Höpöttelyä röpötellessä

Mielestäni miehen ja naisen erottaa tietynlaisesta tavasta reagoida ja ajatella. Sanotaan myös, että naisilla on tunnepitoisempi luonne, jota en voi täysin kannattaa, koska olen nähnyt perhepiirissäni toisenlaistakin toimintaa ja pelkästään tunteiden takia. Naisia tulisi rohkaista väittämien esittämiseen ja vastuun kantamiseen yhteiskunnasta ja se tarkoittaa sitä, että jokaikinen pahan motiivin mukainen teko on miinusmerkki poliitikoille, jotka eivät osanneet ottaa vastuuta ja huolehtia kaikenlaisista eettisten motiivien mukaan toimivista ihmisistä. Tässä yhteydessä tulee myös käsitellä ihmisoikeuksien ja humaanisuuden tärkeyttä yhteiskunnan ja politiikan toimimisen kannalta. On kummallista, että minunkaltaiseni yksityishenkilö, jonka kautta en millään erotu toisista yksityishenkilöistä, voi joutua kuuntelemaan väkivaltaan liittyviä uhkauksia. Minulla ei ole minkäänlaista poliittista merkitystä, koen itseni pelkästään vapaa-ajattelijaksi, joka pyrkii aina korostamaan oikeudenmukaisuutta omissa toimissaan ja vastuun kantamista teoistaan, ja niin sen on oltava myös, jos on sattumalta päässyt poliittiseen asemaan. Mielestäni naisen ja miehen erottaa toisistaan myös autonomia sekä suhtautuminen ja kykeneminen vastuun ottoon ja vallankäyttöön. Suuri osa eduskunnan naispoliitikoista eivät ole vallan käytön ja huolehtimisen asteelta millään tavalla yksityishenkilöstä erottuvammalla asteella. Toisin sanoen eivät ota minkäänlaista vastuuta etenkään eettisyyden kannalta. Mielestäni tekeminen ja tekemisen antaminen eivät poikkea suurilta osin miltään. Mielestäni naisia tulisi rohkaista vallankäyttöön, vaikka siihenkin tulisi ensisijaisesti hommata sellaisia naisia, joilla on taipumusta vapaa-ajatteluun. Tavallista on tämä: kun toistuu jossain epäoikeudenmukaisuus niin tavallinen nainen kokee siitä myötätuntoa hävinnyttä kohtaan, mutta pian, kun hierarkkinen vanhojen aikojen valtajärjestelmä toistuu sukupolvesta toiseen, niin voidaan huomata, että kun valtaa hallussaan pitävä taho kertoo julkisesti ettei toisesta tarvitse välittää, muuttuvat naiset reaktioltaan entiselleen – valta kertoo ettei tarvitse välittää. Kuitenkin joitakin ilahduttavia poikkeuksia on, mutta tällaiset naiset edustavat enemmän yksilöä kuin kollektiivia ja vapaa-ajattelua ennen vallassa olevia vallan symboleita ja iänaikuisia valtajärjestelmiä. Naisten vastuun ja vallan oton takia, pitää naisia rohkaista kouluttautumaan mutta etenkin kehittymään riippumattomassa ajattelussa. Ongelma on vain se, että tällaisia naisia ei ole kovin paljon. Ja toisaalta naisilla on taipumus mukautua lähellä olevien ihmistensä ajatuksien ja arvojen kokonaisuuteen. Toisin sanoa, naiset ovat alttiimpia vaikutteellisuudelle ja kommentaariaatille, jonka ulkojäsenyys tekee ihmisen epävapaaksi. Toisaalta kommentaariaatin jäsenyys sopii hyvin vallattomille naisille, koska he hallitsevat tulkinnan ja kommentoinnin, joiden kohteena tavallisesti on miesalkuperäinen valtajärjestelmä ja miehen tapa toimia. Voidaan ottaa esimerkiksi Sanna Marin, joka vaalitenteissä räksytti ja nalkutti enemmän oikeiston periaatteita vastaan, kuin olisi itse ilmaissut jotain omaperäistä arvojen tasolla. Tässä nähdään, että naiset hankkivat arvonsa ja ajatuksensa ympärillään olevan kollektiivin kautta, ja tästä johtuu todennäköisesti koko postmodernin idea. Filosofiastakin on tullut tulkintaa ja arvostelua sen sijaan että joku haluaisi muodostaa omaa ajatteluaan. Tämäkin todennäköisesti johtuu siitä, että feministit hehkuttaessaan naisen paremmuutta suhtautuvat vartalon tulkintaan ja muuhun subjektiiviseen roskaan, jota tulee näiden feministi-punavihreiden toitottamista äänimasiinoista koko ajan. Voidaan esimerkiksi ajatella Sanna Marinia ja Li Anderssonia, joista jälkemmäinen on ilmiselvästi ajattelija jopa jossain vapauden asteessa, niin Marin edustaa perinteistä naista, joka voi juuri demareiden sapluunassa tapahtuvan huutoäänestyksen kautta tulla nykypäivänä esiin ja jopa pääministeriksi. Mutta, kuten olen sanonut: priimukset ja pääministerit eivät ole harvinaisia – niitä tulee tuon tuostakin (ja koulussa vudoden välein) uusia. Minun mielestäni ei ole kovinkaan uskottavaa, jos nimenomaan naisen sielumaailman kautta toimiva nainen yrittää opeteltujen maneerien ja papukaijan tavalla toistettujen mussutuksien kautta vaikuttaa muunlaiselta kuin mitä tosi asiassa on. Miehellä ja naisella pitää olla henkistä maskuliinisuutta, että he voisivat olla itsenäisiä, järkeviä ja tarvittaessa kyvyllisiä kantamaan vastuuta. Aika on siis naisten ylivallan mukaan muuttanut etenkin sellaisia instituutioita, joissa oli perinteisesti ollut enemmän miehiä, ja kyse ei ole siitä,, että esimerkiksi itse haluaisin pitää naisia poissa esimerkiksi filosofiasta, mutta se on varmaa, että postmodernisuus-höpötyksen ja filosofian tulkinnaksi ja kommentaariksi alentamisen kautta tavallisen ja vallattoman naisen suuntautuminen filosofiaan johtaa siihen että filosofia vähitellen naisistuu ja sen koko Sokrateelta tuleva alkuperäinen muoto muuttuu. Eli Levinaalta tuleva ajatus on se, että jokaikinen ihminen maailmassa on yhdessä ja erikseen vastuussa kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta. Politiikka tulisi tuoda pois päättäjäsaleista ja kehottaa poliitikkoja kohtaamaan enenmän kannattajia ja tukemaan omakohtaisesti eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden tilan parannusta yhteiskunnassa ja maailmassa. Mielestäni hyvinvointi on monimuotoinen ja moniulotteinen asia, jota ei esimerkiksi rahan tunkeminen kehityssmaihin suuremmin paranna. Voimakastahtoiset ja sellaiset, jotka ovat kykeneviä ottamaan vastuuta, tulisi Suomen kaltaisessa maassa korostaa myös naisten voimaantumista. Eli esimerkiksi Sanna Marin on omaksunut tyylinsä suoraan aiemmilta eduskunnassa olleilta, eli on toisin sanoen yksilöllisen ajattelun vastaisesti omaksunut eduskunnalta kollektiivina paljon julkisesta kuvastaan. Toisaalta Li Andersson poikkeaa Marinista jonkin verran. Oli pienen asian sanoakseni sympaattista, kun romutransu Markus Kuotesaho kävi eduskunnassa juttelemassa tiettyjen poliitikoiden kanssa, oli Andersson ainoa, joka nojasi romutransua päin, ja oli mielestäni eniten läsnä oleva politiikan edustaja tuossa jaksossa. Banaali välinpitämättömyys on vallattomien tarve painaa itsensä yläpuolella oleva alas, ja on mielestäni alkukantaista, että yksin toimivaa ja itseensä luottavaa kohdellaan eri tavalla kuin lähimpään kollektiiviin kuuluvaa ihmistä. Eli voidaan ihmisten sosiaalisuuden syytä tulkitessa sanoa, että monesti se on pelkoa yksin jäämisestä ja oman sanojensa mitättömäksi tekemisestä. Minä olen tyytyväinen yksinoloon, enkä toivo siihen muutosta. En yritä olla tavallinen enkä myöskään erilainen. Teen päätelmät mielestäni sellaisella tasolla, joka ei millään tavalla kollektiiviin ja yleiseen mielipiteeseen liity. Olen sen todennut aiemminkin, että on kuvottavaa erotella naisia ja miehiä ryhmiin heidän genitaaliensa eroavaisuuden kautta. Voi olla niin, että naiset ovat olleet historiallisesti niin vähän ajan poliittisessä päätöksenteossa mukana, että heidän suuri enemmistö ei pysty samaan poliittiseen arvojen kehittämiseen ja itsenäiseen poliittiseen ajatteluun kuin suuri osa miehistä. Kuitenkin on sanottava, että henkisesti maskuliinisia ihmisiä on maailmassa yhtä paljon kuin henkisesti feminiinisiä. Eli sopivan luonteen omaava nainen sopisi hyvin vaikka presidentiksi asti, mutta sukupuolia tulisi samanaikaisesti tarkastella rehellisemmällä tavalla. Mies ja nainen poikkeavat toisistaan etenkin henkisen sukupuolen kautta. Tavallisesti merkittäviin asemiin päässeet naispoliitikot ovat olleet enemmän maskuliinisiä kuin feminiinisiä. Esimerkkinä nyt vaikka Margaret Thatcher, joka tuli aina toimeen paremmin miesten kuin naisten kanssa, ja joka esimerkiksi Falklandin sodan aikana, kuunteli kenraaleita ja amiraalejaan enemmän kuin oman Konservatiivisen puolueen jarrumiehiä. Mielestäni Elina Valtonen voidaan myös laskea uskottaviin naispoliitikkoihin Suomessa. Eli naisten ei tulisi juosta pois oman asemansa sisältävästä vastuusta ja oikeudenmukaisuuden ja eettisyyden aatteista. Poliitikkojen on kannettava vastuuta vaikka voidaankin määritellä valmiiksi säännökseksi että eduskuntaankin pääsisi vasta tietynlaisen filosofisen etiikan kurssin kautta. Nainen ja mies poikkeavat siis tavallisesti etenkin ajattelun ja resilienssin kautta. Naiset ovat olleet niin pitkään miehisen valtajärjestelmän alaisuudessa, että sen takia heillä ei ilmene yhtä paljon vapaata ajattelua kuin miehillä. Voidaan esimerkiksi nähdä kaikkien suurimpien filosofien ja tieteiilijöiden olleen miehiä. Naiset ovat sosialistien takia niin suuresti asetettu herkempään nostatusaemaan, jossa heitä pidetään heikompana eikä tasa-arvoista järjestystä tunneta. Eli naisten suosiminen jonkinlaisen heikkouden takia aiheuttaa sen, etteivät he koskaan pysty olemaan miehen kanssa samalla viivalla. Mielestäni positiivinen diskriminalisointi ei ole Suomessa toivottavaa, koska se mudostaa yksioikoisia kategorioita, jotka asemat tekevät ihmiset alttiimmaksi merkitysvallalle. Kaikkia yhteisöjä ja yksilöitä tulisi rohkaista pyrkimään itsellisyyteen ja olemaan ottamatta arvoja ja ajatuksia muilta kollektiivin jäseniltä. Itselähtöisyyden ja itsekriittisyyden tulisi olla täerkeitä periaatteita, joita voitaisiin opettaa jo koulussa käyttöön otettavalla arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikillä, Asenteiden arvojen ja arvostelukyvyn kritiikin tulee olla katsomusaine, joka samalla korostaisi myös luovuutta, luovaa osallistumista ja olisi samalla jonkinlaista kansalaistaitoa, jota filosofian oppiminen korostaisi merkityksessään. Voidaan sanoa, että koko filosofian järjestelmäni on muodostunut halusta hallita ympärillä olevaa maailmaa. Se ei ole tarkoitettu hyötymisen tarkoitukseen. Monesti menestys jollakin tavalla houkuttaa kaikenlaisia hupakoita, jota voi välillä hieman hyödyntää vaikka olen aina kokenut, etten sovi jatkuvaan yhteistalouteen naisen kanssa. Toisaalta aspergerihmisen on väitetty hermoston ja aivojen poikkeeamisen kannalta muistuttavan äärimmäistä maskuliinista ajattelua ja päätöksentekoa. Eli toisin sanoen: feminiinisellä tavalla ajattelevat ihmiset eivät tavallisesti ole pioneerimaisia uudistajia, vaan jälkijoukot sopivat heille paremmin. Uudistajat ovat tavallisesi älyllisesti kyvykkäitä tyyppejä, joilla on taipumusta epäsosiaalisuuteen. Suuruus ei löydy maailmassa toisia ja kollekttiivia seuraten. Nykyaikainen sosiaalisuuden korostaminen joka tilanteessa, tekee ihmisistä merkityksettömiä ja ihmisten ajattelusta pinnallista ja merkityksetöntä. Ontokraattinen järjestelmä perustuu siihen miten vapaus ja vastuu vuorottelevat yhteiskunnassa ja ihmisten heikkouden takia solmittujen sosialistiyhteisöjen kautta. Eli on olemassa hyvääkin sosiaalisuutta, mutta sen pitää olla itselähtöistä ja yksilöistä alkavaa. Mielestäni postmodernin käsitettä ei tarvita, koska ainakin minun läppäristäni lähtee tällä hetkellä itsenäistä ajattelua, enkä katso edustavani postmodernistista älyttömyyttä. Mielestäni voidaan sanoa, että kun historioitsijat ovat tavallisesti määritelleet myöhemmin jonkun ajan merkitsevän jotain, niin on sanottava, etteivät nämä kulttuurikaudet kuitenkaan ole määritellyt ihmisluontoa ja -luonnetta. Olisi älyllisen rehellisyyden kannalta suotavaa ettei kaikkea määritellä kulttuurikausien mukaan, sillä perustavimmat kardinaalihyveet ovat syntyneet jo antiikissa yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Eli voidaan myös sanoa, että kirkolliset instituutiot ja niiden painavuus on vähentynyt huomattavasti, että ne ovat olleet aiemmin jossain keskiajalla todella suuressa roolissa. Mielestäni olisi tavoitteen arvoista, jos yhteiskunnalliset instituutiot muistuttaisivat ja palvelisivat etenkin vapaita yksilöitä. Yhteiskunnan toiminnot ovat sisällytetty vapaisiin instituutiohin, jotka eivät manipuloi arvoja arvoinstituutioihin ja niiden tukijoihin, jotka ovat tuki-instituutioita. Sillä oikeat arvot ovat itsestään selviä, itselähtöisiä. Tuki-instituutiot valvovat arvoinstituutioita ja estävät instituution arvoihin puuttumisen. Vapaa yhteiskunta ja vapaa ihminen muodostavat tunnustushierarkian ja siinä on siis merkittynä instituutioiden ja asioiden tasolla kollektiivit, siinä järjestyksessä ylhäältä alas, jossa ensimmäisenä huipulla on vapaim instituutio ja siihen johtavat arvot. Eli mielestäni kristillinen lähimmäisenrakkaus on vapautta, koska siihen ei pakoteta, ja sen takia uskonnolliset instituutiot ovat korkeimmalla paikalla tunnustushierarkiassa. Ihanteellisin tilanne olisi se, kun kaikki instituutiotasot muuttuisivat vapaaksi, vaikka voidaankin katsoa että alimmalla tasolla tasolla tunnustushierarkiassa on ruokaan liittyvät asiat, vaikka voidaankin sanoa, että esimerkiksi syömistä voi harvemmin valita, mutta kapitalismi on tuonut vaihtoehtoja syömiseen ja Suomessakin voi syödä vaikka vegaanina tai muiden maailman maiden ruokaa. Eli instituutio kehittyy sen myötä kuinka paljon valinnanalaisuutta siihen mahtuu. Ihminen suhtautuu loppujen lopuksi, jos hänellä on pienintäkään yksilöllisyyden tasoa, ihmisiin yksilöllisesti. Siitä kun filosofia, uskonto, taide ja tiede ovat aina olleet jonkinlaisen kollektiivista poikkeamisen tulosta, voi tehdä monta päätelmää. Tiedettä on perinteisesti arvosteltu Suomessa Pohjanmaan Raamattu-vyöhykkeellä. Tuokin johtuu siitä, että jotkut kuvittelevat oman todellisuutensa olevan kaikkia muita parempia. Uskovaiset katsovat, että uskonto on juuri se, jota pitäisi myötäillä kaikissa asioissa. Se on kuitenkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilanne, että suurin osa esimerkiksi pappiskunnasta hyväksyy tärkeimmät liberaaliset uudistukset, jotka nekin tulivat Suomessa lakiin paljon myöhemmin kuin esimerkiksi läntisessä naapurissamme.