Oman tien kulkijuudesta ja väitöskirjan aiheesta

Olen aina kulkenut omaa tietäni, eikä se vaadi suurempia selityksiä. Olen aina valinnut omat kiinnostuksen kohteeni ja mitä olen kulloinkin halunnut tehdä. Tämä tietysti on aina johtanut siihen, että etenkin jotkut ihmiset, jotka ovat tietoisia siitä, mitä heidän mukaansa tulisi tehdä ja arvostaa, ovat aina minua arvostelleet. Olen aina ollut jokseenkin herkkä ja altis ottamaan vastaan jonkinlaisia arvioita itsestäni. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin aina herkkä tulkitsemaan kaikenlaisten ihmisten arvioita itsestäni. Tämä tarkoittaa sitä kun olen altis niissä tilanteissa, jotka koen tärkeäksi itselleni. Siinä mielessä olen varmasti tunteeton siinä mielessä, etten ole kaikissa tilanteissa altis havaitsemaan ympäristöni tapahtumia, olen niin sanotusti immuuni monesti niissä. Haluaisin kuitenkin löytää itselleni kumppanin, sellaisen joka tasapainottaisi minua ja antaisi minulle mahdollisuuden olla oma itseni. Tässä mielessä en tietystikään tarkoita minkäänlaista olemista kuin Mister Bean. Haluaisin vain tulla ymmärretyksi omana itsenäni. En koskaan haluaisi vahtia ihmisiä, niin kuin minua on aina vahdittu. Haluaisin että ihmiset voisivat olla sellaisia kuin miten he haluavat itsensä esittää. Se että ihmiset eivät voi ilmentää itseään on asia, joka suuremmassa määrin aiheuttaa kaikki suuremmat ongelmat. Haluaisin ajaa asioita, jotka koen itselleni tärkeiksi. Minulla on halu ajaa omia asioitani. Olen varmasti sitä mieltä, että keväällä 2027 alan myös ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Olen varma siitä, että ihmiset myös haluaisivat minut päättävään asemaan. Seuraavaksi tehtävä suuri asia minulla on varmasti väitöskirja, aion todellakin sen saada seuraavaksi valmiiksi. Kuitenkin väitöskirjan aihe minulla ei ole vielä selvä, ensimmäinen proggis käsitteli absoluuttisen köyhyyden poistamista. Tulin sen suhteen myöhemmin ajatelleeksi, ettei sen poistamiseksi loppujen lopuksi voida kehittää makrotason yleistä suunnitelmaa. Monessa mielessä köyhyyteen voidaan puuttua vain paikallisten tasojen menetelmillä, jotka voivat poiketa suuresti huomioiden alueiden sosiokulttuuriset ominaisuudet, köyhyys ei siinä mielessä ole mikään yleinen ulkopuolelta tarkkailtava käsite, vaan se tarkoittaa etenkin ihmisten toimintaan ja ajatteluun liittyviä partikulaarisia piirteitä. Siinä mielessä myöskään suhteellinen köyhyys ei ole merkittävä asia, koska ainakaan silloin, kun siihen ei liity merkittäviä ihmisten elinmahdollisuuksiin liittyviä eroja, on se pelkästään kateuteen liittyvä asia. Ihmisillä on kuitenkin myös paljon muunlaisia tapoja erota toisistaan, eikä raha ole suinkaan sellainen tekijä, joka olisi näistä kaikkein tärkein. Kuitenkin väitöskirjani käsittelee soveltavaa etiikkaa, joka siis tarkoittaa teoreettisen ja normatiivisen etiikan soveltamista, eli siis käytäntöön panemista. Etiikan mukaan toimiminen siis tarkoittaa sitä, että toimitaan hyvän standardien mukaisesti, siinä mielessä se siis on välinpitämättömyyden vastaista, jonka mukaan esimerkiksi köyhyyden puolesta taisteleminen ei voi olla väärin ja turhaa. Olen miettinyt yleislaajuisesti, että haluaisin väitöskirjassani käsitellä etenkin talouden, etiikan ja sivistyksn välisten käsitteiden yhteensovittamista etenkin talousjärjestelmän toimivuuden kannalta. Siinä mielessä minä en voi hyväksyä kapitalismia siinä mielessä missä sitä toteutetaan ja miten sitä ymmärretään Yhdysvaltojen sisällä. Minun mielestäni kapitalismi sellaisessa maassa, jossa ei ole kehittynyttä kulttuuria ympärillä ei voi johtaa muuhun kuin yleiseen epäoikeudenmukaisuuteen ihmisten piirissä. Katson kuitenkin että kapitalismi on parhaimmassa muodossaan parempi järjestelmä kuin monesti suunnitelmatalouteen jollain tavalla perustuva sosialismi. Mielestäni pitäisi pohtia sellaista kapitalismia, joka ottaisi huomioon etenkin ihmisten koulutustason ja mahdollisuuden toimia yhteiskunnan sisällä oman ja muiden hyvinvoinnin eteen. Siinä mielessä haluaisin käyttää tässä yhteydessä etenkin käsitteitä hyvinvointigenealogia, hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointijono, jotka kaikki sisältyvät sellaiseen yhteiskunnan ja kapitalismin konseptioon, jossa ihmiset voivat itse edesauttaa omaa menestymistään, mutta jonka standardeilla kuitenkin pidetään huolta siitä, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on samanaikaisesti mahdollisuus pitää huolta omasta pärjäämisestään ja olemassaolostaan. Hyvinvointigenealogiassa olennaista on se, miten voidaan havaita ne lähteet, jotka ovat voineet tuottaa ihmiselle hyvinvointia omassa ympäristössään ja myös henkilökohtaisessa historiassaan. Hyvinvointiarkeologia on menetelmä, jonka kautta otetaan selvää genealogiaan liittyvistä piirteistä ja asioista. Hyvinvointijonolla taas tarkoitetaan sitä, millaiset asiat esiintyvät erilaisessa järjestyksessä ihmisen omissa käsityksissä omasta hyvinvoinnistaan. Siinä mielessä hyvinvointijonossa voi olla muunlaisiakin ja eri tavalla korostuvia asioita kuin pelkästään esimerkiksi vaikka ruuan saanti tai se, etteivät muut ihmiset tienaa huomattavasti enemmän kuin jokin tietty yksilö, vaikka nämä eivät esimerkiksi koskaan tapaisikaan toisiaan. Väitöskirjani tarkoitus on siis jossain mielessä kysyä myös sitä, mikä on kovan valuutan rooli ihmisten hyvinvoinnissa ja tässä mielessä mukaan voisi tuoda esimerkiksi vaihtoehtois- ja vastakulttuurien ja luovan osallistumisen näkökulmia. Luova osallistuminen tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja yhteiskunnalliseen tapaan nähdä asioita tuotetaan uudenlaisia ja luovia näkökulmia. Siinä mielessä on siis tarkoituksellista tavoittaa sen kaltaisia tapoja nähdä yhteiskunta, jotka voivat joissain tilanteissa liittyä yhteen ja tulla ajetuksi kollektiivisesti, vaikka onkin sanottava, että kollektiivisen toiminnan näkökulma ei ole tässä asiassa keskeisin tai edes tavoiteltavin asia. Talous tarkoittaa ihmisten välisistä vaihdon vuorovaikutuksista muotoutuvaa järjestelmää, jota tietty lainsäädäntö rajoittaa ja muotoilee. Perustavin vuorovaikutuksen muoto tässä järjestelmässä on ihmisen välinen kaupankäynti, joka tavallisesti perustuu rahaan. Siinä mielessä tulisi talouden lisäksi kritisoida ja tarkastella myös rahan tai valuutan, vuorovaikutuksen muodon osana käytettyä oleketta. Siinä mielessä on sanottu, ja nykypäivänä on tietysti esimerkiksi kaikenlaisten kryptovaluuttojen kautta käyttöön otettu erilaisia valuutan muotoja. Tulisi siis miettiä sen asian olevaisuutta, mitä siis käytetään talouden sisäisessä vuorovaikutuksessa. On selvää, ja esimerkiksi amerikkalaisessa järjestelmässä se tulee hyvin esiin, että kovan valuutan käsite ei aina suinkaan ole riittävää sanelemaan sitä, mikä on olennaista ja tärkeää ihmisten vaihdollisissa suhteissa. Tässä mielessä tulisi siis kehittää erilaisia käsitteitä, joiden avulla voitaisiin osallistua valuutan sisäisten ominaisuuksien tulkitsemiseen. Olen myös pohtinut aika yleisesti soveltavaa etiikkaa ja etenkin sen yhtä osalajia bioetiikkaa, joka siis sisältyy etenkin lääketieteen etiikkaan. Siinä mielessä esimerkiksi vaikka kantasolututkimuksen etiikka tai alkioiden kloonauksen etiikka ovat asioita, jotka liittyvät etenkin bioetiikkaan. Koen kuitenkin, että bioetiikkaa käsitellään nykyisin niin paljon ja sillä tavalla ettei siihen saa nykyään enää kovinkaan paljon yksilöllistä näkyvyyttä, niin muut soveltavan etiikan osa-alueet saattaisivat olla bioetiikan sijaan parempia korostettavia väitöskirjassani. Nimen omaan esimerkiksi valuutan käsitteen pohtiminen ja sen puolien erotteleminen voisi varmasti olla mielenkiintoineen piirre väitöskirjassa tutkittavaksi. Siinä mielessä aihe on ollut minulla pitkään esillä että olen jo vuosikausia pitänyt suunnitelmana valuutan käsitteen pohtimista Kokoomusta lähellä olevassa Libera-ajatushautomon lehdessä. Kun valuutan käsitteeseen saadaan uudenlaisia pohdinnan puolia, voitaisiin samalla tuoda aivan uudenlaisia ja uusia näkökantoja myös kapitalismin etiikkaan ja siihen millä tavalla kapitalismin toimintamuotojen tulee ottaa huomioon esimerkiksi sivistykseen liittyvät piirteet. Kuitenkin nykypäivänä on kaikenlaisten bitcoinien ja kryptovaluuttojen kautta kehitetty ei pelkästään valuutan näkötapojen vaan myös niiden käyttötapojen mukaisia järjestelmiä. Katson kuitenkin että valuutan käsitteellistämisen takia tulisi voida kehittää uudenlaisia käsitteellisiä välineitä perustavimman taloudellisen vuorovaikutuksen pohtimiseen. On varmasti niin, että rahan teoreettisen käsitteellistämisen lisäksi voitaisiin kehittää myös järjestelmiä sitä varten, että ainakin rahan käytännöllisessä ymmärtämisessä voitaisiin kehittyä. On kuitenkin sanottava, että rahankin suhteen olennaisempaa on se, mihin sitä käytetään, eikä se, kuinka paljon sitä on, ja juuri tämän rahan käsitteellistämisen suhteen voitaisiin kehittyä ja mielestäni tämä tapa nähdä raha on perustavin ja olennaisin tämän aiheen hahmottelemisessa. On siis olennaisempaa, esimerkiksi Peter Singerin mielessä, että köyhempi ihminen, joka antaa vähästään mutta suuremman prosentuaalisen osuuden, antaa enemmän kuin miljardööri, joka antaa suhteellisesti paljon vähemmän. Eli valuutan käsitteen yhteydessä tulisi myös ajatella etenkin hyväntekeväisyyttä eli pyyteetöntä ja tavoitteetonta antamista yleisen hyvän suhteen. Kovaan ja jakelemattomaan valuuttaan uskominen on etenkin monen kapitalismiin uskovan ihmisen tapa nähdä raha ja voidaan sanoa, että etenkin Yhdysvalloissa ja erottelemattomaan kapitalismiin uskovissa muissa maissa katsotaan että puhdas ja itse itsensä perusteleva valuutta on jakamaton peruste tietynlaisessa toiminnassa. On mielestäni naurettavaa, että yhteiskunta, joka on varsin korostunut kaikenlaisten asioiden eri puolten näkemisessä on jättänyt rahan ja valuutan käsitteen erottelematta tällä tavalla. Se on toki älyllisen vähälahjaisuuden yksi piirre ja dominion että voidaan joissain asioissa vetäytyä täysin pelkästään kovan valuutan perustelemaan tapaan nähdä asiat. Se on toki etenkin lahjattomuutta, ja on ihmeellistä, ettei tällä alueella ole tapahtunut suurempaa halua tutkia tätä käsitettä, joka on ehdottomasti hyvien monien asioiden pohjalla. Nimenomaan valuuttaa tulisi käsitteellistää todellakin etenkin käytännöllisen merkityksen ja käyttötavan mukaan. On aivan selvää, että rahalla on suurempaa merkitystä käyttötavan kuin sen suhteen, kuinka paljon tätä karkeasti määriteltävää asiaa ihmisen tilillä on. Pelkästään hyväntekeväisyys ei liity tähän asiaan, vaan myös kulttuuriset standardit ja etiikan ja sivistyksen kautta määriteltävät tavat joihin rahaa voidaan laittaa. Tietysti kompleksimmat tavat, joilla rahaa käytetään, tulisi ottaa tässä myös tarkemmin huomioon, koska talouden toimintatavat eivät tietysti pelkästään liity tapaan, jossa ihminen toimii pelkän raha-tavara-suhteen mukaisesti. On otettava huomioon myös markkinoiden mukaiset rahan sijoittamiset ja rahan tapa lisääntyä esimerkiksi kaikenlaisten rahastojen ja osakesijoitusten kautta. Toisaalta suhdannevaihtelut ovat asia, johon ei voida samalla tavalla puuttua kuin perustavimpiin transaktioihin. Kuitenkin on selvää, että markkinatalouteen tulisi voida vaikuttaa tavoilla, joihin sisältyy etenkin etiikka ja sivistys. On sanottava, että tällaiset asiat tulee konseptuaalistaa Suomen kaltaisissa nuorissa kulttuureissa, kun samaan aikaan vanhemmissa ja kehittyneemmissä kulttuureissa kuten vaikkapa Britanniassa ihmisten liittyminen vanhempaan kulttuuriin sisältää jo itsessään toimintatapoihin liittyvän sivistyksen ja etiikan. Tietysti on selvää, että Britannian rikkaimpiin ihmisiin sisältyy myös esimerkiksi alkuperältään venäläisiä oligarkkeja, joiden tavassa käsitteellistää omaa varallisuuttaan ei saata olla kulttuuriin liittyvä alkuperää, koska on mielestäni selvää, että venäläiseen kulttuuriin ei liity eurooppalainen tapa käsitteellistää rahaa ja varallisuutta yleensä. Samalla kun rahan alkuperää ja rahaa itsessään voidaan käsitteellistää ja se tulisi tehdä paljon nykyistä perustavammalla tasolla, niin myös rahan käyttökohteita voidaan käsitteellistää siinä mielessä, miten se kertoo kulttuurin kehittyneisyydestä ja sen liitteestä käsityksiin sivistyksestä ja käsityksiin etiikasta ja etenkin sen toteutumisesta käytännöllisellä tasolla. Ihmisten mieliin tulisi siis luoda uudenlaisia käsityksiä havaita raha ja etenkin se, mikä on eettistä rahan käytössä. Tässä mielessä, vaikka esimerkiksi omissa suvuissani on ollut pitkään rahaa ainakin suhteellisesti enemmän kuin useimmilla muolla ihmisillä, tulisi suuren kapitaalin valtaa tällä tavalla vähentää, ainakin jos se tarkoittaa rahan haltijan itsenäistä valtaa tyydyttää rahalla esimerkiksi omia itsenäisiä halujaan. Rahan sijoittamisella tulisi siis mielestäni olla jonkinlaiset yleiset ja yleiseen hyvään liittyvät standardit, vaikka en tosiaankaan ole minkäänlainen sosialisti ja siis näin ollen hyväksy sitä, että ihmisiltä otettaisiin heidän rahansa pois ja suunnattaisiin ne karkeasti sellaisiin kohteisiin, jotka vain yleisesti katsottaisiin hyväksi. On siis tehtävä erottelu sen suhteen, mihin raha käytetään ja miten sitä käytetään. Rahan käytön tapa voidaan siis erottaa siitä, mihin jotkut katsovat erityisesti rahaa tultavan käyttää. Siinä mielessä hyvinvointijonon käsite ei etenkään suvaitse sitä, että ihmisille annettaisiin sääntöjä sen suhteen mihin rahaa tulisi käyttää, vaan pikemminkin miljardöörienkin kontrolloimisen tulisi perustua etenkin jonkinlaiseen sivistyskäsityksen laajentumiseen. En siis katso, että ihmisiä voitaisiin poliisimaisesti pakottaa antamaan rahojaan kasvottomille kohteille jonkinlaisten poliisi tai ryöstäjäviranomaisten kautta. Johonkin tiettyyn asiaan sijoittaminen voidaan mielestäni hoitaa muullakin tavalla kuin että korostettaisiin jonkin tietyn asian tarvetta. Siinä mielessä tulisi luottaa siihen, että ihmiset sijoittaisivat rahaa etenkin sellaisiin kohteisiin, jotka he katsovat liittyvän itseensä. Esimerkiksi vaikka entisten koulujen määrärahojen kokoonsaaminen tulisi jossain tilanteessa olla mahdollista ainakin osittain entisten koulun oppilaiden yksityisten rahoitusten kautta. Eli mielestäni yhteiskunnassa tulisi laajentaa käsityksiä rahan käyttämisestä, kuten sanottua, se on tärkeämpää kuin se, paljonko rahaa on. Siinä mielessä yksittäisten ihmisten lahjoituksia erilaisille kohteille tulisi arvostaa etenkin sen suhteen kuinka suuren prosentuaalisen osuuden he lahjoittavat omista käytettävissä olevista varoistaan. Siinä mielessä esimerkriksi prosentuaalisen osuuden kautta määrittämistä voitaisiin käyttää yhtenä tapana varallisuuden ja rahan hahmottamisessa. Peter Singer on käsitellyt näitä asioita ja käsiteellistänyt saman kaltaisia asioita, kuin mitä itse olen kirjoittanut ylle. Hänen mukaisesti, ihmisen tulisi voida nykyaikaisessa yhteiskunnassa olla haluamansa mukaan joko köyhä tai rikas, eikä sen mukaan tulisi tehdä sellaisia arviointeja ja arvosteluja, jotka vieläkin ovat universaalisesti yleisiä etenkin pinnallisten ihmisten keskuudessa. Lisäksi Singer on ksäitellyt sitä, kuinka paljon kenenkin tulisi pyyteettömästi antaa rahojaan esimerkiksi hyväntekeväisyyteen ja miten siinä suhteessa miljonäärin tai miljardöörin tulisi antaa. Siinä mielessä tämä proggis sisältyy kaikista soveltavista tai käytännöllisistä eetikoista etenkin Peter Singeriin. Minulla on useita hänen kirjojaan, ja täytyy toivoa, että hän jaksaisi vielä suhteellisesti korkeasta iästään ja Princetonista eläkkeelle jäämisestään huolimatta keskittyä uusien ja uudenlaisia näkökulmia sisältävien julkaisujen esiintuomiseen. Valuutan ja rahan käsitteiden käytännöllistämiseen ja suhteellistamiseen liittyy tietysti monia asioita, joita voidaan varmasti alussa käsitteellistää etenkin rahan käytön tapojen suhteen. Pääasiallisin pyrkimys siinä on kuitenkin varmasti se, etteivät ihmiset ja talousjärjestelmät enää tekisi arvioita ihmisistä tai yhtiöistä tai tahoista sen suhteen kuinka paljon puhdasta ja karkeaa valuuttaa näiden takana on. Siinä mielessä pyrkimyksenä, vaikka se mielestäni alkaa etenkin älyllisestä tavasta nähdä asiat, on se, että rahan käsitteen suhteellistamisen kautta puretaan yhteiskunnista kehittymättömiä ja kyseenalaistamattomia tapoja nähdä asiat, niiden alkuperä ja niiden toiminnan mahdollisuudet. Varrmasti minun on asian edistämisen suhteen vielä luettava paljon lähdenteoksia, mutta muussa mielessä voin selkeästi jo esimerkiksi mainittujen asioiden kautta huomata sen, millaisia asioita haluan tutkia. Varmasti minulla on jo soveltavan eetikon tapa nähdä erilaisia ongelmia, mutta mielestäni tapa nähdä esimerkiksi rahan ja valuutan käsitteet ovat tulleet minulle etenkin tavastani kyseenalaistaa asioita, joita ei esimerkiksi yhteiskuntien sisällä ole aiemmin kyseenalaistettu ja tuotu älyllisen käsitteellistämisen piiriin. Monessa mielessä, vaikka ne joidenkin mielestä ovat liian uskonnon piiriin liittyviä käsitteitä ja tapoja havainnollistaa, on esimerkiksi pyyteellisen ja pyyteettömän antamisen ja sijoittamisen käsitteet sellaisia, joita voidaan jossain mielessä käyttää rahan käsitteellistämisen ja käsitteellisen erottelun suhteen. Kuitenkin on varmaan niin, että jos ihminen etenee liian pitkälle pyyteettömyydessä, niin hän voi joskus huomata sen, että täydellisessä kielteettömyydessä eteneminen ei joskus anna ihmiselle itselleen tarpeeksi omaa tilaa. Siinä mielessä voidaan sanoa, että esimerkiksi munkkien tai nunnien tai alkukristittyjen etiikka ei nykypäivän tietoisuudessa voi välttämättä koskettaa ihmisten suurta enemmistöä, vaikka voidaan mielestäni varsin hyvin sanoa, etteikö niiden antamaa kuvaa eettisyydestä ja etiikan mukaan toimisesta voitaisi jossain mielessä yhdistää yhteisöihin ja yhteiskuntiin, joissa joskus halutaan toimia myös pyyteettömästi ja ilman oman minän hyvään liittyvää korostamista. Siinäkin mielessä pitäisi mielestäni jollain tavalla fuusioida pyyteettömyyden ja pyyteellisyyden käsitteet, koska tällaisten dikotomisten erojen korostaminen on mielestäni sellaista etiikkaa, jota ei voida esimerkiksi soveltavan tai käytännöllisen etiikan sisällä hyväksyä. On varmasti niin, että etiikassakin voitaisiin tuomitsemisen ja kieltämisen sijaan kehittyä etenkin siinä, miten ihmisiä ohjattaisiin toimimaan oikein ja ottamaan huomioon etiikan ja sivistyksen käsitteiden mukaan tulevat asiat. On siis todellakin niin, että ihmisiä tulisi enemmän etenkin ohjata ja ohjeistaa toimimaan tavalla, joka on eettisesti validista niin pitkälle kuin tämä näkökulma voidaan tiettyjen asioiden suhteen ottaa huomioon. Siinä mielessä en todellakaan voi hyväksyä sosialismia, koska se on etenkin ryöstöjärjestelemä, jossa ihmisiltä otetaan heidän rahansa ja useimmissa tapauksissa he eivät voi myöskään sene jälkeen päättää sitä mihin heiltä otetut rahat sijoitetaan. Siinä mielessä voidaan ajatella myös jonkinlaisen hyvinvointipolun käsitettä, joka tarkoittaa siis rahaa hallitsevan ihmisen omaa taustaa, joka antaa hänelle halun ja tietoisuuden siitä, mihin hän itse omasta halustaan haluaa mahdollisesti sijoittaa omia rahojaan. Lahjoitusten antamista ja hyväntekeväisyyttä tulisi siis harrastaa yhteiskunnassa nykyistä enemmän, ja esimerkiksi kouluissa voitaisiin pohtia esimerkiksi hyväntekeväisyyden etiikkaa omassa joko filosofisen etiikan tai arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin oppiaineen kurssissa. Tulisi siis säilyttämisen ja säästämisen sijaan korostaa etenkin antamista ja antamisen tapahtuman realisoitumisen todellisuutta. Ihmisille tulisi mahdollistaa asioiden tekeminen ja kokeminen riippumatta siitä, kuinka paljon varakkaampi ihminen on toisiin ihmisiin verrattuna. Tässä yhteydessä sama voidaan sanoa vaikka ulkonäöstä tai fyysisestä voimakkuudesta. On siis selvää, että kapitalismi tarjoaa nykyään ihmisille suuremman vapauden ja mahdollisuuden tehdä asioita kuin sosialismi, koska vapaa markkinatalous mahdollistaa myös köyhempien ihmisten halun tehdä ja kokea asioita. Rahaa tulisi tutkia etenkin käytön ja käyttöarvon kautta.

Käsikirjoitus elokuvakohtaukseen

 

Luola, päivä, vaikka on pimeää

Tuomitsija kysyy, hahmot pysyvät tunnistamattomina

-Miksi sinä et pysty tunnistamaan tätä yhtenäistä tapaa jolla suhtautua toisiin kuin kunnon ihminen?

Kysytty vastaa:

-Minä en vain koe samalla tavalla, onko se sitten niin kovin väärin?

Tuomitsija jatkaa:

-Sinun tulisi tajuta, etteivät nämä asiat ole vain jotain merkkejä. Ne ovat korkeammalta taholta!

Kysytty vastaa:

-Mitä se sitten oikein tarkoittaa? Onko se sitä niin kutsuttua inkvisiota?

Tuomitsija:

-Sinun on ymmärrettävä, että nämä asiat ovat korkeampaa totuutta, ja yleinen tuomio myös asettaa pikku ihmisen, kuten myös sinun arvosi. Jotkut periaatteet ovat toisia korkeampia!

Kysytty jatkaa, vähän hätkähtyneenä:

-Minä en ole koskaan pystynyt näitä asioita ymmärtämään. Kaikki ympärillä ovat vain kommentoineet, ja en ole koskaan pystynyt olemaan aidosti itseni kanssa.

Tuomitsija, pyrkien teroittamaan käsityksiään uhriinsa:

Jos et osaa olla tavalla kuin pitää olla, et voi vaatia mitään myöskään ympäröivältä yhteiskunnalta. Ihminen tekee itse itsestään uhrin tai muuten käyttäytyy niin kuin pitää ja on oikein olla!

Inkvisition kohde jatkaa:

Minä olen jo pitkän aikaa kokeneeni muuttuneeni, mutta ympäröivät ihmiset kommentoivat vain sitä, mikä heidän mielestään minusta puuttuu etenkin heihin itseensä verrattuna.

Tuomitsija, kiivastuu ja osoittaa:

Mikä erilainen sinä kuvittelet olevasi? Kuvitteletko olevasi kuningas tai jotenkin muuten ylevämpää rotua ja ihmislajia. Sinun on oltava niin kuin muutkin ovat!

Inkvisition kohde, kokee olonsa lohduttomaksi

Te ette vain näköjään ymmärrä että minä olen muuttunut. En enää ole samanlainen ihminen kuin aiemmin teidän oman harhaanjohtamisenne seurauksista aiheutuneena.

Tuomitsija ei edelleenkään osoita suurempaa ymmärrystä ruhjotulle:

Mikä sinä sitten koet oikein olevasi? Käsittääkseni sinulta löytyy munukset ja muut tekijät? Etkö voi vain olla kuten mies!?

Inkvisition kohde jatkaa, murtuneena

Mutta minun käsitykseni ovat muuttuneet. Koen tulleeni miltei aivan täysin uudenlaiseksi ihmiseksi! En esimerkiksi nykyään ajattele miesten olevan naisia parempia, molemmissa sukupuolissa piilee samanlainen ymmärtämättömyys toisiaan kohtaan! Olen mielestäni tullut paremmaksi ja myös etenkin paremmaksi mieheksi!

Tuomitsija vain lujittaa saapastaan onnettoman kasvoilla

Koetko sitten olevasi joku akka, jonka on koko ajan nyyhkittävä tämän maailman perustavimpia lakeja, joita sinä et tunnu todellakaan kunnolla ymmärtävän. Haluatko olla kuin akka ja pakista akkojen heikkouksista ja heikkouksilla!?

Inkvisition kohde tuntee itsensä konspiratiiviseksi:

Koen itseni siksi mulkkusillaan metsästä juosseeksi munkiksi. Te haluatte viedä minulta kaiken, vaikka ette anna kuitenkaan mitään tilalle. Onko minun pyydeltävä anteeksi kohonnutta mielialaani, rohkeuttani ja halua ymmärtää asioita totaalisesti ja perustavalla tasolla!?

Tuomitsija pyrkii johdattelemaan ja muuttuu melkein lempeäksi

Oletko sinä sitten todella muuttunut naiseksi, ettet enää pysty sanomaan mitä on on oltava silloin kun ollaan todellisia miehiä, niin kuin me olemme näin? Olet siis alkanut pitämään pojista, no onpa lisää tottya meille todellisille miehille, eiväthän tuollaiset saa mitään ja mistään!

Vastaaja kokee olevansa alistettu ja nöyryytetty

Kyllä minä voin kokea olevani mies, vaikka ymmärtäisinkin tätä elämän piiriä vähän laajemmin kuin miten tuomitsijan kaltaiset ihmiset väittävät tätä elämän ongelmaa arvostavansa! Kyllä minullakin on oikeuksia omiin näkemyksiini. Ja kaikki ei kuitenkaan sukupuolisuudessa liity vain niihin asioihin, joita heilutellaan joskus ja monesti toistuvasti ihmisten silmien edessä!

Inkvisiittori ei vain voi ymmärtää ja myöntää myös sen.

Minun on vaikeaa sinua ymmärtää, ehkä sen takia että me todelliset miehet saamme käsitykset olemisen tavoista aina ympäriltämme, ei meidän tarvitse tosiaankaan ruveta minkäänlaisiksi sielun paimeniksi ja vielä vähemmän kuunnella niitä, jotka väittävät tosi asiassa olevan jonkinlaisia syvemmän tunteellisen ja älyllisen ymmärtämisen periaatteita, joita ei kunnon mies saisi vain aistimalla ympärillä tapahtuvia asioita ja sitä miten muut ihmiset ympärillä käyttäytyvät ja pitävät samalla tärkeänä ja oikeana.

Vastaaja ei vain lannistu, hän kokee olevansa entistä enemmän oikeassa:

Minä olen muuttunut ja kaikkea tätä ympärillä olevat eivät vain ole huomanneet, ja minua on entistä enemmän ajettu nurkkaan. Kaikki vain kommentoivat mitä teen väärin ja minkä takia olen muita huonompi. Mielestäni ihmisen kokonaisvaltainen muutos tulisi panna merkille ja antaa sille tarvittaessa arvostusta.

Inkvisiittori lähestyy miltei ensi kerran piinaamansa ymmärtämistä

Sinun mummosi tekee oikein, kun sensuroi runojasi ja ohjailee täysin fiktiivisen tekstin kohtia, joissa ei ole porvarillisen moraalin mukaista juonnetta. Kaikki mikä ei ole hyvää pikkuporvarillisessa mielessä ei voi tulla missään esitetyksi. Kaiken on oltava tavallisten standardien mukaan toimimista. Mitään sellaista mitä ei voi tavallisesti hyväksyttävää ei voida myös näyttää eikä sellaista kuvitella tapahtuvaksi. No nyt. Onkohan tämä kuitenkin jonkinlainen ristiriita, jonka vankina ilmeisesti minunkin täytyy joskus olla? Mummosi edustaa kuitenkin sinulle oikeita arvoja ja tuomitsee sinut vain sen takia, koska et osaa olla sellainen kuin tulisi. Muista se, nimetön!

Vastaaja, joka on nyt paljastunut mummonsa kautta Nimettömäksi, yrittää vielä ilmaista itseään, mutta kokee samalla tulleensa tavanomaisten ihmisten ymmärtämisen ehdottomille rajamaille:

Mitä minä voin teille sanoa, kun te ette anna minulle edes oikeutta omaan nimeeni? Minä olen muuttunut ja se on tässä ainoastaan yksi pikku ongelma!

Saateteksti:

Olen kokenut muuttuneeni paljon ihmisenä ja maailmankatsomukseni laajentuneen paljon etenkin viime vuosina. Siitä huolimatta minun motiivini ja haluni nähdä asiat tavallani on saanut paljon kritiikkiä ja mielestäni kohtuutontakin arvostelua. Olen siinä mielessä perinyt monessa mielessä Kafkan tavan havainnoida ympäristöä ja sen tapahtumia, ja olen tullut ajatelleeksi sitä, että monissa tapauksissa meille annetut arviot tulevat sanattomista ja kasvottomista lähteistä. Monessa mielessä ihmisen itsekritiikin ja -ruoskinnan alkukohta on vain tulkintaa sellaisesta tuomitsemisesta, jolla ei todellisuudessa ole paikkaa ihmisen lähitodellisuudessa. Olemme kriittisiä itseämme kohtaan silloin kun vertailemme itseämme toisiimme ja vertailemme toistemme saavutuksia ja meriittejä. Monet kuitenkin arvostelevat toisiaan noilla perusteilla ja jotkut vielä ylenevät ylvästelemään ansioillaan vertaamalla niitä toisiin, vaikka varsinaista samojen standardien vertailukohtaa ei olisi.

Lyhytelokuvakäsikirjoitus kolmessa kohtauksessa

Runoutta on vain siellä missä sen antaa halusta olla    

1. kohtaus: Runoilijan kasvatus Isä katselee poikaa ja yrittää jotenkin käsittää mistä tällä on nyt jotain päällä 

 Isä: Katsos poikani, kirjoittamisella et tule mitään saavuttamaan. Etenkään palkalla ei tällaisia vaivaisia ole liiemmin ansioitu. Kirjoittaminen on epätoivottavaa ja epäkunniallista. Sellaisen paskakaivon kaivelemisesta et tule saamaan muuta kuin huonon maineen ja se on porvarillisessa yhteiskunnassa epätoivottavaa. Haluathan olla kuin kunnon miehet olevat? 

 Runoilijan alku ei uskalla kuitenkaan vastustaa isäänsä, onhan tämä hänelle jonkinlainen miehen malli ehkä hänen kehittymättömyytensä ja viattomuutensa takia. 

 Runoilijan alku: Mutta etkö isä katso, että kirjoittamalla voisi tavoitella asioita, joilla on merkitystä. Eikö kirjoittamisella voi kuitenkin sanoa paljon ja sitä kautta oppia koko ajan enemmän sellaisesta, jolla on todella merkitystä ja johon koko ympäröivä maailma perustuu? Minä voisin mielestäni sanoa tämän meidän ohjantahäiriön takia sitä kautta jotain jolla voisi olla aika perustavaakin merkitystä! 

 Isä hymähtää lempeästi ja alkaa kuitenkin vaivoin selittämään asiaa pojalleen, joka ei taida vain järkeä ymmärtää: 

 Isä: Voit tietysti kertoa asioita, jotka ovat tosia. Mutta runoiluun sinun ei kannata yltyä, koska siitä ei hyvää seuraa. Olet kai itse nähnyt, miten kaikenlaisille Juiceille ja Pellonpäille on käynyt. Jos yllyt nyt runoiluun, sinä et tule viettämään kuusikymmenpäiviäsi tämän maailman pinnalla! Ja mitä sitten on näiden skribenttien todellisuudentajun kanssa! Mellerikin oli kuin toisessa maailmassa jo miltei neljäkymppisestä alkaen. Myöskään uskoa sinun ei tule koskaan ylikatsoman. Me olemme kuitenkin uskonnollisesta perheestä, mitä kuvittelisit mummosi sanovan, jos alkaisit toimia kaunomielisesti ja etenkin ilmaista itseäsi tuohon tapaan? Ei se sinun suosikkisi Morrisonkaan elänyt edes

 kolmekymmenpäiviään näkemään! Haluatko todella jatkaa tuollaista epävakaata ja kunniatonta uraa?

 Nuoren poeetin rinnassa olevaa paloa ei voida kuitenkaan näilläkään isän sanoilla vaientaa, ja hän jatkaa rauhallisesti oman syömmensä purkamista: 

 Runoilija: Mutta eikö sittenkin ole niin, että ne joilla on eniten sanottavaa, myös monesti mahdollisuuksien mukaan tulevat myös ääntään saavan kuulumaan, sellaisillekin jotka eivät olisi aiemmin tällaisia ajatuksia ajatelleet, ja edes koskaan tulleet käsittämään sellaisia asioita tärkeäksi, jota voi tehdä runouden ja kirjallisuuden luomisella? Eikö kuitenkin kaunomielinen ihminen saa ilmaista itseään tavalla, joka voidaan kokea oikeaksi, ja josta voi koitua hyötyä myös monille muille ihmisille? Eikö runoudessa ole kuitenkin jonkinlaista potentiaalia koko maailman kannalta. Jotkut sanovat, että maailma purkautuu omissa runoilijoissaan, joiden sanat koskettavat koko maailmaa ja asioita, joita maailma haluaa näiden harvinaisten ihmisten kautta saada sanotuksi. Etkö isä usko yhtään edes siihen, eikö minullakin voisi olla mahdollisuus valita se itse, missä haluaa tulla kuulluksi? 

Isä tuhahtaa vähän pettyneenä poikaansa, koska tämä pakisee edelleenkin aiheettomuuksia, mutta muutaman runokirjan lukeneena rohkaistuu kuitenkin rohkaisemaan tätä vähän: 

 Isä: Poikani, runoileminen ei vain ole kunniallista. Kuitenkin olen minäkin Goetheni lukenut ja nähnyt sen kauhean tragedian kun Tohtori Faust myi sielunsa paholaiselle saadakseen tältä pääsyn kaikkein perustavimpaan totuuteen. Hänhän menetti naisensakin siinä yhteydessä! On turhaa toivoa kuuta taivaalta vain sen takia, kun nuoruuden tunnon takia sielussa vähän sykkiikin! Sinun on tasattava itsesi ja katsottava sitä, mikä on kunniallista ja Jumalan totuuden mukaista. Et kai sinä kuitenkaan jo ateistiksi ole tullut? Kysy asiaa mummoltasi, niin hän kertoo sinulle säännöt siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei missään nimessä saa! Ukkisi oli enemmän sinun kaltaisesi, hänellä oli samanlainen streak of freedom kuin sinulla, olihan hän kuitenkin puoliksi jenkki ja sen kannalta lauhaa väkeä. EI hänkään vapaudessaan kuitenkaan rohkaistunut raapustelemaan kaikenlaista epäilyttävää ja epätarvittua. Hän oli kuitenkin ihminen, joka lopulta pääsi rauhaan itsensä kanssa, vaikka perikin sukunimensä äidiltään ja oli siis miltei äpärän veroinen epätoivottavuus. 

 Poika ei haluaisi vieläkään tottua isänsä totuutteluun. Hän haluaisi olla kuin Goethe ja Schiller aivan kuin Sturm und Drang-periodin ylpeä perillinen. Hänen sydämmessään ja mielessään todella kuohui! Hän halusi vielä kysyä runoilijan virasta ammattina: 

 Minä en tiedä, mitä voisin arvosteluusi sanoa, on minulla kuitenkin niin syvä tunto päässäni ja rinnassani, että minun täytyy pystyä voida etsimään ajatuksia, joita tuoda esiin ja ja joita saada vähitellen merkitykselliseksi oman ympäristöni ja oman mielenterveyteni ehjyyden kannalta. 

 Isä ei jaksaisi enää sanoa pojalleen mitään, mutta päättää kuitenkin keskustelun ylpeähköllä tavalla kolahtaen: 

 Muista poika: etenkään sinun ei tule ajaa minun nimeäni lokaan. Muista se lujasti ja vakaasti. 

 2. Kohtaus: Runoilijan kasvu 

 Runoilija istuu kotonaan muusansa ja ystävänsä kanssa. Rattoinen jutustelu kaikesta olennaisesta kattaa koko asunnon kuulokentän ja myös lähiasuntojen ihmiset kuulevat sen, kuinka tämä sanataiteilija kattaa koko asuntonsa kuulovolyymin omilla ajatuksillaan ihmisistä ja maailmasta. Miehellä on ollut tapa ajatella omasta muusastaan taiteiden synnyttäjäsisarena, mutta kuitenkin tullut joskus myös ajatelleeksi, ettei hänenkään järjenjuoksunsa saata olla kaikkein arvokkainta ja avoimesti totuuden kertovaa. Sen takia hän on nytkin pyytänyt ystävänsä mukaan. Tämä on opiskellut kulttuurihistoriaa yliopistossa, samalla kun runoilija on itse palvellut runottaria kirjallisuuden ja runotaiteen opiskelemisella. Kuitenkin samalla kun runoilija on itse pitänyt itseään kirjailijankutsumuksen leimaamana kuumeisena skribenttinä jo pikkulapsesta alkaen, suhtautuvat muusa ja kaveri häneen vieläkin, kuin tämä tarvitsisi ensimmäisiä koskaan saamiaan kehuja omista kirjoituksistaan: sinä olet tosi hyvä kirjoittaja, jatka vain tuolla linjalla! Ikään kuin runoilija ei olisi tätä aiemmin tiennyt. Mutta mikä sitten teki kirjoittajan kehityksestä sellaisen, joka voisi häntä parhaimmin palvella, keskustelu alkoi juoksemaan tästä yksinkertaisesta alkukohdasta, ja runoilija itse loi sille syvimmin välkehtivät akordit. 

 Runoilija: Minun mielestäni runoilijuuteen kuuluu etenkin uskollisuus omalle itselle ja omalle äänelle. On sanottava sellaisia asioita, joilla todella on merkitystä ja tasan tarkkaan siinä muodossa kuin miten oma mieli tuo näitä asioita esiin. On siis oltava etenkin uskollinen itselle, ja kun epäporvarillinen ihminen sen käsittää, ei ilmaisulle voi olla minkäänlaisia, etenkään moraalisia filttereitä, vaan kaikki on laskettava ulos siinä muodossa missä ne tulevat. Vaikka en ole mikään naturalisti, niin voidaan sanoa, että omaa kakkaansakin häpeilevät pikkunaiset eivät uskalla tuoda tuollaista ulos myöskään toisesta päästään, vaikka se kuitenkin sieltä tulee aika lailla analogisessa suhteessa näidenkin asioiden kannalta!

 Kulttuurihistorioitsija: Varmaan ajattelet minun näkemykseni liittyvän ennemmin runoilun historiaan. Varmaan ajattelet minun ajattelevan runoilijasta etenkin jonkinlaista Goethen ja Schellingin välistä tyyppiä. Ei siihenkään aikaan epäporvarillisuudesta huolimatta uskottu kertoa sellaisia asioita, joiden ulostuleminen vaikutti herraskaisteen säätyrouvien mielestä kuin pyllystä tulleelta pierulta! 

 Muusa oli selkeästi jo pahoittanut mielensä runoilijansa sanoista, vaikka hän toistuvasti toisti hänelle ettei hän pahoittanut koskaan mieltään tämän rankemmistakaan analyyseista, hän otti puheenvuoron:

 Muusa: Mutta oletko ajatellut asian selkeästi? Haluaako joku ihminen haistella pieruntuoksuista ilmaa ja tarvitaanko siihen todella runoilijaa. Eikö sama paskan haju voisi tulla alueelle vaikka minkälaisen duunarin tuottamana? 

 Runoilija nakkelee niskojaan naisen tietämättömyydelle, mutta päättää kuitenkin vastata hänen pointtiinsa. 

 Runoilija: Kyllä minun mielestäni voidaan sanoa, että akateeminen ja runotaiteista virittynyt pierun haju on todellakin kaikenlaista kaalia sisäänsä ahtaneen ahtaajan pierua parempi. Ainakin se herättää ajatuksia ja kritiikkiä hieman erilaisissa yhteyksissä. Loppujen lopuksi oleminen kateellinen toisten tekstien hyvistä arvosteluista on kuin olisi kateellinen siitä, kun joku samalla luokalla ala-asteella oleva poika olisi kateellinen siitä, kun joku lapsi on ennen häntä oppinut pyyhkimään peränsä vessapaperilla. Selkeä analogia näiden asioiden välillä on, ja joskus voidaan sanoa runoilijankin oleskelevan nimenomaisesti tuon käsitteen alueella! 

 Muusa kokee itsensä loukatuksi, mutta koettaa kuitenkin vielä kysellä lisää. 

 Muusa: Eikö kuitenkin tulisi pitää nämä kakkajutut kauempana varsinaisesta runotaiteesta? Onhan kuitenkin arvostettavampaa puhua alhoista ja mielenjohtumista kuin varsinaisista vessahommista. Vaikka tiedän tietysti tämänkin tulevan sinulta vain oman mielenhurjuutesi takia. Todellakaan ainakaan porvarillisen moraalin mukainen ajattelija sinä et ole! Olisiko kuitenkin pidettävä tämän runouden spektri vähän pienemmällä alueella, eihän se kuitenkaan ole samalla tasolla kaikkien, vaikka sitten ruumiin toimintojen kanssa? Onko vain sanottava, jos sinä saisit päättää, että runous on vain ruisleipää ja räsymattoa, kuten Juice sanoi? Eikö se kuitenkin ole paremminkin samppanjaa ja ostereita, etenkin?

 Kulttuurihistorioitsija haluaa ottaa kantaa, vaikka hänen ajatuksensa eivät ole runoilijan mukaan oikealla tasolla: 

 Kulttuurihistorioitsija: Mielestäni genret ovat tärkeitä runoudessa! Sinun on vain löydettävä oma genresi ja sen jälkeen pysyttävä uskollisesti ja ahkeraan sen alueella. Ethän sinä samanaikaisesti voi olla beatnikki ja toisaalta kirjoittaa kuin Apollinaire Alcool'sissa. Vai voitko sinä mielestäsi tehdä kaikkea samanaikaisesti. Mielestäni ihmisen on pysyttävä siinä mikä hänelle omimmin sopii eikä huuhailtava kaikkialla tekemässä kaikenlaista ja pyrkimällä pyrittävä ja ehdittävä kaikkeen samanaikaisesti. Ymmärrän kyllä, että oma taustani kulttuurihistoriassa ja kun en tosiaankaan ole koskaan ollut mikään omaperäinen kirjailija, voi rajoittaa omaa näkemystäni, etenkin kun sinä olet aina ollut sellainen vapaa kaunoluonne, joka on ollut samanaikaisesti monessa paikassa tekemässä monenmoisia ja monentasoisia asioita. 

 Runoilija huohahtaa, ja kertoo kuitenkin oman mielipiteensä, vaikka lyhyt se onkin: 

 Runoilija: Ehkä on tosiaan niin. Kyllä minä koen voivani olla samanaikaisesti monessa paikassa kertomassa monenlaisia asioita! Sen takia minua pidetään monipuolisena, koska olen aina pystynyt tekemään monenlaisia asioita samaan aikaan. Kyllä minä tulen lopulta voittamaan! In hoc signo vinces (ja samalla näyttää keskisormeaan...) 

 3. Kohtaus: Runoilija: 

 Runoilija on yksin kotonaan kirjoittamassa ja miettii metatasolla omien ajatustensa alkuperää ja mistä hän haluaa todellakin seuraavaksi avoimesti ja vuotamalla kirjoittaa. 

 Runoilija: Toivoton taistelu taivaan valtoja vastaan on varmaan kaiken perimmäisen pohdinnan ja striving alkuperä, siinä vain oman Nimrodinsa voi taistella näitä taivaan valtoja vastaan oman pelastuksensa ja uhrinsa antamisen viivästyttämisen eteen! 

 Samalla runoilija tuli ajatelleeksi omaa Nimrodiaan, omaa terapeuttiaan, joka tuli vuosien aikana hänelle tutummaksi kuin omat vanhempansa, saati sitten muut sukulaiset. Runoilija oli kuitenkin harrastanut myös musiikkia, ja terapeutti etenkin oli myös musiikkimiehiä. Hän tuli ajatelleeksi Elgaria ja tämän Enigma-variaatioita, joiden kohdasta Nimrod oli löytynyt Elgarin ystävä Jaegerista – metsästäjästä, kuten mitä Nimrodin nimi oli Raamatussa symboloinut. Runoilija ajatteli sitä, kuinka toivoton taistelu taivaan valtoja vastaan symboloitui joskus nimenomaisesti sellaisessa ystävässä joka pidätteli taivaan joukkojen tuomiota, kun ystävä oli päässyt karkuun ja sillä tavalla lisännyt hieman aikaansa. Hän ajatteli myös elokuvaa Darkest hour, jossa sydäntä särkevällä tavalla oli kerrottu kesästä 1940, jolloin evakuoimatta jätetty Calais'n varuskunta oli jätetty sitomaan saksalaisia hyökkäysjoukkoja sen takia, että pääjoukot olivat päässeet vetäytymään takaisin Englantiin kanaalin yli. Samalla tavalla oli Nimrod sitonut häntä vastaan hyökänneitä ja oli sitä kautta rohkaissut runoilijaa ja antanut hänelle lisäaikaa. Runoilija oli jo pitkän aikaa epäillyt ulkomaisen ilotalossa käymisen johtaneen kuppartartuntaan, joka ei kuitenkaan onneksi vielä ollut läheskään tertiaarisessa vaiheessa. Runoilijalla oli vielä hyvin aikaa. Aikaa tehdä niin kuin hän parhaaksi näki ja miten hän halusi asioita muotoilla, mutta etenkin muotoilla omia asioitaan. 

Runoilija katsoi jo oppineensa paljon ja olemaan valmis seuraavaan tehtäväänsä. Samassa kissa hyppää pöydälle ja puskee runoilijaa kasvoihin. Siinä oli samanlaista lempeyttä kuin miehessä itsessään. 

 Paljon oli vielä tapahtumatta. 

 Fin. 

 Minun hahmoni kirjasta on Minimus, runoilija, joka kuitenkin päätyy vain ylistämään valtaapitäviä ilman arviota heidän toimintansa oikeutuksesta ja moraalisesta validisuudesta. Päädyin ajattelemaan sitä, millainen monesti on runoilijan kehitys kaikkine vaikutesuhteineen nuorelta iältä alkaen lopulta oman kasvun ja taiteen kehittymisen kautta todelliseen ja omalle minälle luonteiseen itseilmaisuun ja kehitykseen. Olen jakanut kolme kohtausta osiin Runoilijan kasvatus, Runoilijan kasvu ja Runoilija, jotka kuvaavat ensin runoilijan alkuperää ja kotia, alkuperäisten vaikutteiden sattumanvaraisuutta ja oman työn kolhomaista arvostelua epäolennaisten perusteiden kautta. Toinen osa kertoo siitä, miten runoilija pyrkii löytämään itselleen oman äänensä ja tuomaan oman taiteensa kautta esiin asioita, jotka todella tuntuvat merkityksellisiltä ja tärkeiltä. Loppujen lopuksi viimeinen kohtaus kertoo äänensä löytäneestä runoilijasta, joka on kehittänyt itsensä ja oman äänensä valmiiksi huolimatta varhaisten vaikutteiden sattumanvaraisuudesta ja sen jälkeen vapautumisen kautta tulleesta omasta luonteenomaisesta äänestä ja sanottavasta. Minimuksen kautta olen saanut käsityksen siitä, millainen runoilijan ei tule olla, ja miten hänen on kehityttävä tiettyjen perusvaiheiden kautta oman ammattinsa täysivaltaiseksi ja vapaaksi jäseneksi.

Mikä on muuttunut iän myötä

Jos pohdin sitä millä tavalla olen muuttunut ja millä tavalla olen nykyään erilainen kuin olen aikaisemmin ollut, niin on sanottava tiettyjen käsitysten ja käsitteidenkin muuttuneen aika paljon. Toisaalta olen avaramielistynyt, mutta toisaalta myös tietyt aiemmat käsitykset ovat vankentuneet ja vahvistuneet aika paljon. Olen mielestäni nykyään etenkin avaramielisempi, mutta myös tietyt aiemmin olleet käsitykset ovat saaneet empiiristä ja älyllistä todentumista. Ajattelen edelleenkin, että älykäs ja introvertti ihminen on arvokkaampi kuin keskiälyinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen. Mietiskelevät tyypit ovat arvokkaampia kuin ne, jotka toistavat toisten ihmisten pintapuolisia käsityksiä ja saavat sitä kautta huomiota ja suosiota. Syvällisemmät käsitykset alkavat etenkin siitä, kun ihminen kehittää omaa ajatteluaan ja saa sitä kautta huomata asioita jotka ovat yleisessä merkityksessään tärkeitä. Elämään kannattaa siis suhtautua asenteella ja huomata siinä piirteitä, jotka muuttavat jotain perusteellista elämän havainnoimisessa ja siinä luovimisessa. Ihmisen on siis havainnoitava maailmaa, vaikka voin sanoa itseni tapauksessa sen olevan merkittävällä tavalla erossa tavallisesta ja tavallisista asioista motivoituneesta sosiaalisesta elämästä. Siinä mielessä on varmaan totta että olen autistinen, mikä ei kuitenkaan muuta todellisuuden havainnomistapaani perusteellisella tasolla. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että olen kiinnostunut etenkin käsitteistä ja totuuden älyllistämisestä. Pyrin siis saamaan älyllisen käsityksen myös siitä todellisuudesta, jota jotkut nimittävät sosiaaliseksi todellisuudeksi. Vapauden korostamiseni ja älyllisyyteni takia olen pannut merkille teekkarien ja amerikkalaisten arvostavan minua, vaikka nämä heidän tulkitsemansa asiat minussa eivät palaudu samassa suhteessa heihin minusta omasta itsestäni. On varmaan niin, että etenkin isän puolelta insinöörisuvusta tulevana minulla on ajattelutapoja, jotka vaikuttavat etenkin älyllistävän miehen ajattelutavoilta. Onhan siitäkin kirjoitettu, miten autistinen älykkyys muistuttaa etenkin miehisen älykkyyden perusmuotoja. Autistinen ihminen voi tavallisesti vaikuttaa suoraluontoisemmalta ja räväkämmältä kuin tavallinen mies. Teekkaiaivoinen mies pyrkii etenkin selittämään myös sosiaalisemmalla tasolla olevia toimintajärjestelmiä, ja tässä mielessä voidaan sanoa joidenkin teekkareiden pyrkivän sosiaalisten järjestelmän ennakoimisella esimerkiksi hakevansa vaikkapa seksisuhteita. Minä en kuitenkaan ole koskaan pyrkinyt toiminnallani manipuloimaan tavallisimpia tapoja esimerkiksi sen suhteen, miten naiset toimivat tilanteissa, joissa mies näyttää joltain tietyltä. Minulla ei ole koskaan ollut halua myötäillä tätä järjestystä niin myönteisten kuin kielteistenkään käsitysten kohdalla, minä en siis ole koskaan harkinnut ja manipuloinut saumaa. Siinä mielessä jotkut naiset kokevat tällaisen miehen naurettavaksi tai epämiellyttäväksi, koska heillä on luontainen taipumus esimerkiksi hakeutua seksuaalisuhteisiin tietyllä tavalla näkyvien ja tietynlaisen vaikutuksen tekeneiden miesten kanssa. Olen siis siinäkin mielessä erottuva, koska minä en halua manipuloida tavanomaisesti ihmisten välisistä suhteista ohjautuvien ihmisten tavanomaisia käsityksiä. Siinä mielessä minulla on sosiaalisten ja tavanomaisten suhteiden nähden ulkopuolinen filosofin näkökulma, joka voi vaikuttaa ylimieliseltä ja ulospäin jättäytyvältä, enkä tätä myöskään ollenkaan kiellä. Ontofysiikka, joksi kutsun filosofiaani, tekee käsitystä etenkin olemisen (ontos muin. Kreik.) fysiikasta, eli olemisen toiminnasta. Siinä mielessä olen kehittänyt käsitteitä siitä, miten tavanomaisesti sosiaalisesta olemisesta reaktoituva ja reagoituva ihminen toimii ja miten pahimmassa tapauksessa sosiaaliset ja kulttuuriset instituutiot saavat muotonsa tästä reagoitumisesta ja reaktoitumisesta. Selittäminen ja ymmärtäminen poikkeavat siinä, että ihmisen voidaan nähdä toimivan joko oikeiden tai selitettävien periaatteiden mukaisesti tai niitä tavoitellen, tai vaihtoehtoisesti pyritään ymmärtämään periaatteita, jotka motivoituvat suurimmin etenkin tunteista ja muista epärationaalisista todellisuuden hahmottamistavoista. Siitä minun on sanottava, että todellisuus pitää havaita etenkin järjen kautta, jota voidaan havainnoida suurin piirtein jonkinlaisella prosentuaaliosuudella, koska perustavin käsitykseni esimerkiksi moraalisesta ajattelusta on se, että siinä toimitaan tunteiden perusteella, jotka kuitenkin eroavat arvonsa ja rationaalisuuden osuutensa myötä, ovat siis todellakin jonkinlaisia arvotunteita, jotka eroavat sen mukaan millä tavalla niitä koetaan ja arvostetaan. Toisin sanoen, ihminen on tunteellinen olio, jonka tunteet kuitenkin järjestyvät niiden rationaalisen arvon mukaan. Onhan esimerkiksi miehen ja naisen välisen sukupuolisuuden suhteen niin, että tavallisesti naisen suopeus miehen initioimiselle vaaditaan ennen kuin mitään todellisuutta tässä mielessä pystyy tosi asiassa realisoitumaan. Siinä mielessä teekkariaivoinen mies voi vaikuttaa joko tajuamattomalta tai jossain tapauksessa predaattorimaiselta. On kuitenkin sanottava, että itse olen aina itse päättänyt ne naiset, joista olen tosi asiassa ollut kiinnostunut ja tehnyt jotain kiinnostuksen realisoitumisen eteen. Useimmissa tapauksissa jos relaatiossa on ollut todellista potentiaalia, ovat tällaiset naiset kiinnostuneet minusta vastavuoroisesti. On siis sanottava, että jos kivekset ovat laskeutuneet, on aikuisella miehellä monesti oma ongelmansa vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemisissä olemisesta. Monessa mielessä ymmärtäminen joka liitetään monesti tuntemiseen on eri asia kuin järjestelmien havainnoiminen ja niiden ennakoiminen. Vaikka itken joskus hyvin helposti on sanottava, että minulla itkeminen alkaa todellisesti merkityksellisistä asioista eikä esimerkiksi siitä, että pahottaisin mieleni naisten tavalla pienistä ja merkityksettömistä asioista. En siis ole tunneherkkä varsinaisessa mielessä, missä tämä asia esimerkiksi naisten keskuudessa ymmärretään. Ihmisten tunteiden ymmätäminen ei kuulu minun keskeisimpiin asioihin. Vapauden korostaminen on varmaan saanut jenkit pitämään minusta, vaikka he eivät todennäköisesti ymmärrä sitä, missä mielessä itse kyseisen asian ja käsitteen ymmärrän. Joku on vienyt todennäköisesti 1800-luvulla Kuopion Lyseon kirjastoon sukulaiseni Carl Johan von Beckerin runokirjan Försök i skaldekonsten. Mahdollisia sukulaisia on ainakin puolenkymmentä. Yksi opettaja on sanonut kyseisen kirjan olevan kovakantinen, ja mielestäni kirjan sisäkannessa voi mahdollisesti olla alkuperäisen omistajan nimi. Pitäisi varmaan joskus käydä se katsomassa Kuopiossa ollessa. Suhtaudun siis varmaankin joidenkin mielestä tunteettomasti toisiin ihmisiin, mutta etenkin naispuolisiin ihmisiin, etenkin sellaisiin jotka ovat iässä, jossa heistä voisi romanttisessa mielessä vielä kiinnostua. Olen miettinyt Ukrainan sotaa ja sitä, miksi nykytilanteessa vain harvat voivat päättää uhrautuvansa Euroopan puolustamisen eteen ryssien panslavismin ja leveämishalun estämiseksi. On kuitenkin sanottava, että vaikka harkitsin pari vuotta sitten vapaaehtoiseksi tarjoutumista, niin on minun lahjoistani varmasti tositilanteessa enemmänkin kuin lähtemisestä etulinjaan tapettavaksi. Mielestäni Euroopan valtioiden tulisi lähettää omia sotilaitaan Ukrainaan, koska on suoranaisesti epäreilua että ukrainalaiset itse joutuvat kuolemaan puolustautuessaan ryssien valloitushalua vastaan. Olen siis jossain mielessä jonkinlainen maverick ja rogue oman käyttäytymiseni suhteen, vaikka samalla siihen liittyy äärimmäinen ja ehdoton kohteliaisuus ja huomioonottaminen. Siinä mielessä voin vamasti joidenkin mielestä vaikuttaa vanhanaikaiselta ja ”liian kohteliaalta”, kuitenkin mielestäni ihminen ei voi ihmisten kanssa toimiessaan olla koskaan liian kohtelias. Mielestäni kohteliaisuus ei ole toisten ihmisten mielistelyä, vaan se on etenkin samanlaisen pohjan tarjomista kaikenlaisille ihmisille samankaltaisen toiminnan mahdollistumista varten. On hauskaa, että joissain kulttuureissa halutaan jotenkin korostaa jonkinlaista ihmisten kanssa toimimisen etikettiä, koska ainakin minulle se on itsestäänselvää, ja osaan todellakin toimia nykyään kaikenlaisten kulttuureiden parissa. Tässä mielessä jonkinlainen joviaalisuus ja tatsi ovat asiat, jotka luovat kaikissa kulttuureissa ymmärrystä tällä tavalla toimivaa ihmistä kohtaan. Keskustelin äskettäin hyvin älykkään ihmisen kanssa ja nousi esiin todellakin se, että monissa tapauksissa etenkin älykäs mies perii älykkyytensä suurin osin etenkin äidiltä. Korkeassa älykkyydessä se tulee selkeämmin esiin ja tietysti korostaa samalla äidin älykkyyttä. Jos olen isältäni jotain perinyt, niin se on etenkin yleisasenne elämää kohtaan ja varmaan myös jonkinlaisen teekkariasenteen, jos tätä voidaan niin kuvata, ehdottomasti kuitenkin niin sanottu tehokkuus ja älyllinen ärhäkkyys tulee isäni puolelta, sanoihan Schopenhauer kuvatessaan älyllisesti suurivaltaista ihmistä, että mies todellakin perii älynsä äidiltään, mutta siitä ei ole suurempaan toimeliaisuuteen, jos mies ei samalla peri isältään toimeliasta ja aktiivista persoonallisuutta. Olen myös varmasti perinyt äidiltäni etenkin kulttuuri-, historia- ja kielitietoisuuden. Nämä kuitenkin ovat varmaankin enemmän sosiokulttuurisia asioita, kuin varsinaisia geneettisestä taustasta kertovia määrittäjiä ja määrittyjiä. Tässä mielessä, kuten äsken erään älykkään ystäväni kanssa puhuin, on kyse niin sanotusta epigenetiikasta, eli siitä, miten peirnnölliset ominaisuudet ilmenevät yksilön kohdalla. Jos harrastaisin jonkinlaista maataloutta, niin pyrkisin siihen, että pitäisin eläimiä vain niiden oman hyvän huomioiden enkä minkäänlaisessa tuotanto-/hyötymistarkoituksessa. Siinä mielessä tietysti tällainen hyväntekeväisyys tulisi tietysti mahdollistaa tuloista jostain muista asioista. Olen viime aikoina lukenut etenkin bioetiikkaa, joka siis tarkoittaa etenkin biologiaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Aikaisempi väitöskirjani proggis tosiaankin käsitteli absoluuttista köyhyyttä ja sitä miten siitä voitaisiin päästä eroon ja miten sen ihmisiin johtavia vaikutuksia voitaisiin mahdollisuuksien mukaan vähentää. Tässä mielessä kolmen tärkeimmän teoreetikon johtavat ajatukset ovat olleet etenkin Amartya Senillä ja Martha Nussbaumilla toimintamahdollisuuksien teoria, kun taas aiheen ehkä tunnetuin teoreetikko Peter Singer on ottanut näihin asioihin niin sanotun utilitaristisen näkökulman. Utilitarismi tarkoittaa hyödyn kautta arvioitavaa etiikkaa, joka on ristiriitainen etenkin siinä mielessä, että sen mukaan voidaan periaatteessa ajatella, että esimerkiksi yksittäinen yksilö ja ihminen voidaan uhrata ja vaikka tappaa siinä mielessä, jos siitä on enemmän hyötyä muille ihmisille ja ympäröivälle yhteiskunnalle. Siinä mielessä Sen ja Nussbaum ovat ottaneet eroavan näkökulman, joka korostaa nimenomaisesti ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Toisin sanoen utilitarismin periaatteiden mielessä voidaan myös oikeuttaa se, jos joidenkin ihmisten pitäminen pohjasakkana, jos se aiheuttaa vähemmän ongelmia esimerkiksi varakkaammille ja paremmin toimeentuleville ihmisille. Köyhyyden teema kiehtoo minua tässä aiheen mielessä suuresti, vaikka on sanottava, toisin kuin miten sosialistit ajattelevat, että suhteellinen köyhyys on täysin samantekevä asia, koska modernissä länsimaisessa yhteiskunnassa kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on jonkinlaiset elämän edellytykset nykyaikaisen yhteiskunnan sisällä. Yhdysvalloissa korostetaan intomielistä ja uutteraa työntekoa vastineeksi sille, että tällainen ihminen voi saada itselleen arvostetun aseman ihmisten keskellä. Tässä mielessä Spengleriltä mutta myös Toynbeelta tuleva käsitys kulttuurin kevätvaiheesta sopii loistavasti suomenkielisen Suomen lisäksi myös Yhdysvaltoihin. Silloin ollaan naiiveja ja etenkin ahkerasti rakennetaan jotain uutta. Silloin ei suuremmin arvostella sitä, millaisessa arvokkuuden asteessa tällainen toiminta ja sen tulokset sijaitsevat. On sanottava, että tässä mielessä minulla on ristiiita sen suhteen, miten esimerkiksi oma sukuhistoriani asennoituu ympäröivän kulttuurin historiaan. Tulen etenkin äitini puolelta vanhasta kulttuurista, joka on yhteytynyt etenkin isäni puolen uuteen kulttuuriin ja ympäröivään Suomen suomenkieliseen nuoreen kulttuuriin. Tässä mielessä olen joskus miettinyt pitäisikö minun ruveta puhumaan julkisissa tilanteissa ruotsia, vaikka on sanottava ettei esimerkiksi Tampereella sitä suurin osa tavallisista ihmisistä ymmärtäisi. Helsingissä voi keskusta-alueilla joskus tulla ymmärretyksi ruotsin kieltä skandeeraamalla. Sukuhaarassani ruotsin kielestä suuntauduttiin suomen kieleen ensimmäisenä kotikielenä etenkin isoisäni isän sukupolvessa, vaikka on sanottava, että hänkin kävi suomenkielisen koulun, kun hänen isänsä taas oli ruotsinkielisen Hämeenlinnan Lyseon kasvatteja ja hänen isänsä tuohon aikaan myös ruotsinkielisen Porin Lyseon poikia. En tiedä sitten sitä, onko nämä viimeiset aavistukset suuresta menneisyydestä sellaisia, että tällainen kulttuuri olisi pakotettu sukulinjassani loppumaan ja kuolemaan. Ainakin tämän sukuhaaran ihmiset, jotka ovat hankkineet lapsia, ovat selkeästi sitoutuneet jälkeläisineen siihen, ettei suku voi jatkua samanlaisena. Toisin sanoen, vaikka suku ei olisikaan täysin vajonnut rahvaaseen, on sen jatkajista tullut tavallista keskiluokkaa, ja monissa tapauksissa vielä alempaa keskiluokkaa. Kulttuuristen arvojen ja käytänteiden ylläpitäminen historian arvostamisen takia ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta kulttuurisen korkeuden kannalta olen aika yksin näiden asioiden kanssa. Olen ainoa huippuälykäs suvun jäsen suvussa, jossa aiemmin kaikki tai ainakin suurin osa on ollut huippuälykkäitä, jotka ovat pyrkineet kaikki toteuttamaan ja noudattamaan samalla lailla suvun perinteitä ja historiaan liittyviä piirteitä. Tärkeä asia olisi ruotsin kielen ottaminen takaisin suvun ja käytännöllisen tason käyttökieleksi. Olen kiitollinen siitä, että etenkin äitini on kielitaitoinen ja hänen kauttaan olen saanut innostuksen kielten oppimista ja eri kulttuurien arvostamista kohtaan. Olen myös omaksunut käsityksen, joka Suomessakin useimmilta ikäisiltäni puuttuu, että kulttuureiden arvon erottaa etenkin niiden historian, iän ja kehittyneisyyden kannalta. Suomessa tätä ei vaikuteta havaitsevan, kulttuurisia standardeja ei ole riittävän paljon, niistä ei olla kiinnostuneita, eivätkä ne suuressa määrin olevan riittävän etabloituneita ja vakiintuneita. Täällä rahvas ajattelee standardisoituneesti toimivasta ihmisestä, että ”se luulee olevansa meitä parempi!”. Viimeisen lausahduksen mielessä olen joskus ärsyttänyt erästä sukulaistani vain olemalla minä itseni, ja itsetunto nousi eteen, jolloin piti kysyä tuo tietynlainen kysymys, jonka sanominen kyllä todellakin liittyy vain rahvaan herkentyneeseen itsetuntoon. Hänen kanssaan keskustellessani minulle ei ole noussut tuollaista lausahdusta eteen, eikä se todellakaan johdu siitä, että minä pitäisin häntä itseäni parempana! Hänelle on hyvin tärkeää, että tilanteissa pitää määitellä tarkasti suhteessa ihmisten välinen arvokkuus. Loppujen lopuksi kuitenkaan henkisellä tai fyysisellä aggressiivisuudella vain harvoin päätetään siitä, kuka on ketäkin ”parempi”. Olen monesti herättänyt arvostelua ja vaikka fyysistä käsiksikäymistä sellaisilta miehiltä, joilla on taipumusta luulla itsensä olevan jonkinlainen korkeampiarvoisempi auktoriteetti. Nimenomaan pätemään pyrkivät miehet ovat aina pyrkineet minua nälvimään ja arvostelemaan. Olen varmaan siinä mielessä aina olla sellainen vapaa ajattelijaluonne, joka ärsyttää niitä, jotka haluavat omasta mielestään olla jotain erityistä vahtaamalla ja alistamalla sellaisia ihmisiä, jotka eivät elä yhtä matalalla arvon vahtaamisen alueella. Toisin sanoen ne, jotka haluavat jatkuvasti tehdä luetteloita siitä, kuka on ketäkin parempi, eivät voi sietää minun rajoitteista vapaata luonnettani. Siinä mielessäkin olen varmaasti luonteeni kehittyneisyydessä edennyt paljon pidemmälle siinä, miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa ja toisiin ihmisiin. Olen siinä mielessä historiallisesti ja kulttuurisesti kehittyneen sivistyssuvun kehittynyt yksilö ja ajattelija ja olen ollut luonteeltani samanlainen jo pienestä lapsesta alkaen. Siinä mielessä on kiitettävä sukuhaarani epigenetiikkaa että oikeanlaiset ominaisuudet ovat saaneet minussa oman aktualisoitumisensa. Haluaisin tavata tämän kyseisen typykän, toisaalta, hänkään ei saata olla yhtään erilaisempi kuin nämä tavanomaiset naikkoset, jotka kyllä ohjautuvat ennakolta aavistettavien periaatteiden kautta. Olen kieltäytynyt olemalta tunteellisymmärtäväisellä tasolla sen takia, koska minulle on aina ilmaistu, ettei siitä kuitenkaan ole minkäänlaista hyötyä. Miksi pitäisi olla niin pehmeäpintainen, koska silloin kuitenkin tulee näiden airhead-naikkosten kautta loukatuksi ja satutetuksi. Toisaalta sen takia, koska en halua luoda kehenkään tunnesidettä, en todennäköisesti tule koskaan muodostamaan syvempää ihmissuhdetta naispuoliseen henkilöön, kuten en tosiaankaan myös edes tähän kyseiseen naiseen, jonka potentiaalin havaiten voi sanoa, ettei sekään ole aivan täysin motivoitunut ulkoisista ja käytännöllisistä seikoista. Kuten sanottua, en ole koskaan ollut motivoitunut toimimaan naisissa yleisen halun parittaa itsestään kiinnostunut mies jollekin kaverilleen tai tuttavalle, kanssa. Olen aina kutsunut tuota reaktiota kamarineito-ilmiöksi ja minua on suoranaisesti loukannut se, jos olen ilmaissut haluni vertailla yksilöyttäni naisen vastaavaan, ja hän on sen vastineeksi tarjonnut minulle kaveriaan! Tämä jos mikä kertoo siitä, että suurin osa naisista etenkin Suomessa ovat etenkin biologisia olentoja, jotka eivät pysty suhtautumaan itseensä ja vielä vähemmin miehiin yksilöinä. Jortikka ja oikeanlaiset periaatteet, joihin kuuluu mm. naisen pitäminen alempana, ovat tällaisille naikkosille tärkeimpiä periaatteita. On varmasti niin, etteivät naiset pysty eivätkä uskalla kokea itseään yksilönä, koska he eivät tavallisesti etenkään nuorempana uskalla poiketa muista naisista ja samantasoisista etenkin biologisista Jonneista ja Average-Joeista. Uhkaamiset seksuaalisesta väkivallasta tai muusta fyysisestä väkivallasta ovat tietysti niitä asioita, jotka kuuluvat tämän sakin erikoisuuksiin – millään muulla tavalla he eivät voi kehittyneemmälle ihmiselle päteä. Se on rahvaan syvistä riveistä tulevan moraalisen (jolla ei tietysti samanaikaisesti ole mitään tekemistä moraalin ja etiikan kanssa niin periaatteiltaan kuin käytännöltäkään) kurinpalautuksen perimmäinen juonne. Samanaikaisesti nämä kaikki kokevat sen, että jokainen ihminen on kaikessa ilmaisussaan etenkin tosikko ja realistinen, että kaikki on siis tulkittava etenkin kaikkien kommentoinnin läpi ja kautta. Mielestäni ihminen voi sanoa ja kirjoittaa monessa yhteydessä monenlaisia asioita, eivätkä ne kaikki kuulu jokaikisen laumaihmisen tulkittavaksi ja kommentointia varten. Jos sanoo jossain jonkin asian, ei se kuulu jokaikiselle ihmiselle vain koska nämä haluavat oman laumuutensa takia jokaisen asian kuulla. Esimerkiksi minulla on tapana liioitella, ironisoida ja joskus provosoidakin, enkä minä ole jonkinlainen maallikkosaarnaaja, joka koko ajan haluaisin päteä etenkin moraalisesti omien ”saarnojensa” takia ja kautta.

Herkkä mies

Saatan itkeä joskus jopa paljonkin II oma tuskani peittää nyt oman varjonikin II kyynelten virta juoksee juuri sinusta II vie se sitten kaiken voiman minusta II olisinpa sinut silloin kerran tavannut II porttia entiseen suljettuun avannut II mutta ei riitä tämä voima sinne asti II missä iloa täynnä kulki tämä iso lapsi II olen aina ärsyttänyt auktoriteetiksi pyrkiviä II toisten uskollisuutta jatkuvasti kuin paitaa housuihin nykiviä II vahtijan vietti on minusta usein suuttunut II ei koskaan kuitenkaan paremmaksi muuttunut II nyt Saksan valta sinua väärään suuntaan kuljettaa II siellä kaikki yhdessä ja yhtenä jonkun murhauttaa II ”Saksa tuhoaa kaikkialta kaiken kulttuurin” II Sanoi Nietzsche näistä tyhmistä turpoutuneista oluttuurin II laumaihminen saksalainen on aina ja varmasti II sama linja kaikkeen otetaan hyvin tarkasti II ei ole siellä lopulta yksilöitä ketään II sama linja ja suunta ei tee yksilöksi mitään II auktoriteetit filosofian ovat kuitenkin juutalaisia II mutta näille ovat kuin pahoja muutamaisia! II toiveet tulevien unelmien kuin korkealle yltäviä kuutakaisia II en koskaan palvelisi samoin muita naisia II tuletko vielä minua vastaan silti kerran? II Voisin olla sinulle ehkä riittävän verran II en ole halunnut sinua koskaan mistään pilkata II en kuitenkaan ole voinut olla täysin tilkatta II sinussa on jotain parempaa ja suurempaa paljon II en minä aseta siihen kuin omanlaiseni tumman varjon. II Tämä tie on kuljettava pisteeseen loppuun asti II teen sen vielä sitten kohteeseen vaivattomasti.

Vanhan kulttuurisuvun kuolinkouristukset (teemojen tavoittelua romaanin yhtä lukua varten)

Suvussani on ollut aina paljon lahjakkaita ja ihmisten mieliin jääneitä ihmisiä. Monet suvun miehistä ovat olleet ammattiupseereita. Lisäksi suvulla on ollut kartano-omaisuutta aikamoinen määrä sekä Suomessa, että myös Baltiassa ja Ruotsissa. Suvun jäsenet ovat myös viljelleet maata. Kuitenkin paljon on ollut myös juristeja ja etenkin maanmittausinsinöörejä. He ovat siis olleet nuoria professionaaleja jo 1700-luvulta alkaen. Maanmittausinsinöörin tittelikin on tietojeni mukaan ollut Suomessa ensimmäisiä insinöörin virassa mainittuja erityistyneitä insinöörejä. Olen saanut käsityksen, että heitä tarvittiin etenkin 1800-luvun alussa, kun Suomessa toteutettiin maitten isojako. Isojaosta olen saanut tietoja yhden naisenlinjaisen sukulaisen väitöskirjasta, joka sukulainen oli Yrjö Johannes von Schrowe. Löysin hänen saksankielisen ja Saksassa julkaistun väitöskirjansa Düsseldorfin Stern-Verlag-kirjakaupasta asuessani ensimmäistä kertaa Saksassa vuonna 2009. Koska minulla oli jo tuolloin yhteys meidän sukuun liittyvään von Schrowe-sukuun ja itse asiassa Yrjö Johannes von Schrowen tyttäreen Hellevi von Schroween, joten toimitin tuon väitöskirjan myöhemmin Suomessa hänelle. Hän ilahtui, koska hänellä ei ollut kyseistä isänsä väitöskirjaa aiemmin. Lisäksi ko. Opinnäytteessä oli väitöskirjan saksalaiselle ohjaajalle Professori Max Seringille osoitettu omistuskirjoitus Yrjö von Schrowelta. Suvussani on myös ollut kirjailijoita, taitelijoita, opettajia ja myös professoreja. Olen tulkinnut, että sukulaisten tehtävä on etenkin aiemmin ollut maanviljely omilla kartanoilla ja pienemmillä tiloilla. Opintielle on laitettu etenkin nuoremmat veljekset. Vaikka monet suvun naisista ovat avioituneet toisten aatelissukuisten miesten kanssa, ovat jotkut naitettu tai naineet omasta tahdostaan esimerkiksi kirkkoherroja, kappalaisia ja keskitason säätyläisiä. Varsinaisia rahvaaseen vajonneita ”luusereita” suvussa ei ole pitkään aikaan ollut, eli siinä mielessä toiminnantarmoa on riittänyt suvun sekä miehen että naisenpuolisissa jäsenissä. Uskoisin, vaikka minulla ei ole tietoa kaikista suvun jäsenistä tämän asian kohdalla, että häppä on maistunut pitkään ja monille suvun miespuolisille jäsenille. Lisäksi, koska aatelisen ja ylemmän säätyläisen asema on sen mahdollistanut, on monet suvun naispuolisista jäsenistä jääneet vanhoiksi piioiksi, ja jotkut asuneet esimerkiksi omien säätysisartensa kanssa samassa taloudessa. Olen lukenut tästä, että vaikka jotkut ovat luulleet esimerkiksi Mannerheimin kahta tytärtä nykyaikaisen termin mukaisesti lesboiksi, niin syy siihen minkä takia hekin asuivat toisen naisen kanssa suuren osan elämästään on voinut johtua siitä, että heillä oli säätyasema, jonka avulla he pystyivät elämään vapaammin ja toisaalta kahden naisen taloutta oli rahallisesti helpompaa pitää yllä. On myös ylemmän säätyläistön naisista sanottu, että esimerkiksi vielä 1900-luvullakin säätyläisnaiset saattoivat pitää miehiä jonkinlaisina raakalaisina, joka pidätteli halua asettua yhteen miespuolisen kumppanin kanssa. Kuitenkin vaikka Marskia monet pitävät jonkinlaisena sinivalkoisen Suomen miehekkäänä johtajana, niin hän tunsi tytärtensä kumppanit ja katsoi hyväksi, että tyttärillään oli heitä tukevat ihmiset seuranaan. Tästähän voi tulla mieleen esimerkiksi Gertrud Stein ja hänen Alicensa. Heidän suhteensa ainakin molempien kirjoitusten perusteella perustui aitoon lesborakkauteen, jossa oli kuitenkin perimmäisenä luonteena se, että Alice tuki Gertrudia hänen luomistyössään ja taiteessaan. Sukumme tunnetuimmasta taiteilijasta Adolf von Beckeristä tuli muutama vuosi sitten esiin kiinnostava asia, kun eräs vanhasta säätyläissuvusta polveutuva nykyinen kaverini, iäkkäämpi nainen, oli löytänyt isoäitinsä albumista Adolf von Beckerin kuvan, jonka Adolf oli antanut hänen isoäidilleen, kun tämä oli opiskellut taidetta Helsingissä. Adolfin olen tulkinnut olleen homoseksuaalin, koska en ole koskaan saanut tietää yhtään naista, johon hänet olisi voinut aidosti liittää, mutta voi olla mahdollista, että hän saattoi kokea itsensä myös aseksuaaliksi, eli seksi ei saattanut häntä suuremmin kiinnostaa. Kuitenkaan hän ei ollut elämänsä aikana aviossa eikä hänellä ole tunnettuja (edes äpäräperäisiä) jälkeläisiä. Sama koski hänen kahta veljeään ja ainoaa sisartaan. Vanhin veli, oftalmologia, farmasian ja farmakologian professori ja myöhempi valtaneuvos, joka asui Espalla Snellmanin naapurina, Frans Josef von Becker oli aviossa Helsingin kaupunginlääkäri Ascholinin tyttären Johannan kanssa, mutta heille ei ole merkitty koskaan lapsia, vaikkakin he pitivät huolta vaimon veljenpojasta Viktor Ascholinista, jota on kuvattu ajan kirjauksissa ”mieliheitoksi entiseksi ylioppilaaksi”. Frans Josef ja vaimo on haudattu tietysti Hietaniemeen aivan rannimmaiseen hautaan omaan aitaukseensa. Heikki Koskenkylän täti Maj-Lis ja hänen puolisonsa kemisti Reino Karamäki on haudattu samaan aitaukseen, varmaan Maj-Lisin viimeisen tahdon myötä. Nuorin kolmesta veljeksestä oli (Carl) Hugo von Becker, joka työskenteli etenkin opettajana ja jonkinlaisena skribenttinä. Hän kirjoitti ja käänsi runoja ja myös etenkin satuja, joista jälkimaailma ja aikalaiset ovat etenkin hänet muistaneet. Olen nähnyt tuolta ajalta olevan satukirjojen mainoksen, jossa hänen satukirjojaan mainostetaan mm. Grimmin veljesten ja HC Andersenin satujen vieressä. Tunnetuin asia mistä Hugo muistetaan on kuitenkin varmaan ollut se, että hän oli Marskin isän kreivi Carl Robert Mannerheimin paras ystävä yliopistoajoilta ja sen jälkeen myös Marskin kummisetä ja gymnaasin opettaja. Hän vieraili säännöllisesti Louhisaaressa, kun Marskin isä vielä omisti sen, ja mm. ohjasi satujaan Mannerheimin perheen lapsille. Nuorelle Marskille hän oli etenkin jonkinlainen kasvinkumppani, eikä siihen liittynyt ikäeron kauta minkäänlaista ylenkatsetta Hugon puolelta, - he kutsuvat toisiaan jäljelle jääneissä kirjeissä ”veljeksi”. Samalla tavalla kuten Adolf, Hugo ei ollut koskaan aviossa, eikä hänenkään äpäröitä ei ole koskaan minun puheilleni ilmaantunut. On mahdollista myös, että heistä kumpikaan ei ollut suuremmin kiinnostunut naisista, ja on esimerkiksi Adolfista sanottava, että kun hänen ystävänsä pietarilainen miljonääritaiteilija osti Pariisin pohjoispuolelta vanhan kuninkaanlinnan Maison Lafitten ja kun tämä kutsui Adolfin luokseen sinne, missä hän antoi Adolfille käyttöön ateljeeksi linnan entisen kappelin, otti Adolf mukaan muutaman miespuolisen nuoren suojattinsa, mm. yksi oli Albert Edelfelt. Olen yrittänyt seurata lähinnä Bukowskin ja Hagelstamin sivuja sen kannalta, että jos ilmaantuisi Adolf von Beckerin tauluja myytäväksi, niin varmasti niitä ostaisin. Minä miltei sain yhdessä nettihuutokaupassa Adolfin ison työn itselleni, mutta en ennättänyt korottaa viimeisintä tarjouksen parannusta, jonka takia taulu jäi saamatta. On sanottava isäni suvusta, että sieltä voi löytää sellaisen viinaan kuolleen kohtalaisen tunnetun maalarin kuin Olavi Vepsäläinen, joka oli isäni isän serkku ukkini äidin puolelta. Lisäksi toinen isäni isän serkku Eira on Vepsäläisen tavoin opiskellut maalaamista Ateneumissa. On sanottava isäni äidistä, että on hänenkin linjassaan korkeasti koulutettuja, mm. yksi mummoni serkku äitinsä puolelta on valmistunut kolmikymppisenä filosofian tohtoriksi. Kuitenkin voi sanoa, että Adolf ja Hugo vaikuttivat siltä kuin he eivät olisi olleet romanttisessa mielessä kiinnostuneita naisista. Heidän sisarensa, jonka nimi oli Anna Carolina Augusta, joka käytti kolmatta etunimeään oli myös vanhapiika, joka testamenttasi omaisuutensa Konkordia förbundetille ruotsin ja suomenkielisten sairaanhoitajien koulutusta varten. Augusta eli suuren osan elämästään ulkomailla, missä hänen viimeinen asuinsijansa sijaitsi Sveitsissä Veveyssä, missä hän myös usein tapasi Adolf-veljeään, joka asusteli pääasiassa Pariisissa ja Rivieralla. Villa Paradis oli sen huvilan nimi, missä hän Veveyssä ollessaan asui. Hän oli säännöllisessä kirjeenvaihdossa eläintieteen professorin Johan Philip Palmenin kanssa, joka hoiti hänen raha-asioitaan Suomessa ja lähetti rahalähetyksiä Sveitsiin sen mukaisesti, miten Augusta niitä pyysi hänelle lähettämään. Olen jotenkin tulkinnut, että Augustan suurimmat rahat olivat suomalaisissa pankeissa, minkä takia hän ei tuon ajan järjestelmien mukaan päässyt rahoihinsa käsiksi muulla tavalla. On myös mahdollista että he saattoivat samanikäisinä olla rakastajia. Palmen on sittemmin vienyt heidän kirjeenvaihtonsa parin vuosikymmenen ajalta ritarihuoneen arkistoon. On kuitenkin mainittava, että kaikki neljä sisarusta olivat vankasti ruotsinkielisiä, eikä heidän isänsä Reinholdin suomen kielen innostus (vaikka olen tulkinnut, että Reinhold piti suomen kielen harrasteensa täysin ammatillisena) kantanut heihin asti. Uskon vielä että he eivät ole mahdollisesti osanneet edes kunnolla puhua suomea. Kuitenkin aika hauska sitaatti tulee Adolfilta siinä, kun hän on jotain tauluaan arvioidessaan kirjoittanut, että ”vaikka tätä taulua ei Sysmässä arvostettaisi, niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi kokonaan arvoton.”. Reinhold-papasta on mainittava se, että hänen vaimonsa Carolina Idestam, jonka ottoisä oli todellisen biologisen isänsä Huittisten kirkkoherran Daniel Idmanin vanhempi veli Carl Johan Idestam, tuli vauraasta taustasta. Carl Johan Idestam oli Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli nykyisin sanottaisiin Suomen pankin pääjohtaja. Idestamilla oli suuri maa- ja tilaomaisuus etenkin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ja ajan tavan mukaan omaisuutta ei perinyt vaimo vaan hänen miehensä Reinhold. On sanottu myös Reinholdin omaisuusluettelossa, että hän omisti kivitalon Pohjois-Esplanadin varrelta. Reinhold von Becker tienasi myös aika hyvin rahaa silloin kun hän oli toimittamassa perustamaansa lehteä Turun Wiikkosanomia, sillä olihan lehden alkulevikki yli kaksi tuhatta tilaajaa enemmän kuin kaikkien muiden siihen aikaan Suomessa julkaistujen lehtien koko yhteislevikki. Siinä mielessä syy siihen, miksi Reinhold vetäytyi noin kolmen vuoden jälkeen taka-alalle ei todellakaan johtunut siitä, etteikö lehti olisi hyvin kannattanut ja etteikö Reinhold olisi saanut myöhemmiksi eläkevuosikseenkin koottua jo tuossa vaiheessa kohtalaisen suuren määrän kredittiä. Epäilen, että Reinhold von Becker oli todennäköisesti suvun kaikkien aikojen rikkain mies, koska hän todellakin vaimonsakin kautta peri suuren kartano-omaisuuden etenkin lounaisesta Suomesta. Täytyy mainita tähän miljööseen liittyvä merkittävä viihdekokemus, että kun Hovimäki tv-sarjassa näytettiin kuinka roskaväki oli alkanut paikkakunnalla hakeutua yhteen ja kun porukka oli lähtenyt marssimaan Hovimäen kartanolle, oli koossa pieni mutta sitäkin päättäväisempi porukka, joka ei aikonut kumarrella roskaväkeä kartanolla. Kartanolla olleeseen porukkaan kuului kartanon syfilistä sairastanut nuoriherra, äitinsä puolelta kartanonon omistajasukuun liittynyt kunnanlääkäri, uskollinen förvalttari ja yksi torpparitaustastaan huolimatta oikean puolen valinnut nuorukainen. Olipa kartanon iäkäs vanha neiti myös virittelemässä yläkerrassa ikkunan vieressä veljensä edesmenneen hovioikeudenneuvoksen kivääriä. Tässä mielessä olen joskus nähnyt unta, jossa äitini on suvun nykyisten Kaavin tilusten rajalla ollut ampumassa tilan maille yrittäviä ryssiä/bolsevikkeja Heckler & Kochilla. Olen tuossa Hovimäen sarjan kohtauksessa kokenut voimakkaasti sitä kokemusta, joka on aina esimerkiksi politiikassa antanut minulle ohjeen siitä, kenen puolella kannattaa ja pitää aina olla. Olen tosiaan kirjoittanut professori Reinhold von Beckerin elämäkerran, jonka sain valmiiksi noin vuosi sitten. Sitä kautta sain hyvän kuvan tuonaikaisesta yliopistoelämästä Suomessa, ensin Turussa ja sen jälkeen Helsingissä. Omn sanottava hyvin mielenkiintoinen huomio siitä, miten nuoret opiskelijat hoitivat monesti ruokailunsa. Oli tapana nykyistä volttia muistuttava järjestelmä, jossa opiskelijat kävivät tavernoissa ja ravintoloissa tekemässä tilauksia omille kortteereilleen, jonne apupoika kuskasi tilatut ruuat ja juomat, ja opiskelija kävi sitten myöhemmin maksamassa oman laskunsa ravintolassa. Olen näiden maineikkaiden miesten lisäksi ajatellut joskus sitä, miten ainoa jäljellä olevan sukuhaara Luhangan/Kaavin-haara on osittain proletarisoitunut ja myös keskimääräinen koulutustaso on laskenut selkeästi aikaisempiin aikoihin verrattuna, jossa suhteessa tendenssi on ollut käänteinen verrattaessa asiaa suureen keskiluokkaiseen rahvaan tendenssiin tänä päivänä. On sanottava, että kun suvussa on ollut paljon tuomareita, laamanneja ja juristeja, niin olen aina ajatellut, että lakitiede on ehkä tärkein sellainen ala, jonka yhteyteen ei mieluiten johtaisi rahvasta, keskiluokkaa ja naisia. Oikeudentunto ja oikeudenmukaisuuden aistiminen ei onnistu kaikilta ihmisryhmiltä samalla tavalla kuin jos ihminen tulee taustasta, jossa näitä arvoja on aina korostettu muutenkin kuin ammatillisesti. Mielestäni tuomarin on siis siinä mielessä elettävä oikeuden- ja lainmukaisuudessa muutenkin kuin pelkästään niin sanotusti työnsä sisällä. Kartanonherra, upseeri ja tuomari ovat vielä tänäkin päivänä yleisimmät suvun miesten ammatit. Ja kaikessa näistä on hyödynnetty ja kunnioitettu myös suvun alkuperäisiä perinteitä ja ihanteita. Se on sanottava, että kolme lahjakkainta nuorta aikuista sukumme piiristä, ovat kaikki kolme nuoria naisia. Kaksi näistä on serkkuja ja yksi on pikkuserkku. Yksi on maisteri, toinen lukee matematiikkaa yliopistossa (ellei sitten ole jo valmistunut) ja kolmas on vajaat kymmenen vuotta minua nuorempi kuten toinenkin, mutta hän kuitenkin nykyään ilmeisesti käy vielä ylioppilastutkintoa ja hänen miehensä on opiskellut teoreettista fysiikkaa. Toinen on musikaalisesti lahjakas ja kolmaskin on ilmeisesti taiteellisesti lahjakas. Etenkin toinen ja kolmas ovat hyvin välittömiä, avoimia ja mondeeneja nuoria naisia. Olen aina ollut sotilaallinen ihminen ja minua tuntevat ihmiset tai ainakin jotkut heistä, varmaan kokevat minut hyvin militanttina tyyppinä. Ainakin minulla on katu-uskottava komentoääni. Sen takia olen kokenut huonontuneeni suvustani lyhyenä ja pihtipolvisena. On kuitenkin sanottava, että pienenä lapsena neuvolassa minun epäiltiin kasvavan yli 180-senttiseksi. Sittemmin huono syöminen kasvuvaiheessa varmasti pysäytti pituuskasvun, vaikka on sanottava, etten koe enää nykyään (enkä pitkään aikaan ole kokenut) että miehen pituus olisi jonkinlainen yleisen arvon indikaattori. Kuitenkin väheksytty minua on pituuteni takia ja siitä, että parrankasvu minulla alkoi päälle kaksikymppisenä. Olen myös tulkinnut äitini väheksyneen monesti minua oman pituuteni takia. Äitini on kokenut hyvin tärkeänä sen, että isäni on muutaman sentin yli 180-senttiä. Tiedän varmasti, että ensimmäisistä serkuistani minulla on varmasti paras yo-todistus, sain kuitenkin yhden laudaturin, kolme eximiaa, kolme magnaa ja yhden approbaturin (matematiikasta, kävin piirtelemässä viivoja ja numeroita vastauspaperiin keskitasoisessa hönössä). Vanhempieni aikaisten standardien mukaan tuo olisi tarkoittanut neljää laudaturia, vaikka tietysti ainereaalia ei heidän aikanaan ollut. Harrastin etenkin vähän nuorempana kohtalaisen vaikeaa itseruoskintaa, koska en vaikuttanut olevan kummankaan vanhempani toiveiden mukainen. Esikuntakapteeni Gideon von Becker opiskeli 1800-luvun puolessavälissä Kuopion Lyseon edeltäjässä, ja hän sai koulusta potkut huonon käytöksen takia. Vaikka Kuopion Lyseossa on ollut ainakin neljä sukulaistani ennen minua, olen minä ilmeisesti ensimmäinen, joka on saanut jatkettua koulun finitoon, ylioppiluuteen, asti. Olen valvonut aika pitkään jo nyt, ja huomaan että sävy tässäkin kirjoituksessa alkaa mennä syviin alhoihin ja hyvin henkilökohtaiseksi. Georg Gustaf Gideon von Becker, joka omisti Hännilän kartanon Kangasniemellä liittyi tietyssä vaiheessa kansallisrunoilija Runebergin elinpiiriin, koska GGG:n vaimo oli Runerbergin tunnetuimman muusan Emilie Björksténin sisar. Kangasniemellä oli kaksi sukumme haaraa: ensimmäinen joka alkoi kersantti ja tilanomistaja Anders von Beckeristä ja toinen, joka alkoi kapteeni ja tilanomistaja Abraham Gideon von Beckeristä. On sanottava, että ensimmäinen on tullut minulle tunnetummaksi kuin toinen. Abraham Gideonista on mainittava, että hänen vaimonsa kuului Järnefelt-sukuun, joka tuli 1800-luvulla tunnetummaksi Suomessa kulttuurin ja taiteen aloilla. Tietysti suurempi virike kuin pelkkä Järnefelt-sukuinen veri suvun maineeseen kulttuurisukuna tuli Alexander Järnefeltin vaimolta ja tunnetun sisarussarjan äidiltä Elisabeth Clodt von Jürgensburgilta, joka oli alkuaan baltiansaksalainen, ja joka oli ensimmäisiä ylimmän säädyn suomenkieltä käyttäneitä fennomaaneja. Hän oli itse opetellut suomen kielen, ja mm. Juhani Aho kuului hänen salonkinsa vieraisiin, kuten tietysti myös Sibelius, joka oli etenkin Armas Järnefeltin läheinen ystävä. Olihan Sibeliuksen vaimokin kuitenkin Järnefelt. Abraham Gideonin Järnefelt-sukuisen vaimon isä oli ammatiltaan ”vaunumestariluutnantti”. Vaikka monet varmaan ovat saaneet minusta käsityksen, että olisin hyvin ylpeä ja itsetietoinen ihminen, niin on sanottava muutamien sukulaisten käytöstä ajatellen, että olen ainakin ylittänyt siinä jonkinlaisen tason, joka mahdollistaa sen, että en aiheuta näillä mahdollisilla ominaisuuksilla enää haittaa tai ärsytystä toisille ihmisille. Siinä mielessä on sanottava, että tunnen muutaman suvun miehen, joiden itsetietoisuus ei perustu minkäänlaiseen tietoon vaan pikemminkin luuloon omasta erinomaisuudestaan. Ylvästeleminen, silloin kun siihen ei liity minkäänlaista tietoa ja valtaa tiedon mielessä, ei tavallisesti ole kuin naurettavaa, ja on huvittavaa ajatella miten mitättömiin asioihin tällainen luulo omasta erinomaisuudestaan voi perustua. Entäs sitten, kun ei enää seisokaan? Silloin on viimeinen virstanpylväs tavoitettu, eikä se etenkään yhdellä sukulaisella ole enää kaukana! ”Nuoria naisia!” Salli mun nauraa! Tässä tulee esiin se, minkä takia monet suvun naiset ovat paljon miellyttävämpiä kuin nämä ukonkuvatukset, jotka katsovat housuista löytyvän jortikan olevan perimmäisimmän ja syvällisimmän jne. tiedon korkein määrittävä tekijä. Tämän takia tässä suvussa ei ole älyllisesti ja sivistyksellisesti suuntautuvia miehiä ehkä minua ja muutamaa äitini serkkua lukuunottamatta. Sanoisin kuitenkin, että tässä suvussa on varmasti aina aikaisemmin pyritty olemaan niin sanotusti ”peri hypsous” eli korkeasta tyylistä, niin nämä likaiset vanhat sedät todellakin kuvittelevat aika lailla pissimisvehkeisiin liittyvän vallan määrittävän heille heidän kuvitellun ja entistä sekopäisemmän ”vallan”. Nämä rumat naiset ja ikäneidot, jotka tällaisista maalaisista viehättyvät, eivät määritä sitä, kuka pystyy saamaan todellista ja todellisiin asioihin perustuvaa valtaa. Se on sanottava, ja esimerkiksi Schopenhauer kirjoitti tästä, että kun suvunjatkamiseen tavallisesti suunnattavaa energiaa sublimoidaan henkiselle tasolle, on se silloin joskus suoranaisen nerouden alkukohta. Tässä suvussa ei nykyään ole yhden yhtä miespuolista ihmistä, joka pystyisi minun tasoiseen älylliseen vuorovaikutukseen. Olen varmasti kirjoittanut enemmän jo 36-vuotiaana kuin kukaan tästä suvusta on koskaan kirjoittanut. Olen täysin ylivoimainen älyllisesti kaikkiin muihin sukuni miehiin verraten. Sanon sen takia ”miehiin”, koska epäilen matematiikkaa opiskelleen musikaalisesti lahjakkaan naispuolisen pikkuserkkuni olevan todennäköisesti minua korkeammalla ainakin älykkyysosamäärässä. Mutta miehiä koskien se on täysin varmaa ja itsestäänselvää. Viriliteetti jolla tuotetaan samantasoisia turhista asioista viehättyneitä jälkeläisiä on täysin turhaa, koska voidaan havaita esimerkiksi Anders von Beckeristä alkaneen sukuhaaran, jonka viimeinen mies oli Hugo von Becker, loppuneen sen takia, koska sen viimeiset miehet olivat täysin älyllisesti, taiteellisesti, kirjallisesti ja henkisesti suuntautuneita. Mielestäni Adolfia ja Hugoa on turhaa luuulla ensisijaisesti homoiksi, koska he hyvinkin ovat voineet olla vain kiinnostumattomia seksiä kohtaan. Onhan joku itseäni merkittävämpi ajattelija joskus maininnut että intellektuelli on ihminen, joka on keksinyt itselleen seksiä tärkeämpää aktiviteettia. Abraham Gideon von Beckeristä alkanut sukuhaara on jäänyt itselleni vähemmän tunnetuksi, vaikka kaksi viimeaikaisen suvun älykästä miestä, insinöörieversti Pentti Säre, joka sai 1980-luvulla korkeimman siihen asti Suomessa mitatun älykkyysosamäärän Mensan testissä, ja Heikki Koskenkylä ovat periytyneet myös tästä sukuhaarasta ainoan nykyisesti varmasti elävän meidän Luhangan/Kaavin-haaran lisäksi. Kertoo varmaan jostain sekin, että minä epäkonventionaalisena, isänmurhan suorittaneena kieltäjänä olen varmasti se ihminen, johon tämän suvun joistain ylevältä kuulostava nimi ensimmäisenä yhdistetään, ja joka on varmasti saanut älyllisesti enemmän aikaan kuin kukaan tästä suvusta tullut on aiemmin koskaan saanut aikaan. Otsikkona on vanhan kulttuurisuvun kuolinkuoristelut, mutta sekin on väärin sanottu, - henkisesti, moraalisesti ja älyllisesti tämä koko suku on jo kuollut, jos verrataan nykyistä sukua siihen, mitä suvun piirissä on aikaisemmin arvostettu. Munansa perässä juoksevia tyhjäpäisiä miehiä, joiden jälkikasvusta tuskin voidaan näillä arvoilla mitään perustavammin parempaa löytää. Yhdenkin perheen nuorista miehistä älykkäin on kaveri, joka ei todennäköisesti ole geneettisesti sukua perheen isälle. Kirjoitin joskus noin kymmenen vuotta sittten johonkin kirjoitukseen siitä, että vanhoissa kulttuurisuvuissa, jotka ovat poistuneet ainakin suuremmalta osin vallan näyttämöiltä, viimeisiä merkkejä suuresta menneisyydestä kantaa naispuoliset jäsenet. Heistäkään ei toisaalta ole samalla tavalla hyötyä, koska heidän jälkeläisensä eivät jatka tätä sukua, ellei sitten tule niin uskomattoman epämoraalinen yksilö kuin minä, joka kieltämällä saman epä-älyllisyyden ja sisällöttömät käsitteet, asettuu ottamaan sellaisen puolen jolla on todella merkitystä! Olen kiitollinen äidilleni, koska hän on varmaan aina ajatellut, että minä todellakin olen enemmän Becker kuin isäni porukka. On varmasti niin, että nainen joka katsoo hyväksi sen, että miespuolinen avioliiton sisällä syntynyt jälkeläinen ottaa oman sukunsa nimen, on myös luottavainen sen suhteen, että tällaisessa jälkeläisessä on myös varmasti enemmän ainesta kuin tavallisissa paternaalisen läpinäkyvän vallan mukaan orientoituneissa pojanjullikoissa, jotka jatkavat samojen valheiden toistamista käytännön ja tavan verukkeella. Täytyy toivoa, että nämä kolme mainittua suvun nuorta naista uskaltavat olla yhtä rohkeita kuin äitini on ollut.

Suomi, suomalaiset ja Eurooppa (suomalaisten kulttuurinaiivisuudesta) - Kolumni

Aiemmin Suomessa aivan täysin fenni-taustaiset (ilmaisu tulee Tacituksen Germaniasta) ihmisetkin osasivat useampia kieliä kuin vain suomea ja englantia. Esimerkiksi äitini on lukenut pitkän saksan, pitkän ranskan ja osaa tietysti kunnolla ruotsin kieltä, jota sukuhaaramme jäsenet ovat pari polvea sitten vielä ensimmäisenä kielenä puhuneet. Minun on myönnettävä, että minä en pitänyt koulun enkä lukion kieltenopetuksesta, koska minun mielestäni se keskittyi liiaksi epäolennaisiin asioihin ja ns. pikkutehtäviin. Mielestäni kielten opetuksessa tulisi entistä enemmän keskittyä kääntämiseen, jota kielten opetus Suomessakin vielä joitain vuosikymmeniä sitten paljon sisälsi. Tähän tulisi liittyä perustavasti etenkin vieraskieliset romaanit, lyriikka ja historialliset asiakirjat. Kielten opetukseen tulisi sisällyttää kielten historiaa ja tässä mielessä esimerkiksi Noam Chomskyn teoriat ja kirjat voisivat avata oppilaille tätä kielitieteiden puolta. Saksa, ranska ja englanti (tietysti itsestäänselvän ruotsin lisäksi) tulisi tietysti jokaisen vähintään osata. Eräs tietämäni multilingvisti on sanonut hyvin asiasta, että tulevaisuuden Suomessakaan ei tulisi olla minkäänlaisen ihmettelyn aihe, jos joku osaa esimerkiksi seitsemää kieltä. Kielitaidon tulisi olla itsestäänselvyys eikä kummasteltava asia. Kielitaidossa, oli kyse mistä kielestä hyvänsä, kehittyy todellakin kääntämällä tekstejä, jonka avulla ei parannu pelkästään vieraat kielet, vaan myös suomenkielen ilmaisukyky kehittyy. Suomi on perustavassa julkisivussaan nuori kulttuuri, jossa ei ole tapahtunut kovinkaan kummoisia henkisiä siirtymiä. Se mikä suomalaisten pitäisi käsittää on se, että suomalaiset eivät tule toimeen olematta yhteydessä keski- ja länsi-Euroopan kulttuurikansoihin ja hakemalla niistä virikkeitä. Persut ovat sellaista sulkeutunutta sakkia, joka ei paremmasta tiedä. On huvittavaa ajatella, että miten jotkut suomalaiset voivat aidosti pitää tätä syrjäistä maailmankolkkaa maailman onnellisimpana tai parhaimpana kansana ja maana. Se kertoo etenkin siitä, että koska paremmasta ei tiedetä. Vaikka Suomessakin on keskitytty 2000-luvun lingua francan englannin kielen opintoihin, puhuvat monet aikuisetkin sitä aika erikoisella tavalla, vaikka tietystihän kaikissa maissa on omat aksenttinsa ainakin niillä, jotka eivät englantia puhu koko ajan tai ulkomailla. Ulkomailla tunnistaa suomalaisen viattomasta katseesta, pellavapäästä ja Marimekon asusteista. Suomessa tulisi korostaa lukio- ja yliopistotasollakin enemmän opiskelijavaihtoa, koska se tuo nuoria lähemmäksi toisia kansoja ja kehittyneempiä kulttuureita. Suomalaisten ei tule vetäytyä kuoreensa niin kuin esimerkiksi Perussuomalaiset olisivat tekemässä, vaikka se on tietysti hyvä, ettei Suomeen oteta kehitysmaista enempää maahanmuuttajia. Suomalaisten tulisi tajuta se, ettei Suomessa olisi edes tämän päivän mallin mukaista yhteiskuntaa, elleivät suomalaiset olisi olleet tekemisissä Euroopan todellisten kulttuurikansojen kanssa. IIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija