Tavallisesti 1500-luvulla Hämeessä erämaat sijaitsivat eri alueilla erkaallaan toisistaan. Kuitenkin Sysmän, Hauhon ja Padasjoen alueet erosivat tästä sillä tavalla, että ne muodostivat yhdenmukaisia suuria alueita. Esimerkiksi Sysmän erämaat olivat Päijänteen itärannalla. Kustaa Vaasa teetätti asiasta erämaaluettelon, jonka mukaan Sysmässä oli vuonna 1552 31 erämaakappaletta, 18 miehen kalavettä ja oravimetsää sekä 13 miehen erämaata. Näistä ainoana Luhangan osalle laskettuna erämaa-alueena mainitaan Tammijärvi (Tammiierffui), joka oli muodostunut kolmesta miehen kalavedestä ja oravimetsästä. Mukana on ollut maininta, että se ei kelpaa asuttavaksi ja että sen omistaja oli Liikolasta ollut Mikko Mikonpoika. Tämänkin perusteella voidaan ajatella, että Tammijärvi on todennäköisesti saanut ensimmäisen asutuksensa Liikolasta käsin. Näin ollen myös nykyisen Sysmän Rapalan kyläläisillä on ollut maa-alueita Luhangan puolella. On maininta mm. apajapaikasta, jota rapalalaiset ovat vuokranneet. Tämä oli aikanaan tyypillinen erämaassa sijainnut varastopaikka, joka kertoi erätalouden muodosta aikanaan.
Asutuksen nuoruudesta Sysmässä kertoo se, että sen emäseudut olivat varsin lähellä erämaa-alueita. Kun saatavilla oli lähellä taka- ja erämaita, ei sysmäläisillä ollut tarvetta ja pakkoa lähteä kauemmaksi hyödyntämään tällaisia alueita ja niiden potentiaalia. Kauempana sijainneet hyötyalueet olivat myös jo aikaisemmin asutettuja monessakin tapauksessa. Nuo alueet olivat jo sääksmäkeläisten, hauholaisten, pälkäneläisten ja saarislaisten ihmisten miehittämiä ja asuttamia. Sysmän alue muodosti poikkeuksen siinä, koska se oli jäänyt suuremmilta osin asuttamattomaksi ja ilman hyötykäyttöä. Luhankaan tullut kiinteämmän oloinen asutus suojeli samalla pitäjän selkäpuolessa sijainneita korpia ja erämaita. Sysmäläiset siis saivat tehtävää itselleen siinä, kun ne haltuunottivat perusteellisesti omat alueensa tuona aikana. Asutuimpien alueiden osaksi jäi lähialueiden haltuunotto, ja ne omistivat vuoden 1552 listassa suurimman osan seudun metsäalueista.
Luhangan alue lukeutui Sysmän asutun alan emäseutuihin, mutta sillä ei siitä huolimatta ollut tuolloinkaan varsinaisia eräalueita. Luhangassa nostettiin 1500-luvulla veroa kahden koukun mukaan, joka kertoo sen, että siellä on aikanaan ollut kaksi kantatilaa. On arveltu, että keskiajalla koukku on tarkoittanut yhtä tilaa. Uuden ajan alussa koukku jaettiin neljännesosaan, jonka myötä tavallista tilaa verotettiin enemmän tai vähemmän kuin ¼ koukkua. Sen jälkeen kasvaneissa kylissä suurempi manttaaliluku tarkoitti myös pienempää koukkulukua, koska asutus levisi paljon sen jälkeen, kun niille oli annettu koukkulukunsa. Manttaali otettiin käyttöön maanlaajuisesti 1600-luvun alussa kuvaamaan ylimääräistä veroa yksikköluokkana. Tästä on esimerkki Tammijärven kylästä, missä 1/12 koukun kokoinen tila on muodostettu kokonaiseksi manttaaliksi.
Taloluku pysyi koko 1500-luvun varsin tasaisena Luhangan ja Tammijärven kylissä, vaikka yhtenä poikkeuksena on mainittava Tammijärvi, missä se kaksinkertautui vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä. Sysmässä oli suurperheitä tuona aikana, minkä takia asukkaita taloissa oli tavallisesti paljon. Luhangan vanhimmat talot, joita voidaan mainita nimeltä 1700-luvun alusta ovat Tommola, Salmela, Ryttylä, Sipilä ja Rekola, joista kaikki mainitaan jo vuoden 1539 maakirjassa. Näiden ohessa kolme muuta vanhinta taloa on yhtynyt myöhemmin edellä mainittuihin taloihin.
Tammijärven iäkkäimmät talot ovat perustettu 1560-luvun alussa, joista molemmat olivat varsin vaatimattomia 1/12 koukun tiloja. Näiden talojen omistajat olivat Lasse Henrikinpoika ja Eskil Dominus. Dominuksen talosta muodostui 1571 eronneen Ruotsulan talon emäpaikka. 1590-luvulla tästä erosi vielä Matti Kukkosen talo, josta löytyy yhteys Liukoinen-nimiseen taloon. Judinsalossa on talo, Vanha-Jutila, joka on perustettu 1560-luvulla, ja sen omistajat pysyivät samansukuisina pitkälle 1900-lukuun.
Keskiajalla ja uuden ajan alussa talot pystyivät olemaan kruunun-, rälssi- tai verotiloja. Pienimääräisen rälssimaan lisäksi alueella vallitsivat verotilat. Vasta uuden ajan alussa maanominaisuudet ja -luonnot ovat selkeästi erottamiseen kyvyllisiä ja tuona aikana ne Luhangankin esimerkissä vaihtuivat eniten. Luhangan kylissä maa-alueet olivat yhä 1640-luvulla vielä vero- ja kruununtiloina. Merkittävin muutos tapahtui asiaan 1650-luvun alkuun tultaessa, vaikka kehitys siihen nähden oli alkanut jo 1610-luvulla. Myöhemmän Reeth-sukuna tunnetun skotlantilaisen Reid-aatelissuvun varhainen jäsen David Reid sai toinen päivä elokuuta 1613 Jacob de la Gardien kirjeen mukaan Luhangasta oman ”talon”: Luhangan historiikissa kerrotaan: ”Kun Kustaa II Aadolf Turussa ollessaan kahdeskymmenesneljäs päivä huhtikuuta 1614 vahvisti asian, kirjeestä kävi ilmi, että kyseessä oli koko kylän läänittäminen mainitulle henkilölle, joka itse kuitenkin tuolloin asui Lammin pitäjän Hauhialan kylässä.”
Reidille ja hänen vaimolleen taattiin koko Luhanka edelleen vuonna 1624. David Reidin vanhin poika ratsumestari Alexander Reid näyttää tuolloin jo asuneen Luhangassa, koska hänet on myöhemmin haudattu Sysmän kirkkoon. Hänen epäillään hankkineen Luhangasta hallintaansa jonkun autiotilan, josta hänellä on ollut tarkoitus luoda säteri. Tuo oli ajassaan hyvin tyypillistä. Ansioituneena miehenä Alexander Reid sai kahdestoista kesäkuuta 1649 Kristiina kuningattarelta kymmenen tilaa lahjoituksena Norrköpingin päätöksien osoittamalla tavalla. Reduktion myötä 1680-luvulla omistus olisi palannut kruunulle, mutta Alexander Reidin poika David Reid sai tiloihin omistusoikeuden luvatessaan sitä vasten ratsupalvelusta. Näin ollen Luhanka muuttui säteriratsutilaksi.
Jürgen Otto Maidel sai samoihin aikoihin kun Luhanka siirtyi Reid-suvulle Tammijärveltä samojen Norrköpingin päätöksien mukaisesti haltuunsa kolme lahjatilaa, joiden koko laajuus oli 1 1/3 manttaalia. Näin ollen kummatkin Luhangan pääkylät muodostuivat noihin aikoihin täydellisesti rälssimaasta. Ainoastaan Vanhan-Jutilan tila, joka tunnettiin aiemmin Judinsalon nimellä, säilyi kruununtilana siihen asti, kun se 1796 ostettiin perintötilaksi. Sysmän kylät omistivat puolet Judinsalon saaresta aina pitkälle 1800-luvulle asti. Kyvyttömyys maksaa veroja autioitti 1600-luvulla suurimääräisesti Luhangan taloja.
Maiden luonnot muuttuivat 1600-luvun lopussa, kun kruunu ei saanut rahaa tiloista perinnöllisten läänitysten ja lahjoitusten takia. Neljännesperuutus vuonna 1655 kruunu otti takaisin Luhangasta 1 1/3 manttaalia kahden talon muodossa. Tämä tapahtui jo vuonna 1670. Varsinainen isoreduktio veikin sitten vuosina 1682 ja 1683 pois koko uudemman rälssin Luhangasta. Entiset rälssitilat muuttuivat verotiloiksi, ja niiden verotulot ohjattiin varsin täydellisesti armeijalle.
Reduktion jälkeen Luhankaan muodostui kaksi säterirusthollia. Suurempi oli Ånäs eli Oneinen. Toinen oli Klemettilästä, Jaakkolasta ja Sipilästä muodostunut rustholli. Molemmat liittyivät Ylisen Hollolan komppaniaan. Ånäsin augmenttitaloja olivat Ryttylä, Rekola, Haapanen ja Anttila. Salmelan tilasta tuli sysmäläisen Voipalan rusthollin augmenttitalo. Tommolasta tuli Ylisen Hollolan komppanian saarnaajan hevostalo, Tammijärvellä sijainneet Tomuhousu ja Liukkonen olivat saman komppanian tarkastuskirjurien hevostaloja. Ruotsula ja Möngölä täyttivät tehtävänsä saman kaltaisina hevostaloina. Judinsalon ainoa talo oli Hämeen rakuunarykmentin majoitusmestarin hevostalo.
Torppien perustaminen alkoi Luhangassa jo 1600-luvulla pienimuotoisesti. Vuoden 1624 listassa mainitaan Tammijärveltä kaksi torppaa. Samalla aikaa koko pitäjässä torppia oli kaksikymmentä. Nämä torpat kuitenkin muistuttivat vielä mäkitupia. Torppien perustaminen yleistyi vasta 1700-luvulla. Tammijärven kylässä sijainneiden Möngölän ja Ruotsulan ensimmäiset torpat perustettiin 1740- ja 1750-luvuilla. 1820-luvun alkuun mennessä torppien määrä moninkertaistui ja Luhangassa sijaitsi silloin niinkin monta kuin 68 torppaa, joista kirkonkylässä 59, Tammijärvellä viisi ja Judinsalossa neljä.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti