1800-luvun alkupuolella Suomessa siirryttiin maataloudessa enemmän viljanviljelykseen. Niityt käännettiin pelloiksi ja karjaa vähennettiin. Pellot eivät saaneet riittävästi lannoitusta. Varsinainen romahdus tapahtui 1860-luvulla. Itä-Suomessa vuosi 1865 oli kadon vuosi ja pari vuotta sen jälkeen kato koettiin koko maassa. Lääni lääniltä kato koettiin eri tavalla. Esimerkiksi Mikkelin läänissä vuoden 1867 sato ei eronnut tavallisesta. Lääni oli säästynyt halloilta sen monien järvien ansiosta. Kato ilmeni aina seuraavana vuonna ruuan määrässä. Jos talonpoika ei kärsinyt kadon myötä, aiheuttivat suurempia ongelmia nälkäisten kerjäläisten laumat kulkutauteineen. Luhangassa kuolleita oli tavallista enemmän vuosina 1866-68.
Maatalouden järjestämiseksi tarvittiin valistustyötä ja yleiseltä tasolta johdettua maatalouspolitiikka. Monet rupesivat tässä vaiheessa suuntautumaan karjatalouteen. Vähitellen karjanpitämistä suosiva politiikka alkoikin näkymään lupaavissa kehitysaskelissa. Esimerkiksi voin tuotanto laajeni, että vuonna 1883 maasta vietiin voita kymmenen kertaa enemmän kuin kolmekymmentä vuotta aiemmin. Separaattorin yleistyminen 1880-luvulla teki mahdolliseksi suurempien maitomäärien käsittelemisen ja kestävämmän voin valmistamisen.
Maaperä on ollut tietynlaisena haitta-aiheena maanviljelykselle Itä-Hämeessä. Päijänteen itärannat ovat karua ja kivistä seutua, vain Sysmä on tässä poikkeuksena. Kaskenpoltto on tämän takia ollut Itä-Hämeessä yleistä ja sillä on korvattu puuttuvaa peltomaata. Luhangan metsistä oli vielä 1950-luvulla koivua yli 40 prosenttia, samalla kun koko maassa sitä oli vain 13.1 prosenttia. Vaikka kaskeamisen hyötyä alettiin epäillä, harjoitettiin sitä Luhangassakin vielä 1900-luvun alun vuosina. Soiden ja koskien perkaaminen oli yleistä 1800-luvun lopussa. Peltoala kasvoi koko ajan vuosisadan alusta Luhangassa. Luhangan peltoala koko kunnan pinta-alasta oli vuonna 1901 vielä vain 3.7 prosenttia, kun taas kuudenkymmenen vuoden päästä se oli jo 8.74, joka oli suurin piirtein sama koko maan keskiarvon kanssa.
Vuonna 1865 Luhangan väkiluku oli 2231 henkilöä, joista 1982 sai toimeentulonsa maataloudesta. 1800-luvun puolessavälissä Luhangassa oltiin monen indikaattorin mukaan yhtä kehittyneitä maataloudessa ainakin yhtä pitkällä kuin naapurikunnissa. Pellot oli ojitettu lähes täysin: 95 prosenttia pelloista oli ojitettu. Kivinavettoja oli Luhangassa peräti 21, joista 6 säätyläisellä ja 15 talollisella. Vastaavasti Sysmässä niitä oli 2 ja Hartolassa 3. Monta kivinavettaa Luhankaan rakennutti Abraham Kandelin, joka oli toiminut Jämsässä rakennusmestarina ennen paluutaan Luhankaan.
Nälkävuodet koettelivat pahasti myös Luhankaa. Lainajyvästöt ja vanhat viljat loppuivat. Itä-Hämeessä ei kuitenkaan tavallisesti kuoltu nälkään, vaan ihmisiä vei hautaan etenkin heikko kunto ja siihen iskevät taudit. Nisulan kartano oli tuohon aikaan rikkain, ja sieltä myytiin viljaa muualle päin kuntaa. Nisulasta haettiin tuolloin viljaa aina Orivedelle asti.
Katovuosien jälkeen kehitys oli hitaudesta välittämättä rivakampaa kuin aiemmin. Luhangan edistymistä kantoivat vastuun noin kymmenkunta suurtalonpoikaa. Luhangan maatalouden edistäjinä on tavallisesti mainittu nämä isännät: mm. Odert Otto Alfred von Becker, Bruno Blom, A.F. Danielson, Sipi Jutila, Sipi Helenius, Antti Jutila, Benjamin Helenius, Niklas Hietanen, Abraham Kandelin, Joonas Ruohtula, Robert Ruohtula, Juho Kylmälä, Juho Varmanen ja Oskar Nordqvist. Näistä useat olivat maatalousseurojen jäseniä ja yleisesti edistyneitä ja valveutuneita.
Itä-Hämeen maalaisseura teki 1800-luvun lopulla työtä esimerkiksi oikean kynnön ja ojituksen edistämiseksi. Maatalousnäyttelyissä laitettiin pystyyn kyntö- ja ojituskilpailuita. Seuran kautta sai myös uusia työvälineitä. Kaikista tyypillisimmät työkalut Luhangan maatiloilla 1800-luvulla olivat käyrä, peltoarra ja kaskimailla käytetty hyvin hyödyllinen suora paloarra, jotka kaikki rakennettiin puusta, vain kärkiosa tavattiin raudoittaa myöhempinä aikoina. Hyvin oksarikkaasta näreestä tehty karhi ja punainen lata kuuluivat myös joka maanviljelijän työkalustoon. 1800-luvun lopulla varakkaammissa taloissa oli seppien valmistamia nivelkarheja. Talikot ja lapiot olivat puusta tehtyjä. Metallityökalut olivat vielä tuolloin harvinaisia. Maalaisseura levitti työkaluja etenkin omille jäsenilleen.
Peltojen oikeamittainen lannoitus mietitytti viljelijöitä kun peltoala lisääntyi. 1800-luvun lopulla käytettiin jo Itä-Hämeessäkin apulantoja, vaikka useimmat käyttivät edelleen karjanlantaa. Aikansa elänyt 3-jakoinen viljelyksen tapa väistyi, ja jo vuosisadan lopulla siirryttiin vuoroviljelyyn, jossa toimittiin monilla tavoilla peltojen ja tarpeitten mukaan. Vilja puitiin vielä 1800-luvun lopulla varstoin ja lajiteltiin äyskäreillä. Kuitenkin samanaikaisesti yleistyi ”rosma” eli puimakone. Sitä oli mieskiertoista ja suuremmissa taloissa se oli jo pian hevoskiertoinen. Jälkimmäisiä oli vuosisadan lopulla ainakin Tammilahdessa, Ruohtulassa, Kärmelahdessa, Koivumäessä ja Huuskolassa. Viljan lajittelussa alettiin käyttää jo samaan aikaan viskuumyllyä, jonka saattoi valmistaa kotonakin. Myllyjä viljan jauhamiseen oli Luhangassa noina aikoina ainakin Tammijoella ala- keski- ja ylämylly, Lempään mylly, Kylmälän mylly ja Uuden Jutilan mylly. Nautakarja oli tuohon aikaan yleisesti Luhangassa sekarotuista ja siihen tyydyttiin.
Maatalouden edistämiseksi tarkoitettu valistustyö oli kruunun ja sen virkamiesten hallitsemaa. Mikkelin läänin kuvernöörin vuoden 1861 koollekutsunnan kautta perustettiin Talous- eli maanviljelysseura Seura järjesti maanviljelyskokouksia, joihin sisältyi esitelmiä ja maatalousnäyttelyitä. Seura myös palkkasi erityisiä maanviljelysneuvojia. Sysmän kartanonherra kutsui Itä-Hämeen maalaismiehiä perustamaan Meijeriyhdistyksen haaraosastoa, mistä syntyi Itä-Hämeen maalaisseura. Seurassa oli jäseniä Sysmästä, Luhangasta, Heinolasta, Joutsasta, Hartolasta ja Leivonmäeltä. Pitkäaikaisia luhankalaisia jäseniä olivat mm. Oskar Nordqvist, A.F. Danielson, P.O. Helenius, Juho Kylmälä ja Bruno Blom. Seura edisti merkittävällä tavalla edistänyt maatalouden kehitystä 1800-luvun lopulla. Vuonna 1901 perustettiin Kaarlo Laaksovirran, Robert Ruohtulan ja P. O. Heleniuksen toimesta Luhangan maamiesseura ja vuonna 1941 se järjestäytyi Luhangan maatalousseuraksi.
Vuonna 1910 maanviljely oli Luhangassakin koneistunut ja sen vuoden tietojen mukaan Luhangassa oli 20 niittokonetta, 6 hevosharavaa, 20 puimakonetta ja 6 muuta konetta. Lypsykoneet, traktorit ja puimurit tulivat Luhankaan vasta runsaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Elokuussa Luhangan Tammijärvellä järjestettiin maatalousnäyttely. Sen on sanottu antaneen oivan kuvan Luhangan silloiseen asti kehittyneestä maataloudesta. Lisäksi se oli kunnianosoitus niille edeltäville polville, jotka olivat kehittäneet maataloutta aikaisemmin. Kaikki pioneeriluonteet eivät enää olleet tätä todistamassa, mutta yksi nestori, P.O. Helenius oli paikalla kunniavieraana. Näyttely antoi toiveita jatkuvasta maatalouden kehityksestä Luhangassa.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti