Höpöttelyä

Nyt on yö, ja en suoranaisesti tiedä mistä kirjoittaisin. Kuitenkin Länsi-Eurooppaan muuton lisäksi käynnissä on väitöskirjan ja apurahahakemusten täyttäminen. Teen väitöskirjaa talouden ja etiikan välisestä suhteesta. Apurahahakemuksia täytän etenkin Adolf von Beckerin ja Uno von Schrowen elämäkertojen, jotka molemmat ovat sukulaisia, kohdalla. Kysyin äskettäin Sibelius-Akatemiasta, että kuka on kirjoittanut Itä-Hämeen laulun, jonka olen nähnyt mainittavan monissa yhteyksissä. Olen myös ollut kiinnostunut ko. Laulun sanoista. Näillä näkymin tulen muuttamaan Ranskaan, koska Britannian EU-eron myötä vaatimukset pitempiaikaiselle asumiselle siellä ovat koventuneet ja vaikeutuneet, eikä Labourkaan pysty muutoksia tekemään kädenkäänteessä. Ranskasta etsin etenkin luovempaa ja kirjallisuuden luomiselle otollisempaa ympäristöä. Olen parhaillaan etsimässä asuntoa, ja vaikealta se on kieltämättä tuntunut. Monissakaan paikoissa ei ymmärretä sitä, jos ihminen ei ole keskittynyt elämässään pelkästään rahan ansaitsemiseen, esimerkiksi omat tuloni ovt hyvin epäsäännöllisiä. Tästä huolimatta minusta ei tule sosialistia, koska rahat ovat aina riittäneet itselleni. Talouselämä on mielestäni yksi erillinen tapa määritellä sitä, mitä ihminen ansaitsee elämässään ja tekemällään työllä. Kuitenkin kun siihen tuodaan etiikka, voidaan miettiä taloudellisen jaon oikeudenmukaisuutta, joka ei kuitenkaan tarkoita toisten kukkarolla elämistä, kuten sen sosialistit monesti ymmärtävät. Pitäisi miettiä sitä, miten etiikka ja talous voisivat mahtua samankaltaiseen ihmisten toiminnan ja aktiviteetin ymmärtämiseen. Mielestäni talouden yhteydessä on kuitenkin mietittävä etiikkaa, koska se tutkii sitä, mikä on ihmisen hyvä, ja talous on itse asiassa suurin menetelmä ihmisten hyvän määrittämisessä. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi minua eivät tuloni määritä, vaikka onkin varmasti niin, kuten olen aiemmin jo kirjoittanut, että taustaani liittyvät taloudelliset edellykkeet ovat mahdollistaneet minulle sen, että olen voinut esimerkiksi valita filosofian opiskelun pelkästään tiedon ja totuuden etsinnän takia yliopistossa luetuksi pääaineeksi. Taloutta voidaan lähestyä esimerkiksi Adam Smithin näkymättömän käden kautta, jonka mukaan itsekäs toiminta tuottaa jokaiselle yksilölle suurimman mahdollisen tavoitettavan hyödyn. Kuitenkin monet soveltavaa etiikkaa korostavat tahot kuten esimerkiksi Peter Singer, ovat korostaneet eettisen toiminnan lähtökohtana altruismia ja etenkin heikompien huomioon ottamista. Taloudellinen jakelu on altruistien mielestä sattumanvaraista ja helposti erheytyvää. On varmasti nykypäivänä niin, että taloudellinen menestyminen ei aina tarkoita etenkään kokonaisvaltaisesti ansiollista ja ominaisuuksiltaan myönteisesti erottuvaa ihmislaatua, ja siinä mielessä on varmaan niin, ettei taloudellinen menestyminen ilman etiikkaa voi olla minkäänlaisen yhteiskunnan tai yhteisön periaatteistossa. On esimerkiksi sanottava, että ulkoisesti näyttävälle naiselle avautuu kaikki sosiaalisen elämän portit, vaikka hän ei osaisi käydä ala-asteen äidinkielen oppikirjaa läpi. Nykyaikainen sosiaalinen media onkin todella tuonut korostetun huomion sellaisille ihmisille, jotka erottuvat pinnallisesti nimenomaan pinnan kautta. Tällaiselle ihmiselle kuuluu julkisuuden pinnallisen huomion kautta kaikki mahdollinen materiaalinen erottuminen muista. Olenkin miettinyt, että Mensan kautta voisi tavata ihmisiä, jotka ova älykkäitä, ainakin se olisi luotettavampi tapa kuin esimerkiksi jonkinlainen Tinder jne. Talouden ja etiikan välisessä tarkastelussa olisi kysyttävä sitä, millaisin tavoin ihmisille suodaan taloudellinen menestyminen ja muista erottuminen. Olisi siis pohdittava sitä, minkä pitäisi olla ihmisliitteistä taloudetta, huomioimatta kokonaan sitä, millä tavalla rikastuminen on mahdollista ilman eettisyyttä ja hyvän elämän periaatteiden pohdintaa. Kuitenkin on sanottava, että näiden ohjeiden olisi ilmeisesti jäätävä ns. voluntaarisiksi, koska jos taloutta aletaan mittavalla tavalla rajoittaa, olisi silloin edessä jonkinlainen sosialismiin viittaava järjestys. Jos ihmisille, kuten vaikkapa pienille lapsille koulussa, opetettaisiin opetuksen kaikilla asteilla etiikkaa, voitaisiin silloin varmasti lähetä sen kaltaista yhteiskuntaa, jossa pinnallisilla ominaisuuksilla ei pyrittäisi menestymään ja hankkimaan valuuttaa. Nykypäivänä on helppoa menestyä pelkällä pinnalla, ja siinä mielessä etenkin puhelinten kieltäminen koulussa olisi oikeanlainen suunta tämänkin asian suhteen. Opetuksessa pitäisi pyrkiä korostamaan lapsille ja nuorille sitä, mikä on oikeanlainen tapa korostaa omia ominaisuuksiaan. Vaikken täysin tarkoita sitäkään, että näin pitäisi Suomessa tehdä, mutta esimerkiksi Maon aikaan pintapuolinen seksuaalinen huomio pyrittiin vähentämään pukemalla naiset samanlaiseen kommunistiasuun, jota esimerkiksi Maon tietynaikainen vaimo käytti. Mielestäni naiset saavat tuoda ulkonäköään esiin niin kuin haluavat, enkä minä millään tavalla sitä vastusta, mutta huomiota hakevat bimbot ovat asia erikseen. Minä olen tullut jokseenkin impotentiksi lihomisen ja lääkityksen takia, joten minä en tarvitse itselleni niin sanottua vakinaista/-naisia. Siinä mielessä ajatustapani voi varmaan jostain johtua kummalliselta, koska olen kuitenkin mies. Kuitenkin seksuaalisuus ja sen lietsominen ovat mielestäni nykyään liian korostetussa asemassa koko yhteiskunnan ja sosiaalisen elämän keskuudessa. Syvällisyys ja uusi syvällisyys tarkoittavat etenkin kaikenlaista kyseenalaistamista, eikä pelkästään sellaisten asioiden kohdalla, jotka liittyvät muihin ihmisiin ennen kuin omaan elämään. Kaikessa on kysyttävä sitä, halutaanko olla autenttisia ja avoimia, vai halutaanko jatkaa älyvapautta sen takia, koska henkisesti alttiit ihmiset ovat tekeväisiä sen suuntaan. Mielestäni kokonainen koulujärjestelmä voitaisiin luoda uuden syvällisyyden pohjalle. Silloin korostettaisiin autonomiaa ja itsenäistä päättelyä, eikä vain päntättäisi tiedon hierarkian, monopolin ja jakelun kautta perusteita aina ja aina uudestaan. Lapsia ja nuoria tulisi kannustaa ottamaan selvää, etenemään itsenäisesti ja johtamaan vahvoja linjoja tulevaan sen perusteella miten he voivat ajatukset ja tiedon nähdä. Olen korostanut monessa yhteydessä matemaatikko Ramanujania, jonka nerouden Hardy löysi tämän tälle lähettämistä ketjumurtolukuihin liittyvistä kirjoituksista, vaikka tämä oli käynyt kotimaassaan läpi vain yksinkertaisimpia matematiikan alan oppikirjoja. Eli suhtautuminen oppimiseen ja tietoon on sellainen asia, joka liittyy eettisyyteen ja uuteen syvällisyyteen. Lapsille ja nuorille tulisi avata portit jo varhaisessa vaiheessa perustavaan tietoon, jotta he voisivat sen avulla rohkaistua ja ottaa selvää omasta kiinnostuksestaan. On kuitenkin sanottava, että toteutuakseen Suomessa tällainen järjestelmä vaatisi kyllä sitä, että kirjojen myyntiä tulisi verotuksen laskemisella helpottaa ja keventää. Se että otetaan selvää asioista, on tietysti ehkä keskeisin periaate näiden asioiden suhteen. Intohimo tietoon on tietysti asia, jota pitäisi korostaa jo koulussa, ja epämotivoituneet ja vähälahjaiset häiriköt tulisi tietysti ohjata omaan erikoisluokkaansa ja käytännöllisiin töihin. Monessa mielessä kapitalismi, jota kuitenkin kannatan, perustuu niin sanotusti kesken jätettyihin ideoihin, jotka jollakin tavalla kiihottavat ja kiehtovat ihmisiä, mietitään nyt vaikka pornolehtiä ja pornovideoita. Ihminen varmasti pyrkii täyttymykseen, mutta tuon täyttymyksen laatu on sellainen kysymys, jota voidaan kyllä pohtia. On siis monesti niin, että etenkin teini-ikäiset nuoret villiintyvät heränneestä seksuaalisuudestaan, etteivät he voi pohtia mitään merkityksellisempää tapaa tavoitella täyttymystä. Yksin oleminen ja itsensä pohtiminen on monesti sellainen asia, joka johtaa henkiseen kasvuun ja siihen, että tällainen ihminen tulee riippumattomammaksi. Kuitenkin nuorten ihmisten kanssa toimiminen on monesti korosteisen seksuaalista ja romanttisten kiinnostusten leimaamaa. Henkinen kasvu ja kypsyys ovat asioita, joista tulisi palkita nykyistä enemmän. Ja nämä asiat tulevat monesti esiin rohkeana yksilöllisenä toimintana, jota ohjaa pelkästään oma päättely ja asioiden suuntaaminen. Mielestäni, vaikka suurin osa ihmisistä ei tällaiseen pystykään, ei sen takia tulisi muodostella koko talousjärjestelmää ja eettistä suhtautumista pelkästään tyhmän enemmistön kautta. Mielestäni voitaisiin miettiä esimerkiksi erikoistalousalueiden luomista, mutta toisin kuin luullaan, niissä ei pyrittäisi ensisijaisesti pintapuolisimpaan tavoiteltuun ekonomiseen hyötyyn. Eli olisi annettava esimerkiksi Elon Muskin kaltaisten johtajien mahdollistaa oma eettinen ja yleiseen hyötyyn pyrkivä toiminta, eikä suostaa kaikkia rikkaita ihmisiä yksipuolisimpaan rahan ansaitsemisen ja taloudellisen edun suonsilmään. Esimerkiksi Elon Musk, Bill Gates ja Steve Jobs ovat korostaneet korkeissa asemissaan eettisyyttä ja taloudellisen edun pintapuolisimmasta muodosta kieltäytymistä. Olen kirjoittamassa parhaillaan kaiken muun lisäksi kirjaa ”von Becker-Virrantalo-suvun kartanot ja maatilat”. Sukuni köyhtyi 1800-luvun loppupuolella. Tämä merkitsi kiinteän omaisuuden, kartanoiden, maan, kaupunkikartanoiden myyntiä ja piirin pienentymistä. Kuitenkin kun isoisäni isoisän isoisä luutnatti Axel von Becker meni vuonna 1798 avioon kuusikymmentäkolmevuotiaana seitsemäntoistavuotiaan Anna Lovisa von Essenin kanssa, edusti morsiamen suku suuremmassa määrin vanhaa rahaa kuin Axelin puoli. Meidän sukumme sai suuremmilta osin materiaalisen omaisuutensa isoisäni isoisän isoisän äidiltä vapaaherratar Maria von der Pahlenilta, ja sen jälkeen viinaan ja uhkapeliin menevät ja mielenterveysongelmille alttiit suvun miehet vain käyttivät omaisuuden loppuun muutamassa sukupolvessa. Vaikka en halua Virrantaloa väheksyäkään, on sen päärakennuksesta sanottava, että rakennustarkastaja on todennut sen olevan asuinkelvoton siihen asti, kunnes siinä tehdään perusteellinen remontti tai se kipataan caterpillarilla kumoon. Toisin sanoen, maaomaisuutta lukuunottamatta, suvulla ei ole Virranportin myymisen ja enoni omakotitalon lisäksi asuttavaa päärakennusta suvun nykyisillä tiluksilla. Olin harkinnut Virranporttiin muuttamista ennen kuin se myytiin, ja ajattelin sen jälkeen Virrantaloa ennen kuin sain selville, että se on todettu asuinkelvottomaksi. Oma sukuhaarani Luhangan-Kaavin-haara on ainoa mieslinjaisesti jäljellä oleva suvun sukuhaara ja myös alkuperäisesti vanhin. Kuitenkin vaikka suvun edustusoikeus säätyvaltiopäivillä olisi oikeasti kuulunut vanhimmalle sukuhaaralle, ovat sukua autonomian aikaisilla valtiopäivillä edustaneet kolme miestä: kaksinkertainen professori ja valtioneuvos Frans Josef von Becker, hänen veljensä taiteilija akateemikko Adolf von Becker ja toisen Kangasniemen haaran myöhäinen jäsen kauppa-asiamies ja konsuli Alexander von Becker, jonka perheessä isosetäni Martti asui Helsingissä ollessaan suomenkielisessä Norssissa oppilaana 1920-luvulla. On hienoa havaita, miten joissakin suvun jäsenissä voidaan tänä päivänä havaita tiettyjä perustavalla tavalla aateliin liittyviä piirteitä, jotka ovat kulkeneet sukupolvien yli. Olen sanonut mm. isoisästäni Leosta, etten koskaan huomannut, että hän olisi pieraissut niiden kolmenkymmenen vuoden aikana, jonka aikana sain hänet tuntea. Ukista jätti aika alkusyksystä 2018. Joviaalisuus, suoruus, rehellisyys ja huomioonottaminen ovat sellaisia piirteitä, jotka olen saanut huomata etenkin enossani Markussa. Vaikka olin suunnitellut kesän kiertokäynnin suvun kartanoissa ja ottanut suurimpaan osaan näiden omistajista yhteyttä, ei äitini näköjään ole halukas lähtemään kyseiselle kierrokselle. Olin laskenut suunnitelmaan noin viisitoista kartanoa ja maatilaa, saati sitten hautausmaita. Jalous on sellainen asia, mitä vaaditaan rikkailta ihmisiltä. On siis selvää esimerkiksi se, että taloudellista menestymistä tulisi tasapainottaa hyväntekeväisyydellä, ja voitaisiin hyvin säätää lakiin se, että esimerkiksi pääomatulot tulisi tulkita sellaisiksi hyötymiseksi, minkä ansiosta ja takia näiden ihmisten tulisi antaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja esimerkiksi tukea PK-yrittäjiä saavuttamallaan yksinkertaisella hyödyllä, Mielestäni vastikkeeton sosiaaliturva ei ole järkevä tapa eikä sitä pitäisi sellaisenaan harjoittaa missään yhteiskunnassa, koska on selvää, että tietyt ihmiset passivoituvat tällaisen varakkeen kanssa eläessään. On kuitenkin sanottava, että mielestäni vaste sosiaaliturvalle voisi mielestäni olla etenkin itsensä kehittäminen ja kouluttaminen etenkin sellaisella pyrkimyksellä, että tällaisten ihmisten henkinen horisontti kasvaisi, ja etiikan yhteys taloudelliseen etuun ja hyötyyn muodostuisi tällaisille ihmisille pysyväksi periaatteeksi. Eli on sanottava etenkin niin, että pääomatuloilla hyötymistä tulisi rajoittaa, vaikka mielestäni ansiotulot ovat täysin eri asia, koska ne määrittyvät etenkin helppousindeksin kautta, samalla kun pääomatuloja ei voida määritellä helppousindeksin kautta, koska helppousarvoja ei voida määritellä samassa suhteessa pääomatuloihin kuin ansiotuloihin. On siis sanottava, että ihmisten tulisi voida saada ansiota omasta työstään, ja tuloerot tämän suhteen ovat varsin täysin oikeutettavia. Työn arvo tulisi aina määrittää sen kautta, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on, eli ketkä pystyvä näkemään työn merkityksen ja arvon. Siinä mielessä helppousindeksi tarkoittaa sitä, millaisen vapauden arvon kanssa jotakin työtä määritetään. On varmasti sanottua, että esimerkiksi kaikenlaisten ammattimiesten palkkaa ja työetuja tulisi suosia, koska voidaan ajatella kumpiko esimerkiksi näistä kahdesta tapauksesta on kelvollinen ansioitumaan taloudellisesti työstään: putkimiehet ja huoltomiehet, jotka korjaavat 35 asteen pakkasella vaurioitunutta paskaputkea, vai Sannan Marinin tapainen elintasopoliitikko ja elintasoesteetikko, joka väittää parlamentissa käsiään likaamatta ajavan näiden ammattimiesten asiaa. Monessa mielessä työn arvoa ja siitä etumista tulisi tarkistaa etenkin sen kautta, kuinka raadollista tehty työ on ja millaisia voimavaroja ja toisista puuttumista se vaatii. Ontokratiaa tulisi vastustaa, ja siinä merkittävässä roolissa ovat parlamentissa olevat sosialistit, jotka väittävät ajavansa näiden ihmisten asiaa. No show-tyyliset työpaikat tulisi vähentää palkkauksella ja verotuksella absoluuttisesti minimiin. Eli toisin sanoen, ansiotulot tulisi määrittää sen mukaisesti kuinka paljon vaivaa kukin ammatti vaatii. Kuitenkin olen sitä mieltä, että esimerkiksi korkeasta koulutuksesta tulisi jollain tavalla palkita, koska on selvää, että yliopistotutkinnon suorittaminen esimerkiksi filosofiasta vaatii suurta muutaman vuoden panostusta oppimiseen ja kirjojen lukemiseen. Siinä mielessä voidaan varmasti tarkastella helppousarvon käsitettä ainakin kahdessa suhteessa, työn kovuutta ja hankittua opillista sivistystä. Olen maininnut jossain suhteessa sen, että voitaisiin näissä asioissa käyttää käsitteitä hyvinvointijono ja hyvinvointiarkeologia, joista ensimmäinen tarkoittaa sitä, miten helppousarvot jakaantuvat ensisijaisesti ainakin kahdessa kategoriassa, joita tietysti tarkemmalla huomiolla voidaan jakaa useampaankin kategoriaan. Hyvinvointiarkeologia taas tarkoittaa sitä, miten voidaan ottaa selvää siitä, millaiseen hyvinvointiin yksilö on oikeutettu. Siinä tarkastellaan siis myös ihmisen opillista sivistystä, lahjoja ja millaisiin asioihin yksilö on aiemmin ja myöhemmin kiinnittänyt huomiota ja hankkinut mahdollisesti pätevyyttä joissain asioissa. Arkeologia tarkoittaa tässä mielessä etenkin syvällisempää lahjoihin suuntautuvaa huomiota, jonka pitäisi siis olla paljon hellävaraisempaa kuin sellainen huomio, jossa ihminen tulkitaan suoraan olevan jotain, jolta hän näyttää tietyssä tilanteessa – siinä siis ihmisiä kohdellaan hellävaraisemmin kuin röyhkäkapitalismi tekee ja haluaa tehdä. Siinä mielessä tämäkin käsite liittyy etiikan ja talouden välisen suhteen pohdintaan. Hyvinvointijono siis tarkoittaa sitä, että kun ei voida yhteiskunnassa sanoa, ettei lahjoilla ja hankitulla työkokemuksella voisi hyötyä, on silloin ajateltava sitä, mikä olisi rehellisempi tapa arvioida esimerkiksi taloudellisen hyötymisen oikeutusta, ja millä perustein esimerkiksi tuloerot voitaisiin oikeuttaa. On mielestäni sanottava, että etenkin hyväntekeväisyyttä ja itseisarvoista henkisten arvojen korostamista tietyillä taloudellisilla ei-tavoitteellisilla hankkeilla, kuten vaikkapa erilaisten kilpailujen järjestämistä tulisi korostaa yhteiskunnassa. Etenkin sanoisin, että sellainen yleishyödyllinen toiminta, joka korostaa jatkumoita ja esimerkiksi historian korostamista jossain mielessä, on kannatettavaa, ja tällainen toiminta voi olla myös edistämässä eettisten arvojen muistamista sekä korostaa myös lasten ja nuorten keskellä toisenlaista asennetta talouteen ja yhteiskuntaan sitä vastoin, että kaikessa pitäisi perustua egoistiseen materiaaliseen hyötyyn. Olen myös miettinyt hyvinvointigenealogian käsitettä, joka tällä hetkellä mielestäni liittyy etenkin hyvinvointiarkeologiaan sukulaiskäsitteenä.