Aikeita

Olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä aion elämälläni tehdä. Olen siis valmistunut maisteriksi filosofian pääaineesta Jyväskylän yliopistosta vuonna 2013. Sen jälkeen aikeeni on ollut tehdä väitöskirja, johon en kuitenkaan kaikkine muina hankkeina ole voinut keskittyä paremmin. Nyt haen väitöskirjalle apurahaa, jonka jälkeen aloitan sen tekemisen todennäköisesti Helsingin yliopistoon. Kuitenkin suunnitelmiini kuuluu saattaa väitöskirja valmiiksi todennäköisesti Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Voisi hakea esimerkiksi Fulbright-scholarshippiä, jolla voisi päästä tekemään väitöskirjaa esimerkiksi Harvardiin tai Princetoniin. Pyysin jokin aika sitten väitöskirjani ohjaajaksi Peter Singeria ja Martha Nussbaumia, jotka ovat aiheeseen liittyvän soveltavan tai käytännöllisen etiikan suurimmat auktoriteetit maailmassa ja molemmat kahdeksissakymmenissä. Kuitenkin molemmat kieltäytyivät kohteliaasti, ja sanoivat, etteivät ohjaa enää kuin omien yliopistojensa tohtoriopiskelijoita, eli Singerin tapauksessa Princetonissa ja Nussbaumin tapauksessa Chicagossa. Amartya Sen on jo yli yhdeksänkymmentävuotias ja aika hauraassa kunnossa erään tutun filosofin näkemänä. Aiheeni väitöskirjassa todellakin koskettaa siis sitä, miten etiikka ja talous voidaan integroida toisiinsa. Myös sivistyksen käsite on esillä ja se on melkein yhtä tärkeä käsite tässä tutkimuksessa kuin etiikka. Tarkoitus on kysyä talousjärjestelmän ideaa, keitä varten se on ja mitä sen tulisi palvella. Olen kuitenkin vielä tässä vaiheessa sen suhteen jokseenkin hayekilainen, että ajattelen rajoittamattoman kapitalismin olevan parempi talousjärjestelmä kuin esimerkiksi jonkinlainen sosialistinen suunnitelmatalous. On kuitenkin mietittävä niitä haittapuolia, joita rajoittamattomalla kapitalismilla auttamatta on yhteiskunnalle, missä sitä milloinkin toteutetaan. Rajoittamattoman kapitalismin vaihtoehto ei siis kuitenkaan aina ole sosialistinen suunnitelmatalous, koska tätä uhkakuvaa pitävät yllä lähinnä sellaiset ihmiset ja poliitikot, jotka pyrkivät hyötymään kapitalismista suoranaisesti tai välillisesti. Singerin kuuluisan artikkelin mukaisesti tulisi yhteiskunnassa ja työnjaossa ja distribuutiossa ottaa huomioon muitakin tekijöitä kuin pelkästään raha. Voidaan sanoa esimerkiksi näin: rahalla voi varmasti etenkin nykypäivänä saada ystäviä ja naisseuraa, mutta kuinka perimmäisiin ominaisuuksiin tuollainen huomio perustuu on oma kysymyksensä. Voidaankin sanoa näin, että joillakin suvuilla ja perheillä raha palvelee jonkinlaisena puskurina, jota täytyy ylläpitää hataran vaikutelman ylläpitämiseksi. Elintaso ja elintasoestetismi eivät missään nimessä ole kovinkaan syvällisiä tapoja erotella ihmisiä toisistaan. Ihmisten elämää tulisi ennemmin kuin vaurauden sijaan arvostaa sitä, mihin rahat käytetään.Monet rikkaat ihmiset, kuten vaikkapa Björn Wahlroos tai Elon Musk ovat harrastaneet hyväntekeväisyyttä, mutta valitettavasti heilläkin tämä asenne on yleistynyt vasta sen jälkeen, kun he ovat jo olleet rikkaita. Pääomatuloista suuri osa tulisi ohjata hyväntekeväisyyteen, mutta on sanottava, ettei minkään ulkoisen tahon tulisi päättää siitä, kuka tukea saa. Siinä mielessä pitäisi olla moraalista päättelykykyä. Mielestäni esimerkiksi lukioiden yksityistäminen on asia, jossa koulujen entiset oppilaat tulisi ohjata tukemaan entisiä opinahjojaan. Koko koulujärjestelmä tulisi voida jossain vaiheessa kustantaa yksityisillä lahjoituksilla. Toisin sanoen koulujen toiminnan tulisi tietyssä vaiheessa pystyä toimimaan yksityisellä rahoituksella ja koulujen voimavarat opetuksessa tulisi perustaa siihen, kuinka hyvin koulun historia ja alumnit pystyvät tuottamaan koululle pääomaa. Valtakunnallinen opetussuunnitelma ei päde kunnolla ehkä vain jotain tiettyjä varhaiskasvatuksen vaiheita lukuunottamatta. Toisin sanoen ihmisten, jotka ovat saaneet sivistystä koulutuksensa myötä, tulisi myös ylläpitää koulutusta siinä muodossa mikä on ollut heidän mielestään siinä parasta. Kulttuurin tulisi siis voida vaikuttaa siihen, mihin ihminen käyttävät rahansa. Eli pitäisi perustavalla tavalla harkita sitä, mitä varten on rahaa, mitä varten talous on ja miksi niitä pitäisi tasapainottaa etiikalla ja sivistyksellä. Olisi siis voitava pohtia myös sitä, mikä on käytännöllisen/soveltavan etiikan tarkoitus, mikä on arvoteorian rooli sen määrittelyssä ja mitä on sivistys kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellen. Näitä teemoja tulisi voida ympätä kokonaiseksi väitöskirjan tutkimussuunnitelmaksi lähipäivinä. Mielestäni kaikki ammattiyhdistysjärjestöt aivan periaatteellisinta hyödynvalvontaa lukuunottamatta tulisi tulevaisuudessa lakkauttaa. Jos työnantajilla on sivistystä ja etiikkaa, on varma, ettei työväestönkään etuja unohdeta. Tietysti tämä vaatii perusteellisimpien ja periaatteellisimpien asioiden ja curriculumin laajentamista sellaisille tahoille, joissa tällaiset asiat on aiemmin ohitettu turhana ja hienosteluna. Olisi siis pohdittava myös sitä, miten tällainen talousjärjestelmä voitaisiin saada voimaan Suomessa, ja se vaatii myös suomalaisen kulttuurin ja sivistyskäsityksen ymmärtämistä. Tässä mielessä ainakin Eero Ojanen on pystynyt populaaristamaan erinäisten tärkeiden käsitteiden merkitystä, ja etenkin käsitteiden merkitystä suomalaisessa atmosfäärissä. Ainakin kirjasta Sivistyksen filosofia pidin suuresti. Näiden asioiden käsittelyssä tulee ottaa huomioon myös työväenliike ja miksi Suomessa tultaisiin toimeen vähemmällä sosialismilla. Aion kirjoittaa lähiaikoina elämäkerrat Adolf von Beckeristä, Uno von Schrowesta, runokokoelma on jo kustantajien arvioitavana, olen koonnut käsikirjoituksen viime vuosien aikana kirjoittamistani kolumneista, jonka aion myös lähettää tietyille kustantajille. Lisäksi suunnitelman alla on teos viime vuosien aikana kirjoittamistani pidemmistä esseistä. Olen suunnitellut novellikokoelmaa ja romaania työnimellä Hullun omanarvontunto, vaikka sekin voi tietysti työnimenä vielä muuttua ja muuttuukin. Lisäksi työn alla on näytelmiä, oopperalibretto, kabaree ja revyy. Näiden lisäksi olen myös muotoilemassa kirjaa omasta filosofiastani eli ontofysiikasta. On minulla ollut vielä lisäksi työn alla oppikirja soveltavasta etiikasta, aateliin liittyvästä kulttuurihistoriasta ja von Becker-/Virrantalo-suvun maatiloista ja kartanoista. Saatan hajottaa keskittymistäni liian paljon ainakin joidenkin mielestä, mutta itse työskentelen tällä tavalla. Reinhold von Beckerin elämänkerta on ollut huomion kohteeni pari vuotta ja se on ollut kustantajien arvioitavana joitakin kuukausia. Aion hakea paikkaa ainakin New Yorkin taiteilijaresidenssiin ainakin tämän kuukauden apurahakierroksessa. Näiden lisäksi olen miettinyt kirjautumista opiskelemaan psykologiaa, mitä kautta voisi käydä mahdolliseksi psykoterapeutiksi tuleminen, mielestäni minulla riittää ihmistuntemusta ja oman minän tuntemista sitä varten, että voisin ollakin aika hyvä terapeutti. Lisäksi jokseenkin harrastusmielessä olen harkinnut myös kokemusasiantuntijaksi kouluttautumista ja mahdollisesti ystäväpalvelun kautta jonkin mukavan vanhuksen ystäväksi ja avuksi ryhtymistä. Kaikki tällaiset jutut kehittävät sosiaalisia lahjoja, joita minulla ei aiemmin ole paljoa ollut. Koin esimerkiksi jokunen aika sitten, olisiko ollut viime vuonna, kun kauppaan mennessäni vastaan tuli kumarassa kulkeva iäkäs rouva, jolla oli mukana joko nuorempi sukulainen, ystävä tai ystäväpalvelun ihminen. Koin siinä syvää myötätuntoa tätä rouvaa kohtaan, kun hän kulki niin kumarassa ja tuollainen kaupassa käymisen reissu vaikutti vaativan häneltä paljon. Olisin mielelläni kyseisen rouvan ystävä, jos hän haluaisi käyttää SPR:n palvelua. Ei minullakaan kuitenkaan ole liikaa kavereita, ja keskustelu vanhempien ihmisten kanssa voisi varmasti olla henkisesti kehittävää, tietysti kaiken muun tuen antamisen lisäksi! Kokemusasiantuntijana voisin kertoa kiusaamisesta, mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Uskon, että monet voisivat varmasti nähdä valotusta omaan tilanteeseensa kertomieni asioiden kautta. Äidilläni ja hänen serkuillaan oli viime viikon loppuna Kaavilla serkustapaaminen, joka oli ilmeisesti ollut onnistunut tapahtuma, ja äitini serkku Matti Virrantalo oli ainakin ilmeisesti pitänyt varsin perusteellisen esitelmän sukuun liittyen. Kaikki heitä edeltävän sukupolven ihmisistä suvussa ovat jo siirtyneet pilven reunalle. Olen miettinyt Virrantalon kaupallista hyödyntämistä, mutta se tavoite vaikuttaa tällä hetkellä realismin kannalta varsin kaukaiselta. Haluaisin siis opiskella perustavammin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa, joita jotkut sanovat minun opetelleen jo nyt aika perustavalla tavalla. Jotkut ovat väittäneet että minulla on jopa poikkeuksellinen ihmistuntemus, vaikka jotkut ihmiset, joiden kanssa olen joutunut tekemisiin jossain, kokevat, että minulla on tapa arvioida ihmisiä aika armottomasti. Olen miettinyt myös vaimon ottamista, mutta on sanottava standardieni olevan vieläkin varsin korkealla. Tärkeimmät asiat kumppanissa ovat suku, alkuperä ja älykkyys. Naisen tulee myös olla eläinrakas ja perustavalla tavalla tasa-arvoinen ja kiltti. Ilkeyttä ja kohtuutonta ja epäreilua arvostelua ja nälvimistä en ole koskaan keneltäkään hyväksynyt tai ottanut vastaan. Lisäksi minua kiinnostaa syvästi lääketiede, mutta saatan 36 vuotta täyttäneenä olla jo siihen koulutukseen liian vanha, vaikka tiedän että monet tämänikäiset ovat aloittaneet lääketieteen opiskelun. Lisäksihän minulla on aloitettuna oikeustieteen opiskelu, jota en nykypäivänä pidä enää kovinkaan mielenkiintoisena, vaikka siinäkin voisi kuitenkin erikoistua esimerkiksi oikeusfilosofiaan. Carl Schmitt on ollut mielenkiintoinen oikeusfilosofi, ja olen lukenut häneltä etenkin kirjan Politiikan teologia, jossa hän väittää politiikan käsitteiden olevan uskonnosta ja uskonnon terminologiasta sekularisoituja käsitteitä. Olen lukenut viime aikoina Lancet-lehteä, joka on merkittävin akateeminen lääketieteen kysymyksiä käsittelevä lehti. Haluaisin kehittää itsetuntemustani, ja haluaisin tavata entistä terapeuttiani, koska onhan selvää, jos keskustelee viikoittain miltei viiden vuoden ajan todella älykkään ihmisen kanssa, joka yrittää saada puolueettoman käsityksen itsestä, että tuollainen ihminen jää mieleen. Olen sanonut jo aiemmin monille ihmisille, että kyseinen terapeutti tuntee minut perusteellisimmin, jopa paljon paremmin kuin vaikkapa omat vanhempani. Olen kaikkien muiden ideoiden ja hankkeiden lisäksi kehitellyt ns. Zweckmässigkeit-terapiaa, joka siis tarkoittaa tarkoitukseen suuntautuvaa terapiaa, jonka joku voi tietysti väittää muistuttavan Viktor Franklin logoterapiaa tai ratkaisukeskeistä terapiaa yleensä. Frankl tuli käsitykseensä logoterapiasta oltuaan keskitysleirillä Saksassa sodan aikana. Hänen mukaansa, jos ihmisellä on jokin suurempi tarkoitus elää, tulee se silloin esiin arvokkaampana kuin mikään muu häntä koskettava asia. Olin lähdössä viime viikolla Lontooseen, mutta muiden menojen takia jouduin perumaan sekä lentolipun että hotellivarauksen. Aion käydä Lontoossa ja muualla Britanniassa kunhan saan tehtyä muuttoni ensin. Olen Britanniassa pitänyt aina siitä lämpimästä kohteliaisuudesta, jota lähes kaikki ilmentävät jopa turisteille. Mieleeni on tullut siitä, miten englantilaiset iloitsevat omasta kulttuuristaan, termi revere, joka tarkoittaa sitä, että tiettyjä heidän kulttuuriinsa liittyviä asioita ja käytänteitä iloitaan yhdessä ja tehdään kaikille järjestelmän sisäisille ihmisille samanlainen mukana olemisen ja ylläpitämisen oikeus ja velvoite. Itse olen huomannut sen, että joskus minun jurouteni ja välimatkan pitäminen ei palvele aina brittiläisen tyylistä kohteliaisuutta parhaimmalla tavalla. Kuitenkin on sanottava, että kun Britanniassa on jonkin aikaa, niin tähän kohteliaisuuskulttuuriin pääsee sisälle, esimerkiksi seuraamalla toisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Suomalainen kohteliaisuus ei todellakaan tarkoita samaa kuin englantilainen tai brittiläinen kohteliaisuuskulttuuri. Siinä mielessä ero esimerkiksi saksalaiseen kulttuuriin ei suomalaisella kulttuurilla ole yhtä laajassa merkityksessä kuin englantilainen tai brittiläinen kulttuuri. Lontoossa on niin paljon maahanmuuttajia, että joskus ympäristö voi vaikuttaa jopa skitsofreeniselta, mutta siihenkin voi tottua, mutta on sanottava, että esimerkiksi Chelseassa tai Holland Parkin alueella ei kyllä paljon maahanmuuttajia tavallisesti näe. Joku Hackney on sitten aivan eri asia kaikessa totaalisuudessaan. Eksistentialismi tarkoittaa käsittääkseni sitä, että ihmiset luovat olemisellaan omalle olemukselleen jonkinlaisen merkityksen ja pystyvät sen kautta luovimaan omassa elämässään. Tarkoitusta etsivä psykoterapia tarkoittaa sitä, että kaikessa nähdään päämäärät eikä vain jonkinlaisia nimellisiä arvoja tai arvostuksen kohteita. Tarkoitukseen suuntautuvassa terapiassa pitäisi etsiä siis välineellisiä pyrkimyksiä, joiden avulla ihmiset voisivat kohentaa ja parantaa etenkin omaa elämäänsä ja siihen liittyviä kannatinkohtia. Jos ihminen haluaa arvostaa esimerkiksi vapautta, niin hänen tulisi suunnata siihen tiettyjen osapäämäärien kautta. Tällainen terapia siis vastaisi siihen tarpeeseen, minkä jotkut terapiaan pettyneet ihmiset ovat eksplikoineet: nimittäin se, että suuria vaikutuksia ja elämänmuutoksen mahdollistumia ei välttämättä seuraa heti. On varmasti myös niin, että jotkut käyvät vain jutustelemassa terapiassa aikansa ilman minkäänlaista vaikutusta. Oma terapeuttinikin sanoi minulle joskus, että hän oli huolestunut siitä, että keskustelumme oli liian kognitiivista eli tietoon ja järkeen keskittyvää. Jotkut varmaan kokevat terapian paikkana, jossa tulisi keskustella etenkin tunteista ja myös tiedostamattomista tunteista. Minä en itkenyt viiden vuoden aikana terapiassa kertaakaan, ja terapeuttini kertoi sen olevan varsin harvinaista. Olen kuitenkin saanut terapiasta paljon sen takia, koska siellä sain ilmentää persoonallisuuttani, joka on aina ollut tietoon keskittyvä. Joku voisi sanoa varmaan, että jos ei puhu suoraan tunteista ja itkeskele niiden takia, niin silloin älyllistää ja pyrkii peittämään tiettyjä primaalisia tunteita. Joillekin se on tapa. On se kuitenkin sanottava, että kun katson elokuvan Hachi – tarina uskollisuudesta, itken suurimman ajan osalta elokuvan läpi. Olen aina korostanut uskollisuutta ja vahvoja siteitä toisiin ihmisiin, eli merkityksellisiin ihmisiin. Sen takia en ole koskaan harrastanut niin sanottua sosiaalista chitchattia. Hyvinvointiarkeologian käsitettä voidaan hyvin käyttää tarkoitukseen suuntautuvan terapian puitteissa, sillä ensimmäinen tarkoittaa sitä, miten ihmiset rakentavat omaa hyvinvointiaan ja tavoitteita, ja tarkoitukseen suuntautuva terapia pyrkii auttamaan yksilöitä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa he esimerkiksi etsivät töitä. On siis selvää, että tämänkaltaisessa terapiassa tulisi pohtia esimerkiksi sitä, millaiset tilanteet ja tunnekokonaisuudet toistuvat ihmisillä eri tilanteissa ja ympäristöissä. Aion käydä seuraavaksi Kuubassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi yksi kaukainen sukulainen on pyytänyt minua käymään luonaan Chilessä.

Rahassa on muitakin ominaisuuksia kuin karkea mitallinen arvo

Raha tarkoittaa yleisimmässä mielessään arvon vastinetta, jota käytetään transaktiotapahtumissa. Siinä mielessä rahan täytyy sisältää arvollinen määre, mikä tavallisesti määritellään numeerisesti, eli jonkinlaisen määrän kautta arvioiden. Tavarat voivat maksaa erilaisia määriä tätä arvollista määrettä. Euroopassa on jo pitkään käytetty yhteistä valuuttaa, euroja, joka on siirtänyt vastuuta arvon määrittämisestä Euroopan keskuksiin, Helsingin ulkopuolelle. Tavallisesti ihmiset ovat onnellisimpia silloin, kun heidän hallussaan oleva määrä arvon määrettä riittää esimerkiksi oman elämäntyylin ylläpitämiseen, mitä inflaatio ja deflaatio muuttavat koko ajan. Peter Singer on kirjoittanut artikkelin ”The right to be rich or poor”; jossa hän käsitteli kysymystä siitä, pitäisikö kaikkien ihmisten hakeutua mahdollisimman suuren rahamäärän tienaamiseen ja sitä kautta oman elämäntyylin ylläpitämiseen, vai onko yhteiskunnassa oikeutta ja mahdollisuutta elää pienemmällä rahalla ilman sitä, että ihmisten arvon määreenä käytettäisiin rahallista arvon määrettä. Monet ihmiset varmasti ajattelevat sanotulla tavalla. Älykkäin tuntemani ihminen on piinkova kapitalisti, eikä hän edes ottanut yhteyttä minuun kun olin vajaan kahdenkymmenen ikäisenä muuttamassa Helsinkiin ja kun kysyin häneltä sukulaismiehenä apua asunnon hankkimisessa. Hänellä on kulmikas ja taloudellinen tapa puhua nopeasti, mutta voin sanoa hänestä, että hänellä ei ole esimerkiksi tieteen, taiteen ja yleisen sivistyksen kannalta kovinkaan laajaa sanavarastoa. Kun kysyin kerran häneltä onko raha vai sivistys tärkeämpää, naureksi hän vain ja ei sanonut asiassa mitään. Hänellä on tapana puhua muutamakymmentä minuuttia puhelun alussa omista sukulaisistaan, jonka olen tulkinnut itseni kanssa tarkoittavan sitä, että hän vain tahtoo olla sukurakas ja tietoinen sukulaisistaan. Hän oli se, joka sanoi tätinsä maininneen, että von Beckereiden ominaisuuksia ovat riskienottohalu ja levottomuus, jotka piirteet kyllä tunnistan itsestäni. Kysymys on siitä, voidaanko sivistys ja etiikka integroida kokonaisuudessaan talouteen siinä mielessä, että niitä ei nähtäisi enää erillään toisistaan, koska moni talousmies voi tässä mielessä olla käyttämässä talousjärjestelmää korkeintaan oman hyödyn hakemiseen ja mahdollisimman suureen rikastumiseen. Kun etiikka ja sivistys integroidaan liike-elämään ja talouteen, tulisi sen tarkoittaa myös sitä, että yritysjohtajien ja heidän alaistensa tulisi saada lisäkoulutusta näiden taloutta sivistävien oppimäärien sisällä. Kuitenkin on sanottava, että tarkoitukseni ei ole tässä yhteydessä muotoilla minkäänlaista sosialistista curriculumia, vaan ihmisille annetaan mahdollisuus tienatakin, mutta näiden rahojen käyttökohdetta määritellään sen mukaan, että etiikka ja sivistys tunnetaan rahan suuntina. Kuitenkin on uudestaan korostettava sitä, että pääomatulojen verotuksen tulisi olla paljon tärkeämpänä esimerkiksi hyväntekeväisyyden kohteina, eikä ansiotulojen verotusta tulisi mielestäni mitenkään toteuttaa tulojen riistämisellä. Suurin osa ihmisistä tulee toimeen omilla ansiotuloillaan, olivat ne sitten kuinka korkeita hyvänsä. Tulisi mielestäni pohtia, mitä talous on ja mitä varten se toimii. Toisaalta samanaikaisesti tulisi miettiä sitä, miksi filosofinen etiikka on olemassa ja missä muodossa se on olemassa. Tässä yhteydessä pyrkimystä etiikan ja talouden yhdentämiseen voidaan nimittää leikkisesti esimerkiksi termillä taloudetiikka. Se tarkoittaa eettisesti ja sivistyksellisesti johdettavaa talousjärjestelmää, mutta myös sitä, että ihmisillä tulisi olla myös mahdollisuus saada vastinetta esimerkiksi tekemästään työstä, jota tulisi mitata helppousindeksin kautta, joka kertoo myös sen, kuinka paljon kehittävää vapautta yhteiskunnassa ilmenee. Kun helppousindeksi on tasapainossa, on silloin tasapainossa myös ihmisten vapaus ja toisaalta heidän tekemänsä työn arvo. Oikean työn tulisi siis silloin olla erkaallaan kommentaariaatista ja ontokratiasta, koska ne kilpaillessaan olemisen vallasta, määrittelevät työtä epärehellisesti ja siitä seurauksena on se, että työn arvoa ja siitä saatua palkkaa ei Suomessa arvostella objektiivisesti. Ontokratia siis pitää hallussaan ns. pesämunaa, jonka kautta he pyrkivät yksipuolisesti levittämää käsitystä siitä, keille valta yhteiskunnassa kuuluu. Kommentaariaatti on taas ontokratian käsikassara, joka tekee kaikesta liian kunnioitettavaa ja jostain täysin samantekevää. Kommentaariaatin tarkoitus on siis se, että se vaikutteellisuudella pyrkivät vaikuttamaan ihmisten arvotasapainoon, joka esimerkiksi voi aiheuttaa sen, että sivistystä ja etiikkaa ei nähdä yhtenä kokonaisuutena talouden kanssa. Vapaat ja helppousindeksin mukaiset ihmiset siis saavat aikaan yhteiskunnassa sen, että talouden ja työpaikkojen merkitys nähdään realistisemmalla tavalla. Yhteiskunnan perusta tietysti on se, että työtä tehdään, mikä tietysti poikkeaa antiikin filosofeista, koska tuohon aikaan raskaan ruumiillisen työn tekivät orjat, joilla ei ollut suinkaan samanlaisia vapauksia ja oikeuksia, kuin pylvästöjen välillä divaanilla makailleet antiikin filosofit, jotka nauttivat mietiskellessään palvelijoiden auliisti tuomaa viiniä. Koska yhteiskunnan perusta on työ, on myös yhteiskuntajärjestelmien yhteydessä mietittävä sitä, minkälainen arvo annetaan erilaatuisille tehdyille töille. Helppousindeksi tarkoittaa sitä määrittämistapaa, jossa voidaan nähdä se, kuinka paljon vaativaa kukin ammatti on, mistä johtuen heille on jaettava ansiotuloa, jonka verotusta tulisi rajoittaa mieluiten mahdollisimman paljon. Työn vaativuuden yhteydessä tulisi verrata sitä, kuinka suurella asiantuntemuksella varustettu ihminen on työhönsä ja kuinka vaativaa kukin työ on. Tässä taitojen vertailussa ammattiin tulisi käyttää niin sanottua hyvinvointiarkeologiaa, joka kertoo yksilölle paljon motivaatiosta, mieltymyksistä ja koulutus-/työskentelyhistoriasta. Tärkeä asia yhteiskunnassa on siis se, että työn käsite määritellään tarkemmin ja ihmisten ammattitaitoa tai sen puuttumista arvosteltaisiin tärkeämmällä ja tehokkaammalla seulalla verrattuna vaikka siihen, kuinka ns. hyvinvointiyhteiskunnassa on toimittu Suomessakin. On selvää, että työn arvostusta voidaan lisätä esimerkiksi sillä, että tiettyjä pientä ammattitaitoa ja historiaa vaativia työtehtäviä mekanisoidaan ja automatisoidaan. Helppousindeksin yhteydessä tulee esiin termi helppousarvo, ja sekin liittyy siihen, kuinka lahjoja ja työtehtäviä verrataan, Myönteinen helppousarvo lisää helppousindeksin taipumista vapautta kohtaan. Kielteinen helppousarvo taas johtaa siihen, että ontokratia saa valtaa, vapaat ja riippumattomat ihmiset joutuvat ontokratian ja kommentaariaatin takia epävapauteen, jossa instituutioita kehotetaan kamppailuun toisia vastaan, ja ontokratiasta riippuvaiset ihmiset ajautuvat kontrolloimaan ihmisiä työn arvon ja vapauden ja arvojen objektiivisuden suhteen. Silloin kun helppousindeksi ei ole tasapainotilassa toiset ihmiset saavat yhteiskunnassa aivan liian suurta itsekästä hyötyä ja ansiota töistä, jotka ovat liian helppoja, ja sen takia, koska arvot muuttuvat subjektiivisiksi, jonka myötä ihmiset eivät enää näe omaa parastaan (joka voi tarkoittaa sekä paljon että vähän tienaamista) ja subjektiivisten arvojen toteuttaminen ja niiden mukaan eläminen taas aiheuttaa sen, etteivät ihmiset koe sellaista myöntäistä henkistä painetta, joka johtaa tavallisesti solidaarisuuteen ja ihmisten oman työn ja tilan kunnioittamiseen. Tällaisessa järjestelmässä ihmiset eivät halua aiheuttaa muille ihmisille haittaa sen suhteen, mitä he tekevät ja mitä he haluavat kunnioittaa. Voin kertoa monessa eurooppalaisessa pääkaupungissa asuneena, ettei tuo rajoitu todellakaan Helsinkiin. Työn arvon ja vaikeuden arvioiminen on tekijä, joka antaa ihmisille mahdollisuuden oman työnsä tekemiseen ilman ulkopuolista ja eksternaalista pakottamista ja arviointia. Vaikka pidän suuresti maaseudusta etenkin Suomessa, on sanottava että työn arvon mittaaminen on tärkeää etenkin sellaisissa paikoissa, jossa ihmiset tekevät työtään toisten ihmisten keskellä. Silloin on olennaisen tärkeää, että töiden arvostaminen tapahtuu samassa suhteessa kaikkien muiden helppousindeksin tasapainopisteen mukaisen työn arvostamisen kanssa. Öykkäröinti köyhemmille ihmisille pelkästään rahan takia on hyvin lapsellista ja pienistä asioista ison kysymyksen nostamiseen pyrkivää asennoitumista. On paljon tärkeämpiäkin asioita saada arvostusta, vaikka tietysti on muistettava, että esimerkiksi antiikin Kreikassa ja antiikin Roomassa jalot, etenkin jalosukuiset miehet eivät tehneet minkäänlaisia ruumiillisia töitä, koska ne olivat heidän mielestään liian alaluokkaisia. Ruumiilliseen työhön sidottu ihminen ei ollut tuohon aikaan kovinkaan arvokas. Katsoin äsken dokumentin, joka kertoi Saksan Hessen alueen aatelisista. On sanottava, että tuossakin ohjelmassa nähtiin, kun aatelinen tilanomistaja ajoi itse traktoria ja leikkuupuimuria. Tietysti aatelisten varakkuus on ollut aina suhteellista, ja on sanottava esimerkiksi Tyylikkään köyhäilyn taito-kirjan kirjoittaneesta kreivi Alexander von Schönburgista, että hän kertoo ko. Kirjassa oman sukunsa köyhtymisen alkaneen keskiajan lopulla, ja kun viimeiset DDR:n alueelle jääneet sukutilat menetettiin toisen maailmansodan jälkeen, tuli Schönburgeista ns. Etage-adelia, jonka merkityksen valtakieliä ymmärtävä ihminen tajuaa. Schönburg on kertonut kirjassaan mm. siitä, että hän joutui lapsena käyttämään vanhempien sukulaistensa vaatteita, ja että hänen isänsä ajoi Ladalla. Lisäksi Schönburg on kertonut siitä, miten hirvimetsällä hän koki kateutta varakkaampiin sukulaisiinsa, joista voidaan mainita esimerkiksi sisarensa Gloria, joka avioitui Thurn-und-Taxis- sukuun, joka tunnetaan nykymuotoisen postin muodostaneena sukuna, joka on samalla yksi suurimmin varallisuutensa säilyttämään onnistuneista suvuista. Aatelin arvoina on tavallisesti käytetty suurisieluisuutta, rohkeutta ja nöyryyttä. Lisäksi sanoisin listan jatkoksi frugaalisuuden, joka on tyypillistä esimerkiksi pitkään isoissa kartanoissa ja suurtiloilla eläneiden maaseudun aatelisten elämäntyyliä. Suomessa ei tänäkään päivänä ole paljon massiivisen rikkaita aatelisia, voidaan sanoa esimerkiksi Ehrnrooth-suvun menettäneen rahallista omaisuuttaan paljon viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Lisäksi heidän rahansa ovat jakautuneet paljon aiempaa suuremmalle ihmisten joukolle. Olen joskus kirjoittanut Casimir Ehrnroothista, joka oli perustamassa 1800-luvulla sen aikuista Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa, josta tuli Sofiassa ollessa juttua hotellin respassa, koska Casimir Ehrnrooth, joka siis oli sotilasarvoltaan kenraali, oli hän myös Bulgariassa jonkinlainen valtiomies senaikuisessa Bulgariassa. Kyseinen tyyppi respassa sanoi, että kaikki yliopiston käyneet tietävät Casimir Ehrnroothin Bulgariassa. Parhaimmat aatelisuuteen liittyvät periaatteet ovat sellaisia, jotka vetävät kyllä nykypäivänä vertoja tavallisimman pikkuporvarin tai porvarin niin sanottuihin ”arvoihin”. Itse olen mielestäni säilyttänyt suvustani etenkin arvollisen puolen, jonka kautta on ollut naurettavaa huomata, miten äitini miehenlinjaisessa suvussa on tänä päivänä jopa persuja ja kaikenlaisen matalasti koulutetun blue collar-proletaarivirkamiehistön edustajia. Nykyinen von Becker-suku on todellikin akateemisen koulutuksen vastainen, ja suurin osa niistä suvun jäsenistä, joilla on esimerkiksi akateeminen koulutus, ovat kaukaisempaa sukua, esimerkiksi isoisäni isän sisarusten jälkeläisiä. On sanottava, että äitini serkkuihin kuuluu kuitenkin yksi tekniikan tohtori ja hänen lapsistaan ainakin yksi naispuolinen pikkuserkkuni on suuntautunut akateemisiin opintoihin. Olen lukenut viime aikoina mm. Horn-suvun alkuhistoriaa, ja olen saanut selville, että sekä sukuhaaran Horn af Kanckas ja Horn af Åminne-ihmiset ovat minun esivanhempiani. He ovat siis asuneet sekä Kankaisten kartanossa ja Joensuun kartanossa, joista jälkimmäisessä asuu nykyään Björn Wahlroos. Anteliaisuus ja hyväntekeväisyyden arvostaminen ovat etenkin sellaisia aktiviteetteja, jotka ovat tyypillistä monien aatelisten elämälle. Sanoisin, että mikä on tärkeä asia rahan merkityksen käsittämiselle, on se se, että rahan suhteen ei tule tehdä jatkuvasti eroa: ”minun rahani”, ”toisten rahat”: Tästä esimerkki löytyy Haluatko miljonääriksi ohjelmasta, jossa ihmiset alkavat jonkun rahan vaiheessa epäröimään jatkamista, koska he jo ajattelevat rahojen olevan heidän omiaan. Vaikka en oli ihan äskettäin Aku Ankkaa lukenut, niin on sanottava, että Roope Ankan hahmo tällaisessa sarjakuvassa kuvastaa hyvin monella rahallisesti rikkaalla olevan käsityksen siitä, että ”omaa rahaa” on koko ajan saatava lisää ja ”toisten rahat” ovat vain jotain sellaista, joka pitäisi saada taloudellisella hyödyllä omaan hallintaan. Nykypäivänä vapaaehtoinen köyhyys liittyy varmaan jonkinlaisiin toisinajattelijayhteisöihin, mutta tietysti myös kaikenlaisiin munkkien muodostamiin luostareihin ja yhteisöihin. Olen joskus harkinnut luostariin menemistä, mutta olen varmaan lopulta kuitenkin munkkeihin verrattuna liian paljon riippuvainen maallisesta hyvästä, vaikka minulla ei kuitenkaan tavallisesti ole tarvetta koko ajan harrastaa rahalla samalla tavalla saatavia hyödykkeitä ja hyvää. Vaikka olen kurlannut esimerkiksi Pariisissa asuessani lähes päivittäin Dom Perignonia, on nykyään myös sellaisia päiviä, joina en juo yhtään, tai ostan esimerkiksi halvempaa toisen merkkistä shampanjaa. Tienaaminen on hyvästä silloin, kun sillä taataan tiettyjen elämälle merkittävien edellystysten mahdollistumista. Mielestäni tienaaminen on aivan turhaa etenkin silloin, jos esimerkiksi tila-/maaomaisuutta on paljon. Rahan tienaamisessa on aina kysymys siitä, että mitä varten rahaa halutaan tienata, jos se ei mene elämäntyylin ja siihen kuuluvien asioiden mahdollistamiseen? Loppujen lopuksi ainakin suomalaiselle ihmiselle on aina itseä rikkaampia ihmisiä, joilla on kaikkea enemmän. Mikä siis riittäisi tasoksi sille, josta enemmän ei tarvitse tienata`Vai ollaanko niin kalvinistisia, että mitä enemmän tilillä on rahaa kuolon hetkellä, niin sen mukaan päätetään se, kenellä on parhaimmat olot taivaassa? Ontokratia ja kommentaariaatti nimenomaan korostaa suhteellisia ja reaktiivisia asenteita, siinä siis tehdään kaikesta arvio muiden perusteella. Mutta jos ajatellaan, että yksilö on vain itsestään riippuvainen, onnistuvat silloin elämän periaatteiden arvioimiset paljon paremmin kuin silloin, jos pitäisi olla kateellinen jonkin asian tai ihmisen suhteen, tai että pitäisi kilpailla toisten kanssa. Joskus on sanottava, että kilpailu voi joissain asioissa olla hyväksi, koska se tukee myös kansalaisyhteiskuntaa. Kuitenkin sellainen redusointi, että halutaan erottautumisen takia etenkin enemmän rahaa, on monesti hölmöläisten hommaa. Tulisi olla tärkeämpiäkin asioita, joissa kehittää itseään. Ja siinä tulisi mielestäni vertailla itseä vain omaan entiseen minään, eikä suinkaan toisiin ihmisiin.

Luojat ja muusat

Kulttuuriteollisuuden piirissä toimivat ihmiset voidaa jakaa ainakin kahteen selkeästi erottuvaan kategoriaan, ehkä myös useampaan. Luoja on ihminen, joka toimii oman luovuutensa ohjastamana, mihin kuuluu kaikenlaisten taiteellisten, kirjallisten, tieteellisten ja filosofisten töiden luominen. Luovuus tarkoittaaa uuden luomista, ja luova ihminen on näin ollen ihminen, joka pystyy luomaan jotain uutta moniin erottuviin kaanoneihin. Ihminen voi olla luova jo silloin, vaikka hänen töitään ei olisi vielä kaupallistettu, tietysti kulttuuriteollisuuden ja siihen etabloitumisen tarve on aivan eri asiansa. Luoja on sellainen ihminen, joka osaa säädellä impulssejaan ja innovatiivisuuttaan. Monesti voidaan varmaan sanoa, että luojat monesti tavallisesti viettävät aikaa yksinään ja ovat sitä myös aiemmin osanneet viettää. Luojuus tarkoittaa etenkin jonkinkaltaisen tai -kaltaisten töiden luomista, joka erottaa luojan muista ihimisistä. Mielestäni ollakseen luoja ihmisellä tulee olla sisäinen varmuus omasta toiminnastaan, koska epävarmuus ja vaikutuksien aneleminen kuuluu tavallisesti sellaisten ihmisten mieltymyksiin, jotka eivät ole itse luojia, vaan tällaiset ihmiset ovat naisia ja henkisesti feminiinisiä ihmisiä, jotka hakevat kaikessa vain suhteita ja vaikutuksia. Vaikka olen kirjoittanut lehtiinkin miltei kaksikymmentä vuotta, on minulle tärkeänä alustana ollut pitkään blogini, jossa siinäkin tekstien julkaiseminen tuntuu hyvältä. Luoja ei harrasta tulkintaa ja kommentointia, vaan hän luo uutta itsestään. Monesti on selvää, että esimerkiksi ajattelijuus kehittyy vain ajattelemisella ja pohtimisella. Vaikka lapsi ja nuori olisi kuinka kypsä henkisesti hyvänsä, ei filosofiksi tulla muuten kuin ajattelun säännöllisellä harrastamisella. Vaikka joku ihminen voisi vastustaa sitä uskonnollisperäisin että termiä Luoja ei voi käyttää uskonnon ulkopuolella minkään olennon kuvaamiseen, on sen sanottava kuvaavan paremmin tarkoitusta kun ajatellaaan jonkin ihmisen olevan luova = subjekti ja luovuus on yhtä kuin luoja. Kirjallinen ilmaisukyky ilmenee monesti etekin kielellisesti lahjakkailla jo varhain. Kuitenkin jos haluaa tehdä esimerkiksi kirjoittamisesta ammatin, on silloin kirjoittamista ja pohtimista harrastettava säännöllisesti ja aste asteelta syvemmällä tasolla. Monesti kirjallisuudessa ja filosofiassa uusien käsitteiden ja ilmaisutapojen luominen on luojuutta. Myös tieteeseen voidaan tuoda uusia käsitteitä, mutta tieteen yhtäläisen kaanonin, perinteiden ja tarkkuuden takia siinä täytyy suhtautua ilmiöihin erilaisella tavalla. Esimerkiksi aksiologia eli arvoteoria on filosofian osa, jonka yhteydessä esimerkiksi itse olen luonut paljon uskottavia käsitteitä ja niitä perusteellisesti selvittänytkin. On kuitenkin tosiaan täsmennettävä sitä, että esimerkiksi filosofisen etiikan sisällä perustelulla käsitteellä on kuitenkin erilainen intensio ja ekstensio, jos sitä verrataan vaikka esimerkiksi neurologisen lääketieteen käsitteisiin. Käsitteiden luominen ja perusteleminen on siis helpointa etenkin sellaisten ilmiöiden kohdalla, jotka vaativat etenkin verbaalista kuin matemaattista ymmärtämistä. John Nashin skitsofreeniskuvitelmallinen huonetoveri sanoi mielestäni aika hyvin elokuvassa Beautiful min, että matematiikka on lähinnä tylsää, ja sitä se minunkin mielestäni kieltämättä on. Jos ajatellaan luoja täyttä vastakohtaa, eli groupieta, jotka voidaan joissain tilanteissa käsittää myös termillä ilotytöt, on tämä ryhmä sellainen, ettei se pysty missään tieteessä tai taiteessa tuottamaan minkäänlaista omaperäisyyttä, luovaa tai uutta. On selvää, että näitä ilotyttöjä, olivat he sitten naisia tai miehiä, on paljon enemmän kuin heidän vastakohtiaan luojia, eli ihmisiä, jotka kykenevät luomaan uusia asioita tai ilmaisutapoja. Tässä ilmenee se, miten kielteisesti ilotytöt suhtautuvat luojiin, koska he pelkäävät sitä, jos jonkin tahon ilmaisullinen valta kasvaa, jossa tilanteessa ilotytöt alkavat tavallisesti morkata ja väheksyä tällaisia ihmisiä. Groupieisuus on siis myös sellaista, että se elää tavallisen porvarillisen elämän ja ihmisten keskuudessa, jossa esimerkiksi lapset kunnioittavat turhaan korkeaan asemaan päässeitä vanhempiaan, koska he eivät halua lopulta mitään muuta kuin isänsä ja äitinsä aseman yhteiskunnassa. Silloin ei tosiaankaan ole aiheellista eikä heidän mielestään järkevää kapinoida ja erottua joukosta. Jouko Turkka kertoi jossain dokumentissa, miten oli nähnyt diplomaattiauton ja siinä sen takapenkillä istuvan diplomaatin lapsen, joka tuijotti tyhjästi apaattisella ilmeellä autosta. Turkka sanoi sen, että todennäköistä on se, että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä kyseinen lapsi on edelleen tuossa autossa, etupenkillä, samanlainen tyhjä ja henkisesti veltto katse naamallaan. Voisin sanoa, että vaikka vanhempani ovat tehneet ahkerasti töitä eläkkeelle jäämiseensä asti, ja isäni on vielä ollut suhteellisesti korkeassa asemassa, ovat etenkin isäni luonteeseen liittyvät asiat tehneet minusta kyseenalaistajan ja filosofin. Äitini on sentään käynyt lukion ja kauppaoppilaitoksen, ja hän on ollut minun suurin kannustajani ja innostajani sivistyksen maailmaan pääsyssä. Äitini on ostanut minulle aika monta kirjaa, josta olen hyvin kiitollinen hänelle. Ilman äitini uhrautumista, olisi minusta mahdollisesti tullut erilainen ihminen kuin miksi filosofit käsitetään. Äitini kautta minulla on sukulinja, vaikka tiedän nyt kuitenkin isäni isän isän nimen ja hänen kuolinaikansa. On todennäköistä, että ukkini siitettiin New Yorkissa Yhdysvalloissa. Tätä kirjojen ostamista harrasti myös isäni isä ja hän antoi niitä etenkin lahjoina äidilleni, koska hänkin on ahkera kirjojen lukija. Jos ajattelen isäni isän ja isäni äidin luonteita verrattuna toisiinsa, on sanottava, että ukki oli cooli tyyppi ja samanaikaisesti hyvin vastuuntuntoinen ja lempeä ukki. Hän kysyi minulta vielä kuolinvuoteellaan, mitä kissalleni kuului. Hän lähti liian aikaisin, ja en tiedä onko hän itsekään tiennyt kuka isänsä oli. Minä tiedän nyt, mutta en aivan vähästä lähde sitä kertomaan. Isäni äiti on hyvin neuroottinen, ja isäni ilmaisun tavoin, hän tunkee usein nenänsä toisten asioihin. Hän esimerkiksi on sydämmellisellä äänellä kiitellyt minua siitä, kun olen pessyt astiani tai käynyt pesemässä pyykkiä, ikään kuin tällaiset asiat millään tavalla hänelle kuuluisivat. Jonkinlainen kummallinen körttiläisetiikka ohjaa hänen toimintaansa, ja kun sanoin pari päivää sitten käyneeni kirjastoautossa lainaamassa kirjoja, on hän ehtinyt jo pariin kertaan vannottaa, että näitä kirjoja tulee kohdella kuin kultakimpaleita, ja hän on selkeästi tuon mielessä, kun hän on toistellut minulle sitä, milloin hänen täytyi kerran viedä kirjaston kirjoja puolestani, että hänen omasta mielestään täytyy kantaa siitäkin huolen, koska katsoo tuon yhden ainoan kerran vuoksi, että hänen täytyy kirjat palauttaa. Hän liikuttuu todella helposti, ja jos puran hämelle huonoa oloani jonkin minua koskevan asian vuoksi, hän alkaa inttämään, ”mitä minä voen sille tehä?”, ikään kuin minä haluaisin silloin hänen poistavan ongelman. Ja jos puhun kovasti vanhemmistani ja heidän aiheuttamasta turhaantumisesta, liikuttuu hän, koska on kuin emotionaalinen sieni. Muusat eli groupiet eli ilotytöt, voivat varmaan ajatella, että kirjastosta lainatut kirjat pitää pitää paraatipaikalla ja niiden palauttaminen kirjastoon on tärkeämpää kuin esimerkiksi se, onko niitä ennättänyt ollenkaan lukea ja sisäistää. Naisten piirissä luojia on hyvin vähän, enkä tässäkään yhteydessä käytä luojalla jonkinlaista diviiniä kuvitelmahahmoa. Eipä tule kyllä kieltämättä montaa naispuolista luojaa mieleen. Marie Curienkin väitetään nykyään keksineen edistysaskelet kemian ajalla suurelta osin miehensä Pierre Curien ansiosta. Ayn Rand, Simone Weil, Simone de Beauvoir ja Hannah Arendt voidaan jossain mielessä laskea länsimaisen filosofian kaanonin alaiseksi. Vaikka naisella olisi älykkyyttä, ei aktiivinen luomistyö koske tavallisesti tyypillisintä naista. On tietysti sanottava, että niin sanottu taiteilijamyytti ja sen ulkopuolelle asettuneet ilotytöt siirtävät itsensä siihen kategoriaan sen takia, koska miehet ovat tavallisesti paljon rohkeampia uudistajia, vaikka on selvää, että naisia ei vielä tänäkään päivänä innosteta omaan aktiiviseen luomistyöhön, vaan heille riittää jo se, jos saa tulkinnoilla ja kommentaareilla kiitettävät arvosanat koulusta, ja sama tyyli toimii naisten keskuudessa siinäkin, kun nykyään kaikenlaisten tyttöjen ja kilttien tanttien täytyy saada itselleen vähintäänkin tohtorinhattu, samalla kun oikeaan luojuuteen kykenevät miehet jäävät naisten nykyään määrittämien opintostandardien ja tiedon hierarkian ja monopolin määrittämän kurssitulvan alaisiksi. On sanottava, että suurin osa esimerkiksi naispuolisista kirjailijoista ei kirjoita täsmälleen minkäänlaista muuta proosaa kuin sitä, mikä on tarkoitettu toisten naisten luettavaksi. Sitten kun ajatellaan sitä, miten paljon naiset lukevat miespuolisten kirjailijoiden tekstejä, sillä ne ovat todellisia osoituksia kirjallisuuden kaanonista. Otto Weininger kirjoitti aikanaan, että vain henkisesti maskuliiniset ihmiset voivat luoda todellista taidetta, tiedettä ja filosofiaa, samalla kun henkisesti feminiiniset (sekä sellaiset miehet ja sellaiset naiset) on luotu vain kopioimaan ja tulkitsemaan – tekemään kommentaareja. Juuri niin sanotuilla kulttuurinaisilla on tapana kiekua kaikenlaisten töhertelijöiden tuotoksista, että ”tämä on niin todellista taidetta”. Minä esimerkiksi en ole koskaan lukenut sellaista suomalaista kaunokirjallisuutta, jossa yhteydessä olisin saanut tietooni näiden kilttien tanttien kollektiviisesti sitä ylistävän. Naiset ovat monesti kaunistelijoita ja epärehellisiä ihmisiä, jotka ajattelevat vain vaikutuksen tekemistä, ja kuvittelevat kaikkien muidenkin pyrkivän samaan epärehellisyyteen kuin itsensä. Minä esimerkiksi en ole koskaan ollut tietoinen siitä, miten jotain minulle kuuluvaa voidaan arvostella. Tällaista piirrettä olen korostanut esimerkiksi äidilleni, että tärkeätä ihmisten keskuudessa on kunnioittaa kaikenlaisia elämänmuotoja, eikä olla vertaileva pikkuporvari. Sanon esimerkin siitä, kun olin alkuvuodesta 2013 Kangasvuoren sairaalassa, ja samaan yhteyteen liittyivät Lady Thatcherin hautajaiset. Muistan tuosta tilanteesta sen, kun olin katsomassa ko. Tapahtumaa televisiosta, tuli paikalle erittäin miellyttävä keski-iän ylittänyt mutta vähän out of it hän oli, kun hän totesi, että näkyykö kantajissa ”prinssejä”. Minä en sanonut mitään, vaikka olisin voinut todeta, että vaikka Thatcher oli baronetess, oli hän kuitenkin commoner, eivätkä kuningashuoneen jäsenet osallistu commonereiden hautajaisiin ainakaan kantajina, vaikka sekin, että Thatcher on varmaan Churchillin jälkeen Britannian merkittävin pääministeri 1900-luvulla. Olen jostain huomannut sen, että Mannerheimkin oli hyvin tietoinen naisten ruusuisen epätodellisesta ja maalaillusta todellisuuden kuvasta. Sanoi vaan, että ”naisten toimintaa”: Siinä mielessä minä en halunnut korjata asiaa tälle kiltille tantille, kuten en ole koskaan halunnut arvostella siviilielämässä sitä, jos joku kiltti tantti on halunnut luulla jotain parempaa tai suurempaa jostain. On sanottava, että katsoin yöllä The Football Factory-elokuvan, jonka olin katsonut aiemmin noin kaksikymmentä vuotta sitten silloin kun se julkaistiin. Kavahdus seurasi kieltämättä. Työväenluokkaisia miehiä, jotka pitävät etenkin juopottelusta, huumeista, Stone Island-merkkivaatteista ja tappelemisesta toisten samanlaisten, mutta eri joukkuetta edustavien junttien kanssa. Yhden yhtä viheriötä eikä stadionia nähdä sisältä käsin tässä elokuvassa. Siinä mielessä huomaa sen, miten tuohon aikaan viisitoistavuotiaana oli hienoa nähdä kun jotkut tappelivat ja liikkuivat isossa pullistelevassa, alkoholista ja muista päihteistä villiintyneessä workig class-porukassa. Ehkä tuossa vaiheessa vielä katsoin, vaikka olin herkkä ja tehnyt esitelmiä runoilijoista ja filosofiasta, että tuollaisessa toisiaan puolustavasa miesporukassa liikkumisessa olisi ollut jotain arvostettavaa. Sen jälkeen olennaisesti kahdessakymmenessä vuodessa käsitykseni vallasta, sen hankkimisesta ja sen hallitsemisesta on muuttunut aika täydellisesti. Loppujen lopuksi hakkaamisella ei viedä keneltäkään mitään, jos ei ole kasvanut ko. Laisessa kunniamiesporukoissa, joissa hakkaamisesta hakataan toista ja sama spiraali jatkuu jatkumistaan. En ole loppujen lopuksi edes kokeillut minkäänlaisia huumeita pitkään aikaan, ja jo Mannerheimista sanottiin, että hän osasi näyttää humalassakin selvältä. FF:ssä sympaattinen hahmo on Dudley Suttonin näyttelemä isoisä, joka arvostelee pojanpoikansa osallistumista tappeluihin ja puolustaa myös eräässä tilanteessa sikhiltä näyttänyttä miestä ja hänen poikaansa, kun chaveista chaveimmat tyhmät nuoret jolpit halusivat harrastaa heitä kohtaan casuaalia henkistä väkivaltaa. Pysäyttävää tuossa kohtauksessa oli, kun isoisä nousi autosta, herjasi toinen chaveista häntä ja heitti hänen linja-autoon jääneen takkinsa, sai mies sydänkohtauksen, vaikka siitä toipuikin ja lähti Australiaan yksin viettämään elämänsä twilightia. Australiaan hänen piti alkuperäisesti lähteä sotaveteraanitoverinsa kanssa, joka kuitenkin menehtyi paria päivää ennen suunniteltua matkaa lähtöä. Jokseenkin huvittavaa oli, kun päähenkilö pahoin hakattuna makasi sairaalassa isoisänsä viereisessä sängyssä, jossa isoisä kysyi lapsenlapseltaan oliko se kaikki sen väärtiä. Hauskaa elokuvassa, vaikka ei tietysti lapsille ja nuorille, oli se, kun isoisä oli saanut pojanpojaltaan lahjaksi pilveä, jota hän pössytteli toverinsa kanssa council blockin ikkunasta sateisella säällä. Mielestäni tämän elokuvan kaltaisia juttuja ei tulisi liian nuorille näyttää, koska jotkut harkitsemattomat ja tyhmemmät ja vaikutuksille alttiimaat nuoret voivat alkaa ihannoimaan elokuvan esiin tuomaa elämäntapaa. Jotain primitiivistä tuollaisessa todellisuudessa on: miehet kokoontuvat jonkun urheilujoukkueen fasaadin kautta ja hakkaavat toisiaan ikään kuin millään jalkapallolla olisi näille jotain tarkoitusta. Eli palataan aiheeseen luoja ja muusa. Naisista tulee useimmiten muusia sillä tavalla, että nämä katsovat oman ilmaisunsa olevan vähemmän tärkeää, ja sen takia he valitsevat sen mahdollisuuden, jossa muusan ei tarvitse ilmaista omaa ajatteluaan yhtä aktiivisesti ja näkyvästi kuin mies, joka on luoja. Edelleenkään tässä luojuudessa ei tarkoiteta mitään siemennesteisiin liittyvää, vaan luoja on joviaalimpi termi ihmiselle, joka harrastaa luovuuttaan, koska itsesssään luovuus ei kerro ihmisestä mitään, jollei kyseinen henkilö harrasta luovuuttaan. Jatkuvan kioskikirjallisuuden lukeminen ja sen ylistäminen soveltuu monesti hyvin naisilla, jotka eivät edes pyri oppimaan ja arvostamaan jotain sellaista, joka ei sisälly ”sisällöllisiin vaatimuksiin ja standardeihin” jne. Olen minä kuitenkin lukenut esimerkiksi Pirkko Saision joitain kirjoja, koska esimerkiksi Weininger laski lesbot naiset oman henkisen maskuliinisuuden luovuuden tuomaan viitekehykseen.. Kiltit tantit ja sellaiseksi kasvavat lukevat ja ovat hyvin aktiivisia kaikenlaisen kulttuurin kuluttajia, joka aiheuttaa selkeästi jo tämän establismentin ulko ja sisäpuolen. Koska tavallinen syvällisesti kulttuuria ymmärtämätön kiltti tantti määrittää jaloillaan äänestämällä kaikenlaisten töhertelijöiden kulttuurin ”oikeaksi” ja ”todelliseksi” kulttuuriksi. Alkavat he itse omassa naisporukassaan korostamaan omaa rooliaan, vaikka eivät todellisesti edes lukisi muuta kirjallisuutta kuin sellaista, minkä ohjeet ja määritelmät on annettu heidän itseään korkeammalta tasolta annetulla mahtikäskyllä. Luojat ovat niitä, jotka kehittävät kulttuuria ja yhteiskuntaa, muusat niitä, jotka asettuvat oman alemmuudentunteensa takia sivuraiteelle.