perjantai 6. syyskuuta 2019

Androgyynisyydestä, aseksuaalisuudesta ja sukupuolesta


Androgyynisyys tarkoittaa sellaista piirteiden kokoelmaa, johon sisältyy ominaisuuksia molemmista sukupuolista. Voi siis sanoa, että usein androgyynit miehet eivät ole varsinaisesti homoja, he eivät vain ota huomioon sukupuolisuutta ja siihen liittyviä tabuja, joita banaalin pahan edistäjät kaikenlaiset pikkuporvarit yrittävät korostaa yhteiskunnassa, vain oman vallanhalunsa takia. Tällaiset ihmiset pyrkivät siihen, että kaikki muut ihmiset pysyisivät ruodussa, josta he saavat perinteisen arvototeutumisen kautta mielihyvää, ja etenkin se on suurta silloin, jos toista ihmistä voidaan uhata jonkinlaisella aseella sen takia, että hän tulisi takaisin ruotuun. Homous on miesten hommaa, jossa palvotaan täydellistä miehen vartaloa, ja kaikki keskittyy siinä falloksen ympärille, vaikka onkin sanottava, että jotkut voivat olla sosiaalisesti homoja, jolloin kaikki ei keskity miesten välisen seksin ympärille, vaan monesti sosiaalisiksi homoiksi lasketaan sellaiset ihmiset, jotka jonkun tietyn seikan tai piirteen takia ei ole valmis mukautumaan sosiaalisten psykopaattien ylläpitämään ruotuun. Sukupuolisuus korostuu nykyaikaisessa yhteiskunnassamme liian paljon, ja kaikista sellaisista jotka eivät halua harrastaa tätä aikuisten ihmisten harrastemuotoa tulee näiden ihmisen leimaamisen perusteella homoja, lesboja tai kehitysvammaisia. Minä olen aina jo lapsuudesta asti ollut tyytyväinen siihen, jos olen voinut olla jossain, missä minua ei koko ajan tarkkailla – haluan siis, että minut jätettäisiin rauhaan, sillä en ole koskaan halunnut aiheuttaa teoillani tai tekemättä jättämisilläni kenellekään niin fyysistä kuin henkistäkään pahoinvointia ja loukkaantumista. Aseksuaalisuus on läheinen käsite androgyynisyyden kanssa. Se tarkoittaa sellaista ihmistä, jolla ei ole luontaisia seksuaalisia haluja, vaan kohtaamiset tässä mielessä eivät tuo tällaisille ihmisille minkäänlaista mielihyvän tunnetta, pikemminkin ne enemmänkin aiheuttavat kuvotuksen ja katumuksen tunteita. Etenkin aseksuaalisuus on biologisperäinen ihmisen pysyvä olotila, eivätkä tällaiset ihmiset muutu vaikka heitä/heille kuinka naurettaisiin ja uhkailtaisiin. On hämmästyttävää miten monet, mutta etenkin nuoret naiset, ajattelevat kaksijakoisesti kaikkea sukupuolen kautta, he eivät voi ymmärtää, että joku voi olla täysin vailla kiinnostusta seksiin ja sukupuolten väliseen vuorovaikutukseen. Se miten korkea tällaisen naikkosen markkina-arvo on sellainen merkki, jonka perusteella mies voidaan leimata homoksi sen takia, koska miestä ei ole vaan sattunut kiinnostamaan. Seksi ei ole tärkein asia maailmasta, ja siitä tulisi – herra paratkoon – pidättyä kokonaan. Seksi voi tuottaa aseksuaaliselle ihmisille pikemminkin ahdistusta, masennusta ja muita mielisairauden oireita. Mielestäni kaikenlaiset pridekulkueet vain korostavat yhteiskunnassamme turhalla tavalla sitä, että jotkut haluavat kakkosta, jotkut ykköstä ja jotkut pippeliä. Mielestäni sukupuolinen suuntautuminen on yksityisyydensuojan sisäinen asia, eikä sitä tarvitse eikä saa mennä korostamaan toisille pahanilkisessä mielessä. Myöskin jotkut miehet nauttivat enemmän keskustelusta, kirjallisuudesta ja taiteista, kuin jääkääkästä ja kovaäänisestä yhdessä höröttämisestä ja naisille ja homoille vittuilusta. Minulla on paljon läheisiä ystäviä, joissa olen havainnut samankaltaista tapaa seksuaalisuuteen suuntautumisessa. Heistäkään moni ei katso kanssakäymistä tabujen kautta, samalla kun tyhmät ja rajoittuneet miehet pyrkivät korostamaan ja huomaamaan kaikki sellaiset asiat, jotka eivät näytä miehille kuuluvalta. Tällainen sisäinen painostus on syynä mm. siihen, että yliopistoissamme on tänä päivänä alle kolmekymmentä prosenttia miehiä. Lisääntymisestä on sanottava, että se on erittäin typerää, vaarallista ja ei hyväksi maailman tulevaisuudelle. Etenkin koska sellaiset ihmiset lisääntyvät eniten, joilla ei ole minkäänlaista henkistä annettavaa tälle maailmalle – näille ihmisille tärkeintä on vain se, että vako jyvitetään. Nussiminen ei ole tärkein asia maailmassa, ja on vaarallista, että vakoa haluavat ihmiset lisääntyvät kuin kanit, joista jälkeläisistä ei ole lopulta mihinkään tärkeään asiaan. Loppujen lopuksi kaikkeen tulisi suhtautua siten, ettei se oletetusti edusta jommankumman sukupuolen piirretyyppejä, eikä ihmisiä tulisi haukkua ja pilkata sen perusteella, miten he suhtautuvat seksiin ja sukupuolten väliseen vuorovaikutukseen. Seksuaalisuuden ja henkisen sukupuolen korostaminen on yksityisasia, ja homoksi haukkumisen tulisi olla lainvastaista, jopa silloin vaikka ihminen olisi homo, koska sukupuolinen suuntautuminen on yksi tärkeimmistä yksilönvapauksista, eikä leimaamista tulisi jättää huomioimatta, koska se todellisuudessa aiheuttaa ihmiselle ahdistusta ja over agitationia. Mielestäni myöskään ihmisiä ei tulisi kategorisoida sukupuolisen suuntautumisen kautta, koska tuollaiset kategoriat ovat nykyisessä eksistentialistisessa yhteiskunnasssa tarpeettomia ja ne pikemminkin johtavat asioiden vääristelyyn ja liian  väljiin arvollisiin rajauksiin yhteiskunnan sisällä. Koska yksilönvapaudet ja yksityinen arvostaminen ja arvojen löytyminen on tärkein asia tässä maailmassa, yhteiselossamme toisten ihmisten kanssa. Kaikki ei kuulu kaikille, ja jonkinlainen näkyvyys jossain ei tee ihmisestä koko maailman heittopussia ja pilkan kohdetta. Naurajat vain osoittavat oman matalan henkisen tasonsa, ja itse asiassa he nauravat omille ennakkoluuloilleen ja sille miten he tulkitsevat oman ruodussa pysymisensä roolit, eli monesti pilkaksi tarkoitettu nauru saa alkunsa naurajasta itsestään eikä siitä, että naurulla voitaisiin leimata joku yksilö absoluuttiseksi naurun ja pilkan kohteeksi, ihmiseksi, jonka tunteista ei tarvitsisi välittää. Korkeinta sukupuolisuutta on miehen ja etenkin henkisesti maskuliinisen miehen sukupuolisuus, sillä tällaiset ihmiset, jotka ovat vähemmistön asemassa suhteessa tavalliseen rahvaaseen, ovat ylittäneet oman sukupuolensa, transsendentoituneet ylemmälle tasolle, nousseet kuin Feeniksi tuhkasta, sillä mukautuminen sukupuolirooleihin ja sukupuolikäyttäytymiseen polttaa aina ihmisen, koska seksuaalinen halu toistuu ja siihen tarvitaan toinen osapuoli. Nainen haluaa aina lapsen, ja hän tarvitsee siihen miehen, kun taas mies, joka on ylittänyt sukupuolisuutensa, haluaa olla aina yhdestä koostuva yksikkö, koska tällainen mies pystyy saavuttamaan jotain suurta henkisen kulttuurin alalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti