Käsi täynnä torttua

On mulla käsi täynnä luumuu, sun tortustas käteni puutuu, sinne mun käteni kuuluu, monesti jokin siitä uupuu, tortusta koko käsi täynnä, ei oo tää silti mikään jäynä, häissä joka päivä kera morsiusneidon, uupuu ja voimistaa jopa mieliheiton, voisitko tavarasi nostaa mulle, mä ehkä jotain annan myös sulle, tule neito kun olen valmis, on silloin mukana kaikki tarvis, katso nyt itse tätä touhua, on silloin kuin juhlittaisiin joulua.

Ontofysiikan periaatteista

Ontofysiikka tarkoittaa olemisen fysiikkaa (ontos oleminen, ja tässä etenkin yhteiskunnallinen oleminen)– sitä miten ihmiset toimivat yhteiskunnan ja etiikan käsitteiden sisällä. Toisin kuin metafysiikka, ontofysiikka tulee ennen fysiikkaa eikä sen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että politiikan ja etiikan käsitteille annetaan etusija kuin esimerkiksi joillekin perustavasti ihmiselämää selittäville tieteille, joiden pohjalta ei voida kuitenkaan kuvailla suoranaisesti sitä, miten ihmiset toimivat yhteiskunnassa etenkin silloin kun on pyrkimys siihen, että ihmisten olisi voitava päättää se, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, tai sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Ontofysiikassa ihmisten tulisi siis antaa päättää siitä, miten yhteiskunnassa tulee toimia. Ontofysiikan ensimmäinen käsite on ontokratia, joka tarkoittaa sellaista ihmisten ryhmää, joka kullakin hetkellä vallitsee arvostustensa kautta yhteiskunnassa. Nämä ontokraatit pyrkivät hyötymään muista ihmisistä epäoikeudenmukaisella tavalla. Tässä kohdassa heidän valtaansa ylläpitävä instrumentti on kommentaariaatti, joka koostuu ihmisistä, jotka ylläpitävät ontokratian valtaa, eli ne pyrkivät vaikutteellisuudella eli merkitysvallan haalinnalla saamaan ihmisiä kannattajikseen jopa ilman sitä, että he itse tietäisivät toimivansa tällaisen kollektiivin pyrkimysten ja päämäärien mukaisesti. Vaikuttellisuus tarkoittaa siis yksilösubjektin tilaa, jossa se ei itse tunnista omia pyrkimyksiään ja suuntautuu toimimaan olemisen vallan ja sitä ylläpitävän ontokratian pyrkimysten mukaisesti. Teinitasolla toimiva viihdeteollisuus esimerkiksi pyrkii alentamaan sitä seuraavien ihmisten älyllisen suoriutumisen tasoa. Kommentaariaatti siis koostuu epävapaista ja manipuloivista ihmisistä, joita ontokratia ohjaa palvelemaan itseään ja tässäkin monesti ihmisten itse sitä käsittämättä. Ideologinen nautinto on se pyrkimys, mistä ontokratia saa oman vallantunteensa. Se tarkoittaa siis sitä, että ontokratia lisää omaa valtaansa parlamentissa ja hallituksessa vaikkei sillä kuitenkaan olisi enemmistöasemaa parlamentissa. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis monesti placebonautintoa, jonka jotkut puolueet saavat hallituksessa ollessaan, vaikkeivat edelliset vaalit millään tavalla voisi todistaa ja perustella tätä asemaa. Voidaan sanoa, että tällä hetkellä ideologista nautintoa yhteiskunnassa on kokenut etenkin Keskustapuolue, vaikka se rökäletappion vaaleissa saatuaan ei jäänyt oppositioon, kuten olisi pitänyt, vaan lähti sosialistien keppihevoseksi takaamaan vasemmiston enemmistön parlamentissa ja hallituksessa. Ihmisten arvoihin ja arvostettuihin instituutioihin koettu arvostus perustuu tunnustushierarkiaan, jonka järjestyksessä instituutioiden asema ja paikka kertovat siitä, millainen instituutioasteeseen koettu liite on ja miten valinnanalainen ja valinnanvapaa instituutioon sitoutumisen aste on. Esimerkiksi voidaan sanoa, että esimerkiksi ruuan ja ruumiillisen olemassaolon säilyttämisen pyrkimys ei ole objektiivinen eikä vapaa, eli se on täysin subjektiivinen. Mielestäni ihmisten tulisi yhteiskunnassa pyrkiä muodostamaan subjektisisita arvoista objektiivisia arvoja, ja ne arvot, joita ei voida tällä tavalla muokata, ansaitsevat subjektiivisiksi jäämisen. Ihmisten suurin pyrkimys yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kesken on objektiivisten arvojen tunnistaminen, joka tarjoaa ihmisille kokonaisen ja hyvän elämän. Voidaan esimerkiksi sanoa, että Sanna Marin edustaa täydellä tavalla subjektiivisia arvoja, joihin voidaan liittää mm. hänen parikymppisten viihdetyöteilijöiden kanssa bailaaminen ja esimerkiksi sellainen kannanotto, jonka mukaan työpäivä pitäisi lyhentää kuusituntiseksi. Kukaan ei tässä maailmassa selviä ilman työntekoa, ja sen takia yhteiskunnassa tulisi korostaa yksilöiden vastuuta omista itsestään, eikä vain vinkua jatkuvasti suurempia tulosiirtoja sellaisille, jotka ovat itse sotkeneet omat asiansa. Vaikutteellisuus siis pyrkii pitämään yhteiskunnassa esiintulevia arvoja subjektiivisina, koska sen avulla ontokratian käsikassara kommentaariaatti pystyy ohjailemaan sen piiriin tulevia ihmisiä heidän ahneutensa ja subjektiivisten arvojen alkukohdan eli itsekeskeisyyden päämääriä. Tässä voidaan havaita, että tavallinen tuollainen itsekeskeisyyden korostaminen liittyy siihen, että ihmisiä ei palvella ja palkita samanlaisten periaatteiden kautta. Ihmisille tungettava epäansaittu raha ja sen tarve ei lopu yhteiskunnassa koskaan, elleivät ihmiset suojellu ontokratian käsikassaralta kommentaariaatilta ja sen välineeltä vaikutteellisuudella. Mielestäni työntekoa tulisi ohjailla yhteiskunnassa helppousindeksillä, joka tarkoittaa sen määrittämistä, että ihmisten työnteon arvoa, tulosta ja vaativaisuutta tarkastellaan koko ajan yhteiskunnassa. Arvon pätevyys, objektiivisuus ja universaalisuus perustellaan maksimointiavaruuden kautta. Arvo ja sen mukainen toiminta voi olla erittäin hyvää, hyvää, huonoa tai erittäin huonoa. Vapaiden ihmisten arvot ovat erittäin hyviä, riippumattomien ihmisten arvot hyviä, epävapaiden huonoa ja manipuloivien ihmisten arvot erittäin huonoja. Tässä yhteydessä pitää siis havaita arvojen universaalsuus, koska mielestäni arvoja voidaan tarkastella silloin kun ne ovat kehittyneitä ja objektiivisia, universaalilla tasolla. Maksimointiavaruus siis kuvaa sitä, kuinka hyviä tai huonoja arvot ovat, kun ne maksimoidaan äärimmilleen. Tähän liittyy etenkin vapaa markkinatalous, joka voi kuitenkin muuttaa tiettyjä objektiivisempia asioita enemmän subjektiivisiksi ja toisinpäin. Tässä tullaan siihen, että kapitalismissakin tulisi vallita tiettyjä periaatteita, jotka eivät voi tehdä kaikkea jokaisessa tilanteessa kaupalliseksi. Olisi siis etiikan, oikeudemukaisuuden ja ilman palkkavastinetta tehdyn työn kautta tuotava kapitalismiin muotoja, jotka voisivat tehdä siitä universaalisen periaatteen. Tässä kohtaa tulee esiin preferenssiautonomian käsite, joka tarkoittaa sitä, miten ihmiset voivat yhteiskunnassa ohjautua vapauden ja vastuun käsitteiden välillä. Mielestäni vapauden ja vastuun välinen rajanero on merkittävä ja se määrittää monessa mielessä yhteiskunnassa tehtävä työn arvon laatua ja psyyvyyttä. Tasapainopiste tarkoittaa sitä kohtaa, mihin yhteiskunnassa tehtävää työtä arvottava preferenssiautonomia ja sitä kuvaava helppousindeksi asettuu. Eli arvojen tulisi olla mahdollisimman objektiivisia ja itsenäisiä, että vapauden ja vastuun välinen rajaero olisi selkeä ja työn laadun kannalta mahdollisimman tasaisesti vapautta ja vastuuta jakava. Kun ihmiset korostaisivat erittäin hyviä ja hyviä arvoja, pysyisi yhteiskunta tasapainossa, jota voidaan kuvata helppousindeksin, tasapainopisteen ja maksimointiavaruuden kautta. Tunnustushierarkia koostuu siis eri tasoilla olevista mahdollisimman autonomisista instituutioista. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät objektiivisten arvojen subjektiiviseksi tekemisellä viemään vapaiden yksilöiden vapauden ja toisaalta taas tekemään instituutioista keskinäisesti riippuvaisia. Tällöin yhteiskunnassa lisääntyy itsekkyys, reaktiivisuus, suhteellisuus ja negaation kautta ajatteleminen. Tämä tulee esiin etenkin siinä, ettei insituutioiden itsenäisyyttä ja rajoja enää kunnioiteta. Voidaan siis sanoa, että objektiivisten arvojen löytäminen yhteiskunnassa vaatii etenkin niiden instituutioliitteiden löytämistä. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät särkemään sekä vapaiden ja objektiivisten yksilöiden että vapaiden ja objektiivisten insituutioiden rajat. Työ liittyy elämään ja kaikki politiikka tulisi tehdä sen kaltaiseen työhön nähden, joka ei korosta preferenssiautonomisesti liian paljon vapautta tai toisaalta vastuuta. Objektiivisten arvojen ja instituutioiden kunnioittamisella yhteiskunnassa edistettäisiin myös objektiivisten arvojen kautta yhteiskuntaa määrittämiä ja tarkastelevia ihmisiä. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät etenkin läpäisemään kaikkien instituutioiden tasot omalla relatiivisuudellaan. Se pyrkii muodostamaan instituutioiden keskuuteen epävapaita arvo- ja niitä varjelevia tuki-insituutioita. Eli mielestäni ihmiset voivat itse valita instituutioliitteensä, eikä heitä tule pakottaa yhdenmukaisiin arvoihin, jotka pakottaisivat heitä pysymään esimerkiksi vain yhden insituution pelkistettyihin arvoihin. Ihminen voi siis instituutiotason tunnistamisesta huolimatta seurata koko ajan tunnustushierarkian ja muiden instituutioiden toimintaa, kunhan ei ajaudu tunnistamaan instituutioiden parissa vain ontokratian määrittelemää arvo- ja tuki-institutionaalisuutta. Siinä tapauksessa instituutiot alkaisivat toimimaan toisiaan vasten, heidän arvonsa typistyisi ja he tulisivat vajaaksi näkökannaltaan, mitä ontokratia tavoittelee. Yhteiskunnassa tulisi pyrkiä objektiivisiin arvoihin ja avarakatseisiin mutta itsenäisiin ja minkäänlaista invaasiota sisältymättömiin insituutioihin. Voidaan sanoa, että esimerkiksi naisedustajien lisääminen miesten muodostamiin yhteisöihin on esimerkki siitä, miten ontokratia pyrkii läpäisemään kaikkien insituutioiden tasot tällaisella ajatuksella, joka ei mielestäni merkitse mitään. Mielestäni on kuvottavaa erotella ihmisiä ryhmiin heidän genitaaliensa eron perusteella, joten mielestäni naiset voivat täysin vapaasti suuntautua miesten aktiviteetteihin, kunhan heitä ei sosialistien mieltymysten perusteella koko ajan korostettaisi niin monomaanisesti ja itsestäänselvyyttä korostaen. Voikin olla niin, että ontokratian käsitettä pitää muuttaa sillä tavalla, että se ei käsitä pelkästään itselle epäreilusti annetun vallan muotoa ja sijaintia, vaan monesti siihen vaaditaan sosialistien interventio tällaisen asian mahdollistamiseksi. Objektiiviset arvot ovat arvoja itsessään eikä niitä tarvitse sen enemmän korostaa. Subjektiiviset arvot vievät epävapauteen, suhteellisuuteen, reaktiivisuuteen ja negaation käyttämiseen perusteena. Objektiiviset arvot ovat siis itse asiassa arvoja ilman pakkoliitteitä. Subjektiivset arvot perustuvat aina pakottamiseen jonkin perusteella. Tällainen voi olla esimerkiksi lakoilla yhteiskunnan toimintaa, taulukkopalkkoja ja ihmisten itsekkyyttä edustaen ajamalla palkansaajajärjestöjen toiminnalla. Yksilöiden vapaus toteutuu vain objektiivisilla arvoilla ja niiden myötä muodostuvalla tunnustushierarkialla, jonka arvojärjestys perustuu instituutioiden ja niissä toimivien ihmisten vapauteen. Se ei siis tarkoita sitä, että ihmisten tulisi jollain tavalla korostaa vain eniten valinnan vapautta sisältäviä instituutioita.

Omalaatuinen tyyppi, joka harrasti uhkapeliä, ryyppäsi, myi pienempiä tilojaan Luhangassa ja mm. kaupunkikartanonsa Mikkelissä ja Heinolassa pelivelkojensa takia, ja joutui noin viisikymmentä vuotiaana vaimonsa ja vaimon veljenpojan huostaanottamaksi

https://www.geni.com/people/Otto-Reinhold-von-Becker/6000000002631366235

Joulurunoltama

Mummo ei halua että joulupöydässä pieraistaan, eikä sitä että viinoja nahkoihin hieraistaan, olen etiketin vastainen tapojen rikkoja, jolle mummo ei ole onnistunut opettamaan oikeita kikkoja, viinaa menee aina näiden kestämiseen, ajatusten pahojen ylösnousun estämiseen, viinaa voi olla myös ilman joulua, ei ole aina tämä pelkkää iloista uimakoulua, aina on joulupöydässä ollut pieni kahina, mummolla mielessä aina sama rauhainen rahina, mummolle tärkeintä on aina pakotettu rauha, vaikka ilmapiiri talossa ei ole koskaan ollut lauha, kissalle on kuitenkin tärkeää antaa lahjoja, vaikka kaikki muut talossa olisivat kuinka kahjoja, mummo tietää kuitenkin viinan käytön olevan sisäistä, ei ole sen arvo aina niin visaista, muut ovat vain uimamaistereita, ja minä vaan ainoa oikea maisteli, talon ilmapiiri on aina ollut kovin ahdas, sitä poistamaan pyritty myöten mones lahjas, on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, pyrkiä sanoja sanottuja pyörtämään, tärkeämpää puhua aina tontulle, tai jollekin joutavalle jontulle, ilmapiirissä aina hiljaista ja pakottavaa estämistä, voi kuvitella kuinka paljon tässä on ollut kestämistä, YTM = yritän olla tekemättä mitään, siinä sitten ollaan vain ja kykitään, tulee viellä lopun suuri koitos, joillekin se voi olla oikea oitos, huuhaata todellisuudessa koko joulu on, siitä kuitenkin mieli monen tajuton, keskusteluun ei ilmapiiri koskaan ylly, on muista asioista mieli monen kylly, ja ilmapiiri toistuvasti paikallaan hylly.

Joulun kritiikkiä

Vaikka tiedän tämän vaikuttavan kovin poikkeavalta näkemykseltä, on minun kirjoitettava siitä, miten teennäiseltä ja keksityltä joulun vietto etenkin Suomessa vaikuttaa tänä päivänä. Joulu on päivässämme varsinainen konstruktio ja median luoma spektaakkeli, joka tietysti perustuu yhden tunnetumman henkilön syntymäjuhlaan. Kuitenkin tämäkin merkitys on nykyään vähentynyt ja kadonnut, koska joulu on viihteellistynyt ja median luoman paineen takia kaikkia ihmisiä painostetaan viettämään joulua samalla tavalla. Eli toisin sanoen, kökötetään kotona. syödään kinkkua ja riisipuuroa, ja jaetaan pääasiassa turhia ja keksittyjä lahjoja "läheisille". Joulun oleminen näkyy lähes kaikkien paikkojen aukioloaikoina ja suomalainen kollektiivikulttuuri suorastaan pakottaa viettämään joulua samalla tavalla. Tavallisesti joululaulut ovat kiusaannuttavia ja hurskastelevia. Mielestäni samalla kun yhteiskunnan tulisi yksilöityä, ei tällaisen juhlapyhän tulisi joukon paineellaan aiheuttaa muutoksia koko yhteiskunnan toimintaan ja siihen miten ihmiset esimerkiksi tätä joulua tulkitsevat. Joulumainokset alkavat televisiossa monesti jo lokakuun lopulla ja muutenkin koko joulu on kaupallistunut ja kaikilla on tarve kilpailla siinä, että stereotypian mukaiset jouluruuat, koristeet, kuuset ja lahjat löytyvät kaikilta. Mielestäni tällaisen perhejoulun viettäminen on nykypäivänä lähinnä kiusallista siinä, että kaikki samat asiat toteutuvat joka joulu ja suurin piirtein samassa järjestyksessä. En varmaan ole niin perinteinen ihminen ja kristinuskovainen, että katsoisin kaupallistetun joulun viettämisen samassa muodossa joka vuosi olevan niin tärkeää. Itse katsoisin, että esimerkiksi ulkomaille matkalle lähteminen voisi korvata perinteisen joulun viettämisen. On selvää. että koska yksilö on mielestäni kollektiivia ja esimerkiksi valtiota korkeammalla tasolla, tulisi myös tällaisiin juhlapyhiin suhtautua yksilöllisellä tasolla. En usko kovin monen aidon ja hurskastelemattoman ihmisen nauttivan tästä piinallisesta yhdessäolosta sukulaisten kanssa, jossa yhteydessä kaikki selvittämättömät ja aina toistuvat asiat alkavat piinata hieman aidompaa yhteisön jäsentä. Olen varmaan sen verran maallistunut, että katson, ettei esimerkiksi Jeesuksen syntymäjuhla ole niin tärkeä asia, että sitä pitäisi pyrkiä aina viettämään niin kulttuurin ja yhteiskunnan kollektiivisen paineen alaisena. Joillakin ihmisillä ei varmaankaan ole mitään muuta tekemistä kuin elää vuosiaan tällaisia juhlapyhiä, joissa sama kaupallinen epäpyhyys ja hurskastelu toistuvat. On varmaan kuitenkin niin, että monilla ihmisillä voi jo olla jonkinlainen yksilöllisempi käsitys joulun merkityksestä, mutta siitä huolimatta samat fraasit, hurskastelut ja käytännöt toistuvat vuodesta toiseen. Perheenäidit joutuvat kokemaan suunnattoman panostuksen kaikisssa tähän pyhään toistuvissa käytännöissä. Mielestäni kollektiiviset juhlapyhät ovat nykyaikaisessa yhteiskunnassamme menneeseen aikaan jääneitä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö kriiittisempikin ihminen voisi olla halukas ottamaan osaa joulunkin juhlintaan jossain muodossa. Kuitenkin samana toistuvat rituaalit ja hurskastelevat käytänteet vievät monelta maun koko joulusta. Jos joulua juhlittaisiin vaikka kolmen tai viiden vuoden välein, voisi pakottavat käytänteet tuntua helppotajuisemmilta. Mielestäni yksilöillä on nykyaikaisessa yhteiskunnassa päättää itse milloin jotain juhlivat. Se että tämä pyhä pysäyttää suuren osan yhteiskunnan toiminnasta pakottaessaan kaikki välillisesti samalla tavalla suhtautumaan ja samalla tavalla ”juhlimaan”, kertoo tämä siitä, ettei tämä yhteiskunta kuitenkaan ole varsin kovin pitkälle kehittynyt. Joulun yhteydessä kollektiivisesti pakotetaan ihmisiä ostamaan samanlaisia asioita lahjoiksi, ostamaan samanlaisia ruokia ja koristeita, katsomaan samanlaisia vuodesta toiseen toistuvia joulujuhlia ja tv-ohjelmia, ja muutenkin suhtautumaan yhdenmukaisella tavalla koko joulun merkitykseen ja siitä kieltäytymisen estämiseen. On totta, että monet samalla tavalla ajattelevat ovat jo aikaisemminkin suhtautuneet vaihtoehtoiseen jouluun myönteisellä tavalla. Tällaisesta piinaavasta joulunvietosta voi säästyä esimerkiksi matkaamalla ulkomaille tai menemällä hotelliin kotimaassa. Muistan esimerkiksi sen kun abivuonna 2007 olin jouluna hotellissa Helsingissä, koska olin aiempina jouluina kyllästynyt etenkin mummoni epäaitouteen ja hurskasteluun. Tilasin jouluaattona itselleni velliä huonepalvelusta, ja muistan kun tyttö tuli tuomaan ruuan huoneeseen, nauroi hän mennessään ovesta ulos. Minä en katsonut tuon joulun olevan millään tavalla huonompi kuin tavanomaisemmat. Ihmisten juhlinnan tulisi olla tänä päivänä yksilöllisempää. Mutta suurin osa ihmisistä katsovat samanlaisen ”juhlinnan” ja tervehdyksien ja ajanvieton olevan ehdotonta. Joulun mediaspektaakkeliluonne ja sen kaupallistuminen ovat tuoneet tähän jouluun todella vaivaannuttavan juonteen.

Ketkä arvostavat ja ylistävät rahaa

Olen huomannut silloin, kun olen ollut tekemisissä keskiluokkaisten ystävieni kanssa (joita niitäkin joitakin on, vaikkei uskoisi), että he kiinnittävät huomionsa toisten ihmisten omaisuuteen ja sen suuruuteen ja pyrkivät vertailemaan sitä suhteellisesti omiin kuvitelmiinsa esimerkiksi rahallisesta ja omistuksellisesta rikkaudesta. Minä kävin kerran Blenheimin palatsissa, Marlboroughn herttuoiden kotikartanossa Woodstockissa Englannissa. Kirjoitin siellä vieraskirjaan, ettei tönö kuitenkaan ole yhtä suuri kuin meidän suvun kartanot Suomessa. Ja voin sanoa suoraan, ettei tuo pieni tiedon vääristäminen vaikuttanut minuun millään tavalla huonoa mieltä tuottavasti. Mielestäni ihminen voi olla tyytyväinen omaan tai sukunsa rahallisiin ja niin eteenpäin materiaalisiin ominaisuuksiin, kun on mahdollista tulla toimeen ja kun esim. rahaa on aina tarpeeksi. Pröystäily on kuitenkin nousukkaiden harrastusta. Siis se, että rahaa käytetään sen takia, jos sitä on jossain tilanteessa käytettäväksi. Monessa mielessä sukulaisissani on vallinnut ajattelutapa, jossa ei pidetä suuria tuloja yhtä tärkeänä kuin pieniä menoja. En ole koskaan pyrkinyt minkäänlaiseen yläluokan elämäntapaan vaan toimin ja teen jotain täysin oman tahtoni mukaisesti. Minulla ei ole alun keskiluokkaiset ystävät huomioiden minkäänlaista tarvetta korostaa oman rahani määrää. Toisaalta minulla ei myöskään ole tarvetta vinkua sen vähäisyydestä silloin, kun sitä on vähemmän. Ajattelin lapsen hankkimista yhden mukavan ja huippuälykkään naisen kanssa yli kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen elettyäni selibaatissa, on tuntunut paremmalta, ettei lapsia ole. Mielestäni sellainen tienaaminen on jaloa ja arvostettavaa, jos sillä tarjotaan mahdollisuuksia esimerkiksi omien lasten kasvatukseen ja opettamiseen. Kuitenkin minä en tykkää sellaisista ihmisistä, jotka ovat sukunsa toisen sukupolven yliopistossa koulutettuja, joiden matalasta alkuperästä tuleva pää on paisunut, kun isukki on päässyt isovanhempia korkeampaan asemaan. Keskiluokkainenkin älykäs ihminen on helpommin siedettävä kuin pikku nousukas, jonka ominaisuudet johtuvat suoranaisesti äidistä ja isästä, eikä koko suvusta ja lukuisista sukupolvista koulutettuja ja vastuuta kantaneita ihmisiä. Nousukas puhuu rahasta ja kerskailee sillä, ja nämä ihmiset todellakin suhtautuvat kaikkeen suhteellisesti, eli korostavat omaa paremmuuttaan jokaisessa tilanteessa esimerkiksi oman tilinsä kautta. Monessa mielessä nousukkaat eivät ole omaperäisiä ja karismaattisia ihmisiä, koska he tottelevat kuin spanielit omia vanhempiaan, koska kapinoinnin perinnettä ei suvun pieni-ikäisyyden takia ole koskaan tuollaisissa linjoissa ilmennyt. Nämä ihmiset istuvat vielä vaille keski-ikäänsä isukin ja mamman pöydässä kuuntelemassa rahan tienaamisen moraalisaarnaa. Tässä yhteydessä tulee esiin käsite ”karismaton ja ajattelematon (epäpoliittinen) kirjailija tai taiteilija". Tämän ryhmän jäsenet, jotka kuvittelevat tekevänsä jotain luovaa, eivät todelllisuudessa pysty ottamaan kantaa perustaviin ja tärkeisiin asioihin, koska isältään tullut ylempien totteleminen ja suhteellinen vertailu on estänyt sen. Minä olen käyttänyt muutamia kavereitani Virrantalossa ja Virranportissa, ja he ovat varmaan kuvitelleet kyseessä olevan valtavan linnan ja sen jälkeen miettineet asiaa. Minulla on aivan samantekevää jos jollakin toisella kulttuuri- tai aatelissuvusta tulevalla ihmisellä on enemmän huoneita omalla kotitilallaan. On ehkä niin, että maa-aatelin piirissä ei lasketa kartanon huoneen määriä. Onhan tyypillistä, että niitten sukujen edustajat, joilla vielä on Suomessa merkittävän isoja tiloja ja niiden päärakennuksia, sanovat, että eivät tiedä tai eivät ole koskaan laskeneet huoneiden määrää. Tähän perustuu maa-aatelin tapa arvostaa omaa liitettään paikalliseen maahan ja ihmisiin, eikä aatelinen ihminen todellakaan vertaile suhteellisesti oman varakkuutensa määrää muihin tai oman tilansa suuruutta suhteessa muiden aatelisten tiloihin. Minä sanoisin, että tässä kuvailtu asenne perustuu jonkinlaiseen uniikkisuuteen, joka on varmasti tyypillistä etenkin vanhojen aatelissukujen ihmisille, koska todellisiin asioihin perustuva itsetunto on monella näihin piireihin kuuluvilla ihmisillä kehittynyt niin pitkän ajan kuluessa, ettei tarvitse ajatella sitä, kuinka paljon rahaa on kullakin hetkellä. Kuten monet aatelissukuiset sanovat, siitä ei puhuta silloin kun sitä on vähän, eikä silloin kun sitä on paljon. Rahan ja huoneiden määrän kautta arvioiminen perustuu todellakin sekä keskiluokkaisiin ihmisiin sekä nousukkaisiin, joihin ryhmiin minä en kuulu. Tämän asenteen omaaville ihmisille on tyypillistä ajatella, ettei kaikkea tarvitse vertailla toisiin. Nousukkaat ja keskiluokat kamppailevat historiansa ja verilinjansa VARHAISESSA vaiheessa niin verenmaku suussa, että on miltei parempi eristää itsensä noihin luokkiin kuuluvista ihmisistä.

Runo

Kansanedustaja kokoontuu kannattajiensa kanssa, demokratia on hyvää! Kansanedustaja julistaa, ainakin silloin kun minä saan päättää siitä! kansanedustaja lisää Myös makkara ja perunat on hyvää! Kannattaja julistaa, Demokratia on parasta! Kansanedustaja kailottaa, Mutta makkara ja perunat on vieläkin parempaa! Toinen kannattaja julistaa, Mutta on se demokratiakin hyvää! Kolmas kannattaja kiljuu, Ja näin siis on... eihän niitä uusia perunoita parempaa ole, kansanedustaja sanoo masentuneena, ja vetäytyy toisten yksioikoisten asiaa itsestäänselvyytenä tuijottavien demokratiamyyrien joukkoon Arkadianmäelle.