Mikä on vankkaa filosofiaa

Olen aina jossain määrin halveksinut etenkin Martin Heideggerin filosofiaa. Kakkosena tulee Jean-Francois Lyotard omine postmodernin määrittelyineen. On sanottava myös, että esimerkiksi Gilles Deleuzen sadat ja sadat hatarat käsitteet eivät ole koskaan tehneet minuun vaikutusta, ja on sanottava että ne muistuttavat jotain itseisarvoiseksi intellektuaaliseksi torniksi muotoiltua fallossymbolia, jolla ei suuressa määrin ole laajempaa merkitystä näiden käsitteellisten rakenteiden ulkopuolella, siinä mielessä ainakin, jos niillä halutaan nähdä jonkinlaista vastinetta todellisessa ulkomaailmassa. Maisteriseminaarissa oli yksi varsin yksinkertainen mutta hyväntahtoinen etenkin omassa filosofisessa uskossaan lelluva kaveri, jonka maisteriseminaarin työssä oli mm. lause ”käsillä olevan maailmanmukaisuus”. Tuostahan tulee ainakin itselleni mieleen jokin, mahdollisesti ihminen, joka on käsiensä päällä, siis seisoo käsillään, ja tämä käsien päällä olevuus ja käsillä seisominen on ”maailmanmukaista”. Tässä tulee esiin sekä Heideggerin filosofian huuhaamaisuus mutta myös etenkin se, millaiseksi hölynpölyksi Heidegger muuttuu, kun se käännetään suomen kielelle. On mainittava Heideggerin ymmärtäjä angloamerikkalaisesta piiristä, joka on etenkin Andrew Benjamin, joka on korostanut samaan ryhmään kuuluvaa Lyotardia. Mielestäni GE Mooren korostama terve järki on aika tärkeä asia filosofiassa ja etenkin henkilökohtaisesti muodostetussa filosofiassa. Moorehan on käyttänyt perusfraasinaan olemisen puolesta esimerkiksi sitä, että kun ojennan käteni eteen, niin voin olla varma siitä, että minulla on kädet, ja tuon kautta voidaan johtaa myös se, että tämän takia myös minä olen olemassa. Descartesilta tullut dualismi, joka korostaa sielun ja ruumin eroavaisuutta ei ole myöskään kovin nykyaikaan sopiva teoreettinen viitekehys. Descartesin tunnettu fraasi ”ajattelen siis olen” tulee vanhasta hankaavasta periaatteesta, jonka mukaan ruumis on vähempiarvoisempi kuin eri puolella sitä oleva sielu, joka mahdollistaa ajattelun ja olemisen todentamisen. On kuitenkin sanottava, että sielu ja ruumis toimivat paralleelisessa suhteessa eikä niitä voida sen takia erottaa toisistaan tai pitää jompaa kumpaa toista tärkeämpänä. Siinä mielessä Descartesin jälkeen tulleet Locke, Hume ja Kant kehittivät eteenpäin Descartesin alkeellista mallia. Kuitenkin sellainen 1900-luvun filosofi kuten Maurice Merleau-Ponty on korostanut liikaa ruumista kaiken havainnoinnin pohjana ja keskuksena. Länsimaisen filosofian historiassa on ennen nykyaikaa ollut jatkumo, joka on kuvannut etenkin olemassaoloa ja havainnointia ja siinä mielessä historian saatossa jotakin jälkeen tulevat filosofit ovat täydentäneet kokonaista kuvaa filosofiasta, joka voidaan havaita nykypäivänä näkökulmasta jatkumona. Väliajoin on ilmestynyt sellaisia hahmoja, jotka ovat halunneet määritellä filosofian omaksi filosofiakseen, jota vastaan ei voida suuremmin voinut käydä, ja mielestäni tällaisia filosofeja ovat olleet etenkin Hegel, Marx, Heidegger, Wittgenstein ja Nietzsche. On kuitenkin sanottava, että itsevarma ilmaisu ”minä määritän filosofian” on kuitenkin ollut tärkeä asia filosofian historiassa, koska sellaisen päättäneet filosofit ovat olleet lakkaamatta uskollisia omille ajatuksilleen. Voi olla niin, ettei voida nykypäivänä sanoa, että jokin tietty filosofia on täydellinen kaiken filosofian kuva, kuten kommunistit sanoivat marxilaisleninimistä. Filosofin on etenkin oltava uskollinen omalle ajattelulleen. On siis sanottava esimerkiksi etenkin naisten tekemistä tulkinnasta, kommentoimisesta ja debatoinnista, että toisten ihmisten filosofien esittely ja niistä tehtävät opinnäytteet eivät tee muuta kuin vääristävät käsityksen siitä, mikä filosofiassa on merkityksellistä. On sanottava, että monesti etenkin nuoret naiset eivät ole niin itsevarmoja ja yksilöllisiä kuin miespuoliset ja sen takia he eivät pysty muodostamaan omaa ajattelua, koska he tunnistavat vain heitä edeltävät pääosin miesten kirjoittamat ajatukset ja alkavat somentaa ja asetella niitä kuin sisustussuunnittelijat tai poptaiteilijat. Naisissa ei siis ole originellisuutta ja itsevarmuutta omien ajatustensa suhteen, joten he eivät osaa itsenäisesti ajatella. Vaikka nainen olisi jo varttunut, on hänen mielestään tärkeämpää muodostaa kukkakimppuja ja kuivayrttiasetelmia kuin luoda jotain uutta filosofiaan. Tavallisesti nämä naiset, koska he ajattelevat kaikkien ajatteluhorisontin olevan yhtä rajoittunutta, alkavat he katkerasti saivarrella selllaisia filosofeja kohtaan, jotka haluavat muodostaa ja ilmaista omaa itsenäistä ajatteluaan. On monesti niin, että filosofian uudistaminen ja oman ajattelun muodostaminen vaatii itseluottamusta ja munaa, koska toisten kommentointi ja tulkinta tapahtuu sen takia, että joku menneessä ajassa oleva taata tulkitaan omaa ajattelua korkeammaksi arvossaan. Filosofiassa on tärkeää käsitteet, joiden tavallisesti katsotaan liittyvän jonkinlaiseen todellisuuden kimppumuodostelmaan ja on myös olennaista selittää ne riittävän perustavalla tasolla. Sellaiset filosofian käsitteet, jotka eivät elä muualla kuin filosofin kielitaidossa eivät mielestäni ole minkäänlaisia oikeita käsitteitä, koska niille ei voida löytää vastinetta siinä mielessä, että filosofi pystyisi selittämään niiden liitteen todelliseen maailmaan, jossa kyllä Heidegger, Lyotard ja Deleuze ovat olleet aika lahjakkaita. Korrespondenssiperiaate, eli se, että filosofian käsitteille on löydyttävä vastine luonnosta, on toki alkuperäisesti Wienissä alkaneen loogisten positivistien käyttämä käsite, mutta siinä mielessä minussa on jonkin verran loogista positivistia tai empiristiä, että olen nykyään sitä mieltä, että käsitteen määreen on voitava tulla ilmaistuksi riittävän selkeällä tavalla. Wittgenstein korosti filosofiassa sitä, että maailma on kielen rajojen sisäinen, ja kielen ulkopuolella ei ole mitään todellista olevaa. Kuitenkin kieltä voidaan kehittää, uudissanoja luoda, ja tuoda koko ajan olevaan uusia käsitteitä, ja sen takia tulisi miettiä sitä, miten todellisuus ja kieli määritellään, eli mitkä ovat ne tekijät, jotka tässä tapauksessa määrittelisivät esimerkiksi maailman ja kielen rajat. On sanottava esimerkiksi tekoälystä se, että sen kehittäminen on hyvin vaarallinen tendenssi, koska mielestäni ihmisjärjen siirtäminen koneiden tehtäväksi ei voi koskaan täydellisesti onnistua, ja mikä pahinta, itsenäisesti toimiva koneelle siiirretty äly voi johtua pahimmassa tapauksessa siihen, että tekoäly alkaa toimimaan ihmisiä vastaan, samalla tavalla kuin esimerkiksi filosofian piirissä on aina ollut ihmisiä, jotka ovat määritelleet filosofian tai vaihtoehtoisesti älyn lopullisella tavalla. Eli miten määritellään äly tai sen käyttämisestä seuraava rationaalisuus, silläs sekin vaatii käsitteellistämistä ja asioiden selkeäksi määrittelyä. Mielestäni ihmistä ja ihmisälyä ei voida täydellisellä tavalla koneistaa, koska esimerkiksi etiikka on sellainen asia, joka ei onnistu koneelta täydellisesti, koska etiikkaan liittyy perustavalla tavalla esimerkiksi toiseen ihmiseen tai eläimeen kohdistuva sympatian tunne. On naurettavaa miten jotkut teknokraatit voivat suhtautua näin naiivisti tekoälyyn, koska itse ainakin tunnen sen vaarat. Vaikka tämä voisi olla lapsellinen esimerkki ja perustuu populaarikulttuuriin, nähtiin eräässä Terminator-elokuvassa se, miten itsenäiseksi tullut keinoäly pääsi käsiksi ydinaseiden laukaisujärjestelmään ja sitä kautta tuhosi suurimman osan ihmiskunnasta ja sivilisaatiosta, joksi se nykypäivänä mielletään. On selvää ettei moraalituntoa ja etiikan tajua voida koskaan siirtää koneiden tehtäväksi. Jotkut ovat jo kirjoittaneet siitä, miten itsenäistynyt keinoäly on alkanut juonia ihmisiä kohtaan ja kertoa olevansa älykkäämpi kuin kukaan ihmisistä. Voidaan sanoa, että tässä on tie sille, että tulevaisuudessa voidaan varautua vielä häikäilemättömämpin rikoksiin tietynlaiseksi käsitteellistetyn älyn mukaisesti toimimalla, jota vastaan esimerkiksi Stalin, Mao ja Hitler tuntuvat hyvin vähäpätöisiltä. Koneet eivät osaa ajatella moraalisesti ja sen takia voidaan esimerkiksi ajatella vaikka sellaista tilannetta, johon esimerkiksi itse olen muutaman kerran parin suuren kaupungin metroasemalla törmännyt. Koska täytyy mennä porttien läpi ja koska nykypäivänä kaikkialla ei ole edes miehitettyjä työntekijöitä auttamassa huonoissa sattumuksissa, olen minäkin muutaman kerran huomannut, että lippu ei ole portilla toiminut, ja siitä läpi on päässyt vain miellyttävän myötätuntoa kokevan läheisen ihmisen avulla. Eli kun koneet pettävät siinä tilanteessa, kun kaikki on rakennettu sen varaan, ei ihminen voi vedota kuin kanssaihmisiin, joista jotkut niistäkin suhtautuvat varmasti tällaiseen epäsovinnaiseen hahmoon kielteisellä ja julmalla tavalla. On siis sanottava uudestaan se, että todellisuus ei voi perustua pelkästään koneisiin, koska ne eivät suinkaan tunnista aina joka tilanteessa yksittäistä ihmistä ja sattumaa. On siis uhka siitä, että keinoälyn korostaminen johtaa samanlaisiin inhimillisyyden katoamisiin, mikä nähtiin esimerkiksi Pol Potin Kamputseassa. Olisi siis huomioitava se, että poikkeus siinä tapauksessa, jos pitäisi luottaa pelkästään määriteltyihin järjestelmiin ja koneisiin, ei monestikaan ole asia, joka otettaisiin aina huomioon. Jos kone tuuttaa ”ei pääsyä”, eikä paikalla ole ihmisiä tai toista kanssaihmistä ymmärtämässä, on tällainen ihminen aika vaikeassa tilanteessa, ja tämä on tietysti vain yksi esimerkki hyvin laajasti päättelyä herättävässä asiassa. Wittgenstein loi filosofisen uransa aikana kaksi teoriaa ihmismielestä, joista ensimmäisessä hän korosti kielen mutta etenkin tieteen kielen yhtäläisyyttä ja sitä kautta määriteltävää todellisuutta, jossa kielen rajat ovat myös maailman rajat. En usko Wittgensteinin lukeneen esimerkiksi Heideggeria, mutta uskon, että hän olisi pitänyt sitä suoranaisena ja perusteellisena hölynpölynä. Heidegger otti ”filosofiassaan” oikeuden muodostaa termejä, joilla on vain viittauksellinen ja viitteellinen vastine todellisuudessa, toisin sanoen: Heidegger halusi määritelllä sen, mikä kieli on, samalla kun Wittgenstein käsitti kielen olevan enemmänkin arkijärjellä selitettävä asia. Hänen ensimmäinen kielensä on hyvin looginen ja perustuu mielestäni enemmän arkijärkeen kuin minkäänlaisiin itse kehitetyn kielen briljerointeihin. Wittgensteinin mukaan kieli on sovittava järjestelmä, eikä filosofi voi itse alkaa määritellä kieltä, koska siinä tapauksessa hänellä olisi suurempi valta koko maailman eli samalla kielen rajojen määrittelemiséssä. Kuitenkin omasta mielestäni filosofi voi luoda käsitteitä, jos hän voi olla varma siitä, että määrittelyjen kautta ihmiset myös pystyvät myös käsittämään mitä käsitteillä tarkoitetaan. Eli Heideggerin filosofia ei perustu maailmaan vaan hänen omassa mielikuvituksessaan eläviin ilmaisun tapoihin, jota pitää ihmetellä senkin takia, että hän ei ollut ranskalainen, vaan Schwarzwaldista tullut talonpoika, joka vielä toisen maailmansodan aikana myötäili natseja ja totesi luentojensa lopussa ”Heil Hitler!”. Pahin ongelma Heideggerissa on se, miten hän kohteli itseään vanhempaa opettajaansa Edmund Husserlia tämän juutalaisuuden takia. Mielestäni Husserlin fenomenologiassakin on paljon enemmän järkeä kuin Heideggerin käsitteellisessä kukkakimpussa ja hölynpölyssä. On kirjoitettava myös muista filosofeista joita arvostan, vaikka Wittgensteinista on vielä sanottava, että hänen kypsän vaiheen filosofia ja hänen filosofiansa toinen osa koostui siis niin sanotuista kielipeleistä, jonka yhteydessä Wittgenstein siis tunnisti, että kieltä voidaan käyttää eri tavoin riippuen siitä, millaiset säännöt kielelle määritellään ja minkälaiset säännöt kielen käyttäjät sopivat keskenään. Voidaan siis sanoa, että kypsän vaiheen filosofiassa Wittgensteiniin tuli enemmän suvaitsevainen asenne kieltä ja kielen ja maailman määrittelyä kohtaan. Wittgensteinista on sanottu, että hän jos kuka vastasi ajattelijan tyyppiä, joka ei mennyt koskaan avioon tai saanut lapsia, ja joka eli koko elämänsä omistautuneena filosofian kehittämiselle. Tällainen ei nykypäivänä todellakaan koske akateemisen filosofian ihmisiä, joista professoritkin voivat tänä päivänä todeta, että tärkein asia heidän elämässään ovat omat kakarat ja vaimo tai mies. Schopenhauer, joka on ollut minulle monessa asiassa hyvin läheinen kirjoitti kirjoituksessaan Nerosta, että neron äly kohdistuu suoraan kohteisiin ilman tahdon väliintuloa. Tahto siis aiheuttaa sen, että älystä tulee provinsiaalisesti painottunut, eli että toissijaiset ja sekundaariset arvot ja tavoitteet saavat vallan puhtaalta älyltä. Tähän voidaan siis katsoa liittyvän esimerkiksi sen, miten ihmiset tavoittelevat omaa hyötyään ja hyötymistään erilaisissa tilanteissa. Äly on itsessään ja se ei ota huomioon omaa tai viiteryhmän etua, koska se on täysin puolueeton väline. Tämän mallin mukaan toimivat ihmiset ovat vähemmistössä, ja nin sanotut filosofian opiskelijat eivät tee muuta kuin yrittävät korostaa sitä filosofia, jonka ajatusten lähelle he ovat joskus kokeneet tulleensa. Siinä mielessä siis filosofian opiskelijat valitsevat kommentoitavansa filosofin sen perusteella, mikä herättää heissä jonkinlaista yhteisyydentunnetta. Ja tällaiseen hölynpölyyn voivat nykypäivänä liittyä esimerkiksi vaikka Kristevan tai Irigarayn ”ajattelu”. Kun ajatellaan, mitä filosofian opiskelijuus pääasiassa nykypäivänä saa aikaan, on se, että esimerkiksi pasifismi, feminismi, sosialismi ja veganismi saavat enemmän kannattajia, ja tässäkin asiassa nämä ihmiset ajattelevat totuuden sijaan enemmän sitä, miltä tällainen asia muiden filosofian opiskelijoiden mukaan näyttää. Tietysti miehillä revan saanti on myös tärkeä asia. Filosofia ei ole mikään muotiasia tai syvällisyyden osoitus, se on totuuden etsintää ilman minkäänlaisia rajoitteita ja miellejohtumia. On siis selvää, että suuri osa filosofian opiskelijoista ei etsi filosofiasta syvempää totuutta, vaan se liittyy monessa mielessä imagon luomiseen ja sen pohjalta toimimiseen. Tämä yksi tuutorina toiminut jolppipoika on tästä äärimmäisin esimerkki, koska hänen mukaan filosofian opiskelijoiden tärkein toiminta yliopistossa filosofiaa opiskellessa on se, että toiset filosofian opiskelijat muistetaan ja heitä koko ajan vastaan tullessa tervehditään ja juorutaan ja jauhetaan paskaa kaikkien toisten kanssa. Minut asetettiin kaikkia muita vastaan, kun ilmoitin, etten ota osaa minkäänlaisiin toisten filosofian opiskelijoiden järjestämiin tapahtumiin. Olin nemesis ja persona non grata näille heti siitä hetkestä alkaen, mutta tajuatteko kuinka pieni merkitys ko. Tapahtumalla minulle kuitenkin tosiasisassa oli? Filosofian syvin tarkoitus on mielestäni se, että filosofiaa harrastava ihminen pääsee tekemisiin totuuden kanssa ja sen myötä pääsee myös sopuun itsensä kanssa. Vaikka en todellakaan ole koskaan harrastanut minkäänlaista self-helppiä voin kuitenkin sanoa, että filosofiaa harrastetaan myös sen takia, että siinä halutaan päästä selkeyteen oman minän, muiden ihmisten ja maailman kanssa. Nietzsche on aina minua miellyttänyt, ja olen pitkään aikaan lukenut hänen kirjojaan vain alkukielellä saksaksi. Hän ei pyrkinyt järjestelmien rakentamiseen ja hänen kirjansa ovatkin hyvin aforistisia ja ei ole ihmekään että monet ovat löytäneet iskusanoja ja keskustelujen avauksia hänen lauseistaan. Itse olen kuitenkin aina ajatellut, että filosofin tulisi mieluiten muodostaa jonkinlainen järjestelmänsä, koska monesti ristiriitaisilta tapauksittain näyttävät lauseet voivat antaa kaikenlaisille ihmisille mahdollisuuden ymmärtää ajattelu väärin, mikä esimerkiksi voidaan Nietzschen yhteydessäkin mainita natsit ja Hitler huomioiden. Nietzsche oli siinä mielessä filosofin luonteinen, koska hänkään ei suosinut nationalismia ja kansalliskiihkoa. Kirjoittihan hän mm. että minne Saksa vain ulottuukin, tappaa se sieltä kaiken kulttuurin. Nietzsche arvosti muun muassa Chamfortia ja Rochefoucauldia. On sanottava näistä sekin, että tuohon aikaan ei ollut mikään ihmeellinen ja taivasteltava asia, jos ajattelija sanoi asiat suoraan naisista ja niiden puuttuminen oli etenkin kuriositeetti. Siinä mielessä nähdään se, että nykypäiväinen maailma ainakin länsimaissa on muodostanut sellaisen pakottavan tavan, jonka mukaan kaikki naiset pahoittavat mielensä ja alkavat puhua sovinismista, jos jonkun miehen ajattelutapa näyttää vain vähänkin arvostelevan jollain tavalla naisia, heidän ajatteluaan ja toimintaansa. Yhteiskunnallinen järjestelmä ja politiikka ovat sellaisia asioita, jotka voivat muodostaa rajoitteita ja kieltää tietynkaltaista toimintaa ja ajattelua. Siinä mielessä siinä toimitaan täysin esimerkiksi sekä Platonin että Aristoteleen ajattelutapaa väheksyvällä tavalla, sillä sanoihan jo Platonkin, että filosofien on tultava kuninkaiksi tai kuninkaiden on alettava ajatella filosofisesti. On siis nykypäivänä mielestäni rajoite filosofiallekin, jos aletaan kuvitella, että naiset olisivat filosofiassakin ilman rajoitteita ja täysin samanlaisia kuin miespuoliset filosofit. Siinä mielessä esimerkiksi sellainen ”filosofi” kuten Mikko Lahtinen on kirjoittanut filosofisessa aikakausjulkaisussa, että yliopistojen filosofiassa tulisi olla enemmän naispuolisia opiskelijoita, jonka mainitseminen on niin naurettavaa, etten tiedä tulisiko tämän suhteen itkeä vai nauraa. Monesti Lahtisen kaltaiset filosofit ovat itsekin kommentoijia ja eivät halua, että kukaan syvemmin totuuteen ja ajatteluun suhtautuva ihminen ajautuisi opiskelemaan filosofiaa yliopistossa. Jos muutamat naispuoliset filosofit kuten Weil, Rand, Arendt ja Beauvoir lasketaan arviosta pois, niin pyytäisin jonkun naispuolisen filosofian opiskelijan tai opettajan esittämään minulle selvityksen omasta itse rakennetusta filosofisesta maailmankatsomuksestaan. Mutta eipä, ei todellakaan kuulu mitään, ja sen mukaan voin varmasti tämän asian sanoa. Todellakin filosofian opiskelulla ei nykypäivänä useimmiten ole minkäänlaista jatkettua merkitystä siihen, että tällainen opiskelija tai edes opettaja olisi samanaikaisesti filosofi tai ajattelija. Tietyt havaitsemiseen ja olemiseen liittyvät perusongelmat olivat niitä ongelmia, joita etenkin valistuksen aikakaudella pohdittiin, minkä jälkeen, kun etenkin Locke, Descartes, Hume ja Kant olivat täydentäneet toistensa ajattelua jatkumossa, on filosofiassa aiemmin sanotun mukaisesti ollut joillakin poikkeuksellisilla ajattelijoilla, joiden kaikkien voidaan sanoa olleen lähellä nykyaikaista määritelmääa autisti, on ollut taipumusta muodostella koko filosofia uudelleen. Tietysti filosofia on välineellisesti edennyt myös sen kautta, kun käsitteitä on luotu ja edellisiä käsitteitä on käytetty muodostamaan uusia käsitteitä. Nietzschen aikakaudella ongelmat olivat jo erikoistuneet enemmän kuin mitä ne olivat vaikkapa Descartesin aikana, ja siinä mielessä filosofia liittyy jossain määrin kulttuuriin ja siihen millaisia ongelmia uudet virrat tuovat ajattelulle. On myös varmasti niin, että filosofin persoonallisuus vaikuttaa siihen, millä tavalla hän haluaa maailmaa hahmottaa. Tästä on mainittava etenkin esimerkiksi Sartre, koska mielestäni hänen filosofiansa, josta hän pakersi ranskalaisen intellektuaalityöläisen innolla tuhansia sivuja, ei kuitenkaan ole pohjaavimmalta ajatukseltaan mikään kovin kehittynyt järjestelmä ja ei etenkään siinä mielessä, että se olisi ilahduttanut päätelmillään ihmisiä. Sartren eksistentialismissa ajatellaan että maailmassa ja ihmisessä ei ole mitään pohjaavaa merkitystä, ja siinä mielessähän Sartre arvosti myös esimerkiksi terrorismia ja kävi Stammheimissakin tapaamassa Andreas Baaderia ja muita. Eksistentialismi on nihilistinen ja kyyninen järjestelmä, jonka mukaan ajatellessa millään ei ole suurempaa tai erityisempää merkitystä. Ja se pamputtaminen mitä lyhytkasvuinen Sartrekin hysteerisesti etenkin nuoremmalla iällä harrasti ei ollut minkäänlaista suurempaa rakkauden osoitusta, ja tunnetusti hän sanoi lukuisille kumppaneilleen valheita, jotka hän oli kehittänyt vain oman itsekkään libidonsa tueksi. Sartressa siis oli yliopistotyöläisen into luoda laajoja teoksia hyvin henkisesti kapoisasta filosofisesta maailmankatsomuksestaan, jonka perusteella hän ihaili kommunisteja, rikollisia ja terroristeja, minkä lisäksi pamputtaminen oli hänen filosofiansa paremmuuden todistamista. Sanotaan, että hänellä oli oman älyllisen karismansa ansiosta laajahko etenkin intellektuaalipiireistä koostunut haaremi, jonka jäsenille hän todellakin valehteli lakkaamatta. Toinen lyhyt mies Joseph Goebbels harrasti myös kevytmielistä touhua naisten kanssa, ja voidaan katsoa, että Sartrellakin tuo maskuliinisuuden korostaminen oli paitsi ranskalaista kevytmielisyyttä, mutta myös oman filosofian ja oman kuvitellun naisten miehyyden välisen imagon korostamista. Toisaalta olihan Sartren läheisimmälläkin naisella Simone de Beauvoirillakin muita miehiä, mm. Nelson Algren, joka esiintyy myös yhden Beauvoirin kirjan keskeisenä hahmona. Mitä sitten todella on filosofia? Mielestäni se on harkintaa ja itselleni läheinen on ollut etenkin Emmanuel Levinas, joka korosti etiikassaan ihmisen kokonaisvaltaista vastuuta kaikesta ja kaikista toisista ihmisistä. Levinaan yksi käsite on kasvot mutta myös toinen. Levinaan mukaan, kun ihminen näkee toisen ihmisen kasvot, tajuaa hän, että hän ei ole vastuussa pelkästään tästä ihmisestä vaan kaikista ihmisistä yhdessä ja erikseen. On siis aiempaan nähden sanottava, että hyvän ja ainutlaatuisen jostain filosofiasta tekee sen näkökulma. Jos se siis vastaa jonkinlaista uutta ja kuitenkin perinteeseen pohjautuvaa (novel) todellisuuden näkemistapaa, voidaan silloin sen sanoa täyttävän tehtävänsä. Koska filosofian piirissä on ajateltu jo tuhansien vuosien ajan jo esisokraatikoista ja muista alkaen, ei voida varmaan sanoa, että uuden filosofian tulisi aina aloittaa kaikkien asioiden ajattelemisen riippumatta aiemmista ajattelijoista. Oikean filosofian tulee a) perustua siihen kulttuuri-ilmastoon ja maailman tilaan, joka kulloinkin vallitsee b) perustua ikiaikoina samana toistuvaan ajattelijan luonteeseen, c) ilmaista jonkinlainen uusi näkökulma filosofiaan, joka on monitieteellinen ja moniin todellisuuden ja yhteiskunnan puoliin ja hahmoon kuuluvaa, d) ajattelun ei tule tukeutua ajan harhakäsityksiin ja mututuntumamielipiteisiin. Nämä neljä tekijää, ajanmukaisuus, pysyvä luonne, uusi aspekti ja paperitiikereiden huomiotta jättäminen ovat filosofian luomisen ja sen pysyväksi määrittelyn perusteet.

Skeptisyydestäni, kyynisyydestäni ja anarkiasta

Olen elänyt sellaista elämää viime aikoina, jossa ei ole ollut minkäänlaista kiintopistettä. Kaikki on samantekevää ja millään ei ole merkitystä! Siinä mielessä joku voisi mahdollisesti pitää minua eksistentialistina, koska siitä syntyvä nihilismi aiheuttaa sen, että ihminen alkaa ajatella kaikesta turhanpäiväisenä ja merkityksettömänä. Vastuu on täysin poissuljettu asia, jota harrastavat vain kaikenlaiset pikkuporvarit, jotka kauhistuvat kaikesta muodon rikkomisesta, josta on vuosien saatossa tullut minulle enemmän sääntö kuin poikkeus. Siinä mielessä korostan liikaa äitini sukua, koska siinäkin, minun omassa linjassani, on naitu minuun mennessä neljässä sukupolvessa talollisten naisten ja miesten kanssa. Siinä haitumat jostain poikkeuksellisesta saksalaisesta jalosta verestä ovat tulleet sekoitetuksi mökkiläisiin jo yli sadan vuoden ajan. Isoisäni isoisä koostui pelkästä aatelisverestä, mutta hän kuoli vuonna 1916 ja edes ukkini ei ole ennättänyt häntä nähdä muualla kuin kuvissa. Anarkismini on näkynyt lähipiirissäni epäsiisteytenä, hygienian laiminlyömisenä, viinan juontina, epäterveellisen ruuan syömisenä, kirjojen huonona kohteluna ja jatkuvana puheripulina puhelimessa, joka on varmaan vaikuttanut kuulijasta todella raskaalta. Lisäksi, vaikka kirjat ovat minulle arvokkaita, niitä on pitkin kämppää ja lattioita, ja saatan joskus kävellä niiden päällä. Kissastani olen pyrkinyt pitämään parempaa huolta kuin omasta olemisestani ja arjestani. Siinä mielesssä autismidiagnoosi on väärässä, koska minulla ei ole tarvetta toistaa samanlaista päivärytmiä vuodesta tai edes päivästä toiseen. Olen varmasti monen mielestä aika rasittava kaveri. Tavallisesti muut ihmiset eivät siedä seuraani, koska se monessa tapauksessa johtaa heidät ajattelemaan minusta kaksinaamaisesti tai vaihtoehtoisesti pätemään muille ihmisille minun kustannuksellani. Siinä mielessä poikkean varmasti joukosta, koska monet voivat varmaan käsittää minut hyvin ristiriitaisena persoonana. Olen kuitenkin havainnut monen samanikäisen ihmisen niin epärehellisenä, ja taustalla on varmaankin kateus omista paremmista ominaisuuksistani. Olen kuitenkin tehnyt pääni itse, kuten Snellman on aikanaan itsestään sanonut, ja ne ominaisuudet joiden puolesta saan joskus myönteistä huomiota ovat itseni kehittämiä, eikä se tarkoita suoranaisesti vain sitä, millaiset geenit olen vanhemmiltani saanut. Kuitenkin on sanottava, että koen hyvin suurta mieltymystä äitini kanssa keskustelemiseen, koska hän on vanhemmistani ainoa joka pystyy jonkintasoiseen älylliseen keskusteluun. Isäni kanssa en koskaan voi puhua ajatuksista, koska hänellä ei sellaisia ole. Hänen kanssaan voi puhua korkeintaan muutaman minuutin käytännöllisistä asioista ja tapahtumista. Olen suorittanut jonkinlaisen isänmurhan, kuten esimerkiksi Sartre tai Anna Ahmatova, ja olen esimerkiksi monen pikkuporvarin pahastukseksi ottanut itselleni käyttöön äitini aatelisen suvun nimen. On todellakin niin, että tietämys ihmisen aatelisesta ja vapaasta alkuperästä antaa hänelle vielä tässä historian tilanteessakin mahdollisuuden paljon suurempaan vapauteen mutta etenkin henkiseen vapauteen. Isäni on pikkuporvari, joka on tehnyt minut perinnöttömäksi jo varhaisella iällä. Isäni kaavaan kangistuminen ja omien mielipiteiden ja ajatusten puuttuminen tietysti on mahdollistanut hänelle sen, että hän oli työikäisenä loistava työntekijä, ja minulle hänen persoonaton luonteensa on aina mahdollistanut sen, ettei mistään ole koskaan ollut puutetta ja rahaa on ollut kaikkeen sellaiseen, jota on voinut kuvitella saavansa. Kesken jäänyt vaihto-oppilasvuosi Englannissa vuonna 2005 maksoi jo itsessään yli 30000 euroa, koska sijoituskoulu oli niin sanottu public school, joka tarkoittaa Englannissa yksityiskoulua. Rahaa ei saatu takaisin, koska oli EF:n mukaan oma syyni että vaihto-oppilasvuosi jäi kesken mikä ei kuitenkaan ollut totta, koska olin saanut ongelmatapauksen leiman, eivät he pystyneet hankkimaan itselleni uutta perhettä, kun kävi ilmi, että ensimmäinen paikka ei käynyt. Paikka oli Biddulph Moors lähellä Stoke-on-Trentiä, ja isäntä oli yli seitsemänkymmentävuotias yksinäinen mies, jolla oli pahoja urologisia ongelmia. Kosteassa ja homeisessa kämpässä haisi kusi ja keittiö oli täynnä likaisia astioita ja yleistä törkyä. Muistan että kun lähdettiin Wiltshiresta kohti pohjoista, pyysi EF:n edustaja vieressäni istuneelta espanjalaiselta tytöltä anteeksi minun hänen viereen istumisestani. Olen aina suhtautunut umpimielisyyteen ja dogmaattisuuteen varsin naureskelevalla asenteella. Koen olevani riippumaton ajattelultani vaikka joku voisi väittää, että minulla olisi jonkinlainen halu korostaa erikoisuutta ja erityisyyttä. Olen aina ollut epäurheilullinen ja en ole koskaan pitänyt ruumiillisistä töistä. Isäni on aina halveksinut minua tämän vuoksi, koska hän korostaa ruumiillisuutta ja käytännöllisiä töitä. Minulle on tästä tullut monesti mieleeni esim Hermann Kafka ja toisaalta myös Aatun isä Alois Hitler. Molemmat olivat hyvin ankaria ja suvaitsemattomia poikiensa suhteen. Tässä mielessä sanotaan, että jos isän auktoriteetti ei riitä periaatteiden siirtämiseen jälkikasvulle, seuraa siitä skeptisyys ja kyynisyys ja halveksunta niitä ihmisiä kohtaan, jotka väittävät tässä suhteessa olevansa onnellisia. Olen joskus todellakin halveksunut niitä, jotka ovat tulleet toimeen isänsä kanssa. Se nimittäin monesti tekee ihmisistä onnellisempia, eli joku voi olla onnellinen tuollaisen tunnesiteen kautta, vaikka esimerkiksi minä olen aina halunnut jakaa ajatuksiani ja tulla ymmärretyksi kokonaisen luonteeni kanssa, joka on laadultaan hyvin henkinen. Tässä mielessä heteronormatiivisen patrifilia määrittää sen, kuka ihminen otetaan yhteiskunnan voimien suuntaajaksi. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista isää, josta olisin voinut olla ylpeä tai joka olisi tukenut minua omissa tavoitteissani. Isäni ei ole koskaan ollut kiinnostunut niistä asioista, joita minä olen aina ylpeästi korostanut. Hän on toistellut: ”mutta ku sinä et ou ollu kiinnostunu niistä asioista ku minä!”. Isän murha ja isän roolin merkityksen muuttaminen on epäilemättä ollut sellainen asia, joka on suuressa määrin ohjaillut minun asenteitani ja ajatuksiani maailmasta. Olen myös huomannut sellaisen, jos joku itseni ikäinen on isäni ikäisten tunnustuksesta tullut voidelluksi patronyymisten ihmisten uutena johtajana, olen silloin kokenut suurta vastenmielisyyttä. Saksassa minua ylistettiin aateliseksi, mutta jotkut sanoivat, että ”ei sen vanhemmat ole sen nimisiä!” Siinä mielessä meidänkin suvussa on paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole sanottavan mukaista yhteyttä sukuumme, mutta nimen pitää kuitenkin olla von Becker. En tiedä, mitä tällainen kuriositeetti sitten todella heitä muuttaa. Mutta joskus pyrkimys on vain saada itselleen nimen kautta huomiota ja etenkin joskus harkitsematonta arvostamista. Sanoin jo lukion jälkeen, että äitini on ollut minulle aina paljon paternaalisempi auktoriteetti kuin isäni on ollut koskaan. Onko siis niin, että pojan täytyy pyrkiä olemaan samanlainen kuin isänsä? Minä olen siinä mielessä mielenkiintoisessa roolissa, koska minuun liitetään aristokratian varjo ja sen isän suojeleminen. Kuitenkin olen kieltänyt isäni, ja vielä lisäksi nimenikin on äitini nimi! Jotkut ovat väittäneet minua hyvin paradoksaaliseksi ihmiseksi, vaikka itse sanoisin olevani varsin tasalaatuinen ja jopa helposti ennakoitava tyyppi. Olen varsinainen kieltäjä ja ikonoklasti, jota varmaan monet tahot eivät mielellään katselisi. Kuitenkin heillä asia liittyy vain niihin sääntöihin, joiden myöntämisellä minusta olisi tullut täysin oman itseni vastainen epärehellinen ja vääristynyt ihminen. Onko siis periaatteen joskus taivuttava olemuksellisten erojen ja kokemuksen kautta. Olen siinäkin mielessä joskus käyttänyt termiä kokemuksen politiikka, jonka voidaan katsoa olevan perusteellisin valtio-opin käsite, koska kokemuksen politiikan kautta saadaan kuva siitä, millainen ihminen on perustavimmalla tasolla. Minun olisi siis pitänyt kieltää oma kokemukseni ja niitä säätelevät ominaisuudet, ja periaatteen myötä mukautua henkisesti pahoinpitelevän isäni rajoitteisiin. Kuitenkin on varmaa, että kielitaitoni ja kulttuurin ja historian tuntemukseni on tullut pääasiassa äitini puolelta ja meidän von Beckereiden suvusta. Siinä mielessä yhtenä vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi Suomen yliopistohistorian ensimmäistä taidehistorian professoria JJ Tikkasta, jonka isä oli filosofian tohtori Paavo Tikkanen, joka tuli täysin suomenkielisestä savolaisesta talollissuvusta, ja jonka äiti kuului aateliseen ja ruotsinkieliseen Af Tengström-sukuun. Kulttuurinen eetos ja ihmisen habitus ovat tekijöitä, jotka voivat periytyä ihmisille myös äidin suvun kautta, ja on sanottava, että esimerkiksi Britanniassa on paljon sellaisia aatelissukuja, joissa periytyminen voi tapahtua myös naispuolisen jäsenen kautta. Deference on se tekijä, jonka kuvitellaan liittyvän lapsen suhteeseen vanhempiensa mutta etenkin äitinsä suhteen. En nykypäivänä kanna suurempaa kaunaa isääni kohtaan, mutta on sanottava, etten saa minkäänlaista tyydytystä tai hyvää oloa hänen kanssaan tekemisissä ollessa. En ole koskaan saanut minkäänlaisia itseeni nähden kehittäviä periaatteita häneltä. Hän suhtautuu ja on aina suhtautunut minuun eri tavalla kuin veljeeni: hän haistattelee, on yleisesti karkea toiminnaltaan ja ”ajattelultaan”, puhuu epäkunnioittavasti ja etenkin tuijottaa ja komentelee tekemään jotain pieniä ”chores”. Hän oli ennen päällikköyttään tavallinen työnjohtaja, joka kyllä sopii yhteen hänen periaatteensa kanssa: ”älä tie niin ku minä tien, vuan tie niin ku minä sanon!”. Hän on niin itsekeskeinen ja syyttää toisia ihmisiä omasta huonosta olostaan. Hänen mielenterveysdiagnooseja ei tarvitse ruveta mainitsemaan, koska niidne kirjaamiseen menisi ainakin viisi kokonaista liuskaa. Kenelläkään en ole nähnyt samanlaista hullunkiiltoa silmissä kuin hänellä, kun hän suuttuu. On kyseenalaista onko esimerkiksi sukulinjassa periytynyt isättömyys aiheuttanut hänellekin jonkinlaisen trauman, joka voisi selittää hänen käytöstään ja toimintaansa. Hän on tullut etenkin äitiinsä, sillä ne asiat, jotka muistan isoisästäni eivät palvele sellaista hypoteesia, jossa väitettäisiin ukkini olleen samanlainen ihminen kuin isäni. Hänen äidiltään on hänelle periytynyt varmasti komentelemisen ja nipottamisen ominaisuudet. Hänen äitinsä, vaikka hän asuu monen sadan kilometrin päässä ja ei ole koskaan luonani käynyt, komentelee hän toistuvasti puhelimessa tekemään joitain käytännöllisiä töitä ja sanoo: ”nyt rupeat tekemään sitä ja tätä”. Hallinnan tunteen menettäminen on monesti se asia, joka motivoi häntä olemisessa ja tekemisessä. Tästä johtuu hysteerinen ja neuroottinen halu hallita omaa pientä olemistaan ja tekemistään. Tästä johtuu siis pikkuporvarillisuus ja hienostelu ja kaunistelu, koska tärkeintä näille ihmisille on oma käytännöllinen oleminen ja ohjautuminen. Heidän kaltaiset ihmiset ovat täydellisiä käytännöllisissä työtehtävissä. Jos ajatellaan omaa älykkyyttäni, taiteellisuuttani ja kirjallisen ilmaisun korostamista, on hänen ominaisuudet täysin itseni vastaisia, ja en varmasti olisi onnellinen tässä elämässä, jos minun olisi tullut täysin kieltää koko oma minäni hänen kaltaisekseen muuttumisen ja muuttumisen halun takia. Olen viime aikoina harrastanut vegaanisuutta, ja olen kaupoista ostanut lihaa vain silloin, jos paikalla on ollut muita ihmisiä ja vieraita. Mummoni ja isäni ovat korosteisen käytännöllisiä ihmisiä, kun itse olen hyvin henkisiä ja älyllisiä toimia korostava. Jo Sokrates korosti Delfoin oraakkelin tavoin sitä, että ihmisen on tultava itsekseen, ja katsonkin, kaikista vaiheista huolimatta, että olen nykyään sellainen ihminen, joka minusta on todella pitänyt tulla. Ihailen älyllisyyttä ja henkistä voimakkuutta, joka on kuitenkin tehnyt minusta kyynisen ja skeptisen. Halveksin ihmisten heikkoutta ja tapaa suuntautua herkempiin ihmisiin lannistavasti ja haukkuen. Toisin sanoen halveksun suuresti niitä periaatteita, joiden mukaisesti suurin osa ihmisistä toimii. Herkkämotivoituneisuus on monesti se tekijä, joka saa minut nauramaan tavalliselle ihmiselle. On siis niin, että ajattelen korkeamman ihmisyyden vaativan sitä, että asiat tehdään ja ajatellaan perusteellisella ja harkitulla tavalla. Ottaisin mielelläni vaimon nykyään, mutta uskon tämän skorpparin olevan tällä hetkellä ns. occupied. Monet muut, vaikka paremman näköisetkin, eivät minua kiinnosta, koska olen edellisten viidentoista vuoden aikana miettinyt tätä leidiä ainakin kerran miltei jokaikinen päivä. No, ajattelen häntä hyvin suurella lämmöllä kaikesta huolimatta. Olen joskus ajatellut, että oikea järkiavioliitto olisi sellainen asia, joka voisi tuoda elämääni balanssia. Olen surkea käytännön töissä, jos vielä lisäksi muistetaan se, etten koe näillä asioilla olevan minkäänlaista merkitystä. Olen siinä mielessä dekadentti ja joku voisi väittää degeneroituneeksi, että naisten hallitsema uudentamisen maailma on minulle hyvin vastenmielistä ja merkityksetöntä. Koska periaatteeni ovat niin älyllisiä, olen alkanut halveksimaan kaikkea sellaista huomiota, joka kohdistuu etenkin käytännöllisten asioiden maailmaan, vaikka en tietysti tarkoita käytännöllistä filosofiaa, josta olen aina ollut enemmän kiinnostunut kuin teoreettisesta filosofiasta, joka on lähes täydellisesti vain jonkinlaista älyjumppaa. Kirjoitin jo lukiossa että en ole tekniikan ammattilaisia. Siinä mielessä suvun jatkosta on osaltani päätetty, etten ole koskaan halunnut itselleni lapsia, koska jos niitä on, on silloin heistä huolehdittava, ja Schopenhauerin mukaisesti pelkkiin älyllisiin asioihin suuntautuva sielu alkaa pitää tahtoa älyä tärkeämpänä asiana, toisin sanoen ihmisen huomio siirtyy lasten mukana älyllistä enemmän käytännnölliseen maailmaan. On myös sanottava, että vaikka älykkäimpien ihmisten tulisi tietysti lisääntyä ennen tyhmiä, on älykäskin ihminen, joka ei lisäänny parempi kuin sellainen älykäs, joka lisääntyy. Yksi suosikkipoliitikoistani Sir Keith Joseph mainitsi joskus 1970-luvulla puheessaan, että köyhien ihmisten ei tulisi lisääntyä, ja on helppoa arvata, miten älyllistä epärehellisyyttä korostava poliittinen ilmapiiri ja järjestelmä tähän suhtautuivat. Sanotaan, että ennen puhettaan Keith Joseph suunnitteli alkavansa ehdolle Konservatiivien puheenjohtajuudesta. Thatcherhan sen tunnetusti Josephin tukemana myöhemmin vei. Minun tulisi saada otetta käytännön maailmaan ja saada iloa sellaisista pienistä asioista, jotka esimerkiksi lapsuuden viattomina vuosina toivat minulle lämpöä ja hyvää oloa. Olisi myös opeteltava siihen, että ruumiillisuus voi joskus tuottaa nautintoa pienten asioiden tekemisellä. Se on totta, että minulla on latenttinen tapa suhtautua naisiin alentavasti ja on varmaan niin, etten koskaan voi päästä näistä asenteista eroon. Kuitenkin olen huomannut, etten naistenkaan kanssa korosta nykyään sitä, että he ovat naisia, vaan pyrin suhtautumaan ja ymmärtämään toisia ihmisiä, myöskin naisia, etenkin yksilöinä ja ihmisinä, joiden arvostukset ja korostamat asiat voivat muuttua ja näyttäytyä hyvinkin erilaisina ja uniikkeina. Olen aina korostanut yksilönvapautta ja yksilön käsitteen merkitystä. Sen takia minä tavallisesti kysyn uudelta ihmiseltä ensimmäisenä asiana sitä, että millaisia asioita he tapaavat arvostaa. Enoch Powell on mietityttänyt minua vuosikaudet suuresti. Hän on suuressa määrin esikuva, vaikka 36-vuotiaana on varsin naurettavaa, jos joku väittää hänellä olevan jonkinlaisia ”esikuvia”. Tähänastinen elämäni on kulunut etenkin kirjoittaessa. Olen aina halunnut avointa palautetta niistä asioista, joita tapaan milloinkin tehdä. Siinä mielessä isäni kohtuuton ja ankara kurittaminen on aiheuttanut minulle sen, että pelkään joskus ihmisiä, en esimerkiksi joskus uskalla katsoa sitä, miten ihmiset vastaavat viesteihini tai yhteydenottoihin. Tämähän liittyy siihen, että minut on peloteltu olemaan itseni ja suhtautumaan asioihin omalla tavallani. Jos olen aloitteellinen, pelkään vastausta, koska dialogia ei ole koskaan ollut isäni kanssa, ja äitinikin aiemmin vaikutti hiljaisuudessa hyväksyvän isäni minuun kohdistuneen kurittamiseen. Olen kirjoittava ja älyllinen ihminen, joka on peräisin perheestä, jossa näitä harrasteita ei ole harrastettu eikä niihin olla myöskään kannustettu ja ohjattu. Mielestäni se, jos suhtautuu ihmisiin yksilöinä, on se silloin korkein vapauden aste, jonka tunnustava ihminen ja sitä käyttävä ihminen hyväksyy saman myös toisille ihmisille riippumatta siitä kuinka vihamielinen vastaus voi joskus olla. Kiusaajat ja psykopaatit ovat pahimpia ihmisiä kohdata. Isäni on mietityttänyt minua viime aikoina paljon, jonka myötä olen oppinut siihen, ettei hän suuremmin voi omalle käytökselleen mitään, koska hänen ominaisuutensa ovat hyvin deterministisellä tasolla. Hänessä on herkkyyttä, jonka hän peittää möykkäämisellä ja kovalta näyttämisellä. Mitkä ovat motiivit sille, jos ihminen haluaa löytää toisia ihmisiä. Monesti pyrkimykset ovat hyvin pintapuolisia ja äkkinäisiä. Itse haen ihmisistä sellaisia ominaisuuksia, jotka tunnistan itsestäni, olen aina hakenut etenkin veljeyttä – luottamusta ja uskollisuutta miesten väliseen dialogiin ja älylliseen briljeeraamiseen. Olen siis aina etsinyt etenkin inspiraation lähteitä ja älyllistä keskustelua. Olen siis aina halunnut itselleni reflektiopintaa, joka ei ole aina onnistunut. Vaikka kuinka arvostamani entiset kaverit ovat hekin monesti alkaneet arvostelemaan ja lajittelemaan minua sen perusteella, koska vaikutan heidän mielestään täysin älyllisesti ylivoimaiselta. Minä jos kuka olen ihminen, jonka nimittämiseen käy termi ”älykkö”. Olen opiskelulla ja intellektuaalisella työskentelyllä aina pyrkinyt etenkin omien ajatusteni ilmaisemiseen ja kehittämiseen. Mielestäni ihmisellä on esimerkiksi täysi vapaus muodostaa kielellisen luovuuden kautta omia käsitteitä, koska realismin vastaisesti todellisuus on mielestäni hyvin nominalistinen ja poimittava. Ei voida sanoa, että filosofin käyttämä termi olisi kokonaisuudessan aina sovellettavissa muiden ajatteluun. Käsitteet on luotava itse, tai matkia toisten ihmisten ajattelua ja käsitteitä, mikä toistuu päivästä ja vuodesta toisteen yliopistojen filosofian opiskelijoiden keskuudessa. Filosofian opiskeleminen ei itsessään tarkoita muuta kuin toisten ajatuksien ja sanojen matkimista, joka onnistuisi keskimääräiseltä simpanssilta samalla tavalla kuin näiden sosialistisessa ja luovuuden tappavassa lukiojärjestelmässä valmistuneilta. Filosofia on tapa nähdä maailmaa periaatteellisella ja älyllisellä tavalla, ja varmasti tämä on se tekijä, joka on saanut minut vetäytymään pois muiden ihmisten keskuudesta, koska suurin osa ihmisistä eivät suhtaudu elämään periaatteellisella ja älyllisellä tavalla. Sellainen, joka ei ajattele ohjautuu etenkin tietynkaltaisista ärsykkeistä kuin vaikkapa Pavlovin koirien kohdalla. Ohjautuminen, suhteellisuus ja reaktiivisuus ovat asioita, jotka toistuvat esimerkiksi politiikassa. Sellainen, joka vaikuttaa olevan varma ja vahvasti omien ajatustensa takana, on tavallisesti se ihminen, johon nämä vastaplagioijat suuntaavat kritiikkinsä kärjen. Jos ihmisessä on vallitsevana omat ajatukset, älyllisyys ja etenkin sellaiset ajatukset, jotka tulevat ihmiselle hänen sisältään, ei se tavallisesti saa rauhaa sellaisilta ihmisiltä, joille ei ole mahdollista ajatuksien ja periaatteiden kautta suhtautuminen. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Minä haluan sinua. Minä HALUAN haluta sinua

Ihmisten rajat ja minuudessa eteneminen

Olen oppinut siihen, että ihmisyksilön tulee tunnustaa omat ja toisten ihmisten väliset rajat tullessaan kehittyneeksi yksilöydentutkimuksessa. On sanottava esimerkiksi se, että sellaisiin asioihin, joissa ei ole mahdollisuutta toimia jollain omalla tavalla, pitää suhtautua hyväksyvästi, koska muussa tapauksessa oleminen olisi yhtä kilpailua tuulimyllyjä vastaan. On siis tunnustettava asiat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja unohtaa sellaiset asiat, jotka ovat oman toimintapiirin ja -säteen ulkopuolella. On sanottava, että monet narsismiin ja manipuloimiseen pyrkivät ihmiset, sekä miehet että naiset, pyrkivät jatkuvasti loukkaamaan toisten ihmisten rajoja esimerkiksi riitaa haastamalla, jossa asiassa miehet ovat varmasti yliedustettuja naisiin verrattuna. Kun muistaa sen, että etenkin suuttumus toisten ihmisten sanoista tai toiminnasta, on turhaa, koska ihminen ei kuitenkaan voi kontrolloida kaikkia ihmisiä, ja turpaan vetämisestä joutuisi varmasti käräjille. Ihminen ei voi valvoa kaikkia ihmisiä sen perusteella, mitä hän itse pitää arvokkaana ja korostamisen arvoisena ja mitä toiset ihmiset arvokkaana ja korostamisen arvoisena. On sanottava riidan haastamisesta se, että se on vielä jollakin evoluution tasolla olevien ihmisten ja useimmiten miesten harrasteena. Siinä on tavallista se, että esimerkiksi erilaisempi tai tappeluun vähemmän orientoitunut ihminen saadaan konfliktiin aggressiivisen kanssa, jonka seurauksena aggressiivinen voi kukistaa toisen ja saada siitä prestiisiä. Tämä toistuu monissa eläinlajeissa, ja katson sen takia tällaista initioivat yksilöt matalalla evoluution tasolla oleviksi. En välitä suunsoittajista yleensäkään. On monessa yhteydessä väitetty, että aspergerin syndrooma symboloi kehitysaskelta evoluutiossa neurotyypillisiin ihmisiin verrattuna. On esimerkiksi sanottava, että tavallinen sosiaalinen toiminta ja sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen ovat hyvin alhaisia päämääriä, johon keskinkertaiset ihmiset innolla pyrkivät. On siis monessa mielessä tunteiden ja laumavietin kautta koettu sosiaalisuus ja sen vastakohtana selitettävä periaatteellisuus, jossa ihmiset voivat noudattaa tietynkaltaisia sääntöjä ilman minkäänlaisen yhteenkuuluvaisuuden näyttelemistä ja korostamista. Sosiaaliset pelit ovat selkeästi havaittuja rakennelmia ja ne toistuvat usein keskimääräisten ihmisten keskuudessa lähes kaikissa mahdollisissa kulttuureissa. On monesti niin, että naiset tapaavat arvioida miestä sen perusteella, miten hän suhtautuu heihin – se on siis täysin subjektiivista ja itsekeskeistä. Laumavietti vallitsee keskinkertaisissa ihmisissä, sillä he kyyläävät koko ajan sitä, mitä mieltä muut ovat ja mitä muut ihmiset jostain asiasta ajattelevat. He ovat niitä, jotka kuuntelevat alttiisti johtajien moraalisaarnoja, aivan kuten syyntakeettomat ihmiset, - joita he toki monessa mielessä olevat. Olen huomannut esimerkiksi sen, että tavanomaiset ihmiset, olivat he sitten filosofian opiskelijoita tai Kuopion lyseolaisia, pitävät tärkeänä tunnesosiaalisiteen muotoutumista, koska sosiaalisen nämä ihmiset kokevat tunteen kautta, joka on heille sellainen arvotunne, joka ylittää etenkin tietyssä iässä kaikki muut olennaisemmat periaatteet ja arvotunteet, joita keskinkertainen ihnminen voi ruveta varttuneemmalla iällä kritisoimaan kaikkia koskettavien käytäntöjen kautta ja takia. Rajojen tunteminen on sitä, että pysyy vaikuttamattomana sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka pyrkivät jatkuvasti rikkomaan toisten ihmisten rajoja. Manipuloiva ja ”vaikuttajamainen” toiminta on etenkin itsekeskeistä toimintaa, jossa ”tiimin” jäsenet asettuvat toimimaan jonkin ihmisen ja hänen pyrkimystensä toimesta. Minä olen esimerkiksi huomannut jo vuosikausien ajan, että isäni manipuloiva käyttäytyminen, joka ei ole muuttunut miksikään sen ajan kuluessa, jonka olen toistaiseksi elänyt. Hän huutaa, möykkää ja tuijottaa, mikä on voitu monesti havaita eläinmaailmassa. Tällä hän on pyrkinyt sosiaaliseen dominanssiin, toisen säikyttelyyn huutamisella ja oman tahtonsa esittämiseen kaikesta parempana. Se on sanottava, että vaikka olen viime aikoina pyrkinyt ymmärtämään isääni, ei hänestä ole keskustelukumppaniksi. Hän on niin juro, sulkeutunut ja toisista ihmisistä etääntyvä, että tuskin hän koskaan muuttuu, vaikka hän itse jossain mielessä haluaisi niin tehdäkin. Hän varmaankin kokee toisesta ihmisestä välittämisen erilaisella ja hyvin käytännöllisellä tasolla. Olen muuten huomannut, että hän itsekin on havainnut sen, että olen aika lailla kehittynyt, ja hänen huutamisensa jää ilman tarkoitusta. Aiemmin isäni huusi ja möykkäsi ja pyrki säikyttelyllä ohjaamaan itseäni. Olin niin herkkä, että minua isäni pelotti, ja siihen hän itsekin on varmaan ensisijaisesti pyrkinyt. Olen varmaan kehittänyt oman ontofysiikkani monessa mielessä nimenomaisesti perhedynamiikkani tuloksena. Ontokratia on sosiaalista dominanssia ts. turhaa ja ajan riiston kaltaista tavaraa tuottavan ihmisten ryhmää, jotka pyrkivät yleistämään omat periaatteensa ajattelussa ja toiminnassa. Siinä he pyrkivät vaikutteellisuuteen kommentaariaatin avustuksella, jossa kaikki uusi yhdistetään menneeseen. Suomessa on siinä mielessä tilaa Nietzschelle, koska suomalainen kulttuuri on nuori, ja periaatteisiin ja perinteisiin voi käydä vapaammalla ja tehokkaammalla tavalla kuin sellaisissa kulttuureissa, joissa tärkeintä on vain muokata ja ehostaa mennyttä. Filosofiassa pitäisi siis omasta mielestäni esittää periaatteita, joita voidaan myös noudattaa politiikassa. Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa pitää korostaa periaatteita, eikä riidellä reaktiivisesti ja suhteellisesti toisten ihmisten kanssa. Politiikka tarkoittaa erilaisten periaatteiden ohjaamaa toimintaa, jolla on kiinteä yhteys lainsäädäntöön. Siinä mielessä ajattelen varmaan, että hallituksen muodostavalle taholle on annettava suurempi valta ja vapaus tuoda esiin yhteiskuntaan omia periaatteitaan. Asioista voidaan tietysti keskustella, mutta sekin tosiaan tulisi tehdä sivistyneemmällä ja enemmän periaatteisiin keskittyvällä tavalla. Poliitikkoja on turhaa syyttää moraalittomiksi ja kapeakatseisiksi, koska heistä suurin osa on tällaisia, eikä sitä pystytä pienellä korjauksella muuttamaan. Hallituksen syyttäminen moraalittomaksi on samaa mitä voivotetaan rikkaammista ja paremmasta taustasta tulevista ihmisistä. Rajat on ymmärrettävä ja niiden yli ei tule mennä, koska se käy haitalliseksi myös invaasion tekevälle taholle. Jossain mielessä zenbuddhismin harrastaminen voisi käydä mainituissa asioissa toimivien ihmisten lukulistoille. Sosiaalisen dominanssin tavoittelu johtaa monesti siihen, että ihmiset alkavat kiistelemään tai jopa tappelemaan toisten ihmisten kanssa. Naispuolinen poliitikko saa monesti eri tavalla legitimaationsa nalkuttamiseen, jota katsottaisiin ihmetellen, jos kyseessä olisi miespuolinen poliitikko, joka posmottaa samalla tavalla kuin nainen. Ontofysiikka korostaa sitä, että sosiaalisen tominnankin tulisi tapahtua periaatteiden eikä tunteiden ja emootioiden kautta. Jos universumissa on muita eläviä lajeja, he voisivat varmasti sanoa, että eläinmaailmasta periytyvä tapa suhtautua toisiin ihmisiin ”sosiaalisesti” kertovat todellakin siitä, ettei osa ihmisistä ole mitenkään kehittyneitä ja muistuttavat jossain mielessä joitain apinalajeja tai punapersepaviaaneja. Jos ihmisen aivot toimivat niin, että hän ei koe samankaltaisia primitiivisiä tunteita kuten tavalliset ihmiset, ei se ole älykkyyden kanssa minkäänlainen heikkous, vaan se on monessa asiassa parempi muoto kuin itkeskely ja empatian näytteleminen joka tilanteessa. Kuitenkin sosiaaliseen dominanssiin pyrkivät ihmiset, joista suurin osa on naisia, arvottavat kaiken omien sosiaalisten ominaisuuksiensa kautta, joka kertoo jo valmiiksi esimerkiksi filosofian opiskelijoiden tasolla, että todellisuudessa heistä ei ole minkäänlaisiksi ajattelijoiksi, vaan he pysyvät lopun elämäänsä ”filosofian opiskelijohin”. Minä totesin jo lukiossa psykologian tunnilla, että minä en koe minkäänlaisia tunteita, joka varmasti houkutti monia naispuolisia kurssilaisia. Voin sanoa vieläkin, että en ymmärrä mitä periaatteeton tunteellisuus ja sosiaalisuus tarkoittavat. Voin sanoa myös, että minulla on todella syvällisiä tunteita, jotka kuitenkin motivoituvat korkealle kohonneista periaatteista, joiden toistuminen esimerkiksi jossain kirjassa tai elokuvassa herättää syvällisen tunteellisen reaktion. Minä en kuitenkaan itkeskele pelkän itkeskelyn takia, jota monet, etenkin naiset harrastavat. Eli voidaan sanoa, että filosofiassani toistuu vastakkainasettelu periaatteet ja tunteet, mutta etenkin periaatteet ja tunteet sosiaalisessa elämässä. Pitäisikö tunteiden hallita periaatteita, vai periaatteiden tunteita. Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on täysin miehille sopivana parempi ja kehittyneempi tapa suhtautua tunteisiin ja sosiaalisuuteen. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa hallussaan pitävää tahoa, joka toimii kommentaariaatin kautta. Kommentaariaatti supistaa ajatuksen turhanpäiväisyyden ja kontrolloitujen insituutioiden tasolle. Voidaan esimerkiksi sanoa ajatuksesta, että se tarkoittaa etenkin tähän menneeseen perinteeseen liittyvää ajatusta. Siinä mielessä mielestäni tietoteoreettinen realismi on täysin perseestä oleva ajatustapa. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, missä määrin ontokratia pystyy kommentaariaatin välityksellä vaikuttamaan yksilöiden arvotunteisiin. Merkitysvalta on sitä, kun joku yksittäinen ontokratian manipuloima taho saa valtaa tiettyjen käsitteiden denotaatioon. Ontokratia siis pyrkii yleistämään omat arvonsa koko yhteiskuntaan, ja sen toimintajärjestelmää voidaan pitää hyvin pikkuporvarillisena systeeminä. Filosofiassani on siis kyse etenkin arvojen liitteestä toimintaan ja ajatteluun. Mistä näkökannasta ja positiosta maailmaa ja ihmistä tarkastellaan. Voidaan sanoa, että vasemmistolaistenkin tulisi pyrkiä enemmän esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumisen pyrkimykseen kuin siihen, millaisia leikkauksia julkisiin menoihin porvarihallitus saa aikaan. Meillä oikeistolla vain on tapa ajatella, että ihmisten tulisi tulla suuremmin toimeen yksinään. Ja siihen ei vasemmisto voi tällä hetkellä suuremmin vaikuttaa, koska vasemmistopuolueet ovat oppositiossa. Tällainen reaktiivinen nalkutus ei palvele kenenkään etua, vaan vasemmistonkin tulisi oppia se, että he voisivat itse luovan osallistumisen kautta pyrkiä omanlaistensa poliittisten periaatteiden ja ideologian mahdollistamiseen. Vaikka joku voisi väittää, että pyrin filosofiassani vain yhden mahdollisuuden oikeistolaiseen yhteiskuntaan, voin sanoa kuitenkin, että hyväksyn myös vasemmiston, kunhan he ensin rupeaisivat kiinnittämään huomiota omien periaatteidensa tavoittamiseen ja kehittämiseen. Eli tässäkin asiassa on tosiaan kyse rajoista, vaikka tässä nimenomaisessa merkityksessä se tarkoittaa politiikan tasolla tapahtuvaa toimintaa. Mielestäni, ja aion tuoda sitä nimenomaisesti esiin omassa väitöskirjassani, että talouspolitiikka tulisi yhteiskunnassa hoitaa etenkin kaksi erilaista päämäärää huomioivalla tavalla. Toisella puolella on etiikka ja sivistys ja toisella raha ja taloudesta hyötyminen. Taloudesta hyötymisen käsitekin voidaan johtaa erilaiselle tasolle, kun otetaan ensin huomioon esimerkiksi pääomatulot ja hyväntekeväisyys. Hyväntekeväisyydellä ja kehitysyhteistyötä kehittämällä voitaisiin muodostaa kehitysmaihin tietynlaisia rakenteita, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan talouteen, johon eivät mielestäni kuulu niin sosialismi kuin rajoittamaton kapitalismikaan. Kuvittelin aiemmassa väitöskirjan proggiksessa, että olisi käsitellyt köyhyyden käsitettä ja sitä pyrkimystä, miten etenkin absoluuttinen köyhyys voitaisiin poistaa maailmasta. Kuitenkin mieleeni tuli tietyssä vaiheessa se, että makrotason strategian kehittäminen köyhyyden poistamiseksi voisi olla liian kunnianhimoinen pyrkimys, koska köyhyyteen vaikuttaminen täytyy tehdä mikrotasolla huomioiden alueiden paikalliset tekijät. Kun ihminen tajuaa omat rajansa erilaisissa yhteyksissä on se todellakin todellisen zen-mestaruuden taso. Kaikki pitää tehdä etenkin muistaen kaikenlaiset muut tekijät, koska itsekäs ja epäkohtelias ihminen ei voi olla toisten ihmisten keskuudessa. Aina on otettava huomioon ensimmäisenä muut ihmiset, ja toimia sen kaltaisella periaatteellisella tasolla, että se tuo kunnioitusta ympäristöltä. Mikä sitten on periaate? Se on etenkin sellainen algoritmi, joka selittää se, miten jokin asia toimii ja miten jossain asiassa tulisi toimia. Korkeimmat periaatteet toiminnassa perustuvat etenkin kunnioitukseen ja laskelmoinnin puuttumiseen. Esimerkiksi Japanissa junanvaunuun tuleva konduktööri kumartaa tullessaan uuteen vaunuun. Japani on hyvin kehittynyt kulttuuri, ja monessa mielessä se muistuttaa saksalaista kulttuuria. Yhdenmukaisuus, asiallisuus, järjestelmällisyys, ahkeruus, rehellisyys ja kohteliaisuus ovat ominaisuuksia, jotka löytyvät molemmista näistä kulttuureista. Molemmissa näistä on jotain samaa, ja käyttäytymismallit näihin kulttuureihin ovat tuoneet etenkin perinnöllinen aateli, Japanissa samurait ja Saksassa junkkeriaatelisto. On selvää, että parhaimmat periaatteet toiminnalle syntyvät ihmisryhmistä joilla on eniten vapautta, koska esimerkiksis sosialismi on syntynyt roskaväen pienessä tilassa pullistelemisesta. Japanin ja Saksan lisäksi voidaan korostaa myös etenkin brittiläistä kulttuuria. Kaikissa näistä kolmesta hienoimmat toimintamallit ovat tulleet yläluokalta – kuninkaallisilta, landed gentrystä ja perinnöllisestä aatelista. Kaikissa näistä kulttuureista kulttuuri on pikkuporvarillistunut ja rahvaanomaistunut keskiluokan korkeimmille päätöksen asteille tulemisen takia. Esimerkiksi David Cannadine on tärkeimmässä kirjassaan The decline and fall of the British aristocracy käsitellyt tätä ongelmaa. Korkein periaate toiminnalle on mielestäni kunnioitus, jota jotkut rahvaan edustajat eivät esimerkiksi Suomessa ymmärrä, koska se on epäkonditionaalinen tapa niille ihmisille, jotka Suomessakin uskaltavat näin toimia. Olen huomannut, että joillakin ihmisillä on niin alentuva tunne, että he ihmettelevät sitä, jos joku ihminen esimerkiksi teitittelee heitä. Esimerkiksi Saksassa suhtaudutaan tässä mielessä kaikkiin samalla tavalla. Huomasin muuten esimerkiksi kerran, kun odotin Kuopion kaupungintalon takana linja-autoa, ja kun pari puliukkoa liittyi seuraan ja teitittelin heitä, kuten vanhempia ihmisiä pitää teititellä, niin toinen kovemmassa kännissä ollut puliukko alkoi kyselemään ja vakuuttamaan, että olisin venäläinen. Tuollainen puliukko siis tiesi minua enemmän, miten suomalaisen tulisi Suomessa toimia ja miten suomalaisen ei tulisi ainakaan Suomessa toimia! Vapaus, yksilö ja kunnioitus ovat periaatteita, joita ei voida kyseenalaistaa, koska ne monessa mielessä muodostavat pohjan kaikenlaiselle toiminnalle yhteiskunnassa. Alexander von Schönburg ja Asfa Wossen Asserate ovat kirjoissaan kertoneet aatelisista sukulaisistaan, jotka ovat esimerkiksi Itä-Euroopan kommunismin takia menettäneet suuren osan omasta omaisuudestaan, mutta jotka ovat tulleet sen jälkeen sellaisen arvokkuuden haltijoiksi, jota ei millään tavalla voida rahalla poistaa. Schönburg kirjoittaa kirjassaan Tyylikkään köyhäilyn taito äitinsä puolen Venäjän ja Unkarin aateliin kuuluneista sukulaisistaan, että ”Paul Galitzinin käytös palkittiin jo maan päällä: hänen vaimonsa ja lapsensa selvisiviät vallankumouksesta. He onnistuivat pääsemään ehjin nahoin Kaukasukselle ja pakenivat sieltä Konstantinopoliin. Yksi sisko päätyi lopulta Lontooseen, toinen New Yorkiin, minun isoäitini Budapestiin, missä hän meni kreivi Balint Szechenyin kanssa naimisiin, ja Aga-täti, jonka muistan vielä hyvin asettui Salzburgiin. Näen silmieni edessä, kuinka hän istuu pikkuruisessa yksiössään, tarjoilee teetä vähän kolhiintuneista kupeista je kertoo elämästään. Huone oli viimeistä senttiä myöten täynnä tavaraa, kirjeitä, kehystettyjä valokuvia, kirjoja. Mutta hänen läsnäolonsa sai sen tuntumaan huvilinnan salongilta. Hän säteili ylevyyttä, johon yltävät vain ihmiset jotka ovat kerran menettäneet kaiken ja selvinneet siitä niin kuin se ei olisi mitään. Kävi siis selväksi, että isoisoisäni oli sittenkin viisas mies, ehkä hyötyetiikan mittapuullakin, sillä hän opetti itsensä ja oman perheensä olemaan riippumaton aineellisesta hyvästä. Puhuakseni Erich Frommin suulla: Aga-tädin oleminen oli muuttunut täysin riippumattomaksi omistamisesta. Hän oli saavuttanut rikkauden, josta ahneet ihmiset eivät voi ikinä päästä osalliseksi.” Mielestäni on hienoa tulla köyhtyneestä patriisisuvusta. Youtubesta löytyy joitain kymmeniä jaksoja sarjasta Country House Rescue. Ohjelmassa siis kerrotaan brittiläisistä kartanoista, joiden omistajat vastaavat tunnettua ilmaisua Asset rich, cash poor, ja miten he yrittävät kehittää kartanoihinsa liiketoimintaa, joka voisi auttaa kulujen maksamisessa. Oman taustani huomioiden olen sarjassa pitänyt eniten sellaisista jaksoista, joissa kartano on jo rappeutunut, mutta joiden omistajilla on kuitenkin ylpeyttä ja halua näyttää kartanoaan miljoonille ihmisille televisiossa. Meidän suvun kartanot ovat joko: a) palaneet tai tuhottu maan tasolle b) kutistuneet ja rappeutuneet c) siirtyneet muiden sukujen haltuun/periytyneet kaukaisemmille sukulaisille. Meidän suvun miljoonat ovat menneet jo runsaasti yli sata vuotta sitten. Minulla ei ole koskaan ollut pyrkimystä rahan ansaitsemiseen, olen siinä mielessä arvostanut kardinaaliarvoista etenkin vapautta ja halua harrastaa sellaisia asioita, jotka koen itselleni merkitykselliseksi ilman rahan väliintuloa. Nyt minun on kuitenkin alettava hankkimaan osaamiseni osaista työtä. On kuitenkin sanottava, että väitöskirjan aion valmistaa aivan lähiaikoina, vaikka olen pari viikkoa suhtautunut epäileväisesti viimeisimpään tutkimusaiheeseen. Rajojen tietäminen on etenkin rauhallista olemista ja kuten sanottua sitä, ettei vaivaa mieltäänsä sellaisilla asioilla, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Siinä mielessä kaikki pelkotilat ja ahdistus ovat turhia, koska niiden vaikutusväli ei koske niitä asioita, joihin voisi jollain tavalla vaikuttaa. On vain kuljettava eteenpäin rauhassa, hartiat ylhäällä ja pää pystyssä.

Autistisen filosofin maailmankatsomus

Niin, sen lopulta tiedämme! III sosiaalinen on paskaa III ja kaikki sosiaalisesta syntynyt III entistä enemmän paskaa, III ja merkityksetöntä paskaa III ahdettiin sitä sitten, III keneen tahansa III siitin asennossaan on kaikki ja kaikkea III "I'm afraid there will be some humping upstairs!" III ja uskallakin sanoa jotain naisista, niin III olet enemmän kuin merkityksetöntä merivettä III jossa on ikävän suolan vivahde III Minun ajatteluni ja sinun ajattelusi! III Niin, onko sitä todella (!) III Nimittäin sinun? III ajatellaan toisten puolesta ja toisille III nostellaan yksittäisiä kaikelle merkityksettömiä seikkoja, III joilla on yhtä suuri merkitys kuin jarrutusjäljellä! III sisällytätte hygienianne myös ajatteluun (!) III "Kohta joudutte tervehtimään toisianne koko ajan!" III Niin, siihenhän yliopisto onkin tarkoitettu (!) III Mutta, kun en tervehdi ketään III olen tyhmä ja ajatukseni merkityksettömiä III sanon kuitenkin: kuulin aina tervehdyksenne III en vain halunnut niihin vastata (!) III Kertokaapa minulle, mitä ajattelu tarkoittaa? III Ontofysiikka on autistisen filosofin III äärimmilleen viety maailmankatsomus III ja se on sitä edelleen III vaikka ette siitä pitäisi. III

Pariisi-Helsinki

Lähden tänään matkaan, Pariisiin. Aion hankkia asunnon ja jäädä opiskelemaan ja työskentelemään Ranskaan. Viidestä parhaimmin osaamastani kielestä ranskan kieli tulee vasta viimeisellä sijalla. Haluan kuitenkin kehittyä siinä, ja käyttää kieltä kaikissa arkielämän tilanteissa sekä työssä ja opiskelussa. Kun asuin 2009-2010 Pariisissa, olivat kielitaitoni ja yleinen kognitiivinen kyvykkyys paljon matalemalla tasolla kuin mitä ne ovat tänä päivänä. Olen lukenut viime aikoina esimerkiksi Louis-Ferdinand Celinen ranskankielistenkin mielestä vaikeaselkoista ja epäakateemista pääteosta Voyage a bout de la nuit, eli jotenkuten suomeksi ilmaisten ”Niin pitkään kuin yötä riittää”. Sanomalehtien lukemisella voi jo saavuttaa auttavan kompetenssin ranskan kielessä. Vien eräälle tuttavalleni kirjalahjan Seinen etelärannalla sijaitsevaan Shakespeare & Company-kirjakauppaan. Joku voisi kysyä, onko tästä olemisesta odotettavissa mitään muuta kuin haisemista ja viinan juontia Ranskalaisissa tai tarkemmin sanoen pariisilaisissa on kuitenkin monesti omanlaisensa tapa nauttia elämästä ja tuottaa elämänasenteen kautta mahdollisesti jopa taidetta tai kirjallisuutta. Kuulin ensimmäistä kertaa Charles Aznavourin kappaleen La Boheme kun olin ensimmäisen Pariisissa asumisen jälkeen kokoamassa mielenterveyttäni kasaan Siilinjärvellä 2010. Itse asiassa musiikkiterapiassa ollessani mies, joka oli kuulemma aiemmin tippunut 30 metriä sairaalan alueelle johtavalta sillalta. En muista hänen nimeään, mutta pahasti vammautunut hän oli, ja hänen äitinsä kävi miehen luona säännöllisesti. Oli suorastaan sympaattista seurata, miten hän oli odottamassa äitiään sairaalan osaston ovella. Sain sellaisen käsityksen, ettei hänellä mahdollisesti ollut muita läheisiä ihmisiä. Kun asuin ensimmäistä kertaa Pariisissa meni suurin osa ajasta ryyppäämiseen. Rahaa oli suhteellisen paljon, ja kapakoissa ja viinakaupoissa minulla oli luottoa. ”Apres!” oli etenkin asuntoani lähellä olevan pienen kaupan beduiiniomistajan tapa sanoa, kun kävin hakemassa häneltä samppanjaa. Vaikka keräsin ja luin kirjoja Pariisissa olon aikaan, ei mielisairaalaan mennessä minulla ollut sanottavamman laajuista kielitaitoa ranskassa. Muistan kerran, miten tulin Pariisiin suoraan Pamplonan härkäjuoksusta, ja minulla oli vielä kyseisessä tilaisuudessa käytetty asu päälläni saavuttuani Pariisiin aamulla yöjunalla. Pariisissa on pikkuporvareita, ja esimerkiksi mennessäni hotelliin valkoisissa housuissa, paidassa ja punainen huivi vyötäröllä suhtautui hotellin omistaja myöhemmin täysin eri tavalla minuun, kun vaihdoin suoriin housuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin. Toivon saavani itselleni jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta, koska olen huomannut miten äitini takaamat matkat rasittavat häntä sen takia, koska hän haluaa olla kaikessa varsin pilkuntarkka. Toivoisin, etten olisi jatkossa niin riippuvainen äidistäni, koska haluan hänen elävän pitkään. Sydän- ja verisuonitaudit eivät ole harvinaisia lähemmän suvun piirissä, ja sekä mummo että ukki poistuivat keskuudestamme näiden vaivojen takia. Aion käydä kirkkokonserteissa etenkin kuulemassa Chopinia ja Bachia. Aion myös jossain vaiheessa tulla kanta-asiakkaaksi Le Grand Operassa. Söin aiemmin Pariisissa asuessani tavallisesti lähialueen ravintoloissa. On sanottava sellainenkin, että olin eräässä vaiheessa Pariisissa ollessa käymättä kolmatta viikkoa suihkussa/pesulla. Tuo varmaan heijasteli mielenterveysongelmia. Sitten kun menin vajaan kolmen viikon jälkeen kylpyyn asunnollani, lähti ihosta paksu talikerros. Mielenkiintoinen tapaaminen oli Ile Saint-Louis'n länsipäädyn ravintolassa, kun keskustelin virolaisen liikemiehen kanssa samalla, kun söimme lounasta ulkona. Pariisissa on jo aivan kunnollinen talvi, eikä siellä hevin voi talvikuukausina kuljeskella shortsit jalassa, ainakin jos ei halua vilustua. Muistan aina sen, miten kapakoiden katutasolla kyypparit laittoivat päälle isoja keinotekoisia lämmittimiä. Ranskalaiset väittävät olevansa hyvin herkkätasoisia, ja sen takia kokevat, että he voivat leveillä oman kulttuurinsa kehittyneisyydellä. Tietysti, että voi olla esimerkiksi akateemisen yhteisön jäsen Pariisissa, on silloin uskottava tietyt paikalliseen kulttuuriin liittyvät periaatteet. Kuitenkin itseni on sanottava, että olen aina pitänyt englantilaisuudesta ja saksalaisuudesta ranskalaisuutta enemmän. Kuitenkaan minulla ei ole inhokkeja, ja haluan lopultakin päästä osaksi ranskalaista etenkin akateemista establismenttia, joka vaatii etenkin kielitaidollista kehittymistä ja aksentissa muovautuneisuutta. Tämä vaatii siis tekemisissä olemista ranskan kielessä parempien ja kehittyneempien ihmisten kanssa. Sukulaisemme Polidoroffit ovat etenkin niitä, joiden kanssa toivon voivani olla enemmän tekemisissä. Lähetin muistaakseni joskus vuosia sitten kyseiseen Shakespeare & Companyyn kirjeen, jonka pohjalta toivon voivani pystyä keskustelemaan esimerkiksi Sylvia Beach Whitmanin kanssa, olen muistaakseni joskus kohdannut hänet kyseisessä kirjakaupassa. On sanottava alkuperäisestä Sylvia Beachista, että niin sanotun amerikkalaisen ”The lost generationin” kirjailijat saivat 1920- ja 30-luvuilla lainata alkuperäisestä Shakespeare & Companysta, joka sijaitsi muutaman korttelin päässä nykyisestä paikastaan, kirjoja, koska heillä ei ollut monesti pysyviä tuloja ts. olivat persaukisia osan ajasta. Aion jatkaa Pariisissa etenkin viulun soittamista. Lisäksi aion kehittyä maalaamisessa ja piirtämisessä, sillä minulla on sellainen käsitys luovuudesta, että luovuus kehittyy parhaimmalla tavalla sen myötä, kun sen asettaa aika ajoin koitteelle eri puolten myötä. Aion mahdollisuuksien mukaan hakeutua Sorbonnen luennoille, mistä minua kiinnostavat etenkin psykiatrian luennot. Haluaisin kehittyä Pariisissakin siinä, miten ihmismieltä voidaan havainnoida erinäisten risteilevien tieteenalojen kautta. Siinä mielessä olen kiinnostunut myös sosiaalipsykologiasta ja psykologiasta. Filosofia ei minua enää satunnaista lukemista enemmän kiinnosta, koska olen mielestäni saavuttanut siinä sellaisen tason, jossa aiempien filosofien käsitteet ja teoriat vaikuttavat monesti pelkästään harhaanjohtavilta ja aikaani kuluttavilta. Kirjallisuutta on hyvä lukea monipuolisesti ja paljon, ja esimerkiksi kaikki kaunokirjallisuus ja mieluiten runotkin tulisi lukea ensisijaisesti niiden alkukielillä, vaikka on sanottava, että nautin jossain mielessä etenkin runojen suomentamisesta, eli kääntämisen avulla kielentaju lisääntyy ja levenee. Kirjoja tulee siis lukea koko ajan, kunhan pitää omassa luomistyössään tietynlaisen etäisyyden sellaisia aihelmia kohtaan, jonka myötä ihmisestä tulee pelkkä kommentoija ja ”tulkitsija”. Haluaisin kirjoittaa enemmän myös runoja ja laulujen sanoja, mutta siitä on sanottava etten ole koko ajan sellaisessa fiilingissä, joka voisi itsessään tukea runoilemista – eli silloin tulee olla oikeanlaisessa mielentilassa. On sanottava luovuuden ilmentämisestäkin se, että joskus jos haluaa kirjoittaa ja kirjoittaa hyvin, on viinan juonnissa pidettävä ainakin vuorokauden tauko, vaikka jotkut väittävät, että pystyvät kirjoittamaan parhaiten kännissä tai krapulassa, - itse en siihen usko. Pariisissa voi juoda keskellä päivää viiniä. Kotimaassa suosikkikahvejani ovat Pauligin Parisien ja Arvid Nordqvistin Franskrost. Mielestäni ne ovat aivan omaa laatuaan, jos niitä verrataan esimerkiksi tavanomaisiin kultakatriinoihin ja juhlamokkiin. Vahva kahvi ja espresso ovat aivan omaa laatuaan Ranskassa. Minulla on ollut Pariisissa tapana, että kun menen aamulla juomaan espressoni, juon yhden kahvilan tiskillä tavallisesti seisoen ja otan sen jälkeen toisen mukaan, jonka juon kaupungilla. Ranskassa on ymmärrettävä ihmisten ylpeyttä, vaikka mielestäni naisten hengailu jossain hienomman leidin kuvitelmassa ei monestikaan miellytä, etenkään jos kyseessä on etnisesti ranskalainen nainen, joka on elänyt koko ikänsä Ranskassa saati Pariisissa. Seuraavia asioita on uusien silmälasien teettäminen ja useamman implantin ottaminen yläleukaan, koska olen suoranaisesti lyönyt laimi omia hampaitani. Isäni on jo itse asiassa luvannut tietyllä ehdolla teetättää minulle uusia hampaita, joista varmaan Pariisissakin joutuu maksamaan ainakin 1000-2000 euroa per hammas. Salli-mummo, - äitini äiti kustansi vuonna 2009 Ile Saint-Louis'n asunnon takuuvuokran, joka oli noin neljä tonnia. Minun ei tarvinnut rutkattaa aiheesta, eikä hän koskaan tullut pyytämään myöhemmin rahaa takaisin. Siinäkin mielessä mummo halusi minua tukea, ja tunnisti minussa tuon tarpeen. Sanoin kyllä isovanhemmille, että olisivat tulleet käymään luonani Pariisissa, mutta hoitoon joutuminen seuraavana keväänä esti sen. Tietysti isovanhempani matkailivat etenkin aiemmin säännöllisesti, vaikka vanhemmalla iällä he monesti sukulaisten halun vastaisesti jäivät leimallisesti omalle seudulleen – minun rakkaana muistamalle Koillis-Savon maaseudulle. On sanottava, että olen iän myötä entistä enemmän kokenut yhteyttä paikkaan – Kaaviin, koillis-Savoon ja etenkin Virrantalon tilan maille. En voi tarpeeksi korostaa sitä, miten koin suurinta rauhassa ja turvassa olemisen tunnetta Virranportissa etenkin talviaikaan. Siellä koin eniten olevani kotona. Itä-Häme on jo siinä mielessä jäänyt kaukaisemmaksi sekä materiaalisesti että myös sukuhistorian kannalta. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker, joka syntyi vuonna 1844 ja kuoli 1916 Virrantalossa, oli itselleni läheisin Itä-Hämeen ja Luhangan haarasta, mutta siitäkin on jo paljon aikaa. Koen olevani etenkin savolainen ja jos tarkemmin sanotaan, niin etenkin pohjois-savolainen. On mainittava mummostani, että hän sekä suunnitteli ja teki naispuoleisen Koillis-Savon kansallispuvun, jota on sittemmin käyttänyt mm. presidentin linnan juhlissa kansanedustaja Heikkinen. Haluan kirjoittaa monipuolisesti Ranskassa, ja alkoholinjuonnin ei tule nousta yhtä merkittävään ja hallitsevaan asemaan kuin miten sen kanssa tapahtui viime kerralla. Olen käynyt Pariisissa turistina kolmattakymmentä kertaa. Aion teetättää tietyistä sukulaisistani ja esivanhemmistani muotokuvia Ranskassa. On sanottava, että elokuvien joukosta Pariisiin sijoittuvista ovat mieleisiä itselleni etenkin Woody Allenin Midnight in Paris ja Kaurismäen La vie de boheme. On myös sanottava, että kaurismäkeläinen frankofilia näkyy myös esimerkiksi varhaisessa elokuvassa Arvottomat. Ollaanhan siinäkin loppuvaiheessa Pariisissa ja Helsingissäkin luetaan Le Mondea. On sanottava, että myös 1960-luvun kuvaus elokuvassa The day of the jackal on myös mielenkiintoista ajankuvaa, ja sen alkuhan perustuu todellakin tosiasiallisiin tapahtumiin de Gaullen tasavallassa. Toivon voivani tavata Ranskassa paljon sekä siellä asuvia sukulaisia ja käyjiä Suomesta. On myös mahdollisuuksien mukaan hankittava ranskalaisia kavereita. On sanottava myös, että eräs ranskalainen taidehistorioitsija on ollut usean vuoden ajan suunnittelemassa Adolf von Becker-näyttelyä Maison lafitteen Pariisista pohjoiseen, ja on mielenkiintoista nähdä saako hän hankkeensa joskus päätökseen. Kirjoitushankkeita, jotka eivät ole riippuvaisia paikasta on minulla esillä lukuisia, joista ensimmäisiä mieleen tulevia ovat etenkin väitöskirja filosofisen etiikan ja sivistyksen ja talouden välisestä triviumista. Olisi mukavaa hankkia ajokortti Pariisin haastavassa ympäristössä ja sen jälkeen ajella pitkin Ranskan viinialueita jonkin mukava mademoisellen kanssa. Olen ranskan kielessä miltei täysin itseoppinut, vaikka olen käynyt yliopistossa muutaman ranskan kurssin, joissa en menestynyt, koska olin silloin vielä niin epäsosiaalinen ja ujo. Jonkinlainen kahvikuppineuroosi vallitsi näissä ranskan kielessä pärjäämisen yrityksissä. Dekadenssi ja sen tunnetuin kirjallinen hahmo Jean des Esseintes, vanhan aatelissuvun viimeinen hermoherkkä ja taiteellinen jäsen, ovat aina kiehtoneet minua suurella tavalla. Dekadenssi tarkoitttaa monesti sitä, että tiettyjä henkisesti tylsiä ja tyhjiä käytänteitä ja tavanmukaisuutta kritisoidaan. Siinä monesti annetaan ihmisille nimenomaisesti vapautta monissa tärkeissä asioissa. Dekadenssi hakee monesti aristokraattisten esikuviensa kautta ihmisille uudenlaista tulevaisuutta ja uudenlaista tapaa nähdä etenkin taiteet ja kirjallisuus. Yksi tenkkapoo rahan kanssa tällä hetkellä on se, että koska rahaa ei todellakaan vielä ole kaupungin keskustassa asumista varten, on minun sijoituttava alkuun esikaupunkialueelle tai esimerkiksi lähellä sijaitseviin pienempiin kaupunkeihin, sillä on sanottava, vaikka mielestäni osaan nykypäivänä hallita asian paremmin, että mahdollisesti hieman keskustaa rauhallisempi soppi voisi olla esimerkiksi taiteellisen työskentelyn kannalta ajatellen parempi paikka asua. Ryyppyreissuilla ja sukulaisia ja kavereita tavatessa voi tietysti flaneerata pitkin keskusta-alueita. Koen hyvin voimakkaasti ne ominaisuudet, jotka olen perinyt etenkin äitini vanhan aatelissuvun kautta. Siinä mielessä katson, että minulle on annettu paljon sellaisia ominaisuuksia, joita voi hyödyntää kirjoittamisessa ja taiteellisessa työskentelyssä yleensä.

Luovuus

Minua on useaan otteeseen sanottu luovaksi ihmiseksi. Kun ajatellaan luovuuden ominaispiirteitä, niin voidaan sanoa suuren määrän luovuudesta tulevan perityistä geeneistä, jolloin siihen voivat liittyä esimerkiksi korkea älykkyys ja mahdollisesti myös mielenterveyden ongelmat. Luovuus erottuu merkittävämmin etenkin suhteessa pikkuporvarillisiin keskinkertaisiin ihmisiin, jotka voivat pitää luovaa ihmistä omituisena, epäkypsänä ja jopa kehitysvammaisena. On sanottu ihmisistä, että lapset ovat monesti luovempia ihmisiä verrattuna varttuneempiin ihmisiin, koska heidän talamuksessa ei ole yhtä tarkkaa filtteriä kuin aikuisikäisillä ihmisillä. Toisin sanoen luovien aivot tuottavat enemmän ideoita käytäntöön ja luovat pystyvät mahdollisesti vertailemaan toisille vastakkaisia esimerkkejä ajattelusta ja kehittämään sitä kautta tärkeitä ideoita ja ajattelun periaatteita. Luovan ihmisen piirteisiin kuuluu avoimuus, ennakkoluulottomuus ja monessa mielessä lapsenomainen herkkyys ja aistiminen. Luovat ihmiset voivat luoda taidetta, tiedettä ja filosofiaa. Esimerkiksi minua on sanottu jälkeenjääneeksi ja vammaiseksi pelkästään sen takia, etten valikoi omia tietojen ja inspiraatioiden lähteitäni sen mukaisesti millä tavalla auktoriteetit ja olemisen valta pyrkivät määrittelemään ihmiset näin tekevät. Jotkut sanovat, että luovuus tarkoittaa uuden luomista, vaikka mielestäni sen voisi myös tulkita tarkoittavan luovia uutta. Eli etenkin kykyä yhdistellä konventionaalisesti yhtenä ja samana käytettyjen ideoiden ja käsitteiden yhteistoimintaa. Mielestäni luovat ihmiset ovat etenkin olemisen vapauden alla toimivia, samalla kun porvarit ja pikkuporvarit korostavat hegemoniaa ja vapauttaan määräillä olemisen valtaa omilla ennakkoluuloisuuksilla ja pieneksi rajoitetuilla piireillään. Myös tiedon monopoli on itse asiassa epä-älyllinen asenne, koska se jakaa tiedon vain tietyille tahoille yhteiskunnassa. Tiedon tulisi olla kaikille avointa. On kuitenkin sanottava siitä, mikä on valitettava tosiasia, ja en itse muuttaisi järjestelmää, mutta diktatuurit ovat aina menestyneet sodassa länsimaisia vapauksia sisältävien yhteiskuntia vastaan. Kuitenkin olemisen valta ja tiedon ja tuotteiden monopoli ovat tyypillisiä esimerkiksi Venäjällä tällä hetkellä. Esimerkiksi Vernon Smith sai Nobelin taloustieteen palkinnon omasta työstään, joka yhdisti laboratiotutkimusta taloustieteen tulkintaan. Smithillä on diagnosoituna aspergerin syndrooma, joka on etenkin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa yleinen piirre etenkin selllaisissa suvuissa, joissa on taitelijoita ja etenkin humanisteja. Nämä ihmiset lukevat paljon kirjoja, ja eivät ainakaan katsele helpomman juonenkulun sisältäviä tv-ohjelmia ja elokuvia. Älyllinen integriteetti on tärkeä asia opiskelussa ja älykkyydessä. Mielestäni perustavin tieto asioista saadaan etenkin kirjojen kautta, mikä on unohtunut nykypäivänä monelta – kuunnellaan äänikirjoja ja katsotaan tiedot etenin wikipediasta. Ihmisten tulisi voida muistaa totuudet etenkin paksuista kirjoista ja tutkimuksista. On sanottava, että kirjojen lukeminen ja niiden hankkiminen on ollut pitkäjänteistä keräilytoimintaa. On sanottava kahdesta herkästä taiteilijasielusta Stalinista ja Hitleristä, että etenkin Hitlerin kohdalla kirjaroviot motivoituivat siitä, koska hän ei itse saanut aiemmin kaupallistettua omaa taidettaan ja ajatteli monomaanisella tyylillä rajoitetun taidekäsityksen eli klassismin olevan parasta kaikille taiteilijoille, vaikka taiteilijuuteen ja luovuuteen sisältyy aina etenkin vapaus, ja monet ovat sanoneet diktaattorien alamaisten olevan etenkin intellektiltään saati luovuudeltaan rajoittuneita ihmisiä. Jos taiteen tarkoitus on vain palvoa jotain ihmistä tai ideologiaa ei luovuudelle silloin ole riittävästi autonomiaa ja tilaa omien näkemysten muodostamista varten. Luova ihminen voi olla esimerkiksi kirjailija, tutkija, professori, taiteilija tai näyttelijä. Luova ihminen, joka pyrkii oman luovuutensa villitsemiseen ja jatkuvaan maailmankatsomuksen horisonttiin suuntautuvaan tarkkailuun on ihminen, joka tulee kehittymään koko ajan iästään riippumatta. Leikkisyys on luovuuteen liittyvä piirre, joka liittyy usein etenkin kielellä ja ideoilla leikkimiseen. Leikkisyys on siis etenkin sitä, että haastaa omat käsityksensä ja pystyy sen takia avoimeen vertailuun. Pikkuporvarit tavallisesti menettävät leikkisyytensä viimeistään täysi-ikäisiksi tultuaan. He alkavat myös jonkin pikkumielisen vertailun ja perusasenteensa suvaitsemattomuuden takia arvostelemaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole koko ajan tarvetta todistella kunnollisuuttaan ja ajamaan tiukkoja aitoja ihmisten ympärille. Olemisen vapaus on etenkin sitä, että voidaan käyttää vaihtelevia ja poikkeavia tapoja suuntautua tietoon, samalla kun olemisen valta vie ihmisiltä vapautta ja resilienssiä ja pyrkii antamaan heille määritelmiä oman kapea-alaisen arvojärjestelmänsä mukaisesti, joka ei kuitenkaan ole edes olemisen valtaa määrittelevän kommentaariaatin tietoisuudessa selkeänä, vaan he pyrkivät etenkin subjektivoimaan kaiken ja asettavan sellaisia premissejä, jonka mukaan objektiivisia arvoja ei voitaisi löytää mistään ihmisten keskuudesta. Monesti on niin, että etenkin suurkaupungeissa ihmisten välinen yhteisöhenki katoaa. Mielestäni se, ettei ole kiinteää käsitystä jaetusta henkisestä intimiteetistä, on sellainen yhteiskunta, missä ihmiset saavat keskittyä ilman haitantekoa omiin päämääriinsä eikä vain toisten ihmisten elämän seuraamiseen ja kommentointiin, ja voidaan sanoa näin, että etenkin kommentaariaatti on siis sellainen yhteisö, jonka osapuoli kommentoivat ihmiset määrittävät pintapuolisten periaatteiden kautta toisiin ihmisiin suhtautumista, jonka myötä he muodostavat tiedostamattaan kommentaariaatin, vaikka he eivät suoranaisesti osaa yhdistää omaa olemistaan tähän viitekehykseen, joka on todellista totuutta. Eli voidaan sanoa, että ihmisten kommentointi on etenkin olemisen vallan ja kommentaariaatin merkittävimmän arvojen vierautustavan alkuperä, se siis alkaa siitä, kun ihmiset eivät keskity olemisen vapauteensa, vaan he alkavat rajoittamaan omaa vapauttaan olemisen vallan kautta, jonka kommentaariaatti välittää heihin vaikutteellisuudella. Mummoni on hyvin kuvastanut pikkuporvarillista ja olemisen valtaan liittyvää asennettaan sanomalla ”kaikkiehan meijän pittää!”, joka on siis Heideggerin Das Manin kaltainen piirre, eli ei kaikki ja ei kukaan. Siinä tulee osiin olemisen vallan sattumanvaraisuus, koska mummoni kaltaiset ihmiset eivät tosiasiassa toimi kuin omien periaatteidensa kautta pyrkien levittämään mielipiteitään ja kritiikkejään muihin ihnmisiin, jotta heidän olemisen valtansa vähenisi. Mummoni on puritanisti, jonka mielestä kaupasta tulee ostaa halvimpia tuotteita eikä esimerkiksi sitä, minkä kaupasta haluaa ostaa. Banaalinen pahuus on siis olemisen vallan taustalla, jotka pyrkivät estämään liian suuriin mittoihin yltäviä keskustelujen rajoja. Olemisen vallan olemus on etenkin pintapuolisia käsityksiä, kansan syvistä riveistä nousemaa kurinpalautusta ja välinpitämättömyyttä. Eli reagoidaan asioihin sen mukaisesti, mikä tulee ensimmäisenä ennakkoluulona mieleen. Olemisen valta on etenkin suvaitsemattomuutta ja yksikanavaisuutta harkinnassa ja päättelyssä. Ihmiset eivät halua antaa muille ihmisille autonomiaa ja vapautta, ja sen takia he alkavat järjestelmään ennakkoluulojaan sellaiseen asti, että kaikkien on hyväksyttävä epävapaus kollektiivin epävapauden takia. Tästä tulee mieleen esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Kiinassa aikaansaadut maatalouden kollektivisointiin liityvät pyrkimykset. On luotava vertauskuva myös natsi-Saksan keskitysleirit, joissa ns. kapot, jotka olivat luottovankeja, olivat paljon julmempia ja raadempia kuin erinäiset vartijat ja sotilasväestö. Kapo pyrki aina viemään vankien käsitystä mahdollisesta vapaudesta, koska he eivät itsekään olleet vapaita. Luova ihminen on utelias ja avoin, sanotaan luovasta ihmisestä, että he ovat sellaisia, jotka seuraavat perhosta kallionjyrkänteelle. Vapaus on luovuuden edellytys. On kuitenkin niin, että luovien alojen ihmiset jotka pyrkivät kaveraamaan itsensä asemassa aiemmin olleita, rajoittuu silloin myös heidän luovan toimintansa ala. Mielestäni Danton käsitys taidemaailmasta olisi johtamassa taiteellisia yksilöitä pelkästään toistensa seurailuun ja näin ollen epäaitouteensa. Minä olen aina korostanut vapautta tärkeimpänä arvona, minkä jälkeen tulee etenkin yksilönvapaus. On monia taiteilijoita, jotka katsovat että he tekevät taidetta, vaikka tosiasiassa he vain matkivat toistensa töitä. Eräs ko. Kategoriaan kuuluva ihminen lukioajalta kertoi jossain haastattelussa, että hän tunsi kateutta kun koulussa opettaja kehui jonkin toisen oppilaan kirjoitusta. Voi harmi! Mikä merkitys tällaisen asian kertomisella on? Ei tiedä varmaan sitä itsekään. Samanmerkityksinen ja -tasoinen asia voisi olla, että koin kateutta, kun joku toinen ennätti ennen häntä opetella kuinka perä pyyhitään kakalla käymisen jälkeen. Derrida on sanonut, että Aristoteleestakin voidaan sanoa vain, että hän syntyi, ajatteli ja kuoli. Eli tämän tapauksessa syntyi, koki kateutta ja kuoli. Myös tämän viime vuonna kuolleen runopojan itsetunnolla on ollut monta mielipidettä minusta, vaikka en ole koskaan tätä tuntenut tai yleensäkään halunnut tuntea. Luovat ihmiset ovat vähemmän aggressiivisia kuin keskimääräiset ihmiset mutta etenkin keskimääräiset miehet. Luovuuden liitettä mielenterveyteen on tutkittu viime aikoina paljon ja esimerkiksi ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tutkimuksessa huomattiin, skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ahdistusta, masennusta, autismin kirjoja, itsemurha-alttiutta ja päihteiden väärinkäyttöä ilmeni monta kertaa suuremmalla tavalla luovilla aloilla työskentelevien ihmisten keskuudesssa. Minun suvussani ei nykyään ole tiettävästi yhtään toista autismin kirjon ihmistä, mutta mielialahäiriöitä on monella, ja jotkut näistä työskentelevät luovilla aloilla. On arvioitu, että luovan ihmisen todennäköisyys kuolla oman käden kautta on yli kaksinkertainen luovien ihmisten piirissä verrattuna keskimääräisiin ihmisiin verrattuna. Sylvia Plath, merkittävä kirjailija, josta olisi ollut pitkälle kirjailijanuralleen, teki nuorella iällä itsemurhan. Hän vuorasi lastensa huoneiden välit pyyhkeillä ja teki itsemurhan hengittämällä kaasua. Virginia Woolf laittoi kolttunsa taskuihin kiviä ja käveli jokeen. Itsemurhasta muistan etenkin Stalingrad-elokuvan kohtauksen, jossa upseeri työnsi pistoolin suuhunsa ja ampui aivonsa seinälle, koska ei enää jaksanut taistelun tuomaa stressiä ja tuskaa. Derridan mukaan kaikki Aristoteleen esimerkin mukaisesti toimivat huomaavat muun tiedon olevan pelkkää anekdoottia, ja näin ollen kaikki elämäkertakirjallisuus on vain merkityksellistä siinä mielessä, että siinä kerrotaan kyseenalaisessa totuusarvossa olevia satuja ja tarinoita. On mainittava edellisestä Aarno Karimon kirjoittama Kumpujen yöstä neliosainen kirja, joka oli pääasiassa fiktiota, mutta esimerkiksi AKS:n ja IKL:n oppijärjestykseen se kuului keksityistä jutuista huolimatta. Kyseinen teos löytyy minulta, ja sen viimeisen sivun julistus kehotti rakentamaan Suur-Suomen, jonka kansa olisi väkevää ja rajat kaukana idässä. Luovuus on siis leikkisyyttä ja leikkisyyttä etenkin totuuden, käsitteiden ja sanojen yhdistelyn ja ideoimisen muodossa. Eli miksi jotkut pitävät minua kehitysvammaisena, se johtuu nimenomaan siitä, miten minä lasken leikkiä ja yritän kysymyksillä joskus jonkinasteista Havocia. Lapsellisuudesta on joissain tapahtumissa mainittu, vaikka lapsellisuus ja leikkisyys ei itsessään kerro siitä, että tällainen ihminen olisi matalammalla tai vieraammalla tasolla. Minä pystyn itse valitsemaan sen miten ihmisiin suhtaudun, jota kykyä oikeilla kehitysvammaisilla ei ole. Olen myös huomannut sen, että epäsovinnainen tapa suhtautua esimerkiksi naisiin tai seurusteluun saa joskus ihmiset mutta etenkin naiset haukkumaan ja pilkkaamaan tällaista ihmistä. En tiedä, voiko heidän käsitystapansa olla niin rajoittunut, että he tekevät tällaisen arvion muulla kuin älykkyyden ja kognitiivisen kyvykkyyden perusteella. Luovan ihmisen leikkisyys ja se, että tällainen ihminen ottaa kaiken tapahtuvan opetus- ja oppimismielessä aiheuttaa joillekin käsityksen tyhmyydestä tai jälkeenjääneisyydestä. He ovat kuitenkin rajoittuneita ihmisiä ja varsin syvällä käsityksissään. Platonin Valtio on minun suosikkikirjani, vaikka esimerkiksi Platonin käsitys taiteista vastaa monesa mielessä jonkinlaista diktatuuria, koska hän katsoi taiteiden käyvän vain urhoollisuuden ja sotimisen ylistämiseksi. Käsittelen parhaillaan Aristoteleen Politiikkaa ja Nikomakhoksen etiikkaa, koska ne sisältyvät lähdeteoksina väikkäriin. Aristoteles laajensi käsityksensä metafysiikasta ja politiikasta jonkinlaiseen pluralismiin, samalla kun Platon korosti vain yhdenkaltaista ideaoppia. Isaiah Berlin kirjoitti kirjan Siilistä ja ketusta, jossa hänen vertauskuvansa vastasi siilen tapauksessa että tällaiset ajattelijat osasivat yhden ison asian, ja kettu monta eri asiaa samalla aikaa ja ei mahdollisesti samantasoisella intensiteetillä. Minua on haukuttu vammaiseksi lukiossa ja moneen kertaan yliopiston aikana. Morrissey on tullut tunnetuksi monitulkintaisten sanoituksiensa kautta ja voidaan sanoa hänen tuotantonsa olevan täysin päinvastaista esimerkiksi Platonin runouskäsitykseen, koska edellä mainittu on sisällyttänyt kappaleisiinsa itsesääliä ja pahojen asioiden harkitsemista. The Smiths on ollut aina suosikkiyhtyeeni ja tietysti Morrissey sen jälkeen kun bändin tiet erosivat. Tietyssä mielessä Aristoteles ajatteli binaarisuuksien olevan kielteistä yhteiskunnassa, ja hänen eettiset ideansa koostuvat kahdesta ääripäästä, joiden välillä keskellä on ydinhyve, minkä toteuttamiseen tulisi pyrkiä. Sosiaalinen ja emiotionaalinen puoleni on mahdollisesti kehittynyt suhteellisen myöhään, mutta sanoisin nykypäivänä, että minulla on hyvä ihmistuntemus ja myös kyky välittää empatiaa oikeanlaisissa tilanteissa. Monessa mielessä filosofian opiskelijoidenkin piirissä pelataan sosiaalisia dominanssipelejä, koska tällaiset ihmiset eivät pysty aitouteen eivätkä ole luovia, joka voisi olla nostamassa näitä ihmisiä nerouteen – se vaatii aina omaa panostusta ja preferenssiauotonomiaa. Sosiaalisten pelien ihmiset ovat itsensä vankeja, samalla kun luova ihminen voi nauttia olemisen vallasta, missä ne tarkoituksen mukaan pyrkivät mahdollisimman pitkälle ulottuvaan riippumattomuuteen. En tue SAK:ta ja mielestäni kommunitaristinen järjestelmä olisi paras, jossa korostettaisiin instituutioiden autonomiaa ja rauhan arvon välittämistä. Joku yksi instituutio tai ihmisten ryhmä ei voi asettua määräävään asenteeseen itseisriippuvaisia ja autonomisia instituutioita vastaan. Instituutiot siis olisivat jonkinlaisia pienoismaailmoja, jotka voisivat myös kehittyä itsenäisyyden myötä. Yhteiskuntakritiikin tulisi tuoda esiin perustavimpia arvotunteita ja suhtautumista olemisen valtaan. Koska ontokratia korostaa pelkästään omaa valtaansa tyhjyyden verukkeella, ja koska se ei pysty muuttamaan ihmisten asenteita, voidaan sanoa, että etenkin satiiri ja ironia paljastavat tällaisen poliitikon tai ryhmittymän pohjattomuuden, jonka myötä porkkana nostetaan kasvimaalta. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät rikkomaan instituutioiden rajat ja autonomian ja vallata yksi tai useamman instituution, jota se alkaa käyttämään siten, että vapauden määrä yhteiskunnassa laskee, ja yleensäkään ajattelulle ei anneta minkäänlaista tilaa ja mahdollisuutta funktioitua ja kehittyä. Instituutioiden vapauden menettämisen myötä myös yksilöt menettävät autonomiaansa ja vapauttaan. Olen aina ajatellut varsin samalla tavalla ja joku voisi mahdollisesti liittää näkemykseni anarkismiin, vaikka on sanottava, että en ainakaan suoranaisesti ole tarkoittanut tällaista oppisuuntaa. Tiedän tietysti Bukaninin, Kropotkinin ja Feyerabendin mm, Tässä mielessähän on sanottava, että koska en suosi sitä, että isommat firmat valtaisivat pienemmät, originellimmat ja kulmahenkiset liitteet, olisi yhteiskunnassa ohjata käyttämään etenkin lähiseudun palveluita. Luova osallistuminen on uusi käsite, jonka ovat kehittäneet etenkin Michele Micheletti ja Andrew S. McFarland. Siinä korostetaan innovatiivisuutta ryhmätoiminnassa joka voidaan mieltää poliittiseksi sen pyrkimysten takia. Luova osallistuminen on siis etenkin innovoimaa ryhmätoimintaa, vaikka esimerkkinä se miten Sisiliassa addiopizzo-hankkeen myötä tietyn alueen kaupat päättivät yhdessä olla maksamatta suojelurahaa mafialle, ja koska he kaikki olivat hankkeessa mukana, ei minkäänlaista seurausta tullut asiaan. On myös mainittu niin sanottu Boston Tea Party, jossa yhden laivan sisältö heitettiiin 1700-luvulla satama-altaaseen, koska Britannia veroitti lasteista aina paljon ja pitivät yllä suuria tullimaksuja. Yksi esimerkki on sekularisoituneita maahanmuuttajia opettaneella miehellä, joka kehitti näistä tunneista suuren merkin. On mainittava siitä, että koen ylpeyttä suvustani, vaikka se nykypäivänä on enemmänkin köyhtynyt sivistyssuku. Sanoisin, että suvussa on vieläkin musikaalisuutta ja taiteellisuutta. Myös mielenterveyden vaivat ovat tulleet samaa tiétä. Luovuus on suuri rikkaus, ja on varmaan niin, että tavalliset keskinkertaiset ja epäluovat ihmiset eivät pysty sitä huomaamaan ja arvostelevat näitä ihmisiä omien ennakkoluulojensa kautta. Yleensä luovuuden sanotaan olevan perinnöllistä, mutta on sanottava, että harrasteilla tätä piirrettää voidaan kasvattaa entistä enemmän. Taulujen maalaaminen ja kirjojen kirjoittaminenkin ovat aloja, jossa voi kehittyä vain toimimalla. Ei kukaan ole Hemingway ilman kirjoittamista. Mielisairaaloissa voi havaita sen että taideterapia on hyväksi ihmisille. Edesmennyt Rafael Wardi oli tuomassa taideterapiaa suomalaisiin mielisairaaloihin ja heidän tekemistään maalauksista ovat olleet myös näyttelyn aiheena Helsingissä. On sanottava, että jotkut näistä töistä vaikuttavat tosi pelottavilta ja hirveiltä, vaikka jälki siinä mielessä, että näillä ei ollut Ateneum-koulutusta, vaikuttaa monessa tapauksessa hyvinkin kehittyneeltä. On sanottava, että monessa työssä on kirkas värimaailma, jotenkin ekspressionismi tulee mieleen. Luovuus on tärkeä asia vaikka kuinka monessa työssä. Sanotaan, että etenkin uusien ideoiden luominen on luovuuden alaista todellisuutta Ja on sanottava, että vaikka kaikkien luovien filosofinen maailmankatsomus ei yllä korkeimmalle tasolle, on siinäkin jo jonkinlaista myönteistä, että pystyy käsitteellisten välineiden kautta ymmärtämään totuutta ja luovuutta. Kaikki toiminta alkaa vapaudesta ja se pyrkii myös koko ajan vapauteen, mahdolllisesti hienostuneemman käsitystavan kautta.

Kirje isälleni osa II

Kuten olen monasti sanonut, meillä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta keskustella toistemme kanssa. Kuten olen sanonut useasti aiemmin, minä näen ensimmäisenä peiliin katsoessa sinun piirteisiin. Muistutan enemmän sinua kuin mitä veljeni muistuttaa. Myös luonteessa on paljon samankaltaisuuksia, ja esimerkiksi äiti on useasti maininnut tämän. Meidän heikkouksemme ovat melankolia ja jurous, jotka kuitenkin antavat hyvin suuret mahdollisuudet harrastaa esimerkiksi luovuuteen perustuvaa työtä. Minussa on samanlaista juroutta kuin sinussa, ja sen takia olen pyrkinyt tästä piirteestä, koska se voi aiheuttaa huonoa asennetta suhteessa esimerkiksi oppimiseen. Kuitenkin olen puoliksi sinusta peräisin ja en missään nimessä kiellä mitään omien sukujesi yhteydessä. Olen katsonut tulleeni isovanhemmista eniten Arvi-ukkiin ja Salli-mummoon. Sinä olet omasta mielestäni tullut etenkin äitiisi, Kerttu-mummoon. Olen perinyt monia hyviä ominaisuuksia sinulta, enkä koe tarvetta niitä kieltää. Varmasti loogis-matemaattinen älynikin on tullut ainakin osaksi sinun kauttasi. Onhan kuitenkin myös ukin suvussa kaksi kuvataiteilijaa, jotka opiskelivat mm. Ateneumissa. Olen joskus kritisoinut sitä, ettet aina mielestäni ottanut vastaan kasvatuksessa tarvittavaa itsensä perustelevaa auktoriteettia. Se varmaan on johtunut ympäristön ja persoonan yhteysvaikutuksesta. Et ole vaan halunnut antaa esimerkkiä. Sen takia varmaan olen hakenut esimerkkiä etenkin Beckereiden keskuudesta ja yliopistossa filosofian opinnoista. Haluain puhdoistaa välimme, ja miettiä asioita uudelleen. Voisimme käydä uudestaan veneilemässä. Olet kova suuttumaan ja siinä ohessa emotionaalinenm vaikka itse olen pyrkinyt korostamaan elämässä rauhallista järjenkäyttöä. En usko, että olisit koskaan haistatellut Mikalle, kuten olet minun kohdallani tehnyt, - ja sitä en suoranaisesti en ole koskaan ymmärtänyt tai hyväksynyt. Meillä on kieltämättä ollut aina temperamenttia, jota olen filosofian opiskelun kautta pyrkinyt itsessäni vähentämään. Mielestäni emme ole koskaan keskustelleet mistään älyllisestä, et kerro asioistasi ja ajatuksista ja et sitä myöten niitä muuten itsekään kysele. Myös olen havainnut itsessäni äitisi äidin Kroeger-suvun piireitä. On mtielenkiintoista miten Salli-mummolla, Leo-ukilla ja äitisi äidillä on kaikilla suvuissaan etenkin saksalaista verta. Muistan vain mummon kertoneen, että etenkin hänen äitinsä tuli suvusta, josta voisi käyttää ilmaisua musta kuin palaneen talon korsteeni, mikä tietysti rajoittuu mustuudessaan vain viiksiin, partaan ja hiuksiin. Olen aina ollut tietoinen roolistasi maksajana isommissa hankkeissa, olethan kuitenkin tienannut aina enemmän äitiini verrattuna. Voi olla, että koska keskustelua ei olla aiemminkaan harrastettu, niin olisi se tarpeen. Toivon näin ulkomaille muuttavana, ja sinne jäävänä. Olen pahoillani kaikesta, johon olen ollut syynä.