pluralistinen demokratia erilaisiin vasta-asemiin suhteessa valtaan, koska valta on omituinen aine, joka useimmissa tapauksissa korruptoi ihmisensä. 

Vaikka en ole marxilainen, niin on kuitenkin sanottava, että etenkin tietoon ja aktiivisuuteen perustuvaa valtaa ei tulisi hyväksyä monopolistisessa mielessä. 

Tiedon vapauteen liittyy etenkin se, ettei tietoa omita ja sen hallussapitämisellä ei pröystäillä.Esimerkki tällaisesta on kun joku kertoo jostain erityisalansa ongelmasta ja sanoo vain että tämä ongelma on niin ja niin vaikea ja minä sen osaan, jonka takia ansaitsen myönteistä huomiotasi.

Merkitysvallan avulla pyritään etenkin rooleihin. Monialaisuutta ja moniarvoisuutta se ei hyväksy, ja tuollainen rooliin pyrkiminen tapahtuu esimerkiksi lehdissä, joihin kirjoittamaan pääsevät ihmiset rajoittavat välittömästi ajatteluaan, ainakin silloin, jos he ovat ennen sitä pystyneet minkäänlaista vapautta tavoittamaan. Ihmisen on siis valittava olemisen vallan ja roolien tai olemisen vapauden ja ajattelun väliltä.

Kommentaariaatti on taho, joka levittää ja yleistää tietoa yhteiskuntaan, Se ei kuitenkaan ole itse asiassa tietoa, vaan se koostuu suurimmin tarpeiden rakentamasta subjektiivisten mielipiteiden kokoelmasta.

Korruptoitunut järjestelmä pyrkii siis aina alentamaan etenkin vapaan ajattelun naurettavaksi ja alansa ulkopuoliseksi todellisuudeksi, jota kuitenkin järjestelmät aina pelkäävät. 

Satiiri ja ironia ovat parhaat keinot vallan kritisointiin, ja on sanottava, että vakavissa ja herraa pelkäävissä ihmisissä ei satiiria ja ironiaa paljon ilmene.

Se mitä sosialistit eivät havaitse on etenkin se, että ihminen on sopeutuva olio. Nykyaika ei poikkea niin suuresti menneestä ajasta kuin mitä sosialistit väittävät

Ihmiset ovat ihmisiä ja arvot ovat arvoja siitä huolimatta vaikka aika kuluu.

Kommentointi, vaikutteellisuus ja merkitysvalta ovat etenkin henkisesti keskinkertaisten ihmisten alaa, koska he ovat niin suuresti riippuvaisia kollektiivista.

Olemisen valta tarkoittaa sitä, että siinä määritellään trendit ja tendenssit, joiden kokonaisuutta pyritään kommentaariaatin avulla syöttää vapaille ihmisille.

Vaikutteellinen ihminen ei ajattele itse, vaan hänen ajattelunsa koostuu etenkin toisten ihmisten ajattelemista jutuista.

Merkitysvalta on sitä, että merkityksillä pyritään saavuttamaan henkilökohtaista tai kollektiivista hyötyä. Siinä mielessä se on sukua termille ideologinen nautinto, joka on se tekijä, joka saa ihmiset luopumaan arvoistaan. 

Yksilöiden vapaus liittyy merkittävällä tavalla yhteiskunnan määritelmiin, mutta on sanottava sopeutumisen käsitteen kuvaamaan sitä tendenssiä, jonka mukaan kaikkien lasten olosuhteet eivät parannu vain esimerkiksi sen myötä, jos entisen tilalle rakennetaan uusi koulu.

Jos ihmisellä on kykyä itsenäiseen ajatteluun, tajuaa hän sen, ettei auktoriteetteja (edes filosofiassa) tulisi seurata liian pitkälle. 

Yliopisto ei tässä mielessä ole muuta kuin liukuhihnatehdas, joka ei etenkään opeta opiskelijoitaan itsenäiseen ajatteluun, jossa yhteydessä kaikki pyrkimykset muodostaa itsenäinen ja filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä kaadetaan suurella arroganssilla.

Kuitenkin yliopiston tutkijatkin ovat vain oman roolinsa ja olemisen vallan vankina. 

Rooli ja pikkuporvarillisuus ovat etenkin sellaisia asioita, jotka vievät ihmisiltä heidän vapautensa, ja näin ollen voidaan sanoa koko yhteiskunnan olevan perustaltaan epävapaa

Osa-aikaisuutta ja työn erilaisia muotoja tulisi korostaa erityisesti, koska voidaan sanoa sopeutumisen olevan parempi ja tehokkaampi kuin eläkevirkaan jääminen roolin täyttämisen takia. 

¨

On varmasti niin, että filosofia voi olla omaperäistä vain silloin, kun se laskee totuuden perustalle omat käsitteet, joilla todellisuutta kuvataan. Se onko tällainen filosofinen maailmankatsomus omaperäinen perustuu siis siihen miten tarkasti se pystyy kuvaamaan ilmiöitä tavalla, joka herättää ihmisissä konsistenssiin perustuvaa huomiota. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tehokas käsite on etenkin sellainen, joka luo tietynkaltaisen totuudellisen ilmiön ihmisten eteen uudenlaisella tavalla

Monet menevät nykypäivänä yliopistoon lukemaan esimerkiksi tuotantotaloutta sen takia, koska he haluavat mahdollistaa opiskelullaan rahan tienaamisen. 

Olen sitä mieltä, että kaikenlaiselle ajattelulle tulee rakentaa perusta etenkin vapauden kautta. Vapauden on oltava kokonaisvaltaista, vaikka kuitenkin se ei saa liiallisesti korostaa kollektiivia tai yksilöä

Olemisen valta siis keskittyy omimaan ja yleistämään arvoja yhteiskuntaan, joista se tekee mahtiarvoja, jotka pakotetaan ihmisille tai näytetään heille se, että tällainen arvo tai arvot olisivat ainoita mahdollisia ja hyödyllisiä arvoja

Tässä olen käyttänyt termiä ideologinen nautinto kuvaamaan niitä tarkoitusperiä, jotka johtavat siihen, että jotkut ihmisistä luopuvat omista arvostaan kollektiivisen ja itsekkään provinsiaalisten tarkoitusperien ja omanvoitonpyyteen takia. Siinä mielessä ontokratia on etenkin suostutteleva järjestelmä.

Ontokraattien viides kolonna muodostaa kommentaariaatin, jonka on tarkoitus olla nyrkki, joka ohjailee ihmiset ajattelemaan samalla tavalla kuin miten ontokratia haluaa ihmisten ajattelevan. Ontokratia pyrkii siis omimaan ja yleistämään tietynlaisia tapoja ajatella ja arvoja joita arvostaa. Se tarkoittaa siis jonkinlaista pakotettua yhteisajattelua. 

Ihmisen tulee siis varoa vaikutteellisuutta, jota kommentaariaatti pyrkii saamaan ihmisiltä toimiessaan ontokratian periaatteiden mukaisesti. Vaikutteellisuus onnistuu etenkin merkitysvallan ohjailun kautta.

Merkitysvalta tarkoittaa sitä, millaisesta näkökulmasta yhteiskunnassa olevia käsitteitä tarkastellaan.

Lisäämällä merkitysvaltaa itselleen ontokratia toimii niiden periaatteiden kautta, joiden takia esimerkiksi itsenäistä ajattelua uusilla käsitteillä ei ilmene, koska ne tulkitaan aina jonkin jatkumon osaksi.

Filosofiassa vapaus tarkoittaa etenkin sitä, että vaikka se tiedostaa historian ja monesti alkaa filosofian historian perusteilla, on sen oltava riippumatonta aikaisemmasta historiasta, eli se nimenomaan tekee filosofiasta vapaata, ja jäljittelystä, kommentoinnista ja tulkinnasta pelkkää historian täytettä.

Filosofian on siis uusilla käsitteillä näytettävä se, että se tiedostaa uudenlaisen tavan ajatella yksilöstä ja yhteiskunnasta.

Siinä mielessä jokaisella filosofialla on oma historiansa, koska se perustuu tavallisesti aina kieleen, ja sen edistyneisyys perustuu aina etenkin kielen uudenlaiseen ymmärrykseen ja käsitteiden luomiseen. 

 En siis esimerkiksi ole rakentamassa minkäänlaista omaa filosofiaani korostavaa rahvasta, esimerkiksi Marxin mielessä. Siinä mielessä ajattelun on perustuttava jonkinlaiseen eliittiin, koska muussa tapauksessa sen väärin ymmärtävät ihmiset alkavat tappamaan kymmeniä miljoonia ihmisiä, kuten esimerkiksi kommunismin ideologiakseen omaksuneissa yhteiskunnissa on tehty 1900-luvulla.

Kutsun filosofiaani ontofysiikaksi eli olemisen fysiikaksi, koska se kuvaa toiminnan ajatuksellista vaikutusta ja elementtiä. 

Ontofysiikan on siis alettava käymään ontokratiaa vastaan kaikilla keinoilla, koska oleminen ei voi perustua valtaan vaan sen on aina perustuttava vapauteen ja myös ajattelun vapauteen. 

oidaan sanoa, että nykypäivänä ontokratia, joka perustuu ajattelun vallan pakottamiseen, tarkoittaa etenkin sitä, että ajattelun arvoa ei tunnusteta eikä sitä oteta vakavasti.

Nykyajan luoma ontokratia tarkoittaa etenkin sitä, että sen takia mitään perustavaa ei ymmärretä ja se pyritään näyttämään etenkin epävakavana ja turhanpäiväisenä. 

Nykyajan muodostama ontokratia siis ei ota mitään asiaa vakavasti ja se korostaa kaikenlaista kevytmielisyyttä ja hälläväliä-asennetta.

Ontokratia on monessa mielessä ollut tuotosta postmodernin käsitteestä, koska ihmiset eivät edes itsekseen luulottele, että joku ihminen voisi sanoa jotain omaperäistä esimerkiksi filosofisen ajattelun mielessä.

Ontokratia väittää sosialistisella tavalla, että kaikki ja esimerkiksi maailma on jo valmiina, ja enää ihmisten ei tarvitse tehdä muuta kuin ajatella samalla tavalla (ts. olla ajattelematta) ja vain oleksia näkemättä minkäänlaista vaivaa ja kehittymisen pyrkimystä helppoutta korostavassa passiivisessa huostayhteiskunnassa.

Ontokratia siis pakottaa passiivisuuteen ja pakotettuun tuottamattomuuteen

Poikkeavuus pelottaa joitain ihmisiä ja saa heidän mielipiteensä muuttumaan loukkaaviksi ja järjettömäksi

Uudenaikaisuus ei miellytä suurinta osaa ihmisistä.

 Naiset ajattelevat monesti, koska he tulkitsevat jopa miehen kehonkieltä, että jos joku vaikuttaa olevansa parempi erilaisissa tilanteissa kuin missä he haluavat olla ja päteä, on tämä jollakin tavalla negatiivisesti poikkeava, ja koska he ylistävät omaa elintapaansa parhaana mahdollisena, on naisten arvio tavallisesti hyvin totaalinen.

On sanottava esimerkiksi feminismistä, että se on aika lailla samanlainen ajattelutapa kuin mitä oli esimerkiksi stalinismi tai Suomen taistolaisuus. Se olettaa että naisen luonto on juurikin tietynlainen, jota ei voida millään tavalla perustella väärälksi aivan kuin miten kommunistisessa järjestelmässä tehtiin. 

Kaikkien naisten nostaminen jalustalle ja poikkeuksellisiksi ja erityisiksi vertaantuu ryssien Volgan kulkusuunnan muuttamisen pyrkimykseen.

Kukaan ei ole etenkin jotain pelkästään sen takia, jos tämä ihminen sattuu olemaan mies.

Pelkkä naiseus, miehyys tai jonkin puolueen jäsenyys ei riitä perustelemaan jonkin ihmisen kyvyllisyyttä johonkin työhön tai opiskeluun.

Ad hoc-argumentit ovat monesti tyypillisiä sellaisilla keskustelualustoilla, joissa ei tosiaankaan ole minkäänlaista älykkyysosamäärävaatimusta.

Olen joskus miettinyt, että joillekin ihmisille voitaisiin facebookiinkin laittaa merkki, että tämä ihminen on syyntakeeton.

Yleensä naisetkin ottavat asian, jossa joku arvostelee naisliikettä yleensä, että se tarkoittaisi jokaista naista erikseen. Se ei tarkoita sitä, koska kaikki naiset eivät todellakaan ole eikä halua tunnustaa itseään minkäänlaiseksi feministiksi.

Molempia sukupuolia tulisi arvostella samanlaisten periaatteiden kautta, eikä esimerkiksi hyväksyä sellaista tilannetta, jossa joku henkilö voisi korkeassa asemassa vetäytyä siihen tosiasiaan, että tällainen ihminen on esimerkiksi nainen.

Naiset ovat miehiin verrattuna enemmän roolintäyttäjiä. 

On selvää, että jos naisia koulutetaan enemmän, niin he eivät ala puskemaan itsestään kakaroita maailmaan liian varhaisessa vaiheessa

On kuitenkin sanottava, että filosofia ja kaikenlainen vapaa-ajattelu menettää merkityksensä nopeasti, jos naiset alkavat vallottaa nämäkin yliopiston laitokset.

Naisista ei ole uusien ideoiden ja ajatusten tuottajiksi, koska he korosteisesti keskittyvät kaikessa siihen, mitä joku muu ihminen on sanonut, kirjoittanut tai tehnyt.  He siis ovat valmiina kulttuurissa ja he kokevat oman mahdollisuutensa uuden luomiseen mahdottomana, koska he vertaavat uutta olevaan ja heillä ei ole tavallisesti rohkeutta yrittääkään minkäänlaisia uusia ajatuksia ajatella. 

Oma lukunsa on kirjailijat, jotka pyrkivät etenkin porvarilliseen kulttuurilokeroon. He eivät ole kummoisia ajattelijoita ja he ajattelevat koko ajan sitä, mikä on ollut ennen heitä.

On huvittavaa ajatella, että miten joidenkin filosofien yhteydessä kerrotaan innokkaasti, että satavuotiaaksi elänyt filosofi keksi elämänsä aikana peräti kaksi tai kolme käsitettä.

Filosofia ei voi perustua liiallisesti jo olemassa olevaan, koska filosofian luonne on ajatuksen kuvaaminen ja sen kehittäminen pienten kehitysaskelten kautta.

Historiaa pitää arvostaa kaikkialla, ja voi varmaan Suomen kohdalla olla niin, että Suomen lyhyt historia on saanut aikaan sen, että Neuvostoliiton aikana täällä hilluivat taistolaiset ja nykyään enenevämmässä määrin feministit, jotka ovat kommunistien perillisiä. 

 Myös on sanottava Setasta, että sen tapa rahvaanomaisesti korostaa jäsentensä sukupuolisuutta muka tärkeimpänä asiana heissä, on myös nykyaikaisen rahvaanomaisuuden ja kevytmielisyyden tuotosta. 

Olen aina hyväksynyt seksuaalivähemmistöt, mutta on sanottava, että ihminen ei elä tässä maailmassa olemalla esimerkiksi etenkin homo, lesbo tai transu

Minun suvussani on ollut homoja jo 1800-luvulla ja minulla ei ole koskaan ollut Setan rahvaalle tyypillistä käsitystä, että homot, lesbot ja transut olisivat jotenkin uusi ilmiö maailmassa ja Suomessa. 

Olen myös aina ajatellut, että homouteen ja lesbouteen voidaan suhtautua arvokkaammalla tavalla, jossa sitä ei määritellä kokonaisuudessaan jonkun ihmisen persoonallisuuden määritelmäksi.

Homoutta ei tarvitse julistaa outona ja uutena asiana, koska se ei ole mikään uusi ilmiö

On tietysti selvää, että aiemmin homous on saanut enemmän ymmärrystä etenkin yläluokassa, ja voidaankin sanoa, että työläisten ja keskiluokan itseidentiteetti on vasta äskettäin päässyt siihen vaiheeseen, että duunarin lapsi voi kokea avoimesti itsensä homoksi. 

Historian arvostaminen tarkoittaa sitä, että löydetään ja ylläpidetään jatkumoita nykypäivän ja menneen välillä.

On sanottava, että itse olen lukenut yliopistossa filosofiaa sen takia, koska minulla on ollut siihen varaa ja tietysti siihen liittyy myös se, että olen halunnut sivistyä yliopistossa, enkä hankkimaan tutkinnosta itselleni suoraa leipäpuuta.

Yläluokkaisin koskaan tuntemani ihminen on ehdottomasti äitini isä, jonka en noin 30 vuoden aikana koskaan haistanut/kuullut edes pieraisevan. 

Monet aristokraatit joutuivat pakenemaan vallankumousta Venäjältä henkensä kaupalla, ja joillain ylhäisaatelisillakin suvuilla ei saattanut olla Pariisiin tullessa minkäänlaista omaisuutta, minkä takia he joutuivat menemään työelämään, ja Pariisissa saattoi tavata aristokraatteja, jotka työskentelivät esimerkiksi tarjoilijoina, hovimestareina, autonkuljettajina, kokkeina ja tiskaajina. Sanotaan, että he olivat hyviä työntekijöitä, koska he olivat itse palveltuina saaneet sopivan käsityksen siitä, miten tuollaiset asiat tuli hoitaa.

Mielestäni ihmisten osien erottelu analyysissa ei ole kovinkaan aitoa tai rehellistä. Mielestäni ihmistä on lähestyttävä kokonaisuuden kautta

Mielestäni älykkyys ja persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat paljon tärkeämpiä kuin jonkun missimussukan pelkästään ulkonäköä korostava luonteellisuus.

Tämähän korostaa nimenomaisesti sitä, että vallattomat naiset ovat suuremmin subjektiivisia kuin objektiivisia ja heissä on sellainen tunnemaailma, jonka takia he eivät pysty erottamaan aina hyvää ja pahaa.

Sosiaalisen dominanssin hallintaan pyrkivillä tavanomaisilla miehillä on siksi olennaisen helppoa saada naisia etenkin yhdyntätarkoituksen kautta tavoitelluksi.

Nuoren naisen seksuaalisuus ja kuukautiset aiheuttavat sen, että heistä alkukantaisimmat ovat lähempänä eläintä kuin evoluutiossa kehittynyttä ihmistä.

Vallattomat naiset eivät etenkään halua ottaa asioihin moraalista kantaa, saati toimia sen mukaisesti, ja sen takia nykyinen suomalainenkin yhteiskunta korostaa sitä, että poliittisen vallan edustajat ovat niitä, jotka ottavat moraalisesti kantaa ja levittävät sitä ”alamaisille” kuin jonkinlaiset kehittyneemmätkin joogit

Nainen on perusluonteeltaan passiviinen ja hän tarvitsee ympäröiviä rakenteita oman elämänsä kannatuskohdissa. Sen takia naiset ovat monesti etenkin matalapalkkaaloilla parempia työntekijöitä, koska heillä on merkittävä aina nähty periaate vastata ylempien ihmisten vaatimuksiin, ja tämä takia tällaisia poliitikkojen moraalisia pahoitteluja ja sananvalintoja seuraavat etenkin naispuoliset ihmiset.

Koska naisia ei saa heidän mukaansa jakaa ryhmiin, ei ole voitu myöskään ehkäistä sitä kehitystä, kun vallattomia naisia on ilmestynyt yhteiskunnan korkeimmillekin paikoille. 

Joku on sanonut, että apinan voi ottaa viidakosta, muttei viidakkoa apinasta, ja tämä on mielipiteeni asiasta ja eikö olekin niin viehättävän ”cocky”?

Se on suuri puute, jos nainen ei pysty tuottamaan itse perustavia ideoita, arvostuksia ja periaatteita, koska se asettaa hänet täysin muiden ihmisten ohjailemaksi ja vaikutteiden vastaanottajiksi. 

Tämä kehitys myös edeltäauttaa sitä, että nämä naiset alkavat olemisen vallan ja ideologisen nautinnon mukaisesti arvostelemaan heitä syvällisempiä, itsenäisempiä ja älykkäämpiä ihmisiä (miehiä).

Kevytmielisyys kaikessa, mm. periaatteiden perusteella, on aiheuttanut sen, että ihmiset eivät enää ole syvällisiä tärkeiden asioiden suhteen: esimerkiksi ruumiillisuus ja pinnallisuus, jossa suurin osa hepsankeikoista elää, ovat lisääntyneet merkittävällä tavalla, ja näiden ihmisten mielestä elämän tärkein toiminta on pippelin työntäminen emättimeen

On selvää, että miehissäkin on niitä, jotka eivät pysty toimimaan ideoiden tasolla ja eivät sitä pysty/halua tehdä. Tärkeämpiä on ”suhtautua”, asettaa negaation, arvostella suhteellisesti ja jonkin toisen ajatukseen suuntautuvasti. Ärsykkeet, reagointi, sosiaalinen dominanssi ja kaikki muista ihmisistä vaikuttuvat asioiden alkuperät ovat näille tärkeitä

Naisten mielestä kaikki toimii paremmin ”ihmissuhteessa” kuin siinä, että tulisi toimeen yksin ja osaisi ottaa yksinäisyydestä hyötyä sen kaikkein parhaimpien puolien kautta.

Hepsankeikat, kuten tavalliset missit ja mallit, eivät ymmärrä mitään muutä, kuin että mies työntää osansa itseensä, jossa tällainen nainen toimii pelkkänä miehen patjana. Ja tällaisia naisia on nykyään entistä enemmän, kun jotkut pystyvät elämään oman elämänsä laittamalla omasta tisseistään ja perseestään kuvia sosiaaliseen mediaan. 

Kuitenkin maailman vanhin ammatti ei ole uutta keksintöä, ja minun on sanottava, että esimerkiksi titteli ”viihdeyrittäjä” kuulostaa suuresti yhteen ammattiin liittyvältä.

Kuten Blackadderin neljännellä kaudella sairaalassa hoitsu kysyi Atkinsonilta, että mitä muuta hän voisi tehdä potilailleen kuin tarjota iloisuutta ja ison hymyn, sanoi Atkinson, että parikin asiaa tulee mieleen, mutta hoitsu todennäköisesti pitäisi niitä epähygieenisinä asioina.

On naurettavaa ajatella sitä, miksi monet etenkin poliitikot ja sellaiseksi kiihkeästi haluavat käyttävät niin usein termiä ”vaikuttaja” ja monesti he pitävät itseään sellaisena. On siis selvää, että nämä ”vaikuttajat” eivät myöskään kehitä ideoita, periaatteita ja arvostuksia, vaan he käyttävät hyväksi ontokratian sekasortoista tilaa, jossa kukaan ei pysty käsittämään sitä, millaisten periaatteiden kanssa kukakin toimii. Silloin on helppoa alistua omaa johtajuuttaan korostavan fallossymbolin ohjailtavaksi.

Ideoiden ja periaatteiden ja arvostuksien totuus ja niiden tunnustaminen on yksityistä ja pidättyvää itseluottamusta ja kunnioitusta, eivätkä älykkäät ihmiset koskaan pakota muita ihmisiä alaisuuteensa väittämällä olevansa esimerkiksi ”vaikuttajia”

Ontokratia eli olemisen valta tarkoittaa nimenomaisesti etenkin pinnallisuutta ja kyvyttömyyttä porautua syvällisempiin periaatteisiin.

Sosiaalinen dominanssi tarkoittaa naiselle etenkin sitä, kun häneen yhdytään. Sen takia naiset korostavat ja väittävät kunnioittavansa sellaisia miehiä, jotka alkavat kyseenalaistamaan toisten ja monessa tapauksessa älykkäämpien miesten periaatteita – ovat siis ”cocky”

Sosiaaliset ihmiset tarvitsevat koko ajan toisia ihmisiä oman minuutensa korostamiseksi ja ylvästeltäväksi, ja ideoiden tasolla toimiva ihminen pystyy olemaan yksin, eikä hänen tarvitse muodostaa hataria käsityksiä itsestään toisten ihmisten ja kaikenlaisten ”tiimien” kautta. 

Älykäs ja ideoiden tasolla toimiva ihminen ei hae minkäänlaista huomiota itselleen, minkä takia sosiaalisen tasolla toimivat ihmiset voivat tällaista arvostella ja alentaa.

On siis niin, että esimerkiksi itsensä toisiin verrattuna ulkonäöltään viehättävämmäksi kokevat naiset pyrkivät etenkin sosiaalisen dominanssin ja ohjailun pyrkimykseen, kun he eivät pysty, vaikka olisivat opiskelleet yliopistossa filosofiaa, toimimaan millään muulla kuin sosiaalisen ja vaikutteellisuuden alueella. 

Weininger kirjoitti, että henkinen maskuliinisuus on täysin ylivoimaista henkiseen feminiinisyyteen verrattuna, ja kaikki luovuus ja ideoiden tavoittelu rajoittuu sellaisiin ihmisiin, joissa on vallitsevana henkinen maskuliinisuus.

Weininger ajattelee, että henkinen feminiinisyys on moraalittomuutta, tuottamattomuutta ja epäloogisuutta.

Nainen pitää tavoittaa aina sosiaalisella ja tunteellisella tasolla, ja siihen ei liity koskaan mitään älyllistä tai periaatteellista.

Kaikki äärioikeistolaisuuteen suuntautuminen johtui pinnanalaisista virikkeistä ja siitä eetoksesta, jota minulle lapsena ja varhaisnuorena syötettiin.

Se on tyypillinen reaktio miehillä, että aggressiivisempi ja parempi tappelussa oleva mies yrittää provosoida erilaista tyyppiä tappeluun ja kiistelyyn ja nämä odottavat sitä, että erilainen on helpompi nujertaa, kun tämä ensin provosoituu riitapukarin tasolle. 

Mielestäni reaktiivisuus, suhteellisuus ja negaatioksi asettuminen eivät ole mitenkään parhaita tapoja muodostaa arvoja ja tuoda niitä esille.

Eduskunnassa ei tarvitsi olla nalkuttavia akkoja, koska he voisivat tehdä sen kotipiirissä samalla kun kasvattavat tissejään, tekevät kakaroita ja värjäävät hiuksiaan valkoisiksi – sillä eikö tämä juuri nimenomaan ole sitä pahinta natsismia?

Mielestäni ihmiset, kunhan ovat riittävällä henkisellä ja älyllisellä tasolla, voivat edustaa parhaimpia mahdollisia arvoja, vaikka niitä ei pakotetakaan ihmisille kovuudella ja vallalla.

Mielestäni esimerkiksi pakottamisesta tulisi päästä eroon yhteiskunnassa ja korostaa yksilön autonomiaa mutta etenkin preferenssiautonomiaa, joka antaa ihmisille mahdollisuuden valita itse ne periaatteet, joiden kautta pitäisi elää.

Naisella on luontainen tarve alistua ja nalkuttaa, joista pitäisi päästä eroon.

Vallattomat naiset kuitenkin ovat niitä, jotka vain alistuvat miehiseen vallankäyttöön, nalkuttavat ja ylittävät luovia yli mahdollisimman monesta sellaisesta konfliktitilanteesta, johon he eivät näkemyksensä rajoittuneisuuden takia ota osaa.

Eduskunta ei Suomessakaan tarvitse vallattomia ihmisiä. 

Sen voin kyllä myös sanoa, vaikka joku voi väittää minua tästäkin natsiksi, että henkinen maskuliinisuus on täysin ylivoimainen verrattuna henkiseen feminiinisyyteen, koska jälkimmäiset tarvitsevat muita ihmisiä potkimaan heitä perseille ikävissä tilanteissa sekä tarvitsevat koko ajan toisilta ihmisiltä pyydettyjä vaikutteita, joiden mukaan henkinen miehyys ei todellakaan koskaan toimi

Henkinen miehyys on rohkeutta toteuttaa omaa tehtäväänsä ja tuoda sitä myös julki.

Toisin kuin natsit, minä katsoa, ettei vallattomia ihmisiä tarvitse poistaa parlamentista pakkokeinoilla, vaan heitä voidaan tarvittaessa ohjata ajattelemaan asioista objektiivisemmalla tasolla. Ongelma on siis monessa mielessä se, että esimerkiksi äänestäjät tyytyvät liian vähän ja nöyristelevät ja myötäilevät tiimejä ja muita valheellisia vallan symboleita.

Ihminen saavuttaa tarkoituksensa siinä, kun hän pystyy nauttimaan pienistä arkeen liittyvistä asioista.

 Nämä asiat ovat pieniä huomaavaisuuden osoituksia, sanotaanhan kissoistakin että ne nauttivat enemmän toistuvasta huomaavaisuudesta ja eivät pidä siitä, että ne tukadutetaan ylikäyvällä hellyydellä. Tähän liittyy kissanomistajille tuttu asia – hellyysaggresio.

 Pienten tärkeiden asioiden arvostaminen on tärkeätä etenkin aikuisille ihmisille, koska se toimii etenkin kyltymättömyyttä ja ahneutta vastaan. On monille ihmisille tyypillistä, että koko ajan pitää kilpailla kaikesta ja tehdä oikeanlainen vaikutelma omalla omaisuudella ja rahoilla. Voidaan esimerkiksi nähdä, vaikkapa Rikkaat ja rahattomat tv-sarjassa, että miespuoliset ihmiset ovat vähemmän alttiita vertailemaan omia olojaan toisten oloihin, ja naiset tavallisesti suhtautuvat koppavasti ja arvostelevat ja vertailevat toisten ihmisten omaisuutta itseensä.

n todella rasittavaa, jos hyvyyteen ja oikeuteen pyrkivät ihminen asetetaan tekemisiiin sisäisesti ruman ihmisen kanssa, joka myrkyttää kaiken solidaarisuuden ja hyvyyden pois sellaisista ihmisistä, jotka eivät ole samanlaisia kuin mitä hän itse on. Itse en pystyisi koskaan seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, joka on sisäisesti ruma. Monesti vaikka pintapuoli olisi ruma, voi se painottua parempaan nimenomaan sisäisen kauneuden kautta, samalla kun nätti ulkopuoli ei voi koskaan kompensoida sisäistä rumuutta, joka tulee hyvin esiin tietyistä ihmisistä, joilla on ongelmaa narsismin ja psykopatian kanssa jne. Pröystäily ja rahalla pätemään pyrkiminen eivät ole minua koskaan muuttaneet, sillä en siitä huolimatta ole koskaan alkanut arvostelemaan toisia ihmisiä heidän omaisuutensa kautta.

Joillain ihmisillä on sellaisia harhaluuloja, että houkuttavuutta tulisi jotenkin ohestaa materiaalisen omaisuuden kautta. 

Minä sanoisin, että mikä oli myönteinen yllätys kerran eräiden vaalien aikana, oli se, että eräs vasurien listalta eduskuntaan pyrkivät ehdokas oli koreilematon ja rehellinen, kun hän kertoi ammatikseen ”työtön”. Kyseinen ihminen ei kuitenkaan muuten kuulu omiin suosikkeihini

Aatelissuku on vankka pursi meren myrskyihin ja merkittävien periaatteiden puolustamiseksi

En tiedä, onko siinä, että aatelisia katsotaan jossain ylöspäin minkäänlaista itseisarvoista hyötyä, mutta itse olen havainnut sen, että kulttuuri-ihmisen eksentrinen persoona on eniten suojassa aatelisen taustan turvaamana. Aateliin on aina kuulunut enemmän vapautta kuin muihin ihmisryhmiin, ja sen takia aatelisten piirissä on kehittynyt jonkinlainen rahvaaseen nähden suurempi mahdollisuus korostaa ja tutkia omaa persoonaansa. 

Minä en välitä vaikuttamisesta enkä myöskään vaikutelmien antamisesta. 

Jotkut alhaiset ihmiset kuvittelevat itsestään poikkeavista ihmisistä, että heillälkin olisi matalamielinen halu tehdä oikeanlainen ”vaikutus” toisiin ihmisiin, jota tällainen ihminen arvostaa. 

Minun mielestäni ihmisistä pitäminen voidaan perusteella täysin sellaisten ominaisuuksien kautta, jotka tulevat sosiaaliseen dominanssiin pyrkivän ihmisten arvoja korkeammalta henkisessä ja inhimillisessä arvossaan. Tällainen samanmukaistaminen tapahtuu siten, että nämä pikkuporvarit yleistävät oman arvomaailmansa kaikkien kohdalle ja samalla haluavat levittää harhaluuloa siitä, että näiden ihmisten arvot ovat kaikille kuuluvia. 

¨

Niin sanottu ratkaisukeskeisyys on Saksassa tyypillistä, ja siihen pyritään aina vaikka minkälaisella voimalla. Muistan kun menin Düsseldorfissa leipomoon ja kysyin, Verkaufen Sie hier Roggenbrot? Muistan miten täti katsoi minua kauhistuneena ja sanoi, aivan kuin olisin ollut jonkinlainen barbaari, slaavilainen mustan leivän mussuttaja, että ei todellakaan myydä. Vaikka en tullut tuota ajatelleeksi, voi olla mahdollista, että etenkin läntisessä Saksassa ruisleipä yhdistetään itäisiin kansoihin. 

 Olen käynyt myös mm. Dresdenissä, josta jäi mieleen se, kun kysyin ohikulkeneelta keski-ikäiseltä mieheltä, Wissen Sie wo ist Semperoper Dresden? Niin hän sanoi Ich lebt kein hier ja vaikutti jopa naurahtavan jotenkin itseironisest

 Äidissäni on paljon enemmän munaa ja kovuutta, kuin omassa isässäni. 

Sanotaan, että mies, jolla ei ole hyvää peruskokemusta isästään, voi monessa tapauksessa kehittyä todelliseksi kieltäjäksi. 

 Kuitenkin mielestäni mainitussa asiassa on jotain syvällisellä tavalla samaa kuin pörssikursseissa. Jotkut onnistuvat ennakoimaan niitä, samoin kuin monet ihmiset väittävät tietävänsä sen kuka saa toimia, yrittää ja elää toisia paremmin. Loppujen lopuksi osakkeiden houkuttavuusindikaattorit ovat vain harvojen tiedossa, ja kun tämä rinnastetaan uskontoon, voitaisiin väittää, että jotkut tietyt ihmiset voisivat olla sanelemassa tuomioita ja arviointeja toisista ihmisistä

Rahaa ei tule syytää rahan syytämisen takia köyhille, vaan heitä tulisi kannustaa tekemään jotain oman hyvinvointinsa eteen. Suomalaiset eivät huolimattomuurensa takia pysty parempaan,

 Naisia paapotaan nykypäivänä Suomessa jonkinlaisen epä-älyllisen feminismin takia, jossa naisille annetaan vapaus olla mitä hyvänsä samanlaisilla oikeuksilla aina varustettuna. Naisten annetaan siis olla mitä hyvänsä, samalla kun miehen pitää olla tietynlainen ja vastata kaikenlaisia stereotyyppejä. Se mitä tavallinen nainen miehestä haluaa, ei ole sitä, mitä mies voisi olla. Sen takia kunnon miehetkin jumiutuvat parisuhteisiin naisten kanssa, jotka jakavat miestä osiin sen takia, millainen ”luonne” heillä on - aivan kuin koiraa tai hevosta valitessa. Rahan syytämistä tärkeämpää yhteiskunnassa on oikeanlaisten arvojen ja asenteiden levittäminen, unohtamatta myös arvostelukyvyn kritiikkiä. 

Kuvitelma ihmisten samanlaatuisuudesta muiden kanssa on täyttä kuvitelmaa ja utopiaa.

Ihmisille on tuotava tietoisuuteen, millaisilla asenteilla oikeimmat arvot voisivat yhteiskunnassa toteutua

 Toisin kuin etnonationalistit selittävät rasismiaan tottumuksella omaan porukkaan, on minun asenteeni maahanmuuttajia kohtaan se, että he voivat näyttää kelpaavuuttaan suomalaiseen yhteiskuntaan vain tekemällä töitä ja opiskelemalla ilman minkäänlaisia puolueellisia indikaattoreita.

Suomi ei ole Afrikka, eikä täällä tarvita sellaista toimintaa, joka ei Suomeen kuulu.

 Mitä siis tarkoittaa rahan syytäminen vääriin päämääriin? Se tarkoittaa etenkin sitä, että rakennetaan mahdollisesti uusi koulurakennus, mutta sitten voi kuitenkin kysyä, vaikuttaako se todella esimerkiksi oppimisen tai opettamisen laatuun.

 Ihmisillä on kykyä sopeutua, ja sen takia vinkuminen siitä, että kaikkiin paikkoihin tulee antaa entistä enemmän rahaa, on täysin turhaa ja teennäistä.

Kieliä tulisi opettaa moderneina ja vanhoina kielinä. Luonnontieteet tulisi opettaa saman oppiaineen alaisina, elämänkatsomustieto ja uskonto tulisi yhdistää saman oppiaineen alaiseksi ja filosofian roolia tulisi suurentaa kaikissa oppiaineissa. Matematiikan opetukseen tulisi ottaa soveltavasti myös logiikan ja logiikan historian opetusta. Historian opetuksessa tulisi perehtyä historian filosofiaan ja ainakin Toynbeehen ja Spengleriin. Taideaineita tulisi opettaa samankaltaisen oppimateriaalin kautta, taideaineiden tulisi voida tukea toinen toisiaan ja antaa mahdollisuus yleiskaltaiselle luovuuden arvioinnille ja samanaikaisesti voitaisiin miettiä myös tietynkaltaisen taideterapian opettelua.

Kaikille opiskelijoille tulisi opettaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä etenkin etiikan oppiaineen kautta. Filosofian ja etenkin filosofisen etiikan opettaminen tulisi aloittaa kouluissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Äidinkieltä tulisi opettaa etenkin kielellisen luovuuden kautta ja esimerkiksi huumori: satiiri, ironia ja itseironia, tulisi sisällyttää äidinkielen oppiaineeseen. 

Kaikille voisi ainakin viimeistään lukiossa antaa sellaisen vaatimuksen, että oman äidinkielen lisäksi tulisi erikoistua ainakin kolmeen tai neljään muuhun kieleen.

Kielten opetuksessa tulisi suosia etenkin kääntämistä ja isompia opinnäytetöitä nykyisten naurettavien pikkutehtävien sijasta. Myös nuorisokulttuuri tulisi kitkeä koulussa pois oppilaista, ja korostaa etenkin klassikoita kaikessa tekstin tuottamisessa ja oppikirjojen läpikäymisessä. Tällä tavalla voitaisiin poistaa sellaista asetelmaa, jossa arvosanat määräytyisivät vain riippuen opettajan ennakkoluuloista ja rajoittuneesta mielestä eli: opettajat tekisivät freelancerhommia, mainituissa oppiaineissa olisi mahdollisesti useampia opettajia, ja opettajat lisäisivät asiantuntemustaan ollen väliajoin niin sanotulla tutkimuslomalla, johon koko opetusjärjestelmän uudistus voitaisiin helposti perustaa.

Kielten yhteydessä tulisi ehdottomasti korostaa myös kielten historiaa etenkin tunnetun filosofin Noam Chomskyn näyttämällä tavalla.

Lisäksi kouluissa tulisi korostaa osallistumista etenkin politiikan mielessä. Osallistumista eli Teilnehmungia tulisi opettaa jonkinlaisen kansalaistaitojen oppiaineen alla. Myös Andrew S. McFarlandin ja Michele Michelettin brändäämää luovaa osallistumista tulisi pohtia, ja tämän alla voitaisiin varmasti ohjata oppilaita ja opiskelijoita pitämään huolta lähiyhteisöistään. 

 On sanottava myös, että tällä hetkellä käytännöllisyytensä takia arvion alla olevaa soveltavaa tai käytännöllistä etiikkaa tulisi pohtia kouluissa enemmän. Opiskelijoita tulisi opettaa käsittelemään uusia, ennen kokemattomia kysymyksiä, jotka liittyvät suomalaiseen yhteiskuntaan mutta samalla myös universaalin moraalisen pohdinnan alle.

Luovassa osallistumisessa ohjataan ajattelusta motivoituvaa toimintaan sellaisiin aktiiviuomiin, joiden kautta voidaan havaita se, että monesti ihmiset haluavat päästä samanlaisiin lopputuloksiin oman toimintansa ja ajattelunsa pyrkeenä.

Mielestäni nykypäivänö Suomessa ei ole sellaista elämäntapaa, jonka pitäisi koskettaa samanlaisena kaikkia ihmisiä

 Pikkuporvarit, jotka sanovat, että kaikkiehan meijän pittää, mutta jotka eivät kykene lisäkysymykseen: ketkä määräävät että pitää, vastata, elävät hyvin hatarien pikkuporvarillisten periaatteiden alaisena, jossa he eivät uskalla poiketa missää mielessä ja millään tavalla omasta stereotypiastaan, minkä he yleistävät ”kaikkien” kohdalle. 

 Voisin sanoa, että tuossa on varmasti myös liian suurta herranpelkoa, jonka olisi luullut Suomen kaltaisessakin maassa jo laantuneen.

Monesti on varmaan niin, että kuten mummostani kerroin, täytyy joidenkin näytellä sellaista siveydensipulia ja prinsessaa, että oma hyvinvointi ja avoimuus käy joskus hyvinkin vaikeaksi tällaisille ihmisille. 

Joku missi kertoi jokunen vuosi sitten medialle, että kun hän menee kakalle, laittaa hän poikaystävänsä rappukäytävään kakalla olon ajaksi. Tässä jos missä on siveää prinsessatyyliä

Mielestäni vapaus on ihmisille ensimmäinen periaate, ja sen takia ei voida sanoa, että rajoittuneet elämäntavat olivat ne sitten kuinka hurskaita hyvänsä, tuottaisivat ainakaan tässä elämässä suurempaa yksilöllistä hyötyä.

Tietysti on selvää, että maaseudulla ihmiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan pidikkeiden kautta. 

Jos ei tunneta esimerkiksi naapureita, ei todellakaan silloin ylläpidetä minkäänlaista jaettua henkistä intimiteettiä, joka on tavallista vielä nykyäänkin jossain Perähikiällä.

 Ahtaat olot tarkoittavat vielä nykypäivänkin Suomessa ahtaita henkisiä oloja ja altiutta toisten ihmisten mielipiteille, kuin että ahtaat olot liittyisivät liian pieneen asuntoon, jossa parempaa asuntoa tällaiselle vaativat sosialistit, jotka jaksavat jauhaa tätä väärästä näkökulmasta katsottua hyvinvointiyhteiskunnan käsitettä, joka ei kestä aikaa eikä realistista tarkkailua. 

Ahtaista henkisistä oloista syntyy aina sellainen kompensaation tarve, että tällaiset ihmiset alkavat vaatia myös muita ottamaan opikseen tällaisesta elämäntavasta.

Uskonto näkyy yksittäisten veronmaksajien kohdalla siinä, että katsotaan moraalisesti oikeammaksi rahan hankkimisen kuin sen, että yksilöllä ei ole rahaa.

Minun mielestäni ihmisellä on yhteiskunnassa oikeus olla joko rikas tai köyhä, - aivan sen mukaan millaista elämäntapaa ja -tyyliä yksilö pitää itselleen ominaisena. 

Raha ja etenkin sen määrä ei ole mikään keskeisin asia ja käsite yhteiskunnassa. Ihmiset sopeutuvat vaikka minkälaisiin olosuhteisiin, eikä mikään valuutan määrä tai indeksin tarkistus takaa sitä, että tällainen yhteiskunta olisi jotenkin paras mahdollinen

Vallaton ihminen on ontokratian ohjaaman kommentaariaatin vaikutteellisuudelle altis, ja sen takia hänen periaatteensa eivät aja kenenkään muun etua. 

On myös sanottava, jos ajatellaan asiaa ontofysiikan kannalta, että sosiaalinen dominanssi merkitsee vallattomille ja epävapaille ihmisille enemmän kuin minkäänlaiset syvemmät ajattelun ja toiminnan periaatteet.

Tämä ontofysiikan tarjoama vaihtoehtoinen malli tarjoaa etenki suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, ja se takaa sen, että mahdollisimman suurella enemmistöllä on oikeus ja mahdollisuus ajatella ja toimia vapaasti.

Rajoittamattoman kapitalismin vaihtoehto ei siis kuitenkaan aina ole sosialistinen suunnitelmatalous, koska tätä uhkakuvaa pitävät yllä lähinnä sellaiset ihmiset ja poliitikot, jotka pyrkivät hyötymään kapitalismista suoranaisesti tai välillisesti. 

Voidaan sanoa esimerkiksi näin: rahalla voi varmasti etenkin nykypäivänä saada ystäviä ja naisseuraa, mutta kuinka perimmäisiin ominaisuuksiin tuollainen huomio perustuu on oma kysymyksensä. 

Voidaankin sanoa näin, että joillakin suvuilla ja perheillä raha palvelee jonkinlaisena puskurina, jota täytyy ylläpitää hataran vaikutelman ylläpitämiseksi.

 Elintaso ja elintasoestetismi eivät missään nimessä ole kovinkaan syvällisiä tapoja erotella ihmisiä toisistaan.

Ihmisten elämää tulisi ennemmin kuin vaurauden sijaan arvostaa sitä, mihin rahat käytetään.

Pääomatuloista suuri osa tulisi ohjata hyväntekeväisyyteen, mutta on sanottava, ettei minkään ulkoisen tahon tulisi päättää siitä, kuka tukea saa. Siinä mielessä pitäisi olla moraalista päättelykykyä.

Mielestäni esimerkiksi lukioiden yksityistäminen on asia, jossa koulujen entiset oppilaat tulisi ohjata tukemaan entisiä opinahjojaan. Koko koulujärjestelmä tulisi voida jossain vaiheessa kustantaa yksityisillä lahjoituksilla. Toisin sanoen koulujen toiminnan tulisi tietyssä vaiheessa pystyä toimimaan yksityisellä rahoituksella ja koulujen voimavarat opetuksessa tulisi perustaa siihen, kuinka hyvin koulun historia ja alumnit pystyvät tuottamaan koululle pääomaa.

Valtakunnallinen opetussuunnitelma ei päde kunnolla ehkä vain jotain tiettyjä varhaiskasvatuksen vaiheita lukuunottamatta. 

Toisin sanoen ihmisten, jotka ovat saaneet sivistystä koulutuksensa myötä, tulisi myös ylläpitää koulutusta siinä muodossa mikä on ollut heidän mielestään siinä parasta. Kulttuurin tulisi siis voida vaikuttaa siihen, mihin ihminen käyttävät rahansa. Eli pitäisi perustavalla tavalla harkita sitä, mitä varten on rahaa, mitä varten talous on ja miksi niitä pitäisi tasapainottaa etiikalla ja sivistyksellä. 

Olisi siis voitava pohtia myös sitä, mikä on käytännöllisen/soveltavan etiikan tarkoitus, mikä on arvoteorian rooli sen määrittelyssä ja mitä on sivistys kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellen. 

Mielestäni kaikki ammattiyhdistysjärjestöt aivan periaatteellisinta hyödynvalvontaa lukuunottamatta tulisi tulevaisuudessa lakkauttaa. 

Kun etiikka ja sivistys integroidaan liike-elämään ja talouteen, tulisi sen tarkoittaa myös sitä, että yritysjohtajien ja heidän alaistensa tulisi saada lisäkoulutusta näiden taloutta sivistävien oppimäärien sisällä.

ikean työn tulisi siis silloin olla erkaallaan kommentaariaatista ja ontokratiasta, koska ne kilpaillessaan olemisen vallasta, määrittelevät työtä epärehellisesti ja siitä seurauksena on se, että työn arvoa ja siitä saatua palkkaa ei Suomessa arvostella objektiivisesti.

Ontokratia siis pitää hallussaan ns. pesämunaa, jonka kautta he pyrkivät yksipuolisesti levittämää käsitystä siitä, keille valta yhteiskunnassa kuuluu. 

Kommentaariaatti on taas ontokratian käsikassara, joka tekee kaikesta liian kunnioitettavaa ja jostain täysin samantekevää. 

Kommentaariaatin tarkoitus on siis se, että se vaikutteellisuudella pyrkivät vaikuttamaan ihmisten arvotasapainoon, joka esimerkiksi voi aiheuttaa sen, että sivistystä ja etiikkaa ei nähdä yhtenä kokonaisuutena talouden kanssa.

Vapaat ja helppousindeksin mukaiset ihmiset siis saavat aikaan yhteiskunnassa sen, että talouden ja työpaikkojen merkitys nähdään realistisemmalla tavalla. 

Yhteiskunnan perusta tietysti on se, että työtä tehdään, mikä tietysti poikkeaa antiikin filosofeista, koska tuohon aikaan raskaan ruumiillisen työn tekivät orjat, joilla ei ollut suinkaan samanlaisia vapauksia ja oikeuksia, kuin pylvästöjen välillä divaanilla makailleet antiikin filosofit, jotka nauttivat mietiskellessään palvelijoiden auliisti tuomaa viiniä. 

Työn vaativuuden yhteydessä tulisi verrata sitä, kuinka suurella asiantuntemuksella varustettu ihminen on työhönsä ja kuinka vaativaa kukin työ on. Tässä taitojen vertailussa ammattiin tulisi käyttää niin sanottua hyvinvointiarkeologiaa, joka kertoo yksilölle paljon motivaatiosta, mieltymyksistä ja koulutus-/työskentelyhistoriasta. 

Helppousindeksin yhteydessä tulee esiin termi helppousarvo, ja sekin liittyy siihen, kuinka lahjoja ja työtehtäviä verrataan, Myönteinen helppousarvo lisää helppousindeksin taipumista vapautta kohtaan. Kielteinen helppousarvo taas johtaa siihen, että ontokratia saa valtaa, vapaat ja riippumattomat ihmiset joutuvat ontokratian ja kommentaariaatin takia epävapauteen, jossa instituutioita kehotetaan kamppailuun toisia vastaan, ja ontokratiasta riippuvaiset ihmiset ajautuvat kontrolloimaan ihmisiä työn arvon ja vapauden ja arvojen objektiivisuden suhteen

Silloin kun helppousindeksi ei ole tasapainotilassa toiset ihmiset saavat yhteiskunnassa aivan liian suurta itsekästä hyötyä ja ansiota töistä, jotka ovat liian helppoja, ja sen takia, koska arvot muuttuvat subjektiivisiksi, jonka myötä ihmiset eivät enää näe omaa parastaan (joka voi tarkoittaa sekä paljon että vähän tienaamista) ja subjektiivisten arvojen toteuttaminen ja niiden mukaan eläminen taas aiheuttaa sen, etteivät ihmiset koe sellaista myöntäistä henkistä painetta, joka johtaa tavallisesti solidaarisuuteen ja ihmisten oman työn ja tilan kunnioittamiseen. Tällaisessa järjestelmässä ihmiset eivät halua aiheuttaa muille ihmisille haittaa sen suhteen, mitä he tekevät ja mitä he haluavat kunnioittaa.

Tällaisessa järjestelmässä ihmiset eivät halua aiheuttaa muille ihmisille haittaa sen suhteen, mitä he tekevät ja mitä he haluavat kunnioittaa

Öykkäröinti köyhemmille ihmisille pelkästään rahan takia on hyvin lapsellista ja pienistä asioista ison kysymyksen nostamiseen pyrkivää asennoitumista.

On paljon tärkeämpiäkin asioita saada arvostusta, vaikka tietysti on muistettava, että esimerkiksi antiikin Kreikassa ja antiikin Roomassa jalot, etenkin jalosukuiset miehet eivät tehneet minkäänlaisia ruumiillisia töitä, koska ne olivat heidän mielestään liian alaluokkaisia. Ruumiilliseen työhön sidottu ihminen ei ollut tuohon aikaan kovinkaan arvokas.

Naiset ovat monesti kaunistelijoita ja epärehellisiä ihmisiä, jotka ajattelevat vain vaikutuksen tekemistä, ja kuvittelevat kaikkien muidenkin pyrkivän samaan epärehellisyyteen kuin itsensä.