Mitä elämä on ja mitä elämä ei ole

Kysyn nyt itseltäni, mitä on elämä ja mitä elämä ei ole. Olen entistä enemmän tullut siihen tulokseen, jonka mukaan ihmisen on etenkin elettävä tätä päivää ja hetkeä. Elämä näyttää oman arvoituksellisuutensa jo siinä, jos yksilö pystyy tekemään eron niihin asioihin, jotka eivät todella ole elämää. Tällaista ovat liian pitkälle rakennetut suunnitelmat ja oman näkökentän siirtäminen tuleviin saavutuksiin. Ehdottomasti taiteellinen, tieteellinen ja kirjallinen luovuus ovat sellaisia asioita, jotka voivat tuoda ihmisyksilöä lähemmäksi elämän elämistä. Kuten tunnettu elämänfilosofi Markus Kuotesaho on sanonut: ”elämä on nyt, älä odota huomista”, ja siinäkin asiassa tämä tavallisuudesta poikkeava hahmo on oikeassa. Elämää ei tulisi siirtää tulevaan, vaan tehtävä joka hetki töitä sen eteen, että tulevaisuus voisi jotain tällaiselle yksilölle mahdollistaa. Tavoitteiden siirtäminen tulevaan on siis todellakin elämän välttelyä. Monet ihmiset ovat sanoneet minulle, että minulla on heidän mielestään aina liian monta projektia samanaikaisesti tehtäväksi, ts. monta rautaa tulessa. On kuitenkin kirjoitettava, että koska teen monta asiaa samanaikaisesti, on se myös antanut joillekin ihmisille velvoitteen sanoa minusta että olen monipuolinen ihminen. Todellakin monen eri asian samanaikainen tekeminen on tehnyt minusta varsin monipuolisen ja tuotteliaan ihmisen. Tavoitteiden siirtäminen tulevaan on todellakin sellaista elämän välttelyä, jossa ajatellaan, että kun nyt olen elämättä, voin elää joskus tulevaisuudessa. Kuitenkin on sanottava, että elämä ei aina palvele ihmisten suunnitelmia sen suhteen, ja sen takia voisi sanoa sen olevan oikeassa, että jokaista erillistä päivää tulisi pitää lahjana, ja sen takia elämää kohtaan tulisi olla kiitollisempi. Nimenomaan kiitollisuus elämästä saa monesti aikaan sen, että alkaa itse rakentamaan sitä elämää itselleen, johon voi katsoa kykyjensä ja lahjojensa riittävän. Myös jatkuva itsen kehittäminen on tärkeä asia, ja ei pitäisi todellakaan kuvitella, että jos on esimerkiksi saanut korkeakoulusta hankittua korkeamman akateemisen tutkinnon että se itsessään aina riittäisi. Samalla tavalla kun jotkut konservatiivikoulumestarit joskus muistuttavat siitä, kuinka he ovat koulussa menestyneet, ei se kuitenkaan tosiasiassa merkitse vuosien jälkeen enää mitään ainakaan sellaisille ihmisille, joilla on ollut jatkuvasti tarve kehittyä ja tarkastella asioita uudelleen ja mahdollisesti vielä monista eri näkökulmista. Eli se on myös väärin, jos ihminen alkaa kuvailla porvarillisen yhteiskunnan sisällä tapahtuneita palkitsemisen muodollisuuksia sillä tavalla, että elämä olisi pelkästään tällaisten palkitsemisten toteutumista. On varmaa, että parhaimmassa tapauksessa ihmisen elämässä kaikki hetket ja vuodet ovat yhtä tärkeitä, vaikka jotkut pintapuoliset ihmiset voisivat ajatella, että tällaisten mukanaan tuova piireihin pääseminen merkitsisi heti jonkinlaista asemassa olemista ja oman elämään suuntautuvan tutkintahalun korostumista. On tietysti selvää, että kaikenlainen kehittyminen, olisi se sitten kuinka hidasta ja vaivalloista hyvänsä, on yhtä tärkeää toiselle ihmiselle kuin se, jos joku saa kaiken haluamansa heti ja suoraan. Tässä on se tilanne, missä monet alkavat tekemään pikkuporvarillsia arvioita ja asettelemaan ihmisiä parhaimmuusjärjestykseen pelkästään porvarillisen tai miksei pikkuporvarillisen yhteiskunnan oikkujen takia ja hyvästä. Loppujen lopuksi menestyminen lähes missä tahansa aiheessa tarkoittaa tavallisimmin vain sitä, että kyseinen yksilö on sattunut vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olen kieltämättä itsekin ihmetellyt, nyt kun minulla on kymmenkunta valmista käsikirjoitusta odottamassa kustantajia, että ovatko töherrykseni todella niin huonoja, ettei niitä halua kukaan lukea tai ainakaan kustantaa painattamista? Olen kuitenkin tietoinen siitä, että monet ihmiset ovat kertoneet minulle joidenkin kirjoitusteni tehneen heihin mahdollisesti hyvinkin syvällisen vaikutelman, ja voi olla varmaan niin, ettei syvällisiä kirjoituksia nykypäivänä Suomessa arvosteta. Kuitenkin vastaus tällaiseen ongelmaan on vain jatkaa kirjoittamista ja pyrittävä siihen, että kirjoittamisessa voi kehittyä ja antaa niitä ihmistenn luettavaksi. Kuitenkin pikkuporvarilliseen yhteiskuntaan kuuluvat kaikki elämisen taustaan kuuluvat asiat: pari kakaraa, autot molemmille liiton osapuolille, rivitalon pätkä ja kesämökki järven rannalta. Kun ajattelee näitä asioita ja miten tällaiset asiat toistuvat niin useasti ihmisten tulevaisuuden haaveissa, voi ajatella, ettei suurin osa ihmisistä todellakaan osaa sanoa mitään omaperäistä siitä, mikä on todella elämää ja miten elämää tulisi todella elää. Itse arvostan suuresti matkustamista, vaikka on sanottava, että mielenterveysongelmani vaativat nykyään sitä, että vaikka olen tehnyt suurimman osan matkoistani yksin, niin olisi mukavaa, jos matkoilla olisi mukana seuraa, joku toinen ihminen. Lisäksi kun en halua kokea myötähäpeää kaverin kielitaidosta ja mahdollisesta sivistymättömyydestä, tulisi matkaseuran olla samanlainen kosmopoliitti, millainen itsekin olen. Paikkojen näkeminen ja paikoissa käyminen jos mikä on asia, joka avartaa maailmankatsomusta ja erilaisten ihmisten ymmärtämistä. Avara maailmankatsomus ja toleranssi erilaisia ihmisiä kohtaan on tärkeä asia elämässä, ja tämän takia itsekin koen itseni varsin avarakatseiseksi liberaaliksi. Minussa on aika vähän konservatiivia, vaikka katsonkin kuitenkin kehitysmaista esimerkiksi Suomeen tällä hetkellä kohdistuneen maahanmuuton olevan aivan liian laajaa ja rahaa kuluttavaa, koska suurin osa heistä ei menesty ja tuottavat samalla haittaa sekä itselleen että myös muille ihmisille, kuten suomalaisille ihmisille. Pentti Linkola letkautti jossain haastattelussa, että ei yhden yhtä maahanmuuttajaa elämään Suomeen korkeammalle elintasolle, mutta jos suomalaiset haluaisivat lähteä kehitysmaihin silloiselle elintasolle savimajoihin, niin ”se olisi kyllä paikallaan”: Pilvilinnojen luominen tulevaisuutta varten on aina turhaa toimintaa, koska monesti tällaiset ihmiset eivät pysty elämään hetkessä ja tekemään työtä omien pilvilinnojensa rakentamisen eteen. Eräs hyvä kokoomuslainen tuttuni on kirjoittanut, että se, mitä ihminen tapaa eniten harrastaa, määrittää sen, missä hän on myöhemmin hyvä. Olen myös tämän mielesssä miettinyt sitä, miten tavallinen rakkaus ei aina riitä. Ihmiset muotoutuvat parisuhteisiin tietynlaisten virtausten kautta, jossa yhteyden pitäminen ei saata aina perustua mihinkään kovin todelliseen tai syvälliseen. Tavallinen tyhmä naikkonen on tyytyväinen siihen, jos mies näyttää komealta tai että hän on riittävän pitkä (pidempi kuin nainen). Lisäksi naiset asettavat miehiä kategorioihin, joissa jonkinlainen häntäheikki on aina riittävän hyvä siihen, että pääsee ainakin naimaan. Minä en tällaisista tiedä, koska olen varmaan aina ollut sen verran oman sukutaustani kanssa elämään väsynyt, etten voisi kuvitellakaan itseni olevan jonkinlainen nussimiskone, joille kaikki kelpaa kun on vain riittävän paljon vallantunnetta oman toiminnan taustalla. Jotkut miehet todellakinn ovat sellaisia, että heille kelpaa kaikki, ja kaikki kelpaamisen kohteet ovat todellakin vain ruumiinaukkoja ja sukupuolielimiä. Minä en ole koskaan ajatellut, että minulle itseisarvo ja jonkinlaisen seksi-innon korostuma olisi uittaa munaansa mahdollisimman monessa naisessa. Minun autismini jo aiheuttaa sen, etten minä mieluiten edes ole tekemisissä monen eri ihmisen kanssa. Siinä mielessä olen schopenhauerlaisittain kuolettanut itsestäni halun riippuvaistaa toisia ihmisiä pelkästään oman itsekkään libidon kohteeksi. Mutta näillä häntäheikeillä on vain yksi tapa harrastaa maailmassa olemista ja siihen ei todellakaan tehdä eroa yksilöiden välillä. Ja vielä kun monella naisella iästä riippumatta on halu kuvitella, että reikiinsä pakannut mies olisi jotenkin muuten itsestään kiinnostunut, voidaan havaita miten matalalla tasolla joskus tietyt ikäneidotkin ovat. Aivan kuin pikkutyttöjä. Jos olisin eräs sukulainen, niin antaisin selkään. Rakkaus ei riitä. Elämä siis siinä muodossa millaisena porvarillinen yhteiskunta sen tarjoaa on todellakin vain sellaista täytettä, jotka ihmiset ovat kehittäneet, koska heidän henkinen kanttinsa ja kykynsä ei riitä muodostelemaan tavoitteita elämälle. Schopenhauer on myös kirjoittanut, että ”elämä ilman naisia on tasaisempaa ja turvallisempaa”.  Minä olen varmaan sen verran henkinen ihminen, että minä en koe suurinta mahdollista nautintoa silloin, jos saan sukuelimeni yhdistettyä toiseen sukuelimeen. Ja tiedättekö kumpiko näistä tyypeistä saa enemmän jotain merkityksellistä aikaan tässä maailmassa? Minä nautin paljon enemmän korkeista aiheista keskustelemisesta kuin sukupuoliyhdynnästä. Se on kuitenkin sanottava, että tavallisella miehellä libido alkaa laskea jo 30-ikävuodesta eteenpäin, ja näin ollen tällaisten ihmisten mielipiteet myös viriilille nussimiselle alkavat vähentyä sitä kohtaan suunnatun arvostuksen mielessä. Voi olla varmaan, että tuota nuorempi häntäheikki saa suosiota itseään nuorempien joukossa, mutta tällaisia avionrikkojia katsotaan varmasti suuren osan toimesta aika vähällä ymmärryksellä ja kunnioituksella. Vaikka kuolema minua lähellä odottaisi, minä en todellakaan pane pahakseni tai harmistu siitä, jos olisin ilman läheistä naispuolista kumppania aivan hautaan saakka. Minä en ole oppinut sitä, minkä takia se olisi itseisarvoinen normi. Ja jos huomioidaan, miten minä vaikutan heidän mielestään niin kummalliselta ja erikoiselta, että ymmärryksen saaminenkin voisi olla liikaa kuviteltua. Onhan se ihan selvää, että minä en koskaan pystyisi asumaan saman katon alla naisen kanssa, koska jo taiteellinen ja tieteellinen työskentelyni vaatii yksin oloa ja rauhaa työskentelylle. Olen aina pärjännyt matkoillani ja ulkomailla asuessa, etten edes kaipaa mitään naispuolistakaan kumppania. Kunnon itsetyydytys on jo paljon arvokkaampi asia kuin molemmille epätoivottava sukupuoliyhteys jonkin naikkosen kanssa. Valitettavasti se vain on niin, että vielä tämänkin ikäisellä miehellä tietyt asiat ovat ehdottomia, enkä ala näistä rakentamaan minkäänlaista ”rakastelun” valheplakaattia, sillä suurin osa miehistä haluaa vain tyhjentää pussinsa eikä siihen liity minkäänlaista altruistista elementtiä vaikka joku haluaisi näin oman haluttavuutensa takia ja verukkeella näytellä. Otto Weininger kirjoitti, että miehen, josta on neroksi, on luovuttava omasta seksuaalihalustaan sen eteen, että hän voisi sublimoida sen henkiselle ja älylliselle tasolle. Olen täysin samaa mieltä. En ole vielä koskaan tavannut miehen henkisen elämän mielessä uniikkia naista, joten voin hyvin pysytellä erossa näistä. Ja on muutenkin niin sattumanvaraista ja epävarmaa millaisia ihmisiä kuten naisia mies tapaa elämänsä vaiheissa, joten on parempi kieltäytyä kokonaan kuin alkaa johonkin tavanomaisen naisen kanssa, jonka arvot ja arvostuksen kohteet ovat täsmälleen samanlaisia kuin kaikilla muillakin naikkosilla. Olen jossain kirjoittanut, että naiset ajattelevat suurimmalta osalta vain nykyhetkeä, eivätkä sen takia esimerkiksi osaa kirjoittaa historiaa tai tunnistaa historiasta sellaisia asioita, joilla olisi todellista merkitystä. On varmaa, että naisten kokema nykyhetki ei läheskään aina tarkoita sellaista hetkessä elämistä, jonka kautta itse katson olevan voitavissa muodostaa vallankumouksellista tapaa ajatella elämästä ja elämisestä. Se mitä tarkoita nykyhetkellä tarkoittaa etenkin omaa jatkuvaa ja itsenäistä työtä omien päämäärien eteen. Se miten suuri osa naisista ”ajattelee” nykyhetkestä muodostuu siitä, että he pyrkivät etenkin tekemisiin miesten kanssa, ja heidän kiinnostuksestaan muotoilevat tulevaisuuteen liittyviä monesti hyvinkin ekstravagantteja tulevaisuuden kuvitelmia. Olen itsekin nähnyt joskus tämän reaktion, kun naiset ovat päättäneet, ettei minusta heille ole, että naisilla on varmaan sisäänkirjattuna ajatus miehestään jonkinlaisena suurena valloittajana, ja jos tällaista ei ole saatavilla, ei tarvitse myöskään suhtautua tähän kuin säälillä ja halveksunnalla. Olen käynyt edellisen kerran naisen kanssa treffeillä vuonna 2012, jolloin tämä nainen sanoi jo alkuun minulle, ettei ole minusta kiinnostunut, eli tuokin tilanne oli tämän ämmän muodostama teatraalinen ilmentymä, jossa hän kuvitteli saaneensa minut alennettua. Eipä kiinnosta pätkääkään! Nussikaa vaan niiden kanssa, jotka haluavat niin pelkästään vain nussia, ja jotka kuvittelevat saavansa tällaisella asialla itselleen jonkinlaista valtaa. Mitä siis on elämä: ainakaan se ei ole sitä, että päästään panemaan mahdollisimman suuren määrän naisia kanssa. Olisikohan se ollut Aldous Huxley, joka on jossain kirjoittanut, että intellektuelli on mies, joka on keksinyt itselleen seksiä tärkeämpää tekemistä. Olen täysin samaa mieltä. Jos ainoa tavoite on naisten nussiminen, ei tällainen ihminen voi mikään vakavasti otettava intellektuelli olla. Minä maalaan, piirrän, soitan, luen, käännän ja kirjoitan, ja todellakin kaikki minun henkilökohtaiset pyrkimykseni ovat niihin suunnattuja. Tietysti matkustelemisen ohessa. Nyt olen kirjoittanut apuraha-anomuksia hankkeitani varten, joihin sisältyy suuremmista hankkeista myös New Yorkiin suunniteltava valokuvanäyttely amerikansuomalaisten vaiheista. Elämä hetkessä tarkoittaa tietysti myös sitä, että siinä hetkessä tunnistetaan myös historiassa olevat asiat, jos tällaisella ihmisellä sattuu historiaa ja siellä olevia asioita olemaan. Eli hetkessä eläminen ei tosiaankaan ole vain tulevaisuuteen suuntautuvaa elämistä, vaan se on monipuolinen tapa suhtautua ja asennoitua elämään. Jos itse ajattelen sitä, mitä aatelissukuisuus merkitsee, niin se on todellakin sellaista suhtautumista, missä otetaan huomioon historia, perinne ja juuret. Se on tietysti sanottava, että omassa nimisuvussani minunkaltaisiani ihmisiä ei nykyään paljoa ole, ja olen jossain tilanteessa tämän takia tulkinnut itseni jonkinlaiseksi renessanssifiguuriksi, jotka hyvin tavallisesti ovat usein todellakin hyvin yksinäisiä figuureita jopa omassa taustassaan, jonka renessanssia he usein tarkoittaat ja merkitsevät. Olen joskus todennut jollekin noin ikäiselleni kaverille joka kehuskeli naisjutuillaan, että joskus on tärkeää myös herkkyys ja hellyys, enkä voi todellakaan ajatella, tai että olisin silloinkaan ajatellut että olisin jotain häneen nähden menettänyt. Väitöskirjassa minä tulen eniten ajattelemaan sitä, millaisia odotuksia ontofysiikka ja uusi syvällisyys asettavat filosofialle, ja millaiset viitekehykset sen merkityksessä voidaan asettaa ajattelun periaatteille, jotka tietysti syntyvät käytännöllisestä mutta tarkemmin sanoen soveltavasta filosofiasta. Se siis tarkoittaa etenkin sitä, että epäolennaiset asiat erotetaan olennaisista ja ensimmäiseen liittyvä sosiaalinen dominanssi jätetään huomiotta ja murskataan se tärkeämpien asioiden esiin tuomisella. Vaikka sellaisssa paikoissa, joissa ihmiset eivät esimerkiksi ikänsä perusteella ole kehittyneitä, voikin vallita sosiaalinen dominanssi, joka voi motivoitua esimerkiksi fyysisen koon perusteella, ei se tarkoita sitä, että siellä missä ihmiset ovat kehittyneitä, tulisi noudattaa näitä kollektiivisia yksinkertaisuuksia ja tyhmyyksiä. Esimerkiksi huippuyliopistot ovat sellaisia, missä ihmisten arvostamat asiat eivät sijaitse lähellä ihmisten pintaa ja orvaskettä. Paras tapa suhtautua nykyhetken kautta tulevaan liittyy siihen, että silloin katsotaan historiasta olevan jotain hyötyä tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamisessa. Se vaatii lujaa mieltä ja voimakasta tahtoa. On esimerkiksi aivan turhaa kuvitella, että minut saataisiin nykyaikaisen informaatioteknologian harhaanjohtamis- ja manipulointimenetelmillä kokemaan syvästi pamppailevia tunteita. Täytyy vaan ihmetellä tällaisten ihmisten väheksyvää asennetta minun järkeni vahvuutta kohtaan. Elämä on kuitenkin nyt, ja ei tulisi siirtää omia tavoitteitaan niiden toteutuksien kanssa tulevaan, vaikka on tietysti selvää, että tavoitteita tulee olla, - niitä kohden pitää kuitenkin koko ajan suuntaamassa katsettaaan. Ontofysiikka siis tarkoittaa olemisen fysiikkaa, olemisen ja sen ajattelemisen ja siihen suhtautuvan toiminnan toimintaa. Olen määritellyt itselleni tärkeimmät käsitteet, jotka tässä mielessä tulee ottaa huomioon. Tärkein asia mihin filosofiani vastaa on se, että ihmiset tulisivat enemmän luottavaisiksi omien minuuksiensa suhteen, eivätkä lähtisi nykyajan yhteiskunnan ja sen puoskarien manipuloitavaksi. Oleminen alkaa siis yksilöstä, ja yksilön tulee olla riippumaton ja tietoinen eri asioista, että se voi erottaa itsensä ontokratiasta ja kommentaariaatista, jotka tukevat toiminnallaan epävapautta ja kollektiivista tunnekaaosta. Ontofysiikan mielessä on myös tehtävä ero objektiivisten arvojen ja subjektiivisten mielipiteiden välillä. Viimeisenä sanotut tukevat kaaosta, suhteellisuutta, reaktiivisuutta, subjektiivisuutta ja ihmisyksilöiden epävapautta. Tällaiset tahot, jotka lietsovat subjektiivisia mielipiteitä, jona he pitävät arvoja, haluavat kaikkien ihmisten olevan samalla tavalla samalla matalalla tasolla, mihin he eivät mielellään suvaitsisi itsevarmoja etenkin nimenomaisesti itsestään varmoja yksilöitä, koska se on heidän epävapauden motivoiman ihmiskuvansa ja maailmankatsomuksensa vastaista kaikella tavalla. Tietyt ihmiset, jotka eivät itse pysty olemaan vapaita ja itseharkintaisia, haluaisivat siis kieltää tämän korkeamman asteen olemisen myös kaikilta muilta ihmisiltä, jotka vain jotenkin tulevat tekemisiin heidän kanssaan. Vapaat yksilöt haluavat tehdä myös kaikista muista vapaita, koska he pystyvät tunnistamaan sen olevan epävapautta parempi tapa myös yhteiskunnan tasolla. Vapaat ihmiset korostavat olemisen vapautta eli ontoeleuteriaa, samalla kun epävapaat ihmiset korostavat olemisen valtaa eli ontokratiaa, lähinnä sen takia, koska he ajattelevat tämän vallan olevan heitä korkeampaa. On tietysti selvää, että epävapaat ihmiset ovat epävapaita sen takia, koska ne ovat ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden ohjaamia, eivätkä he vaikutteelliseksi tulon jälkeen ole koskaan pystyneet valitsemaan vapaasti arvojaan, kuten vapaita ja itseriittoisia arvoja, vaan heistä on tullut viimeistään vaikutteellisuuden myötä pikkuihmisiä, jotka eivät itse ohjaa omaa olemistaan, eivätkä he myöskään pysty tunnistamaan sitä, minkä kautta he itseään ohjaavat, ainakaan millään muulla tavalla kuin reaktiivisella, subjektiivisella, suhteellisella ja ristiriitaisella tavalla. Nämä epävapaat ihmiset siis haluavat etenkin haastaa riitaa ja siinä he unohtavat oman tarpeensa pyrkiä lausumaan jonkinlaisia todellisia arvoja, joiden mukaan he toimisivat eri tilanteissa. Nykyhetken kannalta siis on olennaista, että ihmisellä on arvoja, ja niiden tulee olla sellaisia arvoja, jotka voidaan yleisyyytensä kautta arvoiksi tunnustaa. On siis sanottava, että arvo voi olla objektiivinen ja siinä yhteydessä sen objektiivisuuden tunnustaa universaalisten periaatteiden kautta, koska arvosubjektivismi on todellakin näiden vasemmalle kallistuneiden ihmisten tapa selittää omaa arvokaaostaan, johon he eivät todellakaan kontrollia saa. Ajattelun periaatteet, uusi syvällisyys ja ontofysiikka keskittyy siis arvollisesti siihen tavoitteiseen, että ihmisten tulisi elää oikeanlaisten arvojen ja maksiimien mukaan ja että niiden valinnassa, kehittämisessä ja hallussapidossa tulisi käyttää tarkointa ja objektiivisesti mahdollisimman hienosyistä valinnan menetelmää. Voidaan esimerkiksi sanoa, että kapitalismi, vaikka sivistyneemmässä muodossaan, on yhteiskunnan talousjärjestelmänä paljon sosialismia parempi järjestelmä ja siksi sitä voidaan kutsua objektiivisemmaksi tavaksi havaita talouden merkitys yhteiskuntajärjestelmässä.

Jotain

Olen päättänyt lopettaa jatkuvan tekemisissä olemisen isäni äidin kanssa. Hän on käytännöllisissä asioissa pääosalta hyvin taitava, mutta ei hän ole mikään abstraktioista keskusteleva filosofi tai tiedenainen. Olen jostain infantiilistä syystä aiemmin ottanut tavoitteekseni hänen pikkuporvarillisen maailmankatsomuksensa järkyttämisen. Tämä on tarkoittanut karkeita vessapuheita ja matalakulttuurisia aiheita. Sanoisin, että hän on hyvin keskinkertainen älyltään. Hän kertoo tavallisesti mitä sisarelleen kuuluu, mitä on ollut televisiossa tai tulee olemaan, onko nähnyt naapureita pihalla ja mitä nämä ovat hänelle mahdollisesti sanoneet. Hän ei pysty käsittelemään yleisyyksiä eikä abstraktioita, hän on täysin provinsiaalinen ja pintapuolisuuksissa pysyttäytyvä. Lukee Savon Sanomat joka päivä, joka lehti siis määrittää hänen henkisen kyvykkyytensä. Saman lehden lukeminen ja samojen toimittajien paskan toistaminen ei ainakaan levennä kenenkään henkistä kyvykkyyttä, ja on sanottava, että hän varmasti lukee lehden tavan ja kiintymyksen takia, se on siis hänelle jonkinlainen tuttuja ajatuksia tuova juttutupa, etenkin kun hänellä ei ole tapana lukea muuta kuin hänelle tulevat lehdet ja mainokset. Mielensäpahoittaja hänestä tulee hyvinkin mieleen, kun hän koko ajan ihmettelee, että minkä takia asiat ovat nykyisin eri tavalla kuin 50-luvulla. Minun ei kannata hukata aikaani hänen ärsyttämiseensä. On hankittava muita ihmissuhteita ja niitä on kyllä herra paratkoon paljon saatavilla nykyään. Haluaisin puhua yleisyyksistä, universaaleista ja abstraktisista maailmaa ja ihmistä selittävistä käsitteistä ja ongelmista, ja ainakaan mummoni kanssa tuo ei onnistu. Hän ei yleensäkään halua puhelimessa edes keskustella, vaan sanoo puolentoista minuutin jälkeen, jos puhetta ei toiselta tule, katkaisevansa puhelun. On selvää, että älykkäät ja luovat ihmiset voivat useissa tapauksissa eristäytyä sosiaalisesti, koska mummoni kaltaisilla keskiälyisillä ihmisillä on aivan eri jutut ja arvostukset päivittäisessä kanssakäymisessään. Mummon pikkuporvarillisuus tarkoittaa sitä, että hän kokee kaikessa itsensä esimerkiksi, sanoo monestI ”Kaikkiehan meijjän pittää!”, ikään kuin hän tietäisi muiden ihmisten ajatukset kaikkia asioita kohtaan. Haluaa pitää itseään porvarillisuuden ja kunnollisuuden esimerkkinä. Ei osaa sanoa mitään, kun kysyn häneltä, että keitä ihmisiä hän kaikilla tarkoittaa. On kritisoinut sitäkin, kun olen kertonut monesti työskentelystäni yöaikaan, että ei ole ”tavallista” niin tehdä. Mustavalkoinen näkemystapa maailmaan, jonka mukaan toiset ovat kaikissa parhaita ja toiset kaikessa huonompia. Hänen mielestään siis tulee elää siten, miten ”kaikkien meijjän pittää” ja sillä tavalla minkä hän määrittää ”tavalliseksi” tai ”normaaliksi”. On ymmärrettävää, että kärsivällisyyteni on monesti loppunut hänen kanssaan keskustelua yrittäessä. Lisäksi hän on niin itseriittoinen ihminen omassa autismissaan, että hän ei todellakaan korjaa mitään maneeria tai tapaansa toisten ihmisten mielipiteiden takia. Hyvin tavallinen itsenäisestä mökkiläissuvusta tuleva ihminen, joka toistaa omia rajoittuneisuuksiaan ja ennakkoluulojaan koko ajan. Haluaa aina olla työnjohtajana kaikissa työtilanteissa, missä hän seisoo kädet lanteilla. Ei suosi minkään sellaisen asian tekemistä, joka maksaa. Rupesi parkumaan, kun kerroin aiemmin olevani eräästä kuljetuksesta velkaa eräälle ihmiselle 500-1000 euroa. Rajoittunut ennakkoluuloinen ihminen, joka toisaalta uskoo kaiken mitä muut ihmiset hänelle sanovat. Ei ole niin lahjakas, että ymmärtäisi vähänkään ironiaa tai itseironiaa. Kaikki on suoraa ja kuin Herralta saneltua. Antaa absoluuttisia sääntöjään kuin korkeammalta taholta tulleita periaatteita ja noudatuksia. Isovanhemmistani olen aina kokenut muistuttavani vähiten häntä, eikä se ole ihme. Omissa uomissaan kulkeva ihminen, joka ei ole ainakaan kymmeneen vuoteen poistunut Pohjois-Savosta, eikä se tosiaankaan ole johtunut terveydestä tai taloustilanteesta. On käynyt pisimmillään Tukholmassa ja Tallinnassa, ja nuokin matkat olivat hänen työpaikkansa, vammaisten koulun, järjestämiä. Aion siis tästä eteenpäin olla hänen kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän. Hän monesti alkaa parkumaan, kun kerron jostain vastoinkäymisestä. Liikuttuu äärimmäisne helposti. Esimerkiksi kun olin noin kymmenen vuotta sitten hänen luonaan ja makasin sängyssä tietokone rinnan päällä, tuli hän anelemaan ”laeta se tietokone poes”, ja pian hän itki naama punaisena tämän asian takia. Äärimmäisen varovainen ja turvallisuushakuinen ihminen hän. Ei todellakaan ota milloinkaan rennosti, vaan hänen täytyy olla jokaisessa sovitussa tapahtumassa ainakin puoli tuntia etukäteen. On mm. sanonut, että kun äitini on ollut joskus käymässä luonani, on hän sanonut, että minun pitäisi olla pyykillä tai kaupoissa mukana kuin partiopoika ja kantaa pyykkejä ja ostoksia (KYLLÄ MINÄ KANNAN!) ihan kuin minun tulisi olla jotain todistelemassa, ja ihan kuin äitini ei saisi näitä asioita itse tehtyä. Hänen mukaansa minun tulee aina esimerkiksi äitini kanssa suurin piirtein seisoa asennossa ja olla mukana pyykkituvalla ja kaupassa ihan kuin nämä tapahtumat minulle jotain merkitsesisivät. Tulee mieleen lähinnä joku kehitysvammainen ihminen, joka kävisi äitinsä kanssa pyykkituvalla tai kaupassa aivan kuin perustelemassa jotenkin osaamistaan. Minä en välitä käytännön asioista, ja jos joku pystyy ne minua paremmin tekemään, niin hän saa tehdä ne. En näe mitään lisäarvoa siinä, jos minä olisin näissä käytännön elämän jutuissa mukana kuin kehitysvammainen, jonka pitäisi jotain todistella ja harjoitella. Tavallisesti nämä asiat sujuvat myös itseltäni, jos ei ole käytäntöä enemmän painottava ihminen niitä tekemässä. Piti kirjoittaa myös tästä porvarien kausaaliharhasta, joka siis tarkoittaa vallitsevan puhetavan aiheuttamaa taipumusta arvioida kaikkia ilmiöitä, asioita ja niihin kuuluvia merkityksiä samalla tavalla. On siis sanottava, että kehittynyt yhteiskunta antaa ihmisten presentaatiolle enemmän vapautta ja suurempaa kuuntelun oikeutta. Eli voidaan sanoa, että porvarillinen yhteiskunta sitoo paljon enemmän jäseniään kuin sellainen yhteiskunta, joka korostaa propositiota logiikan mielessä. Ihmisten on siis saatava nähdä vapaammin merkityksiä ja perustella kokemiaan asioita omalla tavallaan. Ei voida siis sanoa, että yhteiskunnassa joku asia tarkoittaisi tiukasti ja jakamattomasti jotain toista asiaa siitäkin huolimatta vaikka merkityksen eroaminen tapahtuisi toisella tavalla ajattelevien ihmisten seurassa. Porvarillisuus ja esimerkiksi pikkuporvarillinen mummoni ajattelevat jaetun henkisen intimiteetin kautta, jonka mukaan lähellä olevien ihmisten takia täytyy minunkin olla tietynlainen omassa tilassani. On siis sanottava Wittgensteinin myöhäisfilosofian tavalla, että kielenkäyttö tapahtuu erilaisten provinsiaalisten kielipelien välityksellä, ja sen takia on liian pitkälle vietyä ajatella, että jonkinlainen samanlaisia merkityksiä kantava kielenkäyttö ja kommunikaation tapa olisi jossain yhteiskunnassa yleinen normi. Amartya Sen on kuvannut sitä nykyaikaista tilannetta, että monilla ihmisillä on useita samanaikaisia identiteettejä, jotka ilmenevät erilaisissa tilanteissa. Toisin sanoen, identiteetit ovat liukuvia, eikä siten yhteiskunnasssa voida ajatella, että ympäröivä porvarillinen yhteiskunta määrittäisi ihmisille heidän yleispätevän kokonaisidentiteettinsä. Luova osallistuminen tapahtuu solumaisesti hyödyntäen uusia sähköisiä yhteydenpitovälineitä. Niiden avulla ihminen pystyy hakeutumaan omanlaisiinsa yhteisöihin aikalailla täydellisellä globaalisella tavalla. Minua on kasvatettu etenkin sen kautta, mitä ei saa tehdä. Se mitä saa tehdä ja mitä kannattaa tehdä ovat jääneet pienemmälle huomiolle – sen olen saanut itse selvittää. Mutta jos ajatellaan, että ihminen tekisi yhteiskunnassa vain sellaisia tekoja, jotka eivät ole kiellettyjen tekojen joukossa, miten tällainen ihminen voisi yleensäkään tehdä MITÄÄN, aivan kuin yliherkkä mummoni on aina suhtautunut kaikkeen äärimmäisellä varovaisuudella ja johtajien palvomisella. Muistan sellaisenkin, kun kerroin kirjoittaneeni kolumnin, jossa arvostelin kevyesti silloista pääministeriämme, sanoi mummoni siihen ”Ihan syvän pamppailoo!”. Hän siis kuvittelee pikkuporvariston muut ihmiset ja heidän voimansa, on taikauskoinen ja ei osaa hahmottaa kuulemistaan jutuista todellisuutta, on herranpelkoinen, jos hän saisi päättää, niin mitään ei voisi tässä yhteiskunnassakaan sanoa tai kirjoittaa. On hän kertonut, että oli kirkon edessä keskustellut naisen kanssa, joka kertoi EILA-maidon olevan nimetty hänen mukaansa, koska naisen nimi oli Eila. Lisäksi Eilaa oli käytetty Presidentinlinnassa keskustelemassa tästä maidon nimeämisestä. Mummoni menee kahviloihin syömään omia eväitään. Sitä pidän hyvänä, että serkkuni eivät lähteneet Suonenjoen mökillä ollessaan suviseuroihin, jonne mummoni oli heitä houkuttelemassa. Hyvä oli, että pitivät pintansa. Lisäksi tietyissä sukutapahtumissa kun on oltu ehtoollisen aikana kirkossa, on hän monesti nuorekkaasti rientänyt alttarille ja houkutellut lastenlapsia mukaan, ikään kuin tuo asia kaikkia kiinnostaisi. Muistan varhaisnuoruudesta, kun oltiin menossa automarkettiin, niin kyllästyin hänen pilkunviilaamiseen ja sanoin ”Täytyykö sitä aina ostaa kaikkein halvinta?”, johon hän vastasi: ”tietysti pittää!”. Hän on työskennellyt lähinnä vammaisten ja pienten lasten kanssa. Hän toistaa samoja juttuja, ja mikä juttu on minussa herättänyt närkästynyttä huvittuneisuutta on se, kun hän on toistellut sitä, miten on nähnyt kotivideolla miten veljeni oli opetellut pyörän ajamista, ja loppukaneetti on ollut kaikessa originaalisuudessaan ja vaikuttavuudessaan ”ja sitten se ajoi sillä pyörällä!”, ikään kuin olisi jokin ihme, että lapsi oppii ajamaan pyörällä harjoituksen jälkeen. Yksi tapa, jota etenkin vanhemmat naiset käyttävät eri tilanteissa, on ollut mummoni kohdalla sellainen, että kun hän on jotain televisiokokkia tämän käsivarsissa olevien tatuointien takia kritisoinut, oli joku vanhemmista rouvista sanonut, että tatuointeja on, koska kokin kädet ovat joskus palaneet, ja tämä oli vastaansanomattomasti riittänyt mummolleni ja hän oli varmaan tämän valkoisen valheen kautta tullut sinuiksi asian kanssa. Olen tilannut Amazonista Bedfordin herttuan nuoruudenmuistelmat, joka on julkaistu vuonna 1959, missä hän kertoo isästään, edellisestä Bedfordin herttuasta, ja hänen piirtämänsä kuva on hyvin tumman värinen. Hän mm. kertoo, että sotien aikaan natsimielinen isänsä oli ihminen, joka ei ollut kyvyllinen antamaan eikä vastaanottamaan rakkautta. Lisäksi hän kuvaa isäänsä yksinäisimmäksi ihmiseksi, mitä hän tietää. Muistaakseni hänen suosikkiharrastuksensa oli omien lemmikkikyyhkyjensä ruokkiminen. Porvarilliseen yhteiskuntaan asssimiloituneet ihmiset hätkähtävät heti kun kokevat jonkun ihmisen toimivan erilaisten merkitysten ja arvojen kautta. Sanoin kerrankin yhdelle kaverilleni, että Edith Södergran piti lemmikkikissoistaan eniten Torstista, joka oli isokokoinen ja pitkähäntäinen, ja tietystihän hän omassa rajoittuneisuudessaan kuvitteli minun tarkoittavan kuvainnollisesti pippeliä. Olen myös huomannut hänestä, että hän kuvittelee minun kompensoivan kaikella tavalla sitä, etten ole hyppäämässä kenen tahansa naikkosen kanssa sänkyyn. Kuvittelee, että asiat, joita korostan, liittyvät pelkästään pippelin pituuteen. Minulla ei ole koskaan ollut tällaisen asian takia niin suurta tarvetta kokea niin suurta painetta esimerkiksi kuin tämä ihminen. On sanottava, että minä olen jossain määrin viaton tällaisten asioiden suhteen, koska esimerkiksi baariin lähtiessä mielessäni ei ole ensimmäisenä nussiminen, ja olen monesti huomannut jälkikäteen sivuuttanut tällaisia yhteydenottoja. Olen varmaan siinä mielessä erikoinen lähestyttävä, koska minulla ei ole itsekkäitä haluja, jotka minä asettaisin jonkinlaiseen symbioosiin tietämieni ihmisten kanssa. Psyykenlääkityksestä on tosiaan se hyvä puoli, että se hillitsee sukupuolisuutta. Se on myös sanottava, että kun jotkut tavanomaiset ihmiset ovat selkeästi vastaantullessa näyttäneet siltä kuin heidän suurin toiveensa olisi se, etten vaan vahingossakaan tervehtisi, niin on sanottava tervehtimisen olevan itselläni harvinaista, ja jokaisessa tällaisessa tapauksessa ei olisi tullut mieleenkään tervehtiä, vaikuttivat he sitten kuinka passiivis-aggressiivisilta hyvänsä. Sama juttu on naisten passiivisaggressiivisuus – ei tulisi mieleenkään lähestyä ja se johtuu pelkästään omasta itsestäni. On kirjoitettava jotain myös historian arvosta ja tärkeydestä elämälle. Olen joskus kuullut, kun olen maininnut isoisäni isoisän, että jotkut tyttelit ovat nauraneet tälle. Onhan tosiaan niin, että lähes kaikki parhaimmista historian tutkijoista ovat miehiä, ja tavallisen naisen olemisen näkymä ei monesti tunnusta aikaisempaa aikaa, koska he elävät niin nykyhetken ja uusintamisen maailmassa. Historian tuntemisella voi hyvinkin muokata omaa nykyajan ja tulevaisuuden hahmottamistaan. On selvää kuitenki rappeutuneessa aatelissuvussa, että jos suvun suuret ajat ovat menneessä, muodostaa se joskus silloin sen kaltaisen asetelman, että eletään suvun menneissä loistonpäivissä, ja ei oikein osata suhtautua tulevaan tai nykyiseen. Samalla kun keskiluokka myllertää eteenpäin pinnallisten ja karkeiden arvojensa kanssa rahan saamiseksi menneen elintason unohtamiseksi, ei rappeutuneesta suvusta tulevalla aatelissukuisella ole samanlaista tapaa päteä tulevaisuuden kannalta. On sanottava, että jos huomioidaan kuinka lyhyt ihmisen elinaika on, pitäisi historiaa tutkia lujemmin, koska tähänkin mennessä jotain maailmassa aikaan saaneet ovat aika harvinaisia tapauksia. Minua on joskus nimitetty vanhaksi sieluksi ja tämän takia varmasti koen historian elävämmin ja voimakkaammin kuin moni tavallinen ihminen. On tietysti selvää, että kun olen pyrkinyt ottamaan oppia suvustani, on se etenkin isovanhempien poismenon jälkeen tarkoittanut etenkin edesmenneitä sukulaisia, jotka eivät ole eläneet minun syntymäni aikaan. Keskiluokalla ei ole historiaa eikä keskiluokka arvosta historiaa sen takia, koska sen olosuhteet menneessä ovat olleet niin vaatimattomia ja uusintamiseen liittyviä, ettei heidän kannattaisikaan pidemmistä juuristaa kovinkaan paljoa puhua tai kirjoittaa. Minun historiani liittyy kartanoihin ja linnoihin, aatelisiin ja kuninkaallisiin, kultalusikoihin ja hevostalleihin. Eli rappeutunut aatelissuku verrattuna nousevaan keskiluokkaan sisältää aivan päinvastaisen tavan arvostaa asioita ja kokea oikeanlaisia arvoja. Siitä, millä tavalla luovuuteni ja avoimuuteni erottuu tavallisista miehistä tulee esiin esimerkiksi siinä, että vaikka olen hetero, ei minulla ole halua ylläpitää koko ajan junttieinarien tapaista heteropidikkeiden kokoelmaa. Eli en ajattele esimerkiksi sitä, mitä voi sanoa tai kirjoittaa sen suhteen, että muut ihmiset pitävät etenkin seksuaalisesti heterona. Varmaan olen buddhalaiseen ja schopenhauerlaiseen tapaan kuolettanut itsestäni lisääntymisenhalun, minkä takia en myöskään käy julkisissa tiloissa ja juottoloissa etsimässä ensisijaisesti seksiseuraa. On selvää, että minun täytyy voida kunnioittaa naista myös hänen älykkyydestään ja ihmisyydestä yleensä ennen kuin voin kuvitella voivani alkaa nussimaan. Olen onnellinen nykyisessä ulkonäössäni, että tavanomaiset pinnalliset hepsankeikat eivät ainakaan vahingossa minuun ihastu, koska en voisi edes ajatella sellaista, että olisin seksisuhteessa tyhmän naisen kanssa. Tämä liittyy omiin arvoihini, ja siihen, että ihmisellä tulisi olla uniikki ja toisaalta myös hyvin perusteltu ja kehittynyt näkemys maailmasta ja ihmisestä. En ole esimerkiksi koskaan tehnyt yksilöitä arvostaessani eroa heidän välilleen senkään suhteen, millaista puoluetta he sattuvat edustamaan. On tietysti selvää, että esimerkiksi kumppanin tapauksessa sellainen yhteiselo ei voisi olla mukavaa jos molemmat osapuolet tai toinen osapuoli halveksuisivat toistensa arvostamia asioita. On esimerkiksi mainittava yksi tyhmä ja epämiellyttävä nainen, jonka kanssa olen joskus joutunut tekemisiin, että kun hän vielä silloin oli jostain syystä facebook-kaverini, että kun laitoin profiiliini kuvan, kun olin ollut isäni kalastusveneellä käymässä järvellä, suhtautui hän loukkaavan pilkallisesti asiaan. Minulle ei tulisi mieleenkään, että minun pitäisi rakentaa omaa arvoani esimerkiksi jonkin veneen koon tai mallin takia. Mutta tämä on pikkuporvarillinen nousukas sen kaikkein inhottavimmassa muodossa ja vielä yleisesti paska ihminen. Lisäksi tämä olio implikoi sen jälkeen, että poistin hänen nauramansa kuvan jotenkin sovitellakseni joitain sen aikaisia kavereitani ja ylläpitääkseni heidän suosiotaan ja heidän minusta saamiaan mielikuvia. Minä en vain vapaasti katso sitä, että pintapuolisin, rahaa hamuava pikkuporvarillisuus tuodaan minun kommenttiseinälleni. Ja vielä tämä ihminen kuvitteli minun kokevan alemmuudentuntoa ja että minä haluaisin muotoilla itsestäni kuvaa joidenkin toisten ihmisten takia. Tämä oli kyllä väärässä. Minä en harrasta mielikuvien luomista tai sellaiseen pyrkimistä, enkä suvaitse tuollaista vertailevaa nousukkuutta ainakaan omalla seinälläni. Pitäisi jatkaa Åströmin Sockenboarne-kirjan lukemista. Tämä kirja keskittyy esittelemään etenkin eteläisen Savon kartanoita ja aatelisia, ja käsittääkseni tuon suvun hallussa on nykyään Frugård Joroisissa, koska kirjan kirjoittaneen naisen äiti oli von Collan-suvun viimeinen mieslinjainen jäsen. Olen lukemassa myös uuteen kertaan Ferdinand Gregoroviuksen sarjaa Geschichte der Stadt Rom im Mittelalter. Aion kirjoittaa myös suurempien projektien ja apurahahakemusten lisäksi näitä viime aikoina jonkin verran kirjoittamiani historiartikkeleja, koska ne menevät varsin hyvin kaupaksi useille sanomalehdille. Uno von Schrowe-hankkeelle minulla on jo kolme suosittelijaa, Adolf von Beckerille yksi ja Reinhold von Beckerille yksi. Muille kahdelle hankkeelle tulee vielä saada suositttelijat. Pitääkö omaisuudella vaikuttaa on kysymys, joka liittyy myös tuohon aiemmin mainittuun henkilöön. Olen joskus kirjoittanut matalimman symbolirakenteen tavasta viedä korkeammat merkitykset ja tehdä yhteiskunnasta vertailun ja hierarkian yhteiskunta ja kutsun tähän vaikuttavia asioita vertailukohdallisiksi symboleiksi. Tunnustushierarkia siinä mielessä, miten minä sen miellän, tarkoittaa sen muotoista järjestystä, jossa ylimpänä ovat sellaiset instituutiot, jotka ovat vähiten pyyteellisiä. Kuitenkin ontokratia ja kommentaariaatti siihen tullessaan alkavat tehdä kaikesta vertailun ja hierarkian alaista. Vertailukohdalliset symbolit ovat niitä toiminnan kohteita ja määreitä, jotka kommentaariaatti vapauttaa ihmisten keskuuteen, joiden symbolien tavoittelulla ihmiset menettävät kokonaan mahdollisuutensa ajatella pyyteettömästi ja aidosti syvällisemmistä asioista. Vertailukohdallisuus tarkoittaa siis nimen omaan vertailun asennetta. Ja vertailu jos mikä liittyy porvarilliseen yhteiskuntaan. Pyyteettömät instituutiot muuttuvat tällaisessa järjestössä hakemaan omaa itsekästä hyvää ja hyötyään. On mainittava se, miten eräässä suomalaisessa tv-sarjassa oli ulkoisesti ja puheeltaan hyvin yläluokkaiselta vaikuttava nuori nainen, joka mainitsi alkoholin käytön rajana olevan se, että pääsee omin jaloin kotiin sen jälkeen. Todellakin suomalainen. En voisi helposti kuvitella, että esimerkiksi ranskalainen sanoisi alkoholin käytöstä ääneen tuollaisen lausunnon. Vertailukohdallinen symboli tarkoittaa jotain pintapuolisimmassa mielikuvatodellisuudessa. Syväsymboli, joka on äärimmäisen merkityksen ja kuvauksen taso, tarkoittaa jotain joka edesauttaa ajattelua ja mieluiten sitä kehitellen myös ajattelusta seuraavaa toimintaa.

Saksasta

Saksa on aina näytellyt suurta roolia minulle etenkin identiteetin, historian ja saksan kielen kannalta. Olen aina ollut samaa mieltä kuin Rammstein kappaleessaan Deutschland, missä lauletaan Saksan suosion olevan kirous ja nostatus. Olen aina pitänyt saksalaisesta kulttuurista, tieteestä, filosofiasta ja esimerkiksi saksalaisista ruuista ja viineistä, sanomattakaan oluita! Saksa on siis äitini suvun kotimaa, vaikka on todennäköistä, että suku on ollut kauan saksalaisessa Baltiassa. Baltiansaksalaiset ovat monissa suvuissa säilyttäneet Baltiassa ollessaan saksalaisen kulttuurin ja perimänsä, koska erilaisten kansallisuuksien välistä avioitumista ei ole katsottu hyvällä. Baltiansaksalaisten aikaan muita kuin saksalaisia kutsuttiin termillä ”Nicht-Deutsch” tai "Un-Deutsch", ja jos saksalainen ihminen avioitui esimerkiksi virolaisen tai lättiläisen ihmisen kanssa, pakotettiin useimmissa tapauksista tällaisen Nicht-Deutschin omaksumaan puolisonsa saksalainen kieli ja kulttuuri. On varmaan totta, että kun olen varsin militantti tyyppi luonteeltani, saksalainen järkeä korostava kulmikas korkeakulttuuri on aina minua miellyttänyt senkin kautta. Olen aina korostanut luovuudessa sitä, että luovimpia ihmisiä ovat henkisesti maskuliinisia, ja saksalainen kulttuuri jos mikä on sellainen, missä korostuu henkinen maskuliinisuus, eli vastuullinen ja järjenomainen tapa suhtautua ympäröivään ja elämään. Saksa on sotaisa kulttuuri, missä filosofit ovat tehneet taistelutyötä akateemisissa oppilaitoksissa. Olen esimerkiksi everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtisen kanssa keskustellut siitä, miten filosofiakin voidaan mieltää sodankäymiseksi, ja saksalaiset jos ketkä ovat lahjakkaita käymään sotaa. Oli mielenkiintoinen uutinen, että Saksa sijoittaa Liettuaan viisituhathenkisen panssariprikaatin, mikä on ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun Saksa sijoittaa joukkojaan omien rajojensa ulkopuolelle. Tällä tavalla Saksa antaa kuuluviin sen impulssin, jonka mukaan se tulee tarvittaessa ottamaan osaa Euroopan puolustukseen ryssien mahdollisen offensiivin tapahtuessa. Saksalaiset ovat voimakas kansakunta ja heillä on otolliset edellytykset sotimiseen, kulttuurin, taiteen, tieteen ja filosofian tekemiseen. Myös protestanttien suurimmat kirkkoisät, kuten Martti Luther ja Philip Melanchton ovat olleet saksalaisia. Olen aina kokenut Saksassa suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ensimmäisellä matkallani Saksaan 17-vuotiaana vuonna 2006 kävin etenkin Friedrich Nietzschen haudalla Röcken bei Lützenissa Leipzigin lähellä ja Richard Wagnerin museossa Bayreuthissa. Nyt kun olen tehnyt 50-100 muuta matkaa sen jälkeen, voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että mieltymykseni Saksaa kohtaan ei ole koskaan vähentynyt. Saksalaisten kansanluonteessa on paljon sellaista, minkä tunnistan omakseni itsessäni. Saksa on tuottanut maailmaan parhaimman alkukielisen kirjallisuuden, saksalaiset ovat tosiaankin maailman suurin kulttuurikansa, vaikka on sanottava, että saksalaisten tapa toimia herraihmisinä ja kokea itsensä sellaiseksi saa joskus esiin kaikenlaista rasismia ja jopa antisemiittisyyttä. Olen kääntämäss kirjaa Baltische Erbe, joka sisältää nimensä mukaisesti lyhyitä baltiansaksalaisten kertomuksia ja muisteluita entisestä kotimaastaan. Kirja on kerätty 1960-luvulla. On huomioonpantavaa, että suurin osa näistä on kertonut tehneensä aina eron Baltendeutsch- ja Reichsdeutsch-käsitteiden välille. He kertovat moneeseen otteeseen siitä, miten he kaipaavat takaisin Baltiaan ja miten elämän suurimmat ja voimakkaimmat muistikuvat liittyivät aina saksalaisten hallitsemaan Baltiaan. On varmasti niin, että baltiansaksalaisissa herraihmisyys on ollut varmaan vielä muita saksalaisiakin lujempaa, koska samassa maassa on ollut tehtävä ero ”huonompien” ja ”parempien” välille. Onhan esimerkiksi kerrottu, että kun baltiansaksalaisia aatelissukuja ajautui 1800-luvulla Suomeen, ihmettelivät he, miten ns. musikoita käsiteltiin Suomesssa, kun Baltiassa vielä vallitsi maaorjuus. Saksalainen herraihmisyys on todennäköisesti veressä, ja sitä on vain hillittävä aika ajoin. On se kuitenkin sanottava, että saksalaisten yhteiskunta nykyään on paljon demokraattisempi ja tasa-arvoisempi, jos sitä verrataan esimerkiksi ranskalaiseen kulttuuriin. Saksa on toisaalta hyvin miesvoittoinen ja hierarkiaan perustuva yhteiskunta, jossa esimerkiksi vaikka miehen keskimääräistä alempi pituus on jo peruste tällaisen yksilön vähättelylle. Kuitenkin yliopistoissa on tavallista lyhyempiä ihmisiä, ja erilaisuutta suvaitaan aivan eri tavalla akatemioissa kuin toreilla. Muutin 2009 helmikuussa Düsseldorfiin, missä asuin alkuun kahdessa eri soluasunnossa. Kevään alussa muutin yksityiseen vuokra-asuntoon Fürstenwall 230:n Friedrichstadtiin. Asunto oli ullakkoasunto ja kiinteistö hyvin komea ja arvokas 1800-luvulta. Jokaisessa kerroksessa oli vain yksi asunto, joten taloyhtiökin oli tiivis ja pieni. Kävin katsomassa ja kuuntelemassa vorlesungeja mutten suorittanut yhden yhtä tenttiä vuoden alun ja talven alun välissä. Kuitenkin laajensin etenkin kirjastoani aikamoisella voimalla ja tahdilla, ja keskeisin kirjakauppa, missä eniten kävin, oli Stern Verlag Friedrichsstrassella, joka on jo nykyään lopetettu. Vietin aikaa etenkin kirjakaupan yläkerroksessa missä oli suurin osa heidän vanhoista kirjoistaan. Lähetin syksystä lähtien kirjoja postissa Suomeen ja takaisin mennessä kirjoja vietiin rahtiterminaaliin useammalla taksiautolla. Ei varmaan ole kaukana todellisuudesta, jos sanon ostaneeni tuon vajaan vuoden pituisen ajanjakson aikana ainakin 500 kirjaa. Tein myös löytöjä antiikkikirjojen suhteen ja sain monta arvokasta nidettä, joiden arvo on Suomessa moninkertainen. Toinen kirjakauppa oli Heinrich Heine lähellä Reinin rantaa vanhassa kaupungissa. On sanottava että seurasin huvittuneena näiden ihmisten reaktioita, kun he saivat tietää, että sukunimeni edessä on prepositio von. Tämäkin varmaan liittyy siihen, miten tavallinen rahvas on Saksassa tungettu sellaiseen hierarkiatietoisuuteen, jota ei varmaan muualla maailmaa samalla tavalla ilmene. Vain sukunimi saa aikaan sen, että tässa on meitä parempi ihminen. Düsseldorfissa on Euroopan kaupunkien kolmanneksi suurin japanilaisvähemmistö, ja olen kieltämättä liikkunut siellä myös heidän alueillaan ja käynyt syömässä etenkin sushia japanilaisissa ravintoloissa. Tein laajoja kävelyretkiä kaupungissa, ja monista paikoista minulla on valokuvamuistista tuleva näkymä. Düsseldorf merkitsi minulle etenkin sivistyksellisen Odysseian alkua ja sain muodostettua kirjastoni sellaiseen muotoon, joka ei olisi koskaan onnistunut suomalaisista antikvariaateista ostetuilla kirjoilla. Sain siis vakaan saksalaisen sivistysotteen elämääni sieltä ostettujen kirjojen myötä. On sanottava myös, että saksalaisilla on alankomaalaisia muistuttava tapa suhtautua toisten ihmisten asioihin ja yksityisyyden kunnioittamiseen. Saksalaiset ovat etenkin asiallisia ja kuuntelevat enemmän kuin puhuvat. Voin sanoa, että itsenäistyin lopullisesti vanhempien kodista sen myötä, kun muutin 20-vuotiaana Düsseldorfiin. On kuitenkin sanottava, etten saanut autismiani korjattua, ja varmasti monen ihmisen mielestä vaikutin hyvin yksinäiseltä. Se on autismissa hyvä asia, ettei seuraa kaipaa, ja Düsseldorfissakin tein niitä asioita, jotka itseäni miellyttävät ja en kokenut minkäänlaista yksinäisyyttä tai mitään kielteisiä tuntemuksia – päinvastoin, voin katsoa tulleeni omaksi itsekseni etenkin tuon Saksassa asumisen kautta. En osannut sinne lähtiessä kunnollista saksaa, mutta taitoni siinä parani luonnollisesti autenttisessa ympäristössä ollessa. Meidän suvun monet esivanhemmat ovat peräisin Nordrhein-Westfalenista, mutta myös paljon Saksan itäosista ja muille maille sodan jälkeen annetuilta alueilta. On sanottava, että minua viehättää Saksassa sen suhteellisesta jälkeenjääneisyydestä huolimatta etenkin itäinen Saksa, josta voi varmaan päätellä ainakin sukujen linkit protestanttiseen kirkkoon. Tuolta ajalta en saanut yhden yhtä ystävää, joka tietysti johtui itse päätetystä epäsosiaalisuudesta, tuolla ajalla Düsseldorfista, ja voin muistaa vain sen, että alakerrassa Friedrichstadtissa asui herra Knobloch, joka oli hyvin herkkä kaikkien mahdollisten äänten ja häiriöiden suhteen. Söin Düsseldorfissa monipuolisesti kaikenlaista, vaikka on sanottava saksalaisten leipomoliikkeiden täytettyjen leipien olevan todella hyvälaatuisia ja vielä huomattavasti halvempia kuin vastaavanlaiset Suomessa. Kevään tuntu tuli mieleeni, kun maaliskuun lopussa muutin Friedrichstadtiin ja näin kadulla pienen tytön kulkevan hyppien eteenpäin ketjussa olevan pienen koiransa kanssa. Asunnossani ei ollut asetettua keittiötä, vain kylpyamme, suihku ja wc. En sitten tullut asentaneeksi keittiötä, koska en viitsinyt laittaa siihen tarvittua rahaa. Vuokranataja varmasti kuvitteli saaneensa uuden keittiön ilmaiseksi. No, minä join kahvini ja söin ateriani pääasiassa kahviloissa, kapakoissa ja ravintoloissa. Keittiövälineitä minulla oli ostettu hellalevy, jolla joskus lämmittelin jotain. Samppanjani ja olueni minä jäähdytin kylpyhuoneessa kylmässä vedessä. Saksassakin on luokkaeroja, jos ajatellaan esimerkiksi sitä, kun olin käynyt vanhassa kaupungissa luxusliikkeessä ostamassa kaviaaria ja sampanjaa, niin kun tulin asuntoa lähellä olevaan halpiskauppaan ostamaan muuta ruokaa ja tulin kassalle, ja kassa näki tuon muovikassin, aistin aivan selkeästi jonkinlaista alentumista. Varmaan kuvitteli minun olevan häntä parempi ihminen joidenkin sampanjoiden, kaviaarien ja luxuskaupan kassien takia. Saksassa on eroa siinä, miten lyhyeen ihmiseen suhtaudutaan, jotkut laskevat porukkaan ja käyttävät neutraalia kieltä, samalla kun etenkin nuoret ihmiset voivat arvostella varsin avoimesti. Düsseldorf, jossa on noin 665 000 ihmistä, on siis noin Helsingin kokoinen kaupunki, vaikka ympäröivä suuralue on moninkertaisesti suurempi kuin esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon Suomessa muodostavan pääkaupunkialueen. Saksalaiset ovat pääasiassa miellyttävää porukkaa, vaikka voidaan sanoa pakotettujen ajatusmuotojen näkyvän siellä vielä paljon Suomeakin selkeämmin. Tämä taas liittyy toimivuuteen ja tehokkuuteen sekä jonkinlaiseen ratkaisukeskeisyyteen. Voidaan sanoa, että saksalaisten kansanluonne muistuttaa jonkinlaista insinöörin luonteenlaatua, joka keskittyy ratkaisemaan ongelmia. Kuitenkin Nietzsche oli siinä mielessä oikeassa, kun hän sanoi saksalaisuuden hävittävän kaikkialta todellisen kulttuurin, että saksalaiset ovat hyvin alttiita toisten saksalaisten mielipiteille, arvoille ja ajatuksille. Onhan sanottava, että Nietzschen suosikkikirjailijat olivat Chamfort, La Rochefoucauld ja Le Bruyere. Nietzsche muistutti siis herkkyydessään ehkä enemmän ranskalaisia tai vaikka antiikin kreikkalaisia kuin varsinaista Saksan kansanluonnetta, ja siinä mielessä on uskomatonta, että natsit omaksuivat Nietzschen ajatuksia omaan puolue- ja kansallisuuspropagandaansa. Saksassa tärkeää ovat etenkin Goethe, Hegel, Bach ja Beethoven. Myös joukkoon voidaan mielestäni laskea esimerkiksi myös Stefan Georgen. Nietzsche oli sitä mieltä, että saksalaisten olutkrouvikulttuuri vie kaiken henkisen kapasiteetin minkäänlaisiin hengensuorituksiin. Muistan miten koin voimakkaasti oman nuoruuteni, kun laskeuduin Fürstenwallilla omasta asunnostani portaat alas ja kohtasin miellyttävän ja lupaavan ilmapiirin, josta parempaa en olisi itselleni voinut kuvitella. Tuohon aikaan Saksassa kapakoissa sai polttaa ja koko kaupungin hienot kapakat ja juottolat tulivat tutuksi. Kävin myös militariatuotteita myyvässä kaupassa, mistä ostin mm. kenttäsängyn, joka on sittemmin seurannut Suomessa ja ulkomailla minun vaiheitani. Mukava poikkeus arkeen oli jo soluasunnossa asuessa se, kun eräänä aamuna heräsin krapulaisena sängystäni ja päätin saman tien lähteä Pariisiin, missä olin kaksi viikkoa. Lahustin pimeän kaupungin läpi rautatieasemalle, mistä ostin lipun Pariisiin ja saavuin sinne aamupäivällä. Meno oli niin extempore, etten edes muistanut ottaa mukaan matkatavaroita tai vaatteita, jotka minun piti sitten ostaa Pariisissa kaikkien kirjojen ja muiden ohessa. Palasin parin viikon päästä takaisin ja lähdin miltei heti etenkin eteläiseen ja itäiseen Eurooppaan keskittyneelle interrailille. Palasin kuukauden päästä Düsseldorfiin, kun kaikki rahat olivat Roomassa ollessa loppuneet. Düsseldorfiin palattuani päätin viettää enemmän aikaa sielläkin. En ostanut siellä asuessani Lederhoseneita. Mielestäni lederhoseneita voidaan käyttää saksalaisista tehtävän huumorin mielessä, mutta voi aiheutua vakavaksi ja uhkaavaksi sellainen tilanne, jos miehet käyttävät niitä vakavalla naamalla ja totisesti. Jos pohditaan omaa sukutaustaani saksalaisuuden mielessä, niin voidaan sanoa, että ehkä isoisäni, hänen isänsä ja isän isän suhteen voitaisiin varmaan nähdä paljon sellaista verta, joka voisi kertoa etenkin saksalaisista ominaisuuksista. Kuitenkin linjassani isoisäni isoisä oli sellainen mies, joka koostui kokonaan muusta kuin suomenkielisestä verestä. Onhan sanottava, että vielä 1900-luvun alussa suvun miehet olivat pääasiassa pitkiä ja isokokoisia. Heissä kuvastui kaikki kuviteltavaksi arvioitava symbolinen valta, minkä takia on varmaan parempikin, että nykypäivänä suvun jäsenten ei tarvitse pakottaa omaa valtaansa toisten suhteen, vaan sen voi tehdä siten, että se tunnistetaan tai että sitä ei tunnisteta. Saksalaisissa on tapauksesta johtuen sekä syvällisyyttä että pinnallisuutta. Saksan kieli on itsessään ehkä loogisin ja myös toisin ajatellessa ehkä katu-uskottavin kieli mitä maailmasta löytyy. On tietysti sanottava, aiheeseen palatakseni, että meidänkin sukuhaaran veri on sekoittunut neljässä peräkkäisessä sukupolvessa lähinnä Savosta kotoisin olleiden talonpoikaisihmisten kanssa. Veri ei siis enää isoisän isoisän tavalla ole mitään puhdasta tai homogeenistä. Suku on myös suomenkielistynyt ja maalaistunut, vaikka on sanottava tuon olleen auttamaton kehityskulku, kuitenkin monet suvun jäsenistä osaavat suomen lisäksi muitakin kieliä ja monet osaavat puhua myös varsin ymmärrettävää ruotsin kieltä. Saksassa ollaan kiinnostuneita lasten koulunkäynnistä ja kehittymisestä, minun koulunkäyntiini esimerkiksi isäni otti osaa vain murahtamalla joskus töistä tullessaan: ”Onko läksyt tehty!”. Äitini kanssa en muista keskustelleen koulun sisällöllisistä asioista koskaan. Halu tietää ja hallita ei aina tule vanhemmilta, sillä esimerkiksi omassa tapauksessani he ovat sivistyksellisesti syrjäytyneitä televisiota tuijottavaa väkeä, joille molemmille filosofiset teokset ovat liian vaikeaa tai vierasta. Minkäänlaista kulttuurista sivistysstandardia minulle ei olla kotoa annettu. Eikä yleensäkään ole neuvottu minkäänlaisia henkiseen kulttuuriin tai käyttäytymismalleihin liittyvää substanssia ja ohjeistoa. Saksa – et sinä sortua saa! Kun sinä seisot, seisovi muu maa! Minulla on kokemuksen voimakkuus ominaista, ja sen takia saatan joskus kohtuuttomasti arvostella vanhempianikin, vaikka he ovat varmaan parhaansa yrittäneet.

Kissat ovat yhtä kuin Zen

Olen joskus kirjoittanut, että kissat lähenevät eniten sitä, mitä voidaan tarkoittaa termillä zen. Kissojen olemisessa on sellaista sulokkuutta, rentoutta ja vaivattomuutta, jota esimerkiksi ihminen ei todellakaan voi tavoittaa. Kissa elää hetkeä, mutta kuitenkin samalla ikuisesti, koska ihminen kiintyy siihen niin suuresti. Aion saada aikaiseksi jonkinlaisia kirjallisia töitä tänäkin yönä. Olen jostain syystä nauttimaan kirjoittamisesta etenkin yöaikaan. Silloin tuntuu siltä kuin saisi olla enemmän rauhassa maailman ja omien ajatusten kanssa. Olen alkanut miettimään, että nykyaikainen maailma koostuu kaaoksesta, joka syntyy subjektiivisten mielipiteiden, arvojen ja miellejohtumien anarkiasta. Objektiivisuus ja periaatteet toisivat tähänkin ajatustoisintoon aivan erilaisia ja kannatettavampia piirteitä. Kuitenkin suurin osa ihmisistä eivät ole filosofeja ja hakevat vain omien mielihalujensa tyydyttämistä ja palkintokäyttäytymistä. Olen sitä mieltä, että raha on nykymuotoisessa merkityksessään aivan liian vähän käsitelty konseptio. Rahaan tulisi yhteiskunnassa liittää periaatteita, joiden kautta se voidaan ymmärtää siten, miten se todella on. Rahaa tulisi käsitellä jo koulussa mahdollisimman varhaisella luokka-asteella. Olisi siis mietittävä niitä merkityksiä, mitkä rahan käsittämiseen liittyvät. Rahassa on mietittävä merkityksiä etenkin sen mukaan, millaisia relaatioita rahalla on sekundaarisesti. Miten sitä käytetään, ja minkälainen käyttö on katsottava kunnialliseksi ja järkeväksi rahankäytöksi. Olen sitä mieltä, että voimakkaasti kokeminen vaikuttaa suurella tavalla siihen, miten ihminen käsittää ihmisyyden ja olemisen. Eli yhteyksien kokeminen erilaisten asioiden ja ihmisten välillä määrittää sen, millainen ihmisestä tulee, ja vähemmän tärkeästi sitä, miltä ihminen toisten ihmisten mielestä vaikuttaa. Voimakkaasti kokeminen tarkoittaa etenkin universaalisten periaatteiden kokemista, vaikka nämä filosofian trivialisoijat väittäisivätkin nykyään, että kaikessa tulisi pyrkiä provinsiaaliseen ja sekundaariseen. On aivan selvää, että filosofian ja asioista ajattelemisen tulisi olla mahdollisimman yleispätevää ja maailmallista. Mikä aiheuttaa sen, että aateliset ihmiset mutta etenkin naiset vaikuttavat niin mondeeneilta liittyy siihen, että heiltä puuttuu provinsiaalisuutta ja vähämerkityksellisyyttä, jossa välinpitämättömyys ja huomioonottamattomuus elävät aivan samanlaisina kaikkien ihmisten toiminnassa ja ajattelussa. Eli toisin sanoen: ratkaisu asioihin ei aina ole materiaalisesti lähellä olevin vastauksin. Minun mielestäni on hienoa, että nykypäivän urbanisoituneessa maailmassa ihmisten ei tarvitse olla parhaita ystäviä kaikkien lähellä olevien naapureidensa kanssa. On siis korostettava etenkin luovan osallistumisen näkökulmaa ihmisten kesken aikaansaatavissa yhteisöjen parantamiseen liittyvissä hankkeissa, ja luovaan osallistumiseen liittyy etenkin solumainen toiminta, jonka yhteydessä esimerkiksi nykyään käytettävät yhteydenpitovälineet mahdollistavat materiaalisesti kaukana toisistaan sijaitsevien ihmisten yhteyden ja yhteydenpidon. On kirjoitettava niin sanotuista yhden yön suhteista, että ne eivät ole koskaan minulle sopineet. Olen aina ajatellut, että esimerkiksi ruumiillinen läheisyys on asia, joka seuraa etenkin muunlaisesta yhteyden kokemisesta. Joku voi varmaan tämän takia väittää minua impotentiksi, mutta se on aivan jokaisen asia erikseen miten haluaa suhtautua seksiin, ja itselleni se vaatii tosiaankin toisen ihmisen tuntemista. Toisin kuin monille, minun mielestäni ihminen ei tunne toista ihmistä vain sen perusteella, jos kahden ihmisen sukupuolielimet ovat suhteessa toisiinsa, ja ihmettelen niitä ihmisiä, jotka tällaiseen provinsiaalisuuteen pystyvät ja sitä harrastavat. Mä haluan puhua ensin. Tässä minulla ei kuitenkaan ole varsinaisesti mitään eettistä estettä, vaan vain se, että en halua enkä pysty nussimaan ilman toisen ihmisen perusteellisempaa tuntemista ja siitä johtuvaa luottamista. On kirjoitettava eksentrisyydestä, vertailusta ja porvarillisuudesta. Kun tulee esiin hahmo, jossa on autismia ja omasta taustastaan ja luonteestaan johtuvaa eksentrisyyttä, on vertailua harrastavilla pikkuporvareilla twistejä lahkeessaan. Mielestäni vertailu on miltei aina turhaa sen takia, koska se kertoo aina suhteellisuuksista, ja mielestäni suhteellisuuksien kautta eläminen on aina etenkin syvintä porvarillisuutta. Se siis, että näytetään toisia/toista paremmalta. Tällaisille ihmisille on tärkeää etenkin se, ettei tuo vaan tervehtisi! Porvarillisuuteen liittyy aina halu paremmalta tai jotenkin näiden mukaan kunnollisemmalta näyttäminen. Mutta kun tulee vanhasta aatelista ja on jotenkin autistinen, on siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, koska toisten ihmisten mielipiteet eivät kiinnosta, eikä niitä myöskään pysty koskaan edes havaitsemaan. Siinä mielessä esimerkiksi minä en harrasta minkäänlaista vertailua, koska vertailu liittyy aina kilpailuun ja paremmalta näyttämiseen. Esimerkiksi minulla ei ole koskaan ollut tarvetta kilpailla veri suussa kaikenlaisten jääkendojen, hiihtämisten ja luisteluiden merkeissä. Minulla ei siis ole koskaan ollut tarvetta kilpailla, joka tietysti on nykyaikaisen yhteiskunnan merkeissä ja arvoissa aikamoinen faux pas. Olisin siis onnellisimmillani, jos voisin asua ja hallinnoida sukutilaa maaseudulla, missä ei todellakaan tarvitsisi ajatella, mitä joku naapuri ajattelee. Toinen vaihtoehto olisi tietysti asua niin suuressa paikassa, jossa ei paikan suuruuden takia myöskään olisi tarvetta vertailla itseään pikkumaisesti ja porvarillisesti toisiin ihmisiin ja asioihin. Kaikki sellaiset ihmiset, mutta etenkin henkisesti feminiiniset ihmiset, ovat taipuvaisia vertailemaan itseään toisiin, nimenomaan, jos he haluavat vertailla itseään toisiin etenkin hierarkian mielessä. Tällaiset ihmiset käyvät hyvin yhteen sellaisten asemien kanssa, joissa ei ole muuta tarkoitusta kuin toistaa toisten määrittelemiä asioita ja kysymyksiä, mutta luovien ihmisten kanssa tällaisia pikkuporvareita ei tulisi antaa tulla tekemisiin. Vertailuun keskittyvät hierarkkiset ihmiset ovat taipuvaisempia arvostelemaan kaikenlaista yksilöllisyyttä ja vapaata ilmaisua sen takia, koska heillä ei ole omien rajoitteidensa takia kykyä eikä halua ilmaista itseään tai yleensäkään olla minkäänlaisella tavalla yksilöllinen ja erottuva. Sen takia heidän arvostelunsa voi olla niin vertailevaa ja julmaa. Heidän mukaansa ihmisen tehtävä ei ole luoda henkisesti, vaan tehtävä on etenkin arvostella kaikenlaista toisista ihmisistä poikkeamista. Toisin sanoen suuri osa ihmisistä ei tue heteronormatiivisuutta ja omaa tapaa nähdä muut ihmiset ja asiat. Tällaisissa tilanteissa yksilölliset arviot ja arvostelmat saavat aina vastaansa minä olen sinua parempi-asennoitumista. Nämä siis mukautuvat muodolliseen hierarkiaan ja suhtautuvat sen kautta kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan. Hierarkiassa on kyse vertailusta ja vertailussa on kyse hierarkiasta. Tavanomaiset ihmiset, jotka ovat valmiissa eläkevirassa ja hyvissä palkkatuloissa, saavat tällaisessa järjestelmässä aina kokea itsensä paremmaksi kuin ne, jotka eivät ole menestyneet samalla tavalla muodollisesti. On esimerkiksi itsestäni sanottava, että olen täysin tyytyväinen omaan olemiseeni tällä hetkellä, vaikka esimerkiksi kiinteämmät tulot voisivat tuoda enemmän tasapainoa arkeen ja olemiseen. Heteronormatiivisuus ja semanttinen pluralismi asioiden ja käsitteiden suhteen antaa ihmisille enemmän vapautta suhtautua omiin asioihinsa, eli toisin sanoen, vaikka porvarit ovat eri mieltä, jokaiselle asialle ei ole määritelty vastausta siihen, että jokin tietty asia tarkoittaisi aina samaa ja jakamatonta. Jokin asia ei siis itsessään merkitse jotain muuta, vaikka porvarit ja pikkuporvarit olisivat tunkemassa tämän vastaista asennoitumistapaa kaikkeen mikä yhteiskunnassa tapahtuu. Porvarit haluavat siis olla kuvittelemassa sen kaltaista tilannetta, jonka mukaan koko yhteiskunta olisi täynnä hälytysmerkkejä kaiken merkityksen mielessä. Porvarillisuuden merkit, joista johdetaan merkityksiä, ovat siis hyvin tärkeitä olemisen valtaa hyödyntäville ihmisille, koska heidän ei tarvitse tehdä muuta kuin toimia näiden tahojen määrittämien ohjeiden mukaisella tavalla. Ontokratia määrittää etenkin sen, mitä ei saa tehdä, ajatella tai sanoa. Vaikutteellisuus eli riippuvaisuus valtaa pitävän ryhmittymän määrittelyistä ja arvojen merkityksistä on tekijä, joka edesauttaa porvareiden valtaa. Ideologinen nautinto on se asia, jonka vuoksi valtaa pitävän ryhmittymän määrittelyistä riippuvainen ihminen alkaa toimia olemisen vallan mukaisesti. Kommentaariaatti on tämä henkisesti feminiinisten ihmisten muodostama ryhmittymä, joka hyödyntäen vaikutteellisuutta alkaa palvelemaan ontokratian tai olemisen vallan muodostamia toiminnan määrittelyjä. Olemisen valta määrittyy etenkin pikkuporvarillisten ihmisten kokemasta epävapaudesta, eli kun he kokevat yksilöinä, etteivät he voi olla vapaita yksin, haluavat he sen takia estää tällaisen vapauden sopimisen kaikilta muiltakin ihmisiltä, mutta etenkin niiltä, jotka vaikuttavat vapauden mielessä vähänkin muista poikkeavilta. He saavat siis ideologista nautintoa, eli kun he joutuvat myymään omat periaatteensa, joka palvelee heille nautintona, kun kukaan ei saa omia periaatteitaan johdettua esimerkiksi politiikan ja sen tekemisen mielessä. Ideologinen nautinto voi siis tarkoittaa myös jonkinlaista johdettua nautintoa, joka voidaan selkeästi yhyttää jonkinlaiseen korruptioon, jota ei esimerkiksi Suomessa joidenkin ihmisten mukaan ilmene. Ajatuskäytännöt ja henkiset arvotkin voivat olla korruptiota, eikä siihen aina tarvitse liittyä minkäänlaista kovaa valuuttaa kreditin mielessä. Olemisen vapauden puolesta taistelevat sellaiset ihmiset, jotka toimivat ja ajattelevat vapaasti ja tästä suoraan johtaen tällaiset ihmiset antavat myös kaikille muille ihmisille samanlaisen oikeuden toimia ja ajatella vapaasti. Henkisesti maskuliiniset ihmiset eivät lannista ja vähennä toisten ihmisten tekemisen ja ajattelun merkitystä, koska tähän liittyy merkittävällä tavalla se periaate, etttä minkäänlaista pyrkimyksissä etenemistä ei tulisi väheksyä, oli se sitten kuinka hidasta hyvänsä. Olemisen vapaus voidaan joskus perustella olemisen oikeudella, joka on olemisen vallan ja olemisen vapauden välissä. Olemisen oikeus tarkoittaa nimenomaisesti sellaisia perusteita, jotka perustelevat olemisen vapauden oikeuden, vaikka se voi joskus määritellä myös olemisen valtaa ja niitä perusteita, mitkä tulee ottaa huomioon, kun yhteiskunnassa käytetään valtaa. Olemisen vapauden yhteydessä olemisen oikeus perustelee niitä syvimpiä vapauteen kuuluvia aatteita, joiden mukaan ihmisten tulisi saada ajatella ja toimia vapaasti siihen asti, etteivät nämä vapaudet vahingoita toisten ihmisten vastaavia vapauksia. Ideologinen nautinto ja olemisen vallan hyväksyminen jakamattomasti perustuu aina sellaiseen henkiseen aaltoon, jonka myötä ihmiset voivat tulla niin sanotusti elintasoesteetikoiksi, jossa yhteydessä olemisen vallan määrittelemät kovimmat ja pintapuolisimmat arvot saavat valtaa, ja esimerkiksi elämään syvästi vaikuttavat esteettiset arvot alkavat muodostumaan pintapuolisimman ahneuden ja rahan halun kautta. Tätä aihetta tässä mielessä on siis lähestynyt esimerkiksi Herbert Marcuse, jota pidettiin vuoden 1968 opiskelijaprotestien isoisänä. Eli elintasoesteetikko on siis ihminen, joka muodostaa kauneuden arvoja etenkin yksityisen taloutensa tasosta johtuen, eli toisin sanoen tämä ihminen välittää siitä, mikä vaikuttaa kapitalismin arvojen mukaisesti hyvältä ja kauniilta, toisin sanoen tavaroita kulutukseen tuottavat ihmiset päättävät siitä, mikä koetaan yhteiskunnassa kauniiksi ja arvostettavaksi. Eli ajatellaan mikä rahan kautta näyttää hyvältä ulkoisesti, ja tämän kautta rahan rahvaanomaisin merkitys määrittää sen, kuka saa arvostusta yhteiskunnasssa ja toisten ihmisten keskellä. Tämän mielessä rahasta tulee jonkinlainen puskuri, jolla voidaan säädellä kaikenlaisia yhteiskunnassa muodostuvia merkityksiä, mutta etenkin käsitystä siitä, että tällaiset ihmiset voisivat olla jotenkin erityisen poikkeavia myönteisessä muodollisessa merkityksessä. Tällaiseen liittyy suuret etiketit, logot ja tuotemerkit, joiden myötä tällaisen ihmisen kokema kokonainen valta kasvaa, on siis jotenkin erityisen hienoa ja arvoa korottavaa kun voidaan liittää tällaisia brändejä omaan nimeen ja omaan minuuteen. Minä olen esimerkiksi lähes aina poistanut omista merkkivaatteistani ja tuotteistani logot ja tuotemerkit, koska vaikka haluaisi joskus odottaa hyvänlaatuisia vaatteita jne, ei se tarkoita sitä, että haluaisi olla joidenkin tuotemerkkien suoranainen mannekiini. Brändit ovat niitä olemisen vallan välittäjiä, jotka haluavat yhdistää itsensä jonkinlaiseen elintasoon. On esimerkiksi hauska juttu Seppo Lappalaisen romaanissa ”Akaton mies”, jossa kaupunkiin naisen luo lähtevä nuori isäntä kertoo itsellään olevan ”valkoisen saabin ja punaisen (hankkijan) mainoshattu”. Minua on jostain syystä aina kiehtonut Pietro Mascagnin ooppera Cavalleria Rusticana joka siis vapaasti käännettynä tarkoittaa maalaisritarillisuutta tai maalaisaatelisuutta. Mielelläni itsekin jatkaisin suvun tiluksien tuottamista Kaavilla, nyt kun entinen tilan päärakennuskin on täysin tyhjillään ja odottamassa uusia asujiaan. Tekisin nykyiseen päärakennukseen laajennuksina ainakin kaksi sivusiipeä, joista toiseen sijoittaisin kirjaston muut osat ja toiseen ruokasalin. Lisäksi entinen ulkosauna pitäisi varmaankin kunnostaa nykyistä parempaan käyttömuotoon. On selvää, että vaikka Kaavi on varsin kaukainen paikka, tulisi sinne kehittää jonkinlaista liiketoimintaa, koska pelkkä päärakennuksessa asuminen olisi liian hedelmätöntä ja kyllähän mitä hyvänsä paikkaa on kehitettävä toiminnallisuuden kannalta sellaiseksi, että sellaisissa voitaisiin nähdä myös muita ihmisiä ja toimittava tulevaisuuden kannalta. Onhan selvää, että Virrantalon Beckerien nimeä tulisi myös pitää kunnassa yllä, ja sen takia, vaikka (nykyiset) sukulaiset - vastoin kuin aiemmat polvet - siellä ovat varsin epäpoliittiisia, että joku suvusta istuisi esimerkiksi kunnanvaltuustossa Kaavilla. Olen ajatellut kirjoittaa New Yorkeriin omasta valokuvanäyttelyhankkeestani ja todennäköisesti myös amerikansuomalaisista yleensä. Aion myös kertoa omasta taustastani amerikansuomalaisuuden mielessä. Varmaan New Yorker, vaikka sillä on miljoonien levikki, on esimerkiksi New York Timesiin verrattuna enemmän paikallislehti esimerkiksi Parisienin tavalla, joka poikkeaa siinä mielessä New York Timesin muodosta. Lisäksi aion kirjoittaa englantilaisiin ja baltiansaksalaisten yhdistyksen lehtiin. Lisäksi aion parantaa omaa ruotsinkielen taitoani ja sitä kautta alkaa kirjoittamaan mielipidekirjoituksia ainakin Hufvudstadsbladetiin ja mahdollisesti myös Dagens Nyheteriin Tukholmassa. Tämä taustaan uppoaminen ei kuitenkaan ole aatelisten sukujen ja sukupiirien yhteydessä minkäänlainen harvinaisuus, koska aatelisuuteen liittyy aina etenkin historian arvostaminen, oman suvun liitteet historiaan ja taustalla aina näkyneet tapahtumat. Aion käydä ritarihuoneella lukemassa tiettyjen säätyvaltiopäivien lokia, koska haluan saada selville, mitä omat sukulaiseni ovat ritaristossa säätyvaltiopäivillä sanoneet. Olen tietoinen esimerkiksi siitä, että Adolf von Becker on 1800-luvun lopulla sukua edustaessaan tuonut esiin ensimmäisen lausunnon tekijänoikeuslain kehittämisestä, mikä ymmärtääkseni meni yleisesti läpi äänestyksissä ja se lisättiin koko Suomen lakiin tuon jälkeen. Aion kirjoittaa elämänkertakirjan omista isovanhemmistani ja otsikoksi olen suunnitellut ”Virrantalon Leo ja Salli – äidinvanhempieni tarina”. Tuossa yhteydessä Virrantalo tarkoittaa etenkin heidän asuinpaikkaansa. Olen kaikkien muiden isojen projektieni tavalla suunnitellut myös täydennysosan tekemistä tähän astiseen kolmeosaiseen sukuhistoriikkiin. Aion kirjoittaa näytelmiä, yhden kabareen/revyyn, yhden oopperalibreton ja lukuisia elokuvakäsikirjoituksia. Lisäksi työn alla on niin sanottu ”Elämäni romaani”, jossa kerron vaiheistani lapsuudenkodista ja syntymästä alkaen, vaikka varmaan joku voisi sanoa, että minun kannattaisi aloittaa kertominen viimeistäänkin isovanhempieni vaiheista alkaen. Kuitenkin esillä on rappio, dekadenssi ja eksentrisyys niitä tasapainottavien kirjoittamisen ja opiskelun ohessa. Reinhold von Beckerin elämäkerta on vieläkin käsikirjoituksen asteella, ja olenkin miettinyt, että voisin kirjoittaa Reinholdin elämästä ja saavutuksista myöskin näytelmän, jonka voisi julkaista joko ennen elämäkerran julkaisua tai vaihtoehtoisesti vasta sen jälkeen. Ja on aivan selvää, etten näytelmässä muuhun kuin Kansallisteatteriin tule tyytymään. Olen kuitenkin sellaista porvarillisuutta vastaan, jossa jonkinlaiset suojatut yhteisöt suhtautuvat naureskellen ja pilkallisesti siihen, jos joku työskentelee matalapalkka-alalla. On sanottava, että oma perheeni on äidin puolen talouksista varakkain, mutta olen myös tullut tekemisiin nykysuvun kautta mm. kaupankassan, peltisepän ja metsurin kanssa, vaikka on tietysti selvää, että en ole näiden kanssa ollut erilaisuudesta johtuen paljon tekemisissä. Kuitenkin kuvittelu siitä, että meidän porukka on pelkästään jonkinlainen pelkästään sen takia, että työnimikkeet ja palkat poikkeavat, se on pikemminkin pullistelevan joukon aiheuttamaa pelkoa. Esimerkiksi sellaisessa ohjelmassa kuin ”Who do you think you are – Stephen Fry” huomaan jonkinlaista pikkuporvarillisuutta, jossa alemmasta keskiluokasta tuleva perhe myhäilee ja naureskelee sellaisille esivanhemmilleen, jotka vielä muutamaa sukupolvea aikaisemmin olivat erilaisessa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin he tässä päivässä. Minä tulen siis äitini puolelta suvusta, joka on kaikesta loistoaateluudestaan huolimatta köyhtynyt ja proletarisoitunut, ja siinä saakin olla kekseliäs, kun mietitään tarkoittaako tämä aateluus itsessään jotain muuta kuin näiden ihmisten nykyisiä työsuhteita ja elinolosuhteita. Olen monesti sanonut, vaikka suvun pieniä lapsia ei minun syliini koskaan näissä tapahtumissa istutetakaan, että meidän suvullamme aatelisuudesta kertoo etenkin se, että etenkin isovanhempien vielä eläessä, sukulaisilla oli kiinteä tapa olla tekemisissä toistensa kanssa ja kokoontua juhlapäivinä yhteen ”nauttimaan toistensa seurasta”. Tämä kiinteä sukulaisyhteys tuotti aina eron esimerkiksi isäni puolen porvarillisiin ja ylemmän keskiluokan suvusta erkaantuneisiin suhteisiin ja käsitystapoihin. Mutta lopulta, siitä huolimatta on varsin vaikeaa keksiä keskinäistä puheltavaa, jos muut ihmiset eivät ole kiinnostuneita lukemisesta, itsensä sivistämisestä ja korkeamman tietoisuuden hankkimisesta menemällä korkeakouluihin opiskelemaan. Olen humoristisesti ja itseironisesti joskus ajatellut, että olen tosiaan Sartren Flaubertin tavalla perheen/suvun idiootti, koska oppineisuudestani johtuen poikkean niin suuresti keskimääräisestä lähisuvun jäsenistä. Ja tietysti porukka, jolla on vielä jonkinlainen aatelisuuden risti kannettavanaan, ajattelevat, että selkeästi toisista poikkeva ihminen on varmasti jotain meitä huonompaa tai vähemmän arvostettavaa. Olen tosiaankin joutunut monesti kärsimään omasta oppineisuudestani, koska minulla ei ole ollut sellaista lähtökohtaa, että esimerkiksi vanhempien tai muiden (elävien) sukulaisten esimerkki olisi ollut tavoiteltavana opinnoissa. On varmasti niin, että jonkinasteinen alisuoriutuminen joissakin aineissa ja aiheissa, on varmasti seurausta siitä, ettei omaa opiskeluaan ole voinut mallintaa läheisten esimerkkien kautta. Vaikka suvussa vielä 1800-luvulla suurin osa miehistä olivat joko upseereita tai tavallisimmin juristeja/muita tieteilijöitä, jotka saivat koulutuksen yliopistossa, ovat ammattinimikkeet tänä päivänä jopa proletarisoituneita. Eli kansakunnan kaapin päälle pääseminen ei nykypäivänä seuraa suorasti jonkinlaisesta sukutaustasta, juurien tuntemisesta tai jonkinlaisesta ”aatelisuudesta”: Vaikka monet lähisukulaiset käyvät säännöllisesti kutsuttuina ritarihuoneen tanssiaisissa, on tällainen perinne todellakin jostain historiassa aiemmin tulleesta perinnöstä kertovaa. Perinteisesti aateli on käsitetty toisia paremmaksi ihmisryhmäksi, mutta miten siinä tilanteessa, kun osa aatelisen suvun sukulaisista on matalapalkka-aloilla, voisi ajatella, että tällaiset ihmiset ovat kuitenkin toisia parempia. Vaikka on yleisesti totta, että nykypäivänä kaikissa aatelissuvuissa suurin osa ihmisistä on keskiluokkaisia, ei tällaisessa tilanteessa aatelisuutta voi ajatella kuin historian ja perinteen kannalta. Muinainen toisiin ihmisiin nähden koettu paremmuus on vetäytynyt menneeseen historiaan. Old days' on tietysti yleinen ja varsin haluttu ja toistuva asia suvun piirissä pohdittavaksi, mutta voidaan sanoa monessa mielessä, että suku on suurelta osaa proletarisoitunut sen takia, koska oikeanlaisia arvoja ei olla voitu hyväksikäyttää ja sopeutuminen on ollut liian hidasta. Kyllä siihen varmasti liittyy myös jonkinlainen korkeamman tiedon halveksuminen, koska esimerkiksi yksi sukulainen, joka korostaa aatelisuuttaan ja pippelinsä pituutta, on varsin paksupäinen ja sukuun ja sen historiaan liittyvätkin asiat tulee tavallisesti hänelle selittää moneen otteeseen. Olen taas saanut kirjoituksiani myytyä useille lehdille, vaikka olenkin lisäksi hakenut töitä myös duunitorin kautta netissä. Kyllä jonkinlainen oma tulotaso olisi mukava säännöllisen elämän mahdollistamiseksi, ettei tarvitsisi elää sukulaisten rahoilla.

Mikä filosofiassa on tärkeää minulle

 Filosofia on minulle tarkoittanut aina olennaisen ja merkityksellisen erottamista epäolennaisesta ja vähän merkityksellisestä. Myös käsitteiden tulee aina nimetä sellaisia asioita, jotka ovat mahdollisimman yleisiä ja mahdollisimman paljon erilaisia ristiriitoja sovittavia. Filosofia kertoo siis sen mikä on todella tärkeää. Tärkeäksi asiaksi voidaan sanoa esimerkiksi jonkinlaisia piirteitä ihmisyydestä, jotka ovat kunnioitettavia ja arvostettavia. Filosofia kertoo siis jostain siitä, mikä on arvokasta ja mikä on vähemmän arvokasta ja yleistä. Minua on kritisoitu myös tästä universaalisesta käsityksestä, koska jotkut haluaisivat trivialisoida ja viedä merkityksen filosofialta. Mielestäni on tehtävä erottelu niiden välille mikä on yleistä ja mikä on erillistä ja johdettua yleisestä. Asiat siis ovat monessa mielessä itsessään, vaikka erilliset asiat ovat monesti johdannaisia yleisyyksistä. Tästä voi joku nähdä jonkinlaisen platonismin, mutta kuten olen sanonut ja kirjoittanut aiemminkin, että en ole koskaan omaksunut ajatteluni osia keneltäkään tunnettavammalta filosofilta, eli vaikutteita ei voida löytää vaan ainoastaan samankaltaisuuksia ja vastaavuuksia, joka varmasti kertoo siitä, että filosofin tulee aina suunnata katseensa yleisyyteen ja tuohon yleisyyteen suuntautumisen takia joku ajattelu voi vastata toista ajattelua, koska siinä tapauksessa varmaankin filosofi on saanut käsityksen filosofin ja ajattelijan roolista ja asemasta. En kuitenkaan näistä ajatuksista huolimatta ole myöskään hegeliläinen absolutisti. Mielestäni etiikka, arvoteoria ja logiikka ovat tärkeitä asioita, joskin kaksi ensimmäistä toiminnan kannalta ja viimeinen etenkin teoriassa. Olen aina suuntautunut filosofiaan käytännön kautta, joka luo siihen yhteyden etenkin politiikkaan ja poliittiseen osallistumiseen. Filosofiaa tulisi siis voida hyödyntää yhteiskunnan sisällä ja sen tulisi johtaa käytännön toimintaan. On sanottava, että Suomessa monet ajattelevat filosofian olevan hiusten halkomista, joka ei millään tavalla esiinny käytännön elämässä. Sen takia etenkin arvoteorian kautta filosofian merkitystä käytännön elämässä tulisi kasvattaa, esimerkiksi jo sellainen katsomusaine kouluissa, jonka nimi on arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jonka nuorille opettaminen kasvattaisi heidän kykyään erottaa olennainen ja vähemmän olennainen. Olen miettinyt sitäkin, miten määrittyy sellainen poliittinen taho, joka olisi eniten oikeassa, ja olen tullut siihen tulokseen, että minkäänlainen yksittäinen poliittinen liike ei voi julkistaa itseään parhaimmaksi tai ainoaksi vaihtoehdoksi. On selvää, että poliittiset puolueet määrittyvät myös epäolennaisesta ja erillisestä. Ihmiset näiden puolueiden taustalla eivät ole perustavalla tavalla erilaisia ihmisiä, vaan eroavuus määrittyy etenkin ihmisten tavasta ajatella. Minkä käsitteiden kautta puolueet aloittavat poliittisen harkintansa määrittää myös monessa määrin sitä, ,minkä puolueen tällainen ihminen valitsee. Voidaan sanoa, että Vihreät ovat Suomessakin enemmän koostuneita paljon tietynkaltaisista ihmisistä, koska sen tuoma agenda on muuttanut yleisemmin kaikkien muidenkin puolueiden näkökantoja tärkeistä asioista, kuten luonnosta, eläimistä ja ilmastonmuutoksesta. On siis sanottava, että se miten puolueensa valitsee on monessa mielessä sattumanvaraista ja erityistä, se ei siis perustu minkäänlaiseen johdatukseen, joka väittäisi että kansalaisille sopii vain yksi puolue puolueen samankaltaisuuden ansiosta. Tietysti on muistettava puolueiden kadeerit, jotka toistavat ”ajattelussaan” tiukasti puolueohjelmaa. Arvot ovat kuitenkin universaalisia, koska ihmiset muistuttavat aika paljon toisiaan, ja ihmisen hyvää kuvaava termi on monessa mielessä yleistä eikä erityistä. Tietynlaiset faniklubit perustuvat ilotyttöihin ja erityiseen. Tällainen toiminta, joka kertoo arvostuksesta, ei kuitenkaan yllä yleisyyteen, koska ihmisten tapana on korostaa joitain ominaisuuksia ihmisestä riippuen, ja vastaaminen yhteisön pseudoarvoihin ja siihen pyrkiminen suurimpana tavoitteena kertoo kyllä nimenomaan arvollisesta ja moraalisesta rappiosta ja ihmisten pyrkimyksestä vaikuttaa samanlaiselta kuin kaikki toiset. Konformismi on siis sellainen tekijä joka on omiaan lisäämään epäolennaisuuteen suuntautumisesta, koska konformismissa alin pohjasakka määrittää arvot ja pakottavat heikommat ne omaksumaan. Jo Platon on kertonut Thrasymakhos väittäneen, että etiikka määrittyy vahvempien arvoista, joka kertoo siitä, että tämä ei ole pyrkinyt hyväksymään minkäänlaista erilaisuutta ihmisten keskuudessa. Kun hyväksytään erilaisuus ja rohkaistaan sitä, voidaan huomata se, että ihmiset tarvitsevat entistä vähemmän päättäjiä ja johtajia sanelemaan heille pseudomoraaliaan. Nimenomaan Thrasymakhos ajattelee että johtajat kaikessa rajoittuneisuudessa määrittävät tällaisten ihmisten mielestä kaiken sen, mikä määrittelee arvoja ja toimintaa. On selvää, että johtajat ottavat myös hyödyn asemastaan, joka ei ole etiikalla perusteltavissa. Sen takia autorisaarisia osia yhteiskunnasta tulisi poistaa, koska vain silloin voidaan luoda tasa-arvoinen side kansalaisen ja esimerkiksi poliitikon välillä. Valta perustuu useimmiten, koska kaikki eivät ole Marcus Aureliuksia, monessa mielessä aseman hyödyntämistä ja ihmisten yhteisen hyvän vastaisuutta, koska tällaisessa systeemissä ihmiset ovat erilaisessa asemassa. Vaikka moni voisi sanoa, että täydellinen johtajuuden poistaminen maailmasta tai ainakin sen merkityksen muuttamista, olisi mahdotonta, niin mielestäni tähänkin voidaan pyrkiä tasaisin ja hiljaisin askelin. Kaiken ei tarvitse muuttua heti, eli ei siis tarvita minkäänlaista vallankumousta, vaan asoita voidaan kaiken hyvin edistää politiikan rauhallisemman alueen metodeilla. Kuitenkin pitäisi lisätä poliitikkojen ja kansalaisten välistä tiedonantoa ja keskustelua. Eli luottamusmies-aseman tulisi perustua aina poliitikon integriteettiin ja avoimuuteen ja siihen, että kansalaisten toiveista erotetaan olennainen ja tärkeä. Politiikolla on siis oltava jonkinlaista kykyä joukkopriorisointiin, joka tarkoittaa sellaista mekanismia, missä ihminen valitsee arvonsa ja miten hän näkee siinä yhteisyyttä ja olemassaoleviin arvoihin ja yhteiskunnalliseen instituutioihin ja todellisuuteen. Ihmiset siis vertaavat joukkopriorisaatiolla omia arvojaan todellisuuteen, joka vaatii sitä, etteivät arvot voi tulla vaikutteellisiksi siinä, kun ihminen miettiní ja järjestää omaa ajatteluaan. Voidaan sanoa, vaikka esimerkiksi aatelistoon on liitetty paljon erilaisia arvoja, ei mielestäni voida sanoa, että jonkinlainen arvo ja sen kuvaama käsite olisi parhain, koska arvojen kehittäminen ja tarkastelu pitää esimerkiksi poliittisen osallistumisen kautta olla koko ajan liikkeessä ja käsitteitä kuvatessa tulisi siis etenkin tarkastella käsitteiden rajapintoja ja niiden sisäistä merkitystä. On siis voitava tunnistaa käsitteet ja arvot erilaisissa sukulaissuhteissa toisiinsa. Sillä tavalla voidaan päästä etenemään ajattelun hahmottamisesta. On siis sanottava, että arvoteoria on käytännössä kaiken filosofian ja sen motivoivan toiminnan takana. Kukaan ei edes ala harrastamaan filosofiaa, jos tämä ei tunnusta sen suurta merkitystä todellisuuden kannalta. On siis alettava ajattelemaan, että mikä on olennaista ja yleistä. Filosofia on kaikille ihmisille sama ja sen takia sen tulee vastata myös maailman antamiin tarpeisiin. Ja tämän yleisyyden kautta voitasiin löytää esimerkiksi sellaisia arvoja, jotka parantaisivat maailman kaikenlaisia ongelmia, kuten nälänhätää, konflikteja ja ílmastonmuutosta jne. Filosofiassa on siis tiedettävä se ja suuntauduttava siihen suuntaan, että filosofi tietää tekevänsä jotakin yleistä ja tärkeää. Toisten käsitteiden analysointi, kommentointi tulkinta ja debatti eivät ole minkäänlaista oikeaa filosofiaa. Se sopii älyjumpaksi ja loogisen ajattelun ja alykkyyden ilmaisukentäksi. Myös toiminnan on oltava yleistä ja se ei saa olla filosofisesti epämerkityksellistä. Vaikka nykyaikana ajatellaan, että kaikenlaiset tyttelit saavat tuklla filosofiaan, niin on sanottava, että alkuperäinen ajattelijan luonne ja filosofin merkitys merkityksellisyyden kannalta uhkaa monesti kadota, kun naiset mieltymyksineen tulevat harrastamaan filosofiaa omalla tavallaan. Esimerkiksi poliittiset arvot eivät niminä merkitse mitään, vaan se miten ihmiset ne kokevat ja pystyvätkö he yhdistämään omat arvonsa esimerkiksi poliittisen puolueen arvoihin määrittyy parhaimmassa tapauksessa paljon yleisemmästä kuin millä tasolla kadeerit toimivat. On totta, että jotkut omaksuvat jonkin puolueen sen takia, koska se vaikuttaa joltain. On kuitenkin sanottava että politikankaan ei tulisi perustua minkäänlaiseen plagiointiin ja tällaiset poliitikot, jotka laskevat suustaan arvoja kysyttäesä listan oman puolueensa ylös kirjaamia arvoja, on tällainen poliitikko täysi pseudopoliitikko, koska hän ensinnäkin ei edes omaa minkäänlaisia aitoja ja itse kehitettyjä arvoja. Vaikutteellisuus tarkoitttaa nimenomaisesti sellaista tilannetta, jossa ihmisen olennaisen havaitsemista ohjaa jonkin muu taho , eli tällainen ihminen ei ole vapaa ja autonominen, vaan hän toimii saneltujen impulssien kautta. Eli kun ihminen ei ole autonominen, tarkoittaa se monesti etenkin passiivisuudesta ajattelussa. Nämä eivät siis ajattelem eivätkä sen myötä pysty priorisoimaan arvojaan ja tämä johtaa siihen, että tällaiset ihmiset ovat altttiimpia suhteellisesti ja reaktiivisesti valitsemaan itselleen toisten sanelemat arvot. Filosofiassa olennaista on riippumaton ajattelus ja riippumattomassa ajattelussa on tärkeää havaita arvoja, jotka läpäisevät joukkopriorisoinnin. Eli arvotunteita kokiessaan, etenkin herkällä iällä lapsuudessa ja nuoruudessa, ihminen pyrkii tunnistamaan sen, mikä on tärkeää ja adaptiivisen tulkinnan jälkeen subjektiivinen elementti arvotunteita kokiessa häviää, samalla kun ne muokataan vastaamaan objektiivisia periaatteita, eli tässä mielessä ennen yleiseksi muokkaamista ihmisen on kuoletettava subjektiivinen halunsa hyötyä jotenkin erillisesti arvoistaan. Eli ideologinen nautinto tarkoittaa subjektiivisesta hyödyntavoittelusta, joka tarkoittaa sitä, että ihmiset pyrkivät eduillaan edistämään vain omaa hyväänsä ja näin ollen hyötymään arvoajattelusta. Tässä mielessä esimerkiksi mainittu kaveri yliopistossa, joka luki filosofiaa, pyrki ottamaan subjektiivisen hyödyn siitä, kun opiskelijanaiset loivat tarpeen nussimiselle ja korottivat sen omaan rooliinsa filosofiaa ylemmäksi ja etenkin tuon takia naiset pysyvät alati subjektiivisina. Erityinen ja oma hyöty on aina filosofian vastaista, koska filosofiasta ei tulisi pyrkiä hyötyään muuten kuin älyllisen nautinnon kautta. Kirjoittihan Aristoteles, että korkeiden asioiden pohtiminen on suurinta onnellisuutta maailmassa. Mikä on arvokasta ja mikä on tärkeää: nämä kysymykset ovat filosofian olennaisia alkukohtia. Siinä mielessä filosofian on etenkin valmistettava ihmisiä politiikan tekoon. Politiikassa ja filosofiassa tulisi myös muistaa käsitteiden heteronormatiivisuus, koska kaikki sanat eivät sinänsä kuvaa aina jotain tiettyä asiaa ja käsitteiden intensio ja ekstensio voivat muuttua asemiltaan. Filosofia aloittaa siis olennaisen pohtimisesta ja sen jälkeen se pyrkii poimimaan ilmiöistä, yleisestä ja erityisestä käsitteellisiä vastaavuuksia.Olen sitä mieltä, että kuten Wittgenstein kuvasi tikapuita, käsitteillä on vain välineellinen merkitys, eli välineellisyyden tulisi tulla filosofian tekemiseen kehittämällä käsitteitä. Olen myös sitä mieltä, että käsitteet ja keinot kuvata todellisuutta ovat suuressa määrin yksityisiä, koska suurin osa ihmisistä eivät toimi universaalien periaatteiden mukaisesti. Siinä mielessä minkäänlaisia käsitekokonaisuuksia ei tulisi korostaa muualla kuin filosofian historioissa, ja varsinaisessa filosofiassa ja sen hyödyntämisessä yleisten periaatteiden löytämiseksi ja toteuttamiseksi tulisi käyttä kykyä konseptualisoida omaa ajatteluaan ja siihen auttamatta liittyviä käsitteitä. Mikä on tärkeää ja mikä on vähemmän tärkeää on kysymys, sillä vaikka ihminen joutuisikin tekemään vähemmän tärkeitä asioita nykymaailmassa, tulisi muistaa aina olennainen ja huomioida se, ettei arvojen tulisi kohdistua vähemmän arvokkaisiin asioihin, joksi voidaan mielestäni laskea esimerkiksi se, kun keskitytään vain rahan tekemiseen sen itsensä kannalta. Onhan sanottava siitäkin, että esimerkiksi valuutan ja rahan käsitteille tulisi kuvata paljon yleisempi ja yhteiskunnallisesta todellisuudesta kertova käsitesisältö, ja arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikissä tulisi tarkasti huomioida myös rahan merkityksen pohtiminen, ja millainen talousjärjestelmä voisi parhaiten huomioida ihmisten tarpeet, yhteiselämän ja moraalin. Sosiaalinen ulottuvuus ihmisten elämässä on vaarallista, koska se voi viedä monesti merkityksen ajattelulta, koska sosiaalinen dominanssi ympäristössä aiheuttaa usein tärkeiden asioiden väheksymistä. Muille ihmisille päin naamaa nauraminen ja toisille kommentoijat elävät nimenomaan sosiaalisessa todellisuudessa, joka ei tunne ihmisten rajoja ja yksityisyyttä, joka tulee suoda kaikille kansalaisille. Sosiaalinen media tunkee ihmisten koteihin, ja sen myötä älyllisesti keskinkertaiset ihmiset saavat liian paljon itselleen kuuluvaa huomiota ja klikkauksia. Nykyään vallitsee todellakin huomiotalous ja yhteiskunta on alkanut muistuttamaan spektaakkeliyhteiskuntaa. Mediassa näkyvät ihmiset, mutta etenkin teiniradioiden toimittajat ovat jutuissaan ja vitseissään auttavia, mutta siitä huolimatta nykyisen huomiotalouden kautta nuoret ihmiset valitsevat niitä asioita, joita he pitävät arvokkaina. Eli siis ne joihin huomio luodaan, ovat keskinkertaisia ja kaikessa näkyviä, on seurauksena että heidän tekemänsä ja koristamat arvot ovat ”viiltäviä kuitteja”: Muistan myös miten joku iltapäivälehti uutisoi jonkun ”mediapersoonan” olleen kukkakaupassa vaimonsa kanssa, ja tämä mies oli päivittänyt someaan kuvalla ja kommentilla paikassa: ”Tappakaa minut”. Ironia ja asioilla leikittely ei todellakaan ole suurieleistä ja pitkään tiettyä asiaa korostavaa saati sitten epähienotunteista ja rahvaanomaista liioittelua. Olisihan se voinut kirjoittaa ”Tappakaa minut” sijasta vaikka, että ”kukkakaupassa on kauhean kivaa. Auki: jne”. Käsitteiden väliset rajapinnat ovat siis todellisuudessa filosofiassa paljon tärkeämpää kuin jotkut sanat, joiden sanotaan merkitsevän yleisesti ja ikuisesti jotain tiettyä. Ja kuinka paljon käsitteitä tarvitaan maailman ja ihmisen ilmiöiden kuvaamiseksi on myös tärkeä asia. Käsitteiden luominen ei ole minkäänlainen sanojen keksimisen akatemia, vaan käsite syntyy silloin, kun kielellinen lahjakkuus yhdistää ilmiöön sitä hyvin kuvaavan käsitteen. Voidaan siis katsoa, että ilmiöt ovat täydellisimpiä, kun ne on tarkasti kuvattu ja kuvauksessa on rajoituttu olennaisia asioita kuvaavien termien mahdollisimman pieneen lukumäärään. Näin ollen voidaan katsoa sitä, millaisissa tilanteissa arvot ovat yleisiä ja missä johdannaisia, voidaan sanoa, että johdannaisten suuri lukumäärä kertoo paljon tietyn käsitteen arvokkuudesta ja yleisyydestä. Filosofia on viisauden rakastamista, ja se jo kertoo filosofian opiskelijoille sen, ettei filosofia ole itsessään jossain tietyssä paikassa, vaan kaikkien ihmisten jopa epäfilosofisesta puheesta voidaan löytää jonkin asteista viisautta. Filosofian opiskelija ei ole yhtä kuin filosofi, ja sen takia kieltäydyin jo filosofian opintojen alussa toiminnasta toisten filosofian opiskelijoiden kanssa, koska se olisi saattanut vaikuttaa omaan ja alkuperäiseen ajatteluuni. Kun tunnistetaan asiat, joissa on viisautta ja olennaisuutta, pyritään tällaisten termien sisällisellä tarkastelulla tuomaan käytännön elämään käytännöstä kertovia periaatteita, joista voi olla hyötyä toiminnassa esimerkiksi poliittisten päämäärien edistämiseksi. Ontokratia ei yllä filosofian ja etiikan tasolle. Se pyrkii aina viemään merkitystä epäolennaisilla tavoilla ja korostamalla heikkojenn ihmisten ainoaa tapaa kokea itsensä merkitykselliseksi, eli sosiaalista elementtiä, jossa ei ole kuin toistuvuutta elämässä, sillä toistuvuuden vastaista toimintaa on filosofian tekeminen. Sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen on rahvaan tapa runnoa paremmat ihmiset omien kavioidensa alle. Ontokratia tarkoittaa ihmisten ryhmittymää, joka pyrkii viemään vapailta ihmisiltä heidän vapauttaan ja arvoja. Kommentaariaatti toimii ontokratian erityisihmisten periaatteiden tavalla ja ohjatessaan ihmisten arvotunteita se käyttää hyödykseen vaikutteellisuutta, joka on pelkistävää ja sulkevaa tulkintaa ilmiöistä ja asioista. Vaikutteellisuuden kautta ihmisen arvot pelkistetään konformismin alttarilla yhdentekeväksi ja triviaaliseksi, ja sen jälkeen on olennaista huomata, että epävapaiksi tulleet ihmiset alkavat maanisesti yleistämään ja levittämään arvomielipiteitään myös toisten ihmisten toteutettavaksi. Se kertoo siis siitä, että vastineeksi epävapaudestaan epävapaat ihmiset saavat yhteiskunnassa mediahuomiota eli sellaista huomiota, joka ei pysty enää huomaamaan ja tunnustamaan inhimillistä paremmuutta. Tämä tarkoittaa siis ideologista nautintoa, jossa ihmiset antautuvat ontokratian edessä ja hakevat sen huomiota antamalla omat periaatteensa ja ajatuksensa pois ilman taistelua ja vastarintaa. Vaarallisin ontokratia on niiden jäsentensä kautta, jotka ovat onnistuneet keplottelemaan itsensä korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan, koska siinä heidän keskinkertaiset ja samantekevät arvot saavat liian paljon myönteistä huomiota osakseen, koska rivikansalainen on, noh, aika altis olemaan ajattelematta missään yhteydessä koko elämiänsä aikana. Esimerkiksi pikkuporvarillisten ihmisten asenteet järjestyksestä poikkeavia kohtaan on todellakin vain yhden suvaitsemattoman ja sisään päin lämpeävän valtakeskittymän mielipiteitä eikä todellakaan mitään muuta. Jos poikkeaa mallista, jonka porvarit luovat elämälle, on se tietysti silloin täysin hyväksymätöntä ja tällainen ihminen on todellakin epätoivottua materiaalia ja meistä poikkeavaa. Porvaristolla on malli kaikkien elämälle jo ennen kuin kukaan ihminen on syntynyt. Siinä on olennaista hyöty ja se, miltä asiat näyttävät. Rahaa täytyy hankkia sen takia, koska se kuuluu asiaan, ja nimenomaan: JOLTAIN NÄYTTÄMISEEN. Minä en ole vammainen, vaikka minä sisäpiirin vitseillä ärsytän joskus isoäitiäni. Ja se, minkä takia jotkut minua vammaisena pitävät, ei ne syyt miksi ne niin luulevat kuulu millään tavalla heille. Ja tiedoksi vain: muutama rikosilmoitus on tullut jo jätettyä yksityisyydensuojan loukkaamisen johtamana. Mahdollisesti virkavalta ottaa lähiaikoina teihin yhteyttä. Kivat teille! Pitäisi lukea taas väitöskirjaa varten. Aion hakea apurahaa Adolf von Beckerin elämäkerralle, Uno von Schrowen elämäkerralle, filosofian väitöskirjalle, Reinhold von Beckerin elämäkerran viimeistelyyn ja Brooklyniin perustettavalle valokuvanäyttelylle. Suosittelijoita kaikille löytyy. Lisäksi muita projekteja on PALJON. Olen jossain määrin perinyt varmaan myös isäni puolelta porvarillisuutta, sillä mielestäni ihmisen pitää tehdä jotain, kun ei esimerkiksi juo viinaa tai ole ulkomailla. On hyvä, että olen jollain tavalla pystynyt hyödyntämään saamani koulutuksen. Filosofian opiskelu ei välttämättä Suomessa anna mahdollisuuksia suurten rahojen tienaamiseksi, mutta se, mikä antaa siihen merkitystä on se, että parhaimmassa tapauksessa se antaa välineitä ajattelemiseen ja ajattelun kehittämiseen. Huomiotalous, sosiaalinen media ja pyrkimys joltain näyttämiseen on tuonut esimerkiksi naisille, jotka ovat alttiimpia vastaamaan odotuksiin ja hakemaan nautintoa, tarpeen näyttää sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa erään tunnetun ammatin mukaiselta harjoittajalta .- mikä se oli - ”viihdeyrittäjä”. Olen lukenut viime aikoina satiirin teoriaa, vaikka sen voisi varmaan lukea minun tietyistä kirjoituksista ainakin varsinaisessa käytännön muodossa, jota käytäntöä minä niin kovin arvostan ja nostan korkealle.

Das Heimatlied (Lied für Baltendeutsche)

 O Heimatland, auf der Begeist’rung Schwingen

schwebt unser Lied empor zu deiner Ehr’!
Wie Sturmesrauschen soll es brausend klingen,
wie Glockenklang, so rein, so voll und hehr!
   Von Kurlands wald’gen Gauen
   durch Livlands Bergesauen
hell tönt’s im Dreiklang bis zu Estlands Strand,
sei uns gegrüßt, o altes Heimatland!

Wie rauscht das Meer um deine weißen Küsten
und singt ein Lied von alter Hansa-Macht!
Wie stolz und stark sich deine Tannen brüsten,
die einsam stehn auf hoher Felsenwacht.
   Ob Stürme sie umschmettern,
   sie trotzen Sturm und Wettern,
denn ihre Wurzel senkt durch Stein und Sand
sich fest hinein ins alte Heimatland.

Und wetterhart, das trotz’ge Haupt im Nacken,
steht um dich deiner Söhne Ehrenschmuck,
die Faust bereit, den Griff des Schwerts zu packen,
bereit die Hand zu festem Bruderdruck.
   Im Kämpfen und im Lieben
   mit Herzblut dir verschrieben,
so schirmen dich, verschlungen Hand in Hand,
der Heimat Söhne, altes Heimatland!

Mag Leid, mag Glück durch uns’re Tage treiben,
wir halten stand, vereint unwandelbar;
„In Treuen fest!“ soll unsre Losung bleiben,
wie sie der Väter Stolz und Ehre war!
   Daß uns dies Vatererbe
   nicht sterbe, noch verderbe,
so schwört aufs neu’, ihr Brüder stammverwandt,
die alte Treu’ dem alten Heimatland!