Olen miettinyt välissä inhimillistä heikkoutta ja niiden aiheuttamia urautumia ihmisten elämissä. Olen harrastanut viime vuosina lähinnä vain ryyppäämistä ja matkustelua näiden harvinaisten kirjoittamisten ohessa. Olen sulkenut itseltäni lukuisia ovia, vaikka aionkin lähiaikoina taas hakea uusia avustaja-/kolumnistin tehtäviä. En tiedä riittääkö myönteinen maineeni tehtävien saamiseen. Lisäksi olen harrastanut lähinnä työn sijasta vain vapaa-aikaa, joka on aiheuttanut ansioluettelooni suuria aukkoja. En ole ollenkaan varma siitä, että olisin vielä tässä elämässä vakituisessa työsuhteessa. Mahdolliset tehtävät ovat liian huonoja koulutukseeni ja kokemukseeni nähden, samalla kun jo mainittujen asioiden takia en ole toivottua materiaalia parempiin työtehtäviin. Katson miltei, että olen jo käyttänyt tarpeeksi sitä vapautta, jonka elämäntilanne on minulle suonut ja en väitöskirjan lisäksi katso minulla olevan tässä elämässä enää tehtävää. En katso, että maailma olisi minua aina hyvin käsitellyt. Minulla on palkkaa saava sosiaaliämmä niskassani ja olen äärimmäisen riippuvainen etenkin äitini taloudellisesta avusta. Äidilleni haluan antaa suurta kiitosta. Ilman häntä en varmaan tulisi toimeen tässä elämässä. Vaikka olen tunnetuin äitini suvusta (ikään kuin en olisi isänikin) ja vaikka varmasti olen tunnetuin siilinjärveläinen, ei tällainen uteliaiden osoittelu ja naureskelu tuota minulle nykyisin kovinkaan tasaista mielialaa. Oma filosofinen järjestelmäni on varmaankin se asia, jota arvostan eniten omassa elämässäni. Haluaisin kuitenkin toteuttaa vielä tiettyjä projekteja ja projektien osia. En kuitenkaan katso omaa tilannettani niin huonoksi, kuin mitä esimerkiksi ainoa elossaoleva isovanhempani siitä ajattelee. Olisihan se komeaa esitellä hienoa lukaalia ihmisille, kun nämä olisivat myös jotain muita kuin runsaan kuukauden välein minulla käyvä äitini. Olen menettänyt viime aikoina toiminnan intoani. Pitäisi syödä aktiivisemmin ja jatkuvasti lisätestosteronia. Sillä tavalla pystyn myös jollain tavalla pitämään toiminnanintoani päällä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tarvitsisin tässä tilanteessa myös toisia ihmisiä, joiden kanssa voisi käydä mahdollisimman syvällistä kommunikaatiota. Olen siis tippunut varsin täysin työmarkkinoilta, jotka koskettavat omaa koulutustani ja työkokemustani. Voisin tässä luetella suunnittelemiani juttuja, joista suurin osa on vain satunnaisia merkintöjä muistiinpanoissa. Tarvitsisin siis seuraa, ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, mutta tietysti heidän pitäisi myös olla varsin terävillä hoksottimilla varustettuja. Varmaan sopisin varhaiseksi vanhukseksi istumaan jonkin puiston penkille. Minulla ei ole käytännössä samanikäisiä ihmisiä lähipiirissäni. Ja jos jotkut ovat ihastelleet sivistyneisyyttäni, niin olen ainakin sen saanut aikaan, kun ei ole tarvinnut koskaan käydä kodin ulkopuolisessa työssä. Samalla älyllä ja kiinnostuksilla varustettuna kuka hyvänsä olisi pystynyt yltämään samaan. Olen tullut lisäksi riippuvaiseksi nikotiinipurkasta, jota meneen joitain kymmeniä askeja kuukaudessa. Olen saanut runsaasti apua äidiltäni ja myös äitini puolen isovanhemmilta, eli tätä panostuksen määrää ei voida vähätellä siinä, miten olen pyrkinyt levittämään ja ylläpitämään tietoisuutta suvustani. Tämän menneen asian takia en ole pystynyt pääsemään eduskuntavaaliehdokkaaksi, jossa voidaan ihmetellä kyseisten ihmisten tapaa ja kykyä erotella olennainen epäolennaisesta. Minut on siis tapettu sosiaalisella medialla jo kertaalleen. Selvää on kuitenkin, etten aio kuolla tässä maaassa, jonka ihmiset ovat minut tielle laittaneet. Minulla on siis todellakin paljon hankkeita tehtävänä, mutten ole viime aikoina saanut niitä varten riittävästi tukea. On jonkinlaisen ennätyksen aihe sekin, etten ole vielä kuollut viinan juontiin. Sattumanvaraiset tuntemattomat ihmiset vittuilevat minulle ja minun elämälleni. Jos liikkuisin koko ajan porukoissa, uskoisin suhtautumisen tuntemattomilta olevan erilaista. Minä olen jo aikoja sitten kirjoittanut siitä, että kaikenlainen sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen, jonka alle kaikki porukoissa kulkevat joutuvat itsensä alistamaan, ei ole sellainen tapa elää, jonka minä katsoisin itselleni ja maailmalle sopivana. Olen siinä mielessä omaksunut varsin perusteellisesti filosofin aseman, ja katson filosofin aseman tuoneen itselleni sen puolen, että pystyn myös kirjoittamaan ja puhumaan tämän roolin sisällä. Lisäksi tulee tämä valtaisa oman suvun ja sen historian korostaminen. Vaikka ei todellakaan voida sanoa, että tästä suvusta olisi vielä paljoa jäljellä, jonka ansiosta sen korostaminen olisi arvokasta. Jossain on kirjoitettu, että ensimmäiset rappionsa merkit tavoittanut vanha etabloitunut suku tuottaa ”neron” silloin kun sen käyrä on suuntautunut alaspäin. Ja nero minä todella olen, sitä ei voi kovin moni kiistää. Olen tietoinen siitä, että isoisäni isä oli Amerikkaan muuttanut suomalainen, jonka vaiheista en tiedä sitä, onko isoisäni siittäminen tapahtunut Yhdysvalloissa vai Suomessa. Minulla on ukkini serkun, viinaan kuolleen taidemaalari Olavi Vepsäläisen iäkästä naista kuvaava piirros ”Amerikansuomalainen”, jossa uskon olevan oma sukulaiseni. Isoisäni isä oli rakennusinsinööri, mutta aiemmin hän työskenteli myös rakennuksilla ns. hanttihommissa. Hän kuoli miltei kaksikymmentä vuotta ennen omaa syntymääni ja runsaat kolmekymmentä vuotta ennen isoisäni kuolemaa. Mutta nimiä en kerro edelleenkään. Saavat muutkin tehdä hieman salapoliisin hommia. Kun menen seuraavan kerran Yhdysvaltoihin kokoamaan materiaalia valokuvanäyttelyä varten, aion käydä tapaamassa sukulaisia. Loppujen lopuksi nimen löytäminen ei tarvinnut kuin muutamasta kirjeestä tulleen vinkin, jonka jälkeen miehen ja hänen sukulaistensa löytäminen onnistui yhdellä geni.com-haulla. No se siitä. Kyllä minua kuitenkin kiehtoisi kysyä isältäni ja veljeltäni, että kenen mieslinjaa he todella ovat. No, tärkeämpiin asioihin. Aion koota lähiaikoina täydennysosan kolmiosaiseen sukuhistoriikkiini, siis von Beckereiden puolelta. Lisäksi aion saada kokoon myöskin lähiaikoina kirjan äitini vanhemmista. Näin suuren projektimäärän ylläpito samanaikaisesti vaatii hyvää muistia ja keskittymiskykyä, koska tavanomaiset ihmiset pystyvät samanaikaiesti vain yhteen tai muutamaan projektiin. Siinä mielessä kuitenkin pysyy kiinni työssä, koska kiinnostuksen aiheet ovat monipuolisia ja monipolvisia. Kuitenkin useimmat näistä projekteista kuvaavat itseäni ja kai niiden perusteella voi sanoa jotain siitä, millainen mies minä olen. Teatterikorkeakoulusta tuli pakit, ja en ennättänyt hakea käsikirjoittajakouluunkaan. Lehtikontaktien lisäksi väitöskirjahaku palvelee tällä hetkellä pyrkimystä päästä edes vähän elämässä eteenpäin. Toisaalta ajattelen, että graduni arvosana on joidenkin mielestä liian huono tohtoriopintoihin pääsyyn, saa nähdä, esimerkiksi Jussi Kotkavirta sanoi minulle aikanaan, että hän ainakin katsoi enemmän väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa kuin gradun arvosanaa. Tämäkin on toisaalta sitä tiedon monopolisointia ja rajoittamista. Onko loppujen lopuksi nykypäivänä merkitystä, jos jonkun kandidaatin kolmetoista vuotta sitten kirjoittama gradu liian huono? Kuvittelevatko nämä tiedon monopolisoijat ja rajoittajat, että kyseinen gradu kertoo kaiken, ja kaikki muu sen jälkeen tehty on merkityksetöntä? Aion kyllä väitöskirjassa pohtia myös mainittua tiedon monopolisointia ja rajoittamista. Yhteiskunnan käytännöt määräävät tämän, ja yliopistomaailmassa eteneminen on ainakin Tampereen ja Jyväskylän yliopistossa riippuvaista lähinnä siitä, miten aiemmat filosofian auktoriteetit ovat tällaista kandidaattia aiemmin kohdelleet. Siinä siis vain tällä kokemuksella on merkitystä, he siis etsivät tuohonkin rooliin vain ”kilttejä tyttöjä”. On kuitenkin selvää, että filosofisen establismentin ihmiset kokevat alemmuudentuntoa minuun nähden ainakin sukunimeni ja vapaan luonteeni takia. En kuitenkaan ole mielestäni tässäkään mielessä niin sanottua ”Esan tallia”. Kiinnostuksen kohteissani yhdistyvät sekä mannermainen filosofia sekä analyyttinen filosofia, vaikka en kuitenkaan käytä näitä termejä. Filosofisessa väitöskirjassani tutkin siis sitä, miten filosofiaa tai filosofista teoriaa voidaan soveltaa käytännön ongelmiin, ja miten yhteiskunnallinen ympäristö suhtautuu näihin tarpeisiin. Katson, että tietoa produsoidaan yhteiskuntaan muita reittejä pitkin, joiden avulla yhteiskunnan valtaapitävät haluavat vähentää laajasti ja perusteellisesti mietittyä vapautta ja muodostaa uudelleen sitä valtaa, jonka he omilla järjestelmillään pyrkivät maalmaan ja yhteiskuntaan tuottamaan. Tämä eli tämän vastustaminen on siis jonkinlaista sisäistä ylpeyttä, jonka materiaaliseen pelkistykseen ja yhdentämiseen pyrkivä yhteiskunta epävapaiden ja heidän manipuloivien ihmisten johdolla pyrkii estämään. Epäavoimessa yhteiskunnassa tietoa rajoitetaan niiden arvostusten kautta, jotka pyritään tuomaan ihmisille valmiina arvoina. Arvojen manipuloinnin ja arvostusten kautta tulevien hämärteiden ja blingblingien korostaminen johtavat siihen, että yhteiskunnassa näkyvä ryhmittymä alkaa ohjailla tiedostuksen kautta tai täysin tiedostamatta ihmisten arvoja ja niitä varjoja, jotka tämä ryhmittymä ihmisille tarjoaa. On siis sanottava, että tässä mielessä tämä järjestelmäni toteaa nykyisen vallankäyttäjien vallan olevan pääasiassa ansaitsematonta, ja kunnolliset menneiden aikojen arvot ovat jääneet varjoon sen takia, koska nykyaikainen yhteiskunta ei suhfaudu arvoon, asenteisiin ja arvostelukykyyn sillä tavalla, joka olisi todella ajattomasti sopivaa. Siis esimerkiksi sosiaaliset mediat, instagramit ja only fansit pelkistävät ja vähättelevät ihmisten arvostelukykyä, koska se esimerkiksi sosiaalisessa mediassa pelkistää kunkin yksilön hänestä riippuvaiseksi vain yksittäisen tykkäyksen jne. kautta. Mielestäni voitaisiin sosiaalisessa mediassakin asettaa tiettyjen ihmiset nimikkeiksi ”syyntakeeton”, ”huomioh*ora” tai vain ”epäolennaisuuksiin keskittyjä”. Mielestäni, kun esimerkiksi yhden nuorehkon ”julkkiksen” mummo tuli esitellyksi sosiaalisessa mediassa, ja paskalehdet kirjoittivat seuraajien lukuisista myönteisistä kommenteista asiaa koskien, että samanlainen arvo olisi jutulla, jossa julkkis mainitsisi ”kävin kakalla”, sillä samanlainen arvo todellakin näillä kahdella asialla monessa ja suoranaisessa mielessä on. Vai oliko kirjoittaja ajatellut, että vain tällä julkkiksella on samanlainen ”mummo”: Tietystihän joidenkin Seiskan tai Hymy-lehden mukaan tällainen on niin eksklusiivista ”julkkiksen” kohdalla! Sama olisi kun olisi kertonut siitä, miten on leikannut varpaankyntensä. Mutta nuo tuollaisen kommentoijat ovat todellakin matalalla tasolla, eivät varmaan kirjoita kaikille ihmisille kiitoksia heidän mummoistaan. Juuri tällainen korostaminen sen perusteella, että on ”julkkis”, tuo yhteiskuntaan sellaista järjestelmää, jota vastaan syvällisesti olen. Esimerkiksi Ilta-Sanomat tai Iltalehti, joista ainakin ensimmäinen oli vielä parikymmentä vuotta sitten aivan erilaisella journalismin tasolla, ovat muuttuneet aivan totaalisesti, ja niiden mukaan poliittinen kanta ja puoluekin on jonkinlainen trendi tai muoti-ilmiö, onhan se jos jollain on ”mummo” heidän mukaansa myöskin aivan erityinen asia, jos mummon omistaja on ”julkkis”. Siinä mielessä, vaikka vastustan syvästi tavanomaisia nykyajan vallankäyttäjiä, niin olen todellakin sitä mieltä, että vallankäyttö on jossain mielessä mahdollista. Siinä pitäisi mielestäni käyttää etenkin sivistystä ja etenkin yliopistossa saavutettua sivistyneisyyttä. En todellakaan tarkoita tällä mitään plakaatteja, kuten vaikkapa yliopistossa saavutettua oppiarvoa, koska kuitenkin etenkin tutkinnot ovat muodostettu järjestelmällä, joka ei ole sellainen, että se ainakaan nykyään Suomessa ottaisi huomioon sivistyksen käsitteen ja ottaisi huomioon sellaiset ihmiset, joiden kulttuuritausta tai kulttuurillinen sivistyneisyys ovat erilaisella tasolla. Sivistyneemmän yhteiskunnan aika oli aikaa, jolloin etenkin asiat pidettiin asioina, eikä kuviteltu samalla tavalla vähemmän olennaisten ja enemmän olennaisten asioiden kuuluvaan samanlaiseen todellisuuteen. Yhteiskunnassa tarvittaisiin vain yksi ns. julkkis siihen että näihin asioihin alettaisiin suhtautumaan samalla tavalla aivan kuin myös politiikassa, josta olen jo aiemminkin kirjoittanut. Vallankäyttäjän olennainen arvo on se, että kaikessa pyritään erottelemaan olennainen ja vähemmän olennainen ns. jauhojengit jne. Siinä mielessä luotan varmaan ainoana siihen, että politiikassakin tulisi poliittisen todellisuuden ohessa suhtautua totuuteen ja totuuden käsitteen ylläpitoon. Eli mielestäni huono valta on jotain sellaista, joka ei ota huomioon totuutta, tunkee vaillinaisia arvostuksiaan, asenteitaan ja arvojaan vaillinaisesti näitä kohtaan varustautuneita ihmisiä ja myös äänestäjiä kohtaan. Kun kaikki hoitaisivat omat asiansa, enkä tarkoita tällä minkäänlaista kiltti tyttö-asennetta, ohjautuisi yhteiskunta parempaan suuntaan muiden yhteiskuntien joukossa. Vaillinainen järjestelmä on senkin takia huono, koska se kieltää itse määrittelyn oikeuden jäseniltään, koska kaikki otetaan vastaan sellaisena kuin miten asiat tarjotaan. Pitäisi tehdä erottelu sen mukaan mikä on asianmukaista ja mikä on olennaista. Yhteiskunnallisella vallalla hyötyminen on kieltämättä nykypäivänä todellisten keskinkertaisuuksien kuten Sanna Marinin osittain tiedostettua ja osittain tiedostamatonta harhaan johtamista. Mutta jauhojengi-pelleily olisi voinut olla mistä hyvänsä jälkiteiniporukasta vaikka Pudasjärveltä, mutta Marin halusi liittää asian omaan ”statukseensa” pääministerinä. Sitä pitäisi vaan tehdä päätös, kuinka paljon haluaa itseensä riippumattomalla ”vallalla” ratsastaa ja pitäisikö sittenkin ruveta esimerkiksi viihdetaiteilijaksi, jossa ei tarvitsi itku silmässä selitellä medialle omia juopumisiaan ja jauhojengejään. Olen siis sitä mieltä, ettå nykyaikainen valta ainakin Suomessa pyrkii hyötymään siitä, kun se tekee vastuu-vapaus-riippuvaisuussuhteeseen epäjäsentymiä, jossa toiset saavat epäolennaisuuksien kautta enemmän vapautta kuin muut ja joutuvat kantamaan vastuuta vähemmän kuin muut. Lisäksi vallankahvaan pääsy on tehty niin helpoksi epäolennaisilla perusteilla, kyllähän näiden girl power-kampanjoiden mukaan siihen vaaditaan nykypäivänä eniten sitä, ettei housuista voi etenkään löytyä kikkeliä, paitsi tietysti transuilla. Kun ollaan kaikissa setoissa ja feministijärjestyksissä, on kaikkien muiden jopa näkymättömien ryhmien olemassaolo ja niihin kuuluminen täysin samantekevää ja merkityksetöntä. Katson, että tämä, etenkin vertailukohdallisiin symboleihin kohdistuva kilpailu ja tämä porukka, mistä tämä innostus on peräisin, aiheuttaa sen, että merkitykselliset asiat löytyvät vain syväsymboleista, joiden tunnistaminen vaatii syvällisempää mielialaa. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis nimenomaan pelkästään symboleita, koska ne ovat vain puskureita, jotka merkitsevät tavalliselle rahvaalle suoranaisesti jotain tiettyä ja merkittyä. Olen siis sitä mieltä, että valta on todellakin jotain sellaista, joka voidaan joko ansaita oikeiden asioiden kautta, tai sitten jotain sellaista, jota ei pystytä ansaitsemaan muulla kuin pelkoon liittyvällä nimikekunnioituksella, koska rahvaalla kunnioitus ja pelko liittyvät olennaisesti yhteen. Kaavin kunnanjohtaja, joka oli sukuhistoriikkini toisen osan julkaisutilaisuudessa Kaavilla, vilahti mielestään varmaan huomaamattomasti pois paikalta, kun olin saanut ahdistuskohtauksen alustukseni aikana. Hänkin katsoi, ettei hänellekään KAAVIN kunnanjohtajana sovinnut sellaista katserlla. Jauhojengi ei olisi saanut minkäänlaista tilaa mediassa, ellei sen piiriin olisi jo ollut saapunut ”viiltävä kuitti”-porukka, joka ei todellakaan ota huomioon muuta kuin ihmisten sen hetkiset pinnalliset asemat. Minä todellakin valitsisin autokseni Morris Minin ja katson todella mielelläni lastensarjaa ”Masha ja karhu”, ainoa huono asia siinä on tietysti se, että sarja on tehty Venäjällä. Pitäisi siis miettiä sitä, miksi jokin asia on olennaista ja miten ”vallankäyttäjät” suhtautuvat siihen. Jos voidaan nähdä, että perustavia arvoja, jotka ovat esimerkiksi aikaisemmin antaneet osviittaa sille, kuka on valtaan päässyt, ei löydetä ja ihmiset osittain tahdottomasti ohjaavat korkeimmille paikoille sellaisia tahoja, joille valta ei todella kuulu, voidaan todellakin miettiä arvojen merkitsevyyttä kokonaisen maailman ja yhteiskuntien makrotasolla. Tässä mielestäni ei ole minkäänlaista haittaa jonkinlaisella makrotason suhtautumisella ja mielestäni tietyt arvot ovat niin universaaleja, että voidaan miettiä universaaleja perusteita siinä, miten jotkut ihiset tunnistavat sen, mikä on asiallista, olennaista ja tärkeää. Jos ajatellaan tuotakin Jyväskylän yliopiston ainejärjestöä, niin kuvassa näkyy kymmenkunta tyttöä ja kaksi tai kolme poikaa, ja siitä voidaan päätellä sen, millaisia asioita nykyaikana Jyväskylän yliopiston filososofiassa kannatetaan. On sanottava, että silloin kun minä tulin sinne opiskelemaan filosofiaa, oli suuri osa miehiä, vaikka se ei sanottavammin heidän sosiaalisen dominanssin hakevuuden kannalta kuitenkaan suuremmin erottunut. Minun sukutaustani ja sosiaalinen identiteetti olivat monille pätemisen ja nokittelun aiheita. Nämäkin varmaan korostavat ”vaikutteita” tärkeinä filosofisina asioina. Minä kiellän kaikenlaisten vaikutteiden ja kaikenlaisten vaikuttajiksi kutsumiensa ihmisten halun vaikuttaa minuun. Ja varmaan olisi tämän yhdenkin hepsankeikan kanssa ollut potentiaalia edetä – minun koko ajatustoimintoni olisi laitettu samaan kategoriaan kaiken turhan some jne. kanssa. Panu Rajala ja Katri Helena jne ja korkeimpaan potenssiin vietynä. Kommentaariaatin käsitteen olen varmaankin kehittänyt proletariaatin käsitteestä, ja kulttuurimarxistit varman liittyvät nykypäivänä hyvin syvästi myös tähän uuteen käsitteeseen. Minulla ei ollut yliopistossa osakuntahaalareita, ja itse asiassa kuvittelin, ettei filosofeilla sellaisia olisi, mutta olin tietysti tässä kohtaa väärässä. Vaikka on tietysti selvää, että nämä tyttöraasut eivät ole lähellekään minkäänlaista oikean filosofin käsitettä, vaan he ovat leimallisesti pelkästään filosofian opiskelijoita, joiden jälkeen he ovat entisiä filosofian opiskelijoita, vaikka näitä tyttöjuttuja toisivat jotkut heistä esiin jatko-opinnoissa. Katson filosofiassani, että vapauden ja vastuun tulee olla yhteiskunnassa samassa tasossa (tasapainopisteessä), ja vapauden puute on asiantila, jossa tietyt ihmiset joutuvat epätasa-arvoisesti kantamaan enemmän vastuuta samalla kun toiset saavat enemmän vapautta ja sen kautta ainakin osittain valtaa, jota he eivät ansaitse. Samassa asiassa tunnustushierarkian tulisi rakentua instituutioiden sisällä sen mukaan mitkä instituutiot ovat sellaisia, jotka sisältävät enemmän ja vähemmän pyyteellisyyttä. Pyyteettömin instituutio on suurimmin ja korkeimmalle arvostettava sen takia, koska se pystyy toimimaan pyyteettömästi omien rajojensa sisällä, se ei vaadi liikaa ja se antaa ihmiselle tilaa. Siinä mielessä länsimainen kristitty kirkko on ainakin protestanttisissa maissa sellainen, joka auttaa ihmisiä pyyteettömästi eikä se tyrkytä itseään kenellekään. Siinä mielessä kaikissa uskonnoissa ei olla edetty yhtä pitkälle kehityksen mittareilla. Pyyteellinen instituutio on siis etenkin sellainen, joka tunkee itseään toisten instituutioiden alueelle. Voidaan kuitenkin sanoa, että esimerkiksi länsimainen uudenaikainen palvelu- ja brändijärjestelmä voi jossain määrin lisätä vapautta länsimaisessa yhteiskuntajärjestelmässä, koska se luo enemmän vaihtoehtoja vähemmän pyyteettömien instituutioiden tasolle, ja jossain mielessä tämä huomioiden voidaan katsoa kapitalismin olevan mahdollinen riittävän kehittyneille ihmisille. Siinä mielessä länsimainen kirkko ja yhteiskuntajärjestelmä ei tunge noudatteitaan ravinnossa muiden instituutioiden tasolle. Tässäkin mielessä voidaan katsoa tämänkin edustavan vapautta. Olen kuitenkin jokinlainen libertariaani, vaikka myös toisaalta kommunitaristisia piirteitä ajattelussani on. Katson siis, että instituutioiden tärkein tehtävä on olla pyyteettömiä ja niiden kehitysaste määrittyy siitä, kuinka itsenäisesti ne toimivat ja kuinka paljon jakamatonta hyvää ne tuovat yhteiskuntaan minkä sisällä ne toimivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti