Soveltavan etiikan käytännölliset ja teoreettiset seuraukset

Väitöskirjasuunnitelmani koskee soveltavaa etiikkaa, etiikan tieteen osa-aluetta, joka pyrkii huomioimaan tilanteiden ja olosuhteiden vaikutukset eettisessä arvottamisessa ja joka pyrkii käyttämään hyväkseen kaikkien eettisten teorioiden soveltamismahdollisuuksia tilanteissa, jotka vaativat eettistä arvottamista tai moraalista harkintaa. Tutkimus koskee soveltavan etiikan teoreettisia lähtökohtia ja sen seurauksia ihmisten parissa silloin, kun on tarvetta harkita tilanteita eettisesti. Soveltava etiikka on käytännöllistä etiikkaa, sen tarkoitus on näyttää etiikka sellaisena älyllisenä alueena, joka on avoin periaatteiden punnitsemiselle tilanteista käsin. Soveltavassa etiikassa sovelletaan käytäntöön filosofisia teorioita ja niitä voidaan arvottaa suhteessa siihen, miten hyvin ne soveltuvat tilanteisiiin, joissa etiikkaa tarvitaan. Tutkimukseni koskee soveltavan etiikan yhteiskunnallisia, poliittisia ja uskonnollisia implikaatioita. Sen tarkoituksena on tutkia sitä, millaisia vaikutuksia soveltavan etiikan harrastamisella on niihin ympäröiviin yhteisöihin, joissa kaikki inhimillinen vuorovaikutus ja myös eettinen harkinta tapahtuu. Kolme keskeistä eettistä sijaintia tutkimuksessa ovat siis yhteiskunta, mutta etenkin kansalaisyhteiskunta, politiikka eli valtio ja uskontokunnat. Uskonnollisia vaikutuksia on helppo havaita olevan, koska soveltava etiikka kyseenalaistaa sellaisen eettisen harkinnan, joka pitää korkeammalta taholta saatavia ohjeita sen perustavimpana substanssina. Uskonnollisten tunteiden voidaan selkeästi nähdä vaikuttuvan sen eettisen harkinnan muodosta jota läsnäolevassa yhteiskunnassa toteutetaan. Voidaan pohtia sitä aiheuttaako soveltava etiikka seurauksineen luonnonuskontojen täydellisen tuhon ja sitä seuraavan uskonnottomuuden tai sekularisoidun kansalaisuskonnon perustamisen ja promotoinnin. Kansalaisuskonnon sisällä voitaisiin edistää pisimmälle kehitetyn etiikan harrastamista ja voitaisiin taata erilaisille perusteettomiksi käyneille uskontokunnille omat paikkansa yhdistyneessä uskontoliikkeessä, jossa ne kaikki hyväksyisivät aluksi periaatteidensa joukkoon uskonnollisen etiikan käytännölliset puolet. Uskonnottomuus on toinen eettisen harkinnan tapa, joka tulisi nostaa esiin käsiteltäessä soveltavan etiikan seurauksia uskonnolle. Uskonnottomuutta ei enää tulisi soveltavan etiikan myötä arvottaa uskontokuntiin kuulumisen kautta, vaan siitä tulisi tehdä yksi virallinen eettisen harkinnan tapa. Yhteiskunnallisia seurauksia harkitessa tulisi nostaa esiin etiikan läsnäolo julkisten instituutioiden toiminnan alla. Soveltavan etiikan tulisi voida kyseenalaistaa yhteiskunnallisia tai hegemonistisia ideologioita kansalaisyhteiskunnan osa-alueella. Tulisi kehittää itsenäisiä yksikköjä, jotka yhteistoiminnassa julkisten instituutioiden kanssa ylläpitäisivät eettistä arvottamista ja harkintaa, joka suuntautuisi niiden julkiseen ja peitettyyn toimintaan. Soveltavan etiikan ehkä tärkein ala on bioetiikka, joka koskee lääketieteen ja lääketeollisuuden ja terveydenhuollon eettisiä kysymyksiä. Nämä alat tulisi luonnollisesti saada syvemmälle mukaan etiikan alan kysymyksiä käsiteltäessä. Tärkeitä bioeettisiä kysymyksiä ovat kysymykset abortista ja eutanasiasta, joihin liittyvää tietoa tulisi ehdottomasti jakaa suurempien väestöryhmien tiettäväksi ja eettisen harkinnan kohteeksi. Kysyn sitä, voiko tapa nähdä eettiset ongelmat säädellä myös uskonnollisten tunteiden ja yhteiskuntaideologioiden suuntaa. Kysyn voiko moderni sosiaalisesti liberaali yhteiskunta säilyttää muotonsa soveltavan etiikan myötä kansalaisuskonnon tai uskonnottomuuden avulla. Tässä tilanteessa uskonnottomuus ja kansalaisuskonto voisivat auttaa siinä, että sosiaalisesti liberaalin yhteiskunnan arvot pysyisivät voimassa ja yhteiskuntaan tulevat ihmiset voitaisiin helposti mukauttaa sosiaalisesti liberaalin yhteiskunnan arvoihin ja normeihin. Kysyn, voiko soveltava etiikka tehdä yhteiskuntaa paremmaksi ja arvoilleen uskollisemmaksi implikaatioidensa kautta. Kysyn, voidaanko soveltavan etiikan käytännöt yhdistää yhteiskunnalliseen uskonnottomuuteen tai kansalaisuskontoon siten, että soveltava etiikka voisi olla edistämässä sosiaalisesti liberaalin yhteiskunnan koheesiota. Kysyn voidaanko julkisia instituutioita parantaa toiminnaltaan luotettavammiksi ja rehellisimmiksi soveltavan etiikan käytäntöjen avulla. Kysyn voidaanko poliittisia suuntia yhdistää tuomalla etiikka ja käytännöllinen filosofia politiikan käytäntöjen yhteyteen: voidaanko siis koko yhtenäistä valtion käsitettä muovata tuomalla siihen etiikan soveltaminen. Ja kysyn, voidaanko eettistä harkintaa harjoittaa yhteiskunnallisten käytäntöjen, kuten vapaaehtoistoiminnan avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on siis pohtia niitä käytännöllisiä ja teoreettisia implikaatioita, joita soveltavalla etiikalla voi olla sosiaaliseen todellisuuteen ja siihen miten ihmiset näkevät itsensä yhteisöjen jäseninä.. Kansalaisuskonnolla voidaan pohtia sitä mahdollisuutta jonka mukaan eri uskontokuntien sekularisoituneet elementit voisivat yhdistyä yhtenäisen uskontokunnan taakse, jonka tarkoituksena olisi modernin länsimaisen sosiaalisesti liberaalin yhteiskunnan säilyttäminen. Soveltavalla etiikalla toki olisi ensisijainen tavoitteensa siinä, että uskovaiset piirit sekularisoituisivat etiikan maallistumisen ja käytännönmukaistamisen myötä. Silloin kansalaisuskontoa ei enää tarvittaisi, mutta sen tulisi olla vaihtoehtojen joukossa etenkin silloin, jos kansakunta elää esimerkiksi merkittävää maahanmuuton aikakautta. Soveltavan etiikan keskeisin pyrkimys on siis hahmottaa ihmisille ideaalisimman yhteiskunnan ja ideaalisimman etiikan rajoja. Voidaan ehkä katsoa, että noita ideaalityyppejä voidaan pitää erillään yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja välillä verrata niitä siihen mitä siinä todellisuudessa tapahtuu. Ideaalisimmassa yhteiskunnassa voidaan katsoa kaikkien ihmisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuvan vaivatta. Sen arvoihin voidaan lukea kuuluvan suvaitsevaisuuden, vapauden, elämän arvon kunnioituksen, sosiaalisen liberaalisuuden ja sen yleisen tosiasian, että yhteisön on puolustettava itseään tullessaan hyökkäyksen kohteeksi ulkoa tai sisältäpäin. Teoreetikoita joiden töitä tutkimuksessa tullaan käsittelemään ovat mm. Peter Singer, Ruth Chadwick, Veikko Launis, Timo Airaksinen, Juha Räikkä, Heta Gylling, Jonathan Glover, Matti Häyry, Hugh LaFollette ja Andrew I. Cohen. Kaikki mainitut nimet ovat julkaisseet merkittäviä tutkimuksia myös soveltavan etiikan osa-alueelta. Toisaalta perehdytän lukijan myös sellaiseen yhteiskuntaetiikan teoreetikkoon kuin John Rawls, jonka tuotantoa voidaan käyttää etsittäessä vastapoolia näkemyksille, jotka tukevat etiikan soveltamista ja sen tuomista käytäntöön. Peter Singer on yksi merkittävä soveltavan etiikan teoreetikko, jonka kirjoja, kuten Animal Liberation ja laajemmin soveltavaa etiikkaa käsitellyt Practical Ethics tulen käyttämään tutkimukseni lähteinä. Matti Häyry taas on ehkä tärkein kotimaisista soveltavan etiikan tutkijoista. Myös julkaisut kuten International Journal of Applied Philosophy ja Journal of Applied Philosophy tulevat luultavamminkin olemaan tärkeitä lähteitä tuotaessa esiin uusinta soveltavan etiikan tutkimusta. Keskeisin pyrkimys tässä tutkimuksessa on sen selvittäminen, miten soveltava etiikka muuttaa käsityksiämme sosiaalisesta yhteisöelämästä ja sosiaalisista instituutioista. Se kysyy sitä mikä on soveltavan etiikan käsittelemien kysymysten vaikutus siihen, miten ihmiset näkevät itsensä ja toiset ihmiset joiden kanssa ihmiset ovat tekemisissä. Ihmisen minäkäsityksen muutos soveltavan etiikan myötä on siis se asia, josta olen kiinnostunut tämän tutkimuksen kautta. Koska tutkimuksen lähteet ovat pääosin kirjallisia, ja koska tässä ei ole tarkoitusta tehdä empiiristä kokeellista tutkimusta, on huomioitava, että soveltavan etiikan implikaatioiden tutkimus tässä yhteydessä on pääosin teoreettista, se tutkii teoreettisia mahdollisuuksia, joita soveltavalla etiikalla on. Aion pohtia yhteiskunnan rakennetta soveltavan etiikan yhteydessä tuomalla esiin joitakin yhteiskunnallisen organisoinnin teorioita joita vertailemalla pyrin löytämään ideaalisimman vaihtoehdon jota voitaisiin käyttää soveltavan etiikan organisoiman yhteiskunnan esimerkkinä. Myös liike-elämän etiikka on otettava huomioon ja siksi yhteiskunnallisten ideologioiden ohjailemat taloudelliset virtaukset on otettava huomioon kun arvioidaan sitä, millaista järjestystä on tarpeen pitää parhaimpana tapana suhtautua ihmiseen yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Ihmisen minäkäsityksen kehittyminen ja parantuminen sekä ihmisen käsitys itsestään sosiaalisen elämän osana ovat niitä tärkeimpiä osa-alueita joita tutkimuksen on tarkoitus pohtia soveltavan etiikan käytännöllisten seurausten osana. Tutkimus tulee koostumaan pääluvuista, joista ensimmäisessä käsitellään soveltavan etiikan tärkeimpiä kysymyksiä ja sen teoriaa.Seuraavissa pääluvuissa käsitellään minäkäsityksiä ja yhteisöjen käsityksiä itsestään, joihin soveltavan etiikan on tarkoitus tarjota vastauksia. Loput pääluvut käsittelevät soveltavan etiikan seurauksia sosiaalisen yhteisöelämän eri osa-alueisiin, kuten uskonnolliseen elämään, yhteiskunnalliseen elämään ja poliittiseen elämään. Varaan vielä oikeuden muuttaa näitä suunniteltuja osia, ja on vielä tietysti mahdollista, että tutkimus tulee mahdollisesti laajentumaan ja sivujen määrä kasvaa. Uskon kuitenkin, että sivumäärä voisi hyvinkin olla jotain sadan ja kahdensadan sivun väliltä. Tulen käyttämään tutkimuksen lähteinä kaikkia soveltavan etiikan tutkimuksen kärkinimiä Suomessa ja ulkomailla. Soveltavan etiikan tutkimusalue on vielä sen verran nuorta, että yhtenäisen käsityksen saaminen jo aiemmin tehdystä tutkimuksesta on luultavasti varsin helppoa tavoittaa. Tutkimukseni tarjoaa uutta tietoa käsitellystä aiheesta etenkin siinä, kun se tahtoo pohtia soveltavan etiikan käyttöönoton mahdollisia seurauksia.

Päihteistä ja yhteiskunnasta

Minua oli jo kauan ihmetyttänyt se, miten tällainen täysin uudesta maailmasta peräisin oleva instanssi pystyisi ymmärtämään minua, kaikessa siinä toisesta maailmasta peräisin olevaisuudessani ja kaikessa siinä rappeutumisen osoituksessa, minkä kaikki mahdolliset vaivat olivat tuoneet minusta esiin. Uskoin vielä pitkään, että kauppaa ei tulisi täyttää light-tuotteilla ja kaikenlainen tiedostettu tai tiedostamaton terveyspropaganda tulisi rajoittaa sellaisten ihmisten korviin ja silmiin jotka välttämättä halusivat saada siitä tietoa. Mielestäni alkoholiin liittyvä maalainen pelokkuus tulee nyhtää pois ja laajentaa tietoisuutta kohtuullisen alkoholinkäytön hyvistä puolista. Kommentaariaatti suosii yhteiskunnassa ajoittain erilaisia asioita, se saa muotonsa täsmälleen siitä insituutioiden kokonaisuudesta, jonka ihmiset olivat sille ajassa jättäneet. Päihteiden käyttö tulisi ottaa täysin uudenlaisella tavalla, jotta yhteiskunta voisi tervehtyä sille vapauden tasolle, joka tulisi nähdä välttämättömänä sille, että se pystyisi tarjoamaan jäsenilleen aikuismaiset olosuhteet, joissa toteuttaa itseään. Jos luopuisin alkoholista ja tupakasta, tarkoittaisi se silloin sitä, että minun pitäisi jättää vuoret ja palata tasangolle, ja itse asiassa se muutoksena olisi jotain sellaista mitä en pystyisi järkipäissäni todistamaan. Myös rappioon liitettävät mielenterveydelliset ongelmat ovat jotain sellaista mikä liittyy selkeänä osana luovien ihmisten olemassaoloon. Kaikki luovuus ja taito nähdä asiat omaperäisellä ja uudella tavalla, taito näyttää ihmisille jotain sellaista jota he eivät ole kuvitelleet voida näkevänsä, on liitettävissä mielenterveyden ongelmiin, itse asiassa luovuus ja taiteellinen lahjakkuus voidaan nähdä eräänlaisena mielenterveydellisenä ongelmana. Ahdistukseni suhteessa maailmaan kertoo siiitä, että arkipäiväinen maailma tuottaa systeemiini jotain sellaista syötettä, jota en voi ottaa vastaan siitä ahdistumatta. Alkoholi ruokkii sitä tarvetta, joka syntyy maailman minussa aiheuttamasta alakulosta ja ahdistuksesta. Olipa kerran mies, joka eräänä päivänä kyllästyi siihen, että hänen tuli työssään näytellä tiettyä tarkoin määriteltyä ja aidattua roolia. Hän repäisi rooliasun yltään ja päätti olla jatkossa pelkästään oma itsensä kaikissa tilanteissa, joihin hän tulisi myöhemmin ajautumaan. Tämäkin mies jätettyään roolinsa havahtui siihen, miten suuri vastuu liittyi täydellisesti vain itsenään olemiseen. Hän ei voinut olla itsenään ilman rauhoittavia lääkkeitä, alkoholia, tupakkaa ja muita päihteitä. Me voimme piiloutua yhteiskunnan tarvitsemiin ja ihmisille asettamiin rooleihin, jolloin siirrämme vastuun olemisestamme yhteiskunnalle ja sen ihmisille tarkoin suunnittelemiin rooliasemiin. Taiteilijana oleminen voi sisältää vain kokonaisena ihmisenä olemista, maailmalle itsenään antautumista ja se on se tekijä, joka vie useat mielenterveydelliseen hoitoon ja lääkityksien alaiseksi. Maailmassa täytenä ihmisenä oleminen on vastuun ottamista maailmaan nähden, se on kaiken vastaantulevan rehellistä peilaamista omaan minään nähden. Kun ihminen kohtaa tarpeeksi sitä, minkä maailma näyttää, on hän aika vahva henkisesti ellei hänen mielensä ole silloin altis kohtaaamaan vaikeuksia. Minä olin henkilökohtaiselta vakaumukseltani absolutisti vuoteen 2009 asti, jolloin muutin asumaan ja opiskelemaan Düsseldorfiin. Tutuilta piirteiltään huolimatta ympäristö jossa jouduin kokemaan syvää yksinäisyyttä sai minut viinamiehen tielle. Mielestäni inhimillisten sosiaaliseen elämään kuuluvien negatiivisten piirteiden kohtaaminen on sopivissa määrin hyvä asia, koska silloin mieli karaistuu tulevia ongelmia varten. Mielestäni jokaiselle länsimaiselle ja länsimaisssa syntyneelle ihmiselle tekisi hyvää olla maahanmuuttajan asemassa vaikka jossain toisessa länsimaassa kuten minä olin Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Psyykenlääkkeet tietysti ehkäisevät alkoholin tuottamia myönteisempiä vaikutuspiirteitä ja siksi minäkin aion vielä päästä eroon lääkkeistä. Bentsodiatsepiinit ovat loistavia, kun niitä ottaa päiväsaikaan. Ne hävittävät ahdistusta ja antavat voimakasta nousuhumalaa muistuttavan olotilan, joka monesti kestää kauemmin kuin alkoholin tuottamat vastaavat piirteet. Kun otamme elimistöömme päihteitä ja alkoholia, haluaa valtio ja yhteiskunta silloin hillitä niiden asioiden piirteitä, jotka seuraavat käytöstä. Mielestäni kuitenkin päihteiden käyttökin voi tulla oikeiden rajojen sisällä olevaksi sillä tavalla, kun ihminen kokee käyttönsä kokonaisvaltaisena asiana joka voi monella tavalla vaikuttaa siihen, miten hän havaitsee erilaisia kohteita, jotka ovat tärkeitä määritettäessä oikeita tapoja yhteiskunnassa toimimiseen. Álkoholi on jotain, minkä käyttöä yhteiskunta haluaa tarkkailla, koska sen tuottamat seuraukset normaalisti ovat omiaan estämään yhteiskunnan toimintaa. Mielestäni alkoholin käyttäjän ei tarvitse havaita ensisijaisesti sitä, koska yhteiskunta siinä pyrkii estämään sen, että ihminen saisi uudenlaisia tapoja havainnoida maailmaa ja muita ihmisiä. On vastustettava kaikenlaista estävää propagandaa ja ehkäisevää toimintaa, koska sillä pyritään ainoastaan estämään ihmisten uuteen todellisuuteen liittyvän halun realisoituminen yhteiskunnassa. Päihteet vaikuttavat todellisuuden ja havaintojen rajoihin ja siksi niitä on pidettävä hyvin mielenkiintoisina stimulantteina, joita käyttää koottaessa yhteen havaintoja ja katsomisen tuloksia yhteiskuntatodellisuudesta ja siitä riippumattomasta todellisuudesta. Liiallinen vapaan todellisuuden katsominen voi kuitenkin joskus harhauttaa yksilön mielenterveydellisesti hakoteille, joten, vaikka mielisairaalaa ei pitäisikään vierastaa niin suuresti, on katsottava että jotkut etenkin vanhojen ihmisten suosimat ajanvietetavat voidaan nähdä hyvinä vastakohtina päihteiden hallitsemalle elämälle. Onhan niitä vanhoja setiä ja tätejä kuitenkin kunnioitettava jonkinlaisina tasaisuuden toki hyvän esimerkin antajina elämälle ja sen jatkumiselle. Minun suvuissani on molemmissa henkilöitä, joilla on joko diagnosoitu mielialahäiriö ja lääkitys sitä varten tai toisaalta selkeitä piirteitä diagnosoimattomista häiriöistä. Siksi minä ehkä olenkin luovempi kuin moni muu ihminen – se on determinoitu jo minun taustassani. Yhteiskuntatodellisuus on aina jokseenkin homogeeninen, se ei ota huomioon toiseutta, joka voidaan tavoittaa avaramman ajattelun avulla. Dekadentismi on katsottava parhaimmaksi tavaksi hahmottaa taiteen välityksellä elämää, koska se tuo itsessään esiin ironisen tavan katsoa maailmaa toden ja epätoden välimaastossa. Dekadentismi näyttää teeskennellyn ja toden välisen eron ja siinä se on hyvin itseironinen tapa tarkastella todellisuutta ja tehdä todellisuudesta taidetta. Dekadentismi paljastaa helposti historiallisen todellisuuden salaisuudet, se tekee joistain ihmisistä renessanssifiguureita, jotka näyttävät pystyvän hallitsemaan historiallisen todellisuuden salat. Samalla se kuitenkin korostaa perinnöllistä raihnautta ja mielen järkkymistä ja jakautumista erilaisissa yhteiskunnallisissa kriisitilanteissa. Pidän suuresti Joris-Karl Huysmanin kirjasta Against the grain, pystyn jopa löytämään siitä jotain mikä vastasi itseäni jo lukioiässä ja mikä vastaa itseäni tälläkin hetkellä. Taiteeseen liittyvä todellisuus on jotain sellaista, mikä on itseasiassa erityinen tapa nähdä todellisuus. Halu nähdä toden, kauneuden ja rumuuden risteytymää kaikkialla on erittäin tärkeä ominaisuus, joka ei kuulu kuin pienen murto-osan ihmisiä toimintarepertuaariin. Kaikilla ihmisillä ei ole yhtä kokonaista synteesin kykyä toimiessaan minän ja muun välisen todellisuuden välimaastossa. Taide esittää, siksi se on aina tulkittava fasaadiksi. Uudet tavat tehdä taidetta kuitenkin ovat alkaneet poistaa taiteesta sille tavallisesti annettua representaation leimaa. Taidetta voidaan siis tehdä myös sen itsensä vuoksi, jolloin se on omiaan luomaan merkitykset itsessään omasta lähtöisin. Vallankumouksellinen kommentaariaattia vastustava taide onkin nähtävä sellaisena taiteena, jonka on jatkuvasti luotava uusia merkityksiä, joilla se voi haastaa tunnustushierarkian staattisina tarjoamat arvotunteista johdetut vertailukohdalliset symbolit. Taide voi olla iskemässä kiilaa sujuvasta yhteiskuntatodellisuudesta unelmoivien ja siinä todella puolirikollisesti toimivien ihmisten rattaisiin. Taiteen on itsensä kautta näytettävä symbolien synty ja korostettava siinä sitä, miten taide selittyy aina omasta ajastaan lähtien, koska se on syntynyt yhteiskuntatodellisuuden vastapuolen sisällä, se siis selittyy sujuvan yhteiskuntatodellisuuden negaatiosta käsin.