Suuri osa suomalaisista ylimyssuvuista on perinteisesti asunut merenrantaisilla alueilla. Asutuksen tiheys ja otolliset liikenneolosuhteet ovat olleet tätä säätelemässä. Nämä alueet ovat siis perinteisesti olleet Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Yli puolet uudenajan alun säterikartanoista sijaitsi lounaisessa Suomessa. Pitkähistoriaisia kartanoita on löytynyt myös sisä-Suomesta. Etenkin Lammin pitäjässä tällaisia kartanoita oli jonkin verran. Siellä oli Porkkalan kartano, joka on kuulunut suvuille Fincke. Ille ja Tavast; Spåra ja Boije-suvuille kuulunut Tirmula; sekä Kurjalan ja Porvolan kartanot. Sitä vastoin Hollolan pitäjässsä ei ole ollut yhtä paljon suuria kartanoita. Hollolassa on ollut ainoastaan kolme rälssitilaa, joista nekään eivät vaikuta olleen varsinaisten rälssimiesten hallussa. Hieronymus von Birckholtz, joka tunnettiin kuningas Kaarle IX:n suosikkina omisti talon Uskilan kylässä ja tähän kuului mm. Paason kartano Heinolassa ja Yläneen kartano Pöytyällä. Lisäksi oli kaksi Pyhtään Ahvion herralle Gregorius Eerikinpojalle kuulunutta rälssitilaa. Näitä ei kuitenkaan pysty löytämään varsinaisista aatelin veroluetteloista.
Eerikinpojan omistukset Voistiossa eivät kuitenkaan olleet minkäänlainen talonpoikaistila, ja yhtä Voistion osaa on kutsuttu myös Hagaksi, joka antaa poikkeuksellisella nimellään vinkkiä siitä, että Haga on voinut olla aikaisemmin kuninkaankartano. Toista osaa kutsuttiin Köykäksi. Voistion kylässä on mahdollisesti ollut Fleming-suvun omistuksia. Matti Hannunpoika-niminen mies hallitsi Köykkää vuonna 1543. Vuoteen 1550 mennessä Köykän tila kasvoi peräti 11/12 koukun kokoiseksi tilaksi, ja Matti Hanninpoika oli Hollolan rikkain mies. Matti Hannunpoika oli myös Ylisen kihlakunnan voutina ja maksoi veroa peräti 48 markkaa, samalla kun Hollolan rovasti maksoi 31 ja puoli markkaa ja vouti 31 markkaa. Hannu Matinpojan jälkeen Köykkä siirtyi hänen pojalleen Henrikki Matinpojalle, vaikka vuonna 1556 kartanon omistajaksi mainitaan Gregorius Eerikinpoika. Hän sai samana vuonna kuninkaalta verovapauden sillä ehdoilla, että hän jätti kuninkaan käyttöön miehen ja yhden hyvin varustetun hevosen. Tämä oli yleistä tuohon aikaan.
Vuonna 1606 kuningas antoi Eerikinpojalle ja hänen puolisolleen ja rintaperillisilleen ikuisen verovapauden tilaan Tennilän pitäjän Voistion kylässä. Samalla hän sai myös toisen tilan Hollolan pitäjän Uskilan kylässä. Tähän vaadittiin uskollisuutta kruunulle ja kuninkaalle, ja sotaan lähdettäessä oli varustettava asianmukaisesti satuloitu voimakas ratsu, luoteja kestävä haarniska, kaksi lyhyttä asetta ja hakapyssy. Jos tilat eivät noudattaneet rälssiehtoja, palautuivat tilat takaisin verotiloiksi. Oman aatelisvaakunan eteen oli osoitettava uljuutta ja rohkeutta taistelussa kuninkaan ja valtakunnan puolustamiseksi. Eerikinpoika kuoli ja haudattiin lopulta Pyhtään kirkkoon vuonna 1629. Jälkeläiset lahjoittivat kirkkoon myöhemmin messukasukan. Eerikinpojan oma poika nostettiin vuonna 1644 aateliin ja hän otti nimekseen Andeflygt. Köykkä on edelleen Hollolan maineikkain ja vanhin kartano.
Läänityslaitos syntyi kruunun tarpeesta maksaa palkkaa alaisilleen aatelisille. Aateliset saivat siis tapauksittain kantaa veroa läänityksensä alla oleskelleilta talonpojilta. Esimerkiksi Kustaa Fincke sai kerätä puolet Hollolan alueen papinveroista. Hänen jälkeensä samat läänitykset sai tunnetuksi tullut aatelismies Tönne Olafsson Wildeman. Kuningas Juhana III jakoi jonkin verran läänityksiä, esimerkiksi Lammin Tirmulan isännälle Hannu Eerikinpoika Boijelle läänitettiin Asikkalan pitäjässä sijaitsevan Urajärven neljänneskunnan vuotuiset papinverot.Myöhemmin samanaikaisia läänityksiä saivat Lammin Vanhankartanon ja Evon omistaja Lepaan sukua ollut Klaus Björninpoika ja Vesunnan ja Kurjalan herra Arvi Henriksson Tawast.
Kuningas Kaarle IX läänitti vuonna 1602 Henrik von Ungernille kokonaisen Hollolan pitäjän. Sotakomisaario Adam Schraffer taas sai aikaisemmin Tawastille kuuluneet Asikkalan pitäjän Asikkalan neljänneskunnan ja Vesunnan kartanon Hattulassa. Tawast oli Puolalaisia vastaan käydyn sodan takia varustanut omista rahoistaan 17 hevosta ja joutunut saman tien taloudellisiin vaikeuksiin, minkä takia hän menetti perintötilansa, kuninkaan antamat läänitykset ja kaiken Riiassa ja muualla olleen omaisuutensa.
Kun puolalaiset olivat vallanneet Liivinmaan, menetti mm. Henrik von Ungern tilansa siellä. Sen takia hän uskollisuuttaan vastaan pyysi kuninkaalta tilaa itselleen itsensä ja perheensä elättämiseksi. Sen johdosta hän sai läänityksen Hollolan pitäjän Ylisessä kihlakunnassa, kunnes olot Liivinmaalla normalisoituisivat. Läänityksiä sopi paremmin antaa varsinaisten kartanoseutujen ulkopuolelle. Ungernin jälkeen hänen tilojaan eli Okeroisten neljänneskuntaa hallinnoi hänen vaimonsa Margareta von Zweifeln vuoteen 1620. Oli säädetty, että kreivillä sai säteritaloja olla kolme, vapaaherralla kaksi ja tavallisella aatelismiehellä yksi. Kruunulle annettava rälssimiehen ratsupalveluksen määrä oli liitteessä maatilojen määrästä ja laadusta. Kustaa Vaasan aikaan rälssimiehen ratsu tuli maksaa 300 markan verotulosta mutta se nostettiin myöhemmin 500 markkaan, koska monet luopuivat rälssistä tämän rasitteen takia. Sittemmin Okeroisten neljänneskunta yhtenä osana siirtyi Dorothea Strijkille. Se oli siis kuulunut von Ungernin rälssiin.
Kalliolassa on myös ollut kartano, jonka Claes Paikel sai läänityksekseen vuonna 1616. Paikelin rälssi loppui vuoteen 1627. Kalliolan naapurikylässä on edelleen Paimilan kartano, jonka kuningas Kustaa II Aadolf antoi vuonna 1632 eversti Jürgen Wrangelin leskelle Anna von Neukirchille. Wrangel oli saanut sankarikuoleman 30-vuotisessa sodassa. Neukirchin läänitykseen kuuluivat siis Paimilan säteritila, Kalliolan ja Noitalan kylät. Korpikylän neljänneskunta annettiin vuonna 1608 Johan Treiden, jolta se siirtyi Arvid Tönneson Wildemanille, josta on mainittu, että hän oli aikansa suurimpia kotimaisia ylimyksiä. Eräs suuri läänitys alueella oli kuningas Kaarle IX:n vuonna 1610 Berndt von Saltzalle annettu Tennilän pitäjä. Kustaa II Adolfin aikakausi toi Hollolaan sen ainoat muistettavat säterit, Paimilan ja Okeroisten kartanot.
Kuningatar Kristiina jakoi avuliaasti läänityksiä korkeille ja urheille herroille. Hollolan alueelta hänen aikanaan tiloja saivat runsaasti mm. von Essen ja skotlantilainen aateilissuku Reid. Näiden sukujen vaakunoita löytää nykyäänkin Hollolan ja Lammin kirkoista. Kun kuningatar Kristiina luopui vallasta, oli kaikilla Suomen kartanoseuduilla aatelisten omistuksessa noin kolme viidesosaa. Samaan aikaan kruunun tulot eivät enää riittäneet juuri mihinkään, minkä takia alkoi läänitysten palautus kruunulle. Tätä oli ajamassa etenkin Kaarle X Kustaa. Hän kuoli 1660 ja hänen jälkeensä läänitysten peruutus eli reduktio tuli voimaan Kaarle XI:n toimesta. Kaikki muut säädyt edistivät asiaa, ja aatelikin saatiin alun niskoittelun jälkeen puoltamaan hanketta. Sakari Kuusi kirjoittaa: ”Vuoden 1680 valtiopäiväpäätöksen mukaan oli kruunulle palautettava kaikki kreivi- ja vapaaherrakunnat, kaikki kuninkaankartanot ja mitä niihin oli vanhastaan kuulunut sekä kaikki Norrköpingin päätöksen ja elinkautiset tilat, jotka antoivat enemmän kuin 600 hopeataalaria vuotuisia tuloja.”
Hollolan vanha pappila laskettiin ruotsalaisten hovivirkamiesten arvioiden mukaan kuninkaankartanoksi, minkä takia sekin jäi reduktion uhriksi, vaikka pitäjäläiset sitä vastustivat ja vetosivat uuden kirkon rakentamisen raskauteen.. Oli tiettyjä poikkeuksia rälssimaiden suhteen, minkä voidaan havaita koskevan etenkin Nokkolan säterikartanon läänittämistä rouva Katarina Meckille, jonka mies oli kaatunut Lundin taistelussa 1676.
Läänitysten peruutus oli suuri isku aatelisille, valtakunnan talous sitä vaati ja samalla sen avulla turvattiin talonpoikien oikeuksia, joita jotkut Baltiasta tulleet aateliset olivat kohdelleet kuin maaorjia. Baltian aatelisia oli Suomessa paljon, vaikka voidaankin jotenkin sanoa, etteivät heidän asenteensa matalempia säätyjä kohtaan olleet niin jyrkkiä kuin Baltiassa ja Saksassa. Suomessa talonpoikaissääty ei läänitysaikakaudella menettänyt täysin vapauksiaan, vaikka talonpojat olivat riippuvaisia aatelistosta. Oikeitakin huolen aiheita oli, koska talonpojan asema tuolloin ei ollut suuresti parempi kuin päälle parisataa vuotta sen jälkeen torppareilla.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti