Molemmat ukkini ihailivat koko elämänsä Marsalkka Mannerheimia. Toinen heistä kävi asepalveluksensa Lapin sodan päättymisen jälkeen Savon Prikaatissa Mikkelissä. Hän ei kuitenkaan isäni puolelta ja Amerikkaan jääneen isänsä nivusista tulleena ihannoinut Mannerheimia samalla tavalla kuin äitini isä. Beckereiden puolelta on paljon esivanhempia ja sukulaisia, jotka ovat asuneet Mikkelissä, jotkut käyneet Haapaniemen kadettikoulun Rantasalmella ja palvelleet Savon Prikaatissa. Etenkin äitini isässä oli samanlaista vanhan aatelissuvun aatelismiehen diskreettisyyttä, pidättyväisyyttä, ironiaa ja understatementia, jota oli tietojen mukaan myös Mannerheimissa. Myös ukillani oli tietoisuus korkeasta sukutaustastaan ja omasta kulttuuritunnostaan. Kun tulin kerran NYC:tä Ranskaan, kysyi erään pariskunnan nainen minulta, että puhunko ranskaa, johon kainosti vastasin vain, että ymmärrän sitä hyvin, niin pariskunnan suurin piirtein samanikäinen mies tuhahti aivan samalla tavalla kuin millaisen reaktion olen joskus nähnyt omalta isoisältäni. On siis sanottava että kielitaitoa ja kulttuurista ja historiallista tietoisuutta on aina pidetty yllä etenkin isoisäni ja joidenkin muiden äitini puolen sukulaisten kautta, vaikka on toisaalta selvää, että selvitäkseen ja jatkuvasti menestyäkseen ei tällainen sukupiiri voi suhtautua kielteisesti sellaisiin arvoihin ja moraaliarviointeihin, jotka voivat tuntua heistä alkuun vierailta. On luonnollista, että kun Suomen Ritarihuonekin on tunnustanut Mannerheimin Suomen aateliston merkittävimmäksi mieheksi, niin samanlaisia arvoja korostavat aatelismiehet voivat myös kokea mieltymystä Mannerheimin persoonaan ja hänen elämäänsä ja uraansa. Vierailin viime vuonna äitini ja veljeni kanssa ydinfyysikko Juha Rautjärven nykyisin omistamassa Reinikkalan kartanossa Kangasniemellä, joka on tietyssä vaiheessa kuulunut von Becker-suvun jäsenille. Siellä isäntä näytti piharakennuksessa olleen pianon, jonka hän sanoi olevan peräisin Suomen armeijan Mikkelin päämajasta. Onhan tiedossa, että Marskin veljenpoika Ruotsista, runoilija ja metsänvartija (ja myöhemmin kartanonomistaja) Augustin Mannerheim soitteli päämajassa pianoa Marskille ja korkeille upseereille, ja on näistä kuuntelutuokioista sanottu, että ne helpottivat upseereiden ja Marskin stressiä ja rasittuneisuutta. Isoisääni olen pitänyt vanhan ajan herrasmiehenä kuten millainen myös Marski kaiken mukaan oli. Mannerheimia ukkini arvosti varmasti senkin takia, koska hän oli tavallisesti yhtä huoliteltu myös ulkoiselta olemukseltaan ja pukeutumiseltaan. Viiksivahaa Marski tilasi sodankin aikana valtion laskuun. On myös puhuttu Marskin ironiantajusta, että kun paksu eversti Bruncrona kysyi Marskilta voiko hän ottaa tuolin jolle istua, niin Marski sanoi, että kernaasti, ottakaa kaksi. Lisäksi Mannerheimin kerrotaan vitsailleen tykistökenraali Nenosen savolaisuudesta ja kasvissyönnistä. Marskissa oli siis tietynkaltaista härnäävää leikkisyyttä, jollainen olen kuullut ukkini olleen etenkin nuorempana. Ukkini varmasti katsoi Marskin edustavan jonkinlaista ideaalia lähentyvää aatelismiehen karaktääriä. Olen samaa mieltä.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti