En dikt

 Förflutna minnen

alltid skarade sinnen.

Sankarillisuudesta ja esikuvista

Olen kirjoittanut viime aikoina vähän. Syy tähän löytyy varmasti ryssän hyökkäyksestä Ukrainaan. Sanat ja teoriat jäävät pienelle huomiolle silloin, kun ihmiset taistelevat oman olemassaolonsa ja henkensä puolesta. Myös Suomeen kohdistuva paine on saanut itseni ajattelemaan entistä enemmän sotaa ja uhrautumista Suomen vapauden puolesta. On selvää, että yksilön olemassaolo ja hänen oma ajattelunsa, etenkin sen yleinen arvo vähenee silloin, kun aseet kaivetaan esiin. Olen sanonut sen läheisilleni jo usean kerran viime viikkojen aikana, että minä tulen taistelemaan loppuun asti, jos ryssän aggressio kohdistuisi myös Suomeen. On selvää, että tällainen poikkeustila aiheuttaa sen, ettei omiin ajatuksiin voi niin suurella painoarvolla keskittyä. Kuitenkin on kirjoitettava siitä, mikä on sankarillisuuden merkitys esikuvana toisille ihmisille. Kun ihminen antaa oman henkensä laajemman kokonaisuuden puolustamisen hyväksi, herättää se myös muissa ihmisissä halua uhrautumiseen. On sanottava, että elinaikanani eikä useamman muun elinaikana ole koettu vastaavanlaista tilannetta. Paine kohdistuu myös Suomeen niin kauan kunnes olemme Naton jäseniä ja huomioiden Venäjän nykyisen johtajan ja tilanteen, mahdollisesti myös Natoon liittymisen jälkeen. Kuitenkin on selvää, että mikäli Suomi ei liity Natoon, suuntautuu uhka Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä seuraavaksi Ukrainan jälkeen meihin. Tässä tilanteessa on turhaa puhua minkäänlaisesta liittoutumattomuuden takaamasta turvallisuudesta. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, koska Putin haluaa palauttaa Suur-Venäjän rajat entiselleen. Jos tuntee Suomen lähihistoriaa, voi tajuta sen, mihin ryhmään Putin on meidätkin laskenut. Putin ei ole vielä uskaltanut hyökätä Natoa kohtaan ainakaan muuten kuin sanojen välityksellä. Kuitenkin hän on ilmeisesti siinä tilassa, että hänestä voi jopa luulla sitäkin tulevassa. Kuitenkin Natoon liittymisen myötä Suomi saisi suurimman puolustusliiton tuen itselleen ja takeen siitä, ettei Suomi jäisi Venäjän mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa yksin. Sankarillisuus on etenkin oman hyvän uhraamista korkeamman tavoitteen edessä. Suurvenäläisen aggression kohdistuessa Suomeen sankareita tullaan tarvitsemaan. Ukrainalaiset eivät ole koskaan pitäneet ryssistä ja heidän mentaliteetistaan. Ukraina on aina suuntautunut Venäjän sijasta Eurooppaan. Sankarillinen presidentti Zelenskyi on omalla esimerkillään saanut Ukrainan kansan taistelemaan omaa ikiaikaista alistajaansa ryssää vastaan. Vaikka se voisi vaikuttaa karkealta esimerkiltä huomioiden tätä seuranneita tapahtumia, ottivat ukrainalaiset toisen maailmansodan aikaankin edenneet saksalaiset iloiten vastaan. Tämän voidaan kuitenkin katsoa johtuneen etenkin siitä, koska ukrainalaiset olivat kansanluonteeltaan aina olleet neuvostoliittolaista kommunismia vastaan. Saksalaiset eivät arvostaneet ukrainalaisten iloa tarpeeksi ja tekivät sen takia hirmutekoja myös Ukrainassa. Tällä hetkellä näitä tekoja siellä toistaa ryssä. Naisia ja lapsia tapetaan ja raiskataan. Rauhallisia asuinseutuja, joilla ei ole minkäänlaista sotilaallista merkitystä tuhotaan ohjuksin ja pommein. Kuitenkaan ukrainalaisten puolustustahtoa ei tulla murtamaan. Kyseessä on monikymmenmiljoonainen kansa, joka ei tietysti kuitenkaan ole monomaanisesti suuntautunut pohjoisen naapurinsa tavoin suurentamaan armeijaansa tavallisen ihmisen nälän ja kurjuuden kustannuksella. Kun ihminen antaa henkensä kansansa tulevaisuuden ja hyvinvoinnin eteen, ei se tule koskaan olemaan uhri, jolla ei olisi merkitystä. Nuoret miehet ovat maailmanhistoriassa aina kantaneet suurimmassa määrin tuon uhrin asemaa ja on selvää, että sillä on merkitystä ajasta aikaan. Pelkäsin rauhantilassa sotaa. Nyt en pelkää, vaan rohkeuteni on lisääntynyt lisääntymistään. On selvää, että poikkeustilassa kaikkien tulee yhtyä samanlaisten tavoitteiden taakse. Tällaisessa tilanteessa, jossa esimerkiksi lähes kaikki suurimmalta osin oikeistolaisesti suuntautuneet facebook-kaverinikin kirjoittavat pääasiassa sodan uhkasta, ryssästä ja Natosta, jäävät omat vaillinaiset ajatukset, sanat ja kirjoitukset vähemmälle arvolle ja niiden pitää jäädä. Kuitenkin tulen tässäkin tilanteessa pyrkimään jatkamaan myös ajatustoimintaa, vaikka suuntautuminen sotaan on varmasti lähes kaikilla muillakin ihmisillä korvan takana. Joillakin sodan uhka tuottaa pelkoa tulevaisuuden suhteen. Minä olen kuitenkin havainnut, että itselleni se on tuonut enemmänkin vain uhrivalmiutta ja halua antaa oma vähäinen merkitykseni korkeamman merkityksen eteen.

Runo

Tuska menetetyn rakkauden alttarilla

Hän ei antautunut minulle ystävällisesti

niin kuin moni ennen häntä

hän otti siveltimen käteensä ja maalasi

minulle kuvan rakkaudesta, joka ei toteutunut

se oli niin rauhallinen ja lämpöisä

kuin syli, jota en tavoittanut rauhallisesti

kuin toive, joka oli lopulta liian paljon

kuitenkin toivon vielä jotain

jonka vain sinä voit minulle antaa

voisimme kutitella toisiamme rauhassa

antaa uudelle toivolle suunnan päillämme

joita seppeleet koristavat tietämättämme

ylimystön on yhdyttävä ja noustava

koska toivetta ei ole annettu muille

se voisi olla jotain niin ylevää ja suurta

kuitenkin yksinkertaista ja pyyteetöntä

jotain sellaista, jonka vain sinä – niin kaunis -

ja poikkeava voit tietää

minun ruumiini on niin arvoton ja tumma

mutta voisimme löytää toisemme uudessa elämässä

jonka rakentaisimme yhdessä ja rauhassa

nouskaamme siis ja rakastakaa

toisiamme,

jos haluat nähdä toivomme

joka loistaa edessämme kaikesta huolimatta

niin selkeänä ilman selitystä vaiheista

Pariisissa, taas

Kävin äitini kanssa Pariisissa parin vuoden tauon jälkeen. Matka oli yleiseltä luonteeltaan antoisa, vaikka omat vaikeutensa siihen sisältyi. Kävimme mm. Musee d'Orsayssa, Picasson museossa, Shakespeare and Companyssa, Le Progres-baarissa, Les Philosophes-baarissa, Balzacin monumentilla, Adolf von Beckerin asuinseuduilla Montmartressa, istuskelemassa Jardin du Luxembourgissa ja muualla. Matkaan vaikutti selkeästi lääkitykseni, joka mielestäni tekee minut herkemmäksi ympäristöille ja ihmisille. Yksi matkaan vaikuttava tekijä oli se, etten osaa vieläkään lausua ranskaa Pariisin ympäristön Ile de Francen aksentilla, ja äitinikin on käynyt pitkän ranskan lukiossa mutta puhui pääosin matkalla vain englantia. Aikaisempiin suunnitelmiini kuului Pariisiin muuttaminen, mutta olen tullut tämän matkan pohjalta uudelleenharkittua sitä. Koska osaan ranskaa paremmin saksaa ja englantia, on tullut mieleeni muuttaa mieluummin vaikka Saksaan tai Englantiin Pariisin sijasta. Jotkut pariisilaisista ihmsistä osaavat olla töykeitä ja ylimielisiä etenkin sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät puhu ranskaa, he kuvittelevat monessa tapauksessa, ettei turisti ymmärrä myöskään heidän niin sanotusti päälle tekemiään ranskankielisiä kommentteja, jotka voivat olla hyvin loukkaavia ja ylimielisiä. On sanottava uudelleen, että nykyinen lääkitykseni tekee minut herkemmäksi, ja vaikka olen käynyt yli kymmenen kertaa Pariisissa aiemmin ja olen asunutkin siellä noin puolen vuoden jakson, ja olisin asunut siellä vielä pidempäänkin, ellen olisi joutunut Suomessa hoitoon, vaikutti tämä asia eli ihmisten töykeys itseeni paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Minulle tuli sellainen kuva etenkin hyvin toimeentulevista porvarillisista ranskalaisista, että he huomattuaan toisen ihmisen ulkopuolisuuden, vetäytyvät oman kulttuurinsa ja kielen taakse ja voivat alkaa suhtautua alentavasti ulkopuolista ihmistä kohtaan. Kuitenkin poikkeuksia on, ja monesti maahanmuuttajataustaiset ihmiset voivat olla joviaalisempia ja puhua mieluummin englantia, etenkin aasialaistaustaiset ihmiset ovat kohteliaita ja kielitaitoisia, kuten tietysti miltei missä paikassa hyvänsä. On tietysti selvää, että oli missä paikassa hyvänsä, on paikallista kieltä osattava, en siis sano, että esimerkiksi Ranskassa tulisi pärjätä englannin kielellä. Mielestäni Pariisi on hyvin kova ympäristö, ja onhan suuri osa ranskalaisesta rahvaasta kommentaariaattia, jotka eivät kiinnitä huomiota itseensä ja omiin virheisiinsä, vaan naureskelevat ja pilkkaavat jotenkin poikkeavaa ihmistä. Sain matkalta ostettuani kaiken mitä tarvitsin, ainoastaan hotellin lähellä olisi ollut Lacosten myymälä, josta olisi voinut ostaa uudet kengät, mutta toisaalta saahan niitä Suomestakin. Ostin matkalta lähinnä kirjoja, sikareita, viinaa ja makeisia, vaikka toisaalta ostin myös jonkin verran taide-esineitä. Katsoin hotellissa äitini pilkatessa Markus Kuotesahon seikkailuita Pariisissa, ja on sanottava, vaikka en katso edustavani Kuotesahon matkailijatyyppiä, että hänen analyysinsä ranskalaisista ihmisistä, jonka mukaan he ovat ”epäkohteliaita sikoja”, on jossain mielessä paikkansa pitävä. Ranskalaiset kokevat olevansa niin poikkeavia, että kaikki ulkopuoliset ja esimerkiksi suomea solkottavat ihmiset ovat heidän mielestään suoraan heitä alemmalla tasolla. On mieleeni tullut myös Helsinkiin muuttaminen ulkomaille muuttamisen lisäksi. Toivoisin myös olevani nuorempi, ettei tiettyjä asioita tarvitsisi ottaa niin vakavasti. Olin nuorempana kovanahkaisempi ja aktiivisempi. Herkkyys ja luovuus luonnehtii nykyisin olemustani, ja lääkityksen aiheuttama korostunut herkkyys on aiheuttanut sen, että joudun nykyään juomaan entistä enemmän viinaa tämän herkkyyden hallitsemiseksi. Ja kun viinaa ei pitäisi periaatteessa tämän lääkityksen kanssa juoda, on hermostoni varmaan jo rappeutunut ja äo:ni laskenut. Pariisissakin tuli taas dokattua baareissa ja brasserioissa sekä myös hotellilla, jossa sitä yleensä tuli lopuksi otettua niin paljon, että sammumistila kohtasi miltei joka ilta illan lopuksi. Kun olen muutamaan otteeseen asunut Saksassa, on minua pidetty niin kuin asiat ovatkin, henkilönä, jonka esivanhemmat ovat lähteneet Saksasta, ja minut on koettu emämaahan palaavana ”sudeettisaksalaisena”. Englannissa taas brittiläisen kulttuurin arvostustani ja anglofiilisyyttäni on aina pidetty arvossa. Tässä mielessä ilmapirii Pariisissa tuntui tällä matkalla täysin erilaiselta. Toisaalta sukulaiseni, esimerkiksi Anna Carolina Augusta von Becker ja Adolf von Becker ovat kirjoittaneet pitkiä aikoja Ranskassa asuessaan nimensä etuliitteeksi de-partikkelin eli he ovat kirjoittaneet nimensä de Becker, joka on varmaan heidän mielestään kuulostanut von Beckeriä sovinnollisemmalta ranskalaisiin ja ranskalaiseen kulttuuriin nähden. Minä en kuitenkaan aio kirjoittaa nimeni etuliitettä edes Ranskassa eri tavalla, vaikka olen suunnitellut ottavani nimeni osaksi erään esi-isäni von-etuliitteisen nimen, jossa von Beckerin jälkeen tulee väliviiva ja tuo nimi. Rahvas on varmaan vieläkin kateellisempi – voi tätä onnea! Ruoka oli matkalla hyvää, vaikka itse en jossain mielessä, varmaan maalaisuuttani, näekään samanlaisena ruoka- ja ravintolakulttuuria kuin ranskalaiset, jossa järjestelmässä ravintolaan mennään sen takia, jos siellä on jo valmiiksi paljon ihmisiä. Eli pitkään Pariisissa asuneet eivät pidä haitallisena sitä, jos ympärillä on paljon muita ihmisiä. Kun muistetaan lievä autismini, niin voidaan huomata mitä mieltä itse olen ympärillä olevista lukuisista ihmisistä. Äidilleni olen kiitollinen matkasta, koska pääsin monessa tilanteessa hänen siivellään ja kustantamana. Kuitenkin seura voisi joskus olla erilaista...