Joulurunoltama

Mummo ei halua että joulupöydässä pieraistaan, eikä sitä että viinoja nahkoihin hieraistaan, olen etiketin vastainen tapojen rikkoja, jolle mummo ei ole onnistunut opettamaan oikeita kikkoja, viinaa menee aina näiden kestämiseen, ajatusten pahojen ylösnousun estämiseen, viinaa voi olla myös ilman joulua, ei ole aina tämä pelkkää iloista uimakoulua, aina on joulupöydässä ollut pieni kahina, mummolla mielessä aina sama rauhainen rahina, mummolle tärkeintä on aina pakotettu rauha, vaikka ilmapiiri talossa ei ole koskaan ollut lauha, kissalle on kuitenkin tärkeää antaa lahjoja, vaikka kaikki muut talossa olisivat kuinka kahjoja, mummo tietää kuitenkin viinan käytön olevan sisäistä, ei ole sen arvo aina niin visaista, muut ovat vain uimamaistereita, ja minä vaan ainoa oikea maisteli, talon ilmapiiri on aina ollut kovin ahdas, sitä poistamaan pyritty myöten mones lahjas, on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, pyrkiä sanoja sanottuja pyörtämään, tärkeämpää puhua aina tontulle, tai jollekin joutavalle jontulle, ilmapiirissä aina hiljaista ja pakottavaa estämistä, voi kuvitella kuinka paljon tässä on ollut kestämistä, YTM = yritän olla tekemättä mitään, siinä sitten ollaan vain ja kykitään, tulee viellä lopun suuri koitos, joillekin se voi olla oikea oitos, huuhaata todellisuudessa koko joulu on, siitä kuitenkin mieli monen tajuton, keskusteluun ei ilmapiiri koskaan ylly, on muista asioista mieli monen kylly, ja ilmapiiri toistuvasti paikallaan hylly.

Joulun kritiikkiä

Vaikka tiedän tämän vaikuttavan kovin poikkeavalta näkemykseltä, on minun kirjoitettava siitä, miten teennäiseltä ja keksityltä joulun vietto etenkin Suomessa vaikuttaa tänä päivänä. Joulu on päivässämme varsinainen konstruktio ja median luoma spektaakkeli, joka tietysti perustuu yhden tunnetumman henkilön syntymäjuhlaan. Kuitenkin tämäkin merkitys on nykyään vähentynyt ja kadonnut, koska joulu on viihteellistynyt ja median luoman paineen takia kaikkia ihmisiä painostetaan viettämään joulua samalla tavalla. Eli toisin sanoen, kökötetään kotona. syödään kinkkua ja riisipuuroa, ja jaetaan pääasiassa turhia ja keksittyjä lahjoja "läheisille". Joulun oleminen näkyy lähes kaikkien paikkojen aukioloaikoina ja suomalainen kollektiivikulttuuri suorastaan pakottaa viettämään joulua samalla tavalla. Tavallisesti joululaulut ovat kiusaannuttavia ja hurskastelevia. Mielestäni samalla kun yhteiskunnan tulisi yksilöityä, ei tällaisen juhlapyhän tulisi joukon paineellaan aiheuttaa muutoksia koko yhteiskunnan toimintaan ja siihen miten ihmiset esimerkiksi tätä joulua tulkitsevat. Joulumainokset alkavat televisiossa monesti jo lokakuun lopulla ja muutenkin koko joulu on kaupallistunut ja kaikilla on tarve kilpailla siinä, että stereotypian mukaiset jouluruuat, koristeet, kuuset ja lahjat löytyvät kaikilta. Mielestäni tällaisen perhejoulun viettäminen on nykypäivänä lähinnä kiusallista siinä, että kaikki samat asiat toteutuvat joka joulu ja suurin piirtein samassa järjestyksessä. En varmaan ole niin perinteinen ihminen ja kristinuskovainen, että katsoisin kaupallistetun joulun viettämisen samassa muodossa joka vuosi olevan niin tärkeää. Itse katsoisin, että esimerkiksi ulkomaille matkalle lähteminen voisi korvata perinteisen joulun viettämisen. On selvää. että koska yksilö on mielestäni kollektiivia ja esimerkiksi valtiota korkeammalla tasolla, tulisi myös tällaisiin juhlapyhiin suhtautua yksilöllisellä tasolla. En usko kovin monen aidon ja hurskastelemattoman ihmisen nauttivan tästä piinallisesta yhdessäolosta sukulaisten kanssa, jossa yhteydessä kaikki selvittämättömät ja aina toistuvat asiat alkavat piinata hieman aidompaa yhteisön jäsentä. Olen varmaan sen verran maallistunut, että katson, ettei esimerkiksi Jeesuksen syntymäjuhla ole niin tärkeä asia, että sitä pitäisi pyrkiä aina viettämään niin kulttuurin ja yhteiskunnan kollektiivisen paineen alaisena. Joillakin ihmisillä ei varmaankaan ole mitään muuta tekemistä kuin elää vuosiaan tällaisia juhlapyhiä, joissa sama kaupallinen epäpyhyys ja hurskastelu toistuvat. On varmaan kuitenkin niin, että monilla ihmisillä voi jo olla jonkinlainen yksilöllisempi käsitys joulun merkityksestä, mutta siitä huolimatta samat fraasit, hurskastelut ja käytännöt toistuvat vuodesta toiseen. Perheenäidit joutuvat kokemaan suunnattoman panostuksen kaikisssa tähän pyhään toistuvissa käytännöissä. Mielestäni kollektiiviset juhlapyhät ovat nykyaikaisessa yhteiskunnassamme menneeseen aikaan jääneitä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö kriiittisempikin ihminen voisi olla halukas ottamaan osaa joulunkin juhlintaan jossain muodossa. Kuitenkin samana toistuvat rituaalit ja hurskastelevat käytänteet vievät monelta maun koko joulusta. Jos joulua juhlittaisiin vaikka kolmen tai viiden vuoden välein, voisi pakottavat käytänteet tuntua helppotajuisemmilta. Mielestäni yksilöillä on nykyaikaisessa yhteiskunnassa päättää itse milloin jotain juhlivat. Se että tämä pyhä pysäyttää suuren osan yhteiskunnan toiminnasta pakottaessaan kaikki välillisesti samalla tavalla suhtautumaan ja samalla tavalla ”juhlimaan”, kertoo tämä siitä, ettei tämä yhteiskunta kuitenkaan ole varsin kovin pitkälle kehittynyt. Joulun yhteydessä kollektiivisesti pakotetaan ihmisiä ostamaan samanlaisia asioita lahjoiksi, ostamaan samanlaisia ruokia ja koristeita, katsomaan samanlaisia vuodesta toiseen toistuvia joulujuhlia ja tv-ohjelmia, ja muutenkin suhtautumaan yhdenmukaisella tavalla koko joulun merkitykseen ja siitä kieltäytymisen estämiseen. On totta, että monet samalla tavalla ajattelevat ovat jo aikaisemminkin suhtautuneet vaihtoehtoiseen jouluun myönteisellä tavalla. Tällaisesta piinaavasta joulunvietosta voi säästyä esimerkiksi matkaamalla ulkomaille tai menemällä hotelliin kotimaassa. Muistan esimerkiksi sen kun abivuonna 2007 olin jouluna hotellissa Helsingissä, koska olin aiempina jouluina kyllästynyt etenkin mummoni epäaitouteen ja hurskasteluun. Tilasin jouluaattona itselleni velliä huonepalvelusta, ja muistan kun tyttö tuli tuomaan ruuan huoneeseen, nauroi hän mennessään ovesta ulos. Minä en katsonut tuon joulun olevan millään tavalla huonompi kuin tavanomaisemmat. Ihmisten juhlinnan tulisi olla tänä päivänä yksilöllisempää. Mutta suurin osa ihmisistä katsovat samanlaisen ”juhlinnan” ja tervehdyksien ja ajanvieton olevan ehdotonta. Joulun mediaspektaakkeliluonne ja sen kaupallistuminen ovat tuoneet tähän jouluun todella vaivaannuttavan juonteen.

Ketkä arvostavat ja ylistävät rahaa

Olen huomannut silloin, kun olen ollut tekemisissä keskiluokkaisten ystävieni kanssa (joita niitäkin joitakin on, vaikkei uskoisi), että he kiinnittävät huomionsa toisten ihmisten omaisuuteen ja sen suuruuteen ja pyrkivät vertailemaan sitä suhteellisesti omiin kuvitelmiinsa esimerkiksi rahallisesta ja omistuksellisesta rikkaudesta. Minä kävin kerran Blenheimin palatsissa, Marlboroughn herttuoiden kotikartanossa Woodstockissa Englannissa. Kirjoitin siellä vieraskirjaan, ettei tönö kuitenkaan ole yhtä suuri kuin meidän suvun kartanot Suomessa. Ja voin sanoa suoraan, ettei tuo pieni tiedon vääristäminen vaikuttanut minuun millään tavalla huonoa mieltä tuottavasti. Mielestäni ihminen voi olla tyytyväinen omaan tai sukunsa rahallisiin ja niin eteenpäin materiaalisiin ominaisuuksiin, kun on mahdollista tulla toimeen ja kun esim. rahaa on aina tarpeeksi. Pröystäily on kuitenkin nousukkaiden harrastusta. Siis se, että rahaa käytetään sen takia, jos sitä on jossain tilanteessa käytettäväksi. Monessa mielessä sukulaisissani on vallinnut ajattelutapa, jossa ei pidetä suuria tuloja yhtä tärkeänä kuin pieniä menoja. En ole koskaan pyrkinyt minkäänlaiseen yläluokan elämäntapaan vaan toimin ja teen jotain täysin oman tahtoni mukaisesti. Minulla ei ole alun keskiluokkaiset ystävät huomioiden minkäänlaista tarvetta korostaa oman rahani määrää. Toisaalta minulla ei myöskään ole tarvetta vinkua sen vähäisyydestä silloin, kun sitä on vähemmän. Ajattelin lapsen hankkimista yhden mukavan ja huippuälykkään naisen kanssa yli kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen elettyäni selibaatissa, on tuntunut paremmalta, ettei lapsia ole. Mielestäni sellainen tienaaminen on jaloa ja arvostettavaa, jos sillä tarjotaan mahdollisuuksia esimerkiksi omien lasten kasvatukseen ja opettamiseen. Kuitenkin minä en tykkää sellaisista ihmisistä, jotka ovat sukunsa toisen sukupolven yliopistossa koulutettuja, joiden matalasta alkuperästä tuleva pää on paisunut, kun isukki on päässyt isovanhempia korkeampaan asemaan. Keskiluokkainenkin älykäs ihminen on helpommin siedettävä kuin pikku nousukas, jonka ominaisuudet johtuvat suoranaisesti äidistä ja isästä, eikä koko suvusta ja lukuisista sukupolvista koulutettuja ja vastuuta kantaneita ihmisiä. Nousukas puhuu rahasta ja kerskailee sillä, ja nämä ihmiset todellakin suhtautuvat kaikkeen suhteellisesti, eli korostavat omaa paremmuuttaan jokaisessa tilanteessa esimerkiksi oman tilinsä kautta. Monessa mielessä nousukkaat eivät ole omaperäisiä ja karismaattisia ihmisiä, koska he tottelevat kuin spanielit omia vanhempiaan, koska kapinoinnin perinnettä ei suvun pieni-ikäisyyden takia ole koskaan tuollaisissa linjoissa ilmennyt. Nämä ihmiset istuvat vielä vaille keski-ikäänsä isukin ja mamman pöydässä kuuntelemassa rahan tienaamisen moraalisaarnaa. Tässä yhteydessä tulee esiin käsite ”karismaton ja ajattelematon (epäpoliittinen) kirjailija tai taiteilija". Tämän ryhmän jäsenet, jotka kuvittelevat tekevänsä jotain luovaa, eivät todelllisuudessa pysty ottamaan kantaa perustaviin ja tärkeisiin asioihin, koska isältään tullut ylempien totteleminen ja suhteellinen vertailu on estänyt sen. Minä olen käyttänyt muutamia kavereitani Virrantalossa ja Virranportissa, ja he ovat varmaan kuvitelleet kyseessä olevan valtavan linnan ja sen jälkeen miettineet asiaa. Minulla on aivan samantekevää jos jollakin toisella kulttuuri- tai aatelissuvusta tulevalla ihmisellä on enemmän huoneita omalla kotitilallaan. On ehkä niin, että maa-aatelin piirissä ei lasketa kartanon huoneen määriä. Onhan tyypillistä, että niitten sukujen edustajat, joilla vielä on Suomessa merkittävän isoja tiloja ja niiden päärakennuksia, sanovat, että eivät tiedä tai eivät ole koskaan laskeneet huoneiden määrää. Tähän perustuu maa-aatelin tapa arvostaa omaa liitettään paikalliseen maahan ja ihmisiin, eikä aatelinen ihminen todellakaan vertaile suhteellisesti oman varakkuutensa määrää muihin tai oman tilansa suuruutta suhteessa muiden aatelisten tiloihin. Minä sanoisin, että tässä kuvailtu asenne perustuu jonkinlaiseen uniikkisuuteen, joka on varmasti tyypillistä etenkin vanhojen aatelissukujen ihmisille, koska todellisiin asioihin perustuva itsetunto on monella näihin piireihin kuuluvilla ihmisillä kehittynyt niin pitkän ajan kuluessa, ettei tarvitse ajatella sitä, kuinka paljon rahaa on kullakin hetkellä. Kuten monet aatelissukuiset sanovat, siitä ei puhuta silloin kun sitä on vähän, eikä silloin kun sitä on paljon. Rahan ja huoneiden määrän kautta arvioiminen perustuu todellakin sekä keskiluokkaisiin ihmisiin sekä nousukkaisiin, joihin ryhmiin minä en kuulu. Tämän asenteen omaaville ihmisille on tyypillistä ajatella, ettei kaikkea tarvitse vertailla toisiin. Nousukkaat ja keskiluokat kamppailevat historiansa ja verilinjansa VARHAISESSA vaiheessa niin verenmaku suussa, että on miltei parempi eristää itsensä noihin luokkiin kuuluvista ihmisistä.

Runo

Kansanedustaja kokoontuu kannattajiensa kanssa, demokratia on hyvää! Kansanedustaja julistaa, ainakin silloin kun minä saan päättää siitä! kansanedustaja lisää Myös makkara ja perunat on hyvää! Kannattaja julistaa, Demokratia on parasta! Kansanedustaja kailottaa, Mutta makkara ja perunat on vieläkin parempaa! Toinen kannattaja julistaa, Mutta on se demokratiakin hyvää! Kolmas kannattaja kiljuu, Ja näin siis on... eihän niitä uusia perunoita parempaa ole, kansanedustaja sanoo masentuneena, ja vetäytyy toisten yksioikoisten asiaa itsestäänselvyytenä tuijottavien demokratiamyyrien joukkoon Arkadianmäelle.

Kategorioista ja yksilöstä

On olennaista käsitellä kategorian käsitettä myös politiikan mielessä, koska monessa tapauksessa selkeitä kategorioita käytetään politiikan teon ja poliittisten kysymyksien yhteydessä. Kategoria siis tarkoittaa jollain tavalla samankaltaisista ominaisuuksista muodostuneita yksikköjä, joita voi luonnehtia myös samanlainen tapa olla ja elää. Vasemmistolaiset ovat tunnetusti korostuneen materialistisia ja he ovat valmiita laskemaan muka samanlaisissa materiaalisissa olosuhteissa toimivia ihmisiä kategorioihin ja monesti välittämättä siitä, haluavatko nämä ihmiset tulla ensi- tai toissijaisesti lasketuksi tällaiseen kategoriaan. He katsovat, että kaikki onnellisuus ja keskittyminen elämään on kuitenkin aina riippuvaista siitä, mitä ihminen tienaa ja millaisissa elämänolosuhteissa hän elää. Tämä taas aiheuttaa sen, että monet hakevat vasemmistosta omien asemiensa parantamista pelkästään tällaisen oman edun tavoittamisen takia, eikä esimerkiksi sen takia, että muodostettaisiin ideaalisin ideologisesti kaikille yhtä hyvin jakautuva yhteiskunta. Vasemmistolaiset siis tyytyvät siihen, jos heidän kategorioihinsa alistuneet ihmisparat äänestävät heitä ja mahdollistavat sen myötä tämän kateellisen ja itseriittoisen kimputtamisensa. Mielestäni kategorioita voidaan käsitellä etenkin kahdessa muodossa. Yksityishenkilöillä on oikeus vedota kategoriaansa ainakin siinä mielessä, jos hän esittää ajatuksia yhteiskunnan parantamiseksi. Kuitenkin silloin, jos ihminen ei esimerkiksi ole poliittisessa asemassa, saa hän säilyttää oman yhteytensä yhteiskuntaan tällaisen kategorian olemassaolon myötä. Kuitenkin mielestäni ihmisen kategoria, jos se lasketaan esimerkiksi rahallisten tulojen myötä, ei ole oikeanlaisiin asioihin perustuva, jos se esimerkiksi määrittelee jonkin ihmisen pysyvästi jonkin tietyn puolueen kannattajaksi ja olemassaolon varmistajaksi. Aivan kuten Kokoomusta saa äänestää pienituloinenkin, niin ei ole niin, että joidenkin pitäisi ja heillä olisi oikeus vedota jonkinlaiseen vasemmistolaisuuteen ja politrukkeihin ja työehtosopimuksiin, jos heillä on kapasiteettia toimia perusteellisesti ja ilman taulukkopalkkoja. On täysin selvää, että vasemmisto pyrkii hyötymään siitä, kun se jatkuvasti toitottaa tietyille ihmisten ryhmille sitä, että heidän olisi jotenkin oikeus olla hyötymässä suhteellisesti vähälaatuisesta työstä luottamusmiespolitrukkien ja taulukkopalkkojen takia. Olen jo pitkään kirjoittanut tietynlaisesta helppousarvoista muotoutuvasta helppousindeksistä, jonka avulla voitaisiin määritellä sitä, mihin työn laatuun ja määrään ihmisten tulisi pyrkiä yhteiskunnassa sen eteen, että yhteiskunnassa ei vallitsisi riippuvaisuus ja tällaistenkin ihmisten manipulointi. Mielestäni ontokratia, joka tarkoittaa olemisen valtaa ja sitä, miten oleminen määritellään tarkoittaa sellaista järjestelmää, jossa muunlaiselle yhteiskunnalliselle olemiselle ei anneta tilaa. Mielestäni millään taholla yhteiskunnassa ei ole oikeutta pakottaa toisia samanlaiseen olemiseen ja sen pakotettuun valta-asemaan. Sosialistit tuhoavat työn merkityksen, koska he rajoittavat ne ihmiset, jotka saavat hyötyä heidän vallassa olostaan, niihin, jotka ne laskevat omiin kategorioihinsa, ja jotka eivät näihin kategorioihin laskemisen takia pysty vastustamaan sitä, että vasemmistolaiset imaisevat nämä ihmiset omaksi vaalikarjakseen. Voidaan kysyä, minkä takia esimerkiksi Saksan talous on aina ollut niin vahva suomalaiseen nähden? Kyse on siitä, että työetiikka on aina ollut saksalaisilla aivan eri tasoa kuin mitä se on ollut Suomessa. Saksassa ei ole mafiatoimintaan verrattavissa olevaa ammattiyhdistysliikettä, koska he ovat aina katsoneet että jos halutaan ylläpitää ja säilyttää samanlaista yhteiskuntajärjestelmää, niin silloin ei voida aina vaan ”relata” ja vähentää työnteon määrää. Nämä vihjailut kuusituntisesta työpäivästä ovat aivan kuin jonnekin Kuubaan haikailua, joka toteutuessaan aiheuttaisi koko nykymuotoisen talousjärjestelmän romahtamisen. Sosialistit haluavat lähes kaikessa pakottaa, ja se on kaikkein parasta, jos tämä tarkoittaa isoja ihmisten ryhmiä tai kategorioita. Vasemmistolaisia ei tarvittaisi ollenkaan, mikäli ihmiset pyrkisivät tekemään enemmän ja parempaa. Vasemmistolaisten Kokoomusta vastaan kimputtaminen kertoo heidän tosi asiassa olevan vain nalkuttavia ämmiä, jotka eivät siedä rahaa kotiin tuovien ja työtä ahkerasti tekevien elättäjien maneereita ja tapoja. Minä en ole koskaan arvostanut suuresti rahaa – sitä on vain aina ollut tarpeeksi. Kategorisoiminen voidaan suorittaa paljon paremmissa kategorioissa kuin iän tai taloudellisen tilanteen mukaan. Voidaan katsoa pärjäämistä, henkistä tasoa, älyllistä tasoa ja koulutustasoa. Vasemmisto on aikansa elänyt, koska varallisuuserot ovat kaventuneet kaikkialla. Amartya Sen ja Martha C. Nussbaum ovat tuoneet esiin käsitteen toimintamahdollisuudet vastapainona tavalliselle BKT:n kautta arvottamiselle. He siis ajattelevat, että absoluuttisessa ja suhteellisessa köyhyydessä ihmisten olemassaoloa voidaan parhaiten tukea antamalla ihmisille mahdollisuuksia itse parantaa omaa asemaansa rahan syytämisen sijaan. Ja Suomessa tätä on jo edistetty varsin paljon, jos ajatellaan vaikka pääsylippujen hintoja kaikenlaisiin virkistyspaikkoihin. Toisaalta myös vammaisia tai oppimishäiriöisiä tai mielenterveysongelmaisia tulisi tukea vähentämällä tietynlaisia portaita erilaisiin työ- ja opiskelumahdollisuuksiin. Olen sitä mieltä, että yksilö voi omilla voimavaroillaan päättää mihin hän pystyy ja paljollako hän tulee toimeen. Monessa tapauksessa sellaiset ihmiset vaahtoavat eniten omasta kurjuudestaan, jonka he itse ovat elämänvalinnoillaan aiheuttaneet. Minun mielestäni ei ole millään tavalla väärin tai epäoikeutuksellista sanoa, että jos lasta ei voi pitää yllä ja edistää sen menestystä, ei silloin sitä tulisi mennä hankkimaan. Olen myös sitä mieltä, että omia vaikeuksiaan voi ylittää, jos kyse on oman jälkeläisen kukoistamisen mahdollisuudesta. Mielestäni kouluissakin tulisi korostaa itsenäistä työskentelyä ja vahvaa yksilöä, eikä voivotella sitä, että kaikilla ei mene yhtä hyvin.

Kokemia

Muistan Seinen jokilaivojen humaltuneiden turistien kiljahdukset, jotka lämmittivät mieltäni Pariisin huumalla ja jatkuvalla juhlalla asuessani siellä 2009-2010 ja kävellessäni Ile Saint-Louisin - kotini - rantatasanteilla ilta-aikaan, kadulla hyppelevän ja viheltelevän pikkutytön Düsseldorfin alkavassa keväässä pienen koiransa kanssa, joka vakiinnutti minuun alkavan Düsseldorfin tunnun, tipistä ilahtuneen sydämellisen ja isämäisen taksikuskin Bukarestissa, joka ryntäsi halaamaan minua, kun olin palaamassa rautatieasemalle taksijonon ohi, keskusteluni mukavan hotellin conciergen kanssa Sofiassa, joka oli tietäväinen Casimir Ehrnroothista, huomioonottavan hotellin henkilökunnan Ikuisessa kaupungissa kello kolmelta yöllä, joviaalin kondarin Serbian rajalla, jonka Idän pikajunan ranskasta yritin ottaa selvää, minua syvästi tuijottaneen tumman povipommin Belgradissa, eksyneen kreikkalaisen filosofian opiskelijan sveitsiläisellä rautatieasemalla, ruotsalaisen Köpiksessä, jonka kanssa join viinaa kolme päivää peräkkäin, ajelehtimisen humalaisena pitkin Barcelonan keskustaa kello neljä yöllä, vaeltelun Amsterdamissa punaisten lyhtyjen alueella, kun ei stondannut huorien parkkiintunut asenne, Ystävällisen ja huolehtivan pirssikuskin, joka kuskasi ja huolehti ympärikännistä minääni kello kahden aikaan yöllä siihen asti kunnes löysin vapaan hotellihuoneen Düsseldorfin syksyssä ennen seuraavana päivänä ollutta lentoa Suomeen, minuun pakahduttavasti ihastuneen tytön Wolverhamptonissa – siitä lähtien olen pitänyt eniten punahiuksisista, Hachin, uskollisuuden perikuvan ja nykyaikaisen menon vastustajan muistomerkin kirsikankukkien maassa, Montmartren ihastuttavan japanilaisnaisen, joka olisi halunnut tulla mukaan Suomeen tarjoilijan joka toi minulle aina Paddingtonissa Lontoossa cappucinoa espresson sijaan, Vaalean naisen Firenzessä, jolle pääsin näyttämään kovaa kohtelua, Unionistisouvenir-kaupan karskin näköisen keski-ikäisen myyjän Belfastissa, josta paistoi UVF tai UDA Välimeren laivan, jolle juoksin pitkin jyrkkiä huoltoportaita sulkeutuvan autokansilavan välistä Civitavecchiassa, Bulgariassa työskennelleen kreikkalaismiehen, jonka kanssa keskustelin ja dokasin läpi yön ravintolavaunusssa matkalla Ateenaan yöjunassa, ystävällisen paikallisen sikaria pöllyttelevän aficionadon, joka möi minulle härkäjuoksuasun Pamplonassa, sen jälkeen pyhimysyhteisöllisessä tapahtumassa kohdatut nautaeläimet ja yhteisöllinen transsendenssi Pienen ruokakaupan pitäjän Cannesin kesäkuussa, joka vihelteli hyväntuulisesti Keanen Somewhere only we know'ta alkukesän suhteellisessa viileydessä Muistan sen miten minua on pidetty sisäänpäinkääntyneenä, mutta olen minä jotain kokenut, tässä vain muutamia.

Miksi haluan mukaan politiikkaan

Minua on korvennut nykyaikaisessa suomalaisessakin politiikassa poliitikkojen fecklesness eli saamattomuus suhteessa todella tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin. Nykyaikana on entistä tavallisempaa, että poliitikot eivät pysty muodostamaan itsenäisiä käsityksiä käsiteltävistä asioista ja monesti muiden poliitikkojen mielipiteet määrittävät sitä, miten muut ajattelevat asioista. Toisin sanoen itsenäisiä arvoja ja ajatuksia ei uskalleta tuoda esiin. Mielestäni itsenäinen ajattelu on tärkein piirre hyvässä poliitikossa. Suurin osa näistä ihmisistä ei Suomessakaan yllä tuolle asteelle. Lainsäädäntötyö vaatiii Suomessa käytänteiden tuntemuksen lisäksi myös laaja-alaista käsitystä siitä, millaiseksi yhteiskuntaa voidaan muuttaa ja millaiseksi sitä pitää muuttaa. Olen ollut kokoomuslainen teini-iästä alkaen ja äänestänyt lähes kaikissa vaaleissa vuodesta 2007 alkaen Kokoomusta. Olen aina profiloitunut Kokoomuksen oikeaan laitaan, vaikka samanaikaisesti esimerkiksi sosiaalipoliittista kokonaisnäkemystäni voidaan nimittää enemmän liberaaliksi kuin konservatiiviksi. Talouspolitiikassa kannatan lähinnä klassisen liberalismin piirteitä ja aatteita. Kokoomuksen arvoista minulle tärkein on yksilönvapaus ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut vapauden käsitteestä kuin esimerkiksi tasa-arvon käsitteestä, koska mielestäni pakotettu tasa-arvo tappaa yksilönvapauden ja vapauden yleensä, ja voidaankin sanoa yksilöiden vapauden takaavan tasa-arvon eli mahdollisuuksien tasa-arvon. Mielestäni millään yhteiskunnan tasolla ei tule syyllistää ja rankaista ihmisiä, jotka sattuvat menestymäään toisia paremmin. Mielestäni kapitalismin ohessa tulisi korostaa eettisyyttä ja vapaaehtoistyötä ja esimerkiksi omaishoitoa. Kapitalismiin on myös tuotava oikeudenmukaisuutta ja eettisiä periaatteita. Olen kirjoittanut varsin paljon ikääni nähden, ja olen myös tähän asti kirjoittanut pääasiallisena ammattinani. Olen käsitellyt mm. politiikkaa ja politiikan ja filosofian välistä yhteyttä. Olen lukenut pääaineenani filosofiaa ja opiskellut pitkänä sivuaineena antiikin kulttuuria, jossa minua on kiehtonut etenkin antiikin aikainen valtiomiestaito. Perikles ja Kleisthenes mm. ovat hyvin hallussa. Olen myös kehitellyt sattumalta kirjoittamisen lomassa erinäisiä lähinnä politiikkaan ja filosofiaan liittyviä käsitteitä, koska olen sitä mieltä, että ihmisten on voitava kuvata ilmiöitä vapaasti ja itsensä valitsemassa järjestyksessä. Lakiin olen perehtynyt myös oikeustieteen opiskelun kautta. Mielestäni valtion laitoksia tulee yksityistää ja aloittaa se kouluista mutta etenkin toisen asteen kouluista ja erikoissairaanhoidosta. Koulut tulisi mielestäni yksityistää, poistaa voimasta yleinen opetussuunnitelma, ja erikoistaa koulut opettamaan lapsia ja nuoria toisistaan poikkeaville aloille. Oppivelvollisuus täytyy laskea takaisin kuuteentoista ikävuoteen. Mielestäni jollain tavalla massasta poikkeavia ihmisiä ja yksilöitä tarvitaan politiikan tekemiseen, koska monesti out of the box-ratkaisu voi avata kokonaisia uusia väyliä monen ajattelemattoman politiikan tekijän omaan repertuaariin. Pidän mielestäni omaa poliittista ajatteluani, joka liittyy tietysti myös suoranaisesti filosofiaan, ikääni nähden varsin kehittyneenä, vaikka katsonkin, etten enää 34-vuotiaana ole mitenkään perinteisessä mielessä nuori. Kunnalliseen päätöksentekoon olen läheltä perehtynyt seuraamalla äitini vanhempien toimintaa Kaavilla, missä he molemmat olivat mm. kunnanvaltuustossa ja isoisäni kymmeniä vuosia koululautakunnassa. Koulutuspolitiikka on yksi suosikkialoistani. Minussa on mielestäni pitkäjänteisyyttä tiedon hankkimisen suhteen, eli osaan ottaa selvää sellaisistakin asioista, joista en vielä aiemmin tiedä, varsin nopeasti. Filosofian, valtio-opin ja antiikin kulttuurin lukemisella olen saanut varsin laajan käsityksen politiikan merkityksestä. Olen myös ollut jo teini-ikäisestä alkaen kiinnostunut Britannian poliittisesta järjestelmästä ja poliittisesta historiasta, joista minulla tänä päivänä on varsin kattavat tiedot. Olen ihaillut Britannian poliittista järjestelmää etenkin sen sisällöllisen ja arvollisen ajattelun takia ja ollut aina tietoinen Britannian yhteiskunnan ja poliittisen päätöksenteon pitkähistoriaisuudesta. Tämän kautta voin väittää, että Suomen kaltaisen nuoren valtion päätöksentekijöiden tulisi seurata ja ottaaa huomioon esimerkiksi Britannian politiikka. Sukujuurista voin ylpeillä, että olen Kaarle Suuren jälkeläinen monessa sukulinjassa, ja häntähän on kutsuttu sekä Ranskan että Saksan nykyaikaisten valtioiden alullepanijaksi. Siinä mielessä kunnioitan perinteitä sekä erityisemmin historiaa. Olen sitä mieltä, etten tällä selvityksellä pääse ehdokaslistallenne, on minun sanottava, ettette parastanne ymmärrä. Tämä aika tarvitsee miehiä, jotka osaavat kantaa vastuunsa päätöksenteossa.