VON BECKER-SUVUN ALKUPERÄSTÄ JA VANHEMMASTA SUKUJOHDOSTA (TOR CARPELAN OM ÄTTEN VON BECKERS URSPRUNG OCH ÄLDRE LED 1948)

Kääntänyt: Olli von Becker, 2014

Wasastjernan sukutaulujen ensimmäinen osa, joka julkaistiin 1879 sisältää tutkimuksen von Becker-suvusta, mikä ei pelkästään laveudessaan ja piirrerikkaudessaan mutta myös muissa piirteissään poikkeaa merkittävästi 20 vuotta aikaisemmasta Anrepin tutkimuksesta, joka oli informaatioltaan suoraan sanoen varsin heppoinen. Tutkimuksensa lisäyksessä, joka julkaistiin 1883 Wasastjerna lisää, ilman lisäyksiä yksittäisiin tauluihin, sukujohdon joka johtaa 1300 luvun alkuun. Elgenstierna on luonnollisesti seurannut Wasastjernaa siinä mitä hän on olettanut uusimmiksi tutkimustuloksiksi suvusta. Minun täytyy rehellisesti myöntää, että olin valmis hyväksymään Wasastjernan esityksen, mutta yksityiskohtien tutkimus toi minut eri ajatuksiin ja poluille.

Von Becker-suku laskee kantaisäkseen kapteeni Johan von Beckerin joka aateloitiin 1653 ja kuoli 1675. Hänen pojakseen ja ensimmäiseksi joka tuli Suomeen mainitsee Anrep Axel Beckerin, Sysmän nimismiehen, joka oli isonvihan aikaan kapteeniluutnantti Karjalan koollekutsutuissa joukoissa ja jonka venäläiset tappoivat 1718. Hän oli aviossa Elisabet Orren kanssa, joka miehensä kuoleman jälkeen pakeni lastensa kanssa, joiden piti sen jälkeen elää aikoja erämaissa ja maakuopissa. Se oli juuri hän joka ensimmäiseksi herätti minut etsimään tietoa esivanhemmista. Tämä ei ollut niin täydellinen yritys, vaikka voinkin sanoa, että hän luultavammin oli Orimattilan kirkkoherran Axel Orraeuksen tytär. Mutta samassa yhteydessä sain muita tietoja hänestä, jotka ovat varsin hauskoja. Elisabet Orre oli aiemmin aviossa Sysmän nimismies Elias Larssonin kanssa ja hänellä oli hänen kanssaan kaksi lasta, joiden nimi oli Ekström: Anders joka 1720-luvulla oli myös Sysmän nimismies ja Katarina. Kun mies kuoli noin 1697 seurasi häntä rykmentinkirjuri Henrik Dammert, mutta hän ei pystynyt kantamaan virkaansa kuin myöskään suurta velkaansa edeltäjänsä vaimolle. Hän erosi pian ja mitä hän tekee sitten? Kyllä, hän maksaa velkansa sillä, että hän siirtää virkansa Elisabet Orrelle, jotta hän yhdessä veljensä Axel Orren kanssa voi hallita virkaa kunnes löytää taitavan miehen, joka voi ottaa viran haltuunsa. Sitten hallinnoi aviovaimo Elisabet virkaansa rusthollistaan Seppälästä käsin ja odotti uuden sulhasen ilmoittavan itsestään. Hän antoi perinnön lapsilleen ja meni avioon Sysmän Koskipään renkivoudin ”ymmärrykseltään hyvän” Axel Beckerin kanssa, joka taitavuutensa ja pitäjän miehiltä saadun todistuksen ansiosta sai maaherralta 18.12.1699 täydellisen valtuuden nimismiehenvirkaan. Se on varsin merkillepantava siksikin, koska hänen jälkeläisensä on myöhemmin kertonut, että hän osasi juuri lukea ja ei ollenkaan kirjoittaa. Samalla kuitenkin hänestä kerrotaan, että hän oli tunnettu herkulesmaisista ruumiinvoimistaan ja että hän oli rehellinen mies ja sai hyvän nimen ja jälkimaineen itselleen kun kuoli. Hänen surullisesta kohtalostaan on jo kerrottu. Elisabet Orrea ei voida sen jälkeen löytää mistään väestöluettelosta, koska vuoden 1727 tuomiokirja sisältää hänen testamenttinsa. Siinä hän antaa Seppälän lapsilleen ensimmäisestä avioliitosta. ”Lapseni toisesta avioliitosta saavat minun kuolemani jälkeen sen irtaimen omaisuuden minkä Jumala oli minulle suonut.” Kaikki lapset, joista vielä kaksi oli alaikäisiä olivat läsnä ja testamentin on allekirjoittanut Elisabet Orrea, Axel Becker sekä Matias Kihjl vaimonsa Katarina Ekströmin puolesta. Niin katoaa Lisa Orre näkyvistä, ei tiedetä kuoliko hän pian sen jälkeen vai kenties seurasiko hän nuorinta poikaansa Gustavia Revaliin, jossa tämän sanottiin kuolleen 1755.

Jo tämän testamenttihistorian puolesta kuten monien muiden tuomiokirjoissa olevien kohtien perusteella, missä häntä kutsutaan Axel Axelinpoika Beckeriksi selvästikin sen takia koska hän oli nimismies Axel Beckerin poika, jonka jopa Anrep ilmaisee. Wasastjerna kertoo virheellisesti että nuoremman Axelin, joka on kieltämättä uudestaan elävän aatelissuvun kantaisä, isä olisi kenraalimajuri ja ei-introdusoitu vapaaherra Johan Wilhelm Beckern, Johan von Beckerin vanhin poika, joka asui lähellä Skånea ja kuoli siellä 1733. Sen perusteella mitä Osmo Durchman mainitsee Pehr Evind Svinhufvudin esipolvista, on jo Jully Ramsay maininnut epäilyksensä Wasastjernan oikeellisuudesta, jonka Durchman myöhemmin itse katsoi epävarmaksi. Tämä asia oli silloin yksinkertainen ja on nyt varma.

Siten herää kysymys Axel Beckerin kuulumisesta aateliseen sukuun. Anrep ja Wasastjerna pitävät sitä varmana, että hän oli Johan von Beckein perillisiä. Jälkimmäinen on sitä mieltä, että hän todellakin oli sitä Johanille ja että hänen äitinsä, jonka nimeä ei tiedetä meni uudelleen avioon Suomessa ja kuoli korkealla iällä Tandefeltien kotikartanossa Koskipäässä. Wasastjerna jälleen, joka kutsuu Johan von Beckerin vaimoa Marianne Douglasiksi tai Douglieksi kuoli samana vuonna kuin miehensä, mutta hänen jälkeensä liittää johdon hänen ja Axel vanhemman väliin ja tulkitsee että Axelin isä ja Johanin poika olisi kapteeni Hans von Becker, joka oli aviossa Margareta Aderkassin kanssa. Tämö Hans kuoli 1677 ja leski 1678. Kuitenkin merkittävämpiä tietoja äidistä löytyy, aloitetaan hänellä. Monet tiedon lähteet 80 vuotta myöhemmin, jotka muissa konteksteissa kuitenkin kertovat varmuudella ja Anrepilla on varmuudella jotain siit'ä kirjoituksissaan, että Axelin äiti miehensä kuoleman jälkeen tuli kolmen poikansa kanssa Suomeen, tuli siellä häpäistyksi räätäli Johan Kihjlin toimesta ja meni tämän kanssa avioon ja sai pojan Matiaksen, joka syntyi Skavabölessä Tuusulassa 25.1.1684. Tämä yhdistää Matiaksen, Johan Kihjlin ja Beckerit. Nämä todistukset kantavat todellisesti totuuden merkkejä. Heidän äänestään ei pidetä ilman syytä ja ne antavat tarkkoja tietoja. Lisäksi mainittu Matias Kihjl Sysmän asukasluettelon mukaan asui Seppälässä ja häntä nimitetään Axelin velipuoleksi (hän avioitui sittemmin Axelin tytärpuolen Katarina Ekströmin kanssa. Kuka oli siis Axelin äiti?

Yksi kohta Wasastjernan kirjan lisäosassa sisältää merkinnän siitä, ett'ä Tilasin kokoelmassa Ruotsin valtionarkistossa kerrotaan, että Johan von Becker oli aviossa Märta Lederburenin kanssa, joka leskeydyttyään sopi uuden avioliiton pitäjänräätälin kanssa Sysmässä ja hänen kanssaan sai pojan, Matias Kihjlin. - Selvästikin sama kertomus kuin aiemminmainittu. En ole löytänyt Tilasin kokoelmasta tuollaista kertomusta. Mutta sellainen tarina löytyy että Märta (oikeammin Mette) Ledebur oli aviossa kapteeni ja Hiidenmaan Laukan kartanon vuokrallisen Hans Beckerin kanssa, joka on ilmeisesti hän, jota Wasastjerna pitää vanhemman Axelin isänä. Hänen sanotaan kuolleen 1679. Leski teki 1685 testamentin Laukan tilasta Hiidenmaalla ja kuoli tietojen mukaan pian tämän jälkeen jättäen jälkeensä kahdeksan lasta. Mette Ledeburen ei siten voi olla samalla aikaa Axelin äiti ja kapteeni Hans hänen isänsä. Wasastjerna on siten tässäkin kohdassa väärillä jäljillä.

Olen yrittänyt löytää Axelin Koskipäässä kuollutta vanhaa äitiä Sysmän kirkonkirjoista ja väestöluettelosta mutta ilman tulosta siten minun piti yrittää etsiä ja saada tietoa hänen toisesta miehestään, räätälistä.

Hän esiintyy kirjoissa tasan yhden kerran vuoksi. Se on merkitty Tuusulan lautakunnan protokollaan 29.5.1682. Kuten yksi Johan Nukar iski ilman mitään todellista syytä Johan Mattson Kihjlin vaimon Margareta Sgfresdotterin maahan ja huoritteli tätä, koska nainen usutti miehensä riitaan hänen kanssaan. Hönet tuomittiin siitä 3 taalerin sakkoihin ensimmäisestä syytöksestä vaimoa kohtaan ja 3 taalaria räätäliä itseään vastaan, joka vapautettiin syytteistä.

On selvää, että ko. Ihmiset ovat oikeita. Tämä haukkumahistoria ja huorittelu kertoo ilman nimeä peruuttamattomasti Axelin äidistä. Heidän poikansa Matias Kihjl oli varmasti syntynyt tammikuussa 1684 samalla kun oikeusjuttu tapahtui puolta vuotta aikaisemmin. Mutta Kihjeillä oli kaksi lasta, myös tytär, joka saattoi olla vanhempi kuin Matias.

Mitkä tiedot antavat Tuusulan väestöluettelot. Valitettavasti suuret aukot ja puutuvat tiedot tuottavat vähän tietoja vuosista 1681-1690. Vuonna 1690 Kihjliä ei löydetä listoista. Mutta vuonna 1691 on hän ja hänen vaimonsa listattu Simon Sigfredssonin kotiin vävypojan ja veljen Johanin kanssa. Kihjlin vaimon nimi oli Margareta Sigfredsdotter, mutta häntä ei mainita, tiedot kuolemasta tai asumisesta toisella paikkakunnalla ovat löytämättömissä. Vuonna 1694 vävy esiintyy jälleen mutta 1703 katoaa koko perhe, vastaavassa tutkimusluettelossa on merkinttä Simonista köyhänä ja epäpäteväksi vastoinkäymisten vuoksi tulleena, samassa kerrotaan Johan-räätälistä, että tämä on umpiköyh'ä ja vanha, jolla ei ole mitään sellaista omaisuutta, jolla voisi maksaa kuluja. Mutta vuonna 1708 on räätäli aviossa, vaimo Agnis löydetään väestöluettelosta, mutta häntä itseään ei ehkä yli-ikäisyyden vuoksi.

Kaikki tämä pitää tulkita siten, että räätäli Kihjl, h'äntä kutsutaan joissain yhteyksissä kulkevaksi räätäliksi, vuoden 1682 häpäisi Axel Beckerin äitiä ja meni avioon tämän kanssa, ja tämä Margareta Sigfredsdotter oli Skavaböleläisen tilallisen Simon Sigfredssonin sisar ja siten tilan aikaisemman haltijan Sigfred Simonssonin ja Beata Sigfredsdotterin tytär. Oli aika omituin kertomus, ett'ä talollisen tytär Tuusulasta olisi ollut aviossa ulkomaalaisen soturin, joka enimmin, kun hän ei ollut kotonaan Liivinmaalla taisteli ulkomaisilla sotakentillä. Toisaalta on selvää, että Axelin äitiä ei missään yhteydessä mainita nimeltä – hänellä ei ollut isånnimeä. Joka tapauksessa ei ollut sattumaa, että hän palasi Suomeen ja suuntasi kotitilalleen Skavaböleen. Siten on selvää myös että poika Axel tuli huostaanotetuksi pitäjässä asuneen majuri Gustav Johan von Schrowen toimesta tämän kotitilalle Kervon kartanoon, mistä hänet lähetettiin majurin vaimon serkun luokse joka oli aviossa majuri Johan Tandefeltin kanssa Koskipään kartanossa. Tällä tavalla tuli von Beecker-suku Sysmään. Ei ole mitään osoitettavaa sen puolesta ettei tämä Margareta Sigfredsdotter olisi ollut Axelin äiti, mutta paljon ratkaisevan luonteista sen myötä.

Sen merkityksenarvoisuuden kautta on tämä kysymys vanhemman Axel Beckerin äidistä tummine pisteineen ristiriitaisuuksineen ja epätodennäköisyyksineen yksi mystisimmista tässä rikkaassa Beckereiden tarinassa.

Ja isä! Myös hän on arvoituksellinen, Kun Johan von Becker esiteltiin ritarihuoneella 1655 on se ilmeisesti tapahtunut ilman suurempia tietojen ylöskirjaamisia. Ylös ei ole merkitty kumpaakaan vanhemmista, ei aviopuolisoa eikä ansioita sotilaana. Sen puolesta, että Axel olisi hänen poikansa ei Anrep ole esittänyt yhtään suoria lähteitä, pelkästään tämän massa merkintöjä, joita kehittyi Sysmässä 80-90-vuotta Johanin kuoleman jälkeen. Niistä ei löydy yhtäkään piirrettä hänestä, paitsi se, että hän oli kapteeni tai everstiluutnantti. Wasastjernalla on enemmän tietoja. Pääpirteissään: oli mukana 30-vuotisessa sodassa, Elgenstierna lisää, että oli 1645 luutnantti ja 1649 kapteeni henkivartiokaartissa, Rauhanteon jälkeen kapteeni Cromwellin henkivartiokaartissa. Seurasi Bulstrode Whitelockea lähetystöä Ruotsiin 1653-54, uudestaan Ruotsin palveluksessa bremerburgin komentaja 1657, eversti määrätyssä englantilaisessa rykmentissä sodassa Tanskaa vastaan ja Kööpenhaminan piirityksessä 1659, eversti Croyn herttuan rykmentisssä Ruotsin palveluksessa 1660, oli sittemmin Münsterin ja Ranskan palveluksessa ja kuoli 1675.. Mutta se, että kaikki tämä tieto liittyisi meidän Beckeriin ei ole varmaa. Jos hän oli ollut kaksi kertaa eversti eri rykmenteissä, luulisi että häntä muissa yhteyksissä tituleerattaisiin niin, eli ei kapteeniksi tai everstiluutnantiksi jälkeläistensä ja muiden taholta. Mutta sellaista mainintaa ei löydy mistään. Varmasti oli yksi eversti Becker, jonka etunimeä ei tunneta Tanskan sodassa. Mutta jos se mahdollisesti oli tämä, joka kapteeni Beckerina seurasi Whitelockea 1653, ei ole todennäköistä että se oli meidän Beckerimme. Johan von Becker aateloitiin 20.8.1653 kun lähetystöä oli juuri ajateltu. Se saapui Tukholmaan 1.12.1653. Voi kysyä itseltään, että voidaanko joku aateloida kun tämä on vieraan vallan palveluksessa. Aateliskirjeessä häntä kutsutaan myös ”meidän uskolliseksi palvelijaksi ja kapteeniksi” - merkittävä huomion jos hän oli jonkin toisen vallan palveluksessa. Siitä tulee esiin toinen asia. Kun lähetystö oli aikeissa lähteä paluumatkalle, toukokuussa 1654, vastaanottivat sekä Whitelocke että muut hänen sviitissään kuningatar Kristiinalta kultaketjuja, joissa oli eri määrä renkaita, kaikki arvon mukaan. Siten saivat eversti Potley ja kapteeni Beaker ketjuja neljällä renkaalla ja kaksi muuta upseeria Walker ja Stapleton kolmella. Kaksi viimeksimainittua toivat esiin paheksuntansa siitä, että he olivat saaneet vähemmän arvokkaita ketjuja, mutta heitä paheksui Whitelocke joka sanoi että vähiten tulisi olla kateellinen Potleylle ja Beakerille joista ensimmäinen palveli Ruotsin armeijassa ja jälkimmäinen kuului protektori Cromwellin henkivartiokaartiin, jonka vuoksi siis kaikella kunnioituksella heidän pitäisi olla etusijalla. On luonnollista, että jos Beaker kuten Becker olisi palvelleet Ruotsin armeijassa olisi Whitelocke myös maininnut tämän yksityiskohdan Beakerista.

Siten ilmeisesti Wasastjernan antama tieto Johan von Beckeristä ei lepää vankalla pohjalla ja minulla on syytä uskoa, ettei niitä kaikkia kohtia kirjallisuudessa missä esiintyy Becker ilman etunimeä voi liittää häneen. Että löytyy kaksi Becker nimistä soturia Johan etunimellä on varmaa. Toinen oli kapteeni ja hänen vaimonsa joka ei ollut leski haudattiin Rev aliin 4.7.1691, mutta tätä ei voida millään tavalla yhdistää meidän sukuumme.

Ennen kuin palaan uudestaan kysymykseen Sysmän-suvun aatelisuudesta, pitää minun varmaan puhua jotain Johan von Beckerin lapsista. Anrep kertoo ilmeisesti ”merkintöjen” perusteella, kolmesta pojasta, nimittäin Axelin lisäksi nimettömästä pojasta joka syntyi Liivinmaalla 1660 ja tuli kasvatetuksi erään kreivin toimesta Tukholmassa ja josta lopulta tuli upseeri, samoin kuin Anders-nimisestä pojasta, joka oli syntynyt Revalissa 1665, joka kasvoi kreivi Nierothin luona ja joka hukkui Turun läänin ratsuväen luutnanttina Suomen ja Ruotsin välillä ollessaan matkalla kuriirina. Wasastjerna nimeää neljä poikaa: kapteeni Hansin, vanhemman Axelin oletetun isän, Johan Wilhelmin, s. 1655 kenraalimajuri Skänessa, nuoremman Axelin oletetun isän, Herman Fredrikin s. 1660 Liivinmaalla k.1710 ja lisäksi yllämainitun Andersin. Onko kaikki neljä näistä minkä lisäksi tulee Axel vanhempi todella Johanin poikia, voi miettiä. Se että Hans olisi poistettava listasta on selvää, hän kuului aatelittomaan sukuhaaraan. Aika varmasti Axel ja Anders olivat veljiä. Andersin epäonninen loppu on jäänyt ihmisten mieliin ja kolme vanhaa naista tuli todistamaan oikeuteen 1761 että epäonnin kohtasi juuri Axelin veljeä. Että historia ei ole fiktionaalista – haluaako olla epäilevä Tuomas kaikessa mitä tästä suvusta sanotaan – todistaa Naantalin hautausluettelo joka puhuu Turun läänin kaksinnusrykmentin luutnantista Anders Beckeristä joka menehtyi jäällä Merimaskun ja Lemun välillä 23.12.1709 ja haudattiin Naantaliin 17.6.1710 ruumiin seistyä Lemun kirkon edessä. Uskoakseni tämä oli sama Anders Becker joka Lewenhauptin mukaan 1703 tuli luutnanttina Turun kolmennusrykmenttiin. Siten Lewehaupt on väärässä kertoessaan että Anders Beckeristä tuli 1710 luutnantti Turun läänin ratsuväkeen ja kaatui Napuella 1714.

Mutta miten tämä koskettaa kahta muuta veljestä? Herman Fredrikillä oli poika Frans Johan, joka asui Liivinmaalla ja joka 1733 asetti anomuksen, että vuonna 1653 aateloidun von Becker-suvun Liivinmaalla asuvat jäsenet tulisi sisåänkirjoittaa ritarihuoneelle Riikaan. Tämä hyväksyttiin suosionosoituksin mutta vasta 1742 – viivytyksen syy ei ole tiedossa mutta sen ei ole tarvinnut koskea muuta kuin vähemmän hyvää taloudellista tilannetta. Mainitessaan nimeää tämä Frans von Becker suvun ainoaiksi eläviksi jäseniksi hänet ja hänen kaksi poikaansa, joiden setä on Johan Wilhelm (hän ei tiennyt että setä kuoli kaksi viikkoa aikaisemmin). Siten oli isä, kuten Elgenstierna luultavasti ymmärsi väärin, väärän tiedon vuoksi harhaanjohdettu jostain asiakirjasta poistetun tekstinosan vuoksi. Anrep ilmaisee että hänestä tuli preussilainen kenraali ja kuoli 1747 , ”jo valmiina kuollut, todellisena everstinä kuollut”. Hakemuksen oheen liittää hän jäljennöksen alkuperäisestä sukuperista, jonka hän sai sedältä. Suvun ensimmäisenä miehenä kerrotaan Johan von Becker, jonka isoisää etsitään mutta ilman tietojen löytämistä. Kummallista on että nämä veljekset jakavat itsensä kahteen ja kahteen ilman että heidän jälkeläisensä tietäisivät toisensa. ”Merkinnöissä” ei koskaan viitat a vanhaan veljespariin. Jos veljillä oli eri äiti – se on mahdollisuus – se on joka tapauksessa huomionarvoista, että tämän veljesparin äiti ei koskaan ollut nimetty jollain nimellä – siis joka kuitenkin oli yhteinen. On varsin todennäköistä että Johan Wilhelm ja Herman Fredrik olivat Johanin poikia, mutta olivatko kaksi muuta, sitä voidaan tarkastella laajalla alueella. Kuitenkin Johan Wilhelm ei kirjoittanut nimeään von Becker vaan JW Beckern.

Onko Frans Johan von Becker oikeassa väittäessään, että hän ja hänen poikansa ovat suvun ainoat elossaolevat jäsenet?

Elämänkertatietojen parissa Valtionarkistossamme säilyy osa ritarihuonelautakunnan protokollasta 13.5.1769 josta ilmenee, että kysymys suvun aatelisuudesta ei ollut aiemmin ja varmasti epäilty mutta jonka aatelisuus vahvistettaisiin kolmen kuukauden sisällä oikeuden todistuksella. Jotain sellaista tehtävää ei löydy Sysmän käräjäprotokollasta mutta asia johdatti minua niin paljon enemmä n kuin Anrepin todistukset suvun alkuperästä, jotka perustuvat sukutraditioihin, että minua voisi kuulla hyvin Ruotsin ritarihuoneella, jos sieltä löytyisi joku sukua koskeva perustavanlaatuinen dokumentti. Ihmiset voivat tuomita ihmettelyni, kun olen käynyt läpi suuren määrän asiakirjoja. Suku oli aatelissukujen puolesta niin kriittisen ajanjakson kokenut niin ritarihuoneen ulkona kuin sisällä. Ja sieltä löysin yhteyden massaan jonka olin nimennyt ”merkinnöiksi”. Sitä en kokenut pelkästään osoitukseksi Beckerien aatelisuudesta vaan myös suvun päämieheydestä.

Lyhyydessään on historia seuraavanlainen. Jo vuonna 1747 muotoilee ritarihuoneviskaali Cedercrona ritarihuonelautakunnalle että hän kokemuksesta päätti tulla seuraamaan henkivartiodrabantti Beckerin tulevan nimitetyksi näillä valtiopäivillä yhtä hyvin kuin ritarihuoneen edelliseen kokoonpanoon, jonka ei pitäisi olla aatelismies tai olla peräisin aateisesta Beckerin suvusta, koska tätä sulkua pidettiin sammuneena. Kuitenkin luutnantti Skog sanoi antavansa lausunnon asiasta ja sanoi tulevansa henkivartiodrabantin kanssa yhdessä lautakunnan seuraavaan kokoukseen (Skogh oli ei-introdusoidun vapaaherra Johan Wilhelm Beckernin tyttärenpoika). Valitettavasti protokolla ei sisällä mitään lisäystä asiaan, se ei sisältänyt mitään siitä, minkä takia henkivartiodrabantilla ja ehkä myös luutnantilla oli omat omituiset juonensa.

Seuraavalla kerralla kun aateluus oli kyseessä olivat ne Axel nuoremman pojat jotka pistivät vauhtia koneeseen, jotka olivat ennen sitä tulleet aikuisiksi. Vuosien 1754 ja 1755 aikana, isä kuoli 1762, kootaan merkintöjä, joka lyhyesti todistaa, yksikin, luutnantti Arvid Lydik Tandefeltilta (mainitun majuri Johan Tandefeltin pojanpoika) että nuoremman Axelin isänisän isä oli majuri ja peräisin oikeasta Beckerin suvusta ja toinen nimismies Lindiltä, että hän oli kuullut puhuttavan Sysmässä etä tämä Axel olisi aatelista alkuperää. 80-vuotias ratsumestari Axel Orre on antanut kaksi lausuntoa. Ensimmäinen vuonna 1754 kertoo, että nuoremman Axel von Beckerin isoisä oli Liivinmaalta ja lisäksi samaa perää kuin Johan von Becker. Tämä todistus on riidassa Beckerien inressien kanssa, jonka se kieltämättä tekee, sillä seuraavana vuonna laatii hän kirjelmän uudesta kohdasta, missä hän kertoo Axelin isästä, vanhemmasta Axel Beckeristä ja isänäidin tarinasta, jonka jo tiedämme ja lisää, että Axel nuorempi on oikeata aatelista sukua ja everstiluutnantti Beckerin pojanpoika. Siinä ollen tulee todistus, jonka pappi Mikael Heintzius sanoo kuulleensa rouva Kristina Juliana Gripenbergiltä, majuri Johan Tandefeltin miniältä. Elinaikanaan kertoi vänrikki (!) että von Beckerin isä ja esi-isät todella olivat aatelismiehiä ja nauttivat samoista etuoikeuksista mikä säädystä seurasi mutta muutoin ilmoitti hän von Beckereiden aatelisuudesta seuraavan mitään muuta.

Tämän todistuksen kanssa liikkuu sitten vilkkaasti sittemmittäinen Axel von Becker maaherrankansliaan Loviisaan, jotta saisi kruununvahvistuksen aateluudelleen – se koski nimenomaan aatelisten etuoikeuksien saamista, joita hön ei sitä vastoin mitä Gripenberg sanoi koskaan nauttinut. Maaherrankanslia tuli siihen päätökseen, kaukonäköisesti kuitenkin, että vaikka on todennäköistä, että etsijä voi olla aatelista von Becker-sukua mutta päättäväisyys siitä, on pelkästään RoA:ssa joten maaherra ei ole voinut tehdä muuta kuin antaa furiiri von Beckerin tulla suvun seuraavaksi edustajaksi ja näin ollen olla ei velvoitettu maksamaan manttaaliveroa.

Axel Becker suuntaa sitten tä,män todistusaineiston lisäyksen, enemmän tai vähemmän lainvastaisen todistuksen, kanssaritarihuonelautakunnalle vuoden 1756 valtiopäiville ja voittaa juttunsa. Ritarihuonelautakunta vahvistaa että todistuksista ilmikäy että hän on aiemmin sisäänkirjoitettua von Becker-sukua. Näin ollen on aatelinen von Becker-suku saanut uuden elämän ritarihuoneessa. Axel von Becker mainitaan ensimmäistä kertaa väestöluettelossa aatelismieheksi vuonna 1757 – mikä ehkä oli pääasiallinen tarkoitus hänelle. Nyt asia siirtyy vuoteen 1760, jolloin uusi todistusaineisto löydetään. Rakuunanlesket Anna Larsdotter, joka palveli nimismies Beckerin talossa ja Anna Andersdotter sekä suutarinleski Sofia Andersdotter, kaikki korkealla iällä, olivat antaneet todistuksen, jonka nyt antoivat uudelleen siitä, että furiiri Axel Beckerin isä oli nimismies, tämän veli luutnantti henkivartiorakuunoissa ja Beckerin suku todellisesti liivinmaalaista alkuperää. Ja heidän isänsä kuoli vanhassa saksalaisessa sodassa. Äidistä kertovat, että hän häpäistyksi tulonsa jälkeen meni avioon räätälin kanssa ja tuotti pojan ja tyttären, joiden nimi oli Kihjl. Vanhat naiset lisäsivät vielä, että hyvin tunnettu furiirin isä viimeisen venäläisten miehityksen aikaan tuli pahasti kidutetuksi, koko hänen omaisuutensa ryöstettiin ja hänet lopulta tapettiin., jossa yhteydessä kaikki asiakirjat jotka koskettivat hänen alkuperäänsä katosivat.

Tällä uudella paperilla varustautuneena löydämme vuoden 1760 valtiopäiviltä Axel von Beckerin vanhimman pojan kersantti Herman von Beckerin, joka halusi lopultakin tulla nähdyksi von Becker nr 642 suvun edustajana. 31.3.1761 luettiin ritarihuoneviskaali Fredrik von Postin memoriaali. Hänen päättelynsä mukaan sisältävät uudet merkinnät yhteenkoottuina seuraavaa: herra Herman von Beckerin isä oli furiiri, isänisä nimismies, isoisänisä everstiluutnantti ja everstiluutnantin isä majuri liittyen Beckerin sukuun. Oli kysymys, von Post tarkoittaa, siitä oliko von Becker liivinmaalainen aatelismie, tämä todiste voisi monen mielestä tehdä jotain. Mutta siinä kysymys ainoastaan on, onko hän Johan von Beckerin jälkeläinen, siinä merkinnät eivät tuota uutta tietoa., etenkin kun ratsumestari Orren aikaisempi merkintä sisältää todistuksen, että Herman von Becker ei ole Ruotsissa aateloitua sukua, mutta Becker-nimisiä aatelisia Liivinmaalta, joilla ei ollut oikeutta istua ritarihuoneessa. Siinä lautakunta otti asian harkinnan alle, he tulivat tulokseen että Beckerin todistukset eivät sisällä muuta kuin tietoja siitä keitä Beckerin esi-isät olivat, mutta ei mitään heidän väitetystä aidosta aateluudestaan. Lautakunta oli saanut käsiinsä tämänhetkisillä valtiopäivillä todistuksen Beckerin isältä Axel nuoremmalta, joka oli päivätty vuonna 1731. Se kertoo, että hänellä ei ole aatelista vaakunaa ja siten hän ei voi ottaa vastaan maata aatelisilla vero.oikeuksilla jonka todistuksen ritarihuonelautakunta katsoi olevan autenttinen todistus siitä, että Axel oli saanut aateluutensa vääryydellä ja että hänenmja hänen poikansa ei voida antaa nauttia niistä oikeuksista jotka hän sai ritarihuonelautakunnan äkkinäisen päätöksen takia 25.9.1756, kun Axel oli yllämainitulla tavalla itse kertonut aatelittomuudestaan.

Ja siten oli Sysmän suku uudelleen de facto poispyyhitty aatelismatrikkelista. Ei mene vuotta 1763 kauempaa kun merkintäjahti alkaa uudelleen. Tämä uusi ei sisällä pääpiirteissään mitään uusia lisäyksiä edellisiin. Adam Otto Tandefelt, majurin pojanpoika, viittaa jo nimettyyn todistukseen Johan Kihjliltä, joka oli räätälinpojan Matias Kihjlin, jonka hän todistaa syntyneen Axe l Beckerin äidistä, poika, Axel Becker oli kapteeni tai everstiluutnantti Johan von Beckerin poika ja alkuperältään Liivinmaalta. Eron saanut kapteeni Matias Chavon (uskottavasti sotapappi Henrik Schavoniuksen poika) tietää yhtä paljon kuin toiset mutta uskoo, että vanhempi Axel von Becker tuli vanhan venäläisen sodan aikana Suomeen. Hän lisää myös, että vaikka Axel nuorempi tiesi olevansa aatelista alkuperää, mutta jäätyään yksinkertaisuuden keskelle kirjoitti nimensä kuten isänsä, ilman etuliitettä ”von”. Tämä todistus on lähetetty aikaisempien vahvistukseksi ritarihuoneelle furiirin kolmannen pojan Johanin ja genealogin toimesta, Sekava kirjoitus, jossa mm. isää kutsutaan yksinkertaiseksi (kaikesta päätellen tämä tila saattoi olla perinnöllinen). Genealogia avustivat merkinnät joita oli nyt jo 14, minkä lisäksi oli joitakin merkityksettömiä ja jopa epätotea totena usuttavia asiakirjoja. Sen mukaan Johanilla oli ainakin kolme poikaa., kuten jo Anrep oli arvellut. Aihe nousi ylös ritarihuonelautakunnassa 20.2.1765- Päätös kuului, että se määrä minkä hakija oli toimittanut memoriaalina ritarihuoneeseen ei sisältänyt yhtään merkkiä siitä, että voitaisiin päätellä, että loppujen lopuksi hän voisi polveutua aateliseksi introdusoidusta von Becker-suvusta ja siitö voitiin päätellä että ritarihuoneen tästä asiasta julkaisema tiedotus yhdistettynä tämän isän omakätiseen todistukseen siitä, että kun hänellä ei ole oikeutta aateliseen nimeen ja vaakunaan voidaan katsoa ettei ole olemassa mitäämn oikeata suhdetta oikean aateloidun von Becker suvun ja hänen oman genealogiansa välillä. Lautakunta torjui herra luutnantin anomuksen. Kuitenkin harkitsi lautakunta oikeudenmukaisesti kutsua herra luutnanttia von Beckeriksi ja antaa hänelle tunnustusta, että lautakunta arvostelisi mahdollisen pitävämpiä dokumentteja esittävän todisteen niin hyvin kuin aiemminkin. Hän toimitti lisää todisteita ja ja ritarihuonelautakunta joutui julkaisemaan saman päätöksen kuin edellisellåki kerralla eli se ei ollut vakuuttunut siitä, että herra luutnantti olisi ollut liivinmaalainen aatelismies, luutnantti ei ole peräisin sisäänkirjoitetusta von Becker-aatelissuvusta. Koska molemmat annetut selvitykset kuten muu aineisto, minkä päätös katsoi todenpitäväksi. Muutamia päiviä sen jälkeen on luutnantti jättänyt memoriaalin, jossa hän 11 kohdassa etsii ratkaisua asiaan. ”Mutta kuten kaikki se, minkä hän sanoi, jopa se vähä mikä paperiin on liitetty kuten kakki siihen aiemmin tehdyt lausumat, niin pystyi lautakunta jopa kun mikään sellainen varma ei tule esiin tässä yhteydessä, oli asia saanut lopulta päätöksen.

Samaan aikaan heräsi kysymys aatelisuudesta nyt kiistalla suvun päämieheydestä. Merkityksellistä kuitenkin oli se, että Sysmän Beckerit oli juuri todistettu ei-kuuluviksi aateliseen von Becker-sukuun. Suku oli aikaisemmin järjestetyillä valtiopäivillä tullut edustetuksi henkivartiodrabantti Peter Gustav von Beckerin toimesta, jonka Wasastjerna väittää olevan ei-tunnetun jäsenen poika, joka itse oli Johan von Beckerin pojanpoika ja Axel vanhemman veljenpoika. Tämä henkivartiodrabantti oli sillä aikaa 1763 kirjoittanut todistuksen jossa hän ilmaisee, että hän katsoi olevansa velvoitettu vastaamaan Becker-suvun puolesta vuosien aikana, koska Johanin ”oikeat jälkeläiset” olivat viimeisten vaikeiden vuosien aikana unohtaneet sen, että sukua tuli edustaa valtiopäivillä. ”Ja kuten oikea suku vaatii minua lausuntoani joka jää tästä todisteeksi että tästä vuodesta alkaen jätän suvun edustamisoikeuden furiiri Axel von Beckerille, jonka vahvistan ellekirjoituksellani.” Tässä kannattaa huomata, että furiiri kuoli jo edellisenä vuonna.

Mitä tämä nyt merkitsee? Niin että tämä Becker tuli siihen vakaumukseen, ei vain siihen, että hän vääryydellä oli ottanut haltuunsa caputoikeuden mutta vielä se, että hän ei yleisestikään ollut oikeutettu istumaan ritarihuoneessa. Hänen isänsä, jota ei Wasastjernan mukaan tunneta nimeltä ja kaikkea muuta, oli todellisuudessa luutnantti ja pankin kirjanpitäjä Didrik Becker(k. 1708), kapteeni Hans Beckerin ja Metta Ledeburin poika. Kun Peter Gustav seuraavana vuonna 1764 kuoli ja jätti jälkeensä kaksi pennitöntä pojanpoikaa, pyysi hän edunvalvoja tullineuvos vapaaherra Grönhagenin katsomaan näiden oikeuksien perään. Hän esitti todistuksen vuodelta 1737 jonka oli laatinut everstiluutnantti Magnus Sperrman. Tämö todistus rispaantui huonosti pideltynä ja on sisällöltäänkin ristiriitainen monissa kohdissa, mutta merkittävää näin ollen on, että se esittää vastakohtaisuuksia siinä, kun se yrittä'ä esittää jotakin.” Se kertoo että henkivartiodrabantti myöhemmässä nuoruudessaan katosi isältään ja ei tiennyt suvustaan ja perheestään ennen vuotta 1724 jolloin hän meni arvostetun kenraalimajuri von Beckernin luo, joka oli silloin Tukholmassa. Muutamien keskustelujen aikana kertoi kenraalimajuri että henkivartidrabantin edesmennyt isä oli hänen ensimmäinen serkkunsa ja että hän oli Johan von Beckerin lapsenlapsi, mutta koska hän itse oli sukulinjansa viimeinen, oli hänellä sama nimi ja aateliset etuoikeudet ja tulee jättämään ne kaikki herra henkivartiodrabantille jälkeensä. Kun nyt kenraalimajuri oli Johanin poika ja linjansa viimeinen ei voinut hänen serkkunsa Didrik olla hänen jälkeläisensä ja näin ollen ei kuulu aatelissukuun. Tämän oli Peter Gustav ymmärtänyt mutta Grönhagen ei.

Tämä prosessi eteni sitten valtiopäiville Nörrkopingiin vuonna 1769 siellä ritarihuonelautakunta totesi vieläkin olevansa epävarma siitä, ettö oliko kantaisä sukua Peter Gustaville ja tämän haaran kantaisälle Hans von Beckerille, ensimmäinen suvun mies, etenkin kun tämä kapteeni mainitsee siksi Johannes Beckernin, joka merkittävä ero nimen kirjoitustavassa yhtä hyvin kuin eroavaisuudet kronologiassa joka kertoo että hän olisi kuollut 1677 ja olisi saanut kahdeksan lasta , kuitenkin hänen isänsä kuoli 1675 ja jätti köyhiä ja nuoria lapsia jälkeensä, eivät nämä kaksi versiota näytä rimmaavan toistensa kanssa yhteen. Ritarihuonelautakunta ei siten löytänyt syytä sille, että Grönhagenin nuori suojatti olisi pitänyt tunnistaa ruotsalaiseksi aatelismieheksi, vaikka yhtään sen enempää ei pystynyt muukaan tekemään.

Näin ollen oli tämä liivinmaalaisen porvarillisen Becker-suvun haara täysin oikeuksin poistettu ritarihuoneesta, vaikka esim. Wasastjerna yritti myöhemmin jotenkin salailla tätä asiaa.

Tällä samalla päätöksellä vahvistettiin myös Sysmän Beckereiden kysymys. Kysymyksessä oli kaksi erillistä puolta Daniel Tilakselta , valtionheraldikolta ja hyvin tunnetulta genealogilta, mitkä minä voin saada liitettyä johonkin enemmän merkitsevään, niin paljon enemmän, että se sisältää yleisiä mielenkiinnon syykohtia.

Ensimmäisessä kohdassaan vuodelta 1766 sanoo Tilas tehneensä työtä etsiessään merkintää vielä tummemmassa poissysätyssä asiassa, mutta kaikesta etsinnästä huolimatta ei onnistunut löytämään muuta kuin päivämääriä joina asiat tapahtuivat. ”Siitä voin yleisesti sanoa, osittain kuinka asia tuli harhaanviedyksi aikaisemman ritarihuoneviskaalin päätöksen kautta ja jatkui sitten sukupolvia, hänen memoriaalinsa 26.3.1761 osittain ja se kuinka suku epäselvien päätelmien ja kirjoitusten kautta teki asiasta liian raskaan käsiteltäväksi ja vei vain asian entistä suurempaan epäselvyyteen.

Kuinka vaikeata se muutoin oli tutkia osittain suomalaista sukua ja mitä tummemmaksi sukujen salatuimmat genealogiat olivat kompleksoituneet oli kunnianarvoisa lautakunta näillä valtiopäivillä saanut vaikeuksien kautta kokea.

Minä olen jollain tavalla johdattanut itseni tietojen välisiin suhteisiin, jossa täytyy käydä kaikista memoriaaleista ja epäselvistä kirjeenvaihdoista kuin ideoiden pelkästään poisheitettyjen eniten tutkittujen tapahtumien yhdessä tuleviin merkintöihin,

Siitä seuraa merkintöjen arviointi jossa pääpaino lepää ratsumestari Orren toisella todistuksella joka johtaa suvun niin puhtaasti että minä en omalta osaltani pystynyt kiistämään sen todenperäisyyttä. Mutta mitään ei sanota Orren ensimmäisestä todistuksesta.siitä, joka kertoo että Axel Becker nuoremman isoisä oli Liivinmaalta ja siten ”samaa alkuperää kuin edesmennyt Johan von Becker”. Hän jatkaa: kaikesta siitä mitä voin merkintöjen ja kirjeenvaihdon perusteella sanoa, on set, ettei voida löytää muuta kuin se, että se sisältää kaiken indica veritatiksen ja sen suoraselkäisen kertomuksen kantaäidin halventavasta kohtelusta joka merkitsee minun mielestäni eniten.

Näin seuraa Tilaksen toinen memoriaali jonka hän laati vähän ennen kuin asiaa käsiteltiin ritarihuoneella.

Käskyb mukaan olen uudelleen kaikella huoleliaisuudella käynyt läpi von Becker n 642 -suvun ka em löydä mitään todistetta että voisin erota aikaisemmasta ajatuksestani jonka minä nöyräss'ä memoriaalissani 29.8.1768 olen ollut oikeutettu kertomaan, mutta voin kuitenkin kertoa seuraavat huomiot.

1) Että siitä kaikesta muuttuvuudestaan huolimatta jota asian kuuleva tuomari haluaa tulevan tehdyksi siten vannon että ei neljäskään suomalaisesta suvusta tule olemaan. Ihminen voi suojautua iskuilta parhaissa suvuissa ja laittaa yksin memoriaalin tarkasteltavaksi, joten mies voi olla varma sen puolesta, että kukaan tuskin kieltää sitä. Niin vähän uskoisin lisääväni ritarihuoneen tietåmystä niin paljon minulla on ahdistusta laittaa heitä hämillee, kaikkein eniten vaikeilla olosuhteilla ja köyhyydellä joka on merkitty tilanteeseen, jossa he eivät saa kaikkia sukuaan koskevia tietoja järjestykseen. Suomen monia kertoja siirtymävaiheessa ollut kohtalo vaikean naapurin kanssa, kansakuntien oma huolettomuus ja aikaisempien aikojen vähäinen merkitsevyys omissa olosuhteissaan kertovat suuremmasta olemassaolosta suomalaisen suvun tutkimisessa kuin mihin minä tarvitsen liittää niitä. Ja kun on olemasssa satoja detaljeja suvusta uotsin puolella, jotka olivat vähemmän merkitseviä, niillä oli ollut todella heikot olosuhteet puolustaa sukunsa perinnetietämystä.

2) Minä olen viimeisten valtiopäivien jälkeen uudelleenlöytänyt kanslianeuvos Stiernmansin ilmoituksen siitä mitä hän löysi arkistosta koskien Johan von Beckeriä tai erikseen sisäänkirjattua poikaa Herman Fredrich von Beckeriä, joka tuli... En voi muuten nähdä kuin että se tuli Johan von Beckerin anonyymiksi pojaksi joka minun sukutaulussani seisoo ensimmäisenä ja vaikuttaa syntyneen vuonna 1660 4. toukokuuta ja mistä Hermanin nimi on suvussa saanut alkunsa.

3) Suku on alkujaan Liivinmaalta ja jatkuu siellä, kenraalimajuri von Beckern (josta tuli vapaaherra 1720) liivin,aalaista ei-introdusoitua von Becker-sukua ja hänen oppejaan oli henkivartiodrabantti Peter Gustav von Becker kuunnellut tarkasti. Jos joku liivinmaalainen aatelismies tuli naturalisoiduksi siitä ei seuraa se, että hänen koko sukunsa seuraisi perässä!

¤) Tässä kohdassa Tilas osoittaa takaisin Grönhagenin ilmoitukseen siitä, että hän o.i tasaisesti tekemisissä genealogisten tietojen kanssa.

Se oli todellisesti tämän Tilaksen ritarihuonelautakunnalle antaman lausunnon pohjana, ristiriidassa aikaisemmin antamansa lausunnon kanssa, selvisi että kuten merkinnät osoittavat miten ja millä tavalla haku johti alkuperältään alkuperältään aatelisen Johan von Beckerin ja että furiiri Axel von Beckerin isä Suomessa käydessään tuli pidetyksi aatelismiehenä ja että hänen alenevassa polvessa edustamansa sukuhaara polveutuu aatelisesta linjasta. Ritarihuonelautakunta löysi säädyllisesti että kyseenä olevan furiiri Axel von Beckerin jälkeläiset todella polveutuvat aatelisesta suvusta n. 642.

Tähän päätökseen nähden olivat kaksi jäsentä erimielisiä, molemmat (ja toinen oli Suomesta) kapteenit Anders Boije ja Gyldenstolpe, jotka pysyivät vuonna 1731 annetun todistuksen kannalla jonka heidän mielestään olisi pitänyt kertoa todisteena suvun aatelisuudesta kertovien todisteiden vääryydestä. Se kertoo täysin selvästi siitä, miten furiiri Becker ei ennen viime aikoja hallinnut aatelisia etuoikeuksia, miksi kaikki samalla paikkakunnalla asuneet vielä tänäkin päivänä epäilevät Beckerien väittämän alkuperän oikeellisuutta.

Sitten kun tämä on samalla aikaa istunut ilman todistusta Ruotsissa ja sittemmin ritarihuoneellamme. Mutta jos se olisi täyden oikeuden kanssa mahdollinen, se ei ole yhtään sen vähemmän epäilyksenalainen mahdollisuus.

Kaikki tämä Axel nuoremman pojista koostettu tieto antaa vaikutelman ettå onko siinä jotain hämärää, etenkin tässä kohdassa joka on kerrottu Axel vanhemman yhteenliittymästä aatelisten kanssa. Se on viimeinen epäilyksenalainen asia, älkää antako yksityiskohtiin perustuvan pelkästään puheeseen liittyvän ja vain epätodennäköisesti kirjalliseen ilmaisuun pohjautuvan lausuntoja jälkeläistensä ”välittämänä” antaman miehen häiritä. Jos Tilas voisikin yhtä täydellä aiheella kuin käsittelyssä joka koski Uggla-sukua sanoa: ”pelkästään sanomukset, todistukset ja traditiot”.

Ja se Tilakselle annettu todistus ratsumestari Orrelta vuoden 1755 jälkeen, jos se antaa yhteyden Axel vanhemman ja äidin olosuhteiden välille kertoo pelkästään kategorisesti että Axel nuorempi oli aatelista sukua ja aateloidun Johanin poika. Se seuraa siitä Tilaksen toisesta lausunnosta, että hän ei ole täysin varma asiastaan vaan hänellä on vahvoja kantoja, Todisteena siitä kuinka kevytsieluisesti merkintöjä tehtiin voidaan ottaa esiin todistus Adam Otto Tandefeltilta, joka on annettu aatelisen velvollisuudentunnon alla viittauksena edelliseen lausuntoon. Hän on varma siitä, että Axel von Becker on kapteeni (tai kuten jotkut sanovat: everstiluutnantti) Johan von Beckerin vanhin poika, niin paljon enemmän kuin ”minun edesmennyt äitini ja monet korkealla iällä olevat aina tunnustivat ja vahvistivat siten tästä, että se on todellisuutta, että hän on aatelista alkuperää polveutuu oikeista aateluuden osoittavista vanhemmista”. Nyt se ei uponnut yhtä hyvin minkä Tukholmassa oleskellut Tandefelt huomasi. Lautakunnan loppukäsittely pidettiin siellä ja Tandefekt kutsuttiin tiedonannon jäseneksi. Hön kertoo nyt, että hänellä ei ollut mitään varmuutta siitä, oliko kyseessä sama suku, hän oli kuullut lapsuudessaan puhuttavan ettå luutnantti Johan von Beckerin isoisän isä oli everstiluutnantti ja tuli avioon sodan alla Puolassa naisen kanssa, joka miehen kuoleman jälkeen sittemmin hassahti ja meni avioon pitäjänräätäli Kihjlin kanssa, mutta hämnen lapsistaan joiden kanssa tämä räätäli asui tai jos he suoraan hänen jälkeensä kuolivat, siitä hänellä ei ole tietoja. Minkä hän pystyi varmasti sanomaan oli samankaltaisuussuhteessa sen kanssa, että luutnantti Johan von Beckerin isänisä Axel Becker oli inspektori Herra Tandefeltin isoisän luona sillä hänellä oli kertoman mukaan varsin heikonlaiset lahjat ja myöskään hänellä ei ollut tarkempaa tietämystä taustastaan.

Sysmän suvun kuuluminen Ruotsissa aateloituun sukuun alkoi saada entistä vähemmän huomiota ja kovalla äänellä oikeuksiaan puolustaneita suvun jäseniä vietiin jopå mielisairaalaan (ks. Herman von Becker Danvikenissä) kiinnitettynä merkintöjen todistuksiin siitä että tämä Axel vanhempi oli aatelista alkuperää kun liivinmaalainen aatelissuku oli monta kertaa korotettu aateliin. Toisella puolen todistelee kapteeni Boije sitä että monet ihmiset Sysmässä epäilevät Beckereiden aatelisuutta. Itse työssä ei tule esiin se, onko Axel vanhempi tai nuorempi merkittynä väestöluetteloon aatelismiehinä ennen vuotta 1757. Sen jälkeen kun Axel vanhemmasta tuli nimismies hän kahden vuoden aikana esiintyy kirkonkirjoissa Beckerinä, mutta sitten taas Beckertinä ja niin kirjoittaa myös poikansa nimen jota tämä itse vaihteleee Beckerin kanssa. Etuliite von ei esiinny koskaan. Minä en ymmärrettävästi laita suurta painoa allekirjoituksen kirjoitusasulle etenkin kun on muistettava että se vaihteli tuona aikana suuresti. Enemmän merkitsee se, että Axel vanhempi tullessaan valituksi nimismieheksi häntä kutsuttiin ”ymmärrykseltään hyväksi” Axel Beckertiksi. Tässä tulee esiin se eriskummallinen asia, josta Ritarihuonelautakunta teki jo joskin ei-lopullisen päätöksen. Vuonna 1730 matkustaa Axel poikiensa myöhemmän kertomuksen mukaan Liivinmaalle etsimään omia juuriaan. Jo Revalissa hän saa maksun vaivoistaan ja palaa aatelisdiplomin kappaleen kanssa takaisin kotiin Suomeen. Seuraavana vuonna 1731 halusi hänen appensa Wolter Magnus von der Pahlen Turun hovioikeudessa luovuttaa joitain rälssitilojaan vävylleen. Becker kuitenkin selvitti silloin että hänellä ei ole aatelisvaakunaa joten hän ei voi ottaa vastaan verovapaita perintömaita apeltaan. Jotkut ovat väittäneet ettei Axel vielä tuossa vaiheessa tiennyt aatelisuudestaan. Kun hän 25 vuotta myöhemmin antoi lausunnon siitä oli se poikien julmaa leikkiä liitettynä haluun vapautua manttaaliveron maksamisesta.

Tarjottu todiste suvun aateluudesta, vanhemman Axelin synnyintodistus – hänen syntymäpäivänsä 26.8.1671 oli jo kerrottu – ei tarvinnut hyvin olla vaikeata koostaa.ö Siellä ei pelkästään ollut sellaista uutta kuin rautaesirippu joka teki mahdottomaksi epävarmat liivinmaalaiset sadut.

Minä olen tullut oikeasti pitkälle kertomuksessani meidän Becker-suvusta kun yksi vuosi sitten professori Alex Luther tuli ritarihuoneelle ja jätti kaksi pientä kirjekuorta, jotka oli löytänyt eläintieteen professorin JA Palmenin kirjallisesta jäämistöstä. Se oli todistettavasti tapahtuinut hänen luonaan, etenkin kun hän oli monta vuotta ollut tekemisissä neiti Augusta von Beckerin kanssa, joka elämänsä loppuvaiheessa eli Sveitsissä. Yksi kuori sisältää hänelle osoitetun kirjen Palmenilta. Toinen vaikuttaa ensinäkemältä oikeasti mitättömiltä merkinnöiltä suvusta, sellaisia mitä useasti tapaa ja jotka eivät ole tutkimuksellisesti kovin arvokkaita. Kun siinä Beckereiden sukutalo samalla aikaa alkoi entistä enemmän kehittyä sain ajatuksen tutkia enemmän paperia- Lopulta tulin siihen lopputulokseen että paperia ei voinut olla kirjoittanut kukaan muu kuin neiti von Beckerin veli Carl Hugo von Becker- Nämä olivat tunnetun kielentutkijan Reinhold von Beckerin lapsia, täällä on joitain kirjeitä ja selvityksiä jotka liittyvät häneen. Hugo von becker oli kirjailija, hän on julkaissut kaksi kokoelmaa satuja lapsille, mitkä kirjat huomioitiin etenkin niiden mielikuvituksekkaan fantasian vuoksi, samalla hän matkusteli paljon kotimaassa ja ulkomailla. Nyt kun tutkin hänen kirjoittamaansa paperia, mitä löydän? Kyllä, että von Becker-suku on saanut oman Wasastjernansa Hugo von Beckeristä. Hän on monien vuosien aikana tehnyt tutkimuksia suvustaan ja on kunnioitusta herättävää miten suuren määrän etenkin 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevia etenkin liivinmaalaisia kirjoja hän on käynyt läpi- Hän on tehnyt lähdetutkimusta ja kritiikkiä mutta paperi on silti kuitenkin varsin fragmentaarinen.

Tulos tästä käsin joka ei sisälly Wasastjernaan tulee Stackelbergin aateliskalenterista, hänen toisesta aateliskalenteristaa vuodelta 1897 ja voin helposti yhdistää sen tähän. Sukuingressi sanoo samanlaista täälläkin.

Uradelia Waldemarenasin,Erik Medvedin ja kuningatar Margaretan aikainen mahtava suurmiessuku Tanskassa ja Liivinmaalla. Saksalaisflandrilaista alkuperää ja samaa alkuperää Bagge af Boo-suvun kanssa. Nimi kirjoitettiin alkujaan von Beckern ja on oikeasti vanha karoliininen kreivisuku Bachern eller Buchern vid Bodensjön jossa ensimmäinen suvun mies oli kreivi Aribo av Buchorn och Schale (888) sukulainen Suomessa alenevassa polvessa johti kreivi Bego eller Biccoon joka avioitui Alpeilla. Ja niin seuraa pitkä selvitys alkuperäisest'ä nimestä muunnoksineen: Bicar Beger Baghe Bogge Bicari Biker Bech Bikern jne. ja on sukua von Buxhövdeneille joka nimesi linnojaan jäsentensä mukaan. Haluan tehdä muutaman huomion. Ilmoituksen mukaan ei Alppien tytär ollut muu kuin keisari Ludvigin tytär minkä vuoksi vaatimattomuus esti Hugo von Beckeriä nimeämästä sitä. Todisteet (lman merkintää lähteestä) että bagge af Boo-suvulla olisi ollut sama alkuperä Becker-suvun kanssa vaikuttavat heppoisilta ja erikoisilta.

Yksi outous tässä on sen laatuinen mitä en voi olla mainitsematta. Se ei kuitenkaan ole pelkästään Hugo von Beckerin syy. Kun hänen mukaansa etsii Bungen Liv- Ehst und Kurlandisches Urkundenbuchista tietoja hänen väittämästään suvun kantaisästä Johan Bekeristä ”advocatus hallandiaesta” löydän minä hänet helposti tästä julkaisusta. Mutta kun mies kääntää sivua ja tarkastelee tietoja, mitä hän löytää. Kyllä, tässä häntä kutsutaan Advocatus Lallandiaeksi joten ei ole kysymys Hallandista vaan Lollandista! Ehkä se ei ole liian kauaksivietyä ajatella että tämän Bungen paino- luku- tai kirjoitustaito antoi tutkijallemme tiedon jonka perusteella hän väitti Bagge af Boo-suvun joka 1400-luvulla eli Hallandissa, olevan peräisin Becker-suvun leveästä äidinsylistä, joka totisesti ulottuu koko Pohjolan ja maanosan yli.

Tässä hölmönkuvauksessa on Hugo von Becker luonnollisesti ymmärtänyt olevansa oikeassa vaikka hänen kuvansa on vanhentunut. Hänen satulinjansa joka tulee Wasastjernalta menee aateloidusta Johan von Beckeristä 300 vuotta taaksepäin. Se alkaa kuten sanottua Biker eller Beckeristä advocatus Hallandiaesta.- Lähdetutkimuksen perusteella olen ottanut tehtäväkseni etsiä selbyyttä hänen tiedoistaan yhdessä ja toisessa sukupolven osassa. Siinä mainitut ihmiset ovat uskottavasti olleet olemassa. Siinä on vain yksi pieni virhe – ne eivät kuulu yhteen. Yhdessäkään kohtaa ei Hugo von Becker ole kyennyt osoittamaan, että olisi kyse isästä ja pojasta. Hän on poiminut lähdeteoksista huolellisesti kaikki joiden nimi on Becker (tai jotain sen suuntasita) laittanut ne kronologiseen järjestykseen ja poiminut ne pois jotka eivät ole sopineet joukkoon. Sillä tavalla on tämä ”sukujohto” konstruoitu, ketju esi-isiä saatu aikaan jota ei voida mielestäni hyväksyä , vaikka en kuitenkaan sano, etteikö joku näistä esi-isistä voisi olla totta kuten esimerkiksi Herman joka mainitaan kuten aateloitu isoisä. Mutta että pitäisi hyväksyä revalilainen raatiherra Laurens täysin oikein mainittu 1483 Bungen Revaler Rathsliniesissä kuten myös poika riikalaiselle ritarille ja riikalaisen raatiherran isälle vaikuttaa epäuskottavalta.

Wasastjerna komppaa von Beckeriä siinä, että Becker-suku Liivinmaalla oli vanha aatelinen suku ja Stackelberg johtaa suvun uradeliin. Tämä ei ole enää uskottavaa. Varmasti lukee Johan von Beckerin aatelisdiplomissa että hän kantaisi vanhan sukunsa nimeä ja vaakunaa . Mutta saman vaakunan olen Ruotsin valtionarkiston Biograficassa nähnyt liitteessä ei aateliseen vaan porvarilliseksi tulkittuun sukuun. Yhdessä todistuksessa jonka ritarihuonesihteeri Riiassa genealogi von Bruiningk antoi ja jonka löytää mm. Hugo von Beckerin papereista, mutta jonka sisältöä ei näytetty olevan käytetty Stackelbergin kalenterissa, Bruningk sanoo, että kahdesta ritarihuoneeseen sisäänkirjatusta Becker-suvusta – toinen aateloitiin 1753 – miltei identtinen vaakuna on peräisin yhdestä ja samasta vanhasta porvarillisesta Becker-suvusta ja se ei ole mahdotonta etteikö Johanin esivanhempia voisi löytyä Riian valtionarkistosta. Tämä selitys löytää tukea Hupelin Nordische Miscellaneusta siellä Johanin suvusta kerrotaan, että se oikeasti polveutui riikalaisesta kaupunkiaatelista. Mutta jostakin huolimatta Hugo von Beckerillä on merkintä tiedoissaan, vaikenee hän että Johanin suku sisäänkirjoitettiin Riian ritarihuoneelle sen ruotsalaisen aateluuden eikä liivinmaalaisen aateluuden vuoksi.

Tämä laaja loistelias suurmiesmenneisyys, tämä sukujohto joka vie pitkälle keskiajalle, tämä luihu ja epäiltävä esitys suvun vanhasta aateluudesta ja valheellinen kantaisä Axel nuoremman väärennelty polveutuminen ei-introdusoidusta vapaaherra von Beckeristä – mihin tämä kaikki palautuu? Se ei ole muuta kuin erilainen kukka puussa jonka jo satujenkertoja Hugo von Beckerin aikaan tullessa olisi luullut kuivuneen – kummittelija 1500-1600-luvuilta.

Uskon tässä näyttäneeni:

1) Että Wasastjernan sukujohto Johan von Beckeristä Johan Biker eller Beckeriin advocatus Hallandiaeen ja Tanskan armiger regisiin pitää poistaa arvioista.

2) Että von Becker-suku polveutuu porvarillisesta patriisisuvusta Riiasta.

3) Että Sysmän suvun alkuperä vanhemmasta Axel Beckeristä on varma, mutta

4) Hänen alkuperänsä Johan von Beckeristä pitää tästä eteenpäin pitää epävarmana

5) Että sukuhaara jonka Wasastjerna anaaa polveutua vanhemman Axelin tuntemattomasta veljestä pitää nähdö erillisenä aatelisesta suvusta koska ne eivät kuulu toisiinsa.'

Vastuusta

Vastuun käsite tarkoittaa ensisijaisesti jostakin vastaamista. Vastaamiseen voidaan katsoa liittyvän sellainen velvoite, jonka mukaan vastaajan on kannettava huolta vastattavasta ja tiedettävä siitä kaikki sellainen tieto, joka voi edistää vastaamisen hyvin sujumista. Monet poliittiset puolueet ovat omineet käyttöönsä vastuun käsitteen silloin, kun ne puhuvat asioista ja arvoista, joita he itsensä mukaan edustavat. Sehän on tietysti ihan helposti ymmärrettävää, kaikki poliitikothan haluavat kantaa vastuuta ainakin sellaisista asioista, jotka eivät vielä ylitä heidän tietomääräänsä ja vastaamisen taitoaan. Vastuu on kuitenkin kaikesta huolimatta varsin problemaattinen asia silloin kun tuon käsitteen alkuhistoriaa ja esiteoreettisia perusteita kaivellaan tarpeeksi syvälle. Erään Komisario Palmu elokuvan hullu ex-upseeri/kartanonomistaja Vadenblick päästi eräässä vaiheessa ko. Elokuvaansa seuraavankaltaisen repliikin: ”Demokratia on pelkuruutta, ei uskalleta ottaa vastuuta!”. Mielestäni kuitenkin hän oli väärässä, sillä demokratian voidaan nähdä ensimmäisenä kaikista hallintomuodoista edistävän sitä pyrkimystä, jonka mukaan kaikkia ihmisiä tulisi auttaa siinä kehittymisessä, että he kaikki voisivat kantaa vastuuta omista ja toisten ihmisten asioista. Mummoni on kertonut useita kertoja saman suuntaista tarinaa kauppa/pankki/postireissuistaan. Hän on kertonut, että kun hän on ollut mainituissa paikoissa jonossa, on hän useita kertoja joutunut puristamaan sormillaan nenänsä kiinni ja kääntämään päänsä sivuun, kun edessä oleva jonottaja on ”haissut pahalle”. Mielestäni tuollainen teko (vaikka syy voisikin löytyä siitä, että mummossa on asperger-piirteitä, jotka ovat voineet aiheuttaa sen, että hänen hajuaistinsa on ylikorostunut) on aina epäsosiaalinen teko ja siinä ikään kuin suljetaan ihminen, joka toisen mielestä haisee pahalle, koko yhteisön ulkopuolelle, ts. ihminen osoittaa tuollaisia elkeitä tehdessään toiselle sen, että minä olen sinusta parempi, kun voin havaita tuon sinun alennustilasi. Mielestäni tuon kaltainen asenne ja toiminta ei ota huomioon yhtä vastuun ja vastaamisen tärkeää osa-aluetta, joka on toiselta puolelta kaikkivastuu tai kokonaisvastuu ja toinen on yksittäisvastuu, johon sisältyy velvoituksen käsite, jonka mukaan kaikkien tulisi ensisijaisesti kantaa huoli siitä, ettei itse aiheuta toisille yhteisöön kuuluville ihmisille minkäänlaista haittaa tai mielipahaa omilla teoillaan, sanoillaan tai asenteillaan. Vaikka voitaisiinkin yksittäisvastuun käsitteen sisällä ajatella, että sellainen ihminen, joka ei esimerkiksi hajullaan aiheuta toisille ihmisille kärsimystä (mikä on tällaisessa tapauksessa vain lievä haitta ja sitä paitsi se uhkaa monesti juuri toisten ihmisten vuoksi kääntyä moraalisen närkästyksen kohteeksi) on tuollaisessa tilanteessa, jossa toinen ihminen taas aidosti epäinhimillisellä hajullaan aiheuttaa toisten nenille jotain, niin voidaan siitä sanoa, että mikäli velvoitteensa paremmin täyttänyt ihminen alkaa mollaamaan esim. kyseisen kaltaisilla elkeillä velvoitteensa huonommin täyttänyttä ihmistä, ei mielestäni häntä voida kyseisessä tilanteessa katsoa yhtään sen hyvänsuopaisemmalla katseella kuin muitakaan ihmisiä. On selvää, että jokin ulkonäössä jne. kautta olemuksessa ilmenevä eroavaisuus on monesti taipuvainen etenkin homogeenisissä ja vain mäntysuovalta tuoksuvissa ihmisissä ja heidän yhteisöissään erottamaan poikkeavan ihmisen itsessään toisista ihmisistä, mutta jos tuon eroavaisuuden havaitseva ihminen alkaa toitottamaan tuota eroavaisuutta toisille ihmisille elkeillään tai sanoillaan, niin on se minusta aika suuri kardinaalirikos. Se voidaan yleistää kaikenlaisiin tilanteisiin, joissa ihmiset poikkeavat toisistaan, voikin olla, että tuollainen käytös on yleisempää pienillä paikkakunnilla ja homogeenisemmissä yhteisöissä, mutta pelkästään se, että ihmiset voisivat olla suvaitsevaisempia kaikkia toisia ihmisiä kohtaan, ei tuollaisia elkeitä tulisi harjoittaa. Kaikkivastuu tai kokonaisvastuu tarkoittaa sitä näkemystä joka useilla ihmisillä on, joka osoittaa itsessään sen, miten ihmiset haluavat sitä yhteisöä ja yhteiskuntaansa kehitettävän, jossa he viettävät osan tai koko elämänsä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi näkemyksiä siitä, miten erilaisia resursseja tulee ympäröivässä yhteiskunnassa jakaa. Kaikki varmasti esimerkiksi Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ja ilmastossa ajattelevat että jokaisella ihmisellä tulisi esimerkiksi olla oikeus asuntoon ja esimerkiksi kylmältä suojautumiseen. Jokainen ihminen myös varmaan haluaa sitä, että kaikilla ihmisillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus olla tekemisissä ja toimia kaikenlaisten yhteiskunnan osien kanssa, missä tärkeintä on ehkä se, että kaikki olemassaolevat palvelut ovat avoimia kaikille. Mielestäni myös eduskuntalaitoksen tulisi toimia sen kaltaisella tavalla, mikä vaatisi ehkä muutosta perustuslakiin, jonka mukaan kansanedustajien mahdollisia istumavaalikausia tulisi rajoittaa ja täten edistää uudenlaista demokratiaa, jonka mukaan mahdollisimman monet ja yhteiskunnan eri osa-alueita edistävät tahot pääsisivät tekemään lainsäädäntötyötä ja siten edistämään useampien ja toisista erottuvien, mutta kuitenkin yhtenäistä suomalaisen yhteiskunnan kehityssuuntaa edistävää rakennustyötä. Maahanmuutto on tässä hyvin tärkeä kysymys, koska useimmin eniten suomalaisista poikkeavat ihmiset ovat maahanmuuttajia. Siinä kohtaa on tärkeätä, että maahanmuuttajille voitaisiin antaa selkeämpi näkemys siitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa toimitaan ja mitä suomalainen yhteiskunta haluaa edistää. Monet vihervasemmistolaiset tahot kai sanoisivat, että suomalaisen yhteiskunnan tulisi myös voida muuttua maahanmuuton edistymisen ja uusien maahanmuuttajien myötä. Mielestäni Suomi ei kuitenkaan kaipaa kiihkouskovaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita alistamaan kaikki muutkin ihmiset oman radikalisminsa kouran alle. Voidaan myös sanoa, että sen kaltaiset ihmiset, joilla ei esimerkiksi kielitaitonsa tai koulutuskyvykkyytensä puolesta ole mahdollista elää Suomessa kunnollista elämää toisten ihmisten kanssa, ovat sellaisia ihmisiä, joita Suomi ei tarvitse, esimerkiksi romanialaiset kerjäläiset, jotka aiheuttavat etenkin kesäisin pääosin protestanttisille ihmisille, jotka eivät ole kerjäämiseen tottuneet, hankalia tilanteita rahan vonkumisellaan. Voidaan siis mielestäni sanoa, että sellaiset ihmiset, jotka ovat taipuvaisia provinsiaalisissa mikrotason tilanteissa erottelemaan ihmisiä, jonkun heidän piirteensä kautta, tekevät niin, koska he eivät itse ajattele sitä, mistä kyseinen tilanne johtuu. Se nimittäin johtuu aina siitä suvaitsemattomuudesta, jolla suljetaan yksittäisiä ihmisiä tai heidän ryhmiään toisten ulkopuolelle. Ihmiset eivät Suomessakaan poikkea niin suuresti toisistaan, etteikö kaikkiin voisi suhtautua samalla suopeudella ja kunnioituksella. Kun ajateltaisiin ilmiöiden syitä, eikä pelkästään ilmiötä, voitaisiin päästä pitkälle paremman yhteiskunnan toteutumista.

Päiväkirja

13.7.2014 Sunnuntai

Olen viettänyt aikaa perjantaista lähtien porukoiden kanssa mökillä. Täällä on ollut aika tylsää, vaikka onkin ollut mukavaa lukea joitain kirjoja, mitä on löytynyt aitoista ja mökin sisältä. Etenkin pitkän aikaa lukematta ollut Seppo Heikinheimon muistelmateos on mitä antoisinta ja hauskinta älykästä muisteloa. Olen lukenut myös mm. Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoriaa ja esimerkiksi Ville Hytösen ja Maon runoja. Kirjoituksen aiheita on valtavasti ja yritin tänään luonnostella esseetä vastuun käsitteestä ja sen jakautumisesta yksityiseen ja yleiseen vastuuseen, mikä aihe nousi mieleeni ehkä siitä, kun isoäitini kertoi useita kertoja kaupassa ollessaan nimenomaisesti kauppajonossa ollessaan laittaneensa sormilla nenänsä kiinni ja kääntäneensä päänsä sivulle, kun joku jonossa edessä ollut ihminen oli haissut ”pahalle”. Minun mielestäni suuressa kaupunkimiljöössä jokaisen tulisi voida sanoa, että on itse osittain vastuussa siitä, jos joku haisee jollekin. Ainakin se palautuu jokaisen yksilön yksittäisen vastuun olla haisematta taustalla olevaan laajempaan vastuuseen, jonka jokaisen tulisi tiedostaa tehdessään noin epäsosiaalisia elkeitä. En taas tiedä, miten menettelisin naisten kanssa, olen saanut heiltä jo niin paljon kärsimystä etten tiedä miten minä voisin taas lähteä uudelle ”sotaretkelle” huomioimatta noita aikaisempia kolhuja. Haluaisin kirjoittaa enemmän novelleja ja saada uusia näytelmän aiheita vireille, kuitenkin esimerkiksi tuo yksi eduskuntaan sijoittuva näytelmä vaatii valmisteluansa varten paljon enemmän faktatietoja politiikan maailmasta kuin mitä minulla toistaiseksi tällä hetkellä on. Ihmissuhdedraamojen suunnittelu on johtanut minut viimeaikoina esimerkiksi siihen, että olen seurannut facebookissa selkeästi yksinkertaisten ja matalasti koulutettujen ihmisten julkisia profiileita, joiden perusteella olen pyrkinyt saamaan käsityskuvaa kaikkein alimman rahvaan henkisestä tilasta, elkeistä ja maneereista. Yksi viime aikoina pohtimani kysymys on ollut se, onko moraalisesti tuomittavaa olla köyhä? Ainakin joissakin amerikan olosuhteissa voidaan tuon kysymyksen yhteydessä varmaan lähestyä myöntävää vastausta, muistan kuitenkin yhden luonteikkaan ilmauksen, jonka sain kuulla ihan niinkin lähellä kuin Berliinissä ja se muodostui siitä, kun Hauptbahnhofilla neuvontapisteessä työskentelevä keski-ikäinen setä tuhahti siihen, kun kysyin onko aseman langaton verkko ilmainen, kuten se nyt on lähes kaikissa sivistyneissä maissa, että: ”Ei se tietysti ole ilmainen, ja samalla nyrpisti nenäänsä ja nakkeli niskojaan. Ikään kuin se, että se maksaa tekisi jostain tuon kaltaisesta yksinkertaisesta toiminnosta jotenkin yleisesti tai moraalisesti arvokkaamman. Minun pitäisi kehittää hieman kehittyneempää karakteristiikkaa kuin mitä olen tähän mennessä novelleissani ilmaissut ja ylläpitänyt: eivät kaikki ihmiset ole minun tai vanhempieni kaltaisia, pitäisi ottaa rohkeammin tietoa vastaan erilaisista hahmoista, vaikka he eivät heti kuitenkaan olisi täysin henkilökohtaisella tasolla läsnäolevia. Vaikka arvostankin Wittgensteiniä ehkä eniten kaikista eläneistä filosofeista, on minun kuitenkin sanottava, että tahtoisin itse muistuttaa enemmän Sartren kaltaista kirjallisesti suuntautunutta filosofia kuin sellaista analyyttista, teknisiä menettelyoppaita kirjoittanutta filosofia kuten Wittgensteinia. Runoissa alan lopultakin olla lähellä symbolisteja ja dadaisteja kuten Väinö Kirstinää, jota ehdottomasti pidän yhtenä esikuvanani runoudessa. Novelleissa ja näytelmissä haluaisin myös lähestyä sellaista absurdistista ja surrelistista kerrontaa kuin minkälaista pienissä kirjoitelmissaan on ylläpitänyt esimerkiksi neuvostoliiton alkuvuosikymmeninä elänyttä Daniil Harmsia. Haluaisin myös tehdä ensimmäisen lyhytelokuvani uussurrealistisessa hengessä vähän samankaltaiseen tyyliin miten esimerkiksi Bunuelin Andalusialainen koira oli tehty. Minun pitäisi vielä tutkia tarkemmin pidempien proosatekstien rakennetta, koska mielestäni en ole tähän mennessä kiinnittänyt siihen tarvittavan paljon huomiota. Aion yrittää myös naispuolisten hahmojen kuvauksia vähän enemmän iholle menevällä tasolla kuin mitä olen tähän mennessä vielä yrittänyt. Nämä kuvaukset tulevat kuitenkin olemaan pääasiassa satiirisia, koska en usko, että pystyisin kovin vähällä kirjoittamaan mitään myönteistä ainakaan naimaiässä olevista naisista. En ole juonut tänään muuta kuin yhden oluen wurstin ja sauerkrautin kera. Huomenna onneksi tulee lisää, ostan ainakin pari pulloa viiniä ja varmaan jotain viskiä tai sellaista sen lisäksi. Jalkapallon mm-kisojen finaali on tänään ja se pitää ehdottomasti katsoa, eiköhän Saksa sen vie, niin ainakin toivotaan.  

Viestejä

Vesi väpättää edessäni
itsestään sanomaa kadonneilta
suvuilta joiden ääni
on kadonnut kaiuksi
laaksojen väliin ikimetsien
honkaisen todellisuuden osiin
jotka antavat
samalla kuin ottavat
karhu metsässä on saanut
itseensä heimon shamaanin
tulenpalavan, kaikilta puolin umpinaisen
kristallisen aivopuoliskon joka syytää
itsestään sanomia
toiselta puolelta, sieltä
minne vain suvun parhaat miehet
päätyvät, sieltä missä ne
jotka ovat valaistuneet
ennen sen velvoittavuutta
ottavat snapsien henkien omasta asettimesta
johon jumalat ovat vuodattaneet verensä

Sinua todellisuudessa

Vaikka minä kuinka yritin unohtaa sinut
- tulet edelleen mieleeni
kuin se alppien vuoristoilma
keuhkoni eivät ole entiset
ilman sinua, laventelin tuoksuasi
sitä tuoksua mitä tahdoin impata
siihen asti kunnes paskannan
pelkkää hajua, laventelin hajuasi
minä nousin äsken ja
kuvittelin ettei minun olisi enää
tarvinnut laskeutua
transsendentaalisuus on toki virhe
kyllä kaikki aito todellisuus
löytyy sosiaalisen arkipäiväelämän tasolta
siinä me lopulta päätämme
mitä olemme ja mitä haluamme olla
haluammeko maata henkisissä katuojissa
vai nousta pitkin Parnassovuorta
kohota korkeuksiin kulttuurilla
joka on jo sanottua ja jota ei ole vielä sanottu
oliko se vanha natsi sieltä bunkkeristaan oikeassa
kun sanoi kaiken sanottavan
olevan jo valmiiksi sanottua
kun minä sanon, lieskuvat kipinät!

Tapahtumia

Vino viiva, kohotettu katse
naisen tyytyväinen huokaisu
kun mies, hänen kovuutensa
avaa shampanjapullon ja vaahto kuohuu
sen on tapahduttava aina täyttymykseen asti
neurootikot hyppivät, yrittäen olla astumatta
katukivien välisiin reunoihin
kuorma-auto ajaa siilin yli
jäljelle ei jää kuin kasa kuonaa
ihmisten mekanismien rinnalla muulla ei ole väliä
mutta sitä ei voi sanoa, että tuo kuski
varmasti välttäisi samaksi siiliksi -
joutumisen seuraavassa elämässä
Voinko minä vain antaa sinun olla
tuossa eteerisessä verhossa jota kannat ympärilläsi
siinäm sereenisessä höyryssä, joka oli aina
päihdyttänyt minut siihen tilaan, jossa en tiennyt kuka olin

Päiväkirja

7.7.2014 Maanantai

Heräsin kohtalaisen aikaisin ja olen sen jälkeen selaillut kirjoja ja nettiä. Tekee mieli viinaa, mutta en sitä todennäköisesti vielä tänään saa. Olen syönyt epäsäännöllisesti lääkkeitäni viime aikoina, mutta en oikein tiedä, onko se tuottanut minulle parempaa vai huonompaa oloa aikaisempaan verrattuna. Kirjoitettavaa olisi runsaasti, mutta kaipa minun on esimerkiksi tämän päiväkirjan avulla vain yritettävä hoopottaa itseni sen kaltaiseen kirjoitusvireeseen, ettei tekstin syntymistä tarvitse odottaa tunti- tai päiväkausia. Minulla on hirveästi kirjoituksen aiheita, joista tulisi aloittaa ja keskeneräisiäkin projekteja, kuten ensimmäinen näytelmäni, on vielä työn alla. Olen jo pitkän aikaa halunnut kokeilla lyhytelokuvamuotoa erilaisten ideoiden julkituomisessa. En tiedä voisinko sittenkin olla jotain Bunuelin ja Artaudin sekoituksen kaltaista, joka voisi saada juuri näyttämöllä ja kameran edessä eniten itsestään ja toisista ihmisistä. Olen viime aikoina muuttunut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että minun pitää mennä yhteen ulkomaalaisen, mieluummin hyvästä perheestä tulevan naisen kanssa. Kansallisuudella ei ole niin väliä, mutta kyllä se, että vaimo tulisi suomalaista kulttuuria vanhemmasta kulttuurista helpottaisi yhteisymmärryksen saavuttamista hyvinkin monenlaisissa asioissa. Katsoin eilen Timo Koivusalon elokuvaa Sibeliuksesta ja vanhaa Churchillin nuoruusajasta kertovaa elokuvaa Nuori Leijona. Täytyy sanoa, että ennen kuin olin lukenut Tawaststjernan ja Levaksen yms. elämänkertateoksia Sibeliuksesta, tuo Koivusalon elokuva vaikutti nuoreen mieheen 2000-luvun alkuvuosina suuresti. Yleensäkin pidän elokuvissa eniten taiteellisen boheemielämän kuvauksista ja tuossakin elokuvassa sitä oli monin paikoin ja suuresti. Olen kasannut täällä porukoilla pinkkoihin sellaisia etiikka ja oikeutta käsitteleviä teoksia, joista voisi olla hyötyä tulevassa väitöskirjatyöskentelyssä, vaikka varmaa onkin, että niihin kirjoihin, jotka tulee ostaa työskentelyä varten voi hyvinkin mennä vaikka tonni. On se hyvä, että vanhemmat kuitenkin tukevat näin hyvissä pyrkimyksissä, vaikka toisaalta, kyllähän minun pitäisi vielä saada se apuraha työskentelyä varten ja mieluiten sen pitäisi olla se ylin mitä normaalisti maksetaan eli 20000 euroa. Keitin juuri teetä, Russian earl greytä, ja kummallista kyllä, olen viime aikoina alkanut juomaan enemmän teetä kuin kahvia. Mieluiten juon espressoa, se tavallinen suomalainen kahvi joku juhlamokka tai sellainen, ei mielestäni maistu sellaiselta kahvilta mitä tarjoillaan esimerkiksi keskieurooppalaisissa kahviloissa. Luin juuri Schopenhaueria alkukielellä, on ilokseni sanottava, että osaan todellakin nykyään lukea saksaa ja ymmärrän vaikeimmistakin tieteellisistä teksteistä suurimman osan. Nuorempi enoni sanoi minulle viikonloppuna, kun olin käymässä siellä Kaavilla, että hän haluaisi aloittaa vielä psykologian opinnot, ja minä lupasin katsoa hänelle joitain kirjoja lainaan. Kyllä Markku on niin skarppi vielä yli viisikymppisenäkin, että hyvinkin hän voisi vaikka valmistua vielä maisteriksi avoimen yliopiston opintojen kautta. Otin jo hänelle lainaan mentäväksi Kalliopuskan Psykologian sanaston, Eino Kailan Persoonallisuuden ja Vilkko-Riihelän Psyykeen – psykologian käsikirjan. Eno oli kuulemma keskustellut myös ohimennen minun naistilanteestani ja esitti minulle huolensa siitä, etteivät kuitenkaan haluaisi, että jäisin lopullisesti yksin. No en tiedä, voi olla, että minua ei ole tarkoitettu elämään kenenkään toisen ihmisen kanssa. Minussa on niin paljon sellaisia piirteitä, jotka voivat helposti karkoittaa kaukaa kiinnostuneena olleita naisia, ei se ihme olisikaan, kyllähän esimerkiksi enoni puhuessaan omista ongelmistaan käytti termiä ”myrkytetty kieli”, josta ei koskaan pääsisi eroon, koska se on verenperintöä ja pysyvä ominaisuus. Minä olen yleensäkin tuollaisissa tilanteissa, joissa voisi lähestyä tytteleitä, niin yksioikoisen suoraviivainen, että vaikka esim lentokoneessa olisi ollut kiinnostava ja kiinnostuneen näköinen tytskä, niin sen sijasta, että menisin vaikka laukun hakemisen jälkeen keskustelemaan sen kanssa, niin minä ajattelen niin, että 1) Lentokentälle 2)Hakemaan laukku 3) Lentokentän kapakkaan 4)Linja-autoon 5) Porukoille ja siihen harvemmin pystyy sisällyttämään mitään muuta. Ja sekin on aika ristiriitaista, että minä en suinkaan muiden assburgereiden kanssa ole huomaamatta nonverbaalisia reaktioita, minä huomaan ne, mutta minä en noteeraa niitä kommunikaatiossa, koska minä en ilmeile vaan puhun, niin katson toisiltakin ihmisiltä tulevan kommunikaation olevan pätevää vain puhuttuna eikä ilmeiltynä. Minulla on siis tällä hetkellä työn alla mm. novelleja, esseenovelleja, esseitä, runoja, näytelmiä, romaaniluonnos, lastenkirja, sarjakuvasarja, dekkari, johdatus filosofiaan, omaa filosofiaani esittelevä kirja, sukuhistoriikki ja tietysti nyt tämä tässä aloitettu suunnitelma, jonka mukaan kirjoitan tästedes joka ikinen päivä jotain päiväkirjaan. Tässä olisi hyötyä jopa siitä, jos saisi sellaisen tarvittavan aktiivisen kirjoitusvireen käyntiin, jonka myötä voisi kirjoittaa hyvää ja mielekästä tekstiä tietyllä yhtenäisellä tahdilla. Kirjoista tällä hetkellä minulla on työn alla mm. Kermoden kirja Shakespearen draamoissaan käyttämästä kielestä, Nietzschen kootut saksaksi, kirja Saksan perustuslain historiasta, Bunuelin muistelmat, Kafkan päiväkirjat ja Edgar Allan Poen kertomukset. En vielä tiedä, minne muutan seuraavaksi, ainakin se paikka tulee olemaan tarpeeksi kaukana täältä. Haluan aloittaa täysin uudenlaisen elämän, jossa voin työskennellä ja kirjoittaa säännöllisesti ja elää rauhassa sellaisessa paikassa, jossa korkeintaan naapurit tietävät minut nimeltä. Olen nykyään taipuvainen ajattelemaan, että minä voisin tulevaisuudessa olla taiteilija, kirjoittaja ja tutkija. Minulla on kuitenkin niin monipuoliset kiinnostuksen kohteet itseilmaisussa ja asioiden pohtimisessa, että voisin ajatella, että voisin kirjoittaa hyvinkin monenlaisia tekstejä samanaikaisestin ja jos siihen vielä lisäisi lyhytelokuvien/dokumenttien tekemisen, niin elämä voisi olla täyteläistä ainakin luovuuden tavoittamisen kannalta. Kello on nyt kolme, kirjoitan mahdollisesti vielä myöhemmin tänään lisää.