Olen kirjoittanut viime aikoina vähän. Syy tähän löytyy varmasti ryssän hyökkäyksestä Ukrainaan. Sanat ja teoriat jäävät pienelle huomiolle silloin, kun ihmiset taistelevat oman olemassaolonsa ja henkensä puolesta. Myös Suomeen kohdistuva paine on saanut itseni ajattelemaan entistä enemmän sotaa ja uhrautumista Suomen vapauden puolesta. On selvää, että yksilön olemassaolo ja hänen oma ajattelunsa, etenkin sen yleinen arvo vähenee silloin, kun aseet kaivetaan esiin. Olen sanonut sen läheisilleni jo usean kerran viime viikkojen aikana, että minä tulen taistelemaan loppuun asti, jos ryssän aggressio kohdistuisi myös Suomeen. On selvää, että tällainen poikkeustila aiheuttaa sen, ettei omiin ajatuksiin voi niin suurella painoarvolla keskittyä. Kuitenkin on kirjoitettava siitä, mikä on sankarillisuuden merkitys esikuvana toisille ihmisille. Kun ihminen antaa oman henkensä laajemman kokonaisuuden puolustamisen hyväksi, herättää se myös muissa ihmisissä halua uhrautumiseen. On sanottava, että elinaikanani eikä useamman muun elinaikana ole koettu vastaavanlaista tilannetta. Paine kohdistuu myös Suomeen niin kauan kunnes olemme Naton jäseniä ja huomioiden Venäjän nykyisen johtajan ja tilanteen, mahdollisesti myös Natoon liittymisen jälkeen. Kuitenkin on selvää, että mikäli Suomi ei liity Natoon, suuntautuu uhka Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä seuraavaksi Ukrainan jälkeen meihin. Tässä tilanteessa on turhaa puhua minkäänlaisesta liittoutumattomuuden takaamasta turvallisuudesta. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, koska Putin haluaa palauttaa Suur-Venäjän rajat entiselleen. Jos tuntee Suomen lähihistoriaa, voi tajuta sen, mihin ryhmään Putin on meidätkin laskenut. Putin ei ole vielä uskaltanut hyökätä Natoa kohtaan ainakaan muuten kuin sanojen välityksellä. Kuitenkin hän on ilmeisesti siinä tilassa, että hänestä voi jopa luulla sitäkin tulevassa. Kuitenkin Natoon liittymisen myötä Suomi saisi suurimman puolustusliiton tuen itselleen ja takeen siitä, ettei Suomi jäisi Venäjän mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa yksin. Sankarillisuus on etenkin oman hyvän uhraamista korkeamman tavoitteen edessä. Suurvenäläisen aggression kohdistuessa Suomeen sankareita tullaan tarvitsemaan. Ukrainalaiset eivät ole koskaan pitäneet ryssistä ja heidän mentaliteetistaan. Ukraina on aina suuntautunut Venäjän sijasta Eurooppaan. Sankarillinen presidentti Zelenskyi on omalla esimerkillään saanut Ukrainan kansan taistelemaan omaa ikiaikaista alistajaansa ryssää vastaan. Vaikka se voisi vaikuttaa karkealta esimerkiltä huomioiden tätä seuranneita tapahtumia, ottivat ukrainalaiset toisen maailmansodan aikaankin edenneet saksalaiset iloiten vastaan. Tämän voidaan kuitenkin katsoa johtuneen etenkin siitä, koska ukrainalaiset olivat kansanluonteeltaan aina olleet neuvostoliittolaista kommunismia vastaan. Saksalaiset eivät arvostaneet ukrainalaisten iloa tarpeeksi ja tekivät sen takia hirmutekoja myös Ukrainassa. Tällä hetkellä näitä tekoja siellä toistaa ryssä. Naisia ja lapsia tapetaan ja raiskataan. Rauhallisia asuinseutuja, joilla ei ole minkäänlaista sotilaallista merkitystä tuhotaan ohjuksin ja pommein. Kuitenkaan ukrainalaisten puolustustahtoa ei tulla murtamaan. Kyseessä on monikymmenmiljoonainen kansa, joka ei tietysti kuitenkaan ole monomaanisesti suuntautunut pohjoisen naapurinsa tavoin suurentamaan armeijaansa tavallisen ihmisen nälän ja kurjuuden kustannuksella. Kun ihminen antaa henkensä kansansa tulevaisuuden ja hyvinvoinnin eteen, ei se tule koskaan olemaan uhri, jolla ei olisi merkitystä. Nuoret miehet ovat maailmanhistoriassa aina kantaneet suurimmassa määrin tuon uhrin asemaa ja on selvää, että sillä on merkitystä ajasta aikaan. Pelkäsin rauhantilassa sotaa. Nyt en pelkää, vaan rohkeuteni on lisääntynyt lisääntymistään. On selvää, että poikkeustilassa kaikkien tulee yhtyä samanlaisten tavoitteiden taakse. Tällaisessa tilanteessa, jossa esimerkiksi lähes kaikki suurimmalta osin oikeistolaisesti suuntautuneet facebook-kaverinikin kirjoittavat pääasiassa sodan uhkasta, ryssästä ja Natosta, jäävät omat vaillinaiset ajatukset, sanat ja kirjoitukset vähemmälle arvolle ja niiden pitää jäädä. Kuitenkin tulen tässäkin tilanteessa pyrkimään jatkamaan myös ajatustoimintaa, vaikka suuntautuminen sotaan on varmasti lähes kaikilla muillakin ihmisillä korvan takana. Joillakin sodan uhka tuottaa pelkoa tulevaisuuden suhteen. Minä olen kuitenkin havainnut, että itselleni se on tuonut enemmänkin vain uhrivalmiutta ja halua antaa oma vähäinen merkitykseni korkeamman merkityksen eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti