Kultapoika - Jumalten lemmikki
1. Kohtaus, Haastattelu
Television keskusteluohjelma Yle teemalla. Kuluneen näköinen keski-ikäinen naisjuontaja, ja pitkähiuksinen, keskimittainen, juopuneen näköinen kirjailija, noin kolmekymmenvuotias Otto von Düsseldorf, vanhan kulttuurisuvun vesa.
Hyvä Düsseldorf, teidän kirjanne on tämän vuoden merkkitapaus. Olette tässä taiteilijaelämän apoteoosissa tuonut esiin kaiken sen, mikä liittyy taiteilijan tragediaan ja taitelijankohtaloon. Sairauden, riippuvuuden ja nerouden. Olette osannut kuvata päähenkilönne Jake von Morrisonin vaiheita tarkasti ja herkkätunteisesti, olette osannut kuvata niitä kyntereväisiä ja jyrkkiä polkuja, jotka liittyvät aina taiteilijoiden elämään. Miksi teidän mielestänne Jake ansaitsee niin selkeästi tuhoon ja voittoon vievän tien kuten olette häntä kuvannut? Miksi Jake ei voisi poiketa siitä kohtalosta, joka monesti odottaa kaikkia boheemeja?
Otto: Koska mielestäni taitelijan elämä vaatii aina sen, että hänen on voitava uhrata elämänsä ja suurin osa siitä tavallisesta elämästä, joka tavanomaisesti muistuttaa porvareita siitä, millä tavalla heidän on elettävä elämänsä.
Naishaastattelija: Olette siis sitä mieltä, että taiteilijanelämän ja kutsumanne mukaan porvarin elämä, sen rakenne ja kesto poikkeavat siis suuresti toisistaan?
Otto: Kenet Jumalat ottavat kantaakseen kerran, he eivät nauti tavallisista huveista, ja he kuluttavat itsensä myös tavallisesti loppuun aiemmin. Onhan aivan selvää, että boheemit ovat aina pitäneet taiteensa luomista omaa porvarillisen moraalin kautta tulkittavaa elämänkulkuaan arvokkaampana. Ei ihminen voi olla suuri samalla kun hän pikkumaisen porvarillisesti kantaisi huolta esimerkiksi omasta terveydestään. Päähenkilöni on ihminen, joka katsoo oman terveytensä olevan liian vähän arvoista sen takia ettei hän pystyisi tuomaan omaa taiteellista maailmaansa esiin ja katsottavaksi.
Nainen: Kuuluuko siis kärsiminen päähenkilönne mielipiteeseen taiteilijan elämästä? Tuleeko taiteilijan kärsiä sen vuoksi, että hänen taiteensa voisi olla riittävän hyvää taiteeksi?
Otto: Nimenomaan. Taiteilija, joka ei kärsi taiteensa vuoksi ei ole oikea taiteilija eikä hänen taiteensa ole oikeaa taidetta. Onhan paljon esimerkkejä, joita voidaan verrata hahmooni Jake von Morrisoniin, esimerkiksi Charles Baudelaire, Arthur Rimbaud ja Jim Morrison näin tunnetuimpia mainitakseni.
Nainen: Millaisia tällaiset kärsimykset sitten tavallisesti ovat. Riippuvuuksia, fyysisiä ja psyykkisiä sairauksiakin? Onko maailmantuska ja oman vastuun kokeminen myös tällaista kärsimystä?
Otto: Kyllä voi sanoa niin. Kaikenlainen ristiriidassa ja ongelmassa olemisen kokemus on ominaista tämän kirjan Jakelle. Hän luo taidetta sen takia, koska hän haluaa päästä tasapainoon maailman kanssa taiteensa kautta. Monesti se voi olla vaikeaa, koska maailma näyttää liian vaikealta ja ahdistavalta paikalta. Mutta taide on ehdottomasti hänelle keino päästä sopuun liian vaikealta näyttävän maailman kanssa. Tietysti kirjallisena henkilönä hän on myös kärjistetty. Kuitenkin voidaan sanoa, että ideaalisin taiteilija, siinä mielessä että hän ei ole pyrkinyt asemaansa kärsii sairauksista ja riippuvuuksista, jotka vaikeuttavat mutta samanaikaisesti myös helpottavat hänen omaa taiteilijankohtaloaan.
Nainen: Onko siis niin, että Jaken oikeanlainen suhtautuminen omiin haasteisiinsa ja kärsimyksiinsä juuri tekee hänestä oikean taiteilijan ja kirjailijan, että hän voi itse haastaa itsensä ylittämään vaikeutensa ja tekemään tästä kamppailusta taidetta?
Otto: Kyllä juuri niin. Taiteilija löytää katharsiksen oman taiteensa ja oman kärsimyksensä väliltä ja nousee vielä suuremmaksi taiteiilijaksi. Hänen kärsimyksensä ja oman taiteensa liitto on se, josta on historian saatossa noussut ylös suurta taidetta ja kirjallisuutta. Jake on sairas ja riippuvainen ihminen, jonka elämän täyttää lääkkeet ja alkoholi. Niiden avulla hän kuitenkin tavoittaa sellaisen tason, jolta hän voi löytää suurenmoisia inspiraation lähteitä. Masennus ja alakulo ovat vain lähteitä korkeamman tason taiteelle, joka syntyy toisenlaisesta mielenaallosta. Siitä joka tulee masennuksen ja alakulon jälkeen. Mutta Jake voi löytää alakulosta aiheita uudenlaiselle taiteelle, joka on mullistavaa ja vallankumouksellista.
2. Kohtaus, Vanhemmat kotona
Lapsuudenkoti, vanhemmat tulleet kotiinsa töistään, tarkkasilmäinen ja vaistoinen äiti ja enemmän rennosti ottava isä, joka kuitenkin hänkin on kiinnostunut poikansa vaiheista. Ajautuvat keskusteluun poikansa hyvinvoinnista.
Isä: Miten se poika todella voi? Sehän oli aivan kännissä siinä eilisessä haastattelussaan. Ja puhui vaikka mitä kaikesta kärsimyksestä ja sairauksista. Vieläkö se on sen Ellin kanssa, ja miksi sitä ei ole näkynyt täällä niin pitkään aikaan?
Äiti: Se ei vaan ole ehtinyt siltä kirjaltaan. Ja kyllä se varmaan kuvittelee nyt olevansa niin Jim Morrisonia, se päähenkilökin siinä kirjassa, mikä Jake von Morrison se oli. Aatelisuus ja Morrison, ne sille tuntuu eniten nykypäivänä merkitsevän. Eikä se Morrison minun mielestäni edes ollut mikään kummoinen laulaja, silloin 60-luvun lopussa, vaan ulkonäöllään ja sekoiluillaan rakensi myyttiä itsestään.
Isä: Se Ellikin taisi kokea olevansa niin pienessä osassa pojan elämässä, kun se vaan rustaili sitä kirjaansa. Hyvähän tuo on, jos kerran ihan teemalle on päässyt siitä kertomaan. Mutta mitä se oli se, sairauksista ja kärsimyksistä kertominen. Ei kai poika itse ole mitenkään sairas? Mutta viinan käyttöä sen pitäisi hillitä, kohta pitävät kaikki samanlaisena juoppolallina kuin Pentti Saarikoskea.
Äiti: Kyllä minä keskustelin Ellin kanssa äskettäin, mutta hän sanoi minulle, että Otto haluaa vain paheellisempaa muusaa eikä sellaista kilttiä tyttöä, mikä Elli tahtoo omienkin sanojensa mukaan olla. Toivottavasti Otto ei vaan joudu pahoille teille. Muistele vaikka sitä Ritvaakin, se ämmä oli ainakin kymmenen vuotta vanhempi ja johdatti poikaa väärille teille. Vaikka minkälaisia huumelalleja vietti aikaansa sen sohvalla jo siihen aikaan.
Isä: Kyllä se poika on saatava eroon siitä Ritvasta, koko ajan se on vienyt sitä harhaan. Ajatella miten mukava ja kiltti poika se vielä aivan äskettäin oli, sai hymypoikapatsaankin ja käytösnumero oli ainakin yläasteella yhdeksän. Ja se mikä minua siinä sai hyvälle tuulelle oli se, kun se silloin kerran pyysi anteeksi niitä varhaisnuoruuden aikaisia kommelluksiaan ja yhteenottoja. Hyvä poika se loppujen lopuksi on kaikella tavalla, vain altis huonoille vaikutteille.
Äiti: Kyllä se voisi olla parasta, jos Otto jaksaisi Ellin kanssa, yhtä hyvä se on todella luonteeltaan kuin Ottokin, ainoastaan vaan ei jaksa koko ajan korostaa samalla tavalla omaa erinomaisuuttaan, mutta kyllähän sekin on toisaalta vaan hyväksyttävä, onhan Otto huomattavan lahjakas ainakin noissa kirjailijanhommissaan.
Isä: Se ei vain kuitenkaan saisi unohtaa tavallista elämää, joka muodostuu raskaasta mutta tyydyttävästä työstä ja perheestä, joka antaa voimia jaksaa työssä. Ei poika saisi ajatella, ettei hänellä olisi tässä maailmassa muuta kuin kirjat ja kirjoittaminen - ihmisten pahennuksen herättäminen. Kyllähän hän menestyi opinnoissaan ja voisi vielä saada jonkinlaisen työpaikan, missä kaiken arjen ei tulisi ja tarvitsisi olla samanlaista, millaista se on viime aikoina ollut. Silloin kun minä talutin häntä sänkyyn, milloin hän oli kaatunut kissansa päälle ja rampauttanut sen, en tiedä, miten hän oli siihen tilaan päässyt.
Äiti: No se on kyllä jo mennyttä. Olihan Arthur jo miltei kolmetoistavuotias. Se itki sen kissan takia pitkän aikaa, ei päässyt eroon siitä syyllisyydentunteesta. Mutta kyllä se voisi olla parempi, jos se Otto saisi niitä opintojaan valmiimpaan muotoon, sitä kauppatiedettäkään ei ole lukenut yhtään kurssia, vaikka ostettiin sadoilla euroilla kaikki kirjat valmiiksi.
Isä: Kyllä meidän pitää yrittää saada poika elämään taas kunnon elämää.
3. Kohtaus, Naisen luona
Naisen asunto kaupungin keskustassa. Kirjailija ja yli 30-vuotias kypsä nainen, ovat merkittävän keskustelun sisällä, kirjailija vaatii naista tekemään abortin, ei halua heidän yhteistä lastaan.
Otto: Sinun on tehtävä abortti, muuta vaihtoehtoa ei ole, minä haluan olla sukuni viimeinen, enkä tuoda enää uutta sukupolvea kärvistelemään näiden tavanomaisten ja banaalien ihmisten keskelle.
Ritva: Etkö käsitä, että meidän lapsestamme tulisi nero, jumala tai jumalatar. Sinä et välitä paskan vertaa siitä, mitä minä tunnen. Mitä sanot, jos minä kuitenkin sanon pitäväni lapsen.
Otto: Se on silloin sinun lapsesi, en ota mitenkään osaa sen hoitoon. Ja voit olla varma, että minuun sitä ei tulla mitenkään liittämään.
Ritva: Etkö sinä välitä ollenkaan minusta, tämä lapsi on yhtä paljon osa minua kuin sinuakin, ei se ole pelkästään riippuvainen sinusta.
Otto: Kyllä minä välitän, mutta lapsen isäksi minä en halua ryhtyä. Minä en pidä geenejäni yhtä hyvänä kuin mitä sinä tämän nimeni perusteella olet taipuvainen kuvittelemaan. En minä ole nero tai jumala. Sinä saatat kyllä olla jumalatar, mutta minä en ole sitä, etkö sinä ymmärrä?
Ritva: Minä en käsitä sinussa sitä, miten sinä koko ajan haluat olla sukusi viimeinen. Se ei ole tervettä, eikä mitenkään myönteinen asenne suhteessa elämään. Miksi sinäkin et voisi saada nautintoa lapsesta, josta myös tulisi suurta, ja moninkertaisesti. Siitä tulisi varmasti nero, suuri ihminen.
Otto: Joo joo, niinpä niin. Mistä sinäkin olet saanut päähäsi jotain nerojuttuja minusta. En minä ole todellakaan nero, minä olen tavanomainen ihminen jolla on suuret paineet ja kärsimys tämän maailman sisällä. Miksi tämän lapsen elämä olisi yhtään sen kummempaa? Miksi sinä olet omaksunut tämän tavanomaisten mammojen asenteen, jonka mukaan omasta lapsesta tulee varmasti jotain parempaa kuin omasta itsestä. Etkö sinä tajua yhtään tuon enempää?
Ritva: Minä aion pitää lapsen, tuli siitä mitä hyvänsä. Ja onkin varmasti parempi ettet sinä jatkuvalla ryyppäykselläsi ja tabujen otolla vaivaa tämän lapsen elämää, minä hankin sille vielä sinua paremman isän.
Otto: Niinkö on?
Ritva: Niin.
4. Kohtaus, isovanhempien keskustelu
Sairaalassa, isoäiti istuu kuolemansairaan miehensä sängyn vieressä. Heillä on vakava keskustelu kartanonsa tulevaisuudesta, sillä miespuolista jälkeläistä ei ole.
Isoisä: No, mistä sinä taas siihen ilmaannuit? Olin jo syvässä unessa, ja mikä olisi parempi paikka tässä vaiheessa, kun mitään toiveita tulevasta ei enää ole.
Isoäiti: Miten se nyt taas on tällainen. Kyllä sinä pystyt vielä tuosta nousemaan, on turhaa lietsoa piruja seinille, minun kanssani taas on eri tavalla, en ole kertonut, mutta minunkin pitää ilmoittautua kohta sairaalaan leikeltäväksi. Ja se voi olla menoa sen myötä.
Ísoisä: Menemme siis yhdessä? Minun ei tarvitsekaan jättää sinua yksin tähän maailmaan vaan nousemme kynnyksen yli yhdessä? Et voi kuvitella kuinka suurella onnella tämä tieto minut saavuttaa. Vaikka kyllähän sinä voisit vielä elää aivan normaalia elämää, etkös sinä kuitenkin ole viisi vai oliko se kuusi vuotta minua nuorempi?
Isoäiti: Kyllä se alkaa minun aikanikin olla jo lopussa. Mutta meidän tulisi keskustella siitä mitä Mäentalolle käy meidän jälkeemme. Eiköhän se ole Otto meidän ainoa toivomme sen suhteen.
Isoisä: Otto oli eilen tv:ssä puhumassa siitä uudesta kirjastaan, vaikutti kyllä hieman väsyneeltä, en tiedä kuinka paljon oli juonut. Se ei vaan näytä pääsevän siitä viinan paskasta eroon, onhan se pilannut jo vaikka kuinka paljon mahdollisuuksiaan tuolla lipittelyllä.
Isoäiti: Mutta onhan Otossa paljon hyviä piirteitä vaikka onkin perso viinalle. Ja eihän se sinun isäsikään kyllä sylkenyt kuppiin. Ja isoisäsi. Puolet kylästä oli takaamassa sen vekseleitä ja persoonaluottoja. Kyllä minun mielestäni Otosta voisi tulla ihan hyvä tilanomistaja, sen pitäisi varmaan vaan ottaa riittävän hyvä tilanhoitaja, silloin kaikki sujuisi varmaan täysin hyvin.
Isoisä: Ei siitä kyllä ole käytännön hommiin, mutta senhän nimiin meidän tulee tila laittaa, ei tässä ole ketään muuta, joka voisi ottaa sen omiin nimiinsä ja seuraavaksi jälkeläistensä nimiin.
Isoäiti: Luuletko tosiaan että Otolla voisi vielä joskus olla lapsia? Eikö se ole koko ajan vaan korostanut sitä rappiolla olevan suvun viimeisen aatetta?
Isoisä: Kyllä se voisi saada ihan hyviä ja kunnollisia lapsia, kunhan vaan olisi riittävän hyvä ja oikeasti valistettu nainen kaveriina. Kyllähän nainen ja äiti monesti sovittaa seuraavassa polvessa miehensä ja isän rikokset ja huorinteot.
Isoäiti: Niinkö todella luulet? Kai meidän on alettava tekemään pojalle paperit. Pääsee sitten johtamaan tilaa siten kuin todella haluaa. On kai meidän lisäksi tehtävä selväksi hänelle se, että tilanhoitaja on ainakin alkuun oltava, vaikka kyllä luulenkin ettei siitä saada mitään maatalousihmistä koskaan, on se sen verran kotonaan siellä kaupungissa ja ulkomailla.
Isoisä: Kyllä se poika voi vielä muuttua, minä olen varma siitä, että se tulee vielä olemaan täällä kuin kotonaan.
Isoäiti: Niin, aina voi ainakin toivoa sitä.
5. Kohtaus, Tieto tulee Otolle
Isoisä on kuollut ja isoäiti on sairaalassa. Äiti kertoo Otolle, että isovanhemmat ovat testamentanneet suvun keskuskartanon hänelle, Otto järkyttyy
Äiti: Pappa on nyt kuollut. Hän menehtyi viime yönä sairaalassa, isoäiti oli hänen luonaan mutta hänkin on nyt sairaalassa kirjoilla ja suoraan sanoen kohtalaisen vakavassa tilassa.
Otto: Ei voisi uskoa, että papan aikakausi on nyt lopussa. Hän jaksoi niin pitkään.
Äiti: Muuten Mäentalon tulevaisuudesta minun on sanottava, että isoisä saneli viimeisenä iltanaan sairaalassa luovutuskirjan, jolla kartano menee sinulle jakamattomana.
Otto: Ohoh, miksi minulle? Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän rasitteen ja toiselta puolelta myös kunnian? Miksi minä? Vaikka tiedänkin, ettei papalla ja mormorilla ollut miespuolisia lapsia. Miksi he eivät antaneet sitä esimerkiksi sinulle? Vanhimmalle lapselleen! EI minulla ole aikaa ja toisaalta ei myöskään halua ruveta miksikään bundeukoksi.
Äiti: Sinun pitää tajuta se, että talo on ollut suvussa yli kaksisataa vuotta. Vaikeaa se olisi papalle tehnyt, jos tila pitäisi myydä jollekin ulkopuolisille. Ei pappakaan olisi halunnut isänsä nuorimpana poikana ottaa tilaa viisikymmentäluvulla, hän opiskeli yliopistossa samoin kuin sinä ja olisi halunnut kaupunkilaisvirkamieheksi, mutta suvun takia hän luopui näistä aiemmista haaveistaan. Etkö voisi edes yrittää? Minun, papan ja mormorin puolesta?
Otto: AInakin tilanhoitaja on hankittava, minä en ole ryhtymässä mihinkään paskanlevitykseen tai lehmistä huolehtimiseen. On oltava palkallista työvoimaa. Enkä minä tavallisesti pidä mistään bundemuijista, jotka voisivat olla alkamassa tällaiseen urakkaan. Minun liitteeni tilaan saa olla ainakin alkuun täysin muodollinen. En minä voi ruveta kirjailijan kutsumukseni kanssa minkäänlaiseksi lantalassiksi!
Äiti: On sinun ainakin yritettävä, tämä on tärkeää suvun kannalta. Muista se, mitä von Düsseldorfien vaakunakilvessä lukee: "Vahva uskollisuudessa". Se tarkoittaa sitä, että kovan paikan tullessa kaikkien sukulaisten on kannettava keskoon oma uskollisuutensa kaikkien puolesta. Muista se poika.
Otto: Oliko sitten isoisän isä kovinkaan vahva tässä kovin usein kaivellussa uskollisuudessa, sehän lähti myymään maita ja panttamaan perintöomaisuuttaan, kun viinat eivät tahtoneet muuten koko ajan riittämään. Onko tätä litaniaa ladeltava koko ajan kun vain oikeanlainen tilanne tulee esiin? Onko tämä sen arvoista?
Äiti: Poika, elä likaa sanoillasi suvun kunniaa tuollaisten juorujen jaarittelemisella. Meidän on katsottava tulevaan ja nyt suvun tulevaisuus on sinun käsissäsi. Siinä miten osaat varjella meidän sekä henkistä että materiaalista sukuperintöämme!
Otto: Kaipa minun on kuitenkin jotenkin yritettävä.
Äiti: Yritä! Sinusta on vielä siihen.
Otto: Minä lupaan yrittää papan ja mormorin ja sinun takia, vaikka luulen, ettei minulla enää ole tarpeeksi aikaa.
6. Kohtaus, mielisairauden oireet tulevat jälleen esiin
Otto on kotonaan selviämässä krapulastaan ja ahdistus ja pelko tulevat hänessä taas esiin. Paineet sukutilan perimisestä eivät jätä häntä rauhaan ja muistot Keski-Euroopassa asumisesta nousevat esiin. Otto on vanhempiensa luona, vanhemmat ovat kesäasunnolla, ja Otto istuu hiljaista iltaa olohuoneessa.
Otto: ajattelee: Taas kerran tämä sama kokemus. Miksi juon itseni humalaan, kun siitä seuraa aina tämä sama. Olen tyhmä, niin tyhmä kuin sukunsa viimeinen voi olla. Minun on koettava kaikki tämä aikaisempien sukupolvien takia, kaikki minua edeltävät ovat olleet niin halvatun tyhmiä, koska eivät ole saaneet tämän jatkamiseen loppua. Krapulaa seuraa aina masennus ja ahdistus, ja tässä tilassa koen itseni niin halvatun tyhmäksi ja onnettomaksi, suoranaisesti rikolliseksi että en suoranaisesti pysty kestämään elämän minulle tuomaa tunnetta. Olisiko järkevää lopettaa kaikki tähän, mennä pois niin kuin pappa ja mormor? Ei minä haluan kuitenkin vielä elää ja antaa kaikille se kuva, se etsitty kuva, että minä vielä merkitsen ja voin antaa ihmisille aihetta olla minusta ylpeä.
Otto ottaa samalla vodkapullon, stolichnaya-merkkisen, esiin vanhempiensa baarikaapista, ja aloittaa uudestaan ryyppäämisen. Hän ottaa pullosta napandereita samalla kun jatkaa raskaissa ajatuksissaan.
Otto: ajattelee: Niin, olla minusta ylpeä! Kaikki saavat nähdä, että minusta voidaan vielä olla ylpeitä. Mutta mitä tästä tilanjohtamisesta vielä tulee. Minun kai pitäisi mennä maa- ja metsätieteelliseen. Ainakaan se inkompetentti mies ei voi enää jaksaa tilanhoitajana! Sehän johtaa koko tilan rappiolle ja mierontielle. Minun on ainakin nostettava päärakennus takaisin kuntoon sen nykyisestä rappiotilasta, eihän sitäkää ole edes peruskorjattu varmaan neljäänkymmeneen vuoteen. Ja näistä sukulaisista minun on oltava välittämättä. Kaikki jotka merkitsevät ovat jo siellä, minne meillä ei ole puhumisen aihetta.
Otto irvistelee, samalla kun jatkaa vaivalloisesti pullon tyhjentämistä.
Otto: ajattelee: Minun on noustava tämän ylitse. Ja aineita en käytä tästä lähtien muuta kuin lsd:tä ja vitralia. Nämä jointit ja tötsyt ovat niin epätasaisia, ettei niistä tule enää mitään nautintoa, ja hepo pitää jättää, se aiheuttaa liikaa vaivaa. Enhän halua kuitenkaan jättää tätä maailmaa, ennen kuin jätän siihen syvän ja merkittävän jälkeni. Kuitenkin minun on saatava jotain aikaan, ehkä ne opinnot eivät voisi olla kovinkaan huono ajatus, siitä huolimatta. On minun päästävä alkuun ja saatava jotain aikaan. Jotain sellaista, mitä nämä tavanomaiset ihmiset eivät ole ajatelleet.
Otto lopettaa viinanjuonnin ja hengitys korahdellen yrittää miettiä, kuinka paljon hän jo tuli juoneeksi.
Otto: ajattelee: Eivät kai pappa ja mormor pakottaneet minua tähän vaiheeseen, olen ehkä heikoin mahdollinen vaihtoehto siihen, että minusta tulisi tilanomistaja. Olen pikemminkin museon intendentti-tyyppiä. Onhan se kuitenkin sanottavaa, että on sen tönön sisustus hieno ja taidetta roikkuu seinillä, satojen vuosien aikana koottu kirjastokin on miltei yhtä hieno kuin minulla. Ainoana vain se, jos papan ja mormorin lapset haluavat jotain sieltä. Mutta eihän minun tarvitse antaa sieltä mitään heille, koska toteutamme tässä primogenituuria, vanhin lapsi eli minä, perin kaiken, eikä muille jätetä mitään. Toisaalta tämä on myös herkullinen tilanne, ehkä minä todella tulen pärjäämään. Mutta kirjailijankutsumuksestani minä en aio luopua, minulla on jo merkittävä romaanisarja mietteissä, ehkä se voisi saada viitteitä myös tästä käänteestä. Kyllähän kaikki elämä aina vaikuttaa myös siihen kirjallisuuteen, joka tuollaisesta elämästä on ulostuleva. Ehkä minun pitäisi kertoa sukulaisista, olivathan papan isä, isoisä ja isoisän isä ainakin aika mielenkiintoisia tyyppejä, ja yksi niistä taisi juoda yhtä paljon kuin mitä minä olen tähän mennessä ehtinyt. Toisaalta haluaisin olla kaukana täältä, Japanissa, Yukio Mishiman ja kunnian ja miehyyden maassa, maassa missä kirsikkapuut kukkivat keväisin.
Otto alkoi viimeistellä pulloa, joi sen tyhjäksi, ja sammui taas uudemman kerran. Ulkona puut vavahtelivat ja heiluttivat oksiaan kesäkuisessa sateessa aivan kuin taivas olisi aistinut sen, että von Düsseldorf oli jälleen saavuttanut tilan, mihin hän aina oli eniten pyrkinyt.
7. Kohtaus, isovanhempien hautajaiset
Kirkko ja seurakuntasali maaseutupitäjässä lähellä suvun kartanoa, isovanhemmat ovat menehtyneet peräkkäisinä päivinä ja heidän hautajaisensa pidetään yhdessä. Tilaisuuden lopussa Otto keskustelee muistotilaisuudessa isosetänsä ja tätinsä kanssa.
Pappi: haudalla: Sun haltuus rakas isäni, mä aina annan itseni, mun sieluni ja ruumiini sä herra ota suojaasi.... Läheiset voivat nyt tiputtaa kukkatervehdyksensä vainajille. Sen jälkeen seppeleet voidaan laskea hautojen päälle.
Otto käveli hitaasti äitinsä ja isänsä perässä papan ja mormorin hautojen, vierekkäisten kuoppien viereen ja tiputti punaisen ruusun, ensin mormorin ja sen jälkeen papan hautaan, hän jäi surumielisenä miettimään niitä hetkiä lapsuudestaan ja nuoruudestaan, missä pappa ja mormor olivat tukemassa ja auttamassa häntä. Ei hän olisi päässyt lukiossa vaihtoon ja myöhemmin nuorena asumaan ja opiskelemaan ulkomaille luksusoloihin ilman isovanhempien tukea. Otto koki ajan pysähtyvän ja vasta tätien lähestyessä hautoja hän siirtyi vanhempiensa viereen taaemmaksi.
Otto ja sukulaiset siirtyivät vähitellen haudalta seurakuntasaliin mormorin ja papan muistotilaisuuteen. Tilanteen hektisyys oli vähentynyt ja haudalla ja kirkossa vuodatetut kyyneleet olivat vaihtuneet tasaiseen puheensorinaan, ihmiset muistelivat pappaa ja mormoria ja pitivät puheita, Otolta oli pyydetty puhetta tilaisuuteen ja sen hän pitikin, kyynel silmäkulmasta ulos yrittäen sekä hänellä ja muilla tilaisuuden kuulijoilla. Lopulta Otto päätyi istumaan kahvipöytään isosetänsä Martin ja tätinsä Hildan kanssa. Puhe oli alkuun väkinäistä, mutta vähitellen Otto sai ensin varsin nyreät ja varautuneet sukulaisensa puhumaan ja pian keskustelu muuttui kiinnostavaksi. Täti ja isosetä halusivat tietysti tietää siitä, miten Otto aikoi Mäentaloa hallita.
Martti: Mitäs, sinä taisit olla äskettäin tv:ssä? Onko sitä sinun kirjaasi saatavilla jostain? Olen saanut tietooni jostain, että sisältö on varsin kosteaa. No, onhan tässä meidän suvussa ollut juoppolalleja, toivottavasti sinusta ei tule kuitenkaan tuon perinteen jatkajaa. Mutta kritiikki kaikkein perustavinta kohtaan on tietysti tärkeää, olin itsekin kriittinen vanhempiani suhteen nuorella iällä ja kirjoittelin kaikenlaista kuten sinäkin. Sen katkeruuden, jota kaikilla toki on, ei kuitenkaan tarvitse antaa tulla lyhentämättömänä esiin. Sinun on kunnioitettava ainakin osaa sukuperinteistämme, kun kartano jää nyt sinulle.
Hilda: Sinä olet todellisesti todella hyvä poika, Otto. Sinussa on paljon enemmän parempaa kuin huonompaa. Eikä sitä toki vähennä yhtään se, että olet myös erinomainen kirjailija, minulla on sinun uusi kirjasi, ja se on minun mielestäni todella kovaa kamaa. Eikä tämän tilan hallinta kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että sinä et voisi jatkaa kirjailijana, sillä siinä sinullam on lahjoja - tuollaista tunnustuskirjallisuutta ei Suomessa olla kirjoitettu sitten Christer Kihlmanin ja Henrik Tikkasen. Sinä olet todella lahjakas, Otto.
Otto: No tämän kirjan kirjoitin nopeasti, ja mielestäni olisin pystynyt paljon parempaankin. Minulla on kuitenkin paljon ideoita mielessäni, josta syntyy todellista maailmankirjallisuutta. Kehityskertomukset, kuten Jaken, ovat monesti todella helppoja kirjoittaa, koska ne ovat omaelämänkerrallisia, mutta muunlaisesti orientoituneessa kirjallisuudessa vaaditaan kirjailijalta paljon enemmän kun aiheet eivät enää olekaan yhtä omakohtaisia. Mutta tunnustuskirjallisuus, kuten sanoit täti, on aina kuitenkin olemukseltaan omakohtaista, koska omista asioistaan on helpompaa kirjoittaa, kuin jos taas laittaisi omat sanansa ja ajatuksensa jonkin toisen ihmisen sanottavaksi. Mutta mitä mieltä olette siitä, että Mäentalo jätettiin minulle, kysyn tätä muustakin syystä, vaikka olenkin papan ja mormorin vanhimman lapsen ainut lapsi.
Martti: Sinä olet loogillinen jatkaja tilalle, koska olet lahjakas voimakastahtoinen ja määrätietoinen. Nuo kirjailijanhommat pitävät sinua varmasti vireillä koko ajan, ettet menetä jatkamisen haluasi. Eihän elossa ole enää kovinkaan paljon muita nuoria jatkajakandidaatteja, olen varma että epäilyksistäsi huolimatta tulet varmasti mienestymään tässä tehtävässä, ei tässä suvussa ole ollut montaa yhtä älykästä miestä kuin sinä.
Hilda: Olen samaa mieltä kuin setä, sinä se olet, niin on päätetty jo ennalta, enkä tarkoita mitään korkeammalta taholta tullutta käskyä tai määräystä, vaan yleensäkin sen takia, että olet tullut syntyneeksi tähän sukuun, - von Düsseldorf-nimisen naisen pojaksi. Sinulla on lahjoja, mutta toisaalta luulisin ettei olisi mitään haittaa siitä, jos kirjautuisit yliopistolle maa- ja metsätieteelliseen lukemaan maataloutta. Sitä sinun tulisi harkita.
Martti: Olen samaa mieltä, kyllä sinulla kuitenkin tulisi tilanomistajana olla sellainen tietämyksen taso, jotta voisit pärjätä, siitäkin huolimatta vaikka sinulla on tilanhoitaja. Isoisäsi pärjäsi alkuun huonosti isänsä jälkeen, koska hän oli asunut koko siihenastisen elämänsä kaupungissa ja ei omannut minkäänlaista, ei käytännöllistä niin kuin teoreettistakaan tietämystä maanviljelelemisestä. Sen takia hänen piti myydä maitakin, koska ei omannut riittävää tietotaitoa.
Otto: Oletteko ihan tosissanne, siis maanviljelyä, eikö tilanhoitaja voisi vastata kokonaan siitä puolesta?
Martti: Kyllä sinun pitäisi ainakin pystyä seuraamaan hänen työtään ja olemaan perillä sen sisällöstä ja muodosta. Eivät isovanhempasi varmasti olisi halunneet antaa tilaa sinulle, ellet sinä pystyisi kokonaisvaltaisesti siihen. Ilmoittaudu vaan yliopistolle ensi syksyksi.
Otto: Niin kai minun on sitten tehtävä. En olisi vielä jokin aika sitten pystynyt ajattelemaan että minusta tulisi maanviljelijä, on tämä niin kaukaista siihen, mitä ajattelin vielä hetki sitten tulevaisuudestani. Mutta sopiihan se setä, että sinä voit antaa minulle neuvoja tästä taakasta selviämisessä, olisi siitä hyvin kiitollinen ja onnellinen.
Martti: Onhan se selvää, kyllä sinä varmasti tulet apua tarvitsemaankin. Olen avoimesti käytettävänä huolissasi. Mutta miten se sinun tv-esiintymisesi meni, vaikutit jotenkin väsyneeltä siinä, tuliko otettua paljonkin auttavia nesteitä? EIhän se haittaa, sillä jotenkin sinun imagesi on sellainen, ettei se olisi kunnossa ilman tuota imagonnostatusta. Kirja on varmasti hyvä.
Hilda: Ja minäkin voin käydä paikalla joskus jos tarvitset apua, olenhan minä sentään asunut puolet tähänastisesta elämästäni Mäentalossa. Jos haluat keskustella kirjallisuudesta ja taiteesta, olen käytettävissäsi.
Otto: Toivon suoriutuvani tästä tehtävästä tavalla joka olisi papalle ja mormorille ylentävä, on kuitenkin selvää, että haluan jatkaa kirjailijanuraani ja sen takia on hyvä, että meillä on tilanhoitaja, sillä käytännölliseen työhön, paskanlevitykseen jne. minä en todellakaan aio osallistua.
8. Kohtaus, taiteelliset bakkanaalit
Otto järjestää ystävilleen taiteelliset bakkanaalit kartanonsa mailla. Piano raikuu ja runoja lausutaan toogiin pukeutuneina, viini ja viina virtaavat, ja talossa on vitusti huumeita. Mukana on taas Elli ja Henri Fidelio, jolle Otto on kirjoittamassa librettoa sävellettäväksi.
Oton ystävät ja naisystävät ovat saapuneet kartanolle, ja ensimmäisenä he nauttivat samppanjaa puutarhassa. Kaikki ovat ottaneet hellemmin tai rankemmin pohjia ennen tilaisuuden alkua ja ovat sen takia eriasteisesti kännissä tai aineissa.
Otto: Hyvät ystävät, tervetuloa kartanolle, täällä meidän on tarkoitus nauttia virvokkeita, syödä ja keskustella. Toivon että meno on kovaa, ja kaikilla on hauskaa. Vaikka tällaisen tilan hallinnoiminen on vaivalloista ja työtä vaativaa, voimme siitä palkintona nauttia välillä tilan antimista, siinä mielessä että voimme rentoutua täällä ulkona ja sisällä ja sen takia palata entisiin elämiimme entistä nautinnollisemmin nauttineina. Tervetuloa kaikki hyvät veljet ja hyvät sisaret.
Henri Fidelio: Olen varmasti puhuvani kaikkien suilla kun voin kiittää anteliasta isäntäämme kutsusta tänne hänen loistavaan sukukartanoonsa kaikkien näiden nautintojen äärelle. Voisin aluksi esittää Oton flyygelillä, joka on jo kannettu tänne hengen temppeliin, Edvard Griegin pianokonserton ja sen jälkeen otamme esiin muita näytöskappaleita.
Henri soittaa Griegiä.
Elli: puhuu Otolle: Otto, rakastathan sinä minua varmasti edelleen? Luulen, että olet kasvanut näiden villitysten kanssa ohitseni. Onko tämä aineiden ja viinan kanssa löträäminen todella oikein ja viisasta. Mitä sinusta on tuleva, jos jatkat tällä tavalla.
Otto sytyttää tötsyn.
Otto: Elli rakas, eikö nyt olisi parasta vaan sopeutua yhteiseen tunnelmaan eikä olla noin halvatusti pessimisti. Voin varmasti vielä näiden tapahtumien jälkeen raitistua ja liittyä AA-kerhoon. Minä olen vain nimellinen tilanhaltija, ja ellei minulla tätä nimeä olisi, en myöskään olisi tilanomistaja. Minulla on raskas taakka mutta selviän siitä varmasti, ei sinun tule siitä huolehtia.
Otto viimeistelee jointin, ja aloittaa tripin, laittamalla postimerkin suuhunsa.
Michael McDough: Oi meidän jalosukuinen isäntämme, saanhan esittää kunnianosoituksen isännälle, Oi suuri mies, kohtalosi on joskus rankka ja surumielinen, mutta muuten saat meidän kunnioituksemme, meidän oman palkkiomme, eikä sinun tule olla muuta kuin itsesi, sillä sinulle on annettu voima ja kunniantunto, joka mukanasi sinä et koskaan kaadu, Düsseldorf, et sinä sortua saa, jos sinä seisot, seisovi maa.
Helena Dublovsky: kuiskaa kaverilleen: Aika homomaista, mutta niinhän se on Otto homo kuin Michaelkin.
Otto: Kiitos toveri McDough. teidän kunnianosoituksenne on otettu vastaan ja huomioitu, kunnioitan kunnioitustanne.
Seurue jatkaa nurmikolla istuen alkoholin juomista ja lsd:n, ruohon ja amfetamiinin nauttimista, ja tulevat yksitellen ensitä estottomammaksi ja väsyneemmäksi.
Otto: Nyt, saanko esitellä teille sävellykseni "Sininen taiteen aiheena"? Kiitos
Otto soittaa pianolla kappaleensa.
Jeremy Bentman: Minusta tuo oli kovin poikkeuksellinen kaikessa minimalismissaan ja kokeilevaisuudessaan. Hyvä. Oletko jo päässyt levyttämään tämän.
Otto: En vielä, mutta olen keskustellut erään sinfoniaorkesterin kanssa tämän esittämisestä konserttisalissa.
Iltapäivä alkaa tulla loppuunsa, ja huuto ja kirkuna ovat vähitellen hiljentyneet, ja toogiin pukeutuneet vieraat ja Otto makaavat vieläkin alkoholia nauttien nurmikolla. Tilanhoitaja Hagen Carlund ja pari työntekijää katsoo seuruetta talon vierestä.
Hagen: Jos tämä meno jatkuu täällä vielä tulevaisuudessa, niiin minä lähden vaikka kuinka olisin antanut tämän isoisälle lupauksen jatkaa. Siinä vaan siivoaisi sianpaskansa.
9. Kohtaus, kartanolla esi-sien haamut tavoittavat Oton
Mäentalon kartanolla Otto herää yöllä ja vaeltaa pitkin salin muotokuvagalleriaa. Esi-isät alkavat kuviensa takaa puhua Otolle ja hän kokee asian vahvasti ja elähdyttävästi.
Yläkerran isossa makuuhuoneessa Otto herää yllättäen ja katsoo kelloa. Kello on puoli kolme yöllä. Yrityksistään huolimatta Otto yrittää vielä saada uudestaan unta, mutta ei onnistu siinä. Hän nousee ylös ja laskeutuu alakertaan, kirjastoon vievään salikäytävään, jonne on ripustettu noin parikymmentä muotokuvaa suvun jäsenistä. Otto katselee muotokuvia, joista tuijottaa entistä mahtavempia herroja asepuvuissa ja aatelisunivormuissa, leidejä iltapuvuissaan ja fröökynän pitseissä. Otto huomaa nimikaimansa Otto von Düsseldorfin, isoisänsä isän veljen. Otto muistelee kaimansa vaiheita ja muistaa hänen tulleen erotetuksi armeijasta pienen rikkeen takia. Yhtäkkiä Otto tuntee eroavansa paikastaan ja siirtyvänsä aiemmaksi historiaa:
Otto vanhempi: Ei olisi uskonut että tuollainen pieni rääpäle saisi vielä MEIDÄN tilan haltuunsa, joko äitinsä tai isoisänsä on tullut hulluksi. Mitä sinä todellisudessa kuvittelet olevasi. Samoin kuin alamittaiset kalat viskataan takaisin järveen, tulisi mielestäni tuollaiset sinun kaltaiset alamittaiset sintitkin heittää takaisin kasvamaan.
Otto: Mutta hyvä isoisosetä, sinun veljenpoikasi antoi tämän tilan minulle, vaikka kutsut minua alamittaiseksi, ei tässä suvussa ole tällä hetkellä suurestikaan mistä valita. Mutta olihan sinun isäsikin isoisän isoisä lyhyt mies, paljon lyhyempi kuin minä.
Otto vanhempi: Älä pilkkaa itseesi nähden mennneitä sukupolvia poika! Isäni sovitti heikkoutensa myöhemmin omalla työllään. Mutta sinä et ole tehnyt elämässäsi muuta kuin imettänyt tissiä ja imeksinyt sen jälkeen viinoja ja aineita.
Yhtäkkiä Papan äiti Vava von Düsseldorf puhumaan omalta seinältään ja puolustamaan poikaa.
Vava: Oletko sinä Ottokaan lopulta mikään puhdas pulmunen kun Ottoa näin arvostelet? Luulisi sinun historiallasi olevan aihetta vaieta tällaisista asioista.
Otto vanhempi: Kun sinun Vavan mies, minun veljeni peri tilan, oli syynä se, että minulla oli virka ja hänellä ei ollut. Minä kuitenkin menetin virkani pian sen jälkeen sen takia että minua syytettiin juopottelusta. Pian olin kirjaton ja karjaton mies, täysi virkaheitto nolla. Ja nyt sitten tämä viinakaupan mannekiini on nyt saanut tilan itselleen huomioimatta sitä syytä miksi minut siitä sivuutettiin. Sinä teit pojastasi malli-ihmisen, joka ei ryypännyt tai tuhlannut rahojaan, ja nyt sama mies on antanut tilansa tälle surkiolle.
Vava: Ei Otto ole pohjimmiltaan paha, hän on vain joutunut tuon kirjailijuutensa takia omaksumaan alkoholin, koska hänen herkkä luonteensa ei pysyisi kasassa ilman välinäistä aistien turruttamista. Meidän on annettava hänelle tukemme, me jotka olemme jo monen mielestä menneitä.
Otto: Hyvä Vava-mummi, minä olen lukenut sinun kirjeitäsi nuoruusvuosiltasi, kun olit opiskelemassa yliopistossa. Minä olen pitkään ihaillut sinua, sinun kauneuttasi ja sievyyttäsi mutta myös älyäni. Ajattelinkin aikanaan että jos minä saisin tyttölapsen, antaisin hänelle nimeksi Vava:
Vava punastuu ja hymyilee kuvassa, missä hän ensin oli täysin vakavailmeisenä
Vava: Poika hyvä, olen varma, että sinä tulet pärjäämään, onhan sinulla meidät kaikki täällä paikalla mukana.
Samalla käytävän toiselta puolelta Oton isoisän isoisä Carl Otto, alkaa ottaa osaa keskusteluun.
Carl Otto: Kuten varmasti hyvin tiedät Otto, minä olin se mies joka oli lähellä heikkouksiensa takia menettää kartanon. Ryyppäsin ja pelasin uhkapelejä. Senhän takia sinun isoisäsi ja minun lapsenlapsenikin pysyi selvänä koko elämänsä ajan. Muista kuitenkin sen viinan paskan kanssa se Otto ettei sen saa antaa villitä sinua. Me vanhat olemme sitä mieltä, että sinä tulet pärjäämään, sinun on vain pidettävä mielesi ja ruumiisi kasassa.
Otto: Hyvät esivanhemmat, olen kiitollinen siitä, että luotatte minuun vaikka kaima, isosetä onkin tässä vähän eri mieltä. Jälkipolvet ovat kyllä puhuneet että isosetä oli pahaluonteinen muutenkin. En kuitenkaan halua arvostella teitä vanhat, vaan nauttia luottamuksestanne.
10. Kohtaus, Otto yrittää vielä yliopistolla
Otto päättää kirjautua maa ja metsätieteelliseen oma suvun velvoite hartioillaan. Opinnoista ei tule mitään ja pian hän löytää taas itsensä filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teorian luennoilta.
Kesäkuussa Otto sai kirjeen maa- ja metsätieteellisestä tiedekunnasta, jossa kerrottiin hänen tulleen hyväksytyksi yliopistoon. Otto hankki tämän jälkeen Bulevardilta pienen vuokra-asunnon, että voisi viettää useita päiviä viikossa yliopistolla.
Loppusyksystä Otto kulkee Franzeniassa biodynaamisen maatalouden luennoille. Mukana on böndeporukkaa, joista jotkut haiskahtavat lannalta. Maaseutu oli todellakin näissä ihmisissä tavoittanut pääkaupunkiseudun.
Otto tulee luentosaliin ja istahtaa alas. Luennoitsija aloittaa luentonsa ja lukee katedeeriltaaan paperiaan.
Luennoitsija Metsän-Kuuselainen: Biodynaamisessa viljelyssä käytetään pitoisuuksiltaan erittäin laimeita biodynaamisia preparaatteja. (kts. homeopatia). Niiden valmistamisessa käytetään yleensä pieniä määriä lehmänlantaa tai kvartsia, joka on pakattu lehmän sarveen ja kätketty määräajaksi maahan. Preparaattien ei oleteta vaikuttavan aineellisesti, esimerkiksi kvartsi ei liukene. Preparaattien uskotaan dynaamisesti tukevan kasvia välittämällä maahan taivaankappaleiden kosmisia voimia, mikä jäsentää kompostoitumista ja tukee harmonista maatumista. Steinerin mukaan lehmän sarvi toimii muotonsa vuoksi kosmisena antennina. Demeter International pitää sarvettomien nautojen jalostamista uhkana elämänvoimalle. Lehmänsarven ohella käytetään lehmän, sian tai hevosen kalloa tai lehmän ohutsuolta tai saksahirven rakkoa. Viljelyssä noudatetaan planeettojen ja kuun liikkeisiin, vuodenaikojen vaihteluun ja vuorokausirytmiin perustuvaa ajoitusta ja toimenpiteitä kasvustolle tämän aikataulun mukaisesti. Toisin kuin biologinen viljely, biodynaaminen viljely pohjautuu astrologiaan: Eläinradan eri merkkien uskotaan olevan yhteydessä maahan, veteen, ilmaan ja tuleen. Kaikki eivät kuitenkaan käytä viljelyssä astrologisia kalentereita. Steiner ei nähnyt kasvien kärsivän varsinaisesti kasvisairauksista vaan piti niitä Kuun astrologisen voiman vaikutuksina. Hänen esittämänsä hiirten tuhkan käyttäminen jyrsijätorjunnassa on ymmärrettävissä mm. homeopatiassa käytetystä sama parantaa samaa -periaatteen sovelluksena. Steiner ei varsinaisesti tutkinut tai testannut uskomuksiaan, vaan hänen opetuksensa perustuivat okkultismiin ja selvänäkemällä hankittuihin tietoihin, mistä hänen mukaansa seurasi, että ne ovat oikein.
Otto nousee ylös ja poistuu luentosalista. Miten tällainen voisi olla mitään tiedettä, mutta vihreys on mennyt tässä maassa jo näin pitkälle. Yhtäkkiä Otto huomaa rakennuksesta ulostullessaan tutun miehen filosofian opintoajoilta Robert Jyrkkävuoren, filosofian professorin ja menee hänen luokseen tervehtien.
Otto: Tervehdys Roope! Mitä olet tehnyt viime aikoina, kun julkaisuluettelosi ei ole viime aikoina yliopiston sivuilla kohentunut. Oletko tehnyt jotain muuta.
Robert: Terve Otto. Olit parhaita oppilaitani, kyllä sinun ihmistuntemuksesi vaikutti syvästi kaikkiin muihin seminaarissa olleisiin, vaikka en ymmärtänytkään yhtä hyvin kuin muut lopputyösi merkitystä. Olen itse ollut vapaalla yliopistosta ja tutkimustyöstä, koska olen kehittänyt omaa filosofista kaiken teoriaani, ja yrittänyt saada käsitystä siitä, mitä merkitystä kokonaisuudessaan tällä kaikella on.
Otto: Kaiken teoria? Sinä oletkin kyllä aina ollut niin kunnianhimoinen ja omaperäinen. Hyvä siitä varmasti tulee.
Robert: Pidän muuten aiheesta luennon tänään Porthaniassa. Haluatko tulla kuulemaan? Luento pidetään yhteisenä filosofian, taiteen teorian ja kirjallisuuden alaisuudessa.
Otto: Tulen mielelläni kuulemaan mitä olet saanut aikaan. Onko työsi muuten suuresti aksiologinen, kun olet sen arvoteorian kanssa niin pitkään pyöritellyt?
Robert: Se on nimenomaan suuremmalta osalta aksiologinen, mutta myös eettinen ja yhteiskuntafilosofinen. Tule mukaan! Keskustelllaan siellä luennolla ja sen jälkeen.
Otto: Tulen ehdottomasti, ehdin käydä ennen sitä yhdellä tuossa pystybaarissa.
Otto tulee Porthanian yläkerran luentosaliin ja istuutuu etupenkkiin. Robert Jyrkkävuori korjaa kurkkuaan ja aloittaa luennon.
Robert: Olen suunnitellut filosofista kaiken teoriaa, joka selvittää etenkin arvostuksen ja arvon käsitteitä yhteiskunnassa ja maailmassa. Vapaus vertaantuu aina vastuun kanssa kaikissa ihmiselämän tilanteissa. Näiden välistä suhdetta nimitetään kehittämälläni termillä preferenssiautonomia, eli valitessaan vapauden ja vastuun välillä ihminen määrittää omaa preferenssiautonomiaansa. Yhteiskunnallinen eliittiryhmittymätoimija kommentaariaatti, jonka jäsenet muodostavat yhteiskunnallisen ontokratian, eli ryhmittymän, jolla on eniten oikeutta hallinoida olemisen valtaa - "ontos": oleva, "kratia", valta. Kommentaariaatti vaikutteellistaa ihmisiä toimimaan vastoin omia arvostuksiaan. Tämän se tekee valtaamalla merkitysvaltaa ihmisiltä ja korvaamalla nämä preferenssit omilla arvostuksillaan. Lopulta yksilöt eivät siis pysty jatkamaan toimintaa preferenssiautonomian näyttämällä tavalla vaan kommentaariaatti määrittelee tällaisen ihmisen arvovalinnat. Arvot perustuvat arvotunteisiin, eli niillä on emotionaalinen perusta ennen kuin ne tulevat ja kehittyvät järjelliselle tasolle. Eli ei ole olemassa minkäänlaista perustavaa rationaalisuutta, vaan se on konstruoitu väline. Kommentaariaatti vaikutteellistaa ihmisen arvotunteet, ja tekee niistä arvoinstituutioita, omien arvojensa hegemoniakeskuksia, joita se puolustaa tuki-instituutioilla. Arvoinstituutioihin liittyvät vertailukohdalliset symbolit, joita yhteiskunnallinen valtaryhmittymä pyrkii tuomaan ihmisille heidän omien syväsymboliensa tilalle. Syväsymbolit eroavat vertailukohdallisista symboleista siten, että ne ovat olemukseltaan pysyviä, ne tulevat esiin vain autenttisessa olemisessa, ja teeskentely ja pinnalliset aihelmat liittyvät aina vertailukohdallisiin symboleihin, koska ne eivät pysty olemaan ihmisen olemisen pysyvintä luonnetta noudattelevia symboleita...
Luennon jälkeen Otto ilmoitti opintotoimistoon luopuvansa maa- ja metsätieteellisessä opiskelemisesta ja jatkavansa jatko-opinto-opiskelijana valtiotieteellisessä tiedekunnassa käytännöllisen filosofian pääaineessa.
11. Kohtaus, keskustelu uskollisen ystävän kanssa
Otto ei löydä rauhaa sukuperintönsä kanssa ja uskoutuu läheiselle ystävälleen, jolla on häntä enemmän itsetuntemusta ja kypsyyttä.
Otto on taas kotona Mäentalossa, istuskelee salissa plyysinojatuolilla ja nautiskelee pikarista konjakkia, Larsen vsop:ta. Hän kokee olonsa yksinäiseksi ja päättää soittaa ystävälleen.
Otto: Otto tässä hei, mitä kuuluu? En ole saanut rauhoitettua mieltäni täällä pääpaikalla. Koen että täällä on aina tapahtunut niin paljon, että koen oloni rauhattomaksi ja levottomaksi. En tiedä miten saisin elämääni tasapainon. Koen että en tiedä miten saisin vakiutettua kirjailijankutsumukseni tähän tilanomistajan titteliin. Näin eilen tilan mailla ahman, ajatella että nekin tulevat näin asutetulle alueelle. Piti ottaa heti ulkokissat takaisin sisälle. Luuletko, että pystyisin sovittamaan tämän bundeukon roolin yhteen kirjailijanurani ja kirjailijankutsumukseni kanssa. Mitä mieltä olet? Pitääkö minun kieltäytyä toisesta roolista, että voisin keskittyä toiseen. Kirjoittamista en aio lopettaa ja haluaisin jatkaa väitöskirjankin kirjoittamista. Mitä teen?
Ystävä: Oletko ajatellut, että voisit hyödyntää tätä kutsumasi bundeukon roolia esimerkiksi siten, että kirjoittaisit sukulaisistasi, tai sisällyttäisit sukulaisiasi romaaniesi juoniin? Vaikka tiedänkin että kavahdat sukulaisten palvontaa, voisit hyödyntä kartanon arkistoa ja siellä olevia papereita oman taiteesi luomisessa. Sinun sukusi historiaan liittyy taatusti paljon makoisia tarinoita, joita voisi esittää fiktiivisenä tarinoina. Olethan kertonut paljon isoisäsi isästä ja isoisäsi isoisästä. Vanha pappasi ainoastaan taisi olla sinun kertomasi mukaan tossun alla oleva kotihiiri, joka ei juossut naisten perässä eikä nauttinut viinaksia, ainakaan kovin usein?
Otto: Isopappa ja isoisopappa olivat tietysti omanlaisiaan persoonia ja käyttivät viinaa vähintään yhtä paljon kuin minä. Ehkä tuollainen hulivilituiverrus oli sellainen luonteeltaan, että sen tuli tulla loppuunsa papassa ja mammassa. Olisivathan suvun maat ja omaisuus pian menneet mikäli tyyliin ei olisi tullut muutosta. Ja nyt minä olen elämässä läpi omanlaistani suvun viimeisen rappiota, joka ei ole nähnyt vastaavaa koko suvun historiassa.
Ystävä: Miksi sinä Otto olet aina puhumassa niin varmasti siitä, että olisit sukusi viimeinen. Voithan sinä vieläkin siittää lapsen ja saada perillisiä. Olen monesti vaimoni kanssa puhunut siitä, miten suuria ihmisiä sinäkin voisit vaikka sen Ellin kanssa saada aikaan. Ajattele sitä, Otto! Ja jos et haluaisi omaa lasta, niin voisithan sinä vaikka adoptoida, vaikka tiedänkin että se on tuon sinun ylhäisöetiikan vastaista perimmällisessä luonteessaan. Minä uskoisin että sinä vielä voisit pitää lapsen kasvatuksesta, olethan sinä kirjoittanut jo pitkään kasvatus- ja koulutusfilosofiasta, ajattele, saisit käytännön kokemusta siinä ja voisit edelleen jo sen pohjalta kirjoittaa tekstejä ja raportteja. Etkö pysty ajattelemaan tätä asiaa näin. Ja ajattele millainen miljöö se teidän kartano olisi lapsien kasvatukselle.
Otto: Minä en vain kaikesta kasvatusfilosofiasta intoamisestani huolimatta en koe, että voisin koskaan olla kovin hyvä isä, ehkä oman luonteeni ja lapsuuden ajan kokemuksieni takia. Ja siinä olisi jo kolmas rooli tähän taiteilijuuteen/kirjailijuuteen ja tilan omistajuuteen. En ole niin porvarillinen ihminen, että nauttisin suuresti monien roolien samanaikaisesta esittämisestä. Mutta tuo ajatuksesi siitä, että voisin kirjoittaa jotain proosaa siitä, mitä sukulaiseni ovat elämiensä aikana tehneet, on hyvä ajatus, ja minun pitää todellakin mennä useammin tuonne yläkerran arkistoon, onhan siellä materiaalia useita hyllymetrejä. Onhan selvää, että rikos yhdistettynä korkeaan syntyperään on aina sellainen asia, joka herättää monessa kiinnostusta, omasta alkuperästä riippumatta.
Ystävä: Jatka vaan kirjoittamista siten, että ajattelet olevasi päivästä tietyn osan aikaa wordin ääressä, siten saat auttamatta tekstiä kokoon. Minä en ollenkaan ymmärrä tuota luuloasi että tulet kuolemaan nuorena. Vaikka Rimbaud, Baudelaire ja Jim Morrison niin tekivät, niin ei sen tule tarkoittaa myös sinua. Sinähän sitä paitsi olet jo heihin nähden peräisin turvatummista oloistakin. Et sinä kuole vielä, vielä aikoihin.
12. Kohtaus, kuolema
Kuoleman ajatukset nousevat Oton mieleen, kun hän on palannut kartanolle. Hän käyttää huumeita ja tulee pian oman itsensä rajalle.
Otto näki yöllä unta, missä hänen kaulassaan oli hirttosilmukka, ja missä oli kartano, Mäentalo oli se, mihin hirttosilmukka oli kiinnitetty. Tämä järkytti häntä syvästi sillä aamulla hän huomasi tämän olevan täysin totta. Hän nautti itse tehdyn aamupalan ruokasalissa ja vetäytyi sen jälkeen siniseen salonkiin, missä kartanon taidekokoelmasta suurin osa oli. Hän istuutui sohvalle, ja otti heporuiskun pöydällä olleesta rasiasta. Hitaasti hän laski mustan kullan suoneensa, ja valahti väsyneenä vasten sohvan selkämystä, hän mietti:
Otto: Olenko minä todella iloinen näiden aineiden kanssa, kuitenkin tämä on se, mitä olen aina eniten etsinyt, mutta olenko minä vapaa tämän kartanon kanssa. Se lytistää minut hiljalleen kasaan ja tappaa minusta kaiken muun elämän. En saa kirjoitettuakaan täällä mitään. Kun minunkaltaiseni ihmisen tulisi olla suurten kaupunkien keskustoissa, kuten ne kurtisaanit siellä Pariisissakin, ja uhkeat nuoret arjalaistytöt Saksassa. Eniten jäin kaipaamaan sitä japanilaista neitiä, joka työskenteli siinä matkapuhelinkaupassa, missä kävin korjauttamassa puhelintani. Jäin kaipaamaan sitä jasmiinin kosketusta, niin herkkä ja niin älykäs. Kyllä aasialaiset naiset olivat olleet parhaita niistä, jotka olin koskaan päässyyt kokemaan. Eurooppalaiset olivat karskimpia ja miehekkäämpiä kuin japanilaiset. Tuo japanilaistyttö oli lisäksi niin kevyt ja sirorakenteinen, että sen sai aina nostettua ylös seisaaltaan pantaessa. Sovitus kaikesta koetusta, se se oli etenkin. Sovitus, kaikki kokemukset tulivat vähitellen ylös ja näkyviin, kaikki oli hyvin ja kaikki pysyi kuvassa. Vähitellen henki alkoi vaeltaa pois Otto von Düsseldorfista, hän haki pöydältä votkalasia, mutta hän ei kuitenkaan jaksanut nostaa sitä huulilleen ja lasi kaatui maton päälle. Otto laski kätensä alas ja vetäisi syvän henkäyksen, jonka jälkeen hän sulki silmänsä. Otto von Düsseldorf oli kuollut 32-vuoden iässä.
13. Kohtaus, hautajaiset
Oton vanhemmat hautaavat surusta murtuneina oman poikansa. Tavallinen järjestys on keikahtanut nurin ja suku ei saa enää jatkoa.
Pappi: haudalla: Sun haltuus rakas isäni, mä aina annan itseni, mun sieluni ja ruumiini, sä herra ota suojaasi... Otto oli poikkeuksellinen ihminen ja sukunsa viimeinen vesa, sen takia minun velvollisuuteni on tässä tilaisuudessa lyödä rikki tässä oleva suvun savinen vaakuna. Näin, von Düsseldorfin suku on kohdannut loppunsa ja suku on virallisesti mieslinjalta kuollut. Voimme kuitenkin olla iloisia siitä, että suku jatkuu naislinjalta.
Sukulaisia ja ystäviä kokoontuu seurakuntasalille, syömään, kahvittelemaan ja muistelemaan Ottoa. Useimmat jotka pitivät tilaisuudessa puheita muistelivat Ottoa uskollisena ystävänä, äärimmäisen älykkäänä havainnoijana ja miehenä jolla oli todella hyvä muisti ja taiteellinen silmä.
Seuraavana päivänä hautajaisista Oton äiti sai puhelun suurelta kustantajalta, joka tarjosi sopimusta, jonka mukaan he kustantaisivat kaikki Oton jäljelle jääneet paperit viidessä laitoksessa.
14. Kohtaus, lapsi
Ritva on saanut Oton ja hänen lapsen, jolle hän on antanut nimeksi Olli. Poika on jo päässyt siihen ikään, että isä on alkanut häntä kiinnostaa. Ritvalla on vaikeuksia kertoa hänelle, että isä on kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten.
Olli on löytänyt äitinsä papereista kuvan, jossa Ritva on miehen halauksessa. Hän ihmettelee asiaa, koska äitinsä ei ole ollut kenenkään miehen kanssa kymmeneen vuoteen.
Olli: Äiti, kuka toi setä on tässä kuvassa.
Ritva: Se mies, se mies oli sinun isäsi.
Olli: Isäni? Todellako, miksi et ole kertonut minulle äiti?
Ritva: Isäsi oli sitä mieltä, ettei lapsi välttämättä tarvitse isää. Isäsi oli vähän outo, hänkään ei menestynyt isänsä kanssa.
Olli: Missä isä on? Milloin saan nähdä hänet?
Ritva: Isäsi on kuollut, jo kauan aikaa sitten. Hän kuoli nuorena.
Olli: Mutta tiesikö isäni minusta? Edes?
Ritva: Ei tiennyt. Minä erosin hänestä kauan ennen kuin synnyit.
LOPPU
