Miksi olen liberaali

Mummoni on lähipiirini ihmisistä ensimmäinen esimerkki, kun miettii konservatiivista, menneeseen ja tietyllä hetkellä olevaan tarrautuvaa ihmistä. Näille ihmisille on ominaista myös se, että kaikkea taivastellaan ”mihin tämä maailma on mennyt”-tavalla ja ei voida ymmärtää mitään mikä ylittää oman käsityksen maailmasta. Konservatiivi jonkin Pentti Oinosen mielessä on nimenomaan silloin, jos oma käsitys maailmasta on toistuvasti pienempi kuin millainen todellinen maailma on. Liberaalina oleminen ei tarkoita sitä, että ei olisi omia periaatteita, joiden kautta haluaa elämää elää, mutta avoimena elämälle tulee olla, eikä kieltäytyä siitä ja vetäytyä poispäin siitä toistuvasti. Maailman ihmetteleminen eikä sen ymmärtäminen on konservatiivisuuden alkukohta, jossa tarraudutaan menneeseen ja aiemmin olevaan. Tällaisilla arvoilla varustettuna ihminen ei muutu, eikä todellakaan ainakaan kehity. Tällaiset ihmiset pysyvät samanlaisina riippumatta siitä paikasta, missä he aikaansa viettävät. Mummonikin on asunut yli neljäkymmentä vuotta kaupungissa, mutta siitä huolimatta hän vaikuttaa samanlaiselta maalaiselta, mikä hän varmasti on ollut ennen kaupunkiin muuttamistaan. Tällaisissa piireissä tyypillistä on jonkinlainen puritanismi ja elämän piirin pitäminen kapeana ja vaatimattomana. Etenkään ihmissuhteita ei harrasteta, eikä altistuta eri tavalla ajattelevien ja erilaisten ihmisten seuraan. Erilaisuus ja asioiden muuttuminen on nimenomaan sitä, mitä konservatiivit ja menneeseen jumittuja pelkäävät. Kuuntelin joskus suuren huvin kannalta Pentti Oinosen haastattelun netissä, jonka otsikko oli ”Mihinkä tää maailma on menny?”, jossa Oinonen mm. esittää paheksuntansa siitä, että joku ihminen oli hänen sanojensa mukaan ”menny vihille Eiffel-tornin kanssa”, jota hän todellakin paheksui, ja varmaan teki aiheesta välikysymyksen parlamenttiin. Onko tämä niin tärkeätä, voisi selväjärkisempi ihminen kysyä. Jos ihminen haluaa ymmärtää maailmaa, on hänen ymmärryskykynsä maailman suhteen oltava suurempi kuin maailma itse. Kaikkia ilmiöitä ei tarvits tietenkään hyväksyä, mutta kaikkea on voitava ymmärtää, eikä ainakaan taivastella jokaista uutta ja erilaista asiaa. On monessa yhteydessä korostettu sitä, että liberaalit ihmiset saavat konservatiiveihin verrattuna korkeampia tuloksia älykkyysosamäärätesteissä, mitä on sanottu myös uskonnottomista ja parisuhteeessa uskollisina pysyvistä miehistä. Tämä on tietysti selvää selväjärkiselle ihmiselle: liberaalit suhtautuvat toiveikkaasti uuteen ja tulevaan ja konservatiivit jumiutuvat menneeseen – kummanko näistä voisi selkojärjellä kuvitella olevan älykkäämpiä? Olen liberaali varmaan avoimuuden lisäksi senkin kannalta, koska olen aina suhtautunut toiveikkaasti ja tehokkaasti tulevaan, enkä ole esimerkiksi jumiutunut yhteen työpaikkaan tai yhdelle paikkakunnalle. Vapaus on myös yleisestikin ollut minulle aina tärkeämpi arvo kuin esimerkiksi raha, joka varmasti tiivistää todellakin liberaalisuuteni. Mummoni kavahtaa kaikkea ja parkuu, kun joku asia ylittää hänen elämänpiirinsä tason, ainakin silloin jos jotain uutta tekevä tai kokeileva ihminen kuuluu hänen mukaansa hänen lähipiiriinsä. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä hyväksyä, mutta lain puitteissa sen voi hyväksyä, jos joku toinen jonkin hyväksyy tai tekee. Tässä maailmassa, jossa Suomessakin elämme perustuslaillisessa demokratiassa, on ihmisille annettu varsin laajat oikeudet ohjata omia elämiään ja tehdä asioita, joita uskonnolliset ja konservatiiviset ihmiset kritisoivat. Laki on mielestäni asia, jota kunnioittaessa ei tarvitse muita toiminnan rajoituksia muistaa. Eettisyys tarkoittaa mahdollisesti sitä, että ihmisellä on henkilökohtainen käsitys siitä, millaisia asioita ihminen pitää hyvänä, mutta yhteiskunnallisen toiminnan tasolla mielestäni tulisi aina muistaa etenkin laki ja lainmukaisuus. Eettisiä järjestelmiä ei tule mielestäni ajaa syvään ristiriitaan lain kanssa, koska laki on loppujen lopuksi korkein ihmisen yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen toiminnan ohjastaja ja seuraaja. Käsitteet, jotka johdetaan filosofiasta eivät koskaan keskity yksilöiden tuomitsemiseen, vaan ne liittyvät etenkin toiminnan tapoihin ja maneereihin, joihin ihmiset voivat tietämättömyyden takia ohjautua. Ja siinä mielessä on sanottava ultrakonservatiivisuuden olevan tuollainen tietämättömyyden takia ohjautunut maneeri ja toimimisen tapa.

Uudesta syvällisyydestä

Uusi syvällisyys tarkoittaa ajattelun ja laajojen kategorioiden ja käsitteiden soveltamista. Se tarkoittaa sitä, ettei tyydytä nimityksiin ja sosiaalisen median alustojen päivitysten todellisuuteen, jossa kaikki syvällinen, tärkeämpi ja merkityksellinen voidaan alentaa jonkinlaisen termin sisään, joka kertoo useimmiten enemmän termin käyttäjästä kuin sen kohteesta ja nimittäjästä. Uusi syvällisyys tarkoittaa sen tajuamista, että asioilla on monesti erilaisia samanaikaisesti vaikuttavia syitä. Silloin yksinkertainen nimittäminen menettää merkityksensä. Jos siis ymmärretään se, että syy johonkin voi olla syvällisempi kuin normillinen arkitaso, niin miten voidaan silloin nimittää ihmisiä? Vastaus siihen on se, ettei plakaattinimityksiä todellakaan tulisi harrastaa ollenkaan, koska tämän tasoinen kommunikaatio ei tavallisesti ole kuin tavanomaisten ihmisten turhautumien ja ennakkoluulojen purkamista. Tästä esimerkkinä on eräs naurettava, keskiluokkainen ja pikkumainen ”kirjailija”, joka on nimittänyt minua Jeesukseksi ja kameran vangiksi, ja siihen hän on valmis minut tiivistämään, koska hänelle on parempaa ja helpompaa tiivistää minut noiden käsitevankiloidensa sisälle. Eihän tietysti toisen paremmuutta voi paljastaa, ainakaan jos tulee pienestä keskiluokkaisesta näpertelijäpiiristä, jossa pilkun paikan tietäminen on itseisarvoisen pätemisen aihe. Uusi syvällisyys tarkoittaa sitä, että pyritään koko ajan saamaan käsitys asioista tavalla, joka ottaa huomioon ihmisen ja todellisuuden mahdollisimman syvällisellä tasolla. Silloin ihmisen käsitys on laaja, ja rajoitteet eivät kavenna näkemyksen laajuutta. Se siis tarkoittaa koko ajan syvemmälle pyrkimistä ja koko todellisuuden suvaitsemista. Silloin esimerkiksi ei voida rajoittua esimerkiksi jonkinlaisten puoluepiirien tai ajattelukategorioiden sisälle ja kaikkea tietoa on voitava arvostaa itseisarvoisena ja sellaisena, että kaikessa voidaan nähdä jonkinlainen perustavasti maailmaa selittävä maailmankuva. Kaikkeen on siis suhtauduttava holistisesti ja ymmärrettävä todellisuus etenkin samaan aikaan sekä osiensa että myös kokonaisuuksien kautta, siinä mielessä todellisuus on additiivinen. Syvällinen ymmärretään perusmerkityksessä joksikin joka tuo ilmi jotain sellaista perustavaa, jonka ilmeneminen ei aina ole yleistä ja tavanomaista. Uusi syvällisyys on siis intellektuaalispoliittinen liike, joka pyrkii etenkin laajaan ihmisen, maailman ja todellisuuden käsitykseen, joka ottaa huomioon kaiken sellaisen selittämisen, joka pyrkii kokonaisvaltaisuuteen ja maailman kuvaamiseen jonkinlaisten vertauskuvien ja teorioiden kautta. On sanottava, että jos joku päivä tässä maassa hyväksyttäisiin vasemmistoliittolainen presidentti, niin tulisi hänen olla älykkyytensä ja puoluerajojen ylittäjyytensä kannalta ehdottomasti Li Andersson, ei ole montaa naispoliitikkoa, jonka näkemystä ja teemojen valintaa kunnioittaisin yhtä paljon, vaikka perusmielipiteiltäni pidänkin itseäni edelleen oikeistolaisena, vaikka olenkin lähestynyt viime vuosina huomattavasti myös Vihreitä, olenkin jonkinlainen sinivihreä tai oikeistolaisvihreä, vaikka kuitenkin hyväksyn ja tunnustan ehdottomasti Li Anderssonin pätevyyden ja kyvykkyyden. Älykkäistä naisista on mieleeni jäänyt viime aikoina ilmeisesti Voima-lehdessä kirjoittava Emilia Männynväli, joka kirjoittaa naisille poikkeavalla tyylillä ja tavalla. Siinä mielessä miellän varmasti vieläkin älykkyyden etenkin miehisenä älykkyytenä ja naisella sen myötä poikatyttömäisenä piirteenä. Uusi syvällisyys pyrkii siis holistisuuteen ja siinä pyritään näkemään kaikissa tapailevissakin kuvauksissa ja tiedon muodostelmissa jotain sellaista, joka voidaan nähdä todellisuuden kuvana, se ei siis siedä kuppikuntia ja niiden kankeita ja ahtaita määreitä. Kaikki missä kuvataan todellisuutta esimerkiksi vertausten tai teorioiden kautta voidaan mieltää uuden syvällisyyden alueeksi. Siinä mielessä uusi syvällisyys liittyy myös diskreettisyyteen ja pidättyvyyteen, että sen ilmaisumuotona voidaan ymmärtää etenkin ironia ja itseironia. Ironia ja itseironia saati satiiri kilpailevat valtaa ja sen tapaa rajoittaa ilmaisun muotoja ja typistää ne matalaan ja ahtaaseen kategoriaan vastaan. Valta pyrkii aina rajoittamaan sitä, miten todellisuutta voidaan kuvata, ja ne tavat joilla todellisuutta kuvataan kertovat aina siitä, millainen valtataho tällaisen ihmisen tai yhteisön takana on. Ironia pyrkii siis aina löytämään syvemmän merkityksen kuin mikä pintapuolinen muoto arkielämän ja arkipäivän vuorovaikutuksella tavallisesti on. Jos kirjallisuuttakin tehdään vain sen takia, miten keskiluokkainen ja porvarillinen arkielämä rajoittaa luokkansa jäsenen tapaa nähdä elämä, ei se täytä sitä tarkoitusta, mikä parhaassa tapauksessa kirjallisuudella ja totuuden ilmaisemisella voi olla. Tämä kertoo ontokratiasta ja hegemoniasta, jonka auktoriteetilla tällaiset kirjailijat avaavat sanaisen arkkunsa, eikä se kerro ainakaan syvällisestä ja riippumattomasta tavasta nähdä todellisuus ja kuvata sitä. Ontokratia siis tarkoittaa sitä ihmisten ryhmää, joilla on olemisen valtaa, minkä kautta heitä manipuloivat tahot voivat ohjailla ihmisiä vaikutteellisuudella, kommentaariaatilla ja merkitysvallalla. Toisin sanoen olemisen valta määrittää olemisen vapautta, jonka myötä todellisuus määritellään sopivimmaksi etenkin niille, joilla on eniten valtaa olla yhteiskunnassa ja todellisuudessa. Sen takia etenkin marginaaliin jääviä ihmisiä tulisi enemmän arvostaa, ja ehkä tämän takia olen alkanut arvostaa etenkin Li Anderssonin tekemää työtä. Syvällisyyden tavoittaminen onnistuu etenkin niiltä ihmisiltä, joita eivät vaivaa keskiluokan ja rahvaan ennakkoluulot, minkä takia olenkin joskus ajatellut ja kirjoittanut, että perinteinen aateli voi kokea itseään lähemmäksi työväenluokan kuin porvariston uskonnolliset hurskastelijat ja tekopyhät puuteripyllyt. Viimeksi sanotusta tulee toki mieleen eräs tietty sukulainen. Uusi syvällisyys pyrkii löytämään uuden tason ihmisten vuorovaikutukselle. On sanottava esimerkiksi käsityksestäni uskonnosta, että parhaimmassa tapauksessa se voi olla elämää säilyttävä voima, mutta esimerkiksi muistuu mieleeni jonkun ateistisesti suhtautuneen ihmisen kommentti kilvoittelun kuvottamimmista spermantuoksuisista muodoista, minkä se on joskus saanut. Siinä mielessä asiat on voitava nähdä monista näkökulmista ja ottaa samalla kaikki näkökulmat samanaikaisesti huomioon. Todellisuutta ei voida tiivistää vain yhteen kirjaan tai totuuteen, koska samanaikaisesti kaikki tavoittelevat tuota päämäärää. Kuitenkin on sanottava nykyaikaisesta somekulttuurista/-raivosta, että ilmaisulla voi nykypäivänä olla monenlaisia pyrkimyksiä, joista todellisuuden tavoittelu ei tosiaankaan ole yleisimpiä. Monet haluavat vain haastaa riitaa ja provosoida, luoda ristiriitatilanteita, eikä silloin mitkään korkeammat päämäärät tai pyrkimykset monesti auta. Tässä suvussa on monenlaisia tyyppejä, joista yhdenkään ei voida tulkita pyrkivän todellisuuden lähentymisen päämäärään. Kaikki muut tarkoitukset ovat tärkeämpiä, joissa paremmalta näyttäminen ja riidan haastaminen ei ole vähäisimmässä roolissa. Ironia tarkoittaa siis sanojen ja ilmaistun todellisuden välistä ristiriitaa, jota harrastetaan tavallisesti sen takia, koska silloin ei haluta ottaa kantaa suoraan esimerkiksi vallantekijöiden pyrkimyksiin. Sen on katsottu myös epäsuorana olevan englantilaiselle gentlemannille sopivampi tapa herättää keskustelua ja esittää kritiikkiä. Siinä mielessä on sanottava, että esimerkiksi perussuomalaisille tyypilliset tavat ilmaista asioita maahanmuuttajista ovat kuitenkin jokseenkin virkistäviä sen takia, koska maahanmuutttajat ovat ongelma, josta tulee puhua suoraan. Muissa maissa kuten vaikkapa Englannissa tai Amerikassa maahanmuuttajien sopeutuminen on helpompaa, koska noissa maissa puhutaan ensimmäisenä kielenä englantia. Suomen oppiminen ei monestikaan täysin erilaisista kulttuureista tuleville ole helppoa. Ja ruotsin oppiminen on monelle miltei yhtä vaikeaa. Tästä huolimatta olen kiinnostunut absoluuttisen köyhyyden poistamiseen liittyvistä menetelmistä, ja kehitysmaiden ihmisten arkeen auttamisesta heidän omissa kotimaissaan, eikä sitä vastoin näiden ongelmien tuomisesta käsiteltäviksi Eurooppaan.

"Sukupolvensa nuorimmaiselle" - uudelle ylioppilaalle

 Olet sinä

nuori iltatähti

samalla kun vanhat

vähitellen

jo pois lähti

lahjakkuudestasi

on minulle kerrottu

sukupolvensa parhaaseen

kerran verrattu

nuoruus on aikaa jota

kannattaa vain elää

ei kannata muistella 

vanhaa tota

koska vanha aina

nuoren kukistaa

siitä tulisi

jumalia tukistaa

nyt juhlapäivänä

kannattaa sinun 

tiukasti muistaa

nuoruus vain kerran

elämässäsi loistaa

ei sitä saa mukaan

yhdenkään verran

lähde matkaan

kierrä Eurooppa

tutustu lafkaan

käy New Yorkissa

kierrä Amerikka

nouse Eiffel-tornin huipulle

on nuoruus aina hyvää

tarpeeksi tuikulle

muista elää

älä unohda

ei tule toista

tätä kesää

siispä vapaasti loista

älä jumahda

nouse ylös

ja pysy siellä

on elämän jokea

kuin Isokyrös`

muista kaikki kokea

avaa jokainen portti

puhu, kokemukses tokea

älä ole kuin minä

nyt jo pysähtynyt lortti

nuoruus on aina paras

poimi siitä kaikki kalat

mutta vain kalat arvon

on kaikille sama

tantere mitä minäkin tarvon

älä jätä mitään kokematta

se ei sinua jätä tukematta

Nuoruus kokonaan koettu

on vanhuuden voitto varjeltu!

Minä, kuitenkin!

 En saanut avattua 

runojen lähdettä

siinä on jäljellä 

vain turhaa tähdettä

pian matkaan jo

lähden mä

siinä mukana vain sinä - 

tähden sä

voisinko uudestaan 

vielä yrittää

toivoa tulevasta 

kerran pyrittää

Juicen runot 

ovat vain auttavia

kissat niissä 

aina naukuvia

äidillinen ilme 

oli hänelläkin

kuin aina 

niin värilläkin

teen vielä laulun 

olen Woody Allen

en painaudu

vielä maillen

voisin uudestaan kirjoittaa

suuren mestariteoksen

yhdistää siinä

kaupan Alkoseoksen

mietimmekö koskaan

mistä tulemme

ei kuitenkaan joskaan

mihin sulamme

minä olen 

kaikesta huolimatta

minä tulen

tunnetta kuorimatta

voitonko Jumala 

meitä osoittaa

turhaan kusta

ulos lorottaa

voitto on täällä

ja se pysyy

se on tässä kädellä

kun muut lysyy!

Kertomuksia von Becker-suvun historiasta Luhangassa osa I (Joutsan Seutu 21.5.2025)

On kyseenalaista, onko Luhangan Honkalan tila ollut aiemmin suurempi kuin mitä se nykyään on. Joissain yhteyksissä on väitetty, että tilan päärakennus on koostunut 16 huoneesta, mitä ei nykyisen Honkalan päärakennuksen yhteydessä uskoisi. Kuitenkin eräs kaukainen sukulainen on maininnut, että alkuperäinen päärakennus ei ole sama kuin nykyinen. Toinen sukulainen on maininnut, että kun kartanolla hääri tuonaikuinen isäntäväki, oli kartanon lasinen ja puinen sisäänkäyntitilakin pilkottu polttopuiksi. Nykyinen Honkala on tosiaan vaatimaton.

Tietysti enää ei ole elossa sellaisia ihmisiä, jotka olisivat voineet nähdä talon siinä muodossa kuin sitä kutsuttiin kartanoksi. Vaikka päärakennus olisi aiemmin ollut sama, ei laajemmat osat ole ainakaan voineet ylettyä tien puoleiseen rinteeseen, koska siinä tosiaan maa nousee. Kuitenkin on ylöskirjattu, että von Becker-suvun viimeinen miespuolinen tilanherra Luhangassa majuri Otto Alfred von Becker kuoli omassa kartanossaan Honkalassa (ruots. Hongala) vuonna 1907.

Majuri oli kiivas ja isokokoinen ja haastoi elämänsä aikana riitaa kaikenlaisten viranomaisten kanssa ja ylvästeli, että jos hän saisi päättää asioista, olisi kaikki paremmin. Sittemmin kylän elämässä näkynyt naispuolinen Laito/von Becker-niminen nainen on minuun todella kaukaista sukua, isoisäni isoisän sisaren jälkeläinen useammassa polvessa. Majuri vei karjaansa maatalousnäyttelyihin ja menestyi niissä. Siinä mielessä mieleeni on tullut PG Wodehousen aatelinen kartanonherra Emsworth, joka piti eniten omasta palkintosiastaan, jolle tämä syötti herkkuja enemmän kuin omalle vaimolleen tai lapsilleen.

Maata viljelleet aateliset ovat aina kokeneet suurta liitettä maahan ja omaan karjaansa. Esimerkiksi omat isovanhempani Kaavilla olivat aina hyvin maanläheistä väkeä ja lypsivät omat karjansa ja siivosivat näiden sontansa. Siinä mielessä suku on köyhtynyt, vaikka suvun palveluksessa oli Kaavilla vielä paljon renkejä ja piikoja 1900-luvun puoleenväliin tultaessa, ja vaikka nykypäivänä palvelusväkeä navettahommissa ei nykyään ole Suomessa käytännössä missään.

Kuitenkin suku omisti Luhangassa Björkbackan, Nisulan, Ånäsin, Nygårdin, Taikinajärven ja Honkalan tilat. Toinen merkittävä aatelissuku Luhangassa oli Taube-suku, joka oli pitkään aikaan liitteessä etenkin Vanhoisten tilaan. Sukuni omisti suurimman osan Luhangan pitäjästä vielä 1800-luvun lopussa, vaikka isoisäni isoisän isä oli omien vaikeuksiensa takia ennättänyt myydä paljon suvun perintömaasta ja mm. kaupunkikartanonsa Heinolasta ja Mikkelistä, joissa hän oli työskennellyt virkamiehenä.

Suku oli perinteistä maata viljellyttä aatelia, joka ei ilmeisesti kaikonnut edes lehmänlannan hajua. Suvun vaiheet Luhangassa päättyivät siihen, kun majuri ei saanut lapsia vaimonsa kanssa, ja kun isoisäni isoisä päätyi lähtemään Savoon, missä mieslinjainen suku pitää nykyään omaa ”hoviaan”. Itähämäläisestä suvusta on siis tullut savolainen isoisäni isoisän päätöksen myötä. Paljon Luhangassa on kuitenkin vielä etenkin kaukaisia sukulaisia. Ånäskin kuului vielä pitkälle kaukaisten sukulaisten haltuun.

Olli von Becker

Kirjoittaja on Yhteiskuntatieteiden maisteri

Muutamia huomioita aatelin historiasta ja piirteistä

Aateli on tavallisesti mielletty hyvin korkeaan ihmislajiin kuuluvaksi. Tähän on kuulunut etenkin se, että massia ja maata on riittänyt ainakin ulkopuolisten ihmisten mielestä. Tietysti Suomessa aateliskalenterissa on nykyisin peltiseppiä, metsureita, poliiseja, nuohoojia ja jopa siivoojia. Suomessa tämä pieni noin promillea väestöstä edustava ryhmä ei siis ole pystynyt säilyttämään homogeenisyyttään vaikkapa esimerkiksi saksalaiseen tai brittiläiseen aateliin verrattuna. Suomen aateliin kuuluu tänä päivänä ihmisiä jokaisesta tulo- ja varallisuusluokasta. Mielestäni, vaikka arvot ja henkinen pääoma ovat tärkeimpiä aatelisuudesta kertovia perinteitä, on siinäkin mielessä nykyään suomalaisessa aatelissakin ihmisiä, jotka voivat olla todella epäaitoja ja henkisesti kyvyttömiä. Oma käsitykseni aatelista on se, että se tuo ihmiselle velvoitteen tuntea kulttuureja, kieliä ja historiaa. On myös tunnettava oman suvun sukupuu perusteellisesti ja mieluiten jokaisesta suvun jäsenestä on pystyttävä kertomaan tarvittaessa tarkempia elämän piirteitä. Mielestäni siis henkinen perintö on arvokkaampi kuin materiaalinen perintö, joka ei ole Suomessa säilynyt jossain muodossa kuin muutamissa rikkaammissa suvuissa, joissa niissäkin on vähemmän varakkaita. Ei voida siis sanoa, että joku suku olisi kokonaisuudessaan todella varakas, vaikka tietyt muutamista jäsenistä koostuvat pienet suvut voisivat tällaisilta jossain mielessä vaikuttaa. Itse olen tulkinnut aatelisen perimän myös siinä mielessä, että antiikkia, taidetta ja kirjoja arvostetaan. Sekään ei nykypäivänä tarkoita välttämättä perittyä omaisuutta, koska Suomessa ei ole ylläpidetty brittiläisen tyylistä primogenituuria, jossa vanhin poika ja nykyään joissain tapauksissa tyttö perii kaiken, jonka myötä suvun materiaalinen kulttuuriperintö pysyy suurimmalta osin yhdessä paikassa. Siinä mielessä myös oman sukuni materiaalinen kulttuuriperintö on kadonnut aina, kun perinnönjako on suoritettu perheen useimmissa tapauksissa lukuisille lapsille ja jälkeläisille. Siinä mielessä meidän suvun ainoan isohkon maatilan päärakennuksen kulttuuri- ja taideaarteet ovat levinneet useille jälkeläisille, joihin on kuulunut esimerkiksi monia Adolf von Beckerin tauluja ja suvun jäsenten muotokuvia. On myös huvittavaa miten sukuhaarassa periytynyt valtiopäivämiekka periytyi jostain syystä ukkini tädille eikä isälle, ja sitä oli kuulemma käytetty perheessä hiilihankona, minkä myötä se on varmasti kulunut pilalle ja rikki. Itse olen hankkinut antiikkia, taidetta ja kirjoja jo nuorelta iältä alkaen, ja lähiaikojen suunnitelmiini kuuluu öljyväritöiden teettäminen tärkeimmistä sukulaisista valokuvien perusteella. Suomessa aateliset eivät pitkään ole olleet ainoita rikkaita, ja eron luominen aatelin ja porvariston välillä ei ole ollut niin tärkeää kuin mitä se on ollut esimerkiksi Saksassa. Suomessa on aina ollut rikkaita ihmisiä, jotka eivät ole kuuluneet aatelistoon. Esimerkiksi näiden Saksan ennakkoluulojen kautta ihmeteltiin sitä, kun muutettuani talvella 2009 Saksaan asuin pari viikkoa soluasunnossa yliopiston asuntolassa. Saksassa aatelisuus kantaa vielä jonkinlaista prestiisisiä, joka perustellaan monesti edelleen vauraudella, vaikka on kuitenkin sanottava, että esimerkiksi Itä-Preussin, Sleesian ja Pommerin maa-aateliset menettivät omaisuutensa Puolan länteen siirtämisen yhteydessä, ja näistä perintömaiden menettämisestä johtuen monet entiset tilanomistaja-aateliset ovat muuttuneet kerrostalojen etage-aateliksi. Tässä esimerkkinä Kreivi Alexander von Schönburg, joka kirjoitti saatuaan potkut journalistin työstään eräästä lehdestä suuresti suositun ja kulttiteokseksi nousseen kirjansa ”Tyylikkään köyhäilyn taito”, mutta on senkin jälkeen kirjoittanut mm. kirjansa Euroopan kuninkaallisista. Etenkin Itä-Preussia on pidetty junkkeriaatelisten, kuten Paul von Hindenburgin kotipaikkana, minkä takia Stalin halusi toisen maailmansodan lopussa rankaista Itä-Preussia juuri junkkereiden takia. Historian kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että tiedostetaan omat sukuun liittyvät linkit historiaan ja ollaan tietoisia historian tapahtumista. Kielitaidon yhteydessä aateli on etenkin sen takia, koska aateli on aina ollut kaikista kosmopoliittisin väestöryhmä, koska monessa suvussa on linkkejä lukuisiin erilaisiin Euroopan maihin. On siis pitänyt aina voida pitää yllä kansainvälisyyttä ja kosmopoliittisuutta. Mielestäni aatelinen eroaa joskus nykypäivänä etenkin sen kautta, että aatelinen saa monesti hieman muista poikkeavan kasvatuksen, jossa aatelista opetetaan kunnioittamaan tiettyjä asioita ja edistämään aateliin liittyviä henkisiä arvoja, vaikka suuressa määrin se ei nykyään tarkoita enää mitään. Itse olen valinnut kasvatukseni ja tiedostanut varhaisella iällä ne ihmiset ja asiat, joista tulee ottaa oppia. Siinä mielessä hakeuduin aina äitini vanhempieni piiriin äitini ja isäni tunnekylmyydestä johtuen. Keskustelin mummoni, Rouva eli Lady Salli Virrantalon ja ukkini, Herra eli Sir Leo Virrantalon kanssa, ja pyrin jättämään muistiini heidän kertomiaan asioita. Olen siis painanut mieleeni asioita, joiden olen katsonut voivan olla jollain tavalla merkityksellisiä ja liitteellisiä taustaan. Isäni on aina suhtautunut kasvatukseen anarkistisesti ja välinpitämättömästi, jonka suhteen on ollut varsin samantekevää mitä jälkeläiset samassa kiinteistössä tekevät. Kun äitini on yrittänyt antaa ohjeita ja periaatteita noudatettavaksi, on isäni tavallisesti huudahtanut: ”Antaa tehä!”. Isäni jenkkitausta ja lehtolapsitausta on siis tuonut jonkinlaisen defektisyyden kasvatukseeni, josta on ehkä silloinkin kuitenkin ollut hyötyä, koska tämän välinpitämättömyyden takia aloin etsiä sellaisia periaatteita, jotka ovat vahvoja ja joilla on todellista pysyvyttä ja vaikuttavuutta. Aateli on siis etenkin kasvatukseen liittyvä asia, koska monissa suvuissa suku on pysynyt jatkuvana vai adoption kautta. Nykypäivänä on turhaa kuvitella monessa polvessa porvarilliseen vereen sekoittuneen veren olevan aatelista itsessään, vaan tärkeä osa on myös arvoilla ja kasvatuksella. Siinä mielessä on antiikin Kreikan filosofeista sanottu, että he arvostivat tavallisesti kasvattamaansa filosofista oppilasta, kuin mahdollisesti hyvinkin isäänsä nähden erilaista oman verensä tuotetta. Olen lukenut teini-ikäisenä Reverend Vicesimus Knoxin kirjoittamaa kirjaa, joka tosin on koottu nimensä mukaisesti yhteen eräälle nuorelle aatelismiehelle lähettämistään kirjeistä, eli ”Personal Nobility Or Letters to a Nobleman on the Conduct of His Studies and the Dignity of the Peerage”. Knox kehottaa oppilastaan etenkin ottamaan oppia vanhoista kreikkalaisista ja roomalaisista, kuten esimerkiksi ehkä maailman tunnetuin yleisnero Goethe on opettanut nuoria tekemään. Yksi tärkeä kirja aatelin arvojen tulkitsemisessa ja havaitsemisessa on myös etenkin Jacob Burckhardtin ”Italian renessanssin sivistys”. Söderhjelmin veljekset ovat 1900-luvun alussa koonneet samaan aiheeseen liittyvän kirjan ”Italiensk Renässans”. Kuitenkin monessa tapauksessa aateliselämästä ja sen arvoista saa helposti käsityksen myös tunnettujen aatelismiesten elämänkertojen ja omaelämänkertojen kautta. Esimerkiksi on mainittava sellainen itäpreussilainen grandee kuin Alexander von Dohna zu Schlobitten. Myös Sitwellin baronettisukuun liittyvät sisarukset ovat hyvin kuvanneet aikansa landed gentryn elämää. Willaim Waldegrave, ministeri Thatcherin ja Majorin kabineteissa ja Jaarlin nuorempi veli on kirjoittanut hyvin hienot muistelmat, kuten myös Dalyellin baronetti, labourilainen Tam Dalyell, ja kirjan nimi on itseironinen kuten herrasmiehelle kuului: ”The importance of being awkward”. Wolf von Lojewski on kuvannut vanhempiensa kotimaakuntaa Itäpreussia hyvin vielä 2000-luvulla. Marion Gräfin von Döhnhoff on myös kuvannut kotiseutuaan Itä-Preussia. Nicholas Sykes on kuvannut Sledmeren kartanon baronettisukua kirjassaan Big House. Lisäksi kotimaisista esimerkeistä on mainittava etenkin Nils Gustav Grotenfeltin Vehmaan kartanon historiaa kuvaava trilogia, jonka ensimmäinen osa on ”En Berättelse från Savolax”. Meidän suvullamme oli vielä 1800-luvulla kymmeniä tuhansia hehtaareita maata lukuisilla eri paikkakunnilla, kun taas nykyään suvun maaomistukset, ellei lasketa vaatimattomia yksityisomistuksia ja kesähuviloita, koostuvat noin 100-200 hehtaarista maata, joka keskittyy Kaavin Virrantalon ympärille. Vanha päärakennus on mennyt rappiolle, ja ellei joku ala sitä pian korjaamaan, voidaan se varmaan 10-20 vuoden päästä tönäistä caterpillarilla kumoon. Kartanoita suvussa ei ole ollut ainakaan sataan vuoteen. Muut sukuhaarat ovat sammuneet ainakin Suomesta, ja nyt enoani ja äitini serkkua lukuunottamatta maanviljely ei ole pitkään muita kiinnostanut. Sanon kuitenkin, että aatelissa merkitsee veri, mutta tärkeämpää on koulutus ja hienostetut ja prosessoidut arvot. Vastenmielisyyteni ja välinpitämättömyyteni rahaa kohtaan on varmasti tullut minulle äitini suvulta. Yksi kirjallinen suosikkini, joka tuli hyvin varakkaasta aatelissuvusta oli belgialainen Maurice Maeterlinck, joka sai lisäksi vielä 1900-luvun alussa myös henkilökohtaisen aatelisarvon. Myös Henri de Toulouse-Lautrec on jollain tavalla itseäni kiehtonut taidemaailman sisällä. On mainittava myös yksi vanhasta samuraisuvusta tullut taiteilija, joka loi itselleen mainetta Pariisissa 1900-luvulla, Tsuguhara Foujita.

Marinaa oikealla kädellä

Miehiin tavallisesti liitetään kilpailuhenki, jonka mukaan kaikessa pyritään olemaan parempia kuin toinen tai toiset. Kuitenkin minulla ei ole koskaan ollut tarveta verrata itseäni tai saavutustani kenenkään toisen vastaavaan, siinä mielessä olen itse asettanut itselleni täysin riippumattomat kategoriat ja määritelmät, ja uskoisin että sen takia voin vaikuttaa niin poikkeavalta myös myönteisessä mielessä. Onhan tyypillistä kulttuurin pintatasolla ja yksinkertaisempien ihmisten keskuudessa, että ihmiset alkavat mimick toistensa käytöstä ja toimintaa. Etenkin silloin sitä tehdään, jos joku näkyvässä asemassa oleva tai vallan symboleilla itsensä korottanut ihminen on sitä tehnyt ensin. Vaikka nykypäivänä on miestenkin keskuudessa havaittavana itsen vertailua toisiin, niin kuitenkin tätä harrastavat etenkin naiset, minkä takia heistä ei monessa tapauksessa ole samalla tavalla yksilöiksi kuin miehistä, vaikka tämä pilalle passattujen akan perkeleiden pseudoarvojen tuominen Suomeen on tehnyt monista miehistä ihan samanlaisia akkoja kuin millaisia suurin osa yhteiskuntamme naisista ovat. Feminismi todellakin tekee miehistä akkoja. Olen tosiaan huomannut, miten verbaalinen esileikki kiihottaa minua suuresti, enkä voi sietää hiljaisia ja tyypillisen naisen kaltaisia naisia, jotka eivät sano mitään ja vaan heittävät vaatteensa pois päältään. Siinä mielessä olen aina arvostanut naisisssakin etenkin kielellistä lahjakkuutta ja hyvää suusanallista ilmaisukykyä. Olen kuitenkin myös aina ihannoinut sellaisia naisia, joita voidaan nimittää todellisiksi taiteilijoiksi ja kirjailijoiksi, jättäen tässä pois määritelmästä ne naiskirjailjat, jotka eivät osaa tehdä minkäänlaista muuta taidetta kuin sellaista, jossa valitetaan naisten oikeuksista ja miesten täydellisestä pahuudesta. Sanavalmis nainen on mielestäni aina minulle houkutteleva ja monesti myös miellyttävä. Soveltava filosofia on kattomäärite soveltavalle etiikalle, ja aion olla yhteydessä Michele Michelettiin ja Andrew McFarlandiin heidän kehittämänsä luovan osallistumisen käsitteen kannalta. Luova osallistuminen on todellakin yksi asioiden parantamiseen suuntaava yhteiskunnallinen toiminnan strategia, jota tulen käsittelemään myös väitöskirjassani. Siinähän esitellään mm. sekularisoituneiden arabinuorten sekulaarin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettamista ja monia muita hankkeita, joissa luovuus on yhdistetty yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Luovuuden yhdistäminen osallistumiseen antaa ihmisille oikeuden olla innovatiivinen suhteessa yhteiskuntaan ja kehittää siinä koko ajan uusia toimintastrategioita asioiden parantamiseen liittyvän pyrkimyksen yhteydessä. Mielestäni sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen liittyy aina ontokratiaan ja kommentaariaattiin, koska siinä annetaan tietyille ihmisille oikeus tehdä tiedoksiantoja ja lausuntoja sellaisista asioista, jotka koskettavat kaikkia. Tämä liittyy tiedostamattoman massan toimintaan, jotka vain ohjautuvat yksinkertaisista ja pinnallisimmista ohjausdirektiiveistä, joista huolehtii etenkin tuki-instituutioiden ryhmä, jolla massan tyhmyyttä ja sisäisesti ristiriitaisia ja pinnallisimpia arvoja muodostetaan arvoinstituutioiksi, joiden kautta ontokratia ja kommentaariaatti luovat anarkiaa yhteiskuntaan asettamalla joillekin instituutioille toisia suuremman valta-aseman ja kommentoinnin oikeuden. Tämän päivän ontokratia liittyy esimerkiksi feminismiin, koska siitä on monessa yhteydessä tehty asia, jota ei saa mistään näkökulmasta kyseenalaistaa. Miesten muodostamiin yhteisöihin luodaan naiskiintiöitä ja tissiliivimainoksia kielletään. Tämä liittyy suuressa määrin siihen, että Suomessakin on tänä päivänä helpompaa olla nuori nainen kuin nuori mies. Naisille on kaikki paikat petattuina ja ovet avoinna, samalla kun miesten edistyminen ja kehittyminen ehkäistään pakottamalla heitä rooliinsa, urheilemaan ja hikoilemaan. En ole nähnyt monen muun maan televisiossa esitettävän päiväaikaan niin paljon tussunhoitotuotteiden mainoksia kuin mitä on Suomessa. Sain tänään postissa Peter Esterhazyn kirjan, jossa hän kertoo satojen vuosien ajalta romaanin muodossa oman sukunsa jäsenistä aina kommunistiseen Unkariin asti. Kirja on saksankielinen käännös, koska unkarin kielen taitoni on toistaiseksi jäänyt varsin vaatimattomalle tasolle. Kuitenkin Peter Esterhazy kuului ylhäisaatelisen sukunsa kreivilliseen sukuhaaraan ja opiskeli matematiikkaa 70-luvulla. Hän kuoli 2016. Kirjan nimi Harmonia Caelestis tarkoittaa mielestäni taivaallista harmoniaa. Olen itsekin miettinyt sukuni jäsenistä kirjoittamista romaaninkin muodossa, vaikka tulen siinäkin aiheessa viipymään omassa Elämäni romaanissa, jonka mainitsin edellisessä kirjoituksessa muutamia tunteja sitten. Minulla on paljon kerrottavaa sekä esivanhemmistani mutta myös sellaisista tilanteista ja kohtaamisista, joita olen tähänastisessa elämässäni kohdannut ja ohittanut. Se on myös hullunkurista, että kun tammikuussa ja helmikuussa kävelin New Yorkissa mm. Fifth Avenuelle tuli vastaani ainakin kolme muusta yhteydestä tuntemaani suomalaista ihmistä. Se on kyllä jonkinlaista sattumaa, vaikka olen joskus uskonut jonkinlaiseen mahdollisuuteen, että kahden eri ihmisen aikeet voivat joskus jollain tasolla konnektoitua toistensa kanssa. Olen kuitenkin nähnyt tuttuja ihmisiä hyvin monilla matkoilla olivat ne sitten suuntautuneet minne hyvänsä. Olen siinä mielessä tosiaan perverssi, että pidän siitä, jos nainen vihjailee jotain mahdollisesta vuorovaikutuksesta ja ilmaisee asiansa painokkaasti. Voi olla, että olen joskus tulkinnut tuollaisia sanoja väärin tai minut itseni on tulkittu joissain tilanteissa konstruoivan vuorovaikutussuhdetta, vaikka en ole sellaista tarkoittanut. Täytyy sanoa, että yksi tilanne, joka herätti mielesssäni myönteistä huomiota nuoren naisen taholta, oli kun tulin Firenzestä Milanoon junalla ja minulla olin vain interrailpassi, niin tumma hyvin nätti ja hoikka konduktööri sanoi minulle, että ”Sinulla TÄYTYY olla paikkalippu”, ja näin hän tulosti minulle lipun. Yritin Milanossa etsiä hänet, mutten sitten tullutkaan keskustelleeksi hänen kanssaan enempää. Kokemus oli niin voimakas, että Milanosta Sveitsiin lähtiessä itkin pitkän matkaa istuessani täydessä junassa. Ja kuten se monesti on, ainakin yksi nuori nainen yritti vältellä katsettani ja ajatteli, että mikähän itkupilli tämä on, kun toisaalta huomasin monen nuoren miehen katseessa myötätuntoista ilmettä. Jäin sitten Sveitsin puolella pois junasta ja jotkut samassa vaunussa olleet seurasivat vielä ikkunastakin minun liikkeitäni. Seuraavalla NYCin matkalla täytyy käydä Wall Streetilla ja Liberty Islandilla ja Ellis Islandilla. Lisäksi olen paikantanut isoisäni äidin Alman liikkeitä ja tiedän missä hän on siellä asunut. Ainakin tietyssä vaiheessa hän on asunut ensimmäisessä New Yorkin Finntownissa Harlemissa, mistä suomalaiset siirtyivät Brooklynin Sunset Parkin Finntowniin, kun mustat alkoivat tunkea Harlemiin. Kuitenkin suomalaisten rakennuttamia taloja siellä on vieläkin. Oli aika hauska juttu Alina idässä-sarjassa, jossa Alina oli Tsernobylin nelosreaktorin kohdalla ja otti itsestään selfien, niin hän sanoi että eihän tällaisessa paikassa voi ottaa hymykuvaa, minä vain ajattelin, että se voisi olla hyvä vitsi, vaikka siinä tietysti joku voisi tulkita olevan jonkinlaista asian merkitystä vähättelevää välinpitämättömyyttä. Joku vuosi sitten tuli televisiosta dokumentti Tsernobylin Babuskat, jossa kerrottiin mummoista, jotka olivat jääneet asumaan koteihinsa eristetylle vyöhykkeelle, missä he kasvattavat vihanneksia, onkivat, keräävät sieniä ja marjastavat. Ainoa ulkopuolisen yhteiskunnan heille tarjoama palvelu on se, että heidät kuskataan keväisin aina pääsiäisyön messuun ja takaisin. En tiedä onko tämä vain jonkinlainen legenda, että jos ihminen altistuu riittävän pitkään ydinsäteilylle, voi terveydeltään vahva ihminen tulla immuuniksi sille. Oli aika kuvaavaa siinä mielessä kuinka armeijan ihmiset olivat käymässä mittaamassa mummojen säteilyä, niin yhdenkin kohdalla se oli monikymmenkertainen kuin mitä pidetään tavallisesti vielä ei-hengenvaarallisena. Toivottavasti baabuskat ovat selvinneet elossa siitä, kun ryssät tunkivat Ukrainan sodan alussa myös Tsernobylin alueelle. Monessa mielessä minun väitöskirjani liittyy etenkin talousjärjestelmän ja valuutan käsitteen eettiseen tarkasteluun. Siinä mielessä siihen liittyy etenkin ihmisen paikka maailmassa ja yhteiskuntien sisällä. Siinä mielessä se käsittelee etenkin luonnon ja eläinten hyödyllistämistä ihmisen omiin tarkoitusperiin. Siinä mielesssä se käsittelee siis asioiden annettua itseisarvoa eikä vain pelkkää hyötyarvoa, ja kehittelemäni New Depthin tai Uuden syvällisyyden käsitteet tarkoittavat nimenomaisesti uuseettisyyttä ja asioiden annetun itseisarvon tunnistamista. Rahan ja valuutan käsitteetkin tulisi ymmärtää nimenomaan sen mukaan, miten niiden arvo jakaantuu kun sitä verrataan moneen muuhun itsessään tärkeämpään itseisarvoiseen asiaan. Eli toisin sanoen uusi syvällisyys tunnistaa sen, mikä on pelkästään välineellistä ja instrumentaalista ja mikä on sitä vastoin enemmän arvollista ja ihmisten arvostuksiin liittyvää. Uusi syvällisyys pyrkii siis erottamaan jyvät akanoista ja muodostamaan asioiden suhteen sellaisen arvojen ja asioiden järjestyksen joka perustuu sellaisiin arviointeihin, joita ei tehdä pelkästään pyyteellisten omien pyrkimysten edistämisen tarpeessa. Jos ihmiset ovat itsekkäitä voidaan tärkeämmistäkin asioista tehdä keppihevosia itsessään halvempien asioiden ja arvostuksien tavoittelemista varten. Eli uusi syvällisyys tarkoittaa etenkin puolueetonta ja osatonta näkemistapaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja maailmaan. Siinä mielessä tämä näkemys lähestyy myös esimerkiksi John Rawlsin käsitystä veil of ignorancesta eli tietämättömyyden verhosta, jonka takana ihmiset määrittelevät osansa sen perusteella etteivät he tiedä mikä on heidän tuleva asemansa kyseisessä yhteiskunnassa ja sen tulojen jakaantumisessa. On siis tunnistettava mille asioille on itsessään annettu niille kuuluva arvo, ja mitkä asiat ovat vähemmän arvokkaita, joiden suhteen voidaan toimia enemmän välineellisesti. Tässä tukeudutaan sivistyshistoriaan ja jo antiikissa vahvistuneisiin käsityksiin. Rahaan on suhtauduttava siten, että se määrittyy ihmisestä, jonka hallussa raha on, rahan käsite ei missään nimessä voi tarkoittaa samaa kaikille esimerkiksi sen numeerisen merkitysosan kautta. Siinä mielessä esimerkiksi pääomatuloja tulisi ohjata paremmin hyväntekeväisyyteen ja lahjoituksiin, eikä siihen, että joidenkin ihmisten elämä helpottuu suunnattomasti pelkästään osakekurssien näyttämästi. Ansiotulojen verotus tulisi tavallisesti mieluiten pitää mahdollisimman matalana, koska ihmisten on saatava tulosta omasta työstään, joka ansiotulojen kohdalla tavallisesti tulee paljon ansiollisemmassa mielessä kuin pääomatulot. Siinä mielessä rahan käsitettä tulisi tarkastella täysin uudelleen, ja arvottaa ihmisten lahjoituksia ja veron maksua suhteessa siihen, minkälainen varallisuustaso tällaisilla ihmisillä on. Eli mielestäni kuitenkin suhteellinen köyhyys on varsin samantekevä asia sellaisissa yhteiskunnissa, joissa sosiaaliturva mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset pysyvät hengissä palveluiden kautta vaikka suhteellisia eroja ansiotuloissa olisikin. Kuitenkin ammattien vaativuutta tulisi tarkastella helppousindeksillä, koska se voi joskus jopa paljastaa sen, että pöydän ääressä istuvan teknokraatin tietokoneella näpertäminen ei välttämättä vastaa sellaista vastuun ottamisen tarvetta kuin mihin ihmisten yhteiskunnallinen vapaus tulisi perustaa, sillä jos ihmisten työ on liian helppoa ja epätyömäistä, vähenee silloin myös kaikkien yhteiskunnan jäsenten vapaus, koska yhteiskunta ohjaa silloin ihmisiä tekemään sellaista työtä, jonka merkitys ei käy helposti ilmi ja jossa etenkin ei voida helposti havaita sitä, millainen merkitys työllä on ja millainen työn tuloksen tulisi olla, jota parhaimmasssa tapauksessa voidaan tarkastella työn jälkeen. Nykyaikainen työmaailma on pääasiassa sellaista, että kaikki näpertävät samanlaisia kokonaisuuksia, joihin kokonaisuuksiin integroitumalla nämä ihmiset vievät todellisuudessa vapautta ihmsiltä ja muodostavat tilanteen otolliseksi olemisen vallalle, kommentaariaatille, vaikutteellisuudelle ja merkitysvallalle. On siinä mielessä sanottavaa, että tämäkin, että tällainen kirjoitus julkaistaan internetissä blogissa, niin voidaan tulkita tämänkin jollain tavalla rajoittavan vapautta, mutta siinä mielessä näin ei ole, koska tässä kirjoituksessa nimenomaan kyseenalaistetaan koko nykyaikaisen työn merkitys ja tuodaan esille sitä, että nykymuotoinen työ vie ihmisiltä vapautta, koska se pakottaa kaikki ihmiset mukautumaan tällaiseen arvojärjestelmään, joita poliisit eli tuki-insituutiot valvovat. Jos joku sanoo nykypäivänä omistavansa viisitoista vuotta vanhan puhelimen, sanovat kaikki että tämä on köyhä tai tyhmä, ja vain sen takia, että hänen yhteydenpitolaitteensa ei ole riittävän tyylikäs. Kuitenkin tällaisella tavalla tällainen ihminen voi ottaa etäisyyttä teknologian ja AI:n etenemiseen, jota minäkin mielelläni toteuttaisin. Kuitenkin nykyaikainen teknologia aiheuttaa sen, että jos haluaa toimia yhteiskunnasssa, on siihen otettava osaa. Kuitenkin näitä rakenteita ja rakennelmia voidaan ymmärtää ja niiden olemassaolon perusta pitää tiedostaa. Siinä mielessä ajatteluni on varmaan jossain mielessä alkanut lähestyä Pentti Linkolaa ja ehkä myös vähän Theodore Kaczynskia. Kerskakulutus ja se, että ihmiset ympäröivät itsensä kaikkien muttei kenenkään hyväksikatsomalla järjestelmällä ei tarkoita ihmisille muuta kuin epävapautta ja lopulta jopa tuhoa, kun keinotekoinen äly itsenäistyy ihmisten hallussaan pitämistä järjestelmistä. On sanottava, että uskon täysin maailmankaikkeudessa olevan älyllistä elämää, joka on varmasti paljon kehittyneempää kuin maanpäällinen elämänmuoto tälläkään hetkellä. Ihmisten hävittäjälentokoneet toimivat suihkumoottoreilla, samalla kun esimerkiksi näiden havaitsemat ufot kiihdyttävät ilman minkäänlaista samanlaista toimintajärjestelmää paikasta toiseen satoja kilometrejä muutamissa sekunneissa. On myös varmaa, että alienit ovat vierailleet maapallolla niin kauan kuin täällä on ollut jonkinlaista ihmiselämää ja monien uskontojen piirrokset ja kertomukset maan päälle laskeutuvista jumalista ovat todennäköisesti tulleet siitä, kun avaruusolennot ovat vierailleet maassa. Heidän sivilisaationsa ovat varmasti paljon kehittyneempiä ja vanhempia, mutta on tietysti mahdollista, että jossain maailmankaikkeudessa voi varmasti olla myös suurin piirtein samalla tasolla olevia olevaisia kuten esimerkiksi maapallon ihmiset. Ja varmasti kun on puhuttu monessa mytologiassa jättiläisistä ja muista nykypäivän ihmisistä poikkeavista ainakin osittain ihmisiä muistuttavista olennoista, niin varmaankin aikaisempien sivilisaatioiden rakennuksessa on varmasti voinut olla ottamassa osaa muualta tulleita olentoja. On esimerkiksi ihmetelty sitä, miten tuhansia vuosia sitten sen aikuisilla rakennusvälineillä on rakennettu suuria rakennelmia kuten pyramideja tai suuria muinaisten kaupunkien kivirakennuksia ja kokonaisia keskustoja. Lisäksi on sanottava, että monen menneen sivilisaation patsaat on joissain tapauksissa tehty muistuttamaan sellaisia olentoja, jotka eivät muistuta ihmisiä siinä mielessä, missä me nykyäään itsemme tunnetaan. Kuitenkin tämä on niin kokonaisvaltainen ja mullistava aihe, aivan kuten jenkit ovat näiden tapausten yhteydessä päättäneet – että ihmisten enemmistö ei ole valmis ottamaan vastaan noin kokonaisvaltaista ja mullistavaa tietoa – että olisi vaikeaa ruveta käsittelemään tätä, koska tärkeydessä tämä tietysti ohittaisi aika heittämällä kaikenlaisen filosofoinnin ja runoilemisen täällä maamme päällä. Juon nyt kahvia. On aika mielenkiintoista sekin, että sellaiset ihmiset, jotka eivät minua ja ajatteluani ymmärrä olisivat valmiita nimittämään minua vammaiseksi, jota en kuitenkaan ole. Varmasti minussa on hyvin suuria ristiriitaisuuksia, joita vastaanottaessaan toiset käyvät syvempään päätyyn, ja koska vaivaan näiden ihmisten mieliä niin paljon, on helpompaa mullistavan ja huippuälykkään sijaan sanoa minua kehitysvammaiseksi eikä neroksi, kuten minua ovat jotkut nimittäneet. Esimerkiksi se, kun tahallani ärsytän pikkuporvarillista mummoani kysymällä häneltä kakalla käynnistä ja piereskelemisestä, niin sehän tekee minusta suoraan kehitysvammaisen! Tässä voidaan havaita pikkuporvarillisen kulttuurin normatiiviset säännöt, sen mukaan heti kun joku tekee, minkä on päätetty olevan tekemätöntä, ja toistaa vielä saman asian useaan kertaan, on aatelistaustaisesta ihmisestä, jota ei voida sulkea rahvaan käsitteen sisään, aiheellista sanoa, että tämä kaverihan on kehitysvammainen. Mielestäni kehitysvammaisuus määrittyy etenkin älyn ja kognitiivisten lahjojen vähäisyyden perusteella, eikä sen, miltä ihminen vaikuttaa ja mistä hän puhuu. Voi sinua... Haluaisin niin kovasti olla siellä missä olet. Vaikka en edes tiedä, mitä mieltä minusta olet. Varmaan pitäisi pian lukea taas Platonin Valtio. Aristoteleen Politiikkaa olen jo lueskellut varsin perusteellisesti. Valintakokeissa 2007 ja 2008 kirjana oli Nikomakhoksen etiikka, josta muistan vieläkin pääkohdat, vaikka kokeista alkaa olla parikymmentä vuotta. Lisäksi pitäisi lukea Westermarckia kuten Kristinusko ja moraali ja moraalisten ideoiden alkuperää käsittelevä paksu teos. Pitää varmaan palata Pauli Pylkön kirjaan Richard Wagner ajattelijana, että voin kirjoittaa Wagneria filosofina esittelevän kirjoituksen SWS:n Wagneriaani-lehteen. Olen saanut kontaktin myös mielenterveyskuntoutujien Helmi-lehteen, johon varmasti alan kirjoittaa siihenkin säännöllisesti ja paljon. Maksavat juttujen pituuden mukaisesti. Aion siis pöyhyttää tätä mielenterveyden ylle laskettua häpeän verhoa ja saada aikaan tekstejä, jotka puhuttelevat sekä taiteellisella arvollaan mutta myös avoimuudellaan ja rehellisyydellään. Juuri äsken minulle tuli mieleen, että pitää tutkia enemmän meidän von Beckerien venäläisiä Nassokin-sukulaisia ja ranskalaisia de la Motte-sukulaisia. Lisäksi aion ottaa selvää skotlantilaisesta Reid-Reeth-suvusta, jonka viimeinen yläluokkaan kuulunut jäsenn Alexander Magnus Reeth oli merkkimies Luhangassa ja oli Luhangan rälssisäterin omistaja ennen meidän sukua. Aion kirjata ylös ainakin kolme seuraaavaa polvea isoisäni isoisän Reinhold Octavius von Beckerin esivanhemmista, olen käynyt ne läpi jo vuosia sitten kuudenteen polveen ja käynyt myöhemmin jonkin verran läpi myös seitsemännettä polvea, mutta tällä kerralla lisään tietämystä mahdollisimman pitkälle. Reethin aikaan Björkbacka tai Ånäs oli varmaan rälssisäterin keskeisin kartano. Honkalasta tuli majurin keskus vasta 1800-luvun lopussa, jolloin 16-huoneinen päärakennus oli aivan eri laatua kuin nykyinen rähjääntynyt ja pikkuruinen tönö. Olen miettinyt tiedon rajoittamista ja tiedon monopolia, joita monet ihmiset harrastavat. Toisin sanoen jotkut (etenkin miehet) haluavat oman egonsa varjelun takia rajoittaa tiedon, arvostetun tiedon ja tietoisuuden alaa, esimerkiksi sanomalla jostain faktasta tai tiedosta, ettei se kiinnosta ketään/ettei kukaan sitä tiedä. Tässä on pyrkimyksenä pitää ympäristö ja muut siihen kuuluvat ihmiset auktoriteetin määrittämällä tiedollisella ja sivistyksellisellä tasolla. Tiedon hankkiminen on turhaa, jos tällainen auktoriteetti välinpitämättömyydessään ja hybriksessään näin sanoo. Tässä olen huomannut sellaisen esimerkin, että kun olen kerännyt vanhempieni luokse paljon etenkin historiallista kirjallisuutta, joka liittyy etenkin suvun, kulttuurisen taustan ja yhteyksien, paikkojen historiaan ja Suomen historiaan, tuli isäni kerran eräänä jouluna näyttämään minulle artikkelia joistain hyönteisistä, eli hän olisi halunnut rajoittaa tätä taustojen tutkimista sillä näkökulmalla, että kirjoihin voi tulla syöpäläisiä. Samalla olisi pyyhkäisty pois koko kirjallinen kulttuuriperintö. Toisaalta toinen tapa rajoittaa tietoa on tiedon monopolisointi, joka kyllä pätee edellisessäkin esimerkissä, eli sanotaan vaikka että tämä ala tämä kysymys tai tämä ongelma on vaikea, mutta minä sen osaan, ja ansaitsen sen takia sinulta arvostusta. Huvittavaa kyllä, mutta, vaikken tavallisesti asioita millään astrologialla selitä, niin kolme ihmistä, joista olen tällaisen tapaushypoteesin muodostanut, ovat miespuolisia rapuja. Heillä on varmaan niin kova tarve kontrolloida toisia ihmisiä ja pitää hihnat omissa käsissään ts. he hakevat ympäristöistä turvallisuutta itselleen. Kuitenkin on vaarallista, jos tämä turvallisuushakuisuus yhdistyy välinpitämättömyyteen ja jopa hybrikseen. Minun ei ole koskaan ollut vaikeaa tunnistaa sitä, jos joku vaikuttaa itseäni älykkäämmältä, lukeneemmalta tai kehittyneemmältä. Koen silloin iloa, koska tiedän joutuneeni itsekin tekemään paljon että olen voinut tulla sellaiseksi mikä nykyään olen, niin tiedän sen takia, että nämä ovat tehneet vielä enemmän töitä. Minussa toisten paremmuus tai laajempi tieto ei herätä kateutta, vaan se herättää sympatiaa ja myötatuntoa. Tiedon monopolisointi ja sen rajoittaminen ovat varmasti asioita, jotka liittyvät myös huonoon hallintoon, jonka myötä voidaan katsoa, että uuden syvällisyyden tulisi tarkasti perehtyä tiedon käsitteeseen ja pyrkiä siihen, että se ja siihen suhtautuminen olisi kaikkialla ja aina yhtä avointa, eli siihen ei tarvittaisi minkäänlaista klubin jäsenyyttä tai pienelle piirille jaettua salasanaa. Minua on kiehtonut peliteorian tutkiminen kaikenlaisissa sellaisissa tilanteissa, joissa ihmiset kokevat tärkeäksi toimia jonkinlaisen strategian mukaisesti jonkin tavoitellun päämäärän tavoittamista varten. Mitenkä ihmiset mukauttavat strategiansa toisten strategioihin ja mitä jatkuva itsekeskeinen ja egoistinen toiminta tarkoittaa sellaisessa tilanteessa, jossa voisi olla jonkinlainen mahdollisuus ko-operoinnille. Minulla on Tom Siegfriedin kirjoittama ja Kimmo Pietiläisen kääntämä kirja John Nash, peliteoria ja luonnon koodi uudestaan luennan alla.

Marinaa vasemmalla kädellä

Aion nyt kirjoittaa vähän ja avata sydäntäni. Olen Britannian porteilla, vielä pitäisi saada työpaikka, opintopaikka ja jatko-opintopaikka, ja onneksi minulla on Britanniassa kontakteja, joiden avulla ovet alkavat vähitellen avautumaan. Britanniassa ei todellakaan ESTA-viisumilla tehdä töitä tai opiskella, vaikka olen tulkinnut että töiden etsiminen ja opintopaikan etsiminen eivät ole kiellettyjä turistiviisumilla, koska muuten kaikki hakuun tarvittava tulisi tehdä Britannian ulkopuolella, joka olisi mielestäni vähän hassua. Olen haalinut kokoon lähdemateriaalia etenkin Uno von Schrowen elämäkertaa varten, jossa sain hieman apua Itä-Hämeen museon johtajalta Vesa Järviseltä, joka järjesti pari vuotta sitten Hartolan kirjastossa näyttelyn Uno von Schrowesta hänen syntymänsä 170-vuotisuuden kunniaksi. Myös esimerkiksi Sanomalehtiarkistosta saa paljon tietoja Unosta. Uno siis oli tuntemani von Schrowe-sukuisen naisen (joka on myös sukua meille) isoisän Johan Gerhard (Jussi) von Schrowen veli. Tekeillä on tietysti paljon hankkeita, joihin moneen suuntaudun samanaikaisesti, sillä onhan syy siihen, jos joku on joskus pitänyt minua monipuolisena, että olen aina tehnyt monia erilaisia asioita samanaikaisesti ja ositttain jonkinlaisena kaksosluonteena minulle on ominaista olla utelias ja tehdä monia asioita samanaikuisesti. Joku voi väittää, että koska teen monta asiaa samanaikaisesti, niin ei laatu niissä ole kovinkaan kovin tasainen, koska motivaatio asioiden tekemiseen voi vaihdella hyvinkin suuresti. Mielestäni se ei kuitenkaan aivan täysin ole niin. Adolf von Beckerin elämäkerta minulla on tietysti myös työn päällä ja minulla on jo muutamia paksuja nivaskoja hänen kirjeitään lähdemateriaalina. Väitöskirjaa pitäisi tietysti tehdä myös ja olen saanut sille työnimen: Ajattelun periaatteet: tutkielma soveltavasta filosofiasta, eli sen päätavoite on siinä, miten filosofiasta voitaisiin saada niin paljon irti että siitä voisi olla hyötyä koko maailmalle ja maailman suurimmille ongelmille ja niiden ratkaisulle. Olen alkanut ajattelemaan, vaikka aiemmin ajattelin, että en ole huolehdittu ulkonaiselta olemukseltani, koska se voidaan liittää pikkuporvarillisuuteen, niin on sanottava, että pieni itsensä huolehtiminen voi joskus olla antamassa itsestään erilaista kuvaa sellaisille ihmisille, jotka antavat tällaisille asioille arvoa. Voi siis kammata hiukset, pestä hampaat, laittaa deodoranttia kainaloihin ja parfyymia partaan ja kaulaan. Olen tarjonnut haastatteluhanketta muutamille lehdille, joista yksi oli Hufvudstadsbladet. Kuitenkin yksi suomenkielinen lehti on nyt ilmaissut, että voivat haastatteluja mahdollisesti julkaista, mutta niiden arvostelu ja vastaanottaminen tapahtuu yksittäin. Olen miettinyt omaan filosofiaani liitteessä sellaista käsitettä kuin ontoscience tai ontotiede, jonka tarkoitus olisi siis tieteellisin ja filosofisin kriteerein tutkia olemista huomion kohteena, johon liittyvät myös termit ontokratia, olemisen valta, ja ontoeleuteria eli olemisen vapaus. Myös minun on kehitettävä työn, helppouden, vapauden ja vastuun väliä mittaavaa helppousindeksin ja helppousarvojen käsitteitä. Mielestäni se, miten työtä voidaan tutkia niin, miten vaikeaa tai helppoa se on, niin sen kautta voidaan myös arvioida yhteiskunnassa ilmenevän vapauden määrää. Ihmisten on siis työssään voitava kokea vapautta ja vastuuta, mutta on sanottava, että esimerkiksi AI:n ja kaikenlaisen teknologian kehittyminen tuo ihmisille vapautta, mutta se toisaalta asettaa ihmiset olemisen vallan alaiseksi, koska ontokratia kehittää kaikenlaisia keinoja, joiden kautta ihmiset näkevät vähemmän vaivaa ja siitä tulevan näennäisen vapauden kautta todellinen työskentely ja sen tuloksen ohjaaminen siirtyy kasvottomille tahoille, kuten vaikkapa keinotekoiselle älylle. Jo Unabomber korosti sitä, että ihmisen tekemä työ parhaimmillaan vaatii vaivannäköä ja sitä, että ihmiset voivat nähdä oman työnsä tuloksia, joka on nykypäivän työelämässä aikamoinen utopia. Ontokratia tarkoittaa siis etenkin uudenaikaisuutta sen keveimmässä mielessä, minkä kautta se yhdenmukaistaa ja yleistää ihmisten tapaa ajatella asioista ja suhtautua ja toimia suhteessa asioihin. Olemisen vapaus on valitsemista elämän tuomien mahdollisuuksien kautta mahdollisimman monialaisesti ja vapaasti. Kun kaikki työnteko annetaan koneille, jotka pian voivat itse alkaa ohjaamaan itseään ja toimintaansa, vähentyy ihmisiltä oikeanlaisen työn tekemisen velvoite, jonka myötä kaikki suhtautuvat työssä vapauteen, joka taas toisaalta aiheuttaa sen, ettei helppousindeksi ole tasapainopisteessä, minkä myötä ontokratian ja sen kommentaariaatin ja sen ohjaileman merkitysvallan ja vaikutteellisuuden kautta ihmisten vapaus yhteiskunnassa tosiasiallisesti vähenee, vaikka he itse kuvittelevat oman pseudovapautensa olevan todellisinta ja tavoiteltavinta vapautta todellisuudessa. Ajattelin lähteä jossain vaiheessa takaisin Yhdysvaltoihin, aion käydä katsomassa maata perusteellisemmin, vaikka kuitenkin New York Cityssä riittää katsottavia asioita, ja että olo siellä voi tuntua riittävän hyvältä vaatii vain sitä, että rahaa siellä tulee olla riittävästi. Olen miettinyt myös tavanomaisten Euroopan lomien lisäksi ainakin Chilessä ja Kuubassa käymistä. Minulla on ollut vuosia mietinnän alla ooppera, jonka nimeksi tulee Hiljainen ooppera, vaikka en tiedä vielä millä kielellä tulen libreton kirjoittamaan. Kuitenkin päähahmo, joka ei puhu kuin oopperan lopussa on varmasti basso, koska tuleehan tämän oopperan aihe suoraan omasta puhumattomuudestani, minkä takia kohtasin kommentaariaatin ja jatkuva arvostelun ja vittuilun jo viimeistään lukiossa. Oopperan pääaihe on siis se, kun muut hahmot haukkuvat päähenkilöä ja kommentoivat häntä koko ajan ja rakentavat päähenkilön kohdalle kaikenlaisia parafraaseja. Samanaikaisesti ihmiset seuraavat sitä, miten päähenkilö näyttää vaikenevan siitäkin huolimatta, vaikka hänen kohtalonsa kuljettaa häntä koko ajan merkittävistä ja vertauskuvallisista tapahtumista toiseen. Olen myös ajatellut, että esivanhempien haamut esiintyvät toistuvasti päähenkilölle, ja jonkinlainen välipuhuja ja -nauraja laulavat ulos päähenkilön arveluita ja miettimisiä eri kohdissa. Koko oopperan ajan siis etsitään syytä siihen, miksi hän ei puhu ja miksi hän ei katso aiheelliseksi reagoida sellaisiin asioihin, joihin kaikki muut ihmiset reagoisivat. Minä haluaisin, etteivät naiset kiinnostuisi minusta, koska mielestäni se on liian hatara pohja – joudun koko ajan miettimään sitä missä vaiheessa nainen muuttaa mielensä asiasta, koska on sanottava etenkin tässä asiassa itseni olevan täysin päinvastainen. Naisten ihastus ja huomio on niin väräjävää, että mielestäni minä en myöskään autenttisena tyyppinä halua vahdata sitä, mitä nainen haluaa ja toimia sen tavalla, koska tuossa pyrkimyksenä on poikkeuksetta halu yhtyä naiseen penetraalisesti. Minä en katso tarpeelliseksi muuttaa itseäni ja viihdyttää jotain sen takia, että saisin siitä palkkioksi seksiä, ja jos joku nainen minusta todella pitää, ei minun tarvitse koko ajan pelätä sitä, milloin kiinnostus loppuu ja alkaakin erilainen vaihe. Minulla on varmasti jonkinlainen attachment-disorder, koska minä aistin jo niissä kohdissa kun nainen näyttää pitävän minusta, että hänkin haluaa minut jossain vaiheessa hyljätä, joten on joissain tapauksissa parempi vaan olla noteeraamatta myönteistä huomiota. Terapeuttini kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten, että kärsin edelleen lapsuudesta alkaneista hylkäämiskokemuksista, jotka aiheutuivat tunnesiteen hauraudesta vanhempieni kanssa, ja siitä, etten saanut hyväksyntää edes välttämättä silloinkaan jos tein niin kun minua käskettiin. Kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan lapsuudessani ja nuoruudessani pahoitellut minulle mitään asiaa, joten muistan sen, miten oudolta tilanteelta se tuntui, kun olin teini-ikäisenä jossain Snellman-tapahtumassa puhumassa, ja miten korkea virkamies kyseisessä lafkassa pyysi minulta anteeksi, koska kahvi oli vähän kylmää. Minulle on tullut kokona tunne, etten ole koskaan riittävän hyvä, en kummankaan vanhempani mielestä, ja tiedostan että olisin varmasti psykoanalyytikkojen märkä uni, koska minulla on ollut yhtä huonot välit sekä isäni että äitini kanssa. Etenkin isäni on aina pyrkinyt vieraannuttamaan ja eristämään minua itsestään ja on sitten tehnyt minut perinnöttömäksi sen takia, koska olen reagoinut suoraan hänen itsensä alulle saamiin asioihin: ”Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä!”. Hylkäämiskokemukset ja attachement-disorder. Siinä on jo itsessään sellainen yhdistelmä, joten ei tarvitse ihmetellä ihmisistä pois suuntautumista. Lisäksi ensimmäinen ihastukseni yläasteella suoranaisesti hyljeksi minua ja sain todellakin kokea suoraan etten ollut riittävän hyvä enkä miestä muistuttava. Annoin tälle tytölle lahjaksi Juhani Ahon romaanin Yksin, joka sekin varmasti antoi hänelle käsityksen, etten ollut niitä tyttöjen suosikeita häiriköitä ja jengipäälliköitä, joiden mukaan minulla olisi tuolloin täytynyt olla oma haaremi ja välinpitämätön asenne tyttöjä kohtaan, ts. riittävän suosittu, että olisin saanut tältä tytöltä huomiota, eihän epäsuosittuja voi vanhemmilleen näyttää, pitää olla jengipäällikkö ja oma haaremi ja väheksyvä asenne suhteessa tyttöihin. En yli kymmeneen vuoteen tuon jälkeen viitsinyt vilkaistakaan kirjastossani ollutta kirjaa, jossa käsiteltiin Juhani Ahon ranskalaista kautta, johon aikaan esimerkiksi Yksin-romaani on liittynyt. Tuo relaation haaveilu asetti minulle tiedon siitä, miten menisi oman reppanuuteni kanssa kaikissa muissakin tilanteissa. Minä en osaa olla nonverbaalisesti läsnä, ja tuon monet naiset kokevat siksi, ettei tällainen mies ole naisesta kiinnostunut. Olen kohdannut niin vihamielistä torjuntaa, ettei suoranaisesti kiinnosta jatkaa itsen haavoittamista ja vahingoittamista. Ja niinhän se on, kun nainen on 30-40-ikäinen alkavat he alentaa standardejaan, ensin haluttiin kaikki Manchester Unitediin, mutta tuossa vaiheessa sanotaan Stenhousmuir, hienoa! Olen aina arvostanut Basildon Athleticia! Mutta minulle tuollaiset häiriköiden ja rikollisten siemenessä kierineet ämmät eivät tee minkäänlaista vaikutusta. Minä olen ollut samanlainen aina ja sain teiltä jo silloin tietämyksen etten ole sopiva enkä riittävän hyvä, joten on aivan turhaa tulla näyttelemään, että jokin olisi todella muuttunut. Minulla on työn alla myös kabaree ”I come from Europe”, näytelmä ”I am a Finn who has totally become like an Englishman” ja näytelmä tai ooppera ”Anglophile”. Lisäksi minulla on työn alla tunnustusromaani työnimellä ”Elämäni romaani”. Myöskin yksi omiin mielenterveyskokemuksiin liittyvä näytelmä nimellä ”Hullujen huone” on työn alla. Selailin äsken Juice Leskisen Valittuja runoja ja on sanottava niiden olleen laadultaan hyvin epätasaisia. Joissakin pelkästään riimittelyn takia on keksitty hyvinkin yksinkertaisia ratkaisuja, eikä myöskään runojen nimet ole mistään kovin herkistä tunteista kertovia. Juice Leskinen oli ujo, vanhempana vanhan mummon näköinen, epäkarismaattinen mies, jolla oli vielä laulajaksi hyvin epätyypillinen ja epämusiikillinen lauluääni, joka kuitenkin halusi oman egoistisuutensa ja itsekeskeisyytensä takia tulla tunnetuksi laulun alalla, jonka yhteydessä hän kirjoittikin joitain oivaltavia laulun tekstejä, mutta runoilijaksi minä en häntä nimittäisi ja hänestä tehdyn elokuvan yhteydessä on sanottava, ettei Juice ollut ihmisenä ihan samanlainen kuin mitä häntä esittänyt Riku Nieminen on. Minä olen noiden runojen perusteella parempi runoilija kuin Juice Leskinen oli. Hänen runoteoksensa eivät olisi saaneet kustantajia, jos hänellä ei olisi ollut omaa viihdetaiteilijan statustaan näiden maineen nostatuksessa. Ja on naurettavaa, että miten jotkut naiset ja mummot kiekuvat omissa kirjallisuusblogeissaan näiden ”runojen” erinomaisuutta. Hyvin epätasaista jälkeä hän runoilijana tuotti, ja mielestäni hän on lisäksi joissain jutuissaan suorastaan törkeä alatyylisellä kriteerillä. Paska häntä on varmaan kiehtonut ainakin. Aion kaikkien aiemmin mainittujen projektien lisäksi koota tekemiäni käännöksiä yhteen kirjaan, johon olen miettinyt nimeksi jotain sellaista kuin ”Joskus osaa sanota asiat paremmin kuin aiemmat”. Voi hyvä skorpioni sentään, olet niin läpitunkematonta seksiä täynnä, etten tiedä miten voisin sanani sinulle muotoilla. Sinä vaikutat niin älykkäältä, älykkäämmältä kuin minä. Etkä sinä ole mitenkään vanha, en voisi sinulle mitään ilkeätä sanoa. Britanniassa aion vierailla myös niissä paikoissa, joissa esivanhempani ovat asuneet, kuten esimerkiksi Aldie Castle Kinrosshiressä Skotlannissa, missä olen käynyt jo kaksi kertaa. En tiedä, oli kerran aika sattumus, kun olin linja-autossa Edinburgissa menossa rautatieasemalle bussilla, olin antanut istuinpaikkani ikivanhalle mummolle, ja seisoin aurinkolasit otsalla linja-auton keskivaiheilla, ja yhtäkkiä lasit tippuivat lattialle, josta niitä tavoittelemaan alkoi neljä eri ihmistä. Onhan minulla tietysti paljon myös Skotlannin kuninkaita ja vapaustaistelijoita ja kansallissankareita esivanhemissani, vaikken tällaiseen telepatiaan kuitenkaan uskoisi, vaikka aika hauskan näköinen tilanne oli. Koin viime viikolla suurta kiihottumisen tunnetta muutaman naisen sanoista ja sananvalinnoista, vaikka kuitenkin on varmaan niin, etten ole aikaisemminkaan kaikkia naisia havainnut samanaikaisesti. Se on kuitenkin sanottava, että olen jostain syystä aiemminkin kokenut aidot punaiset hiukset omaavat naiset hyvin viehättävinä ja seksikkäinä, ainakin silloin, jos tällainen nainen ei ole muuten ruma tai lihava. Varmaan osittaisen kaksosluonteen takia koen sen, jos nainen puhuu törkeitä tai vihjailevaa, erittäin seksikkääksi ja joskus jopa kiihottavaksi. Siinä mielessä pelkkä orvaskeden hankaaminen toiseen ei suoranaisesti tee itseeni pelkästään itsessään minkäänlaista vaikutusta. Rumien puhuminen kiihottaa minua syvällisesti, ehkä sen takia, kun olen tosiaan puhumista ja keskustelua korostava ihminen. Teini-ikäisenä olin hobbohotellissa, mistä etsittiin verbaalista seksiä, ja vaikka toinen osapuoli olisi vain leikkinyt naista, koin nuo asiat tosi kiihottavaksi, vaikka fyysistä kosketusta ei netin kautta saanutkaan. On siis totta, että absoluuttisen köyhyyden poistaminen on tärkeä asia maailmassa ja politiikalla tulisi edistää sitä, että kaikki ottaisivat yhteisvastuullista osaa siihen pyrkimykseen, jonka mukaan esimerkiksi maapallon väkiluku tulisi saada laskemaan tai ainakaan sen ei tulisi antaa jatkuvasti nousta. Kuitenkin mielestäni länsimaiden vastuulle ihmisten elinolojen parantamista ei tule jättää, vaan ihmisiä tulisi ohjata itse ottamaan vastuuta ja arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin kauttta opettaa ihmisiä tunnustamaan mahdollisimman hyviä ja järkeviä arvoja ja sitä kautta ohjata ajattelua ja toimintaa uudenlaiseen parempaan suuntaan. Esimerkiksi lasten hankkimista ei tulisi harrastaa pelkästään sen takia, että monilapsisessa perheessä on paljon työvoimaa ja tuosta seuraa paljon muutakin pahaa kuten vaikka tyttöjen sukuelinten silvontaa jne. Tulisi tajuta ne asiat, jotka ovat kannatettavampia ja mitkä asiat ovat yleisesti vähemmän kannatettavampia. Etenkin arvojen välittämistä tulisi harrastaa kehitysmaissa ja siinä mielessä ihmistä maailman kruununa antroposentrismin mukaan pitävät kehityssaarnaajat ja uskovaiset eivät välttämättä ole parhaimpia välittämään oikeanlaisia arvoja kehitysmaihin. Kuitenkin on ajateltava, että soveltavalla filosofialla ja etiikalla voitaisiin tuoda uskonnollisten tunteiden ja ennakkoluulojen joukkoon järjen ja humaanisuuden ääntä. On myös eräs hauska kirja, jonka Amartya Sen on kirjoittanut nimittäin Identity and Violence, jossa hän korostaa sitä, miten ihmisellä voi nykypäivänä olla monta erilaista ja samanaikaista identiteettiä ja on väärin, jos esimerkiksi terrori ja väkivalta puretaan vain yhteen kokonaisidentiteetin osaan. Esimerkiksi itsestään identiteettiliitteitä Sen esittää parikymmentä. Hän katsoo identiteettiliitteiden tarjoavan mahdollisuuden siihen, että ihminen voi osallistua ja olla aktiivisesti mukana monilla erilaisilla elämän areenoilla. Myös Birgitta Forsmanin kirjoittama kirja Gudlös Etik oli tosi mukava kirja, jossa hän tuo esiin kaikenlaisia epäeettisyyksiä ja epätoivottavuuksia mitä uskonnon ja jumalan sisällyttäminen etiikkaan, joka ohjaa ihmisten yksityiselämiä, voi kaikkinaan kaikkeen tuoda. Minä olen aina ollut ihminen, joka on kasannut yhteen tehtäviä hankkeita ja juttuja ja lopulta saanut suurimman osan niistä tehdyksi. Tietysti kun ihminen on älyllisesti utelias ja yleensäkin utelias koko elämää kohtaa, mahdollistaa se sen, että paljon ideoita tulee ja monesti niitä johdetaan lähemmäksi todellisuutta. Olen nyt hankkinut taas muutaman uuden lehtikontaktin ja hankin niitä vielä lisää, olen kirjoittanut ylös, ja olen jo joidenkin lehden jutut jo kirjoittanutkin, mutta olen siis suunnitellut millaisilla kirjoituksilla aloitan kuhunkin lehteen kirjoittamisen, jonka he saavat katsoa onko riittävän hyvää, ja tällaisia lehtiä on tällä hetkellä jo ainakin neljäkymmentä. Olen joskus maininnutkin pitäväni elävää isoäitiäni varsin rahvaanomaisena, ja hän todellakin puhuu välillä miten hyvä ”Luoja” on ollut kun on luonut meille tällaisen maailman. Jos hänelle rupeisi selittämään jotain evoluutiosta, ei se tekisi hänelle minkäänlaista vaikutusta. Hän todellakin syö makkaraa jne. ja ajattelee varmaan ainakin tiedostamattaan että eläimetkin on tarkoitettu ihmisten hyödynnettäväksi eli ajattelee kristillisesti ja antroposentrisesti, että ihminen on luomakunnan kruunu ja täydellistymä. Ei ole koskaan pitänyt eläimistä ja todellakin haluaa hyödyntää kaiken mitä eläimillä voidaan vaan hänen elämäänsä tyydyttää. Vaikka en ole koskaan tätä kenellekään kertonut, olen minä harrastanut yli kaksikymmentä vuotta jonkinlaista säveltämistä, ja aion Anglophile-oopperaani säveltää alkusoiton ”Overture to Britain”. En tiedä. En edes tiedä tämän naisen puhelinnumeroa enkä sähköpostiosoitetta, vaikka olen yrittänyt saada niistä selvää. Pitäisikö jättää kiinnostus tähän? Ei tämä ainakaan etene mitenkään ilman yhteydenottoa. Se on sanottava, että kun Kela on jo aiemmin esittänyt pienempään asuntoon muuttamista, niin varmaa on se, etten minä Suomessa enää muuta mihinkään asuntoon ja seuraava määränpää on todellakin Englanti. Joku Helsinki! HYI! Monet ovat korostaneet sitä, miten vähän minä muistutan ujon näköistä, pellavapäistä ja marimekon asusteisiin pukeutunutta normisuomalaista, joten on varmaan parasta, etten enää tähän maahan palaa. Minulla ei ole mitään pelkoa Britannian suhteen, vaikka tyhmät ja toisten juoruja kuuntelevat ja levittävät ihmiset haluaisivat minun eteeni luoda vain pelkokuvia. Ihminen voi omilla valinnoillaan ohjata omaa elämäänsä ja minä katson omalla kohdallani olevan tosiaan Britanniaan jäämisen. Työhaku ja opiskeluiden ja jatko-opintojen järjestäminen tulee hoitaa loppuunsa, ja seuraavan Britanniaan menemisen tulee palvella turistiosuuden lisäksi asioiden järjestelyä. En ole koskaan pitänyt blondeista, en niin aidoista kuin feikeistäkään, koska he ovat monesti hyvin tyhmiä. Minä en voi ottaa sellaista naista vakavasti, joka jokaisessa hetkessä näyttää olevan vain valmis panemiseen ja vaginaaliseen penetraatioon. Tietysti monesti tällaiset naiset, jotka tältä näyttävät myös tuovat omaa elämänfilosofiaansa esiin tällaisen olemuksen kautta. Minä olen sen verran älyllinen, ettei minua tuollaisten misukoiden pyllyn ja tissin näyttelyt tekisi minkäänlaista vaikutusta, jos vielä huomataan tosiaan se rumien ja vihjailevien puhumisen tapa kiihottaa itseäni. Minä en ole niin materiaalinen ja seksiin suuntautuvat että tällaiset misukat minulle riittäisivät. Pidän siis rumien puhumisesta eli verbaalisesta kommunikaatiosta mutta myös toisaalta siitä, jos nainen on itse aloitteellinen. Silloinkin kuitenkin pitää olla jonkinlainen olemassaoleva emotionaalinen side, joka antaa vahviketta joskus heikolle itsetunnolleni, joka on seurannut hylkäämiskokemuksista. Virrantalontie ja podcast, nettisivujen tekeminen ja wikipedian päivittäminen ovat tietysti myös pienempiä projekteja. Kaikenlaista sitä tuleekin tehtyä. Myös aforismikokoelman kokoaminen on työn alla.

How have I become like an Englishman (and "Overture to Britain")

Jolly good! Is there a more respectable, bright light to the night sky shot, sparkling, time lasting or honorous way to be than to be like an Englishman? I think not. I want to be in your camaraderie, eternally and outside of time – In Ewigkeit like some German people, like how some of you view myself, tend to say. Eventhough, today I have not been blotto or even tight. But my morals from British to come have taken me to solemnly being like a brick. Others in my family have not nearened themselves with being like supreme highness, anointed to be an English, what a bad luck! The red headed girls in Scotland are most ravishing, even though English girls are not bad at all. An English Rose is that what I mostly dream in solemnly sleep condition. Golly, how noble and distinguished and valorous have I become with time! I have new gigs, even though I have not located my navigating and peeping mind towards Englishness and being a real person of culture and scholarship and learnedness. The mathematics master have been caught in a really embarassing encounter with English mistress. "Bad luck, thrilling bore!" shrieked the seedy mistress.' Best attempted when drunk. I am devoted to our King and Camilla, even though she can be uncanny when she is blotto. Rather. It was completely thrilling when I came to a pub, where Bullingdon club were making their presence known. Windows were crashed and blotto was a plain word to describe all drunkenness and deviousness of that what was there straightly revealed and shown. Rather. Boris was better in playing rugger than being a PM. Even though he has some German red wine palate in his veins also, like even in most devious sense of myself. Still in my magnanimious grandfather's eyes I am still a little and till nasty grown bugger. I miss him. He was more of high-nobility, even than our dukely relatives in Scotland, for example. It's been yonks when I still viewed myself as a Finn. Even in preparation school I was directed to that lordly presence of what Englishness has become for me to symbolize. Do not fly in bate, just because I am more cultivated and sophisticated compared to your yokelness. Martin Clunes, I respect you, but there are about forty other people on my highly learned and grown list of funny Little English-people. So Finnish, stop being so beastly to yourself and take some comparison from us: we are terribly cosmopolitan and of high culture, even peri hypsous and Plato-like. And here – is everything so marvellous and jolly, oh golly! I do not need a bins to see a Jack the Ripper crawling towards us! I know that's a really seedy to someone, but that is not definitely a some kind of bind. He is total ass to most of us, but he has many holes in his jumper and gun-oil and wet dog smell in them – so he also qualifies to be an Englishman, even though he cannot realise that. My mind and intelligence is from my stoical mother and termperament ,character and diligence and studiousness from my father's line. You must comb your hair and sing a school song very loud or people think that you're so slovenly or being a slut (eventhough, not in common meaning) in most extremely extreme. Come to take a coffee with me, but if that's not in case, we can take some sups instead. My father is a terrible bore, but although I am devoted to him, he has spirit like what Churchill's yankee mother brought to Winnie also, he was half a yankee like myself. My father's grandpapa was a yankee. And I am totally English, even though some people in the lower classes would like to view me as a Kraut. Oh, England – you can not falter, take your pride and bring it further, even - farther! I am coming, and I will stay. Norman conquest can double its importance and double its staying power – William the Conqueror was also my ancestor, like many German princes and princesses and Czars in Constantinople. Even though I am nobly composed of Finnish, German, Swedish, Russian, Dutch, French, Turkish, Scottish and Irish blood, is the connection of fate with Englishness my mostly lavished and ravishing past to think back. This is my overture to Britain and I will write a opera libretto with name ”Anglophile (who could not get barely enough of that)”. Also other, concerning my mutility and muteness, is coming out with rhetorical and symbolical name of ”Silent Opera”. Also that, what you today not take so in great importance, continentalness, comes out in my cabaree project: that carries name ”I come from Europe!”. You do not need even ESTA there! Even, I can say: that some day I will write a play called ”I am a Finn who has totally become like an Englishman!” Gosh! How lower middle class is that! Conservative Monday Club, or even curiosity towards them doesn't make me any more low life than anything other! Rather. Football, meat pies and ten pints of lager, that is more of a - rather. Overture to Britain will give sparkling opener to my Anglophile. Like somebody prefer to say – this is IT. How bubbly, but, even, gosh!

Isoisoisosetäni majuri ja kartanonherra (Odert) Otto (Alfred) von Becker (1831-1907)

 

Kolumni: Ukkini ja Mannerheim - Mikä Mannerheimissa viehättää?

Molemmat ukkini ihailivat koko elämänsä Marsalkka Mannerheimia. Toinen heistä kävi asepalveluksensa Lapin sodan päättymisen jälkeen Savon Prikaatissa Mikkelissä. Hän ei kuitenkaan isäni puolelta ja Amerikkaan jääneen isänsä nivusista tulleena ihannoinut Mannerheimia samalla tavalla kuin äitini isä. Beckereiden puolelta on paljon esivanhempia ja sukulaisia, jotka ovat asuneet Mikkelissä, jotkut käyneet Haapaniemen kadettikoulun Rantasalmella ja palvelleet Savon Prikaatissa. Etenkin äitini isässä oli samanlaista vanhan aatelissuvun aatelismiehen diskreettisyyttä, pidättyväisyyttä, ironiaa ja understatementia, jota oli tietojen mukaan myös Mannerheimissa. Myös ukillani oli tietoisuus korkeasta sukutaustastaan ja omasta kulttuuritunnostaan. Kun tulin kerran NYC:tä Ranskaan, kysyi erään pariskunnan nainen minulta, että puhunko ranskaa, johon kainosti vastasin vain, että ymmärrän sitä hyvin, niin pariskunnan suurin piirtein samanikäinen mies tuhahti aivan samalla tavalla kuin millaisen reaktion olen joskus nähnyt omalta isoisältäni. On siis sanottava että kielitaitoa ja kulttuurista ja historiallista tietoisuutta on aina pidetty yllä etenkin isoisäni ja joidenkin muiden äitini puolen sukulaisten kautta, vaikka on toisaalta selvää, että selvitäkseen ja jatkuvasti menestyäkseen ei tällainen sukupiiri voi suhtautua kielteisesti sellaisiin arvoihin ja moraaliarviointeihin, jotka voivat tuntua heistä alkuun vierailta. On luonnollista, että kun Suomen Ritarihuonekin on tunnustanut Mannerheimin Suomen aateliston merkittävimmäksi mieheksi, niin samanlaisia arvoja korostavat aatelismiehet voivat myös kokea mieltymystä Mannerheimin persoonaan ja hänen elämäänsä ja uraansa. Vierailin viime vuonna äitini ja veljeni kanssa ydinfyysikko Juha Rautjärven nykyisin omistamassa Reinikkalan kartanossa Kangasniemellä, joka on tietyssä vaiheessa kuulunut von Becker-suvun jäsenille. Siellä isäntä näytti piharakennuksessa olleen pianon, jonka hän sanoi olevan peräisin Suomen armeijan Mikkelin päämajasta. Onhan tiedossa, että Marskin veljenpoika Ruotsista, runoilija ja metsänvartija (ja myöhemmin kartanonomistaja) Augustin Mannerheim soitteli päämajassa pianoa Marskille ja korkeille upseereille, ja on näistä kuuntelutuokioista sanottu, että ne helpottivat upseereiden ja Marskin stressiä ja rasittuneisuutta. Isoisääni olen pitänyt vanhan ajan herrasmiehenä kuten millainen myös Marski kaiken mukaan oli. Mannerheimia ukkini arvosti varmasti senkin takia, koska hän oli tavallisesti yhtä huoliteltu myös ulkoiselta olemukseltaan ja pukeutumiseltaan. Viiksivahaa Marski tilasi sodankin aikana valtion laskuun. On myös puhuttu Marskin ironiantajusta, että kun paksu eversti Bruncrona kysyi Marskilta voiko hän ottaa tuolin jolle istua, niin Marski sanoi, että kernaasti, ottakaa kaksi. Lisäksi Mannerheimin kerrotaan vitsailleen tykistökenraali Nenosen savolaisuudesta ja kasvissyönnistä. Marskissa oli siis tietynkaltaista härnäävää leikkisyyttä, jollainen olen kuullut ukkini olleen etenkin nuorempana. Ukkini varmasti katsoi Marskin edustavan jonkinlaista ideaalia lähentyvää aatelismiehen karaktääriä. Olen samaa mieltä.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Ehdotus muutamille medioille

 Hei!

Olen muuttamassa lähiviikkoina Britanniaan. Sinne aion myös jäädä. Teen siellä väitöskirjaa ja hankin vakituista päivätyötä. Pääpointtini ja lähestymisen syy on se, että olen suunnitellut jo muutamia vuosia sellaista hanketta, jonka myötä haastattelisin useita kiinnostavia brittiläisiä kulttuurihenkilöitä ja purkaisin nuo haastattelut johonkin suomalaiseen lehteen/mediaan. Listalla on muusikoita, näyttelijöitä, poliitikkoja, aristokraatteja, taiteilijoita, jalkapalloihmisiä, kirjailijoita, runoilijoita ja tv-persoonia.

Olen aina ollut anglofiili, matkaillut usein Britanniassa jo lapsesta alkaen ja kokenut viehtymystä englantilaista/brittiläistä kulttuuria kohtaan. Olen asunutkin Britanniassa jo teini-ikäisenä, minkä lisäksi odotan suurella kiinnostuksella tätä uutta Britanniaan muuttamista. Minulla on lisäksi sukuyhteyksiä etenkin Skotlantiin mutta myös muualle Britanniaan, ja alustavalla haastateltavien listalla on myös kaukaisia sukulaisiani. Monet ihmiset ovat kehuneet tapaa, jolla otan vastaan keskustelun toisen osapuolen, ja saisin varmasti haastateltavat rentoutumaan ja jännittämään omaa muistiaan äärimmilleen. Tietysti tavoitteena olisi etenkin autenttisen otteen ja tuloksen saavuttaminen. Olen kirjoittanut noin kymmenen kirjaa ja minulla on lisäksi 5-10 käsikirjoitusta odottamassa kustantajaa ja arviointia. Yksi noista mainituista kirjoista on elämänkertani sukulaisestani Reinhold von Beckeristä. Uskon saavani yhteyden suunniteltuihin haastateltaviin aika helposti. Voin sanoa varmaan aika suorasti ja varmasti, että olen tunnetuin suomalainen anglofiili elossa tällä hetkellä. Suunnitellut haastateltavat ovat ihmisiä, joista olen ollut kiinnostunut pitkään, mutta suurin osa heistä on myös monen suomalaisen tuntema, sanotaan nyt vaikka esimerkiksi Pokka pitää-sarjan Hyacinth – Patricia Routledge. Haluan haastatteluilla päästä käsiksi jonkinlaisen brittiläisyyden ytimen kanssa. Mielestäni jonkinlaisen palstan, jolla haastattelut julkaistaisiin, voisi nimetä esimerkiksi termillä: ”Kirjeitä Britanniasta” tai ”Kulttuurikirjeitä Britanniasta”. Haluan lisätä lehtenne lukijoiden tietämystä brittiläisestä kulttuurista ja samalla lisätä omaa tietämystäni ja tuntemustani siitä. Olen lisäksi kiinnostunut haastattelemaan muutamia suomalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia ihmisiä, jolle listalle kuuluvat esimerkiksi toimittaja ja kirjailija Alexander von Schönburg, entinen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja tv-persoona ja elämänfilosofi Markus Kuotesaho. Muutamat listan aristokraateista ovat kaukaisia sukulaisiani, kuten Scottit Skotlannissa, joiden linjaan liityn Pistolekors-nimisten esivanhempieni kautta. Olen varma siitä, että nämä haastattelut vetäisivät paljon kiinnostuneita kansalaisia lukemaan lehteänne. Minun on vieläkin korostettava anglofiilisyyttäni ja sitä, miten minulla on syvä kunnioitus brittiläistä kulttuuria kohtaan. Varmasti anglo-fenni-yhteys vankistuisi tästä, ja kyseiset jutut saisivat varmasti lukijoita ja ne samalla myös muistettaisiin. Mielestäni on niin, että esimerkiksi brittiläisen kulttuurin tietämykseni ansiosta olisin myös paras ihminen tekemään tällaisia haastatteluita. Minulla on kokemusta haastattelujen tekemisestä ja haastateltavana olemisesta jo lukioiältä alkaen. Minulla on myös miljöötuntemusta esimerkiksi mainittujen brittiläisten aristokraattien elinympäristöistä ja olen jo pitkään harrastanut antiikin, taiteen ja kirjojen keräämistä. Lisäksi tulen itse puoliksi suomalaisesta aatelissuvusta. Toisen vanhemman puolella on Amerikkaan muuttaneita. Olen aiemmin suunnitellut mm. kulttuurivaihtoa harrastavan Anglo-Fennica-yhdistyksen perustamista ja aion sen vielä jossain yhteydessä perustaa. Kysyin hankkeeseen mukaan noin vuosi sitten myös presidenttimme englantilaista vaimoa, joka ei kuitenkaan muiden sitoutumustensa takia voinut lähteä mukaan yhdistykseen ainakaan vielä tässä vaiheessa. Kuitenkin tulen tekemään jatkossa kaikkeni sen eteen, että brittiläistä kulttuuria tehdään tiedettävämmäksi suomalaisille ja etenkin lehtenne lukijoille, ja koen olevani paras ihminen tekemään sitä näiden haastatteluiden tekemisen kautta. Tarvitsen vahvistuksen nimellisestä oikeudesta, koska varmasti haastateltavat ottavat asian vakavammin kun on taustalla jonkinlainen mandaatti asioiden tekemiseen. Aion kertoa haastateltaville omasta sukutaustastani, joka osittain liittyy Britanniaan. Myös minun syvä mieltymykseni ja tietämykseni brittiläistä kulttuuria kohtaan varmasti antaa heille luottamuksen tunteen omasta kapasiteetistani ja kyvykkyydestäni tuoda heidän omaa sanomaansa esille. Se onkin juuri niin, että haastatteluiden tavoite on saada välitettyä autenttinen kuva siitä, millainen kyseinen ihminen on, miten hän ajattelee ja millaisia asioita hän pitää tärkeänä. Tunnetumpien ihmisten kohdalla on tietysti olennaista palata heidän aikaisempaan uraansa ja niiden tärkeimpiin kohtiin, ylettöihin ja alhoihin. Kokonaistavoitteena on tuoda esille brittiläisyyden ydintä monien eri näkökulmien kautta näiden ihmisten kautta, jotka ovat tehneet sitä tiettäväksi myös esimerkiksi Suomessa. Olen valinnut listalla olevat ihmiset siihen sen takia, koska he mielestäni edustavat jotain pysyvää siitä millaista on olla britti/englantilainen. Listalla on myös poliitikkoja, joista jotkut ovat euroskeptikkoja ja jotkut EU-myönteisempiä kuten esimerkiksi Kenneth Clarke. Toimitan tarvittaessa suunniteltujen haastattelujen rungot luettavaksi teille, ennen kuin haastattelen ko. Ihmisiä. Tulen ottamaan heihin yhteyttä mainiten lehden jossa haastattelut julkaistaan ja siten että he yleisesti tiedostavat minulla olevan mandaatin niiden julkaisuun.

Haastatteluiden mahdollistamiseksi haluaisin tietää, pystyisikö lehtenne ottamaan osaa kustannuksiin kuten matkoihin, mahdollisiin ravintolassa syömisiin haastatteluiden aikana ja mahdollisiin yöpymisiin paikkakunnilla. Jätän sen asian, annatteko haastatteluista varsinaista palkkaa, itsenne päätettäväksi. Kuitenkin kustannuksia tulee. Arvostan kuitenkin jo sitä, jos pääsen mandaatillanne haastattelemaan näitä mielenkiintoisia ihmisiä ja persoonia, jo itsessään sellaisenaan. Saatte toki itse ehdottaa mahdollista korvausta ensin. Saatan myös tarvita lainaan kameran kuvien ottoa varten.

Olen tietoinen siitä, että kun Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus hakivat Helsingin Sanomilta lupaa ruveta Eurooppa-kirjeiden toimittajiksi Ranskasta, sanoi vanha Erkko heille: ”Antaa poikien mennä”. Samoin toivon teidänkin tekevän.

Siinä mielessä toivon teidän olevan vastaanottavaisia idealleni. Minulla on varma tatsi asiasta ja sen hoitamisesta. Alla olevien ihmisten haastatteleminen sujuisi varmaan alle vuodessa. Jos haluatte tietää vielä jotain, mitä en ole ylläolevassa maininnut, niin toivon teidän kysyvän täsmennystä. Vastaan tietysti kaikkeen.

Alan leipoa haastatteluita konkretiaan vasta sen jälkeen kun olen saanut teiltä vastauksen ehdotukseeni.

Hyväksyntänne jälkeen alan ottamaan yhteyttä haastateltaviin virallista tietä ja kohteliaalla tavalla.

Suunniteltu alustava haastateltavien lista (päivittyy varmasti)

Näyttelijä Patricia Routledge

Maanomistaja ja aristokraatti Francis Fulford

Josslyn Gore-Booth, Gore-Boothin baronetti

Laulaja Tom Chaplin

Laulaja Morrissey

entinen jalkapalloilija Roy Keane

entinen jalkapallomanageri Alex Ferguson

entinen pääministeri David Cameron

Näyttelijä Hugh Bonneville

Näyttelijä Rhys Ifans

Näyttelijä, kirjailija ja kulttuuripersoona Stephen Fry

Näyttelijä Rowan Atkinson

Crawfordin jaarli, Anthony Robert Lindsay

Bucchleun herttua, Richard Scott

Wolseleyn baronetti, Sir Stephen Wolseley

Taiteilija Damien Hirst

Runoilija Shaine Singer

Muita poliitikkoja

Näyttelijä Martin Clunes

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Julian Kitchener-Fellowes

Poliitikko ja tv-persoona Michael Portillo

Laulaja Neil Tennant

Kirjailija ja poliitikko Ferdinand Mount

Entinen poliitikko William Hague

Entinen poliitikko Ken Clarke

Entinen pääministeri Boris Johnson

Jalkapallomanageri Ruben Amorim

Tv-persoona Ruth Watson

Tv-persoona Alex Polizzi

Laulaja Birdy

Laulaja Emeli Sande

Yhteenkuuluvaisuuden puolue

Olen saanut kasvatuksen 

ulkomailta

näiden mielestä turhilta, 

muilta mailta

Minut ovat kasvattaneet 

ulkoiset kokemukset

enemmän kuin vanhempien 

vähät rupatukset

Pariisi ja Lontoo 

jäivät mieleen enemmän

kuin käskyt kotona 

mennessä peremmän

ja siksi minua 

ei nykyään siedetä

koska ei yhtä hyvin 

niin tiedetä

junaonnettomuus 

Makedonian maaseudulla

jäi mieleen 

muiden ihmisten kanssa

enemmän kuin 

monilla selkäsaunoilla

nousee esivanhemmista 

vanha Hansa

kieliä osaan nykyään 

enemmän kuin

kuinka näitä asioita 

ennen mielessäni puin

minä olen Euroopasta 

ja eurooppalainen

en yksin vain pelkästään 

suomalainen

Jotkut näkevät minut 

vain pahana poikana

mielestäni tässä on 

liioittelua varsin roimana

Olen juhlinut 

monen ”tähden” kanssa

oli tämä mielelleni 

kuin joku ansa

eivät nämä olleet minulle 

mitään tähtiä

saattoivat joskus 

samalla tavalla räkiä

kun humalan aste nousi 

lähelle neljää

silloin arvostus monelta

 näille herkiää

nyt nämä voitelevat

 koko ajan toisiaan

kuin hätistelisivät minua 

kuin loisiaan

yhteenkuuluvaisuus on 

tärkeää talonpojilla

samoin kuin ylpeä tietämättömyys 

tosi monilla

Olen juhlinut Roomassa, Torinossa ja Milanossa

paljon rahaa meni 

sieltä tuodussa pianossa

ja kun se nostettiin 

kerroksista ylimpään

arvokkaassa ja vanhassa 

jugendresidenssissä Saksassa

paljon tekoja 

menin siellä tyrimään

eikä se vain näkynyt 

pelkästään maksassa

Olen nähnyt Euroopan, Aasian 

ja paljon Afrikkaa

en ole noudattanut siinä 

mitään taktiikkaa

jokainen matka on ollut 

arvokas sinänsä

sen tuntee myöhemmin 

syvänä kuin minänsä

Amerikka kiehtoo jollain tavalla

olihan isoukki jenkki 

kaiken samalla

New Yorkissa on jotain 

mikä vetää puoleensa

vastaa se joihinkin aiheisiin 

kuin huolensa

provinsiaaliset tahot 

nyt minua arvostelevat

ja samalla välinpitämättömyydessä 

porstastelevat

Aion kirjoittaa

 jatko-osan Shakaalista

siinä murhaaja pääsee

 pois Pariisista

kadut sielläkin ovat 

itselleni tuttuja

aivan samalla tavalla 

tosia juttuja

Mummo ja ukki antoivat

 paljon vanhempia enemmän

monet muut kantoivat 

samanlaisia juttuja vähemmän

vanhemmat ovat 

vieraiksi jääneet minulle

vasemmistolaisuudesta huolimatta 

omistan tämän sinulle!

sinä olet myös tullut 

suuremmista kysymyksistä

tiedät myös itse sen 

kaikista pysyvyyksistä!