Reinholtti rehellinen – näytelmä Reinhold von Beckeristä (vielä keskeneräinen)

 

Reinholtti rehellinen – näytelmä Reinhold von Beckeristä

Esirippu

PROLOGI-RUNO

Neljä agitaatiolaulajaa (uhmakkaasti)

Reinholti rehellinen,

tuttu mies Turussa,

Kangasneemes kasvanunna,

Hännilässä heijannunn.

Luoja sinua siunatkoon,

Kaijkist vaaroista varielkoon,

onnen hyvän antakoon.

Suokoon tytön toimellisen

puolison hyvän poialle,

punaposken pulmuisen,

härasilman hertasen

mustakulman kultasen.

Jota pidät polvellaisi,

sylissäis siviäst sivelet,

taputtelet taitavasti.

Rauhas rakkaudes eläisit,

mond Reinholtin päivää näkisit.

Minä en taida taitavasti,

laittaa laulua hyvää.

Wanhuus on mun voittanut,

muistin muld pois ottanut.

Kummis kohta kuoloopi,

vanhaks huoboks tuloopi,

surma hautaan sulloopi.

KANGASNIEMI

Kangasniemellä Hännilän kartanossa kasvaa nuori lahjakas poika, joka on ollut lapsuudesta alkaen kiinnostunut kaikenlaisista asioista. Etenkin historia ja kielet ovat paljon poikaa kiinnostaneet. Isä Anders von Becker oli sotilasarvoltaan kersantti, joka von der Pahlen-sukuisen äitinsä perintömaiden kautta hallinnoi kahta kartanoa Kangasniemellä, Kaihlamäen Hännilää ja Kutemajärven Paappalaa. Anders ei ollut lahjakas mies, mutta lastensa tulevaisuudenn kannalta hän oli hankkinut kartanoilleen varsin laajan kirjaston ja kotiopettajia. Reinhold tapasi ylläpitää monologeja aiheista, joista oli kiinnostunut jo pieneltä iältä alkaen.

Anders von Becker ja Reinhold istuvat Hännilän förmaakissa, ja vähän poikansa kanssa jurosta olemuksestaan johtuen jutellut Anders von Becker halusi ottaa vähän selvää siitä, mitä poikansa mielessä liikkui. Olihan hän lähdössä asumaan sukulaisten kanssa ja opiskelemaan siinä sivussa Kuopion Triviaalikoulussa.

Anders: Reinhold, mitä sinä haluaisit tehdä elämässä? Minä voisin mahdollistaa sinulle suvun kautta upseerin uran, josta varmasti olisit tyytyväinen, pääsisit pidemmälle kuin minä, kun Gustaf-veljesikin perii vanhimpana poikana Hännilän ja Paappalan.

Reinhold: Ei isä, minä en halua sotilasuralle, ymmärräthän varmasti kuinka heiveröinen minä ruumiinrakenteeltani olen. Minusta tulee tieteilijä ja parhaimmassa tapauksessa vielä kirjailija tai taiteilija.

Anders: Hyvä poikani, muista että jos lähdet älylliselle alalle, tulee sinun päästä siellä huipulle, koska yliopiston kesken jättänyt luuseri on vain sosiaalinen haitake, joita en halua nähdä, eikä toisaalta kukaan muukaan halua sietää. Muutamia tapauksia meillä on jo ollut.

Reinhold: Tietysti isä, minä aion alkaa uudeksi Jusleniukseksi, Gananderiksi, Lizeliukseksi tai Vhaeliksi.

Anders: Keitä nämä miehet ovatkaan, en ole koskaan kuullutkaan, tiedäthän varmasti, etttä opillinen sivistykseni jäi heppoiseksi, vaikka olenkin yrittänyt teitä lapsia varten koota edes jotekin kummoisen kotikirjaston teidän sivistykseksi ja iloksi.

Reinhold: Vhael, Ganander, Lizelius ja Juslenius ovat tärkeimpiä suomen kielen edistäjiä tähän mennessä – noh – ainakin Agricolan jälkeen.

Anders: Olisiko sinusta Agricolaksi, poikani. Meillä on toki juuret sitä varten, Hornit, Kurjet ja Flemingit, myöhemmistä puhumattakaan.

Reinhold: Muuhun en tule tyytymään.

Anders: Muista kuitenkin meitä kotona. On täällä itsellisen paikka tarjolla varalta!

Reinhold: Itsellisenä minä tulen kaiken tekemään, mutten kartanon alaisena, vaan suomalaisen kulttuurielämän korkeimmalla Pantheonilla!

TRIVIAALIKOULU

Valo välähtää ja keskelle lavaa ilmestyy koulunpenkkejä ja pöytiä ja opettaja heidän eteensä. Torpparien pojat piereskelevät ja nauravat nolostuneelle puhujalle luokan edessä. Reinhold istuu eturivissä papin pojan ja torpparin pojan kanssa. Reinhold on mieltynyt poikaan, heidän taustojensa eroista huolimatta. Vaikka Kollega Ruuth arvosteleekin koko ajan vähävaraisista kodeista tulevia poikia, on Matti Mähönen lahjakas, ainakin taustaansa nähden.

Reinhold kysyy vieressään istuvalta pojalta, torpparinpoika Matti Mähöseltä:

Reinhold: ”No Matti. Mitä mieltä olit tuosta aritmetiikan tehtävästä? Minun mielestäni se oli varsin helppo, vaikka tuo Ruuth ei selittänyt sitä riittävän hyvin.”

Matti: ”Reinhold, puhutko sinä todella suomea. En tiennytkään. Missä olet sitä oppinut?”

Reinhold: ”Minun paras kaverini kotona Kangasniemellä oli suomenkielinen, Mähistön torpparin keskimmäinen poika. Nyt hän on jatkanut isänsä työtä, torpparina.”

Ruuth: ”Mitä Mähönen siellä puhuu. Antakaa von Beckerin olla rauhassa, hän on sentään korkeinta säätyä valtakunnassamme:”

Matti: ”Hämmästyin vain siitä, että Reinhold puhuu suomea, vaikka hän tulee vanhasta aatelissuvusta, joka on perannut koskia meidän alueella Savossa.”

Ruuth: ”HILJAA! Mähönen saa pian piiskauksen ja karsserin. Antakaa von Beckerin olla rauhassa!”

Reinhold: Mutta maisteri Ruuth, ei meidän minun mielestäni tulisi enää erotella kaikkia ihmisiä säätyjen mukaan, eihän meillä ole edes minkäänlaista maaorjuuttakaan, mistä virolaiset ja lättiläiset saavat vielä tänäkin päivänä kärsiä. Aivan kuin Afrikan neekereitä.”

Ruuth: Mistäs von Becker on noin kerettiläisiä aatteita hankkinut? Eikö teidän pitäisi tietää paremmin näistä asioista aivan verenne kautta? Tiedätte varmasti sen, ettei nämä torpan pojat tavallisesti saa koskaan tätä oppilaistostamme käytyä. Nämä sopivat honkien joukkoon yhtä älykkäinä kuin ne.

Reinhold: Tietysti Maisteri on varmasti oikeassa.

Ruuth: Älkää nousko esivaltaa vastaan tällaisissa tilanteissa Becker. Olette kuitenkin niin lahjakas oppilas, ja ilmeisesti vielä myös vaatimaton. Kun Becker tahtoo vaivata mieltään näiden koulumme täyteaineiden kanssa. Niistä ei tule muunlaista tulosta kuin rahaa koulun toimintaan.

Reinhold: Sulkeudun suosioonne Maisteri Ruuth.

RAHVAAN KOHTAAMINEN

Kuopion kaupungissa Reinhold asuu sukulaisperheen luona, joka ei ota Reinholdin ylläpitämisestä mitään. Kaupunki on pieni, pari tuhatta asukasta ja koostuu puutalokortteleista, jotka ovat sekavasti yhteydessä toisiinsa.

Reinhold kävelee yhden kaupungin krouvin ohi, josta tulee ulos nukkavieru mies, jota on pyydetty poistumaan krouvista liiallisen huomion herättämisen takia.

Mies: Hei poika siellä, tule tänne?

Reinhold huomaa huutelijan ja kääntyy takaisin päin.

Reinhold: Mitä herra sanoi? Miten voin olla avuksi?

Mies huomaa yhtä äkkiä Reinholdin hienon puvun ja hieman ruotsihtavalta vaikuttavan puheenparren ja alkaa pahoitella.

Mies: Ai anteeksi! En huomannut nuoren herran kiirettä. Minä olen pelkästään yksi tämän paikkakunnan suomenkielisistä, Rahvaasta.

Reinhold: Ei herra häiritse mitenkään. Kyllähän vanhempia ihmisiä tulee aina auttaa. Mielestäni muutenkin tasa-arvon käsite, joka neekeriorjuudesta huolimatta tulee Atlantin takaa on mahdollistanut minut ajattelemaan, että säädyllinen eroavaisuus on pelkkä opitttu lainmukaisuus, jota voidaan höllentää ja muuttaa. On mielestäni naurettavaa, että te iäkkäämpänä miehenä olisi pakotettu pokkuroimaan minun edessäni. Isäni kuitenkin isoäidiltään perimänsä kartano-omaisuuden lisäksi oli pelkästään tykistön kersantti, vaikka tietysti aatelinen. Minä olen triviialikoulussa puhunut kaikkien oppilaiden kanssa, joista suurin osa on torpparien ja tilallisten poikia. En myöskään ymmärrä sitä minkä takia tyttöjä ei lasketa kouluumme, vanhin sisaristani on meidänkin perheessämme perheen älykkäin.

Mies: Mutta äitini oli vain muonamiehen tytär ja isäni torpparin poika. Nuori herra on niin hienosti pukeutunutkin, että todellakin olette varmasti säätyläisiä. Pahoittelen herran vaivaamista.

Reinhold: Eikö setä nyt usko? Minä en koe olevani yhtään teitä parempi, vaikka setä haiseekin aika voimakkaasti punssilta ja viiniltä. Mitä mieltä olette, saisinko minä tarjota sedälle ryypyn, jos setä lopettaa tuon pokkuroimisen.

Ja niin kädet toistensa olilla vanhempi ja nuorempi mies menivät krouviin sisälle. Missä he rupesivat ottamaan toisensa paljon tasa-arvoisemmin ja mukavammin.

TURUSSA

Turun Akatemia 1800-luvulla. Reinhold tutustuu kotikaupunkiinsa ja kävelee kaduilla. Hän näkee Turun Linnan, vanhan hovioikeuden ja Akatemian päärakennuksen. Kadulla häntä vastaan tulee Arwidsson.

Arwidsson: Tekö se olette se kuuluisa Porvoon Gymnaasin von Becker? Sain kuulla teistä ainakin molemmilta Alopaeuksen veljeksiltä. Olitte kuulemma valmis tänne Akatemiaan jo Gymnaasin alussa. Muistatte varmaan sen pojan, joka hukkui meren jäällä, hän sanoi, että oli lukenut runojanne, jotka olivat kuin uudenlaisen suomen kielen alkua.

Reinhold.: Niinkö? Muistan varmasti hukkuneen Poppiuksen, joka luki runojani. Hänkin oli Savosta, Hirvensalmen kappalaisen vanhin poika. Hänen tapauksensa oli ikävä. Toisaalta Alopaeuksen palautteesta sanoakseni inä en ole koskaan kuullut minkäänlaisia yleisiä palautteita, koska ilman rakentavuutta ne ovat turhia sekä myönteisessä että kielteisessä. Tietysti olen kuullut teistäkin Arwidsson, olittehan te kuitenkin minuakin nuorempi Gymnaasista lähtiessä.

Arwidsson: Sulkeudun suosioonne herra. Minulle on kerrottu, että opitte puhumaan suomea jo kotiseudullanne Kangasniemellä. Itse olen Laukaasta, eli samalla tavalla Savosta. Olette varmaan samaa mieltä, että savon kieli on suomen kielen murteista kirkkain ja kuultavin. Olen laatinut jonkinlaista ohjelmaa suomen kielen aseman edistämiseksi. Voisimme yhdistää savolaiset voimamme ja toimia suomekielen tulevaisuuden edistäjinä tässä rakastamassamme maassa.

Reinhold: Tuota voi tietysti muistaa tulevaisuuden kannalta. Nykyään ei ole minkäänlaista mahdollisuutta akateemiseen vapauteen, koska meitä vahditaan niin paljon kaikkien intriigien kautta. Suomen kieli ei ole jalostuneisuudestaan ja puhtaudestaan huolimatta saavuttanut sellaista asemaa, jonka kautta me suomenkieliset voisimme olla ylpeitä.

Arwidsson: Se nykyinen rehtori on sellainen mulkku ja kansleri samaa lajia. Ja täällä Turussa ei voi tavallisesti puhua kadullakaan suomea, koska silloin voivat sylkipisarat lentämään kohti. Tuokin herra joka meni tuosta ohi syljeksi pitkin maata meidän kohdallamme. Mikä mulkku! Kuulkaahan von Becker, te olette se jos kuka, joka voisi saada asiaamme edistettyä. Minä aion myös ruveta julkaisemaan Åbo Morgonbladia, ja se minkä takia se on ruotsinkielinen lehti tarkoittaa juuri sitä, että suomenkielisiin kiinnitetään sensuurin huomiota niin paljon, ettei sellaista voi todellakaan vielä julkaista. Lizeliuksen kehno yritys kolmisenkymmentä vuotta sitten sai olla varsin rauhassa, mutta eihän se pitkälle kantanut. Oletteko samaa mieltä kanssani?

Becker: Lizelius teki mielestäni hienosti yhden eteen, eihän hänellä ollut minkäänlaista mahdollisuutta perustaa työtään mihinkään sitä edeltävään. Juslenius, Ganander ja Vhael ovat luoneet pohjan, vaikka pidänkin sitä Stråhlmanin esitystä kieliopistamme surkeana. Muttta Vhael, Ganander ja Juslenius ovat luoneet pohjan, jonka päälle asiaa rakentaa. Teillä varmasti on Grammatica Fennica, Nytt Finskt Lexicon ja Suomalaisen sana-lugun coetus?

Arwidsson: Kyllä minulla on ne. Ne olivat jo itse asiassa isäni kirjastossa. Hekin olivat loistavia sanaseppoja, joilla ei ollut paljoa enemmän työtä pohjanaan kuin Uusi testamentti. Kyllä nämä aikaisemmat yritykset tulee tulkita etenkin sen perusteella millainen ilmasto niiden aikana oli. Vhael etenkin näistä ensimmäisenä.

Becker: Toki toki. Vhael on näistä aikaansa nähden olennaisin ja itse kehittynein.

Arwidsson: Mutta hyvä Becker, menisimmekö krouviin jatkamaan keskustelua, tuossa on se punainen kukko.

Becker. Mikä ettei, suuni alkoikin juuri kuivua.

Ja näin uudet ystävykset menivät kädet toistensa olilla krouviin, minne jäivät loppuillaksi.

AVELLAN

Reinhold on Professori Avellanin yleisen historian luennolla, joka kyseinen Avellan oli tunnettu siitä miten hajamielinen hän oli, saattoi hän joskus unohtaa jopa oman nimensä. Nyt hän ei muistanut mistä puhui.

Avellan: Ja muistamme sellaisen suuren frankkien kuninkaan, kuin Ka..... No Kaar.... Mitäs mitäs, muistaako eturivin Becker siitä, mikä se mies oli?

Becker: Professori tarkoittaa varmaan Kaarle Suurta.

Avellan: Tosiaankin! On se hyvä että minulla on Beckerin kaltainen selvä pää korjaamassa näitä asioita.

Avellan: Eli nönnönönönönön-jaadajaadajaadajaadajaada-mumumumumumu

Avellan jatkoi esistystään ja jaaritteli edelleen niin, että opiskelijat alkoivat haukotella.

Avellan: No mutta niin. Tietävätkö salin nuorukaiset sen, mikä on tärkein asia elämässä?

Becker: Professori, se on se, että saa paljon inhimillisiä saavutuksia aikaan ja käyttää aikansa oikealla tavalla.

Avellan kuunteli ja hymähti. Nykypäivänä Avellanin hajamielisyyttä kutsuttaisiin jonkinasteiseksi keskushermoston vaurioksi, ja tästä aiheesta hän jatkoikin.

Avellan: Tietääkö Arwidsson mikä on tärkeintä elämässä?

Arwidsson: Olisiko se että on uskollinen omalle porukalleen, omalle sisäryhmälleen?

Avellan: Ei. Se on terveys. Jos pystyy terveenä elämään tässä maailmassa voi silloin saada aikaan paljon enemmän. Terveellinen nuoruus on turvattu vanhuus, ja siinä mielessä tekin nuoret käytte liian paljon krouveissa. Terveys tarkoittaa sitä, että on oikeassa tilassa tekemään asioita. Jos tulette niin vanhaksi ja hajamieliseksi kuin mitä minä nykyään olen, ei ainna kovinkaan hyviä mahdollisuuksia elämän ylläpitämiselle. Becker varmaan ottaa minun virkani sen jälkeen kun minut saatellaan viimeiselle Odysseialleni.

Salissa kaikki nauravat, koska he pitävät Avellanin jaarittelua turhana ja aina omaan minäänsä keskittyvänä.

Avellan: Mutta nyt nuoret! Muistakaa, että minäkin voin teidät karsseriin määrätä. Becker on hyvä mies, vaikka kovin itseensä sulkeutunut ja epäsosiaalinen.

Arwidsson: Professori on oikeassa. Reinhold von Beckeristä tulee vielä jotain suurta.

HISTORIAN APULAISPROFESSORI

Avellan on kuollut ja Reinholdista on tullut Tarinamus-apulainen. Hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen tilanteeseensa nuoruudestaan huolimatta. Hän haluaisi jo saada vakituisen professuurin, että hänen palkkansa olisi suurempi ja mahdollisuus keskittyä tutkimustoimintaansa vastaavassa suhteessa.

Avellanin haamu ilmestyy puhumaan Reinholdille

Avellan: Nuori mies, nyt sinun tulisi tarkasti muistaa, että Suomen historiaa sinun ei tule opettaa ja tutkia, koska se voidaan käsittää väärin Pietarissa ja senaatissa. Opeta vain yleistä historiaa, eli pyöri pääasiassa antiikin ja Kaarle Suuren välillä.

Reinhold: En ymmärrä teitä arvon kollega, eiväthän suomalaiset ihmiset voisi kokea itseään yhtenäiseksi kansaksi, jos heillä ei olisi tietoa oman kansansa ja maansa historiasta. Olen itse kehitellyt kahdeksanosaista tapaa esittää Suomen historia, ne ovat:

Avellan: Tuollainen teoreettinen proggis on tietysti mainio, mutta onko se kuitenkaan olennaista tämän kaukaisen maankolkan ja sen kansan vaiheiden esittämisessä. Eikö niistä voisi käyttää yleisiä kategorioita ja opettaa vain olennaisempia asioita?

Reinhold: Kyllä kansalla on oikeus tietää kaikki omasta menneisyydestään ja miten muuten kuin koulutuksen alueella tässä voitaisiin saada aikaan todellisia muutoksia. Ei voida sanoa, että jotkut asiat eivät ole millään tavalla olennaisia ja relevantteja menneisyyden ja nykypäivän kannalta. Ei voida leikata pituuden takia pois osia, jotka eivät liity ja jotka eivät liity esityksen pituuteen.

Avellan: Sinulla on niin kirkas ja terävä pää, että ei minulle tullut mieleenkään rakentaa minkäänlaista teoreettista viitekehystä. Mielestäni sinä olet liian kiinnostunut Suomen historiasta, mikä sinä itsekään olet, ruotsia puhuva saksalainen, maaseudulta toki, mutta kuitenkin.

Reinhold: Minä arvostan savolaisuuttani suuresti, sitä kollegan ei tarvitse epäillä. Ja kieleni on ehdotomasti talonpoikien kieltä Savosta. Kaikkien suomenkielisten tulisi tunnistaa oman kansansa historia kielen ohessa.

KOLMIKKO JA SCHILDT

Kolme miestä kulkee pitkin Turun katuja. Yksi on lyhyt ja hevosnaaminen Snellman, jolla on korostuneen suuri pää ja leveät hartiat. Toinen on isokokoinen silmälasipäinen ja kiharatukkainen Runeberg. Kolmas on keskipituinen ja veikeästi hymyilevä Lönnrot. Kolmikko on kirjautunut samaan aikaan Turun Akatemiaan ja maailma hymyili heille. He tulisivat muuttamaan maailmaa ja Suomea.

Runeberg: Hyvät toverit, minulla on joskus ollut mielessä ajatus kirjoittaa runoteos sodasta. Mutta hattujen sodastakin on niin kauan, ja aikamme on niin edistynyt että tuskin joudumme koskaan kärsimään sodan olosuhteista, Suomen sotakin oli niin vaisu, ja siitä ei enää nykyään näe muuta kuin ryssien santarmit kaupungissa. Minä olen sitä mieltä, että tästä tulisi aikamoinen kronikka, ihan Schillerin Kolmikymmenvuotisen sodan historian näyttämällä tavalla.

Snellman: Mutta mitä vikaa Suomen sodassa sitten oli, olihan se pitkältä aikaan suuresti lähes pelkästään suomalaisten miesten sotima sota. Cronstedtin pelkuruudesta saisi aikaan varmasti jonkinlaisia häväistysrunoja, joita sinä et tietysti hurmahenkisessä idealismissasi tulisi koskaan varmaankaan kirjoittamaan.

Lönnrot: Minä en ole koskaan ollut hyvä itse kirjoittamaan runoja, ja epäilen että minulle on tarkoitettu muiden luoman materiaalin kerääminen ja muotoon järjestäminen. Minä olen suunnitellut oopusta suomalaisen kansanperinteen alalta. Se on kuitenkin varmaan vaan niin vaikeata kerätä ja muodostella oikeanlaiseen yhteyteen ja balanssiin.

Snellman: Minä taas en koskaan pääse sopuun itseni kanssa, ellen pääse senaattoriksi suomalaistamaan tätä maatamme. Kielen ja filosofian jälkeen voitaisiin jopa miettiä omaa rahayksikköä ja postimerkkejä, vaikka tietysti tällä hetkellä olemme näistä edistyksistä ja parannuksista todella kaukana.

Samalla he näkivät pitkän, tummapiirteisen ja kieltämättä aateliselta näyttävän nuorukaisen ylittävän ruohopeitteen Akatemian kahden rakennuksen välissä.

Snellman: Mutta tiedättekö kuka tuo on? Onko se Schildt, aatelisen kapteenin poika Laukaan Pernasaaresta? Sanovat että on kielimiehiä, vaikka opiskeleekin pääosin lääketiedettä?

Lönnrot: Sanovat että Schidlt on sukua Beckerille. Ilmeisesti pikkuserkku.

Runeberg: Se on niin nuori ja vähäpätöinen, ettei se mielestäni voi millään tavalla rikkoa meidän triviumiraattia. Kyllä siihen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Voihan se vaikka joskus perustaa Seminaarin Jyväskylään tai jonnekin Heinolaan.

TURUN WIIKKO-SANOMAT

Reinhold istuu keskellä lavaa ainoassa tuolissa, jossa hänet on laitettu sinivalkoiseen pakkopaitaan, jossa hän yrittää rimpuilla vastaan.

Hän toistelee sanoja ja sananparsia kovalla äänellä ja kuola suusta lentäen, kuin etsiäkseen sanoja omaan lehteensä:

Reinhold: Savistus, sovistus, sevistys, samistus, semistus, somistus! Sivistys!

Reinhold: Aleke, oleke, ileke, eleke, alake, olike, Eläke!

Reinhold: Lakio,lekio, likio, likeo, lokie, Lukio!

Reinhold: Manta, munta, minta, menta, mensa, Mäntä!

Reinhold: Ahmiskinta, ihmiskanta, Uhkamista, Ihmiskunta!

Yksittäinen bassoääni:

Piä Pekkeri pelisi,

hyvä herra huomiosi

saata suomellen sanoia!

Reinhold on lavalla päässyt irti pakkopaidasta, ja kuultuaan sanan pelisi, puristaa kahdella kädellä muniaan.

Reinhold: Piän kyllä pelini, se on täysin varmaa! Pitäkää vaan huolta omista peleistänne!

Reinhold: AI NIIN! SE LEHTI!

Samalla aikaa koko maan kirjallinen kulttuurielämä keskittyy ihmettelemään miehen lehteä, jonka hän on aloittanut jonkinlaisena yksinäisenä pioneeritoimintona. Monet ovat närkästyneitä samalla kun lähes kaikki muut juhlivat ja ihannoivat. Kovimpina kriitikkoina ovat aloittaneet Karl August Linsen ja Matthias Gottlund.

Linsen istuu kotonaan ja irvistelee Reinholdin lehdelle:

Linsen: Tämän miehen kieli ei ole oikeaa suomea koskaan nähnytkään. Ja vielä tämän savolaisen mongerruksen työntäminen suomen kirjakieleen kertoo vähäisestä arvostelukyvystä. Voiko hän todellakaan olla tosissaan? Tämän ottia tuota-kielen työntäminen suomen kirjakieleen ja rahvaan luettavaksi on vähintäänkin rikos!

Gottlund on kirkkonsa sakastissa Juvalla ja lukee lehden numeroa

Tämän miehen savon murre ei ole edes oikeaa savon murretta, vaan jonkinlaista mongerrusta, jonka hän on käsittänyt muualla asuessaan savon kieleksi. Edes puhdas savon kieli ei ole tällaista sekoittunutta sekametelisoppaa, jossa ei ole niin murrepiirteitä eikä varsinkaan minkäänlaista kieltä, jonka voisi mieltää oikeaksi suomen kirjakieleksi.

Reinhold lukee kotonaan Mnemosynea ja miettii näitä ihmisiä, jotka eivät anna arvoa hänen työlleen.

Ansaitsenko minä tämän kaiken sen jälkeen mitä olen pyrkinyt Suomen kansalle tekemään. Onko olennaista tarttua lillukanvarsiin ilman huomion kiinnittämistä olennaisiin asioihin kuten suomen kielestä käytävään debattiin. Olenko minä huono, jos aloitan tällaisen hankkeen, johon kukaan muu ei ole pystynyt eikä edes ilmaisemaan tavoitetta tällaisen toteuttamiseen.

KIELIOPPI

Reinhold käy läpi aikaisempia vähälukuisia suomen kielen kielioppeja, joista hän ei pidä ja kerta toisensa jälkeen heittlee kirjoja lattialle ja ikkunasta kadulle. Anna von Becker, miehen äiti tulee paikalle, mutta vain haamuna, aivan kuin kertoen suvun tilanteesta myöhemmin ja sen myöhemmästä rahvaantumisesta.

Anna: No poikani, mitä sinä nykyään teet? Tiedät varmaan sen, ettei isäsi pidä tästä kielioppihankkeesta, meidän suvussammehan ei olla koskaan arvostettu kielioppia.

Reinhold: Mutta onhan kielellä oltava säännöt – raamit joiden sisälle kieli luodaan

Anna: Meillä on aina määritelty kieli itse. Se on silloin paljon helpompaa. En suoranaisesti tiedä, minkä takia kieli pitäisi kietoa joidenkin sääntöjen sisään. Tiedät varmaan murteista meidänkin alueellamme Savossa.

Reinhold: Tässä on murteista. Mutta raamit kielelle tulee olla.

Anna: Muistat varmaan sen, miten isäsikin savo on hillitsemtöntä ja rehevää.

Reinhold: Minä satun tarvitsemaan tätä. Minä olen tässä hyvä. Kyllä mielestäni meidän säädyssä pitäisi hallita kielioppi.

Reinhold: Luulen että minun on tehtävä se, hyvä äiti.

Anna: Hyvä poika, muista se, ettei tällaisia asioita ole meillä koskaan arvostettu, eikä varmasti tulla tulevaisuudessakaan arvostamaan. Eikö tuo historian lukeminen sopisi paremmin sinulle. Sinä seikkailet ja tavoittelet tässä liian suuria. Kuvitteletko sinä voivasi luoda koko kielen uudestaan:

Reinhold: Kuule äiti. Tai oikeastaan äidin haamu. Miksi sinä nyt tulit työntämään minulle tuota epä-älyllistä hapatustasi. Mistä minä voin tietää millaisia sukumme jäsenet ovat parin sadan vuoden päästä.

Anna: Poikani, minä tiedän. Ole huoletta.

TURUN PALO

Reinhold nukkui vaimonsa vieressä kotonaan Aurajoen tuomiokirkon puolella. Yhtäkkiä hän havahtui savuun ja herätti vaimonsa ja nuoret poikansa.

Reinhold: Tuli on irti! Äkkiä ulos!

Carolina: Pojat! Herätkää. Meidän on lähdettävä.

Reinhold: Nopeasti ulos! Minä arvasin tämän! Tätä kaupunkia ei ole tehty tulipaloja ajatellen.

Koko viisihenkinen perhe oli äkkiä kärrypihalla, missä he valjastivat hevosen ja nousivat suvun vaakunalla varustettuun hevosvaunuihin.

He etenivät kohti kaupungin rajaa, missä kokonaisa kortteleita oli jo tulessa ja ilmassa lenteli palavia lintuja, samalla kun tuleen syttyneet ihmiset pyrkivät kohti Aurajoen rantaa ja vettä.

Reinhold: Jos tästä selviämme, en enää valita kaupunkirakentamisen ennaltamäärittelyä Suomen maassa.

Carolina: En minäkään. Poikia palelee. Pitäisi saada huopia. Niitä varmaan saa Paimion suunnasta.

Reinhold Jr. Pappa, minulla on jano.

Carolina: Odota Reinhold, kievarissa saamme vettä.

He suuntasivat vaununsa Paimion suuntaan ja pääsivät kauaksi savuavasta kaupungista.

Ernst August: Pappa ja mamma, miten Turku pystyi ajautumaan tuohon tilaan.

Reinhold: Poika, on selvää, että olkikatoista olisi tullut luopua jo sata vuotta sitten kaupungin sisällä. En usko Jumalaan, joten minkäänlainen tuomio mistään se ei minun mielestäni ollut.

Reinhold: Oli väärä päätös muuttaa Aurajoen kirkon puoleiselle rannalle, sieltä se alkoi. Ja se kamala römähdys mikä kuului äsken tänne asti oli varmaan kirkonkellot, jotka tippuivat tornista.

Lopulta he saavuttivat läheisimmän kievarin, jossa saivat nukkuma-aitan, jonne he, kaikki viisi, asettautuivat yöksi. Aamulla he suuntasivat Vesilahden Laukkoon, jossa rouvan sukulainen arkkiatri Törngren tuolloin isännöi.

KALEVALA JA SKJ

Reinhold von Becker on kutsunut Elias Lönnrotin luokseen työhuoneeseensa tarkoituksenaan puhua tämän maisterinväitöskirjastaan, jonka edistymistä hän halusi hyvin ja avarin mielin edistää. Hän oli saanut selville, että Lönnrotia kiinnosti suomalaiset vanhat kansanrunot ja hän oli jo itsekin toistanut samankaltaisen matkan, jonka Reinhold oli tehnyt vuoden 1820 keväällä ja kesällä pohjoiseen ja itäiseen Suomeen. Reinhold näki Lönnrotissa, joka tuli varsin vaatimattomista oloista, erittäin lupaavana kulttuuri-ihmisenä ja tutkijana. Reinhold oli tästä aiheesta jo julkaissut lehdessään artikkelin. Nyt hän halusi antaa kokoamansa kansanrunot Lönnrotille tämän maisteriksi valmistumista varten:

Lönnrot: Päivää Reinhold, muistan että olimme jo edellisestä kerrasta sinut. Halusit näyttää minulle jonkinlaisia oppimateriaaleja maisterin tutkintoani varten.

Reinhold: Kyllä, olen kuullut myös, että kuljitte jo viime kesänä keräämässä suomenkielisiä kansanrunoja. Minne matkanne suuntautuikaan?

Lönnrot: Kävin etenkin Laatokan Karjalassa ja Vienassa. Shemeikka oli varmaan tärkein runonlaulaja, jonka laulua kuuntelin.

Reinhold: Ahaa, te kävittekin Karjalassa, itse kuljin pääasiassa Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa oman odysseiani aikaan vajaat kymmenen vuotta sitten. Tapasin muun muassa Zacharias Topeliuksen isän, vanhan kirkkoherran.

Lönnrot: Mielenkiintoista, olette maininnut siitä luennollakin. Nyt ilmeisesti ehdotatte Väinämöisaihetta väitöskirjaani varten?

Reinhold: Kyllä, Väinämöinen, muinaisen Suomen Jumala ja taruhenkilö on jotain, mikä toistuu näissä lauluissa. Te saatte muovata siitä maisterinväitöskirjanne ja toivon mukaan joskus suurenkin teoksen. Toivotan teille onnea.

HISTORIAN PROFESSUURIN HAKU

Konsistorin kokous on juuri alkanut. Ehdokkaiksi historian professuuriin on valittu Reinhold ja historian dosentti Gabriel Rein, jonka nimi lausutaan Rein eikä saksalaisittan Rhain, kosk mies ei ole saksalaista alkuperää ollenkaan, vaan isänsä suku on Pohjanmaalta.

Konsistorin jäsen I: Kyllähän tämä on mielestäni täysin selvä asia. Beckerin kokemus ja julkaisut ovat ehdottomasti perusteita sille, että Reinin vastaavat eivät Beckerille pärjää. Suositan ehdottomasti apulainen Reinhold von Beckerin valintaa Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston historian professoriksi.

Konsistorin jäsen II: Varmaa on, että Becker on pätevämpi, kokeneempi ja enemmän virkavuosia. On myös selvää, että Becker ei ole niin venäjämyönteinen kuin Rein, joka tulee vanhasta Suomesta. Meidän on oltava varmoja historian oppiaineen kannalta, ettemme ota virkaan Pietarin vallan myötäilijöitä. Beckerillä on lisäksi meriittiensä joukossa kielioppinsa saati sitten hänen lehdessään julkaisemansa ja kirjoittamansa artikkelinsa.

Konsistorin jäsen III: Becker on valittava virkaan. Hän on kokeneempi, julkaisseempi ja hänessä on paljon muitakin piirteitä, kuten mainittu kielioppi, jotka suosivat häntä virkaan. Ehdotan että esitämme yksimielisesti virkaan historian apulainen Reinhold von Beckeriä ennen historian dosentti Gabriel Reinia.

Konsistorin puheenjohtaja: Konsistori ehdottaa näin ollen virkaan Reinhold von Beckeriä.

Konsistorin jäsen IV: Hyvä puheenjohtaja, ilmoitan että teen valituksen valinnasta, koska mielestäni juuri Reinin nuoremmuus ja tulevien virkavuosien pitkä määrä on juuri se tekijä, minkä takia meidän pitäisi nimittää juuri hänet virkaan. Meidän pitäisi myös suhtautua Venäjään myönteisemmin kuin mitä olemme täällä kuulleet arvostettavien konsistorin jäsenten suilla.

Konsistorin puheenjohtaja: Jäsenellä on toki oikeus valittaa päätöksestä, mutta mitä se sitten vaikuttaa, ellei jäsen pyri hakemaan muutosta päätökseen Pietarista asti. Kokous on päättynyt.

SIVUUTTAMINEN

Kenraalikuvernöörin päämajassa Helsingissä kenraalikuvernööri Berg otti vastaan vieraan:

Professori: Meidän mielestämme Reinhold von Becker on aivan liian ruotsalaismyönteinen, vanhanaikainen ja venäläisvastainen, että hänet voitaisiin päästää kansallisen yliopistomme historian professoriksi, dosentti Reinista saisimme entisenä Vanhan Suomen asukkaana paljon uskollisemman viranhaltijan. Mielestäni muiden piirteiden tulisi olla täysin epäolennaisia.

Berg: Onko kaikki kuitenkin tehty konsistorin päätöksellä. Jos on, niin minä en voi sitä ohittaa kuin ottamalla yhteyttä Pietariin hänen keisarilliseen korkeuteensa. Minkälainen mies tämä von Becker on.

Professori: Hän on poikkeuksellinen kansan ja rahvaankiihottja. Hänhän on julkaissut mm. suomen kielen kieliopin ja julkaissut suomenkielistä sanomalehteä, joka sekin on ollut avoimesti keisarikuntaa vastaan. Olen varma siitä, että jos hänet valitaan, saavat vieraat vallat ja suomenkielinen rahvas oman viidennen kolonnansa meidän niskaamme. Teidän on tehtävä kaikkenne sen eteen, ettei tätä miestä päästetä tähän vallankahvaan.

Berg: Mutta onko von Becker hyvä mies?

Professori: Se on varmaan hänen parhaimpia puoliaan, mutta kuten herra kenraalikuvernöörikin tietää, hyvät miehet eivät aina saa virkoja.

Berg: Niin toki on. Olen yhteydessä hänen keisarilliseen korkeuteensa asian johdosta. Professori voi poistua huoletta.

KIELENKÄÄNTÄJÄ

Reinhold istuu senaatin työhuoneessaan, jonka keskellä olevalla kirjoituspöydällä ikkunan edessä on paperipinoja ja mustepulloja, myös sulkakyniä.

Reinhold alkaa miettimään huomaamattaan ääneen omaa uraansa ja kohtaloaan:

Reinhold: En olisi kuvitellut päätyväni tänne. Tietysti on tärkeää, että saan vietyä omaa kieltäni suomalaiseen lakikieleen. Kuitenkaan suomalainen rahvas ja tavallinen kansa ei pääse tekemisiin tämän kielen kanssa muutoin kuin käräjillä ollessaan. Juristit saavat siis lukea sanojani ja opetella niitä lakia lukiessaan. Olen päätynyt kauaksi siitä mistä aloitin, minun tavoitteeni oli herätellä kansakuntaa kokemaan ylpeyttä historiastaan ja kielestään. En voi tehdä sitä enää nykyään. Eliakselta oli hienon kunnianosoitus kun hän vielä jokunen vuosi sitten mainitsi, että suomen kielen professorin paikkaan olisin minä ollut sopivin kandidaatti. Minua on loukannut syvästi kielioppini ja suomenkieleni arvosteleminen. En varmaan ole sopiva luonne toimimaan noin edistyneessä asemassa. Savonmurteen tuominen suomen kirjakieleen oli varmasti liian radikaali teko joidenkin mielestä. Itse en sitä kadu. On tietysti kummallinen asia, miten minä ruotsia puhuva sauerkraut olen pyrkinyt ajamaan suomen kielen rahvaan kielen asemaa Suomenmaassa. Suomenkieli on paljon ilmaisuvoimaisempi ja kehittyneempi kieli kuin oma äidinkieleni, eikä olisi mikään ihme, jos tulevaisuudessa sivistyneistö Suomesssa voisi puhua myös suomea aivan samalla tavalla kun sen jäsenet nyt puhuvat pelkästään ruotsia. Minun mielestäni minun vaiheeni muistuttavat niitä baltiansaksalaisia, jotka ovat solidaarisuudesta heikompaa kohtaan ruvennut puhumaan ensimmäisenä kielenään viron ja lätin kieltä. Nimeni perusteella minut mielletään vanhaan aateliin, vaikka olen kielen vaihdolla muuttanut täysin oman profiilini. Turun aateli ja yläluokka on tämän takia sylkenyt minua päin naamaa. En kadu mitään.

Samalla huoneeseen tulee jokin pikkuvirkamies:

Pikkumies: Onko päivän työ jo tehty von Becker?

LAPSUKAISET JA PERINTÖ

Reinhold von Becker on kuollut 10. päivä kesäkuuta vuonna 1858 ja vaimonsa pian sen jälkeen. Hänen neljä elossa olevaa lastaan: Frans Josef, Adolf, Carl Hugo ja Augusta ovat kokoontuneet Kappeliin sopimaan perinnönjaosta. Frans Josef, veljeksistä pisin ja arvovaltaisen näköinen tuleva professori ja valtioneuvos, Adolf, tuomariksi suvun painostuksesta lukenut taidemaalari, joka on perheen suurin taiteilijaluonne; Carl Hugo, myöhempi kirjailija ja opettaja ja runoilija, lastenkirjoistaan tunnetuksi tullut kirjailija; ja Augusta perheen tytär, joka oli saanut viettää vapaata ja rahahuolista piittaamatonta elämää myöhemmin etenkin ulkomailla.

Onko paikalla Frans Josef von Becker, pesän selvittäjä kysyy. Kyllä minä olen. Onko paikalla Adolf von Becker. Kyllä minä olen. Onko paikalla Carl Hugo von Becker? Kyllä olen. Onko paikalla Augusta de Becker? Minä olen.

Juristi: Avaamme siis nyt Reinhold ja Carolina von Beckerin yhteisen testamentin.

Juristi: Beckerien testamentin mukaan Reinhold ja Carolina von Beckerin kiinteä ja irtain ominaisuus lahjoitetaan Suomen kansan talonpoikaisväestön keskuskassaan.

Adolf: En ihmettele

Lapset ovat pahoillaan ja suuttuvat.

Carl Hugo: Keneltä saisin lainaa nyt!

Adolf: Vaikka töitäni ei Sysmässä arvostettaisi, ei se tarkoita, että ne olisivat kokonaan arvottomia.

Frans Josef: Farfar tuli Sysmästä. Hölmöläisten sukua.

Augusta: Millä minä nyt elän!

EPILOGI-RUNO

Yksi bassoääni

Mun muistuu mieleheni nyt
suloinen Savonmaa.
Sen kansa kaikki kärsinyt
ja onnehensa tyytynyt,
tää armas, kallis maa.

Jos kielin voisi kertoa
näkönsä vanhat puut,
ja meidän vaarat virkkoa,
ja meidän laaksot lausua,
sanella salmensuut;

Niin niistäpä useampi
hyv' ois todistamaan:
"Täss' Savon joukko tappeli,
ja joka kynsi kylmeni
edestä Suomenmaan!"

Siis maat' en muuta tietää voi
Savoa kalliimpaa,
ja mulle ei mikään niin soi
kaikesta, minkä Luoja loi,
kuin: "armas Savonmaa!"

Post Scriptum:

Reinholdin ja vaimon hautajaiset, saattoväen kantaessa arkkuja, kuuluu sieltä Reinholdin arkusta koputusääntä ja rivouksien huutelua.

Reinhold von Becker nousee arkustaan ja juoksee ympäri lavaa suomen lipulla varustettu pakkopaita päällä huutaen samalla

Reinhold: Uliuliuliuliululiuliuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!