Kuntakokousten sääntömääräiseksi luvuksi vuodessa vakiintui kolme. Maaliskuun kokouksessa tehtiin päätökset edellisen vuoden tileistä ja hallinnosta. Syyskuun kokouksessa päätettiin seuraavan vuoden talousarviosta ja valittiin toimihenkilöt, jotka alkoivat virkaan seuraavan vuoden alussa, mikäli edellisten toimikausi oli katkolla. Asemakausi oli tavallisesti kolme vuotta. Joulukuun kokouksessa perehdyttiin ääni- ja taksoitusluetteloon, jonka taksoituksesta vastannut lautakunta tai kunnallislautakunta lisäjäsenin oli sitä varten valmistellut.
Luhanka ei poikennut muista kunnista siinäkään mielessä, että kokouksia oli järjestetty useamminkin. Esimies kutsui kokouksen koolle non kaksi viikkoa ennen kokousta laittamalla ilmoituksen ko. Ajasta ja käsiteltävistä asioista sovitulle paikalle. Myös kirkossa suoritettiin tavallisesti ainakin kaksi kuulutusta asian osalta. Tavallisesti kokoukset pidettiin ja oli tarkoitus pitää arkisin, mutta useimmiten sopivin päivä oli sunnuntai. Talollinen Matti Lehmola ilmoitti vuonna 1884 mielipiteensä sen johdosta, että kokoukset sunnuntaina häiritsivät kirkon hartautta ja vaati niiden pitämistä vain arkisin.
Ånäsin isäntä Bruno Blom kuitenkin huomautti silloin yhden puutteen siinä, miksi kokouksia ei voi arkena pitää, ja se johtui siitä, että osallistujia oli arkena vähemmän, jopa niin vähän ettei sääntömääräistä kokoontumista pystytty pitämään. Myös talollinen Antti Jutilan mielestä kirkon asiat ja hartaus eivät kokoontumisista mitenkään häiriintyneet.
Osanottajia kuntakokouksissa oli tavallisesti vähän, ja monesti tapahtui niin, että kuntakokouksen puheenjohtajan oli lähdettävä koputtelemaan tarvittavien ihmisten ovia osanottajien toivossa. Kuitenkin jos kyse oli uusista ”rasituksista”, oli tupa väkeä väärällään. Luhangassa valitettiin sitä, että vaikka kunnallislautakunnalla olisi mennyt kauan asioiden valmistelemisessa, eivät ihmiset tulleet päättämään asioita kunnankokoukseen. On merkitty muistiin sellainenkin, että ainakin kerran kokous piti siirtää, koska osallistujia ei tullut paikalle.
Levottomina aikoina 1900-luvun alussa oli hyvinkin tyypillistä, ettei osallistujia tullut ollenkaan paikalle. Kun kuntalaiset jättivät 15. päivä maaliskuuta 1903 tulematta paikalle ja syy oli varsin selvä: kokouksessa oli tarkoitus tarkistaa asevelvollisten kutsuntaluettelo ja määrätä jäsenet arvanvetoon kutsuntatoimistoon. Vuonna 1901 oli tullut voimaan laiton asevelvollisuusasetus, jonka toteuttamista vastustettiin Luhangassakin erityisesti vuosina 1902 ja 1903. Esimerkiksi Sysmässä, kun kirkkoherra kuulutti asevelvollisuusasetukset ja sen vaatimista toimista, poistui koko seurakunta kirkosta. Myöskään kuntakokouksessa ei ollut yhtään osallistujaa.
Huomioiden Luhangan luonto-olot oli kuntakokouksissa kuitenkin tavallisesti riittävästi osallistujia. Esimerkiksi Judinsalosta ja Tammijärven takaa matka kuntakokoukseen kesti pidempään kuin yhden päivän. Juho Kylmälä on esimerkiksi kirjoittanut olleensa 19. päivä huhtikuuta lautakunnan kokouksessa ja olleensa ystävänsä luona yötä. Lisäksi kun 3. päivä toukokuuta järjestettiin lainakirjasto, on hän kirjannut olleensa suntion luona yötä.
Kuntakokouksen päätökset olivat laajoja ja mittavia. Ne päättivät kaikesta, mikä ei kuulunut seurakuntien tai valtion virkamiesten toimialaan. Tietyt talouteen liittyvät asiat tuli kuitenkin ilmoittaa virallisesti kuvernöörille ja ilmoittaa toimihenkilöiden vaalista. Näin ollen kokouksissa käsiteltiin kunnan talous, elinkeinojen edistäminen, köyhäinhoito, koulutoimi, teiden ja laivasiltojen kunnostus, terveydenhoito ja kuvernöörin määräykset ja esitykset. Suuria vaikeuksia kuntakokouksen osallistujille tuotti tavallisesti etenkin teiden ja laivasiltojen kunnossapito ja rakentaminen.
Kunnallisasetus antoi paljon valtaa kunnallislautakunnalle, mutta Luhangassa se hoiti etenkin köyhäinhoidon asioita. Kunnan kokouksiin osallistui pääasiassa miehiä, mutta esimerkiksi jo vuonna 1881 edusti kartanonrouva Vendla Blom-Ånäs miestään valtakirjalla. Kun kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen, määrittyi sen jälkeinen äänestys manttaaliin pannun maan mukaan. Vuonna 1868 talolliset saivat sata ääntä manttaalia kohden, säätyläisillä arvio tehtiin erillisesti tilanteen mukaan. Suurmaanomistajilla oli kuntakokouksessa suuri valta.
Luhanka oli pieni ja köyhä ja sen takia ei suosittu varhaisessa vaiheessa laitosten ja toimikuntien perustamista. Kunnallislautakunnan lisäksi valittiin henkikirjoituksessa tarvittavat kylänvoudit, kansakoulun johtokunta, kutsuntatoimiston jäsenet, edustajat valtiopäivävaaliin ja muita tiettyjä toimihenkilöitä. Luhangan lainakirjasto perustettiin vuonna 1868, kun värjäri Henrik Pihlman lahjoitti kunnalle 50 kirjaa sisältäneen siemenkirjaston, jota alettiin vuosittain kasvattamaan kunnan varoilla. Kansakoulu perustettiin Juho Kylmälän toimesta jo vuonna 1874 ja jo neljän vuoden päästä on kartutettu kansakoulurahastoa. Kuitenkin koulu toimi vasta vuodesta 1886 alkaen. Luhangan säästöpankista päätettiin vuonna 1896 ja perustettiin neljä vuotta sen jälkeen.
Sitten aloitettiin lääkärikäyntien järjestäminen, joka oli kuntakokouksen suurena vaivana. Vaivaismajasta päätettiin vuonna 1903. Tilattoman väestön lainarahasto näkyy kunnan pöytäkirjoissa vuonna 1899. Torpparien aseman helpottaminen oli suuresti huomion kohteena, ja vuonna 1909 perustettiin vuokralautakunta, joka koostui kahdesta talollisesta ja kahdesta torpparista. Asutuslautakunta perustettiin vuonna 1916, ja siihen tuli jäseniä osuuskassasta, säästöpankista ja maamiesseurasta. Se osti myytävänä olevia tiloja asutustarkoituksessa. Kun maailmansota häiritsi elintarvikkeiden saamista, perustettiin vuonna 1917 elintarvikelautakunta.
Ensimmäiset valtiolliset vaalit vuonna 1906 lisäsivät töitä kunnallismiehille. Yleinen äänioikeus ja salaiset vaalit tuottivat lisäjärjestelyjä. Äänestyksen olojen tuli olla kaikille mahdollisimman samanlaisia. Luhangan kunta jaettiin kahteen äänestysalueeseen, joista toinen käsitti Tammijärven puolen ja toinen Judinsalon ja kirkonkylän puolen kunnasta. Kahden vaalilautakunnan puheenjohtajiksi määrättiin opettajat Ilmari Katila ja Edvin Hämäläinen.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti