Pariisi-Helsinki

Lähden tänään matkaan, Pariisiin. Aion hankkia asunnon ja jäädä opiskelemaan ja työskentelemään Ranskaan. Viidestä parhaimmin osaamastani kielestä ranskan kieli tulee vasta viimeisellä sijalla. Haluan kuitenkin kehittyä siinä, ja käyttää kieltä kaikissa arkielämän tilanteissa sekä työssä ja opiskelussa. Kun asuin 2009-2010 Pariisissa, olivat kielitaitoni ja yleinen kognitiivinen kyvykkyys paljon matalemalla tasolla kuin mitä ne ovat tänä päivänä. Olen lukenut viime aikoina esimerkiksi Louis-Ferdinand Celinen ranskankielistenkin mielestä vaikeaselkoista ja epäakateemista pääteosta Voyage a bout de la nuit, eli jotenkuten suomeksi ilmaisten ”Niin pitkään kuin yötä riittää”. Sanomalehtien lukemisella voi jo saavuttaa auttavan kompetenssin ranskan kielessä. Vien eräälle tuttavalleni kirjalahjan Seinen etelärannalla sijaitsevaan Shakespeare & Company-kirjakauppaan. Joku voisi kysyä, onko tästä olemisesta odotettavissa mitään muuta kuin haisemista ja viinan juontia Ranskalaisissa tai tarkemmin sanoen pariisilaisissa on kuitenkin monesti omanlaisensa tapa nauttia elämästä ja tuottaa elämänasenteen kautta mahdollisesti jopa taidetta tai kirjallisuutta. Kuulin ensimmäistä kertaa Charles Aznavourin kappaleen La Boheme kun olin ensimmäisen Pariisissa asumisen jälkeen kokoamassa mielenterveyttäni kasaan Siilinjärvellä 2010. Itse asiassa musiikkiterapiassa ollessani mies, joka oli kuulemma aiemmin tippunut 30 metriä sairaalan alueelle johtavalta sillalta. En muista hänen nimeään, mutta pahasti vammautunut hän oli, ja hänen äitinsä kävi miehen luona säännöllisesti. Oli suorastaan sympaattista seurata, miten hän oli odottamassa äitiään sairaalan osaston ovella. Sain sellaisen käsityksen, ettei hänellä mahdollisesti ollut muita läheisiä ihmisiä. Kun asuin ensimmäistä kertaa Pariisissa meni suurin osa ajasta ryyppäämiseen. Rahaa oli suhteellisen paljon, ja kapakoissa ja viinakaupoissa minulla oli luottoa. ”Apres!” oli etenkin asuntoani lähellä olevan pienen kaupan beduiiniomistajan tapa sanoa, kun kävin hakemassa häneltä samppanjaa. Vaikka keräsin ja luin kirjoja Pariisissa olon aikaan, ei mielisairaalaan mennessä minulla ollut sanottavamman laajuista kielitaitoa ranskassa. Muistan kerran, miten tulin Pariisiin suoraan Pamplonan härkäjuoksusta, ja minulla oli vielä kyseisessä tilaisuudessa käytetty asu päälläni saavuttuani Pariisiin aamulla yöjunalla. Pariisissa on pikkuporvareita, ja esimerkiksi mennessäni hotelliin valkoisissa housuissa, paidassa ja punainen huivi vyötäröllä suhtautui hotellin omistaja myöhemmin täysin eri tavalla minuun, kun vaihdoin suoriin housuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin. Toivon saavani itselleni jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta, koska olen huomannut miten äitini takaamat matkat rasittavat häntä sen takia, koska hän haluaa olla kaikessa varsin pilkuntarkka. Toivoisin, etten olisi jatkossa niin riippuvainen äidistäni, koska haluan hänen elävän pitkään. Sydän- ja verisuonitaudit eivät ole harvinaisia lähemmän suvun piirissä, ja sekä mummo että ukki poistuivat keskuudestamme näiden vaivojen takia. Aion käydä kirkkokonserteissa etenkin kuulemassa Chopinia ja Bachia. Aion myös jossain vaiheessa tulla kanta-asiakkaaksi Le Grand Operassa. Söin aiemmin Pariisissa asuessani tavallisesti lähialueen ravintoloissa. On sanottava sellainenkin, että olin eräässä vaiheessa Pariisissa ollessa käymättä kolmatta viikkoa suihkussa/pesulla. Tuo varmaan heijasteli mielenterveysongelmia. Sitten kun menin vajaan kolmen viikon jälkeen kylpyyn asunnollani, lähti ihosta paksu talikerros. Mielenkiintoinen tapaaminen oli Ile Saint-Louis'n länsipäädyn ravintolassa, kun keskustelin virolaisen liikemiehen kanssa samalla, kun söimme lounasta ulkona. Pariisissa on jo aivan kunnollinen talvi, eikä siellä hevin voi talvikuukausina kuljeskella shortsit jalassa, ainakin jos ei halua vilustua. Muistan aina sen, miten kapakoiden katutasolla kyypparit laittoivat päälle isoja keinotekoisia lämmittimiä. Ranskalaiset väittävät olevansa hyvin herkkätasoisia, ja sen takia kokevat, että he voivat leveillä oman kulttuurinsa kehittyneisyydellä. Tietysti, että voi olla esimerkiksi akateemisen yhteisön jäsen Pariisissa, on silloin uskottava tietyt paikalliseen kulttuuriin liittyvät periaatteet. Kuitenkin itseni on sanottava, että olen aina pitänyt englantilaisuudesta ja saksalaisuudesta ranskalaisuutta enemmän. Kuitenkaan minulla ei ole inhokkeja, ja haluan lopultakin päästä osaksi ranskalaista etenkin akateemista establismenttia, joka vaatii etenkin kielitaidollista kehittymistä ja aksentissa muovautuneisuutta. Tämä vaatii siis tekemisissä olemista ranskan kielessä parempien ja kehittyneempien ihmisten kanssa. Sukulaisemme Polidoroffit ovat etenkin niitä, joiden kanssa toivon voivani olla enemmän tekemisissä. Lähetin muistaakseni joskus vuosia sitten kyseiseen Shakespeare & Companyyn kirjeen, jonka pohjalta toivon voivani pystyä keskustelemaan esimerkiksi Sylvia Beach Whitmanin kanssa, olen muistaakseni joskus kohdannut hänet kyseisessä kirjakaupassa. On sanottava alkuperäisestä Sylvia Beachista, että niin sanotun amerikkalaisen ”The lost generationin” kirjailijat saivat 1920- ja 30-luvuilla lainata alkuperäisestä Shakespeare & Companysta, joka sijaitsi muutaman korttelin päässä nykyisestä paikastaan, kirjoja, koska heillä ei ollut monesti pysyviä tuloja ts. olivat persaukisia osan ajasta. Aion jatkaa Pariisissa etenkin viulun soittamista. Lisäksi aion kehittyä maalaamisessa ja piirtämisessä, sillä minulla on sellainen käsitys luovuudesta, että luovuus kehittyy parhaimmalla tavalla sen myötä, kun sen asettaa aika ajoin koitteelle eri puolten myötä. Aion mahdollisuuksien mukaan hakeutua Sorbonnen luennoille, mistä minua kiinnostavat etenkin psykiatrian luennot. Haluaisin kehittyä Pariisissakin siinä, miten ihmismieltä voidaan havainnoida erinäisten risteilevien tieteenalojen kautta. Siinä mielessä olen kiinnostunut myös sosiaalipsykologiasta ja psykologiasta. Filosofia ei minua enää satunnaista lukemista enemmän kiinnosta, koska olen mielestäni saavuttanut siinä sellaisen tason, jossa aiempien filosofien käsitteet ja teoriat vaikuttavat monesti pelkästään harhaanjohtavilta ja aikaani kuluttavilta. Kirjallisuutta on hyvä lukea monipuolisesti ja paljon, ja esimerkiksi kaikki kaunokirjallisuus ja mieluiten runotkin tulisi lukea ensisijaisesti niiden alkukielillä, vaikka on sanottava, että nautin jossain mielessä etenkin runojen suomentamisesta, eli kääntämisen avulla kielentaju lisääntyy ja levenee. Kirjoja tulee siis lukea koko ajan, kunhan pitää omassa luomistyössään tietynlaisen etäisyyden sellaisia aihelmia kohtaan, jonka myötä ihmisestä tulee pelkkä kommentoija ja ”tulkitsija”. Haluaisin kirjoittaa enemmän myös runoja ja laulujen sanoja, mutta siitä on sanottava etten ole koko ajan sellaisessa fiilingissä, joka voisi itsessään tukea runoilemista – eli silloin tulee olla oikeanlaisessa mielentilassa. On sanottava luovuuden ilmentämisestäkin se, että joskus jos haluaa kirjoittaa ja kirjoittaa hyvin, on viinan juonnissa pidettävä ainakin vuorokauden tauko, vaikka jotkut väittävät, että pystyvät kirjoittamaan parhaiten kännissä tai krapulassa, - itse en siihen usko. Pariisissa voi juoda keskellä päivää viiniä. Kotimaassa suosikkikahvejani ovat Pauligin Parisien ja Arvid Nordqvistin Franskrost. Mielestäni ne ovat aivan omaa laatuaan, jos niitä verrataan esimerkiksi tavanomaisiin kultakatriinoihin ja juhlamokkiin. Vahva kahvi ja espresso ovat aivan omaa laatuaan Ranskassa. Minulla on ollut Pariisissa tapana, että kun menen aamulla juomaan espressoni, juon yhden kahvilan tiskillä tavallisesti seisoen ja otan sen jälkeen toisen mukaan, jonka juon kaupungilla. Ranskassa on ymmärrettävä ihmisten ylpeyttä, vaikka mielestäni naisten hengailu jossain hienomman leidin kuvitelmassa ei monestikaan miellytä, etenkään jos kyseessä on etnisesti ranskalainen nainen, joka on elänyt koko ikänsä Ranskassa saati Pariisissa. Seuraavia asioita on uusien silmälasien teettäminen ja useamman implantin ottaminen yläleukaan, koska olen suoranaisesti lyönyt laimi omia hampaitani. Isäni on jo itse asiassa luvannut tietyllä ehdolla teetättää minulle uusia hampaita, joista varmaan Pariisissakin joutuu maksamaan ainakin 1000-2000 euroa per hammas. Salli-mummo, - äitini äiti kustansi vuonna 2009 Ile Saint-Louis'n asunnon takuuvuokran, joka oli noin neljä tonnia. Minun ei tarvinnut rutkattaa aiheesta, eikä hän koskaan tullut pyytämään myöhemmin rahaa takaisin. Siinäkin mielessä mummo halusi minua tukea, ja tunnisti minussa tuon tarpeen. Sanoin kyllä isovanhemmille, että olisivat tulleet käymään luonani Pariisissa, mutta hoitoon joutuminen seuraavana keväänä esti sen. Tietysti isovanhempani matkailivat etenkin aiemmin säännöllisesti, vaikka vanhemmalla iällä he monesti sukulaisten halun vastaisesti jäivät leimallisesti omalle seudulleen – minun rakkaana muistamalle Koillis-Savon maaseudulle. On sanottava, että olen iän myötä entistä enemmän kokenut yhteyttä paikkaan – Kaaviin, koillis-Savoon ja etenkin Virrantalon tilan maille. En voi tarpeeksi korostaa sitä, miten koin suurinta rauhassa ja turvassa olemisen tunnetta Virranportissa etenkin talviaikaan. Siellä koin eniten olevani kotona. Itä-Häme on jo siinä mielessä jäänyt kaukaisemmaksi sekä materiaalisesti että myös sukuhistorian kannalta. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker, joka syntyi vuonna 1844 ja kuoli 1916 Virrantalossa, oli itselleni läheisin Itä-Hämeen ja Luhangan haarasta, mutta siitäkin on jo paljon aikaa. Koen olevani etenkin savolainen ja jos tarkemmin sanotaan, niin etenkin pohjois-savolainen. On mainittava mummostani, että hän sekä suunnitteli ja teki naispuoleisen Koillis-Savon kansallispuvun, jota on sittemmin käyttänyt mm. presidentin linnan juhlissa kansanedustaja Heikkinen. Haluan kirjoittaa monipuolisesti Ranskassa, ja alkoholinjuonnin ei tule nousta yhtä merkittävään ja hallitsevaan asemaan kuin miten sen kanssa tapahtui viime kerralla. Olen käynyt Pariisissa turistina kolmattakymmentä kertaa. Aion teetättää tietyistä sukulaisistani ja esivanhemmistani muotokuvia Ranskassa. On sanottava, että elokuvien joukosta Pariisiin sijoittuvista ovat mieleisiä itselleni etenkin Woody Allenin Midnight in Paris ja Kaurismäen La vie de boheme. On myös sanottava, että kaurismäkeläinen frankofilia näkyy myös esimerkiksi varhaisessa elokuvassa Arvottomat. Ollaanhan siinäkin loppuvaiheessa Pariisissa ja Helsingissäkin luetaan Le Mondea. On sanottava, että myös 1960-luvun kuvaus elokuvassa The day of the jackal on myös mielenkiintoista ajankuvaa, ja sen alkuhan perustuu todellakin tosiasiallisiin tapahtumiin de Gaullen tasavallassa. Toivon voivani tavata Ranskassa paljon sekä siellä asuvia sukulaisia ja käyjiä Suomesta. On myös mahdollisuuksien mukaan hankittava ranskalaisia kavereita. On sanottava myös, että eräs ranskalainen taidehistorioitsija on ollut usean vuoden ajan suunnittelemassa Adolf von Becker-näyttelyä Maison lafitteen Pariisista pohjoiseen, ja on mielenkiintoista nähdä saako hän hankkeensa joskus päätökseen. Kirjoitushankkeita, jotka eivät ole riippuvaisia paikasta on minulla esillä lukuisia, joista ensimmäisiä mieleen tulevia ovat etenkin väitöskirja filosofisen etiikan ja sivistyksen ja talouden välisestä triviumista. Olisi mukavaa hankkia ajokortti Pariisin haastavassa ympäristössä ja sen jälkeen ajella pitkin Ranskan viinialueita jonkin mukava mademoisellen kanssa. Olen ranskan kielessä miltei täysin itseoppinut, vaikka olen käynyt yliopistossa muutaman ranskan kurssin, joissa en menestynyt, koska olin silloin vielä niin epäsosiaalinen ja ujo. Jonkinlainen kahvikuppineuroosi vallitsi näissä ranskan kielessä pärjäämisen yrityksissä. Dekadenssi ja sen tunnetuin kirjallinen hahmo Jean des Esseintes, vanhan aatelissuvun viimeinen hermoherkkä ja taiteellinen jäsen, ovat aina kiehtoneet minua suurella tavalla. Dekadenssi tarkoitttaa monesti sitä, että tiettyjä henkisesti tylsiä ja tyhjiä käytänteitä ja tavanmukaisuutta kritisoidaan. Siinä monesti annetaan ihmisille nimenomaisesti vapautta monissa tärkeissä asioissa. Dekadenssi hakee monesti aristokraattisten esikuviensa kautta ihmisille uudenlaista tulevaisuutta ja uudenlaista tapaa nähdä etenkin taiteet ja kirjallisuus. Yksi tenkkapoo rahan kanssa tällä hetkellä on se, että koska rahaa ei todellakaan vielä ole kaupungin keskustassa asumista varten, on minun sijoituttava alkuun esikaupunkialueelle tai esimerkiksi lähellä sijaitseviin pienempiin kaupunkeihin, sillä on sanottava, vaikka mielestäni osaan nykypäivänä hallita asian paremmin, että mahdollisesti hieman keskustaa rauhallisempi soppi voisi olla esimerkiksi taiteellisen työskentelyn kannalta ajatellen parempi paikka asua. Ryyppyreissuilla ja sukulaisia ja kavereita tavatessa voi tietysti flaneerata pitkin keskusta-alueita. Koen hyvin voimakkaasti ne ominaisuudet, jotka olen perinyt etenkin äitini vanhan aatelissuvun kautta. Siinä mielessä katson, että minulle on annettu paljon sellaisia ominaisuuksia, joita voi hyödyntää kirjoittamisessa ja taiteellisessa työskentelyssä yleensä.