Kävin äitini kanssa Pariisissa parin vuoden tauon jälkeen. Matka oli yleiseltä luonteeltaan antoisa, vaikka omat vaikeutensa siihen sisältyi. Kävimme mm. Musee d'Orsayssa, Picasson museossa, Shakespeare and Companyssa, Le Progres-baarissa, Les Philosophes-baarissa, Balzacin monumentilla, Adolf von Beckerin asuinseuduilla Montmartressa, istuskelemassa Jardin du Luxembourgissa ja muualla. Matkaan vaikutti selkeästi lääkitykseni, joka mielestäni tekee minut herkemmäksi ympäristöille ja ihmisille. Yksi matkaan vaikuttava tekijä oli se, etten osaa vieläkään lausua ranskaa Pariisin ympäristön Ile de Francen aksentilla, ja äitinikin on käynyt pitkän ranskan lukiossa mutta puhui pääosin matkalla vain englantia. Aikaisempiin suunnitelmiini kuului Pariisiin muuttaminen, mutta olen tullut tämän matkan pohjalta uudelleenharkittua sitä. Koska osaan ranskaa paremmin saksaa ja englantia, on tullut mieleeni muuttaa mieluummin vaikka Saksaan tai Englantiin Pariisin sijasta. Jotkut pariisilaisista ihmsistä osaavat olla töykeitä ja ylimielisiä etenkin sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät puhu ranskaa, he kuvittelevat monessa tapauksessa, ettei turisti ymmärrä myöskään heidän niin sanotusti päälle tekemiään ranskankielisiä kommentteja, jotka voivat olla hyvin loukkaavia ja ylimielisiä. On sanottava uudelleen, että nykyinen lääkitykseni tekee minut herkemmäksi, ja vaikka olen käynyt yli kymmenen kertaa Pariisissa aiemmin ja olen asunutkin siellä noin puolen vuoden jakson, ja olisin asunut siellä vielä pidempäänkin, ellen olisi joutunut Suomessa hoitoon, vaikutti tämä asia eli ihmisten töykeys itseeni paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Minulle tuli sellainen kuva etenkin hyvin toimeentulevista porvarillisista ranskalaisista, että he huomattuaan toisen ihmisen ulkopuolisuuden, vetäytyvät oman kulttuurinsa ja kielen taakse ja voivat alkaa suhtautua alentavasti ulkopuolista ihmistä kohtaan. Kuitenkin poikkeuksia on, ja monesti maahanmuuttajataustaiset ihmiset voivat olla joviaalisempia ja puhua mieluummin englantia, etenkin aasialaistaustaiset ihmiset ovat kohteliaita ja kielitaitoisia, kuten tietysti miltei missä paikassa hyvänsä. On tietysti selvää, että oli missä paikassa hyvänsä, on paikallista kieltä osattava, en siis sano, että esimerkiksi Ranskassa tulisi pärjätä englannin kielellä. Mielestäni Pariisi on hyvin kova ympäristö, ja onhan suuri osa ranskalaisesta rahvaasta kommentaariaattia, jotka eivät kiinnitä huomiota itseensä ja omiin virheisiinsä, vaan naureskelevat ja pilkkaavat jotenkin poikkeavaa ihmistä. Sain matkalta ostettuani kaiken mitä tarvitsin, ainoastaan hotellin lähellä olisi ollut Lacosten myymälä, josta olisi voinut ostaa uudet kengät, mutta toisaalta saahan niitä Suomestakin. Ostin matkalta lähinnä kirjoja, sikareita, viinaa ja makeisia, vaikka toisaalta ostin myös jonkin verran taide-esineitä. Katsoin hotellissa äitini pilkatessa Markus Kuotesahon seikkailuita Pariisissa, ja on sanottava, vaikka en katso edustavani Kuotesahon matkailijatyyppiä, että hänen analyysinsä ranskalaisista ihmisistä, jonka mukaan he ovat ”epäkohteliaita sikoja”, on jossain mielessä paikkansa pitävä. Ranskalaiset kokevat olevansa niin poikkeavia, että kaikki ulkopuoliset ja esimerkiksi suomea solkottavat ihmiset ovat heidän mielestään suoraan heitä alemmalla tasolla. On mieleeni tullut myös Helsinkiin muuttaminen ulkomaille muuttamisen lisäksi. Toivoisin myös olevani nuorempi, ettei tiettyjä asioita tarvitsisi ottaa niin vakavasti. Olin nuorempana kovanahkaisempi ja aktiivisempi. Herkkyys ja luovuus luonnehtii nykyisin olemustani, ja lääkityksen aiheuttama korostunut herkkyys on aiheuttanut sen, että joudun nykyään juomaan entistä enemmän viinaa tämän herkkyyden hallitsemiseksi. Ja kun viinaa ei pitäisi periaatteessa tämän lääkityksen kanssa juoda, on hermostoni varmaan jo rappeutunut ja äo:ni laskenut. Pariisissakin tuli taas dokattua baareissa ja brasserioissa sekä myös hotellilla, jossa sitä yleensä tuli lopuksi otettua niin paljon, että sammumistila kohtasi miltei joka ilta illan lopuksi. Kun olen muutamaan otteeseen asunut Saksassa, on minua pidetty niin kuin asiat ovatkin, henkilönä, jonka esivanhemmat ovat lähteneet Saksasta, ja minut on koettu emämaahan palaavana ”sudeettisaksalaisena”. Englannissa taas brittiläisen kulttuurin arvostustani ja anglofiilisyyttäni on aina pidetty arvossa. Tässä mielessä ilmapirii Pariisissa tuntui tällä matkalla täysin erilaiselta. Toisaalta sukulaiseni, esimerkiksi Anna Carolina Augusta von Becker ja Adolf von Becker ovat kirjoittaneet pitkiä aikoja Ranskassa asuessaan nimensä etuliitteeksi de-partikkelin eli he ovat kirjoittaneet nimensä de Becker, joka on varmaan heidän mielestään kuulostanut von Beckeriä sovinnollisemmalta ranskalaisiin ja ranskalaiseen kulttuuriin nähden. Minä en kuitenkaan aio kirjoittaa nimeni etuliitettä edes Ranskassa eri tavalla, vaikka olen suunnitellut ottavani nimeni osaksi erään esi-isäni von-etuliitteisen nimen, jossa von Beckerin jälkeen tulee väliviiva ja tuo nimi. Rahvas on varmaan vieläkin kateellisempi – voi tätä onnea! Ruoka oli matkalla hyvää, vaikka itse en jossain mielessä, varmaan maalaisuuttani, näekään samanlaisena ruoka- ja ravintolakulttuuria kuin ranskalaiset, jossa järjestelmässä ravintolaan mennään sen takia, jos siellä on jo valmiiksi paljon ihmisiä. Eli pitkään Pariisissa asuneet eivät pidä haitallisena sitä, jos ympärillä on paljon muita ihmisiä. Kun muistetaan lievä autismini, niin voidaan huomata mitä mieltä itse olen ympärillä olevista lukuisista ihmisistä. Äidilleni olen kiitollinen matkasta, koska pääsin monessa tilanteessa hänen siivellään ja kustantamana. Kuitenkin seura voisi joskus olla erilaista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti