Tulen äitini puolelta mökkiläistyneestä aatelissuvusta ja isäni puolelta porvarillistuneesta talonpoikaissuvusta. Olen alkanut ajattelemaan, että isäni suvussa on enemmän inhimillisyyttä, tunteiden ja melankolian hyväksymistä kuin äitini suvussa, jossa on paljon tunnekylmiä, vallanhaluisia kovia tappajaluonteita, jotka haluavat vain saada valtaa suhteessa toisiin ihmisiin. Niin, on ristiriitaista, että kannan äitini suvun nimeä, mutta se on läheisin mieslinjainen sukunimi, joka taustassani on, koska isäni isä sai sukunimensä äidiltään, jonka lisääntymiskumppanin nimeä ei tiedetä.
Äitini suvussa ihaillaan valtaa ja etenkin sellaista valtaa, joka saadaan äärimmäisillä ja ei välttämättä sivistyneillä keinoilla. Elias Canetti kirjoitti aikanaan termistä Überleben, joka tarkoittaa ihmisissä olevaa tappamisen halua, joka ilmenee siten, että toisen ihmisen kuolemaa todistava ihminen kokee valtansa lisääntyvän, kun hän voi todeta toisen kuolevan ja itsensä samalla jäävän elämään. Tällaista olen havainnut monissa tämän suvun nuorissa jullikoissa, ja jopa omassa edesmenneessä isoäidissäni, jonka maallinen poismeno on kuitenkin hänen epäonnekseen tullut ennen muiden poismenoa.
Tässä suvussa ihaillaan nykyisin vain urheilusuorituksia, vaikka minkälaisessa mäestäputoamisessa ja hikoamisen piirinmestaruuskisoissa. Ruumiillisen vallan ja paremmuuden osoittaminen on tärkeää useimmille tämän suvun nykyisille edustajille, joista ei todellakaan ole minkäänlaisten henkisten suoritusten toteuttajiksi. Isäni suvussa, jossa ensimmäiset yliopistossa koulutetut ovat syntyneet 1900-luvulla, on nykyisin paljon enemmän akateemisesti koulutettuja ihmisiä kuin äitini suvussa. Suku on henkisten suoritusten osalta nykyisin pelkkää ja perusteellista paaria-luokkaa.
Äitini on kova kohtaloihminen, joka ei välitä itkeskellä minkään edessä. Hänessä ei ole minkäänlaista herkkyyttä, koska se voisi olla jonkun mielestä osoitus heikkoudesta. Hän on aina palvonut isäänsä, joka oli isoäitini kanssa se suhteen heikompi osapuoli. Sen takia hän on etsinyt pintapuolisesti kovaa ja epäinhimillistä ihmistä kumppanikseen. Kuitenkin olen joskus tiettyinä hetkinä havainnut isässäni paljon enemmän tietynlaista inhimillisyyttä kuin minkä voi havaita äidissäni. Äitini mielestä toinen voi aina olla paljon toista parempi ja arvostettavampi, eikä kaikkien mahdollisuuksista tarvitse niin paljon välittää, eli jotkut saavat ja heidän tulee tottua omaan kovempaan kohtaloonsa.
Tässä suvusssa jo nuoret jullikat korskuvat ja suhtautuvat epäarvostavasti toisiin ihmisiin, jotka eivät ole yhtä matalalla henkisellä tasolla kuin millä he itse ovat. Tässä suvussa arvostetaan urheilua, kamppailua ja kyrvän päätä. Jos ei ole keskittynyt näihin asioihin, ei saa tämän joukon parissa kunnioitusta, onhan eräskin suvun maalaismies aikanaan kutsunut minua luuseriksi aidomman ja melankolisemman luonteenlaatuni takia. Ja tämän ihmisen lapset ovat samanlaisia, elleivät jopa pahempia. Inhimillisyyden korkeimmalle tasolle edennyt ihminen voi tällaisille pikkuihmisille olla halveksunnan ja syrjinnän kohde!
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti