Demokraattinen politiikkakin on taistelua, tai ainakin sen tulisi sitä olla. Nykyaikainen nössödemokratia korostaa kokonaista parlamenttia yhtenä poliittisten päätöksien toteutumiseen johtavana instituutiona. Eli kaikenlaiset konsensusasenteet ovat Suomessa menneet liian pitkälle, ja itsenäisiä ajatuksia hallinneet poliitikot ovat Suomessa tulleet monesti marginalisoiduiksi. Pitää muistaa esimerkiksi Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Victor Procopé. Ja tämänkin jälkeen esimerkiksi reilua keskustelua maahanmuutosta edistäneet Perussuomalaiset ovat tulleet hylätyksi parlamentin oikealle laidalle. Vaikka minäkään en missään nimessä hyväksi etnonationalistien höpöjuttuja Suomen historian kehittymisestä, olisi kuitenkin heidänkin edustamansa yhteenliittymän moderaateimmille äänille annettava kuulonvaraa. Jos ahdistamme konsensusajattelun, eli totaalisen ajattelemattomuuden takia ihmisiä pois itsenäisestä arvojen ajamisesta, otamme huomioon vaan samanlaisen sosialistifeministijärjestelmän, jossa vain yksillä äänillä on mahdollisuutta saada kuulonvaraa.
Reaktiivinen politiikka ja arvojen ajaminen tarkoittaa sitä, että kaikki tahot saavat tungettua siihen ideologisen nautinnon vääristyneellä logiikalla oman osansa. Ideologinen nautinto on siis ilahtumista siitä, jos saadaan aikaan kuvitelma siitä, että omilla arvoilla voi ”vaikuttaa”. Reaktiivisuus siis lopulta tarkoittaa sitä, ettei kukaan saa annettua päätöksenteossa siihen omaa ääntään. Reaktiivisuus on sekoittunutta arvomössöä, joka ei edistä kenenkään mielipiteitä ja arvoja. Mielestäni tiettyjä arvoja voidaan erotella siten, että niistä voidaan erottaa subjektiiviset mielipiteet ja toisaalta objektiivisuuteen yltävät arvot. Nämä arvot ovat niitä, joihin poliittinen päätöksenteko voidaan perustaa. Monesti tällainen politiikka saa suurimman kannatuksen. Sen takia Suomessakin tulisi toteuttaa kaksipuoluejärjestelmää, jossa vahva hallitus tasapainottuisi vahvalla oppositiolla. Mielestäni Kokoomus, Keskusta, Perussuomalaiset, Kristilliset, Vihreät ja RKP voisivat liittyä parlamentin oikealle laidalle yleisluontoiseksi porvaripuolueeksi, joka ylläpitäisi samalla myös voimakasta luontotietoisuutta, osallistumisen ja inkluusion huomioonottamista ja kaksikielisyyden ideaalia. Sosialistit voisivat liittyä toisiinsa ja sen jälkeen vain unelmoida enemmistöasemastaan parlamentissa. Sosialismin aika on ohi, ja nykyaikainen vallankumouksellisuus on etenkin oikeistolaista vallankumouksellisuutta. Etenkin tulisi edistää yleisluontoista oikeistolaisuutta, ja pyrkiä siihen, että arvot saisivat objektiivisuuden muodon siten, että niissä voitaisiin huomioida järkiperäisyys ja rationaalisuus. Arvojenkin tulisi voida edustua etenkin tehokkuuden ja ihmisten inhimilliset piirteet huomioiden.
Liian suuri vallan keskittyminen tahoille, joilla ei todellisuudessa ole valtaa, on negatiivinen asia, ja mitä tulee feminismiin, on joku ranskalainen valistusfilosofi jo sanonut, että tavallinen mies on tavallisesti onnellisempi silloin, kun ateriat tulevat eteen samanlaisessa aikajärjestyksessä ennemmin kuin vaikka se, että vaimo osaisi puhua muinaiskreikkaa. Ja tämä on totta, ja feministien on turhaa ärtyä, koska eivät ne kellekset tule jalkojen väliin vain Simone de Beauvoiria lukemalla. Kuitenkin koulutustason nousu on myönteinen kehityssuunta.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti