Yleistä pohdintaa mm. väitöskirjani aiheesta

Mielestäni moraalifilosofiaa tulisi opettaa paljon ahkerammin sekä ensimmäisen ja toisen asteen kouluissa sekä yliopistossa. Etenkin kun ilmenee nykyään paljon sellaista tarvetta tekoälylle, jossa yhtenäinen algoritmi määrittää sen, mikä voidaan ja tyydytään ymmärtämään kokonaisena älynä. Kone ei voi olla moraalinen, eikä se voi myöskään ymmärtää niitä vääriä tekoja ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitkä voivat yhtenäisestä algoritmista seurata. Tieteen perusajatuksena on aina ollut se, että todellisuuden ja totuuden käsitteet voivat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena, ja tiukat ja kiinteät tekoälyn määritelmät luovat vain harhakuvaa siitä, että tiede olisi saavuttanut jonkinlaisen olomuodon, joka ei voisi enää millään tavalla kehittyä. Ja mikä pahinta, samalla tavalla kuin jotkut ihmiset omivat ja monopolisoivat tietoa, voi tieto koneelle siirrettynä johtaa vielä suurempiin epäoikeudenmukaisuuksiin ja ristiriitoihin, jossa konseptoitu äly alkaa suhtautumaan omivasti ja monopolisoivasti kaikkeen tietoon ja sen muotoiluun. Olen aiemminkin sivunnut aihetta ”tiedon monopolisoiminen”. Tekoälyyn liitettynä tämä voi johtaa algoritmeihin, jotka ovat riittämättömiä etenkin ihmisälylle ja asioiden moraaliselle puolelle ymmärtää. Tietyt miljardöörit ja biljonäärit voivat tämän avulla muodostaa algoritmeja, jotka eivät millään tavalla ole kaikkialle yleistettävissä. Ne voivat esimerkiksi ottaa huomioon vain kehittyneimmän teknologian tason, jolla suorastaan kaikki ihmiset eivät todellakaan elä. Ja kun suurin osa ihmisistä tyytyy ottamaan moraalisia kannanottoja vain johtajilta, ja eivät itse aina edes pyri käsittelemään etiikkaa yleisellä tasolla, voi tästä seurata se, että ihmiset tyytyvät myös kankeaan ja kapeaan älyn määritelmään, joka annetaan myös samalla tavalla ”johtajilta”, aivan kuten vaikka moraaliarviot poliitikoilta ja ministereiltä. Pelkästään asema ei muuta ihmistä myönteisellä tavalla, vaan korkeassa asemassa pitää todellakin koko ajan seurata sitä, aiheuttaako valta korruptiota ja etenkin kuvitelmia siitä, että tällainen ihminen olisi enemmän omnipotentti kuin tavalliset ihmiset. Suurin osa ministereistäkin ei todellakaan ymmärrä etiikkaa, ja tuskin moni heistä on koskaan sitä edes opiskellut. Tulisi suhtautua tiukemmalla huomiolla sellaisia tahoja, jotka pyrkivät yleistämään oman mielipiteensä toisten ihmisten mielipiteiksi. On selvää, että monet ihmisten yhteiselon piirteet tukevat sellaista järjestelmää, jossa ihmiset korruptioituvat ja antavat ignorancen vallata alaa monen eri asian käsittelyssä. Tähän johtaa paksupäisyys ja siitä johtuvat kuvitelmat omasta korvaamattomuudestaan ja oikeassa olostaan. On monesti niin, että etenkin keskinkertaiset tuotantotaloutta tai kauppatiedettä lukeneet nulikat alkavat rahan saannin takia kuvittelemaan, että heille on kaikki oikeutettua ja että he voivat rahan saannin takia unohtaa kaikki tärkeämmät ja korkeammat periaatteet, joita maailmassa ja ihmisten sivistyselämässä on. Minäkin ajattelin joskus yläkoulussa, että alkaisin lukemaan yliopistossa kauppatiedettä, sitä ennen aine oli historia, jonka mielsin sen jälkeen vain rakkaaksi harrastukseksi, ja lopulta poliittisen historian kautta ajauduin nykyiselle alalle filosofiaan. Filosofiassa minua on aina kiehtonut yleiset ongelmat, joita kuitenkaan suurin osa ihmisistä ei tunnista. Suomi on kieltämättä hyvin epäfilosofinen yhteiskunta, koska esimerkiksi keski-Euroopan kulttuureissa on tavanmukaista, että lähes kaikki yliopistossa humaniteetteja opiskelevat sivuavat ainakin jossain vaiheessa myös filosofiaa, jonka he useimmin myöhemmin mieltävät oman yleissivistyksen ja oppineisuuden perustaksi. Suomi on siis hyvin epäfilosofinen ja epämoraalifilosofinen yhteiskunta, täällä kaikenlaiset dippainsinöörit ja kauppatieteilijät saavat eniten ääntään kuuluviin. Kuitenkin asia ei ole sellainen, etteikö se voisi myös jatkossa muuttua. Filosofia on arvokkainta, koska se käsittelee ihmismaailman ja luonnon tärkeimpiä ongelmia ja asioita, jossa suhteessa siihen yltävät vain teoreettinen fysiikka, matematiikka ja ehkä biologian alat. Olen vähitellen alkanut muodostaa itsessäni pääasiallisia linjoja omaan väitöskirjaani. Väitöskirjan välineenä on etenkin soveltava etiikka ja yleisemmin sanoen soveltava filosofia. Se käsittelee siis etenkin sitä, miten etiikan ja filosofian tarjoamia välineitä sovelletaan erilaisiin ihmisten ongelmiin. Näitä ongelmia ovat etenkin lääketieteen ja talouden ongelmat, koska noita asioita käsittelevät asiat ovat niitä, jotka koskettavat yleisimmin kaikenlaisia ihmisiä maailmassa. Kuitenkin tämä fokus ei rajoitu vain ihmismaailmaan vaan myös eläinten kohtelun ja hyväksikäyttämisen etiikka on tässä myös tärkeässä asemassa. Mieli erooa etenkin sen mukaan, kuinka hyvin mieli kerää itseensä tietoa ja tietenkin siitä miten mieli soveltaa tietoa erilaisten ongelmien käsittelyyn. Nimenomaan teorian pyörittelyn sijaan nykyfilosofiassa on tärkeää se, miten filosofista teoriaa sovelletaan käytäntöön esimerkiksi yleisfilosofisten ja yleiseettisten ongelmien suhteessa. Soveltaminen on se asia, minkä avulla esimerkiksi toisen asteen kouluissa saataisiin huomiota filosofian opiskeluun, koska monet nykyajan ihmiset eivät tiedosta sitä, että monen eri asian oleminen ja olemisen suhteet ovat kyseenalaistettavia asioita, eikä niitä tarvitse ottaa annettuna, koska suuren osan nykyihmistä ympäröivistä asioista on muotoillut ihmisjärki, eikä se eroa suuresti ihmisten kesken, koska esimerkiksi mielen vastaanottavuutta asioille ja tiedolle voidaan kohentaa esimerkiksi lukemisen kautta. On sanottava myös, että etenkin musiikki mutta tarkoittaen lähinnä klassinen musiikki ja sen kuuntelu on tärkeä asia ihmismielelle, koska filosofian ohessa musiikki ja etenkin taidemusiikki ovat aloja, joiden syntyyn ja kehitykseen on annettava paljon kiitosta vapaalle ja luovalle ihmismielelle. Filosofia on siis itselleni etenkin väline, jota soveltamalla voidaan ymmärtää ja kehittää ratkaisuja enemmän käytännön tason ongelmiin. Esimerkiksi, vaikka ne eivät rajoitu näihin, ovat vaikkapa abortti, eutanasia ja naisten ympärileikkaus asioita, joista tietoisuutta levittämällä voitaisiin osallistua ihmisten päättelyyn tällaisia asioista koskien. Koska etiikkaa ei suoranaisesti kaikkialla harrasteta, annetaan silloin päätöksiä erinäisistä ongelmista hyvin absoluuttisella ja kyseenalaistamattomalla tavalla. Mielestäni esimerkiksi häpeän käsite on varsin turhaa ainakin sellaisille ihmisille, jotka lähestyvät maailmaa ja ongelmia tiedon ja tiedon soveltamisen kautta. Häpeä on asia, joka voidaan asettaa ihmiselle ihmisten paineen takia, ja silloin tällainen paine on etenkin barbarian ja tietämättömyyden painetta, johon nykyaikaisen ihmisen ei tulisi koskaan sortua. Siinä mielessä tulisi tietenkin myös korostaa esimerkiksi oikeusfilosofiaa ja sen soveltamista ihmismieleen. Oikeuden ja oikeudentajun tulisi olla kaikkien muiden ihmisten kanssa tekemisissä olevien ihmisten mielessä pysyvänä ratkaisujen antajana ja voitaisiin nykykielellä sanoa: Oikeusfilosofian tulisi olla ensimmäinen appi ihmisten mielessä. Kuitenkin länsimainen oikeusjärjestelmä ja -valtio ovat asioita, jotka ehkäisevät väärän ja epäoikeudenmukaisuuden tapahtumista, ja tässä mielessä tulisi todellakin erotella ihmisiä sivistyneisiin ja lakia ja sen tarjoamaa oikeudenmukaisuutta toteuttaviin ja toisaalta villi-ihmisiin, jotka kuvittelevat kaiken sellaisen olevan oikeaa, mikä on vain jollain tavalla toteutettavissa olevaa. Jälkimmäiset ovat rikollisia, eivätkä todellakaan mitään muuta. Esimerkiksi oikeusjärjestelmä, lääketiede ja talousjärjestelmä ovat sellaisia asioita, joiden esittämiä ongelmia tulisi käsitellä koko ajan etenkin oikeudenmukaisuuden käsitteen kautta. Oikeudenmukaisuus käsittää aina laajan alan koko yhteiskunnan toiminnasta. Esimerkiksi se, ettei Euroopassa ennen ryssien hyökkäystä Ukrainaan ole sodittu juurikaan viime aikoihin, on se johtunut siitä, että sota on aina voitu ehkäistä preventiivisillä toimilla. Jos verrataan esimerkiksi sitä, kuinka paljon esimerkiksi Afrikassa soditaan ja tapetaan sattumanvaraisesti ihmisiä pienen tarkoituksen takia, niin voidaan huomata miten Eurooppa poikkeaa tästä, ja tälle poikkeamiselle on paljon syitä, jotka johtavat juurensa siihen, miten oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta on aina voitu käsitellä muiden välineiden kuin sodan avulla. Mielestäni on kuitenkin niin, että vallan symboleita ja alakantaisia hierarkian asetteluja tulisi yhteiskunnasta purkaa, ja sitä kautta näyttää ihmisille, että alhainenkin ihminen osaa tarvittaessa ymmärtää sen, mitä etiikalla ja moraalifilosofialla tarkoitetaan. Siinä mielessä johtajien ja vallan symbolien turvaamien ihmisten moraalisaarnat katedeerilta sanottuna ovat aina kielteisiä siinä mielessä, koska ne siirtävät näiden ongelmien käsittelyn liitteeseen vallan kanssa. Jo esimerkiksi Raamattua sekulaarisella tavalla tutkiva ihminen voi saada käsityksen, että alhainen ja matalinkin ihminen pystyy moraaliseen ajatteluun, joka ei eroa kuninkaiden, presidenttien tai ministerien moraalisesta harkinnasta ja ajattelusta. Filosofiaa tulisi siis voida yleistää kaikkien ihmisten käsiteltäväksi ja etenkin yleistää moraaliseen ajatteluun tarvittavaa tietämystä. Kuitenkin on varmasti niin, että esimerkiksi sen käsittäminen mikä on oikein tai väärin tai hyvää tai pahaa, voi tulla ihmiselle sekä käytännön että teorian kautta, joista ensimmäinen on varmasti yleistettävissä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole harrastaneet koskaan moraalitieteiden opiskelua ja oppineisuuden kehittämistä. Esimerkiksi on sanottava vaikka Veikko Huovisen ensimmäinen pienoisromaani Havukka-ahon ajattelija, jossa itseoppinut Konsta Pylkkänen hahmottaa maailmaa pienellä oppisivistyksellään tulleiden karkeiden käsitteiden kautta, joiden kautta hän kuitenkin ymmärtää monia ihmiselämän yleisiä ongelmia, ja joiden kautta hän saa romaanissa mm. Lentuan maistereiden kunnioitusta ja arvostusta. On ainakin sanottava, että Pylkkänen on utelias maailman ja sen ongelmien suhteen, mikä on ehkä tärkein filosofilla mahdollisesti oleva ominaisuus ihmisen ja maailman ongelmien tutkimiseen ja käsittämiseen. Korvessakin voi siis olla filosofeja, vaikka Pylkkäsen kaltainen tyyppi on hyvin harvinainen varmasti yleisessäkin mielessä. Toisaalta liitteessä Pylkkäseen voidaan mainita ainakin Kalle Päätalo, joka tuli todellakin niin sanotusti keskeltä Selkosta. Hän oli monessa mielessä itseoppinut, vaikka myöhemmin hän tietenkin hommasi itselleen polyteekista rakennusmestarin koulutuksen. Kuten Pentti Linkola on maininnut Väinö Linnasta, että korkeakouluja käymätön työmies muistutti kirjansa kirjoittamisen jälkeen kuin jostain sivistyssuvusta tulleelta vanhalta humanistilta. Kuitenkin on sanottava, että Linnan teosluettelo ei ole kovinkaan laaja, vaikka on tietysti sanottava, että laajinta suomalaisen yhteiskunnan vaiheiden kronikointia hän harrasti etenkin pääteoksessään Täällä pohjantähden alla, vaikka on sanottava, että etenkin Linkola korosti sitä, että Linnalla oli kirjassaan ”roskaväen” näkökulma, koska onhan sanottava, että hänen paremman väen kuvauksensa ovat varsinaista karikatyyrin ilotulitusta. Mielestäni tuota hänen pääteostaan voidaan etenkin elokuvaan vietynä kuvata surulliseksi, koska onhan hänen maaseudun kurjaliston ja torppareiden kuvauksessa paljon sellaista, joka saa miltei jokaisen surkuttelemaan näiden kohtaloa lopulta kun toisen kirjan loppuvaiheissa on päästy Punakapinan aikaan. Esimerkiksi pappilan ihmisten ja kartanon paronisuvun edustajien kuvaus on suuremmassa määrin alhaalta ylös suuntaavaa, eikä Linna ole pyrkinyt jakamaan heille ymmärrystä samalla tavalla kuin millä tavalla hän on esimerkiksi kuvannut Koskelan ja Kivivuoren väkeä. Räätäli Halme on merkillinen hahmo ja jossain mielessä myös hyvin epätavallinen ja käytäntöön monessa mielessä täysin kuvittelematon, vaikka onkin sanottava joidenkin suomalaisen työväen oppineiden olleen etenkin räätäleitä 1900-luvun alussa. Kuitenkin olen tässä nyt siirtynyt aika lailla sivupoluille kirjoituksen yleisestä aiheesta. Kuitenkin tekstin pääasia koskee sitä, miten ihmiset voivat ymmärtää teoreettista tietoa, jota sovelletaan sen oppimisen jälkeen laajempiin ongelmiin, joiden käsitteleminen vaatii yleistiedon soveltamista. On sanottava, että koskaan en ole ymmärtänyt sosialismia ja miten siitä voisi koskaan olla hyötyä kenellekään asiaa laajasti ymmärtävälle ihmiselle. Sosialismia on kokeiltu monissa maissa, joissa on tapettu miljoonia ihmisiä ja etenkin sellaisia, jotka ovat uskaltaneet ajatella erilaisella tavalla. Vaikka joku voisi väittää, että etenkin itä-Euroopassa on kokeiltu sosialismia, ja joidenkin mielestä tämä olisi tapahtunut onnistuneella tavalla, niin voidaan kuitenkin sanoa, että sosialismi kohtasi itä- ja keski-Euroopassa paljon vastustusta, joista voidaan muistaa esimerkiksi vuosi 1953 ja 1968, jota kuvattiin Prahan kevääksi. Tässä nämä ihmiset tunnistivat, että sosialismin tuomassa sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa oli jotain hyvää, mutta he eivät halunneet sosialismin tulla keskustajohdetuksi Moskovasta käsin. On mainittava esimerkiksi Pariisin opiskelijamellakat ja Berliinin opiskelijaliike, jotka tukivat avoimella tavalla Prahan kevään opetuksia ja periaatteita. Olen lukenut Mauno Koiviston muistelmista, että kuullessaan autonsa radiosta Prahan kevään epäonnistuneen, itki hän niin voimakkaasti ollessaan matkalla Turusta pääkaupunkiin, ettei hän kertomansa mukaan johonkin aikaan erottanut kunnolla edes edessään ollutta tietä. Koivisto oli hieno mies, vaikka hän kuitenkin oli sosialisti, vaikka nyt sitten vain bernsteiniläisessä mielessä. Väitöskirjani tarkoitus on siis saada länsimaisen filosofian historiasta keinoja tiettyjen yhteiskuntaa koskevien käytännöllisten ongelmien ratkaisemiseen ja yleiseen käsittelyyn. Vaikka en ole kommunisti enkä edes sosialisti, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi sosialistit, ainakin siinä mielessä, kun ne eivät ajattele turvatuista taustoista tulevien ihmisten olevan automaattisesti heidän vastustajiaan tai alistajiaan. Olen pannut merkille filosofisen teorian mutta etenkin filosofisen etiikan mielessä tällaisia länsimaisen filosofian perustavia teoksia, kuten Platonin Valtio ja Aristoteleen Politiikka ja Nikomakhoksen etiikka. Myös esimerkiksi Edvard Westermarckin kirja kristinuskoon liittyvästä etiikasta on tärkeä virikkeiden antaja ja näkemyksen kehittäjä. Etiikasta on siis saatava riittävän tarkka kuva sitä varten, että sitä sen jälkeen voidaan yleistää siihen, kun käytännön yhteiskunnan ongelmia pyritään käsittelemään, ymmärtämään ja näkemään. Haen tietoa etiikasta sekä uskontoon liittyvän etiikan mutta myös uskonnottoman etiikan kautta. Toiseksi mainitussa näkökulmaa antaa esimerkiksi ruotsalaisen tutkijan Birgitta Forsmanin kirja Gudlös etik, jonka olen ostanut joskus Helsingin keskustan akateemisesta kirjakaupasta. Eli näkemykseni uskonnon etiikan suhteen ei rajoitu itselleni niin uskonnollisten kuin myöskään ateistien eettiseen näkemykseen. McFarlandin kirjat, jotka kertovat hänen Michele Michelettin kanssa kehittämästään luovan osallistumisen käsitteestä ja sen sovellutuksista ovat tärkeässä roolissa myös esimerkiksi yhden ongelman kautta, jota yhdessä näistä kirjoista käsitellään. McFarland ja Micheletti kertovat siinä mm. siitä, kuinka ennen uskonnollisen etiikan piirissä olleet, mutta siitä oman vakaumuksensa takia erottuneet ihmiset ovat olleet saamassa tietoa sekulaarisesta etiikasta ja sitä kautta etenkin yksilöllisen oikeudenmukaisuukäsitteen piiriin tulleina ihmisinä. Käsittelin luovan osallistumisen käsitettä jo gradussani, ja on siitä sanottava, että se on nimenomaan käsite, jota voidaan soveltaa monenlaisiin ympäristöihin ja moniin sellaisiin ongelmiin, jotka käsittelevät etenkin ihmisten yhteiselämää toistensa kanssa. Luova osallistuminen tarkoittaa siis nimenomaan sitä, miten osallistuminen eli toimiminen jonkin poliittisen tavoitteen kautta voi saada itselleen monimuotoisia ja luovia sävyjä. Luova osallistuminen on siis etenkin korkeasti filosofiasta ja etiikasta tiedostavaa kollektiivista yhteistoimintaa, ja tämä todellakin tarkoittaa sitä, että näillä ihmisillä on pitkälle kehittynyt poliittinen ja filosofinen maailmankatsomus, joksi ei riitä esimerkiksi sosialistien relatiiviset ja reaktiiviset kiistelyt ja palopuheet. Olen mielestäni aina tehnyt paljon niitä töitä, joissa olen hyvä, vaikka nämä liittyvätkin lähinnä kirjoittamiseen, lukemiseen ja kääntämiseen. Kuitenkin myös soitan, piirrän ja maalaan. Olen siinä mielessä mielestäni jokseenkin luova ihminen, enkä ole koskaan rajoittanut tätä luovuutta vain tietynlaiseen luovuuteen, koska mielestäni luova ihminen pystyy parhaimmassa muodossa olemaan luova monipuolisesti. Väitöskirjaani varten minun on luettava uudestaan etenkin länsimaisen filosofian etiikan ja poliittisen teorian klassikkoja ja tietysti myös samanaikaisia contemporary-näkökulmia rajoittumatta niin uskonnolliseen kuin ateistiseenkaan filosofisen etiikan kuvaukseen. Lisäksi mukana ovat esimerkiksi soveltavan etiikan ja oikeusfilosofian klassikot sekä myös luovan osallistumisen näkökulmat. Keskeisimpänä määrittäjänä ovat etenkin oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet etenkin sen kautta, miten yhteiskunta voi määrittää jäseniään, ja onko sillä kaikissa erilaisissa tilanteissa oikeutta ja jos niin, kuinka paljon, määrittää omia yhteiskunnan jäseniään. Siinä mielessä esimerkiksi kapitalismin käytännön toteutuksen näkökulma on tärkeänä osana väitöskirjassani. Olin tosiaan aiemmassa kirjoituksessa kertomani mukaisella tavalla Yhdysvalloissa vähän aikaa sitten, ja koin tuon yhteiskunnan eetoksen ja etenkin New Yorkin kaupungin tunnun hyvinkin vastenmielisellä tavalla ja tunteella. Tähän viitaten voidaan myös sanoa, että en todellakaan hyväksy amerikkalaisen kaltaista kapitalistista talousjärjestelmää Euroopassa. Ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisistä huolenpitämisen takia ihmisille on tarjottava myös mahdollisuuksia saada palveluita halvemmalla kuin mitä niistä joutuu maksamaan esimerkiksi yksityisellä puolella. Kuitenkin molempia palvelutuotannon puolia on katsettava kriittisellä katseella. Molemmissa voi esiintyä ongelmia, eivätkä ne aina liity pelkästään rahaan. Palvelutuotannossa pitäisi kuitenkin aina olla tavoitteena se, että ihmisistä pidetään huolta ja se, että ihmiset saavat vastinetta omille tarpeilleen palveluiden suhteen. Väitöskirjani keskeisimmät huomion aiheet ovat siis talousjärjestelmä, oikeusjärjestelmä ja palveluiden tuotanto mutta etenkin lääketieteen alan palvelutuotanto. Yksinkertaisesti sanoen, tutkin sitä, miten etiikan ja sen välineiden, sekä sivistyksen käsitteen tulisi voida olla osallistumassa aiemmin mainittujen asioiden käytännöllisessä toteuttamisessa yhteiskunnan sisällä. Kaikessa on voimakkaalla tavalla esillä etenkin Aristoteleelta perimmäisessä mielessä johtavat oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet. Minulla ei vielä ole ohjaajia väitöskirjalleni, vaikka olenkin saanut muutamilta kiinnostuneilta professoreilta lupauksen siitä, että he voivat lukea ja kommentoida tekstejäni siinä järjestyksessä, kun saan niitä kirjoitettua ja toimitettua. Minulla on tällä hetkellä suuremmista hankkeista tehtävänä kaksi elämänkertaa sukulaisistani Adolf von Beckeristä ja Uno von Schrowesta. Olen myös sen lisäksi, että tänä vuonna järjestetään kymmenettä kertaa Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailu Kangasniemen Beckerin koulussa, alkanut suunnittelemaan Akateemikko Adolf von Beckerin taidekilpailua, joka voitaisiin mielestäni sijoittaa esimerkiksi johonkin taidelukioon, Ateneumiin tai johonkin pienempään taidekouluun. Olen parhaillaan keräämässä rahoitusta Adolfin kilpailulle. Lisäksi aion ottaa selvää siitä, haluaisivatko Kangasniemellä sijaitsevat paikalliset yritykset osallistua Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun toteutukseen ja palkintorahojen keräämiseen. Lisäksi mm. pitäisi saada tehtyä nettisivut sukuyhdistykselle ja Reinhold von Beckerin perinneyhdistykselle, joka perustetaan viimeistään Reinhold von Beckerin elämäkerran julkaisutilaisuudessa.