Poikkeuksellisuuteen opettamisesta

Monessa muussa Euroopan maassa on Suomea nähden enemmän yksityisiä oppilaitoksia. Esimerkiksi Britanniassa pidetään tärkeänä koululaisten yhteydessä termiä exceptional eli poikkeuksellinen. Siellä siis etenkin yksityisissä yritetään jokaista oppilasta löytämään asian jossa hän voi loistaa eli toisin sanoin olla poikkeuksellinen yksilö. Mielestäni Suomen kankeaan opintosuunnitelmaan perustuvat peruskoulu ja lukio eivät koe tällaisia periaatteita tärkeänä, vaan siellä ajatellaan, että kaikille annetaan samanlainen opetus, ja motivointi tietynlaisia asioita kohtaan ei kuulu koululle, vaan niin sanotusti ”herrat hoitaa” - ”ei kuulu meille”. Eli tällainen keskitetty opintosuunnitelma ei ota huomioon minkäänlaisia erilaisia oppijoita olivat he sitten matalemmalla tai korkeammalla suoriutumisen tasolla. Suomen kouluissa suositaankin varmaan keskinkertaisia oppilaita, samalla kun mielestäni sekä alin että ylin taso jätetään huomiotta. Mielestäni tärkeimmät ryhmittymät oppilaiden joukossa, joihin tulisi kiinnittää huomiota ovat etenkin huonoimmin pärjäävät oppijat, joita tulisi kannustaa nousemaan keskitasolle, mutta toisaalta myös alisuoriutujat, joilla on kapasiteettiä hyvin korkealle opinnoissa suoriutumisen tasolle. Mielestäni ainakin lukiot tulisi heti yksityistää, opetussuunnitelma poistaa, ja erikoistaa lukiot tarjoamaan vaihtoehtoisia opintokokonaisuuksia oppilaille, joka voisi lisätä motivaatiota tunnistaa omat lahjansa ja mielen kiinnon kohteensa viimeistään lukiossa. Tällä tavalla oppilaat eivät olisi niin pölmistyneitä siinä vaiheessa, kun he valitsevat sitä, mitä he tekevät lukion tai ammattikoulun jälkeen. Poikkeuksellisuuden tulisi aina olla sen kaltaista lahjakkuutta, jossa oppilas pystyy ottamaan koko kykypotentiaalinsa käyttöön siten, että hän varmasti erottuu myönteisellä tavalla muista. Tässä verrattuna vaikka englantilaisiin kouluihin on se, että siellä opettajat eivät alennu jollekin joidenkin täti Moonikoiden määrittelemälle lapsen tasolle, vaan siellä aikuistuminen opetuksen vakavuuden ja painoarvon takia voidaan aloittaa paljon aikaisemmin. Muistan esimerkiksi vaikka omasta lukiossa olostani sen, että vaikkapa kielten kirjoissa saattoi olla jotenkin tyypillisimmälle nuorisokulttuurin tasolle ominaisia esimerkkejä, kuten vaikkapa viihdetähtiä ja muita teinien suosikkeja. On myös selvää, että koulutuksessa pitäisi päästä eroon ns. nuorisokulttuurista eikä korostaa sitä sen takia, jos joku on katsonut tietyn ikäisten ihmisten viitekehyksen ja vertaisryhmän olevan jotain jonka takia myös nuorisokulttuurista pitämättömät joutuvat siihen mukautuaan, koska Suomen kouluissa katsotaan vain oppilaan ikää ja luokka-astetta eikä esimerkiksi hänen jollakin tavalla poikkeuksellista lahjakkuuttaan. Nyt kun ajattelen esimerkiksi omaa alakouluaikaani, niin voin sanoa, koska keskiarvoni oli tuolloin yhdeksän ja kymmenen välissä (huonoin arvosana oli käytös), niin olisi mielestäni ollut hyvä, jos olisin saanut ylittää ainakin yhden luokka-asteen, koska muistan miten tyypillistä oli, että olin saanut tehtävät tehtyä tai luettua jonkin kokonaisuuden ennen muita ja sitten jouduin vain odottelemaan hitaampia, ja saattaa olla että noista tilanteista tuli sitten palautetta käytösnumeron muodossa. Poikkeuksellisuutta tulisi siis pitää tärkeänä periaatteena, ja tämän mukaisesti oppilaita tulisi kannustaa ja motivoida sekä kotona että koulussa löytämään omat vahvuutensa ja toimimaan niiden mukaisesti. Monesti on niin, että kyse koulussa menestymättömyydestä liittyy etenkin motivaation ja oikeanlaisen kannustuksen ja seuraamisen puuttumiseen. On tietysti selvää, aivan kuten eräs opettajaystäväni on sanonut, että peritty älykkyys näkyy lapsissa jo ala-asteella, mutta on selvää, että esimerkiksi vanhempien vastuulla on se, että esimerkiksi lasten kotitehtävistä keskustellaan ja annetaan vanhempien toimesta apua, jos lapsi sitä tarvitsee. Tämä pitäisi mielestäni jotenkin tietynlaisten uudenmuotoisten vanhemmuusvapaiden kautta mahdollistaa se, että kaikenlaiset vanhemmat kokisivat oppimisen tärkeäksi, eikä suhtautuisi passiivisesti ja välinpitämättömästi lastensa opetukseen. Voisi mielestäni olla hyväksi, jos jokaisella alakoulun luokka-asteella luokassa olisi vuorotellen ainakin yksi vanhempi, joka pyrkisi oman panoksensa avulla kannustamaan kaikkia oppilaita, ja tämän myötä myös vanhempien kiinnostus ja kompetenssi lapsen koulunkäynnin seuraamisessa voisi kehittyä. Poikkeuksellisuus on siis lapsen tai nuoren tärkeimmän puolen löytämistä. Kyllähän esimerkiksi Platonkin Valtiossaan korosti sitä, että työnjako yhteiskunnassa on tärkeää ja sen takia oppilaita pitäisi koulussa ohjata tunnistamaan se, mistä hän ohjautuu ja millä tavalla hän voi olla antamassa kontribuutiota koko yhteiskunnalle. On siis selvää, ettei kaikkien tarvitse osata samoja asioita kuin toiset, eikä esimerkiksi lasten tai nuorten tule vertailla omia vahvuuksiaan toisiin, koska kaikilta ei vaadita samanlaistan vastuuta kaikissa asioissa. Tällä tavalla saataisiin tuotettua suomalaiseen yhteiskuntaan asiantuntijoita, joilla olisi jo lukion lopussa yhtä paljon tietoa omasta erikoisalastaaan kuin miten on tähän mennessä ollut vasta joskus yliopiston puolessa välissä. Kaikilla on loppujen lopuksi omat hyvyytensä ja niiden löytämisellä, painottamisella ja kehittämisellä, voitaisiin mahdollistaa kaikenlaisille jonkinlainen oma tehtävänsä, ja uskoisin että tällä tavalla lapset ja nuoret voisivat kehittää motivaatiotaan ja saavuttamaan itselleen riittävän itsetunnon tulevia kamppailuita varten. On kuitenkin kirjoitettava siitä hullusta ajatuksesta, jonka pääministerimme on suustaan päästänyt, nimittäin se, että tulevaisuudessa Suomessa tulisi olla viisikymmentä prosenttia akateemisesti koulutettuja. On olemassa sellainen fakta, joka tuotiin esiin Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimuksessa, jossa saatiin selville, että suomalaisen ihmisen keskimääräinen älykkyysosamärää on 96 tai 97. Jos puolet suomalaisista otettaisiin yliopistoon tarkoittaisi se sitä, että keskiälyiset ja vähän sen yli yltävät ihmiset otettaisiin tulevaisuudessa akateemisiin opintoihin. Tämä tarkoittaisi kaikenlaisen epä-älyllisen sonnan tuomista tutkimukseen, opettamiseen ja opinnäytetöihin. Silloin koulussa opetettaisiin sosiaalista vuorovaikutusta, vaikutelmaoppia tai vaikka bodilängvitsiä. Sosiologian ja sosiaalipoliitikan opiskelijoista ei tulisi olemaan pulaa, ja filosofiaankin sisältyvä viisauden rakastaminen saatettaisiin joskus korvata vaikkapa viisaalta näyttämisellä. Tällöin tapahtuisi entistä enenevämmässä mielessä se, että yliopistossakin subjektiivinen ihminen nousisi korkeimmalle sijalle, jossa aiemmin on vallinneet objektiivinen totuus ja asiakeskeisyys. Jos puolet ihmisistä otettaisiin yliopistoon, tarkoittaisi se sitä, että pian yliopistossa keskusteltaisiin meikkaamisesta, kuukautisista ja oikeanlaisista rytkyistä. Tämä johtaisi enenevämmässä määrin myös siihen kehityssuuntaan, joka on nytkin havaittavissa esimerkiksi filosofian opetuksessa, että naisia olisi enemmän ja näin ollen filosofointikin olisi tulevaisuudessa vain naisen ja pillunsa ympärillä tehtävää tulkintaa. Yleensäkin filosofiassa ei tulisi enää mitään uutta. Voi ajatella, mitä se kertoo tästä ajasta, jos on todella niin, että viimeinen länsimaisen filosofian historian ajattelija on Wittgenstein. Jos länsimainen filosofia on tosiaan loppunut, kyllä sillä jotain merkitystä on mihin hyvänsä tieteeseen. Jos Marinin visio menisi todellakin läpi, ei olisi enää totuutta, vaan pikemminkin jonkinlainen suhde totuuteen tai muuhun joltain näyttämiseen.

Kosmopoliittisesta taustasta

Olen äitini kautta sukua monille etenkin Pohjois- ja Keski-Euroopassa alkuperäisesti asuneille suvuille. Olisi mielestäni valtavan suuri pelkistys, jos sanottaisiin vain tulevansa Beckereiden suvusta, koska monessa mielessä naisenlinjaiset kantaisät ja -äidit ovat monessa otteessa olleen paljon tehokkaampia ja lahjakkaampia kuin varsinaisen Becker-suvun edustajat. Olen laskenut suomalaisen von Becker-suvun Luhangan haaralle ainakin saksalaisia, baltiansaksalaisia, ruotsalaisia, suomenruotsalaisia, suomenkielisiä suomalaisia, skotlantilaisia, englantilaisia, ranskalaisia, hollantilaisia, liettualaisia ja venäläisiä esisukuja. Beckerin suvussa olemme myös suoraan useiden Bysantin keisareiden jälkeläisiä. Menin muistaakseni yhtä Kaarle Suuren linjaa pitkin antiikkiin asti, ja kävi ilmi että Troijan kuningas Priamos oli todennäköisesti meidän kantaisiemme joukossa. Tästä voi päätellä myös sen, että esi-isien joukkoon kuuluu myös todennäköisesti esimerkiksi Antiikin Rooman keisareita. Yksi ranskalainen esi-sukuni de la Mottet ovat alkuperäisesti aateloitu Ranskassa jo ilmeisesti keskiajalla, joten kyse on niin sanotusta Uradelista. Mottet joutuivat lähtemään Ranskasta pakoon Ruotsiin, koska he olivat hugenotteja eli protestantteja, ja hugenotteja vastaan oli jo pitkään kamppailtu Ranskassa. Sitä voidaan ehkä verrata jopa jonkinlaiseen pogromiin. Jos ajattelee kuninkaallisia esivanhempiamme, niin voidaan sanoa, että olemme sukua mm. Englannin anglosaksisille kuninkaille, Wilhelm Valloittajalle, Kiovan suurruhtinaille, Kaarle Suurelle, Henrik I:lle, Skotlannin kuninkaille, osalle Bourbon-suvun alahaaroille, jo mainituille Bysantin keisareille, liettualaiselle Gediminakselle, Ruotsin varhaisille kuninkaille, Plantagenet-kuningassuvulle Britanniassa ja Irlannin Munsterin alueen kuninkaille tai hallitsijoille. Jos nämä kaikki haluaisi listata ylös, olisi lista vielä laajempi. Jos rupeaisi kertomaan kaikki esivanhemmat polvesta polveen tai edes tästä Beckereiden linjasta, niin on selvää, että aiheesta voisi kirjoittaa monta paksua kirjaa. Voidaan kuitenkin sanoa esimerkiksi, että Luhangan haaran jälkeläiset ovat sukua periaatteessa kaikille baltiansaksalaisille aatelissuvuille. Esimerkiksi ainakin toisessa Riian suurista kirkoista on satoja vuosia vanha sukumme vaakunsa, joka todistaa todellakin suvun asuneen Riiassa ainakin vielä 1500-luvulla. On kirjoitettava tästä, vaikka tämä vaikuttaaa todella epätieteelliseltä, että olen monella sellaisella paikkakunnalla olessa, missä esivanhempiani on elänyt, kokenut voimakkaita ja myönteisiä energioita, aivan kuin noilla paikkakunnilla olisi jotenkin tavannut esivanhempien henget ja palannut heidän mukanaan suvun aiempiin vaiheisiin. Koen aatelisesta taustastani voimakkaimmin yhteyden etenkin baltiansaksalaisiin ja saksalaisiin esivanhempiini. Mielestäni olen luonteeltani ehkä eniten saksalaista muistuttava. Mielestäni myös saksan kieli on niin looginen ja selkeä, että nautin sen kuuntelemisesta ehkä eniten kaikista kielistä. Koska tunnuslauseet yleistyivät aatelissukujen keskuudessa vasta 1700-luvulla, ei esimerkiksi meidän suvullamme ole koskaan ollut tunnuslausetta. Liitin kuitenkin kirjoittamaani sukuhistoriikkiin tunnuslauseen, joka löytyy baltiansaksalaisten perinnevaakunasta, eli ”In Treuen fest!”, voimakas uskollisuudessa. Mielestäni tuollainen baltiansaksalaisten motto voisi olla hyväksi tällaiselle suvulle, joka periytyy ainakin periaatteessa kaikista baltianssaksalaisista aatelissuvuista. Nassokin-suvussa miehet olivat pitkään pajareita, eli tsaarin alla toimineita ruhtinaita, joiden erityisasema murrettiin 1700-luvulla Pietari Suuren toimesta. Esiäiteihini kuuluu vapaaherratar Maria von der Pahlen. Hänen sukunsa on katsottu tulleen Liivinmaalle Westfalenista Saksasta. Muistan että Paavali I:n, tsaarin, murhauttajiin kuului yksi von der Pahlen-suvun jäsen, mutten ole tutkinut tarkemmin, kuka tämä mies oli. Pahlenit omistivat Savossa suuria rälssimaita, jotka sitten, kun Axel von Becker meni avioon Marian kanssa, siirtyivät suuressa määrin Beckereiden suvulle. Eli voidaan sanoa, että jos sukuni omisti etenkin 1800-luvulla Luhangassa ja Kangasniemellä tuhansia hehtaareita, niin on ikäväkseni sanottava, että nämäkin maat tulivat sukuun ns. ”reittä pitkin”. Olen miettinyt, että voisi jossakin kirjoituksessa käsitellä suvun hallussa olleita kartanoita, mutta en tee sitä vielä tässä. Yksi esisuvuistamme on Standaert-suku, johon en ollut aiemmin kiinnittänyt suurempaa huomiota, koska kuvittelin sen olevan jonkinlainen ruotsalainen porvarissuku. Kuitenkin suvun jäsenet ovat Hollannista ja ovat toimineet mm. Ruotsin hovin viininhankkijoina tai importööreinä. Jos ajatellaan sitä, merkitseekö tällainen hieman tavallisesta poikkeava sukutausta mitään, niin voin sanoa, että totta helvetissä merkitsee! Esimerkiksi kun on tietoinen siitä, että esivanhempiin kuuluu lukuisia eri kansakuntien edustajia ja eri kieltä ensimmäisenä kielenä puhuneita ihmisiä, niin onhan tämä jonkinlainen kannustin esimerkiksi kielten opiskeluun. Lisäksi tällainen tausta lisää suvaitsevaisuutta, liberalismia ja live and let live-periaatteen mukaista elämää, joka on mielestäni varsin hyvä ja pystyväinen elämänasenne. Tällainen tausta siis lisää kansainvälisyyttä ja kasvattaa potentiaalia universaaliseen toimintaan muualta kotoisin olevien ihmisten kanssa. Voidaan mielestäni sanoa, että kosmopoliittinen ja aatelinen sukutaustaaa vahvistaa ihmisessä myös tiettyjä periaatteita ja velvollisuuksia, jotka ohjaavat tällaisen ihmisen toimintaa. Yksi Wolffelt sukuinen esi-isäni oli sotilasarvoltaan eversti ja toimi tietyssä vaiheessa Tukholman läänin maaherrana. Wolffelt suku on myös Saksasta. Tämä eversti johti Suuren Pohjan Sodan aikaan Ruotsin armeijan sotilaallista toimintaa Öselillä eli Saarenmaalla ja lopulta sieltä takaisin Ruotsiin vetäytymistä. Aiemmin mainitun de la Motte-suvun ensimmäinen edustaja Ruotsissa oli Samson de la Motte, joka nousi lopulta kenraalimajurin arvoon, ja jonka ansiosta Motte-suku kirjattiin myös Ruotsin ritarihuoneelle ja Samson sai suuria läänityksiä Suomesta etenkin Sääksmäen aluuelta, jossa keskuspaikkana oli etenkin Laihisten kartano. Suvussa on ollut muutamia runoilijoita ja kirjailijoita, kuten esimerkiksi Carl Hugo von Becker, Carl Johan von Becker ja Schrowien puolelta Uno von Schrowe. Kuitenkin suurin osa varsinaisesta Beckereiden suvusta on ollut kartanoiden omistajia ja sotilaita. Minun mielestäni olen perinyt suvustani varsin voimakkaan eettisen omantunnon. Onhan selvää, että jos ihmisellä on esimerkiksi suurehko omaisuus ja mahdollisuus olla osallistumasssa eri yhteyksiin, jotka tuottavat vaikutuksia moniin muihin ihmisiin, on tällaisella ihmisellä oltava jonkinlainen oikeudentunto. Minun mielestä nykypäivänä, kun etiikasta puhuvia kutsutaan Jeesuksiksi, ja väliä on vain rahalla, osoittaa tämä rahvaisto sen, että he ovat todellisesti alinta paariaa, jotka seuraavat vain sitä mitä muute tekevät, ja jotka katsovat kaiken sellaisen olevan oikeutettua, jos vain joku pystyy sen tekemään. Tähän liittyy tietysti kaikenlainen vahvuuden ja menestyksen olettelu ja näyttely, jossa eniten merkitystä on sillä, mitä muut ajattelevat tai kuvittelevat. Jukka Keitele kirjoitti aikanaan, että ei ole epätyypillistä, että vanhasta ja etabloituneesta suvusta lohkee jossakin vaiheessa militantti vastarintatyyppi, joka varmasti rahvaan mielessä vaikuttaa jopa fasistiselta, mikä tietysti kertoo vain rahvaiston henkisen horisontin kapeudesta. Esimerkiks Pentti Linkolasta on joskus puhuttu tällaisen teorian yhteydessä. Linkolan isähän oli Collan-suvusta ja Helsingin yliopiston rehtori. Hänen äitinsä isä taas oli Helsingin yliopiston rehtori ja kansleri ja tuli Palander-Suolahti-suvuista. Linkola oli täysin ympäristöön nähden välinpitämätön ja tämän takia hän sai ajateltua niin selkeästi asioista. Kun nykypäivänä korostetaan kaikenlaista pintapuolisuutta., miellytetään ihmisiä ja katsotaan tärkeimmäksi vain suhteet tarkoituksenmukaisiin ihmisiin, joista voi hyötyä, niin voidaan katsoa Linkolan ajatusten olevan jotain sellaista poikkeuksellista, mitä ei ole aiemmin Suomessa nähty. Itseäni miellyttää hänessä se, miten tietoinen hän oli sivistyneistö/yläluokka-taustastaan, minkä hän toi hyvin erotellusti esiin esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten Väinö Linnan päiville kirjoittamassaan esseessä Muistoja vanhasta sivistyneistöstä. Aiheesta pitää kirjoittaa myöhemmin lisää.

Tiedote tyhmille

Minä seuraan periaatteitani ja velvollisuuksiani. Kun te taas seuraatte sitä mitä muut tekevät.

Aspergerin syndroomasta ja sen piirteistä sekä sen omakohtaisesta vaikutuksesta itselleni

Minulle on todettu jo keskenkasvuisena Aspergerin syndrooma. Se tarkoittaa neurobiologista eli aivoihin ja aivojen kehitykseen vaikuttavaa poikkeavuutta, jonka voi havaita etenkin käyttäytymisessä mutta myös lahjakkuusrakenteessa, kiinnostuksen kohteissa ja erityisinä lahjakkuuden alueina mutta myös toispuoleisena lahjakkuuden puuttumisena. Monesti asperger aiheuttaa toistuvanluonteista, monotoonista ja ilmeetöntä tekemistä, jossa monesti on näkyvää toiminnan urautuminen ja samana pysyminen. Monet aspergersyndroomaiset ihmiset nauttivat toistuvista rutiineista, joilla he pitävät arkeaan ja mielensä toimintaa yllä. Itse voin sanoa, että poikkean tässä mielessä jollain tavalla keskimääräisestä aspergerihmisestä, koska rutiinit eivät ainakaan suoranaisesti hallitse minun olemistani ja arkeani. Minulla toisaalta on tiettyjä repetitiivisä mieltymyksiä, esimerkiksi käytän hyvin mielelläni samanlaisia vaatteita ja syön joskus samanlaista ruokaa useina peräkkäisinä päivinä. Myös ajatteluni voi jonkun mielestä olla samanlaisen ajatuskuvion toistamista, jonka huomaamalla voin kuitenkin pyrkiä saamaan siihen muutosta. Pidän myös esimerkiksi Philip Glassin ja Erik Satien musiikista, jossa on paljon minimalistisia rakenteita, tonaalisuutta ja toistoa. Näistä kahdesta ainakin jälkimmäistä on monessa yhteydessä pidetty esimerkkinä eräänlaisesta aspergersyndroomaisesta säveltäjästä. Aspergerihminen ajattelee käyttäen selkeitä periaatteita, jossa voi monesti olla epäsosiaalisia, austeerisia ja rigorisia piirteitä. Esimerkiksi aspergerihmisenä pidetyn Ludwig Wittgensteinin varhaisfilosofiaa, jonka hän toi esiin etenkin ensimmäisessä merkittävässä filosofian alan kirjassaan Tractatus Logico-Philosophicus, on pidetty esimerkkinä aspergerihmisen tyypillisestä ajattelusta. On ehkä olennaista käsitellä tämän kirjoituksen sisällä seuraavaksi sitä, miten asperger vaikuttaa itseeni, koska kaikki tämän poikkeavuuden piirteet eivät suoranaisesti kosketa kaikkia tällaisia piirteitä omaavia ihmisiä, ja mielestäni onkin niin, että voidaan puhua ja määritellä tietyllä voimakkuudella ihmisten toimintaan vaikuttavista piirteistä, jotka eivät tavallisesti ilmene kaikille samalla voimakkuudella ja painoarvolla. Mielestäni on myös niin, että ihmisen perinnöllinen älykkyys ja muut esimerkiksi sopeutumiskyvyn piirteet ovat määrittelemässä sitä, miten tämä asia vaikuttaa ihmiseen etenkin aikuisiällä. En pidä vaikuttamisesta puhumisesta, vaan tämä ilmaisutapa liittyy ehkä etenkin suomen kieleen tässäkin aspergerista puhumisessa ja kirjoittamisessa, sillä eivät nämä piirteet varsinaisesti vaikuta aspergerihmiseen, vaan ne liittyvät hänen cerebraaliseen ja neuraaliseen toimintaan, jotka eivät vaikuta suoranaisesti sanan mielessä häneen mistään ulkoa käsin. Mielestäni olen korkealle itseni koulutettua ja ollessani ollut kiinnostunut älyllisistä asioista ja harrastaessani esimerkiksi kirjoittamisen kautta itseni ilmaisua, olen kehittynyt näiden aspergeriin liittyvien piirteiden hallitsemisessa ja tarpeen mukaan muuttamisessa kohtalaisen pitkälle. Olen kuitenkin toisaalta oppinut kuuntelemaan itseäni mahdollisesti paremmin kuin monet muut ihmiset, ja tiedän esimerkiksi millaisia asioita haluan tehdä ja mitä en halua tehdä. Itselläni aspergerin syndrooma näkyy toiminnassani ehkä etenkin siinä, etten harrasta niin sanottua itseisarvoista toisten kanssa tekemisissä oloa. Kuitenkin keskustelen säännöllisesti älykkäiden ja huippuälykkäiden ihmisten kanssa, joista joita voin sanoa jopa ystävikseni. Monesti kommunikaatio heidän kanssaan on älyllisiin aiheisiin liittyvää, eli puhumme lähinnä asioista, ajatuksista ja ideoista. Mielestäni kyky tiivistää merkittäviä asioita lyhyeen käsitteelliseen muotoon on etenkin osoitus korkeasta älykkyydestä. Olen kuitenkin tämän lisäksi oppinut nykyisin kuuntelemaan ystävieni kertomuksia omasta olemisestaan ja kuuntelemaan ja kysymään siitä, mitä heille milloinkin kuuluu. Osaan mielestäni siinä mielessä poikkeuksellisesti aspergerin syndroomaiselle ihmiselle, näytellä ainakin jossain mielessä niin sanotusti sosiaalisesti tavallisempaa ihmistä. Aspergerin syndrooma on vaikuttanut olemiseeni sekä huonoilla että hyvillä tavoilla. Huonot tavat ovat ehkä ilmenneet aikaisemmin voimakkaammin kuin nykyään. Itse sanon nykyään, että aspergerpiirteet ovat minulle lähinnä vahvuuksia mutta etenkin kognitiivisia vahvuuksia. Voin sanoa, että minulla on erittäin hyvä muisti, pystyn keskittymään tarvittaessa vuorokausia yhteen menoon johonkin kiintoisaan tutkimus- tai kirjoittamisprojektiin ja lisäksi minulla on jokseenkin korkea älykkyysosamäärä. Lisäksi minulla ilmenee maanisuutta, jolloin minun suoritusälykkyysosamäärä voi mielestäni tavallisesti olla jopa enemmän kuin mitä varsinainen niin sanotusti kiinteä loogisesti mitattava mensan testin älykkyysosamäärä kertoo. Pystyn siis innostumaan voimakkaasti jostain asiasta, jossa voimakkaasti heräävä ja esiin tuleva ajatusten lento ja niiden kehittely kielellisen lahjakkuuteni ja luovuuteni ansiosta saa minut näyttämään varsinaista äo:tani älykkäämmältä. Kuitenkin kiinteä psykologin testaama äo:ni on hyvin korkea, ja etenkin korkeasti koulutetut ihmiset ovat jo nuorelta iältäni alkaen tuoneet sitä toistuvasti minulle esiin. Minulla on aina ollut paljon älyllisiä ja myös keräilyyn liittyviä kiinnostuksenkohteita. Olen pienestä lapsesta alkaen keräillyt mm. postimerkkejä, vanhoja ja ulkomaalaisia kolikoita ja seteleitä sekä harvinaisempia kivi- ja mineraalilaatuja. Sanoin jossain vaiheessa lapsena, että keräilen rahaa, jolloin säästin kaikki saamani viikkorahat ja juhlapäivärahat ja minulla saattoi kymmenvuotiaana lapsena olla useita tuhansia markkoja rahaa omassa kassassani. Myöhemmin keräily on liittynyt etenkin kirjoihin, joita minulla on nykyään noin 2000-3000 nidettä. Olen myös keskittynyt etenkin vanhojen ja historiallisesti sekä rahallisesti arvokkaiden kirjojen keräämiseen. Lisäksi sukututkimusinnostus on saanut aikaan, että olen jo keskenkasvuisesta alkaen kerännyt asiakirjoja, papereita ja kirjoja sukuuni liittyen. Voin siis sanoa, että aspergerin syndrooma vaikuttaa minuun etenkin sosiaalisen eristymisen ja joskus sosiaalisen välttelyn kautta. Kuitenkin mielestäni tämä ei ole mikään suoranainen haitta, vaan se aiheuttaa ehkä vain sen, että spontaanisuus ei monesti ilmene minun sosiaalisessa toiminnassani. Kuitenkin olen aina ollut kyvykäs muodostamaan sosiaalisia suhteita asiaperäisten liitteiden kautta. Esimerkiksi yksi hyvä ystäväni tänä päivänä oli sellainen ihminen, jota äänestin kerran eduskuntavaaleissa ja otin sen jälkeen häneen yhteyttä, jonka jälkeen olemme vuosikaudet pitäneet yhteyttä ja yhteys jatkuu vielä tänäkin päivänä. Asperger vaikuttaa itseeni joskus sosiaalisten tilanteiden aiheuttamana äryväisyytenä, ulkoisesti joidenkin ihmisten mielestä ilmenevänä outoutena ja tiettyinä yliherkkyyksinä. Isoäitini kanssa, jolla mielestäni on selkeästi näitä piirteitä, nämä piirteethän ovat huomattavalla tavalla älykkyyden ohessa, geneettisiä, meillä selkeästi ylikorostunut aisti on hajuaisti, tähän aspergeriin liittyy monesti yksikanavaisuutta ja tiettyjen aistien ylikorostumaa. Minulle on esimerkiksi lapsuudesta ja aivan viime vuosiin jatkuneesta ja sen jälkeen isovanhempien poismenon jälkeen katkenneesta heidän luonaan maalla käymisestä jäänyt mieleen se tuoreen ruuan ja leivonnaisten tuoksu, joka valtasi kaikki mummon luokse maalle tulleet sukulaiset kun he astuivat heidän talonsa ovesta sisään. Tuo on ehkä kaikkein miellyttävin tuoksu, joka on mieleeni jäänyt. Esimerkiksi kun isovanhempani kuolivat, pyysin äitiäni tuomaan jos mahdollista isovanhempien kodista puisen kauniilla kuvilla koristetun makeisrasian minulle, josta mummo aina vuosikymmeniä tarjosi meille lastenlapsille karkkia. Se vain ärsytti minua syvästi, koska muistin aina rasiassa sisällä olleen tuon saman tuoreen pullan ja mummolan tuoksun, ja äitini meni pesemään rasian ennen kuin toi sen minulle. Kuitenkin tuo rasia on yksi rakkaimmista muistoista mitä minulla tällä hetkellä on äitini vanhempien luota ehkä tiettyjen ukin kirjastoon kuuluneiden vanhojen ja tärkeiden hakuteosten ohella. Minulla on myös tiettyjä yliherkkyyksiä, en esimerkiksi pidä tietyn kaltaisten materiaalien pitämistä ihollani enkä ole koskaan sietänyt esimerkiksi jalkojen raspilla hankaamista. Myös jalat ovat minulle pään ohella herkkä paikka, ja monesti varpaankynsien leikkaaminen on sietämätöntä etenkin jos sen tekee joku toinen ihminen. Olen aina tämän hajuaistin korostuneisuuden takia pitänyt naisessa olennaisena niin sanottua ”naisen tuoksua” enkä nyt tarkoita välttämättä tusseroa. Keräilykiinnostusten ohessa minulla on jo tähän kolmekymmenkolmen ikään mennessä ollut paljon merkittäviä ja syviä älyllisiä kiinnostuksen kohteita ja olen julkaissut lehdissä satoja kirjoituksia ja kirjoittanut noin kymmenen kirjaa yliopistossa tehtyjen kandin ja maisterin tutkielmien lisäksi. Tavallisesti sanotaan, että aspergerin oireyhtymä silloin kun siihen liittyy poikkeuksellista geneettistä älykkyyttä, tarkoittaa monesti voimakkuuksia esimerkiksi niin sanotun fluid intelligencen ja pattern recognitionin alueella. Fluid intelligence tarkoittaa etenkin assosiaativista älykkyyttä, eli niin sanottua vapaasti toimivaa älykkyyttä, jossa on mahdollista muodostaa yhteyksiä esimerkiksi jonkinlaisten teorioiden ja käsitteiden välille, joiden yhteydessä ei aikaisemmin ole havaittu merkittävämpää havaittavaa yhteyttä. Pattern recognition taas tarkoittaa etenkin toistuvuuksien ja yhdenmukaisuuksien havaitsemisen kykyä, joka on tärkeä asia esimerkiksi niin sanotun data-analyysin osalla. Etenkin toistuvuuksien havaitseminen liittyy matemaattisloogiseen ajatteluun ja esimerkiksi Mensan testin hallitsemiseen, joka perustuu kuvioiden yhteneväisyyksien ja loogisten toistuvuuksien havainnoimiseen. Myös on mainittu, että niin sanottu divergent thinking, eli uusien ideoiden ja käsitteiden tuottaminen on monelle lahjakkaalle aspergerihmiselle tyypillistä toimintaa. Voin sanoa, että olen mielestäni ja monen muun mielestä itsekin varustettu varsin hyvillä lahjoilla näissä kolmessa aspergerille monesti tyypillisessä vahvuudesssa ja voimakkuudessa. Minä pidän etenkin kirjoittamisesta, mutta etenkin luovasta kirjoittamisesta. Olennaisin vahvuuteni siinä on ehkä essee, mutta olen kirjoittanut myös mm. runoja, näytelmiä, satuja, novelleja, laulun sanoja, aforismeja ja pidempää proosaakin. Tietysti kolumni on myös ollut yksi vahvuuteni, josta saan toistuvasti ansiotakin. Minua on vain ärsyttänyt viime aikoina niiden suhteen se, että lähes kaikissa lehdissä niitten pituutta on lyhennetty, kun aikaisemmin esimerkiksi monessa lehdessä ne saattoivat olla viidensadan sanan mittaisia, josta lähes jokaisessa lehdessä on otettu pois ainakin kolmannes. Niiden pitää olla nykyään paljon viihteellisempiä, koska pitkää teoriaa esiin tuovaa kirjoitusta ei enää nykyään suvaita. Aloin kirjoittamaan lehtiin 17-vuotiaana ja tarjouduin silloin ensimmäiseen lehteeni itse. Muistan kuinka päätoimittaja ensin, kun ei ollut vielä lukenut yhtään tekstiäni, ei suhtautunut luottavaisesti siihen, että osaisin kirjoittaa hyvin. Kuitenkin kun menin sen jälkeen kotiini ja lähetin noin puolen tunnin päästä ensimmäisen tekstini lehteen, otti hän minut heti mukaan, ensimmäinen teksti oli seuraavassa lehdessä ja seuraavan abivuoden aikana niitä ilmestyi muistaakseni noin viisikymmentä. Kirjoitin silloin myös teatteri- ooppera- ja kirja-arvosteluita. Psykiatrian ja neuropsykiatrian välillä on tiettyjä päällekkäisyyden mahdollisuuksia. Mielestäni kun itsellänikin on nykyään skitsoaffektiivisen häiriön diagnoosi, niin mielestäni kyse on vain siitä, miten näitä asioita halutaan tulkita ja mikä asia halutaan nähdä toista tärkeämpänä. Olen kuitenkin joutunut kahteen kertaan olemaan mielisairausdiagnoosin takia suljetulla osastolla, vaikka voinkin onnekseni sanoa edellisestä kerrasta olevan miltei kymmenen vuotta. Mielestäni tämä psykiatrinen diagnoosi ja siihen vaikuttaneet piirteet voitaisiin mahdollisesti selittää neuropsykiatrisella aspergerin syndrooman diagnoosilla. Psykiatria on yleensäkin niin epätieteellinen osa-alue koko lääketieteen sisällä, vaikka tietysti nykypäivänä onkin kehitetty esimerkiksi tiettyjä aivokuvantamisen menetelmiä, jotka voivat tuoda tähän muutosta. Yksi suurista intohimojeni kohteista on jo teini-iästä alkaen ollut filosofia, josta olen kirjoittanut vapaa-ajalla ja olen myös valmistunut filosofiasta kandidaatiksi ja maisteriksi. Pitkät sivuaineet minulla olivat antiikin kulttuuri ja elämänkatsomustieto. Voin sanoa, että myöhemmin olen ajatellut antiikin kulttuurin opintojen olleen jopa miellyttävämpiä kuin varsinaisen filosofian opintojen. Sittemmin olen kirjoittanut vapaa-ajallani lähinnä arvofilosofiasta, etiikasta, metafysiikasta ja yhteiskuntafilosofiasta, vaikka olenkin tällä hetkellä vahvasti suuntautumassa myös esimerkiksi logiikkaan ja mielenfilosofiaan. Keskeisin iso työni tällä hetkellä on sukulaiseni Reinhold von Beckerin elämäkerta. Muita töitä mielessäni on ollut etenkin täydennysosa tällä hetkellä kolmeosaiseen sukuhistoriikkiini. Lisäksi minulla on tekeillä romaani, novellikokoelma, runokokoelma, esseekokoelma ja useita näytelmiä, kabareita ja revyitä. Olen myös suunnitellut oopperalibreton kirjoittamista. Lisäksi minulla on ollut jo vuosikausia suunnitteilla filosofian alan väitöskirja, jonka tiesin kirjoittavani jo omien yliopisto-opintojeni alussa. Aiheena minulla on ollut parikin erilaista proggista. Jos ajattellaan merkittäviä taiteen, kirjallisuuden, tieteen tai filosofian historiaan jääneitä ihmisiä, joilla on epäilty aspergerin syndroomaa niin näitähän on todella paljon. Filosofiassa eniten puhutut tapaukset ovat varmaankin Wittgenstein, Kant ja Nietzsche. Suosikkipoliitikkoihini kuuluvilla Enoch Powellilla ja Keith Josephilla on molemmilla epäilty olleen aspergerpiirteitä. Suomalaisista poliitikoista voisi epäillä etenkin Tuure Junnilan muistuttaneen aspergerihmistä., Säveltäjistä usein mainittuja ovat Beethoven, Mozart ja jo aiemmin mainittu Erik Satie. Monessa yhteydessä on kuvattu monella aspergerihmisellä olevan poikkeuksellisen iso pää, koska oletettavasti nykyäänkin vielä uskotaan, vaikkei enää luotetakaan yleisesti minkäänlaisiin frenologioihin, että iso pää on jonkinlainen tae isoista aivoista, ja isot aivot tarkoittavat monesti korkeampaa älykkyyttä. Esimerkiksi Beethovenilla on kerrottu olleen korostuneen iso pää. Kirjallisuuden alalla selvinä tapauksina on pidetty esimerkiksi totalitarismin kuvaajana tunnetuksi tullutta George Orwellia ja ulkopuolisuuden kuvaajaa HC Andersenia. Voin sanoa, että Reinhold von Beckeriä tutkiessani on tullut mieleen, että hänkin monessa mielessä varmasti kävisi nykypäivänä aspergerin syndrooman kriteerien sisälle. Tiedemiehistä ja matemaatikoista esimerkeiksi aspergerin piirteisistä ihmisistä kävisi ainakin Alan Turing, Nikola Tesla ja John Forbes Nash ja etenkin ehkä tunnetuimpana Albert Einstein. Ainakin Teslaa on kuvattu monessa yhteydessä hyvin poikkeukselliseksi luonteeltaan ja monessa mielessä omien rajoitteidensa vangiksi, joka liittyy moneen aspergerin piirteiseen ihmiseen ainakin jossain määrin, kyllä myös minuun. Olen myös miettinyt tätä liitettä, joka katsotaan monessa tapauksessa liittyvän aspergeriin, eli jonkinlaista henkistä maskuliinisuutta. Monessa tapauksessa miespuolinen aspergerihminen tulee toimeen pääasiassa miesten kanssa paremmin kuin naisten, ja aspergerin muotoisen älykkyyden olevankin etenkin ilmenne miehisestä älykkyydestä. Kuitenkin jos ajattelee naispuolisia aspergerihmisiä, joita on vatmasti vähemmän kuin miespuolisia, tai ovat ainakin alidiagnosoituja, niin voidaan epäillä esimerkiksi Simone Weilin, Marie Curien, Gertrude Steinin ja Ayn Randin ilmaisseen tällaisia piirteitä varsin voimakkaastikin. Olen myös kiinnittänyt aspergerin mielessä huomion etenkin Edith Södergraniin, jonka lyriikka on Södergranin sukupuolen huomioiden todlla maskuliinista. Onhan sitä tietysti joissain yhteyksissä kirjoitettu myös Leonardo da Vincin, Isaac Newtonin ja Michelangelon ilmentäneen tällaisia piirteitä, mutta ainakin omasta mielestäni se vaikuttaa siihen, kuinka selkeästi ihmistä voidaan tulkita omaan sosiaaliseen viitekehykseensä nähden, että millä aikakaudella hän on elänyt, ja kuinka tuollainen aika voidaan kuvitella jostain toisesta ajasta käsin. Mielestäni näitä uudempia voidaan kuvitella tässä mielessä paljon helpommin kuin ihmisiä, joiden elossaolon ajasta on useita satoja vuosia.Tällä hetkellä olen ylpeä siitä, että Kangasniemen Beckerin koulussa on pidetty jo seitsemättä vuotta yllä Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailua, jonka olen perustanut ja jonka palkintolautakuntaa olen koko ajan johtanut. Sukuyhdistyskin ja jonkinlainen Reinhold von Beckerin perinneyhdistys pitäisi lähiaikoina perustaa, ja en voi kuvitella itseni lisäksi toista henkilöä, joka voisi sopivammin käydä noiden yhdistysten puheenjohtajaksi. Sosiaalinen eristyminen ja poikkeavuudet ovat varmaan vaikuttaneet siihen, että käytän toisinaan paljonkin alkoholia. Kuitenkin silloin kun olen kauemmin selvänä, minulla on kova tarve tehdä jotain hyödyllistä ja kehittävää, joka ilmenee etenkin kirjoittamisena. Saatan esimerkiksi yhden yönseudun aikana kirjoittaa vaikka kymmenkunta kolumnia, jotka lähetän eri lehtiin ja saan niistä jonkinlaista ansiota. Mielestäni vaikka aatelinen sukuni on rappeutunut ja siihen liittyy monesti etenkin henkistä laiskuutta, niin mielestäni olen varmaan saanut etenkin äitini äidin suvusta ja isäni suvuista porvarillista työteliäisyyttä, joka mahdollistaa sen, että saan aikaan selvinä kausina varsin paljonakin pidettävän määrän materiaalia, joka voi joskus olla hyvinkin tasokasta. Jos mainitaan vielä tästä niin sanotusta aspergerihmisten huonosta taidosta ymmärtää figuratiivista kieltä, vertauskuvallisuutta tai ironiaa, sarkasmia tai itseironiaa, niin teksteistäni ja keskustelustani ihmisten kanssa on sanottu, että hallitsen etenkin ironian ja itseironian ja pystyn muodostamaan hyvin kekseliäitä vertauskuvia. Myös joku on maininnut kyvystäni ilmaista monimerkityksisiä asioita yhdellä kertaa ja taipumuksestani harrastaa hyvin kuivaa ja mustaa huumoria. Siinä mielessä katson, että etenkin kielellinen älykkyyteni on mahdollistanut näissä asioissa kehittymisen. Nuorempana saatoin olla monessa näihin liittyvässä asiassa hyvinkin naiivi ja literaalinen. Kuitenkin katson nykyään esimerkiksi joissakin ohjelmissa esiintyvien autistisen piirteisten ihmisten aiheuttavan käytöksellään lähinnä myötähäpeää. Se on mielestäni merkittävä piirre muistettavaksi, että älykkyys on tekijä, jonka avulla näitä asioita voi vähentää merkityksessään. Joskus sen ansiosta voi vaikuttaa jossain seurassa jopa normaalilta!

Vetoomus

I hope this message will be delivered to Foreign Minister Haavisto, President Putin of Russia and the Secretary General of the United Nations. I have sent this appeal to all of them. --------------------------------------------------------------------- This is my private appeal for saving the lives of Ukrainian soldiers in the Mariupol's Azovstal Iron Works The Azov Regiment and other troop units have courageously defended their own land and blood in Mariupol like any other people would do for their own native land - in any part of the planet. Their lives cannot be sacrificed just because of that they have managed to cling to their lives fighting valorously until now. My family heritage consists of many soldiers and families of soldiers whose blood has been spilled over many different countries and battlefields over many centuries for many different warlords and kings. I have learned from my family history, how mother's have cried and suffered for their deceased sons. One of my forefather, Wolter Magnus von der Pahlen, was killed in Napue, Finlands Osthrobotnia, during the Great Nordic War in 1714. He got over fifty wounds in himself before he struggled to his death. Also in this war – Russia was the other contestant. Russia has the defining role over world peace. Many Russians feel that the war cannot be continued with this kind of a non-humanitarian manner and with these atrocities commenced even towards peaceful civilians. During one part of history, mostly in the nineteenth-century, my forefathers battled under the flag of Imperial Russia. Almost all of them have managed to return home safely. One of my relatives was August Henrik von Schrowe who was wounded in the War between Russia and Turkey in the 1870s. His nurse was Florence Nightingale. He gave her a Finnish version of the New Testament as a gift for her capability of saving the lives of hundreds of soldiers after they were casted towards ultimate death and nursed back to life because of her. Ukrainian soldiers trapped in the Azovstal Iron Works deserve a new chance for their lives, like my relative was spared by this phenomenon of a woman who has later become sort of a legend. Please, use extraction if needed. Deliver them to a third country. I have written this in sincerity as a private Finnish person from Tampere in Finland whose social consciousness has been heightened for the desperate and agonizing fight between two brother nations. Yours sincerely,' Olli von Becker

Sisälle filosofiaan kysymyksillä ja ulkopuolelle kommentoivalla tökkimisellä

Mielestäni Ludwig Wittgenstein on edustanut nykyaikaisessa filosofiassa korkeimmalle tasolle yltävää omaperäisyyttä. Hän ei edes suostunut samaistumaan Wienin piirin loogisiin empiristeihin, vaikka he yrittivät häntä mairitella tulemaan mukaan piiriinsä. Myös Wittgenstein valinnat elämänsä suunnasta osoittivat hänen olleen rohkea, vakavaluontoinen ja syvästi asioihin paneutuva ihminen. Wittgenstein aloitti filosofiansa kehittämisen esittämällä kysymyksiä ja hypoteeseja, joihin hän pyrki saamaan vastauksen. Jotkut näistä ongelmista jättivät kysymyksen avoimeksi, mutta jo näillä kysymyksillä voidaan katsoa olleen arvoa filosofian historiassa. Hän ei tiettävästi ollut lukenut läheskään kaikki filosofian klassikkoja, ja ehkä juuri tämän takia hän oli niin suuresti omaperäinen omissa filosofisissa tutkimuksissaan. Postuumisti häntä on sovitettu aspergerin syndroomaiseksi ja mitä olen lukenut hänestä elämäkerrallisesti, niin on varmaa, että nykypäivän näkökulmasta ja diagnoosin kriteereistä tarkastellen, hänellä myös oli noita ominaisuuksia. Hän teki nopeasti älyllään vaikutuksen moniin muihin merkittäviin filosofeihin kuten vaikkapa Bertrand Russelliin ja GE Mooreen. Wittgenstein ei kuitenkaan halunnut tyrkyttää ajatuksiaan toisille, ja on sanottu, että hänen yksityisluennoillaan, jotka hän järjesti omassa asunnossaan, olikin vain vaatimaton määrä kuulijoita, vaikka voidaan sanoa monen heistä olleen myöhemmässä elämässä merkittäviä filosofeja. Ehkä päällimmäisimmät piirteet hänen luonteessaan olivat vakavuus ja syvällisyys. Georg Henrik von Wright jatkoi hänen kuolemansa jälkeen samassa oppituolissa Cambridgen yliopistossa, vaikka kuka tahansa varmaan voi huomata, ettei Wright ollut Wittgensteiniin verrattuna läheskään samassa kategoriassa. Olen monesti sanonut filosofeista, että he joko kasvavat opettajiensa yli tai jäävät kommentomaan heitä monesti suuren osan omasta filosofin urastaan. Wittgenstein ehdottomasti kasvoi ja kehittyin opettajiensa yli. Samaa voidaan myös sanoa esimerkiksi Aristoteleesta, jonka filosofia ei loppujen lopuksi näyttänyt aivan samalta kuin opettajansa Platon. Wittgenstein oli Saksassa ottanut yhteyttä Gottlob Fregeen, jolle hän näytti jotain logiikan alan tutkielmaansa, ja tästä vaikuttuneena Frege lähetti Wittgensteinin Cambridgeen Russellin puheille, ja Russell kehotti häntä kirjoittamaan tutkielman valitsemastaan filosofisesta aiheesta. Russell vaikuttui tästä ja jo pienen tuntemisen ajan jälkeen kertoi ystävilleen Wittgensteinin olevan nero, joka tulee selvittämään kaikki ne ongelmat, joihin hänestä itsestään ei ole. Wittgenstein otti tehtäväkseen matemaattisen logiikan. Toisin kuin monet muut niin sanotuista intellektuelleista, hän lähti ensimmäisen maailmansodan alkaessa kotimaansa Itävallan miehittämälle itärintamalle, missä hän tiettävästi luppoaikana kirjoitti ensimmäisen kuuluisan työnsä Tractatus Logico-Philosophicus, eli Loogisfilosofinen tutkielma. Russell kirjoitti sodan jälkeen kirjaan esipuheen, vaikka Wittgenstein oli tiettävästi sanonut Russellille ja Moorelle taputtaen näitä olille, ettette koskaan tule sitä ymmärtämään. Työn akateemisesta poikkeavuudesta huolimatta kirja hyväksyttiin Cambridgessa Wittgensteinin tohtorinväitöskirjaksi. Sen jälkeen hän jonkin ajan jälkeen siirtyi Itävallan Trattenbachiin kansakoulunopettajaksi, mistä hän joutui pienen ajan jälkeen lähtemään, koska hän oli lyönyt erästä lasta niin kovasti korville, että tämä oli menettänyt tajuntansa. Opetukseen liittyvä kirjanen ja Tractatus jäivät pitkäksi ajaksi Wittgensteinin ainoiksi julkaistuiksi teoksiksi, ja hänen oppilaansa muotoilivat hänen käsikirjoituksensa kirjoiksi tämän kuoleman jälkeen. Itävallasta Wittgenstein palasi Englantiin, josta maailman merkittävin ekonomisti John Maynard Keynes kirjoitti rakastajattarelleen kun oli tavannut Wittgensteinin junassa: ”Jumala on saapunut – hän tuli tänä aamuna junalla.”. Wittgenstein opetti tämän jälkeen kauan Cambridgessa ja väitteli tiettyjen filosofien kanssa, kuten esimerkiksi Karl Popper ja Friedrich Hayek. Tractatuksen perusongelmat liittyvät etenkin kielen ja maailman välisen suhteen tarkasteluun. Wittgensteinin mukaan kaikki mikä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi ja kaikki mistä ei voi puhua, siitä tulee vaieta. Hän myös ajatteli, että esimerkiksi etiikka ja estetiikka ovat mahdottomia filosofian kuvattavaksi, koska niitä ei voida kuvailla selkeästi. Hän oli kerrankin kun Popper oli ollut käymässä, kysynyt, että voiko tämä esittää hänelle eettisen ohjeen, joka voitaisiin selkeästi kuvailla, niin Popper sanoi tiettävästi hiilihankoa heiluttaneelle raivostuneelle Wittgensteinille, että kukaan ei saa uhata vierailevaa luennoitsijaa hiilihangolla, ja tämän jälkeen Wittgenstein oli rivakasti poistunut. Wittgensteinin kärsimättömyys älyllisestä kyvyttömyydestä johtuvaa epäselvyyttä vastaan oli varmaan luomassa hänelle filosofisia käsityksiä. Jotkut ovat jopa kuvanneet, että etenkin hänen varhaisfilosofiansa voitaisiin selittää jonkinlaisella autismiin viittaavalla mielenlaadulla. Mielestäni yksi hienoimmista Wittgensteinin postuumisti julkaisemista filosofisista teoksista on Über Gewissheit eli Varmuudesta, jossa hän pohtii mahdollisuutta jonkinlaisen tiedon varmuudesta. Eli voidaanko sanoa, ja jos niin, millä perusteilla, että jokin luontoa kuvaava lause voisi olla totta ja missä olosuhteissa. Varhaisessa esitelmässään Cambridgessa Wittgenstein luokitteli filosofiaksi kaikki ne lauseet, jotka jäävät tavoittamatta luonnontieteiltä. Wittgenstein tuli yhdestä Itävallan tunnetuimmasta ja rikkaimmasta perheestä ja hän peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden, jonka hän suuressa määrin lahjoitti pois esimerkiksi taiteilijoille ja kirjailijoille. Hän myös suunnitteli Wienin keskustaan tunnetun vaalean talon, jonka hän rakennutti sisarelleen. On sanottu, että Wittgenstein halusi talon suunnittelussa olla päättämässä aivan kaikesta. Itse olen käynyt Wittgensteinin haudalla Cambridgessa, minne vierailijat tavallisesti jättävät kolikoita, ja näin tein myös itsekin. Olen myös käynyt Wienissä katsomassa Wittgensteinin suunnittelemaa taloa. Wittgensteinia filosofiassa kiinnostivat etenkin tieto, havainto, mielenfilosofia, kieli, ilmaisu, puhumisen ja kirjoittamisen muodot ja tiedon olosuhteet. Vanhemmalla iällään Wittgenstein kehitti etenkin Filosofisten tutkimustensa kautta uuden, toisenlaisen pääteoriansa, jotka jäivät elämään hänen kuolemansa jälkeen varhais- ja myöhäisfilosofioina. Tässä toisessa teoriassa olivat tärkeinä etenkin niin sanotut kielipelit, eli tavat joilla tiettyjä asioita kuvattiin tietynlaisten pelien sisällä. Pelit siis sisälsivät tietyt pelille ominaiset säännöt, tavat ja syntaksin, jolla niiden sisäistä toimintaa säädeltiin ja määriteltiin. Näin ollen särkyi Tractatuksessa esiin tuotu näkemys siitä, että olisi vain yksi kieli, jonka avulla kaikkia ilmiöitä ja todellisuuden osa-alueita kuvattaisiin. Kielipeli oli siis tiettyjen ihmisten keskenään sopima tapa kuvata ilmiöitä ja kommunikoida toistensa kanssa. Esimerkiksi vaikka joidenkin ihmisten ylläpitämät sisäpiirin vitsit ovat yksi tapa käsittää jonkinlainen kielipeli, jonka säännöt vain tietyt ihmiset tietävät. Eli tietoisuus kielen käyttötavoista ei ollutkaan niin kollektiivisesti selvä vaan se vaihteli. Kerrotaan että Wittgenstein olisi ollut kerran junassa tunnetun italialaisen ekonomistin Piero Sraffan kanssa, ja tämä oli kysynyt kun Wittgenstein oli selittänyt, että kaikille kuvauksille voidaan antaa tietty arvo, ja pyyhkäissyt sormenpäänsä leukansa ali tyypillisen napolilaisen eleen muodossa, ja kysynyt, pystyykö hän antamaan jonkin loogisen arvon sille. Tiettävästi tuo revelation oli merkittävällä tavalla vaikuttamassa Wittgensteinin myöhäisempään filosofiaan. Eli Wittgenstein tajusi sen, että tietyt ilmaisutavat liittyivät aina jonkin pelin piiriin eikä se välttämättä auennut kaikille muille ihmisille. Mielestäni nykyaikainen filosofia esimerkiksi Suomen yliopistoissa ei noudata Wittgensteinin tapaa harjoittaa filosofiaa. Nykyaikana vain kommentoidaan toisten filosofioita, tehdään reseptioita ja tulkintoja ja neppaillaan toisten ihmisten muodostamilla teorioilla ja käsitteillä ja mainitaan aina välillä jonkun länsimaisen filosofian historiaan jääneen filosofin nimi. Tällä saadaan suosiota toisten filosofian opiskelijoiden mutta etenkin nokkelointia rakastavien ikävä vain entistä enemmän määrässään lisääntyvien naispuolisten filosofian opiskelijoiden suosiota. Naispuoliset opiskelijat ja tutkijat kirjoittavat ”tutkimuksia” naisesta, sukupuolesta ja ruumiillisuudesta, eli vievät filosofialta sen koko henkiseen maskuliinisuuteen kuuluvan perusluonteen ja kuvittelevat, että vaikka naisen vartalo on tärkeämpi yhdistävä tekijä kuin vaikkapa henkisellä tasolla toteutuva yksilöllisyys ja riippumattomuus ruumiillisuudesta ja sukupuolielinten identifikaatiosta. Jos ajatellaan asiaa visuaalisesti, niin voidaan sanoa, että tällaiset kommentoijat ja ”tulkintojen” tekijät lähestyvät filosofiaa ulkoa käsin, samalla kun aidot filosofit, jotka aloittavat arvioinnin ja punnitsemisen omista kysymyksistä ja käsitteistä suuntautuvat filosofiaan sisältä käsin. Mielestäni filosofian opetuksen tulisi olla ajattelemaan opettamista, eikä opettajien ja professorien tulisi yrittää harhauttaa opiskelijoita vain omien tulkintojensa tulkintoihin. Esimerkiksi Sami Pihlström yritti viitisentoista vuotta sitten saamaan minut amerikkalaisen suosikkifilosofian pragmatismin ja Peircen mielessä pragmatisismin kannattajaksi. Olin kuitenkin jo silloin sen verran itsenäinen, ettei tullut mieli ruveta miellyttämään tällaisilla asioilla. Filosofiassa on mielestäni kysymys etenkin maailmasta ja ihmisestä, ihmisen ja maailman välisestä suhteesta ja kaikista niistä piirteistä, jotka yhdistävät ihmistä maailmaan. Jos ihminen ja maailma eivät ole selkeitä kysymyksen aloittajia ihmisille, esimerkiksi sen takia, että he kokisivat nuo liian suuriksi käsitteiksi käsittää, ajautuvat he todennäköisesti toisten filosofien esittämien teorioiden ja käsitteiden pariin. Nykypäivänä on selvää, että etenkin naiset ja feminiiniset miehet harrastavat toisten filosofioiden matkimista ja niillä pätemistä. Olen nähnyt useammin kuin kerran, etenkin seminaarityöskentelyssä miten itsetärkeä ja viisasteleva virne monilla näistä epäfilosofeista on, kun he pääsevät toistelemaan toisten kuitenkin samanlaisten ihmisten päästelemiä lauseita ja tekemään niistä ns. tulkintoja. Sanoisin että maskuliininen luonne on aina perustunut uuden luomiseen samalla kun feminiiniset pyörittelevät entisiä ja asettelevat heidän sanojaan ja teorioitaan uuteen muotoon jonkinlaisen sisustussuunnittelijan tai somistajan tavalla. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan nykyään havaita, vaan useimmat filosofiassa tohtoriksi valmistuneet ja opetushenkilöstö ja professorit ova todennäköisimmin näitä epäfilosofeja, jotka eivät ole koko elämänsä aikana päästäneet suustaan, kynästään tai näppäimistöstään minkäänlaista omaperäistä ajatusta. Postmodernismin on varmaan vaikuttanut tähän ja myöskin tietysti ajatus siitä, että kaikki merkittävä mitä maailmassa on, on jo luotu, ja mitään uutta ei enää voi saada kehitettyä. Kuitenkin olisi hyvä, jos ihmiset käsittäisivät sen, että mitään jaettua absoluuttista todellisuutta ei tarvita, vana filosofi voi lähestyä maailmaansa etenkin oman filosofiansa kautta ja läpi, eikä se ole millään tavalla erikoinen tai poikkeava asia. Kyllä aikanaan esimerkiksi Kant, Hegel ja Nietzsche osasivat pitää kiinni omista ajattelussaan esiintuomista periaatteista. Tiedän eräänkin tyhmän kaverin, joka on nykyään opettajana, jolla ei ollut yliopistossakaan muuta tekemistä kuin juosta rumien tyttöjen perässä ja olla viisastelemassa ja nokkeloimassa niille toisten kustannuksella. Ja tietysti vahvuuden kuvitelmat olivat huomattavan suuria, eihän sitä heikkoitsetuntoisia tyttöjä saisi muuten päästä panemaan. Minä en ole koskaan saanut palkkaa filosofoimisesta, ja luulen että olen tämän takia varsin selvillä siitä, millaista on pyyteetön ajattelu, eli ajattelu ilman social constraints. Filosofiasta palkkansa saavat ovat vain filosofian huoria, jotka eivät arvosta sitä sen enempää vaan pitävät elämänsä tärkeimpinä asioina kakaroitansa ja eukkoansa (ja viimeinen pätee sekä mies- että naispuolisiin ”filosofeihin”. Filosofia siis alkaa siitä, kun esitetään kysymyksiä maailman perusasioista. Monessa tapauksessa ihmisen havainnointi eri tasoilla liittyvät näihin kysymyksiin. Aito filosofi ei myöskään huomaa minkäänlaisia jatkumoita, edeltäjiä eikä myöskään seuraajia, ja seuraajan mielessä voi ajatella etenkin omaa Jori Henrikkiämme – äo-ero Wittgensteiniin oli varmasti aika suuri. Filosofian on oltava omista peruskysymyksistä maailmaan suuntautuvaa ajattelua, jossa ei voi olla minkäänlaisia alempia päämääriä tai motiiveja. Filosofian tulee alkaa uteliaisuudesta maailmaa ja ihmistä kohtaan ja ajattelun on oltava täysin riippumatonta kaikesta muusta. Filosofialle ei voi olla minkäänlaista muuta motiivia kuin filosofia itse ja oma itsenäinen tapa käsittää maailma kysymysten ja vastausten kautta. Koska kieli on mielestäni täysin nominalistista ja aikaisemmat käsitteetkin on monessa mielessä luotu vaillinaisiksi tai vaillinaisten perusteiden kautta, voi filosofi itse muodostaa ja formuloida omia käsitteitään, jos vain hänen kielellinen lahjakkuutensa voi sen mahdollistaa. Kuten esimerkiksi toinen aspergerin syndroomainen ihminen matemaatikko ja peliteorian merkittävin kehittäjä Harsanyin ja Neumannin jälkeen John F. Nash teki, eli loi täysin omia ongelmiaan, joihin hän etsi ratkaisujaan, on filosofinkin kehitettävä uusia tapoja nähdä maailmaa uudenlaisten ongelmien kautta, on filosofiassakin kiinnitettävä huomio oman ajattelunsa kehittämiseen. Sillä ei mahdollisesti pääse yliopistoon filosofian laitokselle filosofian assistentiksi tai professoriksi, mutta Nobelin palkinnon sillä voi joskus saada.

Puristan Marxin kättä

Tänään puristan Kallen kättä

kuin sovinnoksi eroavaisuudesta

Käänsit Hegelin päälaelleen

ja minä käänsin sen takaisin

ainakin jossain mielessä

vaikka Hengen fenomenologia on tylsää

on Pääomasi vielä tylsempää

tavoittelit jotain suurempaa vaimollasi

jonka säädystä et itse tullut

itse olit rabbi omassa vakavuudessasi

pitkässä rabbien ketjussa

seisot vasemmalla ja minä oikealla

sen sanoit kuitenkin oikein:

”filosofia on kauan selittänyt maailmaa

kun tehtävä on sen muuttaminen”
ihastuin silloin sinuun

vaikka tiesin olevamme eri planeetoilta

Omatuntosi oli vahva

vaikka liityitkin roskaväkeen

kiinnitit huomion kollektiiviin

ja minä käänsin sen takaisin yksilöön

ei auttanut mullistuksesi maailmaa

ja nyt meidän tehtävämme on muuttaa sitä taas