lauantai 13. kesäkuuta 2020

Helppouden ja häiriön kulttuuri


Nykyaikainen tietoliikenteen lisääntyminen ja tiedon saamisen helpottuminen ovat tehneet aikamme kulttuurista helppouden kulttuuria. Helppouden kulttuuri tarkoittaa sitä, ettei tiedon hankkimisen ja asian muistamisen kohdalla nähdä enää samanlaista vaivaa kuin ennen. Nykypäivänä halutaan saada puhelimeen ”appeja” eikä esimerkiksi oteta kirjoja luettavaksi. Asia, jota ei heti muisteta, voidaan katsoa internetistä, eikä esimerkiksi koeteta nähdä tavallista suurempaa henkistä vaivaa asian muistamiseksi. Muisti on monessa mielessä tullut tarpeettomaksi, kun internetin ihmistä mahtavammat tietoaallot ovat vallanneet sen paikan ihmisten käytännöissä, joihin kuului ennen muisti ja muistaminen. Monet minut tuntevat ihmiset ovat ihmetelleet sitä, kuinka paljon minulla on tietoa eri asioita koskien. Se selittyy suurimmin sillä, että vietän paljon aikaani yksin, mietiskelen, pohdin ja muistelen asioita, enkä heti ensimmäisen vaikeuden kohdalla katso asiaa esimerkiksi Wikipediasta. Ihmiset antavat nykypäivänä liian suuren vallan netin ihmeellistä ihmeellisimmälle tietopotentiaalille, jossa siinäkin voi olla kuitenkin flaws eli vääristymiä tai poikkeamia. Nykyaikainen älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden aika on muuttanut kulttuurista näkymää myös siten, että nykypäivänä ihmiset eivät voi tai halua viettää aikaa yksin, vaan koko ajan on oltava tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja oltava henkisesti koko ajan heidän keskellään. Kun ajatellaan vapaata ajattelua ja toisinajattelijoita, aiheuttaa tämä muutos kriisin tässäkin suhteessa. Nykypäivänä ei ole muodikasta olla toista mieltä tai poiketa joukosta jollain tavalla. Nykypäivänä on muodikasta omata samanlaiset vempeleet ja appit, jotka on kaikilla muilla ihmisillä. Tämä on nimenomaan helppouden kulttuuria: halutaan että voidaan samalla tavalla olla kaikkialla kuten muutkin ovat. Kirjojen lukeminen luonnistuu nykyaikaiselta ihmiseltä heikommin koska se vaatii vaivan näkemistä. Muisti ja muistaminen liittyy monesti siihen, miten ihminen aikaansa viettää: jos hän viettää aikansa kännykkä tai tabletti kädessään, ei hän tavallisesti pyri näkemään vaivaa ja kehittämään omaa muistiaan asioiden suhteen. Asioiden tulisi olla ihmisten mielessä eikä esimerkiksi internetin Wikipediassa! Yksin oleminen, mietiskely, pohtiminen, meditaatio ja kirjojen lukeminen ovat asioita, jotka nykyaikaisen teknologisen yhteiskunnan vanavedessä olevat ihmiset ovat kadottaneet. Itse koen älypuhelimen omistamisen ärsyttäväksi, koska siinä pitäisi olla koko ajan asentamassa ja päivittämässä uusia asennuksia ja päivityksiä, joita nämä informaatioteknologian airueet pakottavat nykyään kaikkia ihmisiä ottamaan ja omaksumaan. Tässä mielessä ymmärrän etenkin aikanaan etenkin Englannissa vaikuttaneita luddiitteja, eli koneiden särkijöitä, jotka ajattelivat jatkuvan edistyksen orjuuttavan ihmisen alleen. On siis varsin hullua ajatella, että voitaisiin asettaa ihmisiä arvojärjestykseen sen mukaan, miten edistyksellinen heidän puhelimensa tai tablettinsa on. Nykypäivän ihmisen on kysyttävä itseltään, haluaako hän elää jatkuvan häiriön ja pintapuolisuuden kulttuurissa vai elää sen sijaan meditaation, pohtimisen ja vaivannäkemisen kulttuurissa.



Olli von Becker

YTM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti