Käsi täynnä torttua

On mulla käsi täynnä luumuu, sun tortustas käteni puutuu, sinne mun käteni kuuluu, monesti jokin siitä uupuu, tortusta koko käsi täynnä, ei oo tää silti mikään jäynä, häissä joka päivä kera morsiusneidon, uupuu ja voimistaa jopa mieliheiton, voisitko tavarasi nostaa mulle, mä ehkä jotain annan myös sulle, tule neito kun olen valmis, on silloin mukana kaikki tarvis, katso nyt itse tätä touhua, on silloin kuin juhlittaisiin joulua.

Ontofysiikan periaatteista

Ontofysiikka tarkoittaa olemisen fysiikkaa (ontos oleminen, ja tässä etenkin yhteiskunnallinen oleminen)– sitä miten ihmiset toimivat yhteiskunnan ja etiikan käsitteiden sisällä. Toisin kuin metafysiikka, ontofysiikka tulee ennen fysiikkaa eikä sen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että politiikan ja etiikan käsitteille annetaan etusija kuin esimerkiksi joillekin perustavasti ihmiselämää selittäville tieteille, joiden pohjalta ei voida kuitenkaan kuvailla suoranaisesti sitä, miten ihmiset toimivat yhteiskunnassa etenkin silloin kun on pyrkimys siihen, että ihmisten olisi voitava päättää se, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, tai sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Ontofysiikassa ihmisten tulisi siis antaa päättää siitä, miten yhteiskunnassa tulee toimia. Ontofysiikan ensimmäinen käsite on ontokratia, joka tarkoittaa sellaista ihmisten ryhmää, joka kullakin hetkellä vallitsee arvostustensa kautta yhteiskunnassa. Nämä ontokraatit pyrkivät hyötymään muista ihmisistä epäoikeudenmukaisella tavalla. Tässä kohdassa heidän valtaansa ylläpitävä instrumentti on kommentaariaatti, joka koostuu ihmisistä, jotka ylläpitävät ontokratian valtaa, eli ne pyrkivät vaikutteellisuudella eli merkitysvallan haalinnalla saamaan ihmisiä kannattajikseen jopa ilman sitä, että he itse tietäisivät toimivansa tällaisen kollektiivin pyrkimysten ja päämäärien mukaisesti. Vaikuttellisuus tarkoittaa siis yksilösubjektin tilaa, jossa se ei itse tunnista omia pyrkimyksiään ja suuntautuu toimimaan olemisen vallan ja sitä ylläpitävän ontokratian pyrkimysten mukaisesti. Teinitasolla toimiva viihdeteollisuus esimerkiksi pyrkii alentamaan sitä seuraavien ihmisten älyllisen suoriutumisen tasoa. Kommentaariaatti siis koostuu epävapaista ja manipuloivista ihmisistä, joita ontokratia ohjaa palvelemaan itseään ja tässäkin monesti ihmisten itse sitä käsittämättä. Ideologinen nautinto on se pyrkimys, mistä ontokratia saa oman vallantunteensa. Se tarkoittaa siis sitä, että ontokratia lisää omaa valtaansa parlamentissa ja hallituksessa vaikkei sillä kuitenkaan olisi enemmistöasemaa parlamentissa. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis monesti placebonautintoa, jonka jotkut puolueet saavat hallituksessa ollessaan, vaikkeivat edelliset vaalit millään tavalla voisi todistaa ja perustella tätä asemaa. Voidaan sanoa, että tällä hetkellä ideologista nautintoa yhteiskunnassa on kokenut etenkin Keskustapuolue, vaikka se rökäletappion vaaleissa saatuaan ei jäänyt oppositioon, kuten olisi pitänyt, vaan lähti sosialistien keppihevoseksi takaamaan vasemmiston enemmistön parlamentissa ja hallituksessa. Ihmisten arvoihin ja arvostettuihin instituutioihin koettu arvostus perustuu tunnustushierarkiaan, jonka järjestyksessä instituutioiden asema ja paikka kertovat siitä, millainen instituutioasteeseen koettu liite on ja miten valinnanalainen ja valinnanvapaa instituutioon sitoutumisen aste on. Esimerkiksi voidaan sanoa, että esimerkiksi ruuan ja ruumiillisen olemassaolon säilyttämisen pyrkimys ei ole objektiivinen eikä vapaa, eli se on täysin subjektiivinen. Mielestäni ihmisten tulisi yhteiskunnassa pyrkiä muodostamaan subjektisisita arvoista objektiivisia arvoja, ja ne arvot, joita ei voida tällä tavalla muokata, ansaitsevat subjektiivisiksi jäämisen. Ihmisten suurin pyrkimys yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kesken on objektiivisten arvojen tunnistaminen, joka tarjoaa ihmisille kokonaisen ja hyvän elämän. Voidaan esimerkiksi sanoa, että Sanna Marin edustaa täydellä tavalla subjektiivisia arvoja, joihin voidaan liittää mm. hänen parikymppisten viihdetyöteilijöiden kanssa bailaaminen ja esimerkiksi sellainen kannanotto, jonka mukaan työpäivä pitäisi lyhentää kuusituntiseksi. Kukaan ei tässä maailmassa selviä ilman työntekoa, ja sen takia yhteiskunnassa tulisi korostaa yksilöiden vastuuta omista itsestään, eikä vain vinkua jatkuvasti suurempia tulosiirtoja sellaisille, jotka ovat itse sotkeneet omat asiansa. Vaikutteellisuus siis pyrkii pitämään yhteiskunnassa esiintulevia arvoja subjektiivisina, koska sen avulla ontokratian käsikassara kommentaariaatti pystyy ohjailemaan sen piiriin tulevia ihmisiä heidän ahneutensa ja subjektiivisten arvojen alkukohdan eli itsekeskeisyyden päämääriä. Tässä voidaan havaita, että tavallinen tuollainen itsekeskeisyyden korostaminen liittyy siihen, että ihmisiä ei palvella ja palkita samanlaisten periaatteiden kautta. Ihmisille tungettava epäansaittu raha ja sen tarve ei lopu yhteiskunnassa koskaan, elleivät ihmiset suojellu ontokratian käsikassaralta kommentaariaatilta ja sen välineeltä vaikutteellisuudella. Mielestäni työntekoa tulisi ohjailla yhteiskunnassa helppousindeksillä, joka tarkoittaa sen määrittämistä, että ihmisten työnteon arvoa, tulosta ja vaativaisuutta tarkastellaan koko ajan yhteiskunnassa. Arvon pätevyys, objektiivisuus ja universaalisuus perustellaan maksimointiavaruuden kautta. Arvo ja sen mukainen toiminta voi olla erittäin hyvää, hyvää, huonoa tai erittäin huonoa. Vapaiden ihmisten arvot ovat erittäin hyviä, riippumattomien ihmisten arvot hyviä, epävapaiden huonoa ja manipuloivien ihmisten arvot erittäin huonoja. Tässä yhteydessä pitää siis havaita arvojen universaalsuus, koska mielestäni arvoja voidaan tarkastella silloin kun ne ovat kehittyneitä ja objektiivisia, universaalilla tasolla. Maksimointiavaruus siis kuvaa sitä, kuinka hyviä tai huonoja arvot ovat, kun ne maksimoidaan äärimmilleen. Tähän liittyy etenkin vapaa markkinatalous, joka voi kuitenkin muuttaa tiettyjä objektiivisempia asioita enemmän subjektiivisiksi ja toisinpäin. Tässä tullaan siihen, että kapitalismissakin tulisi vallita tiettyjä periaatteita, jotka eivät voi tehdä kaikkea jokaisessa tilanteessa kaupalliseksi. Olisi siis etiikan, oikeudemukaisuuden ja ilman palkkavastinetta tehdyn työn kautta tuotava kapitalismiin muotoja, jotka voisivat tehdä siitä universaalisen periaatteen. Tässä kohtaa tulee esiin preferenssiautonomian käsite, joka tarkoittaa sitä, miten ihmiset voivat yhteiskunnassa ohjautua vapauden ja vastuun käsitteiden välillä. Mielestäni vapauden ja vastuun välinen rajanero on merkittävä ja se määrittää monessa mielessä yhteiskunnassa tehtävä työn arvon laatua ja psyyvyyttä. Tasapainopiste tarkoittaa sitä kohtaa, mihin yhteiskunnassa tehtävää työtä arvottava preferenssiautonomia ja sitä kuvaava helppousindeksi asettuu. Eli arvojen tulisi olla mahdollisimman objektiivisia ja itsenäisiä, että vapauden ja vastuun välinen rajaero olisi selkeä ja työn laadun kannalta mahdollisimman tasaisesti vapautta ja vastuuta jakava. Kun ihmiset korostaisivat erittäin hyviä ja hyviä arvoja, pysyisi yhteiskunta tasapainossa, jota voidaan kuvata helppousindeksin, tasapainopisteen ja maksimointiavaruuden kautta. Tunnustushierarkia koostuu siis eri tasoilla olevista mahdollisimman autonomisista instituutioista. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät objektiivisten arvojen subjektiiviseksi tekemisellä viemään vapaiden yksilöiden vapauden ja toisaalta taas tekemään instituutioista keskinäisesti riippuvaisia. Tällöin yhteiskunnassa lisääntyy itsekkyys, reaktiivisuus, suhteellisuus ja negaation kautta ajatteleminen. Tämä tulee esiin etenkin siinä, ettei insituutioiden itsenäisyyttä ja rajoja enää kunnioiteta. Voidaan siis sanoa, että objektiivisten arvojen löytäminen yhteiskunnassa vaatii etenkin niiden instituutioliitteiden löytämistä. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät särkemään sekä vapaiden ja objektiivisten yksilöiden että vapaiden ja objektiivisten insituutioiden rajat. Työ liittyy elämään ja kaikki politiikka tulisi tehdä sen kaltaiseen työhön nähden, joka ei korosta preferenssiautonomisesti liian paljon vapautta tai toisaalta vastuuta. Objektiivisten arvojen ja instituutioiden kunnioittamisella yhteiskunnassa edistettäisiin myös objektiivisten arvojen kautta yhteiskuntaa määrittämiä ja tarkastelevia ihmisiä. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät etenkin läpäisemään kaikkien instituutioiden tasot omalla relatiivisuudellaan. Se pyrkii muodostamaan instituutioiden keskuuteen epävapaita arvo- ja niitä varjelevia tuki-insituutioita. Eli mielestäni ihmiset voivat itse valita instituutioliitteensä, eikä heitä tule pakottaa yhdenmukaisiin arvoihin, jotka pakottaisivat heitä pysymään esimerkiksi vain yhden insituution pelkistettyihin arvoihin. Ihminen voi siis instituutiotason tunnistamisesta huolimatta seurata koko ajan tunnustushierarkian ja muiden instituutioiden toimintaa, kunhan ei ajaudu tunnistamaan instituutioiden parissa vain ontokratian määrittelemää arvo- ja tuki-institutionaalisuutta. Siinä tapauksessa instituutiot alkaisivat toimimaan toisiaan vasten, heidän arvonsa typistyisi ja he tulisivat vajaaksi näkökannaltaan, mitä ontokratia tavoittelee. Yhteiskunnassa tulisi pyrkiä objektiivisiin arvoihin ja avarakatseisiin mutta itsenäisiin ja minkäänlaista invaasiota sisältymättömiin insituutioihin. Voidaan sanoa, että esimerkiksi naisedustajien lisääminen miesten muodostamiin yhteisöihin on esimerkki siitä, miten ontokratia pyrkii läpäisemään kaikkien insituutioiden tasot tällaisella ajatuksella, joka ei mielestäni merkitse mitään. Mielestäni on kuvottavaa erotella ihmisiä ryhmiin heidän genitaaliensa eron perusteella, joten mielestäni naiset voivat täysin vapaasti suuntautua miesten aktiviteetteihin, kunhan heitä ei sosialistien mieltymysten perusteella koko ajan korostettaisi niin monomaanisesti ja itsestäänselvyyttä korostaen. Voikin olla niin, että ontokratian käsitettä pitää muuttaa sillä tavalla, että se ei käsitä pelkästään itselle epäreilusti annetun vallan muotoa ja sijaintia, vaan monesti siihen vaaditaan sosialistien interventio tällaisen asian mahdollistamiseksi. Objektiiviset arvot ovat arvoja itsessään eikä niitä tarvitse sen enemmän korostaa. Subjektiiviset arvot vievät epävapauteen, suhteellisuuteen, reaktiivisuuteen ja negaation käyttämiseen perusteena. Objektiiviset arvot ovat siis itse asiassa arvoja ilman pakkoliitteitä. Subjektiivset arvot perustuvat aina pakottamiseen jonkin perusteella. Tällainen voi olla esimerkiksi lakoilla yhteiskunnan toimintaa, taulukkopalkkoja ja ihmisten itsekkyyttä edustaen ajamalla palkansaajajärjestöjen toiminnalla. Yksilöiden vapaus toteutuu vain objektiivisilla arvoilla ja niiden myötä muodostuvalla tunnustushierarkialla, jonka arvojärjestys perustuu instituutioiden ja niissä toimivien ihmisten vapauteen. Se ei siis tarkoita sitä, että ihmisten tulisi jollain tavalla korostaa vain eniten valinnan vapautta sisältäviä instituutioita.

Omalaatuinen tyyppi, joka harrasti uhkapeliä, ryyppäsi, myi pienempiä tilojaan Luhangassa ja mm. kaupunkikartanonsa Mikkelissä ja Heinolassa pelivelkojensa takia, ja joutui noin viisikymmentä vuotiaana vaimonsa ja vaimon veljenpojan huostaanottamaksi

https://www.geni.com/people/Otto-Reinhold-von-Becker/6000000002631366235