maanantai 12. huhtikuuta 2021

Yksilöydentutkimus tieteenalaksi

Yksilöyttä voidaan jossain mielessä objektivoida, vaikka se monessa mielessä perustuukin varsin subjektiivisiin tekijöihin. Yksilöissä on paljon sellaisia ilmenemispiirteitä, jotka perustuvat tasoittain jonkinlaisiin universaalisiin ominaisuuksiin. Kuitenkin yksilöitä määrittelee jonkinlainen perustava idiosynkrasiteetti, joka kertoo siitä, millaisia ominaisuuksia ja asioita yksilöt arvostavat ja millaiset piirteet johtavat yksilöitä edistämään tietynlaisia arvoja. Juuri tuo idiosynkrasia on se tekijä, jota pitäisi tutkia. Yliopistoihin ja kouluihin tulisi ottaa sellainen uusi tieteenala, jonka nimenä voitaisiin pitää esimerkiksi yksilöydentutkimusta. Siinä tulisi tutkia etenkin sitä, mikä saa ihmiset tekemään tiettyjä asioita elämässä ja millaisia arvoja ihmiset haluavat saada itselleen. Valintatilanne eli mikä saa ihmiset toimimaan ja ajattelemaan olisi yksi tällaisista kysymyksistä, joka voisi kuulua yksilöydentutkimukseen. Yksilö on siis objektiivisista piirteistä muodostuva subjektiivinen kokonaisuus, jonka yhteydessä voitaisiin tutkia etenkin sitä alaa, joka kuuluu monesti yksilöllisyyteen, joka monesti määrittää suuren osan siitä, millä tavalla ihminen toimii ja millaisin keinoin hän tekee valintoja yhteiskunnassa, jotka sitten vaikuttavat hänen jatkuvaan toimintaansa. Valintatilanne ja valintojen tekemisen poikkeavuus voisi olla esimerkiksi yksi yksilöydentutkimuksen ala ja siinä voitaisiin tutkia sitä, mikä näyttää ihmisille yksilöstä riippuen enemmän ja vähemmän todelliselta. Tämä yksilöyden ”värisävyjen” tutkiminen olisi tärkeä asia tässä uudessa tieteenalassa. On varmaan niin, että tämä tieteenala lähentelisi eniten etenkin psykologiaa ja tarkemmin sanoen persoonallisuuspsykologiaa, mutta se toisi siihen uuden kontribuution kulttuuritutkimuksen, estetiikan ja filosofian välinein. Se siis tutkisi aihetta myös yhteiskunnan ja kulttuurin tasolta. Eli voitaisiin tutkia sitä, miten yksilöys määrittyy etenkin yhteiskunnan ja kulttuurin tasolla. Tämä toisi liitteen etenkin filosofian tutkimiin kysymyksiin siitä, miten valtakulttuurin on mahdollista vaikuttaa ihmisiin antamalla heille kuvia siitä, millaisia yksilöiden tulisi kulttuurissa olla ja millaisia asioita yksilöyden havainnoimisessa tulee ottaa huomioon. Kun psykologia tutkii sitä, mikä saa ihmisen toimimaan, tutkii filosofia sitä, miten käsitteitä muodostetaan ja millaisia käsitteitä tulee käyttää todellisuuden tulkinnassa. Kulttuurintutkimus tutkii sitä, miten ihmiset toimivat laajemmissa yhteisöissä ja miten kulttuuriset muodostelmat elävät ja kehittyvät. Yksilöydentutkimus tutkisi yksittäisten entiteettien eli yksilöiden mahdollisuutta säilyttää ja laajentaa omaa yksilöyttään ensimmäisen persoonan tasolla sekä laajemmalla yhteiskunnallisella ja kulttuurisella tasolla. Yksilöydentutkimuksessa voitaisiin lisäksi tutkia yksilöyden historiaa, ja mikä on ollut yksittäisen ihmisen paikka sellaisina aikoina, jolloin kollektiivista tietämystä ja viisautta on arvostettu enemmän ja yksilöyttä on repressoitu, tukahdutettu ja vähennelty sen merkitystä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Epäkypsät asenteet ja vallan mystifioiminen

Suomessa ei olla tavallisesti koskaan arvostettu suuremmin poliitikkoja ja politiikkaa, mutta yli-ihannoitu heitä on aina. Tavallisella pikkuihmisellä, rahvaan jäsenellä on tapana suurennella vallan kuvitelmaa tiettyjen ihmisten kohdalla, ja kuvitella, että poliitikoilla oleva valta on jotain, mihin esimerkiksi hän itse ei olisi kykenevä koskaan ylettämään. Tavanomainen ja kehittymätön tapa politiikkaan ja valtaan suuntautumisessa perustuu tietynlaisten vallan symbolien tulkintaan. Vaikka arvot ja demokratia ovat varsin inpersonaalisia asioita, ajattelevat kehittymättömät ihmiset niiden liittyvän absoluuttisella ja totaalisella tavalla johonkin tiettyyn ihmiseen ja hänen muita parempiin ominaisuuksiin. Vallan kuvitteleminen siis on epäkypsä asenne, koska tavallisesti valta jaetaan yhteiskunnassa täysin sattumanvaraisella tavalla ja sekin perustuu pääasiassa vain keskivertoihmisten, massojen ajattelemattomuuteen ja kehittymättömyyteen. Vaikka elämme esimerkiksi Suomessamme demokratiassa, katsovat ihmiset tavallisesti vallan liittyvän ja kuuluvan vain tietynkaltaisille ihmisille, jonka vallan luovuttamisen avulla tietynlaiset mukakarismaattiset ihmiset saavat tehdä heille suodun vallan avulla mitä tahansa. Juuri tällainen massojen keskinkertaisuus aiheuttaa sen, että poikkeavat ihmiset saavat etenkin joko valtaa ja ylikorostettua huomiota tai vaihtoehtoisesti pilkkaamisen ja naurun. Keskiverto rahvaan edustaja on siis sitä mieltä, että erilainen ihminen on joko häntä arvokkaampi tai vaihtoehtoisesti häntä huonompi, ja tässä tulee esiin se, että keskinkertainen ihminen ei näe kaikkia ihmisiä samanarvoisina, vaan hänen on aina jaettava ihmiset itseään huonompiin ja itseään parempiin. Epätasa-arvoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin on siis kaiken politiikan perustana. Huonompaa ihmistä pilkataan ja arvostellaan epätasa-arvoisesti ja hänen heikkouksiaan laajennellaan ja liioitellaan, samalla kun paremmaksi katsotun ihmisen ominaisuuksia ja hyveitä ylikorostetaan ja liioitellaan. Epätasa-arvoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin on siis epäkypsä asenne, koska loppujen lopuksi ihmiset eivät inhimillisten ominaisuuksiensa kautta suuresti eroa toisistaan. Kuitenkin keskiverto keskiluokkainen ja pikkuporvarillinen ihminen haluaa perustella oman staattisen maailmankatsomuksensa sillä, että jotkut ihmiset ansaitsevat omien ominaisuuksiensan kautta paremman asemansa, ja vastaavasti alempana olevia ihmisiä pilkataan ja heidän kehittymisen ja menestymisen mahdollisuuksia vähätellään ja heitä pilkataan siitä syystä. Tasa-arvoinen suhtautuminen ja tiettyjen henkisten ja sisäisten arvojen arvostamisella voitaisiin edistää sosiaalista yhteiselämää, eikä etsiä ihmisten arvoa esimerkiksi sen perusteella millaisen ensivaikutelman joku ihminen tekee omalla pinnallisella ilmipuolellaan. Pikkuporvarilliset ihmiset siis näkevät kaiken mustavalkoisesti, jossa järjestyksessä jotkut ovat selkeästi ja selvästi toisia parempia ja samanaikaisesti jotkut selkeästi ja selvästi toisia huonompia, ja tämä erojen tulkinta johtuu vain rahvaan keskinkertaisuudesta. Tässä järjestelmässä huonompia alistetaan ja pilkataan, samalla kun "valtaa" kumarrellaan ja ihannoidaan.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

 

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Uskalla tehdä poikkeus!

Vanhempieni minulle lapsuudessani useimmin kertomat elämänohjeet kuuluivat, äidiltä: ei saa erottua joukosta, ja isältä: älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon. Eli tästäpä voi nämä yhdistäen nähdä miellyttävän sokeasti ja sanattomasti vallankäyttöön suuntautuvan totteluohjeen, jossa pitää totella kaikkea siitä huolimatta mitä auktoriteetti tekee ja samalla aikaa tehdä se erottumatta muista. En tiedä, ovatko he olleet tosissaan tällaisia sanoessaan, mutta minä muistan nuo, ja nuo sanomat ovat tulleet heitä miettiessäni edustamaan syvällisellä tavalla vanhempieni luonteita. Haluan arvostaa vanhempiani ja olla heidän kanssaan tekemisissä. Kuitenkin kun mietin esimerkiksi sitä, millaiset motiivit ovat johtaneet heidät sanomaan minulle tuollaisia ollessani herkässä kasvuiässä, täytyy minun ihmetellä ja kummastella, sillä minkäänlainen unohtaminen ei saa mielestäni pois noita asioita, joita he minulle sanoivat. Olenko sitten huono ihminen, jos mietin tällaisia asioita ja tuon ne esiin? Kai hekin ovat tarkoittaneet noiden sanomisillaan, että ne vaikuttaisivat minuun jotenkin, miten he olisivat halunneet toimivan. Olen varmasti kehittynyt ajattelussani asettumalla täysin noita neuvoja vastaan. Olenkin muutaman vuoden ajan miettineeni, että oma mottoni voisi olla esimerkiksi: ”uskalla tehdä poikkeus”, joka viittaa selkeästi siihen, ettei massojen tyhmyyteen ja huonoihin esimerkkeihin tule mukautua, vaan on uskallettava toimia eri tavalla kuin millä enemmistö toimii tai mihin tapaan enemmistö on ajattelevampia ihmisiä ohjaamassa. Uskaltaminen on kykyä olla erilainen ja esimerkiksi vapaampi ja ajattelevampi kuin mitä toiset ihmiset mahdollisesti aivan lähiympäristössä ovat. Poikkeus taas on eron tekemistä ja halua sekä mahdollisuutta erottua toisista omien taitojensa ja ominaisuuksiensa avulla ja kautta. Poikkeuksen tekeminen on tärkeää esimerkiksi siinä, jos jokin itseen vaikuttava ryhmä tai ihmiset toimivat selkeästi väärin tai epäeettisesti ja ovat johtamassa jotain tiettyä yksilöä toimimaan huonolla tai epäedullisella tavalla suhteessa johonkin merkitykselliseen asiaan. Uskaltaminen taas viittaa rohkeuteen, joka on aina mukana sellaisessa toiminnassa, jossa ihminen poikkeaa toisista ihmisistä ja jos hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, mahdollisesti poikkeavammin, perustavammin ja yleisesti selkeästi joukkoja paremmalla tavalla. Tämän kirjoituksen opetuksena on se, ettei auktoriteettien antamien ohjeiden tarvitse olla totuutta sen takia, jos ne tulevat joltain läheiseltä ja itseen vaikutusvaltaiselta ihmiseltä. Omat motot ja elämänohjeet on löydyttävä eletyn elämän kautta, ja niiden on ilmituotava se, mikä on voinut olla puuttuva tekijä auktoriteettien ohjeissa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Laudator temporis acti ja yhteiskunnan vääjäämätön kehittyminen

Kuuntelin äskettäin verrattoman huvin vuoksi entisen Perussuomalaisten kansanedustajan Pertti Oinosen haastattelua ”Mihinkä tää maailma on menny?” netistä. Tämä Oinonen etenkin oli viiteryhmänsä huvittavimpia edustajia, kun hän esimerkiksi etsiessään parlamentissa perusteluita tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselle, pohti syvämietteisesti, miten Kekkosen aikana olisi suhtauduttu tällaiseen lakiesitykseen. Hän oli myös hyvin kiihtynyt pohtiessaan sitä, miten maailmalta oli kuulunut sellaisia uutisia, että joku oli mennyt Eiffel-tornin kanssa avioon. Oinonen halusi siis etenkin kiivasmielisesti estää Eiffel-tornin kanssa avioitumisen. Lisäksi hän puhui puolueensa tilaisuuksien ”hartaasta” tunnelmasta, ja miten hän oli nuorena miehenä kuunnellut ”hurmioituneena” Veikko Vennamon puheita. Tällaiset ihmiset, joihin sopii määre laudator temporis acti – eli menneen ajan ylistäjä – ovat etenkin tavallisesti sotkemassa uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Sanoipa hän haastattelun lopussa, että hänen esikuvansa ei ole sen kummallisempi kuin ”tuo taivaan herra”. On selvää, että yhteiskunta kehittyy myös niiden käsitteiden kautta, joita tavallisesti käytämme tajutaksemme jotain yhteiskunnasta. Suvaitsevaisuus kaikenlaisia ihmisiä kohtaan on kehittynyt sen myötä, kun ihmiset ovat uskaltaneet itse määritellä omia käsitteitään, eikä ottaa niitä suorassa ja kommentoimattomassa mielessä ”taivaan herralta”. Banaali eli tavanomainen ja huomaamaton paha liittyy tavallisesti siihen, kun ihmiset ottavat vastaan jonkinlaisia kyseenalaistamattomia ohjeita esimerkiksi ihmisiä muka korkeammalta hengelliseltä tasolta. Esimerkiksi se, kun Pertti kuvasi sitä, miten ”miehet tanssivat oikein lähellä toisiaan”, ja että se ei häntä miellytä, niin mihin hän perustaa sen, että hän voisi sanoa tuollaisen olevan väärin, vaikka se ei millään tavalla pakota häntä itseään tanssimaan lähellä toista miestä? On selvää, että etenkin Perussuomalaisissa on tällainen karkea ja sivistymätön ihmisryhmittymä, joka pyrkii kieltämään ihmisten vapauden ja määrittelemään itse totalitaarisella tavalla sitä, millä tavalla ihmiset voivat olla tässä yhteiskunnassa ja millaisia ihmisiä ja toimintatapoja yhteiskunnassa tulisi hyväksyä ja arvostaa. Politiikan ja yhteiskunnan kehittyminen on edustanut viimeisten kymmenien vuosien aikoina sellaista kehitystä, joka on hyväksynyt ihmisten kehittymisen, vapaammaksi ja riippumattomammaksi tulemisen ja entisistä riippuvaisuussuhteista ja rajoittavista tekijöistä eristymisen. Edes Päivi Räsänen ei ole enää tänä päivänä sanomassa, että yhteiskunnan tulisi olla niin, kuin miten tarkimmat ja karkeimmat raamatuntulkitsijat sen haluaisivat olla. Nämä ihmiset eivät itsekään ole mitenkään vapaita, he ovat rajoittuneita, ja sen takia he haluavat kaikkien muidenkin ihmisten elävän samassa epävapaudessa. Oinonen on esimerkki perussuomalaisesta, joka ei ole koskaan osannut etsiä vapautta ja suvaita sitä toisille.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Koulujen vapauttaminen ja erikoistaminen

Kansallinen opetussuunnitelma on huono ajatus ja sitä pitäisi pikaisessa mielessä ruveta korjaamaan. Ennemmin kuin seurattaisiin sitä, että kaikki oppilaat oppisivat samat asiat, tulisi tällaisesta valvomisesta tulla etenkin jonkinlaisen henkisen korkeuden seuraamista. Henkistä korkeutta voidaan saavuttaa ja sitä voidaan ylläpitää monissa erilaisissa kouluaineissa ja sivistyksen osa-alueissa. Ei ole mitään järkeä pakottaa koululaiset oppimaan asioita, joista he eivät ole kiinnostuneita ja joista ei tule olemaan heille myöhemmässä elämässä minkäänlaista hyötyä. Olisi hyväksyttävä se, jos oppilas on kiinnostunut etenkin esimerkiksi matematiikasta, filosofiasta tai luovasta itseilmaisusta, ja tällaiselle oppilaalle tulisi antaa mahdollisuus erikoistua omaan alaansa jo viimeistään toisen asteen koulussa. Kiinteämuotoisen vanhentuneen opetussuunnitelman poistamisen lisäksi koulut tulisi erikoistaa tiettyihin aineisiin, ja tietyllä alueella maassamme tulisi oppilaille tarjota mahdollisuus hakeutua kouluun, joka on erikoistunut hänen omaan erikoiskiinnostuksen aiheeseensa. Ylioppilaskirjoituksetkin tulisi uudistaa siten, että niissä mitattaisiin etenkin oppilaan kykyä vastata kysymyksiin, jotka koskevat oppilaan omaa erikoistumisen osa-aluetta. Tällä tavalla mahdollistettaisiin se, että ylioppilaat tietäisivät jo koulun loputtua sen, mihin alaan he haluaisivat perehtyä ja omistautua korkeakouluopinnoissaan. Mielestäni tätä järjestelmää voitaisiin ensiksi testata esimerkiksi tietyssä osassa maatamme, ja sen jälkeen uudistus tulisi ulottaa kansalliseksi, ja siitä tulisi tehdä yleinen vaatimus koko maamme lukio-opinnoissa. Mitä kaikkea hyötyä tästä uudistuksesta sitten olisi koko maallemme? Esimerkiksi yksi tekijä on se, että erikoistumisen aloittamisella jo varhaisessa vaiheessa lyhennettäisiin varmaan keskimääräisen yliopisto-opiskelijan valmistumisaikaa yliopistossa, eli valtio säästäisi tässä rahaa. Toinen tekijä on se, että kun opinto-ohjausta aikaistettaisiin entiseen nähden, olisivat opiskelijat motivoituneita aiheeseensa jo koulussa. Lisäksi voidaan nähdä se, että varmasti tällainen yhteiskunta, joka tukisi erikoistumista jo varhaisessa vaiheessa, sisältäisi myöhemmin paljon enemmän asiantuntijoita, jotka todella hallitsisivat oman alansa, ja intellektuaalinen kukoistus saisi enemmän kasvualaa. Voidaan miettiä myös sitä, että lukiot tehtäisiin maksullisiksi, jolloin niiden antamasta opetuksesta ja tutkimustyöstä saataisiin korkealaatuisempaa. Myös lukio-opintojen muotoa tulisi muuttaa, ja tehdä niihin esimerkiksi tenttiakvaarioita vapaan tenttimisen järjestämiseksi. Lisäksi oppilaille tulisi antaa enemmän omaa aikaa, oman ajattelun ja opinnäytetöiden edistämiseksi. Lisäksi olisi tärkeää, että oppilaat voisivat koulussa olon aikansa aikana tehdä oman erikoisalansa töitä ja tällä tavalla esimerkiksi kustantaa omien opintojensa kustannukset. Tiettyjen alojen työnantajia tulisi Suomessa lainsäädännöllä velvoittaa ottamaan näitä erikoistumisoppilaita työsuhteeseen heidän omien lukio-opintojensa aikana. Koulut tulee vapauttaa ja erikoistaa!

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

torstai 8. huhtikuuta 2021

Korruptio ja helppousindeksi

Korruptio tarkoittaa vallan saamista sellaisin apuvälinein, joita ei voida katsoa moraaliseksi ja eettiseksi yhteiskunnassa ja ihmisyhteisöissä. Se tarkoittaa monesti vapauden ja vastuun välisen preferenssiautonomisen suhteen vääristymää. Monet sanovat, ettei Suomessa ole korruptiota, esimerkiksi poliitikot pyrkivät koko ajan vaalikarjan kanssa tekemisissä ollessaan näin sanomaan. Korruptio syntyy ja motivoituu monesti pelkästä laiskuudesta. Kuitenkin korruption alkutekijä on manipuloivien ihmisten joukko, joka hyötyy ihmisten epävapaudesta ja hyväksi käyttämisestä omien tarkoitusperiensä mukaan. Voidaan sanoa, että ontokratian, eli olemisen valtaa yhteiskunnassa tavoittelevan ryhmittymän pyrkimys on hyötyä toisista ihmisistä oman korruptionsa perustana. Ontokratia pyrkii olemisen valtaan, eli helppouteen, samalla kun vapaat ihmiset pyrkivät tavallisesti tekemään työtä ja nähdä vaivaa oman vapautensa eteen ja sen todistamiseksi. Korruptiossa siis valta hyväksikäyttää vallan mahdollistaneita ihmisiä. Esimerkiksi poliitikon iloisuus saavuttamansa aseman myötä, tai vaihtoehtoisesti poliitikon kiukkuisuus sen takia, ettei olekaan tullut enää valituksi esimerkiksi parlamenttiin ovat molemmat tell tale signeja, jotka kertovat korruption läsnäolosta. Hyväksi käyttäminen liittyy laaja-alaisesti kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon. Mielestäni työ on kaiken yhteisöelämän ja yhteiskunnan laaja perusta. Sen takia ihmiset, jotka pyrkivät siihen, ettei joidenkin ihmisten tarvitsisi tehdä töitä, ovat korruptoituneita, koska he katsovat tällaisen olemisen vallan laajentamisella hyötyvänsä myös itse tällaisesta relaatiosta. Olemisen valta edustaa pelkästään tyhjää olemisen olemattomuutta, koska kaikkien ihmisten, jotka haluavat menestyä yhteiskunnassa, on nähtävä vaivaa oman menestymisensä eteen. Työ on siis tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään edistämään toisten ihmisten tavoitteellista toimintaa. On kuitenkin tietynkaltaisia taloudellisen toiminnan haaroja, jotka eivät ole rehellisiä eli ne lähestyvät korruptiota. Esimerkkinä tällaisesta ovat vaikkapa pikaluoton antajat. Myöskin kaiken kaltainen ihmisten työstä hyötyminen ilman omaa työpanosta on tapa, joka lähenee korruptiota. Helppousindeksi kertoo siitä, miten vapaus ja vastuu sekä tyhjä oleminen ja vaivannäkeminen suuntautuvat ja vertaantuvat toisiinsa yhteiskunnan ja yksilön tasolla. Se, että ihmiset olisivat vapaita, ja että ontokratia ja kommentaariaatti eivät saisi manipuloida ihmisiä, vaatii sen, että helppousindeksiä tulisi tarkastella sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla, ja sen tulisi parhaimmassa mielessä edustaa tasapainopistettä ja tiettyjä integriteetin raja-arvoja. Monestihan esimerkiksi työttömyys on syynä siihen, jos helppousindeksi ei pääse tasapainopisteeseen. Tässä mielessä voidaan ajatella esimerkiksi lukioiden yksityistämistä ja erikoistamista, jonka mukaan opiskelijoiden luovan vapaa-ajan ja itsenäisen opiskelun mahdollistamisen avulla voitaisiin antaa heille mahdollisuus hankkia oman alansa työtä, ja mielestäni yrittäjien ja virkaihmisten tulisi suostua siihen, että näille opiskelijoille annettaisiin tietyn helppousarvon mukaista työtä sen takia, että he saisivat työkokemusta ja että heillä olisi tuota kokemusta jo silloin, kun he pyrkivät täysipäiväiseen työhön. Yleisten ja yksityisten kategorioiden käsitteet ovat merkittäviä siinä, kun ajatellaan sitä, millaista toimintaa esimerkiksi poliitikkojen tulisi harrastaa, kertovat siitä, että yksityiset kategoriat ovat sellaisia toiminnan alueita, jotka edistävät korruption leviämistä, eli se on provinsiaalista toimintaa. Yleiset kategoriat taas määrittyvät pääasiassa sen kautta, kun ihmiset jakavat tiettyjä pyrkimyksiä, ja siinä tapauksessa ihmisten motivaatioyhteyden takia tällaiset pyrkimykset ovat epäkorruptiivisia. On korruptiota, jos kansanedustajat nostavat itse omia palkkojaan ja luontaisetujaan, sillä se on päätöksentekoa, jossa he saavat hyötyä nostetuista palkoistaan. Mielestäni korruption, joka on monesti tottuneisuutta ja turtuneisuutta, poistamiseksi freelancerien roolia yhteiskunnan osissa tulisi lisätä, siten että heitä olisi enemmän lehdissä ja opetustehtävissä. Myös voidaan sanoa, että poliitikon asema tulisi muokata sellaiseksi, etteivät he olisi esimerkiksi ammattipoliitikkoja ja että heidän parlamentissa istumien kausien määrää tulisi rajata. Kun he olisivat vain äänestäjiensä omantunnon kautta ohjelmoituja virkamiehiä, eivät korruption käytänteet voisi niin helpolla ajautua heidän keskelleen. Pareto-optimaalisuus on ranskalaisen taloustieteilijän luoma käsite, jolla kuvataan sitä, miten yhdenkään tahon hyötyä ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun hyötyä. Voidaan sanoa, että korruptoituneen poliitikon pyrkimys on parantaa omaa asemaansa lisäämällä sellaisten ihmisten valtaa, jotka kaikkein sokeimmin hyväksyvät hänen asemansa ja valtansa. Tästä voidaan tehdä rinnakkaistus esimerkiksi ihmisten parisuhteet, jossa suurin valta ja kuulonala annetaan sellaiselle ihmiselle, joka antaa suurimman vallan eli pyytettömimmän rakkautensa toiselle. Myös ihmisten väliset suhteet, kuten esimerkiksi parisuhde, ovat kaikki tietyn korruptiivisen menetelmän sisäisiä, jossa tavoitellaan valtaa sekä tässä ensisijaisessa suhteessa mutta myöhemmin myös kaikissa muissa sosiaalisissa suhteissa. Eli on väärin väittää, ettei esimerkiksi Suomessa olisi minkäänlaista korruptiota, koska se on todellisuudessa universaalia ja se ilmenee myös kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Taloudellinen ja poliittinen korruptio on myöskin universaalista, mutta se ilmenee vain eri muodoissa huomioiden esimerkiksi maan valtakulttuurin. Myös valtakulttuurin mukainen käyttäytyminen ja esimerkiksi rasismi ovat korruptoituneiden menetelmien mukaista toimintaa, jossa ihminen pakotetaan toimimaan pelkästään jonkin itseä määrittävän epiteetin mukaisesti, esimerkiksi vaikka, että jotain tiettyä arvokkuutta yhteisössä tulisi varjella, vaikka tosiasiassa kaikkien yhteiskuntaa määrittävien tekijöiden tulee vähitellen muuttua ja hyväksyä muutos. Nyky-yhteiskunnan rakenteet eivät enää ole sellaisia, että niiden perusteella voisi hyväksyä esimerkiksi rasistien kansallisvaltiofantasiat tai sosialistien ja kommunistien ihannoima hyvinvointiyhteiskunta. Nämä ovat niin selkeitä ideologioiden pohjarakenteita, jotka perusteluina johonkin asiaan käytettyinä, aiheuttavat korruption olemassaolon. Kuitenkin esimerkiksi vapaan markkinatalouden kannattaminen ei hyödytä vaan yhtä ihmisten ryhmää, vaan sen vaikutus yltää kaikille ihmisille, ja kaikki ihmiset voivat samalla tavalla hyötyä vapaasta markkinataloudesta. Ihmisillä on paljon mahdollisuuksia kehittyä yhteiskunnassa ja saada omaa asemaansa parannettua. Ontokratian tarjoama riippuvainen tyhjä oleminen, jota he tarjoavat epävapaille ihmisille, ja josta he saavat hyötyä olemisen vallan mielessä, on vain jouten oloa ja oman olemassaolonsa tuhlaamista helppouden takia. Siinä ihmiset eivät siis anna omaa panostaan markkinatalouteen, jonka vaiheet koskettavat kaikkea olemassaoloa. Ihmisten on siis yksilöyden arvon samalla keskimmäiseksi nostaen suuntauduttava myös yhteistoimintaan vapaan markkinatalouden mielessä ja annettava mahdollisuuksien mukaan oma panoksensa omalle ja toisten tekemälle työlle. Korruptio siis vähentää työntekoa ja vaivannäköä ja työtä yhteiskunnassa koska se tarjoaa joillekin tyhjään olemassaoloon jääneille ihmisille almuja, jotka ovat kuitenkin niin suuria, etteivät tällaiset ihmiset näkisi paremmaksi vaivan näköön ryhtymisen ja työnteon. Ideologinen nautintokin on korruption tulos, koska siinä antamalla oikeistolle kuvia siitä, että he pääsisivät todellakin toteuttamaan poliittisia päämääriä, pyrkivät sosialistit vaan saamaan vahvistuksen omalle vallalleen yhteiskunnassa, joka ei ole suostunut luopumaan hyvinvointiyhteiskunnasta. Kun poliittinen puolue tyytyy sosialistien tarjoamaan ideologiseen nautintoon, joka on todellisuudessa pelkästään placebonautintoa, jättää se silloin omien kannattajiensa pyrkimykset ja arvot pieneen rooliin, ja lopulta kädessä ei ole lusikkaakaan. Korruptiota on kaikkialla, missä on ihmisiä, myöskin Suomessa.

Pintapuolinen sosiaalisten motiivien tulkinta, sosioneutraalisuus ja multifasettisuus

Ihmiset monesti pyrkivät selittämään toisten ihmisten käyttäytymistä silloin kun se liittyy jotenkin heihin. Kuitenkin käytöksellä voi olla monenlaisia syitä, jotka jakaantuvat useaan paralleeliseen ja multifasettiseen järjestelmään. Multifasettisuus tarkoittaa siis motiivien yhteydessä useaulotteisuutta. Kaikki ihmiset toimivat paralleelisesti toisiinsa nähden, mutta monesti kuuntelevat ja ymmärtävät myös toisia ihmisiä, jolloin paralleelisuudesta tulee paralleelista interaktionismia, eli paralleelisesti etenevää vuorovaikutusta. Multifasettisuus tarkoittaa siis moniulotteisuutta, ja sen yhteydessä on hyväksyttävä se, että ihmiset voivat toimia useissa eri ulotteisuuksissa, jotka kaikki eivät ole jostain syistä kaikille ihmisille avoimia. Voidaan sanoa, että moniulotteisuus tarkoittaa useampia maailmoita abstraktisessa mielessä, jossa kaikki eivät pääse tekemisiin kaikkien maailmojen kanssa oman rajoittuneen ajattelunsa takia. Kun jokin toiminta tai ajattelu tapahtuu toisen maailman sisällä, on silloin toiminta sellaista, että sitä ei voida yhtä helpolla kääntää jonkin toisen maailman kieleksi, kuin miten on kyse silloin, jos toiminta tapahtuu samassa ulottuvuudessa. Monesti ihmiset ovat niin kapeakatseisia, etteivät he monesti edes pyri saamaan jonkin toiminnan selityksestä objektiivisesti pätevää, vaan he voivat tyytyä selitykseen, joka sopii heille esimerkiksi heidän oman ajattelunsa ja toimintansa päämäärien takia. Tällainen selitys on esimerkiksi tilanteessa, jossa mies ei osoita kiinnostusta kiinnostuksensa osoittaneeseen naiseen, sanottava, että mies on homo. Tällainen selitys sopii tuossa tilanteessa olevalle naiselle, koska hän tällä tavalla saa oman nolostuttavan kokemuksensa selitettyä tavalla, jossa toinen osapuoli ns. käsitellään lopullisesti. On helppoa havaita, että esimerkiksi tällainen selitys on subjektiviinen ja sen on vain tarkoitus helpottaa kyseessä olevan naisen mieltä siinä mielessä, että hänen oma itse kokemansa markkina-arvo ei alennu. Yksi esimerkki on vaikkapa se, kun olin kerran Kampissa odottamassa linja-autoa ja olin juuri ottanut lääkkeeni, mikä aiheutti sen, että jalkani ja oikea käteni alkoivat puutua, minkä takia heiluttelin kämmentäni ranteella sivuille, ja tuo sai aikaan sen, että ihmiset alkoivat tuijottaa minua, naureskelemaan ja kommentoimaan minun olevan kehitysvammainen. Tämä mielestäni osoittaa sen, ettei suomalaisessa julkisessa ja sosiaalisessa piirissä suvaita kovinkaan poikkeavaa käyttäytymistä, vaan se pyritään poistamaan mielestä antamalla sille jokin tavanomainen selitys, kuten vaikkapa homo, kehitysvammainen tai hullu. Tällainen sosiaalinen rekisteri ei siis salli ns. laissez faire-periaatetta, jolloin ihmisiä ei tulisi leimata julkisen käyttäytymisen perusteella. On selvää, että esimerkiksi tietyissä suurissa kaupungeissa maailmalla ihmiset eivät viitsi ruveta määrittelemään joillekin ihmisille sosiaalista identiteettiä vain sen perusteella, miten he ovat nähneet ihmisen käyttäytyvän. Mutta Suomessa ollaan vielä niin perifeerisellä ajatuksen tasolla, että kaikkeen poikkeavaan on kiinnitettävä huomiota, ja tuollaiselle käyttäytymiselle on annettava jonkinlainen, useimmissa tapauksissa alentava epiteetti tai määre. Esimerkiksi kerran, kun asuin Siilinjärvellä ja olin odottamassa linja-autoasemalla bussia, lennähti ympärilleni mehiläinen, joka ei lähtenyt pois ympäristöstäni, joten huidoin sitä: seurauksena tästä oli se, että muut pysäkillä olleet ihmiset katsoivat minua kuin mielipuolta. On näiden esimerkkien valossa sanottava, että jonkinlainen sosioneutraalisuus olisi paras tapa suhtautua yhteisössä ihmisten toimintaan, eli kaikkea toisten ihmisten toimintaa ei pitäisi pyrkiä oman subjektiivisen tarpeensa takia selittämään, sillä on selvää, että tulkintojen ja selitysten taso on monessa tapauksessa sitä asiaa tukeva, että ihminen saa oman subjektiivisen selitystarpeensa tyydytettyä. Kuitenkin subjektiivinen selityksentarve on myös liitteessä kollektiiviin, sillä se antaa ihmiselle hänen ennakkoluulonsa, jotka eivät kuitenkaan kelpaa objektiivisiksi arvoiksi, sillä objektiiviset arvot vaativat sosioneutraalisuutta, joka pitää yllä toiminnan ja ajatuksen vapautta. Kuitenkin on niin, että heikoimmat ihmiset eivät pysty vapauteen ja näin ollen objektiivisuuteen ja sosioneutraalisuuten, joten on varottava sitä, etteivät tällaiset ennakkoluulot leviä riippumattomien ja vapaiden ihmisten keskuuteen. Sosiaalinen julkinen piiri on juuri se alue, jolla ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vaikutteellistamaan ihmisen, joten sosiaaliseen toimintaan on suhtauduttava toleranssilla. Kuitenkin on niin, että epävapaat ihmiset, koska he ovat manipuloijien heihin siirtämien ennakkoluulojen tasolla, tuovat näin ollen näitä ennakkoluuloja yhteisön  ja yhteiskunnan taholle ehkä myös sen takia, koska sosialistit pyrkivät kontrolloimaan yhteisöjen sosiaalista ulottuvuutta, jossa annetaan ihmisille määreet sen mukaan kuinka he sopeutuvat ja mukautuvat sosiaaliseen koodiin, jota kaikki sosialistit ovat muotoilemassa ja ihmisten ylle pakottamassa. Subjektiivisen tarpeen täyttäminen toisten ihmisten motiivien tulkinnalla on väärin, koska niiden pitää tulla esiin vain silloin, jos ihminen itse haluaa ne selittää. Pelkästään nähdyn käyttäytymisen tulkinnalla ei voida päästä pitkälle, koska silloin tulkinnan ja selityksen luo vain ennakkoluulojen kokonaisuus, joka johtuu siitä, miten ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät pitämään ihmiset samanlaisina etenkin sosiaalisen ulottuvuuden toiminnan osalla. On selvää, että sosioneutraalisuus liittyy etenkin vapauden hyväksymiseen ja suvaitsevaisuuteen, joka kehittyy vain ympäristöissä, joille on annettu mahdollisuus kehittää omaa vapauttaan esimerkiksi vapaan markkinatalouden kautta, joka on aina edistänyt maailman historiassa sitä, että ihmiset ovat alkaneet suhtautumaan toisenlaisiin ihmisiin suvaitsevaisesti ja että vapautta on ruvettu arvostamaan maailman tärkeimpänä arvona kaikissa asioissa. Miten sitten suvaitsemattomuutta suhteessa sosiaaliseen ja julkiseen käyttäytymiseen tulisi poistaa. Se onnistuu sillä tavalla, kun ei anneta minkään tahon manipuloida sosiaalista ja julkista ulottuvuutta. Tämän tulisi tapahtua etenkin virkamiesten ja byrokratian uudistamisella, jossa sosiaalisia palveluita ei antaisi sosialistien edistämä taho, vaan tulonsiirtoja ja avustuksia tulisi kontrolloida etenkin vapaiden ja vaivaa näkevien ihmisten muodostama yhteenliittymä, jolloin tuo avustuksien antaminen ei olisi samalla tavalla itseisarvoista, vaan se vähitellen kannustaisi ihmisiä näkemään omakohtaisesti vaivaa ja tekemään töitä.  Esimerkiksi Rikkaat ja rahattomat-sarjassa yksi höperö työtä välttelevä eukko kutsui avustuksiaan tienaamikseen rahoiksi. Juuri tämä että sosiaalisia avustuksia saavat ihmiset tajuaisivat etteivät he tienaa mitään, vaan että raha on muiden ihmisten tuloista peräisin, olisi merkittävä ”revelation” tässä yhteydessä. Myös se kuvitelma, että kaikki miehet, jotka lähestyvät nuorta naista haluaisivat häneltä vain yhtä ja samaa asiaa, on väärä kuvitelma.