Ihmisten rajat ja minuudessa eteneminen

Olen oppinut siihen, että ihmisyksilön tulee tunnustaa omat ja toisten ihmisten väliset rajat tullessaan kehittyneeksi yksilöydentutkimuksessa. On sanottava esimerkiksi se, että sellaisiin asioihin, joissa ei ole mahdollisuutta toimia jollain omalla tavalla, pitää suhtautua hyväksyvästi, koska muussa tapauksessa oleminen olisi yhtä kilpailua tuulimyllyjä vastaan. On siis tunnustettava asiat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja unohtaa sellaiset asiat, jotka ovat oman toimintapiirin ja -säteen ulkopuolella. On sanottava, että monet narsismiin ja manipuloimiseen pyrkivät ihmiset, sekä miehet että naiset, pyrkivät jatkuvasti loukkaamaan toisten ihmisten rajoja esimerkiksi riitaa haastamalla, jossa asiassa miehet ovat varmasti yliedustettuja naisiin verrattuna. Kun muistaa sen, että etenkin suuttumus toisten ihmisten sanoista tai toiminnasta, on turhaa, koska ihminen ei kuitenkaan voi kontrolloida kaikkia ihmisiä, ja turpaan vetämisestä joutuisi varmasti käräjille. Ihminen ei voi valvoa kaikkia ihmisiä sen perusteella, mitä hän itse pitää arvokkaana ja korostamisen arvoisena ja mitä toiset ihmiset arvokkaana ja korostamisen arvoisena. On sanottava riidan haastamisesta se, että se on vielä jollakin evoluution tasolla olevien ihmisten ja useimmiten miesten harrasteena. Siinä on tavallista se, että esimerkiksi erilaisempi tai tappeluun vähemmän orientoitunut ihminen saadaan konfliktiin aggressiivisen kanssa, jonka seurauksena aggressiivinen voi kukistaa toisen ja saada siitä prestiisiä. Tämä toistuu monissa eläinlajeissa, ja katson sen takia tällaista initioivat yksilöt matalalla evoluution tasolla oleviksi. En välitä suunsoittajista yleensäkään. On monessa yhteydessä väitetty, että aspergerin syndrooma symboloi kehitysaskelta evoluutiossa neurotyypillisiin ihmisiin verrattuna. On esimerkiksi sanottava, että tavallinen sosiaalinen toiminta ja sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen ovat hyvin alhaisia päämääriä, johon keskinkertaiset ihmiset innolla pyrkivät. On siis monessa mielessä tunteiden ja laumavietin kautta koettu sosiaalisuus ja sen vastakohtana selitettävä periaatteellisuus, jossa ihmiset voivat noudattaa tietynkaltaisia sääntöjä ilman minkäänlaisen yhteenkuuluvaisuuden näyttelemistä ja korostamista. Sosiaaliset pelit ovat selkeästi havaittuja rakennelmia ja ne toistuvat usein keskimääräisten ihmisten keskuudessa lähes kaikissa mahdollisissa kulttuureissa. On monesti niin, että naiset tapaavat arvioida miestä sen perusteella, miten hän suhtautuu heihin – se on siis täysin subjektiivista ja itsekeskeistä. Laumavietti vallitsee keskinkertaisissa ihmisissä, sillä he kyyläävät koko ajan sitä, mitä mieltä muut ovat ja mitä muut ihmiset jostain asiasta ajattelevat. He ovat niitä, jotka kuuntelevat alttiisti johtajien moraalisaarnoja, aivan kuten syyntakeettomat ihmiset, - joita he toki monessa mielessä olevat. Olen huomannut esimerkiksi sen, että tavanomaiset ihmiset, olivat he sitten filosofian opiskelijoita tai Kuopion lyseolaisia, pitävät tärkeänä tunnesosiaalisiteen muotoutumista, koska sosiaalisen nämä ihmiset kokevat tunteen kautta, joka on heille sellainen arvotunne, joka ylittää etenkin tietyssä iässä kaikki muut olennaisemmat periaatteet ja arvotunteet, joita keskinkertainen ihnminen voi ruveta varttuneemmalla iällä kritisoimaan kaikkia koskettavien käytäntöjen kautta ja takia. Rajojen tunteminen on sitä, että pysyy vaikuttamattomana sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka pyrkivät jatkuvasti rikkomaan toisten ihmisten rajoja. Manipuloiva ja ”vaikuttajamainen” toiminta on etenkin itsekeskeistä toimintaa, jossa ”tiimin” jäsenet asettuvat toimimaan jonkin ihmisen ja hänen pyrkimystensä toimesta. Minä olen esimerkiksi huomannut jo vuosikausien ajan, että isäni manipuloiva käyttäytyminen, joka ei ole muuttunut miksikään sen ajan kuluessa, jonka olen toistaiseksi elänyt. Hän huutaa, möykkää ja tuijottaa, mikä on voitu monesti havaita eläinmaailmassa. Tällä hän on pyrkinyt sosiaaliseen dominanssiin, toisen säikyttelyyn huutamisella ja oman tahtonsa esittämiseen kaikesta parempana. Se on sanottava, että vaikka olen viime aikoina pyrkinyt ymmärtämään isääni, ei hänestä ole keskustelukumppaniksi. Hän on niin juro, sulkeutunut ja toisista ihmisistä etääntyvä, että tuskin hän koskaan muuttuu, vaikka hän itse jossain mielessä haluaisi niin tehdäkin. Hän varmaankin kokee toisesta ihmisestä välittämisen erilaisella ja hyvin käytännöllisellä tasolla. Olen muuten huomannut, että hän itsekin on havainnut sen, että olen aika lailla kehittynyt, ja hänen huutamisensa jää ilman tarkoitusta. Aiemmin isäni huusi ja möykkäsi ja pyrki säikyttelyllä ohjaamaan itseäni. Olin niin herkkä, että minua isäni pelotti, ja siihen hän itsekin on varmaan ensisijaisesti pyrkinyt. Olen varmaan kehittänyt oman ontofysiikkani monessa mielessä nimenomaisesti perhedynamiikkani tuloksena. Ontokratia on sosiaalista dominanssia ts. turhaa ja ajan riiston kaltaista tavaraa tuottavan ihmisten ryhmää, jotka pyrkivät yleistämään omat periaatteensa ajattelussa ja toiminnassa. Siinä he pyrkivät vaikutteellisuuteen kommentaariaatin avustuksella, jossa kaikki uusi yhdistetään menneeseen. Suomessa on siinä mielessä tilaa Nietzschelle, koska suomalainen kulttuuri on nuori, ja periaatteisiin ja perinteisiin voi käydä vapaammalla ja tehokkaammalla tavalla kuin sellaisissa kulttuureissa, joissa tärkeintä on vain muokata ja ehostaa mennyttä. Filosofiassa pitäisi siis omasta mielestäni esittää periaatteita, joita voidaan myös noudattaa politiikassa. Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa pitää korostaa periaatteita, eikä riidellä reaktiivisesti ja suhteellisesti toisten ihmisten kanssa. Politiikka tarkoittaa erilaisten periaatteiden ohjaamaa toimintaa, jolla on kiinteä yhteys lainsäädäntöön. Siinä mielessä ajattelen varmaan, että hallituksen muodostavalle taholle on annettava suurempi valta ja vapaus tuoda esiin yhteiskuntaan omia periaatteitaan. Asioista voidaan tietysti keskustella, mutta sekin tosiaan tulisi tehdä sivistyneemmällä ja enemmän periaatteisiin keskittyvällä tavalla. Poliitikkoja on turhaa syyttää moraalittomiksi ja kapeakatseisiksi, koska heistä suurin osa on tällaisia, eikä sitä pystytä pienellä korjauksella muuttamaan. Hallituksen syyttäminen moraalittomaksi on samaa mitä voivotetaan rikkaammista ja paremmasta taustasta tulevista ihmisistä. Rajat on ymmärrettävä ja niiden yli ei tule mennä, koska se käy haitalliseksi myös invaasion tekevälle taholle. Jossain mielessä zenbuddhismin harrastaminen voisi käydä mainituissa asioissa toimivien ihmisten lukulistoille. Sosiaalisen dominanssin tavoittelu johtaa monesti siihen, että ihmiset alkavat kiistelemään tai jopa tappelemaan toisten ihmisten kanssa. Naispuolinen poliitikko saa monesti eri tavalla legitimaationsa nalkuttamiseen, jota katsottaisiin ihmetellen, jos kyseessä olisi miespuolinen poliitikko, joka posmottaa samalla tavalla kuin nainen. Ontofysiikka korostaa sitä, että sosiaalisen tominnankin tulisi tapahtua periaatteiden eikä tunteiden ja emootioiden kautta. Jos universumissa on muita eläviä lajeja, he voisivat varmasti sanoa, että eläinmaailmasta periytyvä tapa suhtautua toisiin ihmisiin ”sosiaalisesti” kertovat todellakin siitä, ettei osa ihmisistä ole mitenkään kehittyneitä ja muistuttavat jossain mielessä joitain apinalajeja tai punapersepaviaaneja. Jos ihmisen aivot toimivat niin, että hän ei koe samankaltaisia primitiivisiä tunteita kuten tavalliset ihmiset, ei se ole älykkyyden kanssa minkäänlainen heikkous, vaan se on monessa asiassa parempi muoto kuin itkeskely ja empatian näytteleminen joka tilanteessa. Kuitenkin sosiaaliseen dominanssiin pyrkivät ihmiset, joista suurin osa on naisia, arvottavat kaiken omien sosiaalisten ominaisuuksiensa kautta, joka kertoo jo valmiiksi esimerkiksi filosofian opiskelijoiden tasolla, että todellisuudessa heistä ei ole minkäänlaisiksi ajattelijoiksi, vaan he pysyvät lopun elämäänsä ”filosofian opiskelijohin”. Minä totesin jo lukiossa psykologian tunnilla, että minä en koe minkäänlaisia tunteita, joka varmasti houkutti monia naispuolisia kurssilaisia. Voin sanoa vieläkin, että en ymmärrä mitä periaatteeton tunteellisuus ja sosiaalisuus tarkoittavat. Voin sanoa myös, että minulla on todella syvällisiä tunteita, jotka kuitenkin motivoituvat korkealle kohonneista periaatteista, joiden toistuminen esimerkiksi jossain kirjassa tai elokuvassa herättää syvällisen tunteellisen reaktion. Minä en kuitenkaan itkeskele pelkän itkeskelyn takia, jota monet, etenkin naiset harrastavat. Eli voidaan sanoa, että filosofiassani toistuu vastakkainasettelu periaatteet ja tunteet, mutta etenkin periaatteet ja tunteet sosiaalisessa elämässä. Pitäisikö tunteiden hallita periaatteita, vai periaatteiden tunteita. Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on täysin miehille sopivana parempi ja kehittyneempi tapa suhtautua tunteisiin ja sosiaalisuuteen. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa hallussaan pitävää tahoa, joka toimii kommentaariaatin kautta. Kommentaariaatti supistaa ajatuksen turhanpäiväisyyden ja kontrolloitujen insituutioiden tasolle. Voidaan esimerkiksi sanoa ajatuksesta, että se tarkoittaa etenkin tähän menneeseen perinteeseen liittyvää ajatusta. Siinä mielessä mielestäni tietoteoreettinen realismi on täysin perseestä oleva ajatustapa. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, missä määrin ontokratia pystyy kommentaariaatin välityksellä vaikuttamaan yksilöiden arvotunteisiin. Merkitysvalta on sitä, kun joku yksittäinen ontokratian manipuloima taho saa valtaa tiettyjen käsitteiden denotaatioon. Ontokratia siis pyrkii yleistämään omat arvonsa koko yhteiskuntaan, ja sen toimintajärjestelmää voidaan pitää hyvin pikkuporvarillisena systeeminä. Filosofiassani on siis kyse etenkin arvojen liitteestä toimintaan ja ajatteluun. Mistä näkökannasta ja positiosta maailmaa ja ihmistä tarkastellaan. Voidaan sanoa, että vasemmistolaistenkin tulisi pyrkiä enemmän esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumisen pyrkimykseen kuin siihen, millaisia leikkauksia julkisiin menoihin porvarihallitus saa aikaan. Meillä oikeistolla vain on tapa ajatella, että ihmisten tulisi tulla suuremmin toimeen yksinään. Ja siihen ei vasemmisto voi tällä hetkellä suuremmin vaikuttaa, koska vasemmistopuolueet ovat oppositiossa. Tällainen reaktiivinen nalkutus ei palvele kenenkään etua, vaan vasemmistonkin tulisi oppia se, että he voisivat itse luovan osallistumisen kautta pyrkiä omanlaistensa poliittisten periaatteiden ja ideologian mahdollistamiseen. Vaikka joku voisi väittää, että pyrin filosofiassani vain yhden mahdollisuuden oikeistolaiseen yhteiskuntaan, voin sanoa kuitenkin, että hyväksyn myös vasemmiston, kunhan he ensin rupeaisivat kiinnittämään huomiota omien periaatteidensa tavoittamiseen ja kehittämiseen. Eli tässäkin asiassa on tosiaan kyse rajoista, vaikka tässä nimenomaisessa merkityksessä se tarkoittaa politiikan tasolla tapahtuvaa toimintaa. Mielestäni, ja aion tuoda sitä nimenomaisesti esiin omassa väitöskirjassani, että talouspolitiikka tulisi yhteiskunnassa hoitaa etenkin kaksi erilaista päämäärää huomioivalla tavalla. Toisella puolella on etiikka ja sivistys ja toisella raha ja taloudesta hyötyminen. Taloudesta hyötymisen käsitekin voidaan johtaa erilaiselle tasolle, kun otetaan ensin huomioon esimerkiksi pääomatulot ja hyväntekeväisyys. Hyväntekeväisyydellä ja kehitysyhteistyötä kehittämällä voitaisiin muodostaa kehitysmaihin tietynlaisia rakenteita, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan talouteen, johon eivät mielestäni kuulu niin sosialismi kuin rajoittamaton kapitalismikaan. Kuvittelin aiemmassa väitöskirjan proggiksessa, että olisi käsitellyt köyhyyden käsitettä ja sitä pyrkimystä, miten etenkin absoluuttinen köyhyys voitaisiin poistaa maailmasta. Kuitenkin mieleeni tuli tietyssä vaiheessa se, että makrotason strategian kehittäminen köyhyyden poistamiseksi voisi olla liian kunnianhimoinen pyrkimys, koska köyhyyteen vaikuttaminen täytyy tehdä mikrotasolla huomioiden alueiden paikalliset tekijät. Kun ihminen tajuaa omat rajansa erilaisissa yhteyksissä on se todellakin todellisen zen-mestaruuden taso. Kaikki pitää tehdä etenkin muistaen kaikenlaiset muut tekijät, koska itsekäs ja epäkohtelias ihminen ei voi olla toisten ihmisten keskuudessa. Aina on otettava huomioon ensimmäisenä muut ihmiset, ja toimia sen kaltaisella periaatteellisella tasolla, että se tuo kunnioitusta ympäristöltä. Mikä sitten on periaate? Se on etenkin sellainen algoritmi, joka selittää se, miten jokin asia toimii ja miten jossain asiassa tulisi toimia. Korkeimmat periaatteet toiminnassa perustuvat etenkin kunnioitukseen ja laskelmoinnin puuttumiseen. Esimerkiksi Japanissa junanvaunuun tuleva konduktööri kumartaa tullessaan uuteen vaunuun. Japani on hyvin kehittynyt kulttuuri, ja monessa mielessä se muistuttaa saksalaista kulttuuria. Yhdenmukaisuus, asiallisuus, järjestelmällisyys, ahkeruus, rehellisyys ja kohteliaisuus ovat ominaisuuksia, jotka löytyvät molemmista näistä kulttuureista. Molemmissa näistä on jotain samaa, ja käyttäytymismallit näihin kulttuureihin ovat tuoneet etenkin perinnöllinen aateli, Japanissa samurait ja Saksassa junkkeriaatelisto. On selvää, että parhaimmat periaatteet toiminnalle syntyvät ihmisryhmistä joilla on eniten vapautta, koska esimerkiksis sosialismi on syntynyt roskaväen pienessä tilassa pullistelemisesta. Japanin ja Saksan lisäksi voidaan korostaa myös etenkin brittiläistä kulttuuria. Kaikissa näistä kolmesta hienoimmat toimintamallit ovat tulleet yläluokalta – kuninkaallisilta, landed gentrystä ja perinnöllisestä aatelista. Kaikissa näistä kulttuureista kulttuuri on pikkuporvarillistunut ja rahvaanomaistunut keskiluokan korkeimmille päätöksen asteille tulemisen takia. Esimerkiksi David Cannadine on tärkeimmässä kirjassaan The decline and fall of the British aristocracy käsitellyt tätä ongelmaa. Korkein periaate toiminnalle on mielestäni kunnioitus, jota jotkut rahvaan edustajat eivät esimerkiksi Suomessa ymmärrä, koska se on epäkonditionaalinen tapa niille ihmisille, jotka Suomessakin uskaltavat näin toimia. Olen huomannut, että joillakin ihmisillä on niin alentuva tunne, että he ihmettelevät sitä, jos joku ihminen esimerkiksi teitittelee heitä. Esimerkiksi Saksassa suhtaudutaan tässä mielessä kaikkiin samalla tavalla. Huomasin muuten esimerkiksi kerran, kun odotin Kuopion kaupungintalon takana linja-autoa, ja kun pari puliukkoa liittyi seuraan ja teitittelin heitä, kuten vanhempia ihmisiä pitää teititellä, niin toinen kovemmassa kännissä ollut puliukko alkoi kyselemään ja vakuuttamaan, että olisin venäläinen. Tuollainen puliukko siis tiesi minua enemmän, miten suomalaisen tulisi Suomessa toimia ja miten suomalaisen ei tulisi ainakaan Suomessa toimia! Vapaus, yksilö ja kunnioitus ovat periaatteita, joita ei voida kyseenalaistaa, koska ne monessa mielessä muodostavat pohjan kaikenlaiselle toiminnalle yhteiskunnassa. Alexander von Schönburg ja Asfa Wossen Asserate ovat kirjoissaan kertoneet aatelisista sukulaisistaan, jotka ovat esimerkiksi Itä-Euroopan kommunismin takia menettäneet suuren osan omasta omaisuudestaan, mutta jotka ovat tulleet sen jälkeen sellaisen arvokkuuden haltijoiksi, jota ei millään tavalla voida rahalla poistaa. Schönburg kirjoittaa kirjassaan Tyylikkään köyhäilyn taito äitinsä puolen Venäjän ja Unkarin aateliin kuuluneista sukulaisistaan, että ”Paul Galitzinin käytös palkittiin jo maan päällä: hänen vaimonsa ja lapsensa selvisiviät vallankumouksesta. He onnistuivat pääsemään ehjin nahoin Kaukasukselle ja pakenivat sieltä Konstantinopoliin. Yksi sisko päätyi lopulta Lontooseen, toinen New Yorkiin, minun isoäitini Budapestiin, missä hän meni kreivi Balint Szechenyin kanssa naimisiin, ja Aga-täti, jonka muistan vielä hyvin asettui Salzburgiin. Näen silmieni edessä, kuinka hän istuu pikkuruisessa yksiössään, tarjoilee teetä vähän kolhiintuneista kupeista je kertoo elämästään. Huone oli viimeistä senttiä myöten täynnä tavaraa, kirjeitä, kehystettyjä valokuvia, kirjoja. Mutta hänen läsnäolonsa sai sen tuntumaan huvilinnan salongilta. Hän säteili ylevyyttä, johon yltävät vain ihmiset jotka ovat kerran menettäneet kaiken ja selvinneet siitä niin kuin se ei olisi mitään. Kävi siis selväksi, että isoisoisäni oli sittenkin viisas mies, ehkä hyötyetiikan mittapuullakin, sillä hän opetti itsensä ja oman perheensä olemaan riippumaton aineellisesta hyvästä. Puhuakseni Erich Frommin suulla: Aga-tädin oleminen oli muuttunut täysin riippumattomaksi omistamisesta. Hän oli saavuttanut rikkauden, josta ahneet ihmiset eivät voi ikinä päästä osalliseksi.” Mielestäni on hienoa tulla köyhtyneestä patriisisuvusta. Youtubesta löytyy joitain kymmeniä jaksoja sarjasta Country House Rescue. Ohjelmassa siis kerrotaan brittiläisistä kartanoista, joiden omistajat vastaavat tunnettua ilmaisua Asset rich, cash poor, ja miten he yrittävät kehittää kartanoihinsa liiketoimintaa, joka voisi auttaa kulujen maksamisessa. Oman taustani huomioiden olen sarjassa pitänyt eniten sellaisista jaksoista, joissa kartano on jo rappeutunut, mutta joiden omistajilla on kuitenkin ylpeyttä ja halua näyttää kartanoaan miljoonille ihmisille televisiossa. Meidän suvun kartanot ovat joko: a) palaneet tai tuhottu maan tasolle b) kutistuneet ja rappeutuneet c) siirtyneet muiden sukujen haltuun/periytyneet kaukaisemmille sukulaisille. Meidän suvun miljoonat ovat menneet jo runsaasti yli sata vuotta sitten. Minulla ei ole koskaan ollut pyrkimystä rahan ansaitsemiseen, olen siinä mielessä arvostanut kardinaaliarvoista etenkin vapautta ja halua harrastaa sellaisia asioita, jotka koen itselleni merkitykselliseksi ilman rahan väliintuloa. Nyt minun on kuitenkin alettava hankkimaan osaamiseni osaista työtä. On kuitenkin sanottava, että väitöskirjan aion valmistaa aivan lähiaikoina, vaikka olen pari viikkoa suhtautunut epäileväisesti viimeisimpään tutkimusaiheeseen. Rajojen tietäminen on etenkin rauhallista olemista ja kuten sanottua sitä, ettei vaivaa mieltäänsä sellaisilla asioilla, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Siinä mielessä kaikki pelkotilat ja ahdistus ovat turhia, koska niiden vaikutusväli ei koske niitä asioita, joihin voisi jollain tavalla vaikuttaa. On vain kuljettava eteenpäin rauhassa, hartiat ylhäällä ja pää pystyssä.

Autistisen filosofin maailmankatsomus

Niin, sen lopulta tiedämme! III sosiaalinen on paskaa III ja kaikki sosiaalisesta syntynyt III entistä enemmän paskaa, III ja merkityksetöntä paskaa III ahdettiin sitä sitten, III keneen tahansa III siitin asennossaan on kaikki ja kaikkea III "I'm afraid there will be some humping upstairs!" III ja uskallakin sanoa jotain naisista, niin III olet enemmän kuin merkityksetöntä merivettä III jossa on ikävän suolan vivahde III Minun ajatteluni ja sinun ajattelusi! III Niin, onko sitä todella (!) III Nimittäin sinun? III ajatellaan toisten puolesta ja toisille III nostellaan yksittäisiä kaikelle merkityksettömiä seikkoja, III joilla on yhtä suuri merkitys kuin jarrutusjäljellä! III sisällytätte hygienianne myös ajatteluun (!) III "Kohta joudutte tervehtimään toisianne koko ajan!" III Niin, siihenhän yliopisto onkin tarkoitettu (!) III Mutta, kun en tervehdi ketään III olen tyhmä ja ajatukseni merkityksettömiä III sanon kuitenkin: kuulin aina tervehdyksenne III en vain halunnut niihin vastata (!) III Kertokaapa minulle, mitä ajattelu tarkoittaa? III Ontofysiikka on autistisen filosofin III äärimmilleen viety maailmankatsomus III ja se on sitä edelleen III vaikka ette siitä pitäisi. III

Pariisi-Helsinki

Lähden tänään matkaan, Pariisiin. Aion hankkia asunnon ja jäädä opiskelemaan ja työskentelemään Ranskaan. Viidestä parhaimmin osaamastani kielestä ranskan kieli tulee vasta viimeisellä sijalla. Haluan kuitenkin kehittyä siinä, ja käyttää kieltä kaikissa arkielämän tilanteissa sekä työssä ja opiskelussa. Kun asuin 2009-2010 Pariisissa, olivat kielitaitoni ja yleinen kognitiivinen kyvykkyys paljon matalemalla tasolla kuin mitä ne ovat tänä päivänä. Olen lukenut viime aikoina esimerkiksi Louis-Ferdinand Celinen ranskankielistenkin mielestä vaikeaselkoista ja epäakateemista pääteosta Voyage a bout de la nuit, eli jotenkuten suomeksi ilmaisten ”Niin pitkään kuin yötä riittää”. Sanomalehtien lukemisella voi jo saavuttaa auttavan kompetenssin ranskan kielessä. Vien eräälle tuttavalleni kirjalahjan Seinen etelärannalla sijaitsevaan Shakespeare & Company-kirjakauppaan. Joku voisi kysyä, onko tästä olemisesta odotettavissa mitään muuta kuin haisemista ja viinan juontia Ranskalaisissa tai tarkemmin sanoen pariisilaisissa on kuitenkin monesti omanlaisensa tapa nauttia elämästä ja tuottaa elämänasenteen kautta mahdollisesti jopa taidetta tai kirjallisuutta. Kuulin ensimmäistä kertaa Charles Aznavourin kappaleen La Boheme kun olin ensimmäisen Pariisissa asumisen jälkeen kokoamassa mielenterveyttäni kasaan Siilinjärvellä 2010. Itse asiassa musiikkiterapiassa ollessani mies, joka oli kuulemma aiemmin tippunut 30 metriä sairaalan alueelle johtavalta sillalta. En muista hänen nimeään, mutta pahasti vammautunut hän oli, ja hänen äitinsä kävi miehen luona säännöllisesti. Oli suorastaan sympaattista seurata, miten hän oli odottamassa äitiään sairaalan osaston ovella. Sain sellaisen käsityksen, ettei hänellä mahdollisesti ollut muita läheisiä ihmisiä. Kun asuin ensimmäistä kertaa Pariisissa meni suurin osa ajasta ryyppäämiseen. Rahaa oli suhteellisen paljon, ja kapakoissa ja viinakaupoissa minulla oli luottoa. ”Apres!” oli etenkin asuntoani lähellä olevan pienen kaupan beduiiniomistajan tapa sanoa, kun kävin hakemassa häneltä samppanjaa. Vaikka keräsin ja luin kirjoja Pariisissa olon aikaan, ei mielisairaalaan mennessä minulla ollut sanottavamman laajuista kielitaitoa ranskassa. Muistan kerran, miten tulin Pariisiin suoraan Pamplonan härkäjuoksusta, ja minulla oli vielä kyseisessä tilaisuudessa käytetty asu päälläni saavuttuani Pariisiin aamulla yöjunalla. Pariisissa on pikkuporvareita, ja esimerkiksi mennessäni hotelliin valkoisissa housuissa, paidassa ja punainen huivi vyötäröllä suhtautui hotellin omistaja myöhemmin täysin eri tavalla minuun, kun vaihdoin suoriin housuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin. Toivon saavani itselleni jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta, koska olen huomannut miten äitini takaamat matkat rasittavat häntä sen takia, koska hän haluaa olla kaikessa varsin pilkuntarkka. Toivoisin, etten olisi jatkossa niin riippuvainen äidistäni, koska haluan hänen elävän pitkään. Sydän- ja verisuonitaudit eivät ole harvinaisia lähemmän suvun piirissä, ja sekä mummo että ukki poistuivat keskuudestamme näiden vaivojen takia. Aion käydä kirkkokonserteissa etenkin kuulemassa Chopinia ja Bachia. Aion myös jossain vaiheessa tulla kanta-asiakkaaksi Le Grand Operassa. Söin aiemmin Pariisissa asuessani tavallisesti lähialueen ravintoloissa. On sanottava sellainenkin, että olin eräässä vaiheessa Pariisissa ollessa käymättä kolmatta viikkoa suihkussa/pesulla. Tuo varmaan heijasteli mielenterveysongelmia. Sitten kun menin vajaan kolmen viikon jälkeen kylpyyn asunnollani, lähti ihosta paksu talikerros. Mielenkiintoinen tapaaminen oli Ile Saint-Louis'n länsipäädyn ravintolassa, kun keskustelin virolaisen liikemiehen kanssa samalla, kun söimme lounasta ulkona. Pariisissa on jo aivan kunnollinen talvi, eikä siellä hevin voi talvikuukausina kuljeskella shortsit jalassa, ainakin jos ei halua vilustua. Muistan aina sen, miten kapakoiden katutasolla kyypparit laittoivat päälle isoja keinotekoisia lämmittimiä. Ranskalaiset väittävät olevansa hyvin herkkätasoisia, ja sen takia kokevat, että he voivat leveillä oman kulttuurinsa kehittyneisyydellä. Tietysti, että voi olla esimerkiksi akateemisen yhteisön jäsen Pariisissa, on silloin uskottava tietyt paikalliseen kulttuuriin liittyvät periaatteet. Kuitenkin itseni on sanottava, että olen aina pitänyt englantilaisuudesta ja saksalaisuudesta ranskalaisuutta enemmän. Kuitenkaan minulla ei ole inhokkeja, ja haluan lopultakin päästä osaksi ranskalaista etenkin akateemista establismenttia, joka vaatii etenkin kielitaidollista kehittymistä ja aksentissa muovautuneisuutta. Tämä vaatii siis tekemisissä olemista ranskan kielessä parempien ja kehittyneempien ihmisten kanssa. Sukulaisemme Polidoroffit ovat etenkin niitä, joiden kanssa toivon voivani olla enemmän tekemisissä. Lähetin muistaakseni joskus vuosia sitten kyseiseen Shakespeare & Companyyn kirjeen, jonka pohjalta toivon voivani pystyä keskustelemaan esimerkiksi Sylvia Beach Whitmanin kanssa, olen muistaakseni joskus kohdannut hänet kyseisessä kirjakaupassa. On sanottava alkuperäisestä Sylvia Beachista, että niin sanotun amerikkalaisen ”The lost generationin” kirjailijat saivat 1920- ja 30-luvuilla lainata alkuperäisestä Shakespeare & Companysta, joka sijaitsi muutaman korttelin päässä nykyisestä paikastaan, kirjoja, koska heillä ei ollut monesti pysyviä tuloja ts. olivat persaukisia osan ajasta. Aion jatkaa Pariisissa etenkin viulun soittamista. Lisäksi aion kehittyä maalaamisessa ja piirtämisessä, sillä minulla on sellainen käsitys luovuudesta, että luovuus kehittyy parhaimmalla tavalla sen myötä, kun sen asettaa aika ajoin koitteelle eri puolten myötä. Aion mahdollisuuksien mukaan hakeutua Sorbonnen luennoille, mistä minua kiinnostavat etenkin psykiatrian luennot. Haluaisin kehittyä Pariisissakin siinä, miten ihmismieltä voidaan havainnoida erinäisten risteilevien tieteenalojen kautta. Siinä mielessä olen kiinnostunut myös sosiaalipsykologiasta ja psykologiasta. Filosofia ei minua enää satunnaista lukemista enemmän kiinnosta, koska olen mielestäni saavuttanut siinä sellaisen tason, jossa aiempien filosofien käsitteet ja teoriat vaikuttavat monesti pelkästään harhaanjohtavilta ja aikaani kuluttavilta. Kirjallisuutta on hyvä lukea monipuolisesti ja paljon, ja esimerkiksi kaikki kaunokirjallisuus ja mieluiten runotkin tulisi lukea ensisijaisesti niiden alkukielillä, vaikka on sanottava, että nautin jossain mielessä etenkin runojen suomentamisesta, eli kääntämisen avulla kielentaju lisääntyy ja levenee. Kirjoja tulee siis lukea koko ajan, kunhan pitää omassa luomistyössään tietynlaisen etäisyyden sellaisia aihelmia kohtaan, jonka myötä ihmisestä tulee pelkkä kommentoija ja ”tulkitsija”. Haluaisin kirjoittaa enemmän myös runoja ja laulujen sanoja, mutta siitä on sanottava etten ole koko ajan sellaisessa fiilingissä, joka voisi itsessään tukea runoilemista – eli silloin tulee olla oikeanlaisessa mielentilassa. On sanottava luovuuden ilmentämisestäkin se, että joskus jos haluaa kirjoittaa ja kirjoittaa hyvin, on viinan juonnissa pidettävä ainakin vuorokauden tauko, vaikka jotkut väittävät, että pystyvät kirjoittamaan parhaiten kännissä tai krapulassa, - itse en siihen usko. Pariisissa voi juoda keskellä päivää viiniä. Kotimaassa suosikkikahvejani ovat Pauligin Parisien ja Arvid Nordqvistin Franskrost. Mielestäni ne ovat aivan omaa laatuaan, jos niitä verrataan esimerkiksi tavanomaisiin kultakatriinoihin ja juhlamokkiin. Vahva kahvi ja espresso ovat aivan omaa laatuaan Ranskassa. Minulla on ollut Pariisissa tapana, että kun menen aamulla juomaan espressoni, juon yhden kahvilan tiskillä tavallisesti seisoen ja otan sen jälkeen toisen mukaan, jonka juon kaupungilla. Ranskassa on ymmärrettävä ihmisten ylpeyttä, vaikka mielestäni naisten hengailu jossain hienomman leidin kuvitelmassa ei monestikaan miellytä, etenkään jos kyseessä on etnisesti ranskalainen nainen, joka on elänyt koko ikänsä Ranskassa saati Pariisissa. Seuraavia asioita on uusien silmälasien teettäminen ja useamman implantin ottaminen yläleukaan, koska olen suoranaisesti lyönyt laimi omia hampaitani. Isäni on jo itse asiassa luvannut tietyllä ehdolla teetättää minulle uusia hampaita, joista varmaan Pariisissakin joutuu maksamaan ainakin 1000-2000 euroa per hammas. Salli-mummo, - äitini äiti kustansi vuonna 2009 Ile Saint-Louis'n asunnon takuuvuokran, joka oli noin neljä tonnia. Minun ei tarvinnut rutkattaa aiheesta, eikä hän koskaan tullut pyytämään myöhemmin rahaa takaisin. Siinäkin mielessä mummo halusi minua tukea, ja tunnisti minussa tuon tarpeen. Sanoin kyllä isovanhemmille, että olisivat tulleet käymään luonani Pariisissa, mutta hoitoon joutuminen seuraavana keväänä esti sen. Tietysti isovanhempani matkailivat etenkin aiemmin säännöllisesti, vaikka vanhemmalla iällä he monesti sukulaisten halun vastaisesti jäivät leimallisesti omalle seudulleen – minun rakkaana muistamalle Koillis-Savon maaseudulle. On sanottava, että olen iän myötä entistä enemmän kokenut yhteyttä paikkaan – Kaaviin, koillis-Savoon ja etenkin Virrantalon tilan maille. En voi tarpeeksi korostaa sitä, miten koin suurinta rauhassa ja turvassa olemisen tunnetta Virranportissa etenkin talviaikaan. Siellä koin eniten olevani kotona. Itä-Häme on jo siinä mielessä jäänyt kaukaisemmaksi sekä materiaalisesti että myös sukuhistorian kannalta. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker, joka syntyi vuonna 1844 ja kuoli 1916 Virrantalossa, oli itselleni läheisin Itä-Hämeen ja Luhangan haarasta, mutta siitäkin on jo paljon aikaa. Koen olevani etenkin savolainen ja jos tarkemmin sanotaan, niin etenkin pohjois-savolainen. On mainittava mummostani, että hän sekä suunnitteli ja teki naispuoleisen Koillis-Savon kansallispuvun, jota on sittemmin käyttänyt mm. presidentin linnan juhlissa kansanedustaja Heikkinen. Haluan kirjoittaa monipuolisesti Ranskassa, ja alkoholinjuonnin ei tule nousta yhtä merkittävään ja hallitsevaan asemaan kuin miten sen kanssa tapahtui viime kerralla. Olen käynyt Pariisissa turistina kolmattakymmentä kertaa. Aion teetättää tietyistä sukulaisistani ja esivanhemmistani muotokuvia Ranskassa. On sanottava, että elokuvien joukosta Pariisiin sijoittuvista ovat mieleisiä itselleni etenkin Woody Allenin Midnight in Paris ja Kaurismäen La vie de boheme. On myös sanottava, että kaurismäkeläinen frankofilia näkyy myös esimerkiksi varhaisessa elokuvassa Arvottomat. Ollaanhan siinäkin loppuvaiheessa Pariisissa ja Helsingissäkin luetaan Le Mondea. On sanottava, että myös 1960-luvun kuvaus elokuvassa The day of the jackal on myös mielenkiintoista ajankuvaa, ja sen alkuhan perustuu todellakin tosiasiallisiin tapahtumiin de Gaullen tasavallassa. Toivon voivani tavata Ranskassa paljon sekä siellä asuvia sukulaisia ja käyjiä Suomesta. On myös mahdollisuuksien mukaan hankittava ranskalaisia kavereita. On sanottava myös, että eräs ranskalainen taidehistorioitsija on ollut usean vuoden ajan suunnittelemassa Adolf von Becker-näyttelyä Maison lafitteen Pariisista pohjoiseen, ja on mielenkiintoista nähdä saako hän hankkeensa joskus päätökseen. Kirjoitushankkeita, jotka eivät ole riippuvaisia paikasta on minulla esillä lukuisia, joista ensimmäisiä mieleen tulevia ovat etenkin väitöskirja filosofisen etiikan ja sivistyksen ja talouden välisestä triviumista. Olisi mukavaa hankkia ajokortti Pariisin haastavassa ympäristössä ja sen jälkeen ajella pitkin Ranskan viinialueita jonkin mukava mademoisellen kanssa. Olen ranskan kielessä miltei täysin itseoppinut, vaikka olen käynyt yliopistossa muutaman ranskan kurssin, joissa en menestynyt, koska olin silloin vielä niin epäsosiaalinen ja ujo. Jonkinlainen kahvikuppineuroosi vallitsi näissä ranskan kielessä pärjäämisen yrityksissä. Dekadenssi ja sen tunnetuin kirjallinen hahmo Jean des Esseintes, vanhan aatelissuvun viimeinen hermoherkkä ja taiteellinen jäsen, ovat aina kiehtoneet minua suurella tavalla. Dekadenssi tarkoitttaa monesti sitä, että tiettyjä henkisesti tylsiä ja tyhjiä käytänteitä ja tavanmukaisuutta kritisoidaan. Siinä monesti annetaan ihmisille nimenomaisesti vapautta monissa tärkeissä asioissa. Dekadenssi hakee monesti aristokraattisten esikuviensa kautta ihmisille uudenlaista tulevaisuutta ja uudenlaista tapaa nähdä etenkin taiteet ja kirjallisuus. Yksi tenkkapoo rahan kanssa tällä hetkellä on se, että koska rahaa ei todellakaan vielä ole kaupungin keskustassa asumista varten, on minun sijoituttava alkuun esikaupunkialueelle tai esimerkiksi lähellä sijaitseviin pienempiin kaupunkeihin, sillä on sanottava, vaikka mielestäni osaan nykypäivänä hallita asian paremmin, että mahdollisesti hieman keskustaa rauhallisempi soppi voisi olla esimerkiksi taiteellisen työskentelyn kannalta ajatellen parempi paikka asua. Ryyppyreissuilla ja sukulaisia ja kavereita tavatessa voi tietysti flaneerata pitkin keskusta-alueita. Koen hyvin voimakkaasti ne ominaisuudet, jotka olen perinyt etenkin äitini vanhan aatelissuvun kautta. Siinä mielessä katson, että minulle on annettu paljon sellaisia ominaisuuksia, joita voi hyödyntää kirjoittamisessa ja taiteellisessa työskentelyssä yleensä.

Luovuus

Minua on useaan otteeseen sanottu luovaksi ihmiseksi. Kun ajatellaan luovuuden ominaispiirteitä, niin voidaan sanoa suuren määrän luovuudesta tulevan perityistä geeneistä, jolloin siihen voivat liittyä esimerkiksi korkea älykkyys ja mahdollisesti myös mielenterveyden ongelmat. Luovuus erottuu merkittävämmin etenkin suhteessa pikkuporvarillisiin keskinkertaisiin ihmisiin, jotka voivat pitää luovaa ihmistä omituisena, epäkypsänä ja jopa kehitysvammaisena. On sanottu ihmisistä, että lapset ovat monesti luovempia ihmisiä verrattuna varttuneempiin ihmisiin, koska heidän talamuksessa ei ole yhtä tarkkaa filtteriä kuin aikuisikäisillä ihmisillä. Toisin sanoen luovien aivot tuottavat enemmän ideoita käytäntöön ja luovat pystyvät mahdollisesti vertailemaan toisille vastakkaisia esimerkkejä ajattelusta ja kehittämään sitä kautta tärkeitä ideoita ja ajattelun periaatteita. Luovan ihmisen piirteisiin kuuluu avoimuus, ennakkoluulottomuus ja monessa mielessä lapsenomainen herkkyys ja aistiminen. Luovat ihmiset voivat luoda taidetta, tiedettä ja filosofiaa. Esimerkiksi minua on sanottu jälkeenjääneeksi ja vammaiseksi pelkästään sen takia, etten valikoi omia tietojen ja inspiraatioiden lähteitäni sen mukaisesti millä tavalla auktoriteetit ja olemisen valta pyrkivät määrittelemään ihmiset näin tekevät. Jotkut sanovat, että luovuus tarkoittaa uuden luomista, vaikka mielestäni sen voisi myös tulkita tarkoittavan luovia uutta. Eli etenkin kykyä yhdistellä konventionaalisesti yhtenä ja samana käytettyjen ideoiden ja käsitteiden yhteistoimintaa. Mielestäni luovat ihmiset ovat etenkin olemisen vapauden alla toimivia, samalla kun porvarit ja pikkuporvarit korostavat hegemoniaa ja vapauttaan määräillä olemisen valtaa omilla ennakkoluuloisuuksilla ja pieneksi rajoitetuilla piireillään. Myös tiedon monopoli on itse asiassa epä-älyllinen asenne, koska se jakaa tiedon vain tietyille tahoille yhteiskunnassa. Tiedon tulisi olla kaikille avointa. On kuitenkin sanottava siitä, mikä on valitettava tosiasia, ja en itse muuttaisi järjestelmää, mutta diktatuurit ovat aina menestyneet sodassa länsimaisia vapauksia sisältävien yhteiskuntia vastaan. Kuitenkin olemisen valta ja tiedon ja tuotteiden monopoli ovat tyypillisiä esimerkiksi Venäjällä tällä hetkellä. Esimerkiksi Vernon Smith sai Nobelin taloustieteen palkinnon omasta työstään, joka yhdisti laboratiotutkimusta taloustieteen tulkintaan. Smithillä on diagnosoituna aspergerin syndrooma, joka on etenkin kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa yleinen piirre etenkin selllaisissa suvuissa, joissa on taitelijoita ja etenkin humanisteja. Nämä ihmiset lukevat paljon kirjoja, ja eivät ainakaan katsele helpomman juonenkulun sisältäviä tv-ohjelmia ja elokuvia. Älyllinen integriteetti on tärkeä asia opiskelussa ja älykkyydessä. Mielestäni perustavin tieto asioista saadaan etenkin kirjojen kautta, mikä on unohtunut nykypäivänä monelta – kuunnellaan äänikirjoja ja katsotaan tiedot etenin wikipediasta. Ihmisten tulisi voida muistaa totuudet etenkin paksuista kirjoista ja tutkimuksista. On sanottava, että kirjojen lukeminen ja niiden hankkiminen on ollut pitkäjänteistä keräilytoimintaa. On sanottava kahdesta herkästä taiteilijasielusta Stalinista ja Hitleristä, että etenkin Hitlerin kohdalla kirjaroviot motivoituivat siitä, koska hän ei itse saanut aiemmin kaupallistettua omaa taidettaan ja ajatteli monomaanisella tyylillä rajoitetun taidekäsityksen eli klassismin olevan parasta kaikille taiteilijoille, vaikka taiteilijuuteen ja luovuuteen sisältyy aina etenkin vapaus, ja monet ovat sanoneet diktaattorien alamaisten olevan etenkin intellektiltään saati luovuudeltaan rajoittuneita ihmisiä. Jos taiteen tarkoitus on vain palvoa jotain ihmistä tai ideologiaa ei luovuudelle silloin ole riittävästi autonomiaa ja tilaa omien näkemysten muodostamista varten. Luova ihminen voi olla esimerkiksi kirjailija, tutkija, professori, taiteilija tai näyttelijä. Luova ihminen, joka pyrkii oman luovuutensa villitsemiseen ja jatkuvaan maailmankatsomuksen horisonttiin suuntautuvaan tarkkailuun on ihminen, joka tulee kehittymään koko ajan iästään riippumatta. Leikkisyys on luovuuteen liittyvä piirre, joka liittyy usein etenkin kielellä ja ideoilla leikkimiseen. Leikkisyys on siis etenkin sitä, että haastaa omat käsityksensä ja pystyy sen takia avoimeen vertailuun. Pikkuporvarit tavallisesti menettävät leikkisyytensä viimeistään täysi-ikäisiksi tultuaan. He alkavat myös jonkin pikkumielisen vertailun ja perusasenteensa suvaitsemattomuuden takia arvostelemaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole koko ajan tarvetta todistella kunnollisuuttaan ja ajamaan tiukkoja aitoja ihmisten ympärille. Olemisen vapaus on etenkin sitä, että voidaan käyttää vaihtelevia ja poikkeavia tapoja suuntautua tietoon, samalla kun olemisen valta vie ihmisiltä vapautta ja resilienssiä ja pyrkii antamaan heille määritelmiä oman kapea-alaisen arvojärjestelmänsä mukaisesti, joka ei kuitenkaan ole edes olemisen valtaa määrittelevän kommentaariaatin tietoisuudessa selkeänä, vaan he pyrkivät etenkin subjektivoimaan kaiken ja asettavan sellaisia premissejä, jonka mukaan objektiivisia arvoja ei voitaisi löytää mistään ihmisten keskuudesta. Monesti on niin, että etenkin suurkaupungeissa ihmisten välinen yhteisöhenki katoaa. Mielestäni se, ettei ole kiinteää käsitystä jaetusta henkisestä intimiteetistä, on sellainen yhteiskunta, missä ihmiset saavat keskittyä ilman haitantekoa omiin päämääriinsä eikä vain toisten ihmisten elämän seuraamiseen ja kommentointiin, ja voidaan sanoa näin, että etenkin kommentaariaatti on siis sellainen yhteisö, jonka osapuoli kommentoivat ihmiset määrittävät pintapuolisten periaatteiden kautta toisiin ihmisiin suhtautumista, jonka myötä he muodostavat tiedostamattaan kommentaariaatin, vaikka he eivät suoranaisesti osaa yhdistää omaa olemistaan tähän viitekehykseen, joka on todellista totuutta. Eli voidaan sanoa, että ihmisten kommentointi on etenkin olemisen vallan ja kommentaariaatin merkittävimmän arvojen vierautustavan alkuperä, se siis alkaa siitä, kun ihmiset eivät keskity olemisen vapauteensa, vaan he alkavat rajoittamaan omaa vapauttaan olemisen vallan kautta, jonka kommentaariaatti välittää heihin vaikutteellisuudella. Mummoni on hyvin kuvastanut pikkuporvarillista ja olemisen valtaan liittyvää asennettaan sanomalla ”kaikkiehan meijän pittää!”, joka on siis Heideggerin Das Manin kaltainen piirre, eli ei kaikki ja ei kukaan. Siinä tulee osiin olemisen vallan sattumanvaraisuus, koska mummoni kaltaiset ihmiset eivät tosiasiassa toimi kuin omien periaatteidensa kautta pyrkien levittämään mielipiteitään ja kritiikkejään muihin ihnmisiin, jotta heidän olemisen valtansa vähenisi. Mummoni on puritanisti, jonka mielestä kaupasta tulee ostaa halvimpia tuotteita eikä esimerkiksi sitä, minkä kaupasta haluaa ostaa. Banaalinen pahuus on siis olemisen vallan taustalla, jotka pyrkivät estämään liian suuriin mittoihin yltäviä keskustelujen rajoja. Olemisen vallan olemus on etenkin pintapuolisia käsityksiä, kansan syvistä riveistä nousemaa kurinpalautusta ja välinpitämättömyyttä. Eli reagoidaan asioihin sen mukaisesti, mikä tulee ensimmäisenä ennakkoluulona mieleen. Olemisen valta on etenkin suvaitsemattomuutta ja yksikanavaisuutta harkinnassa ja päättelyssä. Ihmiset eivät halua antaa muille ihmisille autonomiaa ja vapautta, ja sen takia he alkavat järjestelmään ennakkoluulojaan sellaiseen asti, että kaikkien on hyväksyttävä epävapaus kollektiivin epävapauden takia. Tästä tulee mieleen esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Kiinassa aikaansaadut maatalouden kollektivisointiin liityvät pyrkimykset. On luotava vertauskuva myös natsi-Saksan keskitysleirit, joissa ns. kapot, jotka olivat luottovankeja, olivat paljon julmempia ja raadempia kuin erinäiset vartijat ja sotilasväestö. Kapo pyrki aina viemään vankien käsitystä mahdollisesta vapaudesta, koska he eivät itsekään olleet vapaita. Luova ihminen on utelias ja avoin, sanotaan luovasta ihmisestä, että he ovat sellaisia, jotka seuraavat perhosta kallionjyrkänteelle. Vapaus on luovuuden edellytys. On kuitenkin niin, että luovien alojen ihmiset jotka pyrkivät kaveraamaan itsensä asemassa aiemmin olleita, rajoittuu silloin myös heidän luovan toimintansa ala. Mielestäni Danton käsitys taidemaailmasta olisi johtamassa taiteellisia yksilöitä pelkästään toistensa seurailuun ja näin ollen epäaitouteensa. Minä olen aina korostanut vapautta tärkeimpänä arvona, minkä jälkeen tulee etenkin yksilönvapaus. On monia taiteilijoita, jotka katsovat että he tekevät taidetta, vaikka tosiasiassa he vain matkivat toistensa töitä. Eräs ko. Kategoriaan kuuluva ihminen lukioajalta kertoi jossain haastattelussa, että hän tunsi kateutta kun koulussa opettaja kehui jonkin toisen oppilaan kirjoitusta. Voi harmi! Mikä merkitys tällaisen asian kertomisella on? Ei tiedä varmaan sitä itsekään. Samanmerkityksinen ja -tasoinen asia voisi olla, että koin kateutta, kun joku toinen ennätti ennen häntä opetella kuinka perä pyyhitään kakalla käymisen jälkeen. Derrida on sanonut, että Aristoteleestakin voidaan sanoa vain, että hän syntyi, ajatteli ja kuoli. Eli tämän tapauksessa syntyi, koki kateutta ja kuoli. Myös tämän viime vuonna kuolleen runopojan itsetunnolla on ollut monta mielipidettä minusta, vaikka en ole koskaan tätä tuntenut tai yleensäkään halunnut tuntea. Luovat ihmiset ovat vähemmän aggressiivisia kuin keskimääräiset ihmiset mutta etenkin keskimääräiset miehet. Luovuuden liitettä mielenterveyteen on tutkittu viime aikoina paljon ja esimerkiksi ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tutkimuksessa huomattiin, skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ahdistusta, masennusta, autismin kirjoja, itsemurha-alttiutta ja päihteiden väärinkäyttöä ilmeni monta kertaa suuremmalla tavalla luovilla aloilla työskentelevien ihmisten keskuudesssa. Minun suvussani ei nykyään ole tiettävästi yhtään toista autismin kirjon ihmistä, mutta mielialahäiriöitä on monella, ja jotkut näistä työskentelevät luovilla aloilla. On arvioitu, että luovan ihmisen todennäköisyys kuolla oman käden kautta on yli kaksinkertainen luovien ihmisten piirissä verrattuna keskimääräisiin ihmisiin verrattuna. Sylvia Plath, merkittävä kirjailija, josta olisi ollut pitkälle kirjailijanuralleen, teki nuorella iällä itsemurhan. Hän vuorasi lastensa huoneiden välit pyyhkeillä ja teki itsemurhan hengittämällä kaasua. Virginia Woolf laittoi kolttunsa taskuihin kiviä ja käveli jokeen. Itsemurhasta muistan etenkin Stalingrad-elokuvan kohtauksen, jossa upseeri työnsi pistoolin suuhunsa ja ampui aivonsa seinälle, koska ei enää jaksanut taistelun tuomaa stressiä ja tuskaa. Derridan mukaan kaikki Aristoteleen esimerkin mukaisesti toimivat huomaavat muun tiedon olevan pelkkää anekdoottia, ja näin ollen kaikki elämäkertakirjallisuus on vain merkityksellistä siinä mielessä, että siinä kerrotaan kyseenalaisessa totuusarvossa olevia satuja ja tarinoita. On mainittava edellisestä Aarno Karimon kirjoittama Kumpujen yöstä neliosainen kirja, joka oli pääasiassa fiktiota, mutta esimerkiksi AKS:n ja IKL:n oppijärjestykseen se kuului keksityistä jutuista huolimatta. Kyseinen teos löytyy minulta, ja sen viimeisen sivun julistus kehotti rakentamaan Suur-Suomen, jonka kansa olisi väkevää ja rajat kaukana idässä. Luovuus on siis leikkisyyttä ja leikkisyyttä etenkin totuuden, käsitteiden ja sanojen yhdistelyn ja ideoimisen muodossa. Eli miksi jotkut pitävät minua kehitysvammaisena, se johtuu nimenomaan siitä, miten minä lasken leikkiä ja yritän kysymyksillä joskus jonkinasteista Havocia. Lapsellisuudesta on joissain tapahtumissa mainittu, vaikka lapsellisuus ja leikkisyys ei itsessään kerro siitä, että tällainen ihminen olisi matalammalla tai vieraammalla tasolla. Minä pystyn itse valitsemaan sen miten ihmisiin suhtaudun, jota kykyä oikeilla kehitysvammaisilla ei ole. Olen myös huomannut sen, että epäsovinnainen tapa suhtautua esimerkiksi naisiin tai seurusteluun saa joskus ihmiset mutta etenkin naiset haukkumaan ja pilkkaamaan tällaista ihmistä. En tiedä, voiko heidän käsitystapansa olla niin rajoittunut, että he tekevät tällaisen arvion muulla kuin älykkyyden ja kognitiivisen kyvykkyyden perusteella. Luovan ihmisen leikkisyys ja se, että tällainen ihminen ottaa kaiken tapahtuvan opetus- ja oppimismielessä aiheuttaa joillekin käsityksen tyhmyydestä tai jälkeenjääneisyydestä. He ovat kuitenkin rajoittuneita ihmisiä ja varsin syvällä käsityksissään. Platonin Valtio on minun suosikkikirjani, vaikka esimerkiksi Platonin käsitys taiteista vastaa monesa mielessä jonkinlaista diktatuuria, koska hän katsoi taiteiden käyvän vain urhoollisuuden ja sotimisen ylistämiseksi. Käsittelen parhaillaan Aristoteleen Politiikkaa ja Nikomakhoksen etiikkaa, koska ne sisältyvät lähdeteoksina väikkäriin. Aristoteles laajensi käsityksensä metafysiikasta ja politiikasta jonkinlaiseen pluralismiin, samalla kun Platon korosti vain yhdenkaltaista ideaoppia. Isaiah Berlin kirjoitti kirjan Siilistä ja ketusta, jossa hänen vertauskuvansa vastasi siilen tapauksessa että tällaiset ajattelijat osasivat yhden ison asian, ja kettu monta eri asiaa samalla aikaa ja ei mahdollisesti samantasoisella intensiteetillä. Minua on haukuttu vammaiseksi lukiossa ja moneen kertaan yliopiston aikana. Morrissey on tullut tunnetuksi monitulkintaisten sanoituksiensa kautta ja voidaan sanoa hänen tuotantonsa olevan täysin päinvastaista esimerkiksi Platonin runouskäsitykseen, koska edellä mainittu on sisällyttänyt kappaleisiinsa itsesääliä ja pahojen asioiden harkitsemista. The Smiths on ollut aina suosikkiyhtyeeni ja tietysti Morrissey sen jälkeen kun bändin tiet erosivat. Tietyssä mielessä Aristoteles ajatteli binaarisuuksien olevan kielteistä yhteiskunnassa, ja hänen eettiset ideansa koostuvat kahdesta ääripäästä, joiden välillä keskellä on ydinhyve, minkä toteuttamiseen tulisi pyrkiä. Sosiaalinen ja emiotionaalinen puoleni on mahdollisesti kehittynyt suhteellisen myöhään, mutta sanoisin nykypäivänä, että minulla on hyvä ihmistuntemus ja myös kyky välittää empatiaa oikeanlaisissa tilanteissa. Monessa mielessä filosofian opiskelijoidenkin piirissä pelataan sosiaalisia dominanssipelejä, koska tällaiset ihmiset eivät pysty aitouteen eivätkä ole luovia, joka voisi olla nostamassa näitä ihmisiä nerouteen – se vaatii aina omaa panostusta ja preferenssiauotonomiaa. Sosiaalisten pelien ihmiset ovat itsensä vankeja, samalla kun luova ihminen voi nauttia olemisen vallasta, missä ne tarkoituksen mukaan pyrkivät mahdollisimman pitkälle ulottuvaan riippumattomuuteen. En tue SAK:ta ja mielestäni kommunitaristinen järjestelmä olisi paras, jossa korostettaisiin instituutioiden autonomiaa ja rauhan arvon välittämistä. Joku yksi instituutio tai ihmisten ryhmä ei voi asettua määräävään asenteeseen itseisriippuvaisia ja autonomisia instituutioita vastaan. Instituutiot siis olisivat jonkinlaisia pienoismaailmoja, jotka voisivat myös kehittyä itsenäisyyden myötä. Yhteiskuntakritiikin tulisi tuoda esiin perustavimpia arvotunteita ja suhtautumista olemisen valtaan. Koska ontokratia korostaa pelkästään omaa valtaansa tyhjyyden verukkeella, ja koska se ei pysty muuttamaan ihmisten asenteita, voidaan sanoa, että etenkin satiiri ja ironia paljastavat tällaisen poliitikon tai ryhmittymän pohjattomuuden, jonka myötä porkkana nostetaan kasvimaalta. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät rikkomaan instituutioiden rajat ja autonomian ja vallata yksi tai useamman instituution, jota se alkaa käyttämään siten, että vapauden määrä yhteiskunnassa laskee, ja yleensäkään ajattelulle ei anneta minkäänlaista tilaa ja mahdollisuutta funktioitua ja kehittyä. Instituutioiden vapauden menettämisen myötä myös yksilöt menettävät autonomiaansa ja vapauttaan. Olen aina ajatellut varsin samalla tavalla ja joku voisi mahdollisesti liittää näkemykseni anarkismiin, vaikka on sanottava, että en ainakaan suoranaisesti ole tarkoittanut tällaista oppisuuntaa. Tiedän tietysti Bukaninin, Kropotkinin ja Feyerabendin mm, Tässä mielessähän on sanottava, että koska en suosi sitä, että isommat firmat valtaisivat pienemmät, originellimmat ja kulmahenkiset liitteet, olisi yhteiskunnassa ohjata käyttämään etenkin lähiseudun palveluita. Luova osallistuminen on uusi käsite, jonka ovat kehittäneet etenkin Michele Micheletti ja Andrew S. McFarland. Siinä korostetaan innovatiivisuutta ryhmätoiminnassa joka voidaan mieltää poliittiseksi sen pyrkimysten takia. Luova osallistuminen on siis etenkin innovoimaa ryhmätoimintaa, vaikka esimerkkinä se miten Sisiliassa addiopizzo-hankkeen myötä tietyn alueen kaupat päättivät yhdessä olla maksamatta suojelurahaa mafialle, ja koska he kaikki olivat hankkeessa mukana, ei minkäänlaista seurausta tullut asiaan. On myös mainittu niin sanottu Boston Tea Party, jossa yhden laivan sisältö heitettiiin 1700-luvulla satama-altaaseen, koska Britannia veroitti lasteista aina paljon ja pitivät yllä suuria tullimaksuja. Yksi esimerkki on sekularisoituneita maahanmuuttajia opettaneella miehellä, joka kehitti näistä tunneista suuren merkin. On mainittava siitä, että koen ylpeyttä suvustani, vaikka se nykypäivänä on enemmänkin köyhtynyt sivistyssuku. Sanoisin, että suvussa on vieläkin musikaalisuutta ja taiteellisuutta. Myös mielenterveyden vaivat ovat tulleet samaa tiétä. Luovuus on suuri rikkaus, ja on varmaan niin, että tavalliset keskinkertaiset ja epäluovat ihmiset eivät pysty sitä huomaamaan ja arvostelevat näitä ihmisiä omien ennakkoluulojensa kautta. Yleensä luovuuden sanotaan olevan perinnöllistä, mutta on sanottava, että harrasteilla tätä piirrettää voidaan kasvattaa entistä enemmän. Taulujen maalaaminen ja kirjojen kirjoittaminenkin ovat aloja, jossa voi kehittyä vain toimimalla. Ei kukaan ole Hemingway ilman kirjoittamista. Mielisairaaloissa voi havaita sen että taideterapia on hyväksi ihmisille. Edesmennyt Rafael Wardi oli tuomassa taideterapiaa suomalaisiin mielisairaaloihin ja heidän tekemistään maalauksista ovat olleet myös näyttelyn aiheena Helsingissä. On sanottava, että jotkut näistä töistä vaikuttavat tosi pelottavilta ja hirveiltä, vaikka jälki siinä mielessä, että näillä ei ollut Ateneum-koulutusta, vaikuttaa monessa tapauksessa hyvinkin kehittyneeltä. On sanottava, että monessa työssä on kirkas värimaailma, jotenkin ekspressionismi tulee mieleen. Luovuus on tärkeä asia vaikka kuinka monessa työssä. Sanotaan, että etenkin uusien ideoiden luominen on luovuuden alaista todellisuutta Ja on sanottava, että vaikka kaikkien luovien filosofinen maailmankatsomus ei yllä korkeimmalle tasolle, on siinäkin jo jonkinlaista myönteistä, että pystyy käsitteellisten välineiden kautta ymmärtämään totuutta ja luovuutta. Kaikki toiminta alkaa vapaudesta ja se pyrkii myös koko ajan vapauteen, mahdolllisesti hienostuneemman käsitystavan kautta.

Kirje isälleni osa II

Kuten olen monasti sanonut, meillä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta keskustella toistemme kanssa. Kuten olen sanonut useasti aiemmin, minä näen ensimmäisenä peiliin katsoessa sinun piirteisiin. Muistutan enemmän sinua kuin mitä veljeni muistuttaa. Myös luonteessa on paljon samankaltaisuuksia, ja esimerkiksi äiti on useasti maininnut tämän. Meidän heikkouksemme ovat melankolia ja jurous, jotka kuitenkin antavat hyvin suuret mahdollisuudet harrastaa esimerkiksi luovuuteen perustuvaa työtä. Minussa on samanlaista juroutta kuin sinussa, ja sen takia olen pyrkinyt tästä piirteestä, koska se voi aiheuttaa huonoa asennetta suhteessa esimerkiksi oppimiseen. Kuitenkin olen puoliksi sinusta peräisin ja en missään nimessä kiellä mitään omien sukujesi yhteydessä. Olen katsonut tulleeni isovanhemmista eniten Arvi-ukkiin ja Salli-mummoon. Sinä olet omasta mielestäni tullut etenkin äitiisi, Kerttu-mummoon. Olen perinyt monia hyviä ominaisuuksia sinulta, enkä koe tarvetta niitä kieltää. Varmasti loogis-matemaattinen älynikin on tullut ainakin osaksi sinun kauttasi. Onhan kuitenkin myös ukin suvussa kaksi kuvataiteilijaa, jotka opiskelivat mm. Ateneumissa. Olen joskus kritisoinut sitä, ettet aina mielestäni ottanut vastaan kasvatuksessa tarvittavaa itsensä perustelevaa auktoriteettia. Se varmaan on johtunut ympäristön ja persoonan yhteysvaikutuksesta. Et ole vaan halunnut antaa esimerkkiä. Sen takia varmaan olen hakenut esimerkkiä etenkin Beckereiden keskuudesta ja yliopistossa filosofian opinnoista. Haluain puhdoistaa välimme, ja miettiä asioita uudelleen. Voisimme käydä uudestaan veneilemässä. Olet kova suuttumaan ja siinä ohessa emotionaalinenm vaikka itse olen pyrkinyt korostamaan elämässä rauhallista järjenkäyttöä. En usko, että olisit koskaan haistatellut Mikalle, kuten olet minun kohdallani tehnyt, - ja sitä en suoranaisesti en ole koskaan ymmärtänyt tai hyväksynyt. Meillä on kieltämättä ollut aina temperamenttia, jota olen filosofian opiskelun kautta pyrkinyt itsessäni vähentämään. Mielestäni emme ole koskaan keskustelleet mistään älyllisestä, et kerro asioistasi ja ajatuksista ja et sitä myöten niitä muuten itsekään kysele. Myös olen havainnut itsessäni äitisi äidin Kroeger-suvun piireitä. On mtielenkiintoista miten Salli-mummolla, Leo-ukilla ja äitisi äidillä on kaikilla suvuissaan etenkin saksalaista verta. Muistan vain mummon kertoneen, että etenkin hänen äitinsä tuli suvusta, josta voisi käyttää ilmaisua musta kuin palaneen talon korsteeni, mikä tietysti rajoittuu mustuudessaan vain viiksiin, partaan ja hiuksiin. Olen aina ollut tietoinen roolistasi maksajana isommissa hankkeissa, olethan kuitenkin tienannut aina enemmän äitiini verrattuna. Voi olla, että koska keskustelua ei olla aiemminkaan harrastettu, niin olisi se tarpeen. Toivon näin ulkomaille muuttavana, ja sinne jäävänä. Olen pahoillani kaikesta, johon olen ollut syynä.

Historiasta ja ajasta

Olen miettinyt viime aikoina ihmisen alkuperää ja kuinka rationaalinen tapa käsittää historia on. On naurettavaa ajatella, että historia olisi lineaarinen ja suuntautuisi koko ajan parempaan. Henri Bergson kirjoitti aikanaan, että aika on keston määre eikä minkäänlainen objektiivisesti ymmärrettävä ja eteenpäinpyrkivä järjestelmä. Tästähän ovat myöhemmin kirjoittaneet mm. McTaggart ja aiemmin etenkin Hume ja Kant. Millainen siis on ajan ja historian määre omasta mielestäni. Historia koostuu toistuvista tapahtumista, joita voi tietynkaltaisessa hetkessä esiintyä joskus vähemmän ja joskus enemmän. On sanottava ainakin asia, joka kertoo länsimaiden rauhantunteesta, että Ukrainan sodan lisäksi Euroopassa on sodittu yli kaksikymmentä vuotta sitten Jugoslavian hajoamissotia, ja voidaan mielestäni sanoa, että sodan välttäminen onnistuu parhaiten mailta, joissa on kehittynyt länsimaalainen arvojen koostumus. Euroopan Unioni on ollut etenkin takaamassa tätä rauhan tilaa. Luin jossain vaiheessa kirjaa, jonka nimeä en muista, mutta jossa eräs professori kuvasi Euroopan tulevaisuutta ja väitti että Saksa on seuraavankin sodan syynä. Tähän minä en usko, koska saksalaiset ovat aina kovasti katuneet sitä, jos ovat joskus sattuneet häviämään ja Hitlerin varjo on liian suuri. Saksa on merkittävä rauhaan pyrkivä valtio tällä hetkellä, ja lähihistorian tapahtumat satuttavat heitä edelleen suuresti. Mutta sota on etenkin sellainen asia, jonka kautta voidaan hahmottaa historiaa. Aikaisemmin Euroopassa sodittiin toistuvasti ja sodat kestivät kauan. Tässä mielessä nykyään ongelmia voidaan hahmottaa rauhanturvaamisen ja diplomatian kautta. Sota on ehdottomasti tapahtuma, joka vaikuttaa kokonaisiin kansakuntiin, ja varmaan on niin, että kun sotia ei ole, on etsittävä jonkinlaisia muita perustavia tapoja hahmottaa historia. Jos ajatellaan että Ukrainan sodan lisäksi Euroopassa on viimeksi sodittu noin 80 vuotta sitten, jos ei lasketa Jugoslavian hajoamissotia, niin pitäisi miettiä sitä, millä keinoin kansakuntien historiaan vaikutetaan muilla merkittävillä rauhaan pyrkivillä periaatteilla. Suomen itsenäisyyspäivä lähenee, ja pian kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkijoilta intetään, mitä itsenäisyys teille merkitsee. Minulle se tarkoittaa lähinnä sitä (jos sattuu olemaan Suomessa), että televitsionista tulee Tuntematon sotilas, joista itselleni on mieluisin ensimmäinen vuoden 1955 alkuperäinen versio. On sanottava uusimmasta, että Hietasen ja Äänislinnan venäläisen naisen orastava romanssi oli kuvattu hyvin myötätuntoa herättävällä tavalla. On siis niin, että Suomessakin itsenäisyys symboloituu suurimmin sodittuihin sotiin, niiden kautta voidaan saada glooriaa omalle kansakunnalle, vaikka kaatuneiden määrä yltäisi moniin prosentteihin koko populaatiosta. Muunlaisia merkittäviä inhimillisiä suorituksia ja panostuksia tulisi huomioida enemmän, ja sodan voittamisen sijaan tulisi pyrkiä siihen, ettei sotia enää tulisi. Sanoisin esimerkiksi Arvo Ylpön olleen vaikuttava persoona ja tietyssä mielessä koko Suomen kansan ja terveyden lähettiläs, joka eli itsekin yli satavuotiaaksi. Olen myös huomannut äidissäni syvää kansallismielisyyttä ja maanpuolustushenkeä ja hän on aina korostanut naisten roolia sotimisessa, mm. ko. Laura Birnin esittämää lottaroolia elokuvassa, jonka nimeä en enää muista. Naiset ovat monessa tapauksessa olleet aktiivisia Ukrainan sodan seuraamisessa, ja äitini kanssa keskustelin mm. Mariupolin terästehtaan miehistä, jotka olivat vetäytyneet kaupungin taistelujen loppuvaiheessa viimeiseen linnakkeeseensa terästehtaaseen, jota oli hyvin helppoa puolustaa, mutta ammuksia, haavoittuneiden hoitoon tarvittavaa materiaalia ja muonaa ei tietysti ollut paljon taistelujen jatkuttua pitkään. Mikä on siis tapa muistaa historiaa ja hahmottaa sitä jos se ei ole sota? On varmaa, että ryssien hyökkäys Ukrainaan tulee olemaan keskeisin Ukrainaa koskettava lähihistorian tapahtuma, josta myös kirjoitetaan moninkertaisesti enemmän kuin muista samanaikaisista aiheista. Sota on jossain mielessä niin ihmistä vaivaava elementti, kun siihen lisätään uskoon, oppiin ja kansallisuuksiin liittyviä piirteitä. Jotkut ihmiset todellakin uskovat vain sitä, kun joku tulee heitä pyssyllä pamauttamaan. Jossain mielessä etulinjan tykinruokana oleminen ei kuitenkaan anna ihmiselle kovin suurta arvokkuutta. Enoch Powell on edelleen Britannian armeijan kaikkien aikojen nuorin prikaatinkenraali ja esimerkiksi hän toimi sodan aikaan lähinnä esikunta-/strategiansuunnittelun tehtävissä. Mitkä voisivat siis olla erilaisia tapoja suhtautua siihen, miten aikaa ja historiaa koetaan. Siinä voitaisiin ottaa huomioon muutkin inhimillisen työn aiheet. Tällaisia on esimerkiksi vaikka Martti Ahtisaaren rauhanturvaamisessa ja sotien estämisessä tekemät työt. Myös koska maailma on nykyään liittoutuneempi ja globaalimpi, pitäisi miettiä yleisiä huolen aiheita, jotka koskettavat monta myös Suomen ulkopuolella olevaa ihmistä. Tämä on esimerkiksi koulutuksen ja valistuksen kautta tehtävää työtä. Afrikkalaisia tulisi opettaa paremmin tekemään työtä omissa maissaan, ja ei tietysti mikään vähäpätöinen pyrkimys ole, että kortsuja ja niiden käyttöä tulisi lisätä valistuksen kautta, ja siinä samalla luonnistuisi se, etteivät liian heikoissa oloissa elävät ihmiset hankkisi itselleen liian paljon elätettäviä jälkeläisiä. Kuitenkin ihmisiä tulisi rohkaista itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta olemassaolostaan. Tästä ovat kirjoittaneet mm. Singer, Nussbaum ja Sen. Ihmisten tulisi siis luoda itselleen kyvykkyyksiä, joiden avulla he voisivat nostaa itseään kurjuudesta. Yhdistyneet Kansakunnat ovat tietysti jossain määrin jopa EU:hun verrattuna tärkeämpi taho, mutta ongelma on siinä, ettei YK:lla ole nykyäänkään minkäänlaista armeijaa alaisenaan. On selvää, että köyhyyden hillitseminen ja väestön kasvun nousun stoppaaminen ovat tärkeitä asioita maailmassa. Kuitenkin mielestäni on niin, että paikallisille väestöille tulisi tuottaa etenkin koulutuksella ja työllä mahdollisuuksia mielekkäällä tekemisellä parantaa asemaansa kuin että olisi niin, että länsimaiden tulisi tyhjän takia työntää leipää kehitysmaiden ihmisten suuhun. Siinä mielessä kortsut ovat paljon tärkeämpiä kuin varsinainen ruoka. On tietysti selvää sekin, että suuret luonnonvarat tulisi suuremmassa määrin ohjata siihen, kun kehitysmaissa luodaan uudenlaista opetukseen ja valistukseen liittyvää infrastruktuuria. Riistokauppa tulisi laittaa kuriin, koska Adam Smithinkin mielestä kaupanteko vaatii yhteisymmärrystä siitä, että osapuolet eivät jää tyytymättömiksi. Suomella ei kuitenkaan ole minkäänlaista siirtomaaisäntä-taustaa, joten samoja periaatteita maahanmuuttajien ottamiseksi ei ole, kuten tällaisia periaatteita käytetään etenkin Britanniassa ja Ranskassa perustelemaan entisistä siirtomaista tulevaa maahanmuuttajien määrää. Pentti Linkola sanoi parikymmentä vuotta sitten haastattelussaan, ettei enää yhtään maahanmuuttajaa korkeammalle elintasolle Suomeen, mutta jos suomalaiset lähtisivät heikommalle elintasolle savimajoihin, niin se olisi paikallaan. En tiedä kuinka vahvasti hyväksyn ko. Lausunnon, mutta pointti ja logiikka tuossa ovat varsin selviä. Elintaso pitäisi saada turhien asioiden takia lasekmaan. Vaikka Linkolaa väitettiin äärioikeistolaiseksi, on esimerkiksi talousihmisten mielipiteet hänen ajattelustaan kovin jyrkästi aiheutuvia. Talousihmiset haluavat talouden kasvavan, joka nimenomaisesti tarkoittaa sitä, että myyntiin tulee paljon roinaa ja turhia tavaroita, joiden ainoa funktio on transaktion osapuolten pinnallinen tyytyväisyys. Mielestäni mielenkiintoinen kulttuuri, jonka kautta voidaan hahmottaa aikaa ja historian käsitettä on Iso-Britannia. Sanotaan, että Britannia menetti vuonna 1997 Kiinalle palautetun Hongkongin ohessa myös lopullisesti asemansa suurvaltana. Olihan tietysti Hongkongissa tuolloinkin miljoonia asukkaita, ja nykyään suurin viimeinen Britannian merentakainen alue on Bermuda, jossa ei käsittääkseni ole edes sataatuhatta asukasta. Tietysti britit taistelivat vuonna 1982 saadakseen haltuunsa Argentiinan yllättäen valtaaman Falklandinsaaret. Sotilaat palasivat kesällä takaisin Southamptoniin juhlittuina sankareina, iso paraati järjestettiin Lontoossa, ja Thatcher sai itselleen seuraavana vuonna jatkokauden suurella vaalivoitolla. On kuitenkin sanottava, että jos sota sai esiin patrioottista mielialaa briteissä, on esimerkiksi Lady Thatcherin mies Denis oli myöntänyt haastettelussa sodan jälkeen, ettei hän edes tiennyt ennen sotaa missä Falklandinsaaret sijaitsivat. Falklandin operaatio hoidettiin pääasiassa laivaston tukemilla ilmavoimilla, laivastolla ja merijalkaväellä. Mutta britit ovat aina korostaneet omaa liitettään mereen ja tuollainen maailman toisella nurkalla käyty sota sai britit pauloihinsa. On varmasti ollut kiinteää limakalvoa tarjolla, kun on sanonut vain tulevansa Falklandilta. On sanottu Thatcheria edeltäneen Labourin pääministerin James Callaghanin sanoneen haastattelussa, että ”kunpa minullakin olisi ollut sota”, joka kuvaa aika hyvin tuollaisen tapahtuman merkitystä historiassa ja ajassa. Patrioottinen yhteismieli on varmasti helpoiten kaikenlaisia ihmisiä kokoava tapahtuma etenkin sotien jälkeen. Pitäisi rohkeasti pyrkiä siihen, että etulinjassa kaatuminen ei olisi enää kaikenlaisten heidän ominaisuuksistaan riippumatta arvostelluksi tulemisen seurauksen kunnollinen asiantila. On sanottava, että on paljon muunkinlaisia tehtäviä vaikka armeijan sisälläkin, kuten Juice Leskinen on runoillut: ”Vuoksi isänmaan, eestä ristin tään, täytyy miehen heilutella pistintään, mies on valmis vaikka kitumaan ja kuolemaan, vaan jos pitää käydä pimppiä nuolemaan...” Mitkä siis voisivat olla merkittäviä tehtäviä, joiden tulisi saada enemmän tilaa näkyä kuin pelkän sodankäynnin. Sotien yhteydessä kaikenlaisten rakenteiden olemassaolo ja ihmisten velvoitus tehdä oman velvollisuutensa mukaan korostuu suuresti. Sen takia ei voida vain ihannoida etulinjassa kuolemista, koska sillä on nykyaikaisessa sodankäynnissä varsin mitätön merkitys. Pitäisi kunnioittaa etenkin lääkäreitä, jotka auttavat haavoittuneita sotilaita. Kaikessa on nähtävä se, että velvollisuutensa suorittaminen on tärkeää tällaisessa epävakaassa maailmantilanteessa. Inhimillinen kulttuuri, joka ei siis tule suoraan aseen piipusta on tekijä, joka vaikuttuu monesti myös sodankäynnin puolista. Kuitenkin olisi huomioitava se, että kaiken joka koskettaa koko kansakuntaa jollakin tavalla, ei tarvitsisi olla ainoana aiheena esimerkiksi kaunokirjallisuudessa ja lyriikassa. Yrjö Jylhä kirjoitti talvisodan muistoinaan oman teoksensa Kiirastulen, jota analysoin lukiossa äidinkielen kurssilla. Myös Mika Waltarin muutamassa viikossa kokoama Antero ei enää palaa oli talvisodan aikaan suosittu kirja. Olisi korostettava sitä, että etenkin sodan tilassa jokaisen tulee täyttää jollain tavalla oman velvollisuutensa ja vastuunsa. Minä jouduin lopettamaan kesällä 2007 aloittamani asepalveluksen vasemmasta jalkapöydästä löydetyn murtuman takia. Kävin puhumassa majurin ja luutnantin kanssa, että olisin halunnut jatkaa asepalvelusta, mutta he sanoivat vain, että takaisin siviiliin. Sitten kun minulta tultiin seuraavan kerran kysymään asiasta, olin ulkomailla ja viinan ja filosofian pauloissa. Olisin voinut periaatteessa palauta sinne takaisin, mutta en ollut silloin kiinnostunut metsässä ryynäämisestä. Lopulta minut laitettiin e-luokkaan. Suvun reservinupseerit ja suvun menneiden aikojen ammattiupseerit varmaan ovat seuranneet ko. Asiaa pilkallisella ilmeellä. Ei minulla ollut pienintäkään epäilystä siitä, ettenkö itse olisi kyennyt Rukkiin pääsemään, mutta se ei ollut sillä tavalla tarkoitettu tässä elämässä. Merkittävimmät historian tapahtumat ovat siis sotimista etenkin länsimaisissa kansallisvaltioissa. Kuitenkin inhimillistä ja henkistä kulttuuria tulisi korostaa enemmän, koska ihmiset näkevät historian monikanavaisesti ja erilaisia merkityksiä sisältävänä. On sanottava, että itse koen olevani enemmän oman sukuni ja kantaisieni jälkeläinen kuin minkäänlainen ”suomalainen”. Siinä mielessä on tyypillistä, että aristokraattisuvuista polveutuvat ihmiset näkevät monesti oman sukuhistoriansa paljon pidempänä ja kiehtovampana kuin noin sata vuotta itsenäinen ollut kotimaansa. Minulla on linkkejä lähes kaikkiin keski- ja pohjois-Euroopan maihin. Tajusin itse eroavaisuuteni suhteessa tavalliseen maalaisväestöön siten, kun otin asiasta selvää, ja tajusin miten isovanhempani poikkeisivat tavallisesti väestä ympärillään ja miten toiset ihmiset kohtelivat heitä niin kunnioittavasti. Aina kun tulin taksilla Virranporttiin, kantoivat taksikuskit aina pyytämättä laukut sisään eteiseen. Lisäksi olen nähnyt mm. sellaista, että edessä kauppajonossa olleet ihmiset päättivät kaikki antaa mummon hoitaa ostoksiensa maksun ensimmäisenä Kaavilla kaupassa käydessä. Joku voisi väittää myös ideologioiden suosituksi tulemisen olevan jollain tavalla liitteessä aikaan ja historiaan. On sanottava, että etenkin sosialismi ja sen johdannaiset ovat aina olleet kuin oopiumia sellaisille ihmisille, jotka eivät todellakaan tule mistään historiallisesta eliitistä. Vanha raha tarkoittaa nykypäivänä sitä, että jollain ihmisellä on niinsanotusti luottoa. Menneisiin sukupolviin suunnattu kunnioitus ja historian vaiheiden arvostaminen sitä kautta on aatelin suurin hyve kauniiden käytöstapojen ohessa. Sosialismi on etenkin historiaton tapa suhtautua yhteiskuntaan. Suomen historia itsenäisenä valtiona on lyhyt ja sen yhteydessä korostetaan aina sotia. Myös presidentin linnanhulinoiden seuraaminen televisiosta on absurdi tapahtuma: eliitti vyöryy nauttimaan veronmaksajien tarjoamista eduista ja sitä katsotaan kuin suurempaakin hartautta. Amerikkalainen kaverini oli kerran meillä ja hän selaili ohjelmia tv:stä ja kun hän huomasi, että monella kanavalla tulee presidentinhulinoita, sanoi hän yllättyneesti: ”What's going on+” Ei niitä siellä presidentin luona olevia kiinnosta tavallisen rahvaan edustajat, joita jälkimmäisiä kuitenkin kiinnostaa paljon ensin mainitut. Historia perustuu myös monessa mielessä perinteisiin, joita tietysti nuoressa kansakunnassa ei ole niin paljon kuin vanhemmissa. Esimerkiksi Englannissa on perusteellisempi tapa suhtautua kulttuuriin, koska se sisältää niin paljon vaiheita ja eri tavalla muotoutuneita kerroksia. On aivan selvää, että tämän takia englantilaisilla on paljon enemmän kyvykkyyttä arvostaa historiaa ja perinteitä senkin takia, koska niitä on enemmän Englannissa. Joku mainitsi joskus senkin eron, että Britannia on kuningaskunta ja Suomi tasavalta. Suomalaiset, jotka tulevat alemmista kansanryhmistä ja ovat päässeet vasta 1900-luvulla kehittämään itseään ja opiskelemaan, eivät ole historiallisesti niin tietäväisiä kuin mitä eliittiin kuuluneet suvut pystyivät tuomaan jäsentensä kautta esiin. Britannia on yli tuhat vuotta vanha, samalla kun itsenäinen Suomi on vain sadan vuoden ikäinen. Joku on väittänyt omasta suvustani, että se olisi nykyään ”talonpoikaisaatelia”, kuitenkin suku on edelleen aateliskalenterissa ja on ollut niistä 1700-luvulta lähtien. Talonpoikais-termi varmasti tarkoittaa tässä sitä, kun muutamassa polvessa suvun Kaavilla eläneet jäsenet ovat olleet maaseudun juurevaa maata viljelevää väestöä. Kuitenkin luulen, että ukki kävi ritarihuoneella aikoinaan ainoan kerran, kun hän oli vielä 20-30-ikäinen. Hänen vanhin veljensä Martti oli varmasti aktiivinen ritarihuoneella kävijä. Ja hän vieläpä muistutti ulkoisesti aatelista: pikimustat hiukset, hoikka ja pitkä (yli 180 cm). Hänellä oli lisäksi ilmeessään sellaista diskreettistä ironisuutta, hienostuneisuutta ja pidättyväisyyttä, että on varmaan tullut hyvin katsotuksi joukkoon ritarihuoneella, vaikka hänen aikanaan vakiintui käsitys sukumme historiasta, jonka mukaan joukkoon kuuluminen oli kyseenalaistettu tietyssä vaiheessa. Olen myös saanut haltuuni kirjeitä muutamalle Ehrnroothille, olen epäillyt, että nämä ovat voineet olla samalla aikaa Norssissa Helsingissä, vaikka uskon monen Ehrnroothin käyneen ruotsinkielistä Norssia ja muiden muita ruotsinkielisiä kouluja, Martti oli suomenkielisen Norssin poikia. Martti oli isänsä jälkeen miltei viisikymmentä vuotta suvun päämiehenä edustaen sitä esimerkiksi päämiesten kokouksessa. Olen saanut sen käsityksen, että hänen kaksi edesmennyttä poikaansa olivat jonkinlaisissa huonoissa väleissä Martin kuoleman jälkeen. Se on sanottava, että kun suurin osa nykyisistä suomalaisista Beckereistä on kotitilan mukaisesti nimiltään Virrantalo, on tämä suku ainoa, jonka jäsenistä osalla on kotitilan mukaan otettu nimi. Vaikka Pentti Linkolan isän Kaarlo Collan polveutui säätyläissuvusta, ei hän ollut aatelinen, mutta Linkola-nimi tulee hänen sukunsa Sulkavalla sijaitsevasta huvilan nimestä. Aatelissukuun kuuluu se, että sukulaisia autetaan ja heidän vaiheitaan seurataan. Keskiluokan tapaista on se, että suhtaudutaan omiin sukulaisiin kuin kaikkiin muihin ihmisiin. Se on myös tapa, jonka myötä arvokkaat pienyhteisöjen perinteet ja periaatteet unohdetaan ja jätetään mainitsemassa. Tädilläni on yksi poika, joka ei tosiaankaan kunnioita suvun perinteitä, on opportunisti ja ei ollut edes isoisän hautajaisissa. Samanlaista laiminlyöntiä minulle on selventänyt oma enoni, jonka mukaan he unohtivat jo isovanhempien eläessä täysin heidät välinpitämättömyydellään. Historian ymmärtäminen on siis nykypäivänä vain harvojen ihmisten asia. Jotkut, etenkin keskiluokasta tulevat naiset eivät tavallisesti ole kiinnostuneita historiasta eivätkä myöskään sen myötä pysty ja halua sitä arvostaa. Tämä liittyy mielestäni naisen perustavimpaan luonteeseen, joka ei suosi pitkien jatkumoiden ymmärtämistä. Nainen on tarkoitettu uudentamiseen, ja siihen eivät sisälly perusteellisesti asioita kokevien miesten halu muistaa jatkumoita ja perinteitä. Nainen ei havaitse historiaa ja ei pysty tavallisesti käsittämään poikkeuksellisuutta siinä, joten asioiden muistaminen on aina korostunut miehissä. Tiettyjen perustavien arvotunteiden kokeminen on ehdottomasti siinä mukana, kun havaitaan jokin asia, joka täytyy jättää menneiden sukupolvien arvioitavaksi. Naisten arvotunteet ovat subjektiivisia, uudentavia ja nykymaailmaan liittyviä, joten on selvää, etteivät he tavallisesti voi kokea missään jotain merkityksellisenä kuin vain omaa arkeaan, miestä ja kakaroita. He ovat uusintamisen tasolla, jolla he tekevät ruokaa ja siivoavat, mutta perustavuuksien ja poikkeuksien monissa käsittämiseen heistä ei ole. Naisen huumorintaju liittyy tavallisesti siihen, että nauretaan sille, joka ei pysy samalla tavalla pikkuporvarillisessa liekanarussa kuin tämä nainen itse. Hän ei arvosta omaa näkemystään tai sellaisten ihmisten näkemyksiä joilla on kredibiliteettiä ymmärtää niitä paremmin. Hänen maailmansa on täysin provinsiaalinen ja subjektiivnen ja rajoittunut. Hän on kiinnostunut etenkin juoruamisesta ja taivastelusta itsensä kanssa samanlaisten naisten kanssa, missä yhteydessä ei todellakaan arvosteta tietoa ja totuutta. Impression tekeminen ja jonkun totuuden näytteleminen käy monesti naisilta todella hyvin. Esimerkki tästä on se, että heidän täytyy asuntonsa ovesta menemistä varten tehdä itselleen sotamaalaus. Tässäkin voidaan tietysti miettiä, onko kyse siitä, että naiset haluavat tällä tavalla henkisesti kilpailla toistensa kanssa tälläkin tavalla. Historia on etenkin perusteellisten ja voimakkaimmin kokevien miesten muodostama käsitys siitä, mikä on olennaista ja mikä pitää muistaa menneistä ajoista. Suurimmat historioitsijat ovat aina olleet miehiä tai vaihtoehtoisesti henkisesti enemmän miestä kuin naista. Nuoret naiset tavallisesti sanovat, että historia on tylsää ja tarpeetonta. Tässä yhdistyys sosialismi/seta/feminismin sisällyttämä maailmankatsomus, joka ei ota huomioon kuin nykyisen todellisuuden ja joka väheksyy sen takia historiaa – itse asiassa heidän täytyy vääristellä historiaa sen takia, koska historia ja sen perusteet kaataisivat heidän olkiukkoa muistutavan maailmankatsomusjärjestelmänsä. Olen huomannut äitini yhteydessä sen, että hän ei pidä sotaa ja historiaa tarpeettomina ja on esimerkiksi sotien yhteydessä ollut kiinnostunut lottien toiminnasta maanpuolustuksen eteen. Isänmaallinen tietysti.

Ontofysiikasta ja muusta

En ole saanut vielä suoranaisesti päätettyä sitä, minkä otan väitöskirjani aiheeksi. Varhainen, miltei kymmenen vuotta sitten kirjoitettu proggis sai mm. Seppo Sajaman sanomaan minulle, että ”älä vaan näytä sitä kenellekään”. Mielestäni filosofialla tulee olla käytännöllinen merkitys, minkä takia käytännöllinen filosofia on ollut minulle aina teoreettista arvokkaampaa ja kiinnostavampaa. Teoreettinen filosofia on pelkkää aivojumppaa, jonka harrastaminen ja hallitseminen saa suurimman osan ihmisistä jäävän ymmärtämättömien porukkaan. Kandidaatin tutkielmani oli otsikoltaan ”Vapaus ja sen rajoitteet Michel Foucault'n filosofiassa. Maisterintutkielmani otsikko oli ”Osallistuva filosofia poliittisen filosofian ja sosiaalisen etiikan synteesinä”. Ensimmäinen korosti sitä arvoa, minkä näen vapaudella olevan, kun taas jälkimmäinen käsitteli jo sitä, miten vapaat ihmiset voivat tuoda yhteiskuntaan erilaisia strategioita ja osallistumisen tapoja. ”Vaikuttaminen” ei ole kuin päänsä paisuttaneen narsistin halua ottaa itselleen hyötyä toisten ihmisten heikoista puolista. Osallistuminen taas tarkoittaa vapautta paljon perusteellisemmassa mielessä kuin vaikuttaminen. Osallistumisessa käsitellään myös sitä, miten tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset voivat yhteistoiminnalla muuttaa olosuhteita. Yksi pääasiallinen lähde gradussa oli etenkin Michele Michelettin ja Andrew S. McFarlanin luoma luovan osallistumisen käsite. Sanoisin, että luovassa osallistumisessa voidaan edistää etenkin soveltavan etiikan tuomia uudenlaisia eettisiä ongelmia. Olen miettinyt oman filosofiani jatkamista, ja mieleeni on tullut mm. olemisen vallan ja olemisen vapauden välinen dikotomia, josta tulisi päästä eroon. Ontokratia eli olemisen valta tarkoittaa etenkin sitä, että toisten ihmisten tahdottomat teot hyödyttävät tiettyjä ihmisiä. Kommunismista tämän erottaa siinä, ettei kyse ole materiaalisista ja taloudellisista olosuhteista, vaan kyse on etenkin tiedosta ja ajattelun rajoittamisesta valtaan ja olemiseen liittyvissä kysymyksissä. Ontofysiikka on siis oman filosofiani nimi, ja ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, eli mahdollisuutta rakenteiden takia ottaa liiallista hyötyä oman olemisensa eteen. Olemisen vapaus, jota voidaan nimittää Ontodios- tai ontoeleutheria (tai suomalaisittain ontoeleuteria) tarkoittaa sitä, miten ihmiset voivat tehdä valintoja erilaisten kulttuuriin ja tietoon liittyvissä elämäntilanteissa. Se tarkoittaa myös sitä, ettei ihmisillä ole liian vakiintuneita tapoja määritellä ihmisille sosiaalista identiteettiä. Ainakin identiteetin tulisi olla pluralistinen, jonka myötä kaikessa havaitaan se, mihin kaikkeen tällainen ihminen on kyvyllinen. Liian tiukka työjako meidän ajassamme ei palvele mitään hyvää. Ihmisille on annettava mahdollisuus kokea erilaisia elämäntilanteita, koska on mielestäni selvää, että esimerkiksi vaikka sanomalehdet eivät ole minkäänlainen objektiivinen ja vapaa instituutio, koska niiden toimintaa ohjaavat samat toimittajat, jotka kuten kaikkien muiden yhteisöjen mukaisesti he määrittävät itselleen omat sosiaaliset ja muut norminsa, jonka takia esimerkiksi ajatteluun liittyvä vapaus rajoittaa. Olemista tulisi siis tutkia etenkin olemisen vapauden eikä olemisen vallan kautta. Jälkimmäiseen liittyy aina vallankäyttäminen toisten ihmisten olemisen vapauden kustannuksella. Miksi sitten vapaus on tärkeää. Se on tärkeää etenkin moraalisesti sen kannalta, etteivät ihmiset tee moraaliarvostelmia pelkästään toisten ihmisten ja etenkin auktoriteettien kautta. Voidaan sanoa esimerkiksi Venäjästä tässä tilanteessa, että koska länsimaiset liberaalit arvot eivät ole päässeet siellä valtaan, on tuollainen diktatuuri helpompi asetelma sodankäyntiin, koska uusia ihmismeriä löytyy maasta kohtalaisen paljon. Jokaisella yksilöllä tulisi olla oikeus itse tehdä moraaliarvostelmia kaikessa tapahtuvassa. Monet tavalliset ihmiset kuitenkin tyytyvät siihen, mitä suuret johtajat sanovat, ja on sanottava tämän olevan Suomessakin hyvin epälänsimaalainen asenne ja toimimisen tapa. Olemisen vapaus käsittää etenkin ihmisoikeudet ja liberaalin demokratian ja näitä asioita arvostetaan etenkin sen takia, koska ne ovat älyllisesti rehellisimmät ideologiat. Kuitenkin maanpuolustuksen ja rauhanturvaamisen takia tulisi miettiä Hannah Arendtin tavalla totalitarianismin toimintatapoja ja arvoja. Monet länsimaissa pysyneet ihmiset eivät pysty havaitsemaankaan tällaisia länsimaisen järjestelmän vastakohtia. Mielestäni perimmäisin ero näissä liittyy etenkin olemisen valtaan ja olemisen vapauteen. Vaikutteellisuus, kommentaariaatti, merkitysvalta ja ideologinen nautinto ovat tärkeitä käsitteitä, joista kerron seuraavaksi. Vaikutteellisuus tai vaikuttajan käsite on aina sellaisen elämän kuvausta, jonka myötä yksilön toiminta auttaa huomaamattaan suurempaa kollektiivia, joka ei todellakaan maksa tällaiselle ihmiselle mitään omasta avustaan.. Vaikutteellisuus alkaa aina etenkin merkitysvallan omimisella, mitä esimerkiksi naapurimaassamme on harrastettu esim. ”erityisoperaation” termillä. Merkityksen muuttamisella voidaan kääntää kaikenlaiset asiat väärin päin tai vastaamaan kleine Mannin ennakkooluuloja ja mitä tahansa sylen suuhun tuomaa. Merkitysvallassa siis pyritään viemään länsimaisen pluralistinen demokratia erilaisiin vasta-asemiin suhteessa valtaan, koska valta on omituinen aine, joka useimmissa tapauksissa korruptoi ihmisensä. Vaikka en ole marxilainen, niin on kuitenkin sanottava, että etenkin tietoon ja aktiivisuuteen perustuvaa valtaa ei tulisi hyväksyä monopolistisessa mielessä. Tiedon vapauteen liittyy etenkin se, ettei tietoa omita ja sen hallussapitämisellä ei pröystäillä. Esimerkki tällaisesta on kun joku kertoo jostain erityisalansa ongelmasta ja sanoo vain että tämä ongelma on niin ja niin vaikea ja minä sen osaan, jonka takia ansaitsen myönteistä huomiotasi. Tässä mielessä läpipääsyä yliopistoihin tulisi helpottaa ja karsia huono osa opintojen alkuvaiheessa menestymisen myötä. Einsteininkin kerrotaan sanoneen, että jos ongelmaa ei voi selittää ymmärrettävästi kuusivuotiaalle lapselle, ei sitä silloin voi ymmärtää kukaan aikuinenkaan. Merkitysvallan avulla pyritään etenkin rooleihin. Monialaisuutta ja moniarvoisuutta se ei hyväksy, ja tuollainen rooliin pyrkiminen tapahtuu esimerkiksi lehdissä, joihin kirjoittamaan pääsevät ihmiset rajoittavat välittömästi ajatteluaan, ainakin silloin, jos he ovat ennen sitä pystyneet minkäänlaista vapautta tavoittamaan. Ihmisen on siis valittava olemisen vallan ja roolien tai olemisen vapauden ja ajattelun väliltä. Kommentaariaatti on taho, joka levittää ja yleistää tietoa yhteiskuntaan, Se ei kuitenkaan ole itse asiassa tietoa, vaan se koostuu suurimmin tarpeiden rakentamasta subjektiivisten mielipiteiden kokoelmasta. Korruptoitunut järjestelmä pyrkii siis aina alentamaan etenkin vapaan ajattelun naurettavaksi ja alansa ulkopuoliseksi todellisuudeksi, jota kuitenkin järjestelmät aina pelkäävät. Satiiri ja ironia ovat parhaat keinot vallan kritisointiin, ja on sanottava, että vakavissa ja herraa pelkäävissä ihmisissä ei satiiria ja ironiaa paljon ilmene. Olen huomannut myös muutaman kansanedustajan kavahtavan sitä, kun huippuironinen kommentti suuntautuu häneen. Poliitikot eivät edes pelkästään muodosta säännöistä tarkkaa valvontaviranomaista eduskuntaan, vaan he pyrkivät lauma-ajattelullaan viemään äänestäjien kykyä ajatella itsenäisesti ja muodostaa omia arvoja ja asenteitaan. Jo Platon kirjoitti aikoinaan, että filosofien on tultava kuninkaiksi tai kuninkaiden on ruvettava harrastamaan filosofiaa. On varmasti niin, että nykypäivän mieltä madaltavat käytännöt ja huonot ajattelusta vapaat instituutiot ovat ovat mahdollistaneet sen, että yksilön käsite on muuttunut toissijaiseksi kollektiivien ja ”hyvinvointiyhteiskunnan” menetelmien ja käytäntöjen mukaan. On esimerkiksi rahan yhteydessä mainittava, että mielestäni sen muodosta voitaisiin käydä aktiivisempaa keskustelua. Olisi mietittävä valuutan käsitettä, sen alkuperää ja johdannaisia. Mihin rahaa käytetään, ja voidaanko rahan käyttöä pitää enemmän merkittävämpänä kuin sen määrää ja esimerkiksi karkeaa bruttonkansantuotteeseen liittyvää arviointia. Mielestäni paikallinen sopiminen mahtuu hyvin eri asioiden määrittelyyn. Koulujärjestelmä tulisi yksityistää, raha pitäisi sopia johonkin muuhun periaatteeseen kuin sen määrään. On myös sanottava, että sosialistit eivät ota kommunistisen malliyhteiskunnan rakentamisen takia huomioon sitä, että monet ihmiset eivät hahmota maailmaa instituutioiden ja byrokraattien kautta. Se mitä sosialistit eivät havaitse on etenkin se, että ihminen on sopeutuva olio. Nykyaika ei poikkea niin suuresti menneestä ajasta kuin mitä sosialistit väittävät. Ihmiset ovat ihmisiä ja arvot ovat arvoja siitä huolimatta vaikka aika kuluu. Se on mielestäni etenkin jonkinlaisen yhden maailman sisäisen paralleelisen utopiaharhan tuotosta. Kun ihmisillä on arvoja, he pyrkivät useimmin toteuttamaan niitä. Poikkeuksia tietenkin on heikkoluontoisissa ihmisissä paljon, jotka vain mukautuvat sosiaaliseen ryhmään äänestämään vasemmistolaisia puolueita. Suomessa on asuttu ja pidetty omasta suuresta tai pienemmästä ympäristöstä, koska on todellakin vain Marxin höpöhöpöjutun ihmisiin kuin oopiuumi tarttuneesta helposta tavasta ajatella. On aivan hullua, jos puolueen pyrkimys vielä nykypäivänä on eliitin rajoittaminen. Sosalistit väittävät että paremmat ihmiset ovat syyllisiä heikompien kaikkiin vaivoihin. On kuitenkin sanottava, että sairaiden ja vammaisten tulisi voida ostaa palveluita suuremmalla taloudellisuudella kuin ihmiset, jotka ovat hyväkuntoisia ja töissä. Olemisen valta muodostuu siis näin ollen etenkin arvoista ja arvostuksista, joita kommentaariaatti tuputtaa vaikutteellisuuden ja merkitysvallan kautta vapaille ihmisille. Se pyrkii siis määrittelemään kaiken erityisen etenkin yleiseksi ja vähemmän merkitykselliseksi. Ja kommentointi, vaikutteellisuus ja merkitysvalta ovat etenkin henkisesti keskinkertaisten ihmisten alaa, koska he ovat niin suuresti niin suuresti riippuvaisia kollektiivista. Olemisen valta tarkoittaa sitä, että siinä määritellään trendit ja tendenssit, joiden kokonaisuutta pyritään kommentaariaatin avulla syöttää vapaille ihmisille. Vaikutteellinen ihminen ei ajattele itse, vaan hänen ajattelunsa koostuu etenkin toisten ihmisten ajattelemista jutuista. Tässä ajattelu toimii ontokratian pussiin. Merkitysvalta on sitä, että merkityksillä pyritään saavuttamaan henkilökohtaista tai kollektiivista hyötyä. Siinä mielessä se on sukua termille ideologinen nautinto, joka on se tekijä, joka saa ihmiset luopumaan arvoistaan. On myös kirjoitettava siitä, että työnteon kautta voidaan arvottaa sitä, miten yhteiskunnassa tehdään työtä ja miten omaperäinen vapaus on tässä suhteessa. Helppousindeksi on määrittäjä, joka kuvaa työnteon laatua, määrää, kestoa ja luonnetta. Näitä voidaan kuvata termillä helppousindeksi, jossa helppousarvot määrittävät yleisesti sitä, mihin yhteiskunnallinen ja yksilöllinen helppousindeksi asettuu arviossa. Jos ihmiset näkevät vaivaa he tekevät oikeanlaista työtä. Myös ihmisten vapaus, vapauden jakaantuminen ja vapauden määrä ovat asioita, joita voidaan kuvata helppousindeksillä. Filosofiani kehittäminen alkoi jo lukiossa viimeistään toisella vuosikurssilla. Olen aina korostanut sitä, että lasten ja nuorten tulisi voida valita koulussa enemmän ja ottamaan enemmän kantaa opintosuunnitelmaan, joka pitäisi muuttaa ensisijaisesti oppilaskohtaiseksi. Hannah Arendt käytti termiä le banalite du mal varmaan ensimmäisenä länsimaalaisena filosofina. Olen myös joskus selaillut hänen kirjaansa totalitarianismin alkujuurista, ja juuri tässä maailmantilanteessa jokaisen järkevän ihmisen tulisi kyseinen kirja hankkia. Olemisen vapaus tarkoittaa sitä, ettei toisten ihmisten ajattelu ja toiminta ehkäise toisten ajatteluaan ja toimintaansa. Arendtiakin ovat joskus liioitelleet 1900-luvun merkittävimmäksi ajattelijaksi, joka on mielestäni väärä havainto. Hänen tärkein käsitteensä vita activa on saanut jonkin verran huomiota, mutta on sanottava, että omaperäisempi filosofi olisi pystynyt luomaan ja perustelemaan uusia käsitteitä moninkertaisesti. Nainen kuitenkin eli miltei 70-vuotiaaksi. Jotkut ovat aina väittäneet, että olisin niin henkistä puolta korostava ihminen, joka kai onkin jollain tavalla totta. Kuitenkin filosofian ja vapaa-ajattelun tulisi aina korostaa nimenomaan henkistä puolta ihmisestä tai hänen sieluaan, joka tietysti on jo nykypäivänä monen arvostelema käsite. Minun filosofiani tarkoitus on kuvata ihmisen paikkaa maailmassa ja antamaan hänelle mahdollisimman suuren vapauden olla utelias, inspiroituva ja globaali ajattelija. On esimerkiksi selvää, että kansainvälisyys on paljon kansallisuutta tärkeämpi asia, koska kulttuuri vanhenee hitaasti, ja mielestäni esimerkiksi Suomeen verrattuna länsi- ja keski-Euroopan kulttuurit ovat hienostuneempia ja niistä todella aistii niiden paremmuuden suomalaiseen kulttuuriin nähden. Siinä mielessä esimerkiksi vanhojen sukujen historiat voivat tällaisissa suvuissa oleville olla tärkeämpää kuin todella lyhyehkö Suomen historia itsenäisyyden ajalla. Ranskalaisista ihmisistä on sanottu, etteivät ne varmaan piere tai käy edes kakalla, on ne niin hienoja. Olisin aina halunnut seuraa matkoilleni, koska olen tavallisesti matkustanut yksikseen, ja olisi hienoa, jos havaintoja ja kokemuksia voisi verrata toisten ihmisten ajatteluun. Hyvinvointijono, hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointigenealogia ovat termejä, joiden analyysiin käytän osan omasta väitöskirjastani. Olisi hienoa saada väitöskirjan ohjaajaksi Amartya Sen, joka sai vuonna 1998 Nobelin palkinnon omasta hyvinvointitaloustieteeseen liittyvästä tutkimuksestaan. On sanottava jotain ideaalisesta naisesta, johon kuuluvat etenkin älykkyys, kiltteys, tasa-arvoisuus kaikkia kohtaan, eläinrakkaus ja luovat harrasteet. Myös olisi, vaikka tämä pinnalliselta kuulostaa, että olisi hyvä jos nainen olisi korkeintaan minun pituinen. Taloustieteen ja filosofian välisestä yhteydestä kirjoittaessa on mietittävä käsitteellistä analyysia useiden eri termien välillä. Pyrkimys on varmasti myös se, että liian kapea-alaisista dikotomioista ja binaarisuuksista luovutaan. Tutkimus siis pyrkii sellaiseen malliin, jonka avulla voitaisiin huomioida samanaikaisesti ihmiselämään liittyvät tavoitteet, arvostukset ja pyrkimykset sekä samalla myös talous ja käsitteet siitä, miten valuutta määritellään, missä sen määrittelemisestä keskustellaan ja mitkä ovat uudenlaisia tapoja havaita yhteiskunta, jossa kapitalismia rajoitetaan tietyillä sivistyneen elämän ja hyvän elämän määritelmillä. Mitä tämä sitten on, jos ei kapitalismia tai sosialismia. Se on iänikuinen pyrkimys päästä toteuttamaan yhteiskunnassa sellaista ajatusta, että ihmisille on annettava mahdollisuus määritellä arvonsa ja tavoitteensa. Monessa mielessä tämäkin tutkimus tuo esiin uuden syvällisyyden mukaisen pyrkimyksen mm. munkkien vapaaehtoista köyhyyttä tutkimalla, jonka mukaan rahan määrä ei ole ensimmäinen tapa arvottaa rahan käsitettä. Yksilöiden vapaus liittyy merkittävällä tavalla yhteiskunnan määritelmiin, mutta on sanottava sopeutumisen käsitteen kuvaamaan sitä tendenssiä, jonka mukaan kaikkien lasten olosuhteet eivät parannu vain esimerkiksi sen myötä, jos entisen tilalle rakennetaan uusi koulu. On myös selvää, etteivät kaikki ihmiset tarvitse niin paljon rahaa kuin monilla sitä on, toisaalta tyhjyydestä ei voi palkita. On mainittava vaatimattomasta rahamiehestä, että itselleni tuli tuollainen käsitys Ikean perustajasta Ingmar Kamprandista, joka ajoi koko ajan vanhalla punaisella volvolla. Ontofysiikka siis pyrkii etenkin vapauden saavuttamiseen yhteiskunnassa, instituutioissa ja yksilöissä. Ja tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vapaus olisi pelkästään joutenoloa ja ajan viettoa, vaan yhteiskunnassa tulisi myös ruveta ottamaan suurempaa vastuuta omasta tekemisestää ja työstään, mikä ei kuitenkaan tarkoita rooliin jumiutumista ja porvarillista varman eläkeviran suojissa virnistelemisestä. Olen varmaan jossain mielessä kasvanut rakkaan isäni ohi, kun hän on viime aikoina huomannut, että hän ei saa enää valtaa ja sen tunnetta mölyämisellä, tuijottamisella ja huutamisella. Isäni on aina halunnut enemmän, jos häntä pelätään kuin sitä, jos häntä rakastetaan. Olen kasvanut sen verran paljon elämässä sen jälkeen, kun kotona ollessa vielä säikähdin isäni mölisemistä. Olen myös huomannut hänessä silkkaa pahuutta. Hän esimerkiksi, kun tiesi tietysti siitä että minulla oli tuohon aikaan vaikeuksia, tuli hän noin viisitoista vuotta sitten keittiöön, missä olin ja kysyi virnistellen ”Onks sul kavereita?” - Ja tämähän on tosiaan rakastavan ihmisen toimintaa? En ole kenelläkään nähnyt samanlaista hullunkiiltoa silmissä, kun isäni suuttuu ja sen hän tekee useasti. Hän valittaa asioista ja näkee kaikessa vain huonon puolen. Äitini motto: ei saa erota joukosta ja kun se lisätään isäni periaatteeseen älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon, voidaan huomata, että ainakaan etiikka ei tule tuosta ilmi, ja voidaankin sanoa tuon tarkoittavan myös sitä, että valtaa tulee seurailla tyytyväisenä ja olla kiinnostumaton sellaisista asioista joita johto määrää seurattavaksi. Toisin sanoen vanhempani periaatteet olisivat tulleet toteen, jos minusta olisi tullut aivan erilainen ihminen kuin mitä olen nykyään. Äitini periaate on muuttunut niin, että suhtauden varauksella joukkoja kohtaan. Isäni periaate on kaatunut niin, että katson aina olevan tarpeen se, että johtajuus perustellaan laajasta henkilökohtaisesta etiikasta. Olen siis tehnyt aivan päinvastoin. Voi kauheeta! En varmaan ole minkään arvoinen tämän hirvittävän kapinoinnin takia! Jos ihmisellä on kykyä itsenäiseen ajatteluun, tajuaa hän sen, ettei auktoriteetteja (edes filosofiassa) tulisi seurata liian pitkälle. Kommentointi, tulkinta ja debatit perustuvat aina siihen, miten vähän yhteiskunnassa arvioidaan asioita itsenäisesti. Yliopisto ei tässä mielessä ole muuta kuin liukuhihnatehdas, joka ei etenkään opeta opiskelijoitaan itsenäiseen ajatteluun, jossa yhteydessä kaikki pyrkimykset muodostaa itsenäinen ja filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä kaadetaan suurella arroganssilla. Olen aina ajatellut sitä, että filosofiaan ja ajatteluun yleensä ei tulisi sotkea rahalla. Kuitenkin yliopiston tutkijatkin ovat vain oman roolinsa ja olemisen vallan vankina. Rooli ja pikkuporvarillisuus ovat etenkin sellaisia asioita, jotka vievät ihmisiltä heidän vapautensa, ja näin ollen voidaan sanoa koko yhteiskunnan olevan perustaltaan epävapaa, vaikka toisaalta tilannetta voidaan muuttaa etenkin esimerkiksi ja erityisesti työn ja rahan käsitettä analysoimalla. Osa-aikaisuutta ja työn erilaisia muotoja tulisi korostaa erityisesti, koska voidaan sanoa sopeutumisen olevan parempi ja tehokkaampi kuin eläkevirkaan jääminen roolin täyttämisen takia. Tiedostan sen, että Sartrehan se sieltä kurkistaa, mutta on sanottava, että olen päässyt nykyiseen ajatteluuni pelkästäänn unohtamalla muiden ajatukset. On kuitenkin varmaan niin, että Sartre on todellakin ajattelun omaperäisyydellään yksi länsimaiden parhaista ajattelijoista, vaikka itse sanonkin, että eksistentialismi äärimmäisessä mielessä ajautuu nihilismiin, jonka myötä ihmiset eivät viitsi ja osaa arvostaa juuri mitään. Kuten eräs herkkä taiteilijasielu on joskus sanonut, että ilman lainaamistakin esiin tulevat ajatukset, jotka saattavat muistuttaa jostain aiemmasta filosofiasta, johtuu siitä, että suurin osa ajattelusta on tehty ainakin kertaalleen aiemmin. En halua minkäänlaisia liitemäärittelyjä. Ajattelun ja filosofian tulisi siis suuntautua etenkin siihen, miten yhteiskunnass annetaan mahdollisuuksia ajatteluun. Ajattelu alkaa vapaudesta ja se samalla pyrkii vapauteen.

Varhaisista vaiheistani

Asuin Jyväskylässä alkuvuodesta 2008 vuoteen 2014 lukuisine katkoineen ulkomailla, Helsingissä ja Tampereella asumisen myötä. Muutin tammikuun alussa 2008 asumaan Vehkakujalle Jyväskylään Kortepohjan lähelle, koska olin tehnyt syksyllä 2007 Kuopion yliopiston avoimessa yliopistossa filosofian perusopinnot, ja aineopintoja varten Jyväskylä oli läheisin mahdollinen paikka. Olin kesän alussa 2007 ollut käytännöllisen filosofian valintakokeissa Helsingissä. Hakijoita oli noin 400 ja sisään otettiin silloin 12 opiskelijaa. Jäin toiselle varasijalle, joka vitutti minua suuresti. Huomasin vielä, että valintakoepaperini olivat tulleet vajavaisesti arvostelluksi, mikä ei kuitenkaan jälkikäteen auttanut asiaa. Olin syksyllä 2007 masentunut, koska suurin osa saman vuoden ylioppilaista Kuopion Lyseossa olivat jo suunnanneet muualle, joko opiskelemaan tai suorittamaan asepalvelusta. Oma asepalvelukseni jäi kesken kesällä 2007, koska olin jo aiemmin murtanut jalastani yhden metatarsaalin, joka kuitenkin huomattiin vasta asepalveluksen alussa, kun marssiminen teki kipeää. Olen myöhemmin hävennyt myös asepalveluksen keskeyttämistä. Sain tiedon Helsingin yliopistosta rannalle jäämisestä asepalveluksen alussa, kun kävin kanttiinissa katsomassa hakutuloksia tietokoneelta, ja muistan sen miten vihaisia kapiaiset olivat, kun sen takia myöhästyin joukkueen kokoontumisesta pihalla. Minua suoranaisesti itketti, koska oli ollut minulle niin selvää, että käytännöllinen filosofia Helsingissä on seuraava opintovaiheeni. En edes keväällä 2007 hakenut muihin kohteisiin kuin käytännölliseen filosofiaan Helsingissä. Syksy 2007 oli vaikeaa aikaa, koska minun täytyi jäädä porukoille, ja vietin mm. useita öitä kävellen etelä- ja keski-Siilinjärvellä. Kävelin rohkeasti pitkiäkin metsäreittejä pitkin sysipimeällä. Kun muutin loppuvuodesta Jyväskylään, vietin suurimman osan ajastani kotonani, mistä käsin tein opintoja avoimeen yliopistoon pääasiassa kotiesseitä tekemällä. Menin keväällä 2008 filosofian valintakokeeseen myös Jyväskylään, ja lähdin sen jälkeen kolmannelle miltei kaksi kuukautta kestäneelle reilille Eurooppaan. En ollut kotona edes silloin, kun Jyväskylän yliopistosta ilmoitettiin filosofian pääaineeseen valitsemisesta. Äitini oli käymässä asunnollani kun valintakirje tuli, ja olin itse silloin Pariisissa, minne äitini soitti minulle asiasta. Syksyllä 2008 mielenterveyden heittelemisen takia suhtauduin opintoihin välinpitämättömästi ja menin useita kertoja kirjatentteihin lukematta ko. Oppikirjoja. Valintakirjeessä oli toivotettu tervetulleeksi ”Suomen Ateenaan”, joka on vanha, mahdollisesti Volmar Styrbjörn Schildtiltä (joka on kaukainen sukulaiseni) tullut ilmaus. Syksyllä 2008 aloitin ottaa selvää mahdollisuudesta lähteä seuraavana talvena vaihto-opintoihin Saksaan. Varmasti oman karismaattisuuteni takia asia kävi helposti, ja sain sekä laitokselta, tiedekunnasta ja laitoksen dekaanilta suosituskirjeet Saksaan. Pari ensimmäistä paikkaa, joihin kuului mm. Bonnin yliopisto, eivät napanneet, mutta sitten esiin tuli Heinrich Heinen yliopisto Düsseldorfissa, jonka yhteydessä kaikki natsasi. Oli hyvin epätyypillistä, että opiskelija lähti vaihtoon opintojensa ensimmäisenä vuonna, mutta minulle se sallittiin, ja saavuin helmikuussa 2008 Düsseldorfiin. Siellä en juurikaan käynyt luennoilla, mutta mukanani oli runsaasti kirjoja ja hankin niitä koko ajan lisää sekä yliopiston kirjakaupoista sekä kaupungilla olleista kirjakaupoista. Asuin ensin kahdessa opiskelija-asunnossa kampuksella, minkä jälkeen muutin yksityiseen emeritusprofessorin ja hänen vaimonsa omistamaan ullakkoasuntoon arvoalueelle Friedrichstadtiin. Minusta tuli jonkinlainen connoisseuri ja keikari viimeistään tämän myötä ja irvistelin tavallisesti köyhille saksalaisopiskelijoille. Viinan juomiseni alkoi tämän vaiheen myötä. On jäänyt mieleeni ensimmäisestä keväästä sekin asia, kun heräsin kankkusessa opiskelija-asunnossani ja yhtäkkiä päätin lähteä Pariisiin. Kokosin muutamia tavaroita laukkuun ja lähdin aamuyöllä kävelemään rautatieasemalle, missä otin junan ja olin muutaman tunnin sisällä Gare d'Estillä. Siellä otin taksin ja jäin pois vanhan Sorbonnen kohdalla. Pariisissa vietin toista viikkoa ja palasin takaisin parin matkalaukun kanssa, jotka olivat täynnä taide-esineitä, tauluja ja kirjoja. Vaikka matka ei suuntautunut Pariisia kauemmaksi, on tuo matka kuitenkin jäänyt mieleeni yhtenä parhaista, koska päätös sille lähtemisestä tuli niin extempore ja nopeasti. Düsseldorfissa varmasti opetusauktoriteettien mukaan laiminlöin opintojani, vaikka kuitenkin opiskelin itsenäisesti koko ajan uutterammin, vaikka en siis kuitenkaan suorittanut juuri luentokursseja tai kirjatenttejäkään. Keväällä ja kesällä 2009 Düsseldorf tuli minulle etenkin hyvin tutuksi, vaikka tietysti matkustelin koko ajan paljon myös esimerkiksi Saksassa. On sanottava, että hygieniasta huolehtiminen on tullut minulle tyypilliseksi vasta myöhemmin, ja muistan esimerkiksi sen, että kun olin tuona kesänä Berliinissä ottamassa selvää, olisinko voinut muuttaa sinne seuraavaksi, menin erääseen Kreuzbergissä sijaitsevaan toimistoon, missä eräs tyttö tuli ajamaan minua ulos sieltä, mutta kun kerroin asiani, otettiin se vakavasti, vaikka muistan miten tyttö sanoi miehelle, kun olin lähtemässä ulos, että ”ei tuo herra saa tuolta haisevana mistään asuntoa”. Tapasin Oliver de Saiven Berliinissä, ja hänen kauttaan olisin saanut kunnollisen Bungalowin läheltä Mitteä. Kuitenkin epäröin ja palasin sen jälkeen Düsseldorfiin, missä olin loppusyksyyn asti. Tein kesällä ja syksyllä kaksi yli kuukauden mittaista reiliä, minkä matkan aikana vietin aikaa esimerkiksi Roomassa hotellissa lähellä Forum Romanumia, lekottelin siihen avautuvalla parvekkeella ja maistelin Camparia ja viiniä. Sitten kun rahat loppuivat, tuli suunnata Terminin asemalle ja palata Saksaan, mistä kokosin tavarani ja lähdin takaisin Suomeen. Kaikkien tavaroiden rahtiin kuljettamista varten minun tuli tilata neljä taksiautoa, joista kaikki olivat s-luokan mersuja, jotka ajoivat letkana rahtiin, koska vain ensimmäisenä tulleen auton kuski tiesi paikan. Tuon lisäksi en ole koskaan ajanut enemmän kuin kahden auton (ja tuossa mersun!) letkassa. Suomessa muutin Tampereelle keskustaan, missä vietin aikaa käyden illallisilla ja kapakoissa ja tietysti samanaikaisesti myös lukien. Minulla ei ollut aiettakaan palata vielä Jyväskylään. Alkutalvesta 2009 kävin Jyväskylässä hankkimassa myöntökirjeen Pariisiin Sorbonneen, minne lähdin marraskuussa 2009. Hankin jo aiemmin Pariisista asunnon, joka sijaitsi ydinkeskustassa hientostoalueella Ile Saint-Louis'n saarella. Asunnon omisti ranskalainen pankkiiri, joka oli muuttanut työn perässä jenkkeihin. Vuokra oli todella korkea, mutta vanhempani vain suostuivat sen maksamaan sen ohessa, että sain päivittäin runsaasti rahaa menoihin, minkä lisäksi Pariisissa ollessa minulle tuli yllättäen suurehko määrä rahaa yllättävältä taholta, mikä mahdollisti joksikin ajaksi jonkinmoisen highlifen siellä. Kävin sekä Pariisssa että naapurimaissa juhlimassa ja olin myös useita kertoja back-stage-juhlissa tunnettavienkin ihmisten kansssa. Opintotuen maksaminen minulle oli lopetettu jo aikoja sitten opintojen laiminlyömisen takia. Pariisissa ostin ja luin kirjoja, kävin syömässä ja juomassa ja tein pitkiä flaneerauksia Pariisin keskustassa. Vaikka en ole koskaan saanut muodollisten ihmisten kunnioitusta, kutsuivat lähialueen kapakoiden, ravintoloiden ja baarien isännät ja emännät minua kohteliaasti Monsieur von Beckeriksi. Viinan käyttö yltyi Pariisissa ollessa ylettömyyksiin, ja päiväannos oli kaikkien ravintoloissa nautittujen viinojen lisäksi ainakin puolitoista pulloa viinaa päivässä. On sanottava, että nyt 36-vuotiaana en pystyisi enää pysyttäytymään tuollaisessa tahdissa. Mutta olin tuolloin nuori ja elämäni kunnossa, painoinkin varmaan noin 70 kiloa ja en lihonut, vaikka söin epäterveellisesti ja käytin hyvin suuren määrän sokeripitoista viinaa. Olin käymässä Suomessa maaliskuussa 2010 ja takaisin mennessä Pariisiin jouduin onnettomuuteen, jonka takia palasin Suomeen käymään, mutta tuo takaisintulomatka johti siihen, että minut laitettiin psykiatriseen hoitoon, mistä alkoi kaiken huonontuminen. Tähän asti kaikki oli hyvin, vaikka en moiti nykyhetkeäkään.