Otammeko joskus itsemme liian vakavasti

Mielestäni nauraminen omalle itselleen on joskus todella hyvästä. Itseironisuus, jota etenkin Britanniassa harrastetaan on olennainen osa kehittyneen ja älykkään mielen maailman havainnoinnin tapaa. Itseironia on nimenomaan tapa, jolla ihminen näyttää suhtautuvan omaan itseensä rehellisellä tavalla. On kuitenkin joissain kansalaispiireissä tyypillistä, että oma minä otetaan liian vakavasti ja absoluuttisesti. Itseironia on lopulta tapa osoittaa se, että monet asiat ovat nykypäivänä kovin suhteellisia ja ennakoimattomia. Itseironia on siis suunnattu elämän piirteitä kohtaan, se antaa käsityksen siitä, että loppujen lopuksi yksikään ihminen ei ole täysin oikeassa mutta ei myöskään täysin väärässä. Suuria johtajia ylistävät ihmiset eivät tavallisesti harrasta itseironiaa tai ironiaa yleensäkään. Jotkut ihmiset katsovat joidenkin asioiden olevan niin absoluuttisia, ettei niitä pystytä millään tavalla kyseenalaistamaan tai ironisoimaan. Itseironiassa ihminen paljastaa sen, että kukaan ei ole täydellinen siinä mielessä, ettei löytyisi samanlaista relatiivista poikkeavuutta. Ironiaa oli esimerkiksi se, kun olin Englannissa vaihdossa lukion aikaan, ja eräs paikallinen mies sanoi minulle minun englannin kieleni olevan hyvää tasoa, ja kun kysyin onko hän tosissaan, sanoi hän, että ainakin parempaa kuin hänen suomen kielensä. Eli ironisoiminen etenkin suuntautuu sellaisia asioita vastaan, jossa ihminen saa liian paljon ylivuotavia kehuja jostain. Britanniassa kunnioitetaan omaa kulttuuria niin paljon, ettei uusien ajatusten luominen ja niiden todistaminen ei ole mahdollista niin nopeasti ja niin suuressa määrin kuin pienemmässä ja primitiivisemmässä kulttuurissa. Toisaalta koska esimerkiksi Suomessa ei ole niin paljon kiveen kirjoitettuja kulttuurisia periaatteita kuin vaikka esimerkiksi Britanniassa, ei pysyviä maneereja ja kulttuurin piirteitä pystytä ironisoimaan sillä tasolla, että ihmiset pystyisivät samalla tavalla havaitsemaan ironian. Monet sanovat suomalaisia tosikoiksi. Tähän liittyy esimerkiksi se piirre, mitä jotkut suomalaiseen menoon tottuneet tarkkailijat eivät ymmärrä, on se, että esimerkiksi House of Commonsissa hauskuutta ja vitsikkyyttä arvostetaan jossain määrin, mutta ainakin enemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ironia suuntautuu etenkin valtaan, koska se näyttää vallan kääntöpuolen. Mikään valta ei ole absoluuttista eikä vallankäyttäjä ainoa mahdollinen ihminen tällaiseen tehtävään. Valtaan suhtautumisessa tulisi käyttää ironiaa ja satiiria, koska muussa tapauksessa valta ymmärretään alkukantaisella tavalla. Mikään asia tai asianpiirre ei ole sellainen, etteikö siihen voitaisi löytää toisenlaista näkökulmaa. Vaikka filosofiassa tulisi suuntautua objektiiviseen perustaan, on kuitenkin totta, että pohjalla ovat subjektiiviset valinnat, toisten asioiden arvostaminen suuremmassa määrin kuin toista jne. Nimenomaan subjektiivisuuden ja suhteellisuuden havainnossa ironia on tärkeä väline ja ase kyseenalaistamatonta valtaa ja vallan harjoittamista vastaan. I Olli von Becker ! Yhteiskuntatieteiden maisteri