Ihmisten rajat ja minuudessa eteneminen

Olen oppinut siihen, että ihmisyksilön tulee tunnustaa omat ja toisten ihmisten väliset rajat tullessaan kehittyneeksi yksilöydentutkimuksessa. On sanottava esimerkiksi se, että sellaisiin asioihin, joissa ei ole mahdollisuutta toimia jollain omalla tavalla, pitää suhtautua hyväksyvästi, koska muussa tapauksessa oleminen olisi yhtä kilpailua tuulimyllyjä vastaan. On siis tunnustettava asiat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja unohtaa sellaiset asiat, jotka ovat oman toimintapiirin ja -säteen ulkopuolella. On sanottava, että monet narsismiin ja manipuloimiseen pyrkivät ihmiset, sekä miehet että naiset, pyrkivät jatkuvasti loukkaamaan toisten ihmisten rajoja esimerkiksi riitaa haastamalla, jossa asiassa miehet ovat varmasti yliedustettuja naisiin verrattuna. Kun muistaa sen, että etenkin suuttumus toisten ihmisten sanoista tai toiminnasta, on turhaa, koska ihminen ei kuitenkaan voi kontrolloida kaikkia ihmisiä, ja turpaan vetämisestä joutuisi varmasti käräjille. Ihminen ei voi valvoa kaikkia ihmisiä sen perusteella, mitä hän itse pitää arvokkaana ja korostamisen arvoisena ja mitä toiset ihmiset arvokkaana ja korostamisen arvoisena. On sanottava riidan haastamisesta se, että se on vielä jollakin evoluution tasolla olevien ihmisten ja useimmiten miesten harrasteena. Siinä on tavallista se, että esimerkiksi erilaisempi tai tappeluun vähemmän orientoitunut ihminen saadaan konfliktiin aggressiivisen kanssa, jonka seurauksena aggressiivinen voi kukistaa toisen ja saada siitä prestiisiä. Tämä toistuu monissa eläinlajeissa, ja katson sen takia tällaista initioivat yksilöt matalalla evoluution tasolla oleviksi. En välitä suunsoittajista yleensäkään. On monessa yhteydessä väitetty, että aspergerin syndrooma symboloi kehitysaskelta evoluutiossa neurotyypillisiin ihmisiin verrattuna. On esimerkiksi sanottava, että tavallinen sosiaalinen toiminta ja sosiaaliseen dominanssiin pyrkiminen ovat hyvin alhaisia päämääriä, johon keskinkertaiset ihmiset innolla pyrkivät. On siis monessa mielessä tunteiden ja laumavietin kautta koettu sosiaalisuus ja sen vastakohtana selitettävä periaatteellisuus, jossa ihmiset voivat noudattaa tietynkaltaisia sääntöjä ilman minkäänlaisen yhteenkuuluvaisuuden näyttelemistä ja korostamista. Sosiaaliset pelit ovat selkeästi havaittuja rakennelmia ja ne toistuvat usein keskimääräisten ihmisten keskuudessa lähes kaikissa mahdollisissa kulttuureissa. On monesti niin, että naiset tapaavat arvioida miestä sen perusteella, miten hän suhtautuu heihin – se on siis täysin subjektiivista ja itsekeskeistä. Laumavietti vallitsee keskinkertaisissa ihmisissä, sillä he kyyläävät koko ajan sitä, mitä mieltä muut ovat ja mitä muut ihmiset jostain asiasta ajattelevat. He ovat niitä, jotka kuuntelevat alttiisti johtajien moraalisaarnoja, aivan kuten syyntakeettomat ihmiset, - joita he toki monessa mielessä olevat. Olen huomannut esimerkiksi sen, että tavanomaiset ihmiset, olivat he sitten filosofian opiskelijoita tai Kuopion lyseolaisia, pitävät tärkeänä tunnesosiaalisiteen muotoutumista, koska sosiaalisen nämä ihmiset kokevat tunteen kautta, joka on heille sellainen arvotunne, joka ylittää etenkin tietyssä iässä kaikki muut olennaisemmat periaatteet ja arvotunteet, joita keskinkertainen ihnminen voi ruveta varttuneemmalla iällä kritisoimaan kaikkia koskettavien käytäntöjen kautta ja takia. Rajojen tunteminen on sitä, että pysyy vaikuttamattomana sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka pyrkivät jatkuvasti rikkomaan toisten ihmisten rajoja. Manipuloiva ja ”vaikuttajamainen” toiminta on etenkin itsekeskeistä toimintaa, jossa ”tiimin” jäsenet asettuvat toimimaan jonkin ihmisen ja hänen pyrkimystensä toimesta. Minä olen esimerkiksi huomannut jo vuosikausien ajan, että isäni manipuloiva käyttäytyminen, joka ei ole muuttunut miksikään sen ajan kuluessa, jonka olen toistaiseksi elänyt. Hän huutaa, möykkää ja tuijottaa, mikä on voitu monesti havaita eläinmaailmassa. Tällä hän on pyrkinyt sosiaaliseen dominanssiin, toisen säikyttelyyn huutamisella ja oman tahtonsa esittämiseen kaikesta parempana. Se on sanottava, että vaikka olen viime aikoina pyrkinyt ymmärtämään isääni, ei hänestä ole keskustelukumppaniksi. Hän on niin juro, sulkeutunut ja toisista ihmisistä etääntyvä, että tuskin hän koskaan muuttuu, vaikka hän itse jossain mielessä haluaisi niin tehdäkin. Hän varmaankin kokee toisesta ihmisestä välittämisen erilaisella ja hyvin käytännöllisellä tasolla. Olen muuten huomannut, että hän itsekin on havainnut sen, että olen aika lailla kehittynyt, ja hänen huutamisensa jää ilman tarkoitusta. Aiemmin isäni huusi ja möykkäsi ja pyrki säikyttelyllä ohjaamaan itseäni. Olin niin herkkä, että minua isäni pelotti, ja siihen hän itsekin on varmaan ensisijaisesti pyrkinyt. Olen varmaan kehittänyt oman ontofysiikkani monessa mielessä nimenomaisesti perhedynamiikkani tuloksena. Ontokratia on sosiaalista dominanssia ts. turhaa ja ajan riiston kaltaista tavaraa tuottavan ihmisten ryhmää, jotka pyrkivät yleistämään omat periaatteensa ajattelussa ja toiminnassa. Siinä he pyrkivät vaikutteellisuuteen kommentaariaatin avustuksella, jossa kaikki uusi yhdistetään menneeseen. Suomessa on siinä mielessä tilaa Nietzschelle, koska suomalainen kulttuuri on nuori, ja periaatteisiin ja perinteisiin voi käydä vapaammalla ja tehokkaammalla tavalla kuin sellaisissa kulttuureissa, joissa tärkeintä on vain muokata ja ehostaa mennyttä. Filosofiassa pitäisi siis omasta mielestäni esittää periaatteita, joita voidaan myös noudattaa politiikassa. Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa pitää korostaa periaatteita, eikä riidellä reaktiivisesti ja suhteellisesti toisten ihmisten kanssa. Politiikka tarkoittaa erilaisten periaatteiden ohjaamaa toimintaa, jolla on kiinteä yhteys lainsäädäntöön. Siinä mielessä ajattelen varmaan, että hallituksen muodostavalle taholle on annettava suurempi valta ja vapaus tuoda esiin yhteiskuntaan omia periaatteitaan. Asioista voidaan tietysti keskustella, mutta sekin tosiaan tulisi tehdä sivistyneemmällä ja enemmän periaatteisiin keskittyvällä tavalla. Poliitikkoja on turhaa syyttää moraalittomiksi ja kapeakatseisiksi, koska heistä suurin osa on tällaisia, eikä sitä pystytä pienellä korjauksella muuttamaan. Hallituksen syyttäminen moraalittomaksi on samaa mitä voivotetaan rikkaammista ja paremmasta taustasta tulevista ihmisistä. Rajat on ymmärrettävä ja niiden yli ei tule mennä, koska se käy haitalliseksi myös invaasion tekevälle taholle. Jossain mielessä zenbuddhismin harrastaminen voisi käydä mainituissa asioissa toimivien ihmisten lukulistoille. Sosiaalisen dominanssin tavoittelu johtaa monesti siihen, että ihmiset alkavat kiistelemään tai jopa tappelemaan toisten ihmisten kanssa. Naispuolinen poliitikko saa monesti eri tavalla legitimaationsa nalkuttamiseen, jota katsottaisiin ihmetellen, jos kyseessä olisi miespuolinen poliitikko, joka posmottaa samalla tavalla kuin nainen. Ontofysiikka korostaa sitä, että sosiaalisen tominnankin tulisi tapahtua periaatteiden eikä tunteiden ja emootioiden kautta. Jos universumissa on muita eläviä lajeja, he voisivat varmasti sanoa, että eläinmaailmasta periytyvä tapa suhtautua toisiin ihmisiin ”sosiaalisesti” kertovat todellakin siitä, ettei osa ihmisistä ole mitenkään kehittyneitä ja muistuttavat jossain mielessä joitain apinalajeja tai punapersepaviaaneja. Jos ihmisen aivot toimivat niin, että hän ei koe samankaltaisia primitiivisiä tunteita kuten tavalliset ihmiset, ei se ole älykkyyden kanssa minkäänlainen heikkous, vaan se on monessa asiassa parempi muoto kuin itkeskely ja empatian näytteleminen joka tilanteessa. Kuitenkin sosiaaliseen dominanssiin pyrkivät ihmiset, joista suurin osa on naisia, arvottavat kaiken omien sosiaalisten ominaisuuksiensa kautta, joka kertoo jo valmiiksi esimerkiksi filosofian opiskelijoiden tasolla, että todellisuudessa heistä ei ole minkäänlaisiksi ajattelijoiksi, vaan he pysyvät lopun elämäänsä ”filosofian opiskelijohin”. Minä totesin jo lukiossa psykologian tunnilla, että minä en koe minkäänlaisia tunteita, joka varmasti houkutti monia naispuolisia kurssilaisia. Voin sanoa vieläkin, että en ymmärrä mitä periaatteeton tunteellisuus ja sosiaalisuus tarkoittavat. Voin sanoa myös, että minulla on todella syvällisiä tunteita, jotka kuitenkin motivoituvat korkealle kohonneista periaatteista, joiden toistuminen esimerkiksi jossain kirjassa tai elokuvassa herättää syvällisen tunteellisen reaktion. Minä en kuitenkaan itkeskele pelkän itkeskelyn takia, jota monet, etenkin naiset harrastavat. Eli voidaan sanoa, että filosofiassani toistuu vastakkainasettelu periaatteet ja tunteet, mutta etenkin periaatteet ja tunteet sosiaalisessa elämässä. Pitäisikö tunteiden hallita periaatteita, vai periaatteiden tunteita. Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on täysin miehille sopivana parempi ja kehittyneempi tapa suhtautua tunteisiin ja sosiaalisuuteen. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa hallussaan pitävää tahoa, joka toimii kommentaariaatin kautta. Kommentaariaatti supistaa ajatuksen turhanpäiväisyyden ja kontrolloitujen insituutioiden tasolle. Voidaan esimerkiksi sanoa ajatuksesta, että se tarkoittaa etenkin tähän menneeseen perinteeseen liittyvää ajatusta. Siinä mielessä mielestäni tietoteoreettinen realismi on täysin perseestä oleva ajatustapa. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, missä määrin ontokratia pystyy kommentaariaatin välityksellä vaikuttamaan yksilöiden arvotunteisiin. Merkitysvalta on sitä, kun joku yksittäinen ontokratian manipuloima taho saa valtaa tiettyjen käsitteiden denotaatioon. Ontokratia siis pyrkii yleistämään omat arvonsa koko yhteiskuntaan, ja sen toimintajärjestelmää voidaan pitää hyvin pikkuporvarillisena systeeminä. Filosofiassani on siis kyse etenkin arvojen liitteestä toimintaan ja ajatteluun. Mistä näkökannasta ja positiosta maailmaa ja ihmistä tarkastellaan. Voidaan sanoa, että vasemmistolaistenkin tulisi pyrkiä enemmän esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumisen pyrkimykseen kuin siihen, millaisia leikkauksia julkisiin menoihin porvarihallitus saa aikaan. Meillä oikeistolla vain on tapa ajatella, että ihmisten tulisi tulla suuremmin toimeen yksinään. Ja siihen ei vasemmisto voi tällä hetkellä suuremmin vaikuttaa, koska vasemmistopuolueet ovat oppositiossa. Tällainen reaktiivinen nalkutus ei palvele kenenkään etua, vaan vasemmistonkin tulisi oppia se, että he voisivat itse luovan osallistumisen kautta pyrkiä omanlaistensa poliittisten periaatteiden ja ideologian mahdollistamiseen. Vaikka joku voisi väittää, että pyrin filosofiassani vain yhden mahdollisuuden oikeistolaiseen yhteiskuntaan, voin sanoa kuitenkin, että hyväksyn myös vasemmiston, kunhan he ensin rupeaisivat kiinnittämään huomiota omien periaatteidensa tavoittamiseen ja kehittämiseen. Eli tässäkin asiassa on tosiaan kyse rajoista, vaikka tässä nimenomaisessa merkityksessä se tarkoittaa politiikan tasolla tapahtuvaa toimintaa. Mielestäni, ja aion tuoda sitä nimenomaisesti esiin omassa väitöskirjassani, että talouspolitiikka tulisi yhteiskunnassa hoitaa etenkin kaksi erilaista päämäärää huomioivalla tavalla. Toisella puolella on etiikka ja sivistys ja toisella raha ja taloudesta hyötyminen. Taloudesta hyötymisen käsitekin voidaan johtaa erilaiselle tasolle, kun otetaan ensin huomioon esimerkiksi pääomatulot ja hyväntekeväisyys. Hyväntekeväisyydellä ja kehitysyhteistyötä kehittämällä voitaisiin muodostaa kehitysmaihin tietynlaisia rakenteita, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan talouteen, johon eivät mielestäni kuulu niin sosialismi kuin rajoittamaton kapitalismikaan. Kuvittelin aiemmassa väitöskirjan proggiksessa, että olisi käsitellyt köyhyyden käsitettä ja sitä pyrkimystä, miten etenkin absoluuttinen köyhyys voitaisiin poistaa maailmasta. Kuitenkin mieleeni tuli tietyssä vaiheessa se, että makrotason strategian kehittäminen köyhyyden poistamiseksi voisi olla liian kunnianhimoinen pyrkimys, koska köyhyyteen vaikuttaminen täytyy tehdä mikrotasolla huomioiden alueiden paikalliset tekijät. Kun ihminen tajuaa omat rajansa erilaisissa yhteyksissä on se todellakin todellisen zen-mestaruuden taso. Kaikki pitää tehdä etenkin muistaen kaikenlaiset muut tekijät, koska itsekäs ja epäkohtelias ihminen ei voi olla toisten ihmisten keskuudessa. Aina on otettava huomioon ensimmäisenä muut ihmiset, ja toimia sen kaltaisella periaatteellisella tasolla, että se tuo kunnioitusta ympäristöltä. Mikä sitten on periaate? Se on etenkin sellainen algoritmi, joka selittää se, miten jokin asia toimii ja miten jossain asiassa tulisi toimia. Korkeimmat periaatteet toiminnassa perustuvat etenkin kunnioitukseen ja laskelmoinnin puuttumiseen. Esimerkiksi Japanissa junanvaunuun tuleva konduktööri kumartaa tullessaan uuteen vaunuun. Japani on hyvin kehittynyt kulttuuri, ja monessa mielessä se muistuttaa saksalaista kulttuuria. Yhdenmukaisuus, asiallisuus, järjestelmällisyys, ahkeruus, rehellisyys ja kohteliaisuus ovat ominaisuuksia, jotka löytyvät molemmista näistä kulttuureista. Molemmissa näistä on jotain samaa, ja käyttäytymismallit näihin kulttuureihin ovat tuoneet etenkin perinnöllinen aateli, Japanissa samurait ja Saksassa junkkeriaatelisto. On selvää, että parhaimmat periaatteet toiminnalle syntyvät ihmisryhmistä joilla on eniten vapautta, koska esimerkiksis sosialismi on syntynyt roskaväen pienessä tilassa pullistelemisesta. Japanin ja Saksan lisäksi voidaan korostaa myös etenkin brittiläistä kulttuuria. Kaikissa näistä kolmesta hienoimmat toimintamallit ovat tulleet yläluokalta – kuninkaallisilta, landed gentrystä ja perinnöllisestä aatelista. Kaikissa näistä kulttuureista kulttuuri on pikkuporvarillistunut ja rahvaanomaistunut keskiluokan korkeimmille päätöksen asteille tulemisen takia. Esimerkiksi David Cannadine on tärkeimmässä kirjassaan The decline and fall of the British aristocracy käsitellyt tätä ongelmaa. Korkein periaate toiminnalle on mielestäni kunnioitus, jota jotkut rahvaan edustajat eivät esimerkiksi Suomessa ymmärrä, koska se on epäkonditionaalinen tapa niille ihmisille, jotka Suomessakin uskaltavat näin toimia. Olen huomannut, että joillakin ihmisillä on niin alentuva tunne, että he ihmettelevät sitä, jos joku ihminen esimerkiksi teitittelee heitä. Esimerkiksi Saksassa suhtaudutaan tässä mielessä kaikkiin samalla tavalla. Huomasin muuten esimerkiksi kerran, kun odotin Kuopion kaupungintalon takana linja-autoa, ja kun pari puliukkoa liittyi seuraan ja teitittelin heitä, kuten vanhempia ihmisiä pitää teititellä, niin toinen kovemmassa kännissä ollut puliukko alkoi kyselemään ja vakuuttamaan, että olisin venäläinen. Tuollainen puliukko siis tiesi minua enemmän, miten suomalaisen tulisi Suomessa toimia ja miten suomalaisen ei tulisi ainakaan Suomessa toimia! Vapaus, yksilö ja kunnioitus ovat periaatteita, joita ei voida kyseenalaistaa, koska ne monessa mielessä muodostavat pohjan kaikenlaiselle toiminnalle yhteiskunnassa. Alexander von Schönburg ja Asfa Wossen Asserate ovat kirjoissaan kertoneet aatelisista sukulaisistaan, jotka ovat esimerkiksi Itä-Euroopan kommunismin takia menettäneet suuren osan omasta omaisuudestaan, mutta jotka ovat tulleet sen jälkeen sellaisen arvokkuuden haltijoiksi, jota ei millään tavalla voida rahalla poistaa. Schönburg kirjoittaa kirjassaan Tyylikkään köyhäilyn taito äitinsä puolen Venäjän ja Unkarin aateliin kuuluneista sukulaisistaan, että ”Paul Galitzinin käytös palkittiin jo maan päällä: hänen vaimonsa ja lapsensa selvisiviät vallankumouksesta. He onnistuivat pääsemään ehjin nahoin Kaukasukselle ja pakenivat sieltä Konstantinopoliin. Yksi sisko päätyi lopulta Lontooseen, toinen New Yorkiin, minun isoäitini Budapestiin, missä hän meni kreivi Balint Szechenyin kanssa naimisiin, ja Aga-täti, jonka muistan vielä hyvin asettui Salzburgiin. Näen silmieni edessä, kuinka hän istuu pikkuruisessa yksiössään, tarjoilee teetä vähän kolhiintuneista kupeista je kertoo elämästään. Huone oli viimeistä senttiä myöten täynnä tavaraa, kirjeitä, kehystettyjä valokuvia, kirjoja. Mutta hänen läsnäolonsa sai sen tuntumaan huvilinnan salongilta. Hän säteili ylevyyttä, johon yltävät vain ihmiset jotka ovat kerran menettäneet kaiken ja selvinneet siitä niin kuin se ei olisi mitään. Kävi siis selväksi, että isoisoisäni oli sittenkin viisas mies, ehkä hyötyetiikan mittapuullakin, sillä hän opetti itsensä ja oman perheensä olemaan riippumaton aineellisesta hyvästä. Puhuakseni Erich Frommin suulla: Aga-tädin oleminen oli muuttunut täysin riippumattomaksi omistamisesta. Hän oli saavuttanut rikkauden, josta ahneet ihmiset eivät voi ikinä päästä osalliseksi.” Mielestäni on hienoa tulla köyhtyneestä patriisisuvusta. Youtubesta löytyy joitain kymmeniä jaksoja sarjasta Country House Rescue. Ohjelmassa siis kerrotaan brittiläisistä kartanoista, joiden omistajat vastaavat tunnettua ilmaisua Asset rich, cash poor, ja miten he yrittävät kehittää kartanoihinsa liiketoimintaa, joka voisi auttaa kulujen maksamisessa. Oman taustani huomioiden olen sarjassa pitänyt eniten sellaisista jaksoista, joissa kartano on jo rappeutunut, mutta joiden omistajilla on kuitenkin ylpeyttä ja halua näyttää kartanoaan miljoonille ihmisille televisiossa. Meidän suvun kartanot ovat joko: a) palaneet tai tuhottu maan tasolle b) kutistuneet ja rappeutuneet c) siirtyneet muiden sukujen haltuun/periytyneet kaukaisemmille sukulaisille. Meidän suvun miljoonat ovat menneet jo runsaasti yli sata vuotta sitten. Minulla ei ole koskaan ollut pyrkimystä rahan ansaitsemiseen, olen siinä mielessä arvostanut kardinaaliarvoista etenkin vapautta ja halua harrastaa sellaisia asioita, jotka koen itselleni merkitykselliseksi ilman rahan väliintuloa. Nyt minun on kuitenkin alettava hankkimaan osaamiseni osaista työtä. On kuitenkin sanottava, että väitöskirjan aion valmistaa aivan lähiaikoina, vaikka olen pari viikkoa suhtautunut epäileväisesti viimeisimpään tutkimusaiheeseen. Rajojen tietäminen on etenkin rauhallista olemista ja kuten sanottua sitä, ettei vaivaa mieltäänsä sellaisilla asioilla, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Siinä mielessä kaikki pelkotilat ja ahdistus ovat turhia, koska niiden vaikutusväli ei koske niitä asioita, joihin voisi jollain tavalla vaikuttaa. On vain kuljettava eteenpäin rauhassa, hartiat ylhäällä ja pää pystyssä.