Porvareista ja pikkuporvareista

Porvari tarkoittaa tavallisesti hyvin tai keskitasoisesti toimeentulevaa aikuista, joka tavallisesti toimii jollain tavalla vapaan markkinatalouden säteen sisällä. Porvarit tekevät kauppaa ja heille on tärkeää rahan ja muiden elämässä tarvittavien kulutushyödykkeiden hankkiminen. On myös olemassa jonkinlainen porvarillinen etiikka, joka ohjailee näiden ihmisten toimintaa, vaikka he eivät aina sitä suoranaisesti tunnistaisikaan, ja se liittyy siihen, mitä näiden ihmisten tulee tehdä ollakseen jatkossakin porvareita. Porvarit ovat erityisen kiinnostuneita siitä, mitä muut ihmiset eli pääasiassa asiakkaat hänestä ja hänen Wirtschaftistaan ajattelevat. Näin ollen porvarin tehtävä on mukautua muiden ihmisten mielipiteisiin ja teeskennellä samalla että olisi todellisesti olemassa jonkinlainen autonomia, jonka päällä ja jonka perusteella porvari toimisi. Porvari on kameleontti, koska liiketoiminnan harjoittaminen vaatii aina muutosta ainakin perustavimmalla materialistisella tasolla. Loppujen lopuksi porvari myy sielunsa pirulle, kun hän jää osaksi kapitalismin seinäkellon ratasta. Porvari on kiinnostunut ennen kaikkea muodosta, ja heille muodon loukkaaminen näyttäytyy osana kokonaisen järjestelmän horjuttamista, johon pitää reagoida voimalla. Tavanomaiset ihmiset puhuvat aina toistensa kanssa sellaisista ihmisistä, joiden integriteetti ja autonomia ei anna periksi toisten ihmisten painostuksen edessä. Monet porvarit ovat myös hyvin uskonnollisia ja jotkut ajattelevat, että ankaralla ja raskaalla työnteolla kannetaan lopulta Jumalan porvarille asettama velvollisuus. Porvareille on tyypillistä, että he monesti kummastelevat ja kauhistelevat maailman tapahtumia oman pienen kuplansa sisältä, sillä tällainen hämmästelyhän on oleellista porvarille. Esimerkiksi kun menin varhaisnuorena hakemaan kirjoituskilpailupalkintoni Kuopiossa, äkkäsin Klingen ja menin hänen puheilleen sanoen ”Päivää professori Klinge!”. Tuo oli faux pas, mutta Klinge oli ystävällinen ja setämäinen. Muistan kuitenkin miten esimerkiksi Kari Rajamäki tuijotti minua kuin mykkä vittua – varmaan hänkin oli sellaisessa asemassa, että jonkun olisi pitänyt esitellä hänet Klingelle, eihän se Rajamäki ollut kuin 50-60-vuotias. Porvarille tyypillistä on se, että he haluavat ehdottomasti ”kuulua joukkoon” ja se on ehdottomasti kaikkein tärkeintä heille. Tällainen patologinen epäluottamus kaikkeen ”vieraaseen” tai ”ulkolaiseen” on niin ärsyttävää, että nyrkkiä pitää joskus pidätellä. He ovat säntillisiä, täsmällisiä ja moitteettomia, esimerkiksi isäni äidillä on tapana mennä linja-autoon lähtiessään asemalle vähintään puoli tuntia aikaisemmin, koska hänen mukaansa, ”kannattaa olla siellä hyvissä ajoin ettee aato lähe etuajassa”. Minä yritin kertoa hänelle, etteivät linja-autot lähde ennen aikataulussa mainittua lähtöaikaa, mutta vinkki kaikui kuuroille kiville. Paikalla on oltava ainakin 30 minuuttia aikaisemmin. Porvari eroaa kahdesta toisistaan poikkeavista väestöryhmistä, jotka ovat prole ja aristokratia. Sen takia porvarit tuntevat näihin kahteen muuhun ryhmään nähden painetta,, koska he sattuvat olemaan siinä keskellä. Prolet ovat alttiimpia muuttumaan ainakin suurten linjojen mukaisesti, ja taas kultivoitunut aatelisveri on monta kertaa arvokkaampaa kuin näiden tavanomaisten porvarien neste. Lisäksi suuret edistysaskeleet esimerkiksi kulttuurin, taiteen ja tieteen aloilla ovat tulleet aristokratian taholta, vaikka tässä aristokratialla ei tarkoiteta vain aatelisia, vaan myös muita niiden lähistöllä olevia sukuja kuten Enckell, ja sukuja jotka ovat liitteessä aatelisten sukujen kanssa esimerkiksi naimakauppojen kautta. Porvarit ovat tarkkoja nautintoaineista, ja heillä on aina patologinen kohtuullisuus ja kaiken excessin vastustaminen minkää takia he mielellään etenkin pikkuporvarit , haukkuvat erikoisempia alkoholia käyttäviä ihmisiä alkoholisteiksi ja juopoiksi. Porvarit mutta etenkin rouvashenkilöt ajattelevat, että oma minä ja oma joukko edustavat aina hyvää ja saman arvottamisen kautta paha sysätään ulkoiseen, vieraaseen, kaikkeen sellaiseen jonka ei voida katsoa liittyvän itseen. Tämähän on tyypillinen porvarillisen perhekeskeisyyden epitoomi ja tuottaa rouvalle hyvän olon, kun voi ajatella vapaasti että minä olen hyvä ja vieras on pahaa. Porvarit ihmettelevät kaikkea muuta ja eivät suvaitse mitään sellaista, joka voisi rikkoa muodon tai edes vahingoittaa sitä. Porvareilla esiintyy korostunutta ylpeyttä omista lapsistaan, jotka ovat aina parempia kuin muiden ihmisten kakarat. Muistan esimerkiksi kun olimme ystäväperheen kanssa Kyproksella kun olin vajaa kymmenen vuotta. Olimme uima-altaalla minä, ystäväperheen isä ja hänen tyttärensä. Yhdessä vaiheessa ystäväperheen isä sanoi ankaraan äänensävyyn ”anna se pallo Nooralle”. Tuo järkytti minua, sillä olen varma siitä, että minua ei ole koskaan puolustettu samaan sävyyn tai edes pyritty edistämään minun omaa hyvääni.  Vanhempani ovat aina ajatelleet, että toisten mutta etenkin sukulaisten lapset ovat omia parempia, ja aina kun olen joutunut verbaalisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi, eivät vanhemmat ole tehneet mitään – eihän ”sillä” ole mitään väliä. Porvareille on tyypillistä perhekeskeisyys, pienet piirit ja epäsosiaalisuus noiden piirien ulkopuolelle päin. Porvarit eivät siedä epäonnistumista, sillä he silloin pettävät omien vanhempiensa luottamuksen, koska he ajattelevat että vastuu ei ole vanhemmilla, vaan lapsella on velvollisuus vanhempiensa kohtaan, ettei tee heille haittaa. Jotkut píkkuporvarit toimivat körttiläismoraalin periaatteiden kautta. Esimerkiksi ”isäni” on joskus tokaissut: ”Koulu on lapsen työtä”. Porvarit eivät näe tulevaisuuteen, koska hei eivät ole ajattelijoita – heille merkitsee vain menneisyys ja nykyhetki, joita pitää koko ajan olla sovittamassa yhteen. Työn tekeminen ja sen jälkeen palkkapussilla kehuminen on tärkeä asia porvareille, sen kautta he voivat kokea olevansa kunnollisia ihmisiä, sillä tuo kunnollisuus on sellainen hyve, johon he koko ajan, joko tiedostamattomasti tai tiedostetusti pyrkivät. Porvari on Hullu Heideggerilta tulevan Das Man käsitteen mukainen – Das Man on kaikki eikä kukaan, ja nimenomaan autenttisuuden puute aiheuttaa sen, että porvarille todellisia ajankohtia ovat vain menneisyys ja sen määrittämä nykyisyys. Porvarit kummastelevat ja hämmästelevät sillä he seuraavat patologisella tavalla rutiinia ja päiväjärjestystä, joka aiheuttaa heille muodon yliarvostamisen ja myös sen, ettei heistä ole millään tavalla luovuutta esiintuoviksi yksilöiksi. Porvarille kaikki uusi on hirveää ja kaikki hirveä on liian uutta.

Kovuuden kultista rehellisyyteen

Suomalainen kulttuuri asettaa etenkin miehille suuria paineita sen suhteen, miten heidän tulisi käyttäytyä sekä oman että vastakkaisen sukupuolen parissa. Mielestäni on selvää, että jotkut ihmiset, joita voidaan tapauksesta riippuen kutsua niin narsisteiksi tai psykopaateiksi, harrastavat tietynlaista kovuuden kulttia, jossa ei oteta huomioon toisia ihmisiä, pyritään kilpailemaan toisten kanssa ja ollaan tietyllä tavalla tunteettomia siten, että heillä ei ole toiminnassa minkäänlaista tunnearsenaalia, eli nämä ihmiset eivät pahoita mistään loukkauksesta mieltään, vaan naureskelevat ja antavat toiselle osapuolelle samalla mitalla takaisin. On mielestäni varsin järkyttävää tavata henkilöitä jotka eivät ota loukkauksesta itseensä vaan naureskelevat ja pyrkivät totalitaarisella tavalla murskaamaan vastustajansa totaalisesti ja täydellisellä tavalla henkilöön menevästi. Tuo kertoo siitä, ettei tuollaisella ihmisellä ole minkäänlaista herkkäsävyistä tunnetasoa, joka kertoo narsismista ja psykopatiasta. Baudelaire on todennut, että mitä irstaampi mies on, sitä vähemmän hän pystyy tuottamaan minkäänlaista omalaatuista kirjallista materiaalia tai yleensäkään mitä taidetta hyvänsä. Viisautta tulisi hakea idän uskonnoista. Opiskelen tällä hetkellä kirjojen kautta sanskrittia, jotta voisin lukea englantilaisesta antikvariaatista löytämääni Max Müllerin versiota Rig-Vedasta, eli hindulaisten pyhintä kirjoitusta. Buddhalaiset munkit sytyttävät mielummin itsensä tuleen kuin lähtevät vahingoittamaan toisia ihmisiä tai yleensäkään mitään elävää olentoa. Myös gandhilaisuus on tärkeä asia korostettavaksi. Senhän mukaan vastapuolta tulee aina kunnioittaa, enemminkin kuin vietävä hävinneeltä osapuolelta ihmisarvo ja kokonainen itsen kunnioitus. Mutta ei. Rahvas, persut ja muu prole käyvät kimppuun ja demonisoivat vastapuolta siten, että vain toisen totaalinen tuhoutuminen voi olla siitä seurauksena. Kovuuden kultti on kaiken tämän takana, ja se opetetaan nuorille miehille jo kapaloiässä. Aggressiivisuutta lietsovat urheilulajit ja harrastukset ovat sellaisia yhteiskunnallisen eetoksen ohjaajia, ja sen takia niitä tulisi arvioida uudelleen ja miettiä onko tämä lopulta sitä, mitä haluamme kansamme nuoremmille jäsenille opettaa. Koulussakin tulisi miettiä uudenlaisia keinoja sitä varten, miten kiusaamista ja jengikäyttäytymistä voitaisiin ehkäistä. Mielestäni kiusaajan piiskaus mieluiten luokan edessä olisi hyvä tapa. Myös lapsille ja nuorille tulisi opettaa sosiaalisen ryhmän jäsenen ja yksilönä olemisen kautta erilaisia tilanteita, jossa kaikki näkisivät kiusaamisen mielivaltaisuuden. Etiikan opetuksesta jo ala-asteella ei voisi olla haittaakaan. Kovuuden kultti tarkoittaa sitä, että mies ei saa näyttää tunteita, mies ei saa itkeä eikä etenkään voi olla liian kiinnostunut ihmistieteistä, taiteista ja kirjallisuudesta. Onneksi tämän kaltaiset piirteet eivät ilmene kaikkialla samalla tavalla, ja monesti koulutustason nousu auttaa siinä, että roolit väljentyvät. 

Olli von Becker

Kirjoittaja on Prahassa asuva kirjailija

Dekadentismista ja elämänväsymyksestä

Dekadentismi yhdistetään kirjallisuudessa etenkin Charles Baudelaireen, Stephane Mallarmeen, Paul Verlaineen ja Arthur Rimbaudiin. Dekadentti tarkoittaa etenkin poikkeavuutta keskiluokkaisesta pikkuporvarillisesta tavallisesta arjesta. Dekadentit etsivät uudenlaisia nautinnon kohteita, jotka eivät ole sidottuina tavanomaisiin ideologisiin nautintoihin. Etenkin absintti ja lsd sekä aiemmin oopiumi ovat olleet tunnettuja hermostoa huumaavia päihteitä näissä piireissä. Dekadentit siis etsivät kaikesta poikkeavaa ja etenkin normista korkeampaa poikkeavaa. Dekadentismi kehittyi symbolismista, jossa etsittiin korkeampia vertauksia ja kielikuvia. Elämänväsymys liittyy merkittävällä tavalla dekadentismiin, koska siinä ihmiset ovat tulleet äärimmäisen kyynillisiksi ja kyllästyneiksi ihmisten tavanomaisiin nautintoihin ja pikkuporvarillisen arjen osiin, jotka eivät näytä  poikkeavan toisistaan minkäänlaisella tavalla. Joris-Karl Huysmans kirjoitti tunnetun kirjansa Vastavirtaan, jonka päähahmosta Jean des Esseintesista, vanhan aatelissuvun viimeisestä rappeutuneesta ja hermoherkästä jäsenestä on tullut klassikko pitkin koko länsimaisen kirjallisuuden historiaa. Etenkin ylikehittynyt hermoston toiminta ja liiallinen aivollisuus on tehnyt dekadenttien keskuudessa kaikesta kyseenalaistettavaa ja sellaista, että sen läpi voi nähdä. Dekadentti näkee tavallisen ihmisen nautintojen läpi ja se saa aikaan sen, että hän kokee itseinhoa kokon ihmissukukunnnan takia ja vuoksi. Oscar Wildekin kuului dekadentteihin ja hänen ystävänsä Lordi Alfred Douglas on kaukaista sukua minun sukuni jäsenille. Dorian Grayn muotokuva ja Totuudellisena pysymisen tärkeys ovat merkittäviä tämän koulun teoksia. Monesti aristokratian vanhat patriisisuvut tuottavat itsestään rappeutuneita jäseniä, jotka ovat tietyllä tavalla renessanssifiguureja, koska koko suvun historia on kirjoitettuna tällaisten ihmisten tajuntaan. Kärsimisessä on jaloutta ja jaloudessa on kärsimystä. Rappeutuminen ja rappio on joskus kaunista ja jaloa.

Olli von Becker

Kirjoittaja on Prahassa asuva kirjailija

Luottamus ja uskollisuus ovat harvinaisia tänä päivänä

Luottamus on tärkeää, koska se on asenne joka tuo esiin ihmisen autenttisen minän. Jos luottamus on mahdollista voi se luoda pohjan uskollisuudelle, joka on seuraus luottamuksesta. Vaikka tämä voisi vaikuttaa korulauseelta, niin on kuitenkin mielestäni totta että,vain luottamuksella ihmisen autenttisen minä voi tulla esiin ja autenttisuus tarkoittaa tässä sitä ettei kyseinen ihminen enää harrasta ihmisten sosiaaliseen elämään syvästi kuuluvia mind-gameseja. Silloin ei siis enää ilmene pintapuolista manipulointia. Uskollisuus joka seuraa luottamuksesta tarkoittaa etenkin sellaista relaatiota, jolle voidaan perustaa ihmisten väliset liitteet olivat ne sitten millaisia tahansa, mutta joka tapauksessa niiden on perustuttava hyväntahtoisuuteen ja keskinäiseen pyyteettömyyteen. Vaikka en ole uskovainen sanan perustavimmassa mielessä niin mielestäni kristilliset arvot luovat ainakin eurooppalaisittain järkevän tuntuisen länsimaisen arvokapasiteetin. Kristinuskoon kuuluva nöyryys ja armokin ovat kadonneet etenkin nuorison keskuudessa, jossa ihmiset pyrkivät nolaamaan ja kiusaamaan ihmisiä etenkin nykyaikaisen sosiaalisen median avulla. Voikin siksi sanoa, että nykypäivänä kahdenkeskistä luottamusta saati uskollisuutta ilmenee vain todella harvoin, koska tänä päivänä ihmiset ajattelevat että on parempi pelata mind-gameseja ja manipuloida toista osapuolta omien itsekkäiden pyrkimystensä ja tarpeidensa toteuttamiseksi. Mielestäni voidaan sanoa että keskiluokka on monessa mielessä tuhonnut luottamuksen ja uskollisuuden, koska se on suurin ihmisten ryhmä joka toimii despoottisen yhdenmukaisella tavalla eikä siinä ole pienten ryhmien edustajilla vastaan sanomista, eli keskiluokkaa vastaan ei voikaan sanoa mitään koska he hallitsevat kohta koko maailmaa ja jossakin mielessä osaa siitä jo nyt. Aiemmin todetut manipulointi ja mindgamesit oman edun ja hyvän ajamiseksi ovat lisääntyneet ehkä etenkin sen takia koska naiset ovat saaneet etulyöntiaseman etenkin sosiaalisissa suhteissa. Jo Erik Ahlman kirjoitti kirjassaan Arvojen ja välineiden maailma että moraalisissa asioissa naisen voima on rakkaudessa kun taas miehellä se on oikeudenmukaisuus. Myöskin naiset kiinnittävät huomionsa usein siihen kuka sanoo jotakin eikä mitä joku sanoo ja tässä asiassa vastakohta on miehen loogillisuus. Eli toisin sanoen naisissa ilmenee enemmän subjektiivisuutta ja subjektiivisia emootioita. Ja subjektiivisen emootiot voivat usein johtaa tunteelliseen manipulaatioon ja mind gameseihin. Skotlantilainen psykiatri, RD Laing josta tuli yksi counter culture liikkeen näkyvimmistä hahmoista oli sitä mieltä, että luottamus kahden toisiaan rakastavien ihmisten välillä ei ole mahdollista sillä kaikki pyrkivät peliteorian mallien osoittamalla tavalla ainoastaan kilpailemaan toisten ihmisten kanssa oli se sitten vaikka oma puoliso. Manipuloinnistahan on tullut päivässämme täysin hyväksyttävää: (Nyt se luuli sitä ja tätä). Luottamus ja uskollisuus merkitsi aiemmin etenkin rohkeutta, moraalista integriteettiä, vastuuntuntoa, avaramielisyyttä, anteeksi antamista ja vakavamielisyyttä. Vastuuntunto tarkoittaa siis sitä, että siinä kannetaan luottamusvelvoitetta toisten ihmisten hyväksi. Nykypäivänä kilpailu ja oman edun ajaminen on joillekin ihmisille perusperiaate elämässä. Raha on siis saanut monissa tapauksissa tärkeämmän roolin kuin ihmisten harmoniset suhteet toisiinsa. Jotkut primitiiviset ihmiset toimivat siten kuin kaikki ihmiset olisivat potentiaalisia vihollisia ja tällaiset ihmisenkuvatukset katsovat ihmisten välisten suhteiden jakaantuvan kahteen kategoriaan eli seksi- ja kilpailijasuhteisiin. Ihmiset kilpailevat etenkin rahasta seksistä ja muista provinsiaalisista nautinnoista.

Genteelnessin rappiosta

Genteelness on vaikeasti suomennettava käsite, vaikka se epäilemättä on peräisin ranskan kielen ilmauksesta gentilhomme, joka tarkoittaa aatelismiestä ja sen tunnetuin esiintymä kirjallisuudessa löytyy eräästä Molieren näytelmästä. Mielestäni tämä termi on esiintynyt etenkin maa-aatelin piirissä isänmaallisuutena, paikallistuntemuksena ja juurevuutena. Nämä olivat niitä miehiä - kartanonherroja, jotka taluttivat punikkirosvot navetan taakse ammuttaviksi. Genteelness on ilmennyt etenkin kiinnostuksena taiteisiin ja kirjallisuuteen, mutta myös hyvien tapojen ja sivistyksen hienostuneisuutena. Se ilmeni myös aikaisemmin etenkin vastuuntuntona etenkin kansakuntaa ja sen tulevaisuutta kohtaan. Tämä kulttuurinen ilmiö ja sitä ilmentävä ihmisryhmä on katoamassa, koska kaikenlaiset keskiluokan vuokrakiinteistövälittäjät ovat ottaneet heille tyypillisen kannan, jonka mukaan tällaisia piirteitä ilmentäviä ihmisiä ei enää tarvita. Karkeat keskiluokan ja pikkuporvariston edustajat ovat siis marginalisoineet tämän ryhmän ihmiset. Gentilhommet on siis syrjäyttänyt sellainen arvococktail, jossa korostuu välinpitämättömyys ja yleisesti keskiluokan ja pikkuporvariston muka-arvot. Nykyaikaisen demokratian ongelma on se että se on postuloinut kaikki ihmiset ennakko-oletuksellisesti piirteiltään täysin samanlaisiksi, vaikka tällaisessa aivopierussa ei ole järjen häivääkään. Liiallisuuksiin menevä demokraattisuus ja sosialismi ovat kutistaneet tämän ryhmän sekä kooltaan että vaikutukseltaan. Mainitsen vielä muutamia esimerkkejä tämän ryhmän edustajista. Ison Britannian entinen pääministeri, Etonissa ja Oxfordissa koulutettu Alec Douglas-Home, joka luopui perinnöllisestä aatelisarvostaan, jotta olisi voinut palvella kansakuntaansa pääministerinä ja Konservatiiveja puheenjohtajana. Se että hänen pestinsä oli lyhytaikuinen, kertoo siitä että hänen tahdikas ja hienostunut tyylinsä oli tullut vanhanaikaiseksi jo 1960-luvulla. Home muistutti myös ulkoisesti brittiläistä aatelismiestä. Yksi esimerkki gentilhommesta oli hiljattain edesmennyt Wemyssin ja Marchin Jaarli David Charteris joka oli merkittävä paikallinen yhdistysmies ja konservoija, joka mm. pelasti sukukartanonsa Gosford Housen rappiosta ja tuholta. Kaksi aiemmin mainittua olivat skotteja ja omassa suvussanikin on skotlantilaisia juuria johtaen ylhäisaatelisiin sukuihin sekä Skotlannin että Englannin kuninkaisiin. Ihmekös että mainitsen viimeisenä esimerkkinä isoisäni ja hänen sisaruksensa. He olivat kaikki tummapiirteisiä kuten aateliset yleensä maassamme. He olivat kaikki hoikkia, kiharahiuksisia, isonenäisiä ja heillä oli elegantit kädet. Nykyään suku on suuressa määrin sulautunut keskiluokan karkeuteen ja aggressiivisuuteen - tapojen ja ulkonäönkin puolesta.

Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri

Luovuuden oikeuttaminen ja miksi tarvitaan Luovan ajattelun akatemiaa

Luovuuden Akatemia on työnimi sellaiselle toisen asteen koulua ja korkeakoulua yhdistävälle hankkeelle, jonka myötä suomalainen koulutustarjonta ja koulutuspolitiikka voisi uudistua. Tämä koulu ei olisi sidottu kankeaan pakottavaan ja vanhanaikaiseen valtakunnalliseen opintosuunnitelmaan. Tällaisella koululla.olisi tarkoitus opettaa etenkin taideaineita ja antaa opiskelijoille enemmän vapaa-aikaa jonka avulla he voisivat harrastaa enemmän omia mielenkiinnon kohteitaan ja kehittämään omaa luovuuttaan itse valitsemallaan alalla. Ideana tämä hanke on lähellä Steiner-pedagogiikkaa mutta se kuitenkin eroaa siitä sillä tavalla että tässä hankkeessa korostettaisiin enemmän taideaineita, annettaisiin opiskelijoille enemmän luovaa vapaa-aikaa ja opetushenkilöstö ei olisi vakituista vaan se vaihtuisi koko ajan, jolloin mekaaninen oppiminen ja opettajan miellyttäminen voisi olla poissa tästä hankkeesta. Jos tarvittaisiin jonkinlaista opintosuunnitelmaa tulisi se silloin luoda yksilöllisesti huomioiden jokaisen yksittäisen opiskelijan tarpeet erillisinä keisseinä. Koska koulu on yksityinen tulisi siitä myös periä lukukausimaksuja, ja opetusta voisivat antaa eri alojen freelancerit ja vapaa taiteilijat ja kirjailijat. Eli Tällaisessa koulussa ei välttämättä tarvittaisi vakituista opettajakuntaa. Koska koulussa opetettaisiin myös kirjallisuutta pitäisi siellä opettaa myös kieliä, jotta opiskelijat suuntautuisivat lukemaan kirjoja alkukielellä. Kielten opetus annettaisiin yhden oppiaineen sisällä ja siihen tulisi mahduttaa esim kielten yhteistä historiaa ja genealogiaa ja kielistä sen sisällä tulisi olla ainakin saksa, ruotsi, ranska latina ja englanti joskin tiettyinä aikoina voitaisiin opettaa esimerkiksi muinaiskreikkaa, sanskrittia, italiaa ja espanjaa. Voisi ajatella olevan järkevää, että tiettyinä aikoina koko koulun päivän opetus voitaisiin antaa vaihtuvalla sivistyskansojen kielellä. Luovuuden voidaan katsoa merkitsevän sellaista ominaisuutta jonka ansiosta maailmaan tulee jotain uutta. Luovuus tarjoaa uusia näkökulmia tieteeseen ja taiteisiin. Luovuus on itsenäistä ideoimista jonka vuoksi opiskelijoille tulisi antaa enemmän vapaa-aikaa sillä omista mielenkiinnon kohteista tai harrastuksista syntyy usein ammatti ja oma leipäpuu. Luovuus on myös metodin soveltamista omista resursseista käsin ja noita resursseja voidaan oikeilla opetusmenetelmillä kohentaa. Sitten on tarpeen ajatella mikä voisi olla luovuuden vastaisuutta. Se on etenkin mekaanisuutta ja ahtaita periaatteita, joissa papukaijametodilla toistetaan ennakoidun esimerkin mukaisesti kaikenlaisia tarpeettomuuksia. Mielestäni luovuuden puutetta voi löytää etenkin teekkareiden keskeltä jotka ajattelevat maailman olevan valmis ja ajattelevat skientistisesti heillä olevan valmiit periaatteet kaikkiin maailman asioihin. Maailma ei ole valmis - se on vielä kokonaan luomatta. Tällaista koulu hanketta tarvitaan, koska teekkarien lisäksi Suomessa tulisi korostaa enemmän humanistisia aineita ja koska nykyinen opintosuunnitelma on liian ahdas niin tehdäkseen. Luovuuden periaatteet ovat etenkin oikeanlaiset virikkeet, tila ja vapaus. Luovuuden omaksuminen vaatii myös metodioppia sillä onhan jokaisen hallittava oman taiteenalansa käytännöt ennen kuin voi olla luova.

Kirja kuuluu kaikille

Ihmiset eivät päivämme Suomessa enää lue eivätkä osta (etenkään vanhoja) kirjoja milteipä sellaisia suurimpia yliopistokaupunkeja lukuunottamatta, joissa on humanistinen tiedekunta. Kirjojen lukemisesta on tullut pienen eliitin ja sivistyneistön harrastus, koska päivässämme twitter/instagram/facebook jne. ovat valloittaneet etenkin nuorten mielet pois kirjojen lukemisesta, ostamisesta, mutta etenkin niiden kirjoittamisesta. Tämä on ehdottomasti väärin ja siihen tulisi pyrkiä saamaan muutos, vaikka vaikeaa se onkin. Varmaa on kuitenkin se, etten minä eikä moni muu kirjoihin mieltynyt tule koskaan luopumaan kirjoistaan, vaikka niiden lukeminen kiellettäisiin laissa.

On varmaan niin, että Suomen taide- ja kirjallisuuselämä on läpi historiamme keskittynyt Helsinkiin ja pariin muuhun suureen kaupunkiin. Mutta siitä huolimatta olihan aiemmin esimerkiksi Kuopiossakin vanhojen kirjojen liikkeitä sekä edullisia uusia kirjoja myyneitä liikkeitä kuten Kirjatori rännikadulla Forumin ja entisen Anttilan välissä. Kuopiossa kirjojen myynnin loppuminen johtuu suuressa määrin siitä, millainen on ollut kaupungin ja alueen nuorten taipumus suuntautua heille ”tärkeämpiin asioihin” kuten kiekon mäiskimiseen ja sen seuraamiseen ja siitä villiintymiseen, latujen mittailuun, mäkihyppyyn ja sometilien kyttäämiseen sekä läheisriippuvaisen kaveriporukan facebook-kuvista tykkäämiseen.

Luen kaikenlaista kirjallisuutta. Olen jo pienestä lapsesta alkaen ollut enemmän kiinnostunut kirjoista kuin esimerkiksi kaikenlaisista koneista, tekniikasta ja teknologiasta. Nykyään omistan noin pari tuhatta nidettä, johon kuuluu ainakin 10-20 eri kielisiä teoksia, vaikka osaankin joten kuten vain kymmenkunta kieltä. Kirjan lukeminen vaatii keskittymistä ja paneutumista, ja siinä se on täysin vastakohta erilaisiin urheiluvillityksiin, joissa ei mitata kuin lyhytjännitteistä reaktionopeutta ja kykyä käyttää vastustajan virheet opportunistisesti hyväkseen. Kirjojen lukeminen poikkeaa myös esimerkiksi mainosten ja lehtien lukemisesta siten, että tavallisesti kirjat ovat pidempiä ja niiden lukeminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hahmottamista.

Alueellemme voisi olla hyödyllistä, jos Kuopioonkin saataisiin lopultakin humanistinen tiedekunta, jossa tulisi ehdottomasti olla edustettuna ainakin teoreettinen filosofia, taidehistoria ja kirjallisuus. Humanistit kuitenkin elävöittävät yllättävästi niitä seutuja joilla he asuvat ja opiskelevat. Voidaan ajatella miten paljon enemmän täällä julkaistaisiin kirjoja, kirjoitettaisiin näytelmiä ja ohjattaisiin elokuvia, jos meillä olisi Kuopiossa humanistinen tiedekunta. Tähän tulisi yliopistopäättäjien ottaa kantaa ja ottaa tämä tavoite kantaakseen, sillä humanistit luovat ympärilleen kirjallista kulttuuria ja pitävät yllä kirjojen lukemisen ja niistä keskustelemisen kulttuuria.

Kouluissa pitäisi tiettyinä päivinä antaa opetus samalla sivistyskielellä. Myös kirjallisuutta tulisi painottaa useammissa oppiaineissa kuin äidinkielessä. Sähköinen kulttuuri ei edistä vanhan kirjamuodon säilymistä, vaikka se voi mukavalta tuntuakin. Kuitenkaan toinen näistä kahdesta informaation välineestä ei saa koskaan syödä toista.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri