A letter to Professor of Philosophy Amartya Sen

Dear Doctor/Professor Sen IIII I am a prospective doctoral student from Finland. I live in Tampere Finland, but I'm moving to Helsinki in the near future. I have lived abroad about ten times until this day. My language skills are highly developed, and I can speak Finnish, Swedish, German, French, English and about five others at a less developed level. IIII I have of course been informed of your diligent and perpetual and incessant career in philosophy from my teens onwards. I have read your books Idea of Justice and Identity and Violence. Your work in ethics and economics is admirable for everyone with at least mediocre sophistication to wonder. I find it particularly intriguing that you are from India, which was a part of the British Empire until your teens. The falling empire and the retrieval of its ashes has been a massive metaphysical theme in my mind from my teens, of course because of that also that we Finnish von Becker's have also British ancestry. I have also read your book about wellbeing and the political process in India, and that has widened my interests in economics and philosophy in a way of an immense bunk. Of course I am also aware about your work with Professor in Chicago Martha Nussbaum which has produced the novel concept of ”capability creating”. Your selfironical comment in Identity and Violence when you told that you were mistaken as a visitor of your self in your bungalow in England was perplexual and very telling about racism in Western societies. IIII If I tell you something about myself, I can say that I have always been interested in practical philosophy, and Professor in Princeton Peter Singer's Practical Ethics has been a great divider in particular. Applied ethics is a keen hobby of mine, and I have also planned to do a text book for high school's about applied ethics. I have been for many years in the opinion that philosophy must create an external need for itself, which realises its meaning in economics and politics in particular.. Even though some say that practical philosophy is not any more practical than theoretical philosophy, I am in a different position still. I studied at the University of Jyväskylä till master level. My masters thesis was about participatory philosophy, in which theoretical foundations were about Iris Marion Young's and Herbert Marcuse's philosophy. Underlining was filled also with anarchist philosophy and Michele Micheletti and Andrew S. McFarland's theory about creative participation in politics. The epithet under the thesis's title was ”Participatory philosophy as synthesis of political philosophy and social ethics”. As you can see, I have always combined philosophy in connection with politics and ethics as the most important sphere of philosophy in connection with practical life. I have started to plan my doctoral dissertation about applied ethics as a mental effort in integrating concepts of economics with ethics and civilization, especially in enhancing the meaning of money and currency. I have read books by Singer, Nussbaum and Friedrich von Hayek in particular. Of course I'm also going to read every book of your's of which I can get my hands on. I have planned to start my doctoral dissertation in University of Helsinki, which also gives a way in getting a fulbright-scholarship in Harvard or Princeton for example. Philosophy of economics is the main thing about my dissertation, and I have been in contact with Heikki Saxen, who you may know yourself, who is the highest authority on bioethics in Finland. My former professor Mikko Yrjönsuuri has mentioned professor Uskali Mäki's name for me as a prospective supervisor with my doctoral dissertation. He is also a quite knowable figure in the philosophy of economics. IIII I am interested if you would like to read my research plan, and maybe give some advice, and the most pompous and nosy of my suggestions is, would you like to be supervisor of my dissertation? You are in the States and at the moment I am in Finland. Of course one can read text material in any part of our planet because of email, and we could be in connection through Skype etc. It is also possible that I may come to the USA in the near future. IIII I hope that I do not disturb your work with my pompous and nosy proposal. IIII With kind regards, IIII Olli von Becker IIII Master of Social Sciences (2013)

Response from The Conservative Monday Club (19.7.2024)

"Dear Mr von Becker III Please see attached letter which was sent to The Telegraph in June 2024. With kind regards III The Conservative Monday Club" IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII PRESS RELEASE III For more than sixty years the Conservative Monday Club (or just Monday Club) has represented the only serious tendency within the Conservative Party to espouse what we believe to be traditional conservative values.III In this, we have endured against opponents both front - the Socialists - and back - so-called 'modernisers', and kept those embers alight for a new generation. III With the emergence of groups like the Conservative Alliance for Britain and Popular Conservatives, the traditional right tendency has been re-energised and is, once again, at full fighting strength within the Conservative Party and across the country at large. This is the future of our movement and the time has, therefore, come for this new generation to take on the mantle. III The Executive has, therefore, resolved to disband of the Club, effective immediately. The Viscount Massereene & Ferrard" III IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII A bloody shame. Onwards!

Sukupuolisuudesta

Olen kokenut jo tämänhetkisen elämäni aikana monia mukavia kokemuksia voimakkaiden naisten kanssa. Voin sanoa, että etenkin äitini ja hänen äitinsä ovat luoneet minulle käsityksen naisesta, joka vertaantuu aina sellaisiin naisiin, joihin saan jonkinlaisen otteen. Tuntemattomat ihmiset, olivat sitten naisia tai miehiä, eivät tee minulle minkäänlaista eroa. Etenkin äitini äiti Salli oli mielestäni sellainen nainen, joka pystyi vastaamaan kaikkiin hänelle annettuihin rooleihin. Kuitenkin on sanottava siitäkin, mitä olen mielestäni jo monia kertoja pyrkinyt esiintuomaan, että naisista ei ole luoviksi ihmisiksi, koska he pyrkivät kaikilla koulutusportailla vain vastaamaan odotuksiin, joita tavallisesti ristiriitaiset, subjektiiviset ja rajoittuneet opettajat heille luovat. Äskettäin oli televisiossa ranskalainen dokumentti Hannah Arendtista, jota eräs hänen ystävänsä nimitti luetuimmaksi 1900-luvun filosofiksi, mutta on selvää tämän olevan täyttä höpönhöpöä. Naiset ovat alttiitta vaikutteille ja vaikutelmille ja tämä tekee heistä epäoriginelleja. Hannah Arendtin kuuluisin kirja on muutaman sata sivua jatkuvaa ihmettelyä siitä, miksi eräs natsi vaikuttikin aivan tavalliselta ihmiseltä, eikä ollut sarvipäinen paholainen. Hänen suurimmat teoksensa ovat pelkkiä vaikutelmia ja vaikutteellisuuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku nainen pystyisi olemaan filosofi länsimaisen filosofian historian miesten tavalla, ja mielestäni Simone Weil on esimerkki tällaisesta naispuolisesta filosofista. Mielestäni yksi olennainen tekijä, joka luo niinsanotusti kuvan vallattomasta naisesta, joka kipuilee omien velvoitteidensa ja vastuidensa kanssa on se, että he eivät tosi asiassa pysty täyttämään kaikkia yhteiskunnallisen feminismin heille antamia vastuuitaan. Vapaudet he ottavat riemumielin vastaan, mutta kun vapautta tulisi varjostaa vastuulla, ei silloin monistakaan heistä siihen ole, vaan he juoksevat karkuun omia velvoitteitaan. Esimerkiksi oma äitini ei ole feministi, ja olenkin ilmaissut joskus paheksuntaani siitä, että hän ei suuremmin yrittänyt lapsi ollessani puolustaa minua mielivaltaista ja raakaa isääni kohtaan, joka ei koskaan pyrkinyt antamaan minkäänlaista moraalista tai muuta esimerkkiä minulle missään asiassa. Itse asiassa sillä, kun hän toisteli kerta toisensa perään periaatettaan: ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon”, hän poisti itse itseltään vastuun antaa esimerkkiä ajattelussa tai toiminnassa. Siinä mielessä Hannah Arendtin korostama termi, jonka en kuitenkaan usko tulleen alkuperäisesti häneltä, eli pahan banaalisuus on oikeanlainen termi kuvaamaan esimerkiksi omaa lapsuuden aikaista tilannettani, kun ahkerasti työssä käyvät ja moraalisesti moitteettomat harrastavat vanhemmat harjoittavat henkistä väkivaltaa ja alentamista omaa lastaan kohtaan, ei siitä voi tavallisesti valittaa takaisin. Olen ollut kahdesti psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, ja etenkin ensimmäisellä kerralla maaseudulla asuvat hoitajat ja jopa lääkärit halusivat moralisoida minua mm. sen takia, että olen ottanut äitini suvun nimen sukunimekseni. Eräs välkympi potilas osastolla sanoi aika oikein, kun hän sanoi naisten tulevan suosituiksi tuollaisissa paikoissa. Nimenomaan tuossakin pelkkä subjektiivistunnepitoinen kiintymys määritteli sitä, kuinka paljon esimerkiksi vieraita, sukulaisia ja ystäviä paikalla kävi. Miestä on helpompi moralisoida, eli koska jos jollain ihmisellä ei ole paljon kavereita, on tilanne aivan samantekevä, koska subjektiivinen tunnekeskeisyys määrittelee etenkin naisilla sitä, millaisia ihmisiä kohtaan tulee tuntea empatiaa ja myötätuntoa. Vaikka joku voisi väittää, että tuossa tilanteessa olosuhde on se tekijä, jonka vastapainoksi tarvitaan ymmärrystä, ei se kuitenkaan niin ole, vaan tunnepitoinen suhde määrittelee sitä, ketkä saavat osakseen empatian ja ketkä unohduksen. Suomalaisessa psykiatrisessa hoidossa on vielä tänä päivänäkin taustalla oleva ajatus siitä, millainen arvioitavan henkilön asema on ja voidaanko häntä määrittää jollain tavalla epämoraaliseksi tai sellaiseksi, joka ei ole pyrkinyt tai ei ole pystynyt vastaamaan hänelle osoitettuihin vaatimuksiin. Naisilla on sellainen pikkumielinen kunnollisuuden asenne, joka joskus saa suuttumuksen tulemaan esiin minussa. On kuitenkin sanottava, että oman tien kulkijat ovat poikkeuksetta miehiä, koska vain miehet tavallisesti voivat määritellä itse arvon ja kunnioituksen sellaisille asioille, jotka ansaitsevat tällaisen huomion. On kuitenkin sanottava, että piirre, jota arvostan monissa naisissa on se, että he tavallisesti kokevat empatiaa myös eläimiä kohtaan ja auttavat eläimiä monin tavoin. Kuitenkin naisissa on sellainen piirre, että he mahdollisesti itkeskelevät ”heikompien” puolesta, mutta eivät vahingossakaan auta tällaista olentoa mitenkään, koska he etenkin nykypäivänä mukautuvat lujasti siihen, kun miehinen järjenkäyttö tulee paikalle ja kertoo heille miten asia todella on. Mielestäni todelliseksi empatiaksi voitaisiin kutsua vain sitä, millä on käytännöllinen merkitys ja seuraus. Pelkkä itkeskely ja sureminen ilman tekoja on täyttä turhaa naismaisuutta. Olen myös miettinyt sitä, miten hedelmätöntä esimerkiksi facebookissa laitettu itkusilmähymiö on. Ketä se liikuttaa jos jotakin naista itkettää ilman tekoja asian korjaamiseksi? Minä en ole koskaan harrastanut tuon hymiön käyttöä koska se on turhaa ja hedelmätöntä suhtautumista. Jos halutaan kokea myötätuntoa jotain ihmistä kohtaan, se pitäisi silloin myös käytännössä näyttää. Hedelmätön itkeskely, jota monet naiset harrastavat, ovatkin varmaan heille pelkästään itsensä rauhoittelua, mutta esimerkiksi Sanna Marinin kaltaisten poliitikkojen toimille se tarkoittaa etenkin sitä, mikä pitää unohtaa oman aseman ja ristiriitojen välttämiseksi. Minun mielestäni miehistä ajattelua on periaatteiden asettaminen asioiden taustalle. Yksi tällainen periaate tavallisesti voi olla esimerkiksi se, että kaikkien yksilöiden oikeuksia ja vapauksia suojellaan. Ne jotka eivät luottamustehtävässä pysty vastaamaan korkeimpiin mahdollisiin vaatimuksiin, ei heidän tulisi silloin olla asemassaan. Mielestäni esimerkiksi ihmisten turvallisuudesta vastaaminen on perimmäisin yhteiskunnassa oleva periaate, joka pitää taata koko ajan vastuuntuntoisten ihmisten työn kautta. Mummoni Salli oli varsinainen voimanpesä, joka aiemmin sanotun tavalla pystyi vastaamaan kaikenlaisiin vaatimuksiin. Mikään suuria periaatteita käsittelevä ajattelija hän ei ollut, mutta kuten on sanottu, se on varsin harvinaista etenkin naispuolisilla ihmisillä. Mummo hoiti lapset, kantoi huolta vanhemmista ihmisistä, auttoi sukulaisia, teki ruokaa, kahvit, leipoi, toimi Keskustapuolueessa mm. kunnanvaltuutettuna, teki ulkotöitä, huolehti puutarhasta, kolasi lunta, hoiti ja lypsi lehmiä, hoiti ja keritsi lampaita, johti paikallisia marttoja, ompeli, suunnitteli mm. Koillis-Savon kansallispuvun, katsoi vanhempana ukin perään, katsoi lastenlasten perään ja oli mukana vaikka minkälaisissa luottamustehtävissä. Äitini ei ehkä aina ole pystynyt olemaan samanlainen dynamo ja muistan hänen työnsä väsyttäneen häntä korostuneesti. Esimerkiksi silloin, kun vaihtelimme lukemiamme kirjoja, harrasti hän lukemista pääasiassa loma-aikoina. Vallaton nainen on käsite, jonka olen joskus muutaman sekunnin impulssin kautta keksinyt, enkä väitä sen olevan kehittämistäni käsitteistä tärkein eikä edes toiseksi tärkein. Kuitenkin vallattomuus tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että annettu vapaus otetaan vastaan ilman vaatimuksien vastaanottamista. Tavallisille naisille on tiettyjä asioita, joihin he eivät uskalla puuttua. Minullekin on tullut kunnallisesta psykiatriasta jo kaksi psykiatrin itsensä myöhemmin perumaa aikaa. Ovatko nämä mitään vastuunkantajia: mehumaijamies ja tytteli? Vallattomuus on nimenomaan sitä, että ei oteta vastuuta. Siinä mielessä parlamenttiimmekaan ei pitäisi valita vallattomia ihmisiä, koska heille jotkut marginaaliin menevät asiat on liian raskasta kantaa henkilökohtaisesti. Entinen Ukrainan presidentti Poroshenko herätti minussa kunnollisesta miehyydestä kertovaa kunnioitusta, kun hän heti Venäjän hyökkäyksen alussa esiintyi kodinturvajoukkojen sotilaana rynnäkkökiväärin kanssa Kiovan kadulla. Tässä oli ainakin mies, joka osasi ottaa vastuun ruohonjuuritasolla kansalaistensa turvallisuudesta. Muistan myös, että ainakin yksi Ukrainan parlamentin naispuolinen jäsen esiintyi myös rynnäkkökiväärinsä kanssa kodissaan. Yksi mainio esimerkki tästä on se, että kun aatelisen Silfverhjelm-suvun vanha kahdeksissakymmenissä oleva kenraali puolustautui kodissaan Punavuoressa häntä hakemaan tulleita punikkeja vastaan talvella 1918 kaksi ja puoli tuntia revolverinsa kanssa ja käytti viimeisen luodin itseensä. Länsimaita vaivaa luovuttamisen henki, jota ei todellakaan vähennä vasemmistopuolueiden ja kaikenlaisten sosiaalidemokraattien kyvyttömyys kantaa vastuuta ja suhtautua ihmisiin ihmisarvon eikä tittelin tai naispuolisuuden takia. Olen kieltämättä havainnut tämän ilmiön aika selkeästi: etenkin feministit kauhistuvat siitä, jos heistä sanotaan ryhmänä jotain ja silloin tällainen mies on täysin ulossuljettu kaikesta ihmisarvoisuudesta. Se on sanottava, että Loka Laitinen on tietyssä mielessä esikuvani, vaikken tavallisesti haluakaan kutsua ketään esikuvakseni. Kaikki Euroopan suurimmat kulttuurit ovat mieskeskeisiä, vaikka esimerkiksi nykyään en jaksa saksalaisten teitittelyä, vaan kuvailen itseäni siinä mielessä saksalaisuuden vastaiseksi, vaikka monessa mielessä Saksa on Euroopan merkittävin kulttuuri. Sinne ei ole perustettu feminismiä ja etenkin saksalaisten asiallisuus on tehnyt minuun vaikutuksen. Siinä mielessä olen lähestynyt pohjoismaalaisuutta, vaikka en talvesta pidäkään, ja saksalainen teitittely vaikuttaa minusta varsin teennäiseltä, eikä sitä ole varmaan muulla motivaatiolla rakennettukaan. Mielestäni tuntemattomien ja etenkin vanhempien ihmisten kanssa teitittely on pelkästään hyvä tapa, mutta jos tunnetaan ihminen nimeltä ja jos kyseessä ei ole minkäänlainen imartelemisen tarkoitus, ei mielestäni tarvitse ihmisiä teititellä. Eri asia on, jos ihminen on vaikka Pfalzgraf tai Britannian kuningatar, silloin voi ymmärtää teitittelyn, mutta jos kyseessä on porvarillisesta taustasta tuleva semi-keskiluokkainen ihminen, niin minä en sitä nykyään harrasta. Mielestäni ruotsalainen periaate, että vain kuningas on Ni, on se minusta oivallinen periaate. Naisilla ei tavallisesti ole historian tajua tai halua tuntea historiaa. Muistan, että kun ala-asteella sanoin tunnilla, minkä niminen oli Hiroshimaan pudotettu atomipommi, tuhahti joku tyttö, että :”mitä sillä tiedolla tekee?”. Toinen esimerkki tulee lukiosta, jossa opettaja kysyi jotain sanomaan aikajärjestyksessä presidentit virassa olon vuosiensa ohessa, ja kun sen tein, niin joku tyttö yritti sarkasmia ja sanoi: ”Onpas siitä paljon hyötyä”. Olen myös kuullut naureskelua, jos olen joskus maininnut esimerkiksi isoisäni isoisän, joka on minulle hyvin läheistä historiaa. Historian taju liittyy nimenomaan aateliin ja landed gentryyn, koska tällaiset sukulinjat pysyvät olemassa ja niitä kunnioitetaan vain sen takia, jos ihmiset muistavat omat sukulinjansa ja esivanhempansa. Historiaa täytyy kunnioittaa, koska jos sitä ei kunnioiteta, ei sen perusteella voida mitään oppiakaan. Naisille olennaista politiikassa on riitely, suhteellisuus ja reaktiivisuus. He haluavat sanoa jotain, jonka he kokevat olevan oikeassa, ja tämä tapa muodostaa ajatuksia ja arvoja on yksi kahdesta mahdollisesta. Mielestäni politiikan ei tule olla riitelemistä, vaan siinä pitäisi ilmaista ajatuksia, periaatteita ja arvoja, jotka kokee oikeaksi. Nämä Marinin kaltaiset pikkunaiset haluavat vain haastaa riitaa ja vastustaa sellaisia ajatuksia, joilla he kokevat olevan vähemmän ilmaisemisen oikeutta kuin heidän ennakkoluuloillaan ja riippakiveksi asettumisellaan. Vasemmisto ei hyväksy oikeistoa, koska poliittinen oikeisto on historialtaan ja maailmankatsomuksen kehittyneisyydellään aivan eri sfäärissä kuin noin sata vuotta vanha Marxiin palautuva vastustusasenne, joka on jo todettu Keski- ja Itä-Euroopassa täysin ihmisyydenvastaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Sosialismi sopii idän ihmisille, koska siellä ei ole länsimaihin verrattuna koskaan ollut samaan tasoon johdettavaa yksilöyden ja ajatuksen vapautta. On täysin selvää, ja tässä lukija saa palautetta myös paroni Julius Evolan kirjoituksista, että sukupuolten välillä on perimmäisiä eroja, jotka eivät muutu muutamassa kymmenessä vuodessa, jossa vasemmisto on saanut hillua ja taannuttaa länsimaista kulttuuria paarian asemaan kaikenlaisten muiden kulttuureiden keskellä. Loka Laitinenkin puhui siitä, että esimerkiksi työläisnaiset ja maatilojen emännät ovat reiluja ihmisiä, jotka eivät pyöri oman sukupuolensa käsitteen ympärillä voivottelemassa vääriin asemiin pyrkivien naisten huonommuutta näissä tehtävissään. Mummo oli todellakin etenkin emäntä, vaikka aatelisen isoisäni kautta hän oli myös Rouva eli Lady. En tiedä kovin montaa muuta ihmistä, joka olisi voinut toimia niin monipuolisesti ja -alaisesti kuin miten mummo pitkän elämänsä aikana toimi. Niin äitini kuin isoäitinikään eivät todellakaan ole/olleet feministejä, koska sehän on jo aatelissuvussa aivan sukupuoliroolien vastaista ajattelua. On kuitenkin kirjoitettava, että äitini on eronnut kirkosta, ja minä katson, että hänellä on ollut siihen täysi oikeus. Mummoni isä Eemeli Järveläinen taisteli punakapinan aikaan punaisia vastaan ja myöhemmin hänestä tuli paikallisen suojeluskuntapiirin komentaja, ja uskon mummoni tulleen etenkin häneen, koska hänestäkin sanottiin, että pienestä koostaan huolimatta hänkin oli varsinainen dynamo pienikokoisen mummoni tapaan. Minä en olisi mitään ilman äitiäni ja hänen kauttaan isoäitiäni. Itkeskelevät ja liian herkkäluonteiset siveydensipuli-prinsessat eivät sovi minulle millään tavalla. Naisessa pitää olla niin sanotusti ”spunk”, vaikka sekin voidaan monesti ymmärtää kansanomaisella tavalla. Naisilla ei monesti ole kykyä ilmaista saati kehittää omaperäistä ajattelua. Kaikki heidän toimintansa on tulkintaa, asettelua ja kommentointia, aivan kuten he muistuttavat sisustussuunnittelijaa, joka valmistaa ympäristöjä ja asioiden oikeita suhteita ympäristöön. Toisin sanoen: he eivät osaa usein olla objektiivisia vaan heidän ilmaisuunsa sisältyy miltei aina subjektiivinen elementti, ja onhan niin, että vaikka jonkun Irigarayn mukaan naisen luonto mutta etenkin ruumis antavat mahdollisuuden sille, että kaikki todellisuus on subjektiivisuutta ja näin ollen objektiivisia periaatteita ei ole eikä niitä tarvitse koskaan mistään etsiäkään. Objektiivisuus on näiden mannermaisen filosofian naisten mielestä pelkkää falloskuvitelmaa. Mielestäni on olemassa sellaiset periaatteet, jotka voidaan ymmärtää sekä miesten ja naisten puolesta. Tämä vaatii kuitenkin kaikkien vaivaavien rasitteiden pois ottamista ihmisen selästä. Tietysti on siitä sanottava, vaikka se voisi pahalta vaikuttaakin, että naisella kuukautiset aiheuttavat joillekin yksilöille aivan erilaisen järjenjuoksun, kuin mitä se on esimerkiksi keski-ikäisellä tai vanhemmalla miehellä. Sanoisin näin, että oikeiden periaatteiden tajuaminen ja niiden ylläpitäminen vaativat sitä, että ollaan järjissään ja tajutaan sitä kautta kaikki naisilla tunteiden kautta tulevat asiat järjen kautta. Olen monesti käyttänyt termiä arvotunne kuvaamaan sitä, miten tunteet eroavat arvoiltaan ja miten arvotunteiden kautta syntyvät sellaiset asiat ja nimikkeet, joista muotoutuu arvoja ja periaatteita. Kuitenkin miten se poikkeaa itkeskelystä ja suremisesta on se, että tietyt arvotunteet sitoutuvat järjenjuoksun sisään, ja se jos mikä kertoo siitä, että tällaiset arvotunteet ovat arvokkaimpia – niitä voidaan siis yleistää ja priorisoida helpoiten. Naisen seksuaalisuus ei ole arvokkaimpia arvotunteen lähteitä, ja siinä mielessä on täysin samantekevää ja manipuloinnin alaista ja sitä osaavien harjoittamaa esimerkiksi sukupuolinen vuorovaikutus. Siinä ei ole minkäänlaista järkeä, koska se toistuu samalla tavalla, eikä tietyn määrän paneminen muuta tällaista asiaa ja ihmistä mitenkään saati että hän muuttuisi tärkeimmiltä ominaisuuksiltaan tämän myötä. Joku, olisiko ollut Chamfort, on sanonut, että himokkaimmat ihmiset ovat tavallisesti myös järjeltään rajoittuneempia. On toki uusi asia, että panemisen ja mahdollisen kevytmielisen panemisen aate on nostettu monien sitä tärkeämpien asioiden yläpuolelle, ja varmaan on niin, että naisen seksuaalisuuden ympärille muodostunut viihde-/tunnekokonaisuus kaikkine elokuvineen ja sarjoineen on ollut luomassa miehille sellaista käsitystä, että vain paneminen on tärkeintä todellisuutta. Myös entinen Suomen pääministeri on naurettava termi, ja kyseinen pikkunainen haluaa siinä vain kertoa siitä, että ajatelkaa: ”Minä olen joskus ollut myös Suomen pääministeri, vaikka minulla on lisäksi tällainen peppu ja rahaa”. Antiikissa suuret filosofit korostivat pidättyvyyttä suhteessa sukupuoliseen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi filosofisia oppilapsia kohdeltiin arvokkaampina kuin omia nivustensa hedelmiä. Olen joskus miettinyt, että onko esimerkiksi oma filosofiani tai vaikka käsitykseni naisista johdosta kotini ilmapiiristä ja siinä toteutuneista asioista. No, ei tämä olisi mitenkään uutta länsimaisen filosofian historiassa. On sanottu esimerkiksi Isaiah Berlinistä, että tämä kehitti monipuolisen kielitaitonsa sen takia, koska hän koki asemansa olleen nuoruudessa jonkinlaisesti rajoittunut. Minulla on varmaan high functioning autismiin liittyvät piirteet ainakin siinä mielessä, että kielitaitoni on kehittynyt kompensaatioksi siitä, koska en harrasta ilmeilyä ja nonverbaalista vuorovaikutusta, vaikkakin on sanottava, että etenkin nykypäivänä huomaan nekin, vaikken kuitenkaan rekisteröi niitä kommunikaationa. Naiset yleensä kauhistuvat siitä, jos heidän nonverbaalinen tunteenilmaisu ei saa vastinetta esimerkiksi miespuolisella kommunikaation osapuolellla. Sen takia on itsestäänselvää, että tässä on jonkinlainen ”mind the gap”-ilmiö. Olin viime viikolla hakemassa Ateneumin arkistosta materiaalia Adolf von Beckerin elämänkertaa varten. Siellä oli noin sata kirjettä ja esimerkiksi kuvia hänen käyntikorteistaan jne. Yritän saada kirjan valmiiksi ensi vuoden alkuun mennessä. Sanoisin, että suomalainen media korostaa koko ajan kaikenlaisia tussunhoitovälineitä parhaalla katseluajalla tv:ssä, joissa pyritään koko ajan korostamaan sitä, että naiset voivat olla mitä hyvänsä ja minkä näköisiä hyvänsä, samalla kun miehen tulee olla sellainen kuin nainen, ”yksilö”, haluaa. Sinkkuillallinen-ohjelmassa suurin osa naisista sanoo fraasin ”tumma, pitkä ja komea” varsin poikkeuksetta. Ja loput sanovat viimeistään alkuruokaa laittaessaan, että ei ole ”minun tyyppiäni”. Jos kysytään minun naistyyppiäni, niin on sanottava, että pidän siitä, jos nainen on hyvässä fyysisessä kunnossa ja huolehtii vartalostaan. Varmaan on niin, että joitain ihmisiä viehättää heidän oma vastatyyppinsä, ja voin itse sanoa, että nykyään hyvän kunnon lisäksi minua viehättävät muut kuin ulkoiset piirteet. Esimerkiksi kiltteys, tasa-arvoisuus kaikkia ihmisiä kohtaan ja etenkin eläinrakkaus ovat tärkeitä asioita. On se kuitenkin sanottava, että etenkin älykkyys on tärkeä piirre naisessa. Kuitenkin on selvää, että jos meinaa harrastaa naisen haluamaa haureutta, ei nainen voi olla piirteiltään ruma, vaikka en tässä tarkoita minkäänlaisia malleja ja missejä, joissa ei tavallisesti ole älyn häivääkään. Minulla on paljon isompia kirjoitusprojekteja mm.: väitöskirja talouden, etiikan ja sivistyksen välisestä suhteesta, Uno von Schrowen elämänkerta, Adolf von Beckerin elämänkerta, haastattelut Britanniassa, ja jo kootut kolumnikokoelma ja runokokoelma. Lisäksi aion koota pidemmistä esseistäni jonkinlaisen essee-/päiväkirjakokoelman. Lisäksi on vaikka minkälaista suunnitelmaa esimerkiksi sukumme tilusten Kaavilla suhteen. Filosofiani ontofysiikan perusteita esittelevä esitys, Zweckmässigkeit-terapian perusteet, kirja soveltavasta etiikasta, jatko-osa sukuhistoriikkiin, varhaisten vaiheiden muistelmat, oppikirja filosofiasta ja käsityksiäni aatelisuuden ja aatelin kulttuurihistoriasta.

Muistio opetusministerille, kulttuuriministerille ja entiselle opetusministerille

Muistio Suomen kulttuurielämän ja yliopistojen ja kouluopetuksen uudistamiseksi III 1). Kouluopetuksen tämänhetkinen tila ja ongelmia III Kouluissamme vallitsee vieläkin ikävä tilanne sen suhteen, että monilla oppilailla on epätasainen kykyprofiili, joka aiheuttaa sen, etteivät kaikki oppilaat menesty koulussa samalla tavalla, johon verrattuna heillä olisi potentiaalia menestyä. Opiskelijoiden arvioinnissa tulisi kehittyä, ja moneen oppiaineeseen tulisi sisällyttää useampia opettajia, joiden merkitys esimerkiksi lukio-opetuksessa tulisi reformoida täydellisesti. Samalla kun kouluja tulisi pyrkiä yksityistämään, tulisi myös koulujen rahoituksen alkuperää tulisi miettiä täydellisesti uusin. Ensinnäkin: oppiaineet tulisi kehittää uudelleen siinä mielessä, että esimerkiksi kieliä ei opetettaisi kukin erillisenä oppiaineena, vaan ne muodostettaisiin modernien ja vanhojen kielten oppiaineiden sisälle. Luonnontieteitä tulisi opettaa Suomessakin termin Science sisällä, eli niistäkään ei tulisi erillisiä arvosteluita, vaan oppimisen suunta olisi paljon holistisempi ja fokus paljon yleisempi kuin mitä Suomen kouluissa on vielä tänä päivänä. Matematiikan opetukseen tulisi lisätä esimerkiksi logiikkaa ja logiikan historiaa, sekä yleistä matematiikan ja logiikan välisen yhteyden pohtimista. Uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää jonkinlaisen moraalitieteen käsitteen sisäiseksi. Taideaineissa korostettaisiin paljon enemmän luovuutta yleensä, eikä esimerkiksi vain tiettyjä erityislahjoja joidenkin taideaineiden sisällä. Luovuus on yleensäkin sellainen käsite, joka tulisi sisällyttää myös kouluopetukseen. Samalla kun luovuutta tulisi arvioida oppilaissa enemmän, tulisi sen myötä myös opettaa yleisesti filosofiaa jokaisen aineen yhteydessä. Tämä palvelisi sitä pyrkimystä, että ajattelussa voitaisiin olla vapaita, eikä vain kuunneltaisi jokseenkin rajoittuneiden opettajien vaatimuksia, koska tällä älyllisesti epärehellisellä tavalla suurin osa koulussa menestyvistä oppilaista saavat oman muodollisen pätevyytensä. Esimerkiksi Englannin yksityiskouluissa korostetaan yksittäisten oppilaiden yhteydessä termiä exceptional eli poikkeuksellinen, joka tarkoittaa sitä, että jokaisen oppilaan pyritään saavuttavan oman merkityksensä opiskelun ja työnteon sisällä. Koska suomalainen opetussuunnitelma on niin rajoittunut ja huonosti suunniteltu, eivät kaikki kiitettävän oppilaatkaan välttämättä esimerkiksi lukion jälkeen tiedä sitä, mihin he silloin suuntaavat. Mielestäni nykyaikainen suomalainen yleinen ja yleistetty opetussuunnitelma ei kehitä oppilailleen suuressa määrin mitään, koska se on aivan väärällä tavalla koostettu. Ensinnäkin minun mielestäni yleinen opetussuunnitelma tulisi Suomesta poistaa ainakin yläkoulujen ja lukion kohdalla. Oppilaille tulisi antaa paljon enemmän tilaa ja mahdollisuuksia valita se suunta esimerkiksi lukiossa, minne he haluavat suuntautua. On sanottava, että parhaimmat opettajat lukiossa minulle olivat naispuolinen matematiikan opettaja ja miespuolinen modernien kielten opettaja. On varmasti nin, että vielä nykypäivänäkin tietyt oppiaineet ja niissä menestymminen ovat sukupuolittuneita, ja sen takia nuo opettajat edustivat sitä, että oppiminen ja sitä seuraava opettaminen voi tapahtua myös luontaisten painotuksien ulkopuolella. Koska sukupuolittuneisuus on huono asia, vaikka sitä on pitkään siedetty, tulisi juuri poikien opiskella enemmän esimerkiksi psykologiaa ja moderneja kieliä ja tyttöjen matematiikkaa ja fysiikkaa. Opetuksen raamit tulisi jokaiselle oppilaalle rakentaa hänen mielenkiinnon kohteidensa kautta. Tähän vaaditaan laajaa monipuolisten asiantuntijoiden palkkaamista etenkin lukio-opetukseen. Esimerkiksi jossain uudelleen järjestetyn opintosuunnitelman uudelleen järjestetyssä oppiaineessa voitaisiin opettaa pari kuukautta jatkuvan kurssin sisällä kolmenkin opettajan arvioinnin ja järjestyksen kautta. Opettajan rooli tulisi uudistaa täydellisesti, ja lukion opettajienkin pitäisi erikoistua joihinkin tiedon osa-alueisiin sillä tavalla, että opettajan tehtävä muunnettaisiin varmasta ja tukevasta eläkevirasta siihen, että he muistuttaisivat enemmän freelancereita. He siis tekisivät opetuksen ohessa välillä tutkimuslomaa, joka liittyisi oman pätevyyden ylläpitymiseen tietyllä tasolla. Eli lukion opettaja ei olisi asemaansa veltostunut eläkkeen odottaja, vaan he joutuisivat tekemään jotain oman elintasonsa ja työnsä pätevyyden ja sen oikeana harjoittamisen eteen. On mielenkiintoinen kysymys, onko koulussa menestyminen taipumuksien sisäistä, vai toitottavatko oppilaat esimerkiksi vain sitä, mitä opettaja sanoo, eli tieto jäisi täysin merkityksettömäksi sen jälkeen kun kurssit on käyty ja arvosanat saatu. Oppilaiden aktiivista mielenkiintoa tulisi koko ajan korostaa, ja opettajilla tulisi olla etenkin innostajan rooli. On korostettava opettajien yhteydessä sitä, että kouluopetus ei kaikille luonnu samalla tavalla kuin toisille. On esimerkiksi eritysivaikeuksia ja motivaatio-ongelmia. On selvää, että koulussa eniten opetusta tarvitsevat epämotivoituneet tai sellaiset oppilaat, jotka eivät ymmärrä oppimis- ja opetusjärjestelmää. Koulun merkitys tulisi kirkastaa sekä oppilaiden ja opettajien tietoisuuteen, ja koko ajan pitäisi olla niin sanottua pedagogista pohdintaa, jota esimerkiksi lukioaikainen suosikkiopettajani yritti oppilaille täsmentää aina kurssien alussa. Eli vapaamman ja tehokkaamman koulujärjestelmän saavuttamiseksi tulisi opettajillakin olla enemmän ajattelemisen kykyä ja kykyä käsitellä luovuutta ja tietoa yleisellä tasolla. Näitä tarkoituksiakin varten tulisi kehittää uudenlainen oppiaine, jota voidaan kutsua termillä arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki. Siinä nimensä mukaisesti käsiteltäisiin parhainta tietoon oikeallla tavalla suuntautuvaa elämänasennetta ja oikeimpia tiedolle otollisimpia arvoja. Lisäksi tulisi opettaa sitä, miten voidaan oikealla tavalla arvostella esimerkiksi vaikka jonkinlaista tekstikokonaisuutta tai kirjaa. Loppujen lopuksi, vaikka pluralismia korostetaan tässä suhteessa, on määriteltävissä sellainen arvostelukyky, joka suhtautuu parhaimmalla ja tehokkaimmalla tavalla etenkin luovuuden ja tiedon ollessa kyseessä. Psykologian yhteydessä tulisi korostaa etenkin tietoon liittyvää havaintokykyä ja oikeanlaista luovuuteen ja tietoon liittyvää käsitteenmuodostuskykyä. Koko koulun oppiaineiden kokonaisuus tulisi nähdä paljon laajemmin yhtenä holistisena kokonaisuutena, jossa kaikki oppiaineet palvelisivat samoja tarkoitusperiä, mutta yleisemmällä otteella varustettuna. Koska yleinen opintosuunnitelma tulisi poistaa ainakin lukiotasolla, voitaisiin saman tien myös luopua koulujen nykyisistä omistussuhteista, eli että ne alkaisivat entistä enemmän toimia esimerkiksi koulunkäynnin maksullisuuden ja entisten oppilaiden lahjoitusten varalla. Nykyaikana on jo jonkin verran harrastettu lukioiden kohdalla joitain ns. taidelukioita, mutta sitä ei olla havaittu, että näiden mallin mukaisesti lukiot tulisi erikoistaa kaikkien muidenkin mainittujen oppiainekokonaisuuksien avulla. Koulualueet takaisivat sen, että kaikilla Suomen maantieteellisillä alueilla olisi väkiluvun mukaan oikeanlainen jakautuma eri tavalla erikoistuneita oppilaitoksia. Opetuksen itsenäistämisen ja opetuksen suuremman opinnäytetöihin perustuvan luonteen avulla oppilaille saataisiin enemmän yksityistä aikaa esimerkiksi työssäkäyntiin. Olisikin asiallista, jos tietyt yritykset ja työnsaannin lähteet velvoitettaisiin lain mukaisesti ottamaan lukiolaisia jonkinlaisiksi harjoitteluoppilaiksi sen mukaisesti minkälaisia asioita heidän kykyprofiilinsa suhteellisesti korostaa. Etiikkaa tulisi opettaa kouluissa jo varhaiselta iältä alkaen. Kiusaamista voitaisiin pyrkiä estämään sillä, että oppilaille opetettaisiin sitä, miltä kiusaaminen voi lapsessa ja nuoressa tuntua. On selvää, että kiusaaminen perustuu siihen, kun kiusaaja huomaa jollain tavalla jonkin olevan esimerkiksi sosiaalisilta kyvyiltään rajoittunut. Sosiaalinen dominanssi on asia, joka johti mm. siihen oman kouluni aikaan, että yhdeksännen luokan lopulla oppilaskunnan jäsenet jakoivat kaikille oppilaille tarkoitetut arvonimet ja palkinnot toisille oppilaskunnan jäsenille. Ja jotkut vielä kehtaavat väittää, että lapset ja varhaisnuoret eivät voi toimia korruptio motivaationaan. Koulussa tulisi korostaa itsenäistä oppimista ja työntekoa. Sosiaalisesti dominoivien oppilaiden itsestäänselvää asemaa koulussa ja koululaisten keskuudessa tulisi karsia sen takia, koska se johtaa useimmiten epätasa-arvoisuuteen ja kiusaamiseen. Tähän oppilaita tulisi tukea esimerkiksi laajempien omiin mielenkiinnon kohteisiin liittyvien opinnäytetöiden tekemisen ja tutkimisen kautta. Mielestäni luontaiset taipumukset ja omat erityiskiinnostuksen kohteet voidaan kuitenkin käsitteellisesti erottaa, koska monissa tapauksissa antaumus jotakin aihetta kohtaan voi syntyä muutakin tietä kuin vain determistisen kykypalautteen kautta. Koko koulujärjestelmä tulisi siis uudistaa ja vaikka siinä korostettaisiin oppilaiden omaa valmiutta ja kiinnostusta oppimiseen, korostettaisiin siinä myös kokonaisvaltaisuuden avulla sitä, että oppilaat menestyisivät heidän potentiaalinsa mukaisesti koulussa. Potentian muuttaminen aktiivisuudeksi on olennaisin asia myös tässä suunnitelmassa koulunkäynnin rakenteen ja sisällön muuttamiseksi. Olennaista olisi korostaa nuorten yhteydessä oppilaiden tasa-arvoisuuden periaatetta, joka korostaisi oikeanalaisella ryhmähengen nostatuksella sitä, että kiusaaminen voisi kouluissa vähentyä. III 2). Nykyteknologian hyödyntäminen opetuksessa ja sen kehittämisessä III On selvää, että nykyaikainen koulu on muuttunut sen suhteen paljonko opetuksen välineinä voidaan käyttää teknologian edistysaskeleiden tuloksia. On monta esimerkkiä siitä, miten koulunkäynti eroaa nykypäivänä teknologian ansiosta. Minun lukioni aikana ei oppilailla esimerkiksi ollut kannettavia tietokoneita. On varmaan niin, että se on siinä määrin hyväksi, koska nykypäivänä suurin osa kirjoittamisesta keskittyy tietokoneelle, eikä käsin kirjoittamista harrasteta niin paljon kuin aiemmin. Kuitenkin on selvää, että siihen myönteiseen kehitykseen nähden, jonka läppäri tehokkuudessaan mahdollistaa, on olemassa myös uhka siitä, ettei opetuksen fokus kohdistu yhtä voimakkaasti oppijoihin kuin, jos mahdollisuutta bittiavaruudessa olemiseen ei olisi. Teknologian edistysaskeleet ovat jotain sellaista, johon opettaminen tulisi voida mukauttaa sillä tavalla, että teknologian hyvät puolet voisivat peittää huonot puolet. Koodaamista, mitä Linda Liukas on opettanut suomalaisille lapsille Hello Ruby-ohjelmansa kanssa, tulisi tietysti opettaa lapsille ja nuorille enemmän. Kuitenkin tietysti internetin ja hakkeroimisen kautta ihmiset rajoittavat vapauttaan ja omaa itsenäisyyttää. On varmaan kuitenkin niin, että nykypäivän koulua ei voi sellaisena ottaa vakavasti, ellei oppilailla olisi teknologian edistyksen tuloksia apunaan oppimisessa. Tulisi siis jotenkin mahdollistaa se, että oppiminen voitaisiin helpottaa esimerkiksi erilaisten tietokoneohjelmien avulla. Voitaisiin myös kehittää sellaista intranettiä, johon suurin osa oppilaiden koulussa tietokoneiden avulla tehtävistä toimista voisi keskittyä. Tulisi myös varata teknologian avulla tapahtuvaan oppimiseen sellainen myönnytys, että asioiden ja tehtävien oikea selvittäminen voisi taata yksittäisille oppijoille enemmän vapautta ja uudenlaisia alueita ko. Intranetin sisällä. Filosofi Ralph Waldo Emerson kirjoitti vuonna 1841 esseen Self-reliance, eli itseluottamus. Siinä hän toi esille konformisuuden vaaran ja miten ihmisten tulisi välttää sitä. On selvää, että kun opettaminen ja oppiminen yleistetään samalla teknologialla tehtäväksi. Olisi siis mietittävä sitä, miten esimerkiksi rajoittunut ja yleistetty ns. wikipedia-tietämys on ottanut nykyisin valtaa siltä, että luettaisiin kirjoja ja pyrittäisiin saaman erikoistettua ja riippumatonta tietoa todellisuudesta. Myös ns. nettikiusaaminen on yleistynyt ja siinä pyritään viemään ihmisarvoa toisilta kiusaamisen kohteeksi joutuneilta. Yleisesti kiusaamista ja sen rajoittamista tulisi pohtia etenkin moraalisuuden ja etiikan opettamisen kautta. Soveltava etiikka tai käytännöllinen etiikka on tarkoitettua siihen, miten erilaisia nykypäivään kuuluvia ilmiöitä tulisi johtaa normatiivisen etiikan periaatteiden yhteyteen ja sisälle. On tärkeää, että nykypäivän ongelmia ja kysymyksiä pohditaan kouluissa nimenomaan etiikan opettamisen avulla. Esimerkiksi poliittista osallistumista ja luovaa osallistumista tulisi tehdä oppilaiden tiettäväksi. Eli voidaan mielestäni sanoa, että teknologiasta välineenä koulunkäynnissä voitaisiin saada hyötyäkin, kunhan se voitaisiin yhdistää tiettyjen periaatteiden ja käsitteiden yhteyteen. III 3). Etiikan opetusta jo varhaisille luokka-asteille III Etiikka tarkoittaa moraalisten arvojen ja asenteiden kokoelmaa, jonka pohjana on yksilön ja ihmise hyvä ja hyvä elämä. On perustavaa kaiken koulunkäynnin pohjana, että oppilaille tulisi kouluissakin opettaa hyvän elämän periaatteita ja kaikenlaista hyvään elämään johtavaa asenteellisuutta. Mielestäni etiikan opetuksen avulla voitaisiin poistaa niinkin yleistä ilmiötä kuin oppilaiden toista kohtaan suunnattua kiusaamista ja epätasa-arvoista kohtelua. Epätasa-arvo etiikan mielessä on nimen omaan sitä, että jonkun käsitetään olevan oikeutettu arvostelemaan ja kohtelemaan epäreilusti toisia ihmisiä. Olisi nimenomaan korostaa sitä kipua ja tuskaa, minkä kiusaaminen monesti aiheuttaa. Olisi siis opeteltava koulussa erilaisissa rooleissa olemista, koska olen varma siitä, että tällainen omakohdillistaminen voisi poistaa kouluista kiusausta ja oppilaiden epätasa-arvoista kohtelua. Kun etiikkaa opetettaisiin pienille lapsille, voitaisiin sitä harrastaa esimerkiksi tietynlaisten leikkien ja allegorioiden kautta. Myös vertauskuvallisuutta ja oikeita arvoja tulisi voida etiikan yhteydessä tuoda oppilaiden keskuuteen ja tietoisuuteen. Olisi opetettava esimerkiksi kaikenlaisten tarinoiden kautta sitä, miten omakohdallisuus etiikassa voitaisiin todellisesti käsittää. Esimerkiksi Raamatussa ja vaikkapa Grimmin veljesten saduissa on monia perinpohjaisesti ihmisluonnetta käsitteleviä tarinoita. Jos aiheeseen lisättäisiin esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikot, kuten Leo Tolstoi ja Dostojevskin, voisi esimerkiksi Karamazovin veljesten moraaliset opetukset olla merkittäviä vertauskuvallisuutensa kautta. Olisi siis korostettava aina sitä, että heikompaa tulisi joka tapauksessa tukea, etenkin Platonin Valtion Thrasymakhoksen asennetta tulisi oppilaista purkaa, hän ajatteli, että vahvimmilla on aina suurin valta toimia suhteessa heikompaan ja nimen omaan toimia etenkin se kaiken merkitsevän periaatteellisuutena. Nimen omaisesti sitä, että heikommille annetaan mahdollisuus samaan hyvään on kaikkien mahdollisten periaatteiden taustana. Myötätunto ja armo ovat niitä käsitteitä, joiden mukaan ihmisten tulisi toimia suhteessa toisiinsa. Siinä mielessä uskontoa ja elämänkatsomustietoa tulisi yhdistää saman oppiaineen sisäiseksi muistamalla, että etiikka on osittain uskonnollisesta pyhyydestä ja osittain sekulaareista periaatteista tulevaa arviointia ja arvostelua. Tulisi siis käsittää, ettei meillä ole mitään automaattisesti itsensä takia ja itsensä perustelun kautta toimivia periaatteita toimintamme ohjeina. Siinäkin mielessä tulee korostaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin periaatteita. Olisi siis opittava oikeimpia tapoja suhtautua asioihin, vaikka nykyisin sitä ei tule tehdä vain opettamalla itsestäänselvyyksinä opetettavaa uskonnollista rihkamaa. Uskonnot ovat hyödyllisiä, kun ajatellaan tiettyjä periaatteita ja arvoja, mutta nykypäivänä niitä ei pitäisi tyrkyttää ihmisille katedeerijulistuksina. III 4). Minkälaista käytöstä opetuksen tulisi motivoida III Voidaan sanoa, että jalous on sellainen periaate, jota pitäisi ihmisten keskuuteen lisätä myös koulussa. Se tarkoittaa uhrautumista ja esimerkin näyttämistä. Jalouden puute on sellainen tekijä, jonka pitäisi itsessään olla erottelemassa oppilaita esimerkiksi siihen, mihin kouluihin he voivat päästä. Nykyaikainen menestyminen koulussa ei tarkoita mitään muuta kuin nimensä mukaista koulussa menestymistä. Ridleyn varakreivi Matt Ridley on käsitellyt ilmiötä kirjassaan Jalouden alkuperä, jossa hän käsitteli aihetta etenkin psyykkissosiaalisena ilmiönä, jonka ilmentymistä voidaan tietyillä tavoilla motivoida, vaikka hän näki ilmiön myös monessa mielessä etenkin biologisena. Kuitenkin jaloutta ja uhrautumista tulisi koulussa korostaa, koska se liittyy myös hyvän esimerkin antamiseen. Koulussa kaikkien tulisi voida menestyä ainakin jossain yhdessä opetukseen liittyvässä kokonaisuudessa, jossa kuitenkin epätasaisuus korjaantuisi sen takia, että oppiaineet ja arvostelu muodostettaisiin aivan uusilla ja tehokkaammilla periaatteilla. Eli tulisi kantaa huolta siitä, että oppilaat menestyisivät yleisesti, mutta heillä tulisi myös olla osa-alue tai osa-alueita sitä varten, että heitä voitaisiin nimittää termillä exceptional tai poikkeuksellinen. Jalous on aina oman tien kulkemista omien periaatteiden kautta ja ansiosta. Ja tässäkin tulisi kunnioittaa sitä, jos jollain oppilaalla on oma järjestelmänsä koulussa menestymiseksi, tulisi sitäkin kunnioittaa ja korostaa aina sitä, että oman tien kulkeminen on lähes aina myöntäistä oppilaan menestymisen ja kompetenssin taustana. Omien periaatteiden kuunteleminen silloin, kun siihen liittyy menestys, on aina tärkeää, ja tällaiset oppilaat tulisi voida laskea siihen, kun halutaan käyttää esimerkityksellisenä jonkun oppilaan edistymistä ja menestymistä. Siinä mielessä myös kateudesta pitäisi tehdä koulussa loppu, jotta oikeanlainen arvostuksen korostuminen voisi olla parantamassa koko luokkien keskimääräistä menestymistä. Siinä mielessä menestyvä oppilas ei voi olla ylimielinen eikä toisaalta alisuoriutuja ei voi käpertyä täysin itseensä. III 5). Kouluopetuksen väliinputoajat ja korjaaminen III Kouluopetuksessa voidaan tavallisesti huomata etenkin alisuoriutujia, joista osa kuuluu myös kouluopetuksen lahjakkaimpien oppilaiden piiriin. Opetuksessa tulisi yleisesti olla suuntautumassa etenkin menestyksen potentian herättämiseen sellaisissa oppilaissa, jotka eivät ole kyseisellä hetkellä käyttämässä koko menestymisensä potentiaalia. Näitä on sekä huonosti koulussa menestyvissä sekä myös keskitasolle jääneissä. Olen jo aiemmin maininnut, että monet laudaturtasoisesti menestyvät oppilaat eivät koulujärjestelmässä välttämättä tiedä, mihin he haluavat suunnata ja missä he haluavat etenkin menestyä. Monesti on niin, että omasta motivaatiosta ohjautumattomia kognitiivisia kykyjä voi olla itseannetusti etenkin korkeasti koulutettujen ja suuresti tienaavien vanhempien lapsilla. On selvää, että etenkin alisuoriutujat tarvitsevat motivaatiota omaan koulutyöhönsä. Siihen tulee puuttua. Kun monet etenkin akateemisista perheistä tulevat nuoret menestyvät koulussa itsestäänselvyytenä, tulisi erilaisista haitoista esimerkiksi kotioloissaan kärsivät lapset ottaa rohkaisemisen keskimmäiseksi päämääräksi. Alisuoriutujat ovat väliinputoajia, joiden kehittymiselle ja suuntautumiselle tulisi tehdä jotain, koska heille alisuoriutujan todistus voi merkitä merkittävästi joutumista esimerkiksi itseään vähemmän lahjoja omaavien ihmisten keskuuteen heikompi tasoisiin kouluihin joutumista esimerkiksi seuraavalla koulutusasteelle. Alisuoriutujia ja niitä, jotka eivät saa potentiaaliaan aktualisoitua tulisi rohkaista parempaan menestymiseen, ja tämä on yksi koko koulutusjärjestelmän merkittävimmistä pyrkimyksistä ja tavoitteista. Sanoisin, että tietynlaista mielekkyyden opettamista ja omien arvojen pitävyyden korostamista tulisi painottaa tässä, kun opetetaan sellaisia, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa paikkaansa ja omaa rooliaan olla jollain tavalla jossain osa-alueessa poikkeuksellinen. Tässäkin tulisi muistaa se periaate, että samalla kun oppilaan koulunkäynti olisi tuloksiltaan mahdollisimman tasokasta, tulisi jokaisella oppilaalla olla joku sellainen osa-alue, jossa hän voisi menestyä ja saada korkeimpia mahdollisia palkintoja ja menestymistä. III 6). Millaista yhteyttä koulun ja kodin välillä tulisi olla III Mielestäni tulisi korostaa sitä, että oppilaan kotiolojen tulisi olla sellaisessa asemassa, että ristiriitaa opetuksen ja kasvatuksen välillä ei tulisi niin merkittävissä määrin kuin mitä on Suomessakin joskus nähty. On sanottava sitäkin, että miten digitalisoitu tieto on määrittämässä sitä, millaisia periaatteita koululaiset nykypäivänä noudattavat ja mitkä periaatteet he kokevat tärkeäksi. Tässä mielessä jonkinlainen globalisaatio, se että kaikilla maailman nurkilla voidaan olla yhdessä, tulisi tulkita sellaiseksi ilmiöksi, jota pitäisi jotenkin saada yhdistettyä esimerkiksi luokkaopetuksen fokukseen ja periaatteisiin. Nykypäivä siis tulisi voida integroida niihin periaatteisiin, jotka tulevat koululaisten tietoon esimerkiksi vaikka filosofian ja moraalitieteiden opetuksen kautta. Mielestäni omat oppi- ja aatesuunnat tulisi voida merkitsevästi ottaa huomioon opetuksessa ja siinä, miten tieto tulee koheesioon yksittäisen oppilaan kohdalla. Olisi kuitenkin mahdollistettava se, että omat lahjat voisivat siirtyä oppilaalle esimerkiksi pelkästään omien kotiolojen ja kodin periaatteiden kautta. Kiltteyttä ja hyvänkuuliaisuutta tulisi aina korostaa menestyneen koulunkäynnin perustana. Esimerkiksi se, jos lapsenikäiset koululaiset ihannoivat jo aikuisten elämää ja alkoholin juontia sekä tupakointia, kertoo monesti tyypillisen rähinöitsijän ja kiusaajatyypin tarinan. Pitäisi pyrkiä siirtämään koulunkäynnin kannalta sellaista arvollisuutta oppilaille mitä nuorempia ovat, että he tajuaisivat minkä takia lapsuus ja varhaisnuoruus ovat aikaa, jolloin oppilaiden tulisi ottaa vastaan se opetus, mitä he tarvitsevat edetäkseen elämässään ja maailmassa. Olisi siis korostettava sitä, että aikuiselämän nautinnot ja vapaudet tulevat vasta myöhemmin ja lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa on olennaista asennoitua opetukseen ja koulunkäyntiin opettajaa matalemmalla tasolla. Monesti häiriköivät riidanhaastajat pyrkivät häiritsemään kuuliaisempien koulunkäyntiä, ja monesti tuollaiset nuoret haluavat kapinoida koulun auktoriteettia kohtaan. Kuitenkin on varmasti niin, että mitä varhaisemmalla iällä oppilas tajuaa sen, että oppia kannattaa ottaa vastaan, ratkaisee ainakin osittain sen, mitä tällaisista oppilaista voi myöhemmin tulla. Siinä mielessä kapinoiminen on kannattavampaa ja hyväksyttävämpää vasta silloin, kun oppi ja opillisuus on otettu vastaan. Yksinkertainen vastustus itsensä takia ei kerro kuin tyhmyydestä ja oppimattomuudesta, mitkä useimmiten juontavat juurensa täysin lahjattomaan oppilaaseen, joka haluaa vain saada huomiota kapinoinnillaan. Voidaan pitää linkkinä omaksuttuun alkuperäaajatteluun sitä, että itsekin kauhistelin alkuun, kun noin kymmenvuotiaana näin ensimmäistä kertaa Pentti Linkolan ajatuksia, vaikka nykypäivänä pidän häntä yhtenä suurimmista ja omaperäisemmistä ajattelijoista Suomen ja länsimaiden historiassa. III 7). Miten lieveilmiöitä voitaisiin hillitä ja korjata III Mielestäni opettajien tehtävään tulisi voida sisällyttää tietynlainen auktoriteetin hyve rettelijöiden ja luokan ilmapiirin häiritsijöiden varalta. Mielestäni nykypäivänä häiriköitä siedetään aivan liian paljon. Tässä mielessä tulisi kiinnittää huomio etenkin siihen, miten kännyköitä ja tabletteja käytetään koulussa. Vaikka oltaisiin kuinka globalisoituneessa ja teknologiaväritteisessä yhteiskunnassa ja historian vaiheessa oltaisiin, tulisi mielestäni korostaa sitä, että kouluopetuksen fokuksen tulisi olla tärkeässä roolissa siinä, kun yleensä ajatellaan oppimisen ja koulunkäynnin merkitystä. Toisaalta esimerkiksi internetin alustoja voitaisiin hyödyntää monenlaisella tavalla monen eri-ikäisten oppilaiden kasvatuksessa ja opetuksessa. Kiusaamisesta tulisi antaa rankaisuja, ja mahdollisuuksien mukaan oppilaiden tulisi itse voida keskustella toiminnastaan jonkinlaisen riippumattoman ihmisen kanssa. Tällainen itsekritiikin muoto tulisi voida tuoda kaiken häiriköinnin rankaisuun kaikilla kouluasteilla, ja lisäksi voitaisiin miettiä sellaista rankaisun tapaa, jossa oppilas laitettaisiin häiriköinnin palkaksi tekemään esimerkiksi jonkun riittävän ja vaikean, korkeatasoisen opinnäytetyön. Esimerkiksi kopioimaan jokunen sata säettä vaikka Vergiliuksen runoja. Siinä mielessä häiriköinnistä rankaiseminen tulisi tehdä sellaiseksi, että siitä voisi olla tulevan kannalta hyötyä ja mahdollisesti tulevan käyttäytymisen ehkäisyä. Eli tulisi saada välitettyä häiriköivälle oppilaalle hänen toimintansa vääränlaiset motiivit, ja tämä todellakin vaatii sitä, että jo kotona on opetettava oppilaille mukautumista hyväksi koettuun valtajärjestykseen. Lisäksi rankaisuna annettu opinnäytetyö tai laaja opetusta sisältävä rankaisu tulisi ottaa pääasialliseksi pyrkimykseksi kaikkiin tällaisiin esimerkkitapauksiin. III 8). Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki III Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tarkoittaa oppilaiden evualitiivisten eli erottelevien toimintojen ohjaavia päätöksiä ja toimia. Todellisuutta on tosiaankin eroteltava sen takia, että siinä voidaan tunnistaa enemmän ja vähemmän merkitsevät asiat. Siinä mielessä arvoteoria on tärkeä opetettava aine jo filosofian opintojen aikana yläkoulussa ja lukiossa. Siinä mielessä arvoihin voitaisiin soveltaa etenkin rationaalisuutta ja järkeä. Tässä mielessä näiden asioiden opettaminen voisi palvella myös sitä, että sekasotku nuorten ihmisten asenteissa, arvoissa ja arvostelukyvyssä voisi vähentyä ja muuttua perusteiltaan ja ilmenemiseltään erilaiseksi ja paremmin kannatettavammaksi. Mielestäni esimerkiksi yhteiskunnassa toimiminen vaatii arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Nämä asiat tarkoittavat perusteellisella tasolla sitä, miten asiat nähdään, miten niitä arvioidaan, arvostellaan ja erotellaan. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tarkoittaa nykypäivänä Suomessamme esimerkiksi sitä, miten länsimaiset vapaudet ja velvoitteet tulisi käsittää. Meidän pitäisi Suomessa korostaa entistä enemmän länsimaisia arvoja kaiken arvottamisen perusteena, koska on varmasti niin, että yksilön ja yhteisöjen vapaus on länsimaissa johdettu pidemmälle kuin mitä tällainen vapaus on monessa muussa osassa maailmaa. Toisaalta arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikissä on nimenomaisesti olennaisinta korostaa myös sitä, miten arvostelevia asenteita voidaan kritisoida, ja mikä on paras mahdollinen positio olla koulussa ryhmän jäsenenä. Häiriköinnin kitkeminen on tärkeää. Voidaan sanoa esimerkiksi, että Koskelan oppilaan tapossa ei tekijöillä ollut minkäänlaista kykyä olla tekemisessä toisten ihmisten mutta etenkin itsestään poikkeavien ihmisten kanssa. Teko osoitti tunteettomuutta, fyysisen vallan hyväksikäyttöä ja halua nujertaa kiltimmät ihmiset äärimmäisillä tavoilla. On varmaan niin, että tällaiset teot eivät jää ainoaksi, koska esimerkiksi oikeusjärjestys ei onnistunut tuomitsemaan tekijöitä sellaisilla seuraamuksilla, jotka teko olisi ansainnut. Tässäkin tuli mielestäni esiin se, että varmasti internetillä on ollut tekemistä teon motiiveissa. Samalla kun teknologia yleistyy opetuksen välineenä, olisi siinäkin mielessä tärkeää opettaa lapsille ja nuorille arvostuksien ja erottelemisen kykyä. Varmasti voidaan sanoa, että on olemassa jonkinlaiset perustavimmat arvot sen edistämiseksi, että koulunkäynti ja sen arvostelu voisi tapahtua kaikkein järkiperäisimmin. III 9). Mitä oppia kehittävistä kokeiluista voitaisiin saada III Kehittäviä kokeiluita oppimisessa voitaisiin harrastaa etenkin monenlaisten keinotekoisesti järjestettävien roolien ja oppiasemien kautta. Oppimiseen liittyvien kokeilujen yhteydessä on korostettava etenkin sitä, miten tietynlaisia yrityksiä voitaisiin lainsäädännöllisillä säädöillä velvoittaa ottamaan tiettyjä ainekokonaisuuksia käyviä oppilaita ja opiskelijoita omaksi työntekijöikseen ainakin jonkinlaisen harjoittelijaposition sisällä. Tämä tarkoittaisi siis lähinnä etenkin lukioikäisiä nuoria. Nuoret saisivat kokemusta omista mielenkiinnonkohteistaan minkä lisäksi he saisivat töistä tai harjoittelusta jonkinlaisia tuloja, joiden avulla he voisivat myös itse kustantaa omaa koulunkäyntiään. Tulisi myös korostaa sitä opetuksen tapaa, jota esimerkiksi oma psykologian opettajani Eeva Kähkönen käytti: hän kutsui oppitunneille kaikenlaisia luovuuden ammattilaisia kuten vaikka esimerkiksi näyttelijöitä. Koska opiskelun ja koulun tulisi olla myös tietämyksen soveltamista käytäntöön eikä pelkkää periaatteiden ja totuuksien opettelua, olisi tuollaisessa opettamisessa paljon asiaa. Jo se, jos samaa oppiaineiden kokonaisuutta opettaisi usea erillinen opettaja, tulisi siinä oppilaalle useampie poikkeavia näkökantoja ja -kohtia, joiden avulla he voisivat lähestyä opetettavia asioita monesta eri näkökulmasta. Lisäksi koulussa tulisi harrastaa roolien muutosta siinä mielessä, että opettajat voisivat joskus ottaa oppijan paikan, ja oppilaat pyrkisivät myös tiedottamaan muita oppilaita ja opettajia oman erityisalueensa tietämyksestä. Tässäkin mielessä Eeva Kähkönen oli vallankumouksellisella tavalla poikkeuksellinen opettaja. Kuitenkin siis tulisi korostaa esimerkiksi freireläistä pedagogiikkaa, jossa korostetaan myös sitä, että oppia ja oppimisen ideaalia voi edistää myös jakamalla opettajan roolissa sitä tietämystä, jota pitää tärkeimpänä oman erityisalueen oppisisältönä. Tässä mielessä voitaisiin oppia etenkin kyseenalaistamista ja asioiden uudella ja monista perspektiiveistä motivoituvalla tavalla. On siis otettava huomioon se, että oppiaineita pitäisi voida käytännöllistää ja soveltaa erilaisia näkökantoja siitä, miten oppiaineita voidaan hyödyntää käytännössä. Myös etiikan ja käytännön toiminnan välistä yhteyttä tulee korostaa, ja etiikkaa tulisi voida opettaa myös siinä muodossa, että siitä voitaisiin saada hyötyä myös oppilaiden käyttäytymisen ja toiminnan motiivina. Nimenomaan konformisuutta motivoiva tallettava opetus tulisi muuttaa muistuttamaan etenkin Paulo Freiren korostamaa mallia. Myös talouselämän filosofiaa tulisi opettaa koulussa ja muistuttaa sen tärkeästä liitteestä käytännölliseen yhteiskunnan toimintaan. Tässä esimerkkeinä tulisi käyttää etenkin Friedrich von Hayekia, Peter Singeria, Martha Nussbaumia ja Amartya Senia. III 10). Mitkä ovat kulttuurin olennaisimpia rakenteita III Kun ajatellaan kulttuurin perusteita, tulisi miettiä sitä, millaiset arvot pitävät yhteiskuntaa ja kulttuuria eniten voimassa ja ansaitsemassaan arvossa. Sellaisia ovat loppujen lopuksi halu olla nöyrä silloin, kun sille on vielä aihetta. Lapsen tai köyhän ihmisen tulee olla nöyriä ja halukkaita oppia jotain sellaista, jolla voivat edistää omaa asemaansa yhteiskunnassa ja ihmisyhteisössä. Tässä mielessä hakisin sellaista kuvaa, jonka saa esimerkiksi japanilaisissa junissa, joissa konduktööri kumartaa tullessaan uuteen vaunuun. Nöyryys on sukua yleisesti kunnioituksen kanssa, jota nimenomaisesti tarvitaan koulussa ollessa. Koulu on liian varhaista vaihetta koppavaan kapinointiin, vaikka esimerkiksi itse olen tulkinnut asenteeni lukiossa johtuneen siitä, että halusin yleisesti opetukseen enemmän periaatteita ja yleistä filosofiaa kuin pientä näperrystä erilaisissa erikoistuneissa opinaloissa. Nimenomaan yleistä tietoutta tulisi tarkastella etenkin periaatteiden kautta, vaikka niitä tulisi kuitenkin voida tarvittaessa soveltaa erityisaiheisiin. Lisäksi periaatteiden opetuksen lisäksi on tarpeellista korostaa kaiken soveltamista, mutta etenkin koulussa pärjäämisen periaatteiden soveltamista. Koulun ja kodin tulisi tasapainottaa toisiaan siinä mitassa, että yksilöoppija saa niistä parhaimman mahdollisen perusteen omalle koulunkäynnilleen. On varmasti niin, että tietyt perustat etenkin tärkeiden arvojen suhteen annetaan oppilaille jo kotona. Mutta on varmasti myös niin, että rikkinäinen perhetausta voi olla johtamassa oppilasta väärään suuntaan ja häiriköintiin. Nimenomaan ehyitä perheitä tulisi voida kunnioittaa oppilaiden kotiolojen kartoituksessa. On varmasti niin, että ehyt perhe on yksi kulttuurin perustavimmista yksilöperustoista. Rikkinäisistä perheistä tulevia oppilaita tulisi voida konsultoida suuremmassa määrin kuin niitä, jotka elävät ainakin jonkin verran onnellisemmissa taustoissa. Monesti on niin, että koulussa jo suuri fyysinen koko riittää pseudojohtajan asemaan, joten on aika primitiivistä, että tuollaisesta faktasta tuleva asenne voi vielä Suomessa merkitä kokonaisen johtajan asemaa, jonka edessä muiden ihmisten mahdollisesti korkeammat ja paremmin motivoituneet periaatteet kärsivät tappion. Tässä mielessä kansan syvien rivien primitiivinen ruumiillisuus tulisi jollain tavalla käyttää loppuun esimerkiksi liikunnan kautta, mutta pelkkä liikunnassa menestyminen ei kuitenkaan saisi vaikuttaa siten, että oppiaineissa unohdettaisiin niiden perinteinen liite etenkin henkisiin ja älyllisiin arvoihin. Tulisi aina nähdä, että henkiset ominaisuudet ovat kuitenkin kouluopetuksessa tärkeämpiä kuin ruumiilliset liikuntaan liittyvät arvot. Liikuntaa tulisi koulussakin harrastaa etenkin aiemman ”voimistelun” periaatteen mukaisesti, eli se keskittyisi ruumiin terveyden ja -kunnon ylläpitämiseen eikä siinä korostuisi niin voimakkaasti tavanomainen kilpaurheilu, jotka voivat Perähikiällä sijaitsevissa kouluissa saada suuremman pinta-arvon kuin mikä merkitys on lukuaineilla ja henkisillä arvoilla koulussa. III 11). Kognitiivinen tonaalisuus ja atonaalisuus III Tonaalisuus tarkoittaa Schönbergin merkityksessä keskeisen toonikan mukaista tapaa nähdä todellisuus, johon rakennelmaa sovelletaan. Toonika on musiikkitieteen merkityksessä sävelen ydin, johon suuntaudutaan tonaalisessa musiikissa. Atonaalisuus taas tarkoittaa sitä, että sävelten ytimiä toonikoita ei siinä havaita, ja musiikkia ei havainnoida toonikoiden kautta. Tässä voidaan siis havainnoida kaksi tapaa suhtautua kouluaineisiin ja materiaalikokonaisuuksiin, jossa teoriaa voidaan kutsua ensinnäkin kognitiiviseksi tonaalisuudeksi ja kognitiiviseksi atonaalisuudeksi. Oppiaineiden kokonaisuutta tulisi varmasti koulussa tutkia etenkin sillä tavalla, että oppilaan lahjakkuus arvioitaisiin monipuolisesti eri osa-alueiden ja useamman opettajan määrittelyn mukaan. Vaikka erikoistumista nuori tarvitsee etenkin yliopistossa, niin olisi kuitenkin koulumenestyksen ja yleissivistyksen kannalta parasta, että koulumenestys voisi olla mahdollisimman tasaista kaikkien yksilöiden kohdalla. Kuitenkin voidaan sanoa englantilaisen mallin mukaisesti, että oppilaiden tulisi voida erottautua toisistaan ja näyttää olevansa jossain aiheessa niin sanotusti exceptional eli poikkeuksellinen. Tässä mielessä kognitiivinen tonaalisuus tarkoittaa sitä, että yksi tai useampi oppiaine painottuu, jonka paralleellisia yhteyksiä voitaisiin luoda ja yhdistää myös myös muihin oppiaineisiin, jolloin yhdessä oppiaineessa korostettu menestys ja sen johdannaiset voitaisiin yhdistää myös muihin oppiaineisiin. Kognitiivinen atonaalisuus taas tarkoittaa sitä, että yksikään oppiaineen keskus ei korostu, eli siis kaikkia oppiaineita tulisi käsitellä erikseen, eikä niiden väliset yhteydet ja paralleellisuudet ole liian korostuvassa roolissa. Näitä vaihtoehtoja voidaan varmasti käsitellä rinnakkaisina, mutta mielestäni kognitiivinen tonaalisuus on parempi vaihtoehto korostaa erilaisten oppiaineiden opetusta ja oppilaiden menestymistä niissä. Vaikka en halua korostaa omaa koulutustaustaani, tulisi tieteiden historian kautta jo ymmärtää se, että filosofian tulisi olla keskeisessä roolissa kaikkien oppiaineiden ja tieteen alojen hahmottamisessa ja mihin niiden periaatteet tulisi johtaa. Tieteiden historiaa ja filosofiaa tulisi korostaa yleisemmin kaikissa oppiaineissa. Esimerkiksi historian opetuksessa tulisi voida korostaa historian filosofiaa, sillä historian käsittäminen on merkittävässä roolissa kaikessa siinä, miten todellisuutta tarkastellaan, ja ei pelkästään kouluaineiden sisällä vaan koko siinä sisältävässä ja ympäröivässä todellisuudessa, jossa me kaikki elämme. Esimerkiksi tieteiden historiaa tulisi käsitellä mahdollisesti jopa oman oppiaineen sisällä. Lisäksi esimerkiksi ruotsin kielen opetuksen yhteydessä tulisi korostaa kielen historiaa ja laittaa oppilaat lukemaan esimerkiksi vanhoja Suomen historiaan liittyviä asiakirjoja. Nimenomaisesti kielen ja siihen liittyvän kulttuurin historia tulisi liittää kaikkiin erillisiin kieliin, jotka tulisi jaotella määritelmien modernit kielet ja vanhat kielet kautta. III 12). Hyvinvointijono, -arkeologia ja -genealogia III Koulussa tulisi yhteiskuntaopin kautta opettaa oppilaat käsitteellistämään yhteiskuntaa mahdollisimman moninaisilla tavoilla. Tähän saataisiin oppia etenkin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn opettamisen kautta. Pitäisi pohtia erilaisia yhteiskunnallisia ideologioita ja sen myötä näkemään se, millaisia välineitä eri ideologioiden välille tulisi rakentaa. Tulisi miettiä sitä, miten yhteiskunnassa voidaan tarvittaessa sietää monellakin tavalla toisistaan poikkeavia ideologioita. Olisi kuitenkin muistettava järki ja vapauden ehdot ideologioiden pohjana. Uskonnollisuus on monessa tapauksessa sellainen yhteiskunnallisuutta ohjaava aate, joka voi monesti johtaa epätasa-arvoisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Sen lisäksi, mikä on rationaalista, on myös ajateltava sitä, mikä on ihmiselle sopivaa ideologisuutta. Amartya Sen on saanut ihmisten hyvinvointiin liittyvän taloustieteen tutkimuksesta taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1998. Mielestäni hänen näyttämänsä mallin mukaisesti tulisi pohtia mahdollisuuksia siitä, miten rajoittamatonta kapitalismia ja kilpailua voitaisiin hillitä yhteiskuntaan ja hyvinvointiin liittyvillä periaatteilla. Koska yhteiskunnassa olennaisinta oikean koulutuksen lisäksi on oikeanlaisten töiden saanti, ja sekä työpaikan että työntekijän sopiminen samaan pakettiin, täytyisi arvostella sitä, miten ihmisille voitaisiin yhteiskunnassa tuottaa hyvinvoinnin perusteista rakentuvia todellisuuden havaintoja. Hyvinvointijonon käsite tarkoittaa sitä, että siinä arvioidaan paremmin ihmisten saamia palveluita ja heidän elämäänsä sellaisessa järjestelmässä, jossa kuitenkin on rajoittamattoman kapitalismin vastaisesti yksityisen puolen palveluiden lisäksi myös julkisia palveluita. Hyvinvointijono tarkoittaa siis sitä, miten hyvinvoinnin muodot ja määrä voidaan yleistää todellisuuteen mahdollisimman huolellisella tavalla. Jono tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että jotkut ihmiset ja tahot odottavat jotain. Tuon odotuksen laatua tulisi siis voida yhteiskunnassa palveluiden piirissä pyrkiä tutkimaan ja täydentämään sellaisia odotuksia, joita ihmiset palveluihin suuntaavat. Hyvinvointiarkeologia tarkoittaa taas sitä, miten ihmisten taustat ja nykytila yhdistyvät sellaisessa arvioinnissa, jotka tarkastelevat hyvinvointia menneisyydessä ja nykyisyydessä. Siinä siis pyritään saamaan esiin sellaiset rakenteet, jotka ovat aiemmin tarjonneet menestystä ja hyvinvointia. Arkeologian kautta voidaan nähdä se, millaisella tavalla hyvinvointijono tulisi määrittää ja millainen asema sen sisäisillä ihmisillä on kokonaisuuden suhteen. Hyvinvointigenealogia tarkoittaa hyvinvoinnin sisäisiä alkuperiä ja miten erilaiset sukupolvet ovat kehittäneet yhteiskunnallisen hyvinvoinnin strategioita. Mielestäni, vaikka en kannata suomalaisten sosialistien korostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa, on voitava käsitellä yleensä termiä hyvinvointi, jonka tulisi puolueettomasti olla tavoite kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Samoin kuten diktatuuri ei käy Suomeen, ei tänne mielestäni käy myöskään täysin rajoittamaton kapitalismi ns. uninhibited capitalism. Kouluissa siis tulisi korostaa osallistumista ja etenkin McFarlandin ja Michelettin korostamaa luovaa osallistumista, jossa korostettaisiin etenkin niin sanottua kulmahenkisyyttä, eli ihmisten omien alkuperien ja toimintaympäristöjen mahdollisimman suurta hyvää. Kulmahenkisyys tarkoittaa siis esimerkiksi läheisen palvelutarjonnan suosimista, jossa siirrettäisiin tuotosta myös paljon ympäristön ihmisten aktivoimiseksi kaikenlaisen palvelutarjonnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi. III 13). Millaista yhteiskuntaa tulisi pyrkiä rakentamaan III Mielestäni yhteiskunnassa tulisi pyrkiä etenkin siihen, että kaikki ihmiset saisivat tehdä mielekästä ja jonkinlaista materiaalista tai henkistä tuottoa tuovaa työtä. Olennaista kuitenkin on työntekijän hyöty kuin se, että kaikista työntekijöistä tehtäisiin numeerisia yksikköjä, joiden hyöty yhteiskunnalle ja omalle elämälleen olisi laskettavissa vain materiaalisten seikkojen tavalla. On siis huomioitava sitä, että työn käsite on viime aikoina monistunut tarkoittamaan kaikenlaista tarkoituksellista toimintaa, johon voi liittyä myös työntekijän tai esimerkiksi opiskelijan aiheestaan saama emotionaalinen ja henkinen tyydytys. Ihmiset eivät siis ole minkäänlaisia numeerisia yksikköjä, joiden kautta voitaisiin vertailukelpoisesti verrata kaikenlaisia töitä tekeviä tai opiskelevia ihmisiä. Töitä on tehtävä ja opiskeltava, mutta vapaa-aikaa ei tulisi ylikorostaa niin kuinka sosialistit ajattelevat, koska silloin taipumus voi monien tahojen kohdalla johtaa jonkinlaiseen elintasoestetismiin, jossa kilpaillaan vain vapaa-aikana korostuvalla elintasolla. Yleisestikin kuluttaminen vain elintason takia on mielestäni täydellinen umpikuja ja henkisesti velttouttava suuntaus. Olisi siis korostettava toimintaa eikä vain vapaa-aikaa. Yhteiskunnan tulisi perustua etenkin työhön ja jonkinlaisiin työtehtäviin johtavaan opiskeluun. Kuitenkin ihmisille tulisi Peter Singerin käyttämän termin mukaisesti oikeus olla rikas tai köyhä. Eli mielestäni olisi henkisesti velttouttavaa, jos ihmisiä ruvettaisiin arvioimaan heidän työstään saaman materiaalisen ja numeerisen korvauksen mukaisesti. Etiikan merkitystä yhteiskunnassa tulisi korostaa ja silloin fokuksen tulee olla jokaikisen yksilön ja yhteisön toiminnassa ja ajattelussa. Voitaisiin ajatella myös niin, että yhteiskunnallista osallistumistakin voitaisiin opettaa esimerkiksi jonkinlaisten kansalaistaitojen opetuksen avulla. Nimenomaan tulisi korostaa osallistumista, eikä ns. vaikuttamista, koska se perustuu aina vain siihen, että joku rajoittunut ihminen pyrkii saamaan vaikutusvaltaa toisten, monesti itseään kyvykkäämpien ihmisten ylle ja monesti vielä saamaan tästä ns. vaikuttamisesta omakohtaista hyötyä. Influensserit ovat tavallisesti yksinkertaisia ja pintapuolisia tyyppejä, jotka pyrkivät esimerkiksi ulkonäöllään tai tyylikkäällä pukeutumisella olevansa toisia parempia ja näin ollen saada itselleen ansaitsematonta hyötyä ja huomiota. Tällaiset ihmiset harrastavat tavallisesti kansakunnan kaapin päälle päästyään jonkinlaista sosiaalista ja henkistä huoraamista. Koulutuksen tulisi olla se tekijä, joka antaisi ihmisille mahdollisuuden havaita se, mikä on todellista merkitystä näkyvyydessä, ja millaisia ihmisiä ei tarvitse päästää ihmisten huomion kohteeksi väärien periaatteiden ja pinnallisuuden takia. Yhteiskunta tulisi rakentaa henkisen resilienssin ja pärjäävyyden perustoille, jossa yhteydessä arvostettaisiin sellaisia asioita, jotka todellisuudessa ansaitsevat oman arvostamisensa. Tässä mielessä informaatioteknologia on tuottanut ihmisille enemmän haittaa ja hyötyä – epämerkityksellisyyttä, kuin jos asiaa verrataan tilaan missä ihmisen arvostukset toteutuivat aiemmin ennen sitä. III 14). Moraalitieteiden oppiaine III Moraalisessa ajattelussa huomioidaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja pyritään etenkin sellaiseen, jossa kaikkien olennaiset huolet toteutuvat ehkäisevästi. Uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää yhden oppiaineen sisäiseksi, joiden ansiosta voitaisiin korostaa sitä, että sekä uskonnollisessa että sekulaarissa etiikassa on lähes yhtä paljon yhtä hyviä periaatteita ja asioita. Kuitenkin uskonnon opetuksenkin tulisi olla irrallista uskonnollisista sitoumuksista. Uskonnonvapautta tulisi tietysti korostaa yleisesti yhteiskunnissa, mutta niitä ei mielestäni tarvitsisi monomaanisesti opettaa aina yhden uskonnon kautta ja sisäisesti. Mielestäni siis elämänkatsomustieto ja uskonnon opetus palvelevat samaa päämäärää, jossa pyrkimyksenä on velvoitteellinen hyvä elämä. Moraalitieteiden opetuksessa olisi siis sellainen laaja opintopotentiaali, joka voisi olla monessa mielessä hyvä ja merkityksellinen kaikenlaisille siihen liittyville asioille. Esimerkiksi jo aiemmin mainitun mukaisesti etiikan opetus voisi auttaa myös aivan käytännöllisissä asioissa, kuten vaikkapa koulukiusaamisen ehkäisemisessä kaikilla opetuksen tasoilla. Myös itsekkyys ja egoismi ovat asioita, joita etiikan ja moraalitieteiden opetuksen tulisi kaventaa. Moraali tarkoittaa siis yksilön taipumusta toimia, jossa huomioidaan myös yleinen ja muiden ihmisten välinen hyvä. Olen huomannut sen, että jotkut etenkin miespuoliset oppilaat voivat olla yliopistossakin vain pelkästään omaan yksityiseen hyväänsä suuntautuvia ja samankaltaisia seikkoja olen havainnut myös monien naispuolisten opiskelijoiden piirisssä, vaikka naisia yleisesti pidetään moraalisempana sukupuolena. Pärjäämisen etiikka ei missään tapauksessa ole paras tapa havainnoida moraalitieteitä, koska siinä mielessä pitäisi näiden asioiden yhteydessä korostaa myös yleistä hyvinvoinnin käsitettä. Radikaalisin oikeisto ja radikaalisin vasemmisto eivät ole tavallisesti kovin moraalitieteisiin suuntautuvia molemmat samanaikaisesti, mutta tietysti varsin erilaisista syistä motivoituvina. Koulussa pitäisi korostaa sitä, että kaikki ihmiset saavat itse suuntautua toimintaan ja työntekoon oman mielensä ja arviointinsa mukaan, mutta kaikessa tulisi muistaa moraalitieteiden oppiainetta, koska mielestäni ihmisille on luonteellista suhtautua toimintaan hyvän elämän periaatteiden ja siitä johtuvien moraaliteorioiden mukaan järjestyvästi. III 15). Kiusaaminen ja jokaisen vastuu omasta oppimisestaan III Kiusaaminen on siis toisen ihmisen tai ihmisten haitallista häiritsemistä, mitä ilmenee tavallisimmin lähes kaikilla koulutuksen tasoilla ja myös työpaikoilla. Olisi siis korostettava koulussa sitä, että jokaisella oppijalla on vastuu osallistua opetukseen sillä tavalla, että he voisivat itse kantaa koko henkistä rakennettaan itsensä mukana. Mielestäni oppilaille tulisi näyttää, etteivät he voi väheksyä kouluaikaansa ja oppimistaan siinä vaiheessa, kun opetuksen perustavimmat asiat on saatava esiin ja mielen käsiteltäväksi. Pitäisi siis kiristää asennetta sen suhteen, että kouluissa voisi käydä vain oleskelemassa ja mahdollisesti aiheuttamassa toisille oppilaille haittaa näiden mahdollisesti etsiessä vakavammalla tavalla oppia koulussa. Eli opetuksen vastustaminen epäolennaisella asialla kuten kiusaamisella, on asia, josta pitäisi seurata sellaisia asioita, joiden mukaan tällaiset ihmiset eivät saa jatkaa seuraavalla opintotasolla itseään kehittyneempien ihmisten toiminnan, oppimisen ja olemisen vaikeuttamista. Monesti kiusaajien taustalla on rikkinäinen perhe tai ainakin epätasapainossa olevat valtasuhteet kotona. Monesti myös, omankin kokemukseni myötä, jotkut jääkiekon mäiskijät kokevat itsetuntonsa niin valtavana kouluissa, joissa oppilaille ei opeteta perusteellisesti henkisten arvojen tärkeyttä liikunnan ja urheilun edellä, urheilijat ovat ominaisia kiusaamaan sellaisia, jotka eivät urheilussa menesty ja jotka eivät arvosta urheilijoiden omia pinnallisia arvoja. Olen itsekin kokenut olla urheilijoiden kiusaamisen kohteena. Tästä on minulle tullut perusteellisin käsitys siitä, miten urheilullinen asennoituminen oppiaineisiin ja kouluun yleensä, ei monestikaan ole edistämässä ainakaan henkisissä asioissa pärjäämistä. Urheilua harrastavat ihmiset tulisi sen takia eriyttää täysin omiin kouluihinsa, joissa he voisivat rauhassa potkia palloa ja mäiskiä kiekkoa ja olemaan olematta haitaksi sellaisille oppijoille, jotka haluavat perehtyä oppimisessa älyllisempiin ja henkisempiin asioihin. Voisi varmaan sanoa, että nimen omaan älyllisyyttä tulisi korostaa oppilaiden arvioinnissa ja sen mukaan eriyttää heitä kouluihin, joista he voivat saada eniten oikeanlaista oppia ja koulutusta oman harrastavuutensa ja mielenkiintonsa mukaisesti. III 16). Pluralismia ja kokonaisuudellisuutta oppiaineissa ja niiden opetuksessa III Pluralismi tarkoittaa moniarvoisuutta ja koulun ja oppimisen yhteydessä sitä, että painopisteitä ja fokuksen aiheita on useita. Näin tulee tietysti olla koulussakin, koska oppiaineita ei voida opettaa tiivistämisen ja yhdistämisen läsnäolosta huolimatta yhden oppiaineen sisällä. Kokonaisuudellisuus tarkoittaa kuitenkin sitä, että kaikkia yhdistettyjäkin oppiaineita on arvioitava samojen periaatteiden mukaisesti, jossa siis tiettyihin asioihin keskittymisestä muiden aineiden ja asioiden kustannuksella on kuitenkin koettava ainakin koulun alkutasoilla kielteiseksi taipumukseksi. On varmasti niin, että jos oppilas pystyy menestymään esimerkiksi tietyissä oppiaineissa, on hänellä varmasti kyky ja potentiaali menestyä kaikissa oppiaineissa ainakin niiden opettamisen ensimmäisillä tasoilla, jossa perustietämys myöhemmän etenemisen mahdollistamiseksi annetaan. Pluralistisessa koulukäsityksessä korostetaan sitä, että koulussa arvioidaan oppilaita monien oppiaineiden kautta. Kokonaisuudellisuus taas korostaa sitä, että kaikissa oppiaineissa voivat menestyä sellaiset oppilaat, jotka on varustettu auttavalla motivaatiolla ja älyllisellä tasolla. Peruskoulutuksessa menestyminen ei todellakaan vaadi minkäänlaisia erityistaitoja, vaan niissä menestymistä voidaan rohkaista etenkin opillisella motivaatiolla ja oikeiden asioiden korostamisella. Älylliset haasteet tulevat vasta korkeakoulutuksessa, jossa myös voidaan hyväksyä tiettyihin opinaloihin keskittyminen peruskoulutuksen vastaisella tavalla. Oppilaiden kykyprofiileja tulisi tarkastella, ja osinaista menestymistä ja tiettyihin asioihin keskittymistä tulisi vielä perusopetuksessa välttää, senkin takia koska korkeammilla asteilla menestymisen edellykkeet laaditaan ja suoritetaan jo perusopetuksessa. Kuitenkin on sanottu, että erikoistumista tulisi voida korostaa jo ainakin lukio-opetuksen aikana. Perusopetuksessa tulisi ottaa selvää siitä, mistä asia johtuu, jos jonkun oppilaan koulumenestys on hyvin epätasaista. Perusopetus ei ole niin erikoistunutta ja vaativaa, etteikö joissain oppiaineissa menestynyt oppilas voisi menestyä myös kaikissa muissa oppiaineissa. Pluralistisesti tulisi suhtautua etenkin sen mukaan, että oppilaan on nähtävä niin paljon vaivaa oppimisessaan, ettei hän aiheudu omien taipumustensa kautta kokonaisesti vain osittaiseen menestymiseen. Kokonaisuudelllisuus on se periaate, joka kertoo siitä, miten oppiaineiden välillä tulisi löytää yhtäläisyyttä laajempien ja kokonaisvaltaisempien periaatteiden kautta. Tässä tulisi siis korostaa etenkin klassista filosofiaa, jolla ei suoranaisesti ole koululaisia vaivattu ainakaan menneinä kymmeninä vuosina. Tieteen käsite tulisi soveltaa oppilaiden tiedettäväksi jo koulussa, ja tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti tieteiden eriytymistä edeltäneet filosofian periaatteet. Tässä mielessä etenkin Aristoteles ja hänen Nikomakhoksen etiikkansa, Politiikkansa ja Metafysiikkansa ovat tärkeässä roolissa. Filosofian historia tulisi opettaa etenkin viimeistään lukiolaisille perustavalla tavalla, ja filosofian kurssit tulisi säätää pakollisiksi lukiossa, ja siinäkään ei menetettäisi mitään, jos yliopistossakin vaadittaisiin tietyt kurssit suoritettavaksi pakollisina, mieleeni tulevat tässä mielessä ainakin filosofinen etiikka, tutkimusetiikka ja politiikan filosofia. III 17). Kulttuurin kehittämistä esimerkkien avulla III On mainittava omien pyrkimysteni tulokseksi sen, että Kangasniemen Beckerin koulussa on järjestetty sukuni palkintolautakunnan avulla Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailua alakoulun ylempien luokka-asteiden oppilaille. Mielestäni tällaisella tavalla voitaisiin ylläpitää suoritusmotivaatiota myös tavallisen koulunkäynnin vierellä. Kilpailusummat ovat olleet varsin suuria ainakin opettajien mielestä, ja näin olemme saaneet kirjoituskilpailusta muodostaa jo jonkinlaisen instituution ja perinteen. Tällä tavalla korostetaan esimerkiksi koulujen historiaa, kun tuokin kirjoituskilpailu on nimetty Beckerin kouluun sen ihmisen nimellä, jonka mukaan koulu on perustettu, ja vielä lisäksi siinä kunnassa, joka on aikaisemmin ollut von Becker-suvun kuuluisa kartanopitäjä. Tässä mielessä olen myös miettinyt Adolf von Beckerin taidekilpailun perustamista johonkin taidelukioon, jossa osallistujat siis kilpailisivat etenkin taiteen teossa. Tällaisten luovien ja sovinnaisten hankkeiden kautta voitaisiin yhdistää koulujen ympärillä olevien kulttuuriliitteiden ja toisaalta oppilaiden työteliäisyyttä kokonaisvaltaisella tavalla tällaisten projektien ympärille. Nimenomaan kilpailut ovat sellaisia kanavia, joiden yhteydessä oppilaat voisivat tuoda esiin osaamistaan varsinaisen koulussa menestymisen lisäksi ja sen vierellä. Kuitenkin kouluissa voidaan pitää myös omaan sisäiseen historiaansa liittyviä projekteja ja esimerkiksi kilpailuita, joita pitäisi aina mainostaa etenkin jonkin erityisen liitteen takia ja kautta. Kulttuuri elää silloin vapaimmin, jos sen yhteydessä muodostetut ideat ja virkeys kulttuurisesti ovat antamassa oppilaille tajua oman oppilaitoksensa historiasta. Nimenomaan, koska kulttuuri liittyy aina historiaan, on sille annettava riittävä tila oppilaitosten historiassa. Sanoisin, että inspiroiva edeltäjä, joka on valmistunut Kuopion Lyseosta on Suomen työväenliikkeen perustajiin kuulunut Nils Robert af Ursin. Myös muistan sen, miten Lyseota edeltävässä koulussani Linnanpellon lukiossa oli aikaisemmin ollut varsinaisen kulttuurikoulun maine, silloin kun se oli yhteislyseon nimen alla. Muistan esimerkiksi sen, miten vanhan ja pitkän menneisyyden koulun historia tuli esiin siinä, kuinka juhlasaliin mentäessä seinällä oli usean koulun entisen rehtorin muotokuvat, joista tasossa heikentyneestä koulustaan tietämättömät alisuoriutujat olivat jättäneet täysin unhoon ja unohdukseen. Itse haluaisin kuitenkin, vaikka en ole kirjoittanut Linnanpellossa ylioppilaaksi, korostaa tuon pitkän ja maineikkaan historian omaavan koulun asemaa ja merkitystä. Kirjoitin koulusta pienen matrikkelin siinä yhteydessä, kun koulu oli määrätty lopetettavaksi. Tietysti olin myös iloinen siitä, että sain valmistua entisestä monen sukulaiseni opinahjosta ylioppilaaksi ja valmistuin vielä eximian keskiarvolla, joka on enemmän kuin keskimääräisen koko koulunsa Lyseossa käyneen lukiolaisen keskiarvo. III 18). Yliopiston näkeminen parhaalla tavalla ja mitä se vaatii III Yliopiston tulisi tarkoittaa korkeimman tasoista tietoa jakavaa akatemiaa, joka on tulkittava tiedon ylimmäksi askelmaksi. Siinä mielessä yliopisto poikkeaa muista tietoa jakavista instituutioista etenkin sen perusteella, että siinä tietoa jaetaan ja hankitaan paljon tarkemmalla curriculumilla. Vaikka sivuaineet ja etenkin pitkät sivuaineet ovat tärkeässä roolissa, ovat opinnot pääaineessa tavallisesti se koetin, joka määrää opinnoissa menestymisen. Esimerkiksi itse sain pitkissä sivuaineissani antiikin kulttuurissa ja elämänkatsomustiedossa paremmat arvosanat kuin omassa pääaineessani filosofiassa, jossa siinäkin olin suuntautunut alusta alkaen enemmän käytännölliseen filosofiaan kuin teoreettiseen filosofiaan. Vaikka laajaa oppiaineiden kokonaisuutta voidaan pitää tärkeänä täydellisemmän kokonaisuuden saamiseksi oppiaineista, on siinä korostettava kuitenkin jonkinlaista perustavaa synteesiä, jonka alle opintojen jatkaminen ja niiden edistäminen on aina laskettava. Yliopistoista ei siis pitäisi valmistua perimmäisiä fakki-idiootteja eli yhden alan idiootteja, vaan opiskelluista oppiaineista pitäisi löytää synteesin aiheita, että maailmankatsomuksellinen horisontti voisi jokaisella opiskelijalla kehittyä riittävän laajaksi ja monipolviseksi. Koulujen ja yliopistojen yhdistävänä tekijänä voidaan pitää etiikan riittävän laajaa ja monipuolista opetusta. Vaikka promootioiden yhteydessä käydään perinteisesti kirkossa, on siitä kuitenkin sanottava, että yliopiston etiikan opetuksessa tulisi olla mahdollisuuksien mukaan vieläkin perusteellisemmin sekulaareja kuin koulussa, ellei sitten haluta korostaa teologian opiskelua. Ranskassa yleinen Laicite-käsite on johdettava opetukseen Suomessakin ja sehän siis tarkoittaa etenkin tunnustuksettomuutta. Tässä etiikalla tarkoitetaan siis sitä, että etiikassakin voidaan löytää tarkasteltavaa ilman tunnustuksellista uskontoa. Siinä ei siis oteta kantaa yliluonnollisiin uskontoa käsitteleviin asioihin. Paras ja kaikille yleisin etiikka voidaan varmasti johtaa myös yleisesti järkeen ja altruismiin perustuvalla tasolla. Samassa yhteydessä yliopiston suhteen tulisi johtaa sitä ajatusta, jonka mukaan yliopistossa tulisi keskittyä etenkin tietoon, eikä esimerkiksi jonkun tahon rahalliseen valtaan suuntaavasti. Rahalla mahdollistetaan erilaisten oppiaineiden onnistunutta opetusta, mutta opetuksella ei tule pyrkiä rahan mahdollistamiseen. Yliopistojen, niissä jaetun tiedon ja tiedon soveltamisen tulee pyrkiä etenkin järjen ja hyvän elämä ja yhteiskunnan mahdollistumiseen. Yliopistossa tulisi myös voida koostaa ja muodostella kokonaisia epookkeja etenkin kaunokirjallisuuden ja historian opetuksen mahdollistamisen yhteydessä. Kuitenkin nykypäivänä yliopisto ei ole eikä se ole pitkään ollut ainoa mahdollisuus oppisivistyksen ja sen ilmaisemisen kehittymisessä. Esimerkiksi suuria epookkeja Täällä pohjantähden alla-trilogiansa ja Tuntematon sotilas-romaaninsa kautta kuvannut, jossain mielessä koko Suomen kansalliskirjailijaksi noussut Väinö Linna oli hankkinut kieltämättä laajan opillisen sivistyksensä pääasiassa itseoppimisella. Kuitenkin kaikki älykkäät ihmiset eivät itse saa opiskeltua sellaista tiedon kokonaisuutta kuin mitä yliopistossa tarjotaan, ja sen takia tulee olla tarkkana siitä, millaisia arvoja ja niiden korostamisen tapoja yliopistossa pyritään opiskelijoille antamaan. Korkeatasoisimman opetuksen tulisi tarkoittaa sitä, että tiedon käsite on tarkennettu niin selkeäksi, ettei se jätä ketään motivoitunutta ilman opillisen sivistyksen saavuttamista. Olisi mielestäni kuitenkin muutettava yliopistoa Suomessakin siihen, että kaikille voitaisiin tarjota mahdollisuus opiskella yliopistossa, eikä pelkästään vain avoimen yliopiston kautta, ja oppilaiden huonon aineksen poistamiseksi voitaisiin pääsykokeiden sijasta pitää kriteerinä menestystä yliopiston alkuopinnoissa.

Runo

Jos kertoisin itsestäni, II niin et kestäisi sitä, II voisin olla jotain II mutta miksi en mitä II tämä metafyysinen kammio II ja liian suuret asiat II sfääri on aivan turhan suuri II voisin ymmärtää sinua II jos antaisit minun ymmärtää II etäisyys on välillä II ja se on suuri II kissasta tullut II ihmiskontaktien korvike II kuitenkin eläin ei tuomitse II eikä se voi olla II ristiriidassa itsensä kanssa II olen jo pilannut sisuskaluni II ja aion jatkaa samaa II juoppoja olemme kaikki II otan spriipullosta huikat II jos ei muutakaan satu II käsillä olemaan II viinaan ja itsemurhaan kuolleet II kaikki merkittävät sukulaiset II ja ne, jotka eivät II eivät ole merkittäviä II kuitenkin kun sinut näkisin II en enää pidättelisi itseäni II mutta en tiedä: II degeneroitunut aatelinen II ja vielä väärältä puolelta! II oman sukunsa rappion kuva II jossa on liian paljon hyvää II että huonous täysin valtaisi II Kaipaan Skotlantiin II Braveheartin ja muiden II sukulaisten seuraan. II

Taloudesta ja muista asioista

Minä en taaskaan tiedä mistä kirjoittaisin. Haluaisin tietää, onko minusta täysipäiväiseen ja kokonaisvaltaisesti hyviä kokemuksia tuottavaan työhön. Olen miettinyt Virrantalon hyödyntämistä liiketoiminnassa. Lisäksi olen ajatellut, että minusta olisi ennemmin yrittäjäksi kuin jonkinlaisen mahdollisesti yksinkertaisen johdon alaiseksi, jossain työssä, missä pitää koko ajan mukailla johdon linjaa. Olen mielestäni varsin aikaansaava ihminen, joka voisi tehdä monenlaisiakin hommia. Lähipiiri on korostanut minulle opiskelun tärkeyttä ja sen jatkamisen tärkeyttä, johon olen suuntautunut esimerkiksi väitöskirjan tekemisen kautta. Haluaisin tehdä jotain, millä olisi suurempaa merkitystä kuin vain se, että saisin sen kautta oman materiaalisen hyvinvointini. Terapeuttinikin puhui henkisen huoraamisen vaaroista, ja mielestäni hän tämän yhteydessä tajusi jotain perustavaa omasta mielestäni ja sielustani. Minusta ei ole yksinkertaisten ihmisten myötäilijäksi, ja siinä mielessä sopisin varmaan politiikkaan esimerkiksi suuresti arvostamani edesmenneen Esko-Juhani Tennilän tavalla. Haluaisin tutkia taloutta, koska en ole aiemmin ollut siitä suuremmin kiinnostunut. Kuitenkin nykyaikana yksikään ei voi olla välinpitämätön suhteessa siihen, vaikka on sanottava, että Jan Vapaavuoren Puoliholtiton Suomi-teos ei ole samaa tasoa Helsingin saksalaisen koulun käyneen Elina Valtosen Vapauden voitto-teokselle. En usko, että Suomen hallituksessa olisi nykyään toista ministeriä, joka pystyy antamaan saksankielellä ilman briiffausta haastattelua Saksan medialle. Oma suhteeni Saksaan kiteytyy hyvin Rammsteinin kappaleeseen Deutschland, vaikka Ohne dich saattaa olla vieläkin lähempänä. Saksalainen kulttuuri on jokseenkin ollut esillä kasvuympäristöissäni ja suvussa. Vaikka saksaa ei olla puhuttu ensimmäisenä kielenä pitkään aikaan esivanhempieni keskuudessa, on saksalaisen kulttuurin vaikutus vieläkin voimakkaasti esillä. Muodollisuus, järjestelmällisyys ja perityt arvot ovat tärkeitä asioita. Valitettavaa on se, että väärinkäsityksen vuoksi en voi sinne mennä. Sain kuitenkin jo nuorukaisiällä perustavia kokemuksia saksalaisesta kulttuurista. Kun mursin Saksassa vasemman nilkkani, sanoin paikalle tulleille, että ”luuni ovat kovia” (Meine Knochen sind hart etc), ja sepä aiheutti ensimmäisen väärinkäsityksen. Kuitenkin Saksassa ollaan asiallisia, ja vaikka olisi ollut putkassakin, on tällainen henkilö seuraavana aamuna Herr se-ja-se. Jokseenkin muodollinen teitittely ja jäykkyys ovat kuitenkin Saksassa piirteitä, jotka ovat vähitellen hävinneet itseltäni. On monen asian summa, miksi saksalainen natsismi johti heikompien kansanryhmien eksterminaatioon, se varmaan johtui ainakin osittain tietynkaltaisesta preussilaisuudesta, joka korosti vain ylimmän vallan oikeutta toteuttaa päätöksiä, jotka alemmat ilomielin halusivat toteuttaa. Kuitenkin on sanottava, vaikka näitäkin tapauksia on varmasti ollut, että saksalaiset kunnioittavat sen verran naisia, että raiskaustapauksia Venäjällä ei varmasti ollut niin paljon kuin mihin ryssät syyllistyivät Saksassa ja Puolassa. Äidilleni tulee ritarihuoneelta kirjeitä nimellä Rouva jne. Sehän tarkoittaa englanni termiä Lady, aivan kuin termi Herra tarkoittaa Lordia. Saksan Frau on tietysti samanlainen ilmaisu, vaikka saksankieli sisältää paljon termejä, jolla korostetaan jonkin roolia: Sehr geehrter Herr/Frau jne. Saksankielessä on tietynkaltaista katu-uskottavuutta ainakin jos sitä verrataan vaikka ranskaan tai esimerkiksi englannin kieleen. Saksassa minä varmaan kokisin itseni onnellisemmaksi ja hyväksytyimmäksi. Monet olivat jo silloin, kun olin parikymppisenä vaihdossa Dåusseldorfissa, kiinnostuneita nimeni ja sukuni taustasta. Monet suhtautuivat minuun tavalla, jossa tässä on vain vähän saksankielen unohtanut maalaisserkku, joka kohta kuitenkin mukautuu ihan samalla tavalla porukkaan. Saksalaisille von-etuliite on herkkä asia, joka saa aikaan kaikenlaisia mielikuvia. Ennen kuin muutin Fûrstenwallille keskustan kattohuoneistoon, huomasin joidenkin tavalllisten Mûllerien ihmettelevän sitä, miten aatelissukuinen ihminen asuu tavallisessa opiskelijasolussa. Kun hankin keskustan asunnon, oli vuokranantajana fysiologian emeritusprofessorin vaimo, joka oli seitsemissäkymmenissä, mutta muistutti parikymmentä vuotta oikeaa ikäänsä nuoremmalta. Fürstenwall ei itse asiassa kuitenkaan ole aivan perusteellisinta keskustaa Düsseldorfissa, vaan alue oli niin sanottua Friedrichstadtia, josta pidin eniten kaikista Düsseldorfin kaupunginosista. Talossa, jossa oli vain yksi asunto per kerros, asui yksi miellyttävä italialainen nainen, jonka kanssa olisin halunnut päästä läheisempiin tekemisiin, mutta ei! Olin niin ujo ja arka. Mielestäni preussilaisuudessa ei itsessään ole minkäänlaista vikaa, koska johdon ollessa valveutunut, se on paras minkäänlainen käskynantojärjestelmä, mitä voi vaan mistään löytää. Niin sanottu ratkaisukeskeisyys on Saksassa tyypillistä, ja siihen pyritään aina vaikka minkälaisella voimalla. Muistan kun menin Düsseldorfissa leipomoon ja kysyin, Verkaufen Sie hier Roggenbrot? Muistan miten täti katsoi minua kauhistuneena ja sanoi, aivan kuin olisin ollut jonkinlainen barbaari, slaavilainen mustan leivän mussuttaja, että ei todellakaan myydä. Vaikka en tullut tuota ajatelleeksi, voi olla mahdollista, että etenkin läntisessä Saksassa ruisleipä yhdistetään itäisiin kansoihin. Miksi leipää tulisi tehdä rukiista, kun parempaa saadaan vehnästä ja kaurasta esimerkiksi. Aloitin säännöllisen ryyppäämisen asuessani Düsseldorfissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Suurella helteellä makoilin kylmässä vedessä ammeessa ja join shampanjaa ja katselin kattoikkunasta kauemmas jääviä talojen ja kirkonkellojen profiileja. Talon alakerrassa oli miellyttävän perheen omistama italialainen ravintola. Sieltä sai miltei parasta pizzaa kuin missään koko Euroopassa, vaikka yksi hyvä kokemus pizzan kanssa tuli itselleni ainakin Ljubljanassa Sloveniassa. ”Tiiä mitä perkeleen mustekaloja tuovat, jos mennee summassa tillaa. Saatana etanoita tai jotakin paskaa, saatana”, kuten tunnettu elämänfilosofi Markus Kuotesaho on todennut ulkomaisista keittiöistä. Yksi paikka, jossa olen aina halunnut asua, on jostain syystä ollut jo pitkään Leipzig Sachsen-Anhaltissa. Olen käynyt myös mm. Dresdenissä, josta jäi mieleen se, kun kysyin ohikulkeneelta keski-ikäiseltä mieheltä, Wissen Sie wo ist Semperoper Dresden? Niin hän sanoi Ich lebt kein hier ja vaikutti jopa naurahtavan jotenkin itseironisesti. Suurin osa ulkomailla saaduista kokemuksista on minulle tullut yksin ollessa, johon olen joskus kaivannut muutosta. Saksalaisuutta ei opi Brandenburgin porttia tuijottamalla ja paidan tuhrimisella Currywurstiin. Se vaatii todellakin perustavaa kulttuurin ymmärtämistä. Joku on sanonut itsestäni, että toimin monesti hyvin preussilaisella tavalla, vaikka on sanottava ristiriitana siihen, että olen hyvin tarkka siitä, ketkä minulle antavat ohjeita ts. ketkä ovat kyvyllisiä antamaan sellaisia ohjeita, jotka ovat riittävän hyviä toteutettavaksi. Tässä mielessä isäni on ollut nimenomaan suvereeni auktoriteetti, joka on korostanut kaikessa omaa rooliaan, ja ”alempien” ymmärtämys on täysin samantekevää, täytyy tehdä vain niin kuinka hän sanoo tai on sanonut. On sanottava esimerkiksi Marja Vuorisen Aateluuden semiotiikka-opinnäytteeseen perustuen, että aateli on aina korostanut moraalista esimerkkiä, ja on vaarallista, jos käskynvallan saavat jollain tavalla rajoittuneet ihmiset, joilla ei ole riittävää auktoriteettia käskyjensä takana. Voidaan sanoa, että kiinnostukseni filosofiaa kohtaan alkoi siinä, kun kieltäydyin ottamasta isäni käskyjä monien eri asioiden suhteen. Filosofiassa, vaikka se onkin monen mielestä rinnastettavaa sotimiseen, on kuitenkin ymmärrettävä asioita muutenkin kuin vain joidenkin ”ylemmältä” tulevien sokeiden käskyjen mukaisesti. Äidissäni on paljon enemmän munaa ja kovuutta, kuin omassa isässäni. Oikeudenmukaisuus on esimerkiksi arvo, jossa olen nähnyt äidilläni olevan paljon enemmän kompetenssia kuin isälläni, koska isäni loukkaantuu pienestä, käskee ja parkuu, kun hänen käskyjään ei joku halua noudattaa. National Lampoons vacation tulee monesti mieleen kun ajatellaan tyypillistä amerikkalaista perheenisää. Kuitenkin on sanottava, että isäni ei yllä edes tuolle tasolle, koska hän on vaiti, synkkä ja antautumaton millekään henkisiä asioita käsittelevälle keskustelulle tai palautteelle. Vaikka minua on nimitetty sosiaalisesti kehitysvammaiseksi tai autistiksi, niin on sanottava minun monen mielestä vaikuttavan paljon sosiaalisesti terveemmältä kuin hän. Hän on kehittänyt itselleen Huutokauppakeisari-tasoisen huumorin ja nauramisen oman poikkeuksellisuutensa peitteeksi. Minä olen mielestäni onnistunut paremmin kehittäessäni itselleni arvostelukykyä, oikeita arvoja ja asenteita ja asioiden syvällistä ymmärtämystä. Ja vaikka nyt moni näkee minut kiittämättömänä, niin hän on tehnyt minut jo aikoja sitten perinnöttömäksi, joten minkäänlaista muutosta ei ole odotettavissa. Pitäkööt hilkkunsa. Monessa mielessä kulttuuri kulkee eheiden sukulinjojen ja ihmissuhteiden kautta. Tässä mielessä tulee mieleeni se, että äitini aatelisessa suvussa on aina korostettu isänvaltaa, ja isäni puolella hän ei tiedä omaa isoisäänsä, enkä minäkään sitä hänelle kerro. Kuitenkin isänvallan arvot sovellettuna isättömyyteen on merkittävä filosofinen tausta koko tämän problematiikan ympärillä. Tässä on perustavin paradoksi vanhempieni suhteessa, suhteessa lapsiinsa ja koko se perusta, jolla minulle annettiin ohjeita nuoremmalla iällä. Jos äitini kuolee ennen isääni, joudun varmaan hakemaan Siilinjärvelle jääneet tavarani pois, ja minkäänlaista tarvetta sen jälkeen ei olisi siellä käydä. Äitini on hyväsydäminen, kiltti ja hyvä ihminen, jossa on paljon enemmän peruja von Becker-suvusta kuin monella muulla mieslinjaisen suvun jäsenellä. Kirjoitin joskus, että olen ainoa suvun jäsen, jonka syliin ei anneta suvun jäsenten pieniä lapsia. Varmaan se liittyy jollain tavalla omaan puoliautistisuuteeni. Ihmiset aistivat minussa sellaista, jota ei tavallisesti liitetä siihen, miten lapsiin tulisi suhtautua. Kuitenkin on sanottava, että en itsekään pystyisi sietämään lasten ja inhottavien keskenkasvuisten teinien opettamista. Jos asia olisi tullut omalle kohdalle, olisin varmaan pystynyt muokkamaan omia ajatuksiani ja tekemisiäni asian suhteen. Kolme lahjakkainta samalla luokalla yläasteella ollutta ovat ilman arvojärjestystä: diplomi-insinööri, jonka isä on eläkkeellä oleva mielisairaalan ylilääkäri, juristi, jonka isä oli lääkäri ja yksi tyttö, joka rupesi ilmeisesti opiskelemaan sosiaalipsykologiaa, mutta en ole hänestä pitkään aikaan mitään kuullut. Hänen äitinsä oli ilmeisesti opettaja ja Kokoomuksen kunnanvaltuutettu. Häiriköt ja kiusaajat eivät ole saaneet riehumistensa ja sosiaalisen dominanssin manipuloimistensa kautta minkäänlaista enempää kuin mithin heistä on jo tuona aikana havaittavasti ollut.Kiusaaminen ja toisten ihmisten arvostelu on aina valtapyrkeistä, ja lahjakkaat yksilöt ottavat vain harvoin tuollaiseen osaa. Näistä, joista ehkä diplomi-insinööri on ehkä kaikkein lahjakkain, on jäänyt mieleeni se, miten esimerkiksi hän oli enemmän hiljaa kuin puhui ja hän taisi muistaakseni Pokemon-villityksen aikaankin olla ainoa, joka ei lähtenyt hommaan mukaan pelkästään toisten lasten innon takia. Ja vaikka joku voisi olla väittämässä, etten arvosta naisia yhtä paljon kuin miehiä, niin on sanottava, että kaksi noista kolmesta mainitusta ovat naisia Minä en tiedä mistä se on johtunut, kun olen ulkomailla törmännyt useita kertoja entisiin tuttaviin ja minut jostain tunteviin tyyppeihin. Näin yhden mainitusta kolmesta yhden toisen tutun kanssa Leipzigin Hauptbahnhofilla pahimpien ulkomailla vaeltelujen lisäksi. Lisäksi minut on sanottu nähdyn mm. Amsterdamissa, Roomassa, Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä vain muutamia kokemuksia mainiteksani. Kun high functioning autism-diagnoosiin liittyy myös poikkeuksellista älykkyyttä ja oikeita periaatteita, voi tavallinen ja nykyään aikuisillekin toitotettava nuorisokulttuuri tuntua vieraalta. En esimerkiksi itse ole koskaan kokenut viehätystä tyhjäpäiden harrastamaan kevytmielisyyteen sukupuolisuhteissa. Muutamia varhaisnuoruuden kokemuksia huolimatta olen aina suhtautunut sukupuoliseenkin kevytmielisyyteen kielteisellä tavalla. Tämä johtuu ehkä myös siitä, että haluan penikseni lisäksi tehdä kumppanille tiedettäväksi myös muita asioita minusta, jotka eivät käy aivan yhtä helposti selväksi kuin ensin sanottu. Ja on tietysti selvää, ettei suurin osa naisista tulee koskaan siihen pystymään tai halua siihen pystyä. Olen vetäytynyt pois kevytmielisistä ihmissuhteista, koska en halua enää kuunnella tylytystä ja arvostelua, jota monesti nuoret naiset tiedottavat miehille monesti aivan tietämättään. Olen huomannut sen, että minulla on loistava kyky havaita esimerkiksi toistuvuuksia, patterns jne. Myös on sanottu, että yksityiskohtien tuntemukseni on aika lailla priimaa. Siinä mielessä minussa on ainakin jonkin verran tilastotieteilijää. Haluan tutkia väitöskirjassani sitä, mitä varten talous on, ja miten se voitaisiin parhaimmassa tapauksessa yleistää, mikä sopisi myös mikrotason järjestelmiin. Olen kokenut viehtymystä etenkin Peter Singerin, Martha Nussbaumin ja Amartya Senin teoksiin ja filosofiaan. Yritän vielä saada väitöskirjani ohjaajaksi Amartya Senin, vaikka hän on jo tänä vuonna 91-vuotias, jos saa elää. Sen sai tunnetusti taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1998, vaikka tämä on jo tietysti triviia kun asiasta on melkein kolmekymmentä vuotta. Olen kehittänyt mm. käsitteitä hyvinvointijono, hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointigenealogia, joissa siis otetaan uusia näkökulmia siihen, miten työ ja talous tulisi yhteiskunnassa järjestää. Sanoisin, että proggikseni yksi pääpointti on jo tässä vaiheessa se, miten voitaisiin saada vastakkaisia käsitteellistyksiä rahalle ja taloudelle ilman tavanomaista näkemystä rahasta, joka korostaa vain sen määrää ja sen arveluttavaan distribuointiin. Ihmisiä tulisi kasvattaa asennoitumaan rahaan oikeammalla tavalla, koska esimerkiksi nykyistä hallitusta edeltänyt sosialistihallitus Suomessa ei todellakaan ole saanut asioita hoidetuksi sillä tavalla, että se olisi kestänyt ajan vaikutusta. On mielestäni sanottava, että koulussa ja opetuksessa pitäisi olla jonkinlainen fokus, joka kestäisi monissa olosuhteissa. Se vaatisi esimerkiksi sitä, että oppilaan ja opiskelun tiedot ja taidot arvioitaisiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja erilaisia arvotusjärjestelmiä sietävästi. Arviot tulisi levittää laajempiin kokonaisuuksiin, ja arviot pätevyydestä ja osaamisesta tulisi tehdä useamman kuin yhden opettajan mielipiteiden ja arvostuksien ja kykenemättömyyden kautta. Taloustieteellisessä ajattelussa eniten minua on miellyttänyt Friedrich von Hayek, vaikka hän väitti julkisesti, että talousajattelussa ei tunneta altruismin käsitettä. Minä epäilen, että hän liitti altruismin punaiseen tai vaaleanpunaiseen vihaamaansa sosialistiseen ajatteluun. Onko sitten hyväntekeväisyys altruismia, vai mihin sillä pyritään? Altruismin miellän itse etenkin siihen, että kaikessa toiminnassa pyritään myös kaikkien muiden ihmisten yhteiseen hyötyyn. Toisaalta kristillisen armon motivoima hyväntekeväisyys tehdään myötätunnon tunteen kautta. Toisaalta onko suurta merkitystä, jos monimiljardööri-ihminen lahjoittaa vuosittain muutaman miljoonan entiselle yliopistolleen tai muulle opinahjolle? Mielestäni ero tulisi tehdä tässä sen mukaan, mihin ihmisellä on kapasiteettia. Itse olen miettinyt, että jos menisin Haluatko miljonääriksi-kilpailuun, sanoisin kilpailun alussa, että luovutan ainakin 95 prosenttia voitostani hyväntekeväisyyteen. Olin kerran Pariisissa CDG:lla ja annoin, kun olin aiemmin tilannut myös limpparipullon mutten ollut sitä avannut, sen takaisin tiskille, ja ko. Ihmiset ihmettelivät. En kuitenkaan ajatellut, että saisin siitä suurta tappiota, vaan ajattelin enemmän sitä hävikkiä, mikä ko. Aineelle olisi tullut, jos olisin sen vain viskannut roskikseen. Muutenkin kannattaa ehdottomasti ostaa kaupasta hävikkimehua, joka on tehty eettisten kriteerien osoittamalla tavalla. Mielestäni tämä termi on Suomessa nähty vasta muutamana edellisenä vuonna. Eli sanoisin, että on varsin alhaista rikastua Haluatko miljonääriksi-kilpailun kautta, etenkin kun rahat eivät niin sanotusti ole kenenkään, vain niiden mielikuva on kilpailijan mielessä. Mielestäni kristillinen armo on hyvin tärkeä ja korkea-arvoinen arvotunne. On sanottava, että olen monesti tyhjentänyt taskujani maailmassa liikkumisen aikana. Suomessa mielestäni kerjääjiä ei tarvitse sosiaaliturvan takia sietää. Hayek ajatteli talouden tuottavan itse asiassa koko ympäröivän kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan. Mielestäni, vaikka olen tietysti lähellä Hayekia, tulisi tavallisia ihmisiä valventaa siihen, että löydettäisiin entistä terveellisempä tapa suhtautua rahaan ja talousjärjestelmään yleensä. Jos jossain sosialistisessa palvelutaloudessa menee huonosti, on vastaansanomaton rahan tunkeminen todella epäkypsä tapa suhtautua ongelmaan. Ihmisillä on kykyä sopeutua, ja vaikka ei haluaisikaan missään mielessä väheksyä julkista palveluidentarjontaa, olisi kehitettävä paikallisen sopimisen kautta sellainen yksityisen talouden tietämys, että ihmiset eivät ottaisi kaikkea itsestäänselvyytenä. Tänään tuli tv:stä sellainen ohjelma kuin Rikkaat ja rahattomat UK, jossa niin sanotun rikkaan roolia näytellyt mies oli kehittänyt itsekseen kauppakonseption, jossa hän tarjosi todella korkeatasoista asumista pienivaraisille ihmisille, eli hänen liiketoiminnassaan oli selkeä eettinen pohjavire. Tämän esimerkin mukaisesti kaikessa yksityisessä taloudessakin tulisi muistaa kristillinen armo ja hyväntekeväisyys, ja tuon mallin mukaisesti ohjelman ”köyhä” sai konsultinviran ”rikkaan” yrityksestä, joka varmasti viikon pikkurahoilla elämisen sijasta muutti varmasti tämän ihmisen arkea ja elämää. Tuokin ohjelma olisi aivan erilaatuinen, jos ohjelmassa olisi aidosti rikkaita ihmisiä, joiden varoilla pidetty viikko ylettäisi rahallisesti vähintään kymmeniin tuhansiin tai satoihin tuhansiin. Minä ihmettelen sitä, miten jotkut voivat saada ohjelmaa katsoessaan minkäänlaista tirkistelynhalua, kun useimmat muutokset ”köyhien” elämässä ovat ravintolassa käyminen ja mahdollisesti kuivausrummun/television ostaminen. Täytyy vain sanoa, että varmasti maailmassa on köyhyyttä, jos joku kokee kokemuksen 1000-2000 eurolla viikolla elämisestä niin kovin poikkeavalla tavalla. Joku on maininnut, että jos Björn Wahlroos olisi ohjelmassa, kävisi hän alkuun kirjastossa lainaamassa kymmenkunta kirjaa, tekisi kymmenen litran hernekeiton ja viettäisi koko viikon sisällä. Lopuksi hän antaisi suurimman osan saamistaan rahoista takaisin ja kehuisi loistavaa ja mielenkiintoista kokemusta. Sanoisin, että tässä ohjelmassa etenkin monet miespuoliset ”rikkaat” ovat suhtautuneet huonommin toimeen tulevien arkeen paremmalla hengellä kuin jotkut pseudorikkaat naikkoset, jotka ovat verranneet kaikkea kokemaansa omaan pieneen arkeensa. Minä en ole koskaan arvostellut ihmisiä heidän omaisuutensa kautta. Siinä mielessä sovin varmaan etenkin henkiseen aatelistoon kuin isän mulkusta tulevaan alkupääomaaateliin, joka tulkitaan näin ollen oikeaksi jalosukuisuudeksi. Vaikka jotkut ovat jotenkin vihjailleet minua mustalaisten kuormasta tippuneeksi outopuoleksi, olen tehnyt dna-testin, josta kävi ilmi lähisukuisuus moniin äidin puolella oleviin sukulaisiin. Media on merkittävässä roolissa siinä, miten ihmisten suhdetta rahaan ja talouteen voitaisiin korjata ja muuttaa. Kuitenkin tällaiset muutokset, joista olen puhunut, on tarvetta toteuttaa siinä mielessä, että ihmisiä ei sosialistien tapaan pakoteta mihinkään, vaan ihmisiä pyritään valistamaan siinä, kuinka ihmiset voisivat tässäkin mielessä kasvaa henkisesti. Ihmisellä on uskomaton kyky sopeutua ja to prosper sen jälkeen. Ihmiset tavallisesti nykypäivänä osaavat luovia yhteiskunnassa ja ihmisten parissa. Tietysti palveluita, olivat ne sitten yksityisiä tai julkisin rahoin maksettavia, tulisi yhdenmukaistaa sen kautta että voitaisiin esimerkiksi tehdä taloutta yhteisöllisemmäksi ja enemmän tarpeita vastaaviksi. Tässä mielessä tarvitaan esimerkiksi ikäkokemuksen takia monenlaisia mutta etenkin monenikäisiä ihmisiä päätöksentekoon ja kansalliseen parlamenttiimme.