Filosofiaa kouluihin vaikka väkisin!

Suomen kouluihin tarvitaan enemmän filosofian opetusta, koska nykyinen opetuksen määrä on luonteeltaan aivan naurettava. Koska vanhanaikaista opetussuunnitelmaa ei olla vielä poistettu, koska se vaatisi lainsäädännöllistä muutosta, voitaisiin filosofiaa opettaa kouluajan ulkopuolisissa kerhoissa ja työpajoissa. Itse asiassa voitaisiin mielestäni ajatella, että filosofiaa, elämänkatsomustietoa ja uskontoa yhdistämällä voitaisiin tavoitella jotain sen mukaista synteesiä, jota voitaisiin kutsua nimellä arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, koska kaikissa kolmessa alassa käsitellään ihmiskuvia ja maailmankatsomuksia.

Käytän nyt kuitenkin tästä lyhenteenä filosofiaa. Philosophy for children-termin kehittäjä Matthew Lipman kirjoitti tutkimuksissaan siitä, miten varhain aloitettu filosofian mutta etenkin logiikan opiskelu auttoi oppilaita päättelykyvyn kehittämisessä. Koska filosofia on tieteiden äiti, voidaan kaikki muut tieteet johtaa siitä, ja tämän yleispätevyyden takia filosofiasta voisi olla hyötyä jo esimerkiksi ala-asteella. Keski-Euroopassa filosofiaa on opetettu nuorille jo kauan, ja voikin epäillä, että esimerkiksi etiikan opetuksella voidaan ehkäistä kiusaamista ja muuta toisten ihmisten epätasa-arvoista kohtelua.

Käytännöllisinä esimerkkeinä filosofisia ongelmia pohtiessa voitaisiin tarpeen mukaan käyttää lasten ja nuorten elämästä kantautuvia filosofista päättelyä avaavia tilanteita. Lasten kanssa filosofiaa voitaisiin opettaa esimerkiksi sadun tai leikin rakenteita sisältävällä tavalla. Lukiolaisille voitaisiin opettaa filosofiaa myös Michele Micheletin käsitteellistämän luovan osallistumisen näyttämällä tavalla. Luova osallistuminen on siis asenne, jossa ajattelua kehitetään huomioiden omaa elämänpiiriä koskevat kysymykset. Voidaan sanoa, että jo esimerkiksi sellainen päivittäinen toimintaa ohjaava asenne kuin kierrättäminen voidaan laskea kuuluvaksi tähän luovaan osallistumiseen. Siinä siis korostetaan vastuuta, joka ihmisillä on suhteessa toiseen ihmiseen, luontoon ja maailmaan, ja ongelmia on loputtomasti!

Filosofia on oudossa roolissa Suomen koulutusjärjestelmässä, koska sitä opetetaan niin vähän, ja koska sitä vierastetaan ja ei nähdä sen kokonaisvaltaista päättelyä parantavaa vaikutusta. Siellä missä filosofiaa opetetaan Suomen yliopistoissa, opiskelijat ovat tavallisesti vasemmistolaisesti orientoituneita vaihtoehtoihmisiä. Eli Suomessa filosofiasta on tehnty jotain, joka vetää etenkin laiskoja elämäntapaintiaaneja ja kummajaisia. Filosofian tulisi olla tärkeässä roolissa esimerkiksi politiikassa, koska nykyisin siellä vallitsee pääasiassa vuokraasuntovälittäjä-tyyli ja -suuntaus. Voisi ajatella, että filosofian opetuksen ja uusien ongelmien löytämisen takia, kerhoissa ja työpajoissa voisi vierailla eri alojen luovia ammattilaisa. Kuitenkin filosofisen päättelyn tuoman edun tuominen muihin aineiiin, varustaisi oppilaita löytämään jo lähiympäristöstään ongelmia ja niihin luovia ratkaisuja.

Olli von Becker

Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri

Arvopäämäärät ja niiden manipuloiminen

Arvopäämäärät tarkoittavat sellaista kausaalisuhdetta, jossa ihmisessä realisoituva arvon kokeminen voi johtaa toiminnan verkostoissa jonkinlaiseen ajatteluun ja mahdollisesti toimintaa seuraavaan toimintaan. Manipuloimalla ihmisten yksilöllisesti kokemia arvoja valtakunnallinen ideologiakoneisto kommentaariaatti pakottaa ihmiset tietynkaltaiseen ajatteluun tai toimintaan, joka voi olla haitallista ihmisen itsensä kannalta tai toisten ihmisten kannalta. Kommentaariaatti siis laittaa ihmiset arvostamaan sellaista asiaa josta se itse voi hyötyä. Tavoitteet ovat ideologisesti määrittyneitä jossa ihmisten harhaanohjaamisella tavoitellaan tietysti jollekin ihmisten klikille suotuisaa arvojen kokoelmaa, symboliverkostoa ja siitä seuraavaa yhteiskunnallista hegemoniaa. Miksi kommentaariaatti sitten tekee tätä? Kommentaatriaatti on pintapuolisen yhteiskunnallisen vallan pesäke, joka kuitenkin voi vahvistuessaan olla ohjaamassa tätä todellisuutta vastustavaan ja rajoittuneeseen yhteiskunnalliseen valta-asemaan. Kommentaariaatin jäsenet eivät tiedosta oman toimintansa ja ajattelunsa luonnetta, vaan he voivat joissakin tapauksissa, jossa ihminen ei havaitse häntä manipuloitavan valtaryhmittymän tavoitteita, alkaa manipuloimaan toisia ihmisiä tietoisesti tai tiedostamatta, joka on yksityisen elämän alan, yksilöllisyyden ja valinnan vapauden kieltävää politiikkaa. Kommentaariaatti hyödyntää manipuloimismenetelmiään siten, että se pyrkii heittämään vaikutteellisuuden peitteen kaiken yksilön todellisuuden päälle, ja merkitysvalta on se käsite, joka alkaa vaikutteellisuuden myötä omimaan itseensä käsitteitä mutta etenkin kansalaisyhteiskuntaan liittyvät käsitteet. Se siis pyrkii merkityksen tasoon vaikuttamalla hankkimaan itselleen parempaa asemaa toisten ihmisten yläpuolelle. Voidaan sanoa että tuollaiset ihmiset ovat apinan tavoin öykkäröivien riitaa haastavien junttieinareiden sukua. Käsitteiden muutokset ovat mielestäni enemmänkin omasta järjestelmästään motivoituneita asioita. Kaikkien koettujen arvojen yhteisöllisten että yksilöllisten arvojen muodon määrittää kommentaariattii kun se asettaa ihmiset ja instituutiot tunnustushierarkiaan, jossa manipuloimalla tiettyjä tunnustushierarkian tasoja ja niiden instituutioita aiheuttaa yhteiskunnassa ja kulttuurielämässä epävakautta ja voidaaankin sanoa, että tuollaisia instituutioita ovat esimerkiksi sosialistien muodostamat puolueet. Kommentaariaanisessa todellisuudessa instituutiot jakaantuvat arvo- ja tuki-instituutioihin. Arvoinstituutiot ovat arvon ympärille rakennettuja rakennelmia, jossa päätetty arvo on tärkeimmässä roolissa, ja tuki-insituution on siis tarkoitus vartioida näitä arvoja ja se tekee sen vertailukohdallisten symbolien ja asettamiskonstanttien avustuksella. Symbolia joka on vertailullistettu ja pintapuoisesti parhaimmaksi todettu, seuraa arvoksi tuleminen. Eli siis symboliavaruuden kaikki pelaajat tomivat siinä omilla säännöillään, jossa symbolista eli tietynlaisesta merkityksestä tulee arvo. Tuki-instituutiot muodostuvat siitä, kun asettamiskonstantit asettuvat johonkin symboliseen arvoon, jonka tukijaksi he asettuvat. Nämä instituutiot sitten käyttävät merkitysvaltaa, joka saa ihmiset harhautumaan kurssiltaan ja josta sen takia nämä arvoja laittomasti motivoituvat tahot iloitsevat ja levittävät valtaansa. Arvoista siis hyötyvät etenkin sellaiset kommentaariaattiin liittyneet tahot,, jotka hyötyvät ihmisen toiminnan manipuloinnista ja harhaanjohtamisesta.Arvot voivat siis johtaa instittuutioihin kuten Marxin, Engelsin ja Leninin rahvaanomaiseen henkisesti köyhään pseudoideologiaan kommunismiin. Mielestäni ihmisen arvot voidaan jakaa kahteen luokkaan, yhteisölliseen ja yksilölliseen arvojen luokkaan. Arvon edellyke on koettu arvotunne, ja tuon subjektiivisen arvotunteen muuntaminen adaptiivisen tulkinnan kautta objektiiviseksi arvoksi, jonka voi erottaa huonommin vaikuttaneista arvoista siten että se on voittanut yksilöiden ja heidän arvojensa ja käsitteidensä arvostumat. Ihmiset siis pyrkivät manipuloimaan toistensa arvopäämääriä ottamalla selvää mihin ihminen pyrkiii niiden avulla tai vaihtoehtoisesti asettamalla heikkoluonteiselle ihmisille ne tavoitteet mihin heidän tulee arvojensa avulla elämässä pyrkiä. Voidaan ajatella arvopäämääriä myös talouden ja kuluttamisen kanalta, ja onkin selvää, että monet mainostamista harrastavat tahot yrittävät ottaa selvää siitä, miten ihmiset reagoivat asioihin ja sen jäleen tarjoavat yksilöiden saataviin jonkinlaisen ratkaisun reaktiivisten käsitteiden ja arvojen avulla. Arvon reaktiivisuus siis tarkoittaa sitä, ettei siinä lopulta ole jäljellä aikaisempaa arvotunteesta peräisin olevaa sisältöä eli siitä on viety täysin yksilöllisen tason arvon määre. Arvopäämäärä tarkoittaa siis sitä suuntaa mihin suuntiin arvo voi itsensä johdattaa. Kaikkien ihmisten kokemien arvotunteiden tarkoitus ei ole muokkautua objektiivisiksi koska myös yksilöön itseensä on jäätävä arvojen vapaa-aikaa. Ihmisen arvojen manipulointi siis toimii niin, että se yrittää yksilöitä ohjaamalla ja manipuloimalla ohjata itseään omien norsunluutorniensa arvotunteidensa sisälle., Ihminen ei siis edes yleisimmin tiedosta sitä, että hänet asetetaan noudattamaan kommentaariaatin vaikuttellista todellisuutta. Kun mietitään miksi ihmisten manipulointia tulisi maailmassa ehkäistä niin on sanottava että kaikki todellisuudessa ei ole yhteismitallista ja vertailukohdallista symbolisuutta. Vaihtoehto on se, että ihmisille annettaisiin yksilöllistä vapautta ja riippumattomuutta suhteessa ympärillä olevaan järjestelmään. Kun ihmisille annetaan laajennettuja yksilönvapauksia, tulisi pitää huoli siitä, etteivät arvot kehity totalitarisitisesti ajattelevien ihmisten parissa, jotka voisivat kuvitella voivansa kaataa nyt hallitsevan järjestelmän. Sen takia on tuotava ihmisten pariin ajatusta pluralismista, jonka mukaan kaikilla olisi oikeus ainakin omiin yksilöllisiin arvoihin, ja samalla yhteisöllinen joukkopriorisoitava toiminta antaa yksilöille hyvää mieltä siitä, että he ovat voineet olla osallisina päättelemässä yhteiskunnan oikeinta suuntaa. On mielestäni niin, että ihmiset eivät ole arvoissaan monesti rehellisiä tai älyllisesti rehellisiä, kun ihmisten arvot eivät aina tarkoita samaa vaikka nimeke olisi sama, sillä arvojen väliset rajaukset ovat ihmisten arvoilla luonteenomainen piirre, joka voidaan siis kuvata siten, että käsite ja arvo saattavat olla osittain joidenkin toisten arvojen päällä.

Arvoristiriidoista ja voiko mielipiteistä kiistellä

Arvojen luonteen katsotaan tavallisesti merkitsevän sitä, että siinä suuntaudutaan ja arvostetaan erilaisia asioita. Arvotunne on asia, jonka kautta ihminen tunnistaa arvot ja ne kiinnittyvät yhteisöelämässä tietynlaisiin objektiivisiin kiinnikkeisiin, joka tapahtuu adaptiivisen tulkinnan kautta. Ihmiset voivat arvostaa erilaisia asioita siihen liittyen, miten voimakkaasti he kokevat arvonsa. Mielestäni tuo varianssi mikä vallitsee ihmisten toiminnan ja ajattelun tasolla, on loppujen lopuksi synnynnäinen ero, johon ei voida vaikuttaa kuin kosmeettisesti.Tietysti yksi vaihoehto suhtautua ihmisten arvojen perustaan, on miettiä sitä, miten tehokkaita ja kehittyneitä arvot ovat. Arvojen ja asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin opettamisella voitaisiin vaikuttaa siihen, että ihmisten arvot yhtenäistyisivät. Esimerkiksi sijoittuminen poliittisella kentällä on monesti yksilöllistä ja aivojen toiminnasta johtuvaa eroavaisuutta, vaikka voidaankin sanoa, että vasemmistolaisten järjestelmien joko totalitaaristen tai demokraattisten, vaikutus on ominainen heikkoluonteisille ihmisille, jotka haluavat elää toisten ihmisten kustannuksella välittämättä suurista linjoista ja järjestelmän resursseista. Sekä kommunismi että natsismi ovat sosialistisia eli vasemmistolaisia järjestelmiä, ja ne ovat varmasti monen vasemmistolaisen ihmisten mielestä aktiivisesti tavoiteltava päämäärä. Arvoja käsittelevät tavasti tietoa jakavat ihmiset kuten journalistit, opettajat, kirjailijat ja tutkijat. Mielestäni poliiikan parissa jaettavat arvot ovat monesti reaktiivisia ja sen takia ne ovat epäpäteviä, ja en usko, että esimerkiksi eduskunnassa olisi 200 hengen joukko superihmisiä, jotka itse pystyisivät määrittämään itselleen arvot noudatettavaksi. Käsitteen reaktiivisuus tarkoittaa sitä, että se on otettu monta kertaa vastaam monilla tahoilla ja sen takia kun se presentoidaan ei siinä ole paljoakaan jäljellä alkuperäisestä arvosta. Ainakin tällainen suunnanmuutos vaatisi eduskunnan perusteellista uudistamista ja perustuslain rukkausta. Toisaalta pieni ryhmä, joka käsittelee arvoja ja monesti monia syvällisemmin, ovat itsenäiset ja riippumattomat ajattelijat. Voidaan sanoa, että monesti eniten arvoihin suuntautuva ryhmä ovat jonkinlaisia ideologioita edustavat ihmiset. Arvoristiriidat käsittelevät siis niitä ongelmia, joita syntyy siitä, kun ihmiset pyrkivät toimimaan omien arvojensa näyttämällä tavalla sellaisessa kontekstissa, jossa mukana on myös toisia ihmisiä jotka mahdollisesti edustavat tiettyyn yksilöön nähden vastakkaisia arvoja. Arvorisiriitoja syntyy etenkin silloin kun ihmiset joutuvat tekemisiin toistensa kanssa, ja näinhän tapahtuu usein, että ihmiset jotka edustavat tiettyjä muutokseen pyrkivjä päämääriä ja arvoja, monesti yrittävät kollektiivistaa arvojaan sen takia että he pääsisivät mukavuudenhalun ja itsetärkeyden takia esimerkiksi kansanedustajaksi eduskuntaan. Tässä kohtaa on varmaan tehtävä jonkinlainen ero yhteisöllisten ja yksilöllisten mielipiteiden ja arvojen välillä. Yhteisöllisiä arvoja on varmasti voitava yhtenäistää jonkinlaisen joukkopriorisoinnin tasaavan vaikutuksen avulla. Joukkopriorisointi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa koetaan tärkeäksi säilyttää tiettyjä yhteiskuntaan ja kansaan liittyviä, niiden kannalta tärkeitä institutionaalisia rakenteita. Monilla ihmisillä on yhteisöllisten arvojensa kautta pyrkimys sopeutua toisten ihmisten arvoihin, mikä ei tietysti yksilönvapauden kannalta ole myönteinen asia. Arvoristiriitoja voi tulla mielenkiinnon kohteiden variaatioista, jorka saavat ihmiset joskus tappelemaan toistensa kanssa. Voidaan sanoa, että joukkopriorisointi voidaan helpommin taata, kun kulttuurin yhtenäisyyttä ei vaaranneta liian suurella arvojen variaatiolla, koska ne monesti ovat tiettyjä länsimaisia instituutioita matalemmalla sopeutumisen asteella. Sopeutumisessa yksi tärkeä asia on se, että se voisi parhaimmassa tapauksessa liittyä siihen, miten ihmiset asuvat toistensa lähellä ja voivat jakaa toistensa arvot keskenään. Arvoristtiriitoja tapahtuu myös yhteiskunnallisten järjestelmien välisenä toimintana, jossa pahin seuraus on sota ja maiden raunioittaminen. Tähänhän on jo pitkän aikaa sitten tullut Yhdistyneet Kansakunnat, joka ei sekään ole aina pystynyt estämään sotaa kahden tai useamman kansakunnan välillä. Nato on tietysti lähes yhtä vanha instituutio kuin YK, mutta sekään ei saa aina kaikkien kansakuntien puoltoa omien interventioidensa tueksi. Myös tyontekijöiden ammattijärjestör, joiden äärivasemmistolaiset politrukit esittävät vaatimuksiaan työnantajille, pyrkii aina tuomaan kommunismista juontavia reaktiivisia käsitteitä ja retoriikkaansa työnantajien liiveihin. Joukkopriorisointi ei voi tapahtua, jos yksi osapuoli pyrkii antamaan toiselle osapuolelle omat yhteisölliset arvonsa täysin ehdottomina, ja lakoilla uhaten. Mielipiteet eivät ole minkäänlaisia solipsistisia reliikkejä, joita ei voisi haastaa ja ravistella. Mistä sitten kiistellään jos emme kiistele mielipiteistä. Onhan selvää, että esimerkiksi totalitaristisia ja demokraattisia sosialisteja voidaan käännyttää oikealla tavalla ajatteleviksi ihmisiksi, kun he erkaantuvat vähän näistä purppuranpunaisista pilvilinnoistaan. Onhan selvää, että miehuus, jota sosialistit ja feministit eivät ole vielä pystyneet täysin hävittämään Suomesta, perustuu ja perustaa oikeistolaista ajattelua, joka arvostaa konservatiivisesti instituutioita ja kansakuntaa, sekä sosiaalista liberaalisuutta vähemmistöjä ja etenkin kehittyneitä vähemmistöjä kohtaan. Kulttuurimarxistit väittävät, että koulun avulla kansamme nuoret jäsetnet, voidaan muokata omaksumaan vasemmistolaisia ja feministisiä arvoja ja näin ollen menettämään yhteytensä todella juurevaan ja uudenaikaiseen poliittiseen ajatteluun. Yksilöllisillä arvoilla tulisi taata se, että arvot tulevat oikeasta lähteestä eikä kommunistien ja natsien ajatuspajoista.

Vaatimattomuus vahvistaa (HS)

Stefania Sword-Williams kertoo Annamari Sipilän haastattelussa (23.11), että vaatimattomuus ei ole hyvä piirre ihmisessä, eikä ainakaan naisessa. On vaikeata ymmärtää, että Sword-Williams ei näe sitä, millaisessa roolissa self-deprecation eli itsensä nöyryyttäminen on satojen vuosien ajan ollut englantilaisessa kulttuurissa, ehkäpä hän ei ole tietoinen maansa kulttuuri- ja sivistyshistoriasta. Englantilaisilla itsensä alentaminen on siitä juurensa juontava asia, että tuolla tavalla he eivät ole vuorovaikutuksessa pompöösejä ja ylitsekäyviä. Itsensä alentaminen on englantilaisilla rooli, jota he käyttävät tasapainottamaan saarellaan aina vallinneita yksilönvapauksia ja oikeuksia. Sillä on siis tarkoitus sanoa asiat päinvastaisessa merkityksessä, koska itsensä korostaminen ei ennen Sword-Williamsin haastattelua ole ollut englantilaisessa eikä ainakaan yläluokkaisessa englantilaisessa kulttuurissa toivottu ja suosittu piirre. Vaatimattomuutta vaalivat britit hallitsevat itseironian ja satiirin ja sen takia he yleensä laittavat sellaisen ihmisen joka suorassa muodossa kehuu ja korostaa itseään, hänelle kuuluvaan paikkaan.

Ehkä Sword-Williams on omaksunut amerikkalaisen kulttuurin, jolle tuon kaltaiset mielipiteet ovat ominaisia. Olin havaitsevani jonkinlaista ajatusjohdetta, että hän kuvittelee oletetusti, että yleinen vaatimattomuus ja nöyryys, mitkä ovat esimerkiksi kahdelle tutkimusten mukaan korkeimman keskimääräisen älykkyysosamäärän omaavalle kansakunnalle, japanilaisille ja korealaisille kulttuurinomaisia ominaisuuksia, voisivat johtaa siihen, että toiset käyttäisivät toisten nöyryyttä ja vaatimattomuutta hyväkseen. Tämäkin juontaa varmaan juurensa makuukammarista omaksuttuun asenteeseen, jota nyt tuodaan esiin kaikille naisille yleisesti ja kaikissa asioissa sopivana toimintaohjeena. Sword-Williams voisi varmaan menestyä asenteineen paremmin Yhdysvalloissa, jossa ei ole vielä koskaan laitettu rajaa sille, kuinka paljon itseä saa kehua riippumatta omista saavutuksistaan.

Sword-Williams ei tajua, että kulttuuriin kuuluva vaatimattomuus ja nöyryys on eri asia kuin omat päämäärät ja työhön ja opiskeluun liittyvät pyrkimykset. On todella kulttuuribolsevikkista ajatella tuollaisten nimikkeiden (”F*ck beig humble) kanssa pääsevänsä kovinkaan pitkälle maailmassa, ja ei ainakaan Englannissa. Sword-Williams on varmaankin työskennellyt niin perinteisestä kulttuurista erossa, että hän on yleistänyt maailmankuvansa kaikkeen. Mutta jos näytätte minulle miten self-deprecation otetaan pois englantilaisista, näytän minä teille kamelin, joka kulkee neulansilmän läpi. Humbleness on englantilaisen kulttuurin kulmakiviä ja Sword-Williams kuuluu varmasti niihin hieman todellisuudesta vieraantuneisiin taideopiskelijoihin, joilla ei ole käsitystäkään tavallisten ihmisten mielipiteistä ja tavoista.

Ohjelmajulistus filosofian opettamiseksi lapsille ja nuorille.

Kouluihin tarvitaan lisää filosofian opetusta, koska sitä opetetaan nykyisin aivan liian vähän.. Tällä mallilla kaikki oppilaat eivät koskaan saavuta itsenäisen ajattelun muotoa, vaan toistavat mekaanisesti oppimaansa, jonka jälkeen unohtavat oppimansa, eikä ajattelukyky parannu. Filosofian tulisi kehittää etenkin luovaa ajattelua ja kykyä ymmärtää tieteiden periaatteita. Nykyinen malli, jossa vain yksi filosofian kurssi on kaikille pakollinen,vähentää aiheettomasti tämän tieteiden äidin merkitystä tieteessä ja ajattelussa. Näissä kerhoissa tulisi yhdistää uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetusta, koska nämä kaikki käsittelevat maailmankatsomuksia ja ihmiskuvia.. Näissä kerhoissa tulisi opettaa jonkinlaista arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Koska opetussuunnitelma on vielä toistaiseksi laissa, voitaisiin opetus järjestää kerhoissa kouluajan ulkopuolella. Esimerkiksi Kuopion Lyseossa toimii matematiikan harrastukseen keskittynyt Sigma-kerho, miksei filosofialle voitaisi antaa samanlaista tilaa? Lyseossa vallitsee sellainen brutaali tulevia teekkareita valmisteleva luonnontieteellisyys, että filosofialla voitaisiin tukea humanisteja ja humanisteiksi pyrkiviä, koska heitäkin kuitenkin näiden tulevien teekkareiden joukossa on. Filosofia kehittää päättelykykyä ja parantaa oppimistuloksia myös muissa aineissa. Monissa aineissa suositaan luovaa ja innovatiivista päättelyä ja lapset ovat tunnetusti avoimia, luovia, ennakkoluulottomia ja mielikuvituksekkaita. Filosofiaa lapsile-käsitteen perustaja Matthew Lipman alkoi levittää päättelykyvyn kehittämiseen pyrkivää pedagogiikkaa sen jälkeen kun hän havaitsi opettaesaan Columbian yliopistossa, että opiskelijoiden päättelykyky oli kehnoa vielä yliopistoasteella. Logiikan lisäksi pitäisi korostaa etenkin etiikkaa ja lapsilla se vois herättää ajattelua, joka suhtautuisi kielteisesti esimerkiksi kiusaamiseen ja muihin häiriökäyttäytymisen muotoihin.Filosofian kohdalla on niin, että mitä enemmän sitä opiskelee, niin yhtä painostavasti se imaisee harrastajan mukaansa.Olen suunnitellut lapsille ja nuorille tarkoitettavaa filosofista oppikirjaa, jonka pääasiallinen tarkoitus on jakaa filosofisia teorioita ja ajattelua lapsille ja nuorille suunnatussa muodossa. Opetuksen tarkoituksena olisi tunnustella eri ikäryhmien edustajien henkistä tasoa, ja miten he pystyvät ymmärtämään abstrakteja filosofian teorioita. Nuoremmille lapsille voitaisiin antaa opetusta tai tukea ajattelun kehittämisessä käyttämällä dialogin ja vuoropuhelun tapaa oikean päättelytavan löytämiseksi. Lukiotasolla kerho voisi muodostua siitä, että ohjaaja pitäisi itse esitelmän, josta keskustellaan minkä jälkeen joku oppilaista pitäisi oman esitelmänsä jonka jälkeen keskusteltaisiin. Mielestäni tällaisista kerhoista olisi hyötyä, ja sen takia kouluasteilta tulisi aluksi valita kolme koulua ja sen jälkeen ottaa näistä tapahtumista oppia, jonka myötä sivussa voitaisiin kehittää oppikirja tai mahdollisesti kaksi eri tasoista oppikirjaa. Lasten kanssa tulisi korostaa etenkin sadun ja leikin myötäistä filosofian opiskelua, eli niitä tapoja joita he parhaiten ymmärtävät. Tulisi ottaa huomioon ne kaikki kysymykset joita lapset tavalliseti tekevät ja kiinnittää huomio niihin.Lukiolaisten kanssa voitaisiin pohtia erilaisia filosofisia teorioita käytännön esimerkkien kautta, esimerkiksi sellaisen esimerkkien kautta, jotka koskettavat nuorten oman elämänpiirin tilanteita. Voidaan kuitenkin sanoa, että opetuksesta tai ohjauksesta tulisi tehdä sitä abstraktisemmaksi mitä enemmän nuorella on ikää. Nuorille tulisi opettaa etenkin sosiaalista filosofiaa, että heistä voitaisiin kasvattaa suuremmin yhteiskunnan ja maailman ongelmien selvittämiseen ja osallistumiseen. Vähitellen näiden kirjojen julkaisemisen ja kerhojen koetusvaiheen jälkeen, voitaisiin pyrkiä politiikan kautta siihen, että filosofiaa opetusta lisättäisiin huomattavasti mutta kuitenkin kerhot voitaisin säilyttää ja siinä esimerkkinä voitaisiin pitää Cambridgen yliopiston Apostles-kerhoa, jossa olivat mukana esimerkiksi filosofit Bertrand Russell, Ludwig Wittgenstein ja ajoittain myös Karl Popper. Voitaisiin ajatella, että kerhon toimintaan osallisuneet voitaisiin palkita esimerkiksi stipendillä tai kirjalahjoilla. Siinä mielessä tämä kerhon muoto muistuttaa Steiner-koulua, koska oppilaat itse osallistuisivat oppikirjan kirjoittamiseen, ja kerhon muoto on sellainen, että siinä kehityttäisiin ajatuksen kirjoituksen muotoon laittamisessa. Olen miettinyt että Toivalan ylä- ja alakoulut voisivat käydä esimerkkipaikoista. Lukiotasolla minun on helppoa mainita yhdeksi ehdokkaaksi Kuopion Lyseo. Koulu-uudistuksesta voisi kirjoittaa sen, että samalla kun koulut yksityistetään ja erikoistetaan ja yleinen ja valtakunnallinen opetussuunitelma poistetaan käytöstä, pitäisi filosofiaa yleisenä aiheena olla kaikissa muuten tiettyyn alaan erikoistuneessa koulussa. Projektin myötä valmistuvilla kirjoilla luotaisiin filosofian kirjoon uudenlainen kirjoitusgenre, self-helpiä, oppikirjaa, historiateosta ja opiskeluun opettavaa tietoa sisältävä kirja. Tämän kerhon tai työpajan tulisi myös tuoda nuorille asenteellista kasvatusta, joka tarkoittaa vapauden ja arvojen arvostelemisen mukaista asennetta,NIetzschen ja Sartren hengessä, vakka myös Buddhaa ei tule tässä unohtaa. Filosofian opetuksen ja filosofiaan ohjaamisen myötä pyriträisiin myös vähentämään kiusaajien ja jengikäyttäytyvien määrää ja asemaa koulussa toisten nuorten keskellä. Voisi ajatella, että nuorimmille lapsille tulisi opettaa etenkn etiikkaa ja estetiikkaa, mutta myös joitain logiikan ja tieteenfilosofian periaatteita. Yläasteella voitaisiin paneutua tieteenfilosofian ja logiikan lisäksi myös metafysiikkaan, aksiologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan.Lukiossa tulisi keskittyä etenkin logiikkaan.

Provinsiaalisesta käytöksestä

Provinsiaalinen käytös tarkoittaa toimintaa, joka ei ole täysin tiedostettua, ja se motivoituu pelkästään joidenkin ihmisten halusta lonksuttaa leukojaan tietyistä asioista. Tällaisia asioita ovat monesti omat tekemiset ja toisten ihmisten tekemiset, joista jaetaan tietoa usein sen perusteella, että jos se on hyödyksi oman imagonsa kohentamisen kannalta, kokevat nämä ihmiset että heidän kannattaa harrastaa tätä toimintaa pelkästään tavoitteen itsensä takia. Juoruaminen ei kunnioita ihmisen integriteettiä ja monesti selän takana voidaan puhua silkkaa paskaa. Monesti juoruaminen liitetään naisiin mutta on sanottava että tämä nykypäivän telaketjufeministinen järjestelmä, joka on muuttanut täysin nuorten miesten itsekäsityksen, on johtanut siihen että henkisesti feminiiniset miehet ovat alkaneet juoruamaan samalla tavalla kuin naiset, usein sen takia, että se kohottaisi heidän imagoaan ja useimmin vielä naisten silmissä, joihin he haluavat tehdä vaikutuksen. Minä en hyväksy nykyaikaisia henkisesti feminiinisiä miehiä, ja monestihan he ovat kasvaneet perheissä, joissa äiti on ollut isää dominoivampi hahmo. On siis kysyttävä, onko tuo pyrkimys vaikuttaa muihin ihmisiin tiedostettu vai tiedostamaton pyrkimys. Mielestäni juoruamisen aloittava impulssi on enemmänkin tiedostamatonta toimintaa, vaikka toisaalta toiminnan systemaattisuus on auttamatta luonteeltaan ainakin osin tiedostettua. Eli toiminnon aloittava tekijä on tiedostamaton, mutta tuon toiminnon esiintuomat arvotunteelliset pyrkimykset tulevat tietoisiksi itsestään ja sen takia kiusaaminen ja selän takana puhuminen on monesti niin järjestelmällistä. Kuitenkin voidaan sanoa, että tällainen toiminta on selkeästi yhteiskunnallista koordinaatiota simuloivan kommentaariaatin toimintaa, jossa riippumattomat ihmiset pyritään saamaan vaikutteellisuudella saman tunnustushierarkian kannattelijaksi. Kommentaariaatti tarkoittaa kommentoivien ja pikkusieluisten koulumestari-ihmisten muodostamaa ihmiskategoriaa. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti alkaa vaikuttamaan ihmisten arvotunteisiin eli toisin sanoen niihin asioihin, joiden kautta ihmiset päättävät itsessään mitkä asiat he arvottavat tärkeimmiksi. Eli voidaan sanoa, että juoruaminen on toisten ihmisten sisäisesti motivoitunutta halua muokata toisia ihmisiä kaltaisekseen tai haluttuun positioon ainakin ajatuksen tasolla. Tästä voidaan huomata, että juoruavat ihmiset eivät tiedostamatta hyväksy sitä, että ihmisillä on maailmassa erilaisia asioita arvostettavana. Tietoisesti juoruamista ja naurunalaiseksi tekemistä harrastavat ihmiset ovat selkeästi sosiaalisia psykopaatteja tai heitä ainakin motivoi toiminnassaan tällainen kyseenalaistamaton auktoriteetti, jota he eivät voi kyseenalaistaa. Voidaan havaita että kiusaajaporukoissakin yksi on kyseenalaistamaton ja muut toimivat tällaisen johtajan vasalleina. Voidaan varmaankin sanoa, että naisten juoruamista motivoi halu kertoa tarinoita siitä, mitä he ovat kohdanneet. Naiset pitävät anekdooteista. Tavanomaiset keskinkertaiset naiset nauttivat usein kiusaajien ja juoruakkojen seurausta, koska heidän hormoonitoimintonsa laittaa heidät niin sekaisin, etteivät he yleensä ole muuta kuin jonkinlaisen simpanssin asteella, ainakin sukupuolitoiminnossa. Näyttäkää minulle yksi nainen, joka ei halua alistua miehen edessä, niin minä näytän teille kamelin, joka voi kulkea neulansilmän läpi. Mikä sitten voisi olla vaihtoehto provinsiaaliselle käytökselle? Sitä voidaan kutsua asiaperäiseksi tai universaaliksi kommunikoinnin ja toiminnan tavaksi. Siinä ei juoruta vaan kaikkialla pyritään tiedon hankkimiseen etenkin asioista ja sitä seuraavaan tiedon vaihtoon, mutta oikeissa yhteyksissä. Minkähän takia muijat kuvittelevat että heidän tällainen toimintansa olisi jollain tavalla arvokasta. Tässä tuleekin esiin juoruamisen ja provinsiaalisen käytöksen tiedostamaton osa, eli nämä ihmiset eivät välitä siitä, että he juoruavat, koska se on etenkin naisilla sukupuoleen liittyvä piirre, jota ei voida naisesta irrottaa. Ihmiset jotka priorisoivat ovat varmasti sitä mieltä, että keskittyminen vaatii asiaperäisiin asioihin porautumista. Mutta naiset vaan rakastuvat koko ajan ja eivät tule toimeen ilman miestä. He ovat heikkoja siinä mielessä ja sen takia he puhuvat mielummin ihastuksenkohteestaan eivätkä sen sijaan esimerkiksi lue kirjoja tai kirjoita esseitä. Mielestäni Suomeen olisi taas perustettava poikakouluja, koska on selvää, että lukioromanssit ovat mieheltä enemmän aikaa vieviä kuin naisilta, jotka hallitsevat tämän geimin. Naiset voivat tavallisesti pyörittää useampiakin miehiä samanaikaisesti eikä se vaadi heiltä suurempaa ponnistusta – kimmoisat teinitissit riittävät houkutuksen aiheeksi. Mikä siis on universaalin käytöksen ehto? Se on sellaista käytöstä, jossa pyritään koko ajan suuntautumaan tärkeämpiin asioihin, vaikkakin voidaan sanoa, että tällaisillekin ihmisille tulisi preferenssiautonomian mukaisesti tarjota vapautta triviaalisuuteen, huomioiden sen, että preferenssiautonomia pysyisi tasaisessa tilassa ja että tuo vapaus ei veisi ihmisiä kommentaariaatin houkuttimiin toimimaan provinsiaalisesti. On siis tärkeää, että ihmiset toimisivat suhteessa instituutioihin joiden tulisi muistuttaa siihen kuuluvia ihmisiä. Siinä mielessä minulla ei ole suurta vastalausetta anarkokapitalismin käsitteelle ja toteutukselle, on se ainakin järkevämpi ideologia kuin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka vie valtiontalouden konkurssin partaalle, velkaan, ja liian suurien verojen perimiseen vähän väliä.

Vanhan kulttuurin piirteistä ja niiden kadosta

Olen sukuni ja etenkin sukuun avioliiton kautta liittyneiden esiäitieni sukujen kautta jonkinlaista sukua lähes kaikille baltiansaksalaisille aatelissuvuille. Baltiansaksalaiset olivat saksaa puhunut etninen vähemmistö, joka oli vallasväen asemassa Virossa ja Latviassa noin 700 vuoden ajan. Siksi Tallinna vaikuttaa osin keskieurooppalaiselta esimerkiksi arkkitehtuurinsa puolesta. Voidaan huomata, että Saksan itäiset alueet etenkin olivat satojen vuosien ajan tuoneet Suomeen saksalaisen kulttuurin ituja. Baltiansaksalaisetkin kotiutettiin toisen maailmansodan aikana ja Saksa menetti tunnetusti itäisimmän provinssinsa Itä-Preussin, jonka pääkaupungin Königsbergin yliopistossa oli satojen vuosien ajan opiskellut myös suomalaisia ja baltiansaksalaisia.

Mielestäni suomalaisen kulttuurin erkaantuminen keskieurooppalaisesta vanhasta kulttuurista selittyy suuressa määrin sillä, että Suomessa on alettu jostain hullusta syystä korostamaan jenkkikulttuurin arvoa, ja samalla menetetty entistä enemmän yhteyksiä saksalaiseen, ranskalaiseen ja englantilaiseen kulttuuriin, jotka olivat merkittävässä roolissa aiemmin tuomassa suomalaiseen kulttuuriin keskieurooppalaisia vivahteita. Vain murto-osa lukiolaisista lukee nykyään saksaa tai ranskaa, ja koko viihdekulttuuri, jonka keskellä nämä koulukkaat elävät on amerikkalaista ja amerikankielistä kulttuuria.

Voidaan sanoa, että kun arvioidaan vanhaa kulttuuria suhteessa rahvaanomaiseen kulttuuriin, niin silloin kaikenlaista populismia ei tulisi hevillä hyväksyä, koska se juontaa pohjimmiltaan juurensa erääseen falsettiääniseen viiksekkääseen herraan, jonka luomaa kulttuuria ei voida pitää kovinkaan hienostuneena. Rahvaan kulttuurissa voidaan siis olla avoimen vihamielisiä joitain toisia ihmisten ryhmiä kohtaan. Myös keskustelu on erilaista: rahvaan kulttuurissa puhutaan suoraan ja kysytään suoraan.

Minulla on kokemusta siitä miten muutamissa kulttuureissa jo tuntemattomat nuoret ihmiset saattavat kysyä, jos toinen näyttää ahdistuneelta tai eksyneeltä, että oletko kunnossa ja voinko auttaa jotenkin. Ainakin Englanti, Saksa, Ranska ja Ruotsi ovat tuollaisia kulttuureita, ja yleisessä kohteliaisuudessa voittavat tavallisesti englantilaiset. Vanhassa kulttuurissa kunnioitetaan yksityisyyttä, mutta samalla otetaan huomioon.

Nykyään harvat ikäiseni edes tietävät yhtään klassisen ajan ranskalaista tai saksalaista kirjailijaa, joku voi muistaa ehkä Goethen. Aiemmin Suomessakin kunnioitettiin keskieurooppalaista korkeakulttuuria ja sitä harrastettiin.

Ruotsalaisissa junissa on hiljaisia vaunuja, kun taas Suomessa samaan vaunuun osuu varmasti joku ämmä joka kälättää puhelimeensa. Myös kaupassa käymisestä on siellä tehty helppoa, koska ainakin suurimmissa kaupungeissa kassapalvelut on automatisoitu.

Suomalainen kulttuuri on siis huonontunut, koska nykyisin otetaan eniten mallia Amerikan nuoresta ja rahvaanomaisesta kulttuurista. Vanhoissa kulttuureissa, jotka eivät enää ole valtionkirkon alla, ei vuorovaikutuksessa ilmene uskontoa, eikä useimmiten politiikkaakaan, koska ne voisivat heikentää keskustelun kaikkia ymmärtävää luonnetta. Monesti tupakkakoppi on sellainen demokraattisuuden paikka, jossa kaikki ovat ystäviä, etenkin lentokentillä ja junassa, mistä ne on jo tosin Suomessa poistettu.

Olli von Becker

YTM