Luovasta osallistumisesta

Luovan osallistumisen käsitettä ovat ensimmäisinä tuoneet tiettäväksi Chicagon yliopiston professori Andrew McFarland ja Tukholman yliopiston valtiotieteen professori Michele Micheletti. Luova osallistuminen tarkoittaa osallistumista, joka saa uudenlaisia ja innovatiivisia muotoja ja tämän takia tällainen osallistuminen tapahtuu monesti ulkopuolella varsinaisten instituutioiden, joiden tavallisesti katsotaan vastaavan osallistumisesta tai ”vaikuttamisesta”. Monesti tällainen osallistuminen on sen laatuista, että siinä mukana olevilla ihmisillä ei joidenkin syiden takia ole mahdollisuutta osallistua poliittisten tai muiden laatuisten instituutioiden kautta poliittiseen osallistumiseen. Monesti tämä voi johtua ikäryhmästä, kansallisuudesta tai muun peräisestä syrjinnästä. Syrjiminen valtainstituutioiden taholta voi johtua tahattomasta deprivaatiosta, asenteista, jotka eivät muutu hetkessä, sekä inklusiivisten käytäntöjen kyvyttömyydestä saavuttaa omia tavoitteitaan kokonaisvaltaisesti. Inklusiivisilla käytännöillä pyritään edistämään inklusiivista demokratiaa siten, että deprivaatiota ihmisten äänen kuuluvuuden suhteen ei hevin tapahtuisi. On varmaan niin, että koska nykyaikaiset eurooppalaiset yhteiskunnat ovat lähes poikkeuksetta monikulttuureita, on ihmisten varovaisuus erilaisuutta ja sen hyväksymistä kohden lisääntyneet. Koska yhteiskunnan tulisi suhtautua kaikenlaisiin kansalaisiinsa tasaveroisesti, olisi sen piirissä ruvettava edistämään sellaista ajattelua, jossa yhtäkään ihmistä ei tulkittaisi erilaiseksi siinä mielessä, että tällaisen reseption kautta voitaisiin ruveta suhtautumaan kansalaisiin epätasa-arvoisesti. Vähemmistöillekin on taattava mahdollisuuksia voidakseen muuttaa ympäröivää yhteiskuntaa kaltaisekseen, ja tuossa tilanteessa tarvitaan luovaa osallistumista itsensä ja poliittisen osallistumisen mielessä. Poliittisen luovan osallistumisen lajeja on muutamia, ja käyn niitä tässä yhteydessä läpi. Ensimmäinen osallistumisen muoto on ”poliittinen foorumi tai agora”, joka tarkoittaa sen kaltaista poliittista osallistumista, jossa koko lähiyhteisö kokoontuu yhteen ”torille” päättämään asioista, jotka koskettavat kaikkia ja joita tulisi sen takia voida kannustaa ottaa osaa keskusteluun ja päätöksentekoon. Toinen luovan poliittisen osallistumisen muoto on ”pyrkimykset ja instituutiot-muoto”- Tämä osallistumisen muoto tarkoittaa etenkin klassisen poliittisen liberalismin toteuttamista, jossa nähdään, että ihmiset tai kansalaiset ovat mukana politiikassa edistääkseen omia pyrkimyksiään ja instituutiot pyrkivät ohjautumaan edistämään tällaisia yksilöiden omia pyrkimyksiä. P-I-mallissa on neljä sen sisäistä osallistumisen perusmuotoa. Ensimmäinen on kiinnostus pyrkimiseen jonkin instituution sisällä äänestämisen kautta. Toinen on kiinnostus pyrkimiseen kampanjoimalla edustajaehdokkaiden puolesta vaaleissa. Kolmas on henkilönkohtaisen kiinnostuksen osoittaminen liittymällä johonkin mielipiteitä edustavaan järjestöön tai edistämällä ja edustamalla jotain mielipiteitä edustavaa järjestöä ja olemalla yhteydessä valtion instituutioihin omien pyrkimisen kohteiden edistämiseksi ja edustamiseksi. P-I-mallin neljäs alajaos käsittää sen, kun yksittäinen kansalainen voi ottaa yhteyttä hallituksen edustajaan ajaakseen omia tai toisten lähialansa ihmisten pyrkimyksiä. Kolmas sosiaalisen ja poliittisen osallistumisen muoto on kansalaisosallistuminen, jossa ihmisten nähdään ottamaan osaa sosiaaliseen ja kansalaismuotoiseen vuorovaikutukseen ja sillä tavalla antavat panoksen sille sosiaaliselle pääomalle, jolla ylläpidetään yhteiskunnan ryhmärakennetta. Poliittisen ja sosiaalisen osallistumisen neljäs muoto on osallistuminen sosiaalisten järjestöjen ja yhteenliittymien kautta. Sosiaalisten järjestöjen ja yhteenliittyminen keskimmäinen tendenssi on epäinstitutionaalisten taktiikkojen hyväksi käyttäminen omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaiset taktiikat saattavat sisältää epäväkivaltaisia mielenosoituksia, lakkoja, uhkaamista tai väkivallan tekoja, tietoisuutta nostattavia ryhmittymiä, kuljetuksien tai liiketoiminnan harrastamisen estämistä jne. Luova osallistuminen tarkoittaa sellaista osallistumista, joka alkaa silloin, kun kaikki poliittiset instituutiot eivät voi tarjota tällaiselle osallistumiselle toteutumisenvaraa. Sosiaalisen yhteenliittymän määritelmä vaatii sitä, että siinä käytetään epäinstitutionaalisia toimintatapoja ja saatetaan jopa perustaa uudenlaisia instituutioita haastamaan jo olemassa olevia instituutioita. Luova osallistuminen on osallistumisen viides muoto, joka tarjoaa lisänäkökulman jo kerrattuihin foorumiin, P-I-malliin, kansalaisosallistumiseen ja sosiaalisiin yhteenliittymiin. Luova osallistuminen ei ole näistä kaikkein eniten ilmenevin osallistumisen muoto. Mutta voidaan kuitenkin sanoa, että globaalisena ilmiönä se on edistymässä ja yleistymässä kaikkein eniten ja nopeinten. Tämä tapahtuu etenkin siinä muodossa, kun ihmiset ovat alkaneet huolestumaan enemmän ympäristö ja ihmisoikeuspolitiikasta muualla maailmassa, kuin missä ihmiset itse sattuvat asumaan. Kansalaisosallistumisen teoreetikoiden ei tulisi eliminoida yhteishyvään pyrkivien jaostojen, kuluttamisboikottien ja transnationaalisten neuvonantoverkostojen toimintaa merkittävään yhteishyvään pyrkivässä toiminnassa. Luovaa osallistumista esitellään McFarlandin ja Michelettin kirjassa Creative participation, jossa yhdeksi luovan osallistumisen tapahtumisen esimerkiksi esitellään kapitalistinen omakotitaloaluehanke, jossa kaikki osallistujat pyrkivät edistämään kaikenlaista ympäristölle hyvää ja erilaisia ympäristöosallistumisen muodoille hyvää asennetta yhteisasumisessa samalla omakotialueella. Toinen esimerkki luovasta osallistumisesta annetaan esittelemällä sisilialainen mafiavastainen Addiopizzo-hanke, jossa liikkeenharjoittajat päättivät massalla ja yhdessä olla enää maksamatta suojelurahoja paikalliselle mafialle. Muita luovan osallistumisen muotoja, joita kirjassa esitellään ovat esimerkiksi poliittisten oikeuksien ja velvoitteiden esitteleminen sekularisoiduille musliminuorille, sekä vegetarianismi poliittisena muotona ja pyrkimisen kohteena. Luova osallistuminen tarkoittaa siis sitä, että se voi tapahtua transnationaalisena ja globaalina hankkeena tai pienten tai keskisuurten yhteisöjen omana keskeisenä hankkeenaan. Luovan osallistumisen yhteydessä voidaan myös korostaa esimerkiksi Iris Marion Youngin poliittisen inklusiivisuuden käsitettä, joka voi olla merkittävä tekijä asenteena edistämässä sitä, että suurempi määrä ihmisiä ottaisi osaa yhteisistä asioista päättämiseen. Inkluusio siis vaatii etenkin ihmisten tietoisuuden, päämäärätietoisuuden ja rohkeuden herättämistä, heille tulee näyttää, että he itsekin voivat olla vastaamassa ja päättämässä sekä ohjaamassa sitä yhteiskuntaa oikeaan suuntaan, jonka jäseniä he joka tapauksessa ovat. Filosofia luovana osallistumisena tarkoittaa etenkin etiikan ja sosiaalisen filosofian hyväksikäyttöä, joka tarkoittaa ihmisten käytännöllisen hyvän lisäämistä filosofian tarjoamien käsitteellisten instrumenttien avulla. Filosofia voi olla myös työtä käytännöllisten tavoitteiden saavuttamiseen eteen, josta esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi työskentely köyhyyttä ja tartuntatautien leviämistä vastaan. Filosofian avulla voitaisiin etenkin nostaa ihmisten käsitteellistä ymmärtämystä tärkeitä käsitteellisiä kysymyksiä kohtaan, joita ymmärtämällä voidaan etenkin edistää maailmankatsomuksellisen avartamisen lisääntymistä ja laajentamista. Mielestäni tasa-arvoisen poliittisen osallistumisen ideaalia voidaan edistää myös oikeistolaisen politiikan sisällä, sillä on selvää, että oikeistoa pitää epätasa-arvoisena vain vasemmiston äärimmäisin ja hulluin roskajoukko.