Ontofysiikasta ja muusta

En ole saanut vielä suoranaisesti päätettyä sitä, minkä otan väitöskirjani aiheeksi. Varhainen, miltei kymmenen vuotta sitten kirjoitettu proggis sai mm. Seppo Sajaman sanomaan minulle, että ”älä vaan näytä sitä kenellekään”. Mielestäni filosofialla tulee olla käytännöllinen merkitys, minkä takia käytännöllinen filosofia on ollut minulle aina teoreettista arvokkaampaa ja kiinnostavampaa. Teoreettinen filosofia on pelkkää aivojumppaa, jonka harrastaminen ja hallitseminen saa suurimman osan ihmisistä jäävän ymmärtämättömien porukkaan. Kandidaatin tutkielmani oli otsikoltaan ”Vapaus ja sen rajoitteet Michel Foucault'n filosofiassa. Maisterintutkielmani otsikko oli ”Osallistuva filosofia poliittisen filosofian ja sosiaalisen etiikan synteesinä”. Ensimmäinen korosti sitä arvoa, minkä näen vapaudella olevan, kun taas jälkimmäinen käsitteli jo sitä, miten vapaat ihmiset voivat tuoda yhteiskuntaan erilaisia strategioita ja osallistumisen tapoja. ”Vaikuttaminen” ei ole kuin päänsä paisuttaneen narsistin halua ottaa itselleen hyötyä toisten ihmisten heikoista puolista. Osallistuminen taas tarkoittaa vapautta paljon perusteellisemmassa mielessä kuin vaikuttaminen. Osallistumisessa käsitellään myös sitä, miten tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset voivat yhteistoiminnalla muuttaa olosuhteita. Yksi pääasiallinen lähde gradussa oli etenkin Michele Michelettin ja Andrew S. McFarlanin luoma luovan osallistumisen käsite. Sanoisin, että luovassa osallistumisessa voidaan edistää etenkin soveltavan etiikan tuomia uudenlaisia eettisiä ongelmia. Olen miettinyt oman filosofiani jatkamista, ja mieleeni on tullut mm. olemisen vallan ja olemisen vapauden välinen dikotomia, josta tulisi päästä eroon. Ontokratia eli olemisen valta tarkoittaa etenkin sitä, että toisten ihmisten tahdottomat teot hyödyttävät tiettyjä ihmisiä. Kommunismista tämän erottaa siinä, ettei kyse ole materiaalisista ja taloudellisista olosuhteista, vaan kyse on etenkin tiedosta ja ajattelun rajoittamisesta valtaan ja olemiseen liittyvissä kysymyksissä. Ontofysiikka on siis oman filosofiani nimi, ja ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, eli mahdollisuutta rakenteiden takia ottaa liiallista hyötyä oman olemisensa eteen. Olemisen vapaus, jota voidaan nimittää Ontodios- tai ontoeleutheria (tai suomalaisittain ontoeleuteria) tarkoittaa sitä, miten ihmiset voivat tehdä valintoja erilaisten kulttuuriin ja tietoon liittyvissä elämäntilanteissa. Se tarkoittaa myös sitä, ettei ihmisillä ole liian vakiintuneita tapoja määritellä ihmisille sosiaalista identiteettiä. Ainakin identiteetin tulisi olla pluralistinen, jonka myötä kaikessa havaitaan se, mihin kaikkeen tällainen ihminen on kyvyllinen. Liian tiukka työjako meidän ajassamme ei palvele mitään hyvää. Ihmisille on annettava mahdollisuus kokea erilaisia elämäntilanteita, koska on mielestäni selvää, että esimerkiksi vaikka sanomalehdet eivät ole minkäänlainen objektiivinen ja vapaa instituutio, koska niiden toimintaa ohjaavat samat toimittajat, jotka kuten kaikkien muiden yhteisöjen mukaisesti he määrittävät itselleen omat sosiaaliset ja muut norminsa, jonka takia esimerkiksi ajatteluun liittyvä vapaus rajoittaa. Olemista tulisi siis tutkia etenkin olemisen vapauden eikä olemisen vallan kautta. Jälkimmäiseen liittyy aina vallankäyttäminen toisten ihmisten olemisen vapauden kustannuksella. Miksi sitten vapaus on tärkeää. Se on tärkeää etenkin moraalisesti sen kannalta, etteivät ihmiset tee moraaliarvostelmia pelkästään toisten ihmisten ja etenkin auktoriteettien kautta. Voidaan sanoa esimerkiksi Venäjästä tässä tilanteessa, että koska länsimaiset liberaalit arvot eivät ole päässeet siellä valtaan, on tuollainen diktatuuri helpompi asetelma sodankäyntiin, koska uusia ihmismeriä löytyy maasta kohtalaisen paljon. Jokaisella yksilöllä tulisi olla oikeus itse tehdä moraaliarvostelmia kaikessa tapahtuvassa. Monet tavalliset ihmiset kuitenkin tyytyvät siihen, mitä suuret johtajat sanovat, ja on sanottava tämän olevan Suomessakin hyvin epälänsimaalainen asenne ja toimimisen tapa. Olemisen vapaus käsittää etenkin ihmisoikeudet ja liberaalin demokratian ja näitä asioita arvostetaan etenkin sen takia, koska ne ovat älyllisesti rehellisimmät ideologiat. Kuitenkin maanpuolustuksen ja rauhanturvaamisen takia tulisi miettiä Hannah Arendtin tavalla totalitarianismin toimintatapoja ja arvoja. Monet länsimaissa pysyneet ihmiset eivät pysty havaitsemaankaan tällaisia länsimaisen järjestelmän vastakohtia. Mielestäni perimmäisin ero näissä liittyy etenkin olemisen valtaan ja olemisen vapauteen. Vaikutteellisuus, kommentaariaatti, merkitysvalta ja ideologinen nautinto ovat tärkeitä käsitteitä, joista kerron seuraavaksi. Vaikutteellisuus tai vaikuttajan käsite on aina sellaisen elämän kuvausta, jonka myötä yksilön toiminta auttaa huomaamattaan suurempaa kollektiivia, joka ei todellakaan maksa tällaiselle ihmiselle mitään omasta avustaan.. Vaikutteellisuus alkaa aina etenkin merkitysvallan omimisella, mitä esimerkiksi naapurimaassamme on harrastettu esim. ”erityisoperaation” termillä. Merkityksen muuttamisella voidaan kääntää kaikenlaiset asiat väärin päin tai vastaamaan kleine Mannin ennakkooluuloja ja mitä tahansa sylen suuhun tuomaa. Merkitysvallassa siis pyritään viemään länsimaisen pluralistinen demokratia erilaisiin vasta-asemiin suhteessa valtaan, koska valta on omituinen aine, joka useimmissa tapauksissa korruptoi ihmisensä. Vaikka en ole marxilainen, niin on kuitenkin sanottava, että etenkin tietoon ja aktiivisuuteen perustuvaa valtaa ei tulisi hyväksyä monopolistisessa mielessä. Tiedon vapauteen liittyy etenkin se, ettei tietoa omita ja sen hallussapitämisellä ei pröystäillä. Esimerkki tällaisesta on kun joku kertoo jostain erityisalansa ongelmasta ja sanoo vain että tämä ongelma on niin ja niin vaikea ja minä sen osaan, jonka takia ansaitsen myönteistä huomiotasi. Tässä mielessä läpipääsyä yliopistoihin tulisi helpottaa ja karsia huono osa opintojen alkuvaiheessa menestymisen myötä. Einsteininkin kerrotaan sanoneen, että jos ongelmaa ei voi selittää ymmärrettävästi kuusivuotiaalle lapselle, ei sitä silloin voi ymmärtää kukaan aikuinenkaan. Merkitysvallan avulla pyritään etenkin rooleihin. Monialaisuutta ja moniarvoisuutta se ei hyväksy, ja tuollainen rooliin pyrkiminen tapahtuu esimerkiksi lehdissä, joihin kirjoittamaan pääsevät ihmiset rajoittavat välittömästi ajatteluaan, ainakin silloin, jos he ovat ennen sitä pystyneet minkäänlaista vapautta tavoittamaan. Ihmisen on siis valittava olemisen vallan ja roolien tai olemisen vapauden ja ajattelun väliltä. Kommentaariaatti on taho, joka levittää ja yleistää tietoa yhteiskuntaan, Se ei kuitenkaan ole itse asiassa tietoa, vaan se koostuu suurimmin tarpeiden rakentamasta subjektiivisten mielipiteiden kokoelmasta. Korruptoitunut järjestelmä pyrkii siis aina alentamaan etenkin vapaan ajattelun naurettavaksi ja alansa ulkopuoliseksi todellisuudeksi, jota kuitenkin järjestelmät aina pelkäävät. Satiiri ja ironia ovat parhaat keinot vallan kritisointiin, ja on sanottava, että vakavissa ja herraa pelkäävissä ihmisissä ei satiiria ja ironiaa paljon ilmene. Olen huomannut myös muutaman kansanedustajan kavahtavan sitä, kun huippuironinen kommentti suuntautuu häneen. Poliitikot eivät edes pelkästään muodosta säännöistä tarkkaa valvontaviranomaista eduskuntaan, vaan he pyrkivät lauma-ajattelullaan viemään äänestäjien kykyä ajatella itsenäisesti ja muodostaa omia arvoja ja asenteitaan. Jo Platon kirjoitti aikoinaan, että filosofien on tultava kuninkaiksi tai kuninkaiden on ruvettava harrastamaan filosofiaa. On varmasti niin, että nykypäivän mieltä madaltavat käytännöt ja huonot ajattelusta vapaat instituutiot ovat ovat mahdollistaneet sen, että yksilön käsite on muuttunut toissijaiseksi kollektiivien ja ”hyvinvointiyhteiskunnan” menetelmien ja käytäntöjen mukaan. On esimerkiksi rahan yhteydessä mainittava, että mielestäni sen muodosta voitaisiin käydä aktiivisempaa keskustelua. Olisi mietittävä valuutan käsitettä, sen alkuperää ja johdannaisia. Mihin rahaa käytetään, ja voidaanko rahan käyttöä pitää enemmän merkittävämpänä kuin sen määrää ja esimerkiksi karkeaa bruttonkansantuotteeseen liittyvää arviointia. Mielestäni paikallinen sopiminen mahtuu hyvin eri asioiden määrittelyyn. Koulujärjestelmä tulisi yksityistää, raha pitäisi sopia johonkin muuhun periaatteeseen kuin sen määrään. On myös sanottava, että sosialistit eivät ota kommunistisen malliyhteiskunnan rakentamisen takia huomioon sitä, että monet ihmiset eivät hahmota maailmaa instituutioiden ja byrokraattien kautta. Se mitä sosialistit eivät havaitse on etenkin se, että ihminen on sopeutuva olio. Nykyaika ei poikkea niin suuresti menneestä ajasta kuin mitä sosialistit väittävät. Ihmiset ovat ihmisiä ja arvot ovat arvoja siitä huolimatta vaikka aika kuluu. Se on mielestäni etenkin jonkinlaisen yhden maailman sisäisen paralleelisen utopiaharhan tuotosta. Kun ihmisillä on arvoja, he pyrkivät useimmin toteuttamaan niitä. Poikkeuksia tietenkin on heikkoluontoisissa ihmisissä paljon, jotka vain mukautuvat sosiaaliseen ryhmään äänestämään vasemmistolaisia puolueita. Suomessa on asuttu ja pidetty omasta suuresta tai pienemmästä ympäristöstä, koska on todellakin vain Marxin höpöhöpöjutun ihmisiin kuin oopiuumi tarttuneesta helposta tavasta ajatella. On aivan hullua, jos puolueen pyrkimys vielä nykypäivänä on eliitin rajoittaminen. Sosalistit väittävät että paremmat ihmiset ovat syyllisiä heikompien kaikkiin vaivoihin. On kuitenkin sanottava, että sairaiden ja vammaisten tulisi voida ostaa palveluita suuremmalla taloudellisuudella kuin ihmiset, jotka ovat hyväkuntoisia ja töissä. Olemisen valta muodostuu siis näin ollen etenkin arvoista ja arvostuksista, joita kommentaariaatti tuputtaa vaikutteellisuuden ja merkitysvallan kautta vapaille ihmisille. Se pyrkii siis määrittelemään kaiken erityisen etenkin yleiseksi ja vähemmän merkitykselliseksi. Ja kommentointi, vaikutteellisuus ja merkitysvalta ovat etenkin henkisesti keskinkertaisten ihmisten alaa, koska he ovat niin suuresti niin suuresti riippuvaisia kollektiivista. Olemisen valta tarkoittaa sitä, että siinä määritellään trendit ja tendenssit, joiden kokonaisuutta pyritään kommentaariaatin avulla syöttää vapaille ihmisille. Vaikutteellinen ihminen ei ajattele itse, vaan hänen ajattelunsa koostuu etenkin toisten ihmisten ajattelemista jutuista. Tässä ajattelu toimii ontokratian pussiin. Merkitysvalta on sitä, että merkityksillä pyritään saavuttamaan henkilökohtaista tai kollektiivista hyötyä. Siinä mielessä se on sukua termille ideologinen nautinto, joka on se tekijä, joka saa ihmiset luopumaan arvoistaan. On myös kirjoitettava siitä, että työnteon kautta voidaan arvottaa sitä, miten yhteiskunnassa tehdään työtä ja miten omaperäinen vapaus on tässä suhteessa. Helppousindeksi on määrittäjä, joka kuvaa työnteon laatua, määrää, kestoa ja luonnetta. Näitä voidaan kuvata termillä helppousindeksi, jossa helppousarvot määrittävät yleisesti sitä, mihin yhteiskunnallinen ja yksilöllinen helppousindeksi asettuu arviossa. Jos ihmiset näkevät vaivaa he tekevät oikeanlaista työtä. Myös ihmisten vapaus, vapauden jakaantuminen ja vapauden määrä ovat asioita, joita voidaan kuvata helppousindeksillä. Filosofiani kehittäminen alkoi jo lukiossa viimeistään toisella vuosikurssilla. Olen aina korostanut sitä, että lasten ja nuorten tulisi voida valita koulussa enemmän ja ottamaan enemmän kantaa opintosuunnitelmaan, joka pitäisi muuttaa ensisijaisesti oppilaskohtaiseksi. Hannah Arendt käytti termiä le banalite du mal varmaan ensimmäisenä länsimaalaisena filosofina. Olen myös joskus selaillut hänen kirjaansa totalitarianismin alkujuurista, ja juuri tässä maailmantilanteessa jokaisen järkevän ihmisen tulisi kyseinen kirja hankkia. Olemisen vapaus tarkoittaa sitä, ettei toisten ihmisten ajattelu ja toiminta ehkäise toisten ajatteluaan ja toimintaansa. Arendtiakin ovat joskus liioitelleet 1900-luvun merkittävimmäksi ajattelijaksi, joka on mielestäni väärä havainto. Hänen tärkein käsitteensä vita activa on saanut jonkin verran huomiota, mutta on sanottava, että omaperäisempi filosofi olisi pystynyt luomaan ja perustelemaan uusia käsitteitä moninkertaisesti. Nainen kuitenkin eli miltei 70-vuotiaaksi. Jotkut ovat aina väittäneet, että olisin niin henkistä puolta korostava ihminen, joka kai onkin jollain tavalla totta. Kuitenkin filosofian ja vapaa-ajattelun tulisi aina korostaa nimenomaan henkistä puolta ihmisestä tai hänen sieluaan, joka tietysti on jo nykypäivänä monen arvostelema käsite. Minun filosofiani tarkoitus on kuvata ihmisen paikkaa maailmassa ja antamaan hänelle mahdollisimman suuren vapauden olla utelias, inspiroituva ja globaali ajattelija. On esimerkiksi selvää, että kansainvälisyys on paljon kansallisuutta tärkeämpi asia, koska kulttuuri vanhenee hitaasti, ja mielestäni esimerkiksi Suomeen verrattuna länsi- ja keski-Euroopan kulttuurit ovat hienostuneempia ja niistä todella aistii niiden paremmuuden suomalaiseen kulttuuriin nähden. Siinä mielessä esimerkiksi vanhojen sukujen historiat voivat tällaisissa suvuissa oleville olla tärkeämpää kuin todella lyhyehkö Suomen historia itsenäisyyden ajalla. Ranskalaisista ihmisistä on sanottu, etteivät ne varmaan piere tai käy edes kakalla, on ne niin hienoja. Olisin aina halunnut seuraa matkoilleni, koska olen tavallisesti matkustanut yksikseen, ja olisi hienoa, jos havaintoja ja kokemuksia voisi verrata toisten ihmisten ajatteluun. Hyvinvointijono, hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointigenealogia ovat termejä, joiden analyysiin käytän osan omasta väitöskirjastani. Olisi hienoa saada väitöskirjan ohjaajaksi Amartya Sen, joka sai vuonna 1998 Nobelin palkinnon omasta hyvinvointitaloustieteeseen liittyvästä tutkimuksestaan. On sanottava jotain ideaalisesta naisesta, johon kuuluvat etenkin älykkyys, kiltteys, tasa-arvoisuus kaikkia kohtaan, eläinrakkaus ja luovat harrasteet. Myös olisi, vaikka tämä pinnalliselta kuulostaa, että olisi hyvä jos nainen olisi korkeintaan minun pituinen. Taloustieteen ja filosofian välisestä yhteydestä kirjoittaessa on mietittävä käsitteellistä analyysia useiden eri termien välillä. Pyrkimys on varmasti myös se, että liian kapea-alaisista dikotomioista ja binaarisuuksista luovutaan. Tutkimus siis pyrkii sellaiseen malliin, jonka avulla voitaisiin huomioida samanaikaisesti ihmiselämään liittyvät tavoitteet, arvostukset ja pyrkimykset sekä samalla myös talous ja käsitteet siitä, miten valuutta määritellään, missä sen määrittelemisestä keskustellaan ja mitkä ovat uudenlaisia tapoja havaita yhteiskunta, jossa kapitalismia rajoitetaan tietyillä sivistyneen elämän ja hyvän elämän määritelmillä. Mitä tämä sitten on, jos ei kapitalismia tai sosialismia. Se on iänikuinen pyrkimys päästä toteuttamaan yhteiskunnassa sellaista ajatusta, että ihmisille on annettava mahdollisuus määritellä arvonsa ja tavoitteensa. Monessa mielessä tämäkin tutkimus tuo esiin uuden syvällisyyden mukaisen pyrkimyksen mm. munkkien vapaaehtoista köyhyyttä tutkimalla, jonka mukaan rahan määrä ei ole ensimmäinen tapa arvottaa rahan käsitettä. Yksilöiden vapaus liittyy merkittävällä tavalla yhteiskunnan määritelmiin, mutta on sanottava sopeutumisen käsitteen kuvaamaan sitä tendenssiä, jonka mukaan kaikkien lasten olosuhteet eivät parannu vain esimerkiksi sen myötä, jos entisen tilalle rakennetaan uusi koulu. On myös selvää, etteivät kaikki ihmiset tarvitse niin paljon rahaa kuin monilla sitä on, toisaalta tyhjyydestä ei voi palkita. On mainittava vaatimattomasta rahamiehestä, että itselleni tuli tuollainen käsitys Ikean perustajasta Ingmar Kamprandista, joka ajoi koko ajan vanhalla punaisella volvolla. Ontofysiikka siis pyrkii etenkin vapauden saavuttamiseen yhteiskunnassa, instituutioissa ja yksilöissä. Ja tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vapaus olisi pelkästään joutenoloa ja ajan viettoa, vaan yhteiskunnassa tulisi myös ruveta ottamaan suurempaa vastuuta omasta tekemisestää ja työstään, mikä ei kuitenkaan tarkoita rooliin jumiutumista ja porvarillista varman eläkeviran suojissa virnistelemisestä. Olen varmaan jossain mielessä kasvanut rakkaan isäni ohi, kun hän on viime aikoina huomannut, että hän ei saa enää valtaa ja sen tunnetta mölyämisellä, tuijottamisella ja huutamisella. Isäni on aina halunnut enemmän, jos häntä pelätään kuin sitä, jos häntä rakastetaan. Olen kasvanut sen verran paljon elämässä sen jälkeen, kun kotona ollessa vielä säikähdin isäni mölisemistä. Olen myös huomannut hänessä silkkaa pahuutta. Hän esimerkiksi, kun tiesi tietysti siitä että minulla oli tuohon aikaan vaikeuksia, tuli hän noin viisitoista vuotta sitten keittiöön, missä olin ja kysyi virnistellen ”Onks sul kavereita?” - Ja tämähän on tosiaan rakastavan ihmisen toimintaa? En ole kenelläkään nähnyt samanlaista hullunkiiltoa silmissä, kun isäni suuttuu ja sen hän tekee useasti. Hän valittaa asioista ja näkee kaikessa vain huonon puolen. Äitini motto: ei saa erota joukosta ja kun se lisätään isäni periaatteeseen älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon, voidaan huomata, että ainakaan etiikka ei tule tuosta ilmi, ja voidaankin sanoa tuon tarkoittavan myös sitä, että valtaa tulee seurailla tyytyväisenä ja olla kiinnostumaton sellaisista asioista joita johto määrää seurattavaksi. Toisin sanoen vanhempani periaatteet olisivat tulleet toteen, jos minusta olisi tullut aivan erilainen ihminen kuin mitä olen nykyään. Äitini periaate on muuttunut niin, että suhtauden varauksella joukkoja kohtaan. Isäni periaate on kaatunut niin, että katson aina olevan tarpeen se, että johtajuus perustellaan laajasta henkilökohtaisesta etiikasta. Olen siis tehnyt aivan päinvastoin. Voi kauheeta! En varmaan ole minkään arvoinen tämän hirvittävän kapinoinnin takia! Jos ihmisellä on kykyä itsenäiseen ajatteluun, tajuaa hän sen, ettei auktoriteetteja (edes filosofiassa) tulisi seurata liian pitkälle. Kommentointi, tulkinta ja debatit perustuvat aina siihen, miten vähän yhteiskunnassa arvioidaan asioita itsenäisesti. Yliopisto ei tässä mielessä ole muuta kuin liukuhihnatehdas, joka ei etenkään opeta opiskelijoitaan itsenäiseen ajatteluun, jossa yhteydessä kaikki pyrkimykset muodostaa itsenäinen ja filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä kaadetaan suurella arroganssilla. Olen aina ajatellut sitä, että filosofiaan ja ajatteluun yleensä ei tulisi sotkea rahalla. Kuitenkin yliopiston tutkijatkin ovat vain oman roolinsa ja olemisen vallan vankina. Rooli ja pikkuporvarillisuus ovat etenkin sellaisia asioita, jotka vievät ihmisiltä heidän vapautensa, ja näin ollen voidaan sanoa koko yhteiskunnan olevan perustaltaan epävapaa, vaikka toisaalta tilannetta voidaan muuttaa etenkin esimerkiksi ja erityisesti työn ja rahan käsitettä analysoimalla. Osa-aikaisuutta ja työn erilaisia muotoja tulisi korostaa erityisesti, koska voidaan sanoa sopeutumisen olevan parempi ja tehokkaampi kuin eläkevirkaan jääminen roolin täyttämisen takia. Tiedostan sen, että Sartrehan se sieltä kurkistaa, mutta on sanottava, että olen päässyt nykyiseen ajatteluuni pelkästäänn unohtamalla muiden ajatukset. On kuitenkin varmaan niin, että Sartre on todellakin ajattelun omaperäisyydellään yksi länsimaiden parhaista ajattelijoista, vaikka itse sanonkin, että eksistentialismi äärimmäisessä mielessä ajautuu nihilismiin, jonka myötä ihmiset eivät viitsi ja osaa arvostaa juuri mitään. Kuten eräs herkkä taiteilijasielu on joskus sanonut, että ilman lainaamistakin esiin tulevat ajatukset, jotka saattavat muistuttaa jostain aiemmasta filosofiasta, johtuu siitä, että suurin osa ajattelusta on tehty ainakin kertaalleen aiemmin. En halua minkäänlaisia liitemäärittelyjä. Ajattelun ja filosofian tulisi siis suuntautua etenkin siihen, miten yhteiskunnass annetaan mahdollisuuksia ajatteluun. Ajattelu alkaa vapaudesta ja se samalla pyrkii vapauteen.