Kirja kuuluu kaikille

Ihmiset eivät päivämme Suomessa enää lue eivätkä osta (etenkään vanhoja) kirjoja milteipä sellaisia suurimpia yliopistokaupunkeja lukuunottamatta, joissa on humanistinen tiedekunta. Kirjojen lukemisesta on tullut pienen eliitin ja sivistyneistön harrastus, koska päivässämme twitter/instagram/facebook jne. ovat valloittaneet etenkin nuorten mielet pois kirjojen lukemisesta, ostamisesta, mutta etenkin niiden kirjoittamisesta. Tämä on ehdottomasti väärin ja siihen tulisi pyrkiä saamaan muutos, vaikka vaikeaa se onkin. Varmaa on kuitenkin se, etten minä eikä moni muu kirjoihin mieltynyt tule koskaan luopumaan kirjoistaan, vaikka niiden lukeminen kiellettäisiin laissa.

On varmaan niin, että Suomen taide- ja kirjallisuuselämä on läpi historiamme keskittynyt Helsinkiin ja pariin muuhun suureen kaupunkiin. Mutta siitä huolimatta olihan aiemmin esimerkiksi Kuopiossakin vanhojen kirjojen liikkeitä sekä edullisia uusia kirjoja myyneitä liikkeitä kuten Kirjatori rännikadulla Forumin ja entisen Anttilan välissä. Kuopiossa kirjojen myynnin loppuminen johtuu suuressa määrin siitä, millainen on ollut kaupungin ja alueen nuorten taipumus suuntautua heille ”tärkeämpiin asioihin” kuten kiekon mäiskimiseen ja sen seuraamiseen ja siitä villiintymiseen, latujen mittailuun, mäkihyppyyn ja sometilien kyttäämiseen sekä läheisriippuvaisen kaveriporukan facebook-kuvista tykkäämiseen.

Luen kaikenlaista kirjallisuutta. Olen jo pienestä lapsesta alkaen ollut enemmän kiinnostunut kirjoista kuin esimerkiksi kaikenlaisista koneista, tekniikasta ja teknologiasta. Nykyään omistan noin pari tuhatta nidettä, johon kuuluu ainakin 10-20 eri kielisiä teoksia, vaikka osaankin joten kuten vain kymmenkunta kieltä. Kirjan lukeminen vaatii keskittymistä ja paneutumista, ja siinä se on täysin vastakohta erilaisiin urheiluvillityksiin, joissa ei mitata kuin lyhytjännitteistä reaktionopeutta ja kykyä käyttää vastustajan virheet opportunistisesti hyväkseen. Kirjojen lukeminen poikkeaa myös esimerkiksi mainosten ja lehtien lukemisesta siten, että tavallisesti kirjat ovat pidempiä ja niiden lukeminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hahmottamista.

Alueellemme voisi olla hyödyllistä, jos Kuopioonkin saataisiin lopultakin humanistinen tiedekunta, jossa tulisi ehdottomasti olla edustettuna ainakin teoreettinen filosofia, taidehistoria ja kirjallisuus. Humanistit kuitenkin elävöittävät yllättävästi niitä seutuja joilla he asuvat ja opiskelevat. Voidaan ajatella miten paljon enemmän täällä julkaistaisiin kirjoja, kirjoitettaisiin näytelmiä ja ohjattaisiin elokuvia, jos meillä olisi Kuopiossa humanistinen tiedekunta. Tähän tulisi yliopistopäättäjien ottaa kantaa ja ottaa tämä tavoite kantaakseen, sillä humanistit luovat ympärilleen kirjallista kulttuuria ja pitävät yllä kirjojen lukemisen ja niistä keskustelemisen kulttuuria.

Kouluissa pitäisi tiettyinä päivinä antaa opetus samalla sivistyskielellä. Myös kirjallisuutta tulisi painottaa useammissa oppiaineissa kuin äidinkielessä. Sähköinen kulttuuri ei edistä vanhan kirjamuodon säilymistä, vaikka se voi mukavalta tuntuakin. Kuitenkaan toinen näistä kahdesta informaation välineestä ei saa koskaan syödä toista.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri