Sukupuolisuudesta

Olen kokenut jo tämänhetkisen elämäni aikana monia mukavia kokemuksia voimakkaiden naisten kanssa. Voin sanoa, että etenkin äitini ja hänen äitinsä ovat luoneet minulle käsityksen naisesta, joka vertaantuu aina sellaisiin naisiin, joihin saan jonkinlaisen otteen. Tuntemattomat ihmiset, olivat sitten naisia tai miehiä, eivät tee minulle minkäänlaista eroa. Etenkin äitini äiti Salli oli mielestäni sellainen nainen, joka pystyi vastaamaan kaikkiin hänelle annettuihin rooleihin. Kuitenkin on sanottava siitäkin, mitä olen mielestäni jo monia kertoja pyrkinyt esiintuomaan, että naisista ei ole luoviksi ihmisiksi, koska he pyrkivät kaikilla koulutusportailla vain vastaamaan odotuksiin, joita tavallisesti ristiriitaiset, subjektiiviset ja rajoittuneet opettajat heille luovat. Äskettäin oli televisiossa ranskalainen dokumentti Hannah Arendtista, jota eräs hänen ystävänsä nimitti luetuimmaksi 1900-luvun filosofiksi, mutta on selvää tämän olevan täyttä höpönhöpöä. Naiset ovat alttiitta vaikutteille ja vaikutelmille ja tämä tekee heistä epäoriginelleja. Hannah Arendtin kuuluisin kirja on muutaman sata sivua jatkuvaa ihmettelyä siitä, miksi eräs natsi vaikuttikin aivan tavalliselta ihmiseltä, eikä ollut sarvipäinen paholainen. Hänen suurimmat teoksensa ovat pelkkiä vaikutelmia ja vaikutteellisuuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku nainen pystyisi olemaan filosofi länsimaisen filosofian historian miesten tavalla, ja mielestäni Simone Weil on esimerkki tällaisesta naispuolisesta filosofista. Mielestäni yksi olennainen tekijä, joka luo niinsanotusti kuvan vallattomasta naisesta, joka kipuilee omien velvoitteidensa ja vastuidensa kanssa on se, että he eivät tosi asiassa pysty täyttämään kaikkia yhteiskunnallisen feminismin heille antamia vastuuitaan. Vapaudet he ottavat riemumielin vastaan, mutta kun vapautta tulisi varjostaa vastuulla, ei silloin monistakaan heistä siihen ole, vaan he juoksevat karkuun omia velvoitteitaan. Esimerkiksi oma äitini ei ole feministi, ja olenkin ilmaissut joskus paheksuntaani siitä, että hän ei suuremmin yrittänyt lapsi ollessani puolustaa minua mielivaltaista ja raakaa isääni kohtaan, joka ei koskaan pyrkinyt antamaan minkäänlaista moraalista tai muuta esimerkkiä minulle missään asiassa. Itse asiassa sillä, kun hän toisteli kerta toisensa perään periaatettaan: ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon”, hän poisti itse itseltään vastuun antaa esimerkkiä ajattelussa tai toiminnassa. Siinä mielessä Hannah Arendtin korostama termi, jonka en kuitenkaan usko tulleen alkuperäisesti häneltä, eli pahan banaalisuus on oikeanlainen termi kuvaamaan esimerkiksi omaa lapsuuden aikaista tilannettani, kun ahkerasti työssä käyvät ja moraalisesti moitteettomat harrastavat vanhemmat harjoittavat henkistä väkivaltaa ja alentamista omaa lastaan kohtaan, ei siitä voi tavallisesti valittaa takaisin. Olen ollut kahdesti psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, ja etenkin ensimmäisellä kerralla maaseudulla asuvat hoitajat ja jopa lääkärit halusivat moralisoida minua mm. sen takia, että olen ottanut äitini suvun nimen sukunimekseni. Eräs välkympi potilas osastolla sanoi aika oikein, kun hän sanoi naisten tulevan suosituiksi tuollaisissa paikoissa. Nimenomaan tuossakin pelkkä subjektiivistunnepitoinen kiintymys määritteli sitä, kuinka paljon esimerkiksi vieraita, sukulaisia ja ystäviä paikalla kävi. Miestä on helpompi moralisoida, eli koska jos jollain ihmisellä ei ole paljon kavereita, on tilanne aivan samantekevä, koska subjektiivinen tunnekeskeisyys määrittelee etenkin naisilla sitä, millaisia ihmisiä kohtaan tulee tuntea empatiaa ja myötätuntoa. Vaikka joku voisi väittää, että tuossa tilanteessa olosuhde on se tekijä, jonka vastapainoksi tarvitaan ymmärrystä, ei se kuitenkaan niin ole, vaan tunnepitoinen suhde määrittelee sitä, ketkä saavat osakseen empatian ja ketkä unohduksen. Suomalaisessa psykiatrisessa hoidossa on vielä tänä päivänäkin taustalla oleva ajatus siitä, millainen arvioitavan henkilön asema on ja voidaanko häntä määrittää jollain tavalla epämoraaliseksi tai sellaiseksi, joka ei ole pyrkinyt tai ei ole pystynyt vastaamaan hänelle osoitettuihin vaatimuksiin. Naisilla on sellainen pikkumielinen kunnollisuuden asenne, joka joskus saa suuttumuksen tulemaan esiin minussa. On kuitenkin sanottava, että oman tien kulkijat ovat poikkeuksetta miehiä, koska vain miehet tavallisesti voivat määritellä itse arvon ja kunnioituksen sellaisille asioille, jotka ansaitsevat tällaisen huomion. On kuitenkin sanottava, että piirre, jota arvostan monissa naisissa on se, että he tavallisesti kokevat empatiaa myös eläimiä kohtaan ja auttavat eläimiä monin tavoin. Kuitenkin naisissa on sellainen piirre, että he mahdollisesti itkeskelevät ”heikompien” puolesta, mutta eivät vahingossakaan auta tällaista olentoa mitenkään, koska he etenkin nykypäivänä mukautuvat lujasti siihen, kun miehinen järjenkäyttö tulee paikalle ja kertoo heille miten asia todella on. Mielestäni todelliseksi empatiaksi voitaisiin kutsua vain sitä, millä on käytännöllinen merkitys ja seuraus. Pelkkä itkeskely ja sureminen ilman tekoja on täyttä turhaa naismaisuutta. Olen myös miettinyt sitä, miten hedelmätöntä esimerkiksi facebookissa laitettu itkusilmähymiö on. Ketä se liikuttaa jos jotakin naista itkettää ilman tekoja asian korjaamiseksi? Minä en ole koskaan harrastanut tuon hymiön käyttöä koska se on turhaa ja hedelmätöntä suhtautumista. Jos halutaan kokea myötätuntoa jotain ihmistä kohtaan, se pitäisi silloin myös käytännössä näyttää. Hedelmätön itkeskely, jota monet naiset harrastavat, ovatkin varmaan heille pelkästään itsensä rauhoittelua, mutta esimerkiksi Sanna Marinin kaltaisten poliitikkojen toimille se tarkoittaa etenkin sitä, mikä pitää unohtaa oman aseman ja ristiriitojen välttämiseksi. Minun mielestäni miehistä ajattelua on periaatteiden asettaminen asioiden taustalle. Yksi tällainen periaate tavallisesti voi olla esimerkiksi se, että kaikkien yksilöiden oikeuksia ja vapauksia suojellaan. Ne jotka eivät luottamustehtävässä pysty vastaamaan korkeimpiin mahdollisiin vaatimuksiin, ei heidän tulisi silloin olla asemassaan. Mielestäni esimerkiksi ihmisten turvallisuudesta vastaaminen on perimmäisin yhteiskunnassa oleva periaate, joka pitää taata koko ajan vastuuntuntoisten ihmisten työn kautta. Mummoni Salli oli varsinainen voimanpesä, joka aiemmin sanotun tavalla pystyi vastaamaan kaikenlaisiin vaatimuksiin. Mikään suuria periaatteita käsittelevä ajattelija hän ei ollut, mutta kuten on sanottu, se on varsin harvinaista etenkin naispuolisilla ihmisillä. Mummo hoiti lapset, kantoi huolta vanhemmista ihmisistä, auttoi sukulaisia, teki ruokaa, kahvit, leipoi, toimi Keskustapuolueessa mm. kunnanvaltuutettuna, teki ulkotöitä, huolehti puutarhasta, kolasi lunta, hoiti ja lypsi lehmiä, hoiti ja keritsi lampaita, johti paikallisia marttoja, ompeli, suunnitteli mm. Koillis-Savon kansallispuvun, katsoi vanhempana ukin perään, katsoi lastenlasten perään ja oli mukana vaikka minkälaisissa luottamustehtävissä. Äitini ei ehkä aina ole pystynyt olemaan samanlainen dynamo ja muistan hänen työnsä väsyttäneen häntä korostuneesti. Esimerkiksi silloin, kun vaihtelimme lukemiamme kirjoja, harrasti hän lukemista pääasiassa loma-aikoina. Vallaton nainen on käsite, jonka olen joskus muutaman sekunnin impulssin kautta keksinyt, enkä väitä sen olevan kehittämistäni käsitteistä tärkein eikä edes toiseksi tärkein. Kuitenkin vallattomuus tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että annettu vapaus otetaan vastaan ilman vaatimuksien vastaanottamista. Tavallisille naisille on tiettyjä asioita, joihin he eivät uskalla puuttua. Minullekin on tullut kunnallisesta psykiatriasta jo kaksi psykiatrin itsensä myöhemmin perumaa aikaa. Ovatko nämä mitään vastuunkantajia: mehumaijamies ja tytteli? Vallattomuus on nimenomaan sitä, että ei oteta vastuuta. Siinä mielessä parlamenttiimmekaan ei pitäisi valita vallattomia ihmisiä, koska heille jotkut marginaaliin menevät asiat on liian raskasta kantaa henkilökohtaisesti. Entinen Ukrainan presidentti Poroshenko herätti minussa kunnollisesta miehyydestä kertovaa kunnioitusta, kun hän heti Venäjän hyökkäyksen alussa esiintyi kodinturvajoukkojen sotilaana rynnäkkökiväärin kanssa Kiovan kadulla. Tässä oli ainakin mies, joka osasi ottaa vastuun ruohonjuuritasolla kansalaistensa turvallisuudesta. Muistan myös, että ainakin yksi Ukrainan parlamentin naispuolinen jäsen esiintyi myös rynnäkkökiväärinsä kanssa kodissaan. Yksi mainio esimerkki tästä on se, että kun aatelisen Silfverhjelm-suvun vanha kahdeksissakymmenissä oleva kenraali puolustautui kodissaan Punavuoressa häntä hakemaan tulleita punikkeja vastaan talvella 1918 kaksi ja puoli tuntia revolverinsa kanssa ja käytti viimeisen luodin itseensä. Länsimaita vaivaa luovuttamisen henki, jota ei todellakaan vähennä vasemmistopuolueiden ja kaikenlaisten sosiaalidemokraattien kyvyttömyys kantaa vastuuta ja suhtautua ihmisiin ihmisarvon eikä tittelin tai naispuolisuuden takia. Olen kieltämättä havainnut tämän ilmiön aika selkeästi: etenkin feministit kauhistuvat siitä, jos heistä sanotaan ryhmänä jotain ja silloin tällainen mies on täysin ulossuljettu kaikesta ihmisarvoisuudesta. Se on sanottava, että Loka Laitinen on tietyssä mielessä esikuvani, vaikken tavallisesti haluakaan kutsua ketään esikuvakseni. Kaikki Euroopan suurimmat kulttuurit ovat mieskeskeisiä, vaikka esimerkiksi nykyään en jaksa saksalaisten teitittelyä, vaan kuvailen itseäni siinä mielessä saksalaisuuden vastaiseksi, vaikka monessa mielessä Saksa on Euroopan merkittävin kulttuuri. Sinne ei ole perustettu feminismiä ja etenkin saksalaisten asiallisuus on tehnyt minuun vaikutuksen. Siinä mielessä olen lähestynyt pohjoismaalaisuutta, vaikka en talvesta pidäkään, ja saksalainen teitittely vaikuttaa minusta varsin teennäiseltä, eikä sitä ole varmaan muulla motivaatiolla rakennettukaan. Mielestäni tuntemattomien ja etenkin vanhempien ihmisten kanssa teitittely on pelkästään hyvä tapa, mutta jos tunnetaan ihminen nimeltä ja jos kyseessä ei ole minkäänlainen imartelemisen tarkoitus, ei mielestäni tarvitse ihmisiä teititellä. Eri asia on, jos ihminen on vaikka Pfalzgraf tai Britannian kuningatar, silloin voi ymmärtää teitittelyn, mutta jos kyseessä on porvarillisesta taustasta tuleva semi-keskiluokkainen ihminen, niin minä en sitä nykyään harrasta. Mielestäni ruotsalainen periaate, että vain kuningas on Ni, on se minusta oivallinen periaate. Naisilla ei tavallisesti ole historian tajua tai halua tuntea historiaa. Muistan, että kun ala-asteella sanoin tunnilla, minkä niminen oli Hiroshimaan pudotettu atomipommi, tuhahti joku tyttö, että :”mitä sillä tiedolla tekee?”. Toinen esimerkki tulee lukiosta, jossa opettaja kysyi jotain sanomaan aikajärjestyksessä presidentit virassa olon vuosiensa ohessa, ja kun sen tein, niin joku tyttö yritti sarkasmia ja sanoi: ”Onpas siitä paljon hyötyä”. Olen myös kuullut naureskelua, jos olen joskus maininnut esimerkiksi isoisäni isoisän, joka on minulle hyvin läheistä historiaa. Historian taju liittyy nimenomaan aateliin ja landed gentryyn, koska tällaiset sukulinjat pysyvät olemassa ja niitä kunnioitetaan vain sen takia, jos ihmiset muistavat omat sukulinjansa ja esivanhempansa. Historiaa täytyy kunnioittaa, koska jos sitä ei kunnioiteta, ei sen perusteella voida mitään oppiakaan. Naisille olennaista politiikassa on riitely, suhteellisuus ja reaktiivisuus. He haluavat sanoa jotain, jonka he kokevat olevan oikeassa, ja tämä tapa muodostaa ajatuksia ja arvoja on yksi kahdesta mahdollisesta. Mielestäni politiikan ei tule olla riitelemistä, vaan siinä pitäisi ilmaista ajatuksia, periaatteita ja arvoja, jotka kokee oikeaksi. Nämä Marinin kaltaiset pikkunaiset haluavat vain haastaa riitaa ja vastustaa sellaisia ajatuksia, joilla he kokevat olevan vähemmän ilmaisemisen oikeutta kuin heidän ennakkoluuloillaan ja riippakiveksi asettumisellaan. Vasemmisto ei hyväksy oikeistoa, koska poliittinen oikeisto on historialtaan ja maailmankatsomuksen kehittyneisyydellään aivan eri sfäärissä kuin noin sata vuotta vanha Marxiin palautuva vastustusasenne, joka on jo todettu Keski- ja Itä-Euroopassa täysin ihmisyydenvastaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Sosialismi sopii idän ihmisille, koska siellä ei ole länsimaihin verrattuna koskaan ollut samaan tasoon johdettavaa yksilöyden ja ajatuksen vapautta. On täysin selvää, ja tässä lukija saa palautetta myös paroni Julius Evolan kirjoituksista, että sukupuolten välillä on perimmäisiä eroja, jotka eivät muutu muutamassa kymmenessä vuodessa, jossa vasemmisto on saanut hillua ja taannuttaa länsimaista kulttuuria paarian asemaan kaikenlaisten muiden kulttuureiden keskellä. Loka Laitinenkin puhui siitä, että esimerkiksi työläisnaiset ja maatilojen emännät ovat reiluja ihmisiä, jotka eivät pyöri oman sukupuolensa käsitteen ympärillä voivottelemassa vääriin asemiin pyrkivien naisten huonommuutta näissä tehtävissään. Mummo oli todellakin etenkin emäntä, vaikka aatelisen isoisäni kautta hän oli myös Rouva eli Lady. En tiedä kovin montaa muuta ihmistä, joka olisi voinut toimia niin monipuolisesti ja -alaisesti kuin miten mummo pitkän elämänsä aikana toimi. Niin äitini kuin isoäitinikään eivät todellakaan ole/olleet feministejä, koska sehän on jo aatelissuvussa aivan sukupuoliroolien vastaista ajattelua. On kuitenkin kirjoitettava, että äitini on eronnut kirkosta, ja minä katson, että hänellä on ollut siihen täysi oikeus. Mummoni isä Eemeli Järveläinen taisteli punakapinan aikaan punaisia vastaan ja myöhemmin hänestä tuli paikallisen suojeluskuntapiirin komentaja, ja uskon mummoni tulleen etenkin häneen, koska hänestäkin sanottiin, että pienestä koostaan huolimatta hänkin oli varsinainen dynamo pienikokoisen mummoni tapaan. Minä en olisi mitään ilman äitiäni ja hänen kauttaan isoäitiäni. Itkeskelevät ja liian herkkäluonteiset siveydensipuli-prinsessat eivät sovi minulle millään tavalla. Naisessa pitää olla niin sanotusti ”spunk”, vaikka sekin voidaan monesti ymmärtää kansanomaisella tavalla. Naisilla ei monesti ole kykyä ilmaista saati kehittää omaperäistä ajattelua. Kaikki heidän toimintansa on tulkintaa, asettelua ja kommentointia, aivan kuten he muistuttavat sisustussuunnittelijaa, joka valmistaa ympäristöjä ja asioiden oikeita suhteita ympäristöön. Toisin sanoen: he eivät osaa usein olla objektiivisia vaan heidän ilmaisuunsa sisältyy miltei aina subjektiivinen elementti, ja onhan niin, että vaikka jonkun Irigarayn mukaan naisen luonto mutta etenkin ruumis antavat mahdollisuuden sille, että kaikki todellisuus on subjektiivisuutta ja näin ollen objektiivisia periaatteita ei ole eikä niitä tarvitse koskaan mistään etsiäkään. Objektiivisuus on näiden mannermaisen filosofian naisten mielestä pelkkää falloskuvitelmaa. Mielestäni on olemassa sellaiset periaatteet, jotka voidaan ymmärtää sekä miesten ja naisten puolesta. Tämä vaatii kuitenkin kaikkien vaivaavien rasitteiden pois ottamista ihmisen selästä. Tietysti on siitä sanottava, vaikka se voisi pahalta vaikuttaakin, että naisella kuukautiset aiheuttavat joillekin yksilöille aivan erilaisen järjenjuoksun, kuin mitä se on esimerkiksi keski-ikäisellä tai vanhemmalla miehellä. Sanoisin näin, että oikeiden periaatteiden tajuaminen ja niiden ylläpitäminen vaativat sitä, että ollaan järjissään ja tajutaan sitä kautta kaikki naisilla tunteiden kautta tulevat asiat järjen kautta. Olen monesti käyttänyt termiä arvotunne kuvaamaan sitä, miten tunteet eroavat arvoiltaan ja miten arvotunteiden kautta syntyvät sellaiset asiat ja nimikkeet, joista muotoutuu arvoja ja periaatteita. Kuitenkin miten se poikkeaa itkeskelystä ja suremisesta on se, että tietyt arvotunteet sitoutuvat järjenjuoksun sisään, ja se jos mikä kertoo siitä, että tällaiset arvotunteet ovat arvokkaimpia – niitä voidaan siis yleistää ja priorisoida helpoiten. Naisen seksuaalisuus ei ole arvokkaimpia arvotunteen lähteitä, ja siinä mielessä on täysin samantekevää ja manipuloinnin alaista ja sitä osaavien harjoittamaa esimerkiksi sukupuolinen vuorovaikutus. Siinä ei ole minkäänlaista järkeä, koska se toistuu samalla tavalla, eikä tietyn määrän paneminen muuta tällaista asiaa ja ihmistä mitenkään saati että hän muuttuisi tärkeimmiltä ominaisuuksiltaan tämän myötä. Joku, olisiko ollut Chamfort, on sanonut, että himokkaimmat ihmiset ovat tavallisesti myös järjeltään rajoittuneempia. On toki uusi asia, että panemisen ja mahdollisen kevytmielisen panemisen aate on nostettu monien sitä tärkeämpien asioiden yläpuolelle, ja varmaan on niin, että naisen seksuaalisuuden ympärille muodostunut viihde-/tunnekokonaisuus kaikkine elokuvineen ja sarjoineen on ollut luomassa miehille sellaista käsitystä, että vain paneminen on tärkeintä todellisuutta. Myös entinen Suomen pääministeri on naurettava termi, ja kyseinen pikkunainen haluaa siinä vain kertoa siitä, että ajatelkaa: ”Minä olen joskus ollut myös Suomen pääministeri, vaikka minulla on lisäksi tällainen peppu ja rahaa”. Antiikissa suuret filosofit korostivat pidättyvyyttä suhteessa sukupuoliseen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi filosofisia oppilapsia kohdeltiin arvokkaampina kuin omia nivustensa hedelmiä. Olen joskus miettinyt, että onko esimerkiksi oma filosofiani tai vaikka käsitykseni naisista johdosta kotini ilmapiiristä ja siinä toteutuneista asioista. No, ei tämä olisi mitenkään uutta länsimaisen filosofian historiassa. On sanottu esimerkiksi Isaiah Berlinistä, että tämä kehitti monipuolisen kielitaitonsa sen takia, koska hän koki asemansa olleen nuoruudessa jonkinlaisesti rajoittunut. Minulla on varmaan high functioning autismiin liittyvät piirteet ainakin siinä mielessä, että kielitaitoni on kehittynyt kompensaatioksi siitä, koska en harrasta ilmeilyä ja nonverbaalista vuorovaikutusta, vaikkakin on sanottava, että etenkin nykypäivänä huomaan nekin, vaikken kuitenkaan rekisteröi niitä kommunikaationa. Naiset yleensä kauhistuvat siitä, jos heidän nonverbaalinen tunteenilmaisu ei saa vastinetta esimerkiksi miespuolisella kommunikaation osapuolellla. Sen takia on itsestäänselvää, että tässä on jonkinlainen ”mind the gap”-ilmiö. Olin viime viikolla hakemassa Ateneumin arkistosta materiaalia Adolf von Beckerin elämänkertaa varten. Siellä oli noin sata kirjettä ja esimerkiksi kuvia hänen käyntikorteistaan jne. Yritän saada kirjan valmiiksi ensi vuoden alkuun mennessä. Sanoisin, että suomalainen media korostaa koko ajan kaikenlaisia tussunhoitovälineitä parhaalla katseluajalla tv:ssä, joissa pyritään koko ajan korostamaan sitä, että naiset voivat olla mitä hyvänsä ja minkä näköisiä hyvänsä, samalla kun miehen tulee olla sellainen kuin nainen, ”yksilö”, haluaa. Sinkkuillallinen-ohjelmassa suurin osa naisista sanoo fraasin ”tumma, pitkä ja komea” varsin poikkeuksetta. Ja loput sanovat viimeistään alkuruokaa laittaessaan, että ei ole ”minun tyyppiäni”. Jos kysytään minun naistyyppiäni, niin on sanottava, että pidän siitä, jos nainen on hyvässä fyysisessä kunnossa ja huolehtii vartalostaan. Varmaan on niin, että joitain ihmisiä viehättää heidän oma vastatyyppinsä, ja voin itse sanoa, että nykyään hyvän kunnon lisäksi minua viehättävät muut kuin ulkoiset piirteet. Esimerkiksi kiltteys, tasa-arvoisuus kaikkia ihmisiä kohtaan ja etenkin eläinrakkaus ovat tärkeitä asioita. On se kuitenkin sanottava, että etenkin älykkyys on tärkeä piirre naisessa. Kuitenkin on selvää, että jos meinaa harrastaa naisen haluamaa haureutta, ei nainen voi olla piirteiltään ruma, vaikka en tässä tarkoita minkäänlaisia malleja ja missejä, joissa ei tavallisesti ole älyn häivääkään. Minulla on paljon isompia kirjoitusprojekteja mm.: väitöskirja talouden, etiikan ja sivistyksen välisestä suhteesta, Uno von Schrowen elämänkerta, Adolf von Beckerin elämänkerta, haastattelut Britanniassa, ja jo kootut kolumnikokoelma ja runokokoelma. Lisäksi aion koota pidemmistä esseistäni jonkinlaisen essee-/päiväkirjakokoelman. Lisäksi on vaikka minkälaista suunnitelmaa esimerkiksi sukumme tilusten Kaavilla suhteen. Filosofiani ontofysiikan perusteita esittelevä esitys, Zweckmässigkeit-terapian perusteet, kirja soveltavasta etiikasta, jatko-osa sukuhistoriikkiin, varhaisten vaiheiden muistelmat, oppikirja filosofiasta ja käsityksiäni aatelisuuden ja aatelin kulttuurihistoriasta.