Muistio opetusministerille, kulttuuriministerille ja entiselle opetusministerille

Muistio Suomen kulttuurielämän ja yliopistojen ja kouluopetuksen uudistamiseksi III 1). Kouluopetuksen tämänhetkinen tila ja ongelmia III Kouluissamme vallitsee vieläkin ikävä tilanne sen suhteen, että monilla oppilailla on epätasainen kykyprofiili, joka aiheuttaa sen, etteivät kaikki oppilaat menesty koulussa samalla tavalla, johon verrattuna heillä olisi potentiaalia menestyä. Opiskelijoiden arvioinnissa tulisi kehittyä, ja moneen oppiaineeseen tulisi sisällyttää useampia opettajia, joiden merkitys esimerkiksi lukio-opetuksessa tulisi reformoida täydellisesti. Samalla kun kouluja tulisi pyrkiä yksityistämään, tulisi myös koulujen rahoituksen alkuperää tulisi miettiä täydellisesti uusin. Ensinnäkin: oppiaineet tulisi kehittää uudelleen siinä mielessä, että esimerkiksi kieliä ei opetettaisi kukin erillisenä oppiaineena, vaan ne muodostettaisiin modernien ja vanhojen kielten oppiaineiden sisälle. Luonnontieteitä tulisi opettaa Suomessakin termin Science sisällä, eli niistäkään ei tulisi erillisiä arvosteluita, vaan oppimisen suunta olisi paljon holistisempi ja fokus paljon yleisempi kuin mitä Suomen kouluissa on vielä tänä päivänä. Matematiikan opetukseen tulisi lisätä esimerkiksi logiikkaa ja logiikan historiaa, sekä yleistä matematiikan ja logiikan välisen yhteyden pohtimista. Uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää jonkinlaisen moraalitieteen käsitteen sisäiseksi. Taideaineissa korostettaisiin paljon enemmän luovuutta yleensä, eikä esimerkiksi vain tiettyjä erityislahjoja joidenkin taideaineiden sisällä. Luovuus on yleensäkin sellainen käsite, joka tulisi sisällyttää myös kouluopetukseen. Samalla kun luovuutta tulisi arvioida oppilaissa enemmän, tulisi sen myötä myös opettaa yleisesti filosofiaa jokaisen aineen yhteydessä. Tämä palvelisi sitä pyrkimystä, että ajattelussa voitaisiin olla vapaita, eikä vain kuunneltaisi jokseenkin rajoittuneiden opettajien vaatimuksia, koska tällä älyllisesti epärehellisellä tavalla suurin osa koulussa menestyvistä oppilaista saavat oman muodollisen pätevyytensä. Esimerkiksi Englannin yksityiskouluissa korostetaan yksittäisten oppilaiden yhteydessä termiä exceptional eli poikkeuksellinen, joka tarkoittaa sitä, että jokaisen oppilaan pyritään saavuttavan oman merkityksensä opiskelun ja työnteon sisällä. Koska suomalainen opetussuunnitelma on niin rajoittunut ja huonosti suunniteltu, eivät kaikki kiitettävän oppilaatkaan välttämättä esimerkiksi lukion jälkeen tiedä sitä, mihin he silloin suuntaavat. Mielestäni nykyaikainen suomalainen yleinen ja yleistetty opetussuunnitelma ei kehitä oppilailleen suuressa määrin mitään, koska se on aivan väärällä tavalla koostettu. Ensinnäkin minun mielestäni yleinen opetussuunnitelma tulisi Suomesta poistaa ainakin yläkoulujen ja lukion kohdalla. Oppilaille tulisi antaa paljon enemmän tilaa ja mahdollisuuksia valita se suunta esimerkiksi lukiossa, minne he haluavat suuntautua. On sanottava, että parhaimmat opettajat lukiossa minulle olivat naispuolinen matematiikan opettaja ja miespuolinen modernien kielten opettaja. On varmasti nin, että vielä nykypäivänäkin tietyt oppiaineet ja niissä menestymminen ovat sukupuolittuneita, ja sen takia nuo opettajat edustivat sitä, että oppiminen ja sitä seuraava opettaminen voi tapahtua myös luontaisten painotuksien ulkopuolella. Koska sukupuolittuneisuus on huono asia, vaikka sitä on pitkään siedetty, tulisi juuri poikien opiskella enemmän esimerkiksi psykologiaa ja moderneja kieliä ja tyttöjen matematiikkaa ja fysiikkaa. Opetuksen raamit tulisi jokaiselle oppilaalle rakentaa hänen mielenkiinnon kohteidensa kautta. Tähän vaaditaan laajaa monipuolisten asiantuntijoiden palkkaamista etenkin lukio-opetukseen. Esimerkiksi jossain uudelleen järjestetyn opintosuunnitelman uudelleen järjestetyssä oppiaineessa voitaisiin opettaa pari kuukautta jatkuvan kurssin sisällä kolmenkin opettajan arvioinnin ja järjestyksen kautta. Opettajan rooli tulisi uudistaa täydellisesti, ja lukion opettajienkin pitäisi erikoistua joihinkin tiedon osa-alueisiin sillä tavalla, että opettajan tehtävä muunnettaisiin varmasta ja tukevasta eläkevirasta siihen, että he muistuttaisivat enemmän freelancereita. He siis tekisivät opetuksen ohessa välillä tutkimuslomaa, joka liittyisi oman pätevyyden ylläpitymiseen tietyllä tasolla. Eli lukion opettaja ei olisi asemaansa veltostunut eläkkeen odottaja, vaan he joutuisivat tekemään jotain oman elintasonsa ja työnsä pätevyyden ja sen oikeana harjoittamisen eteen. On mielenkiintoinen kysymys, onko koulussa menestyminen taipumuksien sisäistä, vai toitottavatko oppilaat esimerkiksi vain sitä, mitä opettaja sanoo, eli tieto jäisi täysin merkityksettömäksi sen jälkeen kun kurssit on käyty ja arvosanat saatu. Oppilaiden aktiivista mielenkiintoa tulisi koko ajan korostaa, ja opettajilla tulisi olla etenkin innostajan rooli. On korostettava opettajien yhteydessä sitä, että kouluopetus ei kaikille luonnu samalla tavalla kuin toisille. On esimerkiksi eritysivaikeuksia ja motivaatio-ongelmia. On selvää, että koulussa eniten opetusta tarvitsevat epämotivoituneet tai sellaiset oppilaat, jotka eivät ymmärrä oppimis- ja opetusjärjestelmää. Koulun merkitys tulisi kirkastaa sekä oppilaiden ja opettajien tietoisuuteen, ja koko ajan pitäisi olla niin sanottua pedagogista pohdintaa, jota esimerkiksi lukioaikainen suosikkiopettajani yritti oppilaille täsmentää aina kurssien alussa. Eli vapaamman ja tehokkaamman koulujärjestelmän saavuttamiseksi tulisi opettajillakin olla enemmän ajattelemisen kykyä ja kykyä käsitellä luovuutta ja tietoa yleisellä tasolla. Näitä tarkoituksiakin varten tulisi kehittää uudenlainen oppiaine, jota voidaan kutsua termillä arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki. Siinä nimensä mukaisesti käsiteltäisiin parhainta tietoon oikeallla tavalla suuntautuvaa elämänasennetta ja oikeimpia tiedolle otollisimpia arvoja. Lisäksi tulisi opettaa sitä, miten voidaan oikealla tavalla arvostella esimerkiksi vaikka jonkinlaista tekstikokonaisuutta tai kirjaa. Loppujen lopuksi, vaikka pluralismia korostetaan tässä suhteessa, on määriteltävissä sellainen arvostelukyky, joka suhtautuu parhaimmalla ja tehokkaimmalla tavalla etenkin luovuuden ja tiedon ollessa kyseessä. Psykologian yhteydessä tulisi korostaa etenkin tietoon liittyvää havaintokykyä ja oikeanlaista luovuuteen ja tietoon liittyvää käsitteenmuodostuskykyä. Koko koulun oppiaineiden kokonaisuus tulisi nähdä paljon laajemmin yhtenä holistisena kokonaisuutena, jossa kaikki oppiaineet palvelisivat samoja tarkoitusperiä, mutta yleisemmällä otteella varustettuna. Koska yleinen opintosuunnitelma tulisi poistaa ainakin lukiotasolla, voitaisiin saman tien myös luopua koulujen nykyisistä omistussuhteista, eli että ne alkaisivat entistä enemmän toimia esimerkiksi koulunkäynnin maksullisuuden ja entisten oppilaiden lahjoitusten varalla. Nykyaikana on jo jonkin verran harrastettu lukioiden kohdalla joitain ns. taidelukioita, mutta sitä ei olla havaittu, että näiden mallin mukaisesti lukiot tulisi erikoistaa kaikkien muidenkin mainittujen oppiainekokonaisuuksien avulla. Koulualueet takaisivat sen, että kaikilla Suomen maantieteellisillä alueilla olisi väkiluvun mukaan oikeanlainen jakautuma eri tavalla erikoistuneita oppilaitoksia. Opetuksen itsenäistämisen ja opetuksen suuremman opinnäytetöihin perustuvan luonteen avulla oppilaille saataisiin enemmän yksityistä aikaa esimerkiksi työssäkäyntiin. Olisikin asiallista, jos tietyt yritykset ja työnsaannin lähteet velvoitettaisiin lain mukaisesti ottamaan lukiolaisia jonkinlaisiksi harjoitteluoppilaiksi sen mukaisesti minkälaisia asioita heidän kykyprofiilinsa suhteellisesti korostaa. Etiikkaa tulisi opettaa kouluissa jo varhaiselta iältä alkaen. Kiusaamista voitaisiin pyrkiä estämään sillä, että oppilaille opetettaisiin sitä, miltä kiusaaminen voi lapsessa ja nuoressa tuntua. On selvää, että kiusaaminen perustuu siihen, kun kiusaaja huomaa jollain tavalla jonkin olevan esimerkiksi sosiaalisilta kyvyiltään rajoittunut. Sosiaalinen dominanssi on asia, joka johti mm. siihen oman kouluni aikaan, että yhdeksännen luokan lopulla oppilaskunnan jäsenet jakoivat kaikille oppilaille tarkoitetut arvonimet ja palkinnot toisille oppilaskunnan jäsenille. Ja jotkut vielä kehtaavat väittää, että lapset ja varhaisnuoret eivät voi toimia korruptio motivaationaan. Koulussa tulisi korostaa itsenäistä oppimista ja työntekoa. Sosiaalisesti dominoivien oppilaiden itsestäänselvää asemaa koulussa ja koululaisten keskuudessa tulisi karsia sen takia, koska se johtaa useimmiten epätasa-arvoisuuteen ja kiusaamiseen. Tähän oppilaita tulisi tukea esimerkiksi laajempien omiin mielenkiinnon kohteisiin liittyvien opinnäytetöiden tekemisen ja tutkimisen kautta. Mielestäni luontaiset taipumukset ja omat erityiskiinnostuksen kohteet voidaan kuitenkin käsitteellisesti erottaa, koska monissa tapauksissa antaumus jotakin aihetta kohtaan voi syntyä muutakin tietä kuin vain determistisen kykypalautteen kautta. Koko koulujärjestelmä tulisi siis uudistaa ja vaikka siinä korostettaisiin oppilaiden omaa valmiutta ja kiinnostusta oppimiseen, korostettaisiin siinä myös kokonaisvaltaisuuden avulla sitä, että oppilaat menestyisivät heidän potentiaalinsa mukaisesti koulussa. Potentian muuttaminen aktiivisuudeksi on olennaisin asia myös tässä suunnitelmassa koulunkäynnin rakenteen ja sisällön muuttamiseksi. Olennaista olisi korostaa nuorten yhteydessä oppilaiden tasa-arvoisuuden periaatetta, joka korostaisi oikeanalaisella ryhmähengen nostatuksella sitä, että kiusaaminen voisi kouluissa vähentyä. III 2). Nykyteknologian hyödyntäminen opetuksessa ja sen kehittämisessä III On selvää, että nykyaikainen koulu on muuttunut sen suhteen paljonko opetuksen välineinä voidaan käyttää teknologian edistysaskeleiden tuloksia. On monta esimerkkiä siitä, miten koulunkäynti eroaa nykypäivänä teknologian ansiosta. Minun lukioni aikana ei oppilailla esimerkiksi ollut kannettavia tietokoneita. On varmaan niin, että se on siinä määrin hyväksi, koska nykypäivänä suurin osa kirjoittamisesta keskittyy tietokoneelle, eikä käsin kirjoittamista harrasteta niin paljon kuin aiemmin. Kuitenkin on selvää, että siihen myönteiseen kehitykseen nähden, jonka läppäri tehokkuudessaan mahdollistaa, on olemassa myös uhka siitä, ettei opetuksen fokus kohdistu yhtä voimakkaasti oppijoihin kuin, jos mahdollisuutta bittiavaruudessa olemiseen ei olisi. Teknologian edistysaskeleet ovat jotain sellaista, johon opettaminen tulisi voida mukauttaa sillä tavalla, että teknologian hyvät puolet voisivat peittää huonot puolet. Koodaamista, mitä Linda Liukas on opettanut suomalaisille lapsille Hello Ruby-ohjelmansa kanssa, tulisi tietysti opettaa lapsille ja nuorille enemmän. Kuitenkin tietysti internetin ja hakkeroimisen kautta ihmiset rajoittavat vapauttaan ja omaa itsenäisyyttää. On varmaan kuitenkin niin, että nykypäivän koulua ei voi sellaisena ottaa vakavasti, ellei oppilailla olisi teknologian edistyksen tuloksia apunaan oppimisessa. Tulisi siis jotenkin mahdollistaa se, että oppiminen voitaisiin helpottaa esimerkiksi erilaisten tietokoneohjelmien avulla. Voitaisiin myös kehittää sellaista intranettiä, johon suurin osa oppilaiden koulussa tietokoneiden avulla tehtävistä toimista voisi keskittyä. Tulisi myös varata teknologian avulla tapahtuvaan oppimiseen sellainen myönnytys, että asioiden ja tehtävien oikea selvittäminen voisi taata yksittäisille oppijoille enemmän vapautta ja uudenlaisia alueita ko. Intranetin sisällä. Filosofi Ralph Waldo Emerson kirjoitti vuonna 1841 esseen Self-reliance, eli itseluottamus. Siinä hän toi esille konformisuuden vaaran ja miten ihmisten tulisi välttää sitä. On selvää, että kun opettaminen ja oppiminen yleistetään samalla teknologialla tehtäväksi. Olisi siis mietittävä sitä, miten esimerkiksi rajoittunut ja yleistetty ns. wikipedia-tietämys on ottanut nykyisin valtaa siltä, että luettaisiin kirjoja ja pyrittäisiin saaman erikoistettua ja riippumatonta tietoa todellisuudesta. Myös ns. nettikiusaaminen on yleistynyt ja siinä pyritään viemään ihmisarvoa toisilta kiusaamisen kohteeksi joutuneilta. Yleisesti kiusaamista ja sen rajoittamista tulisi pohtia etenkin moraalisuuden ja etiikan opettamisen kautta. Soveltava etiikka tai käytännöllinen etiikka on tarkoitettua siihen, miten erilaisia nykypäivään kuuluvia ilmiöitä tulisi johtaa normatiivisen etiikan periaatteiden yhteyteen ja sisälle. On tärkeää, että nykypäivän ongelmia ja kysymyksiä pohditaan kouluissa nimenomaan etiikan opettamisen avulla. Esimerkiksi poliittista osallistumista ja luovaa osallistumista tulisi tehdä oppilaiden tiettäväksi. Eli voidaan mielestäni sanoa, että teknologiasta välineenä koulunkäynnissä voitaisiin saada hyötyäkin, kunhan se voitaisiin yhdistää tiettyjen periaatteiden ja käsitteiden yhteyteen. III 3). Etiikan opetusta jo varhaisille luokka-asteille III Etiikka tarkoittaa moraalisten arvojen ja asenteiden kokoelmaa, jonka pohjana on yksilön ja ihmise hyvä ja hyvä elämä. On perustavaa kaiken koulunkäynnin pohjana, että oppilaille tulisi kouluissakin opettaa hyvän elämän periaatteita ja kaikenlaista hyvään elämään johtavaa asenteellisuutta. Mielestäni etiikan opetuksen avulla voitaisiin poistaa niinkin yleistä ilmiötä kuin oppilaiden toista kohtaan suunnattua kiusaamista ja epätasa-arvoista kohtelua. Epätasa-arvo etiikan mielessä on nimen omaan sitä, että jonkun käsitetään olevan oikeutettu arvostelemaan ja kohtelemaan epäreilusti toisia ihmisiä. Olisi nimenomaan korostaa sitä kipua ja tuskaa, minkä kiusaaminen monesti aiheuttaa. Olisi siis opeteltava koulussa erilaisissa rooleissa olemista, koska olen varma siitä, että tällainen omakohdillistaminen voisi poistaa kouluista kiusausta ja oppilaiden epätasa-arvoista kohtelua. Kun etiikkaa opetettaisiin pienille lapsille, voitaisiin sitä harrastaa esimerkiksi tietynlaisten leikkien ja allegorioiden kautta. Myös vertauskuvallisuutta ja oikeita arvoja tulisi voida etiikan yhteydessä tuoda oppilaiden keskuuteen ja tietoisuuteen. Olisi opetettava esimerkiksi kaikenlaisten tarinoiden kautta sitä, miten omakohdallisuus etiikassa voitaisiin todellisesti käsittää. Esimerkiksi Raamatussa ja vaikkapa Grimmin veljesten saduissa on monia perinpohjaisesti ihmisluonnetta käsitteleviä tarinoita. Jos aiheeseen lisättäisiin esimerkiksi kaunokirjallisuuden klassikot, kuten Leo Tolstoi ja Dostojevskin, voisi esimerkiksi Karamazovin veljesten moraaliset opetukset olla merkittäviä vertauskuvallisuutensa kautta. Olisi siis korostettava aina sitä, että heikompaa tulisi joka tapauksessa tukea, etenkin Platonin Valtion Thrasymakhoksen asennetta tulisi oppilaista purkaa, hän ajatteli, että vahvimmilla on aina suurin valta toimia suhteessa heikompaan ja nimen omaan toimia etenkin se kaiken merkitsevän periaatteellisuutena. Nimen omaisesti sitä, että heikommille annetaan mahdollisuus samaan hyvään on kaikkien mahdollisten periaatteiden taustana. Myötätunto ja armo ovat niitä käsitteitä, joiden mukaan ihmisten tulisi toimia suhteessa toisiinsa. Siinä mielessä uskontoa ja elämänkatsomustietoa tulisi yhdistää saman oppiaineen sisäiseksi muistamalla, että etiikka on osittain uskonnollisesta pyhyydestä ja osittain sekulaareista periaatteista tulevaa arviointia ja arvostelua. Tulisi siis käsittää, ettei meillä ole mitään automaattisesti itsensä takia ja itsensä perustelun kautta toimivia periaatteita toimintamme ohjeina. Siinäkin mielessä tulee korostaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin periaatteita. Olisi siis opittava oikeimpia tapoja suhtautua asioihin, vaikka nykyisin sitä ei tule tehdä vain opettamalla itsestäänselvyyksinä opetettavaa uskonnollista rihkamaa. Uskonnot ovat hyödyllisiä, kun ajatellaan tiettyjä periaatteita ja arvoja, mutta nykypäivänä niitä ei pitäisi tyrkyttää ihmisille katedeerijulistuksina. III 4). Minkälaista käytöstä opetuksen tulisi motivoida III Voidaan sanoa, että jalous on sellainen periaate, jota pitäisi ihmisten keskuuteen lisätä myös koulussa. Se tarkoittaa uhrautumista ja esimerkin näyttämistä. Jalouden puute on sellainen tekijä, jonka pitäisi itsessään olla erottelemassa oppilaita esimerkiksi siihen, mihin kouluihin he voivat päästä. Nykyaikainen menestyminen koulussa ei tarkoita mitään muuta kuin nimensä mukaista koulussa menestymistä. Ridleyn varakreivi Matt Ridley on käsitellyt ilmiötä kirjassaan Jalouden alkuperä, jossa hän käsitteli aihetta etenkin psyykkissosiaalisena ilmiönä, jonka ilmentymistä voidaan tietyillä tavoilla motivoida, vaikka hän näki ilmiön myös monessa mielessä etenkin biologisena. Kuitenkin jaloutta ja uhrautumista tulisi koulussa korostaa, koska se liittyy myös hyvän esimerkin antamiseen. Koulussa kaikkien tulisi voida menestyä ainakin jossain yhdessä opetukseen liittyvässä kokonaisuudessa, jossa kuitenkin epätasaisuus korjaantuisi sen takia, että oppiaineet ja arvostelu muodostettaisiin aivan uusilla ja tehokkaammilla periaatteilla. Eli tulisi kantaa huolta siitä, että oppilaat menestyisivät yleisesti, mutta heillä tulisi myös olla osa-alue tai osa-alueita sitä varten, että heitä voitaisiin nimittää termillä exceptional tai poikkeuksellinen. Jalous on aina oman tien kulkemista omien periaatteiden kautta ja ansiosta. Ja tässäkin tulisi kunnioittaa sitä, jos jollain oppilaalla on oma järjestelmänsä koulussa menestymiseksi, tulisi sitäkin kunnioittaa ja korostaa aina sitä, että oman tien kulkeminen on lähes aina myöntäistä oppilaan menestymisen ja kompetenssin taustana. Omien periaatteiden kuunteleminen silloin, kun siihen liittyy menestys, on aina tärkeää, ja tällaiset oppilaat tulisi voida laskea siihen, kun halutaan käyttää esimerkityksellisenä jonkun oppilaan edistymistä ja menestymistä. Siinä mielessä myös kateudesta pitäisi tehdä koulussa loppu, jotta oikeanlainen arvostuksen korostuminen voisi olla parantamassa koko luokkien keskimääräistä menestymistä. Siinä mielessä menestyvä oppilas ei voi olla ylimielinen eikä toisaalta alisuoriutuja ei voi käpertyä täysin itseensä. III 5). Kouluopetuksen väliinputoajat ja korjaaminen III Kouluopetuksessa voidaan tavallisesti huomata etenkin alisuoriutujia, joista osa kuuluu myös kouluopetuksen lahjakkaimpien oppilaiden piiriin. Opetuksessa tulisi yleisesti olla suuntautumassa etenkin menestyksen potentian herättämiseen sellaisissa oppilaissa, jotka eivät ole kyseisellä hetkellä käyttämässä koko menestymisensä potentiaalia. Näitä on sekä huonosti koulussa menestyvissä sekä myös keskitasolle jääneissä. Olen jo aiemmin maininnut, että monet laudaturtasoisesti menestyvät oppilaat eivät koulujärjestelmässä välttämättä tiedä, mihin he haluavat suunnata ja missä he haluavat etenkin menestyä. Monesti on niin, että omasta motivaatiosta ohjautumattomia kognitiivisia kykyjä voi olla itseannetusti etenkin korkeasti koulutettujen ja suuresti tienaavien vanhempien lapsilla. On selvää, että etenkin alisuoriutujat tarvitsevat motivaatiota omaan koulutyöhönsä. Siihen tulee puuttua. Kun monet etenkin akateemisista perheistä tulevat nuoret menestyvät koulussa itsestäänselvyytenä, tulisi erilaisista haitoista esimerkiksi kotioloissaan kärsivät lapset ottaa rohkaisemisen keskimmäiseksi päämääräksi. Alisuoriutujat ovat väliinputoajia, joiden kehittymiselle ja suuntautumiselle tulisi tehdä jotain, koska heille alisuoriutujan todistus voi merkitä merkittävästi joutumista esimerkiksi itseään vähemmän lahjoja omaavien ihmisten keskuuteen heikompi tasoisiin kouluihin joutumista esimerkiksi seuraavalla koulutusasteelle. Alisuoriutujia ja niitä, jotka eivät saa potentiaaliaan aktualisoitua tulisi rohkaista parempaan menestymiseen, ja tämä on yksi koko koulutusjärjestelmän merkittävimmistä pyrkimyksistä ja tavoitteista. Sanoisin, että tietynlaista mielekkyyden opettamista ja omien arvojen pitävyyden korostamista tulisi painottaa tässä, kun opetetaan sellaisia, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa paikkaansa ja omaa rooliaan olla jollain tavalla jossain osa-alueessa poikkeuksellinen. Tässäkin tulisi muistaa se periaate, että samalla kun oppilaan koulunkäynti olisi tuloksiltaan mahdollisimman tasokasta, tulisi jokaisella oppilaalla olla joku sellainen osa-alue, jossa hän voisi menestyä ja saada korkeimpia mahdollisia palkintoja ja menestymistä. III 6). Millaista yhteyttä koulun ja kodin välillä tulisi olla III Mielestäni tulisi korostaa sitä, että oppilaan kotiolojen tulisi olla sellaisessa asemassa, että ristiriitaa opetuksen ja kasvatuksen välillä ei tulisi niin merkittävissä määrin kuin mitä on Suomessakin joskus nähty. On sanottava sitäkin, että miten digitalisoitu tieto on määrittämässä sitä, millaisia periaatteita koululaiset nykypäivänä noudattavat ja mitkä periaatteet he kokevat tärkeäksi. Tässä mielessä jonkinlainen globalisaatio, se että kaikilla maailman nurkilla voidaan olla yhdessä, tulisi tulkita sellaiseksi ilmiöksi, jota pitäisi jotenkin saada yhdistettyä esimerkiksi luokkaopetuksen fokukseen ja periaatteisiin. Nykypäivä siis tulisi voida integroida niihin periaatteisiin, jotka tulevat koululaisten tietoon esimerkiksi vaikka filosofian ja moraalitieteiden opetuksen kautta. Mielestäni omat oppi- ja aatesuunnat tulisi voida merkitsevästi ottaa huomioon opetuksessa ja siinä, miten tieto tulee koheesioon yksittäisen oppilaan kohdalla. Olisi kuitenkin mahdollistettava se, että omat lahjat voisivat siirtyä oppilaalle esimerkiksi pelkästään omien kotiolojen ja kodin periaatteiden kautta. Kiltteyttä ja hyvänkuuliaisuutta tulisi aina korostaa menestyneen koulunkäynnin perustana. Esimerkiksi se, jos lapsenikäiset koululaiset ihannoivat jo aikuisten elämää ja alkoholin juontia sekä tupakointia, kertoo monesti tyypillisen rähinöitsijän ja kiusaajatyypin tarinan. Pitäisi pyrkiä siirtämään koulunkäynnin kannalta sellaista arvollisuutta oppilaille mitä nuorempia ovat, että he tajuaisivat minkä takia lapsuus ja varhaisnuoruus ovat aikaa, jolloin oppilaiden tulisi ottaa vastaan se opetus, mitä he tarvitsevat edetäkseen elämässään ja maailmassa. Olisi siis korostettava sitä, että aikuiselämän nautinnot ja vapaudet tulevat vasta myöhemmin ja lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa on olennaista asennoitua opetukseen ja koulunkäyntiin opettajaa matalemmalla tasolla. Monesti häiriköivät riidanhaastajat pyrkivät häiritsemään kuuliaisempien koulunkäyntiä, ja monesti tuollaiset nuoret haluavat kapinoida koulun auktoriteettia kohtaan. Kuitenkin on varmasti niin, että mitä varhaisemmalla iällä oppilas tajuaa sen, että oppia kannattaa ottaa vastaan, ratkaisee ainakin osittain sen, mitä tällaisista oppilaista voi myöhemmin tulla. Siinä mielessä kapinoiminen on kannattavampaa ja hyväksyttävämpää vasta silloin, kun oppi ja opillisuus on otettu vastaan. Yksinkertainen vastustus itsensä takia ei kerro kuin tyhmyydestä ja oppimattomuudesta, mitkä useimmiten juontavat juurensa täysin lahjattomaan oppilaaseen, joka haluaa vain saada huomiota kapinoinnillaan. Voidaan pitää linkkinä omaksuttuun alkuperäaajatteluun sitä, että itsekin kauhistelin alkuun, kun noin kymmenvuotiaana näin ensimmäistä kertaa Pentti Linkolan ajatuksia, vaikka nykypäivänä pidän häntä yhtenä suurimmista ja omaperäisemmistä ajattelijoista Suomen ja länsimaiden historiassa. III 7). Miten lieveilmiöitä voitaisiin hillitä ja korjata III Mielestäni opettajien tehtävään tulisi voida sisällyttää tietynlainen auktoriteetin hyve rettelijöiden ja luokan ilmapiirin häiritsijöiden varalta. Mielestäni nykypäivänä häiriköitä siedetään aivan liian paljon. Tässä mielessä tulisi kiinnittää huomio etenkin siihen, miten kännyköitä ja tabletteja käytetään koulussa. Vaikka oltaisiin kuinka globalisoituneessa ja teknologiaväritteisessä yhteiskunnassa ja historian vaiheessa oltaisiin, tulisi mielestäni korostaa sitä, että kouluopetuksen fokuksen tulisi olla tärkeässä roolissa siinä, kun yleensä ajatellaan oppimisen ja koulunkäynnin merkitystä. Toisaalta esimerkiksi internetin alustoja voitaisiin hyödyntää monenlaisella tavalla monen eri-ikäisten oppilaiden kasvatuksessa ja opetuksessa. Kiusaamisesta tulisi antaa rankaisuja, ja mahdollisuuksien mukaan oppilaiden tulisi itse voida keskustella toiminnastaan jonkinlaisen riippumattoman ihmisen kanssa. Tällainen itsekritiikin muoto tulisi voida tuoda kaiken häiriköinnin rankaisuun kaikilla kouluasteilla, ja lisäksi voitaisiin miettiä sellaista rankaisun tapaa, jossa oppilas laitettaisiin häiriköinnin palkaksi tekemään esimerkiksi jonkun riittävän ja vaikean, korkeatasoisen opinnäytetyön. Esimerkiksi kopioimaan jokunen sata säettä vaikka Vergiliuksen runoja. Siinä mielessä häiriköinnistä rankaiseminen tulisi tehdä sellaiseksi, että siitä voisi olla tulevan kannalta hyötyä ja mahdollisesti tulevan käyttäytymisen ehkäisyä. Eli tulisi saada välitettyä häiriköivälle oppilaalle hänen toimintansa vääränlaiset motiivit, ja tämä todellakin vaatii sitä, että jo kotona on opetettava oppilaille mukautumista hyväksi koettuun valtajärjestykseen. Lisäksi rankaisuna annettu opinnäytetyö tai laaja opetusta sisältävä rankaisu tulisi ottaa pääasialliseksi pyrkimykseksi kaikkiin tällaisiin esimerkkitapauksiin. III 8). Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki III Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tarkoittaa oppilaiden evualitiivisten eli erottelevien toimintojen ohjaavia päätöksiä ja toimia. Todellisuutta on tosiaankin eroteltava sen takia, että siinä voidaan tunnistaa enemmän ja vähemmän merkitsevät asiat. Siinä mielessä arvoteoria on tärkeä opetettava aine jo filosofian opintojen aikana yläkoulussa ja lukiossa. Siinä mielessä arvoihin voitaisiin soveltaa etenkin rationaalisuutta ja järkeä. Tässä mielessä näiden asioiden opettaminen voisi palvella myös sitä, että sekasotku nuorten ihmisten asenteissa, arvoissa ja arvostelukyvyssä voisi vähentyä ja muuttua perusteiltaan ja ilmenemiseltään erilaiseksi ja paremmin kannatettavammaksi. Mielestäni esimerkiksi yhteiskunnassa toimiminen vaatii arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Nämä asiat tarkoittavat perusteellisella tasolla sitä, miten asiat nähdään, miten niitä arvioidaan, arvostellaan ja erotellaan. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tarkoittaa nykypäivänä Suomessamme esimerkiksi sitä, miten länsimaiset vapaudet ja velvoitteet tulisi käsittää. Meidän pitäisi Suomessa korostaa entistä enemmän länsimaisia arvoja kaiken arvottamisen perusteena, koska on varmasti niin, että yksilön ja yhteisöjen vapaus on länsimaissa johdettu pidemmälle kuin mitä tällainen vapaus on monessa muussa osassa maailmaa. Toisaalta arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikissä on nimenomaisesti olennaisinta korostaa myös sitä, miten arvostelevia asenteita voidaan kritisoida, ja mikä on paras mahdollinen positio olla koulussa ryhmän jäsenenä. Häiriköinnin kitkeminen on tärkeää. Voidaan sanoa esimerkiksi, että Koskelan oppilaan tapossa ei tekijöillä ollut minkäänlaista kykyä olla tekemisessä toisten ihmisten mutta etenkin itsestään poikkeavien ihmisten kanssa. Teko osoitti tunteettomuutta, fyysisen vallan hyväksikäyttöä ja halua nujertaa kiltimmät ihmiset äärimmäisillä tavoilla. On varmaan niin, että tällaiset teot eivät jää ainoaksi, koska esimerkiksi oikeusjärjestys ei onnistunut tuomitsemaan tekijöitä sellaisilla seuraamuksilla, jotka teko olisi ansainnut. Tässäkin tuli mielestäni esiin se, että varmasti internetillä on ollut tekemistä teon motiiveissa. Samalla kun teknologia yleistyy opetuksen välineenä, olisi siinäkin mielessä tärkeää opettaa lapsille ja nuorille arvostuksien ja erottelemisen kykyä. Varmasti voidaan sanoa, että on olemassa jonkinlaiset perustavimmat arvot sen edistämiseksi, että koulunkäynti ja sen arvostelu voisi tapahtua kaikkein järkiperäisimmin. III 9). Mitä oppia kehittävistä kokeiluista voitaisiin saada III Kehittäviä kokeiluita oppimisessa voitaisiin harrastaa etenkin monenlaisten keinotekoisesti järjestettävien roolien ja oppiasemien kautta. Oppimiseen liittyvien kokeilujen yhteydessä on korostettava etenkin sitä, miten tietynlaisia yrityksiä voitaisiin lainsäädännöllisillä säädöillä velvoittaa ottamaan tiettyjä ainekokonaisuuksia käyviä oppilaita ja opiskelijoita omaksi työntekijöikseen ainakin jonkinlaisen harjoittelijaposition sisällä. Tämä tarkoittaisi siis lähinnä etenkin lukioikäisiä nuoria. Nuoret saisivat kokemusta omista mielenkiinnonkohteistaan minkä lisäksi he saisivat töistä tai harjoittelusta jonkinlaisia tuloja, joiden avulla he voisivat myös itse kustantaa omaa koulunkäyntiään. Tulisi myös korostaa sitä opetuksen tapaa, jota esimerkiksi oma psykologian opettajani Eeva Kähkönen käytti: hän kutsui oppitunneille kaikenlaisia luovuuden ammattilaisia kuten vaikka esimerkiksi näyttelijöitä. Koska opiskelun ja koulun tulisi olla myös tietämyksen soveltamista käytäntöön eikä pelkkää periaatteiden ja totuuksien opettelua, olisi tuollaisessa opettamisessa paljon asiaa. Jo se, jos samaa oppiaineiden kokonaisuutta opettaisi usea erillinen opettaja, tulisi siinä oppilaalle useampie poikkeavia näkökantoja ja -kohtia, joiden avulla he voisivat lähestyä opetettavia asioita monesta eri näkökulmasta. Lisäksi koulussa tulisi harrastaa roolien muutosta siinä mielessä, että opettajat voisivat joskus ottaa oppijan paikan, ja oppilaat pyrkisivät myös tiedottamaan muita oppilaita ja opettajia oman erityisalueensa tietämyksestä. Tässäkin mielessä Eeva Kähkönen oli vallankumouksellisella tavalla poikkeuksellinen opettaja. Kuitenkin siis tulisi korostaa esimerkiksi freireläistä pedagogiikkaa, jossa korostetaan myös sitä, että oppia ja oppimisen ideaalia voi edistää myös jakamalla opettajan roolissa sitä tietämystä, jota pitää tärkeimpänä oman erityisalueen oppisisältönä. Tässä mielessä voitaisiin oppia etenkin kyseenalaistamista ja asioiden uudella ja monista perspektiiveistä motivoituvalla tavalla. On siis otettava huomioon se, että oppiaineita pitäisi voida käytännöllistää ja soveltaa erilaisia näkökantoja siitä, miten oppiaineita voidaan hyödyntää käytännössä. Myös etiikan ja käytännön toiminnan välistä yhteyttä tulee korostaa, ja etiikkaa tulisi voida opettaa myös siinä muodossa, että siitä voitaisiin saada hyötyä myös oppilaiden käyttäytymisen ja toiminnan motiivina. Nimenomaan konformisuutta motivoiva tallettava opetus tulisi muuttaa muistuttamaan etenkin Paulo Freiren korostamaa mallia. Myös talouselämän filosofiaa tulisi opettaa koulussa ja muistuttaa sen tärkeästä liitteestä käytännölliseen yhteiskunnan toimintaan. Tässä esimerkkeinä tulisi käyttää etenkin Friedrich von Hayekia, Peter Singeria, Martha Nussbaumia ja Amartya Senia. III 10). Mitkä ovat kulttuurin olennaisimpia rakenteita III Kun ajatellaan kulttuurin perusteita, tulisi miettiä sitä, millaiset arvot pitävät yhteiskuntaa ja kulttuuria eniten voimassa ja ansaitsemassaan arvossa. Sellaisia ovat loppujen lopuksi halu olla nöyrä silloin, kun sille on vielä aihetta. Lapsen tai köyhän ihmisen tulee olla nöyriä ja halukkaita oppia jotain sellaista, jolla voivat edistää omaa asemaansa yhteiskunnassa ja ihmisyhteisössä. Tässä mielessä hakisin sellaista kuvaa, jonka saa esimerkiksi japanilaisissa junissa, joissa konduktööri kumartaa tullessaan uuteen vaunuun. Nöyryys on sukua yleisesti kunnioituksen kanssa, jota nimenomaisesti tarvitaan koulussa ollessa. Koulu on liian varhaista vaihetta koppavaan kapinointiin, vaikka esimerkiksi itse olen tulkinnut asenteeni lukiossa johtuneen siitä, että halusin yleisesti opetukseen enemmän periaatteita ja yleistä filosofiaa kuin pientä näperrystä erilaisissa erikoistuneissa opinaloissa. Nimenomaan yleistä tietoutta tulisi tarkastella etenkin periaatteiden kautta, vaikka niitä tulisi kuitenkin voida tarvittaessa soveltaa erityisaiheisiin. Lisäksi periaatteiden opetuksen lisäksi on tarpeellista korostaa kaiken soveltamista, mutta etenkin koulussa pärjäämisen periaatteiden soveltamista. Koulun ja kodin tulisi tasapainottaa toisiaan siinä mitassa, että yksilöoppija saa niistä parhaimman mahdollisen perusteen omalle koulunkäynnilleen. On varmasti niin, että tietyt perustat etenkin tärkeiden arvojen suhteen annetaan oppilaille jo kotona. Mutta on varmasti myös niin, että rikkinäinen perhetausta voi olla johtamassa oppilasta väärään suuntaan ja häiriköintiin. Nimenomaan ehyitä perheitä tulisi voida kunnioittaa oppilaiden kotiolojen kartoituksessa. On varmasti niin, että ehyt perhe on yksi kulttuurin perustavimmista yksilöperustoista. Rikkinäisistä perheistä tulevia oppilaita tulisi voida konsultoida suuremmassa määrin kuin niitä, jotka elävät ainakin jonkin verran onnellisemmissa taustoissa. Monesti on niin, että koulussa jo suuri fyysinen koko riittää pseudojohtajan asemaan, joten on aika primitiivistä, että tuollaisesta faktasta tuleva asenne voi vielä Suomessa merkitä kokonaisen johtajan asemaa, jonka edessä muiden ihmisten mahdollisesti korkeammat ja paremmin motivoituneet periaatteet kärsivät tappion. Tässä mielessä kansan syvien rivien primitiivinen ruumiillisuus tulisi jollain tavalla käyttää loppuun esimerkiksi liikunnan kautta, mutta pelkkä liikunnassa menestyminen ei kuitenkaan saisi vaikuttaa siten, että oppiaineissa unohdettaisiin niiden perinteinen liite etenkin henkisiin ja älyllisiin arvoihin. Tulisi aina nähdä, että henkiset ominaisuudet ovat kuitenkin kouluopetuksessa tärkeämpiä kuin ruumiilliset liikuntaan liittyvät arvot. Liikuntaa tulisi koulussakin harrastaa etenkin aiemman ”voimistelun” periaatteen mukaisesti, eli se keskittyisi ruumiin terveyden ja -kunnon ylläpitämiseen eikä siinä korostuisi niin voimakkaasti tavanomainen kilpaurheilu, jotka voivat Perähikiällä sijaitsevissa kouluissa saada suuremman pinta-arvon kuin mikä merkitys on lukuaineilla ja henkisillä arvoilla koulussa. III 11). Kognitiivinen tonaalisuus ja atonaalisuus III Tonaalisuus tarkoittaa Schönbergin merkityksessä keskeisen toonikan mukaista tapaa nähdä todellisuus, johon rakennelmaa sovelletaan. Toonika on musiikkitieteen merkityksessä sävelen ydin, johon suuntaudutaan tonaalisessa musiikissa. Atonaalisuus taas tarkoittaa sitä, että sävelten ytimiä toonikoita ei siinä havaita, ja musiikkia ei havainnoida toonikoiden kautta. Tässä voidaan siis havainnoida kaksi tapaa suhtautua kouluaineisiin ja materiaalikokonaisuuksiin, jossa teoriaa voidaan kutsua ensinnäkin kognitiiviseksi tonaalisuudeksi ja kognitiiviseksi atonaalisuudeksi. Oppiaineiden kokonaisuutta tulisi varmasti koulussa tutkia etenkin sillä tavalla, että oppilaan lahjakkuus arvioitaisiin monipuolisesti eri osa-alueiden ja useamman opettajan määrittelyn mukaan. Vaikka erikoistumista nuori tarvitsee etenkin yliopistossa, niin olisi kuitenkin koulumenestyksen ja yleissivistyksen kannalta parasta, että koulumenestys voisi olla mahdollisimman tasaista kaikkien yksilöiden kohdalla. Kuitenkin voidaan sanoa englantilaisen mallin mukaisesti, että oppilaiden tulisi voida erottautua toisistaan ja näyttää olevansa jossain aiheessa niin sanotusti exceptional eli poikkeuksellinen. Tässä mielessä kognitiivinen tonaalisuus tarkoittaa sitä, että yksi tai useampi oppiaine painottuu, jonka paralleellisia yhteyksiä voitaisiin luoda ja yhdistää myös myös muihin oppiaineisiin, jolloin yhdessä oppiaineessa korostettu menestys ja sen johdannaiset voitaisiin yhdistää myös muihin oppiaineisiin. Kognitiivinen atonaalisuus taas tarkoittaa sitä, että yksikään oppiaineen keskus ei korostu, eli siis kaikkia oppiaineita tulisi käsitellä erikseen, eikä niiden väliset yhteydet ja paralleellisuudet ole liian korostuvassa roolissa. Näitä vaihtoehtoja voidaan varmasti käsitellä rinnakkaisina, mutta mielestäni kognitiivinen tonaalisuus on parempi vaihtoehto korostaa erilaisten oppiaineiden opetusta ja oppilaiden menestymistä niissä. Vaikka en halua korostaa omaa koulutustaustaani, tulisi tieteiden historian kautta jo ymmärtää se, että filosofian tulisi olla keskeisessä roolissa kaikkien oppiaineiden ja tieteen alojen hahmottamisessa ja mihin niiden periaatteet tulisi johtaa. Tieteiden historiaa ja filosofiaa tulisi korostaa yleisemmin kaikissa oppiaineissa. Esimerkiksi historian opetuksessa tulisi voida korostaa historian filosofiaa, sillä historian käsittäminen on merkittävässä roolissa kaikessa siinä, miten todellisuutta tarkastellaan, ja ei pelkästään kouluaineiden sisällä vaan koko siinä sisältävässä ja ympäröivässä todellisuudessa, jossa me kaikki elämme. Esimerkiksi tieteiden historiaa tulisi käsitellä mahdollisesti jopa oman oppiaineen sisällä. Lisäksi esimerkiksi ruotsin kielen opetuksen yhteydessä tulisi korostaa kielen historiaa ja laittaa oppilaat lukemaan esimerkiksi vanhoja Suomen historiaan liittyviä asiakirjoja. Nimenomaisesti kielen ja siihen liittyvän kulttuurin historia tulisi liittää kaikkiin erillisiin kieliin, jotka tulisi jaotella määritelmien modernit kielet ja vanhat kielet kautta. III 12). Hyvinvointijono, -arkeologia ja -genealogia III Koulussa tulisi yhteiskuntaopin kautta opettaa oppilaat käsitteellistämään yhteiskuntaa mahdollisimman moninaisilla tavoilla. Tähän saataisiin oppia etenkin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn opettamisen kautta. Pitäisi pohtia erilaisia yhteiskunnallisia ideologioita ja sen myötä näkemään se, millaisia välineitä eri ideologioiden välille tulisi rakentaa. Tulisi miettiä sitä, miten yhteiskunnassa voidaan tarvittaessa sietää monellakin tavalla toisistaan poikkeavia ideologioita. Olisi kuitenkin muistettava järki ja vapauden ehdot ideologioiden pohjana. Uskonnollisuus on monessa tapauksessa sellainen yhteiskunnallisuutta ohjaava aate, joka voi monesti johtaa epätasa-arvoisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Sen lisäksi, mikä on rationaalista, on myös ajateltava sitä, mikä on ihmiselle sopivaa ideologisuutta. Amartya Sen on saanut ihmisten hyvinvointiin liittyvän taloustieteen tutkimuksesta taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1998. Mielestäni hänen näyttämänsä mallin mukaisesti tulisi pohtia mahdollisuuksia siitä, miten rajoittamatonta kapitalismia ja kilpailua voitaisiin hillitä yhteiskuntaan ja hyvinvointiin liittyvillä periaatteilla. Koska yhteiskunnassa olennaisinta oikean koulutuksen lisäksi on oikeanlaisten töiden saanti, ja sekä työpaikan että työntekijän sopiminen samaan pakettiin, täytyisi arvostella sitä, miten ihmisille voitaisiin yhteiskunnassa tuottaa hyvinvoinnin perusteista rakentuvia todellisuuden havaintoja. Hyvinvointijonon käsite tarkoittaa sitä, että siinä arvioidaan paremmin ihmisten saamia palveluita ja heidän elämäänsä sellaisessa järjestelmässä, jossa kuitenkin on rajoittamattoman kapitalismin vastaisesti yksityisen puolen palveluiden lisäksi myös julkisia palveluita. Hyvinvointijono tarkoittaa siis sitä, miten hyvinvoinnin muodot ja määrä voidaan yleistää todellisuuteen mahdollisimman huolellisella tavalla. Jono tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että jotkut ihmiset ja tahot odottavat jotain. Tuon odotuksen laatua tulisi siis voida yhteiskunnassa palveluiden piirissä pyrkiä tutkimaan ja täydentämään sellaisia odotuksia, joita ihmiset palveluihin suuntaavat. Hyvinvointiarkeologia tarkoittaa taas sitä, miten ihmisten taustat ja nykytila yhdistyvät sellaisessa arvioinnissa, jotka tarkastelevat hyvinvointia menneisyydessä ja nykyisyydessä. Siinä siis pyritään saamaan esiin sellaiset rakenteet, jotka ovat aiemmin tarjonneet menestystä ja hyvinvointia. Arkeologian kautta voidaan nähdä se, millaisella tavalla hyvinvointijono tulisi määrittää ja millainen asema sen sisäisillä ihmisillä on kokonaisuuden suhteen. Hyvinvointigenealogia tarkoittaa hyvinvoinnin sisäisiä alkuperiä ja miten erilaiset sukupolvet ovat kehittäneet yhteiskunnallisen hyvinvoinnin strategioita. Mielestäni, vaikka en kannata suomalaisten sosialistien korostamaa hyvinvointiyhteiskuntaa, on voitava käsitellä yleensä termiä hyvinvointi, jonka tulisi puolueettomasti olla tavoite kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Samoin kuten diktatuuri ei käy Suomeen, ei tänne mielestäni käy myöskään täysin rajoittamaton kapitalismi ns. uninhibited capitalism. Kouluissa siis tulisi korostaa osallistumista ja etenkin McFarlandin ja Michelettin korostamaa luovaa osallistumista, jossa korostettaisiin etenkin niin sanottua kulmahenkisyyttä, eli ihmisten omien alkuperien ja toimintaympäristöjen mahdollisimman suurta hyvää. Kulmahenkisyys tarkoittaa siis esimerkiksi läheisen palvelutarjonnan suosimista, jossa siirrettäisiin tuotosta myös paljon ympäristön ihmisten aktivoimiseksi kaikenlaisen palvelutarjonnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi. III 13). Millaista yhteiskuntaa tulisi pyrkiä rakentamaan III Mielestäni yhteiskunnassa tulisi pyrkiä etenkin siihen, että kaikki ihmiset saisivat tehdä mielekästä ja jonkinlaista materiaalista tai henkistä tuottoa tuovaa työtä. Olennaista kuitenkin on työntekijän hyöty kuin se, että kaikista työntekijöistä tehtäisiin numeerisia yksikköjä, joiden hyöty yhteiskunnalle ja omalle elämälleen olisi laskettavissa vain materiaalisten seikkojen tavalla. On siis huomioitava sitä, että työn käsite on viime aikoina monistunut tarkoittamaan kaikenlaista tarkoituksellista toimintaa, johon voi liittyä myös työntekijän tai esimerkiksi opiskelijan aiheestaan saama emotionaalinen ja henkinen tyydytys. Ihmiset eivät siis ole minkäänlaisia numeerisia yksikköjä, joiden kautta voitaisiin vertailukelpoisesti verrata kaikenlaisia töitä tekeviä tai opiskelevia ihmisiä. Töitä on tehtävä ja opiskeltava, mutta vapaa-aikaa ei tulisi ylikorostaa niin kuinka sosialistit ajattelevat, koska silloin taipumus voi monien tahojen kohdalla johtaa jonkinlaiseen elintasoestetismiin, jossa kilpaillaan vain vapaa-aikana korostuvalla elintasolla. Yleisestikin kuluttaminen vain elintason takia on mielestäni täydellinen umpikuja ja henkisesti velttouttava suuntaus. Olisi siis korostettava toimintaa eikä vain vapaa-aikaa. Yhteiskunnan tulisi perustua etenkin työhön ja jonkinlaisiin työtehtäviin johtavaan opiskeluun. Kuitenkin ihmisille tulisi Peter Singerin käyttämän termin mukaisesti oikeus olla rikas tai köyhä. Eli mielestäni olisi henkisesti velttouttavaa, jos ihmisiä ruvettaisiin arvioimaan heidän työstään saaman materiaalisen ja numeerisen korvauksen mukaisesti. Etiikan merkitystä yhteiskunnassa tulisi korostaa ja silloin fokuksen tulee olla jokaikisen yksilön ja yhteisön toiminnassa ja ajattelussa. Voitaisiin ajatella myös niin, että yhteiskunnallista osallistumistakin voitaisiin opettaa esimerkiksi jonkinlaisten kansalaistaitojen opetuksen avulla. Nimenomaan tulisi korostaa osallistumista, eikä ns. vaikuttamista, koska se perustuu aina vain siihen, että joku rajoittunut ihminen pyrkii saamaan vaikutusvaltaa toisten, monesti itseään kyvykkäämpien ihmisten ylle ja monesti vielä saamaan tästä ns. vaikuttamisesta omakohtaista hyötyä. Influensserit ovat tavallisesti yksinkertaisia ja pintapuolisia tyyppejä, jotka pyrkivät esimerkiksi ulkonäöllään tai tyylikkäällä pukeutumisella olevansa toisia parempia ja näin ollen saada itselleen ansaitsematonta hyötyä ja huomiota. Tällaiset ihmiset harrastavat tavallisesti kansakunnan kaapin päälle päästyään jonkinlaista sosiaalista ja henkistä huoraamista. Koulutuksen tulisi olla se tekijä, joka antaisi ihmisille mahdollisuuden havaita se, mikä on todellista merkitystä näkyvyydessä, ja millaisia ihmisiä ei tarvitse päästää ihmisten huomion kohteeksi väärien periaatteiden ja pinnallisuuden takia. Yhteiskunta tulisi rakentaa henkisen resilienssin ja pärjäävyyden perustoille, jossa yhteydessä arvostettaisiin sellaisia asioita, jotka todellisuudessa ansaitsevat oman arvostamisensa. Tässä mielessä informaatioteknologia on tuottanut ihmisille enemmän haittaa ja hyötyä – epämerkityksellisyyttä, kuin jos asiaa verrataan tilaan missä ihmisen arvostukset toteutuivat aiemmin ennen sitä. III 14). Moraalitieteiden oppiaine III Moraalisessa ajattelussa huomioidaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja pyritään etenkin sellaiseen, jossa kaikkien olennaiset huolet toteutuvat ehkäisevästi. Uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää yhden oppiaineen sisäiseksi, joiden ansiosta voitaisiin korostaa sitä, että sekä uskonnollisessa että sekulaarissa etiikassa on lähes yhtä paljon yhtä hyviä periaatteita ja asioita. Kuitenkin uskonnon opetuksenkin tulisi olla irrallista uskonnollisista sitoumuksista. Uskonnonvapautta tulisi tietysti korostaa yleisesti yhteiskunnissa, mutta niitä ei mielestäni tarvitsisi monomaanisesti opettaa aina yhden uskonnon kautta ja sisäisesti. Mielestäni siis elämänkatsomustieto ja uskonnon opetus palvelevat samaa päämäärää, jossa pyrkimyksenä on velvoitteellinen hyvä elämä. Moraalitieteiden opetuksessa olisi siis sellainen laaja opintopotentiaali, joka voisi olla monessa mielessä hyvä ja merkityksellinen kaikenlaisille siihen liittyville asioille. Esimerkiksi jo aiemmin mainitun mukaisesti etiikan opetus voisi auttaa myös aivan käytännöllisissä asioissa, kuten vaikkapa koulukiusaamisen ehkäisemisessä kaikilla opetuksen tasoilla. Myös itsekkyys ja egoismi ovat asioita, joita etiikan ja moraalitieteiden opetuksen tulisi kaventaa. Moraali tarkoittaa siis yksilön taipumusta toimia, jossa huomioidaan myös yleinen ja muiden ihmisten välinen hyvä. Olen huomannut sen, että jotkut etenkin miespuoliset oppilaat voivat olla yliopistossakin vain pelkästään omaan yksityiseen hyväänsä suuntautuvia ja samankaltaisia seikkoja olen havainnut myös monien naispuolisten opiskelijoiden piirisssä, vaikka naisia yleisesti pidetään moraalisempana sukupuolena. Pärjäämisen etiikka ei missään tapauksessa ole paras tapa havainnoida moraalitieteitä, koska siinä mielessä pitäisi näiden asioiden yhteydessä korostaa myös yleistä hyvinvoinnin käsitettä. Radikaalisin oikeisto ja radikaalisin vasemmisto eivät ole tavallisesti kovin moraalitieteisiin suuntautuvia molemmat samanaikaisesti, mutta tietysti varsin erilaisista syistä motivoituvina. Koulussa pitäisi korostaa sitä, että kaikki ihmiset saavat itse suuntautua toimintaan ja työntekoon oman mielensä ja arviointinsa mukaan, mutta kaikessa tulisi muistaa moraalitieteiden oppiainetta, koska mielestäni ihmisille on luonteellista suhtautua toimintaan hyvän elämän periaatteiden ja siitä johtuvien moraaliteorioiden mukaan järjestyvästi. III 15). Kiusaaminen ja jokaisen vastuu omasta oppimisestaan III Kiusaaminen on siis toisen ihmisen tai ihmisten haitallista häiritsemistä, mitä ilmenee tavallisimmin lähes kaikilla koulutuksen tasoilla ja myös työpaikoilla. Olisi siis korostettava koulussa sitä, että jokaisella oppijalla on vastuu osallistua opetukseen sillä tavalla, että he voisivat itse kantaa koko henkistä rakennettaan itsensä mukana. Mielestäni oppilaille tulisi näyttää, etteivät he voi väheksyä kouluaikaansa ja oppimistaan siinä vaiheessa, kun opetuksen perustavimmat asiat on saatava esiin ja mielen käsiteltäväksi. Pitäisi siis kiristää asennetta sen suhteen, että kouluissa voisi käydä vain oleskelemassa ja mahdollisesti aiheuttamassa toisille oppilaille haittaa näiden mahdollisesti etsiessä vakavammalla tavalla oppia koulussa. Eli opetuksen vastustaminen epäolennaisella asialla kuten kiusaamisella, on asia, josta pitäisi seurata sellaisia asioita, joiden mukaan tällaiset ihmiset eivät saa jatkaa seuraavalla opintotasolla itseään kehittyneempien ihmisten toiminnan, oppimisen ja olemisen vaikeuttamista. Monesti kiusaajien taustalla on rikkinäinen perhe tai ainakin epätasapainossa olevat valtasuhteet kotona. Monesti myös, omankin kokemukseni myötä, jotkut jääkiekon mäiskijät kokevat itsetuntonsa niin valtavana kouluissa, joissa oppilaille ei opeteta perusteellisesti henkisten arvojen tärkeyttä liikunnan ja urheilun edellä, urheilijat ovat ominaisia kiusaamaan sellaisia, jotka eivät urheilussa menesty ja jotka eivät arvosta urheilijoiden omia pinnallisia arvoja. Olen itsekin kokenut olla urheilijoiden kiusaamisen kohteena. Tästä on minulle tullut perusteellisin käsitys siitä, miten urheilullinen asennoituminen oppiaineisiin ja kouluun yleensä, ei monestikaan ole edistämässä ainakaan henkisissä asioissa pärjäämistä. Urheilua harrastavat ihmiset tulisi sen takia eriyttää täysin omiin kouluihinsa, joissa he voisivat rauhassa potkia palloa ja mäiskiä kiekkoa ja olemaan olematta haitaksi sellaisille oppijoille, jotka haluavat perehtyä oppimisessa älyllisempiin ja henkisempiin asioihin. Voisi varmaan sanoa, että nimen omaan älyllisyyttä tulisi korostaa oppilaiden arvioinnissa ja sen mukaan eriyttää heitä kouluihin, joista he voivat saada eniten oikeanlaista oppia ja koulutusta oman harrastavuutensa ja mielenkiintonsa mukaisesti. III 16). Pluralismia ja kokonaisuudellisuutta oppiaineissa ja niiden opetuksessa III Pluralismi tarkoittaa moniarvoisuutta ja koulun ja oppimisen yhteydessä sitä, että painopisteitä ja fokuksen aiheita on useita. Näin tulee tietysti olla koulussakin, koska oppiaineita ei voida opettaa tiivistämisen ja yhdistämisen läsnäolosta huolimatta yhden oppiaineen sisällä. Kokonaisuudellisuus tarkoittaa kuitenkin sitä, että kaikkia yhdistettyjäkin oppiaineita on arvioitava samojen periaatteiden mukaisesti, jossa siis tiettyihin asioihin keskittymisestä muiden aineiden ja asioiden kustannuksella on kuitenkin koettava ainakin koulun alkutasoilla kielteiseksi taipumukseksi. On varmasti niin, että jos oppilas pystyy menestymään esimerkiksi tietyissä oppiaineissa, on hänellä varmasti kyky ja potentiaali menestyä kaikissa oppiaineissa ainakin niiden opettamisen ensimmäisillä tasoilla, jossa perustietämys myöhemmän etenemisen mahdollistamiseksi annetaan. Pluralistisessa koulukäsityksessä korostetaan sitä, että koulussa arvioidaan oppilaita monien oppiaineiden kautta. Kokonaisuudellisuus taas korostaa sitä, että kaikissa oppiaineissa voivat menestyä sellaiset oppilaat, jotka on varustettu auttavalla motivaatiolla ja älyllisellä tasolla. Peruskoulutuksessa menestyminen ei todellakaan vaadi minkäänlaisia erityistaitoja, vaan niissä menestymistä voidaan rohkaista etenkin opillisella motivaatiolla ja oikeiden asioiden korostamisella. Älylliset haasteet tulevat vasta korkeakoulutuksessa, jossa myös voidaan hyväksyä tiettyihin opinaloihin keskittyminen peruskoulutuksen vastaisella tavalla. Oppilaiden kykyprofiileja tulisi tarkastella, ja osinaista menestymistä ja tiettyihin asioihin keskittymistä tulisi vielä perusopetuksessa välttää, senkin takia koska korkeammilla asteilla menestymisen edellykkeet laaditaan ja suoritetaan jo perusopetuksessa. Kuitenkin on sanottu, että erikoistumista tulisi voida korostaa jo ainakin lukio-opetuksen aikana. Perusopetuksessa tulisi ottaa selvää siitä, mistä asia johtuu, jos jonkun oppilaan koulumenestys on hyvin epätasaista. Perusopetus ei ole niin erikoistunutta ja vaativaa, etteikö joissain oppiaineissa menestynyt oppilas voisi menestyä myös kaikissa muissa oppiaineissa. Pluralistisesti tulisi suhtautua etenkin sen mukaan, että oppilaan on nähtävä niin paljon vaivaa oppimisessaan, ettei hän aiheudu omien taipumustensa kautta kokonaisesti vain osittaiseen menestymiseen. Kokonaisuudelllisuus on se periaate, joka kertoo siitä, miten oppiaineiden välillä tulisi löytää yhtäläisyyttä laajempien ja kokonaisvaltaisempien periaatteiden kautta. Tässä tulisi siis korostaa etenkin klassista filosofiaa, jolla ei suoranaisesti ole koululaisia vaivattu ainakaan menneinä kymmeninä vuosina. Tieteen käsite tulisi soveltaa oppilaiden tiedettäväksi jo koulussa, ja tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti tieteiden eriytymistä edeltäneet filosofian periaatteet. Tässä mielessä etenkin Aristoteles ja hänen Nikomakhoksen etiikkansa, Politiikkansa ja Metafysiikkansa ovat tärkeässä roolissa. Filosofian historia tulisi opettaa etenkin viimeistään lukiolaisille perustavalla tavalla, ja filosofian kurssit tulisi säätää pakollisiksi lukiossa, ja siinäkään ei menetettäisi mitään, jos yliopistossakin vaadittaisiin tietyt kurssit suoritettavaksi pakollisina, mieleeni tulevat tässä mielessä ainakin filosofinen etiikka, tutkimusetiikka ja politiikan filosofia. III 17). Kulttuurin kehittämistä esimerkkien avulla III On mainittava omien pyrkimysteni tulokseksi sen, että Kangasniemen Beckerin koulussa on järjestetty sukuni palkintolautakunnan avulla Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailua alakoulun ylempien luokka-asteiden oppilaille. Mielestäni tällaisella tavalla voitaisiin ylläpitää suoritusmotivaatiota myös tavallisen koulunkäynnin vierellä. Kilpailusummat ovat olleet varsin suuria ainakin opettajien mielestä, ja näin olemme saaneet kirjoituskilpailusta muodostaa jo jonkinlaisen instituution ja perinteen. Tällä tavalla korostetaan esimerkiksi koulujen historiaa, kun tuokin kirjoituskilpailu on nimetty Beckerin kouluun sen ihmisen nimellä, jonka mukaan koulu on perustettu, ja vielä lisäksi siinä kunnassa, joka on aikaisemmin ollut von Becker-suvun kuuluisa kartanopitäjä. Tässä mielessä olen myös miettinyt Adolf von Beckerin taidekilpailun perustamista johonkin taidelukioon, jossa osallistujat siis kilpailisivat etenkin taiteen teossa. Tällaisten luovien ja sovinnaisten hankkeiden kautta voitaisiin yhdistää koulujen ympärillä olevien kulttuuriliitteiden ja toisaalta oppilaiden työteliäisyyttä kokonaisvaltaisella tavalla tällaisten projektien ympärille. Nimenomaan kilpailut ovat sellaisia kanavia, joiden yhteydessä oppilaat voisivat tuoda esiin osaamistaan varsinaisen koulussa menestymisen lisäksi ja sen vierellä. Kuitenkin kouluissa voidaan pitää myös omaan sisäiseen historiaansa liittyviä projekteja ja esimerkiksi kilpailuita, joita pitäisi aina mainostaa etenkin jonkin erityisen liitteen takia ja kautta. Kulttuuri elää silloin vapaimmin, jos sen yhteydessä muodostetut ideat ja virkeys kulttuurisesti ovat antamassa oppilaille tajua oman oppilaitoksensa historiasta. Nimenomaan, koska kulttuuri liittyy aina historiaan, on sille annettava riittävä tila oppilaitosten historiassa. Sanoisin, että inspiroiva edeltäjä, joka on valmistunut Kuopion Lyseosta on Suomen työväenliikkeen perustajiin kuulunut Nils Robert af Ursin. Myös muistan sen, miten Lyseota edeltävässä koulussani Linnanpellon lukiossa oli aikaisemmin ollut varsinaisen kulttuurikoulun maine, silloin kun se oli yhteislyseon nimen alla. Muistan esimerkiksi sen, miten vanhan ja pitkän menneisyyden koulun historia tuli esiin siinä, kuinka juhlasaliin mentäessä seinällä oli usean koulun entisen rehtorin muotokuvat, joista tasossa heikentyneestä koulustaan tietämättömät alisuoriutujat olivat jättäneet täysin unhoon ja unohdukseen. Itse haluaisin kuitenkin, vaikka en ole kirjoittanut Linnanpellossa ylioppilaaksi, korostaa tuon pitkän ja maineikkaan historian omaavan koulun asemaa ja merkitystä. Kirjoitin koulusta pienen matrikkelin siinä yhteydessä, kun koulu oli määrätty lopetettavaksi. Tietysti olin myös iloinen siitä, että sain valmistua entisestä monen sukulaiseni opinahjosta ylioppilaaksi ja valmistuin vielä eximian keskiarvolla, joka on enemmän kuin keskimääräisen koko koulunsa Lyseossa käyneen lukiolaisen keskiarvo. III 18). Yliopiston näkeminen parhaalla tavalla ja mitä se vaatii III Yliopiston tulisi tarkoittaa korkeimman tasoista tietoa jakavaa akatemiaa, joka on tulkittava tiedon ylimmäksi askelmaksi. Siinä mielessä yliopisto poikkeaa muista tietoa jakavista instituutioista etenkin sen perusteella, että siinä tietoa jaetaan ja hankitaan paljon tarkemmalla curriculumilla. Vaikka sivuaineet ja etenkin pitkät sivuaineet ovat tärkeässä roolissa, ovat opinnot pääaineessa tavallisesti se koetin, joka määrää opinnoissa menestymisen. Esimerkiksi itse sain pitkissä sivuaineissani antiikin kulttuurissa ja elämänkatsomustiedossa paremmat arvosanat kuin omassa pääaineessani filosofiassa, jossa siinäkin olin suuntautunut alusta alkaen enemmän käytännölliseen filosofiaan kuin teoreettiseen filosofiaan. Vaikka laajaa oppiaineiden kokonaisuutta voidaan pitää tärkeänä täydellisemmän kokonaisuuden saamiseksi oppiaineista, on siinä korostettava kuitenkin jonkinlaista perustavaa synteesiä, jonka alle opintojen jatkaminen ja niiden edistäminen on aina laskettava. Yliopistoista ei siis pitäisi valmistua perimmäisiä fakki-idiootteja eli yhden alan idiootteja, vaan opiskelluista oppiaineista pitäisi löytää synteesin aiheita, että maailmankatsomuksellinen horisontti voisi jokaisella opiskelijalla kehittyä riittävän laajaksi ja monipolviseksi. Koulujen ja yliopistojen yhdistävänä tekijänä voidaan pitää etiikan riittävän laajaa ja monipuolista opetusta. Vaikka promootioiden yhteydessä käydään perinteisesti kirkossa, on siitä kuitenkin sanottava, että yliopiston etiikan opetuksessa tulisi olla mahdollisuuksien mukaan vieläkin perusteellisemmin sekulaareja kuin koulussa, ellei sitten haluta korostaa teologian opiskelua. Ranskassa yleinen Laicite-käsite on johdettava opetukseen Suomessakin ja sehän siis tarkoittaa etenkin tunnustuksettomuutta. Tässä etiikalla tarkoitetaan siis sitä, että etiikassakin voidaan löytää tarkasteltavaa ilman tunnustuksellista uskontoa. Siinä ei siis oteta kantaa yliluonnollisiin uskontoa käsitteleviin asioihin. Paras ja kaikille yleisin etiikka voidaan varmasti johtaa myös yleisesti järkeen ja altruismiin perustuvalla tasolla. Samassa yhteydessä yliopiston suhteen tulisi johtaa sitä ajatusta, jonka mukaan yliopistossa tulisi keskittyä etenkin tietoon, eikä esimerkiksi jonkun tahon rahalliseen valtaan suuntaavasti. Rahalla mahdollistetaan erilaisten oppiaineiden onnistunutta opetusta, mutta opetuksella ei tule pyrkiä rahan mahdollistamiseen. Yliopistojen, niissä jaetun tiedon ja tiedon soveltamisen tulee pyrkiä etenkin järjen ja hyvän elämä ja yhteiskunnan mahdollistumiseen. Yliopistossa tulisi myös voida koostaa ja muodostella kokonaisia epookkeja etenkin kaunokirjallisuuden ja historian opetuksen mahdollistamisen yhteydessä. Kuitenkin nykypäivänä yliopisto ei ole eikä se ole pitkään ollut ainoa mahdollisuus oppisivistyksen ja sen ilmaisemisen kehittymisessä. Esimerkiksi suuria epookkeja Täällä pohjantähden alla-trilogiansa ja Tuntematon sotilas-romaaninsa kautta kuvannut, jossain mielessä koko Suomen kansalliskirjailijaksi noussut Väinö Linna oli hankkinut kieltämättä laajan opillisen sivistyksensä pääasiassa itseoppimisella. Kuitenkin kaikki älykkäät ihmiset eivät itse saa opiskeltua sellaista tiedon kokonaisuutta kuin mitä yliopistossa tarjotaan, ja sen takia tulee olla tarkkana siitä, millaisia arvoja ja niiden korostamisen tapoja yliopistossa pyritään opiskelijoille antamaan. Korkeatasoisimman opetuksen tulisi tarkoittaa sitä, että tiedon käsite on tarkennettu niin selkeäksi, ettei se jätä ketään motivoitunutta ilman opillisen sivistyksen saavuttamista. Olisi mielestäni kuitenkin muutettava yliopistoa Suomessakin siihen, että kaikille voitaisiin tarjota mahdollisuus opiskella yliopistossa, eikä pelkästään vain avoimen yliopiston kautta, ja oppilaiden huonon aineksen poistamiseksi voitaisiin pääsykokeiden sijasta pitää kriteerinä menestystä yliopiston alkuopinnoissa.