Miehiin tavallisesti liitetään kilpailuhenki, jonka mukaan kaikessa pyritään olemaan parempia kuin toinen tai toiset. Kuitenkin minulla ei ole koskaan ollut tarveta verrata itseäni tai saavutustani kenenkään toisen vastaavaan, siinä mielessä olen itse asettanut itselleni täysin riippumattomat kategoriat ja määritelmät, ja uskoisin että sen takia voin vaikuttaa niin poikkeavalta myös myönteisessä mielessä. Onhan tyypillistä kulttuurin pintatasolla ja yksinkertaisempien ihmisten keskuudessa, että ihmiset alkavat mimick toistensa käytöstä ja toimintaa. Etenkin silloin sitä tehdään, jos joku näkyvässä asemassa oleva tai vallan symboleilla itsensä korottanut ihminen on sitä tehnyt ensin. Vaikka nykypäivänä on miestenkin keskuudessa havaittavana itsen vertailua toisiin, niin kuitenkin tätä harrastavat etenkin naiset, minkä takia heistä ei monessa tapauksessa ole samalla tavalla yksilöiksi kuin miehistä, vaikka tämä pilalle passattujen akan perkeleiden pseudoarvojen tuominen Suomeen on tehnyt monista miehistä ihan samanlaisia akkoja kuin millaisia suurin osa yhteiskuntamme naisista ovat. Feminismi todellakin tekee miehistä akkoja. Olen tosiaan huomannut, miten verbaalinen esileikki kiihottaa minua suuresti, enkä voi sietää hiljaisia ja tyypillisen naisen kaltaisia naisia, jotka eivät sano mitään ja vaan heittävät vaatteensa pois päältään. Siinä mielessä olen aina arvostanut naisisssakin etenkin kielellistä lahjakkuutta ja hyvää suusanallista ilmaisukykyä. Olen kuitenkin myös aina ihannoinut sellaisia naisia, joita voidaan nimittää todellisiksi taiteilijoiksi ja kirjailijoiksi, jättäen tässä pois määritelmästä ne naiskirjailjat, jotka eivät osaa tehdä minkäänlaista muuta taidetta kuin sellaista, jossa valitetaan naisten oikeuksista ja miesten täydellisestä pahuudesta. Sanavalmis nainen on mielestäni aina minulle houkutteleva ja monesti myös miellyttävä. Soveltava filosofia on kattomäärite soveltavalle etiikalle, ja aion olla yhteydessä Michele Michelettiin ja Andrew McFarlandiin heidän kehittämänsä luovan osallistumisen käsitteen kannalta. Luova osallistuminen on todellakin yksi asioiden parantamiseen suuntaava yhteiskunnallinen toiminnan strategia, jota tulen käsittelemään myös väitöskirjassani. Siinähän esitellään mm. sekularisoituneiden arabinuorten sekulaarin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettamista ja monia muita hankkeita, joissa luovuus on yhdistetty yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Luovuuden yhdistäminen osallistumiseen antaa ihmisille oikeuden olla innovatiivinen suhteessa yhteiskuntaan ja kehittää siinä koko ajan uusia toimintastrategioita asioiden parantamiseen liittyvän pyrkimyksen yhteydessä. Mielestäni sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen liittyy aina ontokratiaan ja kommentaariaattiin, koska siinä annetaan tietyille ihmisille oikeus tehdä tiedoksiantoja ja lausuntoja sellaisista asioista, jotka koskettavat kaikkia. Tämä liittyy tiedostamattoman massan toimintaan, jotka vain ohjautuvat yksinkertaisista ja pinnallisimmista ohjausdirektiiveistä, joista huolehtii etenkin tuki-instituutioiden ryhmä, jolla massan tyhmyyttä ja sisäisesti ristiriitaisia ja pinnallisimpia arvoja muodostetaan arvoinstituutioiksi, joiden kautta ontokratia ja kommentaariaatti luovat anarkiaa yhteiskuntaan asettamalla joillekin instituutioille toisia suuremman valta-aseman ja kommentoinnin oikeuden. Tämän päivän ontokratia liittyy esimerkiksi feminismiin, koska siitä on monessa yhteydessä tehty asia, jota ei saa mistään näkökulmasta kyseenalaistaa. Miesten muodostamiin yhteisöihin luodaan naiskiintiöitä ja tissiliivimainoksia kielletään. Tämä liittyy suuressa määrin siihen, että Suomessakin on tänä päivänä helpompaa olla nuori nainen kuin nuori mies. Naisille on kaikki paikat petattuina ja ovet avoinna, samalla kun miesten edistyminen ja kehittyminen ehkäistään pakottamalla heitä rooliinsa, urheilemaan ja hikoilemaan. En ole nähnyt monen muun maan televisiossa esitettävän päiväaikaan niin paljon tussunhoitotuotteiden mainoksia kuin mitä on Suomessa. Sain tänään postissa Peter Esterhazyn kirjan, jossa hän kertoo satojen vuosien ajalta romaanin muodossa oman sukunsa jäsenistä aina kommunistiseen Unkariin asti. Kirja on saksankielinen käännös, koska unkarin kielen taitoni on toistaiseksi jäänyt varsin vaatimattomalle tasolle. Kuitenkin Peter Esterhazy kuului ylhäisaatelisen sukunsa kreivilliseen sukuhaaraan ja opiskeli matematiikkaa 70-luvulla. Hän kuoli 2016. Kirjan nimi Harmonia Caelestis tarkoittaa mielestäni taivaallista harmoniaa. Olen itsekin miettinyt sukuni jäsenistä kirjoittamista romaaninkin muodossa, vaikka tulen siinäkin aiheessa viipymään omassa Elämäni romaanissa, jonka mainitsin edellisessä kirjoituksessa muutamia tunteja sitten. Minulla on paljon kerrottavaa sekä esivanhemmistani mutta myös sellaisista tilanteista ja kohtaamisista, joita olen tähänastisessa elämässäni kohdannut ja ohittanut. Se on myös hullunkurista, että kun tammikuussa ja helmikuussa kävelin New Yorkissa mm. Fifth Avenuelle tuli vastaani ainakin kolme muusta yhteydestä tuntemaani suomalaista ihmistä. Se on kyllä jonkinlaista sattumaa, vaikka olen joskus uskonut jonkinlaiseen mahdollisuuteen, että kahden eri ihmisen aikeet voivat joskus jollain tasolla konnektoitua toistensa kanssa. Olen kuitenkin nähnyt tuttuja ihmisiä hyvin monilla matkoilla olivat ne sitten suuntautuneet minne hyvänsä. Olen siinä mielessä tosiaan perverssi, että pidän siitä, jos nainen vihjailee jotain mahdollisesta vuorovaikutuksesta ja ilmaisee asiansa painokkaasti. Voi olla, että olen joskus tulkinnut tuollaisia sanoja väärin tai minut itseni on tulkittu joissain tilanteissa konstruoivan vuorovaikutussuhdetta, vaikka en ole sellaista tarkoittanut. Täytyy sanoa, että yksi tilanne, joka herätti mielesssäni myönteistä huomiota nuoren naisen taholta, oli kun tulin Firenzestä Milanoon junalla ja minulla olin vain interrailpassi, niin tumma hyvin nätti ja hoikka konduktööri sanoi minulle, että ”Sinulla TÄYTYY olla paikkalippu”, ja näin hän tulosti minulle lipun. Yritin Milanossa etsiä hänet, mutten sitten tullutkaan keskustelleeksi hänen kanssaan enempää. Kokemus oli niin voimakas, että Milanosta Sveitsiin lähtiessä itkin pitkän matkaa istuessani täydessä junassa. Ja kuten se monesti on, ainakin yksi nuori nainen yritti vältellä katsettani ja ajatteli, että mikähän itkupilli tämä on, kun toisaalta huomasin monen nuoren miehen katseessa myötätuntoista ilmettä. Jäin sitten Sveitsin puolella pois junasta ja jotkut samassa vaunussa olleet seurasivat vielä ikkunastakin minun liikkeitäni. Seuraavalla NYCin matkalla täytyy käydä Wall Streetilla ja Liberty Islandilla ja Ellis Islandilla. Lisäksi olen paikantanut isoisäni äidin Alman liikkeitä ja tiedän missä hän on siellä asunut. Ainakin tietyssä vaiheessa hän on asunut ensimmäisessä New Yorkin Finntownissa Harlemissa, mistä suomalaiset siirtyivät Brooklynin Sunset Parkin Finntowniin, kun mustat alkoivat tunkea Harlemiin. Kuitenkin suomalaisten rakennuttamia taloja siellä on vieläkin. Oli aika hauska juttu Alina idässä-sarjassa, jossa Alina oli Tsernobylin nelosreaktorin kohdalla ja otti itsestään selfien, niin hän sanoi että eihän tällaisessa paikassa voi ottaa hymykuvaa, minä vain ajattelin, että se voisi olla hyvä vitsi, vaikka siinä tietysti joku voisi tulkita olevan jonkinlaista asian merkitystä vähättelevää välinpitämättömyyttä. Joku vuosi sitten tuli televisiosta dokumentti Tsernobylin Babuskat, jossa kerrottiin mummoista, jotka olivat jääneet asumaan koteihinsa eristetylle vyöhykkeelle, missä he kasvattavat vihanneksia, onkivat, keräävät sieniä ja marjastavat. Ainoa ulkopuolisen yhteiskunnan heille tarjoama palvelu on se, että heidät kuskataan keväisin aina pääsiäisyön messuun ja takaisin. En tiedä onko tämä vain jonkinlainen legenda, että jos ihminen altistuu riittävän pitkään ydinsäteilylle, voi terveydeltään vahva ihminen tulla immuuniksi sille. Oli aika kuvaavaa siinä mielessä kuinka armeijan ihmiset olivat käymässä mittaamassa mummojen säteilyä, niin yhdenkin kohdalla se oli monikymmenkertainen kuin mitä pidetään tavallisesti vielä ei-hengenvaarallisena. Toivottavasti baabuskat ovat selvinneet elossa siitä, kun ryssät tunkivat Ukrainan sodan alussa myös Tsernobylin alueelle. Monessa mielessä minun väitöskirjani liittyy etenkin talousjärjestelmän ja valuutan käsitteen eettiseen tarkasteluun. Siinä mielessä siihen liittyy etenkin ihmisen paikka maailmassa ja yhteiskuntien sisällä. Siinä mielessä se käsittelee etenkin luonnon ja eläinten hyödyllistämistä ihmisen omiin tarkoitusperiin. Siinä mielesssä se käsittelee siis asioiden annettua itseisarvoa eikä vain pelkkää hyötyarvoa, ja kehittelemäni New Depthin tai Uuden syvällisyyden käsitteet tarkoittavat nimenomaisesti uuseettisyyttä ja asioiden annetun itseisarvon tunnistamista. Rahan ja valuutan käsitteetkin tulisi ymmärtää nimenomaan sen mukaan, miten niiden arvo jakaantuu kun sitä verrataan moneen muuhun itsessään tärkeämpään itseisarvoiseen asiaan. Eli toisin sanoen uusi syvällisyys tunnistaa sen, mikä on pelkästään välineellistä ja instrumentaalista ja mikä on sitä vastoin enemmän arvollista ja ihmisten arvostuksiin liittyvää. Uusi syvällisyys pyrkii siis erottamaan jyvät akanoista ja muodostamaan asioiden suhteen sellaisen arvojen ja asioiden järjestyksen joka perustuu sellaisiin arviointeihin, joita ei tehdä pelkästään pyyteellisten omien pyrkimysten edistämisen tarpeessa. Jos ihmiset ovat itsekkäitä voidaan tärkeämmistäkin asioista tehdä keppihevosia itsessään halvempien asioiden ja arvostuksien tavoittelemista varten. Eli uusi syvällisyys tarkoittaa etenkin puolueetonta ja osatonta näkemistapaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja maailmaan. Siinä mielessä tämä näkemys lähestyy myös esimerkiksi John Rawlsin käsitystä veil of ignorancesta eli tietämättömyyden verhosta, jonka takana ihmiset määrittelevät osansa sen perusteella etteivät he tiedä mikä on heidän tuleva asemansa kyseisessä yhteiskunnassa ja sen tulojen jakaantumisessa. On siis tunnistettava mille asioille on itsessään annettu niille kuuluva arvo, ja mitkä asiat ovat vähemmän arvokkaita, joiden suhteen voidaan toimia enemmän välineellisesti. Tässä tukeudutaan sivistyshistoriaan ja jo antiikissa vahvistuneisiin käsityksiin. Rahaan on suhtauduttava siten, että se määrittyy ihmisestä, jonka hallussa raha on, rahan käsite ei missään nimessä voi tarkoittaa samaa kaikille esimerkiksi sen numeerisen merkitysosan kautta. Siinä mielessä esimerkiksi pääomatuloja tulisi ohjata paremmin hyväntekeväisyyteen ja lahjoituksiin, eikä siihen, että joidenkin ihmisten elämä helpottuu suunnattomasti pelkästään osakekurssien näyttämästi. Ansiotulojen verotus tulisi tavallisesti mieluiten pitää mahdollisimman matalana, koska ihmisten on saatava tulosta omasta työstään, joka ansiotulojen kohdalla tavallisesti tulee paljon ansiollisemmassa mielessä kuin pääomatulot. Siinä mielessä rahan käsitettä tulisi tarkastella täysin uudelleen, ja arvottaa ihmisten lahjoituksia ja veron maksua suhteessa siihen, minkälainen varallisuustaso tällaisilla ihmisillä on. Eli mielestäni kuitenkin suhteellinen köyhyys on varsin samantekevä asia sellaisissa yhteiskunnissa, joissa sosiaaliturva mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset pysyvät hengissä palveluiden kautta vaikka suhteellisia eroja ansiotuloissa olisikin. Kuitenkin ammattien vaativuutta tulisi tarkastella helppousindeksillä, koska se voi joskus jopa paljastaa sen, että pöydän ääressä istuvan teknokraatin tietokoneella näpertäminen ei välttämättä vastaa sellaista vastuun ottamisen tarvetta kuin mihin ihmisten yhteiskunnallinen vapaus tulisi perustaa, sillä jos ihmisten työ on liian helppoa ja epätyömäistä, vähenee silloin myös kaikkien yhteiskunnan jäsenten vapaus, koska yhteiskunta ohjaa silloin ihmisiä tekemään sellaista työtä, jonka merkitys ei käy helposti ilmi ja jossa etenkin ei voida helposti havaita sitä, millainen merkitys työllä on ja millainen työn tuloksen tulisi olla, jota parhaimmasssa tapauksessa voidaan tarkastella työn jälkeen. Nykyaikainen työmaailma on pääasiassa sellaista, että kaikki näpertävät samanlaisia kokonaisuuksia, joihin kokonaisuuksiin integroitumalla nämä ihmiset vievät todellisuudessa vapautta ihmsiltä ja muodostavat tilanteen otolliseksi olemisen vallalle, kommentaariaatille, vaikutteellisuudelle ja merkitysvallalle. On siinä mielessä sanottavaa, että tämäkin, että tällainen kirjoitus julkaistaan internetissä blogissa, niin voidaan tulkita tämänkin jollain tavalla rajoittavan vapautta, mutta siinä mielessä näin ei ole, koska tässä kirjoituksessa nimenomaan kyseenalaistetaan koko nykyaikaisen työn merkitys ja tuodaan esille sitä, että nykymuotoinen työ vie ihmisiltä vapautta, koska se pakottaa kaikki ihmiset mukautumaan tällaiseen arvojärjestelmään, joita poliisit eli tuki-insituutiot valvovat. Jos joku sanoo nykypäivänä omistavansa viisitoista vuotta vanhan puhelimen, sanovat kaikki että tämä on köyhä tai tyhmä, ja vain sen takia, että hänen yhteydenpitolaitteensa ei ole riittävän tyylikäs. Kuitenkin tällaisella tavalla tällainen ihminen voi ottaa etäisyyttä teknologian ja AI:n etenemiseen, jota minäkin mielelläni toteuttaisin. Kuitenkin nykyaikainen teknologia aiheuttaa sen, että jos haluaa toimia yhteiskunnasssa, on siihen otettava osaa. Kuitenkin näitä rakenteita ja rakennelmia voidaan ymmärtää ja niiden olemassaolon perusta pitää tiedostaa. Siinä mielessä ajatteluni on varmaan jossain mielessä alkanut lähestyä Pentti Linkolaa ja ehkä myös vähän Theodore Kaczynskia. Kerskakulutus ja se, että ihmiset ympäröivät itsensä kaikkien muttei kenenkään hyväksikatsomalla järjestelmällä ei tarkoita ihmisille muuta kuin epävapautta ja lopulta jopa tuhoa, kun keinotekoinen äly itsenäistyy ihmisten hallussaan pitämistä järjestelmistä. On sanottava, että uskon täysin maailmankaikkeudessa olevan älyllistä elämää, joka on varmasti paljon kehittyneempää kuin maanpäällinen elämänmuoto tälläkään hetkellä. Ihmisten hävittäjälentokoneet toimivat suihkumoottoreilla, samalla kun esimerkiksi näiden havaitsemat ufot kiihdyttävät ilman minkäänlaista samanlaista toimintajärjestelmää paikasta toiseen satoja kilometrejä muutamissa sekunneissa. On myös varmaa, että alienit ovat vierailleet maapallolla niin kauan kuin täällä on ollut jonkinlaista ihmiselämää ja monien uskontojen piirrokset ja kertomukset maan päälle laskeutuvista jumalista ovat todennäköisesti tulleet siitä, kun avaruusolennot ovat vierailleet maassa. Heidän sivilisaationsa ovat varmasti paljon kehittyneempiä ja vanhempia, mutta on tietysti mahdollista, että jossain maailmankaikkeudessa voi varmasti olla myös suurin piirtein samalla tasolla olevia olevaisia kuten esimerkiksi maapallon ihmiset. Ja varmasti kun on puhuttu monessa mytologiassa jättiläisistä ja muista nykypäivän ihmisistä poikkeavista ainakin osittain ihmisiä muistuttavista olennoista, niin varmaankin aikaisempien sivilisaatioiden rakennuksessa on varmasti voinut olla ottamassa osaa muualta tulleita olentoja. On esimerkiksi ihmetelty sitä, miten tuhansia vuosia sitten sen aikuisilla rakennusvälineillä on rakennettu suuria rakennelmia kuten pyramideja tai suuria muinaisten kaupunkien kivirakennuksia ja kokonaisia keskustoja. Lisäksi on sanottava, että monen menneen sivilisaation patsaat on joissain tapauksissa tehty muistuttamaan sellaisia olentoja, jotka eivät muistuta ihmisiä siinä mielessä, missä me nykyäään itsemme tunnetaan. Kuitenkin tämä on niin kokonaisvaltainen ja mullistava aihe, aivan kuten jenkit ovat näiden tapausten yhteydessä päättäneet – että ihmisten enemmistö ei ole valmis ottamaan vastaan noin kokonaisvaltaista ja mullistavaa tietoa – että olisi vaikeaa ruveta käsittelemään tätä, koska tärkeydessä tämä tietysti ohittaisi aika heittämällä kaikenlaisen filosofoinnin ja runoilemisen täällä maamme päällä. Juon nyt kahvia. On aika mielenkiintoista sekin, että sellaiset ihmiset, jotka eivät minua ja ajatteluani ymmärrä olisivat valmiita nimittämään minua vammaiseksi, jota en kuitenkaan ole. Varmasti minussa on hyvin suuria ristiriitaisuuksia, joita vastaanottaessaan toiset käyvät syvempään päätyyn, ja koska vaivaan näiden ihmisten mieliä niin paljon, on helpompaa mullistavan ja huippuälykkään sijaan sanoa minua kehitysvammaiseksi eikä neroksi, kuten minua ovat jotkut nimittäneet. Esimerkiksi se, kun tahallani ärsytän pikkuporvarillista mummoani kysymällä häneltä kakalla käynnistä ja piereskelemisestä, niin sehän tekee minusta suoraan kehitysvammaisen! Tässä voidaan havaita pikkuporvarillisen kulttuurin normatiiviset säännöt, sen mukaan heti kun joku tekee, minkä on päätetty olevan tekemätöntä, ja toistaa vielä saman asian useaan kertaan, on aatelistaustaisesta ihmisestä, jota ei voida sulkea rahvaan käsitteen sisään, aiheellista sanoa, että tämä kaverihan on kehitysvammainen. Mielestäni kehitysvammaisuus määrittyy etenkin älyn ja kognitiivisten lahjojen vähäisyyden perusteella, eikä sen, miltä ihminen vaikuttaa ja mistä hän puhuu. Voi sinua... Haluaisin niin kovasti olla siellä missä olet. Vaikka en edes tiedä, mitä mieltä minusta olet. Varmaan pitäisi pian lukea taas Platonin Valtio. Aristoteleen Politiikkaa olen jo lueskellut varsin perusteellisesti. Valintakokeissa 2007 ja 2008 kirjana oli Nikomakhoksen etiikka, josta muistan vieläkin pääkohdat, vaikka kokeista alkaa olla parikymmentä vuotta. Lisäksi pitäisi lukea Westermarckia kuten Kristinusko ja moraali ja moraalisten ideoiden alkuperää käsittelevä paksu teos. Pitää varmaan palata Pauli Pylkön kirjaan Richard Wagner ajattelijana, että voin kirjoittaa Wagneria filosofina esittelevän kirjoituksen SWS:n Wagneriaani-lehteen. Olen saanut kontaktin myös mielenterveyskuntoutujien Helmi-lehteen, johon varmasti alan kirjoittaa siihenkin säännöllisesti ja paljon. Maksavat juttujen pituuden mukaisesti. Aion siis pöyhyttää tätä mielenterveyden ylle laskettua häpeän verhoa ja saada aikaan tekstejä, jotka puhuttelevat sekä taiteellisella arvollaan mutta myös avoimuudellaan ja rehellisyydellään. Juuri äsken minulle tuli mieleen, että pitää tutkia enemmän meidän von Beckerien venäläisiä Nassokin-sukulaisia ja ranskalaisia de la Motte-sukulaisia. Lisäksi aion ottaa selvää skotlantilaisesta Reid-Reeth-suvusta, jonka viimeinen yläluokkaan kuulunut jäsenn Alexander Magnus Reeth oli merkkimies Luhangassa ja oli Luhangan rälssisäterin omistaja ennen meidän sukua. Aion kirjata ylös ainakin kolme seuraaavaa polvea isoisäni isoisän Reinhold Octavius von Beckerin esivanhemmista, olen käynyt ne läpi jo vuosia sitten kuudenteen polveen ja käynyt myöhemmin jonkin verran läpi myös seitsemännettä polvea, mutta tällä kerralla lisään tietämystä mahdollisimman pitkälle. Reethin aikaan Björkbacka tai Ånäs oli varmaan rälssisäterin keskeisin kartano. Honkalasta tuli majurin keskus vasta 1800-luvun lopussa, jolloin 16-huoneinen päärakennus oli aivan eri laatua kuin nykyinen rähjääntynyt ja pikkuruinen tönö. Olen miettinyt tiedon rajoittamista ja tiedon monopolia, joita monet ihmiset harrastavat. Toisin sanoen jotkut (etenkin miehet) haluavat oman egonsa varjelun takia rajoittaa tiedon, arvostetun tiedon ja tietoisuuden alaa, esimerkiksi sanomalla jostain faktasta tai tiedosta, ettei se kiinnosta ketään/ettei kukaan sitä tiedä. Tässä on pyrkimyksenä pitää ympäristö ja muut siihen kuuluvat ihmiset auktoriteetin määrittämällä tiedollisella ja sivistyksellisellä tasolla. Tiedon hankkiminen on turhaa, jos tällainen auktoriteetti välinpitämättömyydessään ja hybriksessään näin sanoo. Tässä olen huomannut sellaisen esimerkin, että kun olen kerännyt vanhempieni luokse paljon etenkin historiallista kirjallisuutta, joka liittyy etenkin suvun, kulttuurisen taustan ja yhteyksien, paikkojen historiaan ja Suomen historiaan, tuli isäni kerran eräänä jouluna näyttämään minulle artikkelia joistain hyönteisistä, eli hän olisi halunnut rajoittaa tätä taustojen tutkimista sillä näkökulmalla, että kirjoihin voi tulla syöpäläisiä. Samalla olisi pyyhkäisty pois koko kirjallinen kulttuuriperintö. Toisaalta toinen tapa rajoittaa tietoa on tiedon monopolisointi, joka kyllä pätee edellisessäkin esimerkissä, eli sanotaan vaikka että tämä ala tämä kysymys tai tämä ongelma on vaikea, mutta minä sen osaan, ja ansaitsen sen takia sinulta arvostusta. Huvittavaa kyllä, mutta, vaikken tavallisesti asioita millään astrologialla selitä, niin kolme ihmistä, joista olen tällaisen tapaushypoteesin muodostanut, ovat miespuolisia rapuja. Heillä on varmaan niin kova tarve kontrolloida toisia ihmisiä ja pitää hihnat omissa käsissään ts. he hakevat ympäristöistä turvallisuutta itselleen. Kuitenkin on vaarallista, jos tämä turvallisuushakuisuus yhdistyy välinpitämättömyyteen ja jopa hybrikseen. Minun ei ole koskaan ollut vaikeaa tunnistaa sitä, jos joku vaikuttaa itseäni älykkäämmältä, lukeneemmalta tai kehittyneemmältä. Koen silloin iloa, koska tiedän joutuneeni itsekin tekemään paljon että olen voinut tulla sellaiseksi mikä nykyään olen, niin tiedän sen takia, että nämä ovat tehneet vielä enemmän töitä. Minussa toisten paremmuus tai laajempi tieto ei herätä kateutta, vaan se herättää sympatiaa ja myötatuntoa. Tiedon monopolisointi ja sen rajoittaminen ovat varmasti asioita, jotka liittyvät myös huonoon hallintoon, jonka myötä voidaan katsoa, että uuden syvällisyyden tulisi tarkasti perehtyä tiedon käsitteeseen ja pyrkiä siihen, että se ja siihen suhtautuminen olisi kaikkialla ja aina yhtä avointa, eli siihen ei tarvittaisi minkäänlaista klubin jäsenyyttä tai pienelle piirille jaettua salasanaa. Minua on kiehtonut peliteorian tutkiminen kaikenlaisissa sellaisissa tilanteissa, joissa ihmiset kokevat tärkeäksi toimia jonkinlaisen strategian mukaisesti jonkin tavoitellun päämäärän tavoittamista varten. Mitenkä ihmiset mukauttavat strategiansa toisten strategioihin ja mitä jatkuva itsekeskeinen ja egoistinen toiminta tarkoittaa sellaisessa tilanteessa, jossa voisi olla jonkinlainen mahdollisuus ko-operoinnille. Minulla on Tom Siegfriedin kirjoittama ja Kimmo Pietiläisen kääntämä kirja John Nash, peliteoria ja luonnon koodi uudestaan luennan alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti