Käsitteellisestä riippumattomuudesta ja ihmisen instituutioliitteistä

Käsitteellinen riippumattomuus tarkoittaa sitä, että kaikki käsitteet eivät vastaa kaikilla ihmisillä suoranaisesti samaa käsitteellistä sisältöä. Käsitteellinen sisältö tarkoittaa käsitteen merkitystä. Merkitys tulee esiin siinä kun käsitteellä pyritään kuvaamaan jotain tiettyä asiaa tai asioiden joukkoa. Esimerkiksi voidaan sanoa, että vaikkapa sellainen termi kuin isä tai äiti merkitsee jotain ihmistä, joka on läheisessä suhteessa käsitettä käyttävään ihmiseen. Kuitenkin tällaisella termillä voi olla paljon yksilöllisiä sivumerkityksiä. Eli voidaan sanoa, että käsitteellä on performatiivinen rooli olla jonkin tietyn inhimilliseen elämään liittyvän ominaisuuden, ominaisuuksien sarjan tai kuvailevan merkityksen kuvana. Esimerkiksi voidaan sanoa, että joillakin käsite äiti tai isä liittyy esimerkiksi jonkinlaiseen persoonalliseen ihmisen ominaisuuteen, kuten vaikka esimerkiksi lämpöön tai empatiaan. Toisaalta toisilla käsite isä tai äiti on voinut saada erilaisen performatiivisen roolin, eli käsitteeseen voi liittyä esimerkiksi pelkoa tai vihaa. Tällöin on tyypillistä, että termi voi suuntautua tarkoitetun merkityksensä takia jonkinlaiseen muuhun kohteeseen sen takia koska kaikki ihmiset eivät voi jaksaa kantaa hyvin vastenmielistä performatiivista roolia jonkin käsitteen kohdalla. Tällöin siis käsitteet voivat saada arvollisia määreitä, ja esimerkiksi huonon isähahmon läsnäolon kohdalla käsite isä voi alkaa tarkoittamaan jotain toista ihmistä, asiaa tai asioiden joukkoa. Eli kun ajatellaan, että voisi olla olemassa jonkinlaiset perusarvot, joita voitaisiin kuvata esimerkiksi käsitteillä kuten koti uskonto ja isänmaa, niin voidaan huomata, että tällaiset termit eivät nykypäivässämme enää saa niin suurta yksimielistä ihmisten joukkoa taakseen. Tämä johtuu siitä, koska ihmisten arvoharkinta on kehittynyt, kasvanut ja tullut heterogeenisemmäksi ajan saatossa. Pluralismin eli moniarvoisuuden ylläpidon takia pitäisikin sanoa, että yksiselitteisenä tarjottavat käsitteet eivät hevin enää sovi nykyaikaiseen maailmaamme ja henkiseen tilaamme. On esimerkiksi vähemmistöjä ja eriytyneitä ihmisten ryhmiä, jotka eivät nykypäivänä enää pysty olemaan samanlaisen käsitteellisen yksioikoisuuden tilassa, on uudelle käsitteellistämiselle annettavaa lisää tilaa. On siis sanottava, että koska nykyaikainen kulttuurimme ja yhteiskuntamme on moninaistunut niin monilla aloilla, on keskeisimmille käsitteille annettava jonkinlainen ohitusoikeus, jonka myötä ihmiset voivat itse määritellä käsitteille performatiivisen roolin, eli on sanottava, että jonkinlaiset arvolliset käsitteet eivät enää riitä itsessään määrittelemään ihmisten ryhmäliitteitä, vaan sanojen takaa on etsittävä niillä olevia syvempiä merkityksiä. Eli voidaan sanoa, että merkitysvallan käyttelijät ovat aikaisemmin pystyneet ohjailemaan ihmisiä esimerkiksi Jumalan tai Isänmaan käsitteiden kautta, koska niille on annettu tietyn yksilöllisen ryhmän ohjailema määrite, jolloin siis ihmisten on pitänyt arvojen kohdalla jatkuvasti nöyrtyä olemaan sokea omille mielipiteilleen ja arvotuksensa kohteille. Eli nykypäivänä on taattava se, että ihmiset saavat itse antaa merkityksiä käsitteille ja arvoille siinä mitassa kuin se on mahdollista nykyaikamme yhteiskunnassa. Eli esimerkiksi arvostaminen ja arvoille merkityksen antaminen ovat mahdollisia siinä mitassa, kun ihmisiä koulutetaan käsittelemään näitä asioita. Kaikki ihmiset voivat tavoittaa objektiivisen arvon saavat käsitteet, eli ei tule luulla, että itsenäinen arvostaminen johtaisi subjektiiviseen mielivaltaan, koska subjektiiviset mielipiteet tulee aina karsia objektiivisten arvojen tieltä, ja koska ihmisten arvotustoiminta vastaa siinä mitassa toistensa arvotustoimintaa, on voitava saada jonkinlainen yhteinen merkitys sille tavalle, kun päätetään siitä, mitkä arvot ovat hyödyllisimpiä ja olennaisimpia tukemaan yhteiskunnan olemassaoloa ja ihmisten vapautta. Ihmisten tulee siis kaihtaa vaikutteellista, merkitysvaltaa ohjailevaa kommentaariaattia, joka pyrkii nostamaan ihmisten mieliin subjektiivisia mielipiteitä objektiivisten arvojen paikalle. Kun ihmiset tunnistavat objektiiviset arvot ja muodostuvat sen kautta aitoihin riippumattomiin instituutioihin, voivat he jatkaa luovaa ja vapaata arvotustoimintaansa ja luomistyötään itsenäisten ja toisista riippumattomien instituutioiden sisällä, eli heidän ei tarvitse miettiä toisten eri tavalla erikoistuneiden yksilöiden arvoista, koska instituutiot jakaantuvat ryhmiin arvojen perusteella. Kuitenkin tulisi varoa sitä, etteivät instituutiot pääse jakaantumaan arvo- ja tuki-instituutioihin, joista jälkimmäiset ovat tietynlaisia poliisi-instituutioita, jotka valvovat arvoinstituutioissa vallitsevien arvodirektiivien puhtaudesta ja suorittamisesta. Eli tuki-instituutioiden olemassaolo tarkoittaisi arvojen yhteydessä voimaperäisyyttä ja joukkovoimalla pakottamista, eli koska instituutioiden tulee olla enemmän neuvottelevia ja joustavia, ei niiden tulisi ajaa asiaansa minkäänlaisten joukkovoimaa edustavien yhteenliittymien välityksellä. Eli instituutioiden tulisi olla vapaita ja itseriippuvaisia, mutta myös niiden ei tule tulla pakottaviksi, koska silloin yksilöiden arvojen arvorealisaatio ei saisi oikeanlaista muotoaan. Ihmisen henkilökohtaisesta arvotustoiminnasta on siis seurattava ryhmäjäsenyys jonkinlaisessa instituutiossa. Kuitenkaan instituution ei tule tarkoittaa sitä, että sen sisäiset ihmiset sijaitsisivat materiaalisesti lähellä toisiaan. Eli se tarkoittaa pikemminkin henkistä ja maailmankatsomuksellista yhteisyyden tunnetta. Eli ihmiset erikoistuvat arvojensa kautta, ja tuo erikoistumisen luonne osoittaa ihmiselle sen millaisten instituutioiden yhteydessä hänet on tarkoitettu toimimaan. Eli ihminen voi oman erikoistumisensa kautta toimia monissa instituutioissa samanaikaisesti. Eli ihmisten erikoistuminen edustaa täysin erilaista olemusta, kun verrataan sitä siihen, miten vaikutteellisuudessa ihmisistä tehdään riippuvaisia heille vieraista sanoista, käsitteistä ja asioista. Eli voidaan helposti ajatella, että esimerkiksi valtionbyrokratia on monessa mielessä ihmisten erikoistumisen ja arvopluralismin tiellä. Byrokratia esimerkiksi pakottaa kaikki ihmiset pakotettuun yhdenmukaisuuteen ja yhtenäisyyteen ja samalla säätelee ihmisten ominaisuuksia sen mukaan, mikä kulloinkin vastaa virkakunnan edustajien mielipiteitä ja arvostuksia. Siitä on seurannut esimerkiksi Suomessa vallitseva koulujen yhtenäinen opetussuunnitelma, joka tulisi kaiken järjen mukaan poistaa sen takia, että erikoistuminen ja asiantuntijuus voisi kehittyä yhteiskunnassa sen nuorille jäsenille jo varhaisessa koulutuksen vaiheessa.