Pohjoiskarjalaisilla alkoi osan ottaminen valtakunnan sisäisiin asioihin vasta isonvihan jälkeen vuonna 1723, jolloin entinen Käkisalmen lääni otettiin mukaan Ruotsin valtakuntaan. Vapauden aikana toteutunut valtiopäiväjärjestys asetti kihlakunnan talonpoikaissäädyn omaksi vaalipiiriksi. Sitä seuranneisiin valtiopäiviin pohjoiskarjalaiset eivät kuitenkaan osallistuneet, joiden johdosta Karjalan toimikunta lähetti valittelunsa siitä, ettei rahvas köyhyytensä takia voinut lähettää miestä Tukholmaan asti.
Tavallisesti valtiopäiville lähetetty valtiopäivämies edusti kokonaista Karjalan tuomiokuntaa, vaikka jo ensimmäisten valtiopäivävaalien vuonna 1738 Suur-Liperi sai oman edustajansa samalla kun muu osa tuomiokuntaa valitsi oman edustajansa. Tuomarin tehtävänä oli suorittaa valtiopäivämiesvaali ja samalla kutsuttiin kaksi valitsijaa joka hallintopitäjästä vaalikollegiumiin, jonka sisäisesti sovittiin edustajasta ja annettiin hänelle valtuutus asioiden hoitoon. Valtakirja joka annettiin vahvistettiin tuomiokunnan tuomarin sineteillä ja allekirjoituksella.
Ensimmäiset valtiopäivämiehet olivat Liperin Matti Härkänen ja pielisjärveläinen Tahvo Partanen. Heidän valtakirjansa eivät olleet täysin moitteettomasti täytetyt. Heidät kuitenkin hyväksyttiin valtiopäiville. Matti Härkänen kantoi ainoana Pohjois-Karjalan edustusta ollen herrainpäivien edustajana yhtäjaksoisesti vuosina 1738-1743. Härkästä ja monia muita valtiopäiville valittuja suomalaisia yhdisti yksi huoli: ruotsinkielen taitamisen puute. Kuitenkin hän oli valtiopäivillä myös valiokunnan jäsen. Asiat paranivat tässä mielessä, kun heinäkuussa 1743 valiokunnan sihteeriksi otettiin virkamies, joka osasi myös suomea, toimien tässä yhteydessä kielitaidottomien tulkkina.
Liperiläiset saivat jälleen oman pitäjänedustajansa valtiopäiville vuonna 1755, kun tuomiokunnan edustajaksi valitun Juha Partasen ohessa Tukholmaan menemään laitettiin ”taitava ja kunniallinen talonpoika Yrjö Karttunen Liperistä yhdessä edellisen kanssa valvomaan kihlakunnan etua ja erikoisesti valvomaan ja hoitamaan niitä asioita, jotka koskevat Liperin pitäjää sen erikoisen laadun vuoksi.”
Liperiläiset kokivat tärkeäksi sen, että heillä oli oma edustajansa valtiopäivillä. Silloin käytiin joitain vuosia aikaisemmin lakkautetun hovileirin sekä panttiläänin jälkien selvitystä entisten panttiläänin miesten, Printz-suvun ja kruunun ja talonpoikien kesken.
¨ Kolmas liperiläissyntyinen valtiopäivämies oli Liperin kirkkoherran poika Adam Alopaeus, joka tuli valituksi Karjalan ylisen tuomiokunnan piiristä valtiopäiville kaiken kaikkiaan kolme kertaa vuosina 1789, 1792 ja 1800. Koulunsa käyneenä miehenä Alopaeuksella oli toimeen vaadittava riittävä ruotsinkielen taito. Hän ei täyttänyt ehtoja valtiopäivämiehyyteen siltä osin, että hän ei ollut perintö- tai kruununtalonpoika. Muissa ehdoissa ei tullut vaikeuksia. Valtiopäivämieheltä vaadittiin raittiutta, taitavuutta, toimessaan huolellisuutta, ruotsinkielen taitoa ja yleistä häneen suunnattua arvonantoa. Lisäksi edustajan tuli asua omassa vaalipiirissään.
Suurin haitta koostui käytännön kannalta edustuksen kustannuksista. Kruunulta näitä rahoja ei saatu, vaan raha tuli edustajansa valinneilta talonpojilta. He suorittivat kustannukset tavallisesti yhdellä maksulla, joka oli riittämätön venyvää oleskelua miettien. Myssyjen ja hattujen välisessä taistelussa pohjoiskarjalaiset omaksuivat tavallisesti myssyjen puolen, koska myssyt kannattivat rauhaa itärajalla. Hattujen Tukholma-'keskeinen kauppapolitiikka taas sitä vasten kavahdutti heitä.
Autonomian aikuisia valtiopäivämiehiä
Säätyjä ei kutsuttu autonomian aikaan valtiopäiville ennen vuotta 1863. Säädyt kokoontuivat syyskuussa käsittelemään senaatin niille valmistamia esityksiä. Jo ennen tätä tammikuun lopussa oli kokoontunut ns. Tammikuun valiokunta käsittelemään senaatin valmisteluja ja valmistelemaan valtiopäiväasioita. Tässä kuusi viikkoa kokoontuneessa valiokunnassa oli 12 jäsentä jokaisesta säädystä. Silloin mukaan tuli myös teologian tohtori, lääninrovasti ja Liperin kirkkoherra Anders Johan Europaeus, joka tuli valituksi myös vuosien 1863-1864 välisille valtiopäiville pappissäädyssä.
Näillä valtiopäivillä yksi tärkein kysymys oli koululaitoksen erottaminen uskonnosta. Suurin osa edustajista oli erottamisen kannalla. Europaeus toi esiin sen, että tärkeintä oli se että opettajat olivat päteviä. Tammikuun valiokunnan asioihin kuului myös papiston palkkaus ja pappiloiden rakentaminen, joka oli määrätty vuoden 1734 rakennuskaaressa. Tärkeitä asioita oli silloin myös paikallisen itsehallinnon järjestämisen ongelma, jossa ikiaikuinen pitäjänkokousjärjestelmä halutiin korvata uudella ja ”modernilla” kunnallishallinnolla. Europaeus oli sitä mieltä, että kuntakokous pystyi käsittelemään vain suhteellisen pieniä ongelmia, eikä kannattanut niiden itseohjautuvuuden tukemista.
Säätyjen edustajat saivat oikeuden tehdä säädyissään yleisiä ja yksityisiä aloitteita. Europaeus onnistui siinä pyrkimyksessään, jota hän oli ajanut: nimittäin yläalkeiskoulun perustaminen Joensuuhun, joka toteutui käytännössä syksyllä 1865. Lisäksi hän halusi Helsingin Yliopistoon suomensukuisten heimojen kulttuurin, kielen ja historian professuurin. Koska tämä ei kuulunut päättävän elimen toimivaltaan, jäi asia pöydälle.
Antti Puhakka (1832-1877) edusti Liperiä jopa viisillä valtiopäivillä. Puhakan toimintaa on kuvattu edistykselliseksi ja suvaitsevaiseksi. Puhakka oli lupsakka supliikkimies, jolla riitti vertauksia, raamatunlauseita, runoja ja sananparsia. Näiden yhdistelmällä hän epäilemättä vilkasti keskustelua talonpoikaissäädyssä. Puhakan perusteina olivat monesti, kuinka ”meillä kotona tehdään” ja ”asianlaita on Karjalassa”. Puhakkaa on kuvattu avarakatseiseksi ja valistuneeksi talonpojaksi ja säätynsä edustajaksi. Hän kuoli vuonna 1877
Adam Tiilikainen (1834-1899) valittiin tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville. Hänestä on sanottu, että hän oli aikaansa seuraava ja valistunut mes. Tiilikainen vastusti kovin säädyssä esiin tullutta kysymystä maanviljelyskoulujen lakkauttamisesta, koska hänen paikkakunnallaan oli havaittu silloin toimineen Siikasalmen maanviljelys- ja meijerikoulun tärkeys maatalousväen ammattikouluna. Kansan sivistys oli Tiilikaiselle tärkeä asia ja hän kuului Liperin lukuseuran johtokuntaan vuonna 1875. Hän kuoli vuonna 1899.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti