Kirjallisesta ja taiteellisesta luovuudesta

Vaikka olen joskus sanonut, ettei sukulaisteni joukossa ole liiemmin luovia ihmisiä, niin olen viime aikoina miettinyt, ettei se ihan niinkään ole. Kaikkien neljän isovanhempieni taustassa ja sukulaisissa on ilmennyt taiteellista luovuutta. Isäni isällä oli kaksi serkkua, jotka molemmat opiskelivat Ateneumissa kuvataiteita, joista kahdesta tunnetummaksi on jäänyt Olavi Vepsäläinen. Isäni äidin linjassa ilmenee luovuutta mummoni siskon kautta, joka on ennen näkönsä huonontumista maalannut ahkerasti etenkin maisemia, mutta myös esimerkiksi sukulaistensa muotokuvia. Äitini isä oli syvästi musikaalinen ja soitti ainakin selloa, kontrabassoa ja pianoa. Hänen linjastaan löytyvät myös taiteellista luovuutta harrastaneet Adolf ja Alfred Wenceslav von Becker, ja kirjallista luovuutta tässä linjassa on ilmennyt kauempaa katsoen ainakin Carl Johan von Beckerin, Carl Hugo von Beckerin ja Uno von Schrowen kautta, kaikki kolme kirjoittivat ainakin runoja ja harrastivat lisäksi käännöstöitä. Marsalkka Mannerheimin kummisetänä toiminut Carl Hugo von Becker kirjoitti lisäksi satuja, joita hän myös ohjasi Mannerheimin perheen lapsille. Lisäksi äitini isä lauloi kuorossa ja osallistui harrastelijateatterin toimintaan. Äitini äidin linjassa on ollut myös musikaalisuutta, ja hänen isänsä soitti viulua. Lisäksi yksi tämän linjan pikkuserkuistani on luovaa ilmaisua korostavassa lukiossa, ja on ilmeisesti näytellyt koulun näytelmissä. Lisäksi molemmat mummoni ovat harrastaneet käsitöiden tekemistä, ja äitini äiti on mm. suunnitellut Koillis-Savon kansallispuvun, jota yksi hänen tuntemansa kansanedustaja on pitänyt presidentin linnanjuhlissa. Kirjallinen luovuus ja sen alkuperä on enemmän itseäni vaivannut asia, koska lähisuvussa ei ole aktiivisesti kirjoittaneita ihmisiä. Äitini on kuitenkin kirjoittanut nuorena runoja, ja isäni isä kirjoitti tietävästi ainakin luonnoksen omista muistelmistaan, jotka kuitenkin ilmeisesti jäivät kesken. Lisäksi isäni äiti on kirjoittanut vuosikymmenet päiväkirjaa, ja koska hän on niin järjestelmällinen ihminen, ei hän tiettävästi ole jättänyt väliin yhtäkään päivää. Vanhempieni naapurissa asui kansakoulunopettajana ja erityisopettajana toiminut mies, joka kirjoitti aktiivisesti eläkkeellä ollessaan, ja noita kirjoja on noin kymmenkunta. Muistan hänet joviaalina ja kristillisen etiikan kautta kasvaneena vanhana herrana, joka kuoli runsaat kymmenen vuotta sitten. Sittemmin hänen leskensä on syntymäpäivälahjaksi antanut minulle edesmenneen miehensä töitä, ja jo aiemmin kyseinen herra oli antanut vanhemmilleni lahjaksi runoteoksensa ”Violetti lumisade”. Olimme monesti veljeni kanssa hoidossa näiden kahden naapurin luona, ja muistan, että naapurin täti sanoi aina, että miehelleen tuli antaa rauhaa, koska hän monesti kirjoitti kirjallisia töitään työhuoneessaan. Lisäksi on sanottava, että kyseinen herra oli myös hankkinut pätevyyden hypnoositerapeuttina, ja kirjoitti kirjan hypnoosista, joka löytyy nykyään omastanikin kirjastosta. Vanhemmistani voin sanoa, että etenkin äitini on kirjallisesti lahjakas ja lukenut paljon kirjallisuutta, ja lisäksi hän osaa englannin kielen lisäksi ainakin ruotsia, ranskaa ja saksaa. Toisaalta minun on kuitenkin sanottava, että olen itse kirjoittamalla ja lukemalla lisännyt kirjallista ilmaisukykyäni, koska kärsin nuorena siitä, ettei kotonani liiemmin keskusteltu tai puhuttu asioista. Aloitin lehteen kirjoittamisen kuusitoistavuotiaaana, ja muistan kuinka minun piti oppia laajoja kokonaisuuksia filosofista ja tieteellistä sanastoa, ja tuon sanaston hankin itselleni etenkin kirjoittamalla ja lukemalla vaikeita teoksia. Kirjallinen ja kielellinen lahjakkuus ei siis ole tullut itselleni annettuna, vaan olen joutunut nuorelta iältä alkaen itse kehittämään ilmaisukykyä. Sain lapsena lahjaksi paljon kirjoja, jotka oli tarkoitettu aikuisikäisille ihmisille. Esivanhemmissani on korostunut etenkin vastuu ja velvoite, ja suurin osa esivanhemmistani on ollut vaurasta ylempää keskiluokkaa, vaikka tietysti äitini isän kautta on tullut tämä tausta myös aatelisuuden merkityksessä. Molemmat äitini vanhemmista olivat kunnallisia päätöksentekijöitä ja mukana monissa erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Äitini äidin isää on kuvattu ”todelliseksi isoksi pomoksi”, ja hän oli myös esimerkiksi paikallisen suojeluskuntapiirin puheenjohtaja parikymmentä vuotta, minkä lisäksi hän oli valkoisten puolella vapaaehtoisena punakapinan aikaan. Joku voi ajatella miten elämäntapa, jossa korostuu velvoite ja vastuu, taipuu kirjalliseen luovuuteen, mutta on siitä huolimatta sanottava, että nekin esivanhemmat, jotka eivät varsinaisesti ole olleet taiteilijoita tai kirjailijoita, ovat olleet aktiivisesti kirjoittamassa myös esimerkiksi kunnallisen päätöksenteon yhteisissä tapahtumissa ja hankkeissa. Joku voi kokea ristiriitaisena sen, että kun minulla on vanhempien kautta tullutta epäsosiaalisuutta, niin siitä huolimatta, koska minulla on jonkin verran kielellistä lahjakkuutta, voivat monet nähdä minut introverttina ja samanaikaisesti monet ekstroverttina. Kysymys on ehkä siitä, että olen varsin valikoiva seurani suhteen, ja siinäkin voi olla osallisena se asia, että en aloita välttämättä keskustelua silloin, jos tiedostan, ettei puhettani ymmärretä ja jos ilmaisutapani ei ole samanlaatuista kuin niillä, jotka harrastavat merkityksettömiä tai vähämerkityksellisiä ihmissuhteita. Isovanhemmistani kaikki ovat lukeneet kirjallisuutta erilaisissa elämiensä vaiheissa, mutta varsinaisesti kirjallisen luovuuden yhteydessä edustan varmasti ihmistyyppiä, joita ei ole ilmennyt esisuvuissani pitkään aikaan. Onhan se todellakin niin, että luovuutta ja uskallusta kirjoittamisen eri muodoissa ilmenee monesti etenkin sellaisilla lahjakkailla ihmisillä, joiden on täytynyt suhtautua uudella tavalla esimerkiksi tietynlaisiin perinteisiin, joita lähiympäristössä on toteutettu. Olen etenkin aina seurannut molempia isoisiäni kunnioituksella, koska he ovat olleet herrasmiehiä, jotka katsoivat olevan olennaista itsensä sivistäminen kirjallisuuden opettelun kautta. Myös koska kirjoittaminen ei ole suoranaisesti vain ympäristön tuloksena, on mahdollistunut se, että kirjoittamisella olen pyrkinyt niin sanotusti porvarin ärsyttämiseen ja räjähtävään luovuuteen, jonka tarkoituksena ei ole vain pipertää porvarillisia epistoloita, vaan ilmaista jotain sellaista, joka on jäänyt aiemmin ilmaisematta. Carl Hugo von Becker oli mielenkiintoinen hahmo etenkin satujensa kautta, koska niissä hän ilmaisi suurenmoista kirjallista luovuutta ja fantasiaa. On myös totta, että Hugon satuja arvostettiin etenkin 1800-luvulla, jona aikana niitä mainostettiin esimerkiksi vaikkapa Grimmin veljesten satujen yhteydessä. Epater la bourgeoisie – porvarin ärsyttäminen on kuulunut aatteisiini varsin nuorelta iältä alkaen, ja sanoinkin muun muassa ylioppilasjuhlan yhteydessä, että etiketti on tarkoitettu rikottavaksi. Porvarin vastustamiseen liittyvä grobianismi, jonka katsotaan monesti ilmenevän etenkin ronskin ja elämää nähneen kartanonrouvan toiminnassa, oli jotain, jonka näin monesti etenkin äitini äidissä, ja on sanottava, että katson perineeni omia ominaisuuksiani etenkin äitini äidiltä ja isäni isältä. Molemmat vanhempani ovat tietyllä tavalla lahjakkaita, mutta en ole itse perinyt kirjallista luovuutta kummaltakaan heistä. Voin sanoa kuitenkin, koska harrastan mm. pianon, kitaran ja viulun soittoa, minkä lisäksi olen vuosikaudet harrastanut myös piirtämistä ja maalaamista, että olen saaanut taiteellista lahjakkuutta aivan sukuperintönä, joka on tullut minulle molemmista suvuistani, ja tarkemmin sanoen, kaikista neljästä isovanhempieni sukulinjoista. Aateliin on aina katsottu kuuluvaksi, että siinä voidaan lyödä rikki porvariston ja pikkuporvariston käyttäytymis- ja ajattelumalleja, ja olen varmaankin perinyt esivanhemmiltani jonkinlaisen vastarannankiisken asenteen. Äitini isän suvussa on ollut paljon kirjureita, häradsbokhållareita ja esikuntatehtäviä hoitaneita upseereita – äitinikin teki työtään kirjanpidon yhteydessä, ja joskushan tällaiset tehtävät luovat mahdollisuuden myös kirjalliselle luovuudelle. Etenkin isäni isä harrasti kirjallisuuden lukemista, ja hän yleensä syntymäpäivinä tai joulun aikaan antoi etenkin äidilleni paljon isoja ja paksuja kirjoja. Isäni on lisäksi aina harrastanut etenkin puukäsitöitä, ja voin sanoa, että noita töitä tarkastellessa, koska niitä on paljon etenkin lapsuudenkodissani ja kesämökillä, voidaan sanoa, että ne muistuttavat kuin tehtaalta tulleita töitä. Voin siis sanoa, että olen saanut vanhemmiltani perinnöksi etenkin jonkinlaisen tarkkuuden kaikissa luovissa töissä. Kaikki pitää tehdä huomiota käyttäen, eikä mitään tule jättää puolitiehen. Itse olen aina ollut kiinnostumaton sekä puu-, tekstiili-, että metallikäsitöitä kohtaan, ja sen takia varmaan minusta on tullut jonkinlainen kirjaltaja, jota viehättävät enemmän sanat, kuin minkäänlaiset konkreettiset huomion kohteet. On kuitenkin sanottava, että koen edelleen itseni jonkinlaisena kirjoittajana, kirjoittamisen harrastajana, kuin että väittäisin olevani tekemieni töiden takia jonkinlainen ”kirjailija”. Tulevat työt saavat näyttää sen, onko minusta jossain vaiheessa niin aitoon ja luovaan itseilmaisuun, että voisin joskus kutsua itseäni kirjailijaksi.

Höpöttelyä röpötellessä

Mielestäni miehen ja naisen erottaa tietynlaisesta tavasta reagoida ja ajatella. Sanotaan myös, että naisilla on tunnepitoisempi luonne, jota en voi täysin kannattaa, koska olen nähnyt perhepiirissäni toisenlaistakin toimintaa ja pelkästään tunteiden takia. Naisia tulisi rohkaista väittämien esittämiseen ja vastuun kantamiseen yhteiskunnasta ja se tarkoittaa sitä, että jokaikinen pahan motiivin mukainen teko on miinusmerkki poliitikoille, jotka eivät osanneet ottaa vastuuta ja huolehtia kaikenlaisista eettisten motiivien mukaan toimivista ihmisistä. Tässä yhteydessä tulee myös käsitellä ihmisoikeuksien ja humaanisuuden tärkeyttä yhteiskunnan ja politiikan toimimisen kannalta. On kummallista, että minunkaltaiseni yksityishenkilö, jonka kautta en millään erotu toisista yksityishenkilöistä, voi joutua kuuntelemaan väkivaltaan liittyviä uhkauksia. Minulla ei ole minkäänlaista poliittista merkitystä, koen itseni pelkästään vapaa-ajattelijaksi, joka pyrkii aina korostamaan oikeudenmukaisuutta omissa toimissaan ja vastuun kantamista teoistaan, ja niin sen on oltava myös, jos on sattumalta päässyt poliittiseen asemaan. Mielestäni naisen ja miehen erottaa toisistaan myös autonomia sekä suhtautuminen ja kykeneminen vastuun ottoon ja vallankäyttöön. Suuri osa eduskunnan naispoliitikoista eivät ole vallan käytön ja huolehtimisen asteelta millään tavalla yksityishenkilöstä erottuvammalla asteella. Toisin sanoen eivät ota minkäänlaista vastuuta etenkään eettisyyden kannalta. Mielestäni tekeminen ja tekemisen antaminen eivät poikkea suurilta osin miltään. Mielestäni naisia tulisi rohkaista vallankäyttöön, vaikka siihenkin tulisi ensisijaisesti hommata sellaisia naisia, joilla on taipumusta vapaa-ajatteluun. Tavallista on tämä: kun toistuu jossain epäoikeudenmukaisuus niin tavallinen nainen kokee siitä myötätuntoa hävinnyttä kohtaan, mutta pian, kun hierarkkinen vanhojen aikojen valtajärjestelmä toistuu sukupolvesta toiseen, niin voidaan huomata, että kun valtaa hallussaan pitävä taho kertoo julkisesti ettei toisesta tarvitse välittää, muuttuvat naiset reaktioltaan entiselleen – valta kertoo ettei tarvitse välittää. Kuitenkin joitakin ilahduttavia poikkeuksia on, mutta tällaiset naiset edustavat enemmän yksilöä kuin kollektiivia ja vapaa-ajattelua ennen vallassa olevia vallan symboleita ja iänaikuisia valtajärjestelmiä. Naisten vastuun ja vallan oton takia, pitää naisia rohkaista kouluttautumaan mutta etenkin kehittymään riippumattomassa ajattelussa. Ongelma on vain se, että tällaisia naisia ei ole kovin paljon. Ja toisaalta naisilla on taipumus mukautua lähellä olevien ihmistensä ajatuksien ja arvojen kokonaisuuteen. Toisin sanoa, naiset ovat alttiimpia vaikutteellisuudelle ja kommentaariaatille, jonka ulkojäsenyys tekee ihmisen epävapaaksi. Toisaalta kommentaariaatin jäsenyys sopii hyvin vallattomille naisille, koska he hallitsevat tulkinnan ja kommentoinnin, joiden kohteena tavallisesti on miesalkuperäinen valtajärjestelmä ja miehen tapa toimia. Voidaan ottaa esimerkiksi Sanna Marin, joka vaalitenteissä räksytti ja nalkutti enemmän oikeiston periaatteita vastaan, kuin olisi itse ilmaissut jotain omaperäistä arvojen tasolla. Tässä nähdään, että naiset hankkivat arvonsa ja ajatuksensa ympärillään olevan kollektiivin kautta, ja tästä johtuu todennäköisesti koko postmodernin idea. Filosofiastakin on tullut tulkintaa ja arvostelua sen sijaan että joku haluaisi muodostaa omaa ajatteluaan. Tämäkin todennäköisesti johtuu siitä, että feministit hehkuttaessaan naisen paremmuutta suhtautuvat vartalon tulkintaan ja muuhun subjektiiviseen roskaan, jota tulee näiden feministi-punavihreiden toitottamista äänimasiinoista koko ajan. Voidaan esimerkiksi ajatella Sanna Marinia ja Li Anderssonia, joista jälkemmäinen on ilmiselvästi ajattelija jopa jossain vapauden asteessa, niin Marin edustaa perinteistä naista, joka voi juuri demareiden sapluunassa tapahtuvan huutoäänestyksen kautta tulla nykypäivänä esiin ja jopa pääministeriksi. Mutta, kuten olen sanonut: priimukset ja pääministerit eivät ole harvinaisia – niitä tulee tuon tuostakin (ja koulussa vudoden välein) uusia. Minun mielestäni ei ole kovinkaan uskottavaa, jos nimenomaan naisen sielumaailman kautta toimiva nainen yrittää opeteltujen maneerien ja papukaijan tavalla toistettujen mussutuksien kautta vaikuttaa muunlaiselta kuin mitä tosi asiassa on. Miehellä ja naisella pitää olla henkistä maskuliinisuutta, että he voisivat olla itsenäisiä, järkeviä ja tarvittaessa kyvyllisiä kantamaan vastuuta. Aika on siis naisten ylivallan mukaan muuttanut etenkin sellaisia instituutioita, joissa oli perinteisesti ollut enemmän miehiä, ja kyse ei ole siitä,, että esimerkiksi itse haluaisin pitää naisia poissa esimerkiksi filosofiasta, mutta se on varmaa, että postmodernisuus-höpötyksen ja filosofian tulkinnaksi ja kommentaariksi alentamisen kautta tavallisen ja vallattoman naisen suuntautuminen filosofiaan johtaa siihen että filosofia vähitellen naisistuu ja sen koko Sokrateelta tuleva alkuperäinen muoto muuttuu. Eli Levinaalta tuleva ajatus on se, että jokaikinen ihminen maailmassa on yhdessä ja erikseen vastuussa kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta. Politiikka tulisi tuoda pois päättäjäsaleista ja kehottaa poliitikkoja kohtaamaan enenmän kannattajia ja tukemaan omakohtaisesti eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden tilan parannusta yhteiskunnassa ja maailmassa. Mielestäni hyvinvointi on monimuotoinen ja moniulotteinen asia, jota ei esimerkiksi rahan tunkeminen kehityssmaihin suuremmin paranna. Voimakastahtoiset ja sellaiset, jotka ovat kykeneviä ottamaan vastuuta, tulisi Suomen kaltaisessa maassa korostaa myös naisten voimaantumista. Eli esimerkiksi Sanna Marin on omaksunut tyylinsä suoraan aiemmilta eduskunnassa olleilta, eli on toisin sanoen yksilöllisen ajattelun vastaisesti omaksunut eduskunnalta kollektiivina paljon julkisesta kuvastaan. Toisaalta Li Andersson poikkeaa Marinista jonkin verran. Oli pienen asian sanoakseni sympaattista, kun romutransu Markus Kuotesaho kävi eduskunnassa juttelemassa tiettyjen poliitikoiden kanssa, oli Andersson ainoa, joka nojasi romutransua päin, ja oli mielestäni eniten läsnä oleva politiikan edustaja tuossa jaksossa. Banaali välinpitämättömyys on vallattomien tarve painaa itsensä yläpuolella oleva alas, ja on mielestäni alkukantaista, että yksin toimivaa ja itseensä luottavaa kohdellaan eri tavalla kuin lähimpään kollektiiviin kuuluvaa ihmistä. Eli voidaan ihmisten sosiaalisuuden syytä tulkitessa sanoa, että monesti se on pelkoa yksin jäämisestä ja oman sanojensa mitättömäksi tekemisestä. Minä olen tyytyväinen yksinoloon, enkä toivo siihen muutosta. En yritä olla tavallinen enkä myöskään erilainen. Teen päätelmät mielestäni sellaisella tasolla, joka ei millään tavalla kollektiiviin ja yleiseen mielipiteeseen liity. Olen sen todennut aiemminkin, että on kuvottavaa erotella naisia ja miehiä ryhmiin heidän genitaaliensa eroavaisuuden kautta. Voi olla niin, että naiset ovat olleet historiallisesti niin vähän ajan poliittisessä päätöksenteossa mukana, että heidän suuri enemmistö ei pysty samaan poliittiseen arvojen kehittämiseen ja itsenäiseen poliittiseen ajatteluun kuin suuri osa miehistä. Kuitenkin on sanottava, että henkisesti maskuliinisia ihmisiä on maailmassa yhtä paljon kuin henkisesti feminiinisiä. Eli sopivan luonteen omaava nainen sopisi hyvin vaikka presidentiksi asti, mutta sukupuolia tulisi samanaikaisesti tarkastella rehellisemmällä tavalla. Mies ja nainen poikkeavat toisistaan etenkin henkisen sukupuolen kautta. Tavallisesti merkittäviin asemiin päässeet naispoliitikot ovat olleet enemmän maskuliinisiä kuin feminiinisiä. Esimerkkinä nyt vaikka Margaret Thatcher, joka tuli aina toimeen paremmin miesten kuin naisten kanssa, ja joka esimerkiksi Falklandin sodan aikana, kuunteli kenraaleita ja amiraalejaan enemmän kuin oman Konservatiivisen puolueen jarrumiehiä. Mielestäni Elina Valtonen voidaan myös laskea uskottaviin naispoliitikkoihin Suomessa. Eli naisten ei tulisi juosta pois oman asemansa sisältävästä vastuusta ja oikeudenmukaisuuden ja eettisyyden aatteista. Poliitikkojen on kannettava vastuuta vaikka voidaankin määritellä valmiiksi säännökseksi että eduskuntaankin pääsisi vasta tietynlaisen filosofisen etiikan kurssin kautta. Nainen ja mies poikkeavat siis tavallisesti etenkin ajattelun ja resilienssin kautta. Naiset ovat olleet niin pitkään miehisen valtajärjestelmän alaisuudessa, että sen takia heillä ei ilmene yhtä paljon vapaata ajattelua kuin miehillä. Voidaan esimerkiksi nähdä kaikkien suurimpien filosofien ja tieteiilijöiden olleen miehiä. Naiset ovat sosialistien takia niin suuresti asetettu herkempään nostatusaemaan, jossa heitä pidetään heikompana eikä tasa-arvoista järjestystä tunneta. Eli naisten suosiminen jonkinlaisen heikkouden takia aiheuttaa sen, etteivät he koskaan pysty olemaan miehen kanssa samalla viivalla. Mielestäni positiivinen diskriminalisointi ei ole Suomessa toivottavaa, koska se mudostaa yksioikoisia kategorioita, jotka asemat tekevät ihmiset alttiimmaksi merkitysvallalle. Kaikkia yhteisöjä ja yksilöitä tulisi rohkaista pyrkimään itsellisyyteen ja olemaan ottamatta arvoja ja ajatuksia muilta kollektiivin jäseniltä. Itselähtöisyyden ja itsekriittisyyden tulisi olla täerkeitä periaatteita, joita voitaisiin opettaa jo koulussa käyttöön otettavalla arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikillä, Asenteiden arvojen ja arvostelukyvyn kritiikin tulee olla katsomusaine, joka samalla korostaisi myös luovuutta, luovaa osallistumista ja olisi samalla jonkinlaista kansalaistaitoa, jota filosofian oppiminen korostaisi merkityksessään. Voidaan sanoa, että koko filosofian järjestelmäni on muodostunut halusta hallita ympärillä olevaa maailmaa. Se ei ole tarkoitettu hyötymisen tarkoitukseen. Monesti menestys jollakin tavalla houkuttaa kaikenlaisia hupakoita, jota voi välillä hieman hyödyntää vaikka olen aina kokenut, etten sovi jatkuvaan yhteistalouteen naisen kanssa. Toisaalta aspergerihmisen on väitetty hermoston ja aivojen poikkeeamisen kannalta muistuttavan äärimmäistä maskuliinista ajattelua ja päätöksentekoa. Eli toisin sanoen: feminiinisellä tavalla ajattelevat ihmiset eivät tavallisesti ole pioneerimaisia uudistajia, vaan jälkijoukot sopivat heille paremmin. Uudistajat ovat tavallisesi älyllisesti kyvykkäitä tyyppejä, joilla on taipumusta epäsosiaalisuuteen. Suuruus ei löydy maailmassa toisia ja kollekttiivia seuraten. Nykyaikainen sosiaalisuuden korostaminen joka tilanteessa, tekee ihmisistä merkityksettömiä ja ihmisten ajattelusta pinnallista ja merkityksetöntä. Ontokraattinen järjestelmä perustuu siihen miten vapaus ja vastuu vuorottelevat yhteiskunnassa ja ihmisten heikkouden takia solmittujen sosialistiyhteisöjen kautta. Eli on olemassa hyvääkin sosiaalisuutta, mutta sen pitää olla itselähtöistä ja yksilöistä alkavaa. Mielestäni postmodernin käsitettä ei tarvita, koska ainakin minun läppäristäni lähtee tällä hetkellä itsenäistä ajattelua, enkä katso edustavani postmodernistista älyttömyyttä. Mielestäni voidaan sanoa, että kun historioitsijat ovat tavallisesti määritelleet myöhemmin jonkun ajan merkitsevän jotain, niin on sanottava, etteivät nämä kulttuurikaudet kuitenkaan ole määritellyt ihmisluontoa ja -luonnetta. Olisi älyllisen rehellisyyden kannalta suotavaa ettei kaikkea määritellä kulttuurikausien mukaan, sillä perustavimmat kardinaalihyveet ovat syntyneet jo antiikissa yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Eli voidaan myös sanoa, että kirkolliset instituutiot ja niiden painavuus on vähentynyt huomattavasti, että ne ovat olleet aiemmin jossain keskiajalla todella suuressa roolissa. Mielestäni olisi tavoitteen arvoista, jos yhteiskunnalliset instituutiot muistuttaisivat ja palvelisivat etenkin vapaita yksilöitä. Yhteiskunnan toiminnot ovat sisällytetty vapaisiin instituutiohin, jotka eivät manipuloi arvoja arvoinstituutioihin ja niiden tukijoihin, jotka ovat tuki-instituutioita. Sillä oikeat arvot ovat itsestään selviä, itselähtöisiä. Tuki-instituutiot valvovat arvoinstituutioita ja estävät instituution arvoihin puuttumisen. Vapaa yhteiskunta ja vapaa ihminen muodostavat tunnustushierarkian ja siinä on siis merkittynä instituutioiden ja asioiden tasolla kollektiivit, siinä järjestyksessä ylhäältä alas, jossa ensimmäisenä huipulla on vapaim instituutio ja siihen johtavat arvot. Eli mielestäni kristillinen lähimmäisenrakkaus on vapautta, koska siihen ei pakoteta, ja sen takia uskonnolliset instituutiot ovat korkeimmalla paikalla tunnustushierarkiassa. Ihanteellisin tilanne olisi se, kun kaikki instituutiotasot muuttuisivat vapaaksi, vaikka voidaankin katsoa että alimmalla tasolla tasolla tunnustushierarkiassa on ruokaan liittyvät asiat, vaikka voidaankin sanoa, että esimerkiksi syömistä voi harvemmin valita, mutta kapitalismi on tuonut vaihtoehtoja syömiseen ja Suomessakin voi syödä vaikka vegaanina tai muiden maailman maiden ruokaa. Eli instituutio kehittyy sen myötä kuinka paljon valinnanalaisuutta siihen mahtuu. Ihminen suhtautuu loppujen lopuksi, jos hänellä on pienintäkään yksilöllisyyden tasoa, ihmisiin yksilöllisesti. Siitä kun filosofia, uskonto, taide ja tiede ovat aina olleet jonkinlaisen kollektiivista poikkeamisen tulosta, voi tehdä monta päätelmää. Tiedettä on perinteisesti arvosteltu Suomessa Pohjanmaan Raamattu-vyöhykkeellä. Tuokin johtuu siitä, että jotkut kuvittelevat oman todellisuutensa olevan kaikkia muita parempia. Uskovaiset katsovat, että uskonto on juuri se, jota pitäisi myötäillä kaikissa asioissa. Se on kuitenkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilanne, että suurin osa esimerkiksi pappiskunnasta hyväksyy tärkeimmät liberaaliset uudistukset, jotka nekin tulivat Suomessa lakiin paljon myöhemmin kuin esimerkiksi läntisessä naapurissamme.

Puhe Professori Reinhold von Beckerin stipendeillä palkittaville Kangasniemen Beckerin koulussa 3.6.2023

Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun vuoden 2023 palkittaville, muille oppilaille ja opettajille Hyvät nuoret Kilpailu tänä vuonna koski nuorten elinalueiden lähellä asuvia eläimiä ja niiden suojelua. Uskoimme, että aihe on ajattelunhaluista ja osallistuvaa nuorisoa puhutteleva. Etenkin ihmistä lähellä asuvien eläinten suojelu on elintärkeää monimuotoisen luonnon ylläpitämisen kannalta. Greta Thunberg Ruotsissa, joka kuului toimintansa alkuvaiheessa teidän ikäluokkaanne, on tuonut luonnosta huolehtimista myöskin maailmanlaajuisten medioiden ja valtakuntien päättäjien tietoisuuteen. Uskon, että ainakin osa teistä on tietoinen Thunbergin toiminnasta edellisinä vuosina. Hänen toimintansa voi osoittaa, että kouluikäinen voi haastaa maailman mahtavimmat toimintaan monimuotoisemman elämän säilyttämiseksi. Aikaisemmin Suomessa tätä suuntausta edusti etenkin kalastaja Pentti Linkola. Esimerkiksi näiden kahden aiemmin mainitun mukaan luonnosta huolehtiminen on itsestäänselvyys, eikä vain jonkinlainen valinta. Linkolasta voidaan lisäksi mainita, että hänen luontoa kohtaan suuntaama kiinnostus ei rajoittunut vain kuivakkaisiin juhlapuheisiin, vaan hän harjoitti muun muassa vuosikymmenet lintujen rengastamista ja niiden asuinpaikkojen kartoittamista. Lisäksi Linkola osti oman luonnoperintösäätiönsä nimissä satoja hehtaareita luonnonalueita, jotka hän tarkoitti pelkästään eläinten ja muun ei-ihmisperäisen luonnon alueeksi. Kirjoituskilpailuteksteistä on sanottava, että oppilaiden kirjoitukset olivat tänä vuonna kaunokirjallisesti vaikuttavia. Ensimmäisen palkinnon saavasta kirjoituksesta voi huomata, että kirjoittaja on kirjoittanut jo aikaisemmin ja siitä voi huomata, että kirjoittaja voi edetä kirjoittamisessa vielä pitkälle. Tarina on taitavasti sommiteltua ja se laajuudestaan huolimatta pysyy hyvin kasassa. Hänen tekstinsä on kovin elävää ja saa ajattelemaan luonnon suojelemista. Hänen tulevaisuuden kirjoituksiaan voidaan varmasti tutkiskella suurella mielenkiinnolla. Toisen kirjoittajan kirjoitus on kaunokirjallisesti taitavasti kirjoitettu, ja palokärjen naputtamisen ja teknologian naputtamisen vertaus on hienosti tehty. Teksti antaa lukijalle ajattelemisen aihetta sekä luonnon että teknologian kannalta. Erään lukijan mielestä teksti aiheutti myös tietynlaisen vau-efektin. Kirjoittaja on myös ainoa varsinaisilla palkntosijoilla tänä vuonna palkittu poika. Kolmannen kirjoittajan teksti on kaunis ja koskettava runo, joka päättyy dramaattisella tavalla ja on kielellisesti onnistunut. Kirjoitus antaa hyviä viitteitä kirjoittajan lyyrisistä taidoista. Kirjoitus on myös lisäksi hyvin onnistunut kielellisesti. Kirjoituksien taso oli tänä vuonna todella korkea. Nuoret ilmaisivat sen, että he ovat perehtyneitä kilpailun aiheeseen. Kolme ensimmäistä saavat aikaisempien vuosien tapaan rahapalkinnon. Neljä seuraavaa saavat myös aikaisempien vuosien tapaan lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan. Von Becker-suvun lautakunta jatkaa kirjoituskilpailun järjestämistä myös tulevina vuosina. Lopuksi haluan toivottaa palkituille, muille oppilaille ja opettajille antoisaa kesälomaa! Von Becker-suvun palkintolautakunnan puolesta Olli von Becker